3. Lahden kaupunki ( ohkare) 4. Padasjoki, Tarus _11-5. Padasjoki, NyystC51ä _"- 1. Lammi- oski schee iittipitoinen emäksinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3. Lahden kaupunki ( ohkare) 4. Padasjoki, Tarus _11-5. Padasjoki, NyystC51ä _"- 1. Lammi- oski schee iittipitoinen emäksinen"

Transkriptio

1 Otaniemi Selostu scheeliitin ( olframimalmin et intätöistä Padasjoen Lammin-Asikkalan (Itä-Hämeen) alueeli vuo ilt viitteitä Kenttäkauden 961 ikana aatiin Itä-Hämeen tutkimuk issa u eita cheeliitin esiintymisestä alueen kallioperässä. Niinpä Lahden kaupungista aatiin run aasti BO eeliittiä isältävä kansannäyte, Padasjoelta tavattiin jokunen heikosti soheeliittipito1nen lohkare, ja mmin kirkonkylän teläpuolel a sekä Luopioisten Kuohijoelta tavattiin schee iittiä k lliosta. ielenki'ntoisimmiksi oboittautuneita aiheita, Luopioi ten Kuohijokea ja ammin-kosken ja oa tutkittiin vuoden 1968 aikana, jolloin ne muodostivat kauden geologisesta ohjelmasta noin kolmanneksen. - Tutkimustyöt on tehty allekirjoittaneen Eero Nenosen johdolla. Tähän selostuk een on koottu kaikki vähäisetkin Itä-Hämeen tutkimusaluee ta tavatut soheeliittimalmiaiheet. Selostuksen pääpaino on Luopioisten esiintymissä, joka on osoittautunut lupaavimmaksi. ut aiheet kuvataan hyvin suppeasti. Scheeliittiesiintymät SMOY 5 B KKPOyHKI10B02 Seuraavassa luettelossa ovat tutkimusalueelta tavatut scheeliit i- malmiaiheet. Niiden sijainti näkyy liitteeltä Luopioinen, Kuohijoki J 2. Asikkala, Vähä-Äiniö 3. Lahden kaupunki ( ohkare) scheeliittipitoisia karsia 4. Padasjoki, Tarus _11-5. Padasjoki, NyystC51ä _"- 6. Asikkala, Kuoppamäki _"_ 1. Lammi- oski schee iittipitoinen emäksinen vul aniitti

2 - 2 - Kunkin iheen kuvauksen alussa on mainittu lyhyesti sen selvittämiseksi tehdyt to enpiteet. 1. Luopioinen, Kuohijoki. Tiedustelutut imuksia kesällä 1962 (V.L.Hämälä1nen) ja syksyllä 1967, geofysikaali en mittaus (5,0 km 2 ) keväällä 1968, kallioperäkartoitus, geokemian näytteenotto, kaivauksia j UV-Iamppututkimus kesällä 1968, tihennetty magnetometraus j fotogeologinen tutkimus syksyllä uohijoen kylästä 1 km luoteeseen päin aika karsi-k lkkikivijakso (Liite 2), jok paljastumahavaintojen mukaan on 1,4 km:n pituinen. Magneettisten mittausten tuloksista päätellen se saattaa jatkua peitteisenä sekä itään e tä länteen, jolloin Ben kokonaispituus olisi lähes 3 km. Jaksolla on leveyttä itäpäässä oin 100 m ja sen kaksihaaraisessa länsipäässä m. Se on suurin piirtein itä-länsi-suuntainen, muodoltaa pohjoiseen päin kaareutu ja sijaitsee jokseenkin pystyssä sennoss osaksi gr fiittipitoisen suoni eissin ympäröimänä kahden gr nodioriittimassiivin välissä. Diagonaalisia, etupäässä hiertyneen gra iitin ja pegmatiitin täyttä iä siirros- ja murrosvyöhykkeitä on alueella runsaasti. Jakson itäpä"ssä on 1700-lu loppupuolelta peräisin olevia kalkkilouhoksia, joista on perimätiedon mukaan louhittu kalkkia Hämeenlinnan linnan rakennustarpeiksi. - Louhosten kalkkikivi on kiisu- ja silikaattipitoisena heikkolaatuista. Jakson länsipäässä on grafiittipitoista kalkkikiveä näkyvissä pienessä paljastumassa noin 4 metrin v hvuude ta. Muu osa j ksosta on epähomogeenista, raitaista tai breksiaista diopsidiarvivälkekarsi iveä. Karsikivestä tavattiin tiedustelututkimuksissa syksyllä 1961 ja rtoitusva heen aikana Bcheeliittiä. ikkain scheeliittiesiintyuä paljastettiin myöhemmin kokonaan, muut osittain, ja lähes kaikk muut karsipaljastumat tarkastettiin kaivamalla niiden poikki (poikkisuunn ssa kivil jin kulkuun nähden) yhte nsä 30 "m leveää monttua 1/2 metrin irtomaap ksuut en saakk Kaikki paljastetut j puhdistetut kohdat tutkittiin ultr violettilampu a pimennyshupun avulla. Sch eliittiä tavattiin kaikkiaan ko mesta paljaetumaryhmästä. Niistä on tehty detaljikartat mittakaavasb 1 : 200 tai 1 I 500.

3 - 3 - äntisin scheeliittiesiintymä (1 i e 4) on rikkain. Siitä on 2 analyysiä, mo emmat tehty noin 5 kg:n näyte-eristä: Anal r; 1,13 % Sn 0,02 a;, Au g/t 0,55 % 0,04 % 0,4 g/ Scheeliitti esiintyy breksioi uneessa diopsidi-sarvivälkekarressa pirotteena ja tiheään risteilevissä maasälpärikkaissa suonissa. en yhteyd ssä tavataan hyvin niukalti magneett - ja kuparikiisua. - Rika osue, josta emo näytteet on otettu, on kooltaan 4 x 14 m. Länsipäässään se kapenee ja 1 ppuu vähitellen, itäpäässä sen katkaisevat leikkaavasti sarv! älkegneissin ja graniitin breksia sekä myloniittinen graniitti. - Edellisen osueen länsipuolell tavataan heiko ti scheeliittipitoista karsikiveä vielä kolmessa ivannossa. Keskimmäisessä paljastumaryhmässä (liite 5) scheeliitti esiintyy muutamina erillisinä, al e 0,6 leveinä, tiheäpirotte1sinä, siirrosten kanssa yhteydessä olevina söyreinä. Sitä on myös hyvin harvana pirotteena pa jastumaryhmän länsiosassa. Itäisin scheeliittiesiintymä (liite 6) sijaitsee luoteisimman kalkkilo10{sen tienoilla. Scha lii tiä tavataan pirotteena k lmessa breksloitunee sa karsiobueessa, jotka sijatsevat siirrosten sekä graniitti- ja pegmatiittijuonien läheisyydessä. Osueista suurin on 001 aan vähintään 5 x 10 m. Siitä on käytettävissä vain 2 nyr kinä t istä tehtyä analyysiä, jotka eivät suinkaan edusta koko osuetta: Ana ,07 % Au 0,3 g/t 0,08 % 0,7 /t Kalkkilouhoksen esiintymissä scheeliittiä seuraa aina runsas magneettiiisupirote sekä juonikvartsi. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Kuohjoen scheeliittiesiintymistä oli tarkoitus 0 taa ruluneen syksyn aika.na uranäytteitä, että pitoisuudet olisi v itu luotettavasti selvittää. Yhtiön jouduttua oman utkimub oimirnlan kannalta katastrofaaliseen t laan sitä ei kuitenkaan voitu uorittaa. Yhteisenä piirteenä edellä kuvatuilie Kuohijoen Bcheeliittiesiintymille idaan mainita niiden esiintyminen bretsioituneessa diopsidisarvivälkekarressa sellaisten siirrosten yhteydessä, joissa tavataan hiertynyttä graniittia. Lisäksi scheeli ttipitoisessa kivessä on us in runsaasti titaniittia (useita prosentteja kiven tilavuudesta). Karbonaattirikkaasta karresta tai kalkkik vestä scheeliittiä ei 0 e tavattu kertaakaa, ei liioin muista kivilajeista kuin kerresta.

4 - 4 - Edellä IDa n1ttiin scheelhttiesiintymien yhteys alueen siirrobja murrosvyöhykkeisiin ja niissä sija tsevi n graniittijuoniin. Koska karsijakson eteläreunalla kulkee koko sen pituudelta ohut magneettikiisupitoinen, se väati magneettinen gneissihorisontti, teetettiin karren alueella 0,8 km 2 1n alalla tiheä magneettinen mittaus 5 x 25 mln havaintoverkastolla lohkotektoniikan selvittämiseksi. Geofysikaalisiin karttoihin sekä fotogeologisiin ja topograafiiin havaintoihin perustuva s'irrob- ja murrosvyöhykkeitä es ttävä kartta on liitteenä 3. Kartta on luotettava ainoastaan tiheästi magnetometratulla alueellao Epäluotettavin se on geofysikaalisesti mitatun alueen ulkopuolella, missä hiertovyöhykkeiden toteamiseksi ei ole r'ittävän monipuolisia kriteerioita. - Kartalle on merkitty mahdollisten uueien scheeliittiesiintymien paikkoja. Ne sijaitsevat kohdissa, joissa hiert vyöhykkeet leikkaavat karsijaksoa. Näihin kohtiin on syytä kiinnittää erityistä huomiota a ueen jatkotutkimuksissa. Geokemian analyys1tuloksia ei ole tämän selostuksen kirjoittamishetkellä vielä k" tettävissä. Rikkaassa Bcheeliittiesiintymässä todettu vähäinen tinapitoisuus sisältyy geologisessa tutk uslaitokaessa teetettyjen röntgenmikroanalysaattorimääritysten mukaan kivessä runsaana esiintyvään titaniittiin. 2. Asikkala, Iso-Äiniö. Kallioperäkartoitusta kesinä 1967 ja 1968, geofysikaalinen mittaus syksyllä Esiintymästä on näkyvissä vain 3 pientä kallionkärkeä 20 x 70 mln alalla (liite 7). Niiden kivilaji on kerroksellista, vaihtelevan laatuista karsikiveä (pä.ä.mineraalit diopsidi ja tremoli.itti), jossa on vähäinen magneettikiisupirote. Scheeliittiä on kautta paljastumien cm läpimittaisissa harvaplrotteisissa raidoissa. Yksi n. 3 kg:n näyte on analysoitu, (anal 9337) 0,15-0,25 %w. - Esiintymän ympäristössä on vähänlaisesti paljastumia, ja ne ovat ka'kki vaihtelevaku kuista, poimuilevaa suonignp.issiä. Noin 1,5 km esiintymästä pohjoiseen tavataan rakka, jonka kivilaji on magneettikiisupirott ista karsiki eä. Siinä ei ole scheeliittiä.

5 - 5 - Geofysiikan mittauatulo Bet ovat tällä hetkellä vie ä piirtämättä ja analysoimatta. On voitu kuitenkin to ta, ettei scheeliittipitoinen karsi ole aiheuttanut häiriöitä.. 3. Lahden kaupunki. Tiedustelututkimuksia kesällä Kansannte 455/67. Lohkare, heikosti magneettikiibupirotteista karsikiveä, jossa runsaasti karkeakiteistä s heeliittiä juoniverkostona. Anal mm. 0,75 %W. Näyte oli peräisin 0,4 mln läpimittaisesta, jonkin verran pyöristyneestä lohkareesta, joka sijaitsi aupung1n länsiosassa tiheäet" rakenne ulla omakötitaloalueella Salpausselän etelärinteellä. Lohkare todettiin pitkämatk laiseksi. - Sen kivilaji on samaa tyyppiä kuin Kuohijoen ja Iao-Äiniän esiintymät. Se voi olla peräisin jommasta kummasta niistä tai sitten muusta samantapaisesta esiintymästä. 4. Padasjoki, Tarua. Havainto 28/RA/61. Lohkare9 n. 0,4 m:n läpimittainen, pyöristyn Kvartsirikasta tremoli t i-diop3idi-sarvivälkekartta, jossa tiheä magneettikilsupirote. Heikko, epätasainen scheeliittipirote. - Lohkare on yksinäinen, joskaan sen ympäristöä e" ole kovin ar kaa tutkittu eikä Ben lähtöaluetta selvitetty. - Samaa tyyppiä kuin Iao-ÄiniökarSirakka. 5. Padasjoki, NyystöIä. Havainto 24/EN/66. Lohkare, n. 0,7 m:n läpimittainen, särmikäs. Diop idi-tremoliittikars1kiveä, jossa kohtalainen, epätasainen magneettikiieupirote, jokunen rae kuparikiisua. uutama hyvin p"en rae 8oheeliittiä. - Löytöpaikan (Verhon kartanon itäpuolinen Päijänteen ranta) lähistöllä sekä siitä kartanoon päin tavataan useita samanlaisen kiven järeitä lohkareita. Niissä voi olla paksuja kvartsijuonia tai kapeita karbonaattiraitoja. Näiden

6 - 6 - lohkareiden scheeliittipitoisuutta ei ole tut ttu. r Y"'Jstölässä suorite tu, kupari-nikkelimalmin paikall stamiseksi tehty geofysikaalinen mittaus sekä geokemiallinen näytteenotto peittävät myös emo lohkareiden mahdol isen lähtöalueen. 6. Aeikkala, Kuoppamäki. Havainto 120/EI/67. Lohkare, n. 30 x 40 cm, pyöristynyt. Diopsidi-tremoliittikarsikiveä, jossa koh alainen magneettikiisupirote, hyvin vähän kuparikiisua. Hyvin vähän scheeliittiä pirotteena lähes pelkkää kar earakeis a diopsidia sisältävässä välikerroksessa. - Lohkare on yksinäinen, ympäristöä ei ole tarkkaan tutkittu eikä lohkareen ähtöaluetta selvitetty. 7. Lammi-Koski. Tiedustelututkimuksia kesä ä 1962 (.L.Hämäläinen) ja syksyllä 1967, kallioperäkartoitus ja UV-lam pututkimuksia kesällä Pääjärven etelä- ja länsipuo ella sijaitsevia kahta emäksisten vulkani:ttlen (diopsidi-sarvivälkegnei sejä ja amfiboliltt ja) jaksoa tutkittiin no n 15 km:n matkalta. Kai i tieleokkaukset ja noin 1/4 1 kaniittien.uonnollisista paljastumista tutkittiin UV-Iamp la, jolla tarkastettiin myö muista paljastumista kootut epä lyttävät näyttee Soheeliittiä tavattiin n. 20 paljastumasta, jotka sijaitsevat hajallaan kautta koko tutkitun alueen. Soheeliitti esiintyy seuraavanlaisissa kohdissa: 1) Hyvin harvana pirotteena (pieniä kiteitä omin päässä oiaistaan) n. 1 mln pak uisisaa diopsidirikkaissa erroksissa vähäisen kiisupirotteen (rikki- ja magneettikii8joskus hiukan kuparikiisua) seuraamana. ääjärven länaipään kohdal a on kuitenkin etelä'simmässä vul a niittijaksossa n. 2 kn:n p:tuinen tiheästi kiisupirotteinen horisontti, mutta siinä oi ole sohee iittkuitenkaan tava 1 sta enempää. 2) Vähäisinä laikkuina joilla in hiertopinnoilla. 3) Mineraalijuonissa. Näissä tavataan scheelitin ohella plagiok aasia (päämineraali), kvartsia, karbonaattia, epidoottia ja kloriitia, siis samoja mineraaleja kuin juonien emäkivessäkin, se ä lisäksi pieniä

7 määriä magneetti-, kupari- ja arseenikiisua. - Juonet ovat tav llisimm1n emäkiveään leikkaavia. Scheeliittirikka1n juoni, leveydeltään n. 3 cm, sijaitsee Lahden-Hämeenlinnan-Lammin- engin tienristeykseetä n. 200 mitäkaakkoon. Kaikki emäksisi ä vulkaniiteisea avatut scheeliittiesiintymät ovat hyvin vönäpätö eiä ja niin ollen vailla ekonomista merkitystä. Arviointia Suomen Imi Oyan Itä-Hämeen alueel a suorittamissa tähänastisissa soheeliitt malmien etaintät"issä on ehditty päästä aste. hyvään a kuun. tkimusalueelta on avattu mer1kejä kahdesta eri soheeliitti IImalmi"tyypietä, jotka ovat soheeliittipitoinen ka.rsi sekä soheeliittipitoinen e äksinen kaniitti. Vii e ei mai itun 0 alta vaikuttavat käyttöke poiaen malmin löytömahdollisuudet heikoil a, kos a on todettu, ttei scheeliitti 0 e konsentroitunut lkani tti'aksoiasa mihinkään tiettyyn osaa. - Karsimalmityypp en sijaan on osoittautunut mielenkiinto se s1. Siihen kuuluvia kl lä on tavattu kahdesta paikas'ta kall'osta sekä useista er emäkallioista peräisin olevina lohkareina. Luopioisten uohijoelta on karsikivista saatu huomattavan korkeita wolframip toisuuksia joskin yksittäiset soheeliittiesiintymät näyttävät olevan varsin pieni okoisia. Tiedot perustuvat kuitenkin vain paljastuneisiin kohtiin, ja rakenteellisen tutkimuksen antamien viitteiden mukaan alueelta on hyvät mahdollisuu et löytää uusia scheeliittimineralisaatioita. Geo emian tulokset antanevat valmistuttuaan tähän kysymykseen lisävalaistusta. Koska Itä-Hämeen tutkimusalue edustaa pientä osaa koko Etelä Suomen poikki ulkevasta kiillegneissimuodostumasta, eikä se kivilajeiltaan poikkea missään suhteessa ympäristöstään, on aihetta olettaa, ttä varsinkin karsityyppistä aoheeliittimalmia voidaan lö ää nyt tutkitun alueen ulkopuoleltakin. Kaikki tut imusalueelta tavatut Boheeliit"timalmiaiheet on löydetty enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti. Systemaat ista9 nimen omaan soheeliitin öytämiseen tähtää ää tutkimusta on tehty vain osa kenttäkaudesta 1968 ahdel a suppealla alueella, Kuohijoella sekä Lammin Kosken jaksossa.

8 - 8 - Ehdotuksia jatkotutkimuksiksi Edellä sanotun perusteella 011si syytä tutki kiillegneissimuodostumassa Etelä-Suomen siintyvät, tosin pienet ja harvalukuiset kalkki-karsikiviesiintymät niin laajalta alueelta uin siih n 0 mahdollisuutta. - Jo tttki ulla tä-hämeen alueella olisi BU ri ettava alueel inen geoke 1allinen (p rosedimentti-) tutkimus. Raskasmineaalitutk mus olisi scheeliitin toteamiseksi hyvin sop va. - uopioisten Kuohijoella olisi suoritettava moreen ta raskasmineraalitut i muksia rakenteellisen sekä myös mahdollisesti geokemial 1a n tutkimuksen antamien viitteiden mukaan. Paljastus- ja kaivaustö1tä olisi syytä jatkaa kars jaksoon ohuesti peitteiaillä kohdilla. Otaniemi, IDa 0 Nenonen Jakelu - Joh okunta To mitusiohtaja ja tutkimus ohtaja - Geologi Liitteet: 1. Scheeliittimalmiaihe1den sijainti 1 ; Luopioisten Kuohijoen paljastumakartta 1 : Kuohijoen lohkotektoninen kartta 1 I Kuohijoki. Kaivantokartta 1 I " " " "1 : Asikkala, 180-"iiniö. Paljas umakartta

9

10

11

12 bb00, r;----- I c::> II :.::-..!:.--rt:_;t_ t L... a I r karsi I I I 1 r I kar6onoolf/o sorv/vo/keqneiss/ to'///e qneissi 1 opi;;ffinen groni/ft; 1 + -s- r + l pegmofiifl; I 1 schee/ii11/ I I FeS )'0 CuFeSQ C-. """2... <::. breus/o my/on/itf/ Suomen /1o/mi Olj I:QOD 7ehnyl Pli"rl E..N. SH. kerrokse//isuus T- rouo/lu Schee ///ff/es;'jnfljmo Luop/o/nen. kuoh IjotflJorl/nkorpl

13 o v n.680d t nf t :::: ,- l qroniiii; jo pegmofiihi ----: r karsi ' Kar bonao11/0.=r.sorviviilf..regneiss/ [ t(/i'sup/toinen qneiss/ '-----=-=--l to j' 1/ e 9 n e iss" sorvivölh-e9neissin jo 9roniih'n breksio Tehnyl E..N schee/;;ttiö Suomen Holm;' O!J 1: Woordinooh'f epörarkaf, Slir-reft':j 4:10000 harlo/to Po(;oslumol l ka/vonnol Luop/olnen truohi ok'-

14 <:) 0;) &. l(), 0- OJ',...; 68{){),15D i :±t-:lf5--hr----;::;:: j----i () 6800Jav '----.: kors/ uorbonoalt/q sorv/vö/ke9neiss/ Uli'/leqne/5si granit/iljape9/llof/i/li breksio FeS.5cheeliitfi Suomen Holm/ Oy j:500 I/anha koiktfi lauho.!; ka/vonnol 7ehnyf E. N. 8.19t8 PIirI..rM. I,().49 (, I---I Luop/o/nen kuoh/joh"

15 574 6? =---===-.:... -=-=--_._-.--;:.-==---,'_- -_- --- "8?;-" -" -"- [8? h h.' h Pod0-v!!-/-./ -./ -_1I_5_ik_ t<_o_i_o_---i/-}-+-.-i---.j /... ",, "- ' ",... ",, '':, - - -"'", "'r 7D... C) 0 ::J I I-fav E./. 19't7 I!ov E.N. )9'8 suonlqnelssl Suomen /1o/mi Ot; :;/0000 PIiri.F.f1. 1/9(.8 J I worsi I'-J scheeiji'ii/ö Asikh% J PO/) os!umof Jso-Ai'n/'ö

PADASJOEN - ~{IN - ASIKKALAN (ITÄ-HÄMEEN) ALUEEN TUTKI1ffiSTILANNE

PADASJOEN - ~{IN - ASIKKALAN (ITÄ-HÄMEEN) ALUEEN TUTKI1ffiSTILANNE Al~KIS TOKAPrAL.E. Otaniemi PADASJOEN - ~{IN - ASIKKALAN (ITÄ-HÄMEEN) ALUEEN TUTKI1ffiSTILANNE 23.10.1968. Johdanto Alueen malminetsintätyöt aloitettiin keväällä 1966 Padasjoen Hirtniemeltä saapuneen nikkeli-kuparipitoisen

Lisätiedot

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL

Lisätiedot

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi ARkI,I, i dc,,.=t= i E 7i71T M 19/2333 Kivijärvi A. L onka 21. 11. 7 2 Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä 1970-72 HISTORIA : Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen

Lisätiedot

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06 / 3231 / -85 / / 10 JUVA Lumpeinen Hannu Makkonen 5.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek.

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3311/-87/1/10 Viitasaari Mäkrä Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1 (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY .? 2. Reikien vastusmittaus (liitteet 2/Zn) Kairasydärnien ominaisvastusmittaustulokset (liitteet lc! Tulokset

OUTOKUMPU OY .? 2. Reikien vastusmittaus (liitteet 2/Zn) Kairasydärnien ominaisvastusmittaustulokset (liitteet lc! Tulokset 9 OUTOKUMPU OY Q- K MALMINETSINTX 2032 01 INKOO, LAGNXS Inkoon X,5gnasissa sijaitseva Zn-Cu -malmimineralisaati~ on vanhastaan tunnettu. Malmimineralisaatiota on louhittu ja siinä on n. 5 x 8.m2:n kokoinen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10 Lestijärvi Syri Kaj J. Västi 30.1.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LESTIJÄRVEN KUNNASSA VALTAUSA- LUEELLA SYRI 1, KAIV. REK. N:o 4512/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3144/-93/1/10 Sulkava Sarkalahti Hannu Makkonen 11.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA 1990-1992 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS. Valtaus KUSKOIVA 6; kaiv.rek.nro 3278/1, KTM nro 484/460/81

Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS. Valtaus KUSKOIVA 6; kaiv.rek.nro 3278/1, KTM nro 484/460/81 Lapin Malmi KAVOSLAN 19 :N MUKANEN TUTKMUSTYOSELOSTUS Valtaaja Rautaruukki Oy Valtaus KUSKOVA 6; kaiv.rek.nro 3278/1, KTM nro 484/460/81 Lääni Lapin lääni - Kunta Salla a Johdanto Suoritetut tutkimukset

Lisätiedot

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1:

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1: 001/2434 08/ UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, "ULKOKAARI" Sijainti 1: 400 000 0 OMALMINETSINTA U~O~U~PU U Kuronen, T ~hokas/phm 001/2434 08/ UOK, TA/86 - - Sijainti Kohde sijaitsee Vilmingon kylän

Lisätiedot

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv M 19/2732, 2734/-77/3/10 Kittilä, Tiukuvaara Olavi Auranen 26.11.1977 SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv. 1975-76 Syystalvella v. 1971 lähetti Eino Valkama Kittilän Tiukuvaarasta geologiselle

Lisätiedot

Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948

Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948 M/17/Sdk 49/1 Sodankylä, Tankavaara Aimo Mikkola 10.2.-49 Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948 Kauppa- ja teollisuusministeriö järjesti heinäkuussa 1948 teollisuusneuvos Stigzeliuksen aloitteesta

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3722/-81/1/10 Kittilä Jalkajoki Markku Rask 30.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv.

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. Urpo Vihreapuu DO:-Z?ZZ07-PH~etala wp Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. PEKKA H1ETALAN AU-KANSANNAYTTEESEEN LIITTYVIA HAVAINTOJA JA TUTKIMUSTULOKSIA 1999-2000. LllTE KAYNTIRAPOR-TTIIN KnOku/14/1-2-1999

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA

Lisätiedot

M 06/3311/87/2 VIITASAARI. Esko Sipilä SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782

M 06/3311/87/2 VIITASAARI. Esko Sipilä SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782 M 06/3311/87/2 VIITASAARI Niinilahti - Pyydysmäki Esko Sipilä 3.12.1987 SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782 - 2 - JOHDANTO Alueen sijainti Tutkimusalue on nelostien välittömässä

Lisätiedot

YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia Savitaipaleen Kuolimojärven alueella. Aiheen tutkimuksiin antoivat ky

YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia Savitaipaleen Kuolimojärven alueella. Aiheen tutkimuksiin antoivat ky GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3132/-84/1/10 Savitaipale Boris Lindmark 16.02.1984 SCHEELIITTITUTKIMUKSET SAVITAIPALEELLA KESÄLLÄ 1982 YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3122/-87/1 Luhanka Tammijärvi Marjatta Virkkunen Boris Lindmark 18.6.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA

RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA ARK 5 i C,", PALE M 19/3314/76/1/10 Koskee 3314 06 Pielavesi Elias Ekdahl 1976-12-30 53 RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA TUTKIMUSKOHTEET Vuonna 1974 Pohjois-Pielavedellä

Lisätiedot

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset.

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset. GEOLOGIAN TUTKIMCJSKESKUS Tekij at Rosenberg Petri KUVAILULEHTI Päivämäärä 13.1.2000 Raportin laji Ml 911 14312000/ 711 0 tutkimusraportti 1 Raportin nimi Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Kullaan

Lisätiedot

1 MALMINETSINTA. 7 FZMtFE1) on kuitenkin liian alhainen. Eräisiin pohjan voimakkaimpiin. V. Makkonen. V Makkonen ESITUTKIMUSRAPORTTI

1 MALMINETSINTA. 7 FZMtFE1) on kuitenkin liian alhainen. Eräisiin pohjan voimakkaimpiin. V. Makkonen. V Makkonen ESITUTKIMUSRAPORTTI l 1 MALMINETSINTA l I ESITUTKIMUSRAPORTTI RAUTAR KK' OY Esitutkimukset Ranuan Kelan kylä%.o 7/77 alueella ja ympäristössä kesällä 1976 TUTKIMUSALUE Kelan kylä LAATIJA V. Makkonen JAKELU KUNTA RANIIA LAAT.PVM

Lisätiedot

Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka.

Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka. 1 M/17/Yt-52/1 Ylitornio Veijo Yletyinen Allekirjoittanut suoritti osaston johtajan toimesta kansannäytteiden No 1208 A. P. Leminen ja No 1244 M. Hautala, tarkastuksen. Tällöin ilmeni, että molemmat molybdeenihohdepitoiset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1834/-87/1/60 Enontekiö Palkiskuru Ritva Karttunen 13.8.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N:0 3226

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi 8.10.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA KIIMALA 1, KAIV. REK. N:o 4125/1, JA KIIMALA 2,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen 26.08.1992 LUOMASEN Zn-ESIINTYMÄN, KAIV.REK.NUM. 4466/1, TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 1988-1991 1 JOHDANTO Luomasen Zn-esiintymä si]aitsee

Lisätiedot

Alustava selostus malmitutkimuksista Ylitornion Kivilompolossa kesällä 1953

Alustava selostus malmitutkimuksista Ylitornion Kivilompolossa kesällä 1953 M/17/Yt-53/2 Ylitornio V. Yletyinen Alustava selostus malmitutkimuksista Ylitornion Kivilompolossa kesällä 1953 Vuonna 1952 suoritetut malmitutkimukset Ylitornion Kivilompolossa, jossa oli tavattu useita

Lisätiedot

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0. -3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.-8l,peruttiin 10.12.1984 Valtausalueelta etsittiin lohkareviuhkan lohkareiden

Lisätiedot

Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957.

Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957. M 17/Ks-57/1/60 KUUSAMO Ylikitkajärvi R. Lauerma 25.11.1960 Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957. Talvella 1956-57 suoritettiin geologisessa tutkimuslaitoksessa radiometrisiä tutkimuksia mahdollisten

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK (4)

0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK (4) Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK 26.2.1986 2 (4) LOHKARE-ETSINTA KOTALAHDEN YMPARISTOSSA 1985 Yleistii Kotalahden kaivokselta kaakkoon, Sarkiniemessä,.on matalalentomittauksissa todettu

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06 3334/-81/1/10 NILSIÄ Aholansaari Esko Sipilä 4.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3724/-89/1/10 Sodankylä Syväoja Olavi Auranen 5.4.1989 TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA 1988-89 Aihe

Lisätiedot

KVARTXÄRIGEOLOGINEN TUTKTHUS. Leteensuo

KVARTXÄRIGEOLOGINEN TUTKTHUS. Leteensuo Outokumpu Oy l'-lalm:lnet sintä 010/2132/NKla/74 2132 04 KVARTXÄRIGEOLOGINEN TUTKTHUS Hattula~ Leteensuo Tutkimuskohteen sijainti Tutkimusalue sijaitsee Hattulan klulnassa Hämeenlinnan lfl{w-puolella rautatien

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset. Sijainti 1:400 000. Eero Sandqren/?HM 8.10.1982

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset. Sijainti 1:400 000. Eero Sandqren/?HM 8.10.1982 Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Eero Sandqren/?HM 8.10.1982 Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset Sijainti 1:400 000 Lähtökohta Lin joitus P Jämbäckin vuonna 1980 lähettämä Au-pitoinen, 14 ppm,

Lisätiedot

M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943. Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947. Alkulause

M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943. Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947. Alkulause M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943 Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947 Alkulause Syksyn 1946 kuluessa suoritetut lohkarehavainnot Haukiputaan Putaan kylässä (Vrt.

Lisätiedot

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 040/2341 12/~~/83

OUTOKUMPU OY 040/2341 12/~~/83 Q OUTOKUMPU OY 040/234 2/~~/83 0 K MALMINETSINTX Eero Sandgren/PHM 25..984 GEOFYSIIKAN TUTKIMUKSET VUONNA 98 JA 983 Reisjarvi, Tiaskuru 234 2 Sijainti :400 000 Lähtökohta Kesän 983 aikana tutkimuskohteella

Lisätiedot

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet RAUTARUUKKI OY MOREENIGEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET YLI - KIRVESMAAN N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81 Tut kimu sa lue Laatija Jakelu Yli- Kirvesmaa Reutuoj a E. Korvuo OU mal RO ma l Kunta

Lisätiedot

M/17/Kui 49/1 Kuivaniemi, Jokikylä Aimo Mikkola Malmitutkimukset Kuivaniemellä 1948

M/17/Kui 49/1 Kuivaniemi, Jokikylä Aimo Mikkola Malmitutkimukset Kuivaniemellä 1948 M/17/Kui 49/1 Kuivaniemi, Jokikylä Aimo Mikkola 3.2.49 Malmitutkimukset Kuivaniemellä 1948 Tutkimusten aihe Geologisen yleiskartoituksen yhteydessä oli maist. A. Enkovaara löytänyt Kuivaniemen Jokikylästä

Lisätiedot

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku 28.1.2000 Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KARTTALEHDELLÄ 243108, KOHTEESSA JUKU, VUONNA 1998. 1 TUTKIMUSKOHTEEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3712/-85/1/10 Kittilä Tepsa Antero Karvinen 29.11.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka 8.9.1988 GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS RIIMINOJALLA SODANKYLÄN KUNNASSA VUOSINA 1980 1984 2 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

VALKEALEHDON KAIRAUS 1980 N:qi0 17/80. H. Markkula Indeksi 1:

VALKEALEHDON KAIRAUS 1980 N:qi0 17/80. H. Markkula Indeksi 1: RAUTARUUKKI OY MALMINETSINTA VALKEALEHDON KAIRAUS 980 N:qi0 7/80 TUTKIMUSALUE LAATIJA i JAKELU Mustavaaran ymparistd H. Markkula KUNTA LAAT.PVM HYV. Taivalkoski, Posio KARTTALEHTI 2.0.980 UITEKARTAT JA

Lisätiedot

RAPORTTITIEDOSTO N:O GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen

RAPORTTITIEDOSTO N:O GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen RAPORTTITIEDOSTO N:O 3426 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTE ISONKYRÖN KUNNAN ORISBERGIN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUEITA

Lisätiedot

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S< 1(0 1 4 1 1 4 UiH 0 0 0 1 S< A S I A N A J O T O I M I S T O O S S I G U S T A F S S O N P L 2 9, Ra u h a n k a t u 2 0, 1 5 1 1 1 L a h t i P u h e l i n 0 3 / 7 8 1 8 9 6 0, G S M 0 5 0 0 / 8 4 0 5

Lisätiedot

AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET JA SIIRROKSET KARTTALEHDEN 3612, ROVANIEMI ALUEELLA

AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET JA SIIRROKSET KARTTALEHDEN 3612, ROVANIEMI ALUEELLA . - - - ':&*, =....-.-..-, ARtC,is,-Clr&j,;,ALE Q/22.16/94/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Erkki Lanne Pohjois-Suomen aluetoimisto 02.03.1994 TUTKIMUSRAPORTTI AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET

Lisätiedot

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä.

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. M 17 / Mh, Oj -51 / 1 / 84 Muhos ja Oulunjoki E. Aurola 14.6.51. Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. Oulu OY:n puolesta tiedusteli maisteri K. Kiviharju kevättalvella 1951

Lisätiedot

ARKIS T OI APPALE M 19/3432/73/4/10 Paltamo, Melalahti P. Ervamaa Selostus Paltamon Melalahdessa suoritetuista malmitutkimuksista A

ARKIS T OI APPALE M 19/3432/73/4/10 Paltamo, Melalahti P. Ervamaa Selostus Paltamon Melalahdessa suoritetuista malmitutkimuksista A ARKIS T OI APPALE M 19/3432/73/4/10 Paltamo, Melalahti P. Ervamaa 1973-04-09 Selostus Paltamon Melalahdessa 1971-72 suoritetuista malmitutkimuksista Aihe tässä käsiteltyihin tutkimuksiin on peräisin vuodelta

Lisätiedot

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/2744/-80/1/10 Koskee: 3722 Kittilä Jyskälaki Veikko Helppi 21.4.1980 SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 Johdanto Tutkimusten

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 015, 020/ , 05/MLP/1984 MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY 015, 020/ , 05/MLP/1984 MALMINETSINTX OUTOKUMPU OY 05, 020/424 04, 05/MLP/94 MALMINETSINTX Marjatta Parkkinen/LAP 2.2.94 ( 2).. ' '""\\ ~ ).J PARIKKALAN KINNARNIEMEN (424 04, 05) AU-KANSANNAYTEAIHEEN TUTKIMUKSET KESALLA 94. '"' - Sijainti

Lisätiedot

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V M19/2131/1998/10/1 Hyrvälä-Ilveskallio Hattula N. Kärkkäinen, K. Karttunen, B Lindmark 15.12.1998 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4487 KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V. 1997-1998.

Lisätiedot

Kairareika VT-1 lävisti seuraavia kivilajeja. 0 - l,8o m

Kairareika VT-1 lävisti seuraavia kivilajeja. 0 - l,8o m Q OUTOK-UMPU 0)' 0 K MALMINETSINTA KAIRAUKSET MARTTILASSA KESALLA 1977 Yleistä Fil.lis. A Huhman alunperin kansannäytteen perusteella alulle panemat scheeliittitutkirnukset Martti1an.kunnan alueella edistyiv3.t

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee 3122 06 Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen 19.12.1988 LUHANGAN TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA LUHANGAN TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen 24.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA VUOMANPERÄNMAA JA POROAITA, KAIV.REK.

Lisätiedot

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-91/1/10 Kuusamo Iso-Rehvi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA ISO-REHVI 1, KAIV. REK. N:O 4442 MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V.

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732 Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. 1975 Geologinen tutkimuslaitos suoritti kesällä 1975 uraanitutkimuksia

Lisätiedot

M 19/3213/-72/1/10 Koskee : Kan asniemi Hankasalmi Haukivuo r i L. Hyvärinen Kangasniemen ja sen ympäristökuntien malmitutkimukse

M 19/3213/-72/1/10 Koskee : Kan asniemi Hankasalmi Haukivuo r i L. Hyvärinen Kangasniemen ja sen ympäristökuntien malmitutkimukse M 19/3213/-72/1/10 Koskee : 3213 3214 Kan asniemi Hankasalmi Haukivuo r i L. Hyvärinen 28.4. 1972 Kangasniemen ja sen ympäristökuntien malmitutkimukset vv. 1969-1972 r, JOHDANTO Karttalehtien 3213 (Kangasniemi)

Lisätiedot

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi 01.11.1991 30( TUTKIMUSTYOSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PUT- (ELA 1, KAIV.REK.NRO 4229/1, SUORITETUISTA MALMITUTKINUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/1834/-91/2/10 Enontekiö Ruossakero Au Jorma Isomaa 11.03.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-88. Tutkimusalueet sijaitsevat

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LIEKSAN KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA TAINIOVAARA 1, KAIV. REK. N:O 2538/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LIEKSAN KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA TAINIOVAARA 1, KAIV. REK. N:O 2538/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M06/4332/-81/1/10 Lieksa Tainiovaara Jouko Vanne 30.10.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LIEKSAN KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA TAINIOVAARA 1, KAIV. REK. N:O 2538/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

M 19/3323/82/1/ GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS. Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander

M 19/3323/82/1/ GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS. Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3323/82/1/10 Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander 23.9. 1982 ~ 0 's`k LOHKARETUTKIMUKSET KIURUVEDEN SULKAVANJÄRVELLÄ KARTTALEHDELLÄ 3323 07 VUOSINA 1981-82 TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi 30.9.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA VESIPERÄ 1, KAIV. REK. N:o 3853/1, SUORI- TETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

7, 8) sekä kair:a us p :t'ociileihin piirretyillä käyri llä (Liitteet

7, 8) sekä kair:a us p :t'ociileihin piirretyillä käyri llä (Liitteet Outokumpu Oy ~fa1minetsintä Ok u-analogia/1 966... 2/ MIi, P ol v i j ä r v i. S ola Yhteenveto ',kairauksista v:lta 1957 Solassa kairattiin v. 1957 kuusi. re~ä. Näistä lcaksi (Sola- 1, 2) kairatti.in

Lisätiedot

Tutkimuskohde on nimetty läheisen maatilan mukaan Laulajaksi.

Tutkimuskohde on nimetty läheisen maatilan mukaan Laulajaksi. GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3633/-81/1/90 Posio Laulaja Ilkka Härkönen 9.12.1981 MAAPERÄTUTKIMUKSET POSION LAULAJASSA v. 1980 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Lapin läänissä Posion kunnassa n. 25 km

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1234/-94/1/10 Kauhajoki Niilo Kärkkäinen 15.6.1994 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3480 TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VIHANTI, RUUKKI Kuusirati Jarmo Nikander

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VIHANTI, RUUKKI Kuusirati Jarmo Nikander GEOLOGAN TUTKMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VHANT, RUUKK Kuusirati Jarmo Nikander 14.3.1997 MALMTUTKMUKSET VHANNN JA RUUKN KUNTEN ALUEELLA KARTTA- LEHDELLÄ 2434 06, VUONNA 1996. ~

Lisätiedot

M/17/Yt 53/1 Ylitornio V. Yletyinen. Ylitornion Kivilompolon malmitutkimukset kesällä 1953

M/17/Yt 53/1 Ylitornio V. Yletyinen. Ylitornion Kivilompolon malmitutkimukset kesällä 1953 M/17/Yt 53/1 Ylitornio V. Yletyinen Ylitornion Kivilompolon malmitutkimukset kesällä 1953 Vuonna 1952 suoritetut malmitutkimukset Ylitornion Kivilompolossa, jossa oli tavattu useita molybdeenihohdelohkareita,

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3721/-93/1/10 KITTILÄ PETÄJÄSELKÄ Veikko Keinänen 4.5.1993 RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 Johdanto

Lisätiedot

--- 0 U T 0 K U M P U Oy Ma1minetsinta 0625/ /HK/76. M Kokko1a/PAL ( 2) MOREENITUTKIMUS ROVANIEMEN MAALAISKUNTA, KUOHUNKI

--- 0 U T 0 K U M P U Oy Ma1minetsinta 0625/ /HK/76. M Kokko1a/PAL ( 2) MOREENITUTKIMUS ROVANIEMEN MAALAISKUNTA, KUOHUNKI TALLENNETTU 0625/3613 02/MK/76 1 R 11 1010 Tutkimuskohteen sijainti Rovani e mi mlk, Kuohunki Kartan mittakaava 1:400 000 GTK "'':.I.-."$'>,... ',..I l Hirv ss8lk I ' Saun;? \ ukkc: """'\ V\IOsUmojt,....

Lisätiedot

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3712/-86/1/10 Kittilä Haurespää Olavi Auranen 3.12.1986 TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N:0 3280 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN PAISKALLION ALUEELLA VUOSINA 1997-1999.

KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN PAISKALLION ALUEELLA VUOSINA 1997-1999. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2121/2000/ 1 /10 SUODENNIEMI Paiskallio RAPORTTITIEDOSTO N:O 4404 Petri Rosenberg 18.2.2000 KULTATUTKIMUKSET SUODENNIEMEN

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA PYHASALMEN MALMISSA HAVAINTOJA KULLAN ESIINTYMI.SESTA. Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino. Teki ja : E Hanninen

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA PYHASALMEN MALMISSA HAVAINTOJA KULLAN ESIINTYMI.SESTA. Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino. Teki ja : E Hanninen 8 OUTOKUMPU OY 0 K LMINETSINTA E Hanninen/EG 11.2.1985 HAVAINTOJA KULLAN ESNTYMI.SESTA PYHASALMEN LMISSA Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino Teki ja : E Hanninen Malminetsinta - Aulis Häkli, professori

Lisätiedot

Outokumpu Oy luovutti GTK:n käyttöön aluetta koskevan geologisen, geokemiallisen ja geofysikaalisen perusaineiston sekä aiemmat U-tutkimustulokset.

Outokumpu Oy luovutti GTK:n käyttöön aluetta koskevan geologisen, geokemiallisen ja geofysikaalisen perusaineiston sekä aiemmat U-tutkimustulokset. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/2741/-88/1/60 Kittilä, Muonio Pahtavuoma Kari Pääkkönen 3.3.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN JA MUONION KUNNISSA VALTAUSALUEILLA KOLVA- KERO 1-3, KAIV. REK. N:O 3315

Lisätiedot

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA PELLON NAAMIJOELLA

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA PELLON NAAMIJOELLA M 19/2623/-77/3/10 Pello, Naamijoki Veikko Helppi 20.12.1977 SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA PELLON NAAMIJOELLA Johdanto Geologisen tutkimuslaitoksen kansannäytetoimistoon Rovaniemelle saapui 26.7.1976

Lisätiedot

1,53 ,`ALE M 19/4241/-72/2/20. Pyhäselkä. Lauri Eskola Selostus Pyhäselässä suoritetuista geofysikaalisista töistä.

1,53 ,`ALE M 19/4241/-72/2/20. Pyhäselkä. Lauri Eskola Selostus Pyhäselässä suoritetuista geofysikaalisista töistä. ,`ALE M 19/4241/-72/2/20 1,53 Pyhäselkä Lauri Eskola 16.3. 1972 Selostus Pyhäselässä suoritetuista geofysikaalisista töistä Sisällys Yleistä : sijainti ja linjoitus Magneettiset- ja slingrammittaukset

Lisätiedot

Forssan kaupunki Osavuosikatsaus YHDYSKUNTAPALVELUT. Arviointik r iteeri tr mittarit ja tavoitetaso ja t a v o i t e t a s o

Forssan kaupunki Osavuosikatsaus YHDYSKUNTAPALVELUT. Arviointik r iteeri tr mittarit ja tavoitetaso ja t a v o i t e t a s o Forssan kaupunki Osavuosikatsaus 2017-08 TOIMIALA 50 YHDYSKUNTAPALVELUT P A L V E L U 5 0 0 T E K N I S E N J A Y M P Ä R I S T Ö T O I M E N H A L L I N T O J A M A A S E U T U P A L V E L U T T I L I

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Kallioper%kartoitus suoritettiin Teuvan ja Narpion kuntien rajamailla elokuussa 1982, Siella tehdyt havainnot ovat numerosarjaa 1-KPN - 85-KPN, Karttapohjana on kaytetty

Lisätiedot

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989 Seppo Penninkilampi/KET 17.2.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 02/SEP/1989 Jakelu OKME, Outokumpu Hyv..2.5.83/&~ - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA ZN-CU Karttalehti 4244 02 Sijainti 1 : 400 000 - -

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020 Kuulutus 18.12.2013 1 (1) Lupatunnus ML2011:0020 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (10.6.2011/621) 40 :n nojalla Malminetsintälupahakemuksen Hakija: Lupatunnus: Alueen

Lisätiedot

KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN LAVAJÄRVEN ALUEELLA VUONNA 1996.

KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN LAVAJÄRVEN ALUEELLA VUONNA 1996. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4982 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2124/2000/ 1 /10 HÄMEENKYRÖ Lavajärvi Petri Rosenberg 23.3.2000 KULTATUTKIMUKSET HÄMEENKYRÖN

Lisätiedot

VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1)

VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1) M 06/3311/-89/1/10 Viitasaari Lahnanen Jarmo Nikander 29.8.1989 VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1) 2 AIKAISEMMISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA

Lisätiedot

KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS

KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS / E Sandberg KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS Ilomantsi Pahakala, kaiv.rek.n:o 7576/1 Ktl. 4244 08 Sijanti 1:800 000 Pahakala 7576/1 1 (8) / E Sandberg 2 (8) / E Sandberg 3 (8) / E Sandberg

Lisätiedot

Teollisuusmineraalitutkimukset

Teollisuusmineraalitutkimukset MALMIOSASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1982 ALKULAUSE MALMIOSASTON KERTOMUS VUODELTA 1982 TUTK IMU STOIMINTA Malminetsinta Etela-Suomi Puula-Paijanne projekti Vali-Suomi Pohjois-Suomi Syvakairaukset Kansannayte

Lisätiedot

RIUTTASKORVEN AG-PB-ZN-CU-MINERALISAATION JATKEIDEN ETSIMINEN KURUN AUKEEAHOLLA

RIUTTASKORVEN AG-PB-ZN-CU-MINERALISAATION JATKEIDEN ETSIMINEN KURUN AUKEEAHOLLA RAPORTTITIEDOSTO N:O 2949 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2213/-89/1/10 Kuru Aukeeaho Niilo Kärkkäinen 9.2.1991 RIUTTASKORVEN AG-PB-ZN-CU-MINERALISAATION JATKEIDEN ETSIMINEN KURUN AUKEEAHOLLA TAUSTA Tavoitteena

Lisätiedot

J A R M O S U N N A R I M A N A G E R S T A N D A R D S, R E G U L A T I O N S A N D A P P R O V A L S

J A R M O S U N N A R I M A N A G E R S T A N D A R D S, R E G U L A T I O N S A N D A P P R O V A L S TALVIRENGASPAKON VESITTÄMINEN JOHTAA LIIKENNEKUOLEMIIN 6. 6. 2 0 1 8 J A R M O S U N N A R I M A N A G E R S T A N D A R D S, R E G U L A T I O N S A N D A P P R O V A L S S I S Ä L LY S L U E T T E L

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/4522/-84/1/60 Kuusamo Kouvervaara Kari Pääkkönen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

Lisätiedot

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1.

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3431/-88/1/10 KAJAANI PIRTTIAHO Timo Heino 23.12. 1988 RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. KAIVOSREKIS- 3 Valtausalueella tehdyt tutkimukset

Lisätiedot

;UC, Y. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3212 06/-86/2/10 Jyväskylä mlk Riuttamäki, Karhujärvi Ossi Ikävalko 27.5.1986

;UC, Y. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3212 06/-86/2/10 Jyväskylä mlk Riuttamäki, Karhujärvi Ossi Ikävalko 27.5.1986 ;UC, Y GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3212 6/-86/2/1 Jyväskylä lk Riuttaäki, Karhujärvi Ossi Ikävalko 27.5.1986 Jyväskylän lk :n Riuttaäen ypäristön arseenikiisuineralisaatioiden tutkiuksista 1981-1983

Lisätiedot

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen Yksikkö Kokkola 2/2015 Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa 1.11.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RUOSSAKERO 1, 2 JA 3, KAIV. REK. N:O 3451/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot