TERVON KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN JAKSOYHTEENVETO TAMMI-KESÄKUULTA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TERVON KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN JAKSOYHTEENVETO TAMMI-KESÄKUULTA 2015"

Transkriptio

1 1 / 3 Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen TERVO C Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Tervon kunta/pekka Puranen, Esko Tossavainen Tervon ympäristölautakunta/ilkka Pursiainen TERVON KUNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN JAKSOYHTEENVETO TAMMI-KESÄKUULTA Johdanto Pohjois-Savon ympäristökeskus antoi puhdistamolle ympäristölupapäätöksen Päätöksen numero on PSA-2002-Y Ympäristölupapäätös sisältää velvoitteen tarkkailla puhdistamon toimintaa Pohjois-Savon ympäristökeskuksen hyväksymän tarkkailuohjelman mukaan. Lupapäätöksen laskentajakso on puoli vuotta. Suunnittelukeskus Oy on tehnyt nykyisen tarkkailuohjelman Tarkkailun suoritus Tammi-kesäkuussa Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy (SKYT) teki kaksi ohjelman mukaista tarkkailututkimusta. Tulokset ja puhdistusvaatimus on esitetty liitteessä 1 (JAKSO- RAPORTTI) yhdistelmätaulukossa. Kaikki vesi- ja aktiivilieteanalyysien tulokset jaksolta ovat liitteessä 2. Näytteet ovat vuorokauden virtaamapainotteisia kokoomanäytteitä. Tulevan veden näyte kerättiin kello-ohjattuna. Lähtevä näyte otetaan maa-altaasta lähtevästä vedestä virtaamaohjatusti. Jakson analyysitulokset ja kuormituslaskelmat on lähetetty viranomaisen VAHTI-järjestelmään Kesän näytepäivä sattui runsaan virtaaman aikaan ja näytepäivien virtaama oli jopa 176 % jakson keskimääräisestä virtaamasta. 3 Säätila, vuotovedet, ohijuoksutukset Sää vaihteli tammikuussa nopeasti hyvin kylmästä aina nollakeliin. Välillä pakkanen laski jopa -30 celsiuksen alapuolelle ja välillä oltiin nollan yläpuolella. Lunta satoi vaihtelevasti ja lumipeite kasvoi paikallisesti parikymmentä senttiä. Haastavat sääolot aiheuttivat paikoin sähkökatkoja. Helmikuun alku jatkui hyvin vaihtelevissa sääoloissa. Lämpötila vaihteli hyvin paljon ja saattoi vuorokauden aikana muuttua jopa 20 astetta. Helmikuussa oli pari päivää hyvin kylmää, mutta muuten keskilämpötila oli huomattavasti normaalia lämpimämpää ja lumipeite pieneni usean päivän aikana. Parhaillaan päästiin lämmössä jopa 5 celsiusasteen yläpuolelle. Lumien sulaminen on lisännyt vuotovesien määriä. Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy

2 Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Sivu 2 / 3 Maaliskuun ensimmäinen viikko vietettiin melko lailla nollakeleissä. Ensimmäisen viikon jälkeen päivät olivat aurinkoisia ja lämpimiä, öisin käytiin pakkasen puolella. Lumet alkoivat hiljalleen sulaa. Sateita tuli kuun ensimmäisellä puolikkaalla melko vähän ja ne tulivat lumena. Huhtikuun alussa lämpötila pysytteli 0 ja 8 asteen välimaastossa. Muutaman pakkasasteen yöpakkasia oli paikallisesti, mutta vähenemissä määrin. Sateita tuli alkukuusta vain vähän, mutta kuun puolenvälin tiennoilla sateet yleistyivät Savo-Karjalan alueella. Lämpötila pysytteli koko kuukauden nollan ja kymmenen celsiusasteen välillä ja sateita esiintyi myös loppukuusta vaihtelevasti. Yöpakkasia esiintyi pohjoisemmassa jonkin verran myös kuun loppupuolella, mutta etelämmässä niitä ei enää ollut. Toukokuun alkupuoli vietettiin melko koleassa kevätsäässä, lämpötila pysyi kuitenkin nollan yläpuolella. Loputkin lumet sulivat Savo-Karjalan alueella huhti-toukokuun vaihteessa. Toukokuussa tuli vaihtelevasti sateita ja niiden myötä vielä vuotovesiäkin puhdistamoille. Kesäkuu alkoi keskiarvoja viileämmällä säällä. Sateita tuli melko tasaisesti koko alkukuun ajan, paikallisesti tuli hieman rankempiakin sateita. Kovat tuulet katkoivat paikoin puita ja aiheuttivat Itä-Suomessa jonkun verran sähkökatkoja. Sulamis- ja vuotovesiä tuli tänä vuonna paljon huhti-kesäkuussa. Huhtikuussa vuotovesien osuus oli jopa 65 % kokonaisvirtaamasta ja touko-kesäkuussa vielä %. Puhdistamon mitoitusvirtaama on 270 m³/d, ja kuukauden maksimivuorokausivirtaama ylitti tämän huhti-, touko- ja kesäkuussa ( m³/d). Laitoksen hydraulinen kapasiteetti siis ylittyi jaksolla useasti hetkellisesti. Huhtikuun keskimääräinen virtaama (268 m /d) jäi vain vähän mitoitusvirtaamasta. Ohijuoksutuksia ei tapahtunut tällä jaksolla puhdistamolla eikä verkostossa. 4 Puhdistamon olosuhteet Aktiivilietteen määrä Tervon puhdistamon ilmastusaltaissa vaihteli jakson tarkkailukerroilla 2,9-5,1 g/l. Ilmastusaltaan lietepitoisuustulokset ovat esitetty liitteessä 2. Keskimääräiset ainekuormitukset olivat typen ja fosforin osalta noin % ja BOD 7-ATU:n osalta 68 % mitoituksesta. Mitoitus: BOD 7-ATU = 75 kg/d, kok. P = 3,5 kg/d, kok. N = 15 kg/d. Käyttötarkkailutiedoissa (liite 3, osa 2) on kerrottu puhdistamon olosuhteista. Alkuvuonna puhdistamolla on ollut ongelmia mm. suurten sako- ja umpikaivokuormien sekä vuotovesien vuoksi. Sako- ja umpikaivolietteitä otettiin vastaan tammi-kesäkuussa yhteensä 370,8 m³. Lietteiden aiheuttama kuormitus oli tänä vuonna korkea ja keskittyi touko-kesäkuulle. Ferrosulfaattia kulutettiin jakson aikana yhteensä kg, keskimäärin annos oli 199 g/m³. Alumiinisulfaattia syötettiin 520 kg, keskimäärin 17 g/m³. Liukoisen fosforin ja jäännösraudan määrien (liite 2) perusteella kemikaalien syöttö on melko hyvä. Polymeeria syötettiin sekä selkeytettävään veteen (1,35 kg) että lietteen sakeuttamoon (2,0 kg) jakson aikana. Kalkkia syötettiin lietteeseen 900 kg. Prosessin aikana ph-arvo oli pysynyt neutraalin emäksisellä puolella. Sähköä kului keskimäärin 1,26 kwh/m³. Käyttötarkkailutiedot ovat liitteessä 3.

3 Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Sivu 3 / 3 5 Puhdistusvaatimus puolivuosikeskiarvona BOD 7-ATU 15 mg/l JA 90 % Kok. P 0,6 mg/l JA 90 % vuosikeskiarvona Kiintoaine 35 mg/l TAI 90 % COD Cr 125 mg/l TAI 75 % Lisäksi puhdistamolla on pyrittävä mahdollisimman hyvään nitrifiointiin. Puhdistustulos lasketaan ottaen huomioon kaikki puhdistustulokseen vaikuttavat häiriötilanteet, puhdistamon ohijuoksutukset ja puhdistamoon liitetyn verkoston ylivuodot. 6 Puhdistustulos Kuuden kuukauden laskentajaksolla saavutettu tulos, lupaehtojen vaatimukset ja näytekohtaiset analyysitulokset on esitetty liitteessä 1 (JAKSORAPORTTI Yhdistelmätaulukko). Kokonaispuhdistustulos vastasi BOD 7-ATU:n ja kokonaisfosforin osalta vaatimusta. Pitoisuus- ja reduktiovaatimukset koskevat jakson keskiarvoa. Kiintoaineen ja COD Cr: n suhteen puhdistustulos oli myös vaatimukset täyttävä. Pitoisuusja reduktiovaatimukset ovat kiintoaineella ja COD Cr:lla vaihtoehtoiset. Vaatimukset koskevat vuosikeskiarvoa. Laskennallinen nitrifikaatioaste oli tammi-kesäkuussa keskimäärin 46 %. Kokonaistyppeä saatiin poistettua 42 % teholla. Typelle ei ole määritelty puhdistusvaatimusta. SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Hannu Hakkarainen DI, ympäristöinsinööri Liitteet 1 Jaksoraportti, yhdistelmätaulukko jaksolta 1, Kaikki vesi- ja lietetulokset jaksolta 1, Käyttötarkkailutiedot jaksolta 1,

4 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY JAKSORAPORTTI Yhdistelmätaulukko #1 Liite 1 s. 1 (2) - 1/1 - PUHDISTAMO: Tervon kirkonkylän jätevedenpuhdistamo LAITOSTUNNUS: 931 TARKKAILUJAKSO: Tulokset/tarkk.kerrat Jakso Raja Tavoite Virtaama Puhd.tuleva m³/d Käsitelty m³/d Ohitus m³/d 0 0 0,0 Vesistöön m³/d BOD7ATU Tuleva (vl) kg/d Käsitelty kg/d 2,3 2,6 1,4 Vesistöön kg/d 2,3 2,6 1,4 Tuleva (vl) mg/l Käsitelty mg/l 11 6,9 8,3 15 Vesistöön mg/l 11 6,9 8,3 15 Käsittelyteho % Kokonaisteho % CODCr Tuleva (vl) kg/d Käsitelty kg/d Vesistöön kg/d Tuleva (vl) mg/l Käsitelty mg/l Vesistöön mg/l Käsittelyteho % Kokonaisteho % ph Tuleva (vl) 7,5 7,4 Käsitelty 7,5 7,3 7,4 Ohitus Vesistöön 7,5 7,3 kok.p Tuleva (vl) kg/d 1,5 3,1 2,3 Käsitelty kg/d 0,14 0,15 0,082 Vesistöön kg/d 0,14 0,15 0,082 Tuleva (vl) mg/l 7,2 8,1 14 Käsitelty mg/l 0,66 0,40 0,49 0,6 Vesistöön mg/l 0,66 0,40 0,49 0,6 Käsittelyteho % Kokonaisteho % liuk.p Tuleva (vl) kg/d Käsitelty kg/d 0,012 0,061 0,020 Ohitus kg/d Vesistöön kg/d 0,012 0,061 Tuleva (vl) mg/l Käsitelty mg/l 0,057 0,16 0,12 Ohitus mg/l Vesistöön mg/l 0,057 0,16 Käsittelyteho % Kokonaisteho %

5 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY JAKSORAPORTTI Yhdistelmätaulukko #1 Liite 1 s. 2 (2) - 2/1 - PUHDISTAMO: Tervon kirkonkylän jätevedenpuhdistamo LAITOSTUNNUS: 931 TARKKAILUJAKSO: Tulokset/tarkk.kerrat Jakso Raja Tavoite kok.n Tuleva (vl) kg/d 9, Käsitelty kg/d 8,9 19 8,1 Vesistöön kg/d 8,9 19 8,1 Tuleva (vl) mg/l Käsitelty mg/l Vesistöön mg/l Käsittelyteho % 8,5-6,4 42 Kokonaisteho % 8,5-6,4 42 NH4-N Tuleva (vl) kg/d Käsitelty kg/d 8,1 18 7,6 Vesistöön kg/d 8,1 18 7,6 Tuleva (vl) mg/l Käsitelty mg/l Vesistöön mg/l Käsittelyteho % Kokonaisteho % Kiintoaine Tuleva (vl) kg/d Käsitelty kg/d 4,2 3,1 2,0 Vesistöön kg/d 4,2 3,1 2,0 Tuleva (vl) mg/l Käsitelty mg/l 20 8, Vesistöön mg/l 20 8, Käsittelyteho % Kokonaisteho % Rauta Tuleva (vl) mg/l Käsitelty mg/l 1,3 0,50 0,78 Ohitus mg/l Vesistöön mg/l 1,3 0,50 Lämpötila Tuleva (vl) Ast-C 4,0 11 Käsitelty Ast-C 4,2 12 9,3 Ohitus Ast-C Vesistöön Ast-C 4,2 12 Nitrif.aste Käsittelyteho % 17-2,1 46 Kokonaisteho % 17-2,1 46

6 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Tutkimustuloksia Liite 2, sivu 1/1 Tervon kunnan jätevedenpuhdistamo (776C) Pvm. Hav.paikka Lämpöti ph BOD7-ATU COD-Cr K-aine K-aine Kok. P Liuk.P Kok. N NH4-N Rauta Syvyys (m) Ast-C mg/l O2 mg/l mg/l g/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l C / PUHDIS Tervon jv-puhdistamo Klo 8:00-8:00; Näytt.ottaja Puranen; /tuleva/ 4,0 7, ,2 47 /lähtevä/vesistöön 4,2 7, ,66 0, ,3 /IA-1/Ilmastusallas 5, C / PUHDIS Tervon jv-puhdistamo Klo 8:30-8:30; Näytt.ottaja Puranen; /tuleva/ 10,6 7, ,1 47 /lähtevä/vesistöön 12,2 7,3 6,9 45 8,1 0,40 0, ,50 /IA-1/Ilmastusallas 2,9

7 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Sivu 1 / 2 KÄYTTÖTARKKAILUN YHTEENVETOLOMAKE KUNTA: Tervo PUHDISTAMO: Kirkonkylä Vuosi: 2015 KÄSITELTY VIRTAAMA SÄHKÖN- JÄTEVEDEN SAOSTUKSEEN POISKULJETETTU LIETE SAKO- UMPIm 3 /d m 3 /kk KULUTUS käytetyt kemikaalit komposti muu kaato- KAIVO- KAIVOpaikka Ferrosulfaatti Alumiinisulfaatti LIETE LIETE kk min kesk. max yht. kwh/kk kwh/m³ kg/kk g/m³ kg/kk g/m³ m³/kk m³/kk m³/kk m³/kk m³/kk Tammi , Helmi , Maalis , Huhti , Touko , Kesä , Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Yhteensä koko vuonna , ,0 124,8 Keskimäärin vuorokautta kohti ,7 Koko vuosi: Polymeeri (jäteveteen) 1,35 kg/a Puhdistamon toimintaan vaikuttaneet häiriöt ja muut seikat Neuralointikemikaalit 0 kg/a selvitetään kääntöpuolella, rasti ruutuun Kalkki (lietteeseen) 900 kg/a Ohitustiedot ilmoitetaan erillisellä lomakkeella Polymeeri (lietteeseen) 2 kg/a Ei ohituksia x Virtausmittarin kalibrointipäivämäärä ja todetut virheet: Puhdistamon hoitajan nimi ja puhelinnumero: Pekka Puranen, Tervontie 4,72210 Tervo

8 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY Sivu 2 / 2 KÄYTTÖTARKKAILUN YHTEENVETO Puhdistamon kuulumiset jaksolla Muutokset/kokeilut/ongelmat kemikaloinnissa: Koska sakokaivolietteiden tuonnista ei tule reaaliaikaista tietoa, on saostuskemikaalin säätö lietteiden huomioimiseksi hankalaa. Syöttö täytyy pitää jatkuvasti hiukan yläkantissa. Muutokset/kokeilut/ongelmat lietteen käsittelyssä: Sateisen alkukesän takia pientä turveallasta ei ole vielä voitu tyhjentää Vesannolle kompostoitavaksi. Rikkoutuneet laitteet: Muutoksia tulovirtaamassa/tulokuormassa (esim. teollisuus): 1. selkeyttimen palautuslietepumpun istukka tai putki rikki, pumppaus Sakokaivolietteitä on tuotu keskitetysti jopa 50m3/d. toistaiseksi irtopumpulla paloletkun kautta. Saneeraukset, laajennukset, remontit: Molemmat ilmastuslinjat käytettiin tyhjänä ja huollettiin talven aikana. Viimeisenä selkeyttimenä toimiva maa-allas puhdistettiin lietteestä ja otettiin käyttöön ennen juhannusta. Talven se oli pois käytöstä. 1. selkeytin odottaa vielä huoltoa (palautuslietepumppaus vielä letkulla) Muita kuulumisia: Touko- ja kesäkuun tarkkoja lietemääriä en ole vielä saanut Jätekukolt Taulukossa ko. umpi- ja sakolietteet yhteensä (n.).

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen (email) 72210 TERVO C 776 16.8.2012 Tiedoksi (email): Pohjois-Savon ELY-keskus Tervon kunta/pekka

Lisätiedot

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi tutkija SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016 18 25 15 2 Sade, mm 12 9 6 15 1 5 Keskilämpötila, o C 3-5 sade 2-215 sade 216 lämpötila 2-215 lämpötila 216 Liite 1 Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry JAKSORAPORTTI Yhdistelmätaulukko

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Varkauden Kangaslammin kaupunginosan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon

Lähetämme oheisena Varkauden Kangaslammin kaupunginosan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2 / 15 Keski-Savon Vesi Oy C 1407 Janne Särkkä (email) Borginkatu 9 78300 VARKAUS 26.1.2018 Tiedoksi (email): Keski-Savon Vesi Oy /Tero Hatva Keski-Savon Vesi Oy/Arto Koponen Varkauden kaupunki/karita

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2016.

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2016. Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi 27.2.2017 Tiedoksi (email): Jyri Rautiainen Etelä-Savon ELY-keskus Savonlinnan kaupungin ympäristölautakunta/ Matti Rautiainen

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO s. 1 (1) TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8.9.2014 (776c). Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO C776 TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO s. 1 (1) TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 28.12.2016 (776c). Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO C776 TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Varkauden kaupunki C 704.5 Vesi- ja viemärilaitos Vesihuoltopäällikkö Heikki Hirvonen (email) Käsityökatu 42-44 4.3.2008 78201 VARKAUS Tiedoksi

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan

Lisätiedot

Sade, mm Keskilämpötila, o C sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016

Sade, mm Keskilämpötila, o C sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016 18 25 15 2 Sade, mm 12 9 6 15 1 5 Keskilämpötila, o C 3-5 sade 2-215 sade 216 lämpötila 2-215 lämpötila 216 Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry JAKSORAPORTTI Yhdistelmätaulukko

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi ORAVIN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2.7.2017 (4484). Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi ORAVIN VESIOSUUSKUNNAN PANOSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU 2.7.2017 OLOSUHTEET

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Tervon kunnan jätevedenpuhdistamon

Lähetämme oheisena Tervon kunnan jätevedenpuhdistamon 1 / 16 Tervon kunta C 776 Tekninen toimisto Jukka Korhonen 72210 TERVO 9.2.2015 Tiedoksi: Pohjois-Savon ELY-keskus Tervon kunta/pekka Puranen, Esko Tossavainen Tervon ympäristölautakunta/ilkka Pursiainen

Lisätiedot

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2013.

Lähetämme oheisena Oravin vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2013. 1 / 16 Oravin vesiosuuskuntac 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi 30.1.2014 Tiedoksi (email): Jyri Rautiainen Etelä-Savon ELY-keskus Savonlinnan kaupungin ympäristölautakunta/ Matti Rautiainen

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Keski-Savon Vesi Oy:n Varkauden Akonniemen jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2017.

Lähetämme oheisena Keski-Savon Vesi Oy:n Varkauden Akonniemen jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2017. 1 / 17 Keski-Savon Vesi Oy C 704 Janne Särkkä Borginkatu 9 78300 VARKAUS 6.3.2018 Tiedoksi: Keski-Savon Vesi Oy/ Juha Lind Keski-Savon Vesi Oy/Tero Hatva Varkauden kaupunki/karita Krooks Varkauden kaupunki/arto

Lisätiedot

Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset.

Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset. s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 20/2017, 25.10.2017 (5FORSS). Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset. Ville

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015 NELJÄNNESVUOSIYHTEENVETO VUOSIYHTEENVETO 29.1.2016 HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015 1 YLEISTÄ Heinolan jätevedenpuhdistamo on kaksilinjainen

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017 1 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/217 1. YLEISTÄ Loka-joulukuun välisenä aikana puhdistamon kuormitusta ja toimintaa on seurattu vähintään kaksi kertaa kuussa 24 h:n kokoomanäytteistä.

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 11/2018, 5.6.2018 (5FORSS). Tarkkailuajankohtana puhdistustulos täytti ympäristöluvan tason lukuun ottamatta lievästi luparajan ylittänyttä orgaanisen

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 3/2017, 22.3.2017 (5KANKA). Kankaanpään jvp:n prosessi toimi tarkkailuajankohtana lumien sulamisesta johtuvista hule/vuotovesistä huolimatta kohtuullisen vakaasti

Lisätiedot

No 284/17 PARIKKALAN SÄRKISALMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN NELJÄNNESVUOSIYHTEENVETO LOKA-JOULUKUU 2016 JA VUOSIYHTEENVETO 2016

No 284/17 PARIKKALAN SÄRKISALMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN NELJÄNNESVUOSIYHTEENVETO LOKA-JOULUKUU 2016 JA VUOSIYHTEENVETO 2016 No 284/17 PARIKKALAN SÄRKISALMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN NELJÄNNESVUOSIYHTEENVETO LOKA-JOULUKUU 2016 JA VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 14. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2018, 11.10.2018 (5JATUR). Tarkkailuajankohtana Janakkalan jätevedenpuhdistamon prosessissa todetiin joitain poikkeamia. Tulopumppaamossa todettiin

Lisätiedot

Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen hautausmaan jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015.

Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen hautausmaan jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015. Raportti 15/2016 Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen hautausmaan jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Jari Männynsalo Raportti 15/2016 Espoon seurakuntayhtymä, Kellonummen

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 11/2016, 23.11.2016 (5kanka). Kankaanpään jvp:lle tulevan jäteveden tulovirtaama oli kasvanut lokakuun tarkkailukertaan (27.10.2016) verrattuna 90%, mutta oli

Lisätiedot

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 212 Laura Lehtniemi 4.2.213 Nro 29-13-613 2 (13) LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) POMARKUN KUNTA, JVP Tutkimus: 2/2018, 18.4.2018 (5POMAR). Pomarkun jvp:n tarkkailunäytteenotto epäonnistui tulevan veden näytteenottimen toimintahäiriön vuoksi. Puhdistamolta kuitenkin otettiin

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Heidi Ilmanen 6.7.21 Nro 238-1-3443 2 (14) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (29) Sisällys

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 3/2017, 7.3.2017 (5jatur). Puhdistamolle tuleva kuormitus oli orgaanisen aineen osalta keskimääräisellä tasollaan (noin 2000 kg/d), mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Keski-Savon Vesi Oy:n Varkauden Akonniemen jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2018.

Lähetämme oheisena Keski-Savon Vesi Oy:n Varkauden Akonniemen jätevedenpuhdistamon toiminnan tarkkailun vuosiyhteenvedon 2018. 1 / 16 Keski-Savon Vesi Oy C 704 Janne Särkkä Borginkatu 9 78300 VARKAUS 16.1.2019 Tiedoksi: Keski-Savon Vesi Oy/ Juha Lind Keski-Savon Vesi Oy/Tero Hatva Keski-Savon ympäristötoimi/eila Kainulainen Varkauden

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 4/2017, 26.4.2017 (5JATUR). Tulokuormitus oli orgaanisen aineen osalta noin 20 % pienempi kuin vuoden 2016 keskimääräinen tulokuorma, mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 4/2016, 29.4.2016 (5jatur). Puhdistamolle tuleva jätevesivirtaama oli tarkkailuajankohtana yli kaksinkertainen kuivan ajan tasoon verrattuna johtuen laimentavista

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU HYVINKÄÄ, KALTEVAN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) 1. Yleistä Kaltevan puhdistamo on mekaanis-kemiallis-biologisesti

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2014

KERTARAPORTTI 25.8.2014 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN KESKUSPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2014, 6.8.2014 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Mereen lähtevän veden BOD7ATU- ja CODCr-arvot sekä fosfori- ja kiintoainepitoisuudet

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 4/2016, 20.4.2016 (5kanka). Kankaanpään jätevedenpuhdistamolle tuli tarkkailuajankohtana lähes yhtä suuri jätevesivirtaama kuin maaliskuun tarkkailun (31.3.2016)

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 21 Heidi Ilmanen 25.2.211 Nro 238-11-73 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (21) Sisällys

Lisätiedot

ORIVEDEN TÄHTINIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2017

ORIVEDEN TÄHTINIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2017 Vesiosasto/VJ 7.2.218 Kirjenumero 288/18 Oriveden kaupunki Tekninen toimisto PL 7 3531 ORIVESI ORIVEDEN TÄHTINIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 217 SISÄLTÖ 1. PERUSTIEDOT...

Lisätiedot

Talvivaara Projekti Oy

Talvivaara Projekti Oy 16.3.2009 Talvivaara Projekti Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008, Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 PROSESSIN YLIJÄÄMÄVEDET

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2016, 10.10.2016 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 211 Nina Leino 26.3.212 Nro 238-12-1412 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (211)

Lisätiedot

Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Kuusikodin vanhainkodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015

Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Kuusikodin vanhainkodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Raportti 20/2016 Espoon kaupungin kiinteistönhoito-liikelaitos, Kuusikodin vanhainkodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Jari Männynsalo Raportti 20/2016 Espoon

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä vuosikeskiarvona laskettuna). Nitrifikaatio oli voimakasta.

Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä vuosikeskiarvona laskettuna). Nitrifikaatio oli voimakasta. TAIVASSALON UNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2/2017, 3.5.2017 (taiva8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana hyvin. Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä

Lisätiedot

SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY C 1704.5

SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY C 1704.5 SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY C 1704.5 VARKAUDEN KAUPUNKI VARKAUDEN KAUPUNGIN KANGASLAMMIN KAUPUNGINOSAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KÄYTTÖ- JA KUORMITUSTARKKAILUOHJELMA LAATINUT: SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Kuhasalon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Jätevesien käsittely toteutetaan jälkiselkeytystä

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 12 Laura Lehtniemi 28.2.13 Nro 238-13-1121 2 (15) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (12)

Lisätiedot

Kartanokylpylä Kaisankodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto ja vesistövaikutusten

Kartanokylpylä Kaisankodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto ja vesistövaikutusten Raportti 14/2016 Kartanokylpylä Kaisankodin jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto ja vesistövaikutusten tarkkailu 2015 Jari Männynsalo Raportti 14/2016 Kartanokylpylä Kaisankodin

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI TAIVASSALON UNNAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 3/2017, 30.8.2017 (taiva8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana hyvin. Puhdistustulos täytti tarkkailukerralla ympäristöluvan vaatimukset (vaatimukset täytettävä

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2018 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 3 2 VIEMÄRÖINTIALUE... 4 3 TULOKUORMITUS... 4 4 PUHDISTUSTULOS JA VESISTÖN KUORMITUS... 5 4.1

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto toukokuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto toukokuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto toukokuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 1/2017, 17.1.2017 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 213 Heidi Ilmanen 6.3.214 Nro 238-14-1217 2 (18) KEMIÖNSAAREN VEDEN LAMMALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (213)

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 2.10.2015

KERTARAPORTTI 2.10.2015 s. 1 (1) KEURUUN KAUPUNKI, JAAKONSUON JVP Tutkimus: 9/2015, 16.9.2015 (5keukk). Tulokset syyskuun puhdistamotarkkailusta. Lähtevän veden laatu oli hyvä. Laitos nitrifioi täysin ja tulostaso oli kaikkiaan

Lisätiedot

Puhdistusprosessi toimi tehokkaasti, vaikka prosessilaitteiden kanssa oli lieviä ongelmia. Ilmastusaltaissa oli runsaasti rasvaa.

Puhdistusprosessi toimi tehokkaasti, vaikka prosessilaitteiden kanssa oli lieviä ongelmia. Ilmastusaltaissa oli runsaasti rasvaa. s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 7/2016, 26.7.2016 (5JATUR). Puhdistusprosessi toimi tehokkaasti, vaikka prosessilaitteiden kanssa oli lieviä ongelmia. Ilmastusaltaissa oli runsaasti rasvaa.

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 29 Mirva Levomäki 17.6.21 Nro 22-1-2848 2 (18) KEMIÖNSAAREN VEDEN KEMIÖN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS (29) Sisällys

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2016

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2016 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy (ent. Mäntsälän Vesi Oy) Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti 4/2016 ja vuosiyhteenveto Päivämäärä 22.2.2017 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 17.-18.7.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2017

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2017 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti 4/2017 ja vuosiyhteenveto Päivämäärä 22.2.2018 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2017 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) EURUUN AUPUNI, JAAONSUON JVP Tutkimus: 2/2017, 15.2.2017 (5EU). Puhdistamolle tuli maltillinen virtaama (1722 m³/d) ja tuleva kuormitus oli hieman keskimääräistä pienempää. Vuoden 2016 keskimääräiseen

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 26.-27.9.

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto helmikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto helmikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto helmikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 Vastaanottaja Mäntsälän Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti Päivämäärä 18.10.2016 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 OSAVUOSIRAPORTTI 3/2016 Päivämäärä

Lisätiedot

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS ELÄKELIITTO RY:N LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS Vuosiraportti 214 Laura Lehtniemi 25.3.215 Nro 29-15-1658 2 (14) LEHMIRANNAN LOMAKESKUKSEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON TARKKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto huhtikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti Päivämäärä 1.8.2017 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 Päivämäärä 1.8.2017

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 20.11.2015

KERTARAPORTTI 20.11.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 11/2015, 3.11.2015 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

S- J L u...

S- J L u... Pantone 300 Or PL 35 O JÄ K S 1. 2. 3. 4. 5. 6. LII Lii Lii Lii rive L 7 5301 OR ÄT KÄ SIS P Y T K 4.1 4.2 4.3 L T ITTE ite 1 ite 2 ite 3 eden 1 O RIV TE ÄYT SÄ PER YLE TUL KÄS 1 2 3 LIET TUL EET 1. T

Lisätiedot

Rinnekoti-Säätiön jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015

Rinnekoti-Säätiön jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Raportti 11/216 Rinnekoti-Säätiön jätevedenpuhdistamo, Espoo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 215 Jari Männynsalo Raportti 11/216 Rinnekoti-Säätiön jätevedenpuhdistamo, Espoo. Käyttö- ja päästötarkkailun

Lisätiedot

Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015

Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Raportti 10/2015 Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015 Jari Männynsalo Raportti 10/2015 Hyvinkään Vesi, Kaukasten jätevedenpuhdistamon käyttö- ja

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) 1. Yleistä Nurmijärven kirkonkylän puhdistamo

Lisätiedot

Virtain kaupungin keskusjätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018

Virtain kaupungin keskusjätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018 Virtain kaupungin keskusjätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018 Ville Juusela RAPORTTI 2019 nro 578/19 Virtain kaupungin keskusjätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2015

KERTARAPORTTI 25.8.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2015, 11.8.2015 (uki8). Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkistanut 21.11.2012 päätöksellä nro 186/2012/1 (Dnro ESAVI/15/04.08/2010)

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2017 1 (5) 8 Vantaanjoen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2016 HEL 2017-003570 T 11 00 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) EURUUN AUPUNI, JAAONSUON JVP Tutkimus: 9/2016, 22.9.2016 (5keukk). euruun Jaakonsuon jvp:n prosessi toimi tarkkailuajankohtana kaikilta osin huomattavasti paremmin kuin edeltävillä tarkkailukerroilla.

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) EURUUN AUPUNI, JAAONSUON JVP Tutkimus: 10/2015, 8.10.2015 (5keukk). euruun jvp:lle tuli tarkkailuajankohtana 1550 m³/d jätevesivirtaama, mikä on selvästi vuosikeskiarvoa vähäisempi (v. 2014 keskiarvo

Lisätiedot

Levin Vesihuolto Oy Teppo, Hannu PL SIRKKA. *Fosfori liukoinen. *Typpi SFS-EN ISO :2005 / ROI SFS-EN ISO :1998 / ROI

Levin Vesihuolto Oy Teppo, Hannu PL SIRKKA. *Fosfori liukoinen. *Typpi SFS-EN ISO :2005 / ROI SFS-EN ISO :1998 / ROI JÄTEVESITUTKIMUS Testausseloste 1 (2) Raporttinumero: 055722 Analyysit Vrk-virtaama *Kiintoaine GF/C *Biologinen hapenkulutus BOD7 / ATU *Kemiallinen hapenkulutus, CODCr *Fosfori *Fosfaattifosfori *Fosfaattifosfori

Lisätiedot

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS

JOENSUUN VESI LIIKELAITOS JOENSUUN VESI LIIKELAITOS Joensuun Veden taloudellinen tulostavoite vuodelle 2018 on 2,55 milj. euroa. Liitteenä olevan tuloslaskelman perusteella on arvioitavissa, että Joensuun Veden talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2.

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2. Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailut Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailuohjelma

Lisätiedot

INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017 KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILU

INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017 KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILU INARIN LAPIN VESI OY INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 217 KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILU EUROFINS AHMA OY Projektinro: 1584 INARIN LAPIN VESI OY INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON

Lisätiedot

Raportti 5/2016. Nurmijärven Vesi, Nurmijärven kirkonkylän jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015.

Raportti 5/2016. Nurmijärven Vesi, Nurmijärven kirkonkylän jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2015. Raportti 5/216 Nurmijärven Vesi, Nurmijärven kirkonkylän jätevedenpuhdistamo Käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 215 Jari Männynsalo Raportti 5/216 Nurmijärven Vesi, Nurmijärven kirkonkylän jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018

Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018 Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 218 Ville Juusela RAPORTTI 219 nro 279/19 Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto

Lisätiedot

LAPUANJOEN YHTEIS- TARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018

LAPUANJOEN YHTEIS- TARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018 Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Vuosiyhteenveto Päivämäärä 22.3.2019 Viite 1533889 LAPUANJOEN YHTEIS- TARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018 LAPUANJOEN YHTEISTARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018 Päivämäärä 22.3.2019 Laatija

Lisätiedot

Kankaanpään jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018

Kankaanpään jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018 Kankaanpään jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018 Ville Juusela RAPORTTI 2019 nro 358/19 Kankaanpään jätevedenpuhdistamon käyttö- ja päästötarkkailun vuosiyhteenveto 2018

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 16.10.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

TUS L u...

TUS L u... Pantone 3 Or Te PL 35 O JÄ K V S 1. 2. 3. 4. 5. 6. LII Lii Lii Lii rive ekni L 7 531 OR ÄT KU VU SIS P Y T K 4.1 4.2 4.3 L T ITTE ite 1 ite 2 ite 3 eden inen 1 O RIV TE UO UO SÄ PER YLE TUL KÄS 1 2 3

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KLAUKKALAN PUHDISTAMO

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KLAUKKALAN PUHDISTAMO JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KLAUKKALAN PUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2011 JA JAKSORAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) Puhdistettu jätevesi johdetaan ojaa pitkin Luhtajokeen. 1. Yleistä

Lisätiedot

KITKAJOEN YHTEISTARKKAILURAPORTTI VUODELTA 2006

KITKAJOEN YHTEISTARKKAILURAPORTTI VUODELTA 2006 4.4.27 proj.nro: 512a KITKAJOEN YHTEISTARKKAILURAPORTTI VUODELTA 26 LAPIN VESITUTKIMUS OY KITKAJOEN YHTEISTARKKAILURAPORTTI VUODELTA 26 Aki Nurkkala, ins. Miia Savolainen, FM Jyrki Salo, FM SISÄLLYS 1

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tervon kunta (email) A.. Tiedoksi: Tervon ympäristönsuojelulautakunta (email) Pohjois-Savon ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Tervon kunnan

Lisätiedot

BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO

BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO ORIMATTILA Vääräkosken jätevedenpuhdistamo VÄÄRÄKOSKEN PUHDISTAMO Puhdistamon allastilavuuksia: tulevan veden tasausallas V= 300 m 3 sakokaivolieteallas V= 50 m 3 ilmastusallas

Lisätiedot

Vihdin kirkonkylän puhdistamon vuoden 2017 kuormitustarkkailun yhteenveto

Vihdin kirkonkylän puhdistamon vuoden 2017 kuormitustarkkailun yhteenveto Vihdin kirkonkylän puhdistamon vuoden 2017 kuormitustarkkailun yhteenveto Vihdin Vesi Marja Valtonen Tutkimusraportti 660/2018 Laatija: Marja Valtonen Tarkastaja: Eeva Ranta Hyväksyjä: Anne Liljendahl

Lisätiedot

Talvivaara Sotkamo Oy

Talvivaara Sotkamo Oy 9M6090005 24.3.2010 Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2009 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2009 Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 PROSESSIN

Lisätiedot