KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset. Anni Kuhalainen ja Matti Karvonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset. Anni Kuhalainen ja Matti Karvonen"

Transkriptio

1 KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset Anni Kuhalainen ja Matti Karvonen

2 KiTi pähkinänkuoressa Hankesuunnitelman pohjalla esiselvitys 2013 Hankerahoitus THL OPER-yksiköstä Mukana Hämeenlinna, Hattula, Janakkala ja FSHKY Hanketyöntekijät Pikassoksesta, Hämeenlinna hallinnoi Tavoitteena kehittää kirjaamista ja tilastointia lastensuojelun alkuvaiheen ja aikuissosiaalityön palvelutehtävissä Hankekuntien henkilöstön osaamisen kasvattamista Tietojärjestelmien kehittämistä (kirjaaminen, tilastointi) Kuntien välisen yhteistyön rakentamista

3 Hankkeen edetessä järjestettiin monen tasoista koulutusta Kick off -tilaisuudet kohderyhmälle (kolme tilaisuutta) Asiakirjatyöpajoja koko henkilöstölle (lastensuojelu ja aikuissosiaalityö) Pro Consona:n pääkäyttäjille järjestettiin koulutusta, esim. Käyttäjähallinnan ja käyttöoikeuksien kertausta Lomakkeiden tekeminen, ominaisuudet ja hallinta Tilastot ja tilastokorjaukset Koulutus-/testausympäristöjen elvyttäminen toimintakuntoon Pro Consona -kunnissa Lakikoulutusta hankekuntien henkilöstölle sosiaalihuoltolaista ja asiakasasiakirjalaista yhteistyössä LasSe- ja SOS II -hankkeiden kanssa (osallistujia 181!) Koulutuksellinen työpaja Lastensuojelun dokumentaatiosta Tietojärjestelmätoimittajien kanssa järjestetyt yhteistyötilaisuudet tilastoinnista

4 Palvelutarpeen arvioinnin sisältöä ja ohjeistuksen pohdintaa Esimerkiksi:

5 Exceleistä Wordeiksi THL:n asiakasasiakirjarakenteiden muuttaminen Exceleistä Word -dokumenteiksi työskentelyn helpottamiseksi Word-versioita käytiin läpi työpajoissa ja kuntatapaamisissa

6 Yksi testi kirjaamisen sisällöstä palvelutarpeen arvioinnissa Case esimerkkien analyysi Sisällön kirjaamisen toteutuminen 1 = ei toteudu 2 = puutteellisesti 3 = kohtalaisesti 4 = hyvin Palvelutarpeen arvioinnin sisällön toteutuminen Case 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 Perustiedot asiakkaasta, läheisistä ja nykyisistä palveluista 4 Arviointiin osallistuneet (SHL 36 ) 1,6 Asiakkaan mielipide ja näkemys palvelutarpeestaan (SHL 37 ) 4 Sosiaalihuollon ammattihenkilön johtopäätökset asiakkuuden edellytyksistä (SHL 37 ) 3,8 Asiakkaan ja sosiaalihuollon ammattihenkilön arvio 42 :n mukaisen omatyöntekijän tarpeesta (SHL 37 ) 3,4 Asiakkaan ja työntekijän arvio asiakkaan vahvuuksista ja voimavaroista (ShAkL 15, SHL 39 ) 2,6 Läheisverkoston kartoittaminen (SHL 43 ) 3,2 Lapsen mielipiteen selvittämisen tapa ja pääasiallinen sisältö (SHL 32 ) 4 Oma- tai vastuutyöntekijän arvio välttämättömistä sosiaalipalveluista, alkamisajankohdasta ja kestosta (ShAkL 15, SHL 39, 43 ) 2,6 Yhteenveto asiakkaan tilanteesta sekä sosiaalipalvelujen ja erityisen tuen tarpeesta (SHL 37 ) 4 Tarvittaessa asiakkaan laillisen edustajan, omaisen, läheisen tai muun henkilön käsitys asiakkaan tuen tarpeesta (ShAkL 15 ) 3,6

7 Palvelutarpeen arviointi lakien pohjalta Asiakasasiakirjalaki: 9 Asiakasasiakirjoihin kirjattavat perustiedot + 15 Palvelutarpeen arviointi Sen lisäksi, mitä sosiaalihuoltolain 37 :ssä ja 39 :n 2 momentin 1-3 ja 5 kohdissa on säädetty, asiakkaan palvelutarpeen arviointia koskeviin asiakirjoihin kirjataan tarvittaessa asiakkaan laillisen edustajan, omaisen, läheisen tai muun henkilön käsitys asiakkaan tuen tarpeesta. SHL: 37 Palvelutarpeen arvioinnin sisältö Palvelutarpeen selvittämisen perusteella arvioidaan, onko henkilöllä tuen tarvetta. Jos henkilö tarvitsee tukea, arvioidaan, onko tuen tarve luonteeltaan tilapäistä, toistuvaa tai pitkäaikaista. Palvelutarpeen arviointi sisältää: 1) yhteenvedon asiakkaan tilanteesta sekä sosiaalipalvelujen ja erityisen tuen tarpeesta; 2) sosiaalihuollon ammattihenkilön johtopäätökset asiakkuuden edellytyksistä; 3) asiakkaan mielipiteen ja näkemyksen palvelutarpeestaan, ellei palvelutarpeen arvioimiseen yhteistyössä asiakkaan kanssa ole ilmeistä estettä; 4) asiakkaan ja sosiaalihuollon ammattihenkilön arvion 42 :n mukaisen omatyöntekijän tarpeesta. 39 Asiakassuunnitelma Asiakassuunnitelma sisältää asiakkaan palvelutarpeen edellyttämässä laajuudessa: 1) asiakkaan arvion ja ammatillisen arvion tuen tarpeesta; 2) asiakkaan arvion ja ammatillisen arvion tarvittavista palveluista ja toimenpiteistä; 3) omatyöntekijän tai muun asiakkaan palveluista vastaavan työntekijän arvio asiakkaan terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömistä sosiaalipalveluista sekä niiden alkamisajankohdasta ja kestosta; 4) tiedot siitä kuinka usein asiakas ja omatyöntekijä tai muu asiakkaan palveluista vastaava työntekijä tulevat tapaamaan; 5) asiakkaan ja työntekijän arvion asiakkaan vahvuuksista ja voimavaroista; 6) asiakkaan ja työntekijän yhdessä asettamat tavoitteet, joihin sosiaalihuollon avulla pyritään; 7) arvion asiakkuuden kestosta; 8) tiedot eri alojen yhteistyötahoista, jotka osallistuvat asiakkaan tarpeisiin vastaamiseen ja vastuiden jakautuminen niiden kesken; 9) suunnitelman toteutumisen seurantaa, tavoitteiden saavuttamista ja tarpeiden uudelleen arviointia koskevat tiedot.

8 Piirreltiin prosessejakin

9 Piirreltiin prosessejakin

10 Palvelutehtäväluokituksen merkitys Asiakkuusprosessit tietojärjestelmissä jäivät väliaikaisiksi. Sosiaalihuollon palvelutehtäväluokitus on muuttumassa uusi luokitus on lausunnoilla ja julkaistaan lähiaikoina. Tietojärjestelmiä ei lähdetty muokkaamaan perusteellisesti poistuvan palvelutehtäväluokituksen mukaisesti. Järjestelmiin toteutettiin ratkaisuja, joilla päästään kirjaamaan SHL:n ja ShAkL:n mukaisia asiakirjoja. Asiakkuusprosessien suunnittelu tietojärjestelmiin uuden palvelutehtäväluokituksen mukaisesti ja asiakkuuksien siirtäminen niihin jää vielä tulevaisuuteen

11 Käyttöön otettuja asiakirjoja Asiakirjat Lastensuojeluhakemus LSL Muulla tavoin esille tullut lastensuojelutarve Lastensuojeluilmoitus (LsL 25 ) V2 01. Palvelutarpeen arviointi 02. Lastensuojelutarpeen selvittäminen Tutkimuslupahakemus LsL 28 SHL Yhteydenotto sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi SHL hakemus sosiaalihuollon palveluihin SHL Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta SHL, muulla tavoin Vireilletulleen lastensuojeluasian arvio Sosiaalihuollon sosiaalityön lausunto Sosiaalihuollon asiakassuunnitelma Tieto hakemuksen vastaanottamisesta Kirje asiakkaalle Tieto ilmoituksen vastaanottamisesta Tieto yhteydenotosta sosiaalihuoltoon Kaikissa kunnissa ei kaikkia asiakirjoja määrämuotoisen kirjaamisena ole käytössä mutta lähes kaikki Joidenkin asiakirjojen sisältö on myös päivittämisen tarpeessa ja työn alla THL:ssä

12 Tuotoksia: Koulutussuunnitelma

13 Tuotoksia: Kirjaamisen oppaat Effica ja Pro Consona

14 Tuotoksia: Tilastoinnin kehittäminen ja tiedonhallinnan suunnitelma Tilastoinnin kehittämisessä mukana keskeisesti tietojärjestelmäasiantuntijat (tilastointi, tietohuolto) Työtä ja kehittämistä on riittänyt jatkossakin esim. yhteistyö Kanta- Hämeen sote III -hankkeen kanssa

15 Tuotoksia: Indikaattorityö, joka jatkuu

16 KIITOS! loppuraportti ja tuotokset ks.

KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset

KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset KiTi-hankkeen päätösseminaari Hämeenlinna 4.2.2016 Anni Kuhalainen ja Matti Karvonen KiTi pähkinänkuoressa Hankesuunnitelman pohjalla esiselvitys 2013 Hankerahoitus

Lisätiedot

Kansa-koulu II -hanke sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisen tukena

Kansa-koulu II -hanke sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisen tukena Kansa-koulu II -hanke sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisen tukena Kanta-yhteistyöseminaarit lokakuussa 2018 Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Kanta- Hämeessä Anni Kuhalainen, Pikassos Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Perhekeskustyöpaja 23.11.2017 Leena Normia-Ahlsten 27.11.2017 1 Lähtökohdat Palvelujen piiriin voi hakeutua itse halutessaan, ei edellytetä ilmoitusta

Lisätiedot

Kansa-koulu-hanke Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto

Kansa-koulu-hanke Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto Kansa-koulu-hanke Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto Matti Karvonen 05.09.2016 Aluekoordinaattori, erikoissuunnittelija Kansa-koulu-hanke/Pikassos matti.karvonen@pikassos.fi p. 050 599 64 11 www.pikassos.fi

Lisätiedot

Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille Varsinais-Suomen hankekuntien kehittämisosio

Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille Varsinais-Suomen hankekuntien kehittämisosio Sosiaalityön palveluiden sekä päihde- ja mielenterveyspalveluiden tarpeessa olevan asiakkaan palveluprosessi: Palvelusuunnitelman teko 1 Sosiaalityöntekijä työntekijä 2.Muu työntekijä 4 3 Palvelusuunnitelma

Lisätiedot

Havaintoja asiakkuuden käsitteen haasteista sosiaalihuollon Kanta-palveluiden pilottihankkeessa

Havaintoja asiakkuuden käsitteen haasteista sosiaalihuollon Kanta-palveluiden pilottihankkeessa Havaintoja asiakkuuden käsitteen haasteista sosiaalihuollon Kanta-palveluiden pilottihankkeessa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, SosKanta-hanke Kaisa Pesonen & Jaana Taina SOSKANTA-HANKE Eksote

Lisätiedot

Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne

Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne SOTE KA asiakas- ja potilastiedon ensisijaisen käytön ryhmän kokous 23.1.2019 Jaakko Penttinen THL/OPER Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne

Lisätiedot

LUONNOS Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Liitteet

LUONNOS Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Liitteet MÄÄRÄYS 3/2015 1(7) Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annetun lain (254/2015) 22 1 Kohderyhmät Voimassaoloaika Sosiaalihuollon

Lisätiedot

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä:

Lisätiedot

Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen

Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen Koulutusorganisaatiot Kansa-koulu-IIhankkeessa -aloitusseminaari Sisältö Kanta-palvelut sosiaalihuollossa Sosiaalihuollon asiakastiedon

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano 16.2.2017 Sosiaalityön tutkimuksen päivät, Sosiaalihuollon asiakastiedot ja niiden hyödyntäminen Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Kansa-koulu-hanke

Lisätiedot

Määrämuotoinen kirjaaminen sosiaalihuollon arjessa

Määrämuotoinen kirjaaminen sosiaalihuollon arjessa Määrämuotoinen kirjaaminen sosiaalihuollon arjessa Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpanon koulutuspäivä 4.2.2016 Hanna Lohijoki sosiaalihuollon tiedonhallinnan asiantuntija Kaakkois- Suomen

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Kansa-koulu Kohti sosiaalihuollon Kanta-palveluja

Kansa-koulu Kohti sosiaalihuollon Kanta-palveluja Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano 31.1.2017 Kohti sosiaalihuollon Kanta-palveluja Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Sosiaalihuollon tiedonhallinnan asiantuntija Teppo Taskinen

Lisätiedot

Kehitysvammalain muutokseen liittyvät asiakasasiakirjarakenteet. Itsemääräämisoikeus ja asiakasasiakirjat Niina Häkälä

Kehitysvammalain muutokseen liittyvät asiakasasiakirjarakenteet. Itsemääräämisoikeus ja asiakasasiakirjat Niina Häkälä Kehitysvammalain muutokseen liittyvät asiakasasiakirjarakenteet Itsemääräämisoikeus ja asiakasasiakirjat 18.11.2016 Niina Häkälä 1 Kanta-palvelut ja sosiaalihuollon asiakirjat Sosiaalihuollon asiakastiedot

Lisätiedot

Kansa-koulu-II. Määrämuotoisen kirjaamisen tuki sosiaalialalla Sivi Talvensola Kansa-koulu-II-hanke

Kansa-koulu-II. Määrämuotoisen kirjaamisen tuki sosiaalialalla Sivi Talvensola Kansa-koulu-II-hanke Kansa-koulu-II Määrämuotoisen kirjaamisen tuki sosiaalialalla 2.4.2019 Sivi Talvensola Kansa-koulu-II-hanke Kansa-koulu-II-hanke Kansa-koulu-II-hanke tukee määrämuotoisen kirjaamisen toimeenpanoa sosiaalialalla

Lisätiedot

uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7.

uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7. Sosiaalihuoltolainsäädännön uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7.2012 Asta Niskala 1 11 Ennaltaehkäisevät toimet Neuvonta,

Lisätiedot

Monialaisuus, palvelutarpeen arviointi ja kirjaamiskäytännöt

Monialaisuus, palvelutarpeen arviointi ja kirjaamiskäytännöt Monialaisuus, palvelutarpeen arviointi ja kirjaamiskäytännöt Matti Karvonen 05.09.2016 Aluekoordinaattori, erikoissuunnittelija Kansa-koulu-hanke/Pikassos matti.karvonen@pikassos.fi p. 050 599 64 11 www.pikassos.fi

Lisätiedot

Forssan seudun diakooste: taustaindikaattoreita, lapsia koskevan sosiaalityön sekä aikuissosiaalityön indikaattoreita kuvioina

Forssan seudun diakooste: taustaindikaattoreita, lapsia koskevan sosiaalityön sekä aikuissosiaalityön indikaattoreita kuvioina Forssan seudun diakooste: taustaindikaattoreita, lapsia koskevan sosiaalityön sekä aikuissosiaalityön indikaattoreita kuvioina Minna Niemi KiTi-hanke/Pikassos 2/2016 Käsillä olevien diojen taustat (1)

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tiedonhallinta - valmistautuminen Kansaan Case Kallio PPKY 06.10.2015 Merja Hauhtonen, tietohallintopäällikkö

Sosiaalihuollon tiedonhallinta - valmistautuminen Kansaan Case Kallio PPKY 06.10.2015 Merja Hauhtonen, tietohallintopäällikkö Sosiaalihuollon tiedonhallinta - valmistautuminen Kansaan Case Kallio PPKY 06.10.2015 Merja Hauhtonen, tietohallintopäällikkö Sosiaalihuollon tiedonhallinnan nykytilasta Sosiaalipalvelut pääsääntöisesti

Lisätiedot

Kehitysvammalain muutokseen liittyvät asiakasasiakirjarakenteet

Kehitysvammalain muutokseen liittyvät asiakasasiakirjarakenteet Kehitysvammalain muutokseen liittyvät asiakasasiakirjarakenteet Asiakirjat, kirjaaminen ja itsemäärämisoikeus 18.1.2017 Niina Häkälä Operatiivisen toiminnan ohjaus -yksikkö 1 Kanta-palvelut ja sosiaalihuollon

Lisätiedot

Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen

Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen 20.4.2015 Jaakko Penttinen 1 Esityksen sisältö Kapsa-projekti pähkinänkuoressa Kapsa-projektin tavoitteet Kapsa-projekti

Lisätiedot

Kansa-koulu-hankkeen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän pilotin havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia Kaija Leskinen Projektipäällikkö Siilinjärvi

Kansa-koulu-hankkeen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän pilotin havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia Kaija Leskinen Projektipäällikkö Siilinjärvi Kansa-koulu-hankkeen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän pilotin havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia Kaija Leskinen Projektipäällikkö Siilinjärvi 26.4.2017 1 Iäkkäiden palvelutehtävässä omaishoidon tuen

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen

Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen Sosiaali- ja Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Tampere Pia-Liisa Heiliö Neuvotteleva virkamies 12.5.2015

Lisätiedot

Ikäihmisten kotihoidon toimintamalli ja kirjaamisen edellytykset (Iki-hanke)

Ikäihmisten kotihoidon toimintamalli ja kirjaamisen edellytykset (Iki-hanke) Ikäihmisten kotihoidon toimintamalli ja kirjaamisen edellytykset (Iki-hanke) Hankkeen osapuolet: Liedon kunta Uusikaupunki Raision kaupunki Raision kaupunki toimii hankkeen hallinnoivana osapuolena Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Monialaisuus, palvelutarpeen arviointi ja kirjaamiskäytännöt

Monialaisuus, palvelutarpeen arviointi ja kirjaamiskäytännöt Monialaisuus, palvelutarpeen arviointi ja kirjaamiskäytännöt Matti Karvonen 05.09.2016 Aluekoordinaattori, erikoissuunnittelija Kansa-koulu-hanke/Pikassos matti.karvonen@pikassos.fi p. 050 599 64 11 www.pikassos.fi

Lisätiedot

Kirjaamisen opas. Kirjaamisen ohjeita vireilletulojen käsittelyyn ja asiakkuuden alkuvaiheeseen Pro Consonassa. Matti Karvonen

Kirjaamisen opas. Kirjaamisen ohjeita vireilletulojen käsittelyyn ja asiakkuuden alkuvaiheeseen Pro Consonassa. Matti Karvonen Kirjaamisen opas Kirjaamisen ohjeita vireilletulojen käsittelyyn ja asiakkuuden alkuvaiheeseen Pro Consonassa Matti Karvonen Johdantoa Tämä kirjaamisen opas on tehty Kirjaamisen ja tilastoinnin kehittäminen

Lisätiedot

Asiakastyön dokumentoinnin tavoitetila. Maarit Laaksonen projektipäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kuntamarkkinat 14.9.

Asiakastyön dokumentoinnin tavoitetila. Maarit Laaksonen projektipäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kuntamarkkinat 14.9. Asiakastyön dokumentoinnin tavoitetila Maarit Laaksonen projektipäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kuntamarkkinat 14.9.2011 Mitä on dokumentointi? Dokumentointi asiakirjojen laatimista ja kirjoittamista

Lisätiedot

Kirjaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä. palveluissa ja Sote-henkilörekisterilakien uudistaminen

Kirjaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä. palveluissa ja Sote-henkilörekisterilakien uudistaminen Kirjaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Sote-henkilörekisterilakien uudistaminen Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari - Sohvi-Tellu 2015 Neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015 Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015 Lainsäädäntö ohjaa, miten toimia Ennen sijoitusta Sijoituksen aikana Sijoituksen jälkeen SHL

Lisätiedot

Sote-rajapinnan tiedonkäsittely tulevaisuudessa

Sote-rajapinnan tiedonkäsittely tulevaisuudessa Sote-rajapinnan tiedonkäsittely tulevaisuudessa Kanta-palvelut tukevat sosiaalihuollosta koostettujen tietojen luovutusta terveydenhuoltoon ja päinvastoin Mitä sote-yhteisillä asiakastiedoilla tarkoitetaan?

Lisätiedot

Omavalvonnan työpaja. Riitta Husso Valvira

Omavalvonnan työpaja. Riitta Husso Valvira Omavalvonnan työpaja Riitta Husso 22.11.2017 Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon palveluyksiköt (SHL 47, SosPaL 6 ja VPL 23 ) Valviran määräys 1/2014 Sosiaalityössä käytössä Valviran

Lisätiedot

THL:n sosiaalihuollon palvelutehtäviä koskeva määräys, käyttöoikeuksien perusteet ja muut määräykset

THL:n sosiaalihuollon palvelutehtäviä koskeva määräys, käyttöoikeuksien perusteet ja muut määräykset THL:n sosiaalihuollon palvelutehtäviä koskeva määräys, käyttöoikeuksien perusteet ja muut määräykset Maarit Rötsä Kehittämispäällikkö THL/OPER 16.11.2016 Maarit Rötsä / OPER 1 Sisältö Palvelutehtäväluokitusta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen sosiaalihuollon tiedonhallinnan valmistelun työpaja

Pohjois-Suomen sosiaalihuollon tiedonhallinnan valmistelun työpaja Pohjois-Suomen sosiaalihuollon tiedonhallinnan valmistelun työpaja Tellervo Alanärä THL/OPER 8.6.2016 16.6.2016 Pohjois-Suomen sosiaalihuollon valmistelu Työpaja/ T Alanärä 1 Ohjelma 9.45 10.00 Aamukahvit

Lisätiedot

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni?

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystys Pia Mäkeläinen 7.3.2019 Lastensuojelu mediassa Mielenterveyspalvelut

Lisätiedot

Kansa-koulu-hanke. Sosiaalihuollon organisaatioiden tukena

Kansa-koulu-hanke. Sosiaalihuollon organisaatioiden tukena Kansa-koulu-hanke Sosiaalihuollon organisaatioiden tukena 30.3.2017 Tampere Sosiaalihuollon Kanta-palveluihin valmistautuminen lainsäädäntöä, tukea ja ohjausta sote-toimijoille Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura

Lisätiedot

Kansa-koulun tehtävävihko

Kansa-koulun tehtävävihko Kansa-koulun tehtävävihko 1 1. Yhdistä sosiaalipalvelu ja palvelutehtävä HUOM! Sama sosiaalipalvelu voi kuulua useampaankin palvelutehtävään. PALVELUTEHTÄVÄ SOSIAALIPALVELU Lapsen elatusavun turvaaminen

Lisätiedot

Lakiuudistukset 1.4.2015 - Asiakkaiden oikeus palvelujen saantiin

Lakiuudistukset 1.4.2015 - Asiakkaiden oikeus palvelujen saantiin Lakiuudistukset 1.4.2015 - Asiakkaiden oikeus palvelujen saantiin Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli 19.11.2015 Päivi Sinko, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelut paivi.sinko@helsinki.fi

Lisätiedot

Kirjaamisen ja tilastoinnin kehittäminen Kanta-Hämeen sosiaalipalveluissa 1.3.2014-28.2.2016 Loppuraportti

Kirjaamisen ja tilastoinnin kehittäminen Kanta-Hämeen sosiaalipalveluissa 1.3.2014-28.2.2016 Loppuraportti Kirjaamisen ja tilastoinnin kehittäminen Kanta-Hämeen sosiaalipalveluissa 1.3.2014-28.2.2016 Loppuraportti Matti Karvonen Anni Kuhalainen Kristiina Laiho Minna Niemi SISÄLLYS 1 Hankkeen tausta ja lähtökohdat...

Lisätiedot

Kiti-hankkeen ohjausryhmän kokous Muistio 11/

Kiti-hankkeen ohjausryhmän kokous Muistio 11/ Kiti-hankkeen ohjausryhmän kokous Muistio 11/18.2.2016 Aika: 18.2.2016 klo 10:00-11:30 Paikka: Hämeenlinnan kaupungintalo 3.krs, monitoimitila, Raatihuoneenkatu 9 Muistio 1. Kokouksen avaus Esitys: Todetaan

Lisätiedot

Yleiset Perhepalvelut SHL:n 34 mukainen tuki ja. Tähän tarvittaessa otsikko. lastensuojeluasiakkuuden aktivointi

Yleiset Perhepalvelut SHL:n 34 mukainen tuki ja. Tähän tarvittaessa otsikko. lastensuojeluasiakkuuden aktivointi Yleiset Perhepalvelut SHL:n 34 mukainen tuki ja Tähän tarvittaessa otsikko lastensuojeluasiakkuuden aktivointi asiakas itse 9.8.2016 2 asiakas itse muu henkilö viranomainen asiakkaan suostumus 9.8.2016

Lisätiedot

Omavalvonnan työpaja Oulu Elina Uusitalo ylitarkastaja Valvira

Omavalvonnan työpaja Oulu Elina Uusitalo ylitarkastaja Valvira Omavalvonnan työpaja Oulu 15.11.2017 Elina Uusitalo ylitarkastaja Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon palveluyksiköt (SHL 47, SosPaL 6 ja VPL 23 ) Valviran määräys 1/2014 Sosiaalityössä

Lisätiedot

KOHTI YHTENÄISTÄ ASIAKASTIETOA

KOHTI YHTENÄISTÄ ASIAKASTIETOA 5.2.2019 KOHTI YHTENÄISTÄ ASIAKASTIETOA Kirjaamisvalmennuksen tietopaketti sote-esimiehille SISÄLTÖ Määrämuotoinen kirjaaminen Sosiaalipalvelujen luokituskokonaisuus Asiakasasiakirjat ja niiden rakenteet

Lisätiedot

Kansa-koulu-hankkeen pilottien havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia

Kansa-koulu-hankkeen pilottien havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia Kansa-koulu-hankkeen pilottien havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia 29.3.2017 Sosiaalihuollon Kanta-palveluihin valmistautuminen lainsäädäntöä, tukea ja ohjausta sote-toimijoille Saija Siivonen,

Lisätiedot

Kansa-koulu-hankkeen pilottien havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia

Kansa-koulu-hankkeen pilottien havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia Kansa-koulu-hankkeen pilottien havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia 10.5.2017 Sosiaalihuollon Kanta-palveluihin valmistautuminen lainsäädäntöä, tukea ja ohjausta sote-toimijoille Aluekoordinaattori

Lisätiedot

Keski-Suomi ja kanta-palvelut

Keski-Suomi ja kanta-palvelut Keski-Suomi ja kanta-palvelut - Missä mennään ja mitä tiedetään? Lähtökohdat esiselvitykseen Toteutus 1.1-31.3.2019 Maakunta- ja sote-uudistus Lakiesityksen toteutuminen? Kokonaiskuva Keski-Suomen sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Kanta-palveluiden vaikutukset sosiaalihuollon kirjaamisen ja palveluprosessien yhdenmukaistamiseen

Kanta-palveluiden vaikutukset sosiaalihuollon kirjaamisen ja palveluprosessien yhdenmukaistamiseen Kanta-palveluiden vaikutukset sosiaalihuollon kirjaamisen ja palveluprosessien yhdenmukaistamiseen Minna Kälviä 8.5.2019 Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät EKSOTE 1 3.5.2019 Eksoten sosiaalipalvelut

Lisätiedot

Katsaus Tiedon SOTEratkaisuihin

Katsaus Tiedon SOTEratkaisuihin Katsaus Tiedon SOTEratkaisuihin Tom Saari Asiantuntijalääkäri Tieto, Healthcare & Welfare tom.saari@tieto.com Mikko Kaidesoja Tuotepäällikkö Tieto, Healthcare & Welfare mikko.kaidesoja@tieto.com Mistä

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALVONTAOHJELMA JA OMAVALVONTA Riitta Husso, LM Valvira

VALTAKUNNALLINEN VALVONTAOHJELMA JA OMAVALVONTA Riitta Husso, LM Valvira VALTAKUNNALLINEN VALVONTAOHJELMA JA OMAVALVONTA 28.10.2015 Riitta Husso, LM Valvira 1 SO-TE VALVO 2015-2018 Valvonnan kohteet 1. Palvelurakenteet 2. Palvelujen saatavuus 3. Palvelujen sisältö ja laatu

Lisätiedot

Toteutuksen arviointia KiTi-hankkeessa pilotoiduista prosesseista, asiakirjoista ja luokituksista

Toteutuksen arviointia KiTi-hankkeessa pilotoiduista prosesseista, asiakirjoista ja luokituksista Toteutuksen arviointia KiTi-hankkeessa pilotoiduista prosesseista, asiakirjoista ja luokituksista Matti Karvonen Sisällys Taustaa... 2 Hankesuunnitelmassa luetellut prosessit, asiakirjat ja luokitukset

Lisätiedot

. Sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain edellyttämät tehtävät mitä teemme nyt ja seuraavaksi

. Sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain edellyttämät tehtävät mitä teemme nyt ja seuraavaksi . Sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain edellyttämät tehtävät mitä teemme nyt ja seuraavaksi Pohjois-Suomen Kick Off 12.6.2015 15.6.2015 Maarit Laaksonen / THL 1 Esitykseni tänään

Lisätiedot

Määräys käyttöoikeuksien määrittelyn perusteista sosiaalihuollon asiakastietoihin

Määräys käyttöoikeuksien määrittelyn perusteista sosiaalihuollon asiakastietoihin Määräys käyttöoikeuksien määrittelyn perusteista sosiaalihuollon asiakastietoihin 2017 THL / OPER 1 Käytönvalvonnan kokonaisuus Ammattioikeus ja organisaation määrittelemät työtehtävät Lokivalvonta Ammattihenkilön

Lisätiedot

Tilastoja. kanteluja sosiaalihuolto 2291; lastensuojelua 348

Tilastoja. kanteluja sosiaalihuolto 2291; lastensuojelua 348 Tilastoja Sosiaalihuolto kanteluja 1.1.2010-31.8.2013 sosiaalihuolto 2291; lastensuojelua 348 vuosi 2010: noin 4000 kantelua, joista noin 120 koski lasten oikeuksia (noin 60 koski lastensuojelua) vuosi

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa?

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa? Sosiaalihuoltolaki uudistuu Mikä muuttuu lastensuojelussa? VALTAKUNNALLISET LASTENSUOJELUPÄIVÄT HÄMEENLINNA 1.10.2014 Lotta Hämeen-Anttila Valmisteluvaiheet Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmä:

Lisätiedot

MIKÄ ON KANSA? Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta

MIKÄ ON KANSA? Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojapäivät 11.-12.11.2015 Jyväskylä 12.11.2015 12.11.2015 / Maarit Rötsä 1 MIKÄ ON KANSA?

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Vastaajien määrä: 1 Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Tanja

Lisätiedot

Rakenteellisen sosiaalityön työpajakokonaisuus Kanta-Hämeessä 1. paja paja paja

Rakenteellisen sosiaalityön työpajakokonaisuus Kanta-Hämeessä 1. paja paja paja Rakenteellisen sosiaalityön työpajakokonaisuus Kanta-Hämeessä 1. paja 10.11.2014 2. paja 15.1.2015 3. paja 5.3.2015 Vetäjä: Erityissuunnitelija Seija Junno, Pikassos Keitä osallistui Kanta-Hämeen Rake-pajoihin

Lisätiedot

Nykytilan kartoituksen työkalu

Nykytilan kartoituksen työkalu Nykytilan kartoituksen työkalu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen kartoitus Tavoitteena kokonaiskuva siitä, missä kaikissa järjestelmissä käsitellään sosiaalihuollon asiakastietoa Keski-Suomen sosiaalihuollon

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON REKISTERI- TIEDONKERUUN KEHITTÄMINEN

SOSIAALIHUOLLON REKISTERI- TIEDONKERUUN KEHITTÄMINEN SOSIAALIHUOLLON REKISTERI- TIEDONKERUUN KEHITTÄMINEN 8.2.2019 Riikka Väyrynen 1 NYKYTILANNE 8.2.2019 2 Riikka Väyrynen Millainen on sosiaalihuollon tietopohjan tilanne nyt? Tietoa sosiaalihuollosta tarvitaan

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON TIEDONHALLINNAN KANSALLINEN KEHITTÄMINEN

SOSIAALIHUOLLON TIEDONHALLINNAN KANSALLINEN KEHITTÄMINEN 2.4.2019 SOSIAALIHUOLLON TIEDONHALLINNAN KANSALLINEN KEHITTÄMINEN Kirjaamisvalmennuksen tietopaketti sote-esimiehille SISÄLTÖ Mitä ja miksi? Kansa-koulu II -hankkeen esittely Kirjaamisvalmentajien valmennuksen

Lisätiedot

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6. Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa

Lisätiedot

näkökulmaa Ajatuksia dokumentoinnin Sosiaalityön ja Esimerkkinä lastensuojelua koskeva

näkökulmaa Ajatuksia dokumentoinnin Sosiaalityön ja Esimerkkinä lastensuojelua koskeva Sosiaalityön dokumentointi hallinto- oikeuden näkökulmasta Anna-Kaisa Marski & Kaisa Post & Ulla-Maija Rantalaiho 144 14.4. 2011 Esityksen idea kaksi näkökulmaa Ajatuksia dokumentoinnin kehittämisestä

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto Ajankohtaista aluehallintovirastosta Pohtimolammella 26.5.2016 Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto 1 2019 aluehallintouudistuksesta Alueellisesti toimivaltaisten aluehallintovirastojen

Lisätiedot

Kansa-koulu-hanke ja toiminta- ja tietomääritysten pilotointi Tampere Teppo Taskinen Sosiaalihuollon tiedonhallinnan asiantuntija

Kansa-koulu-hanke ja toiminta- ja tietomääritysten pilotointi Tampere Teppo Taskinen Sosiaalihuollon tiedonhallinnan asiantuntija Kansa-koulu-hanke ja toiminta- ja tietomääritysten pilotointi Tampere 26.8.2016 Teppo Taskinen Sosiaalihuollon tiedonhallinnan asiantuntija Rahoittaja: Lukujärjestys Kansa-koulu-hanke Toiminta- ja tietomääritysten

Lisätiedot

Miten sosiaalihuollon tiedonhallinta on kehittynyt jo nyt?

Miten sosiaalihuollon tiedonhallinta on kehittynyt jo nyt? Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Miten sosiaalihuollon tiedonhallinta on kehittynyt jo nyt? johtaja Pirjo Marjamäki 1 Sosiaalihuollon tiedonhallinnan tavoitetila 2020 Kansallinen sosiaalihuollon

Lisätiedot

Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen käytännössä ja johtamisen näkökulmasta

Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen käytännössä ja johtamisen näkökulmasta Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen käytännössä ja johtamisen näkökulmasta Marjo Orava 8.5.2019 8.5.2019 Marjo Orava 1 Miksi asiakastietoa dokumentoidaan? Sosiaalihuollon asiakaskirjaukset on

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista

Lisätiedot

Rakenteellisen sosiaalityön työpajakokonaisuus Kanta-Hämeessä Seminaariesitys Tampereella

Rakenteellisen sosiaalityön työpajakokonaisuus Kanta-Hämeessä Seminaariesitys Tampereella Rakenteellisen sosiaalityön työpajakokonaisuus Kanta-Hämeessä Seminaariesitys 21.4.2015 Tampereella Seija Junno, erityissuunnittelija, Pikassos Satu Raatikainen, projektikoordinaattori, Pikassos/ SOS II

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arvioinnin kriteerit lainsäädännössä Erityisasiantuntija Marja Pajukoski, THL 29.3.2012 1 Yleiset tarpeen arvioinnin kriteerit

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty ) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna (päivitetty 8.6.2018) Lastensuojeluasian vireille tulo kuutoskaupungeissa vuonna Lastensuojeluilmoitukset 16 311 7 879

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuoltolain valmistelun tilanne 1.2.2012 Työryhmän tehtävä Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävänä: selvittää sosiaalihuoltoa koskevien

Lisätiedot

Asiakassuunnitelma soteintegraation

Asiakassuunnitelma soteintegraation 22.5.2018 Asiakassuunnitelma soteintegraation välineenä Anna Kärkkäinen, erityisasiantuntija ASIAKASSUUNNITELMA SOTE- INTEGRAATION VÄLINEENÄ Esityksen sisältö Asiakassuunnitelman tavoite Säädökset ja säädösmuutostarpeet

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Risto Hiekkataipale irma.tolmunen@okv.fi

Lisätiedot

Kansa koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano ja tietojärjestelmät

Kansa koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano ja tietojärjestelmät Kansa koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano ja tietojärjestelmät 9.9.2016 Nina Peronius Aluekoordinaattori, Lappi ja Pohjois Pohjanmaa Dia: Maarit Rötsä/THL Dia: Maarit Rötsä/THL Kansa

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Salon kaupunki Sosiaalipalveluiden organisaatio 2017 Aikuis- ja vammaissosiaalityö Väestöpohja: Noin 53 000 Vammaissosiaalityö Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla. Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014

Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla. Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014 Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014 Muutoksia ajassa Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio sotelakiluonnos lausunnolla 14.10. mennessä Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Uudistettu asiakastietolaki edistämään tiedonvaihtoa sosiaalija terveydenhuollossa

Uudistettu asiakastietolaki edistämään tiedonvaihtoa sosiaalija terveydenhuollossa Uudistettu asiakastietolaki edistämään tiedonvaihtoa sosiaalija terveydenhuollossa Marja Penttilä, erityisasiantuntija/stm YTM,VT Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 23.-24.5.2017 Finlandia-talo 1

Lisätiedot

Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena

Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena 3.10.2018 Koulutusorganisaatiot Kansa-koulu II hankkeessa Marjo Orava Kansa-koulu II -hanke Kansa-koulu II -hanke tukee määrämuotoisen kirjaamisen toimeenpanoa

Lisätiedot

LAPSEN SUOJELU VIRANOMAISTEN VÄLISENÄ YHTEISTYÖNÄ

LAPSEN SUOJELU VIRANOMAISTEN VÄLISENÄ YHTEISTYÖNÄ LAPSEN SUOJELU VIRANOMAISTEN VÄLISENÄ YHTEISTYÖNÄ Erityisesti lastensuojeluilmoituksen näkökulmasta Lakimies Kati Saastamoinen Lakimies Kati Saastamoinen 1 LAPSEN ETU JA SEN HUOMIOIMINEN Kaikkien lasten

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi

Lisätiedot

Valtakunnallinen sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto näkymiä toimeenpanoon

Valtakunnallinen sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto näkymiä toimeenpanoon Valtakunnallinen sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto näkymiä toimeenpanoon Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 12.-13.5.2015 Tampere 18.5.2015 Maarit Laaksonen / THL 1 Esitykseni tänään Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Kansa- koulu- hankkeen pilo/en havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia

Kansa- koulu- hankkeen pilo/en havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia Kansa- koulu- hankkeen pilo/en havaintoja, hyviä käytäntöjä ja kokemuksia 20.4.2017 Sosiaalihuollon Kanta- palveluihin valmistautuminen lainsäädäntöä, tukea ja ohjausta sote- toimijoille Teppo Taskinen

Lisätiedot

Palvelut suunnitelmaksi, arki sujumaan! Työpaja Miina Weckroth Sirkka Kosunen Virpi Hurula

Palvelut suunnitelmaksi, arki sujumaan! Työpaja Miina Weckroth Sirkka Kosunen Virpi Hurula Palvelut suunnitelmaksi, arki sujumaan! Työpaja 4.3.2019 Miina Weckroth Sirkka Kosunen Virpi Hurula Meidän perheen arki Vanhemman harrastukset Vanhemman työ Vanhemman hyvinvointi perhe Perheen yhteiset

Lisätiedot

Määräys käyttöoikeuksien määrittelyn perusteista sosiaalihuollon asiakastietoihin

Määräys käyttöoikeuksien määrittelyn perusteista sosiaalihuollon asiakastietoihin MÄÄRÄYS 1/2017 1(10) Määräys käyttöoikeuksien määrittelyn perusteista sosiaalihuollon asiakastietoihin Valtuutussäännös Kohderyhmä Voimassaoloaika Sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annetun lain (254/2015)

Lisätiedot

Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO /Lync-neuvottelu/Itä-Suomi

Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO /Lync-neuvottelu/Itä-Suomi Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO 8.9.2015/Lync-neuvottelu/Itä-Suomi Missä vaiheessa ollaan OSKEJEN VALTAKUNNALLINEN HANKE VALMISTEILLA 2 Ohjausvelvollisuus 35

Lisätiedot

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Sosiaalihuollon asiakastiedot ja niiden hyödyntäminen Sosiaalityön tutkimuksen päivät Helsingissä 2017 Erikoistutkija Paula Saikkonen,

Lisätiedot

Asiakastietojen kirjaaminen yhtenäistyy

Asiakastietojen kirjaaminen yhtenäistyy Asiakastietojen kirjaaminen yhtenäistyy Sosiaalialan asiantuntijapäivät 14.3.2017 Sosiaalihuollon tiedonhallinnan asiantuntijat Hanna Lohijoki ja Teppo Taskinen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot

KIRJAAMISVALMENNUKSEN TIETOPAKETIT PÄÄKÄYTTÄJILLE JA ARKISTOVASTAAVILLE. Kokonaisuuden esittely

KIRJAAMISVALMENNUKSEN TIETOPAKETIT PÄÄKÄYTTÄJILLE JA ARKISTOVASTAAVILLE. Kokonaisuuden esittely KIRJAAMISVALMENNUKSEN TIETOPAKETIT PÄÄKÄYTTÄJILLE JA ARKISTOVASTAAVILLE Kokonaisuuden esittely KANSA-KOULU II -HANKE Kansa-koulu II -hanke tukee määrämuotoisen kirjaamisen toimeenpanoa sosiaalialalla ja

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Aino Närkki aino.narkki@hyvinvointial

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Risto Masonen yksityishenkilö

Lisätiedot

Liikennevalistusta matkaan lähtijöille

Liikennevalistusta matkaan lähtijöille Liikennevalistusta matkaan lähtijöille Sontikka IV 22.9.2016 Hanna Lohijoki Sosiaalihuollon tiedonhallinnan asiantuntija Kaakkois- Suomen sosiaalialan osaamiskeskus oy Socom Rahoittaja: Sisältö Kansa-

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönotto Eksotessa: vaiheistus ja toimenpiteet

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönotto Eksotessa: vaiheistus ja toimenpiteet Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönotto Eksotessa: vaiheistus ja toimenpiteet Sosiaali- ja terveydenhuollon Atk-päivät 22.5.2018 SosKanta-hanke, Minna Kälviä projektipäällikkö SOSKANTA-HANKE

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Huusko sari.huusko@turku.fi

Lisätiedot

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN Työpaja 15.12.2017 : Leikillisyyden ja pelillisyyden mahdollisuudet sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnissa PRO SOS-työpaja 15.12.2017

Lisätiedot

Pitääkö olla huolissaan? Eksoten kokemuksia ja kuulumisia. Tiedon Kumppanuusforum Jyväskylä Minna Kälviä & Kaisa Pesonen

Pitääkö olla huolissaan? Eksoten kokemuksia ja kuulumisia. Tiedon Kumppanuusforum Jyväskylä Minna Kälviä & Kaisa Pesonen Pitääkö olla huolissaan? Eksoten kokemuksia ja kuulumisia Tiedon Kumppanuusforum Jyväskylä Minna Kälviä & Kaisa Pesonen SOSKANTA-HANKE Eksote pilotoi THL:n rahoituksella sosiaalihuollon Kanta-palveluihin

Lisätiedot

KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan

KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan LAPSI SUBJEKTISTA OBJEKTIKSI MIKÄ ON RIITTÄVÄN VARHAISTA TUKEAMISTA JA ENNALTAEHKÄISYÄ? -> tuki jo ennen lapsen syntymää MIKÄ ON LAPSILÄHTÖINEN PALVELU?

Lisätiedot

SOSKANTA-HANKKEEN ASIANTUNTIJATYÖRYHMIEN TYÖSKENTELY Jaana Taina & Kati Utriainen

SOSKANTA-HANKKEEN ASIANTUNTIJATYÖRYHMIEN TYÖSKENTELY Jaana Taina & Kati Utriainen SOSKANTA-HANKKEEN ASIANTUNTIJATYÖRYHMIEN TYÖSKENTELY 16.10.2017 Jaana Taina & Kati Utriainen PROSESSITUNTEMUKSIA Taina & Utriainen 16.10.2017 2 SOSKANTA-HANKKEEN ASIANTUNTIJATYÖRYHMÄT Nykytilan kartoittamiseksi

Lisätiedot