Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta"

Transkriptio

1 Rakennuslautakunta Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta 1389/ /2013 RAKLA 10 Liitteet Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja Päivi Salminen, puh Kouvolan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö Sebastian Beckerin valitus Oheismateriaali: Rakennuslupahakemus ja -päätös liitteineen Aloittamisoikeushakemus ja -päätös liitteineen Oheismateriaalien asiakirjat kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa. Taustaa: Rakennuslautakunta on myöntänyt rakennusluvan teollisuuden tuotanto- ja toimistorakennukselle, jossa on väestönsuoja. Rakennustarkastaja on myöntänyt luvan rakennustöiden aloittamiselle ennen lupapäätöksen lainvoimaisuutta. Tekninen lautakunta on myöntänyt poikkeamispäätöksen Satamakadun pohjoispuolella olevalle Pallonkadun osalle, joka sijaitsee teollisuusalueen sisällä osaksi teollisuustoiminnan sisäistä liikennöintiä ja rakentamista varten. Sebastian Becker on valittanut rakennuslautakunnan päätöksestä Kouvolan hallinto-oikeuteen. Sebastian Becker on vaatinut rakennuslupapäätöksen kumoamista ja asian palauttamista asemakaavan ja ympäristövaikutusten arviointia varten seuraavilla, valituskirjelmästä tarkemmin ilmenevillä perusteilla: Asemaakaavan ajantasaisuusarviointia ei ole suoritettu, vaikka säännöksessä mainitut edellytykset erityisen arviointimenettelyn käynnistämiseen täyttyvät. Asemakaavaa vuodelta 1969 ei voida pitää ajantasaisena. Tehdashalli tulee näkymään kauas ja hallitsemaan pääpainoisesti asumiskäyttöön suunniteltua aluetta. Halli tulee näkymään Linnoituksen suuntaan ja sillä on olennainen vaikutus ympäristökuvaan.

2 Tontti ei ole osa laajempaa kaavaa ja tontin rakentaminen ei täydennä mitään aluetta. Rakennettavalla tontilla on ollut asuinrakennuksia, jotka on purettu pois. Kaava on käyttötarkoituksen suhteen täysin toteutumaton. Tontin tehokkuusluku on liian korkea verrattuna ympäristön muihin alueisiin. Rakennus on liian iso tontille. Rakennuslupaa tulisi tarkastella rantarakentamisena ja tehdastoiminnan sijoittamisesta keskusta-alueelle. Teollinen lisärakentaminen alueella tulisi arvioida laajemmin kuin yhden tontin osalta. Kaupunginkanslian lakimiehen ja rakennustarkastajan luonnos lausunnoksi hallinto-oikeudelle: Valitusoikeus: Maankäyttö- ja rakennuslain 192 mukaan valitusoikeus rakennuslupapäätöksestä on: 1) viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla; 2) sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa; 3) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa; sekä 4) kunnalla. Valituksen on allekirjoittanut yksityishenkilö, joka ei ole tontin omistaja tai osoittanut valtuutusta tontin omistajalta. Tontin, jolla valittajan hallinnoima huoneisto sijaitsee, omistaa Asunto Oy Lappeenrannan huopatehdas. Kiinteistö, jolla valittajan huoneisto sijaitsee, ei ole rakennuslupapäätöksen kohteena olevan kiinteistön naapurikiinteistö. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa tai haltijaa. Tonteilla ei ole yhteistä rajaviivaa. Tonttien nurkkapisteiden välisellä noin 40 m leveällä alueella sijaitsee asemakaavan mukaisesti LV-aluetta, rata-alue ja katualue. Tontit eivät sijaitse alueen vastakkaisilla puolilla. Rakennuslupapäätös ei vaikuta olennaisesti valittajan rakentamiseen tai huoneiston käyttämiseen. Rakennuslupapäätös ei vaikuta välittömästi valittajan oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen. Muutoksenhakijalla ei siten ole maankäyttö- ja rakennuslain 192 :n nojalla valitusoikeutta. Valitus tulee jättää valitusoikeuden puuttumisen vuoksi tutkimatta.

3 Rakennuslautakunta lausuu kuitenkin valituksessa esitettyihin perusteisiin seuraavaa: Asemakaavan ajantasaisuus ja sopivuus ympäristöön: Maankäyttö- ja rakennuslain 51 :n ja 60 :n 1 momentin mukaan kunnan on seurattava asemakaavojen ajantasaisuutta ja tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. Maankäyttö- ja rakennuslain 60 :n 2 momentin mukaan sellaisen asemakaavan alueella, joka on ollut voimassa yli 13 vuotta ja joka merkittävältä osalta on edelleen toteuttamatta, rakennuslupaa ei saa myöntää sellaisen uuden rakennuksen rakentamiseen, jolla on alueiden käytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä, ennen kuin kunta on arvioinut asemakaavan ajanmukaisuuden. Valituksenalaisen rakennusluvan valmistelussa on todettu, että hanke on asemakaavan mukainen ja varmistaa korttelin viimeisen vapaan alueen asemakaavan mukaisen rakentamisen. Rakennus ei erotu korttelin muista rakennuksista kooltaan eikä korkeudeltaan. Rakennusluvan myöntäminen ei siten edellytä asemakaavan ajanmukaisuuden arviointia. Maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n 1 momentin mukaan meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Koska valituksenalaisessa päätöksessä kyseessä oleva rakentaminen sijoittuu asemakaava-alueelle, edellä tarkoitettu rantarakentamista koskeva kielto ei ole voimassa alueella eikä rakennusluvan myöntämiselle ole sen johdosta estettä. Pallonlahden itä-, etelä- sekä länsiranta Satamatien pohjoispuolella rajautuen Saimaaseen on kokonaan kaavoitettu teollisuus- ja varastorakentamisen korttelialueeksi eikä alueelle ole suunnitteilla kaavamuutoksia. Valituksenalaisessa päätöksessä kyseessä oleva korttelialue on ajantasaisessa yleiskaavassa teollisuusaluetta T. Teollisuus- ja toimistorakennus sopii ympärillä olevaan rakennettuun ympäristöön ja tontille tulevat istutukset ja puut rajaavat rakennuksen lähes näkymättömiin Saimaalle ja Linnoitukseen päin. Rakentaminen on alueen asemakaavan mukaista ja kaupunkikuvatyöryhmän lausunnon mukaan alueelle hyvin sopivaa.

4 Rakennus edustaa paljon korkeampi tasoista arkkitehtuuria kuin teollisuusalueilla yleensä. Yhteenveto: Rakennuslautakunta vaatii ensisijaisesti, että muutoksenhakijan valitus siinä esitettyine vaatimuksineen jätetään ottamatta tutkittavaksi valitusoikeuden puuttumisen johdosta. Mikäli valitus kuitenkin tutkitaan, rakennuslautakunta vaatii toissijaisesti, että muutoksenhakijan valitus siinä esitettyine vaatimuksineen hylätään kaikilta osin perusteettomana. Rakennuslautakunta katsoo, että rakennusluvan myöntämisessä on toimittu maankäyttö- ja rakennuslain säännösten ja rakennusjärjestyksen mukaisesti. Rakennuslautakunta katsoo edellä tässä lausumassa esitettyyn viitaten, että valituksenalaisen päätöksen kumoamiselle tai muuttamiselle ei ole esitetty syytä. (Päivi Salminen) Rt Rakla Rakennuslautakunta päättää antaa hallinto-oikeudelle edellä esitetyn luonnoksen mukaisen lausunnon. Jäsen Nieminen esitti, että seuraavista kappaleista poistetaan yliviivatut lauseet: "Valituksenalaisen rakennusluvan valmistelussa on todettu, että hanke on asemakaavan mukainen ja varmistaa korttelin viimeisen vapaan alueen asemakaavan mukaisen rakentamisen. Rakennus ei erotu korttelin muista rakennuksista kooltaan eikä korkeudeltaan. Rakennusluvan myöntäminen ei siten edellytä asemakaavan ajanmukaisuuden arviointia." "Rakennuslautakunta vaatii ensisijaisesti, että muutoksenhakijan valitus siinä esitettyine vaatimuksineen jätetään ottamatta tutkittavaksi valitusoikeuden puuttumisen johdosta. Mikäli valitus kuitenkin tutkitaan, rakennuslautakunta vaatii toissijaisesti, että muutoksenhakijan valitus siinä esitettyine vaatimuksineen hylätään kaikilta osin perusteettomana. Rakennuslautakunta katsoo, että rakennusluvan myöntämisessä on toimittu maankäyttö- ja rakennuslain säännösten ja rakennusjärjestyksen mukaisesti. Rakennuslautakunta katsoo edellä tässä lausumassa esitettyyn viitaten, että valituksenalaisen päätöksen kumoamiselle tai muuttamiselle ei ole esitetty syytä. Ehdotus raukesi kannattamattomana. Lautakunta hyväksyi rakennustarkastajan ehdotuksen. Jäsen Nieminen jätti seuraavansisältöisen eriävän mielipiteen:

5 "Tämän rakennusluvan myöntäminen olisi edellyttänyt vuodelta 1969 olevan asemakaavan ajanmukaisen arvioinnin."

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.02.2013 Sivu 1 / 1 4922/10.03.00/2012 21 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, kiinteistö 49-12-14-2, Revontulentie 1, 02100

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 2.4.2013 26 kohdistuneiden valitusten johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 2.4.2013 26 kohdistuneiden valitusten johdosta Rakennuslautakunta 73 06.08.2013 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 2.4.2013 26 kohdistuneiden valitusten johdosta 270/10.03.00.05/2013 RAKLA 73 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 5.11.2013 98 kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 5.11.2013 98 kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 9 04.02.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 5.11.2013 98 kohdistuneen valituksen johdosta 1133/10.03.00.05/2013 RAKLA 9 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 178. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 178. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 4092/10.03.00/2013 178 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, lupatunnus 2013-1031, 49-60-80-1, Juuritie

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122 NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 84 14.10.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta 117/10.03.00.15/2014 RAKLA 84 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Hakija: Pasila Petteri ja Minna

Hakija: Pasila Petteri ja Minna Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 182. Rakennuslautakunta 25.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 182. Rakennuslautakunta 25.09.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 25.09.2012 Sivu 1 / 1 182 Päätökset ja kirjelmät Päätösehdotus Rakennusvalvontapäällikkö Veronica Rehn-Kivi Rakennuslautakunta merkitsee tiedoksi seuraavat päätökset: Rakennuslautakunnan

Lisätiedot

Helsingin hallinto-oikeuden uusi lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 25 07.02.2012 ja 32 06.03.2012

Helsingin hallinto-oikeuden uusi lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 25 07.02.2012 ja 32 06.03.2012 Rakennuslautakunta 25 07.02.2012 Rakennuslautakunta 32 06.03.2012 Rakennuslautakunta 57 29.05.2012 Rakennuslautakunta 83 18.09.2012 Helsingin hallinto-oikeuden uusi lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä

Lisätiedot

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 13 Asianro 8411/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 946 / 19-17-2 / Mustikkatie 21 / Jäte-pyöräkatos, entisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 08.10.2015 Sivu 1 / 1 3364/10.03.00/2015 137 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle toimenpidelupaa koskevasta valituksesta, lupatunnus 2015-688, kiinteistöt 49-43-23-1, 49-428-2-11,49-428-2-14,49-428-2-17,49-428-2-19

Lisätiedot

Prof. Kai Kokko Syksy 2011

Prof. Kai Kokko Syksy 2011 Prof. Kai Kokko Syksy 2011 1 kysymys Rakennushankkeessa on kysymys kerrosalaltaan 1 767 neliömetrin suuruisen broilerikasvattamon rakentamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa tarkoitetulla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4728/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4728/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 49 Asianro 4728/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimukset / 297-32-193-4 / Puustilantie 10 / Tarkastusarkkitehdin rakennuslupapäätös 21.5.2018 393, D 18-416-R / kaksi

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 1/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.6.

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 1/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.6. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 6.6.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 6.6.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 1 Päätökset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 120. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 120. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.09.2016 Sivu 1 / 1 2101/2016 10.03.00 120 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle rakennuslupa koskevasta valituksesta, lupatunnus 2016-381, kiinteistö 49-42-120-13, Tillinmäentie

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 47 Asianro 4021/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimus / 297-34-163-34 / Katajalehdonkatu 8 / Rakennustarkastajan rakennuslupapäätös 23.4.2018 272, D 18-254-R Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valituksen johdosta, rakennuslupa , Nokkakyläntie 233,

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valituksen johdosta, rakennuslupa , Nokkakyläntie 233, Rakennuslautakunta 27 18.04.2017 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valituksen johdosta, rakennuslupa 2017-15, Nokkakyläntie 233, 790-465-5-50 131/10.03.00/2017 RAKLTK 18.04.2017 27 Hämeenlinnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 145 Naapuritontin asukkaan oikaisuvaatimus loppukatselmuksesta, joka on pidetty pihamaan rakentamista koskevasta rakennusluvasta, Aleksis Kiven katu 4-8 HEL

Lisätiedot

Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi

Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi Rakennuslautakunta 30 02.05.2017 Rakennuslupahakemus nro 2017-340 kiinteistölle 405-7-31-2, As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi 24/10.03.00.04.00/2017 RAKLA 30 Valmistelija/lisätiedot: rakennustarkastaja

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 21/ (7) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 21/ (7) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 21/2017 1 (7) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.11.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 28.11.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 36-37 Päätökset

Lisätiedot

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 )

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 ) Rakennuslautakunta 31 17.06.2015 Rakennuslautakunta 37 26.08.2015 Helsingin hallinto-oikeuden lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 31, 17.6.2015 (5.kaupunginosan korttelin 57 tontti 15, Mäntymäentie

Lisätiedot

39 Oikausvaatimus purkamisluvasta P tontille , Käpytie 16. Valmistelija / lisätiedot: Neva Maija

39 Oikausvaatimus purkamisluvasta P tontille , Käpytie 16. Valmistelija / lisätiedot: Neva Maija Tampere Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) 39 Oikausvaatimus purkamisluvasta 16-0727-P tontille 837-127-0221-00800, Käpytie 16 TRE:7715/10.03.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Neva Maija Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

133 14.10.2015 160 09.12.2015

133 14.10.2015 160 09.12.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 133 14.10.2015 160 09.12.2015 Vastine Turun hallinto-oikeudelle rakennuslupaa koskevassa asiassa, lupa 2014-662, rakennuspaikka Ihantolantie

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (8) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (8) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (8) RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 21.2.2017 Rakenneyksikön päällikkö on 21.2.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 3 6 Päätökset annetaan

Lisätiedot

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo)

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) Rakennus- ja ympäristölautakunta 202 04.11.2015 Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) 674/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 04.11.2015 202 Valmistelija:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2016 1 (5) 3 Selvitys kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikön päätöksistä poikkeamisasioissa vuonna 2015 (b-asia) HEL 2016-002097 T 00 01 01 Päätösehdotus päättää

Lisätiedot

Lupatunnus R Sivu 1

Lupatunnus R Sivu 1 Lupatunnus 12-0111-R 01.10.2012 64 Sivu 1 Kerimäen kunta Kerimäentie 10 58200 Kerimäki RAKENNUSPAIKKA Jouhenniemi, 246-408-0004-0629 Teollisuustie, 58200 KERIMÄKI Kiinteistön nimi HERTTUALA pinta-ala 4000

Lisätiedot

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen Karalusu-työryhmä 8.3.2016 Anu Kerkkänen Uudet pykäläluonnokset: MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät Elinkeino-,

Lisätiedot

Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta

Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta Kaupunginhallitus 87 09.03.2015 Kaupunginhallitus 98 16.03.2015 Kaupunginvaltuusto 33 30.03.2015 Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta 1440/00.02.04.00/2014

Lisätiedot

RAKLA 82 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja Päivi Salminen, puh. 040 596 3883 etunimi.sukunimi.@lappeenranta.fi. 28000.

RAKLA 82 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja Päivi Salminen, puh. 040 596 3883 etunimi.sukunimi.@lappeenranta.fi. 28000. Rakennuslautakunta 82 10.09.2013 Lupa nro 2013-620 / Kiinteistö Oy Karjalan Kauppakeskus perustettavan yhtiön lukuun, Kiinteistö Oy Lappeen Liikekeskus perustettavan yhtiön lukuun sekä Kiinteistö Oy Lappeenrannan

Lisätiedot

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus 14.6.2016 Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen myös uuden rakennuksen rakentamiseen ranta-alueella,

Lisätiedot

RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 62 Annettu julkipanon jälkeen 16.09.2015 ASIA Rakentamisen poikkeamislupa

RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 62 Annettu julkipanon jälkeen 16.09.2015 ASIA Rakentamisen poikkeamislupa RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 62 Annettu julkipanon jälkeen 16.09.2015 ASIA Rakentamisen poikkeamislupa HAKIJA Jarmo ja Anne-Marie Lilius Vehnätie 3 33480 Ylöjärvi HAKEMUS Rakennuspaikan

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Oikaisuvaatimus rakennuslupaa koskevaan päätökseen / /2015

Rakennuslautakunta Oikaisuvaatimus rakennuslupaa koskevaan päätökseen / /2015 Rakennuslautakunta 22 01.03.2016 Oikaisuvaatimus rakennuslupaa koskevaan päätökseen 2015-648 1398/10.03.00.04.00/2015 RAKLA 22 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja vt. Päivi Salminen, puh. 040 596

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ (8) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ (8) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2016 1 (8) RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 07.06.2016 Rakenneyksikön päällikkö on 07.06.2016 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 18 21 Päätökset annetaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNUSVALVONTAPÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNUSVALVONTAPÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 5/2018 1 (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 15.2.2018 Rakennusvalvontapäällikkö on 15.2.2018 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 6 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 20.2.2018,

Lisätiedot

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus Rakennuslautakunta 53 03.06.2014 Rakennuslautakunta 59 01.07.2014 Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus 187/10.03.00.04.00/2014 RAKLA 53 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Liite /ympltk

Liite /ympltk RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 25 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavassa osoitetun rakennusoikeuden ylitys Suomenselän Jauhemaalaus Oy Eeliksentie 6 34870 Visuvesi Kunta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (8) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (8) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 (8) RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 7.3.2017 Rakenneyksikön päällikkö on 7.3.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 7 11 Päätökset annetaan

Lisätiedot

Luonnos Selityspyyntö , korkeimman hallinto-oikeuden diaarinumero 5845/1/18

Luonnos Selityspyyntö , korkeimman hallinto-oikeuden diaarinumero 5845/1/18 1 (5) Luonnos 22.2.2019 Dnro LPR/283/23/2019 Korkein hallinto-oikeus / korkein.hallinto-oikeus@oikeus.fi Viite ASIA Selityspyyntö 4.2.2019, korkeimman hallinto-oikeuden diaarinumero 5845/1/18 Lappeenrannan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 315/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 315/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 17 Asianro 315/10.03.00/2014 Oikaisuvaatimus / valvonta-arkkitehti Risto Rädyn päätös 31.12.2013 1121 (lupatunnus 13-1053-R) / 7-39-14 / Omakotitie 13 / talousrakennus

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Alueellinen rakennusvalvonta. Lupatunnus RM Sivu 1

Kuopion kaupunki Alueellinen rakennusvalvonta. Lupatunnus RM Sivu 1 Kuopion kaupunki Alueellinen rakennusvalvonta 8097/2018 Viite ympäristö- ja rakennuslautakunta 21.2.2019 Päätös Lupatunnus 18-0482-RM 09.07.2018 649 Sivu 1 Kuopion Tennisseura Ry c/o Elkamer Ab / Pertti

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 12/ (8) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.9.

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 12/ (8) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.9. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 12/2017 1 (8) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.9.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 28.9.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 22-23 Päätökset

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 30.06.2016 Sivu 1 / 1 1303/2016 10.03.00 91 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle muutoslupaa koskevasta valituksesta, lupatunnus 2015-1691, kiinteistö 49-54-4-2, Kutojantie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 3.5.2016 Rakenneyksikön päällikkö on 3.5.2016 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 15-16 Päätökset annetaan

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 73/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 73/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 73/2018 1 (13) LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 11.10.2018 Lupayksikön viranhaltijat ovat 11.10.2018 tehneet seuraavat rakennuslupapäätökset 592-594 Päätökset

Lisätiedot

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. - Taustalla 1.4.2016 voimaan tulleenmaankäyttö- ja rakennuslain muutos, jossa poikkeamistoimivalta on siirtynyt kunnille.

Lisätiedot

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m² Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 09.06.2015 Rakennuslupa 15-64-A, Dåvits 410-1-81 / Oikaisuvaatimus 15-12-OIK 490/10.03.00.02/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 Asia Rakennuslupa Hakemus on

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2015 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 19.5.2015 Rakenneyksikön päällikkö on 19.5.2015 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 52 53 Päätökset annetaan

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 73 13.06.2013. 73 Asianro 4553/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 73 13.06.2013. 73 Asianro 4553/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 73 Asianro 4553/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / Tarkastusarkkitehti Mikko Etulan päätös 20.5.2013 419 / 2-9906-0 / Rakennuslupa ja rakennustöiden aloittaminen ennen

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1 YLEISTÄ TIETOA RAKENNUSJÄRJESTYKSESTÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 5

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1 YLEISTÄ TIETOA RAKENNUSJÄRJESTYKSESTÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 5 ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 5 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1 YLEISTÄ TIETOA RAKENNUSJÄRJESTYKSESTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset

Lisätiedot

Viite Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö 20.7.2012, diaarin:o 2219/1/12

Viite Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö 20.7.2012, diaarin:o 2219/1/12 1 (5) Korkein hallinto-oikeus PL 180 00131 HELSINKI Viite Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö 20.7.2012, diaarin:o 2219/1/12 ASIA SELITYKSEN ANTAMINEN KORKEIMMALLE HALLINTO- OIKEUDELLE KIINTEISTÖ

Lisätiedot

Asemakaavan ajan tasalla pitäminen on jatkuva tehtävä, erityinen arviointimenettely t... sovellettavaksi viimeistään vuonna 2013

Asemakaavan ajan tasalla pitäminen on jatkuva tehtävä, erityinen arviointimenettely t... sovellettavaksi viimeistään vuonna 2013 Page 1 of 5 Etusivu Kuntaliitto Yleiskirjeet ja lausunnot Yleiskirjeet 2011 Yleiskirje 15/80/2011, Ulla Hurmeranta, Ritva Laine/eg, 8.8.2011 Asemakaavan ajan tasalla pitäminen on jatkuva tehtävä, erityinen

Lisätiedot

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää

Lisätiedot

RAKENNUSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMÄN RAKENNUSLUVAN POISTAMINEN

RAKENNUSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMÄN RAKENNUSLUVAN POISTAMINEN HELSINGIN KAUPUNKI 20.06.2017 2 1 RAKENNUSLUPA Tunnus 20-1653-17-A Hakija Hellsten Hotel Group Ab Rakennuspaikka Länsisatama, 091-020-0815-0002 Välimerenkatu 22 894 m² 11770 2009 4200 m² 4200 m² Pinta-ala

Lisätiedot

Valittaminen rakennusluvista

Valittaminen rakennusluvista TV-KY 30.6.2016 Valittaminen rakennusluvista Jos rakennuslupapäätökset on tehnyt rakennustarkastaja tai muu viranhaltija yksin, kyseisistä päätöksistä ei ole valitusoikeutta, mutta maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1(5) Antopäivä Päätösnumero 29.6.2018 18/0259/1 Diaarinumero Asia Muutoksenhakija Luvan hakija Valitus ympäristölupa-asiassa X ja kumppanit avoin yhtiö, Evijärvi Y Oy, Kauhava

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1

UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Lupa- ja valvontalautakunta AIKA 15.08.2018 17:00-18:26 PAIKKA Roomari sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 33/2013 1 (5) 1 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle kaupunginvaltuuston päätöksestä tehdyn valituksen johdosta Haagan kortteleita 29179 ja 29180 ym. koskevassa asemakaava-asiassa

Lisätiedot

Liite HEL Hankenumero 2863_3. Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä

Liite HEL Hankenumero 2863_3. Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä 1 HEL 2018-003524 Hankenumero 2863_3 Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä Rakennuskiellosta poikkeamista harkitaan aina tapauskohtaisesti. Tapauskohtaisessa

Lisätiedot

6 Sähköjohdon sijoittaminen / Suur-Savon Sähkö Oy / Lausunto Itä-Suomen hallintooikeudelle

6 Sähköjohdon sijoittaminen / Suur-Savon Sähkö Oy / Lausunto Itä-Suomen hallintooikeudelle Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) Rakennuslautakunta, 33, 01.12.2015 Rakennuslautakunta, 6, 02.02.2016 6 Sähköjohdon sijoittaminen / Suur-Savon Sähkö Oy / Lausunto Itä-Suomen hallintooikeudelle

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty

Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty Ympäristölautakunta 145 12.10.2016 Ympäristölautakunta 169 14.12.2016 Ympäristölautakunta 31 08.03.2017 Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö 78-401-9-85 / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen

Lisätiedot

Tontin pinta-ala: 2082m2

Tontin pinta-ala: 2082m2 Rakennuslautakunta 23 20.05.2015 Rakennuslupahakemus R2-2015 (6. kaupunginosan korttelin 82 tontti 5, Alppitie 10A, olohuoneen ja eteistilan laajennus ja muutos sekä terassin laajennus, lupaa haetaan jo

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 39 03.03.2015 58 14.04.2015 Juoksevan uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella kiinteistölle

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/ (8) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/ (8) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2016 1 (8) RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 9.8.2016 Rakenneyksikön päällikkö on 19.7.2016 ja 9.8.2016 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 26 29 Päätökset

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus rakennuslupaan , asuinrakennus, Nokkakyläntie 233. Koivu Mikko ja Maija

Oikaisuvaatimus rakennuslupaan , asuinrakennus, Nokkakyläntie 233. Koivu Mikko ja Maija Rakennuslautakunta 15 21.02.2017 Oikaisuvaatimus rakennuslupaan 2017-15, asuinrakennus, Nokkakyläntie 233. Koivu Mikko ja Maija 131/10.03.00/2017 RAKLTK 21.02.2017 15 Rakennustarkastaja on myöntänyt toimivaltansa

Lisätiedot

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 887/10.03.00.03/2016 77 Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Rakennustarkastaja Petri Ojanen 9.11.2016: Raision

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 16/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 16/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 16/2017 1 (13) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.10.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 31.10.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 27-29 Päätökset

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 17.2.2015 Rakenneyksikön päällikkö on 17.2.2015 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 36 38 Päätökset annetaan

Lisätiedot

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ (12) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ (12) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 10/2017 1 (12) RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 30.5.2017 Rakenneyksikön päällikkö on 30.5.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 23-31 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 2.6.2017,

Lisätiedot

MYLLYMÄEN KOULURAKENNUKSEN LAAJENNUS PÄIVÄKODILLA JA VIIDELLÄ OPETUSTILALLA, JÄTE- JA VARASTORAKENNUS JA KOLME PIHARAKENNUSTA

MYLLYMÄEN KOULURAKENNUKSEN LAAJENNUS PÄIVÄKODILLA JA VIIDELLÄ OPETUSTILALLA, JÄTE- JA VARASTORAKENNUS JA KOLME PIHARAKENNUSTA Rakennuslautakunta 105 02.12.2014 Rakennuslupahakemus nro 2014-810 / Myllymäen koulurakennuksen laajennus päiväkodilla ja viidellä opetustilalla, jäte- ja varastorakennus ja kolme piharakennusta 187/10.03.00.04.00/2014

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 53/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.7.

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 53/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.7. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 53/2018 1 (5) LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.7.2018 Lupayksikön viranhaltijat ovat 31.7.2018 tehneet seuraavat rakennuslupapäätökset 445 Päätökset annetaan

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 9/ (7) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 12.9.

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 9/ (7) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 12.9. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 9/2017 1 (7) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 12.9.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 12.9.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 14-15 Päätökset annetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

Lupatunnus R Sivu 1. HAKIJA Master Kodit Oy perustettavan yhtiön lukuun, Hietalantie 7, LEHMO

Lupatunnus R Sivu 1. HAKIJA Master Kodit Oy perustettavan yhtiön lukuun, Hietalantie 7, LEHMO Lupatunnus 17-0143-R 24.05.2017 53 Sivu 1 HAKIJA Master Kodit Oy perustettavan yhtiön lukuun, Hietalantie 7, 80710 LEHMO RAKENNUSPAIKKA 753-423-0004-0131-M-0601 Karttakuja 1, 04130 SIPOO Kaavatilanne N

Lisätiedot

RANUAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RANUAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RANUAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2018 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNUSVALVONTAPÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNUSVALVONTAPÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 1/2018 1 (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 04.01.2018 Rakennusvalvontapäällikkö on 04.01.2018 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 1 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 9.1.2018,

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin edustalle, Lappeenranta

Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin edustalle, Lappeenranta PÄÄTÖS Nro 8/08/2 Dnro ISY-2007-Y-236 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2008 HAKIJA Asunto-osakeyhtiö Kahilanniemen Trio ASIA Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8257/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8257/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 140 Asianro 8257/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / 405-6-0 / Puijontie 135 / Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhosen rakennuslupapäätös 17.11.2014 926 / varastorakennuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 50 08.05.2014. 50 Asianro 315/10.03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 50 08.05.2014. 50 Asianro 315/10.03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 50 Asianro 315/10.03.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös 20.2.2014 17 / 7-39-14 / Omakotitie 13 / talousrakennus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 4532/10.03.00/2012 197 Oikaisuvaatimus katselmuspöytäkirjaan ja määräykseen, 49-50-15-12, Katri Valan tie 12, 02660 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Juvalainen

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta: Rakennuslautakunta 38 01.08.2018 Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi 263/12.04.00/2018, 49/10.03.00.08/2017 Rakennuslautakunta 01.08.2018 38 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 164. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 164. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.04.2015 Sivu 1 / 1 2100/10.02.03/2013 164 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valituksesta koskien asemakaavan Tapiolan keskus, muutos, alue 210426, hyväksymispäätöstä

Lisätiedot

Liite /ympltk

Liite /ympltk RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 27 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavasta poikkeaminen, käyttötarkoituksen muutos Jani ja Sari Aalto Petäjäkuja 3 O 34600 Ruovesi Rakennuspaikan

Lisätiedot

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Selostus 8.10.2018 kv hyväksynyt 22.10.2018 23 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 1 3

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (9) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (9) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 1/2016 1 (9) RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 19.1.2016 Rakenneyksikön päällikkö on 19.1.2016 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 1 4 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 22.1.2016,

Lisätiedot

Lupa / Kiinteistö Oy Spa Lofts 2 / Holiday Club Resorts Oy:n rakennuslupahakemus, 32-asuntoinen huoneistohotelli ja syväkeräyssäiliöt

Lupa / Kiinteistö Oy Spa Lofts 2 / Holiday Club Resorts Oy:n rakennuslupahakemus, 32-asuntoinen huoneistohotelli ja syväkeräyssäiliöt Rakennuslautakunta 92 04.11.2014 Lupa 2014-771 / Kiinteistö Oy Spa Lofts 2 / Holiday Club Resorts Oy:n rakennuslupahakemus, 32-asuntoinen huoneistohotelli ja syväkeräyssäiliöt 187/10.03.00.04.00/2014 RAKLA

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2015 1 (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 5.5.2015

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2015 1 (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 5.5.2015 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2015 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 5.5.2015 Rakenneyksikön päällikkö on 5.5.2015 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 50 51 Päätökset annetaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12

Lisätiedot

Lupatunnus 12-0072-R 12.06.2012 32

Lupatunnus 12-0072-R 12.06.2012 32 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä PL 111 570101 SAVONLINNA RAKENNUSPAIKKA Anttola, 246-402-0001-0049 Kitkantie 6, 58410 HAAPAKALLIO Kiinteistön nimi AAPELINMÄKI pinta-ala 4000 m² Rakentamismääräykset

Lisätiedot

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella

Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden

Lisätiedot