ASENNUSOHJE HT-SIILOT 7 m 3 JA 8 M 3

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASENNUSOHJE HT-SIILOT 7 m 3 JA 8 M 3"

Transkriptio

1 ASENNUSOHJE HT-SIILOT 7 m 3 JA 8 M 3 Siilon kokoonpano aloitetaan asettamalla siilon ylimmän vaippaosan levyt kehäksi lattialle (Kuva 1) Kuva 1, Vaippaosan levyt Yleensä siihen kuuluu kolme perussivua ja yksi liitinsivu, mutta yksi perussivu voidaan korvata myös tarkastussivulla (vain 8 m 3 ). Liitännöiltään kaikki sivut ovat samanlaisia. Elementin vasen pää jää kulmassa sisäpuolelle ja oikea pää vastaavasti ulkopuolelle (Kuva 2).

2 Kuva 2, Vaippaosan nurkkaliitos Kun sivut ovat kehänä, kiinnitetään ne yhteen kulmien ylimmistä rei istä M8x12 ruuveilla, mutta ei kuitenkaan kiristetä tiukkaan, vaan jätetään liikkumavaraa, kunnes kaikki ruuvit ovat paikallaan. Kaksi alinta reikää joka kulmassa jätetään vielä ilman ruuveja, koska näihin tulevia ruuveja käytetään myös jalkojen kiinnittämiseen. Seuraavaksi asennetaan katon keskipalkki (Kuva 3).

3 Kuva 3, Katon keskipalkki Suunta voidaan valita joko liitinsivun suuntaiseksi tai sitä vastaan kohtisuoraan. Tässä vaiheessa on kuitenkin jo syytä miettiä, onko suunnalla merkitystä. Rakennetaanko esimerkiksi ulkosiiloon erillinen ulkoverhous, jolloin palkkia voidaan käyttää kattorakenteen osana. Palkki kiinnitetään päistään kahdella M8x12 ruuvilla sivujen laipoissa oleviin reikiin. Tässä vaiheessa voidaan jo kiinnittää myös siilon sisään tuleva täyttökouru (Kuva 4), joka auttaa siilon täyttymistä tasaisesti ja maksimikorkeuteen.

4 Keskipalkki Täyttökouru Kuva 4, Keskipalkki ja täyttökouru Kouru tulee täyttöaukon alapuolelle ja kiinnitetään täyttösivuun samoilla M8x16 ruuveilla kuin täyttöputki, joten tämä on syytä kiinnittää samanaikaisesti paikalleen, paitsi jos täyttöputki kääntyy alaspäin jolloin se voidaan kiinnittää vasta kun yläosa on nostettu jonkin verran ylös. Täyttökourun toinen pää kiinnitetään vastaavasti vastakkaiseen sivuun. Jos tässä sivussa on vain pienet merkkausrei ät, on ne porattava ensin niin suuriksi, että kouru voidaan kiinnittää M8 ruuveilla. Täyttökouru voidaan kiinnittää myöhemminkin, kunhan se tehdään ennen kuin pohjakartion keskiosa asennetaan, sillä sen jälkeen kiinnittäminen on työlästä. Purkausilma-aukon laippa (ø200mm) on syytä kiinnittää myös tässä vaiheessa kun mutterit ovat helposti käsiksi päästävissä. Kun katon keskipalkki on kiinnitetty, voidaan kattopuoliskot (Kuva 5)nostaa kehikon päälle ja kiinnittää ruuveilla keskipalkkiin ja vaipan reunalaippoihin.

5 Kuva 5, Katonpuoliskot asennettuna Keskipalkissa käytetään M10 ruuveja ja sivuissa M8 ruuveja. Siilon kokoonpanoa helpottaa oleellisesti, jos rakennelma on mahdollista nostaa ylös niin, että sen yläosa on suunnilleen lopullisessa korkeudessaan. Keskipalkin päissä on 20 mm reiät. Näihin voidaan pujottaa sopivat teräkset tai esim. M12x120 ruuvit nostoliinojen kiinnittämistä varten. Seuraavaksi siilon yläosa nostetaan suunnilleen lopulliseen korkeuteensa. Jos nostokorkeus on liian matala, ei jalkoja voi asentaa ja jos nostokorkeus on liian korkea, on työskentely hankalampaa. On tietysti suotavaa, että siilo on myös lähellä lopullista sijoituspaikkaansa, sillä valmiin siilon siirtäminen voi olla työlästä. Kokoonpanoa jatketaan asentamalla jalat (Kuva 6) ylävaipan kulmien kahteen alimpaan reikään tulevilla ruuveilla, edelleen melko löysästi, kunnes kaikki jalkoihin tulevat ruuvit ovat paikallaan.

6 Kuva 6, Jalat asennettuna Kun jalat ovat kaikissa kulmissa, voidaan aloittaa vaipan seuraavien osien asentaminen (kuva 7 ja 8).

7 Kuva 7, Vaippalevyjen asennustapa

8 Kuva 8, Tarkastusluukkusivun asentaminen Huomaa, että vaipan saumat kiertävät samaan suuntaan kuin ylävaipassakin. Muuten eivät jalkojen reiät sovi, vaan joudutaan poraamaan uusia reikiä. Helpoimmin asentaminen käy ripustamalla vaippalevyjä parilla ruuvilla ensin yläreunastaan ylempään sivuun. Seuraava levy voidaan saada paikalleen ainakin liu uttamalla se alta päin, tarkkaillen, että kulman rakenne muodostuu oikeaksi. Kun kulmaan tulevat molemmat levyt ovat paikallaan, voidaan kulmiinkin asentaa ruuvit jaloissa olevien reikien kautta. Kun kaikki ruuvit sekä kulmissa että vaakasaumassa ovat paikallaan ja mutterit kierretty sormikireyteen, voidaan ruuvit kiristää, myös ylävaipassa. Sitä mukaa kuin osat on lopullisesti kiinnitetty toisiinsa on hyvä varmistua pölytiiviydestä puristamalla nurkkakohtiin ja mahdollisiin muihin vuotokohtiin sisäpuolelle silikonikittiä tai vastaavaa. Tiivistäminen voidaan tehdä myöhemmin ulkopuoleltakin, mutta lopputulos ei ole yhtä siisti. Vaipan kokoaminen matalassa tilassa (ilman nosturia) Jos korkeustila ei riitä siilon nostamiseen ylös tai nosto ei muuten ole mahdollista, menetellään kattopuoliskojen asentamisen jälkeen seuraavasti: Apuvälineeksi tarvitaan 2 kpl tukea, esim lautaa tai soiroa, joiden pituus on n. 1,6m. Yläkehys, jossa kattolevyt ovat paikallaan, asetetaan alustalle niin, että lähin etäisyys siitä pisteessä, johon siilon jalan ulkoreuna tulee sijoittumaan on noin 750 mm. Siilon tämä reuna nostetaan nyt ylos niin, että se voidaan laskea kulmien läheisyyteen asennettavien 1,6 m korkeiden tukien varaan. Nyt voidaan ylhäällä oleviin kulmiin kiinnittää jalat kahdella

9 ruuvilla niin, että jalkojen alapää suuntautuu paikkaan, johon niiden on tarkoitus sijoittua, kun siilo on valmis. Tämän jälkeen nostetaan rakennelma pystyyn, ts. toinen reuna niin ylös, että myös vastakkaiset jalat voidaan kiinnittää kulmiinsa. Nostamisessa on oltava erittäin varovainen, sillä jo kiinnitetyt jalat eivät kestä vielä suuria sivuttaiskuormia. Jalkoja voidaan tukea kiristämällä esim. rautalangat jalkojen alapäästä kehikon toisen puolen alakulmiin väliaikaiseksi tukivantiksi. Tämä menetelmä vaatii vapaata lattiatilaa toisessa suunnassa n. 3,6 m ja toisessa niin paljon, että ruuvit saadaan kiinnitettyä, eli minimissään n. 3 metriä. Seuraavat vaipan osat asennetaan nyt valmiina olevan kehikon alalaippaan edellisessä kappaleessa kerrotulla tavalla. Kokoonpano jatkuu pohjakartion osien asentamisella (Kuva 9).

10 Kuva 9, Pohjakartion osien asentaminen Osia on ehkä helpointa käsitellä, jos ne ripustetaan yksi kerrallaan kehyksen alareunaan ja kulmasta eri suuntiin lähtevät sivut kiinnitetään myös toisiinsa, jolloin ne asettuvat likimäärin oikeaan asentoon. Nyt on syytä huomata, että siilon sisään tulee levyristikko (Kuva 10), jonka tarkoituksena on vähentää pelletin holvaantumistaipumusta.

11 Kuva 10, Holvaantumisenestoristikon asennuspaikka (ympyröity) Tämä ristikko kootaan neljästä erillisestä levystä ja se voidaan koota joko ulkona tai siilon sisällä, kunhan varmistutaan, että se saadaan sisään ennen kuin kaikki pohjakartion osat on kiinnitetty toisiinsa. Kun jälleen kaikki ruuvit on asennettu ns. sormikireyteen ja nurkat tiivistetty, voidaan ruuvit kiristää lopulliseen tiukkuuteensa. Tämän jälkeen tarkistetaan, että keskiristikko on niin, että kunkin sakaran reuna asettuu pohjakartion sivun keskellä olevan sauman kohdalle. Seuraavaksi kiinnitetään pohjakartion alaosa (Kuva 11) jo valmiina olevan rakennelman alalaippaan, jonka jälkeen voidaan aloittaa sulkupellin ja alalaatikon asennus (Kuva 12).

12 Kuva 11, Pohjakartion alaosa (ympyröity)

13 Ympyräsegmentti Pellin ylälevy Läppä Välikehys Pellin alalevy Ruuvipönttö Pöntön kiinnityslista (huomaa: erilaiset eri puolilla) Kuva 12, Alalaatikon asennus ja osat Asennusta varten voidaan alalaatikko erottaa sulkupellistä. Välttämätöntä se ei ole, jos toisaalta pellin vivun suunta ja toisaalta ruuvinkuljettimen lähtösuunta saadaan sopimaan. Pellin yläpinnassa on kaksi puoliympyräsegmenttiä. Toinen näistä irrotetaan kokonaan ja toisen kiinnitysruuveja löysätään niin paljon, että pelti voidaan liu uttaa alakartion kaulassa olevan laipan varaan. Irrotettu segmentti asennetaan paikalleen ja molempien ruuveja kiristetään niin, että kauluksen laippa lukittuu pellin kannen ja segmenttien väliin. Ennen lopullista kiristämistä asennetaan alalaatikko paikalleen ja kokonaisuus käännetään niin, että ruuvikuljettimen reikä osoittaa haluttuun suuntaan. Jos segmenttien ruuvit kiristetään liian tiukkaan, voi pellin liikkuminen estyä. Ruuvikuljettimen läpiviennin tiivistämistä varten kiinnitetään laipan avulla kumitiiviste, jonka reikää venytetään niin, että ruuvikuljetin mahtuu lävitse. Jos ruuvikuljettimen koko on niin suuri että kumi ei veny riittävästi, voidaan läpivientireikää suurentaa leikkaamalla.

Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle

Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORXruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja 3 kpl

Lisätiedot

Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla

Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Lue koko asennusohje, ennen kuin aloitat asennuksen. Tämä on näkyvällä vesikourulla varustetun Santex-huoneen 81 ohjeellinen asennusohje.

Lisätiedot

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Lisätiedot

Asennusja käyttöohje. Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835. 408110 (fi)

Asennusja käyttöohje. Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835. 408110 (fi) Asennusja käyttöohje Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835 408110 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 Kanunki, Salo Puh. +358 2 774 4700 Fax +358 2 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi

Lisätiedot

PIENTEN SIILOJEN NOSTO OHJE (Ø4, 60m Ø 5,35m & Ø6,10m)

PIENTEN SIILOJEN NOSTO OHJE (Ø4, 60m Ø 5,35m & Ø6,10m) PIENTEN SIILOJEN NOSTO OHJE (Ø4, 60m Ø 5,35m & Ø6,10m) SIILOJEN NOSTO OHJEET (4, 60 5,35 & 6,10). PIENET KARTIOPOHJASIILOT Suositeltu pystytystapa on kuvattu alla. 1- Kokoa ylin runkolevyjen kehä valmisteltuun

Lisätiedot

Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja

Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja Asennusohjeet Huvimajoille Festivo 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

AURINKOKERÄIMIEN KATTOKIINNITYS

AURINKOKERÄIMIEN KATTOKIINNITYS AURINKOKERÄIMIEN KATTOKIINNITYS ASENNUSOHJE KAUKORA OY Sisällys Toimitussisältö... 3 Yleistä... 4 Kattokoukkujen asennus... 4 Alumiiniprofiilien asennus... 6 Asennus katolle... 7 Aurinkokeräimien kattokiinnitys

Lisätiedot

Asennusohje ANTTI M06 2W KUIVURIT KENNO (fi)

Asennusohje ANTTI M06 2W KUIVURIT KENNO (fi) Asennusohje ANTTI M06 2W KUIVURIT KENNO 40807 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 2540 Kanunki, Kuusjoki Puh. +58 2 774 700 Fax +58 2 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi www.antti-teollisuus.fi

Lisätiedot

TUOTEKORTTI: RONDO L1

TUOTEKORTTI: RONDO L1 TUOTEKORTTI: RONDO L1 Tuotekoodi: Rondo L1-W-Fe RR40-1,0 (tyyppi, hyötyleveys=w, materiaali, väri, ainepaksuus) kuva 1: Rondo L1 seinäliittymä, pystyleikkaus TUOTEKUVAUS Käyttötarkoitus Raaka-aineet Värit

Lisätiedot

FLAAMING OY. Smart Syväsäiliöt. Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon!

FLAAMING OY. Smart Syväsäiliöt. Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon! - Jätehuollon laitteet FLAAMING OY Smart Syväsäiliöt Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon! Olette ostaneet Smart Syväsäiliö tuotteen, joka on tehokas jätteenkeräysjärjestelmä. Lue tämä ohje,

Lisätiedot

Tynnyrisaunan asennusohje (1013)

Tynnyrisaunan asennusohje (1013) Tynnyrisaunan asennusohje (1013) 1 Asenna tynnyri suoralla alustalla Huom: Osa no: 1 ei kuulu toimitukseen. Asenna saunan tukiosa, osat sopivat jyrsittyihin uriin. Ruuvaa kiinni osat (ruuvien reijät merkittyinä,

Lisätiedot

Turvallisuus. Asennuksessa tarvittavat työkalut. Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.

Turvallisuus. Asennuksessa tarvittavat työkalut. Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä. Kuomun asennusohje Turvallisuus Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.! kuomun nostaminen, siirtäminen ja kääntäminen kevennysjousien asentaminen tuulihaan asentaminen varmistettava peräkärryn

Lisätiedot

HUOMAA! ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ VÄLIT TIIVISTETÄÄN SILIKONILLA. MUUTEN VESI VOI TUNKEUTUA RAKENTEISIIN. Asennusohjeet Vinter-liukuovet

HUOMAA! ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ VÄLIT TIIVISTETÄÄN SILIKONILLA. MUUTEN VESI VOI TUNKEUTUA RAKENTEISIIN. Asennusohjeet Vinter-liukuovet Lue asennusohjeet läpi ennen töiden aloittamista. Jotta kehykset eivät vaurioituisi kuljetuksen aikana, ne toimitetaan osina. Olemme kuitenkin testanneet koko järjestelmän paneeleineen ennen toimitusta

Lisätiedot

Satulinna 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja

Satulinna 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja Asennusohjeet Huvimajoille Satulinna 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

Asennusohje ANTTI M06 3W KUIVURIT YLÄSÄILIÖ (fi)

Asennusohje ANTTI M06 3W KUIVURIT YLÄSÄILIÖ (fi) Asennusohje ANTTI M06 3W KUIVURIT YLÄSÄILIÖ 0808 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 530 Kanunki, Kuusjoki Puh. +358 77 700 Fax +358 77 777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi www.antti-teollisuus.fi 01-01-010

Lisätiedot

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje MASADOOR autotallinovet Asennusohje Tämä asennusohje on tehty ammattitaitoisen asentajan käyttöön. Ohjeessa on piirroksia, joissa on komponentteja, joita ei aina oveen asenneta. Ennen asennuksen aloittamista

Lisätiedot

Asennusohjeet Sektoroitu ENVENTUS-roottori vaipalla

Asennusohjeet Sektoroitu ENVENTUS-roottori vaipalla Lämmönsiirrin sisältää: Vaipan kahdessa osassa Roottorilohkot Navan, akselit, laakerit ja peitelevyt Puolat Kotelon, lukkomutterit ja kiristysruuvit Asennustarvikkeet: Kehikko ja narut Kiristyshihna (väh.

Lisätiedot

Asennusohje ANTTI M06 2W KUIVURIT YLÄSÄILIÖ (fi)

Asennusohje ANTTI M06 2W KUIVURIT YLÄSÄILIÖ (fi) Asennusohje ANTTI M0 W KUIVURIT YLÄSÄILIÖ 080 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 530 Kanunki, Kuusjoki Puh. +358 00 Fax +358 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi www.antti-teollisuus.fi 01-01-0 Yläsäiliö

Lisätiedot

Teräskehäisten liukuovien asennusohje

Teräskehäisten liukuovien asennusohje Teräskehäisten liukuovien asennusohje Asenna yläliukukisko kuvan. osoittamalla tavalla varjoura näkyvään suuntaan päin Aseta alaliukukisko lattialle. Oikea kohta on mm yläliukukiskon etureunasta alaliukukiskon

Lisätiedot

KUVULLISEN NUOTIOALUSTAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET

KUVULLISEN NUOTIOALUSTAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET KUVULLISEN NUOTIOALUSTAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET A Kupu, savupiippuputki ja -hattu Osat: A1. Savupiippuputki A2. Piippuhattu A3. Kupu B Nuotioalusta, tukiputki ja grillausritilä Osat: B1. Nuotioalusta,

Lisätiedot

Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta.

Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta. Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Lisätiedot

Asennusohje aurinkopaneeliteline

Asennusohje aurinkopaneeliteline Asennusohje aurinkopaneeliteline Sisällysluettelo 1. Kehikon kokoonpano ja kiinnitys kattoon...3 2. Aurinkopaneelien asennus...4 3. Aurinkopaneelien sähköinen kytkentä...7 3.1 Kytkentä pienjänniteverkkoon...7

Lisätiedot

Asennusja käyttöohje. Kaatoallas Skandia kuljettimille (fi)

Asennusja käyttöohje. Kaatoallas Skandia kuljettimille (fi) Asennusja käyttöohje Kaatoallas Skandia kuljettimille 408115 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 Kanunki, Salo Puh. +358 2 774 4700 Fax +358 2 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi www.antti-teollisuus.fi

Lisätiedot

Allround-silta. ARS-asennusohje LAYHER -TELINEJÄRJESTELMÄ RAKENNAMME TURVALLISET TYÖOLOSUHTEET

Allround-silta. ARS-asennusohje LAYHER -TELINEJÄRJESTELMÄ RAKENNAMME TURVALLISET TYÖOLOSUHTEET Allround-silta LAYHER -TELINEJÄRJESTELMÄ ARS-asennusohje RAKENNAMME TURVALLISET TYÖOLOSUHTEET 1 1. JOHDANTO Asennuksessa on käytettävä ainoastaan Layherin alkuperäisosia. Ennen asennusta tarkasta huolella

Lisätiedot

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET Innoros Oy :: Paanakedonkatu 20 :: 28100 Pori :: Puh. 0424-852200 :: www.ultimatemarket.com Perustuksen teko Perustussuositus: Sorapatja, vähintään 20 cm paksu ja halkaisijaltaan

Lisätiedot

Asennus. CE-sarja Pehmeä E-Z Vac -kaksoiskerääjä Z Master sarjan leikkureille. Irralliset osat. Asennusohjeet

Asennus. CE-sarja Pehmeä E-Z Vac -kaksoiskerääjä Z Master sarjan leikkureille. Irralliset osat. Asennusohjeet Form No. CE-sarja Pehmeä E-Z Vac -kaksoiskerääjä Z Master 000 -sarjan leikkureille Mallinro: 9-990 -9 Rev A Asennusohjeet Huomaa: Koneen vasen ja oikea puoli määritellään normaalista käyttöasennosta käsin.

Lisätiedot

Kiinnitystankopari sekä eturungon iskunvaimentimen alatukivarsien takapidike

Kiinnitystankopari sekä eturungon iskunvaimentimen alatukivarsien takapidike RAKENNUSOHJE Kiinnitystankopari sekä eturungon iskunvaimentimen alatukivarsien takapidike 35 Tämän lehden liitteenä sait viisi uutta etujousituksen osaa mittakaavan 1:7 F2007- autoasi varten: kaksi kiinnitystankoa,

Lisätiedot

Asennusohje. Turner 200

Asennusohje. Turner 200 Asennusohje Turner 200 Ovi on pakattu kahteen pahvipakkaukseen. Toisessa pakkauksessa on oven asennustarvikkeet ja toisessa ovielementit (4kpl). Käsittele ovielementtipakettia hyvin varovasti, sillä lamelleihin

Lisätiedot

Yleiset ohjeet, ulkosovitus EUBA-20/53, EUBB- 60/84

Yleiset ohjeet, ulkosovitus EUBA-20/53, EUBB- 60/84 Toimitus EUB(A,B) toimitetaan yhtenä yksikkönä, ts. palkkialustalle kokoonpantuna koneena, jossa on katto, ks. kuva 1. Vaihtoehtoisesti kone voidaan toimittaa myös lohkoina, joissa on katto ja palkkialusta

Lisätiedot

HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA!

HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA! Metallioven karmin vastakappaleiden HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA! Metallioven karmin vastakappaleiden asennuksessa tulee noudattaa useita varotoimenpiteitä. Huomioi turvallisuussyistä alla esitetyt varoitukset

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden Ohje nro Versio Osa nro 30668471 1.2 30682095, 30682096 Vetokoukku, kiinteä M8901547 Sivu 1 / 16 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000172 A0000165 IMG-213560 Sivu 2 / 16 IMG-223189 Sivu 3 / 16 IMG-213320

Lisätiedot

3 Seisontavalo 2 Valon kannatin (vain sarja ) 2 Lukkopultti (#10 1/2 tuumaa) (vain 4 sarja ) 4 Seisontavalojen asennus.

3 Seisontavalo 2 Valon kannatin (vain sarja ) 2 Lukkopultti (#10 1/2 tuumaa) (vain 4 sarja ) 4 Seisontavalojen asennus. Form No. Ajovalo- ja katsastusvarustussarja 202-malli ja uudempi Workman HD -työajoneuvo Mallinro: 20-5030 Mallinro: 20-5045 3386-909 Rev A Asennusohjeet VAARA KALIFORNIA Lakiesityksen 65 mukainen varoitus

Lisätiedot

TUOTE & ASENNUS OPAS 2011

TUOTE & ASENNUS OPAS 2011 TUOTE & ASENNUS OPAS 2011 1 一 Asennusopas ulkolattiat 1 Malli: Asennus FINA021 1.1 Tuotteen lyhyt johdanto: 1.1.1 Tuotteen muoto: Kiillotettu 1.1.2 Tuoteen profiili: Sileä 1.1.3 Tuotteen soveltaminen:

Lisätiedot

MUOTO-LAUTEET PL 277, 70101 KUOPIO Pyöräkatu 15, FINLAND puh. 017-2662555 fax 017 2662570 muotolauteet@muoto-lauteet.fi www.muoto-lauteet.

MUOTO-LAUTEET PL 277, 70101 KUOPIO Pyöräkatu 15, FINLAND puh. 017-2662555 fax 017 2662570 muotolauteet@muoto-lauteet.fi www.muoto-lauteet. MUOTO-LAUTEET PL 277, 70101 KUOPIO Pyöräkatu 15, FINLAND puh. 017-2662555 fax 017 2662570 muotolauteet@muoto-lauteet.fi www.muoto-lauteet.fi KOKOAMIS- JA ASENNUSOHJEET kulmamalli kulmaistuimella R890 KI

Lisätiedot

Uponor Reno Port Kylpyhuonekasetti. Asennusohje

Uponor Reno Port Kylpyhuonekasetti. Asennusohje Uponor Reno Port Kylpyhuonekasetti Asennusohje Tutustu huolellisesti asennusohjeeseen ennen asennusta! Projektitietoja Asennusohje Valmistelut Pura kylpyhuoneen kalusteet ja pintamateriaalit. 125 ø75 164

Lisätiedot

ASENNUSOHJE DEPO. ARITERM OY Asennus- ja käyttöohje - 10.06.2008-1/12

ASENNUSOHJE DEPO. ARITERM OY Asennus- ja käyttöohje - 10.06.2008-1/12 ASENNUSOHJE DEPO ARITERM OY Asennus- ja käyttöohje - 10.06.2008-1/12 OSALUETTELO Pääosat Osa Nr Nimike 1 1498 Spiraali PFlex Ø53 2 8143 Ruuvi T6SS M6 x 20 3 1433 Sovitusakselitappi 4 1365 Akselitappi 5

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly

Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly Asennus- ja käyttöohje Kuormalavahylly PÄÄDYN KOKOAMINEN Kiristysmomentti, ruuviliitos Ruuvi M0 8.8 Maks. kiristysmomentti 7 Nm Ruuviliitoksiin on käytettävä lukitusmuttereita M0 luokka 8 Taptite M6 Maks.

Lisätiedot

PUOLIPYÖREÄN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE

PUOLIPYÖREÄN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE PUOIPYÖREÄN SDEVESIJÄRJESTEMÄN SENNUSOHJE 1 6 5 8 7 10 3 11 14 9 2 4 12 13 11 14 17 Tuotelista Nro Tuote 1 Pisko kouru 2 Pisko ulkokulma 90 3 Pisko sisäkulma 90 4 Pisko tukkopää, oikea ja vasen 5 Pisko

Lisätiedot

Kerabit Dual - asennusohjeet

Kerabit Dual - asennusohjeet Kerabit Dual - asennusohjeet Lue ohjeet huolellisesti ennen asennusta. Yleistä Alustaksi sopii raakaponttilaudoitus tai tarkoitukseen soveltuva rakennuslevy, esim. Kerabit OSB-kattolevy. Katon kaltevuus

Lisätiedot

Katariina 8K. Asennusohjeet Huvimajalle. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Pohja

Katariina 8K. Asennusohjeet Huvimajalle. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Pohja Asennusohjeet Huvimajalle Katariina 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä 4

Lisätiedot

Asennusohje kesäkuu 2015. Icopal Green Viherkaton räystäspellit

Asennusohje kesäkuu 2015. Icopal Green Viherkaton räystäspellit Asennusohje kesäkuu 2015 Icopal Green Viherkaton räystäspellit 1 Asennusohje Icopal Green Viherkaton räystäspellit Viherkaton räystäspeltejä on saatavana kaksi eri mallia: alaräystäälle tarkoitettu rei

Lisätiedot

Asennus. Ruohonkeräinsarja 68 cm:n DPA-kelaleikkuri Reelmaster 3100-D -sarjan ajoyksiköihin. Irralliset osat. Asennusohjeet.

Asennus. Ruohonkeräinsarja 68 cm:n DPA-kelaleikkuri Reelmaster 3100-D -sarjan ajoyksiköihin. Irralliset osat. Asennusohjeet. Form No. 3377-296 Rev C Ruohonkeräinsarja 68 cm:n DPA-kelaleikkuri Reelmaster 300-D -sarjan ajoyksiköihin Mallinro: 0385 Asennusohjeet Asennus Irralliset osat Tarkista alla olevasta taulukosta, että kaikki

Lisätiedot

Pyörivä lämmönsiirrin EQRB Jaettu roottori, koot eq- 056, 068, 079, 090

Pyörivä lämmönsiirrin EQRB Jaettu roottori, koot eq- 056, 068, 079, 090 Toimitusyksiköt Koot 056, 068, 079 ja 090 toimitetaan aina kahtena osana ja roottori jaettuna, ks. kuva 2. Mittausyhteet 1830 1835 Fig. 1 Kuva 2 Mitat ja painot Nosto ja kuljetus 3352 Huoltotila D/2 Kunkin

Lisätiedot

Paradise 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja 2.2.2015 1

Paradise 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja 2.2.2015 1 Asennusohjeet Huvimajoille Paradise 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORX-ruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja

Lisätiedot

Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

Freestanding Asennusohjeet

Freestanding Asennusohjeet sennusohjeet sennusvinkkejä 224 mm korkean ratkaisun kokoamiseen tarvitaan avustaja. Huomaa, että kaikissa seinästä irrallaan käytetyissä ratkaisuissa on oltava jalat kummallakin puolella. Jos sinulla

Lisätiedot

CENTER DESIGN. Asennusohjeet 1. MITTAKUVAT ILOXAIR OY. Piilipuunkatu RAISIO. ILOXAIR OY Huomisen ilmanvaihto Sivu 1/6

CENTER DESIGN. Asennusohjeet 1. MITTAKUVAT ILOXAIR OY. Piilipuunkatu RAISIO.  ILOXAIR OY Huomisen ilmanvaihto Sivu 1/6 ILOXAIR OY Huomisen ilmanvaihto Sivu 1/6 CENTER Asennusohjeet DESIGN 1. MITTAKUVAT ILOXAIR OY Piilipuunkatu 11 21200 RAISIO Asennettaessa Design - kupua vinoon sisäkattoon, tulee rakentaa ns. oikaisulaatikko,

Lisätiedot

Tuotekortti: Rondo R2

Tuotekortti: Rondo R2 1 Tuotekortti: Rondo R2 2 TUOTETIEDOT Tuotekoodi Rondo R2-W-Fe RR40-1,0 (tyyppi, hyötyleveys=w, materiaali, väri, ainepaksuus) Pakkaus - Paino 0-2000kg - Levyt pakataan puulavalle muovilla peitettynä ja

Lisätiedot

Kiinteät elementit ja mallin mukaan leikatut elementit.

Kiinteät elementit ja mallin mukaan leikatut elementit. Kiinteät elementit ja mallin mukaan leikatut elementit. Karmin ulkoleveys/korkeus = rungon aukkokoko Leveystoleranssi: +0 5 mm Korkeustoleranssi: +5 5 mm Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että

Lisätiedot

RAKENNUSSIRKKELI XW055

RAKENNUSSIRKKELI XW055 RAKENNUSSIRKKELI XW0 1 2 3 6 7 8 9 10 jalaitteet ole virheettömässä kunnossa. Kuvateksti, Kuva 1 Sahanterän suojus Sisään vedettävä pöydän jatke Pitkittäinen pidätin Moottori Nostohaarukka kuljetusta

Lisätiedot

Kevyt telakka asennusohjeet

Kevyt telakka asennusohjeet Kevyt telakka asennusohjeet Telakkapaketin sisältö Telakan pituus!!!!!!! 10 m 12,5 m 15 m 17,5 m 2,5 m!kiskoja!!!!! 8 10 12 14 Kiinnitysputkia!!!!! 4 5 6 7 Liitoslevyjä!!!!!! 12 16 20 24 Liitoskappaleita!!!!!

Lisätiedot

NOSTO-OVEN ASENNUSOPAS

NOSTO-OVEN ASENNUSOPAS NOSTO-OVEN ASENNUSOPAS Lue tämä asennusopas kokonaisuudessaan ennen oven asentamisen aloittamista. Noudata turvallisuusohjeita, jotta vältyt aineellisilta- ja henkilövahingoilta. Varmistaaksesi onnistunut

Lisätiedot

Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä.

Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä. Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä. Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että toimitus sisältää oikean määrän tarvikkeita. Katso tarvikeluettelo seuraavalta sivulta. HUOM! Ruuvit ovat Torx-ruuveja.

Lisätiedot

www.sheikki.fi KATTOSILLAN ASENNUSOHJEET

www.sheikki.fi KATTOSILLAN ASENNUSOHJEET www.sheikki.fi KATTOSILLAN ASENNUSOHJEET PISKO -KATTOSILLAT Kattosiltoja käytetään seinä- ja lapetikkaiden jatkeena turvallisten kulkuteiden rakentamiseen katoilla sijaitseville huoltokohteille esim. savupiipulle.

Lisätiedot

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE ENNEN KUIN ALOITAT Ennen kuin aloitat asennuksen, ota selvää paikallisilta viranomaisilta, tarvitseeko autotalli rakennusluvan. Lue käyttöohje huolellisesti ja noudata annettuja ohjeita.

Lisätiedot

Keskijännitekojeisto. Purkauskanavien asennusopas

Keskijännitekojeisto. Purkauskanavien asennusopas Uniswitch Keskijännitekojeisto Purkauskanavien asennusopas SISÄLLYSLUETTELO 1 Yhteenveto... 1 2 Kuljetus ja säilytys... 2 2.1 Toimituskunto... 2 2.2 Pakkauksen purkaminen asennuspaikalla... 2 2.3 Purkauskanavien

Lisätiedot

VILJASIILO PYSTYTYSOHJE Lue ohjekirja huolellisesti ennen siilon kokoamista ja talleta se vastaisuuden varalle.

VILJASIILO PYSTYTYSOHJE Lue ohjekirja huolellisesti ennen siilon kokoamista ja talleta se vastaisuuden varalle. VILJASIILO PYSTYTYSOHJE Lue ohjekirja huolellisesti ennen siilon kokoamista ja talleta se vastaisuuden varalle. Yrittäjäntie 22, 62375 Ylihärmä, Finland puh. 010 425 8000, fax 06 484 6251 www.reikalevy.fi

Lisätiedot

Kantokisko, ruuvit ja riippukiskot

Kantokisko, ruuvit ja riippukiskot Asennusvinkkejä Asennusvinkkejä Varo poraamasta sähköjohtoihin, kanaviin, putkiin tai muihin vahingoittuviin osiin. Jos olet epävarma näiden johtojen ja putkien sijainnista, ota yhteyttä sähköasentajaan

Lisätiedot

ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS

ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS Asennusohje 1 (6) ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS ASENNUSOHJE YLEISTÄ Elementit asennetaan runkotyövaiheessa kerros kerrallaan asennussuunnitelman mukaisessa järjestyksessä. Tilaaja/työmaa

Lisätiedot

Retrojasson asennus- ja huolto-ohjeet

Retrojasson asennus- ja huolto-ohjeet Retrojasson asennus- ja huolto-ohjeet Retrojasson asennusohje 1. Asennuspohjan valinta Laite painaa noin 30 kg. Seinäkiinnitystä varten Retrojasson takaseinässä on kaksi reikää. Kiinnitykseen käytetään

Lisätiedot

Ajattele julkisivu jonka kauneus on ikuista

Ajattele julkisivu jonka kauneus on ikuista Ajattele julkisivu jonka kauneus on ikuista Half Round Portsmouth Shake Puolipyöreät paanupaneelit Asennusohje Puolipyöreät Asennusohje Yleistä Varoitus: Muista, että paneelit laajenevat ja kutistuvat

Lisätiedot

ACO STAINLESS Lattiakourut teollisuustiloihin ja suurtalouskeittiöihin

ACO STAINLESS Lattiakourut teollisuustiloihin ja suurtalouskeittiöihin 19.2.2009 Asennus ACO STAINLESS Lattiakourut teollisuustiloihin ja suurtalouskeittiöihin Lattiakouru vesieristämätön betonilattia Modular 1000 Modular 2000 Yleistä Modular-sarjan lattiakourut on tarkoitettu

Lisätiedot

Kiitos, että valitsit laadukkaan LUXNEL -tuotteen!

Kiitos, että valitsit laadukkaan LUXNEL -tuotteen! Asennusohje Toimitussisältö Luxnel valopaneeli koostuu valaisinelementistä, laminoidusta valokuvasta ja karkaistusta turvalasista. Valaisinelementin on IP44 suojattu Virtalähde 24VDC IP65, pistotulpalla

Lisätiedot

Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle

Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1 Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1. Asennus a. Kaivon asennus betoni lattiaan : a.1 Kaivon asennus - Kaivo on kiinnitettävä tukevasti ennen valua. Kaivo kiinnitetään ympärillä

Lisätiedot

Rakennusprojekti. Rakenna istutuspöytä / kesäkeittiö

Rakennusprojekti. Rakenna istutuspöytä / kesäkeittiö Rakennusprojekti Rakenna istutuspöytä / kesäkeittiö Rakenna pihalle reilunkokoinen ja tukeva istutuspöytä, niin sinun ei tarvitse enää sotkea keittiössä ruukkujen ja multasäkkien kanssa. Pöytälevy on kestävää

Lisätiedot

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje Platina Pi-Ka ThermiSol Platina Pi-Ka essa kerrotaan ThermiSol Platina Kattoelementin käsittelyyn, kiinnitykseen ja työstämiseen liittyviä ohjeita. Platina Pi-Ka 2 1. Elementin käsittely... 3 1.1 Elementtikuorman

Lisätiedot

:: Suunnittelu- ja asennusohje. :: Suunnittelu- ja asennusohje

:: Suunnittelu- ja asennusohje. :: Suunnittelu- ja asennusohje :: Suunnittelu- ja asennusohje 1 2 :: Suunnittelu- ja asennusohje Muunto-järjestelmällä voit toteuttaa mitä erilaisimpia säilytysratkaisuja kodin eri tiloihin. Muunto perustuu seinäpanelointiin ja monipuoliseen

Lisätiedot

VAROITUS. Maksimi kantavuus: 135Kg (käyttäjä varusteineen).

VAROITUS. Maksimi kantavuus: 135Kg (käyttäjä varusteineen). Onnittelut ostoksestasi 25-875 kyttäyskoppi! Seuraavat tiedot on sisällytetty ohjeisiin: Turvallisuus ohjeet Varoitukset Pakkausten sisältö Asennusohje Huolto- ja hoito-ohjeet VAROITUS Maksimi kantavuus:

Lisätiedot

KOMEROT: - Tarkista, että kaikki tarvittavat osat ovat mukana

KOMEROT: - Tarkista, että kaikki tarvittavat osat ovat mukana RUNKOJEN KASAUSOHJE Alakaapit...2 Komerot...3 Yläkaapit...4 Laatikoston runko...5 Rullakiskolaatikoston runkokiskot...6 Rullakiskolaatikon kasaus...8 Rullakiskolaatikon etulevyn asenus...9 Vaimennetun

Lisätiedot

Santex Huone 80-86 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla

Santex Huone 80-86 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Santex Huone 80-86 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Lue koko asennusohje, ennen kuin aloitat asennuksen. Tämä on näkyvällä vesikourulla varustettujen Santex-huoneiden 80-86 yhteinen

Lisätiedot

Asennusohje. Fast Trac jääketjut

Asennusohje. Fast Trac jääketjut Asennusohje Fast Trac jääketjut Arvoisa lukija Tämä kirja sisältää ohjeet TRYGG Fast Trac jääketjujen asentamiseksi. Noudata aina näitä ohjeita, kun asennat jääketjut ensimmäisen kerran traktorin pyöriin.

Lisätiedot

Jarruakseli, -vipu ja -holkki, vaihteistokotelo, lukitusruuvi sekä kahdeksan ruuvia

Jarruakseli, -vipu ja -holkki, vaihteistokotelo, lukitusruuvi sekä kahdeksan ruuvia RAKENNUSOHJE Jarruakseli, -vipu ja -holkki, vaihteistokotelo, lukitusruuvi sekä kahdeksan ruuvia 251 Lehden nro 60 mukana sait 13 uutta radio-ohjattavan F2007-autosi osaa. Osat ovat vaihteistokotelo, jarruakseli,

Lisätiedot

Näin asennat. suihkukulman: SK-850

Näin asennat. suihkukulman: SK-850 Näin asennat suihkukulman: SK-850 Huomioithan että tuote on ehjä. kokoamisessa tarvittavia osia ei joudu pakkauksen mukana roskiin. tuotteen lasiosat on huolellisesti suojattava kokoamisen yhteydessä.

Lisätiedot

TULOILMAVENTTIILI VLR-100

TULOILMAVENTTIILI VLR-100 TULOILMAVENTTIILI VLR-100 Uuteen läpivientiin VELCO VLR-100 tuotekokonaisuus. Sisältää termostaatilla varustetun Velco korvausilmaventtiilin, F9 -luokan Filtrete suodattimen, ulkoritilän sekä jatko- ja

Lisätiedot

WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI

WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI 1 Perinteinen valesokkelirakenne Termotuote korjattu rakenne Asennus 2 Ennen työn aloittamista on aina tarkistettava päivitetyt viimeisimmät suunnitteluohjeet valmistajan kotisivuilta. Eristämisessä on

Lisätiedot

74 cm - 89 cm ASENNUSOHJEET KOMPACT

74 cm - 89 cm ASENNUSOHJEET KOMPACT 74 cm - 89 cm Suomi ASENNUSOHJEET KOMPACT KOMPACT - www.arke.ws Ennenkuin ryhdyt asennustyöhön, pura portaiden kaikki osat pakkauksistaan. Aseta kaikki osat tilavalle alustalle ja tarkista osien lukumäärä

Lisätiedot

Moottorin takakansi, tiiviste, ruuvi ja käynnistinakseli

Moottorin takakansi, tiiviste, ruuvi ja käynnistinakseli RAKENNUSOHJE Moottorin takakansi, tiiviste, ruuvi ja käynnistinakseli 295 Lehden nro 69 mukana sait seitsemän uutta osaa, jotka kuuluvat mittakaavan 1:7 F2007 autosi GX-21-moottorin mekaaniseen kokonaisuuteen.

Lisätiedot

Lasiseinän asennusohje

Lasiseinän asennusohje Lasiseinän asennusohje Sun Sauna Oy Kuormaajantie 40 40320 Jyväskylä puh. 0403470220 info@sunsauna.fi 1. Katon panelointi Lasiseinän yläreunassa käytetään normaalitilanteessa upotettavaa lasilistaa. Tällä

Lisätiedot

ECLISSE SINGLE ASENNUSOHJE

ECLISSE SINGLE ASENNUSOHJE ECLISSE SINGLE ASENNUSOHJE 1. Kehyksen kasaaminen 2. Kehyksen asentaminen väliseinärunkoon 3. Rakennuslevyjen kiinnittäminen 4. Oven asentaminen 5. Karmien asentaminen Noudata näitä asennusohjeita tarkasti

Lisätiedot

Asennusohje seinien alaosan patentoitu Termotuote korjausmenetelmä. WWW.LAMOX.FI

Asennusohje seinien alaosan patentoitu Termotuote korjausmenetelmä. WWW.LAMOX.FI Asennusohje seinien alaosan patentoitu Termotuote korjausmenetelmä. WWW.LAMOX.FI Seinien alaosan korjausmenetelmä Valesokkeli on ollut hyvin tyypillinen perustamistapa rivi- ja omakotitaloissa 1970- ja

Lisätiedot

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE ENNEN KUIN ALOITAT Ennen kuin aloitat asennuksen, selvitä paikallisilta viranomaisilta tarvitseeko autotalli rakennusluvan. Lue käyttöohje huolellisesti ja noudata annettuja ohjeita.

Lisätiedot

kääntyvän suihkuseinän:

kääntyvän suihkuseinän: Näin asennat kääntyvän suihkuseinän: mallit: SS-450 / 650 / 750 / 850 sekä niistä kiinteän suihkuseinän ja -nurkan Huomioithan että tuote on ehjä. kokoamisessa tarvittavia osia ei joudu pakkauksen mukana

Lisätiedot

ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO. Sisällysluettelo

ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO. Sisällysluettelo ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO Sisällysluettelo Muhvisiiviläkaivot s.3 Puhdistusputken P75 asennus s.8 Seinäkiinnikkeen asennus s.9 Putken jatkaminen s.11 Rengassiiviläkaivot s.12 1 Muhvisiiviläkaivot

Lisätiedot

Asennusohje ANTTI M06 2W KUIVURIT ILMAPÄÄDYT 1,0 M. 408075 (fi)

Asennusohje ANTTI M06 2W KUIVURIT ILMAPÄÄDYT 1,0 M. 408075 (fi) Asennusohje ANTTI M0 W KUIVURIT ILMAPÄÄDYT,0 M 00 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 0 Kanunki, Salo Puh. + 00 Fax + E-mail: antti@antti-teollisuus.fi www.antti-teollisuus.fi 0-0 Harjarivin sulut W (A0)...

Lisätiedot

Asennusohjeet FIX Road system

Asennusohjeet FIX Road system Asennusohjeet FIX Road system Ennenkuin aloitat: FIX Road systeemin asennus pitää tehdä kahden henkilön voimin, jotta vaurioilta vältytään ja työn jälki on parempi. Kiskot on asennettava niin ylös kuin

Lisätiedot

LK Jakotukkikaappi UNI

LK Jakotukkikaappi UNI LK Jakotukkikaappi UNI LK Kaappiläpivienti 25 suojaputkeen, Tuote nro 187 44 83 (Tilattava erikseen) LK Jakotukkikaappi UNI 350, Tuote nro 187 44 77 LK Jakotukkikaappi UNI 550, Tuote nro 187 44 78 LK Jakotukkikaappi

Lisätiedot

Liukuovijärjestelmä PLK. Asennusohje. Polanor Oy

Liukuovijärjestelmä PLK. Asennusohje. Polanor Oy Liukuovijärjestelmä PLK Asennusohje Polanor Oy Liukuovijärjestelmä PLK on tarkoitettu sisäkäyttöön ja kevyiden liukuvien väliovien ripustukseen. Järjestelmän avulla voidaan korvata levystä tai puusta valmistetut

Lisätiedot

Ovielementtejä on kaksi erilaista: 1. Perusovielementti 2. Pariovielementti, lisätilauksesta.

Ovielementtejä on kaksi erilaista: 1. Perusovielementti 2. Pariovielementti, lisätilauksesta. Asennusohjeet Asennustyön voi suorittaa yksi henkilö mutta työskentely pareittain on suositeltavaa. Elementit toimitetaan muovilla päällystetyllä paketilla, paketti on varastoitava ilmavasti maasta irti

Lisätiedot

KUIVAKÄYMÄLÄKOMERO KH-3

KUIVAKÄYMÄLÄKOMERO KH-3 KUIVAKÄYMÄLÄKOMERO KH-3 Kuivakäymäläkomero täyttää sisäasiainministeriön antamissa määräyksissä esitetyt vaatimukset. VTT on myöntänyt kuivakäymäläkomerolle sen vaatimusten mukaisuuden osoittavan tuotesertifikaatin

Lisätiedot

Asennusohje SILVER C RX/CX, koot 100/120

Asennusohje SILVER C RX/CX, koot 100/120 Asennusohje SILVER C RX/CX, koot 100/120 Asiakirjan alkuperäiskieli on ruotsi Oikeus muutoksiin pidätetään. www.swegon.fi 1 Sisällys 1. Asennus...3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Haalaus... 3 1.3 Mukana toimitetut

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJAN KASETTIMUOTITUS

VÄESTÖNSUOJAN KASETTIMUOTITUS VÄESTÖNSUOJAN KASETTIMUOTITUS Muottikaluston osat Muottikasetit 500 X 2200 mm sisäkasetti 500 x 2700 mm ulkokasetti 200/200 x 2200 mm sisäpuolen sisänurkkakasetti 200/200 x 2700 mm ulkopuolen sisänurkkakasetti

Lisätiedot

Lasikatot. Katon kaltevuus vähintään 6 = 105 mm/m.

Lasikatot. Katon kaltevuus vähintään 6 = 105 mm/m. Lasikatot Katon kaltevuus vähintään 6 = 105 mm/m. Takuun voimassaolo edellyttää tämän ohjeen noudattamista. Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että toimitus sisältää oikean määrän tarvikkeita.

Lisätiedot

Linnunpöntön kokoamisohje

Linnunpöntön kokoamisohje Linnunpöntön kokoamisohje Kiitämme Sinua leijonien rakennussarjan hankkimisesta. Kun seuraat kokoamisen työvaiheittaisia ohjeita huolellisesti, olet saanut rakennettua toimivan kodin linnulle. Rakennussarjojen

Lisätiedot

ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO

ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO VESISET Plus + ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO 50/ 75/ 100 mm SANEERAUS Kaivon asennus laattaan s.2 Kaivon asennustuurna s.3 Muhvin ja putken asennus s.4 Ylin kerros ja mutkat s.6 Seinäkiinnikkeet

Lisätiedot

ASENNUSOHJE HOVI-PORTAAT:

ASENNUSOHJE HOVI-PORTAAT: 1 ASENNUSOHJE HOVI-PORTAAT: yleistä: 1 ) Ensimmäisenä kun paketit aukaistaan, on erittäin tärkeää tarkistaa että kaikki osat ovat pakkauslistan mukaisesti mukana. Kaikki osat ovat numeroitu ja asennusvalmiita.

Lisätiedot

Asennus katolle lappeen suuntaisesti.

Asennus katolle lappeen suuntaisesti. 18.9.2014 Aurinkopaneelien asennusohje Asennus katolle lappeen suuntaisesti.! VAROITUS! Käytä turvavaljaita tai muuta tarkoituksenmukaista putoamisen estävää turvajärjestelyä asennustöissä katolla. Aurinkopaneelitelineet

Lisätiedot

Irrotettava vetokoukku

Irrotettava vetokoukku Ohje nro Versio Osa nro 30664448 1.0 Irrotettava vetokoukku EU M8901489 Sivu 1 / 13 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000165 A0000172 M8902414 Sivu 2 / 13 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen

Lisätiedot

ISKU AIR SEINÄN KOKOAMINEN.

ISKU AIR SEINÄN KOKOAMINEN. Sivu 1 / 15 Sivu 2 / 15 ISKU AIR SEINÄN KOKOAMINEN. Tarkista että toimitus sisältää pakkauslistan mukaiset tarvikkeet. Tarvittavat työkalut kokoamisessa ovat: Kuusiokolo 3mm, 5mm ja 6mm kiintoavaimet 13mm

Lisätiedot

Saab 9-3, Saab Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE.

Saab 9-3, Saab Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SCdefault 900 Asennusohje SITdefault MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Polkupyöräteline, vetolaitteeseen kiinnitettävä Accessories Part No. Group Date

Lisätiedot

KUIVAKÄYMÄLÄKOMERO KH-3

KUIVAKÄYMÄLÄKOMERO KH-3 KUIVAKÄYMÄLÄKOMERO KH-3 Kuivakäymäläkomero KH-3/4 KÄYTTÖTARKOITUS Kuivakäymäläkomeroa KH-3 käytetään K- ja S1-luokan väestönsuojissa, joissa se sijoitetaan väestönsuojan sisäpuolelle käymälätilojen ilmanvaihtoa

Lisätiedot