TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET"

Transkriptio

1 TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET Joensuu

2 AIHEET Hallituksen linjaukset toimintakykyhankkeen osalta Pelastustoimen kehittäminen 2

3 HALLITUKSEN ILTAKOULU Iltakoulukäsittely Hallituksen linjaukset 1. Pelastustoimen voimavarojen organisointi 2. Pelastuslaitoksia kehitetään turvallisuusalan tavarataloiksi 3. Pelastushenkilöstön toimintakykyä kehittävien ja ylläpitävien järjestelyjen käyttöön ottaminen ja hyödyntäminen 4. Pelastusalan ammatillisen koulutuksen järjestämiseen liittyvät nykyiset ja ennakoitavissa olevat uudet ongelmat tulee selvittää 5. Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämistoimintaa tulee vahvistaa 3

4 1. Pelastustoimen organisointi Asia Pelastustoimen voimavarojen organisointi tunnistettujen uhkien ja pelastushenkilöstön toimintakyvyn perusteella mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla Toimenpide Sisäasiainministeriö on asettanut laajapohjaisen työryhmän valmistelemaan toimintavalmiusohjetta. Työryhmän työtä ohjaa kohdassa 2 mainittu yhteistoimintaelin 4

5 2. Pelastuslaitoksia kehitetään turvallisuusalan tavarataloiksi Asia Myllyniemen selvityksessä esitettiin pelastustoimen sisältöä laajennettavaksi mm. ottamalla suurempaa vastuuta yleisestä onnettomuuksien ehkäisystä ja varautumisesta alalle sopivalla tavalla eritasoisiin turvallisuustilanteisiin - pelastuslaitoksista turvallisuusalan tavarataloja Toimenpide Toimintamallin kehittäminen pelastusalan toimijoista koostuvan yhteistoimintaelimen (johdon foorumi) vastuulle 5

6 3. Pelastushenkilöstön toimintakykyä kehittävät ja ylläpitävät järjestelyt Asia Työterveys- ja työturvallisuustoiminta ja sen johtaminen Pelastushenkilöstön toimintakyvyn ylläpitämisen motivointi, työterveyspalvelujen hankinta ja sisällön kehittäminen ja työympäristön riskienarviointi. Toimenpide Sisäasiainministeriön johtamana perustetaan valtakunnallinen pelastuslaitosten työhyvinvointia kehittävä pysyvä yhteistyöelin, joka muodostuu laajasti pelastusalan toimijoista. Työhön kutsutaan mukaan myös työmarkkinaosapuolet. 6

7 4. Pelastusalan ammatillinen koulutus Asia Tutkintorakenteen ja opetussuunnitelmien kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet, onnettomuuksien ehkäisy koulutuksessa, opiskelun alkamisiän alentaminen (nykyinen palomiesten keskimääräinen valmistumisikä n. 27 v) Toimenpide Sisäasiainministeriön johdolla tapahtuva selvitys - selkeä hallituksen linjaus, että toimenpiteiden johdettava keskimääräisen valmistumisiän alentumiseen 7

8 5. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan vahvistaminen Asia Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämistoimintaa tulee vahvistaa Toimenpide Pelastusopiston tutkimus- ja kehittämisyksikön vahvistaminen 8

9 PELASTUSTOIMEN KEHITTÄMINEN Pelastuslaitosten toiminnan sisällöllinen kehittäminen ja laajentaminen Pelastushenkilöstön toimintakyvystä huolehtiminen 9

10 PELASTUSTOIMEN KEHITTÄMINEN Pelastustoimen kehittämishanke Pelastustoimen alueet (22) alkaen, pelastustoimen hallinnollinen uudelleenorganisointi Pelastuslaitosten ja -henkilöstön toimintakykyhanke Pelastuslaitosten sisäisten tehtävien organisoinnin perusteet Pelastuslaki Pelastustoimen sisällöllinen kehittäminen 10

11 YHTEISTOIMINTA PELASTUSTOIMEN TEHTÄVISSÄ Pelastuslakiesitys 42 : yhteistyö onnettomuuksien ehkäisemisessä Pelastuslaitoksen tulee onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja turvallisuuden ylläpitämiseksi toimia yhteistyössä muiden viranomaisten sekä alueella olevien yhteisöjen ja asukkaiden kanssa sekä osallistua paikalliseen ja alueelliseen turvallisuussuunnittelutyöhön. Pelastuslakiesitys 46 : yhteistyö pelastustoiminnassa Valtion ja kunnan viranomaiset, laitokset ja liikelaitokset ovat velvollisia osallistumaan pelastuslaitoksen johdolla pelastustoiminnan suunnitteluun siten kuin 47 :ssä säädetään sekä toimimaan onnettomuus- ja vaaratilanteissa niin, että pelastustoiminta voidaan toteuttaa tehokkaasti. 11

12 YHTEISTOIMINTA PELASTUSTOIMEN TEHTÄVISSÄ Pelastuslakiesitys 47 : pelastustoimen suunnitelmat Viranomaiset, laitokset ja liikelaitokset, jotka ovat velvollisia antamaan pelastusviranomaisille virka-apua ja asiantuntija-apua tai joiden asiantuntemusta muutoin tarvitaan pelastustoiminnassa ja siihen varautumisessa, ovat velvollisia laatimaan pelastuslaitoksen johdolla ja yhteistoiminnassa keskenään tarpeelliset suunnitelmat tehtäviensä hoitamisesta pelastustoiminnan yhteydessä ja osallistumisesta pelastustoimintaan. 12

13 TULEVAISUUDEN PELASTUSTOIMI Irrottaudutaan nykyisestä hälytystoimintaorientoituneesta toiminnasta Keskitytään aidosti onnettomuuksien ehkäisyyn ja yhteistyöhön eri viranomaisten kanssa Tarjotaan pelastustoimen asiakkaille ja omistajille nykyistä kattavampaa ja monipuolisempaa palvelua 13

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

Huomioita varautumisesta ja pelastustoimesta sosiaalihuollon näkökulmasta.

Huomioita varautumisesta ja pelastustoimesta sosiaalihuollon näkökulmasta. Huomioita varautumisesta ja pelastustoimesta sosiaalihuollon näkökulmasta. Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivät 28.5.2013 Oulu pelastusylitarkastaja Tom Tallberg 24.5.2013 1 Yleinen varautumisvelvollisuus

Lisätiedot

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Jukka Koivuranta Helsingin pelastuslaitos Palotarkastaja/Sosiaali- ja terveysviraston yhteyshenkilö Lyhyesti Pelastuslaki 379/2011 Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA PELASTUSOSASTO PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA Valmiusjohtaja Janne Koivukoski Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Öljyntorjuntaprojektin (SÖKÖ) julkistamistilaisuus Kotka 6.3.2007 PELASTUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖÄ

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari 6.-7.2.2012 Rakennusvalvonnan ja pelastusviranomaisen roolit rakennusluvan vastaisen käyttötarkoituksen yhteydessä Hotelli Kuninkaantie 7.2.2012 Jussi Rahikainen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015 Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella Janne Rautasuo 30.1.2015 Pelastuslaki 379/2011 41 Palontutkinta Pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta Tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien

Lisätiedot

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:

Lisätiedot

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 6. 8.4.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen palvelutason arviointi Hankejohtaja Taito Vainio 1 Käsiteltävät asiat Palvelutasopäätökset nyt Palvelutasopäätökset uudessa järjestelmässä 16.11.2017 OHJEEN RAKENNE 1 Yleistä... 3 1.1 Lainsäädäntö...

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio SOTE- ja aluehallintouudistus 26.5.2016 2 Maakuntauudistuksen työryhmät 1. Maakuntahallinnon tehtäväsiirrot -valmisteluryhmä (Jäsen Mika Kättö) 2. Maakuntahallinnon

Lisätiedot

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusalan neuvottelupäivät SN27 9. 11.12.2009, Silja Serenade Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN TYÖHYVINVOINTIA KEHITTÄVÄ VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖELIN

PELASTUSLAITOSTEN TYÖHYVINVOINTIA KEHITTÄVÄ VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖELIN PELASTUSLAITOSTEN TYÖHYVINVOINTIA KEHITTÄVÄ VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖELIN Pelastusalan työturvallisuusseminaari Kuopio 3. - 4.6. 2013 Ylitarkastaja Jouni Pousi 6.6.2013 Taustaa Hallitusohjelmaan perustunut

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Länsi-Suomen Pelastusalan liitto, koulutusseminaari 29.-30.10.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi 29.10.2016 2 29.10.2016 3 29.10.2016 4 29.10.2016 5 29.10.2016 6 Pelastustoimen

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Osaamisen foorumina PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten valtakunnallinen

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Maakuntalaki Maakuntauudistus ja pelastustoimi Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto Organisaatio Liikelaitos Maakunnat ja JTS Maakuntien

Lisätiedot

PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26. Teuvo Reinikainen SPEK

PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26. Teuvo Reinikainen SPEK PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26 Teuvo Reinikainen SPEK SUOJELUSUUNNITELMA Velvoite väestönsuojelulaista ja -asetuksesta v. 1958/1959 (muutokset v. 1990) Ohje teollisuuslaitosten ja liikeyritysten poikkeusolojen

Lisätiedot

Maakuntien varautumistehtävät ja organisoituminen, esimerkit

Maakuntien varautumistehtävät ja organisoituminen, esimerkit 1 Raportinliite Maakuntienvalmistelijat Maakuntienvarautumistehtävätjaorganisoituminen,esimerkit Maakuntienvarautumistehtävienvalmistelu Maakuntienvalmisteluntueksionaiemminlaadittumaakuntauudistuksenvarautumistehtävienvalmisteluryhmässämuistio.Tämänmuistionorganisoitumisesimerkitontarkoitettuhavainnollistamaanjakonkretisoimaanem.muistiossaesitettyjävalmisteluntavoitetiloja.

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

Tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisy esimiestyönä

Tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisy esimiestyönä Tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisy esimiestyönä Kehittämispäällikö Anne Lounamaa, FT Tapaturmien ehkäisyn yksikkö, THL 4.10.2013 RAI- vertailukehittämisen seminaari 3.10.2013, Helsinki, Paasitorni

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen 25.5.2016 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 26.5.2016 2 Toiminta-ajatus:

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus: Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Kuntatalo PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten

Lisätiedot

Väestönsuojelu kuntien valmiussuunnittelussa

Väestönsuojelu kuntien valmiussuunnittelussa Väestönsuojelu kuntien valmiussuunnittelussa Väestönsuojeluseminaari 30.5.2012 Yliopettaja Jussi Korhonen, Pelastusopisto www.pelastusopisto.fi Kunnan varautumisen ulottuvuuksia Normaalista poikkeavat

Lisätiedot

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat 3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän

Lisätiedot

Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on

Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on Sisäasiainministeriön toimintaohjelma kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi 23.9.2013 Pelastuslaki (379/2011) Tehtävät/velvoitteet Tehtävän poistaminen ei ole mahdollista perustelut Tehtävä

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen

Lisätiedot

Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa. Helsinki Erityisasiantuntija Jouni Pousi

Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa. Helsinki Erityisasiantuntija Jouni Pousi Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa Helsinki 31.5.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Työhyvinvoinnin osatekijät 2016: Marja-Liisa Manka 3.6.2016 2 Säädösperusta Työturvallisuuslaki 738/2002

Lisätiedot

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto toimii pelastuslaitosten valtakunnallisen yhteistyön alustana. Yhteistyöllä kehitetään pelastuslaitosten palveluita

Lisätiedot

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät 9.12.2015 Tiina Männikkö Pelastustoimen strategiahanke SM asetti hankkeen ajalle 12/2014 5/2016 Ohjausryhmä Strategiaryhmä 8.1.2016 2 Strategiahankkeen

Lisätiedot

Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa Erityisasiantuntija Jouni Pousi

Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa Erityisasiantuntija Jouni Pousi Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa 2.11.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni Työturvallisuus mitä käsitetään? Työturvallisuuden käsitekartta (Tampereen

Lisätiedot

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ on dynaaminen pelastustoimen TKI-toimintaa ohjaava asiakirja PETU10+:n teemat määritellään 10 vuoden perspektiivillä,

Lisätiedot

Pelastuslaitosten strateginen pohja

Pelastuslaitosten strateginen pohja Strategia 2020 Pelastuslaitosten strateginen pohja Pelastuslaitoksen kehittymisvaatimus Johtamisen haaste Tuottavuushyöty Yhteiskunnan/ Kunnan tavoitetaso Miten osaaminen saadaan yhteiskunnan käyttöön?

Lisätiedot

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit?

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? 8.9.2014 Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? SPPL Sivutoimisen ja vapaaehtoispäällystön opintopäivä 6.9.2014 Sokos Hotel Alexandra Markku Savolainen Koulutuspäällikkö Taustaa Pelastustoimintaan

Lisätiedot

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Pelastustoimi 2007-2012 Vuosi 2007 Pelastustoimi vahvasti hallitusohjelmaan Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpano Lääkäri- ja pelastushelikopteriselvitys Selonteko hätäkeskusuudistuksesta Väestön

Lisätiedot

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8.

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8. MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Tilannekatsaus/tulipalot 31.7.2011 Rakennuspaloja keskimäärin 17,5/vrk Asuinrakennuspaloja

Lisätiedot

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Työturvallisuuskoulutuksen taustaa (1) Työturvallisuusasiat ovat nousseet pelastusalalla entistä tärkeämmiksi Esikuvana tälle koulutukselle on Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

ALUEEN PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOA KOSKEVAT PÄÄTÖKSET

ALUEEN PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOA KOSKEVAT PÄÄTÖKSET SISÄASIAINMINISTERIÖ 31.3.2004 SM-2004-01205/Tu-311 Lääninhallitukset Alueiden pelastustoimet Julkinen ALUEEN PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOA KOSKEVAT PÄÄTÖKSET 1 Yleistä Velvoite pelastustoimen palvelutasoa

Lisätiedot

Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa Miksi julkinen hallinto varautuu? Valmiussuunnittelu (valmiussuunnitelma) Yleinen varautumisvelvoite perustuu valmiuslakiin, jonka mukaan valtion viranomaisten

Lisätiedot

Pelastusalan koulutuksen kehittämishanke

Pelastusalan koulutuksen kehittämishanke Pelastusalan koulutuksen kehittämishanke Ensihoidon ja pelastustoiminnan koulutuspäivät 28.9.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni Taustaa Kehittämishankkeen lähtökohtana on hallitusohjelman

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä www.pelastusopisto.fi/suomi/pronto https://prontonet.fi 9.10.2014 Esa Kokki tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto esa.kokki@pelastusopisto.fi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio Varautuminen ja valmius 2020 ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio 15.11.2017 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 15.11.2017 2 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia

Lisätiedot

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Palonehkäisyn uudet tuulet

Palonehkäisyn uudet tuulet pelastuslain (ja rakentamismääräysten) muutokset esitys FinnSec-messuilla 13.10.2011 Rakentamisen ja paloturvallisuuden perussäädökset uusiutuivat tänä vuonna Rakentamismääräyskokoelman osa E1 - Rakennusten

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen toiminta perustuu 16.8.2011

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri koostuu...

Turvallisuuskulttuuri koostuu... Turvallisuuskulttuuri koostuu... Oikeat arvot, asenne Riittävästi tietoa ja taitoa Käytännön teot ja toimet motivaatio X osaaminen X mahdollisuudet= tulos Professori Veikko Teikari / Aalto- yliopisto 1

Lisätiedot

Kymenlaakson pelastuslaitos. www.kympe.fi

Kymenlaakson pelastuslaitos. www.kympe.fi Kymenlaakson pelastuslaitos www.kympe.fi ULKOISEN PELASTUSSUUNNITELMAN MUKAINEN HARJOITTELU -SUUNNITTELU TARKOITUS Ulkoisen pelastussuunnitelman ja kohteen sisäisen pelastussuunnitelman toimivuuden varmistaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi 2016 PelJk 18.8.2016 Palvelutasopäätös 2014-2018 Pelastustoimen palvelutasopäätös on pelastuslain 28 :n mukainen päätös alueen palvelutasosta ja suunnitelma

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 edellisenä vuonna käynnistyneellä yhteistyöhankkeella Kuntaliiton kanssa. Projektipäällikkönä toimi Piia Vähäsalo.

Lisätiedot

Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta. Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta. Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Varautumisen kehittyminen Jatkuvuussuunnittelu Valmiussuunnittelu Väestönsuojelu Käsitteistä

Lisätiedot

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO.

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO. Palontutkinta 2020 11.11.2015 Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi Palontutkinta 2020 työryhmä Työryhmän tehtävänä on kehittää ja yhdenmukaistaa pelastuslaitoksien palontutkintaan

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia

Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia Pelastustoimen tilinpäätöshanke - havaintoja, ajatuksia Pelastustoimen ajankohtaispäivät 29.8.2013/Turku Teija Mankkinen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Miksi olemme olemassa? Suomessa on hyvä turvallisuuskulttuuri

Lisätiedot

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA VARAUTUMISSEMINAARI 4.12.2008 VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA Pelastusylijohtaja Pentti Partanen VARAUTUMINEN Tarkoitetaan kaikkia niitä hallinnon ja elinkeinoelämän, tai jopa yksittäisen

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä www.pelastusopisto.fi/suomi/pronto https://prontonet.fi 27.7.2012 Johannes Ketola Suunnittelija Pelastusopisto johannes.ketola@pelastusopisto.fi

Lisätiedot

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaari 26.9.2017 Varautumispäällikkö Jussi Korhonen, sisäministeriö Maakuntauudistuksen valmius- ja varautumistehtävien

Lisätiedot

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen Vesa-Pekka Tervo Valmius- ja varautumistehtävien organisoinnin valmisteluryhmä Tehtävät:» laatia ehdotukset yhteiskunnan

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7424/01.00.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7424/01.00. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 15 Asianro 7424/01.00.02/2015 Kehittämisaloite / pelastustoimen viranhaltijat pienissä kunnissa Joona Pellikan kehittämisaloite Mitä palvelua kehittämisaloite

Lisätiedot

Pelastustoimi ja pelastuslaitos

Pelastustoimi ja pelastuslaitos Pelastustoimi ja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos Marjo Oksanen marjo.oksanen@phpela.fi Pelastustoimen tehtävänjako Sisäasiainministeriö johtaa, ohjaa ja valvoo pelastustointa ja sen palvelujen

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä https://www.pelastusopisto.fi/tutkimus-ja-tietopalvelut/tki-palvelut/tilastot-pronto/ 4.9.2017 Johannes Ketola Suunnittelija Pelastusopisto

Lisätiedot

Pelastuslaki 379/2011 - mikä pelastuslaissa askarruttaa?

Pelastuslaki 379/2011 - mikä pelastuslaissa askarruttaa? Pelastuslaki 379/2011 - mikä pelastuslaissa askarruttaa? Palonehkäisyn perinnepäivät (SPEK) Padasjoki 22.5.2012 Hallitusneuvos Mika Kättö Leo Pesosen (Palosääntökomitean* puheenjohtaja) saatesanat ensimmäisen

Lisätiedot

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Pelastustoimi 2019 -kysely Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Perustiedot kyselystä Kyselyn laatimiseen osallistui Palopäällystöliiton toimijoiden lisäksi sisäministeriön pelastusosaston

Lisätiedot

Turvaa maaseudulle-hanke

Turvaa maaseudulle-hanke INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI Turvaa maaseudulle-hanke Turvallisuutta älykkäästi - seminaari Kylien pelastusryhmä-pilotista Turvaa maaseudulle-hankkeeksi ja edelleen pysyväksi toimintamalliksi

Lisätiedot

Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012

Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012 Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012 Strateginen kenttä Johdon forum Ministeriövalmistelu - läänit Yhteistoiminnallinen valmistelu Pelastusaluevalmistelu (pelastusjohtajien kokous) Palvalutasopäätökset Kuntastrategiat

Lisätiedot

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden

Lisätiedot

Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.

Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10. Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.2009 Kirta Nieminen Pt. tuntiopettaja, ruokapalvelut kirta.nieminen@seamk.fi

Lisätiedot

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä 1.2.2017 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Yksi maamme 22 pelastuslaitoksesta. Lapin liiton

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö. Työkyvyn suunnitelmallista johtamista

Työterveysyhteistyö. Työkyvyn suunnitelmallista johtamista Työterveysyhteistyö Työkyvyn suunnitelmallista johtamista Esityksessä 1. Työterveystoiminta on osa yrityksen/organisaation johtamista 2. Lainsäädäntö ohjaa työterveysyhteistyöhön 3. Tarpeiden tunnistaminen

Lisätiedot

PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT

PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT PALOPÄÄLLYSTÖLIITON TURVALLISUUSAINEISTOT Tästä esitteestä löydät Suomen Palopäällystöliiton laadukkaat ja tehokkaat turvallisuusaineistot koulutuskäyttöön ja

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen kokonaiskustannusanalyysi vuosilta 2007 2010: pelastuslaitokset,

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

Palopupu ja uusi * pelastuslaki

Palopupu ja uusi * pelastuslaki Palopupu ja uusi * pelastuslaki Väritettävä pupuhahmo päiväkoti- ikäisille isille Lain tavoite, soveltamisala ja yleiset velvollisuudet tiedoksi jokaiselle, mutta erityisesti pienten lasten vanhemmille

Lisätiedot

M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja

M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna 2019 Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja Tässä esityksessä Maakunnan vastuu varautumisesta Pelastustoimen vastuu toimialasta Järjestäminen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari 9.3.2017 1 Maakuntauudistus ja työsuojeluhallinto Maakuntauudistus on hallituksen reformi. Maakuntien

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Lähiesimiestaitojen kehittäminen pelastuslaitoksissa. Esimieskoulutukset 2015-2016

Lähiesimiestaitojen kehittäminen pelastuslaitoksissa. Esimieskoulutukset 2015-2016 Lähiesimiestaitojen kehittäminen pelastuslaitoksissa Esimieskoulutukset 2015-2016 Taustaa Pelastustoimen henkilöjohtamisen koulutusohjelmat toteutettiin 2010 2012 Tuolloin nousi esiin tarve lähiesimieskoulutuksille

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN SISÄASIAINMINISTERIÖ 25.10.2010 SM050:00/2010 Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN Saatekirje jäsenen nimeäminen 26.10.2010 Sisäasiainministeriö

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

Tilannekuva pelastustoiminnan johtamisessa. Paul Nyberg Palomestari Helsingin kaupungin pelastuslaitos

Tilannekuva pelastustoiminnan johtamisessa. Paul Nyberg Palomestari Helsingin kaupungin pelastuslaitos Tilannekuva pelastustoiminnan johtamisessa Paul Nyberg Palomestari Helsingin kaupungin pelastuslaitos Tilannekuva terminä Tilannekuva herättää paljon ajatuksia Lukuisia tuotteita ja palveluita myydään

Lisätiedot

Turvallisuus- ja valmiussuunnittelu

Turvallisuus- ja valmiussuunnittelu Turvallisuus- ja valmiussuunnittelu YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA (valtioneuvosto) SISÄISEN TURVALLISUUDEN OHJELMA (sisäministeriö) Aluehallintoviraston kokonaisturvallisuusstrategia (L-S AVI) Keski-Suomen

Lisätiedot

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan organisointi

Kehittämistoiminnan organisointi Kehittämistoiminnan organisointi Tutkimus-, opetus- ja kehittämisteema työryhmän työskentelyä varten tehty esitys Elise Kosunen ja Kristiina Laiho 1 10.4.2017 Esityksen pohjana on Väli-Suomen kehittäjäryhmän

Lisätiedot

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISYN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN PELASTUSOPISTOLLA 2025

ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISYN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN PELASTUSOPISTOLLA 2025 ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISYN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN PELASTUSOPISTOLLA 2025 Pelastusopiston ja Karelia-Amk:n hanke & YAMK-opinnäytetyö YAMK / Teknologiaosaamisen johtaminen Karelia-Ammattikorkeakoulu Jani Jämsä

Lisätiedot

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta

Lisätiedot

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS Alue

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS Alue Dia 1 Alue 12 kuntaa (1.1.2004 18 kuntaa) Noin 280 000 asukasta (vrk 12/2013) Noin 23 160 km 2 260 km Dia 2 Alue Noin 250 000 asukasta (50 km säteellä Oulusta) Dia 3 Yhteistyö arjen turvallisuuden parantamisessa

Lisätiedot

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin Sivu 1/5 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM-1999-00636/Tu-311 Annettu 13.10.1999 Voimassa 15.9.1999 alkaen toistaiseksi Säädösperusta Pelastustoimilaki (561/1999 31 ja 88 Kumoaa Sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Onnettomuustutkintakeskuksen katsaus

Onnettomuustutkintakeskuksen katsaus Onnettomuustutkintakeskuksen katsaus Johtava tutkija Kai Valonen Kuva: Varsinais-Suomen pelastuslaitos Kuva: Kymenlaakson pelastuslaitos Kuva: Poliisi ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS VAKAVIEN ONNETTOMUUKSIEN

Lisätiedot