PALVELUTASOPÄÄTÖ S JA RISKIANALYYSI Kati Tillander

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALVELUTASOPÄÄTÖ S JA RISKIANALYYSI Kati Tillander"

Transkriptio

1 PALVELUTASOPÄÄTÖ S JA RISKIANALYYSI Kati Tillander

2 Palvelutasopäätös Sisältö Riskianalyysi Toimii palvelutasopäätöksen perusteluosana ja edelleen tarkemman toiminnan suunnittelun apuvälineenä. Pyritty tunnistamaan pelastuslaitoksen toimialueella vallitsevat keskeiset riskit sekä kuvaamaan toimintaympäristön keskeiset piirteet, joiden pohjalta alueen pelastustoimen palvelutaso voidaan suunnitella. Rakentuu pelastuslaitoksen palvelutarjonnan ympärille. Ei sisällä ensihoidon riskien arviointiin liittyviä tarkasteluja. Pelastuslain mukaan palvelutaso on määritettävä siten, että se vastaa paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia.

3 Riskianalyysi Keskeiset teemat, joiden avulla toimialueen normaaliolojen riskikuvaa muodostettiin: Toimintaympäristön piirteet (väestö, rakentaminen, liikenne) Ennustettu onnettomuuksien esiintymistiheys (asukasluvun ja kerrosalan perusteella) Tapahtuneet onnettomuudet Omaisuus- ja henkilövahinkoriskit rakennuksissa Asumisen paloriskit Yksittäiset riskikohteet Erityistä tarkastelua vaativat toiminnot Teemakartta: Kiireelliset tehtävät Saavutettavuusarviot

4 Toimintaympäristö Asumisen paloriskit Erityistä tarkastelua vaativat toiminnot Tunnistettu mm. pahimmat liikennepaikat ja arvioitu asukasmäärän kehitystä ja tulevaa rakentamista toimialueella ja sen vaikutusta paloasemaverkon tuottamaan saavutettavuuteen. Tunnistettu riskialtteimmat alueet valvontatoimenpiteiden kohdentamista varten. Määrityksessä hyödynnetty: Saavutettavuustietoja (toimintavalmiuden toteutuminen alueilla) Tapahtuneita rakennuspaloja ja rakennuspalovaaroja Asuinalueiden paloriskejä kuvaavaa aineistoa KUP alueella yleisempien syttymissyiden osalta sekä tahallisista Erityistä tarkastelua vaativien kohteiden riskien hallitsemiseksi toteutetaan kullekin ryhmälle soveltuvimpia toimenpiteitä. Kyseeseen tulevat mm. kohdennettu valvonta sekä turvallisuusviestintä. Joukosta tunnistettiin erikseen yksittäiset riskikohteet, jotka huomioidaan myös toimintavalmiuden suunnittelussa.

5 Onnettomuuksien esiintymistiheys, tapahtuneet onnettomuudet, omaisuus- ja henkilövahinkoriskit, yksittäiset riskikohteet Lähestymistapana riskiruutuajattelu, jonka kautta on pyritty tunnistamaan ja määrittämään maantieteellisesti ja toiminnallisesti Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella sijaitsevat riskialueet, -kohteet ja -toiminnot. Tarkastelua hyödynnetään toimintavalmiuden mitoituksen lisäksi myös muiden palvelujen, kuten onnettomuuksien ehkäisytoimenpiteiden sekä varautumisen palvelujen suunnitteluun ja mitoitukseen, kuten myös viranomaisyhteistyökeinoin tehtäviin toimenpiteisiin.

6 Riskiluokitteluun vaikuttavat tekijät Kerrosala ja asukasluku Omaisuus- ja henkilövahinkoriskit Tapahtuneet Yksittäiset

7 Riskiluokittelun muodostaminen TVO-ruudut Omaisuus- ja henkilövahinkoriski t Tapahtuneet onnettomuudet Erityistä tarkastelua vaativat kohteet Lähtökohtana asukaslukuun ja kerrosalaan perustuva riskiluokittelu. Mikäli ruudussa on korkeita omaisuus- tai henkilövahinkoriskejä, ruutu nostetaan korkeimpaan riskiluokkaan. Ruutu nostetaan riskiluokkaan I, mikäli: muiden kuin liikenneonnettomuuksien määrä on vähintään 2 kpl/a ja tapahtuneet vahingot ylittävät riskiluokalle I tyypilliset keskimääräiset arvot. Ruutu nostetaan riskiluokkaan I, mikäli siinä on toimintavalmiuden mitoitukseen vaikuttavia erityistä tarkastelua vaativia kohteita.

8 Riskiruudut palvelutasopäätöskaudelle

9 R1: 66 R2: 240 R3: R1: 97 R2: 190 R3: 111

10 Saavutettavuusarviot 6 min 10 min

11 Toimintavalmiusajat Toimintavalmiusajan mediaanit riskialueittain (kiireelliset tehtävät).

12 Saavutettavuusarviot 6 min 10 min

13 Laskennallisen saavutettavuuden ulkopuoliset ruudut

14 Palvelutasopäätös

15 Riskianalyysi ja uhkien arviointi Edellisellä palvelutasopäätöskaudella toiminnan riskiperusteisuutta vahvistettiin. Yksi toiminnan painopisteistä on pelastuslaitoksen toiminnan kehittäminen siten, että pelastuslaitoksen toiminnan suunnittelu perustuu järjestelmälliseen tietojen keruuseen ja analysoituun tietoon yhteiskunnan riskeistä. Riskianalyysiprosessia kehitetään entisestään, sen reaaliaikaisuuden ja käytettävyyden parantamiseksi. Tavoitteena on, että pelastuslaitoksella on ajantasainen käsitys alueella vallitsevista riskeistä ja niissä tapahtuvista muutoksista. Poikkeusolojen uhka-arvion kohdentamista jatketaan sille tarkkuudelle, että poikkeusolojen suorituskykyvaatimukset pystytään määrittämään entistä tarkemmin.

16 Riskeihin vastataan monipuolisin keinoin Tunnistettuihin uhkiin pyritään vastaamaan optimoidusti hyödyntämällä laajasti pelastuslaitoksen palveluvalikoimassa olevia erilaisia riskienhallintakeinoja. Eri riskienhallintakeinot, kuten valvonta, turvallisuusviestintä, pelastustoiminta, varautuminen, jne. tukevat toisiaan. Vahvistetaan toimintakulttuuria, jossa riskianalyysissa tunnistettuihin riskeihin vastataan entistä monipuolisemmin eri riskienhallintakeinojen kombinaatioita käyttäen. Tarvittaessa luodaan uusia menettelyjä ja toimintatapoja, joilla riskeihin pystytään vastaamaan entistä kohdennetummin.

17 Kehittämisen pohjana oman toiminnan analysointi Yksi toiminnan painopisteistä on pelastuslaitoksen toiminnan kehittäminen siten, että pelastuslaitoksen toiminnan suunnittelu perustuu järjestelmälliseen tietojen keruuseen ja analysoituun tietoon pelastuslaitoksen toiminnan tuloksista. Seurataan toiminnan tuloksia entistäkin tarkemmin ja varmistetaan, että toiminnan suunnittelu perustuu tunnistettujen riskien lisäksi analysoituun tietoon toiminnan tuloksista.

18 Onnettomuuksien ehkäisy Riskien ja turvallisuuteen vaikuttavien kehityskulkujen tunnistaminen mahdollistaa turvallisuuspalvelujen tarkoituksenmukaisen kohdentamisen, ajallisten ja alueellisten painopisteiden asettamisen, asiakaslähtöiset palvelut sekä työn vaikuttavuuden parantamisen. Rakennusten käytönaikaista turvallisuutta parannetaan tuottamalla paloturvallisuuden asiantuntijapalvelua jo rakennusten suunnittelu- ja rakennusvaiheissa. Ennakoivilla toimenpiteillä pystytään varmistamaan tehokkaasti myös pelastustoiminnan edellytykset ja riittävät henkilöturvallisuutta turvaavat ratkaisut. Palvelutasopäätöskaudella suunnitellaan entistä kohdennetumpia, riskiperusteisesti suunniteltuja onnettomuuksien ehkäisyn toimenpiteitä. Eri viestintäkanavia pyritään käyttämään entistä tehokkaammin ja löytämään tehokkaimmat menettelyt eri riskeihin. Keski-Uudenmaan pelastustoimialueen jatkuva väestönkasvu sekä laajentuva ja koko ajan monimutkaistuva rakentaminen on luonut resurssivajeen neuvonta- ja ohjauspalveluun. Vajeen korjaamiseksi tarvitaan 1 htv:n lisäys onnettomuuksien ehkäisyn resursseihin.

19 Toimintavalmius Toimintavalmiusaikatavoitteiden täyttymisessä on alueellisia eroavaisuuksia. Riskianalyysissa on tunnistettu ne alueet, joiden saavutettavuus on tavoitetta heikompi. Toimintavalmius suunnitellaan siten, että riskiruudulle asetettu toimintavalmiusaikatavoite täyttyy vähintään 50 %:ssa tehtävistä. Kivistön ja Klaukkalan alueen toimintavalmiuspuutteiden korjaamiseksi toteutetaan Nurmijärven ja Vantaan yhteinen Luhtaanmäen paloasema. Käyttöönoton onnistumiseksi resursseja lisätään vuonna 2018 viidellä henkilötyövuodella ja vuoden 2019 alusta viidellä henkilötyövuodella. Niille alueille, joiden saavutettavuus on tavoitetta heikompi, suunnitellaan tarkoituksenmukaiset kompensoivat toimenpiteet. Toimintavalmiuden kehittämistä suunnitellaan yhteistyössä Uudenmaan alueen pelastuslaitosten kanssa aiemmin tehtyjen selvitysten pohjalta.

20 Kuntien varautumisen tukeminen Kuntien varautumisen tukemisella pyritään siihen, että alueen kunnat kykenevät: tunnistamaan varautumisen tarpeen havaitsemaan toiminnan riskit ja uhkamallit tunnistamaan reagointitarpeensa ja reagoimaan tarkoituksenmukaisesti toimenpiteitä vaativissa tilanteissa, sekä kehittämään oma-aloitteisesti varautumistaan Pelastuslaitos tukee asiantuntijana alueensa kuntien varautumista ja valmiussuunnittelua. Kuntien varautumisen tukemisen tavoitteet määritellään vuosittain kuntien tarpeiden mukaisesti. Kuntia tuetaan mm. valmiussuunnitelmien ja varautumiseen liittyvien muiden suunnitelmien ja kokonaisuuksien laatimiseksi, päivittämiseksi ja varautumistoiminnan kehittämiseksi sekä esimerkiksi sisäisissä harjoituksissa, varautumiseen ja kriisijohtamiseen liittyvissä koulutuksissa ja muissa kohdennetuissa koulutustilaisuuksissa. Pelastuslaitos on nimennyt kunkin kunnan johtokeskukseen 1-2 henkilöä toimimaan pelastuslaitoksen yhteyshenkilönä, avustamaan tilannekuvan luomisessa ja ylläpitämisessä sekä tukemaan kunnan johtoryhmän työskentelyä suuronnettomuus- ja häiriötilanteissa sekä

21 Pelastustoimen uudistus Palvelutasopäätöskauden kahden ensimmäisen vuoden aikana on tarkoitus toteuttaa pelastustoimen uudistus niitä osin, jossa nykyisten kunnallisten 22 pelastuslaitoksen toiminta siirretään 18 maakunnallisen pelastuslaitoksen toiminnaksi. Uudellamaalla hallinnollinen muutos on merkittävä ja aikataulu erityisen tiukka. Palvelutasopäätöskauden aikana seurataan tarkasti pelastustoimen uudistuksen etenemistä ja varaudutaan tulevaan muutokseen osallistumalla suunnitteluun ja valmisteluun aktiivisesti. Jotta pelastuslaitos kykenisi ylläpitämään riittävän hallinnon ja tukipalveluiden palvelutason myös pelastustoimen uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon ajan, tulee tähän osoittaa henkilöresursseja palvelutasopäätöskaudelle

22 Kehittämisen painopisteet Toimialueella vallitsevien riskien tarkempi, kokonaisvaltaisempi ja reaaliaikaisempi tunnistaminen. Eri riskienhallintakeinojen käytön monipuolistaminen ja yhteiskäyttö toisiaan tukevina menettelyinä. Toiminnan tulosten seuranta ja analysointi Toimintavalmiuden kehittymisen seuranta ja tarvittavien toimenpiteiden suunnittelu Koordinoivan roolin ja aktiivisen yhteistyökumppanuuden vahvistaminen esim. suuronnettomuuksiin ja häiriötilanteisiin varautumisessa.

Riskienarvioinnin kehittämisen ajankohtaiset asiat

Riskienarvioinnin kehittämisen ajankohtaiset asiat Riskienarvioinnin kehittämisen ajankohtaiset asiat Kati Tillander Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät 18-19.11.2014 Riskienarvioinnin kehittäminen Palvelujen kohdentamisen peruselementit ovat tarkempi

Lisätiedot

Pelastustoimen mittarit

Pelastustoimen mittarit Pelastustoimen mittarit Tarve yhtenäinen väline toimintojen ja palvelujen seuranta ja arviointi johtaminen toiminnan kehittäminen vaikutukset asiakkaisiin pelastuslaitosten toimintaan ja johtamiseen koulutukseen

Lisätiedot

Palvelutasopäätös Palvelutasopäätösluonnoksen käsittelyn tueksi

Palvelutasopäätös Palvelutasopäätösluonnoksen käsittelyn tueksi Palvelutasopäätös 2014-2017 Palvelutasopäätösluonnoksen käsittelyn tueksi Palvelutasopäätös Pelastuslain mukaan pelastuslaitoksen johtokunta päättää pelastustoimen palvelutasosta kuntia kuultuaan. Päätöksessä

Lisätiedot

Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT

Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT Palotutkimuksen päivät 25-26.8.2009 Tausta Liittyy hankkeeseen Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset

Lisätiedot

Pirkanmaan pelastuslaitoksen lausunto aluehallintoviraston selvityspyyntöön pelastustoimen palvelutasossa olevista puutteista ja niiden korjaamisesta

Pirkanmaan pelastuslaitoksen lausunto aluehallintoviraston selvityspyyntöön pelastustoimen palvelutasossa olevista puutteista ja niiden korjaamisesta Pirkanmaan pelastuslaitos Satakunnankatu 16 33100 TAMPERE Länsi- ja Sisäsuomen aluehallintovirasto Pelastustoimi ja varautuminen kirjaamo.lansi@avi.fi Viite : Selvityspyyntö Pelastustoimen palvelutasossa

Lisätiedot

PALVELUTASOPÄÄTÖS Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta

PALVELUTASOPÄÄTÖS Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta PALVELUTASOPÄÄTÖS 2017-2020 Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta 16.5.2017 4 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 5 1.1 Palvelutasopäätöksen perusteet... 5 1.2 Palvelutasopäätöksen tarkoitus...

Lisätiedot

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen palvelutason arviointi Hankejohtaja Taito Vainio 1 Käsiteltävät asiat Palvelutasopäätökset nyt Palvelutasopäätökset uudessa järjestelmässä 16.11.2017 OHJEEN RAKENNE 1 Yleistä... 3 1.1 Lainsäädäntö...

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksestä

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksestä Tekninen lautakunta 33 30.03.2017 Kunnanhallitus 108 18.04.2017 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksestä 212/00.04/2017 TEKLA 33 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:

Lisätiedot

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus 16.5.2018 Pikkuparlamentti erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen 18.5.2018 1 Pelastuslaki 9 Rakennusten palo-

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla

Lisätiedot

3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palvelutasopäätös... 1

3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palvelutasopäätös... 1 SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 28.02.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palvelutasopäätös... 1 Ote pöytäkirjasta 3 Sivu 1 Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta. Varautumisseminaari 19.3.2014

Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta. Varautumisseminaari 19.3.2014 Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta Varautumisseminaari 19.3.2014 Taustaa Väestönsuojelujaoston johtokunnan seminaari 14. 15.1.2014 Kyselyt pelastuslaitoksille 13.2. 16 laitosta vastasi

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen 25.5.2016 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 26.5.2016 2 Toiminta-ajatus:

Lisätiedot

MAAKUNNAN VARAUTUMINEN JA ALUEELLISEN VARAUTUMISEN YHTEENSOVITTAMINEN

MAAKUNNAN VARAUTUMINEN JA ALUEELLISEN VARAUTUMISEN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNAN VARAUTUMINEN JA ALUEELLISEN VARAUTUMISEN YHTEENSOVITTAMINEN Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 53 31.1.2019 30.1.2019 Martti Soudunsaari Prosessisuunnittelija / maakuntauudistuksen valmistelu

Lisätiedot

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki

Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pelastuslaitokset (kunnat) Hätäkeskukset (Valtio) Valtion hallinnoimia Hätäkeskusalueita

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa

Lisätiedot

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Pelastustoimi 2007-2012 Vuosi 2007 Pelastustoimi vahvasti hallitusohjelmaan Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpano Lääkäri- ja pelastushelikopteriselvitys Selonteko hätäkeskusuudistuksesta Väestön

Lisätiedot

10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa. Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos

10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa. Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos 10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos Kuntien valmiussuunnittelun ja toiminnan tukeminen Etelä-Savon valmius ja turvallisuustyöryhmä

Lisätiedot

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Pelastustoimi 2019 -kysely Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Perustiedot kyselystä Kyselyn laatimiseen osallistui Palopäällystöliiton toimijoiden lisäksi sisäministeriön pelastusosaston

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 28.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2018... 1 - : Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus: Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

Rakennuspalojen omaisuusvahinkoriskin ennakointi

Rakennuspalojen omaisuusvahinkoriskin ennakointi TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Rakennuspalojen omaisuusvahinkoriskin ennakointi Palotutkimuksen päivät 2015 Antti Paajanen, Tuula Hakkarainen ja Kati Tillander Johdanto Onnettomuusvahingot pelastustoimen

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi 2016 PelJk 18.8.2016 Palvelutasopäätös 2014-2018 Pelastustoimen palvelutasopäätös on pelastuslain 28 :n mukainen päätös alueen palvelutasosta ja suunnitelma

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Turvallinen Suomi 26.3.2019 Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka Pelastustoimen ja siviilivalmiuden tavoitteet lainsäädännöstä

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe MAAKUNTAUUDISTUS Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe 31.5.2017 Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen Jokilaaksojen pelastuslaitos HALLITUKSEN LINJAUKSIA 5.4.2016 9.2.2017 Hallituksen linjaukset

Lisätiedot

POHJANMAAN PELASTUSLAITOS PALVELUTASOPÄÄTÖS

POHJANMAAN PELASTUSLAITOS PALVELUTASOPÄÄTÖS POHJANMAAN PELASTUSLAITOS PALVELUTASOPÄÄTÖS 2018 2019 Liite 1: PERUSTELUMUISTIO RISKIANALYYSI Päivitetyt luvut 2 3 ja 5 Pohjanmaan pelastuslaitoksen johtokunta 8.2.2018 2 Pohjanmaan pelastuslaitos 1(32)

Lisätiedot

Poikkeusolojen riskianalyysi

Poikkeusolojen riskianalyysi Poikkeusolojen riskianalyysi Vesa-Pekka Tervo riskienhallintapäällikkö Väestönsuojelun neuvottelupäivät, Käpylä, 25.4.2013 KUP:n organisaatio Pelastusjohtaja Apulaispelastusjohtaja Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1 (5) Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1.1. 31.8.2017 Talouden toteutuminen TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 31.8.2017 Toteuma Tot % Toteuma Ta 2017 1.1.-31.8.2017 1.1.-31.8.2016 Muutos

Lisätiedot

Pelastuslaitosten rooli riskienhallinnassa Jussi Rahikainen

Pelastuslaitosten rooli riskienhallinnassa Jussi Rahikainen Kiinteistöjen paloturvallisuuden ajankohtaispäivät 14.-16.12.2016, Silja Symphony Pelastuslaitosten rooli riskienhallinnassa Jussi Rahikainen Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi pelastustoimen strategia

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2015 Ta 2016 Tot 9/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 17 297 24 097 17 497 72,6

Lisätiedot

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA

VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA PELASTUSTOIMINNAN TYÖKUORMAN AJALLISESTA VAIHTELUSTA Pelastustoimen tutkijatapaaminen, Kuopio 6.6.2018 Hanna Rekola, Helsingin pelastuslaitos UUDENLAISIA NÄKÖKULMIA RESURSSIEN

Lisätiedot

ESITYS RISKIANALYYSIN PROSESSIKUVAUKSEKSI. Loppuraportti, Pelastustoimen uudistushanke / Riskianalyysityöryhmä

ESITYS RISKIANALYYSIN PROSESSIKUVAUKSEKSI. Loppuraportti, Pelastustoimen uudistushanke / Riskianalyysityöryhmä ESITYS RISKIANALYYSIN PROSESSIKUVAUKSEKSI Loppuraportti, / n esitys riskianalyysin prosessikuvaukseksi Sisäministeriö asetti 15.12.2015 sisäministeriön pelastusosaston ja pelastuslaitosten yhteisen pelastustoimen

Lisätiedot

Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen

Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen MAAKUNNALLINEN PALVELUTOIMINTA ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen Osana hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa pelastustoimen rakenneuudistus

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toiminta Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toiminta Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos Toiminta 2015 Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen 1 PELASTUSTOIMEN ALUE 2 HALLINTO JA TALOUS Pelastusalue muodostuu 11 peruskunnasta Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOPÄÄTÖS 2013-2016 Lapin pelastuslaitos

PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOPÄÄTÖS 2013-2016 Lapin pelastuslaitos PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOPÄÄTÖS 2013-2016 Lapin pelastuslaitos 2 Pelastuslautakunta 14.9.2012 / 59, liite nro 9 Pelastuslautakunta xx.12.2012 / x, liite nro x PTP 2013-2016 Sisällysluettelo Pelastustoimen

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Maakuntalaki Maakuntauudistus ja pelastustoimi Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto Organisaatio Liikelaitos Maakunnat ja JTS Maakuntien

Lisätiedot

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä 1.2.2017 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Yksi maamme 22 pelastuslaitoksesta. Lapin liiton

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

Lausunto Länsi-Uudenmaan pelastustoimen palvelutasopäätösluonnoksesta

Lausunto Länsi-Uudenmaan pelastustoimen palvelutasopäätösluonnoksesta Yhdyskuntalautakunta 133 15.10.2013 Kaupunginhallitus 278 23.10.2013 Lausunto Länsi-Uudenmaan pelastustoimen palvelutasopäätösluonnoksesta 2014-2017 235/991/2013 YLK 133 Pelastuslain 29 mukaan alueen pelastustoimi

Lisätiedot

Palvelutasopäätös Tarkennettavat kohdat

Palvelutasopäätös Tarkennettavat kohdat Palvelutasopäätös 2018-2019 Tarkennettavat kohdat 1 Sisällysluettelo 2.1. Meneillään olevan palvelutasopäätöksen arviointi... 3 2.3. Toiminnan tarpeiden ja tavoitteiden arviointi... 4 2.5. Johtopäätös...

Lisätiedot

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Anssi Kuhlman Taustaa Pelastuslaki 379/2011 27 Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta,

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Tampere 19-20.10.2011 Järjestöt kylässä vma/2011 Arjen turvan keskeiset elementit Lähtökohtia Laaja turvallisuusajattelu

Lisätiedot

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS Alue

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS Alue Dia 1 Alue 12 kuntaa (1.1.2004 18 kuntaa) Noin 280 000 asukasta (vrk 12/2013) Noin 23 160 km 2 260 km Dia 2 Alue Noin 250 000 asukasta (50 km säteellä Oulusta) Dia 3 Yhteistyö arjen turvallisuuden parantamisessa

Lisätiedot

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:

Lisätiedot

Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi

Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi 14.9.2012 Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi kuntien valmiussuunnitelmien päivittäminen. Kootaan seutukunnittain hallintokuntakohtaiset työryhmät Kuhunkin työryhmään jokaisesta kunnasta

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN www.ekarjala.fi 1 PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY / Osallistujat: Pelastuslaitoksen yhteistyöryhmä täydennettynä Eksoten ensihoidon palvelupäälliköllä

Lisätiedot

AVAK-malli Keski-Uudellamaalla. Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta

AVAK-malli Keski-Uudellamaalla. Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta AVAK-malli Keski-Uudellamaalla Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta Kunnan alueellinen valmiuskeskus Kunnan alueellinen valmiuskeskus on paikka/kiinteistö, jonne kunta on varannut tilat häiriötilanteiden

Lisätiedot

M A A K U N TA U U D I S T U S. Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja

M A A K U N TA U U D I S T U S. Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja M A A K U N TA U U D I S T U S 2019 Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja Yhteisty ö Alueellisen yhteisen varautumisen valtakunnalliset ja maakunnalliset tehtävät - VNOS 15 8 kohta - VnA sisäministeriöstä 1

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET Joensuu 17.2.2011 AIHEET Hallituksen linjaukset toimintakykyhankkeen osalta Pelastustoimen kehittäminen 2 HALLITUKSEN ILTAKOULU Iltakoulukäsittely 19.5.2010 Hallituksen

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vuotta yhteisten asioiden edistämistä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vuotta yhteisten asioiden edistämistä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2018 10-vuotta yhteisten asioiden edistämistä Lähtökohtia verkostotoiminnalle Tarve kehittää pelastuslaitosten yhteistyötä vapaaehtoinen kumppanuus Yhteisen kehittämisalustan

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJELUN TULEVAISUUS?

VÄESTÖNSUOJELUN TULEVAISUUS? Turvalliseen huomiseen VÄESTÖNSUOJELUN TULEVAISUUS? Kimmo Kohvakka Toimitusjohtaja VARAUTUMISSEMINAARI Ritarihuone 4.12.2008 ESITYKSEN RAKENNE 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖMUUTOKSISTA 2. UHKIEN ARVIOINTI JA RISKIANALYYSI

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.

Lisätiedot

PELASTUSLAKI JA SÄHKÖINEN PELASTUSSUUNNITELMA

PELASTUSLAKI JA SÄHKÖINEN PELASTUSSUUNNITELMA PELASTUSLAKI JA SÄHKÖINEN PELASTUSSUUNNITELMA 8.11.2018 KÄYNNISSÄ OLEVIA SÄÄDÖSHANKKEITA Pelastustoimen järjestämislaki Pelastuslain uudistukset Pelastustoimen laitelain uudistaminen Nuohousta koskevan

Lisätiedot

KUNTIEN VARAUTUMISSEMINAARI - peruspalveluiden jatkuvuuden hallinta, yhteistoiminta ja hyvät käytännöt 19-20.3.2013

KUNTIEN VARAUTUMISSEMINAARI - peruspalveluiden jatkuvuuden hallinta, yhteistoiminta ja hyvät käytännöt 19-20.3.2013 KUNTIEN VARAUTUMISSEMINAARI - peruspalveluiden jatkuvuuden hallinta, yhteistoiminta ja hyvät käytännöt 19-20.3.2013 Kuntaliitto ja paikallinen yhteistoiminta varautumisessa Hotelli Vantaa Jussi Rahikainen

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Alajärven, Alavuden, Kauhajoen, Kauhavan, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin

Lisätiedot

Kooste riskienhallinnan valmistelusta

Kooste riskienhallinnan valmistelusta Kooste riskienhallinnan valmistelusta 14.11.2017 Varautuminen ja riskienhallintaalajaosto Jukka Koponen Maakunnan riskienhallinnan valmistelusta Riskienhallinta-asioiden valmistelutyöstä huolehtii maakunnan

Lisätiedot

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus?

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Paloturvallisuuspäivät 2017 Mika Viljanen 13.12.2017 Pelastustoimen uudistus 1. Pelastuslain

Lisätiedot

Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa Miksi julkinen hallinto varautuu? Valmiussuunnittelu (valmiussuunnitelma) Yleinen varautumisvelvoite perustuu valmiuslakiin, jonka mukaan valtion viranomaisten

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos RISKIANALYYSI 2016 TIIVISTELMÄ

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos RISKIANALYYSI 2016 TIIVISTELMÄ Pohjois-Karjalan pelastuslaitos RISKIANALYYSI 2016 TIIVISTELMÄ 20.1.2017 1 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2.1 Tilastokeskuksen aineistoon pohjautuva riskiluokitus... 3 2.2 Harkittavat riskialueet...

Lisätiedot

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusalan neuvottelupäivät SN27 9. 11.12.2009, Silja Serenade Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

ALUEEN PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOA KOSKEVAT PÄÄTÖKSET

ALUEEN PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOA KOSKEVAT PÄÄTÖKSET SISÄASIAINMINISTERIÖ 31.3.2004 SM-2004-01205/Tu-311 Lääninhallitukset Alueiden pelastustoimet Julkinen ALUEEN PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOA KOSKEVAT PÄÄTÖKSET 1 Yleistä Velvoite pelastustoimen palvelutasoa

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Karjalan pelastustoimen palvelutasopäätösluonnoksesta vuosille

Lausunto Pohjois-Karjalan pelastustoimen palvelutasopäätösluonnoksesta vuosille Kaupunginhallitus 65 06.03.2017 Lausunto Pohjois-Karjalan pelastustoimen palvelutasopäätösluonnoksesta vuosille 2017-2018 26/00.04.01/2017 KHAL 06.03.2017 65 Kaupunginsihteeri: Pohjois-Karjalan pelastuslaitos

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen toiminta perustuu 16.8.2011

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VARAUTUMINEN JA VALMIUSSUUNNITTELU

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VARAUTUMINEN JA VALMIUSSUUNNITTELU YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VARAUTUMINEN JA VALMIUSSUUNNITTELU Anne-Kaarina Lyytinen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Terveysvalvonnan johdon iltapäivä

Lisätiedot

Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa. Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander

Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa. Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander Asuinalueluokitusaineiston hyödyntäminen riskien arvioinnissa Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Kati Tillander 25.8.2011 Tausta Onnettomuuksien ehkäisyn toimialalla siirrytty riskien arviointiin perustuvaan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI

LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI SAIRAANKULJETUKSESTA ENSIHOITOON ENSIHOITOPALVELUN TEHTÄVÄT TERVEYDENHUOLTOLAIN 40 MUKAISESTI 1) äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen

Lisätiedot

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen 29.9.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen työryhmät on organisoitu uudelleen lopussa olevan kaaviokuvan mukaisesti: Virkamiesohjausryhmän jäsen

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin valmiustoiminta Kaupunginjohtaja Janne Laine

Savonlinnan kaupungin valmiustoiminta Kaupunginjohtaja Janne Laine Savonlinnan kaupungin valmiustoiminta 15.11.2017 Kaupunginjohtaja Janne Laine 1 2 Savonlinna saaristoinen silta- ja lossiyhteyksiin perustuva kuntarakenne Varautumisen perusteet Kunnan varautumisen tarkoitus

Lisätiedot

Yhteinen varautuminen alueella

Yhteinen varautuminen alueella Yhteinen varautuminen alueella Maakuntahallitus 23.11.2018 Jarkko Jäntti Varautumisen valmistelija Uusi tehtävä HE 15/2017vp 142 Alueellisen varautumisen yhteensovittaminen Maakunnan on huolehdittava seuraavista

Lisätiedot

Ohje palvelutasopäätöksen sisällöstä ja rakenteesta

Ohje palvelutasopäätöksen sisällöstä ja rakenteesta Ohje palvelutasopäätöksen sisällöstä ja rakenteesta Sisäinen turvallisuus SISÄASIAINMINISTERIÖN JULKAISU /2013 SISÄASIAINMINISTERIÖ Sisäinen turvallisuus Ohje palvelutasopäätöksen sisällöstä ja rakenteesta

Lisätiedot

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio Varautuminen ja valmius 2020 ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio 15.11.2017 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 15.11.2017 2 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 50 12.10.2018 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma 2020 2022 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 12.10.2018 50

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Osaamisen foorumina PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten valtakunnallinen

Lisätiedot

Väestö ikääntyy ja alueelle muuttaa yhä enemmän ulkomaalaisia. Aluerakenteen muutoksessa asutus levittäytyy kaupunkikeskuksia ympäröiviin kuntiin

Väestö ikääntyy ja alueelle muuttaa yhä enemmän ulkomaalaisia. Aluerakenteen muutoksessa asutus levittäytyy kaupunkikeskuksia ympäröiviin kuntiin Väestö ikääntyy ja alueelle muuttaa yhä enemmän ulkomaalaisia. Aluerakenteen muutoksessa asutus levittäytyy kaupunkikeskuksia ympäröiviin kuntiin uusille alueille ja keskustaajamissa rakentaminen tiivistyy.

Lisätiedot

Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje. Sisäinen turvallisuus

Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje. Sisäinen turvallisuus Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje Sisäinen turvallisuus SISÄASIAINMINISTERIÖN JULKAISUJA 21/2012 SISÄASIAINMINISTERIÖ Sisäinen turvallisuus Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus varautumisen osalta

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus varautumisen osalta Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus varautumisen osalta Turvallinen ja kriisinkestävä kunta - seminaari 15.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautumistehtävien valmistelua Muut muutosohjelmat

Lisätiedot

PALVELUTASOPÄÄTÖS 2014 2017

PALVELUTASOPÄÄTÖS 2014 2017 POHJANMAAN PELASTUSLAITOS PALVELUTASOPÄÄTÖS 2014 2017 Liite 1: PERUSTELUMUISTIO RISKIANALYYSI Pohjanmaan pelastuslaitoksen johtokunta 11.12.2013, 25 Pohjanmaan pelastuslaitos 1(57) SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 edellisenä vuonna käynnistyneellä yhteistyöhankkeella Kuntaliiton kanssa. Projektipäällikkönä toimi Piia Vähäsalo.

Lisätiedot

ESITYS LAPIN PELASTUSLAITOKSEN PELASTUSTOIMINNANJOHTAMISEN KEHITTÄMISESTÄ

ESITYS LAPIN PELASTUSLAITOKSEN PELASTUSTOIMINNANJOHTAMISEN KEHITTÄMISESTÄ ESITYS LAPIN PELASTUSLAITOKSEN PELASTUSTOIMINNANJOHTAMISEN KEHITTÄMISESTÄ Sisällys Johdanto... 3 Yhden päivystävän palomestarin malli... 4 Työryhmän esitys Lapin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00

Lisätiedot

Pelastustoimen muutospaineet ja mahdollisuudet. Seppo Lokka pelastusjohtaja

Pelastustoimen muutospaineet ja mahdollisuudet. Seppo Lokka pelastusjohtaja Pelastustoimen muutospaineet mahdollisuudet Seppo Lokka pelastusjohta Megatrendit Teknologia integroituu arkeen Keskinäisriippuvuus lisääntyy Yksilöllinen hyvinvointi korostuu Ilmastonmuutoksen seuraukset

Lisätiedot

Tavoite talousarviossa Toimenpiteet/tunnusluku Toteuma Yhteiskunnallinen vaikuttavuus:

Tavoite talousarviossa Toimenpiteet/tunnusluku Toteuma Yhteiskunnallinen vaikuttavuus: ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Pelastuslautakunta Etelä-Karjalan pelastuslautakuntaan kuuluu 8 jäsentä. Pelastuslautakunnan puheenjohtajana on toiminut Juha Nikku (Lappeenranta), 1.varapuheenjohtajana Esa

Lisätiedot

Pelastustoimi

Pelastustoimi Pelastustoimi 1.1.2019 Pelastustoimen uudistushankkeen ohjausryhmä 14.2.2017 Hallitusneuvos Ilpo Helismaa Maakuntauudistus ja pelastustoimi Maakuntalaki Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus 1

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus  1 Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä 20.6.2017 Satakunnan maakuntauudistus www.satakunta2019.fi 1 Valmisteluryhmän tehtävä ja keskeiset tavoitteet - Yhteiskunnan turvallisuusympäristö

Lisätiedot

Varautumisen ja valmiussuunnittelun yhteensovittaminen keskus-, alue- ja paikallishallinnon tasoilla

Varautumisen ja valmiussuunnittelun yhteensovittaminen keskus-, alue- ja paikallishallinnon tasoilla Varautumisen ja valmiussuunnittelun yhteensovittaminen keskus-, alue- ja paikallishallinnon tasoilla Kommenttipuheenvuoro Jari Saarinen Hyvinvointipalveluyksikön päällikkö, aluehallintoylilääkäri LSSAVI

Lisätiedot