Ulkoasiainministeriö MINVA UM
|
|
- Tero Honkanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ulkoasiainministeriö MINVA UM POL-30 Rautio Sari Annika(UM) Viite Asia Ulkoasiainneuvosto ; Suomen tavoitteet Ulkoasiainneuvosto kokoontuu Luxemburgissa. Asialistalla ovat Iran, Pohjois-Korea, EU:n ihmisoikeuspolitiikka ja Turkin tilanne (epävirallisella lounaalla). Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Iran EU:n tulee jatkaa tukeaan Iranin ydinohjelmasopimukselle ja sen täydelle toimeenpanolle. Samalla on korostettava Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n keskeistä roolia sopimuksen toimeenpanon seurannassa ja verifioinnissa. Iranin ydinohjelmasopimusta ei tulisi kyseenalaistaa Iranin alueelliseen rooliin liittyvien huolien tai Iranin muun toiminnan vuoksi. Sopimuksen vaarantaminen lisäisi alueellisia jännitteitä ja vahvistaisi Iranissa vanhoillista siipeä. Iranin epävakauttava alueellinen toiminta on huomioitava EU:n viesteissä ja toimissa, ja Iranilta on edellytettävä rakentavampaa roolia alueella sekä ohjusohjelmaansa liittyviin huoliin vastaamista. EU:n tulee jatkaa Yhdysvaltain kanssa vuoropuhelua Iraniin liittyvistä huolista. Pohjois-Korea Tilanteen eskaloituminen aseelliseksi yhteenotoksi tulee estää. EU:n tulee tukea mahdollisuuksia vuoropuheluun tilanteen salliessa. EU:n on osoitettava yksimielinen tahtotilansa paineen lisäämiseksi Pohjois-Korean johtoa kohtaan. Painotamme sekä YK-pakotteiden mahdollisimman aukotonta toimeenpanoa että EU:n autonomisten lisäpakotteiden pikaista hyväksymistä ja toimeenpanoa. Tarvitsemme nykyistä laajemman ja tarkemman tilannekuvan Pohjois-Korean aseohjelmista erityisesti sitä mahdollisesti tukevien tahojen sekä Pohjois-Korean oman tuotantokyvyn identifioimiseksi. Suomi tukee edelleen EU:n aktiivista roolia ydinaseohjelman ja muiden alueellisten turvallisuuskysymysten ratkaisussa. EU:n ihmisoikeuspolitiikka EU:n ihmisoikeuspolitiikan vaikuttavuus rakentuu EU:n yhtenäisyydelle, joka on myös EU:n ulkopoliittisen uskottavuuden peruskysymys. EU:n on pystyttävä vastaamaan sitä koskeviin odotuksiin ihmisoikeuksien puolustamisessa kansainvälisesti. Kolmansien maiden suunnalta tulevan painostuksen ei saa antaa vaikuttaa EU:n päätöksentekoon. Akuutteihin ihmisoikeusloukkauksiin tulee aina reagoida niin kahdenvälisesti kuin monenkeskisillä foorumeilla. Yhdysvaltain kanssa tulee käydä vuoropuhelua ja tehdä yhteistyötä tavalla, joka edesauttaa Yhdysvaltain sitoutumista monenväliseen ihmisoikeustyöhön. Suomi korostaa pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta myös EU:n sisällä tapahtuvan ihmisoikeuskehityksen osalta. Vakaviin epäkohtiin jäsenmaiden ihmisoikeustilanteessa on voitava puuttua.
2 2(21) Turkki Turkin sisäinen kehitys erityisesti ilmaisunvapauden sekä ihmisoikeuksien ja yleensä oikeusvaltiokehityksen osalta on hyvin huolestuttavaa. Turkin tulisi noudattaa Euroopan neuvoston jäsenyyden ja EU-ehdokasmaa-aseman myötä ottamiaan sitoumuksia. EU Turkki-vuoropuhelun ja yhteistyön jatkuminen on tärkeää. Vuoropuhelun kautta voidaan tuoda esiin vakava huoli ja pyrkiä vaikuttamaan Turkin kehitykseen. EU:n intresseissä on vakaa ja demokraattinen Turkki. Vaikka Turkin EU-jäsenyysneuvottelut eivät ole viime aikoina edenneet, tarvitsevat EU Turkki-suhteet viitekehyksen. Turkin EU-jäsenyysprosessi kriteereineen on paras tapa ankkuroida Turkki Eurooppaan. Suomi tukee EU:n ja Turkin tulliliiton uudistamista sekä EU:n liittymistuen suuntaamista kansalaisyhteiskunnan ja oikeusvaltion kehittämiseen.
3 Asialista: 3(21) Iran s. 4 Pohjois-Korea s. 7 EU:n ihmisoikeuspolitiikka s. 11 Turkki s. 14
4 Ulkoasiainministeriö TAVOITEMUISTIO 4(21) ALI-10 Miia Lahti Asia Iran Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Miia Lahti, UM/ALI-10, puh Elisa Alho-Kullström UM/OIK-10, puh ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET 2. SUOMEN TAVOITE Ulkoasiainneuvosto keskustelee Iranista, erityisesti ydinohjelmasopimuksen (Joint Comprehensive Plan of Action, JCPOA) tilanteesta. Yhdysvaltain presidentti Trump raportoi neuvostoa edeltävään päivään mennessä kongressille Iranin toimista sopimuksen velvoitteiden toimeenpanemiseksi. Ulkoasianneuvosto arvioi sopimuksen tilannetta ja EU:n toimia Yhdysvaltain päätösten valossa. EU:n tulee jatkaa tukeaan Iranin ydinohjelmasopimukselle (Joint Comprehensive Plan of Action, JCPOA) ja sen täydelle toimeenpanolle. Samalla on korostettava Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n keskeistä roolia sopimuksen toimeenpanon seurannassa ja verifioinnissa ja sitä, että IAEA on vahvistanut säännöllisissä raporteissaan Iranin toimeenpanneen ydinohjelmasopimukseen liittyvät velvoitteensa. Iranin ydinohjelmasopimusta ei tulisi kyseenalaistaa Iranin alueelliseen rooliin (mm. Syyriassa, Irakissa ja Jemenissä) liittyvien huolien tai Iranin muun toiminnan vuoksi, vaan tarkastella sopimusta ainoastaan ydinohjelman näkökulmasta. Sopimuksen vaarantaminen lisäisi alueellisia jännitteitä ja vahvistaisi Iranissa vanhoillista siipeä. Iranin epävakauttava alueellinen toiminta on huomioitava EU:n viesteissä ja toimissa, ja Iranilta on edellytettävä rakentavampaa roolia alueella sekä ohjusohjelmaansa liittyviin huoliin vastaamista. EU:n tulee jatkaa Yhdysvaltain kanssa vuoropuhelua Iraniin liittyvistä huolista. 3. NEUVOTTELUTILANNE
5 5(21) EU on pitänyt Iranin ydinohjelmasopimusta merkittävänä saavutuksena ja on antanut sopimukselle vahvan tukensa. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on viimeksi syyskuussa todennut Iranin toimeenpanneen sopimukseen liittyvät velvoitteensa. Yhdysvaltain presidentin tulee nk. Corker-Cardin-lain mukaisesti raportoida kongressille kolmen kuukauden välein Iranin toimista ydinohjelmasopimuksen velvoitteiden toimeenpanemiseksi, seuraavaksi Presidentti Trump on kritisoinut sopimusta useaan otteeseen, viimeksi YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa, ja on pitänyt sopimusta riittämättömänä Iranin muodostamaan uhkaan vastaamiseksi. 4. TAUSTA Iranin ydinohjelmasopimus, nk. yhteinen kattava toimintasuunnitelma (JCPOA, Joint Comprehensive Plan of Action) on noussut Yhdysvaltain uuden hallinnon voimakkaan kritiikin kohteeksi. Yhdysvallat on pitänyt ongelmallisena sitä, ettei sopimukselle puututa mm. Iranin alueelliseen rooliin ja ohjusohjelmaan. Yhdysvallat kokee Iranin keskeisenä alueellisena uhkana ja valmistelee parhaillaan Iran-politiikan kokonaisarviotaan. Presidentti Trump on kritisoinut Obaman hallinnon aikana neuvoteltua ydinohjelmasopimusta voimakkain sanankääntein, mm. YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa Trump totesi sopimuksen olleen yksi huonoimmista ja yksipuolisimmista sopimuksista (transactions), jonka Yhdysvallat on koskaan solminut. Osa Yhdysvaltain hallinnosta kuitenkin katsoo, että Yhdysvaltain tulisi pitäytyä sopimuksessa. Esimerkiksi puolustusministeri Mattis puolusti sopimuksessa pitäytymistä äskettäisessä senaatin kuulemisessa. Ydinohjelmasopimus neuvoteltiin EU3+3:n (EU, Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina) ja Iranin välillä. Neuvotteluiden tuloksena syntynyt sopimus vahvistettiin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla 2231 (2015). Ydinohjelmasopimuksen toimeenpano ulottuu vuoteen Sopimuksen toimeenpano aloitettiin tammikuussa 2016 IAEA:n vahvistettua Iranin panneen täytäntöön sopimuksen edellyttämät ydinalan toimet. Tällöin EU purki ydinohjelmaan liittyneet talous- ja rahoitusalan pakotteet. Tiettyjä rajoituksia ja kieltoja jäi kuitenkin vielä voimaan (mm. asevientikielto, ydinteollisuuden sensitiivisiä tuotteita ja teknologiaa koskevat rajoitukset, varojen jäädyttäminen ja kielto luovuttaa varoja listatuille tahoille, kuten vallankumouskaartille). Näitä puretaan sopimuksen mukaisesti asteittain vuoteen 2025 mennessä edellyttäen, että Iran täyttää sille asetetut velvoitteet. Edellytyksenä on, että IAEA:n raportissa todetaan, että kaikki Iranissa oleva ydinmateriaali on edelleen rauhanomaisessa käytössä. Yhdysvaltain JCPOA:n nojalla voimaan jättämät pakotteet poikkeavat tietyiltä osin EU:n voimassaolevista pakotteista. Yhdysvallat mm. jätti voimaan rahoitusalaa koskevia pakotteita. Yhdysvallat on myös sopimuksen voimaantulon jälkeen asettanut uusia Iranin vastaisia pakotteita JCPOA:n ulkopuolelta. Myös EU:n Iranin ihmisoikeustilanteeseen liittyvät pakotteet ovat voimassa entisessä laajuudessaan.
6 6(21) Yhdysvallat näkee Iranin keskeisenä alueellisena uhkana ja on pitänyt ydinohjelmasopimuksen keskeisenä puutteena sitä, ettei sillä puututa Iranin terrorismin rahoitukseen (erit. Hizbollah) ja epävakauttavaan alueelliseen toimintaan mm. Syyriassa Assadin tukijana, Irakissa ja Jemenissä eikä myöskään Iranin ohjusohjelmaan. Iran on suorittanut ohjuskokeita, joiden osalta YK:n turvallisuusneuvosto ei ole päässyt yksimielisyyteen siitä, rikotaanko niillä päätöslauselmaa Päätöslauselmassa kehotetaan Irania pidättäytymään toimista, jotka liittyvät ballistisiin ohjuksiin, jotka voivat kantaa ydinkärkiä. Yleisesti Yhdysvallat on pitänyt sopimuksen velvoitteita riittämättömänä huomioiden, että osa Irania sitovista velvoitteista päättyy sopimuksen päättymispäivänä ("Termination Day") vuonna Sopimuksen puolustajat ovat painottaneet, ettei sopimusta ylipäänsä olisi saatu aikaiseksi, mikäli siihen olisi kytketty muita kysymyksiä kuin ydinohjelma. Lisäksi on korostettu, että sopimuksen tiettyjen velvoitteiden määräaikaisuudesta huolimatta Iran on sitoutunut sopimuksessa siihen, ettei se tule koskaan tavoittelemaan tai kehittämään ydinasetta. On myös painotettu, että Iranin alueelliseen rooliin ja muihin Irania koskeviin huoliin tulisi pyrkiä vaikuttamaan muilla keinoin vaarantamatta ydinohjelmasopimusta. Sopimuksen on myös katsottu voivan toimia mallina Pohjois-Korealle. Kansainvälinen atomienergiajärjestö (International Atomic Energy Agency, IAEA) raportoi säännöllisesti YK:n päätöslauselman 2231 mukaisesti Iranin toimista ydinohjelmasopimuksen toimeenpanemiseksi. IAEA:n viimeisin raportti annettiin syyskuun alussa. Raportissa todetaan Iranin jatkaneen edelleen sopimuksen toimeenpanoa ja sopimusrikkomuksia ei ole ollut. Presidentti Trump raportoi kongressille seuraavan kerran Iranin velvoitteiden toimeenpanosta nk. Corker-Cardin-lain mukaisesti. Vaikka Iran noudattaa IAEA:n mukaan sopimuksen velvoitteita, antaa Corker-Cardin-laki mahdollisuuden tarkastella Iranin toimia laajemmin myös siitä näkökulmasta, onko pakotteiden jäädyttäminen perusteltua Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Mikäli Trump toteaisi, että Iran ei noudata velvoitteitaan jäisi kongressille 60 päivää aikaa päättää toimistaan. Toimet voisivat liittyä ydinalan pakotteiden jäädyttämisen päättämiseen, mikä tarkoittaisi käytännössä yksipuolista irtautumista ydinsopimuksesta, mutta voivat pitää sisällään myös muita toimia. EU ja yksittäiset jäsenvaltiot ovat korostaneet Yhdysvalloille sitoutumistaan sopimukseen. Sopimusta on pidetty EU:n diplomatian keskeisenä näyttönä, ja EU:n korkea edustaja Mogherini ja edeltäjänsä ovat laittaneet paljon arvovaltaansa sopimusneuvotteluihin. EU:n korkea edustaja myös koordinoi sopimuksen toimeenpanoa seuraavaa ja mahdollisia ongelmia ratkovaa yhteiskomissiota. EU-jäsenmailla on taloudellisia intressejä Iranin markkinoilla, ja Yhdysvaltain Iran-politiikan epävarmuus on lisännyt riskejä. Myös EU on tuonut esille mm. päätelmissään ja Iranin kanssa käymässään vuoropuhelussa huolensa Iranin alueellisesta roolista, ohjusohjelmasta ja ihmisoikeustilanteesta. Monet jäsenvaltiot katsovat, että EU:n tulisi toimia näissä kysymyksissä aktiivisemmin ja vastata täten osaltaan Yhdysvaltain esille nostamiin huoliin.
7 7(21)
8 Ulkoasiainministeriö TAVOITEMUISTIO 8(21) ASA-10 Haapea Arto Asia Pohjois-Korea Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Sami Leino, UM/ASA-10, Arto Haapea, UM/ASA-10, Juho Keinänen, UM/OIK-10, Antti Kauttonen, UM/ASA-10, ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET 2. SUOMEN TAVOITE Tehdään katsaus Pohjois-Korean tilanteeseen. Ulkoasiainneuvoston on määrä hyväksyä A-kohtana säädökset EU:n autonomisten Pohjois- Korean vastaisten pakotteiden laajentamisesta. EU:n on tarkoitus vahvistaa sitoutumisensa pakotteiden täysimääräiseen täytäntöönpanoon sekä keskustella mahdollisuuksista edistää YK:n turvallisuusneuvoston pakotteiden noudattamista myös kolmansien maiden taholta. Pohjois-Korean toimista johtuvan alueellisen tilanteen kiristymisen eskaloituminen aseelliseksi yhteenotoksi tulee estää. EU:n tulee tukea mahdollisuuksia vuoropuheluun tilanteen salliessa. Samalla Suomi pitää tärkeänä, että EU osoittaa yksimielisen tahtotilansa paineen lisäämiseksi Pohjois-Korean johtoa kohtaan. Painotamme sekä YK-pakotteiden mahdollisimman aukotonta toimeenpanoa että EU:n autonomisten lisäpakotteiden pikaista hyväksymistä ja toimeenpanoa. Suomi pitää tärkeänä EU:n yhtenäisyyttä niin poliittisen tason toiminnassa kuin autonomisten pakotteiden toteuttamisessa. Tarvitsemme nykyistä laajemman ja tarkemman tilannekuvan Pohjois- Korean aseohjelmista erityisesti sitä mahdollisesti tukevien tahojen sekä Pohjois-Korean oman tuotantokyvyn identifioimiseksi. Tätä analyysia tulee voida hyödyntää EU:n kolmasmaayhteyksiä koskevassa päätöksenteossa nykyistä systemaattisemmin Suomi tukee edelleen EU:n aktiivista roolia ydinaseohjelman ja muiden alueellisten turvallisuuskysymysten ratkaisussa. Tämän tulee tapahtua tarkoin harkitusti, tiiviissä konsultaatiossa kumppaneiden kanssa niin, että EU:n panos katsotaan hyödylliseksi.
9 9(21) 3. NEUVOTTELUTILANNE 4. TAUSTA Pohjois-Korean tilannetta ja EU:n toimia käsiteltiin viimeksi ulkoasiainneuvostossa heinäkuussa ja epävirallisessa Gymnichulkoministerikokouksessa syyskuussa. Korean niemimaan jännitteet ovat lisääntyneet merkittävästi viime viikkoina. Vuoden 2017 aikana Pohjois-Korea on laukaissut 15 ohjuskokeessa 23 ohjusta, minkä lisäksi maa ilmoitti 3.9. tehneensä onnistuneen vetypommikokeen. Pohjois- Korean vastuuttomat toimet ja kasvava ydinosaaminen luovat kasvavan uhkan kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. EU, ml. Suomi, on johdonmukaisesti tuominnut kaikki Pohjois-Korean provokaatiot. EU:n Pohjois-Korea-politiikan keskeinen kulmakivi on ollut ns. kriittinen dialogi, jossa yhtäältä korostetaan Pohjois-Koreaan kohdistuvia pakotteita ja niiden mahdollisimman aukotonta toimeenpanoa. Toisaalta varataan mahdollisuus dialogiin sopivien olosuhteiden vallitessa. Viimeisin YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma (2375), jolla tiukennetaan Pohjois-Koreaan kohdistuvia talouspakotteita, hyväksyttiin Tämän lisäksi, viimeisimmän ydinkokeen seurauksena, EU päätti laajentaa Pohjois-Koreaan kohdistuvia autonomisia pakotteitaan. Korean niemimaan tilanne on vuodesta 2016 alkaen selvästi kiristynyt ja jännitteet ovat kasvaneet. Vuonna 2016 ohjuslaukaisujen määrä (kaksi ydinkoetta ja 24 ballistista ohjuslaukaisua) oli suurempi kuin edellisen johtajan Kim Jong-ilin koko 18-vuotisen valtakauden aikana. Vuoden 2017 aikana Pohjois- Korea on laukaissut 15 ohjuskokeessa 23 ohjusta, minkä lisäksi maa ilmoitti 3.9. tehneensä onnistuneen vetypommikokeen. Eri lähteiden mukaan Pohjois-Korean syyskuinen, järjestyksessään kuudes ydinkoe olisi ollut kilotonnin luokkaa ja näin voimakkuudeltaan heikoimmillaankin moninkertainen aiempiin kokeisiin verrattuna. Vuoden syyskuussa 2016 tapahtunut edellinen ydinkoe oli eri arvioiden mukaan kilotonnin suuruinen. Väitettä vetypommista on yhdysvaltalaisarvioissa pidetty uskottavana. Tarkempien analyysien valmistuminen uusimman ydinkokeen laadusta ja voimakkuudesta voi kestää kuukausia. Pohjois-Korean mukaan sillä on nyt myös kyky ladata ydinkärki mannertenväliseen ballistiseen ohjukseen (ICBM): väitteen todenperäisyyttä on käytettävissä olevin tiedoin mahdotonta arvioida. Joka tapauksessa Pohjois-Korea vaikuttaa saavuttaneen merkittävän ydinasekyvyn nopeammin kuin aiemmin oli arvioitu ja maan hallinto edistää ydinaseohjelmaansa määrätietoisesti kansainvälisistä sitoumuksistaan piittaamatta ja tähänastisten pakotteiden estämättä, joskin on merkkejä siitä, että pakotteilla on pystytty rajoittamaan ydinohjelman rahoitusta.
10 10(21) YK:n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt tänä vuonna kaksi uutta päätöslauselmaa, joilla tiukennetaan Pohjois-Koreaan kohdistuvia talouspakotteita: päätöslauselmat 2371 (5.8.) ja 2375 (hyväksyttiin vastauksena kuudenteen ydinkokeeseen). Nämä kaksi päätöslauselmaa yhdessä aikaisempien päätöksien kanssa tuovat pakotteiden piiriin yli 90 % Pohjois- Korean ulkomaankaupan arvosta: sen tärkeistä vientituotteista esimerkiksi kivihiili, malmit, merenelävät ja tekstiilit kuuluvat pakotteiden piiriin. Nyt keskeistä on varmistaa pakotteiden toimeenpano. Uusimmalla päätöslauselmalla rajoitetaan myös Pohjois-Koreaan vietävän raakaöljyn määrä nykytasolleen ja leikataan merkittävä määrä maahan vietävistä öljyjohdannaisista. Pohjoiskorealaisille vierastyöläisille ei enää myönnetä uusia viisumeja. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta yhteisyritykset maan kanssa on kielletty. Alukset, joiden epäillään kuljettavan kiellettyä rahtia, pyydetään tutkimaan. EU, ml. Suomi, on johdonmukaisesti tuominnut kaikki Pohjois-Korean provokaatiot. EU:n Pohjois-Korea-politiikan keskeinen kulmakivi on ollut ns. kriittinen dialogi, jossa yhtäältä korostetaan Pohjois-Koreaan kohdistuvia pakotteita ja niiden mahdollisimman aukotonta toimeenpanoa. Toisaalta varataan mahdollisuus dialogiin sopivien olosuhteiden vallitessa. Viimeisimmän ydinkokeen seurauksena myös EU:ssa on päätetty laajentaa Pohjois-Koreaan kohdistuvia autonomisia pakotteita; näitä on valmisteltu työryhmätasolla hyväksyttäväksi UAN:ssa. Pohjois-Korean kysymys on ollut tärkeällä sijalla presidentti Trumpin hallinnon asialistalla. Yhdysvaltojen hallinto on pitänyt esillä myös sotilaallisten keinojen mahdollisuutta, ml. presidentti Trumpin YK:n yleiskokouksessa pitämässä puheessa. Trump kuitenkin painotti YK:n roolia pyrkimyksissä tilanteen ratkaisemiseksi. Hallinnon maltillisempaa linjaa on edistänyt esim. UMI Tillerson, joka on määritellyt Yhdysvaltojen Pohjois-Korea-politiikan neljän ein avulla: ei hallinnonvaihdosta, ei hallinnon luhistumista, ei vauhditettua Koreoiden yhdistymistä eikä Yhdysvaltojen sotajoukkoja demilitarisoidun vyöhykkeen pohjoispuolella. Trump on kyseenalaistanut Twitterissä ulkoministerinsä tuoreen kommentin keskusteluyhteyksien muodostamisyrityksistä Pohjois-Korean kanssa. Myös Yhdysvallat on asettanut presidentin asetuksella tuntuvia lisäpakotteita Pohjois-Korealle. Kiinan kärsivällisyys Pohjois-Korean kanssa on ollut koetuksella, ja Kim Jong-unin aikana (vuodesta 2011) Pohjois-Korean Kiina-suhteet ovat merkittävästi viilentyneet. Välien kylmeneminen on ollut nähtävissä esimerkiksi Pohjois-Korean tehtyä kuudennen ydinkokeensa 3.9. presidentti Xin isännöidessä BRICShuippukokousta. Kiinan ulkoministeri Wang Yi teki keväällä aloitteen suspensionfor-suspension ja dual track -malleista, joissa Etelä-Korea ja Yhdysvallat keskeyttäisivät jokavuotiset sotaharjoituksensa vastineeksi siitä, että Pohjois- Korea keskeyttäisi oman ydinohjelmansa. Ehdotus ei ole saanut vastakaikua; Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat tyrmänneet sen täysin. Kiinan strategiset optiot Pohjois-Korean suhteen ovat vähäisemmät kuin länsimaisissa puheenvuoroissa yleisesti esitetään. Kiinalle viimesijainen vaihtoehto on aseellinen konflikti, joka pakottaisi sen valitsemaan puolensa; Kiina tekeekin kaikkensa kiikkerän status quon säilyttämiseksi. Aiemmin pidättyväistä politiikkaa kannattanut Kiina on viime aikoina asettunut tukemaan tiukempia pakotteita Pohjois-Korealle ja osoittanut myös uusia
11 11(21) merkkejä niiden aktiivisemmasta toimeenpanosta. Se pystyy halutessaan painostamaan enemmän, mutta seuraukset voivat olla Kiinan ydinintressien vastaisia: mittava kansannousu tai regiimin kukistuminen johtaisivat epävakauteen, jota se ei rajoilleen halua, ei liioin Yhdysvaltoja tai sen liittolaisia. Etelä-Korean retoriikka pehmentyi liberaalin presidentin Moon Jae-inin aloitettua toukokuussa. Etelä-Korea onkin Moonin johdolla tarjonnut mahdollisuutta sekä sotilaalliseen että humanitaariseen dialogiin, mutta sisäpoliittiset paineet linjan tiukentamiseksi uudelleen ovat kasvaneet. Maahan Yhdysvaltojen aloitteesta asennettu ohjuspuolustusjärjestelmä THAAD on saanut osakseen väkevää kritiikkiä Kiinalta ja Venäjältä. Moon ilmoitti 3.9. tehdyn ydinkokeen jälkeen THAAD:in käyttöönoton jatkuvan suunnitellusti. Moon on kuitenkin pitänyt ovea auki dialogille. Venäjällä on toimivat suhteet niin Pohjois- kuin Etelä-Koreaan, ja se on perinteisesti pitänyt matalaa profiilia Pohjois-Korean kysymyksessä. Viime aikoina on ollut havaittavissa Venäjän aktivoitumista: hiljattain Moskovassa vieraili Pohjois-Korean ulkoministeriön virkamiesdelegaatio, jonka jälkeen antamassaan lausunnossa Venäjä ilmoitti olevansa valmis auttamaan Pohjois-Koreaa kysymyksen ratkaisussa. Venäjä on pitänyt yhtä myös Kiinan kanssa: Pohjois- Korean kuudennen ydinkokeen jälkeen presidentit Xi ja Putin ilmoittivat sopineensa maiden linjojen koordinoinnista ja ydinkokeeseen vastaamisesta "asianmukaisesti". Venäjä ja Kiina peräänkuuluttavat malttia ja palaamista neuvotteluihin. Viimeisin ydinkoe vahvisti sen, että Pohjois-Korealla ei ole aikomusta noudattaa kansainvälisen yhteisön sille asettamia velvoitteita. Pohjois-Korea on osoittanut saavuttaneensa valmiuden, joka on uhka kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Sen päättäväisyyttä ei näytä mahdolliselta muuttaa ilman järeämpiä keinoja, joiden valikoimassa ei ole helppoja ratkaisuja. Diplomatialle ja sitä tukeville sanktioille ei edelleenkään ole nähtävissä realistista vaihtoehtoa, kun sotilaalliset keinot ovat seurauksiltaan arvaamattomia. Retoriikan kiihtymisestä huolimatta sotilaallisten vastatoimien mahdollisuutta onkin pidettävä edelleen epätodennäköisenä, joskaan eskalaation mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Pohjois-Korean johdolle keskeistä on jatkossakin riittävä pelote, joka varmistaa maan hallinnon koskemattomuuden. Tämän tultua saavutetuksi on mahdollista, että Pohjois-Korea olisi valmis palaamaan neuvottelupöytään eri asetelmassa. On myös esitetty arvioita, joiden mukaan Pohjois-Korea pitäisi jo nyt tunnustaa de facto ydinasevallaksi.
12 Ulkoasiainministeriö TAVOITEMUISTIO 12(21) POL-40 Hasenson, Janina Asia EU:n ihmisoikeuspolitiikka Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Janina Hasenson, POL-40, puh ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET EU:n ihmisoikeuspolitiikan peruslinjauksista keskustellaan tilanteessa, jossa EU:n ihmisoikeustoimintaa kohtaan on viime aikoina kohdistunut kasvavaa arvostelua. Syynä ovat olleet vaikeudet saavuttaa EU:n yhteistä kantaa useiden maatilanteiden osalta erityisesti YK:n ihmisoikeusfoorumeilla. Neuvostossa hyväksytään myös EU:n ihmisoikeus- ja demokratiatoimintaohjelman välitarkastelua koskevat päätelmät. 2. SUOMEN TAVOITE EU:n ihmisoikeuspolitiikan vaikuttavuus rakentuu EU:n yhtenäisyydelle, jota on vaalittava. Yhtenäisyys ihmisoikeusulostuloissa on myös EU:n ulkopoliittisen uskottavuuden peruskysymys. EU:n on pystyttävä vastaamaan sitä koskeviin odotuksiin ihmisoikeuksien puolustamisessa kansainvälisesti. Kolmansien maiden suunnalta tulevan painostuksen ei saa antaa vaikuttaa EU:n päätöksentekoon ihmisoikeuskysymyksissä. Akuutteihin ihmisoikeusloukkauksiin tulee aina reagoida niin kahdenvälisesti kuin monenkeskisillä foorumeilla (YK, Etyj, Euroopan neuvosto jne.). Työkalupakissa tulee olla niin julkisen kuin hiljaisen diplomatia välineitä molempia tarvitaan. Yhdysvaltain kanssa tulee käydä vuoropuhelua ja tehdä yhteistyötä tavalla, joka edesauttaa Yhdysvaltain sitoutumista monenväliseen ihmisoikeustyöhön. Suomi korostaa pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta myös EU:n sisällä tapahtuvan ihmisoikeuskehityksen osalta. Vakaviin epäkohtiin jäsenmaiden ihmisoikeustilanteessa on voitava puuttua. Suomi pitää ensiarvoisen tärkeänä, että EU panostaa jatkossakin naisten ja tyttöjen sekä haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden
13 13(21) ja ryhmien oikeuksien edistämiseen. EU:n aktiivista tukea kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuspuolustajien toiminnalle tulee entisestään vahvistaa tilanteessa, jossa ihmisoikeuksia ajavien kansalaisjärjestöjen toimintavapaus uhkaa kaventua eri puolella maailmaa. 3. NEUVOTTELUTILANNE 4. TAUSTA EU on totuttu näkemään vahvana globaalina ihmisoikeustoimijana, joka YK:n ihmisoikeusfoorumeilla ja muissa yhteyksissä puolustaa ihmisoikeuksien yleismaailmallisuutta, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta sekä kansalaisyhteiskunnan asemaa. Nämä perusperiaatteet EU:n toiminnan osalta on kirjattu perustamissopimusten lisäksi lukuisiin poliittisiin linjauksiin ja päätelmiin. Odotukset EU:n vahvaa johtajuutta kohtaan ihmisoikeuskysymyksissä ovat kasvaneet entisestään mm. kansalaisyhteiskunnan kaventuneen toimintatilan vuoksi. Myös muutokset Yhdysvaltain politiikassa ja aktiivisuudessa ovat vaikuttaneet siihen, että EU:lta toivotaan aikaisempaa aktiivisempaa otetta ihmisoikeuksien puolustamisessa. On Suomen ja EU:n etu tehdä Yhdysvaltain kanssa yhteistyötä, joka edesauttaa sen sitoutumista työskentelyyn monenvälisillä ihmisoikeusfoorumeilla. Esimerkkinä USA:n ajama YK:n ihmisoikeusneuvoston uudistaminen, jonka osalta keskusteluja Yhdysvaltain ja EU:n välillä on tärkeää jatkaa. EU on saanut viime aikoina laajalti kritiikkiä siitä, ettei se ole esiintynyt kansainvälisillä ihmisoikeusfoorumeilla totutun vahvana ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Esimerkiksi YK:n ihmisoikeusneuvoston istunnossa kesäkuussa 2017 EU ei pitänyt eri maiden ihmisoikeustilanteita käsittelevää puheenvuoroa ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. Syyskuun 2017 istunnossa puolestaan Ukrainaa koskeva puhe jäi pitämättä sen vuoksi, että yksi jäsenmaa esti puheenvuoron käyttämisen. Päällimmäisenä syynä ongelmille on ollut erityisesti muutaman jäsenmaan haluttomuus osittain ulkopuolelta tulevan paineen vuoksi - käsitellä tiettyjen maiden ihmisoikeustilannetta julkisissa puheissa. Suomi ja lukuisat muut samanmieliset jäsenmaat ovat johdonmukaisesti painottaneet, että EU:n uskottavuus ihmisoikeustoimijana on edellytyksenä sen uskottavuudelle kansainvälisenä toimijana ylipäätään. Vakavista ihmisoikeusloukkauksista vaikeneminen vaikuttaa väistämättä heikentävästi EU:n asemaan uskottavana neuvottelukumppanina. Tulevissa YK:n ihmisoikeusneuvoston ja yleiskokouksen istunnoissa onkin keskeistä, että EU pystyy yhtenäisesti lausumaan vakavista ihmisoikeusloukkauksista eri puolella maailmaa.
14 14(21) Ihmisoikeuspolitiikka on keskeinen osa EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (YUTP). EU:n toinen ihmisoikeus- ja demokratiatoimintaohjelma ( ) ohjaa toimintaa ja kattaa suuren määrän teemoja kuolemanrangaistuksen ja kidutuksen vastustamisesta syrjinnän vähentämiseen ja kansalaisyhteiskunnan tilanteen tukemiseen. EU:n toimintaa ihmisoikeusasioissa ohjaavat myös useat ihmisoikeuspoliittiset suuntaviivat sekä neuvoston päätelmät ja muut linjaukset. EU on perinteisesti ollut aktiivinen toimija ihmisoikeuskysymyksissä niin kahdenvälisissä suhteissaan kuin monenvälisillä foorumeilla. EU käy ihmisoikeusvuoropuhelua kymmenien maiden kanssa, rahoittaa satoja ihmisoikeuksiin liittyviä hankkeita eri puolilla maailmaa ja nostaa akuutteja tilanteita esille hiljaisen ja julkisen diplomatian keinoin mm. YK:n ihmisoikeusfoorumeilla. Viime vuosien muutokset maailmanpolitiikassa ovat kuitenkin heijastuneet myös EU-maiden toimintaan. Eräät EU-jäsenmaat ovat eri syistä alkaneet vastustaa akuuttien ihmisoikeusloukkausten julkista esille nostamista kansainvälisillä ihmisoikeusfoorumeilla kuten YK:n ihmisoikeusneuvostossa. Entistä vaikeampaa on ollut löytää yhteisymmärrystä myös mm. sukupuolten tasa-arvoon, lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan liittyvissä kysymyksissä. Tämä siitä huolimatta, että em. teemojen osalta on yhteisesti hyväksytyt neuvoston linjaukset. YK:n ihmisoikeusneuvostossa ja yleiskokouksen III komiteassa EU on perinteisesti esittänyt useita maakohtaisia ihmisoikeuspäätöslauselmia ja on säännöllisesti käyttänyt eri teemoihin ja maatilanteisiin keskittyviä puheenvuoroja. Kesäkuussa 2017 EU ei kuitenkaan onnistunut löytämään yhteisymmärrystä vakavia ihmisoikeustilanteita käsittelevän yhteispuheenvuoron (nk. maatilannepuheenvuoro) sisällöstä, ja ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuoteen EU:n puheenvuoro ihmisoikeusneuvostossa jäi pitämättä. Syyskuussa Ukrainaa ja Keski-Afrikan tasavaltaa käsittelevät puheet jäivät pitämättä yhden jäsenmaan estettyä puheiden pitämisen. Tämä on herättänyt voimakasta kritiikkiä EU:ta kohtaan erityisesti järjestökentällä ja ihmisoikeuspuolustajissa, jolle EU:n näkyvä julkinen tuki on usein elintärkeää toiminnan jatkumisen kannalta. Tilanne on myös ollut omiaan herättämään EU:n sisällä kysymyksen EU:n ulkopoliittisen päätöksenteon toimivuudesta. Tilannetta vaikeuttaa eräiden maiden esittämä ja laajalti levittämä narratiivi siitä, että yleismaailmalliset ihmisoikeudet ovat läntisiä tai heidän oman kulttuuriperintönsä vastaisia. Ko. maat ovat myös pyrkineet tuomaan erityisesti YK:n ihmisoikeusfoorumeille aloitteita, joilla pyritään heikentämään ihmisoikeuksien yleismaailmallisuutta ja niiden normatiivista pohjaa. Tilanteeseen tuo entisestään haastetta Yhdysvaltojen ihmisoikeuspolitiikkaan uuden hallinnon aikana liittyvät epävarmuudet. Suomi ja valtaosa jäsenmaista ovat jatkuvasti tuoneet myös esille EU:n yhtenäisyyden välttämättömyyttä sen kansainvälisen vaikutusvallan kannalta niin ihmisoikeus- kuin muissa kysymyksissä. Yksittäisen jäsenmaan mahdollisuudet vaikuttaa kansainväliseen kehitykseen ovat huomattavasti unionia heikommat.
15 15(21) Suomi on koko EU-jäsenyytensä ajan korostanut avoimen ja aluerajat ylittävän yhteistyön merkitystä ihmisoikeuksien kehittämistyössä. Keskustelua on yhtä lailla voitava käydä myös Suomen ja muiden jäsenmaiden ihmisoikeustilanteen haasteista. Katalonian viimeaikaiset tapahtumat sekä Puolan ja Unkarin oikeusvaltiota heikentävät toimet ovat kysymyksiä, joista EU-tasollakin tulisi keskustella. Suomi jatkaa omien ihmisoikeuspoliittisten painopisteidensä edistämistä EUyhteistyön kautta. Suomi vaikuttaa aktiivisesti siihen, että naisten ja tyttöjen sekä haavoittuvien ryhmien oikeudet säilyvät EU-toiminnan keskiössä. Suomi pyrkii vahvistamaan EU:n toimintaa myös taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien osalta.
16 Ulkoasiainministeriö TAVOITEMUISTIO 16(21) EUR-40 Hirvonen Lauri Asia Turkki Kokous/tapaaminen Ulkoasiainneuvosto Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Lauri Hirvonen/UM, Kristina Sarjo/VM, ESILLÄ OLEVAT KYSYMYKSET 2. SUOMEN TAVOITE Käydään keskustelu Turkista keskittyen erityisesti maan oikeusvaltioja ihmisoikeustilanteeseen ja näiden vaikutuksiin EU Turkki-suhteelle. Keskustellaan myös Turkin toiminnasta lähialueellaan. Turkin sisäinen kehitys erityisesti ilmaisunvapauden sekä ihmisoikeuksien ja yleensä oikeusvaltiokehityksen osalta on hyvin huolestuttavaa. Turkin tulisi noudattaa Euroopan neuvoston jäsenyyden ja EU-ehdokasmaa-aseman myötä ottamiaan sitoumuksia. Turkkia tulisi rohkaista parantamaan kahdenvälisiä suhteitaan EUmaiden kanssa. EU Turkki-vuoropuhelun ja yhteistyön jatkuminen on tärkeää. Vuoropuhelun kautta voidaan tuoda esiin vakava huoli ja pyrkiä vaikuttamaan Turkin kehitykseen. EU:n tulisi olla yhtenäinen ja selkeä viesteissään Turkille. EU:n intresseissä on vakaa ja demokraattinen Turkki. Vaikka Turkin EUjäsenyysneuvottelut eivät ole viime aikoina edenneet, tarvitsevat EU Turkki-suhteet viitekehyksen. Turkin EU-jäsenyysprosessi kriteereineen on paras tapa ankkuroida Turkki Eurooppaan. Neuvotteluissa eteneminen edellyttää Turkilta asetettujen kriteerien täyttämistä. Suomi tukee EU:n ja Turkin tulliliiton uudistamista. Suomi tukee Turkille kohdennettavan EU:n liittymistuen suuntaamista kansalaisyhteiskunnan ja oikeusvaltion kehittämiseen. Suomi on tarvittaessa valmis tarkastelemaan tuen ja rahoituksen edellytyksiä jatkossa, mikäli Turkin tilanteen kehitys sitä vaatii. Turkin ja EU:n tulee pitää kiinni sitoumuksistaan muuttoliikeyhteistyössä, joka on tuottanut tuloksia.
17 3. NEUVOTTELUTILANNE 17(21) Huhtikuisen perustuslakikansanäänestyksen alla EU:n ja Turkin ja eräiden jäsenmaiden kahdenväliset suhteet Turkkiin kiristyivät. Äänestyksen jälkeen Turkki antoi EU:n suuntaan sovittelevia lausuntoja ja korkean tason dialogi EU:n ja Turkin välillä käynnistettiin uudelleen. EU:n ja Turkin välinen dialogi ja yhteistyö jatkuvat. Turkin sisäisessä kehityksessä ja kahdenvälisissä suhteissa EU-maiden kanssa ei kuitenkaan ole tapahtunut muutosta positiiviseen suuntaan. EU Turkki-suhteet ovat jälleen kiristyneet erityisesti Saksan ja Turkin kahdenvälisten suhteiden seurauksena Kiristyneiden suhteiden myötä on esitetty EU Turkki-tulliliiton uudistamista koskevien mandaattineuvotteluiden keskeyttämistä, IPAliittymistuen uudelleenkohdentamista ja vähentämistä sekä Euroopan investointipankin (EIP) ja muiden kehitysrahoituslaitosten (mm. EBRD) Turkkiin suuntautuvan rahoituksen tiukentamista. Ulkoasiainneuvosto pohjustaa yhdessä yleisten asioiden neuvoston (17.10.) kanssa Eurooppa-neuvostossa käytävää laajaa keskustelua EU Turkki-suhteista ml. Turkin EU-jäsenyysneuvotteluista. Valtaosa EU-maista on katsonut että Turkin EU-jäsenyysneuvottelut tulee pitää käynnissä, vaikkei uusia neuvottelulukuja olla avaamassa. Edellisen kerran Turkkia käsiteltiin epävirallisessa Gymnichulkoministerikokouksessa TAUSTA Turkissa heinäkuussa 2016 tapahtuneella vallankaappausyrityksellä perustellut puhdistukset ja pidätykset ovat jatkuneet. Vallankaappausyrityksen jälkeen Turkissa on yhtäjaksoisesti ollut voimassa poikkeustila, joka uusittiin viimeksi kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin. Poikkeustilan nojalla maassa on pidätetty noin ihmistä ja noin on irtisanottu valtion laitoksista. Puhdistukset ovat kohdistuneet paitsi epäiltyihin gülenistisen liikkeen seuraajiin, myös kurdiliikkeen ja laajemmin opposition edustajiin. Eri hallinnonaloille on kohdistunut laajoja irtisanomisia ja suurimmat vaikutukset näkyvät oikeuslaitoksessa, poliisissa ja armeijassa. Puhdistuksia on tehty myös muilla yhteiskunnan aloilla. Useita mediataloja on suljettu ja noin 170 toimittajaa on vangittuna. Myös kansalaisjärjestöjen toimintaa on rajoitettu. Erityisesti Amnesty Internationalin Turkin osaston johtohenkilöiden pidätyksiä on kritisoitu kansainvälistä laajalti. Turkin perustuslakikansanäänestyksessä niukka enemmistö antoi tukensa uuden perustuslain hyväksymiselle. Kansanäänestyksen jälkeen välittömästi voimaan tulleiden muutosten myötä presidentti Erdoğan on palanut AKP:n puheenjohtajaksi, uudistanut puolueen johtorakenteita ja kierrättänyt ministereitä. Uusi perustuslaki tulee täysimääräisesti voimaan seuraavien vaalien myötä, jotka on määrä pitää syksyllä Uuden perustuslain myötä Turkki on siirtymässä vahvasti presidenttijohtoiseen järjestelmään.
18 18(21) Keskeiset oppositiopuolueet saivat voimaa tiukasta kansanäänestystuloksesta ja pääoppositiopuolue CHP on pyrkinyt kokoamaan oppositiota. Perusteilla on myös uusi keskusta-oikeistolainen puolue. Opposition toimintamahdollisuudet ovat kuitenkin rajoitetut eikä oppositio ole toistaiseksi kyennyt toimimaan yhtenäisenä vastavoimana AKP:lle. Perustuslakiäänestyksen jälkeen Turkki antoi EU:n suuntaan sovittelevia lausuntoja. Puheenjohtajat Juncker ja Tusk tapasivat presidentti Erdoğanin Brysselissä käynnistäen uudelleen korkean tason dialogin EU:n ja Turkin välillä. Dialogi jatkuu sektoritapaamisilla. Turkille on viestitetty korkean tason tapaamisissa, että mikäli se haluaa ylläpitää hyvää EU-suhdetta, on sen osoitettava rakentavuutta teoissaan ja parannettava kahdenvälisiä suhteita EUmaiden kanssa. Turkin sisäisessä kehityksessä ei kuitenkaan ole tapahtunut muutosta positiiviseen suuntaan eivätkä Turkin kahdenväliset suhteet eräiden EU-maiden kanssa ole parantuneet. EU Turkki-suhteet ovatkin jälleen kiristyneet erityisesti Saksan ja Turkin suhteiden seurauksena. Saksa on tiukentanut Turkkipolitiikkaansa. Vaaliväittelyssä 3.9. liittokansleri Merkel ilmoitti, että tulee puhumaan EU-kollegoidensa kanssa siitä, löytyykö yhteinen kanta Turkin jäsenyysneuvotteluiden päättämiseksi. Korkea edustaja Mogherini on painottanut vuoropuhelun jatkamisen tärkeyttä Turkin kanssa. Unionin tila -puheessaan komission puheenjohtaja Juncker sanoi Turkin EU-jäsenyyden olevan lähitulevaisuuden osalta poissuljettu, mutta EU:n puolelta käsi pysyy ojennettuna. Turkki on kritisoinut EU:ta ja kehottanut unionia joko pitämään lupauksensa tai keskeyttämään Turkin jäsenyysneuvottelut. Presidentti Erdoǧan on myös todennut, ettei Turkki tarvitse EU-jäsenyyttä, mutta toisaalta, ettei Turkki aio lopettaa EU-yhteistyötään. EU:n ja Turkin kiristyneiden suhteiden myötä on esitetty EU Turkki-tulliliiton uudistamista koskevien mandaattineuvotteluiden keskeyttämistä, IPAliittymistuen uudelleenkohdentamista ja vähentämistä sekä Euroopan investointipankin (EIP) ja muiden kehitysrahoituslaitosten (mm. EBRD) Turkkiin suuntautuvan rahoituksen tiukentamista. EU Turkki-tulliliitoa pyritään uudistamaan, mutta EU-maiden keskustelut komission neuvottelumandaatista ovat olleet vaikeat. EU:n mandaattineuvottelut tulliliiton uudistamiseksi eivät tällä hetkellä ole käytännössä käynnissä. Komissio esittelee Turkin vuoden 2017 IPA-toimintaohjelman hyväksyttäväksi marraskuussa. Sen keskeisinä painopisteinä tulevat olemaan kansalaisyhteiskunta, oikeusvaltio ja perusoikeudet, joihin tukea on jo uudelleensuunnattu. Turkin hallinnon vastaanottokyky on näillä sektoreilla rajallinen. Euroopan investointipankissa (EIP) ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankissa (EBRD) on keskusteltu lainoituksen kohdentamisesta suhteessa Turkkiin. Eurooppa-neuvostossa keskustellaan laajasti EU Turkki-suhteista ml. Turkin EU-jäsenyysneuvotteluista. Vuonna 2005 käynnistyneet Turkin EUjäsenyysneuvottelut ovat edenneet hitaasti. Yhteensä 35 neuvotteluluvusta on
19 19(21) avattu 16 ja yksi luku on suljettu ehdollisesti. Valtaosa EU-maista on katsonut että Turkin EU-jäsenyysneuvottelut tulee pitää käynnissä, vaikkei uusia neuvottelulukuja olla avaamassa. Muutamat EU-maat ovat esittäneet Turkin jäsenyysneuvotteluiden keskeyttämistä tai katkaisemista. Nämä päätökset vaatisivat joko määräenemmistön tai yksimielisyyden eikä niiden toteutuminen ole näillä näkymin todennäköistä. Komissio arvioi säännöllisesti edistymisraporteissaan EU-ehdokasmaiden tilannetta ja uudistuksia suhteessa laajentumisprosessin perustana oleviin Kööpenhaminan kriteereihin. Seuraava Turkin edistymisraportti ilmestyy keväällä 2018 osana komission laajentumispakettia. Hallitsematon maahanmuutto Turkista EU-alueelle on pysynyt vähäisenä EU:n ja Turkin julkilausuman toimeenpanon myötä. Julkilausuman toimeenpano on Turkin intresseissä erityisesti rajavalvonnan osalta, sillä Turkilla on omia sisäisiä turvallisuusuhkia. Myös kauttakulkumahdollisuudet Kreikasta Länsi-Balkanin kautta kohdemaihin ovat olennaisesti heikommat kuin vuonna Suomi on osallistunut aktiivisesti julkilausuman toimeenpanoon. Suomi on uudelleensijoittanut julkilausuman puitteissa Turkista 979 syyrialaista. Suomi on myös osallistunut aktiivisesti sisäisiin siirtoihin Kreikasta ja Italiasta. Turkin pakolaisavun koordinointivälineen, 3 miljardia vuosille , toimeenpano on edennyt hyvin. Suomen osuus Turkin pakolaisavun koordinointivälineestä on 28,4 miljoonaa euroa. Turkin ja EU:n välinen yhteistyö on tärkeää myös terrorismin torjunnassa ja erityisesti Eurooppaan mahdollisesti takaisin pyrkivien vierastaistelijoiden pysäyttämisessä. Turkin haasteet lähialueillaan jatkuvat ja monimutkaistuvat. Turkki on tuominnut jyrkästi Irakin Kurdistanissa järjestetyn itsenäisyyskansanäänestyksen ja uhannut Kurdistanin autonomista aluetta taloudellisilla ja myös sotilaallisilla toimenpiteillä. Ainakin toistaiseksi Turkin toimet ovat olleet käytännössä varsin pienimuotoisia. Turkki on huolissaan Kurdistanin kansanäänestyksen vaikutuksesta kurdeihin Turkissa ja Syyriassa. Syyriassa Turkin ensisijaisena tavoitteena on pyrkiä estämään yhtenäisen kurdivyöhykkeen muodostuminen Syyrian vastaiselle rajalle. Turkki ei sulje pois mahdollisuutta omasta uudesta sotilaallisesta operaatiosta Syyriassa päättyneen Euphrates Shield -operaation jatkoksi. Astanan sopimuksen perusteella Turkki ja Venäjä ovat ilmoittaneet lähettävänsä joukkoja Syyrian Idlibin alueelle sekä maan lounaisosaan. Iranin kanssa Turkilla on toimivat suhteet, vaikka ne pyrkivätkin rajaamaan toistensa alueellisen vaikutusvallan kasvua. Turkki ja Iran ovat tiivistäneet yhteydenpitoa Syyrian ja Irakin osalta. Qatarin kriisissä Turkki on asettunut tukemaan Qataria eikä ole hyväksynyt Saudi-Arabian, Bahrainin, Arabiemiraattien ja Egyptin vaatimusta sotilastukikohtansa sulkemisesta Dohassa.
20 20(21) Turkki ja Venäjä ovat lähentäneet suhteitaan välirikon jälkeen. Maiden välinen yhteydenpito on tiivistä ja energia- ja myös sotilaallista yhteistyötä edistetään. Maiden ulkopoliittiset intressit poikkeavat kuitenkin edelleen monin paikoin.
21 21(21) LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi ihmisoikeudet, Iran, Pohjois-Korea, Turkki, UAN Ulkoasiainneuvosto, YUTP UM EUE, OM, PLM, SM, TEM, TPK, VM, VNK
Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 4. helmikuuta 2019 hyväksymät neuvoston päätelmät Iranista.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2019 (OR. en) 5744/19 MOG 7 CFSP/PESC 57 CONOP 9 IRAN 2 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia:
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01705 ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) 10.12.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU-Venäjä -huippukokoukseen valmistautuminen U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset
14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00050 POL-30 Virkkunen Helena(UM) 20.01.2016 JULKINEN Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Iranin ydinohjelmasta saavutetun yhteisen kattavan toimintasuunnitelman
Ulkoasiainministeriö MINVA UM
Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)
Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa?
Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät Lahdessa, 13.11.2014 Kristi Raik, Ulkopoliittinen
LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13
Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen
PUBLIC 14422/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PV/CONS 57 RELEX 948
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14422/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 57 RELEX 948 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3498. istunto (ulkoasiat),
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta
8.2.2017 A8-0026/9 9 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti siihen, että neuvosto on ryhtynyt käsittelemään Bosnia ja Hertsegovinan EUjäsenyyshakemusta ja että sille on toimitettu asiasta kysely, ja odottaa
PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 6 RELEX 111 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3447. istunto (ULKOASIAT), Bryssel,15.
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
A8-0316/13
18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton
Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta
5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat
6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00537 POL-30 Virkkunen Helena(UM) 13.05.2016 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiasta neuvoston päätös. Neuvoston päätös asiasta tehty 17.6.,
PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta
1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu
Kumpuvaara Outi(TEM)
Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta
5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään
Ulkoministeriö MINVA UM
Ulkoministeriö MINVA UM2018-00314 POL-30 Vanhanen Laura(UM) 14.03.2018 JULKINEN Viite Asia Ulkoasiainneuvosto 19.3.2018; tavoitemuistiot Ulkoasiainneuvosto kokoontuu 19.3. Brysselissä. Suomea edustaa ulkoministeri
KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2017/2025(INI) 4.5.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin
EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI
EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n toiminnan suuntaviivat ja poliittiset painopisteet.
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista
Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja
Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM OIK-33 Sorsa Katriina VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2007-02313 OIK-33 Sorsa Katriina 28.09.2007 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/OSA; vastavuoroisuus viisumivapausjärjestelyissä Yhdysvaltojen sähköinen
Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-10 Haapea Arto(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2018-00771 ASA-10 Haapea Arto(UM) 09.07.2018 JULKINEN Asia EU:n ja Kiinan välinen huippukokous 16.-17.7.2018 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta
14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:
PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),
LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 28.1.2019 Turvallisuuspoliittinen tilanne kiristynyt Jännitteet Euroopassa kasvaneet Venäjän ja lännen ristiriitojen
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla
Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Iranin ydinohjelmaa koskevien neuvottelujen lopputulos ja Irania koskevat rajoittavat toimenpiteet
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01039 POL-30 Kelhu Johanna(UM) 24.07.2015 JULKINEN Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Iranin ydinohjelmaa koskevien neuvottelujen lopputulos ja Irania koskevat
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2015-00383 ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) 09.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Euroopan unionin ja Ukrainan välinen huippukokous 27.4.2015
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2012 COM(2012) 211 final 2012/0106 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta elintarvikeapukomiteassa omaksuttavasta kannasta elintarvikeapua koskevan vuoden
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. ta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. ta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja ASIM
PUBLIC. 7261/1/15 REV 1 mn/sj/jk 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7261/1/15 REV 1 LIMITE PUBLIC PV/CONS 16 RELEX 230 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3379. istunto (ULKOASIAT),
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Lapin alueellinen maanpuolustuksen jatkokurssi 1.11.2017 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0234/26. Tarkistus. Mario Borghezio, Edouard Ferrand, Marcel de Graaff ENF-ryhmän puolesta
28.6.2017 A8-0234/26 26 8 kohta 8. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita neuvottelukehyksen puitteissa keskeyttämään viipymättä liittymisneuvottelut Turkin kanssa, jos perustuslakipaketti pannaan täytäntöön
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 51 final 2016/0367 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:
6146/12 HKE/phk DG K
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. helmikuuta 2012 (OR. en) 6146/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0012 (NLE) ACP 20 COAFR 26 PESC 116 OC 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS AKT EY-kumppanuussopimuksen
LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.
31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,
PUBLIC 16890/14 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto. (OR. en) 16890/14 LIMITE PV/CONS 71 RELEX EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia:
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2014 (OR. en) 16890/14 LIMITE PUBLIC PV/CONS 71 RELEX 1065 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3359. istunto (ULKOASIAT),
EU-ministerivaliokunta käsitteli asiat pidetyssä kokouksessaan.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö LÄHETE VNEUS2010-00421 VNEUS Suomalainen Irma 07.06.2010 Viite Asia Lissabonin sopimuksen toimeenpano; eriytyvä integraatio, EU yhteinäisenä globaalina toimijana Ohessa lähetetään
8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta
6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/2133(INI) 18. marraskuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta
Kansainväliset pakotteet
Kansainväliset pakotteet EU:n vientivalvonta ja pakotteet 5.3.2013 Ulkoasiainministeriö Oikeuspalvelu Kansainvälisen oikeuden yksikkö OIK-10@formin.fi, p. 09 160 55742 Johdanto 1. Yleistä pakotteista Tavoitteet
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen
10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 360 lopullinen 2011/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käytön jatkamista Saint-Barthélemyn saarella sen jälkeen, kun sen asema Euroopan unioniin nähden
Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston päätelmät Tunisiasta, jotka neuvosto hyväksyi istunnossaan 17. lokakuuta 2016.
Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 17. lokakuuta 2016 (OR. fr) 13056/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat MAMA
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden
PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 PUBLIC LIMITE COAFR 74 CSDP/PSDC 136 POLMIL 25 PESC 229 COHAFA 28 DEVGEN 59 ACP 41 COPS 60 ILMOITUS: I/A-KOHTA
Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM
Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon
PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE
Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku
Venäjän turvallisuuspolitiikka
Venäjän turvallisuuspolitiikka aktiivista puolustusta käsiohjauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori YTT Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulu ja Helsingin yliopisto MTS 14.12.2017
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 20.6.2013 B7-****/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-****/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n
EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Valko-Venäjän virkamiehiin kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet; tilannekatsaus
Ulkoasiainministeriö LÄHETE UM2012-00377 POL-30 Mattila Turo(UM) 06.03.2012 JULKINEN Viite UTP 3/2011 vp - jatkokirjelmä 1. UM 06.03.2012 Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Valko-Venäjän virkamiehiin
Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian
11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 26.9.2013 2013/0127(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maasta toiseen ulottuvien
Asiat, joista käydään keskustelu (II) 27. Neuvoston 16. huhtikuuta 2018 pidettävä istunto (ulkoasiat): Valmistelu
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. huhtikuuta 2018 (OR. en) 7739/1/18 REV 1 OJ CRP2 13 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 11. huhtikuuta 2018 (klo
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa
Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima
YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN JA EUROOPAN UNIONIN VOIMASSA OLEVAT PAKOTTEET
ULKOASIAINMINISTERIÖ 15.9.2005 Oikeudellinen osasto Kansainvälisen oikeuden yksikkö 1 (25) YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN JA EUROOPAN UNIONIN VOIMASSA OLEVAT PAKOTTEET Listassa on lueteltu YK:n ja EU:n kansainvälisiä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14761/15 LIMITE PUBLIC PV CONS 68 RELEX 984 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3430. istunto (ULKOASIAT),
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta
Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Valko-Venäjään kohdistettujen rajoittavien toimenpiteiden muuttaminen
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01336 POL-30 Kelhu Johanna(UM) 16.10.2015 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiasta neuvoston päätös. Neuvoston päätös asiasta tehty 29.10,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9518/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 28 ECOFIN 511 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3468. istunto (TALOUS- JA
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.2.2018 C(2018) 775 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 19.2.2018, ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien