KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO"

Transkriptio

1 s. 1 (1) TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: (776c). Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO C776 TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU OLOSUHTEET Puhdistamossa on typen poistoon soveltuva aktiivilieteprosessi (D/N). Jälkiselkeytysaltaaksi rakennettiin talvella 2005 noin 2 aarin kokoinen maapohjainen allas. Nykyään ulkona on kolme maapohjaista allasyksikköä: pressuallas 1, pressuallas 2 ja maalammikko, jossa on kolmiopato. Näytteenottopäivänä prosessissa oli käytössä vain ilmastuslinja 2, mutta kaikki selkeytykset oli käytössä. Jostakin selkeyttimestä on hiukan vuotoa mittauksen ohi, joka on kuitenkin yritetty huomioida käsittelyssä. Syyskuun ensimmäiset päivät olivat elokuun lopun tapaan hieman viileitä kunnes pian lämpötilat jälleen nousivat, paikoin jopa keskiarvoa korkeammiksi. Sateita tuli parin ensimmäisen viikon aikana melko vähän, vain muutamia paikallisia kuuroja. Näytepäivä oli ma-ti. Tulevan veden näyte oli ravinteisiin painottunutta yhdyskuntajätevettä. Tulevan veden näyte kerättiin kello-ohjattuna ja lähtevän veden näyte kerättiin käsin kokoomanäytteenä. Osanäytteitä otettiin yhteensä 8 kpl. Sakokaivolietteitä tyhjenneettin verkoston perälle näytteenottoviikolla noin 60 m³. Vuotovesiä tuli kenttäarvion mukaan näytepäivänä alle 5 %. Hydraulinen kuorma oli noin 27 % mitoitussuureesta Qkesk. 270 m³/d. Mitattu BOD-kuorma oli 21 % ja fosforikuorma 23 % laitoksen mitoituskuormasta (BOD 75 kg/d, P 3,5 kg/d). Lietepitoisuus aktiivilieteprosessin ilmastusaltaassa oli ohjearvon tuntumassa (3,1 g/l). Liete laskeutui hyvin. Lietekuormitus oli nitrifikaation kannalta sopivalla tasolla. Happipitoisuudet ovat normaalilla tasolla ilmastusaltaassa (2,7-3,9 mg/l). Ilmastusaltaiden sekoitus tapahtuu pelkästään ilmastusilmalla, jolloin korkea happipitoisuus on tarpeen. Kalkkia syötettiin vain sakeuttamoon. PUHDISTUSTULOS Ympäristölupapäätöksen, , numeeriset vaatimukset on esitetty -lomakkeella, liite 1. Kemiallisen hapenkulutuksen (COD-Cr) ja kiintoaineen osalta pitoisuus- ja reduktiovaatimukset ovat vaihtoehtoiset ja laskentajakso on vuosi. Fosforin oslta kokonaispuhdistustulos oli vaatimustason täyttävä. BOD-7ATU:n osalta ei päästy pitoisuusvaatimuksen, mutta reduktiovaatimus täytettiin. Raudan annostus oli sopiva. Lähtevän veden fosforista oli liukoisessa muodossa 23 %. Kiintoainetta karkasi jonkin verran, 17 mg/l. Ammoniumtyppi ei hapettunut kovin voimakkaasti, laskennallinen nitrifikaatioaste oli 49 %. Ammoniumtypelle ei ole puhdistusvaatimusta tai tavoitetta. Kokonaistyppi poistui 22 % teholla. Prosessin aikana ph-arvo oli pysynyt vakiona ja oli lähtevässä vedessä lievästi emäksistä. Hannu Hakkarainen DI, ympäristöins. LIITTEET Kuormituslaskelma, liite 1 Prosessitiedot, liite 2 Katuosoite Postiosoite Puhelin Telekopio/Sähköposti Alv.rek. Yrittäjäntie 24 Yrittäjäntie KUOPIO KUOPIO *

2 s. 2 (1) JAKELU Pohjois-Savon ELY-keskus/( ) Tervon kunta/ympäristönsuojelulautak.( Tervon kunta/tekninen toimisto/pekka Puranen ( ) Tervon kunta/laitosmies/työnjohtaja/jukka Hiltunen ( )

3 Liite 1 s. 1 (2) PUHDISTAMO: Tervon kirkonkylän jätevedenpuhdistamo Kunta: 844 Tervo Ves.alue: Virmasveden alue Hoitaja: Pekka Puranen Ympäristökeskus: 60 Pohjois-Savon ELY-keskus LUPAPÄÄTÖS: Ymp.lupa PSA Dnro 2002-Y TUTKIMUS: (776c). Näytteet kerätty: ma-ti Puhdistamokäynti: Näytt.kerääjä: Näytt.ottaja: Puranen VESIMÄÄRÄT Käsitelty m³/d 73 (Tuleva 73 m³/d) Ohitukset m³/d 0,0 Vesistöön m³/d 73 NÄYTTEET / SELITE Tunnus N1 N2 Näytteen nimi / Näytteen keräystapa Puhdistamolle tuleva vesi / automaattisesti koko vuorok. ajan aikaohjatusti Puhdistamolta lähtevä vesi / automaattisesti koko vuorok. ajan aikaohjatusti Käsit. = Käsitelty, Käs/vesist. = Käsitelty = Vesistöön johdettu, Käs.teho = Käsittelyteho, Kok.teho = Kokonaisteho. PITOISUUDET Määritys Yksikkö N1 N2 Raja Tavoite Tuleva vl/puhd Käs/vesist. BOD7-ATU mg/l CODCr mg/l ph 7,5 7,5 kokonaisfosfori mg/l 11 0,41 0,6 liukoinen fosfori mg/l 0,094 kokonaistyppi mg/l ammoniumtyppi mg/l 32 kiintoaine mg/l rauta mg/l 0,53 lämpötila Ast-C 12,1 12,9 TEHOT Määritys Yksikkö N1 Kok.teho Raja Tavoite vs. N2 BOD7-ATU % CODCr % kokonaisfosfori % liukoinen fosfori % kokonaistyppi % ammoniumtyppi % kiintoaine % Nitrifikaatioaste % 49

4 Liite 1 s. 2 (2) KUORMITUKSET Määritys Yksikkö N1 N2 Raja Tavoite Tuleva vl Käs/vesist. BOD7-ATU kg/d 16 1,5 CODCr kg/d 42 6,6 kokonaisfosfori kg/d 0,80 0,030 liukoinen fosfori kg/d 0,0069 kokonaistyppi kg/d 4,6 3,6 ammoniumtyppi kg/d 2,3 kiintoaine kg/d 19 1,2

5 Liite 2 s. 1 (1) PUHDISTAMO: Tervon kirkonkylän jätevedenpuhdistamo TUTKIMUS: (776c). Käsitelty jätevesi: 73 m³/d, näytt.keräysaikana: 73 m³. KEMIKAALIEN KÄYTTÖ alumiinisulfaatti (): 1,1 kg/d = 15,1 g/m³. ferrosulfaatti (COP) (Kemwater COP): 19,8 kg/d = 271 g/m³. Kalkki (Nordkalk QL 90 T): 0 kg/d = 0,0 g/m³. Polymeeri (): 0,00949 kg/d = 0,130 g/m³. LIETETIEDOT Lietteen poisto: Ilmastuksesta Palautusliete: 264 m³/d Kuivattuliete: 0 m³/d Palautussuhde: 362 % Ylijäämäliete: 12,8 m³/d Lieteikä: 9 d Ilmastusallas Linja-1 Linja-2 Käytössä (K/E) K K Lämpötila (C-ast) 14,1 Happipit. (mg/l) 2,71 Laskeuma (ml/l,1/2h) 300 lietepitoisuus (lieteka) (g/l) 3,1 Lieteindeksi (ml/g) 97 Tilakuormitus 0,13 Lietekuormitus 0,043 Väliselkeytystyyppinen allas Linja-1 Käytössä (K/E) K Näkösyvyys (cm) 46 Pintakuorma (m/h) 0,076 Lammikko Käytössä (K/E) Linja-1 K

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO s. 1 (1) TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 28.12.2016 (776c). Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO C776 TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 4/2016, 20.4.2016 (5kanka). Kankaanpään jätevedenpuhdistamolle tuli tarkkailuajankohtana lähes yhtä suuri jätevesivirtaama kuin maaliskuun tarkkailun (31.3.2016)

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2014

KERTARAPORTTI 25.8.2014 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN KESKUSPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2014, 6.8.2014 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Mereen lähtevän veden BOD7ATU- ja CODCr-arvot sekä fosfori- ja kiintoainepitoisuudet

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) EURUUN AUPUNI, JAAONSUON JVP Tutkimus: 9/2016, 22.9.2016 (5keukk). euruun Jaakonsuon jvp:n prosessi toimi tarkkailuajankohtana kaikilta osin huomattavasti paremmin kuin edeltävillä tarkkailukerroilla.

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 2.10.2015

KERTARAPORTTI 2.10.2015 s. 1 (1) KEURUUN KAUPUNKI, JAAKONSUON JVP Tutkimus: 9/2015, 16.9.2015 (5keukk). Tulokset syyskuun puhdistamotarkkailusta. Lähtevän veden laatu oli hyvä. Laitos nitrifioi täysin ja tulostaso oli kaikkiaan

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 20.11.2015

KERTARAPORTTI 20.11.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 11/2015, 3.11.2015 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2015

KERTARAPORTTI 25.8.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2015, 11.8.2015 (uki8). Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkistanut 21.11.2012 päätöksellä nro 186/2012/1 (Dnro ESAVI/15/04.08/2010)

Lisätiedot

TERVON KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN JAKSOYHTEENVETO TAMMI-KESÄKUULTA 2015

TERVON KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN JAKSOYHTEENVETO TAMMI-KESÄKUULTA 2015 1 / 3 Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen 72210 TERVO C 776 4.9.2015 Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Tervon kunta/pekka Puranen, Esko Tossavainen Tervon ympäristölautakunta/ilkka Pursiainen

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen (email) 72210 TERVO C 776 16.8.2012 Tiedoksi (email): Pohjois-Savon ELY-keskus Tervon kunta/pekka

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 Vastaanottaja Mäntsälän Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti Päivämäärä 18.10.2016 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 Päivämäärä

Lisätiedot

Talvivaara Projekti Oy

Talvivaara Projekti Oy 16.3.2009 Talvivaara Projekti Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008, Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 PROSESSIN YLIJÄÄMÄVEDET

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Tervon kunnan jätevedenpuhdistamon

Lähetämme oheisena Tervon kunnan jätevedenpuhdistamon 1 / 16 Tervon kunta C 776 Tekninen toimisto Jukka Korhonen 72210 TERVO 9.2.2015 Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Tervon kunta/pekka Puranen, Esko Tossavainen Tervon ympäristölautakunta/ilkka Pursiainen

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 21 Heidi Ilmanen 25.2.211 Nro 238-11-73 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (21) Sisällys

Lisätiedot

Tyskaholmenin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan edellyttämä raportti viikonvaihteen

Tyskaholmenin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan edellyttämä raportti viikonvaihteen Kemiönsaaren Vesi Vretantie 19 25700 Kemiö 3. 2. 2016 ELY-keskus Heikki Elomaa Jyrki Lammila Tyskaholmenin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan edellyttämä raportti viikonvaihteen 4-7. 12. 2015 tapahtumista

Lisätiedot

SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY C 1704.5

SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY C 1704.5 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY C 1704.5 VARKAUDEN KAUPUNKI VARKAUDEN KAUPUNGIN KANGASLAMMIN KAUPUNGINOSAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KÄYTTÖ- JA KUORMITUSTARKKAILUOHJELMA LAATINUT: SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO. Jälkiselkeytyksen tulojärjestelyjen tutkiminen

FCG Finnish Consulting Group Oy KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO. Jälkiselkeytyksen tulojärjestelyjen tutkiminen FCG Finnish Consulting Group Oy KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Jälkiselkeytyksen tulojärjestelyjen tutkiminen 21.9.2009 FCG Finnish Consulting Group Oy Jälkiselkeytyksen tulojärjestelyjen tutkiminen I

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU HYVINKÄÄ, KALTEVAN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) 1. Yleistä Kaltevan puhdistamo on mekaanis-kemiallis-biologisesti

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 13.9.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 211 Nina Leino 26.3.212 Nro 238-12-1412 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (211)

Lisätiedot

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015 1 / 3 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 14.10.2013 Varkauden kaupunki Tekninen virasto Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSJÄTEVEDENPUHDIS- TAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2013 SISÄLTÖ

VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSJÄTEVEDENPUHDIS- TAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2013 SISÄLTÖ Vesiosasto/HKO 11.8.2014 Kirjenumero 615/14 Virtain kaupunki Vesihuoltolaitos PL 85 34801 VIRRAT VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSJÄTEVEDENPUHDIS- TAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2013 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Luonnos 82125149 12.5.2009 Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

TYSKAHOLMENIN, KEMIÖN JA LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN TOIMINTA 2010, JÄTEVESIKUORMITUS 2009-2010 JA ARVIOITU VESISTÖKUORMITUS TULEVAISUUDESSA

TYSKAHOLMENIN, KEMIÖN JA LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN TOIMINTA 2010, JÄTEVESIKUORMITUS 2009-2010 JA ARVIOITU VESISTÖKUORMITUS TULEVAISUUDESSA TYSKAHOLMENIN, KEMIÖN JA LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN TOIMINTA 21, JÄTEVESIKUORMITUS 29-21 JA ARVIOITU VESISTÖKUORMITUS TULEVAISUUDESSA Mirva Levomäki prosessi-insinööri, DI Lounais-Suomen vesi- ja

Lisätiedot

7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA

7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA 7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA 1 / 3 YLEISTÄ Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolella annettiin 11.6.2003

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) 1. Yleistä Nurmijärven kirkonkylän puhdistamo

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012

Viitasaaren kaupungin jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012 Viitasaaren kaupungin jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012 Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Tutkimusraportti 44 / 2013 Heikki Veijola Ympäristöntutkimuskeskus,

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 Heidi Ilmanen 6.3.214 Nro 238-14-1217 2 (18) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (213)

Lisätiedot

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 214 Laura Lehtniemi 25.3.215 Nro 29-15-1658 2 (14) LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEVEDEN- PUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2014

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEVEDEN- PUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2014 Pantone 3 Vesiosasto/HKO 11.5.214 Kirjenumero 46/15 Kankaanpään kaupunki Tekniset palvelut 387 Kankaanpää KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEVEDEN- PUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 214

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VESI VESISTÖÖN JOHDETTUJEN JÄTEVESIEN KUORMITUKSEN KEHITTYMINEN VUOSINA Nro

KEMIÖNSAAREN VESI VESISTÖÖN JOHDETTUJEN JÄTEVESIEN KUORMITUKSEN KEHITTYMINEN VUOSINA Nro KEMIÖNSAAREN VESI VESISTÖÖN JOHDETTUJEN JÄTEVESIEN KUORMITUKSEN KEHITTYMINEN VUOSINA 2010 2016 3.1.2017 Nro 615-17-12 2 (10) KEMIÖNSAAREN VESI JÄTEVESIEN KUORMITUS VESISTÖÖN 2010-2016 Sisällys 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2013.

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2013. 1 / 16 Oravin vesiosuuskuntac 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi 30.1.2014 Tiedoksi (email): Jyri Rautiainen Etelä-Savon ELY-keskus Savonlinnan kaupungin ympäristölautakunta/ Matti Rautiainen

Lisätiedot

Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Nurmijärvellä 13.-14.5.2008

Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Nurmijärvellä 13.-14.5.2008 Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Nurmijärvellä 13.-14.5.2008 Yleistä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry teki toukokuussa 2008 Nurmijärven kunnan ympäristökeskuksen tilauksesta

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.6.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 5.4.2012 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 Laura Lehtniemi 16.9.214 Nro 29-14-675 2 (14) LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 15 Vantaanjoen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 HEL 2016-009468 T 11 00 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

VIITASAAREN VESI OY MUSTASUON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITE- TARKKAILU 2013

VIITASAAREN VESI OY MUSTASUON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITE- TARKKAILU 2013 VELVOITETARKKAILU 2013 16X155102 21.2.2014 VIITASAAREN VESI OY MUSTASUON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITE- TARKKAILU 2013 Viitasaaren Vesi Oy Mustasuon jätevedenpuhdistamoiden velvoitetarkkailun vuosiraportti

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 11.3.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta (email) A 776 4..2 Tiedoksi: Tervon ympäristönsuojelulautakunta (email) Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Tervon

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 212 Laura Lehtniemi 5.3.213 Nro 22-13-1238 2 (16) KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (212) Sisällys

Lisätiedot

Pienpuhdistamo-vertailu Pernajassa Ilkka Sipilä, MTT. Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry Jätevesiseminaari Lohja

Pienpuhdistamo-vertailu Pernajassa Ilkka Sipilä, MTT. Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry Jätevesiseminaari Lohja Pienpuhdistamo-vertailu Pernajassa Ilkka Sipilä, MTT Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry Jätevesiseminaari 15.11.2010 Lohja Hankkeen historiaa Suunnittelu käynnistettiin jo 2008, maanrakennustöihin päästiin

Lisätiedot

PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011

PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011 PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011 Raita PA 2.0-panospuhdistamo Seurannassa oli yksi Raita PA 2.0-panospuhdistamo, josta otettiin kahdeksan lähtevän jäteveden

Lisätiedot

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech)

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Kytkeytyminen oppimistavoitteisiin Pystyy kuvailemaan yhdyskuntien vesi- ja jätehuollon kokonaisuuden sekä niiden järjestämisen perusperiaatteet

Lisätiedot

Raportti 19/2016 Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Oittaan ulkoilukeskuksen jätevedenpuhdistamo, Espoo

Raportti 19/2016 Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Oittaan ulkoilukeskuksen jätevedenpuhdistamo, Espoo Raportti 19/2016 Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Oittaan ulkoilukeskuksen jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun sekä vesistövaikutusten tarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Jari

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012

Pihtiputaan kunnan jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012 Pihtiputaan kunnan jätevedenpuhdistamon ja purkuvesistön velvoitetarkkailun vuosiyhteenveto vuodelta 2012 Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Tutkimusraportti 45 / 2013 Heikki Veijola Ympäristöntutkimuskeskus,

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia 1 / 3 Endomines Oy (email) LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 19.3.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 versio 2 Heidi Ilmanen 21.3.214 Nro 22-14-1128 2 (19) KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN TYSKAHOLMENIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN TYSKAHOLMENIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN TYSKAHOLMENIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 versio 2 Heidi Ilmanen 24.3.214 Nro 325-14-134 2 (23) KEMIÖNSAAREN VEDEN TYSKAHOLMENIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 214 Heidi Ilmanen 27.4.215 Nro 238-15-2147 2 (18) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (214)

Lisätiedot

LASKUTTAMATTOMAN JÄTEVEDEN OSUUS VIEMÄRIVERKOSTON KOKONAISVIRTAAMASTA % 80 70 60 50 40 30 Kymen Vesi Oy 20 Kotka Anjalankoski Pyhtää 10 0 2003 2004 2005 2006 2007 Jätevesiyksikkö Jätevesiyksikössä huolehditaan

Lisätiedot

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ Jarmo Kosunen Ilkka Juva 15.1.2010 Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen

Lisätiedot

Näytteenotto ja tulosten analysointi

Näytteenotto ja tulosten analysointi Haja-asutuksen jätevedet Näytteenotto ja tulosten analysointi Mirva Levomäki Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Näytteenoton tärkeys VN asetus 542/2003, hajajätevesiasetus kuormitusta vähennettävä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Toikansuon jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettaminen

LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Toikansuon jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettaminen SULKEMISSUUNNITELMA 16UEC0192 25.3.2015 LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Toikansuon jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettaminen 16UEC0192 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida

Lisätiedot

Iijoen alaosan yhteistarkkailu v Jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatuslaitokset. Osa 1: Käyttö- ja kuormitustarkkailu. Osa 2: Vesistötarkkailu

Iijoen alaosan yhteistarkkailu v Jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatuslaitokset. Osa 1: Käyttö- ja kuormitustarkkailu. Osa 2: Vesistötarkkailu 16WWE075 4.5.011 Iijoen alaosan yhteistarkkailu v. 010 Jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatuslaitokset Osa 1: Käyttö- ja kuormitustarkkailu Osa : Vesistötarkkailu 16WWE075 7.4.011 Iijoen alaosan yhteistarkkailu

Lisätiedot

KEMIÖN KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖN KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖN KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 27 Nina Leino 2.5.28 Nro 22-8-159 2 (15) KEMIÖN KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (27) Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Sääolot

Lisätiedot

PYHÄJOEN YHTEISTARKKAILU KÄYTTÖ- JA KUORMITUSTARKKAILUN TULOKSET V. 2012

PYHÄJOEN YHTEISTARKKAILU KÄYTTÖ- JA KUORMITUSTARKKAILUN TULOKSET V. 2012 AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 10724 PYHÄJOEN YHTEISTARKKAILU KÄYTTÖ- JA KUORMITUSTARKKAILUN TULOKSET V. 2012 PYHÄJOEN YHTEISTARKKAILU KÄYTTÖ- JA KUORMITUSTARKKAILUN TULOKSET V.2012 Copyright Ahma ympäristö

Lisätiedot

Rengasrouhe biosuodattimen kantoaineena. Tiivistelmä / Abstract. 1. Johdanto

Rengasrouhe biosuodattimen kantoaineena. Tiivistelmä / Abstract. 1. Johdanto Rengasrouhe biosuodattimen kantoaineena Sanni Pisto*, Ville Alho, Pirjo Rinnepelto, Mervi Matilainen Apila Group Ltd., Länsikatu 15, FI-811 Joensuu, * Corresponding author, sanni.pisto@apilagroup.fi, Tel.:

Lisätiedot

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA

Lisätiedot

S- J L u...

S- J L u... Pantone 300 Or PL 35 O JÄ K S 1. 2. 3. 4. 5. 6. LII Lii Lii Lii rive L 7 5301 OR ÄT KÄ SIS P Y T K 4.1 4.2 4.3 L T ITTE ite 1 ite 2 ite 3 eden 1 O RIV TE ÄYT SÄ PER YLE TUL KÄS 1 2 3 LIET TUL EET 1. T

Lisätiedot

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi 1 15.4.2015 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2015 A. Talous Käyttötalous 1 000 Tot 3/2014 TA 2015 Tot 3/2015 % ta:sta Muutos 14-15 Muutos % Tuotot 3 393 14 780 3 479 23,5 86 2,5 Kulut -1 626-7 424-1 435 19,3

Lisätiedot

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Vesihuoltopäivät 19.3.2015 Kouvola Jussi Lindholm jussi.lindholm@fcg.fi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 3.3.2015 Page 1 Mäkikylän jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU V. 2012

IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU V. 2012 IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU 2012 16UEC0057 25.4.2013 IIJOEN ALAOSAN YHTEISTARKKAILU V. 2012 JÄTEVEDENPUHDISTAMOT JA KALANKASVATUSLAITOKSET OSA 1: KÄYTTÖ- JA KUORMITUSTARKKAILU OSA 2: VESISTÖTARKKAILU

Lisätiedot

Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista

Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista Kosteikkopäivä Saarijärvellä 25.4.2013 Pia Högmander & Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Näytteenottokerran tulokset

Näytteenottokerran tulokset Ensiäiset vedenlaaturekisteristäe löytyvät tulokset ovat taikuulta 1984. Näytteenottopaikan kokonaissyvyydeksi on tuolloin itattu 7,9, ja näytteet on otettu 1, 3 ja 7 etrin syvyyksiltä. Jäätä on ollut

Lisätiedot

Kuusikkotie 25 01380 Vantaa. Puh 09 857 1187 fax 09 857 1258 info@raita.com www.raita.com

Kuusikkotie 25 01380 Vantaa. Puh 09 857 1187 fax 09 857 1258 info@raita.com www.raita.com Kuusikkotie 25 01380 Vantaa Puh 09 857 1187 fax 09 857 1258 info@raita.com www.raita.com Biologis-kemialliset pakettipuhdistamot: Omakotitalot, loma-asunnot, yhteispuhdistamot, kyläpuhdistamot, maitotilapuhdistamot

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Kuhasalon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Jätevesien käsittely toteutetaan jälkiselkeytystä

Lisätiedot

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015.

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi Viite: Asia: Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan muuttaminen Juuan kunnan lausunto hakemuksen

Lisätiedot

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN OMINAISKUORMITUSSELVITYS

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN OMINAISKUORMITUSSELVITYS Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN OMINAISKUORMITUSSELVITYS 2011-2015 15.2.2017 Ominaiskuormitusselvityksen taustaa Turvetuotannon vesistöön kohdistuvaa kuormitusta arvioidaan olemassa olevien tarkkailuaineistojen

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOS

VIRTAIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOS VIRTAIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS 2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN HOITAJAN KATSAUS Virtain nykyinen keskuspuhdistamo rakennettiin vuosina 1982-1983 ja käyttöönotto tapahtui huhtikuussa 1983,

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 131 27.08.2014. Ympäristönsuojelun asioita tiedoksi RAKYL 131

Rakennus- ja ympäristölautakunta 131 27.08.2014. Ympäristönsuojelun asioita tiedoksi RAKYL 131 Rakennus- ja ympäristölautakunta 131 27.08.2014 Ympäristönsuojelun asioita tiedoksi RAKYL 131 Selostus: JÄTEASIAT Etelä-Savon ELY-keskuksen päätös ilmoituksesta jätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa

Lisätiedot

peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma

peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma Ravinnehuuhtoumien muodostuminen peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma alueelta Tuloksia vedenlaadun seurannasta RaHa hankkeessa Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry RaHahankkeen

Lisätiedot

Ravinnehuuhtoumien mittaaminen. Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Ravinnehuuhtoumien mittaaminen. Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Ravinnehuuhtoumien mittaaminen Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry RaHa-hankkeen loppuseminaari 17.6.2014 18.6.2014 1 Mitä hankkeessa tavoiteltiin? Kehittää

Lisätiedot

VESTELLI HARMAAVESIPUHDISTAMON TOIMINTA TUTKIMUSJAKSOLLA 4.9.2013 25.9.2013 SISÄLTÖ. Jätevesiliike Vestelli Oy Kauhakorvenkatu 43 33720 Tampere

VESTELLI HARMAAVESIPUHDISTAMON TOIMINTA TUTKIMUSJAKSOLLA 4.9.2013 25.9.2013 SISÄLTÖ. Jätevesiliike Vestelli Oy Kauhakorvenkatu 43 33720 Tampere Jätevesiosasto/HKO 25.10.2013 Kirjenumero 822/13 Jätevesiliike Vestelli Oy Kauhakorvenkatu 43 33720 Tampere VESTELLI HARMAAVESIPUHDISTAMON TOIMINTA TUTKIMUSJAKSOLLA 4.9.2013 25.9.2013 SISÄLTÖ 1. PERUSTIEDOT...

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

Liika vesi pois pellolta - huuhtotuvatko ravinteet samalla pois?

Liika vesi pois pellolta - huuhtotuvatko ravinteet samalla pois? Liika vesi pois pellolta - huuhtotuvatko ravinteet samalla pois? Helena Äijö Salaojayhdistys 16.1.212, Salo Hydrologinen kierto Hydrologiset olosuhteet Sadanta Haihdunta Valunta 65 mm/vuosi 35 mm/vuosi

Lisätiedot

LIEDON KUNNAN TARVASJOEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

LIEDON KUNNAN TARVASJOEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS LIEDON KUNNAN TARVASJOEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 216 Laura Lehtniemi 8.2.217 Nro 262-17-413 2 (19) LIEDON KUNNAN TARVASJOEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (216) LIEDON

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 16.10.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

Raportti 4/2016. Nurmijärven Vesi, Klaukkalan jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015.

Raportti 4/2016. Nurmijärven Vesi, Klaukkalan jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015. Raportti 4/216 Nurmijärven Vesi, Klaukkalan jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 215 Jari Männynsalo Raportti 4/216 Nurmijärven Vesi, Klaukkalan jätevedenpuhdistamon käyttö-

Lisätiedot

Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Mäntsälässä syksyllä 2007

Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Mäntsälässä syksyllä 2007 Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Mäntsälässä syksyllä 2007 Panospuhdistamon ilmastuslietteen laskeutuskoe ja ph-mittaus. Yleistä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry teki lokakuussa

Lisätiedot

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi 1 11.10.2016 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous 1 000 Tot 9/2015 TA 2016 Tot 9/2016 % ta:sta Muutos 15-16 Muutos % Tuotot 11 423 15 478 11 444 73,9 21 0,2 Kulut -5 329-7 581-5 309 70,0

Lisätiedot

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016

Haukiveden yhteistarkkailu talvi 2016 1 / 4 Stora Enso Oyj LAUSUNTO A 1741.6 Varkauden tehdas 10.4.2016 Keski-Savon Vesi Oy Carelian Caviar Oy Tiedoksi: Pohjois-Savon ely-keskus Keski-Savon ympäristölautakunta Rantasalmen ympäristönsuojelultk

Lisätiedot

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 31.8.2016 Karkkilan kaupunki, ympäristönsuojelu Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016 Vesinäytteet Karkkilan pohjoisosassa Ali-Paastonjärven itäpuolella sijaitsevalta Kaitalammilta otettiin Karkkilan kaupungin

Lisätiedot

Ilmastuksen energiankulutuksen ja typenpoiston optimointi Turun Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolla

Ilmastuksen energiankulutuksen ja typenpoiston optimointi Turun Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolla Ilmastuksen energiankulutuksen ja typenpoiston optimointi Turun Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolla Envieno, Turun seudun puhdistamo Oy, Esa Malmikare Jouko Tuomi Vesihuolto 2015 KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO

Lisätiedot

Tietoa eri puhdistamotyyppien toiminnasta

Tietoa eri puhdistamotyyppien toiminnasta Tietoa eri puhdistamotyyppien toiminnasta KOKOEKO-seminaari 24.2.2011 Ville Matikka Savonia-ammattikorkeakoulu Tekniikka, Kuopio Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö Sisältö Taustaa Pienpuhdistamoista

Lisätiedot

KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Mirva Levomäki 8.3.21 Nro 36-1-955 2 (61) KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS VUONNA 29 Sisällys 1. YLEISTÄ... 5 1.1.

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta (email) A.. Tiedoksi: Tervon ympäristönsuojelulautakunta (email) Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Tervon kunnan

Lisätiedot

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien

Lisätiedot

Kiitos Vihdin Vedelle!

Kiitos Vihdin Vedelle! TYPEN JA LÄÄKEAINEIDEN POISTON TEHOSTAMINEN JÄTEVEDESTÄ PAC-MBR TEKNIIKALLA Niina Vieno, TkT Vesihuolto 2016 Kiitos Vihdin Vedelle! 1 Jauhemainen aktiivihiili lisätään biologiseen ilmastusvaiheeseen Jätevesi

Lisätiedot

Riihikosken jätevedenpuhdistamo

Riihikosken jätevedenpuhdistamo PÖYTYÄN KUNTA Riihikosken jätevedenpuhdistamo Sulkemissuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 29.4.2016 P29958 Sulkemissuunnitelma Tomi Kallio 29.4.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 PUHDISTAMON

Lisätiedot

Pantone 3 Vir Ve PL 34 V T V S 1. 2. 3. 4. 5. 6. LII Lii Lii Lii Lii rtai esih L 85 481 VIR TA VU SIS P Y T K 4.1 4.2 4.3 L T ITTE ite 1 ite 2 ite 3 ite 4 in k huo 5 1 V RT AM UO SÄ PER YLE TUL KÄS 1

Lisätiedot

Elintarvikelaitoksen ympäristöluvan esikäsiteltyjä jätevesiä koskevan lupamääräyksen muuttaminen, Juuka

Elintarvikelaitoksen ympäristöluvan esikäsiteltyjä jätevesiä koskevan lupamääräyksen muuttaminen, Juuka PÄÄTÖS Nro 95/2014/1 Dnro ISAVI/80/04.08/2013 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 5.12.2014 ASIA Elintarvikelaitoksen ympäristöluvan esikäsiteltyjä jätevesiä koskevan lupamääräyksen muuttaminen, Juuka

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 16.9.2013 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 3.6.2016 Kuva: Erkki Santala Johdanto jätevedenpuhdistukseen 1. jätevesien syntyminen

Lisätiedot

22. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen vähentäminen Ravinnesampo. Osa 1: Asumisjätevesien käsittely. (Vilpas et al., 2005)

22. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen vähentäminen Ravinnesampo. Osa 1: Asumisjätevesien käsittely. (Vilpas et al., 2005) 17.9.2013 www.ymparisto.fi/puhdistamosivusto 22. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen vähentäminen Ravinnesampo. Osa 1: Asumisjätevesien käsittely. (Vilpas et al., 2005) Kirjallisuuslähde Kirjallisuuslähde

Lisätiedot

Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Vantaalla kesällä 2008

Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Vantaalla kesällä 2008 Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Vantaalla kesällä 2008 Yleistä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry teki kesällä 2008 Vantaan kaupungin ympäristökeskuksen tilauksesta selvityksen

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 20.12.2012 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot