Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4328/ /2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 138 02.09.2015. 138 Asianro 4328/03.06.02/2014"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) 138 Asianro 4328/ /2014 Oikaisuvaatimus / vahingonkorvaushakemus / rakennuksen vaurioituminen / Irja Hätinen Lakimies Mika Mäkäräinen Kansliapalvelu Lakimies on tekemällään päätöksellä hylännyt Irja Hätisen vahingonkorvaushakemuksen koskien hulevesien valumisen aiheuttamaa rakennuksen vaurioitumisen korvaamista. Asian tausta Irja Hätinen oli päivätyllä kirjeellä vaatinut, että kaupunki ryhtyisi rakennusvalvontatoimenpiteisiin hänen naapurinsa piha-alueellaan suorittaman rakennusmääräysten vastaisen rakentamisen osalta (pihan luvaton täyttö ja ajoluiskan virheellinen rakentaminen). Hätisen mukaan mainitut toimenpiteet aiheuttivat naapurin piha-alueen hulevesien virheellisen ja lainvastaisen ohjautumisen Hätisen omistamaan rakennukseen päin ja tämän syyn vuoksi Hätisen rakennus on vaurioitunut. Hätisen mukaan rakennuksessa todetut vauriot ovat syy-yhteydessä naapurin piha-alueen muuttamiseen, missä mm. autotalliin johtavaa ajoluiskaa korotettiin noin 30 senttimetriä. Hätinen oli ollut jo vuonna 2008 ollut yhteydessä naapurin rakennustyöt suorittaneeseen Heikki Koposeen. Lisäksi hän oli lähettänyt Koposelle päivätyn kirjeen. Rakennusvalvonta suoritti vuonna 2008 Hätisen rakennusvalvontailmoitukseen perustuen katselmuksen, josta on laadittu katselmuspöytäkirja ja lisäksi katselmuksessa otettiin valokuvia Hätisen rakennuksesta ja alueen olosuhteista. Hätinen on myöhemmin ja rakennusvalvontaan toimitetuissa kirjelmissä katsonut, paitsi muuta josta nyt ei ole kysymys, että rakennusvalvonnan tuli edelleen ryhtyä tarvittaviin rakennusvalvontatoimenpiteisiin naapurin rakennusmääräysten vastaisen rakentamisen osalta ja hulevesistä hänen rakennukselleen aiheutuvan haitan poistamiseksi. Hätinen on tehnyt asiassa myös asiassa kantelun Itä-Suomen hallintooikeudelle ja valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallintooikeuteen. Korkein hallinto-oikeus on antamallaan päätöksellä nro 205 (diaarinro 4052/3/14) pysyttänyt Itä-Suomen hallinto-oikeuden antaman päätöksen, jolla Hätisen tekemä kanteluasia ja vahingonkorvausvaatimukset on jätetty tutkimatta. Vahingonkorvaushakemus Irja Hätinen on päivätyssä hakemuksessaan vaatinut, paitsi muuta josta nyt ei ole kysymys, että kaupunki korvaisi rakennusvalvonnan laiminlyönnin vuoksi hänen rakennukselleen aiheutuneen vahingon. Hätisen mukaan rakennusvalvonta ei ryhtynyt lain edellyttämällä tavalla tarvittaviin ra-

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (2) kennusvalvontatoimenpiteisiin naapurin virheellisen rakentamisen korjaamiseksi ja siksi naapurikiinteistön hulevesiä pääsi valumaan hänen omistamaan rakennukseensa päin siten, että Hätisen rakennus on vaurioitunut. Hätisen mukaan asiaa oli yritetty ratkaista jo vuonna 2008, kun naapurikiinteistöltä valui hulevettä Hätisen rakennuksen seinään (kivijalkaan). Hätinen oli tuolloin ottanut yhteyttä kaupunkiin ja asiassa oli käyty kirjeenvaihtoa kaupungin viranhaltijoiden kanssa. Kaupunki ratkaisi ongelman siten, että kaupunki rakensi puistoalueelle Hätisen rakennuksen läheisyyteen uuden sadevesikaivon. Lisäksi kaupunki muotoili läheisen katualueen asfalttipinnan ohjaamaan paremmin katualueen hulevettä. Kaupunki lähetti myös Hätiselle kirjeen, jossa todettiin: Lisäksi virasto on ilmoittanut kiinteistön haltijan (naapuritontti ) olevan velvollinen korjaamaan kiinteistölle johtavaa väylää siten, että hulevedet eivät johtuisi kiinteistöönne päin (Hätisen rakennukseen päin). Hätinen on katsonut, että kaupunki on kirjeen perusteella antanut naapurille korjausvelvoitteen ajoluiskan osalta (suunnitteluinsinööri Paula Liukkosen ilmoitus ). Muutostöiden yhteydessä Hätisen naapurin piha-alueella suoritettiin mittavat muutos- ja massanvaihdostyöt. Myös katolta tulevia sadevesiä varten rakennettiin kaivot, joista hulevedet johdetaan kaupungin tuolloin rakentamaan sadevesikaivoon. Edelleen naapuri korotti luvattomasti ja oikeudettomasti Hätisen rakennuksen vieressä sijaitsevaa autotalliin johtavaa ajoluiskaa noin 30 senttimetriä. Tämän vuoksi naapuritontin hulevedet ohjautuvat entistä enemmän Hätisen rakennuksen tiiliseinään päin. Hätisen mukaan naapurin piha-alueelta valuvat hulevedet ovat aiheuttaneen hänen rakennuksensa tiiliseinän alimman kerroksen tuhoutumisen ja rakennuksen vaurioitumisen. Rakennuksen sisärakenteissa olevat laho- ja homevauriot ilmenevät tarkemmin Polygon Finland Oy:n tekemästä tutkimuksesta. Hätisen mukaan rakennusvalvonta on laiminlyönyt tai jättänyt valvomatta kunnallisteknisen osaston päivätyssä ilmoituksessa todetun rakennuskehotuksen noudattamisen. Kaupunki on siten laiminlyönyt rakennusvalvontatehtävänsä, koska kaupunki on sallinut naapurin rakentaa ja muotoilla piha-alueensa ajoluiskineen siten, että Hätisen rakennukselle on aiheutunut naapurin hulevesien johtamisen vuoksi merkittävää vahinkoa. Hätinen on vaatinut, että kaupunki korvaa laiminlyönteihinsä perustuen täysimääräisesti Hätisen rakennukselle aiheuttamansa vahingon ja huolehtii naapurin piha-alueen saattamisen ensi tilassa kaupungin antamassa rakennuskehotuksessa toteamaan ja maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämään tilaan. Hätisen mukaan aiheutunut vahinko on määrältään arviolta , ,00 euroa. Lakimiehen päätös Lakimies on :ssä 2 tehdyllä päätöksellä jättänyt osittain tutkimatta Hätisen vahingonkorvaushakemukset (korvaus- ja korjaamisvaatimukset), jotka liittyvät naapuritontilla suoritettuihin korjaus- ja rakennustoimenpiteisiin, koska kaupunki ei ole naapuritontin haltija eikä kaupunki ole suorittanut mainitulla tontilla mitään Hätisen hakemuksessa mainitsemia rakentamistoimenpiteitä tai myöntänyt niille rakennuslupaa tai suorittanut niiden osalta valvontatoimenpiteitä eikä kaupunki ole myöskään tältä osin eräistä naapuruussuhteista annetun lain mukainen asianosainen. Lakimies on muilta osin hylännyt Hätisen vahingonkorvaushakemuksen, koska asiassa on jäänyt näyt-

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (3) tämättä, että kaupunki olisi laiminlyönyt rakennusvalvontatehtäviään tai toiminut muutoin siten, että kaupunki olisi vahingonkorvauslain mukaisesti vastuussa ko. vahingoista. Lakimies on päätöksessään katsonut, että Hätisen rakennuksen vaurioituminen on naapuritontin hulevesien virheellisen johtamisen sijasta todennäköisesti syy-yhteydessä ko. rakennuksen rakenteiden rakennusteknisiin puutteisiin ja/tai rakennuksen omistajalle säädettyjen kunnossapitovelvoitteiden laiminlyönteihin. Hätinen ei ole esittänyt mitään selvitystä, että hän olisi vuonna 2007 tekemänsä havainnon jälkeen noudattanut maankäyttö- ja rakennuslaissa säädettyjä velvoitteita mm. kapillaarisen vedennousun estämiseksi, seinärakenteen toimivuuden varmistamiseksi ja mahdollisen kosteusongelman estämiseksi ja poistamiseksi. Rakennuksessa todetut vauriot ovat laadultaan sellaisia, että niiden voidaan katsoa syntyneen pitkän ajan kuluessa. Asuinrakennuksen rakennustekniset puutteet ovat olleet vuosien ajan Hätisen tiedossa ja puutteellinen sokkelirakenne on myös ollut selvästi havaittavissa. Oikaisuvaatimus Irja Hätinen on oikaisuvaatimuksessa uudistanut vahingonkorvaushakemuksensa ja vaatinut lakimiehen päätöksen muuttamista. Lakimiehen päätöstä on vaadittu muutettavaksi seuraavilta osin: 1) Kaupunkirakennelautakunnan tulisi tutkia korvausvaatimus myös siltä osin, kuin se on lakimiehen päätöksellä jätetty tutkimatta. Hätinen katsoo, että kaupunki on ns. vaaranlähteen avaajana yhteisvastuussa aiheutetuista vahingoista ja sillä olisi ollut asiasta tietoisena mahdollisuus puuttua tilanteeseen ja estää enemmän vahingon syntyminen. 2) Kaupungin tulee katsoa olevan joka tapauksessa vastuussa syntyneestä vahingosta rakennusvalvonnan laiminlyöntien johdosta. Mainittu laiminlyönti on Hätisen mukaan syy-yhteydessä syntyneeseen vahinkoon. Oikaisuvaatimuksessa on myös esitetty, että lakimiehen päätös perustuu virheellisiin tietoihin siltä osin, kuin päätöksessä on mainittu talon kattorakenteen olevan tasakatto todettu sokkeliin porattujen reikien ja niiden paikkausten mahdollisesti vaikuttaneen kosteusvaurion syntymiseen tai todettu rakennuksen kunnossapidon laiminlyönnin vaikuttaneen vahingon syntymiseen. Arviointia ja perustelut Tutkimatta jättäminen Hätinen on vaatinut kaupunkia korvaamaan ne vahingot, jotka naapuri on piha-alueella vuonna 2008 suorittamien rakennustoimien myötä aiheuttanut, ja lisäksi hän on vaatinut kaupunkia madaltamaan naapuritontin piha-alueella sijaitsevaa ajoluiskaa.

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (4) Koska kaupunki ei ole naapuritontin haltija eikä kaupunki ole suorittanut mainitulla tontilla mitään Hätisen hakemuksessa mainitsemia rakentamistoimenpiteitä tai myöntänyt niille rakennuslupaa tai suorittanut niiden osalta valvontatoimenpiteitä (lukuun ottamatta tontilla suoritettuja katselmuksia), eikä kaupunki ole myöskään eräistä naapuruussuhteista annetun lain mukainen asianosainen, Hätisen vahingonkorvaushakemus on tullut jättää tältä osin tutkimatta eikä lakimiehen päätöstä ole tältä osin syytä muuttaa. Hätisellä on eräistä naapurussuhteista annetun lain 9 :n mukaisesti oikeus nostaa vahingonkorvauskanne naapuritontin haltijaa kohtaan. Pääasia Asiassa ei ole esitetty luotettavaa selvitystä siitä, milloin Hätisen omistama rakennus on tosiasiassa vaurioitunut. Hätisen mukaan kaupunki on laiminlyönyt suorittaa rakennusvalvontaasiassa tarvittavat toimenpiteet ja toiminut muutoinkin virheellisesti ja lainvastaisesti, koska kaupunki on sallinut naapuritontilla vuonna 2008 tapahtuneen virheellisen rakentamisen. Kaupunki on laiminlyönyt mainitun rakentamisen osalta rakennuslupaehtojen noudattamisen valvonnan sekä antamansa rakennuskehotuksen valvonnan ja sallinut naapuritontin piha-alueen hulevesien virheellisen ohjautumisen Hätisen rakennukseen päin, jonka myötä rakennus on vaurioitunut. Hätisen mukaan vahinko on syy-yhteydessä kaupungin rakennusvalvonnan tehtävien laiminlyöntiin ja siksi kaupunki vastuussa aiheutuneesta vahingosta. Lisäksi Hätinen on väittänyt vahingon aiheutuneen sen vuoksi, että hulevesiä oli ohjautunut katualueelta puistoalueen kautta myös Hätisen rakennuksen ulkoseinään. Maankäyttö- ja rakennuslain 165 :n 1 momentin mukaan jos rakennuspaikkana olevan kiinteistön maanpinnan luonnollista korkeutta muutetaan tai suoritetaan muita toimenpiteitä, jotka muuttavat luonnollista vedenjuoksua kiinteistöllä, kiinteistön omistaja tai haltija on velvollinen huolehtimaan siitä, ettei toimenpiteistä aiheudu huomattavaa haittaa naapurille. Mikäli kiinteistön omistaja tai haltija laiminlyö velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomaisen on hakemuksesta määrättävä haitan korjaamisesta tai poistamisesta. Mainitun lain 165 :n 2 momentin mukaan, mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös kadun, liikennealueen ja muun yleisen alueen omistajaa. Rakennusterveysasiantuntija Hannu Tiiton tekemän tutkimusraportin Hätisen rakennuksen seinässä on vakava mikrobivaurio, joka tulee korjata pikimmiten. Alasidepuussa on todettu lahovaurio vaatehuoneen kohdalla ja vaatehuoneen ja olohuoneen seinässä on todettu mikrobivaurio. Tutkimusraportin mukaan vaurion syy on ulkopuolen seinän korkeusasema ja maanpinnan muotoilu. Naapuritontin ajoluiska sijaitsee noin 40 sentin päässä seinästä ja se on korkeudeltaan noin senttiä korkeammalla kuin sokkelirakenne. Tutkimusraportissa on esitetty korjausehdotuksena, että sokkelin korkeutta nostetaan 40 senttiä naapurikiinteistön kohdalla ja 20 senttiä rajan ja rakennuksen ns. laajennusosan välillä. Edelleen sokkeli eristetään ja salaojakaivot rakennetaan rakennuksen nurkille ja lisäksi asennetaan salaoja seinän viereen. Ulkoseinän puurungon pilaantuneet osat tulee poistaa ja SPUeristeellä saadaan 120 mm paksuna riittävän lämmin seinä ja tiiliverhous voidaan purkaa ja tilalle voidaan toteuttaa puuverhottu seinä. Asiakirjoista ilmenee, että Hätisen rakennus on alkuaan rakennettu vuonna 1965 ja sitä on myöhemmin laajennettu. Rakennus on rakennusvalvonnan

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) selvitysten perusteella rakennuslupien mukainen. Hätinen oli vuonna 2007 ottanut yhteyttä kaupunkiin ja pyytänyt kaupunkia ryhtymään asiassa rakennusvalvonta-asiana riittäviin toimenpiteisiin. Rakennusvalvonta oli mainitun yhteydenoton jälkeen suorittanut asiassa vuonna 2008 katselmuksen. Tällöin on otettu paikan päällä valokuvia, joista ilmenee, että Hätisen rakennuksen ulkoseinän tiiliverhous on silmämääräisesti kostunut seinän alaosasta. Lakimiehen paikan päällä pitämässä palaverissa on yhteisesti todettu, että katu ja sen vieressä oleva puistoalue laskevat ensin jonkin verran maastollisesti rakennukseen päin, mutta sekä puistoalue että naapuritontti nousevat ennen Hätisen rakennusta jonkin verran. Hätisen rakennuksen ulkoseinässä todetut kosteusvauriot sijaitsevat katualueeseen nähden kauimmaisena. Edellä lausuttuun perustuen on epätodennäköistä, että katualueelta johtuvat hulevedet olisivat ohjautuneet ylämäkeen siten, että ulkoseinä ei olisi vaurioitunut aiemmin ns. matalammalla kohdalla ja vauriot olisivat aiheutuneet lähinnä maastollisesti korkeimmalle kohdalle. Palaverissa todettiin yhteisesti, että katualueen hulevedet, varsinkin puistoalueelle rakennetun hulevesikaivon rakentamisen jälkeen, eivät käytännössä ole voineet aiheuttaa rakennuksessa todettuja vaurioita. Asiassa on jäänyt näyttämättä, että kaupunki olisi laiminlyönyt katualueen hulevesien asianmukaisen johtamisen tai että kaupunki olisi katualueen hulevesiin liittyen vahingonkorvauslain mukaisessa vastuussa Hätisen rakennuksessa todetuista vaurioista. Rakennusvalvonnan suorittamassa, naapurintontin pihojen muutostyötä koskevaan valituksen osaan liittyvässä katselmuksessa on todettu, että Hätisen naapuritontin rakentaminen ( ) vastaa, myös autotallin ajoluiskan korkeusaseman osalta, rakennusvalvonnan myöntämää lainvoimaista ja lain mukaista rakennuslupaa. Mainitussa rakennusvalvonnan katselmuksessa on todettu, vastoin Hätisen väittämää, että naapuritontin maanpinnan korkeusasemaa ei ole muutettu rakennusluvan ehtojen vastaiseksi. Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhosen Hätiselle annetun vastauksen mukaan naapuritontilla vuonna 2008 suoritetut toimenpiteet eivät ole edellyttäneet erillisen rakennusluvan hakemista. Myös naapuritontilla rakennustyöt suorittanut Koponen on todennut korjaustoimenpiteet suoritetun naapuritontilla ilman rakennusluvan hakemista. Vs. rakennustarkastaja Korhosen ja Koposen yhtenevän käsityksen mukaan naapuritontilla vuonna 2008 tehdyt toimenpiteet olivat huomattavassa määrin parantaneet ko. tontin hulevesitilannetta, koska Hätisen rakennuksen vieressä rakenteet oli muutettu nykyaikaiset vaatimukset täyttäväksi ja naapuritontille oli toteutettu ns. välikaivo, josta hulevedet johdetaan edelleen kaupungin rakentamaan hulevesikaivoon. Koposen selvityksen perusteella voidaan päätellä, että naapuritontin pihaalueella on naapuritontilla suoritettujen toimenpiteiden jälkeen aiempaa vähemmän hulevettä ja ne ohjautuvat salaojan, sepelin ja Finnfoameristekerroksella tehdyn vastakallistuksen myötä poispäin Hätisen rakennuksen ulkoseinästä. Asiassa ei ole esitetty selvitystä, että rakennusvalvonta olisi antanut naapuritontille hulevesiasioihin liittyen rakennusvalvonta-asiana rakentamiskehotusta. Liukkosen päivätyssä kirjeessä kunnallisteknisen osaston on kuitenkin todettu viraston ottaneen yhteyttä naapuriin hulevesiasioihin liittyen.

6 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Myönnetyn rakennusluvan mukaisesti naapuritontilla voidaan hulevedet käsitellä ko. kiinteistöllä imeyttämällä. Hätisen vuonna 2007 tekemän yhteydenoton myötä hulevesiasiaa on selvitelty rakennusvalvonta-asiana ja sen myötä naapuritontin katoilta tulevat hulevedet ja myös läheiseltä puistoalueelta johtuvat hulevedet on ohjattu kaupungin hulevesikaivoon. Myös naapurin toteuttamasta nousevasta ajoluiskasta hulevedet ohjautuvat pääosin kaupungin hulevesikaivoon. Myös Koponen on katsonut, että naapuritontin hulevedet on ohjattu asianmukaisesti. Tähän perustuen pelkkä naapuritontin ajoluiskan toteuttaminen ja Hätisen rakennuksen ulkoseinän ja ajoluiskan läheisyys tai maanpinnan ja Hätisen rakennuksen sokkelin korkeuserot eivät osoita, että kaupunki olisi laiminlyönyt asian selvittämisen rakennusvalvonta-asiana. Toisin kuin hakemuksessa ja oikaisuvaatimuksessa on väitetty, on rakennusvalvonta toiminut tehtyjen valvontapyyntöjen ja valitusten suhteen lainmukaisesti eikä laiminlyöntiä ole tapahtunut. Asiassa on suoritettu Hätisen yhteydenottojen pohjalta asian selvittämiseksi riittävässä määrin katselmuksia, eikä katselmuksissa ole rakentamisen tai hulevesien käsittelyn ja johtamisen osalta todettavissa rakennusluvan vastaisuutta tai ilmeistä lainvastaisuutta. Näin ollen Hätisen väitteet, että kaupunki olisi myöntänyt naapurille rakennusluvan virheellisesti tai laiminlyönyt naapuritontin rakennusluvan ehtojen tai antamansa rakennuskehotuksen noudattamisen valvonnan, ovat perusteettomia. Edellä lausutusta ilmenee, että asiassa ei ole näytetty tapahtuneen julkisen vallan käyttöön liittyen sellaista virhettä tai laiminlyöntiä, johon ko. vahinko olisi syy-yhteydessä. Asiassa ole myöskään näytetty, että rakennusvalvonta ei olisi toiminnassaan noudattanut sille kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi esitetty lakimiehen päätöksen perustuvan osittain virheelliseen tietoon. Lakimiehen päätöksestä ilmenee, että saatujen selvitysten perusteella rakennus on tasakattoinen, räystäätön asuinrakennus. Se seikka, että ko. rakennuksessa on ns. pulpettikatto, ei muuta asiaa tai päätöksen perusteena olevaa tietoa rakennuksen iästä, sijainnista tai sokkelirakenteesta toiseksi. Lakimiehen päätöksessä ei ole katsottu, että Hätisen rakennuksen vaurioituminen olisi syy-yhteydessä lähinnä ko. rakennuksen kattorakenteeseen. Oikaisuvaatimuksessa on myös esitetty, että rakennetutkijoiden tekemissä avauksissa ei ole havaittu mitään merkkejä lakimiehen pidetyssä palaverissa havaitsemista seinärakenteeseen poratuista rei istä tai niiden eristevaahtopaikkauksesta, joten lakimiehen arvio ko. paikkausten merkityksestä kosteusvaurion syntymisessä on perusteeton. Se, ettei ko. reikiä tai niiden paikkausta ei ole mainittu tutkimusraportissa, ei muuta sitä tosiasiaa, että seinärakenne on ollut silmin havaittavissa ko. palaverissa. Hätinen ei ole esittänyt mitään selvitystä siitä, mikä kyseisten paikkausten tarkoitus on ollut seinärakenteelle ja että seinärakenne toimisi oikein ko. paikkauksista huolimatta. Näin ollen on edelleen mahdollista, että Hätisen rakennuksen seinärakenteen muuttaminen on voinut ajan kuluessa osaltaan myötävaikuttaa ko. rakennuksessa todettujen vaurioiden syntymistä. Maankäyttö- ja rakennuslain 166 :n 1 momentin mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Vastaavanlainen säännös on ollut voi-

7 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) massa myös aiemmin voimassa olleessa rakennuslaissa. Rakennuksen omistajan huolellisuusvelvollisuutta ei poista se, että rakennukselle on myönnetty lainvoimainen rakennuslupa. Lakimies on tehnyt em. palaverissa rakennusvalvonnan tavoin havaintoja siitä, että Hätisen vaurioituneen seinärakenteen osalta rakennuksen sokkeliosa on jopa naapuritontin maanpinnan alapuolella tai enintään sen tasolla. Näin ollen rakennusluvan mukainen sokkelirakenne ei suojaa rakennusta edes normaalilta maanpinnan kapillaarista vedennousulta. Vastaavaan johtopäätökseen on tullut myös naapuritontilla rakennustyöt suorittanut Koponen. Kapillaarista vedennousua pyritään nykyisin estämään eristämällä talon rakenteet pohjamaasta esimerkiksi ns. kapillaarikatkosepelin avulla. Lisäksi seinien läheisyyteen sijoitetaan salaojakaivoja, jotka poistavat tehokkaasti seinän läheisyydessä olevaa maakosteutta. Tiiton tekemän tutkimusraportin mukaan Hätisen rakennuksen vaurioitumisen syyksi on todettu seinän korkeusasema (mataluus) ja maanpinnan muotoilu. Tämä toteamus ei kuitenkaan sulje pois Koposen esittämää näkemystä, että ko. seinärakenne on toteutettu siten, että siihen aiheutuu kapillaariseen vedennousun katkaisemisen puuttumisen vuoksi ajan saatossa kosteusongelmia. Myös edellä todettu seinärakenteen jälkikäteen tehty muuttaminen on voinut osaltaan aiheuttaa kosteusongelmia. Hätisen olisi tullut lainvoimaisesta rakennusluvasta huolimatta ryhtyä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti rakennuksen omistajana tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta ko. rakennuksen osalta kapillaarinen vedennousu ja siihen liittyvä mahdollinen vahinko olisi saatu estettyä ja rakennus pidetty kunnossa siten, että se täyttää jatkuvasti terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset. Rakennustekniset puutteet ovat olleet tiedossa ja puutteellinen sokkelirakenne on ollut Hätiselle vuosien ajan selvästi havaittavissa. Hätinen ei ole esittänyt mitään selvitystä, että hän olisi vuonna 2007 tekemänsä havainnon jälkeen noudattanut maankäyttö- ja rakennuslaissa säädettyjä velvoitteita mm. kapillaarisen vedennousun estämiseksi, seinärakenteen toimivuuden varmistamiseksi ja mahdollisen kosteusongelman estämiseksi ja poistamiseksi. Hätisen rakennuksessa todetut vauriot ovat laadultaan sellaisia, että niiden voidaan katsoa syntyneen pitkän ajan kuluessa. Edellä lausutut seikat osoittavat, että Hätisen rakennuksen vaurioituminen on naapuritontin hulevesien virheellisen johtamisen sijasta todennäköisesti syyyhteydessä ko. rakennuksen rakenteiden rakennusteknisiin puutteisiin ja/tai rakennuksen omistajalle säädettyjen kunnossapitovelvoitteiden laiminlyönteihin. Asiassa on siten jäänyt näyttämättä, että kaupunki olisi laiminlyönyt rakennusvalvontatehtäviään tai toiminut muutoin siten, että kaupunki olisi vahingonkorvauslain mukaisesti vastuussa ko. vahingoista. Tämän vuoksi Hätisen oikaisuvaatimus tulee tältä osin hylätä perusteettomana. Vaikutusten arviointi - Sovellettavat säännökset Vahingonkorvauslaki 2 luku 1, 3 luku 2, 5 luku 5 Maankäyttö- ja rakennuslaki 165, 166 Laki eräistä naapuruussuhteista 9

8 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (8) Esitys Esitän kaupunkirakennelautakunnalle, että Irja Hätisen oikaisuvaatimus hylätään ja lakimiehen päätös pysytetään voimassa. Liitteet /2014 Oikaisuvaatimus /2014 Päätöspöytäkirja / Hakemus / vahingonkorvaus / rakennuksen vaurioituminen / Irja Hätinen Valmistelija Mika Mäkäräinen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen Lautakunta hyväksyy lakimiehen esityksen. Päätös Merkitään, että tämä asia käsiteltiin asian nro 6 käsittelyn jälkeen. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

9 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (9)

Hakemus / vahingonkorvaus / rakennuksen vaurioituminen / Irja Hätinen

Hakemus / vahingonkorvaus / rakennuksen vaurioituminen / Irja Hätinen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (10) Kokousasiakirja Hakemus / vahingonkorvaus / rakennuksen vaurioituminen / Irja Hätinen Selostus ja perustelu Taustaa Irja Hätinen oli 25.9.2013 päivätyllä kirjeellä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (55) Kaupunkirakennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (55) Kaupunkirakennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (55) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-17:10 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Iris Asikainen,

Lisätiedot

Vahingonkorvaushakemus / vesivahinko

Vahingonkorvaushakemus / vesivahinko Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Vahingonkorvaushakemus / vesivahinko Vahingonkorvaukset 16 / 2017 Selostus ja perustelu Hakija on vaatinut, että kaupunki korvaisi hänelle 21.7.2017 noin klo 14.30

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 187/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 187/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 124 Asianro 187/03.06.02/2017 Oikaisuvaatimus / vahingonkorvaushakemus / vaurioitunut vene Lakimies Mika Mäkäräinen Kaupunginkanslia Lakimies on 7.2.2017 :ssä 1

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 2979/10.03.00/2012 135 Betoniharkkorakenteisen tukimuurin ja muiden piharakenteiden rakentamista koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7618/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7618/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 125 Asianro 7618/03.06.02/2016 Oikaisuvaatimus / korvausvaatimus / aiheeton veneen siirto Lakimies Mika Mäkäräinen Kaupunginkanslia Lakimies on 20.4.2017 2 tehdyllä

Lisätiedot

Muut asiakirjat ovat nähtävillä rakennuslautakunnan kokouksessa. As Oy Mäntykaran rakennuslupa

Muut asiakirjat ovat nähtävillä rakennuslautakunnan kokouksessa. As Oy Mäntykaran rakennuslupa Rakennuslautakunta 43 05.04.2016 Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa 34/10.03.00.15/2015 RAKLA 43 Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Rakennuslautakunta 43 05.04.2016 Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa 34/10.03.00.15/2015 RAKLA 43 Liite Liite

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 13 Asianro 8411/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 946 / 19-17-2 / Mustikkatie 21 / Jäte-pyöräkatos, entisen

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 10.4.2012, kello 17.30 18.20 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja Haapala

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 145 Naapuritontin asukkaan oikaisuvaatimus loppukatselmuksesta, joka on pidetty pihamaan rakentamista koskevasta rakennusluvasta, Aleksis Kiven katu 4-8 HEL

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 86 Asianro 3087/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 428-5-21 / luvaton laituri Rakennuslupainsinööri Antti Kankkunen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 133 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 4.1.2017 7 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-013098 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Teettämisuhan määrääminen täytäntöön pantavaksi / 778-424-9-57 / Simolantie 8, 77630 Lempyy / palaneen rakennuksen purkaminen ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4728/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4728/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 49 Asianro 4728/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimukset / 297-32-193-4 / Puustilantie 10 / Tarkastusarkkitehdin rakennuslupapäätös 21.5.2018 393, D 18-416-R / kaksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 47 Asianro 4021/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimus / 297-34-163-34 / Katajalehdonkatu 8 / Rakennustarkastajan rakennuslupapäätös 23.4.2018 272, D 18-254-R Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 134 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 21.02.2017 43 vahingonkorvausasiassa HEL 2017-001452 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 4532/10.03.00/2012 197 Oikaisuvaatimus katselmuspöytäkirjaan ja määräykseen, 49-50-15-12, Katri Valan tie 12, 02660 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Juvalainen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 76 08.08.2013. 76 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 76 08.08.2013. 76 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 76 Asianro 1749/10.03.00/2013 Lausunto Kuopion hallinto-oikeudelle / ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös 13.6.2013 63 / rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2012 1 (6) 425 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 29.5.2012 297 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-003295 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Asunto Oy Laivasillankatu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/1 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/1 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) 672 Oikaisuvaatimus katu- ja puisto-osaston toimistopäällikön päätöksestä 1.6.2011 438 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-000843 T 03 01 00 HKR 2011-1151 Päätös

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 37-6-9 / Ratsupolku 3 / luvaton tontin käyttö Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11 12.02.2015. 11 Asianro 7103/10.03.00.03/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11 12.02.2015. 11 Asianro 7103/10.03.00.03/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 11 Asianro 7103/10.03.00.03/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 943 / 12-14-2 / Hiihtäjäntie 15 / jätekatos Vs. rakennustarkastaja

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö 17.11.2014 Hallintolaki 10 Viranomaisten yhteistyö

Lisätiedot

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali Rakennuslautakunta 43 26.10.2011 Rakennuslautakunta 17 23.05.2012 Rakennuslautakunta 55 21.11.2012 Rakennuslautakunta 61 18.12.2012 Rakennuslautakunta 54 06.11.2013 Rakennuslautakunta 1 29.01.2014 Luvattoman

Lisätiedot

HUOM!! Kokous alkaa klo 18.00

HUOM!! Kokous alkaa klo 18.00 -3, YMP 13.9.2012 17:30 Nivalan kaupunki Tekninen lupajaos 13.9.2012 HUOM!! Kokous alkaa klo 18.00 Esityslista 5/2012 -1, YMP 13.9.2012 17:30 Kokousaika 13.9.2012 klo 18.00 - Kokouspaikka Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta: Rakennuslautakunta 38 01.08.2018 Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi 263/12.04.00/2018, 49/10.03.00.08/2017 Rakennuslautakunta 01.08.2018 38 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 139 Oikaisuvaatimuksen hylkääminen, kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajan päätös 5.5.2015 23 HEL 2015-000649 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä **********

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä ********** Helsingin kaupunki Esityslista 35/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamispäätöksen maksusta (Östersundom, Kappelintie 70) (b-asia) HEL 2016-005675 T 10 04 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 73 13.06.2013. 73 Asianro 4553/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 73 13.06.2013. 73 Asianro 4553/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 73 Asianro 4553/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / Tarkastusarkkitehti Mikko Etulan päätös 20.5.2013 419 / 2-9906-0 / Rakennuslupa ja rakennustöiden aloittaminen ennen

Lisätiedot

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus Kuntien vastuut 7.10.2015 Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus VRK:n ja kunnan välinen sopimus rakennustietojen ylläpidosta Väestörekisterikeskus voi sopia kunnan kanssa, että kunta vastaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 34-190-1 / Savolanrannantie 33 / luvaton laituri Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2016 1 (6) 437 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 5.4.2016 129 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-000270 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä lautakunnan päätöksestä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 98 Asianro 7111/10.03.00.03/2017 Uhkasakon asettaminen kiinteistön ja rakennuksen siistimiseksi / 778-403-8-107 / Asemakatu 8, Suonenjoki Rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1 6232/10.03.00/2011 18 Vaatimus rakennusluvan 2011-1366 rakennusvalvontamaksun nro 114701171 poistamiseksi, kiinteistö 51-280-3, Sotarovastintie 5, 00370 Helsinki

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA ympa 11.3.2015 14 ympa liite 2 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA Voimaantulo 1.5.2015 1 Yleistä Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1473/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1473/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 68 Asianro 1473/10.03.00/2014 Poikkeaminen (LTK) / Neulalampi 31-22- 2 3, 31-26-1 3 sekä katu- ja virkistysalueen osat (Asevarikontien siirto) Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 91 12.09.2013. 91 Asianro 1758/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 91 12.09.2013. 91 Asianro 1758/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) 91 Asianro 1758/10.03.00/2013 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kaarihallin rakenteiden tarkistamiseksi ja käyttökieltoon määrääminen / 462-4-139

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 2377/10.03.00/2011 198 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen keskeneräisen rakennuspaikan siistimiseksi, rauennut lupa

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomainen

Rakennusvalvontaviranomainen Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomainen TOIMINTA JA SEN PERUSTEET Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, luettavissa mm. osoitteessa www.finlex.fi).

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Oikaisuvaatimus / Tontin 297-34-166-5 (Piikatie 6) myynti Tonttipäällikkö Jarkko Meriläinen Tonttipalveluyksikkö Tontin 34-166-5

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 150 Velvoitteen asettaminen rakennelman poistamiseksi tontilta, Harmaapaadentie 1b HEL 2019-001886 T 10 04 10 45-53-17-HAL Päätös Valvontakohde Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2415/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2415/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 98 Asianro 2415/11.01.05/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle /Valitus ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä 12.6.2014 65 /Uhkasakolla tehostetun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 50 08.05.2014. 50 Asianro 315/10.03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 50 08.05.2014. 50 Asianro 315/10.03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 50 Asianro 315/10.03.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös 20.2.2014 17 / 7-39-14 / Omakotitie 13 / talousrakennus

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta Asianro 801/03.06.

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta Asianro 801/03.06. Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 32 Asianro 801/03.06.02/2018 Oikaisuvaatimus/ Vahingonkorvaushakemus/ Veden laatuhäiriö/ Ikea Centers Oy Lakimies Mika Mäkäräinen Kaupunginkanslia Lakimies

Lisätiedot

RAKENNUSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMÄN RAKENNUSLUVAN POISTAMINEN

RAKENNUSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMÄN RAKENNUSLUVAN POISTAMINEN HELSINGIN KAUPUNKI 20.06.2017 2 1 RAKENNUSLUPA Tunnus 20-1653-17-A Hakija Hellsten Hotel Group Ab Rakennuspaikka Länsisatama, 091-020-0815-0002 Välimerenkatu 22 894 m² 11770 2009 4200 m² 4200 m² Pinta-ala

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 5.11.2013 98 kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 5.11.2013 98 kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 9 04.02.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 5.11.2013 98 kohdistuneen valituksen johdosta 1133/10.03.00.05/2013 RAKLA 9 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 )

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 ) Rakennuslautakunta 31 17.06.2015 Rakennuslautakunta 37 26.08.2015 Helsingin hallinto-oikeuden lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 31, 17.6.2015 (5.kaupunginosan korttelin 57 tontti 15, Mäntymäentie

Lisätiedot

Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen

Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen Ympäristölautakunta 31 21.05.2014 Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen YMPL 31 Tarkastusten ja katselmuksen perusteella liikerakennus ja sen ympäristö tontilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 6440/10.03.00/2011 33 Selityksen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle vastaavan työnjohtajan hyväksymisen peruuttamista koskevasta valituksesta, lupatunnus

Lisätiedot

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Yhtiö, vanha osakas ja uusi osakas Yhtiö Vahingonkorvaus Kunnossapitovastuu Vanha Uusi osakas Asuntokauppa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 44 Velvoitteen asettaminen pientalontontin aita- ja ilmalämpöpumppuasiassa HEL 2017-009697 T 10 04 01 Facta 39-0022-17-HAL Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m² Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 09.06.2015 Rakennuslupa 15-64-A, Dåvits 410-1-81 / Oikaisuvaatimus 15-12-OIK 490/10.03.00.02/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 Asia Rakennuslupa Hakemus on

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 62 Asianro 82/00.02.03/2015 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2015 Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske Ympäristölautakunta 5 20.01.2011 Ympäristölautakunta 14 08.02.2011 Ympäristölautakunta 13 05.02.2013 Ympäristölautakunta 24 12.03.2013 Ympäristölautakunta 15 04.03.2014 Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin

Lisätiedot

Esittelijä: Rakennustarkastaja Salminen Päivi Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Näykki

Esittelijä: Rakennustarkastaja Salminen Päivi Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Näykki 7 Vastaus Asunto Oy Mäntykaran pyyntöön käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa huomioon ottaen Itä-Suomen hallinto-oikeuden asiaa koskeva päätös Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/165/00.04.02.00/2018

Lisätiedot

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 71 12.04.2016 126 14.06.2016 Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet 687/10.03.00.16/2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 70 Asianro 3343/10.00.02.00/2017 Tontin 297-2-1-3 varaaminen / Lujatalo Oy Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Lujatalo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LUPA- JA VALVONTAMAKSU (MRL 145 ) 1 Yleistä Luvan haltija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastusja valvontatehtävistä sekä muista

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA Ympäristölautakunta 4.3.2014 16 Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL 125

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 2819/10.03.00/2013 123 Oikaisuvaatimus rakenneinsinöörin 23.5.2013 antamaan määräykseen, lupatunnus 2009-1833, kiinteistö 49-54-146-16, Degerbyntie 23, 02600 Espoo

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 38 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2007-2358 Esityslistan asia TJA/38 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä potilas)

Lisätiedot

Vastine/ Korkein hallinto-oikeus (Diaarin:o 1312/3/15) / Hannu Valkonen. Valmistelija: kaupungininsinööri, puh. 040 846 9816.

Vastine/ Korkein hallinto-oikeus (Diaarin:o 1312/3/15) / Hannu Valkonen. Valmistelija: kaupungininsinööri, puh. 040 846 9816. Tekninen lautakunta 86 12.06.2014 Tekninen lautakunta 92 21.08.2014 Tekninen lautakunta 103 25.09.2014 Tekninen lautakunta 111 23.07.2015 Vastine/ Korkein hallinto-oikeus (Diaarin:o 1312/3/15) / Hannu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Rakennuslautakunta 17.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Rakennuslautakunta 17.09.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.09.2015 Sivu 1 / 1 3125/10.03.00/2015 121 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Laajennuslupa-asia, 2013-1095, Räisäläntie 5, Bique Tomi Matti Johannes ym. Päätöspäivämäärä

Lisätiedot

Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä. Tapaus Masku

Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä. Tapaus Masku Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä Tapaus Masku Varsinais-Suomen ELY-keskus, johtava lakimies Pauli Rajala 11.11.2016 Säännöstaustaa Maa-aineslaki ei koske rakentamisen yhteydessä irrotettujen

Lisätiedot

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 84 14.10.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta 117/10.03.00.15/2014 RAKLA 84 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8138/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8138/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 100 Asianro 8138/10.03.00.00/2018 Sähköjohdon sijoittaminen tilan 297-435-13-65 (Tolmu) alueelle / Savon Voima Verkko Oy:n hakemus Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122 NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 193 Asianro 6664/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-20-20-4 (Keski-Kaari 33) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Vahingonkorvausvaatimus autolle tapahtuneesta vahingosta HEL 2016-013907 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä ********** vahingonkorvausvaatimuksen

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 10 04.02.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 3.12.2013 107 kohdistuneen valituksen johdosta 1389/10.03.00.04.00/2013 RAKLA 10 Liitteet Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE

SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE ( Rovaniemen kaupunki/ Suomen Ilmakuva Oy) SIJOITTAMISSOPIMUS Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8106/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8106/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 52 Asianro 8106/10.03.00.00/2017 Oikaisuvaatimus / 476-402-3-129 / Peltolantie 33 / Rakennuslupainsinöörin (läntinen alue) päätös 10.10.2017 971 / Toimenpidelupa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 34 Asianro 7033/10.03.00.01/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua tilalla 410-7-95 Kotikumpare, Haminanlahti Yleiskaavajohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) 316 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.1.2012 51 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-010439 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610 1 Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi Puh. (013) 631 610, Fax (013) 632 610 asianajotoimisto@pietarinen.inet.fi ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207 LAUSUNNON

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 3377/10.03.00/2014 103 Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, kiinteistö 49-13-20-17, Westendintie 61 B, 02610 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Petri Hellsten,

Lisätiedot

HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS- KIINTEISTÖ

HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS- KIINTEISTÖ Ympäristölautakunta 20 16.04.2015 Ympäristölautakunta 29 04.06.2015 Tekninen lautakunta 43 16.08.2017 HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS-

Lisätiedot

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta Kotikuntalaki 2 : Henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen lapsen kotikunta on se kunta,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Lausunto hallinto-oikeudelle rakennustarkastajan päätöksestä 29.1.2015 9/Alastalo Petri ja Maire, Virolahti

Lausunto hallinto-oikeudelle rakennustarkastajan päätöksestä 29.1.2015 9/Alastalo Petri ja Maire, Virolahti Rakennuslautakunta 26 17.03.2015 Rakennuslautakunta 42 19.05.2015 Lausunto hallinto-oikeudelle rakennustarkastajan päätöksestä 29.1.2015 9/Alastalo Petri ja Maire, Virolahti 14/11.111/2015, 119/11.111/2014,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 887/10.03.00.03/2016 77 Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Rakennustarkastaja Petri Ojanen 9.11.2016: Raision

Lisätiedot