Yli - / alijäämä vuosina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yli - / alijäämä vuosina 2009-2017"

Transkriptio

1 Lehdistötiedote KUNNAN TALOUS UHKAA SYÖKSYÄ Vuonna 2014 Kemiönsaaren kunnan talous on vielä kutakuinkin tasapainossa. Ennuste näyttää aika lähelle nollatulosta. Vuonna 2014 kunta siirtyy ylijäämäkaudesta alijäämäkauteen. Vuoden 2015 talousarvio näyttää noin euroa alijäämäiseltä. Vuonna 2016 alijäämän suuruudeksi arvioidaan lähes 2 miljoonaa euroa, ja vuoden 2017 taloussuunnitelmassa alijäämä on jo yli 3 miljoonaa euroa. Syöksy on vältettävissä, mutta se vaatii perinpohjaisia toimenpiteitä Yli - / alijäämä vuosina TP 2009 TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 Ennuste 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 Kustannukset nousevat yleisesti, ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon puolella. Samalla kun kustannukset nousevat, kunnan verotulot ovat pienentyneet, ja ennusteiden mukaan ne eivät nouse myöskään lähivuosien aikana, koska työpaikkojen määrä on vähentynyt. Valtionosuuksien tasainen kasvu viime vuosina on edesauttanut kunnan talouden tasapainon ylläpitoa. Vuonna 2014 valtionosuuksien määrä on huipussaan. Vuodesta 2015 lähtien valtionosuudet vähenevät vuosi vuodelta valtionosuusjärjestelmän uudistuksen myötä. Kunta menettää yhteensä runsaat kaksi miljoonaa euroa vuosina Lisää valtionosuuksien leikkauksia on tiedossa, kun valtio vähentää kuntien peruspalvelujen rahoitusta noin 30 prosentista noin 25 prosenttiin. Kun katsotaan eteenpäin, voidaan selvästi todeta, että taloudellisen kehityksen myötä meidän on pakko alkaa tuottaa palveluita aiempaa tehokkaammin. Kunnan talousarvio muodostuu kustannuksista, joihin voimme vaikuttaa sekä kustannuksista, joihin emme voi suoraan vaikuttaa. Esimerkkejä jälkimmäisestä ovat suuret kuntayhtymät tai yhteistyöalueet, joiden jäsen kunta on. Lähes neljäsosa kustannuksista on sellaisia, joihin emme voi vaikuttaa.

2 Edessä on vaikeita päätöksiä Kemiönsaari saattaa olla ennennäkemättömien leikkausten edessä. Kunnan talous täytyy sopeuttaa, huolimatta tulevasta kuntauudistuksesta ja sote-uudistuksesta. Kunta on aktiivisesti sopeuttanut kustannuksiaan, ja on ratkaisevan tärkeää kunnan olemassaolon kannalta tulevaisuudessa, että sopeuttamista jatketaan. Kunnan talouden tasapainossa pitäminen vaatii lisää aktiivisia sopeuttamistoimenpiteitä. Käytännössä tämä tarkoittaa koko toiminnan tarkastelua; henkilöstön määrää, tilatarpeita ja palveluprosessia. Tulevat leikkaukset vaikuttavat kuntalaisten arkeen. Palvelut saatetaan tulevaisuudessa sijoittaa eri paikkaan. Toiminnan tehostaminen vaatii konkreettisia muutoksia ja nykyisten toimintamallien hiominen ei enää riitä. Kunnan kyky tehdä leikkauspäätöksiä ratkaisee sen, voiko Kemiönsaari jatkaa itsenäisenä kuntana. Itsenäinen kunta edellyttää tasapainoista taloutta. Investoinnit ja lainat Kunnan investointitaso on ollut maltillinen usean vuoden ajan. Tämä johtuu muun muassa siitä, että osa hankkeista (esim. uusi päiväkoti) on viivästynyt. Lähivuosina useita hankkeita tullaan toteuttamaan samanaikaisesti. Hankkeet ovat välttämättömiä, jotta toimintaa voitaisiin harjoittaa tarkoituksenmukaisissa ja ajanmukaisissa tiloissa. Suurimmat investoinnit vuonna 2015 ovat (miljoona euroa): Uuden päiväkodin rakentaminen ja Amosparkens skolan peruskorjaus 4,1 Tyska holmenin sillan uusiminen 1,25 Uuden paloaseman rakentaminen Kemiöön 0,3 Taalintehtaan Stallscafé ja Bio Pony, julkisivun uusiminen 0,25 Kemiönsaaren Veden Tyska holmenin puhdistamo 0,9 Taloussuunnitelmassa on noin 20 miljoonan euron investoinnit vuosille Kaikki investoinnit on tarkoitus toteuttaa lainarahalla. Huolimatta siitä, että investointitasoon saatetaan tehdä tiettyjä tarkistuksia, edellyttää jo pelkästään rakennusten korjaaminen suurta investointisummaa lähivuosina. Rahoitusanalyysi osoittaa, että kunnan täytyy ottaa lainaa jo vuonna 2016 selvitäkseen vanhojen lainojen lyhennyksistä, ja vuodesta 2017 lähtien vuosikate lähentelee nollaa. Mikäli vuosikate laskee nollan alle, täytyy päivittäisten käyttökustannusten kattamiseksi ottaa lainaa.

3 Lainat / asukas Kunta on voimassa olevien suositusten mukaisesti hyväksynyt uuden poistosuunnitelman, joka tuli voimaan Uusi suunnitelma on vanhaa huomattavasti tiukempi. Rakennusten poistoaikaa on lyhennetty 30 vuodesta 20 vuoteen, ja suunnitelmaan on tehty myös muita samankaltaisia tiukennuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että uusien hankkeiden poistot nousevat. Analyysi Lähestulkoon kaikki maamme kunnat ovat ajautuneet vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen. Kemiönsaari on tähän saakka selviytynyt erittäin hyvin, mutta nyt tarvitaan toimenpiteitä taloudellisen syöksyn estämiseksi. Vuosikate heikkenee roimasti vuodesta 2017, ellei toimenpiteisiin ryhdytä. Mikäli muutoksia ei tehdä nopealla aikataululla, kunta voi ajautua erittäin vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen. Mitä suuremmaksi vuosittaiset alijäämät kasvavat, sitä vaikeampi on päästä jälleen tasapainoon. Verojen nostaminen ei yksistään ratkaise talousmurheita. Toiminta vaatii rakennemuutosta. Taloussuunnitelmakauden alijäämän kattaminen vaatisi veroprosentin korottamista noin kolmella prosenttiyksiköllä nykyisestä 19,75 prosentista 22,75 prosenttiin. Tällaista korotusta ei voida pitää perusteltuna tai realistisena, kun toimintaa on mahdollista tehostaa. Kunnallisveron korottaminen yhdellä prosentilla tuo noin 1 miljoonan euron lisätulot. Myös yleisen kiinteistöveron korottaminen nykyisestä 1,1 prosentista enimmäismäärään eli 1,55 prosenttiin lisäisi kiinteistöverotuloja noin miljoonalla eurolla. Syyt Syitä siihen, miksi isoja leikkauksia täytyy tehdä: - Verotulot eivät nouse, koska työpaikat ja väestömäärä vähenevät.

4 - Valtionosuudet vähenevät merkittävästi sen seurauksena, että valtio toteuttaa uudistuksia. Lisääntyneet valtionosuudet ovat aiemmin pitäneet kunnan talouden tasapainossa. - Kustannukset lisääntyvät vain maltillisesti (0,5 % vuonna 2015, 1 % vuonna 2016 ja 1,6 % vuonna 2017). Maltillinen lisäys ei kuitenkaan riitä, vaan kustannuksia on vähennettävä pysyvästi. - Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ei ole sopeutettu pienentyneeseen väestöpohjaan. 60,00 Ulkoiset kustannukset, verotulot ja valtionosuudet ,00 40,00 41,00 42,29 43,78 45,39 47,25 47,75 48,16 48,88 49,71 Milj. 30,00 20,00 10,00 21,07 20,98 21,47 18,96 17,78 15,97 20,75 20,71 22,59 21,91 22,40 22,00 21,70 21,21 21,64 21,74 21,84 21,14 Kustannukset Verotulot 0,00 TP 2009 TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 Ennuste 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 Valtionosuudet Odotettavissa paljon eläköitymisiä Kemiönsaaren kunnalla on noin 485 työntekijää. Henkilöstön ikärakenteen vuoksi moni työntekijä on jäämässä eläkkeelle. Lähivuosina eläkkeelle jäävistä työntekijöistä joka toinen kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon hoitohenkilöstöön. Toinen henkilöstöryhmä, jossa on odotettavissa paljon eläköitymisiä, on keittiö- ja siivoustoimi. Työntekijöiden määrää on mahdollista vähentää osittain tulevien eläköitymisten myötä, mutta samalla tarvitaan aktiivista uusrekrytointia. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstömäärää on mahdollista vähentää taikka rajoittaa sen kasvua, mutta se vaatii toiminnan uudelleenjärjestelyä. Peruspalvelulautakunta on hyväksynyt tarveselvityksen ja kiinteistösuunnitelman, jonka mukaan henkilöstön määrää vähennetään. Hallinnon henkilöstömäärää voidaan vähentää muutamalla henkilötyövuodella eläköitymisten myötä. Henkilöstötarve riippuu kuntasektorin mahdollisesti tulevista uudistuksista.

5 Eläköitymiset toimialoittain vuosina : Sosiaali ja terveys 85 henkilöä = 44 % Keittiö ja siivous 26 henkilöä = 13 % Opetus 17 henkilöä = 9 % Päivähoito 14 henkilöä = 7 % Hallinto 11 henkilöä = 6 % Muut (kymmenkunta pienempää ammattiryhmää) 42 henkilöä = 21 % YHTEENSÄ 195 henkilöä Talouden suuntaviivat Valtuusto vahvistaa seuraavat kunnan talouden suuntaviivat vuosille : 1. Tavoitteena on, että kunnan alijäämä on enintään miljoona euroa vuonna 2016 ja vuonna Alijäämän mahdollistaa aiemmilta vuosilta kertynyt yli yhden miljoonan euron ylijäämä. 2. Kunta tekee kevään aikana toimintasuunnitelman, jonka tavoitteena toimintakustannusten vähentäminen pysyvästi pitkällä tähtäimellä. Suunnitelma toimii pohjana tulevien vuosien toiminnan ja palvelutason priorisoinnissa. Suunnitelma on välttämätön myös kustannusten sopeuttamiseksi, kun viidesosa kunnan henkilöstöstä jää eläkkeelle viiden lähivuoden aikana. Kunnanhallitus saa tehtäväkseen laatia toimintasuunnitelman ja pyytää ehdotuksia säästötoimenpiteistä kaikilta lautakunnilta. Kunnanhallitus esittelee toimintasuunnitelman valtuustolle, niin että päätös voidaan tehdä viimeistään kesäkuussa Investointeja, jotka eivät sisälly taloussuunnitelmaan, tehdään ainoastaan erityisen perustelluista syistä. Peruspalvelun tarveselvitys ja kiinteistösuunnitelma toteutetaan. Näiden lisäksi kaikkien toimialojen tulee tarkastella toimintaansa. 4. Kunta myy jatkossakin aktiivisesti kiinteistöjä, jotka ovat toiminnan kannalta tarpeettomia. 5. Kunta selvittää sekä kunnallisveron että kiinteistöveron korottamista vuonna Kriittiset menestystekijät Arviointikriteerit Taso/tavoite Investoinnit Velkataakka enintään 30 milj. Velkataakka Vuoden 2017 lopussa n euroa/asukas Ylijäämä/alijäämä Yhteensä enintään 3 miljoonaa v Kassa Päivien määrä 18 päivää Lisätietoja antavat: Kunnanjohtaja Tom Simola, puh Hallintojohtaja Erika Strandberg, puh

Kustannukset, ulkoinen

Kustannukset, ulkoinen Kunnanjohtajan talousarvioehdotus 2010 Kunnanjohtajan talousarvioehdotus 2010 on tasapainoinen, mutta lisää säästöjä tarvitaan ja kaikki säästötoimenpiteet, joihin on ryhdytty, ovat välttämättömiä. Talousarvioehdotuksen

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Valtuustoseminaari 11 10. 2011.

Valtuustoseminaari 11 10. 2011. Valtuustoseminaari 11.10.201110 Vuoden 2012 talousarvion lähtökohdat Talouden näkymät heikentyneet kesän jälkeen ja epävarmuus lisääntynyt. Valtion budjetti tehty tietyin t i kasvuodotuksin, k mutta silti

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Talousarvion laadinnan lähtökohdat Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Visio elämään Miehikkälä on yritysmyönteinen kansainvälinen E18 tien maaseutukunta,

Lisätiedot

Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013

Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 Tulevien vuosien välttämättömien investointien aiheuttamaan rahankäyttöön voidaan varautua kassan riittävyyden osalta ottamalla

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000

Lisätiedot

Kuhmoisten yhtenäiskoulun koulukampuksen tulevaisuusvaihtoehdot talouden näkökulmasta. Reetta Talja, taloussihteeri

Kuhmoisten yhtenäiskoulun koulukampuksen tulevaisuusvaihtoehdot talouden näkökulmasta. Reetta Talja, taloussihteeri Kuhmoisten yhtenäiskoulun koulukampuksen tulevaisuusvaihtoehdot talouden näkökulmasta Reetta Talja, taloussihteeri A) LAINARAHOITTEINEN UUSI KOULU (vanhat osat puretaan) Lainan Kustannukset Rakentamiskustannus

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

Nilakan kuntien talous tp 2013

Nilakan kuntien talous tp 2013 Huom! Tarkistamaton raakaversio, ei julkaisukelpoinen Nilakan kuntien talous tp 2013 Keitele Keiteleen taseessa on kertynyttä alijäämää vähän, ainoastaan 9 /asukas. Sen veroprosentti 19,5% on selvityskuntien

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Talousarvioinfo

Talousarvioinfo Talousarvioinfo 2016 16.10.2015 16.10.2015 1 Kaupunginjohtajan katsaus Referaatti vuoden 2016 talousarvio- ja suunnitelma 2017-2018 on valmisteltu maltillisen menokehityksen pohjalta palvelut turvaava

Lisätiedot

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto 19.2.2018 Tilinpäätös 2017 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tuloksen ennakkotieto (toimialat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 12,5 milj.

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin 1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien

Lisätiedot

Talouden tasapainotusohjelma

Talouden tasapainotusohjelma 1 13.12.2018 Talouden tasapainotusohjelma 2019-2024 Taustaa Kunnanhallitus tilasi alkusyksystä 2018 Perlacon Oy:ltä kunnan talouden tasapainotusselvityksen. Selvitys valmistui marraskuussa 2018. Selvityksen

Lisätiedot

Hämeenlinnan talous ja investointikyky nyt ja maakuntauudistuksen jälkeen / Jussi Oksa

Hämeenlinnan talous ja investointikyky nyt ja maakuntauudistuksen jälkeen / Jussi Oksa Hämeenlinnan talous ja investointikyky nyt ja maakuntauudistuksen jälkeen / Jussi Oksa 6.3.2018 ämeenlinnan talouden pitemmän aikavälin tarkastelu TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TP 2016 EN 2017 TA 2018

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit

Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit % 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 8,6 Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen kasvuprosentit 1991-2022 -0,5 5,6 2,9 2,8 5,2 7,2 5,1 5,2 5,2-3 -4-4,4-5,1-5 -6 1) 2) 2) 3) 4) 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01

Lisätiedot

Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon,

Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon, Sivu 1 / 20 Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon, 19.11.2018 Jäljessä on listattu korjatut kohdat (ei alkuperäistä esitystä), ellei muuta ole mainittu. Yleiset lähtökohdat s. 3-4) Esipuhe Talousarviossa

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA TALOUSLUKUJEN VERTAILUA Keuruu vs. selvitysalue Tero Mäkelä LUVUT ON LASKETTU SEURAAVASTI: Tuloslaskelmista on poistettu kertaluonteiset erät, koska ne eivät ole pysyviä Verotulot on laskettu Keuruun veroprosenteilla,

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus TILINPÄÄTÖS 2012 Kaupunginhallitus 27.3.2012 TILINPÄÄTÖS 2012 Koko kaupunki TP 2011 TP 2012 Muutos % Toimintatuotot 59 702 062 65 402 858 5 700 796 9,55 Toimintakulut 347 846 795 374 691 312 26 844 517

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2013 talousarvioksi

Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2013 talousarvioksi Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2013 talousarvioksi Vastuullista välittämistä Asukkaita kuunnellen sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyvät Ranta-alueet rakentuvat helsinkiläisille Suomalainen hyvinvointimalli

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma 2019-2021 Kaupunginjohtaja 9.10.2018 Lahti rohkea ympäristökaupunki Eteläinen kehätie tuo uusia investointeja LUTin uudet opiskelijat Niemen kampukselle Lahti hakee Euroopan

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta:

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Kuntakohtainen paine veroprosentin korottamiseksi 2012 2017e 2021e 2025e Harjavalta 23,6 23,4 25,0

Lisätiedot

Uuden kunnan talous. Pentti Meklin. emeritusprofessori Tampereen yliopisto. Pentti Meklin 1

Uuden kunnan talous. Pentti Meklin. emeritusprofessori Tampereen yliopisto. Pentti Meklin 1 Uuden kunnan talous Pentti Meklin emeritusprofessori Tampereen yliopisto Pentti Meklin 1 I Kunnan talous Soten siirrossa 1.1.2019 II Välivaiheen talous 2019-2023 ja siitä eteenpäin Tulot ja menot Varat

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ Isonkyrön kunnan talous 2009-2010 tilannekatsaus 24.8.2009 ja 9.9.2009 Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ www.reinohintsa.com 1 Kuntataloudessa vaikeat ajat Laman johdosta työttömyys lisääntyy Kunnan

Lisätiedot

Mistä löytyy Suomen kuntien tie?

Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Kuntajohtajapäivät, Seinäjoki Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja Uhkaava talouskriisi tuo lisähaasteita entisetkin isoja Uhkaava talouskriisi tuo vain lisähaasteita,

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kuntien taloudellisen aseman muutoksia Sote uudistuksessa

Kuntien taloudellisen aseman muutoksia Sote uudistuksessa Kuntien taloudellisen aseman muutoksia Sote uudistuksessa Kymenlaakson kunnat Luonnos 5.4.2016 Heikki Miettinen 2014tp_2014ktal_2015 väestöenn_v52 Lähtökohdat Lähtökohdat Tavoitteena arvioida kuntien jäljelle

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. KUNTASTRATEGIA 2030 Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. SISÄLLYSLUETTELO 1 Nykytilan kuvaus ja toimintaympäristö...3 - Väestöennuste 2011 2030...4 - Kokonaisverotulojen kehitys 2000 2012...5

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti 1 (5) JULKAISUVAPAA TIEDOTE Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti Nurmeksen kaupungille vuosi 2017 oli muutoksen vuosi. Kaupungin uusi hallintosääntö astui voimaan 1.6.2017

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 179 25.05.2015 Kunnanhallitus 202 01.06.2015 Kunnanvaltuusto 60 15.06.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintakehys 528/02.02.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta Kuntatalous vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa Valtiovarainvaliokunta 24.5.2016 Kuntatalouden tilannekuva 2015 Keskeiset huomiot kuntatalouden tilasta Koko kuntatalouden

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015 23.3.2016 Tilinpäätös 2015 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden alijäämä -13,2 milj. euroa

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Lehdistöinfo 4.11.2015 Antero Alenius Kunnanjohtaja

Lehdistöinfo 4.11.2015 Antero Alenius Kunnanjohtaja Lehdistöinfo 4.11.2015 Antero Alenius Kunnanjohtaja Kesäkuussa TA-kehys TP2014 taso 54,8 me Syyskuun lopussa esitykset ylittivät raamin 2 me. Menokasvu 3,7% Oltiin tasolla 56,8 me, alijäämää tulisi 4 me

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Porvoon kaupungin talouden. kehitys Perustuen väestöennusteen mallintamiseen Henrik Rainio, Saija Männistö

Porvoon kaupungin talouden. kehitys Perustuen väestöennusteen mallintamiseen Henrik Rainio, Saija Männistö Porvoon kaupungin talouden kehitys 2020-2040 Perustuen väestöennusteen mallintamiseen 17.6.2019 Henrik Rainio, Saija Männistö Porvoon kaupungin talouden kehitys 2020-2040: Lähtökohdat ja oletukset Taustalla

Lisätiedot

Talouden tilanne kesäkuu Kunnanjohtajan kokoama tiivistelmä tilanteesta ennen raamin antoa

Talouden tilanne kesäkuu Kunnanjohtajan kokoama tiivistelmä tilanteesta ennen raamin antoa Talouden tilanne kesäkuu 2013 Kunnanjohtajan kokoama tiivistelmä tilanteesta ennen raamin antoa Lähtökohta verot+valt.osuudet vs nettomenot 36000 34000 32000 30000 28000 26000 24000 22000 20000 34457 33085

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

TALOUSTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSTILANNE 2017-2018 Eeva Suomalainen Talousjohtaja Kajaani on Kainuun maakuntakeskus, jonka aseman arvioidaan vahvistuvan maakuntauudistuksen myötä. Kainuun ja Kajaanin haasteena tulevaisuudessa on

Lisätiedot

Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät

Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät Kuntatalo 31.10.2017 SOTE ja MAAKUNTAUUDISTUKSEN VASTUUVALMISTELIJOIDEN TAPAAMINEN Valtiovarainministeriö / Kunta ja aluehallintoosasto Miikka Vähänen

Lisätiedot

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma 2013-2016. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen 15.10.2012. Talousjohtaja Patrik Marjamaa

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma 2013-2016. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen 15.10.2012. Talousjohtaja Patrik Marjamaa Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2016 Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen Talousjohtaja Patrik Marjamaa Talousarvion 2013 valmistelusta Talouden tasapainottamis- ja velkaohjelman

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta LIITEOSA (liite 16) Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta Selvitysalue, Keuruu, Multia ja Mänttä-Vilppula Lähde: Miettinen/FCG 5/2015 Lähtötiedot Kuntatalouden trendiennusteen lähtötiedot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 393 Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 65 :n mukaan taloussuunnitelman

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Sote-siirron muutosrajoitin - kuntien tehtävien järjestämisvastuun siirrosta aiheutuvien taloudellisten

Sote-siirron muutosrajoitin - kuntien tehtävien järjestämisvastuun siirrosta aiheutuvien taloudellisten 1(5) Valtiovarainministeriö 4.10.2017 Kunta- ja aluehallinto-osasto Sote-siirron muutosrajoitin - kuntien tehtävien järjestämisvastuun siirrosta aiheutuvien taloudellisten vaikutusten rajaaminen Tehtävien

Lisätiedot