Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1
|
|
- Tauno Jääskeläinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Turun kaupunki Kokouspvm Asia (011) Omistajapolitiikka Tiivistelmä: - Khkon 81 Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen, johtaja Tuomas Heikkinen ja konserniohjauksesta vastaava controller Kim Moisiolinna : Kunnan omistajaohjaus Kuntalain 46 :n mukaan omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön tai muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat liittyä ainakin perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestyksen määräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille ja muuhun kunnan määräysvallan käyttöön. Kuntalain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 268/2014) todetaan: Omistajaohjauksen tavoitteena on, että ohjauksen kohteena oleva yhteisö ottaa toiminnassaan huomioon omistajansa tahdon ja tavoitteet. Yhteisön päätösvaltaa käyttää kuitenkin aina sen oma, kutakin organisoitumismuotoa koskevassa erityislainsäädännössä säädelty toimielin. Kunta ei siis voi puuttua yhtiön oman toimielimen yksittäiseen päätökseen tai tehdä päätöstä suoraan sen puolesta. Erityislainsäädäntö ei kuitenkaan muodosta estettä sille, että kunta tavoittelee vahvaa ja aktiivista omistajuutta, jonka seurauksena omistajaohjauksen kohteena oleva yhteisö toimii kunnan strategisten tavoitteiden suuntaisesti. Edelleen hallituksen esityksessä todetaan, että omistajaohjausta ovat ainakin kaikki ne toimenpiteet, jotka liittyvät perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin sekä erilaisiin muihin sopimuksiin kuten osakassopimuksiin. Omistajaohjausta ovat myös henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä ja eri toimielimissä sekä niiden kokouksissa edustaville henkilöille sekä muuhun kunnan määräysvallan käyttöön liittyvät toimet. Omistajaohjaukselliset toimet eivät ole lueteltavissa tyhjentävästi, vaan ne ovat tilanteesta ja ohjauksen kohteena olevasta yhteisöstä ja sitä koskevasta lainsäädännöstä riippuvaisia. Lisäksi pelkät muodollisen omistajuuden keinot eivät riitä aktiiviseen omistajuuteen, vaan kuntaomistajan ja omistetun yhteisön välillä tarvitaan myös epämuodollista ohjausta ja keskustelua yhteisöön kohdistuvista odotuksista ja tavoitteista. Omistajapolitiikka-asiakirjasta Omistajapolitiikka-asiakirja on yksi keskeinen omistajaohjauksen työväline, jossa kaupunki omistajana esittää ja argumentoi yhtiö- tai säätiömuotoisten omistustensa perusteet eli miksi kaupunki esimerkiksi omistaa kyseisen yhtiön koko osakekannan tai miksi sillä on määräysvalta erinäisissä yhteisöissä.
2 Turun kaupunki Kokouspvm Asia 2 Tämä asiakirja käsittelee ainoastaan kaupungin strategisia yhteisöjä, joilla on kaupungille erityinen strateginen intressi tai omistuksen peruste. Omistuksen peruste voi olla joko toiminnallinen, esimerkiksi elinkeinopoliittiset tai monopoliluonteiset yhtiöt, tai taloudellinen, jolloin puhutaan finanssiperusteisesta omistuksesta. Jos omistuksen peruste on toiminnallinen, kaupungin yhteisön omistamisesta saama vastine realisoituu esimerkiksi tietyn tuotteen (esim. puhdas vesi) tai yhteiskunnallisen palvelun muodossa (esim. elinkeinopoliittiset palvelut). Mikäli omistuksen peruste on ainoastaan taloudellinen (finanssiperuste), silloin kaupunki odottaa ja edellyttää markkinaehtoista tuottoa yhteisöön sijoittamalleen pääomalle esimerkiksi myöntämänsä vaihtovelkakirjalainan korkona tai osingonjakona. Kaupunki voi myös edellyttää omistuksensa arvon nousua, mikä voi käytännössä näkyä esimerkiksi yhteisön liikevaihdon, tuloksen tai asiakaskunnan lisääntymisenä. Omistajapolitiikka-asiakirjassa on kuvattu edellä mainittujen seikkojen lisäksi omistettujen strategisten yhteisöjen perustehtävät, kilpailuasema toimialalla tai markkinalla sekä yhteisön suhde hankintalainsäädäntöön ja sen noudattamiseen. Jokaisesta strategisesta yhteisöstä on esitetty yhtiökohtaiset kirjaukset. Yhteisöt on ryhmitelty asiakirjassa seuraavasti: i) Markkinoilla toimivat yhteisöt ii) Monopoliluonteiset yhteisöt iii) Yhteisöt, jotka saavat merkittävää julkista rahoitusta Omistajapolitiikka-asiakirjaa on käsitelty vuoden 2016 aikana useita kertoja muun muassa kaupunginhallituksen konsernijaoston kokouksissa lähetekeskustelun muodossa ja nyt esitettävät yhteisökohtaiset kirjaukset perustuvat jaostossa käsiteltyyn ja hyväksyttyyn materiaaliin. Liite 1 Turun kaupungin omistajapolitiikka Kaupunginjohtaja Aleksi Randell: Ehdotus Päätös konsernijaosto esittää kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että liitteenä 1 oleva Turun kaupungin omistajapolitiikka hyväksytään. Ehdotus hyväksyttiin siten täydennettynä, että omistajapolitiikka-asiakirjan Yleisen osion kohtaan Turun kaupungin omistajaohjauksen periaatteet lisättiin keskeiseksi periaatteeksi seuraava: Yhteisöt huomioivat toiminnassaan ja hankinnoissaan eettiset ja ympäristölliset tavoitteet. Päätös asiassa tehtiin Rantasen Vornasen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.
3 Turun kaupunki Kokouspvm Asia 3 Asian käsittely kokouksessa Yrttiahon seuraavansisältöinen palautusehdotus raukesi kannatuksen puuttuessa: konsernijaosto päättää palauttaa omistajapolitiikkaasiakirjan valmisteluun. Perustelut: Turun kaupunkiliikenne Oy:n osuutta sisäisestä joukkoliikenteestä tulee lisätä. Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n omistuksesta ei tule luopua. Vornanen Rantasen kannattamana teki ehdotuksen, että Oy Turku Energia Åbo Energi Ab:tä koskeviin yhtiökohtaisiin linjauksiin lisätään: Oy Turku Energia Åbo Energi Ab irtautuu Fennovoima Oy:n ydinvoimahankkeesta. Päätös asiassa tehtiin äänin 6-3. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän päätösehdotuksen puolesta äänestivät Eklund, Ilola, Tavio, Ruohonen, Vierimaa ja Manni. Vornasen Rantasen kannattamana tekemän ehdotuksen puolesta äänesti heidän lisäkseen Yrttiaho. Merkittiin, että omistajapolitiikka -asiakirjaan lisätään ennen kaupunginhallituksen käsittelyä Markkinoilla toimivat yhteisöt - Energia- ia infrastruktuuriliiketoiminta kohdan väliotsikon alla Strategiset valinnat ja omistuksen perusteet teksti ja että omistajapolitiikka -asiakirjaan tehdään konsernijaoston kokouksessa suullisesti todetut täsmennykset. Esteellisyydet: Merkittiin, että seuraavat henkilöt ilmoittivat olevansa esteellisiä seuraavien yhteisöjen osalta eivätkä näiltä osin osallistuneet asian käsittelyyn: Toni Eklund Olli A. Manni Aleksi Randell Jarkko Virtanen - Turun seudun sosiaali- terveyspalvelukiinteistöt Oy - Turun Vesihuolto Oy
4 Turun kaupunki Kokouspvm Asia 4 - Logomo Oy Tuomas Heikkinen - Turun Teknologiakiinteistöt Oy Ari-Pekka Korhonen Kh 470 Liite 1 Turun kaupungin omistajapolitiikka ehdotus Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteenä 1 olevan Turun kaupungin omistajapolitiikka asiakirjan. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Päätös asiassa tehtiin äänin 8-5. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän päätösehdotuksen puolesta äänestivät Eklund, Siitonen, Maaskola, Miikkola, Alanen, Vierimaa, Viljamaa ja Manni. Rantasen Hassanin kannattamana tekemän seuraavansisältöisen muutosehdotuksen puolesta äänestivät heidän lisäkseen Yrttiaho, Eeva ja von Frenckell-Ramberg: Oy Turku Energia Åbo Energi Ab:tä koskeviin yhtiökohtaisiin linjauksiin lisätään: Oy Turku Energia Åbo Energi Ab irtautuu Fennovoima Oy:n ydinvoimahankkeesta. Yrttiahon seuraavansisältöinen palautusehdotus raukesi kannatuksen puuttuessa: Kaupunginhallitus päättää palauttaa omistajapolitiikka-asiakirjan valmisteluun. Perustelut: -Turun kaupunkiliikenne Oy:n osuutta sisäisestä joukkoliikenteestä tulee lisätä. -Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n omistuksesta ei tule luopua. Esteellisyydet
5 Turun kaupunki Kokouspvm Asia 5 Merkittiin, että seuraavat henkilöt ilmoittivat olevansa esteellisiä seuraavien yhteisöjen osalta eivätkä näiltä osin osallistuneet asian käsittelyyn: Olli A. Manni Toni Eklund Tuomas Viljamaa Seppo Lehtinen Lauri Kattelus - Oy Turku Energia Åbo Energi Ab Aleksi Randell Jarkko Virtanen - Turun seudun sosiaali- terveyspalvelukiinteistöt Oy - Logomo Oy - Turun Vesihuolto Oy Pia Bergström - Turun Satama Oy Ari-Pekka Korhonen Kv 206 Liite 1 Turun kaupungin omistajapolitiikka ehdotus Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteenä 1 olevan Turun kaupungin omistajapolitiikka asiakirjan. Päätös Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä liitteenä 1 olevan Turun kaupungin omis-
6 Turun kaupunki Kokouspvm Asia 6 tajapolitiikka asiakirjan siten muutettuna, että Turun Kaupunkiliikenne Oy:tä koskevan kolmannen yhtiökohtaisen linjauksen ensimmäinen virke muutettiin seuraavaksi: Tuotannollisen tehokkuuden ylläpitämiseksi yhtiön osuus kaupungin sisäisen liikenteen linjakilometreistä pidetään vaihteluvälillä noin %. Liite 2 Turun kaupungin omistajapolitiikka (Kaupunginvaltuuston hyväksymä) Asian käsittely kokouksessa Palautusehdotus ja sen käsittely Yrttiaho Heikkilän kannattamana teki seuraavansisältöisen palautusehdotuksen: Kaupunginvaltuusto päättää palauttaa omistajapolitiikka-asiakirjan valmisteluun. Perustelut: -Turun kaupunkiliikenne Oy:n osuutta sisäisestä joukkoliikenteestä tulee lisätä yli 17 %:n. -Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n omistuksesta ei tule luopua. -TVT Asunnot Oy:n asuntotuotantoa lisätään siten, että vuokratasoa kaupungin alueella voidaan kohtuullistaa. Asuntoliiketoiminnan tuottotavoitteita tulee tarvittaessa laskea. Keskustelun keskeydyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa, on Yrttiahon palautusehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa koneäänestyksessä 56 valtuutettua kannatti asian käsittelyn jatkamista ja 11 valtuutettua kannatti Yrttiahon palautusehdotusta, joten asian käsittely jatkui. Muutosehdotukset ja niiden käsittely Rantanen Ollikkalan kannattamana teki seuraavansisältöisen muutosehdotuksen: Oy Turku Energia Åbo Energi Ab:tä koskeviin yhtiökohtaisiin linjauksiin lisätään: Oy Turku Energia Åbo Energi Ab irtautuu Fennovoima Oy:n ydinvoimahankkeesta. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa, on Rantasen muutosehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin.
7 Turun kaupunki Kokouspvm Asia 7 Suoritetussa koneäänestyksessä 35 valtuutettua kannatti kaupunginhallituksen ehdotusta ja 30 valtuutettua kannatti Rantasen muutosehdotusta, 2 tyhjää, joten kaupunginhallituksen ehdotus tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi. Liite 3 Äänestyslista Pietari Ratilaisen kannattamana teki seuraavansisältöisen muutosehdotuksen: Turun Kaupunkiliikenne Oy:tä koskevan kolmannen yhtiökohtaisen linjauksen ensimmäinen virke muutetaan seuraavaksi: Tuotannollisen tehokkuuden ylläpitämiseksi yhtiön osuus kaupungin sisäisen liikenteen linjakilometreistä pidetään vaihteluvälillä noin %. Muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Esteellisyydet Merkittiin, että seuraavat henkilöt ilmoittivat olevansa esteellisiä seuraavien yhteisöjen osalta eivätkä näiltä osin osallistuneet asian käsittelyyn: Aleksi Randell Jarkko Virtanen - Turun seudun sosiaali- terveyspalvelukiinteistöt Oy - Logomo Oy - Turun Vesihuolto Oy Ari-Pekka Korhonen Jakelu tied Strategiset yhteisöt tpv Konsernihallinto, asianhallinta tied Konsernihallinto, konserniohjaus tpv Tarkastuslautakunta tied Heikkinen Tuomas
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 12514-2015 (011) Konserniohjeet Tiivistelmä: - Khkon 78 Johtava kaupunginlakimies Laura Klami, johtaja Tuomas Heikkinen, konserniasioista vastaava controller Kim Moisiolinna
Kansanäänestyksen järjestäminen Turun toriparkista
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 1410-2015 (613, 632) Kansanäänestyksen järjestäminen Turun toriparkista Tiivistelmä: Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtiselle on jätetty 19 valtuutetun allekirjoittama
Asemakaavaehdotus "Y-Hovi", Ruissalo (os. Ruissalon puistotie 585) (9/2009) (Yt)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 14760-2008 (613, 627) Asemakaavaehdotus "Y-Hovi", Ruissalo (os. Ruissalon puistotie 585) (9/2009) (Yt) Tiivistelmä: Asemakaava-alue käsittää Kiinteistö Oy Y-Hovin vuokra-alueen
Turun kaupungin kauppatorin (6G) alueen maanalaisten tilojen vuokraaminen Turun toriparkki
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 4258-2016 (641) Turun kaupungin kauppatorin (6G) alueen maanalaisten tilojen vuokraaminen Turun toriparkki Oy:lle Tiivistelmä: Turun kaupunki vuokraa Turun Toriparkki Oy:lle
Fortuna-korttelin kehittäminen
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 6955-2011 (065, 021, 658, 642) Fortuna-korttelin kehittäminen Tiivistelmä: Fortuna-kortteli rajoittuu Turun keskustassa Kristiinankatuun, Linnankatuun, Aurakatuun ja Läntiseen
Turun kaupungin kauppatorin (6G) alueen maanalaisten tilojen vuokraaminen Turun toriparkki
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 4258-2016 (641) Turun kaupungin kauppatorin (6G) alueen maanalaisten tilojen vuokraaminen Turun toriparkki Oy:lle Tiivistelmä: Turun kaupunki vuokraa Turun Toriparkki Oy:lle
Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat
Asemakaavanmuutosehdotus sekä tonttijako/tonttijaonmuutosehdotus "Välikatu", VII kaupunginosa (os. Puistokatu) (26/2010) (Yt)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 8653-2010 (613, 627, 021) Asemakaavanmuutosehdotus sekä tonttijako/tonttijaonmuutosehdotus "Välikatu", VII kaupunginosa (os. Puistokatu) (26/2010) (Yt) Tiivistelmä: Asemakaavanmuutoksen
Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa
Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa TILINTARKASTUKSEN JA ARVIOINNIN SYMPOSIUM 2017 30.5.2017 tarkastusjohtaja Markus Kiviaho, JHTT, CGAP, CRMA Omistajaohjaus Omistajaohjauksella tarkoitetaan
Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA
Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Kuntalain uudet säännökset Kuntaliiton johtamisen ja hallinnan suositus Valtuusto johtaa vastaa kunnan
Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.
Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta
Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010
Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 1. OHJELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO Ohjelma on formaatiltaan pikemmin toimenpideohjelma kuin strateginen ohjelma. Tämän vuoksi täytäntöönpano on perustunut niihin yksittäisiin
Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 10800-2011 (011, 70) Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj) Tiivistelmä: - Kh 446 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26.9.2011 64: Apulaiskaupunginjohtaja
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 11632-2016 (011) KOy Turun Kaupunginteatterin omistajan ennakkonäkemyspyyntö Turun kaupungille koskien teatterirakennuksen peruskorjauksen ja laajennuksen ryntäystoimenpiteitä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1
0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,
Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba
Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa 18.4.2017 Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi KoJon tavoite tuottaa sisältöä ja linjauksia uuden maakunnan
Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustaminen (Kj)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 2656-2010 (011, 70) Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustaminen (Kj) Tiivistelmä: Kaupunginvaltuustolle esitetään Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustamista sekä perustamisasiakirjojen
Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö
Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia
Asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotus; "Maa-ainespuisto", Saramäki (os. Kärmekallionkatu, Vaijerikatu, Vaistentie) (34/2007)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 11845-2007 (613, 627) Asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotus; "Maa-ainespuisto", Saramäki (os. Kärmekallionkatu, Vaijerikatu, Vaistentie) (34/2007) Tiivistelmä: Kaavalla
Kasvatus- ja opetustoimen johtosäännön muuttaminen (Otj)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 1650-2010 (010, 021) Kasvatus- ja opetustoimen johtosäännön muuttaminen (Otj) Tiivistelmä: Turun hallinto-oikeus on päätöksellään 30.6.2011 kumonnut kaupunginvaltuuston
Äänestyslista - Kaupunginvaltuusto klo 18:00. Asia 8 Konserniohjeet Äänestys 1. Ei Pöydälle Mäenpää Olavi (Kossila Pauli)
Äänestys 1 Jaa Jatkuu Ei Pöydälle Mäenpää Olavi (Kossila Pauli) Jaa 50 Ei 16 Poissa 1 Aaltonen Niko KOK J Miikkola Mikael Ilmari PS J Aholainen Anne KOK J Muukkonen Mirka VAS E Alanen Satu KOK J Mäenpää
Asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotus sekä tonttijakoehdotus; "Port Aboa", Korppolaismäki (os. Kölikatu, Veneveistämönranta) (22/2014) (Ks)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 6483-2014 (613, 627) Asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotus sekä tonttijakoehdotus; "Port Aboa", Korppolaismäki (os. Kölikatu, Veneveistämönranta) (22/2014) (Ks) Ksylk
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /
Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.
Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus
Sivistystoimialan johtosäännön muuttaminen (St)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 6568-2014 (011, 010) Sivistystoimialan johtosäännön muuttaminen (St) Tiivistelmä: Kasvatus- ja opetuslautakunta on esittänyt kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto
Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet
Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen
LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI
LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään
Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori
Pori-konserni ja sen johtaminen Esa Lunnevuori Kunnallisesta toiminnasta Viime vuosina on toteutettu merkittävä ja syvälle käynyt toiminnan muutos Emokunnan lähipiiriin on rakennettu mittava kuntakonserni
Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy:n perustaminen (Kj)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 10831-2011 (011, 70) Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy:n perustaminen (Kj) Tiivistelmä: - Kh 447 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26.9.2011 65: Apulaiskaupunginjohtaja
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala
Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016
99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen
648/2016 99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin ja valtuuttaa kiinteistöjohtaja Kai Heinosen tekemään
Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne
Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Helsingin Satama -konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000806 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa
Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille.
496/2018 8 Asiakirjoista perittävät maksut Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille. Käsittely Keskustelun aikana käytettiin 13
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709
Liite 3 Tytäryhteisöjen ja säätiöiden lisätiedot ja tilintarkastajien kelpoisuusehdot. Asuntoliiketoiminta
Liite 3 Tytäryhteisöjen ja säätiöiden lisätiedot ja tilintarkastajien kelpoisuusehdot Turun kaupungin tytäryhteisöjen ja säätiöiden tilintarkastus Diaari No 11353-2012 Syyskokous*) = Yhtiöjärjestyksen
Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)
Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan
Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen
Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne
Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven
Omistajapolitiikka ja ohjaus Oulussa KV koulutus
Omistajapolitiikka ja ohjaus Oulussa KV koulutus 29.11.2012 Marja Kariniemi, kehittämispäällikkö Konsernipalvelut Esityksen sisältö - Mitä tarkoittaa omistajapolitiikka ja ohjaus? - Mistä omistuksista
YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):
Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014
Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET
Kaupunginvaltuuston päätös 13.6.2005 64 KH/2005/132/0001 64 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kh 79 Kuntalain 13 2 momentin 2 kohdan mukaan valtuuston tulee päättää 7.3.2005 sijoitustoiminnan perusteista. Kurikan
Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 10800-2011 (011, 70) Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj) Tiivistelmä: - Kh 446 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26.9.2011 64: Apulaiskaupunginjohtaja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu
Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:
Sivistystoimialan palveluverkko
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 11102-2014 (011) Sivistystoimialan palveluverkko Tiivistelmä: Kaupunginvaltuustolle esitetään, että sivistystoimialan palveluverkko 2015-2020 hyväksytään lausuntojen ja
Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa
Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Valtuuston koulutus 22. 23.1.2013 Liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson 22.1.2013 Liiketoiminnan ohjaus 2 Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjä
Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 Kaupunginhallitus 71 24.02.2014 5 13722-2013 (032) Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista Tiivistelmä: Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.
Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009
Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus. Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen
Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen Tampereen liikelaitokset ja tytäryhteisöjä Tampereen Raitiotie Oy Konsernin avainlukuja 5 liikelaitosta:
Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:
Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018
Strategian hyväksyminen
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 3050-2013 (010, 011) Strategian hyväksyminen Tiivistelmä: Kaupunginvaltuusto on 25.3.2013 66 hyväksynyt strategiahierarkian. Strategiahierarkian mukaisesti on laadittu kaupunkistrategia
Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017
Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826
Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia
Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh
Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh
Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh
Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään
Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)
Turun Vesihuolto Oy osakeyhtiön muodostaminen
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 4228-2014 (011) Turun Vesihuolto Oy osakeyhtiön muodostaminen Tiivistelmä: Kaupunginhallitukselle ehdotetaan edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi Turun vesiliikelaitoksen
Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.
Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 261 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (8) 41 Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen toimialaan kuuluvien asuntoyhtiöiden edustajien nimeäminen HEL 2017-001827 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa 1 kaupunginkanslian
Kuntayhtymät ja omistajaohjaus
Juha Myllymäki Kuntayhtymät ja omistajaohjaus Juha Myllymäki johtava lakimies 10.5.2019 Tunnistetut teemat, joihin tarvitaan esivalmistelua Kuntayhtymien omistajaohjaus Palvelujen integraatio ja uudet
YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):
Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014
Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1233/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 187 20.11.2017 71 Asianro 1233/00.01.02.00/2017 Kuopio 2030 - kaupunkistrategian tarkistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 20.11.2017 187
Äänekosken kaupungin omistajapolitiikka. 1 Johdanto. 2 Äänekosken kaupunkikonserni
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Kaupunginhallitus liite nro 1 16.9.2019 liite nro 5 OHJE 1(7) Äänekosken kaupungin omistajapolitiikka Käsitelty: Hyväksytty: Voimassa: Strategiatyöryhmä 6.6.2019 Kaupunginhallitus,
Kuntalakiluonnoksesta lausunnon antaminen
Kuntalakiluonnoksesta lausunnon antaminen Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että siinä otetaan huomioon kuntien muuttuvasta toimintaympäristöstä ja uusista kuntahallinnon
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 22 Tytäryhtiöiden malliyhtiöjärjestysten ja tytärsäätiöiden mallisääntöjen hyväksyminen HEL 2018-000778 T 00 01 05 Päätös Käsittely päätti hyväksyä kaupungin
Taloussuunnitelmakauden suunnittelulukujen hyväksyminen
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 5747-2015 (041) Taloussuunnitelmakauden suunnittelulukujen hyväksyminen Tiivistelmä: Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se vahvistaisi lauta- ja johtokuntien vuosien
Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle
Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon
Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281
Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN
Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy
Kaupunginhallitus 2.9.2019 liite nro 2 (1/9) Kaupunginvaltuusto 16.9.2019 liite nro 6 (1/9) Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Proavera Oy vahvassa, positiivisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön tulostavoite
Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston
Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 107 Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 309: Kaupunginsihteeri
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2014 1 (5) 182 Helsingin Satama Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 16.12.2014 HEL 2014-014178 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa edustamaan
Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen
Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333
Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi
Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:
Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus
Uudistamisohjelman hyväksyminen
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 2682-2013 (000, 041) Uudistamisohjelman hyväksyminen Tiivistelmä: Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se päättäisi uudistamisohjelman toimenpideehdotusten hyväksymisestä.
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (9) 4 Palmia-liikelaitoksen toiminta- ja hallintomallin järjestäminen HEL 2013-014056 T 00 01 00 Päätös Konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Palmia-liikelaitoksen
Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014
Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 10 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle
Palvelujärjestelmän yhtiöittäminen
Palvelujärjestelmän yhtiöittäminen Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus ja vaikuttavuusseminaari 10-11.11.2016 yritysjuridiikan professori Veikko Vahtera Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu veikko.vahtera@uta.fi
Monica Avellan ilmoitti esteellisyydestä; Paraisten Vesi Oy:n hallituksen jäsen.
Kaupunginhallitus 161 22.08.2016 Kaupunginhallitus 205 03.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 18.10.2016 Nordkalk Oy Ab:n omistuksen purkaminen Paraisten Vesi Oy:ssä 2185/00.01.00.03/2015 Kaupunginhallitus 22.08.2016
Valtuuston työjärjestyksen tarkoittama kysymys koskien pormestarimalliin siirtymistä
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 1160-2016 (000, 011) Valtuuston työjärjestyksen tarkoittama kysymys koskien pormestarimalliin siirtymistä Tiivistelmä: - Kh 109 Johtaja Tuomas Heikkinen 3.3.2016: Asian
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (7) 34 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen HEL 2017-001399 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa 1 kaupunginkanslian oikeuspalvelut
Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut
Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto
Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden
Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017
Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015
Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (8) 50 Helen-konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000804 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa edustamaan Helsingin
Organisaatiomuutokset toimialoittain:
Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginhallitus 83 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 30 16.04.2018 Uudenkaupungin kaupungin hallinnollinen organisaatio 152/00.01.01/2018 KHALL 26.02.2018 65 Kaupunginvaltuusto