Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetuksen arvioinnin tukiaineisto"

Transkriptio

1 Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä humanistisen ja kasvatusalan perustutkintojen opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi. Aineiston tarkoituksena on toimia apuvälineenä arviointiryhmän täyttäessä itsearvioinnin kysymyslistaa. Esimerkkien kautta aukaistaan kysymyslistassa esitettyjen arviointinäkökulmien sisältöä kriteerien osalta. Samalla materiaalia voi hyödyntää tutkinnon osien opetuksen toteutussuunnitelmien laadinnassa. HUOM! Esimerkkilista ei ole kaikenkattava. Aineisto sisältää esimerkkejä humanistisen ja kasvatusalan eri tutkinnoista, joten listaa tulee käyttää soveltaen sitä arvioinnin kohteena olevaan tutkintoon. Myös arvioitaessa opetuksen toteutuksen kriteerien täyttymistä lähtökohtana on, että esimerkkilistan aiheita käsitellään tutkinnossa ja tutkinnon osissa niiden sisältöihin soveltuvalla tavalla. Ennen kriteerikohtaisiin esimerkkeihin siirtymistä kannattaa tutustua seuraavasta yhteenvedosta arvioinnin kohteena olevan tutkinnon tärkeimpiin kestävän kehityksen näkökohtiin. YHTEENVETO ALAN TUTKINTOJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN NÄKÖKOHDISTA Humanistisen ja kasvatusalan perustutkinnot ja niiden tärkeimpiä kestävän kehityksen näkökohtia (Lähde: Kestävää ammatillista koulutusta, OPH 2010): Tutkinto Tutkintokohtaiset näkökohdat Yhteiset näkökohdat Nuoriso- ja vapaaajanohjaus Viittomakielen ohjaus Lapsi- ja perhetyö Syrjäytymisen ehkäisy, syrjintä ja syrjinnän käsittely Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, nuorisokulttuurien ymmärtäminen Terveys- ja liikuntakasvatus Luontoympäristöjen hyväksikäyttö nuorisotoiminnassa ja ympäristön huomioon ottaminen luontotoiminnan järjestämisessä Kestävän kulutuksen kasvatus Esteettömyydestä ja osallistumisen mahdollisuuksista huolehtiminen Sosiaalisen verkottumisen tukeminen Kehitysvammaisten asiakkaiden ympäristökasvatuksen toteutus Lapsen perustarpeista huolehtiminen Lapsen ja perheen kohtaamisen etiikka (mm. vaitiolovelvollisuus, erilaisuuden kunnioittaminen, tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus, katsomuksellisten kysymysten huomioon ottaminen) Lapsen toimintaympäristön järjestäminen motivoivaksi ja lapsen itsenäistä toimintaa ja erityistarpeita tukevaksi Perheiden opastaminen kestävässä kulutuksessa Materiaali- ja energiatehokkuus omassa työssä ja vapaa-aikana (hankinnat, materiaalien, välineiden ja laitteiden valinta ja käyttö, liikkuminen) Yhteiskunnan järjestelmien tuntemus (esim. kierrätys-, energia-, suunnittelu- ja logistiset järjestelmät) Oma työturvallisuus erilaisissa toimintaympäristöissä Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Ohjattavien kokonaisvaltainen turvallisuuden, hyvinvoinnin ja kasvun edistäminen Avoimuuden, yhteistoiminnallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäminen Tasa-arvon, monikulttuurisuuden ja yksilöllisyyden huomioon ottaminen Kulttuurisen pääoman kasvattaminen sekä suomalaisen ja paikallisen kulttuurin vahvistaminen Syrjäytymisen ehkäisy Ohjattavien osallistumisen mahdollisuuksien ja vaikuttamisen taitojen tukeminen Ympäristö-, terveys- ja suvaitsevaisuuskasvatuksen kytkeminen ohjaustyöhön Eettinen kasvun tukeminen, arvokasvatus

2 Esimerkkejä opetuksen kriteerikohtaisista sisällöistä humanistisen ja kasvatusalan tutkinnoissa KRITEERI 15: Opetus antaa valmiuksia oman ammattialan järjestelmien ja prosessien toiminnan ja niiden kestävän kehityksen näkökohtien ymmärtämiseen sekä oman työn suunnitteluun kokonaisuutena kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Kestävän kehityksen ammattiosaamisen tavoitteet (työprosessin hallinta): Opiskelija hahmottaa oman ammattialansa toimintaympäristöä ja järjestelmiä sekä tuotteiden ja palveluiden elinkaaren ja siihen liittyviä ympäristö-, turvallisuus-, terveys- ja eettisiä näkökohtia. Hän osaa tunnistaa omassa työympäristössään ja työprosessissaan kestävän kehityksen näkökohtia, joihin tulee kiinnittää huomiota jo työn suunnitteluvaiheessa. Opiskelija osaa suunnitella ja kehittää työympäristöään ja työprosessin toteutusta kokonaisuutena kestävän kehityksen mukaiseksi. Opiskelija hahmottaa oman työprosessinsa materiaalivirtojen, energiankulutuksen ja turvallisuusasioiden kokonaisuuden ja osaa hallita niitä omassa työssään. Hän tuntee ympäristö-, laatu- ja työterveys- ja turvallisuusjärjestelmien vaatimukset työprosessin ohjaajina ja osaa toimia niiden mukaan työtehtävissään. Ammattialan toimintaympäristö, järjestelmät ja prosessit Tuotteiden ja palveluiden elinkaaren ympäristö-, turvallisuus-, terveys- ja eettiset näkökohdat ja niiden huomioon ottaminen työn suunnittelussa Ihmisen elämänkaari ja eri elämänvaiheisiin liittyvät henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tekijät, humanistisen ja kasvatusalan työn vaikutusmahdollisuudet hyvinvoinnin edistämiseen elinkaaren eri vaiheissa Yhteiskunnan tukiverkosto eri-ikäisten kansalaisten ja maahanmuuttajien koulutus- ja hyvinvointipalveluissa, verkoston hyödyntäminen oman alan työtehtävissä Järjestösektorin rooli ja tehtävät eri-ikäisten kansalaisten hyvinvointipalveluiden tuottajana Yhteiskunnan jätehuolto- ja kierrätysjärjestelmien toiminta Alan palveluiden elinkaaren vastuullisuus- ja ympäristö- sekä energia- ja materiaalitehokkuusnäkökohdat - alalla käytössä olevien tuotteiden ja materiaalien raaka-aineet, niiden terveellisyys ja alkuperä sekä tuotannon ympäristö- ja eettinen vastuullisuus - raaka-aineiden ja tuotteiden jalostusketju, varastointi ja kuljetukset - tuotteiden pakkaaminen - materiaalien ja aineiden käyttö ja jätteen synty palvelujen tuottamisessa - veden ja energian kulutus työprosessissa (koneet ja laitteet) ja kiinteistöissä - haitallisten kemikaalien käyttö (terveys- ja ympäristövaikutukset) - materiaalien kierrätys ja jätehuollon järjestäminen Kestävän kehityksen näkökohtien tunnistaminen omassa työprosessissa ja työympäristössä sekä kestävän kehityksen mukaisen palvelutoiminnan suunnittelu kokonaisuutena Keinoja: - työympäristön ja työn ympäristö-, turvallisuus- työterveys- ja turvallisuus-, hyvinvointi ja kulttuuristen näkökohtien kartoittaminen - kestävän kehityksen näkökohtien huomioon ottaminen työn suunnittelussa - kestävän kehityksen ohjelman tai vast. suunnitelman laatiminen työpaikalle (ympäristöasiat, sosiaaliset, terveydelliset sekä kulttuuriset ja esteettiset näkökohdat) - epäkohtiin puuttuminen, korjaavat toimenpiteet ja työprosessin/työympäristön kestävän kehityksen asioiden kehittäminen Työn ja työympäristön keke-näkökohtia: - eettiset ja ympäristövastuulliset hankinnat - materiaalien kulutus - jätteiden lajittelu sekä tavaroiden uudelleenkäyttö ja kierrätys - sähkön, lämmön ja veden kulutus työympäristöissä - kemikaalien käyttö - kuljetukset ja liikkuminen - ruuan/elintarvikkeiden ympäristövaikutukset - turvallisuus ja työsuojelu - tilojen siisteys ja puhtaus - elintarvikehygienia

3 - kulttuuriset, uskonnolliset ym. näkökohdat palveluiden tuottamisessa - asiakkaiden kokonaisvaltainen hyvinvoinnin edistäminen Kestävän kehityksen näkökohtien huomioon ottaminen projektien suunnittelussa ja toteutuksessa - mm. projektin tavoitteiden ekologista, sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista kestävyyttä edistävien vaikutusten tunnistaminen ja perustelu projektihakemuksessa; näkökohdat projektin toteutuksessa: esim. vastuulliset hankinnat, materiaalien ja energian säästäminen, kuljetukset ja liikkuminen ym. - verkostoitumisen hyödyntäminen Työprosessin materiaalivirtojen hallinta ja huomioon ottaminen työn suunnittelussa (jätteen synnyn ehkäisy, lajittelu, kierrätys) Luontotapahtuman järjestäminen kestävän kehityksen näkökohdat huomioon ottaen - mm. jokamiehenoikeudet, herkkien luontokohteiden huomioon ottaminen, häiriön minimointi luonnolle ja paikallisille asukkaille, jätteen synnyn ennaltaehkäisy ja jätehuolto, kuljetukset ja liikkuminen Jätteen synnyn ehkäisy omassa työpaikassa ja sen ulkopuolella tuotettavissa ohjauspalveluissa, vaikutusmahdollisuudet oman työn suunnittelussa Hankinnat: - pakkausjätteen vähentäminen, esim. vähäjätteiset/palautettavat pakkaukset, oikeat pakkauskoot - kertakäyttöisten materiaalien ja tuotteiden korvaaminen kestokäyttöisillä - kestävät ja pitkäikäiset laitehankinnat (esim. ATK-laitteiden kapasiteetti, yhteensopivuus ja laajennettavuus, leasing tai vuokraus) - koneiden, laitteiden ja välineiden huollon varmistaminen - ympäristömerkittyjen tuotteiden hankinta - vaarallisten ja haitallisten kemikaalien korvaaminen haitattomammilla - tavaroiden yhteiskäyttö, lainaus, vuokraus tai liisaus ostamisen sijaan Toimistotyön suunnittelu: - mahdollisuus esim. sähköiseen viestintään, muistioihin, arkistointiin ja laskutukseen, materiaalin jakaminen ja esittäminen sähköisesti - kaksipuoleisen tulostuksen ja kopioinnin mahdollistavat laitteet, käyttäjien perehdytys, paperinkulutuksen seuranta - etäkokousjärjestelyt Kierrätysjärjestelmä: - tehokas ja toimiva jätteiden lajittelu, kalusteiden, laitteiden ja tarvikkeiden kierrätyksen toteutus sekä kierrätystuotteiden käyttö työpaikan omassa toiminnassa Lisätietoa jätteen synnyn ehkäisystä toimistoissa: Kemikaalien ym. aineiden käytön vähentäminen työprosessin suunnittelussa Työpaikan/työympäristön kierrätysjärjestelmän tunteminen ja jätteiden lajittelun toteutus - jätteen lajittelu: kertakäyttötuotteet, lehdet ja mainokset, konttoripaperi, lasi, muovit, metallit, pakkausjäte, biojäte, nestekartonki, pakkauspaperi, pahvi, kartonki - energiajätteen keräys ja siihen sopivat jätejakeet - sähkö- ja elektroniikkajätteen keräys ja kierrätysjärjestelmä - kierrätyspullojen, koneiden, laitteiden, värikasettien, kalusteiden ym. kierrätyksen toteutus - lajittelun organisointi eri tiloissa ja jätehuoneessa - lajittelun ja jätteiden keräyksen organisointi työpaikan ulkopuolella tuotettavissa ohjauspalveluissa Työpaikalla syntyvät ongelmajätteet sekä niiden oikean käsittelyn ja varastoinnin järjestäminen - esim. paristot, akut, loisteputket, maalit, lakat, puhdistusaineet, vanhat kylmälaitteet, öljyt, voiteluaineet, ym. kemikaalit - varastotilojen vaatimukset, jätteiden merkinnät, kirjanpito ja ongelmajätteiden toimittaminen käsiteltäväksi

4 Työprosessin energiatehokkuuden hallinta ja huomioon ottaminen työn suunnittelussa (koneet, laitteet, järjestelmät, kuljetukset) Työpaikan LVI-järjestelmän toiminta ja energiansäästömahdollisuudet - hukkalämmön hyödyntäminen ja lämpöpumput - tilojen lämmityksen ja ilmastoinnin säädöt - sisävalaistuksen ja ilmastoinnin tarve- tai aikaohjaus - vettä säästävät wc-istuimet, hanat ja suihkut - laitteiden säännöllinen huolto ja puhdistus sekä toimintakunnon seuranta (esim. ilmastointi, lämpöpumput, kylmälaitteet, vesikalusteet) Työpaikan koneiden ja laitteiden energiankulutus ja energiansäästö työtehtävissä - energiatehokkuus laitahankintojen kriteerinä (esim. tietokoneet, AV-laitteet, energiansäästölamput, energiaa säästävät kylmälaitteet) - kylmälaitteiden energiatehokas sijoittaminen, huurteenpoisto ja puhdistus sekä oikea lämpötila - tietokoneiden, kopiokoneiden, tulostinten ym. laitteiden energiansäästöasetusten käyttö, laitteiden sammuttaminen yöksi Työorganisaation ekologiset energiaratkaisut ja niiden hyödyntäminen - uusiutuvista energianlähteistä tuleva sähkö ja lämpö: hake- tai pellettilämmitys, maalämpö, aurinkoenergian hyödyntäminen, biopolttoaineet koneissa ja ajoneuvoissa, ekosähkön kriteerit ja hankintamahdollisuudet Ohjauspalveluihin liittyvien kuljetusten ja liikkumisen järjestäminen ympäristöä säästävällä tavalla Työprosessin turvallisuus- ja hyvinvointiasioiden hallinta ja huomioon ottaminen työn suunnittelussa Alan työorganisaatioiden turvallisuusasioiden hallinnan kokonaisuus - henkilöturvallisuus: esim. sähköiskut, vaaratilanteet koneiden ja laitteiden käytössä, kaatuminen, liukastuminen, putoaminen, paloturvallisuus, vaaralliset aineet, sisäilma, melu, väkivaltatilanteet - tietoturvallisuus: asiakastiedot - elintarvikkeiden käsittelyyn ja jakeluun liittyvän omavalvonnan toteutus (esim. tilapäinen elintarvikkeiden myynti ja jakelu tapahtumissa) Kiinteistön turvallisuus- ja pelastussuunnitelmien sisällön tunteminen Työterveyshuollon toteutus työpaikalla Omaan työprosessiin ja työympäristöön liittyvät turvallisuus- ja terveys- ja hyvinvointinäkökohdat sekä oman työn suunnittelu kokonaisuutena näkökohdat huomioon ottaen - työpisteiden ja työtehtävien ergonomia - sisäilman laatu, melu, lämpöolot, valaistus - elintarvikkeiden käsittely sekä elintarvikkeiden turvallisuus- ja terveysvaarat - henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen - tilojen paloturvallisuus, palohälyttimet huoneissa ja muissa tiloissa - sähköturvallisuus - pelastussuunnitelma ja toiminta hätätilanteissa - poistumistiet ja niiden merkinnät - kynnysten, portaiden ym. vaarapaikkojen turvallisuus ja merkinnät - työturvallisuus koneiden ja laitteiden käytössä - oman työn fyysisen kuormituksen arviointi ja työn sovittaminen kuormitukseen - työn henkiset kuormitustekijät ja niiden huomioon ottaminen - oman henkilöturvallisuuden varmistaminen erilaissa toiminnoissa, väkivaltatilanteisiin varautuminen - asiakkaan toimintaympäristön turvallisuus- ja terveysriskit ja niihin puuttuminen - tietoturva-asioiden hallinta Ohjaustilanteisiin ja -palveluihin liittyvien turvallisuusriskien kokonaisuus, riskien tunnistaminen ja turvallisuusasioiden hallinta, ohjattavan ryhmän turvallisuudesta huolehtiminen erilaisissa ympäristöissä, tarvittavat vakuutukset (lapset, nuoret, vanhukset) Turvallisuusriskeistä, vaaratilanteista ja onnettomuuksista raportointi ja toimenpiteisiin ryhtyminen

5 Laatu-, ympäristö- ja turvallisuusjärjestelmien vaatimusten huomioon ottaminen työn suunnittelussa ja toteutuksessa Alakohtaiset kestävän kehityksen näkökulmat työprosessin suunnittelussa: - Kestävän kehityksen huomioon ottaminen asiakkaan ohjauksessa - Kestävä kehitys liiketoiminnassa Työpaikan kestävän kehityksen ohjelman tai ympäristö-, laatu- ja työterveys ja turvallisuusjärjestelmän vaatimukset Järjestelmien ohjausvaikutus työprosessiin Asiakkaan opastaminen kestäviin valintoihin ja toimintatapoihin omassa toimintaympäristössään - ekologisesti kestävät ja eettiset, terveelliset ja turvalliset hankinnat - energian ja veden säästö - jätteiden lajittelu ja kierrätys - vähäpäästöisten ja taloudellisten kulkutapojen valinta, ym. Kestävän kehityksen kasvatuksen ja ympäristökasvatuksen suunnittelu ja kytkeminen eri-ikäisten ohjaustyöhön Terveys-, ravitsemus- ja liikuntakasvatuksen suunnittelu ja kytkeminen eri-ikäisten ja erilaisten asiakkaiden ja ryhmien ohjaustyöhön Arvokasvatuksen suunnittelu ja kytkeminen lasten ja nuorten ohjaustyöhön Tasa-arvo sekä syrjinnän ja syrjäytymisen ehkäisy ohjaustyössä Sosiaalista tukea tarvitsevien nuorten ja perheiden tunnistaminen ja tukitoimenpiteiden suunnitteluun osallistuminen Asiakkaan hyvinvoinnin tukeminen kokonaisuutena elämän eri osa-alueilla - perustarpeista huolehtiminen ja yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen - iän ja kulttuuritaustan huomioon ottaminen - lapsen toimintaympäristön järjestäminen motivoivaksi ja lapsen itsenäistä toimintaa ja erityistarpeita tukevaksi - fyysinen ja psyykkinen terveys ja turvallisuus - ennaltaehkäisevä terveystyö - sosiaalisen ja yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistaminen ja syrjäytymisen ehkäisy - ympäristön viihtyisyys, virikkeellisyys, hygienia ja siisteys, ym. Ohjattavan yksilön ja ryhmän tukeminen vaikeissa elämäntilanteissa ja kriiseissä Suomalaisen ja paikallisen kulttuuriperinnön hyödyntäminen ohjaustyössä Monikulttuurisuuden ja uskonnollisen taustan huomioon ottaminen ohjaustyössä ja toiminnan suunnittelu monikulttuurisessa työympäristössä Kestävän kehityksen hyödyntäminen humanistisella ja kasvatusalalla toimivan yrityksen/organisaation liiketoiminnassa (imago, palvelutuotteet, markkinointi) KRITEERI 16: Opetus antaa valmiuksia oman ammattialan työmenetelmien, välineiden ja materiaalien arviointiin ja valintaan kestävän kehityksen näkökulmasta. Kestävän kehityksen ammattiosaamisen tavoitteet (työmenetelmien, välineiden ja materiaalien hallinta): Opiskelija tuntee ja osaa selvittää omalla ammattialalla käytössä olevien materiaalien, aineiden, välineiden ja palveluiden ympäristö-, terveys-, turvallisuus- ja vastuullisuusnäkökohtia. Hän tietää, millaisia mahdollisuuksia on vaikuttaa näkökohtiin hankintojen kautta ja tekee kestävän kehityksen mukaisia hankintoja. Opiskelija osaa vertailla erilaisia alalla käytettäviä työmateriaaleja, välineitä ja aineita kestävän kehityksen näkökulmasta ja valita ympäristö-, turvallisuus- ja terveysvaikutuksiltaan haitattomia vaihtoehtoja erilaisissa työtilanteissa. Hän osaa vertailla erilaisia työtapoja kestävän kehityksen näkökulmasta ja valita kestäviä työtapoja (mm. materiaalien säästävä käyttö, koneiden ja laitteiden energiaa säästävä käyttö sekä turvalliset ja terveelliset työtavat). Työvälineiden ja materiaalien arviointi ja valinta kestävän kehityksen näkökulmasta (ympäristö, terveys, turvallisuus, eettisyys) Humanistisen ja kasvatusalan työvälineiden ja materiaalien ympäristö-, turvallisuus-, terveys- ja eettisiin ym. vaikutuksiin liittyvän tiedon etsiminen, arviointi ja tulkinta Alalla käytössä olevat ympäristöystävälliset ja ympäristömerkityt tai sosiaalisen vastuun tunnuksen omaavat tuotteet, laitteet ja palvelut, esim. - kopiopaperi, painotuotteet ja painotalot, AV-laitteet, toimistokoneet ja -tarvikkeet, wc-paperit, talouspaperit ja paperipyyhkeet, saippuat, shampoo, käsipyyherullat,

6 Työmenetelmien arviointi ja valinta kestävän kehityksen näkökulmasta (mm. veden, energian ja materiaalin säästö, kemikaalien käyttö, turvallisuus ja terveellisyys, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys) pesu- ja puhdistusaineet, reilun kaupan tuotteet (elintarvikkeet, kosmetiikka, puuvilla), ym. Lähteitä: Koneiden, laitteiden ja välineiden turvallisuusmerkinnät Koneiden ja laitteiden energiatehokkuus, energialuokat ja -merkinnät - Energiamerkki (EU): kodinkoneet, lamput, ilmastointilaitteet, ajoneuvot - Energy Star: toimistolaitteiden energiankulutus - TCO-merkki: näyttöjen ja tietokoneiden ergonomia, energiansäästö, elektromagneettinen säteily ja ympäristöystävällisyys Erilaisista materiaaleista valmistettujen alan tarvikkeiden ympäristökuormituksen vertailu ja kuormitukseltaan haitattomamman vaihtoehdon valinta eri työtilanteissa Pakkausmateriaalien valinta ja pakkausmateriaalien kierrätys Paperiviestinnän ja painotuotteiden korvaaminen sähköisillä vaihtoehdoilla Jaettavan materiaalin korvaaminen kokouksissa dataprojektorilla Kestoastioiden ja kahvimukien käyttöönotto Kangasrullien hankinta käsipyyhkeiksi Saippuan ja shampoon annostelijoiden käyttöönotto WC- ja pesutiloissa Energiatehokkaiden koneiden ja laitteiden valinta (energialuokka, sopivuus käyttötarkoitukseen ym.) Tarveharkinta ajoneuvon käytössä ja liikkumistavan/välineen valinta Ammattialalla käytössä olevat kemikaalit, niiden ominaisuudet, ympäristö- ja terveysvaikutukset ja haitattomampien vaihtoehtojen valinta - pesu- ja puhdistuskemikaalit, desinfiointiaineet, jäähdytysaineet, polttoaineet, voiteluöljyt, maalit, lakat, liuottimet, ym. Erilaisten omaan työhön liittyvien työmenetelmien merkitys ympäristön ja turvallisuuden kannalta, vaihtoehtoisten toimintamallien pohdinta ja arviointi Materiaalien ja veden säästö sekä koneiden ja laitteiden energiaa säästävä käyttö työtehtävissä, erilaisten työtapojen vertailu ja valinta - konttoripaperin kulutuksen ja turhan kopioinnin välttäminen - turhan pakkaamisen välttäminen - tietokoneiden energiansäästötilan käyttö ja sulkeminen yöksi - valojen sammuttaminen, kun niitä ei tarvita - tarpeettoman vedenkulutuksen vähentäminen (esim. pesu, siivous) - kylmälaitteiden, sopivan valaistuksen, ilmastoinnin ja lämmityksen säädöt - kemikaalien käyttöä vähentävät työmenetelmät Luonnolle ja paikallisille asukkaille aiheutuvan haitan ja häiriön minimointi luonnossa toimittaessa Turvallisten ja terveellisten työmenetelmien valinta työtehtävissä (oma työturvallisuus, ohjattavien turvallisuus) - esim. ergonomia, työn kuormitus, koneiden ja laitteiden käyttö, turvalliset materiaalit ja aineet, työympäristön tapaturmavaarallisten paikkojen huomioon ottaminen työtavoissa, kemikaalien säilytys ja suojautuminen aineita käytettäessä, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen, hygieeniset toimintatavat elintarvikkeiden käsittelyssä, toimintatavat väkivaltatilanteissa Kestävän kehityksen kasvatuksen / ympäristökasvatuksen / terveyskasvatuksen / arvokasvatuksen menetelmien soveltaminen eri-ikäisten ohjaustyössä Turvallinen ja sovitteleva toiminta työhön liittyvissä hankalien asiakkaiden kohtaamistilanteissa Tukea tarvitsevien lasten, nuorten, ryhmien ja perheiden kohtaaminen ja toimintatavat, joilla voidaan edistää sosiaalista vahvistumista Toimintatavat ikääntyvien ihmisten kohtaamisessa sekä heidän osallisuutensa ja fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn vahvistamisessa Toimintatavat kulttuuritaustaltaan ja katsomukseltaan erilaisten ihmisten kohtaamisessa ja kulttuuritaustan huomioon ottamisessa ohjaustyössä Työssäoppimispaikan työmenetelmien arviointi kestävän kehityksen näkökulmasta

7 KRITEERI 17: Opetus lisää tietoa vastuullisesta yritystoiminnasta, oman ammattialan kestävän kehityksen säädöksistä, määräyksistä ja sopimuksista sekä teknologista ratkaisuista, työmenetelmistä ja hallintajärjestelmistä. Kestävän kehityksen ammattiosaamisen tavoitteet (työn perustana olevan tiedon hallinta): Opiskelija hahmottaa oman alan yritysten/organisaatioiden toimintaympäristöä kestävän kehityksen näkökulmasta ja osaa hankkia ja hyödyntää tietoa omassa työssään. Vastuullinen toiminta alan organisaatioissa (ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen vastuu) Elinkeinoelämän keskusliiton määritelmä vastuullisesta yritystoiminnasta ( Taloudelliseen vastuullisuuteen kuuluvat kannattavuudesta ja kilpailukyvystä huolehtiminen sekä omistajien tuotto-odotuksiin vastaaminen. Samalla yritys tuottaa yhteiskunnalle taloudellista hyvinvointia tuottamalla tavaroita ja palveluita sekä maksamalla veroja. Hyvä taloudellinen suorituskyky luo perustan vastuullisuuden muille ulottuvuuksille. Jos yrityksen talous ei ole kunnossa eikä yritys ole kilpailukykyinen, sillä ei ole edellytyksiä huolehtia sosiaalisesta ja ympäristövastuustaan. Ympäristövastuullisuus tarkoittaa luonnonvarojen kestävää käyttöä, jätteiden määrän vähentämistä ja ympäristöhaittojen pitämistä mahdollisimman pieninä. Siihen kuuluvia tavoitteita ovat vesien, ilman ja maaperän suojelu, ilmastonmuutoksen hallinta ja luonnonvarojen säästeliäs käyttö. Ihmisiin kohdistuva sosiaalinen vastuullisuus käsittää henkilöstön hyvinvoinnin, koulutuksen ja motivoinnin, tuoteturvallisuuden ja kuluttajansuojan sekä yhteistyön yritysverkoissa. Siihen kuuluvat myös avoin vuorovaikutus eri sidosryhmien kanssa sekä hyvien toimintatapojen ja yhteistyön edistäminen. Julkishallinnon vastuullisuus (ks. esim. kansallinen keke-stratgia, Kohti kestäviä valintoja), esimerkkejä: Ekologinen vastuu: luonnonsuojelun ja ympäristönsuojelun ohjaus (lainsäädäntö, taloudellinen ja hallinnollinen ohjaus), kansalaisten ja organisaatioiden kestävien valintojen tukeminen, kestävää kehitystä edistävä innovaatiopolitiikka Sosiaalinen vastuu: julkisten palveluiden tasa-arvoinen saatavuus eri puolella Suomea, ekologisen yhdyskuntasuunnittelun ja rakentamisen edistäminen, kansalaisten hyvän elinympäristön varmistaminen, maaseudun elinvoimaisuuden tukeminen, toimivan ja ekotehokkaan liikennejärjestelmän kehittäminen, ihmisen elinkaaren kattavan sosiaalisesti oikeudenmukaisen ja taloudellisesti kestävän sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmien turvaaminen, työhyvinvoinnin, työssä jaksamisen ja perhe-elämän yhteensovittamisen huomioon ottaminen työelämän kehittämisessä, sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy, ennaltaehkäisevä terveyspolitiikka, Suomen kulttuurisen monimuotoisuuden turvaaminen ja kulttuurisen näkökulman huomioon ottaminen päätöksenteossa, maahanmuuttajien integraation parantaminen, Suomen toiminta oikeudenmukaisen globalisaatiokehityksen edistäjänä, kehitysapu Taloudellinen vastuu: Kansantalouden kilpailukyvyn turvaaminen, julkisen talouden vakaus, tietoyhteiskunnan kehittäminen, Suomen vahvuuksien tukeminen ja hyödyntäminen kansainvälisessä kilpailussa (esim. koulutus, teknologia, ympäristönsuojelu, hyvä hallinto, hyvinvointipalvelut), työllisyyden edistäminen, innovaatiotoiminnan edellytysten tukeminen, yritystoimintaa ja yrittäjyyttä suosivan toimintaympäristön varmistaminen, Suomen toiminta kansainvälisten taloussopimusten valmistelussa Humanistisen ja kasvatusalan toiminnan vastuullisuus ja kestävän kehityksen periaatteet - mm. yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, ihmisoikeudet, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat, ympäristön ja elämän kunnioittaminen, inhimillisyys, solidaarisuus, oikeudenmukaisuus, väkivallattomuus - nuorisotyön peruslähtökohdat: 1) voluntarismi eli ihmisen tahdonvapauden ja vapaaehtoisuuden periaate, 2) nuorten tarpeiden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, 3) sitoutuminen nuorten kansalaisuuden lujittamiseen, 4) aikuisen kasvatusvastuun ja -oikeuden kunnioittaminen sekä 5) suhteellinen ja moniarvoinen arvoperusta - vastuu ohjattavista : mm. turvallisuus, henkisen kasvun tukeminen, osallistumisen ja yhteistoiminnan mahdollisuudet yksilöllisten lähtökohtien ja tarpeiden huomioiminen Tasa-arvo, syrjinnän ehkäisy ja monikulttuurisuus työyhteisössä

8 Alan organisaatioiden sidosryhmät kestävän kehityksen asioissa (päiväkodit, koulut ja oppilaitokset, järjestöt, opetus-, ympäristö- ja sosiaaliviranomaiset, jätehuoltoyhtiö, kierrätyskeskus, yritykset, ym.) Ammattialan kestävän kehityksen säädökset, määräykset, ohjelmat ja sopimukset Ammattialan kestävän kehityksen mukaiset teknologiset ratkaisut, työmenetelmät ja hallintajärjestelmät YK:n lasten oikeuksien sopimus Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma Humanistisen ja kasvatusalan kestävään kehitykseen liittyvä lainsäädäntö - mm. nuorisolaki, koulu/oppilaitoslainsäädäntö, lastensuojelu, terveydensuojelu, työturvallisuus, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, jätelainsäädäntö, elintarvikelainsäädäntö, kemikaalilainsäädäntö, julkisyhteisöjen energiatehokkuus, tietosuoja Kestävän kehityksen asioiden hallinnollinen ja taloudellinen ohjaus ja sen vaikutus humanistiseen ja kasvatusalaan - esim. opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteet, varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja, kansalliset kestävän kehityksen strategiat, valtioneuvoston periaatepäätös kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa Julkishallinnon energiansäästösopimukset Humanistisen ja kasvatusalan kestävää kehitystä edistävät käytännöt ja teknologia - logistiikka - materiaali- ja energiatehokkuus - jätehuolto - energiaa säästävä teknologia - tietotekniset ratkaisut - kiinteistöjen energiatehokkuutta parantavat ratkaisut Työsuojelu ja työhyvinvointi humanistisella ja kasvatusalalla Kestävän kehityksen kasvatuksen, ympäristökasvatuksen ja terveyskasvatuksen tavoitteet ja menetelmät Humanistisella ja kasvatusalalla käytössä olevat laatu- ja ympäristöjärjestelmät ja kestävän kehityksen ohjelmat - esim. Vihreä lippu, Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatti, Kirkon ympäristödiplomi, Green Office, nuorisotoimen kestävän kehityksen ohjelmat, työorganisaatioiden laatujärjestelmät KRITEERI 18: Opetus auttaa ymmärtämään ympäristömuutosten, yhteiskunnallisten muutosten ja teknologian kehityksen vaikutuksia omalla ammattialalla. Kestävän kehityksen ammattiosaamisen tavoitteet (työn perustana olevan tiedon hallinta): Opiskelija hahmottaa oman ammattialansa muutosta historiallisena jatkumona. Hän osaa hankkia tietoa toimintaympäristössä tapahtuvista muutoksista ja arvioida niiden vaikutuksia alan kestävän kehityksen asioihin (esim. ympäristöongelmat ja -muutokset, yhteiskunnalliset muutokset, ympäristöä säästävä teknologia ja työmenetelmät). Hän omaa valmiuksia tulevaisuusajatteluun sekä oman työnsä ja ammattialansa kehittämiseen. Ammattialan kulttuuriperinne, historia ja muutokset Ympäristöongelmien ja ympäristömuutosten vaikutukset ammattialalla Lasten ja nuorten kasvatustyön ja -järjestelmän kehitys Nuorisokulttuurien tuntemus ja ymmärrys sekä kulttuurien muuttuminen Monikulttuurisuuden kehitys ammattialalla Ilmastonmuutoksen vaikutus - luonnonkatastrofien aiheuttamat vahingot (tulvat, myrskyt, ym.) - poikkeuksellisten ilmasto-olojen vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen - vaikutukset ravinnontuotantoon - sairauksien leviäminen uusille alueille ilmaston muuttuessa - energiatehokkuuden vaatimusten vaikutus julkishallintoon ja yritystoimintaan Muiden ympäristöongelmien vaikutukset humanistiseen ja kasvatusalaan - esim. ilmansaasteiden, ympäristön kemikalisoitumisen, otsonikadon vaikutus ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin

9 Yhteiskunnallisten muutosten vaikutukset ammattialalla Kestävää kehitystä edistävän teknologian ja työmenetelmien kehittymisen vaikutus ammattialaan Yhteiskunnallisten muutosten vaikutukset humanistiseen ja kasvatusalaan - esim. mielenterveyden ongelmien lisääntyminen, ylipainon lisääntyminen, vanhenemiseen liittyvien sairauksien lisääntyminen, julkisen talouden tasapaino, työelämän muutokset, muutokset perhe-elämässä ja väestön ikärakenteessa, tuotannon siirtyminen kehittyviin maihin, maailmanlaajuisten turvallisuuskysymysten heijastuminen Suomeen, kansainvälistymisen ja monikulttuurisuuden lisääntyminen, kestävään kehitykseen liittyvän lainsäädännön ja verotuksen muutokset, lisääntyvät tarpeet lasten ja nuorten kasvun tukemiseen Globalisaation vaikutus (esim. sairauksien leviäminen) Kuluttajien käyttäytymisen muutokset Hyvinvointiteknologian kehitys tulevaisuudessa Painotus ennaltaehkäisevään terveystyöhön Rakennusten energiatehokkuuden kehityksen vaikutukset Virtuaalisten ympäristöjen hyödyntäminen työssä ja uusien palveluiden kehittämisessä, etätyöskentely ja -kokoustekniikka KRITEERI 19: Opetus lisää tietoa kestävän kehityksen merkityksestä ihmisen tulevaisuudelle sekä vaikuttamisen mahdollisuuksista omassa elämässä ja työyhteisön jäsenenä. Opetus tukee opiskelijoiden ammattietiikan kehittymistä ja omien arvojen muodostumista. Kestävän kehityksen ammattiosaamisen tavoitteet (elinikäisen oppimisen avaintaidot): Opiskelija ymmärtää kestävän kehityksen tärkeyden ihmiskunnan tulevaisuudelle. Hän tuntee oman ammattialansa ja työelämän organisaatioiden roolia ratkaisujen löytämisessä. Opiskelija tuntee kansalaisten ja kuluttajien roolin ratkaisujen löytämisessä ja osaa arvioida omia elämäntapavalintojaan sekä tunnistaa vaikutusmahdollisuuksiaan kestävän kehityksen edistämiseen työssä ja muussa elämässä. Hän omaa valmiuksia henkilökohtaisten kestävän kehityksen arvojen, merkitysten ja ammattietiikan rakentamiseen. Kestävän kehityksen merkitys ihmisen tulevaisuudelle Vaikuttamisen mahdollisuudet kestävän kehityksen asioihin omassa elämässä ja työyhteisön jäsenenä Ympäristö- ja kestävän kehityksen kysymykset - ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen, monimuotoisuuden kaventuminen, rehevöityminen, luonnonvarojen riittävyys, eroosio, aavikoituminen, ravinnon ja veden riittävyys, ihmisoikeudet, lapsityövoiman käyttö, kehitysmaiden tuotantoolosuhteet ja tuottajien oikeudet, ym. Tieto kestävän kehityksen merkityksestä ihmisen tulevaisuudelle Kestävän kehityksen näkökulmien yhteyksien ymmärtäminen, esimerkiksi ympäristö, talous ja hyvinvointi Talouskasvun sekä ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden välisen ristiriidan käsittely ja ratkaisujen pohtiminen Ihmisen toiminnan vaikutus ilmastonmuutokseen, yritysten, yhteiskunnan ja kuluttajien vastuu ilmastonmuutoksen torjunnasta Yksilön vaikutusmahdollisuudet - kestävän kuluttamisen periaatteet ja valinnat, luonnonvarojen säästäminen, energian ja veden säästäminen, kierrätys ja lajittelu, liikkumistapojen valinta, järjestötoiminta, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, ym. Omat kulutus- ja elämäntapavalinnat ja niiden ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset, valintojen perustelu, keskeisten vaikutusmittareiden tunteminen (ekologinen selkäreppu, CO 2-päästöt, ym.) Humanistisen ja kasvatusalan toimijan vaikutusmahdollisuudet - materiaalien, energian ja veden kulutuksen vähentäminen työtehtävissä - kierrätys ja jätehuolto - ympäristökasvatus ja ympäristötiedon välittäminen, yksilöiden ja ryhmien ohjaus kestäviin toimintatapoihin - yksilöiden ja ryhmien sosiaalinen vahvistaminen ja hyvinvoinnin tukeminen - paikallisen kulttuuriperinnön tuntemuksen lisääminen - työturvallisuuden ja -terveyden, hyvinvoinnin ja viihtyisyyden edistäminen omassa työyhteisössä, ym.

10 Kestävän kehityksen arvovalinnat ja ammattietiikka Järjestöjen ja kansalaistoiminnan rooli kestävän kehityksen edistämisessä, uhat ja mahdollisuudet, joihin toiminta voi vaikuttaa Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet ja vaikutusmahdollisuudet työpaikan asioista päättämiseen ja oman työn kehittämiseen Työyhteisön sosiaalisen kestävyyden merkitys ja työntekijän vaikutusmahdollisuudet siihen Fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpito ja sen vaikutukset työssäjaksamiseen ja elämänlaatuun Oman ja muiden toiminnan arvioiminen esim. oppilaitoksessa, ammatillisten taitojen harjoittelussa ja työssäoppimisessa sekä puuttuminen epäkohtiin Humanistisen ja kasvatusalan arvoperusta, sen yhteys kestävään kehityksen ja merkitys alan ammattilaisen toiminnassa - mm. yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, ihmisoikeudet, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat, ympäristön ja elämän kunnioittaminen, inhimillisyys, solidaarisuus, oikeudenmukaisuus, väkivallattomuus Nuorisotyön peruslähtökohdat (nuorisotyön perustutkinnon perusteet) 1) voluntarismi eli ihmisen tahdonvapauden ja vapaaehtoisuuden periaate, 2) nuorten tarpeiden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, 3) sitoutuminen nuorten kansalaisuuden lujittamiseen, 4) aikuisen kasvatusvastuun ja -oikeuden kunnioittaminen sekä 5) suhteellinen ja moniarvoinen arvoperusta Vastuu ohjattavista - mm. turvallisuus, henkisen kasvun tukeminen, osallistumisen ja yhteistoiminnan mahdollisuudet yksilöllisten lähtökohtien ja tarpeiden huomioiminen Vaitiolovelvollisuus ja lastensuojelulain mukainen ilmoitusvelvollisuus ohjaustyössä Suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen työssä Globaali ja ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus Omien kulutus- ja elämäntapavalintojen pohtiminen Luonnon kunnioittaminen Markkinoinnin etiikka (esim. lapsiin kohdistuva mainonta ja markkinointi) Ympäristön kulttuurihistoriallisten ja esteettisten arvojen merkitys Hyvän elämän ja onnellisuuden perusteiden pohtiminen Opiskelijoiden näkemysten ja arvojen selkeyttäminen keskustelun ja reflektoinnin kautta, toisten arvojen ja näkemysten ymmärtäminen ja niiden kunnioittaminen KRITEERI 20: Oppilaitoksessa ja sen ulkopuolisissa oppimisympäristöissä tarjotaan opiskelijoille kokemuksia ympäristön ja kulttuurien monimuotoisuudesta, sekä mahdollisuuksia turvallisten, terveellisten ja ympäristövastuullisten toimintatapojen sekä sosiaalisten ja kulttuuristen taitojen harjoitteluun. Kestävän kehityksen ammattiosaamisen tavoitteet (elinikäisen oppimisen avaintaidot): Opiskelija muodostaa omakohtaisia merkityksiä kestävän kehityksen asioille erilaisissa ympäristöissä (luonto, yhteiskunta, kulttuuriympäristöt) tapahtuvien toiminnallisten ja elämyksellisten kokemusten kautta. Hän omaksuu turvallisia, terveellisiä ja ympäristövastuullisia toimintatapoja sekä sosiaalisia ja kulttuurisia taitoja toimimalla oppilaitoksessa ja sen ulkopuolisissa oppimisympäristöissä. Kokemukset rakennetusta ympäristöstä tai luonnonympäristöstä Kokemukset sosiaalista ja taloudellisista ympäristöistä Omakohtaisten luontokokemusten ja -elämysten tarjoaminen opiskelijoille - esim. retket, luontopolut, toiminta- tai liikuntapäivät, ryhmäytymispäivät, opetus luonnonympäristöissä Ympäristön muutoksen ja ihmisen toiminnan vaikutusten tarkastelu ja arviointi luonnossa tai rakennetussa ympäristössä Tutustuminen käytännössä paikallisen ja alueellisen ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen ympäristön erityispiirteisiin ja kestävän kehityksen kysymyksiin Kokemukset toimimisesta erilaisissa paikallisissa sosiaalisissa ympäristöissä, vuorovaikutustilanteet muiden ihmisten kanssa, erilaisten kulttuurien kohtaaminen

11 Kokemukset taloudellisessa ympäristössä toimimisesta - esim. mainosten viestien analysointi, kaupan tuotteiden alkuperän selvittäminen sekä vierailut yrityksiin tai tuotantolaitoksiin, ym. Kokemukset kulttuuriympäristöistä Turvallisten, terveellisten ja ympäristövastuullisten toimintatapojen harjoittelu Sosiaalisten taitojen harjoittelu Järjestelmien ja prosessien, kuten esimerkiksi materiaalivirtojen tai energiajärjestelmien toiminnan hahmottaminen käytännössä - esim. oppilaitoksen omat tekniset järjestelmät, vierailut jätteenkäsittelylaitokseen, vedenpuhdistamolle tai tuotantolaitokseen, ym. Kokemukset kulttuurista ja taiteesta aidoissa ympäristöissä, ympäristön esteettisten ominaisuuksien arviointi ja arvottaminen Kulttuurien ja kokemusten jakaminen myös muilla paikkakunnilla tai vieraissa maissa asuvien ihmisten kanssa Erilaisissa ympäristöissä toimimisesta saatujen kokemusten tulkinta, rikastuttaminen ja jakaminen esimerkiksi valokuvauksen, kuvataiteen, musiikin, draaman tai kirjoittamisen keinoin Kestävän kehityksen työkäytäntöjen harjoittelu tai kestävää kehitystä edistävän teknologian käytön harjoittelu oppilaitoksen omissa ammatillisissa oppimisympäristöissä tai työssäoppimisen yhteydessä Ensiaputaitojen harjoittelu Elintarvikehygienian vaatimusten mukaisen toiminnan harjoittelu Ympäristövastuullisten toimintatapojen harjoittelu osana opetusta ja oppilaitoksen arkea - esim. materiaalien säästäminen, jätteiden lajittelu ja kierrätys, energian ja veden säästäminen, ym. Sosiaalisten taitojen harjoittelu oppilaitoksen arjessa - esim. vuorovaikutus ja -yhteistyötaidot, tavat ja kohteliaisuus, toisten huomioon ottaminen, suvaitsevaisuus, kiusaamisen ehkäisy, vastuun ottaminen yhteisistä asioista, ym. KRITEERI 21: Oppilaitos tarjoaa opiskelijoille aitoja osallistumisen ja vaikuttamisen kokemuksia sekä mahdollisuuksia osallistua työelämän kestävän kehityksen käytäntöjen suunnitteluun tai lähiympäristössä tai paikallisyhteisössä tapahtuviin osallisuushankkeisiin. Kestävän kehityksen ammattiosaamisen tavoitteet (elinikäisen oppimisen avaintaidot): Opiskelija omaa valmiuksia ja motivoituu osallistumaan ja vaikuttamaan kestävän kehityksen mukaisten toimintatapojen edistämiseen omassa oppilaitoksessa, työelämässä ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Opiskelijoiden osallistuminen ja vaikuttaminen omassa oppilaitoksessa Opiskelijoiden osallistuminen työelämän kestävän kehityksen käytäntöjen suunnitteluun tai hankkeisiin Osallistuminen oppilaitoksen kestävän kehityksen ohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden suunnitteluun Osallistuminen tai työympäristön viihtyisyyden, terveellisyyden tai turvallisuuden parantamiseen Osallistuminen kestävän kehityksen asioiden ohjeistuksen suunnitteluun, tiedottamiseen tai tapahtumien järjestämiseen Osallistuminen muiden opiskelijoiden tai opettajien perehdyttämiseen kestävän kehityksen asioissa Osallistuminen opetuksen suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen Opiskelijoiden mukanaolo yhteisistä asioista päättävissä ryhmissä (esim. kestävän kehityksen työryhmä, suunnitteluryhmät, projektiryhmät) Opiskelijoiden osallistuminen oman ammattialan kestävän kehityksen käytäntöjen kehittämiseen esimerkiksi työssäoppimisen yhteydessä tai kehittämishankkeissa Opiskelijoiden osallistuminen lähiympäristössä tai paikallisyhteisössä toteutettaviin hankkeisiin, joilla vaikutetaan esimerkiksi luonnonympäristön tai kulttuuriympäristön säilymiseen, rakennetun ympäristön parantamiseen, viihtyisyyteen, terveellisyyteen tai turvallisuuteen Opiskelijoiden osallistuminen alueellisiin, kansallisiin tai kansainvälisiin kestävän kehityksen hankkeisiin tai avustusprojekteihin

Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit: ammatillisen opetuksen arvioinnin kohteet

Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit: ammatillisen opetuksen arvioinnin kohteet Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit: ammatillisen opetuksen arvioinnin kohteet T Y Ö P R O S E S S I N H A L L I N T A Alan tuotteiden / palveluiden elinkaaren keke-näkökohdat Oman työprosessin

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto (liikunnanohjauksen perustutkinto) Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä liikunnanohjauksen perustutkinnon opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi.

Lisätiedot

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 Sisällys Lähtökohdat Ohjelman rakenne Ohjelman laadinta ja käyttöönotto 2 Kestävän kehityksen neljä ulottuvuutta Ekologinen kestävyys

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä sosiaali- ja terveysalan opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi. Kauneus- ja hiusalalle sekä liikunta-alalle

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi. Taulukoissa

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto (tietojenkäsittelyn perustutkinto) Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä luonnontieteiden alan (tietojenkäsittelyn perustutkinnon) opetuksen arvioinnin

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä kulttuurialan opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi. Aineiston tarkoituksena on toimia apuvälineenä arviointiryhmän

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä kauneus- ja hiusalan opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi. Aineiston tarkoituksena on toimia apuvälineenä

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä sosiaali- ja terveysalan opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi. Aineiston tarkoituksena on toimia apuvälineenä

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto (liiketalouden perustutkinto) Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan (liiketalouden perustutkinto)

Lisätiedot

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Luosto 20.11.2010

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Luosto 20.11.2010 OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma Lauri Kurvonen Luosto 20.11.2010 Sisällys Taustat ja lähtökohdat Ohjelman rakenne Ohjelman laadinta ja käyttöönotto 2 Kestävän kehityksen neljä ulottuvuutta Ekologinen

Lisätiedot

Kestävä kehitys autoalalla

Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. YK Brundtlandin komissio 1987 2 Kestävän

Lisätiedot

Luonnonjärjestelmien ja luonnonvara-alan tuotannolle keskeisten ekosysteemien toiminta (*)

Luonnonjärjestelmien ja luonnonvara-alan tuotannolle keskeisten ekosysteemien toiminta (*) KRITEERI 15: Opetus antaa valmiuksia oman ammattialan järjestelmien ja prosessien toiminnan ja niiden kestävän kehityksen näkökohtien ymmärtämiseen sekä oman työn suunnitteluun kokonaisuutena kestävän

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä matkailu-, ravitsemis- ja talousalan opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi. Taulukoissa on kuvattu kriteereittäin

Lisätiedot

Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä Tiina Laurila gsm

Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä Tiina Laurila gsm Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä 3.11.2009 Tiina Laurila tiina.laurila@sykli.fi gsm 050-330 0298 YK:n Ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio 1992 Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kehitys

Lisätiedot

Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle. Kati Lundgren

Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle. Kati Lundgren Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle Kati Lundgren 1 Oppimisympäristön määrittelyä Paikka, tila tai toimintakäytäntö, jonka tarkoitus on edistää oppimista (Manninen & Pesonen

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä matkailu-, ravitsemis- ja talousalan opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi. Aineiston tarkoituksena on

Lisätiedot

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013 VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Kestävän kehityksen oppimispolut ammatillisissa tutkinnoissa

Kestävän kehityksen oppimispolut ammatillisissa tutkinnoissa Kestävän kehityksen oppimispolut ammatillisissa tutkinnoissa Kestävän kehityksen polkua ammattilaiseksi seminaari Kuopio 20.9.2012 Risto Tenhunen Osuuskunta Eco-One Kestävä kehitys ammatillisessa opetuksessa

Lisätiedot

Kestävä kehitys oppilaitoksissa

Kestävä kehitys oppilaitoksissa Kestävä kehitys oppilaitoksissa Ammatilliset opettajapäivät Naantali 21.9.2013 Erkka Laininen OKKA-säätiö Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki Kuva: http://www.footprintnetwork.org Living Planet Report 2008

Lisätiedot

Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit, itsearvioinnin kysymyslista EL/OKKA-säätiö Luonnos

Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit, itsearvioinnin kysymyslista EL/OKKA-säätiö Luonnos 2. TOTEUTUS Teemojen toteutus ARVIOITAVA TEEMA Teeman toteuttaminen KRITEERI 11: Oppilaitoksen valitsemat vuosittaiset teemat ja kestävän kehityksen ohjelman toimenpiteet toteutuvat opetuksessa ja toimintakulttuurissa.

Lisätiedot

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa

Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Helsinki 24.01.2013 Risto Tenhunen Osuuskunta Eco-One & Erkka Laininen OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus 1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa

Lisätiedot

Kestävän kehityksen strategia

Kestävän kehityksen strategia Kestävän kehityksen strategia Yhtymähallitus xx.xx.2012 Sisällysluettelo 1. Kestävä kehitys... 1 2. Oppilaitosten ympäristösertifiointi... 1 3. Kestävä kehitys Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymässä...

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä tekniikan ja liikenteen alan opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi. Aineiston tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa. 1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp OPPIMISTAVOITTEET n opintokortin runko Työelämälähtöiset työtehtävät Arvioidaan S = oppimistavoite saavutettu Valmentautuminen ja raportointi Valmentautuminen työelämässä

Lisätiedot

1. Oman ammattialan järjestelmät ja prosessit ja niiden kestävän kehityksen näkökohdat

1. Oman ammattialan järjestelmät ja prosessit ja niiden kestävän kehityksen näkökohdat KRITEERI 15: Opetus antaa valmiuksia oman ammattialan järjestelmien ja prosessien toiminnan ja niiden kestävän kehityksen näkökohtien ymmärtämiseen sekä oman työn suunnitteluun kokonaisuutena kestävän

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 12. kesäkuuta 2009

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 12. kesäkuuta 2009 OHJAAJUUS 20 OV Oman työn tavoitteellinen suunnittu ja toteuttaminen sosiaalisista ja kasvatuksellisista lähtökohdista Tuloksellinen toiminta Oman työn kehittäminen Oman persoonan tunteminen ja käyttäminen

Lisätiedot

Keke päiväkodissa ja koulussa

Keke päiväkodissa ja koulussa Keke päiväkodissa ja koulussa 4V -hankkeen loppuseminaari Katja Viberg 23.11.2010 Mistä puhe? Keke opseissa ja vasuissa Keke-työn raamit ja resurssit Keke koulussa ja Keke päiväkodissa -oppaat Keke-työn

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä luonnonvara- ja ympäristöalan perustutkintojen opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi. Aineiston tarkoituksena

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Erkka Laininen, OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit Peruskoulut ja lukiot Ammatilliset oppilaitokset Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN

Lisätiedot

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO Lastenohjaaja 1 TUTKINNON RAKENNE Pakolliset tutkinnon osat 70 ov - Lapsen kasvun ohjaus ja huolenpito 30ov - Perhelähtöinen ja yhteisöllinen kasvatustyö 25 ov - Koululaisten

Lisätiedot

Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö. Suunnitteluryhmä. Tukijat ja yhteistyökumppanit

Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö. Suunnitteluryhmä. Tukijat ja yhteistyökumppanit Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö Suunnitteluryhmä Tukijat ja yhteistyökumppanit Kestävän kehityksen toimintaohjelma kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Lisätiedot

AMMATTITAITOVAATIMUKSET, ARVIOINNIN KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT

AMMATTITAITOVAATIMUKSET, ARVIOINNIN KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT AMMATTITAITOVAATIMUKSET, KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT Tämän luvun ammattitaitovaatimusten määrittely sekä arvioinnin kohteet ja yleiset arviointikriteerit on tarkoitettu koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)

Lisätiedot

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto

Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Opetuksen arvioinnin tukiaineisto Tässä materiaalissa esitetään tarkennettuja sisältöjä luonnonvara- ja ympäristöalan opetuksen arvioinnin kysymyslistan käytön tueksi. Taulukoissa on kuvattu kriteereittäin

Lisätiedot

SISÄLLY SISÄLL SL Y UETTEL

SISÄLLY SISÄLL SL Y UETTEL SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1 AMMATTILAISENA KASVATUS-, SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA 1.1 Lähihoitaja 1.2 Lähihoitajan toimintaympäristöt 1.2.1 Lähihoitajan toimintaympäristö muuttuu 1.3 Kasvun ja osallisuuden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 1: Perusteet

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 1: Perusteet YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 1: Perusteet Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa: Jätehuolto

Lisätiedot

Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015

Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015 Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015 19.3.2015 CRnet/TPohjola 1 Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille

Lisätiedot

KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN luonnos

KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN luonnos KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN Ammattitaitovaatimukset: Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa työskennellä kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan työn säädösten, arvopohjan ja ammattieettisten periaatteiden

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Ulla Koivusaari 29.11.2007 Studia Generalia - luentotilaisuus Työelämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla 1 Sisältö Kestävä kehitys ja sen uhkatekijät

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelma

Kestävän kehityksen ohjelma Kestävän kehityksen ohjelma tavoitteita, toimintaa ja tuloksia Annukka Luomi ja Laura Virta 8.10.2010 Tervetuloa pajaan! 4V-hanke Keke koulussa ja Keke päiväkodissa -oppaat Keke-työn käynnistäminen Keke

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Green Officeaamukahvitilaisuus 22.10.2014 Tuomme tilalle ratkaisut Esityksen sisältö Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatin vihreä työkalupakki

Lisätiedot

KAIKILLE YHTEINEN TUTKINNON OSA 1 MYYNTIIN VALMISTAUTUMINEN. a) Ammattitaitovaatimukset

KAIKILLE YHTEINEN TUTKINNON OSA 1 MYYNTIIN VALMISTAUTUMINEN. a) Ammattitaitovaatimukset KAIKILLE YHTEINEN TUTKINNON OSA 1 MYYNTIIN VALMISTAUTUMINEN a) Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon osan suorittaja osaa omassa myyntityössään toimia liiketoiminnan keskeisten periaatteiden ja organisaationsa

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija 6.14 Terveystieto Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoituksena on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Lähtökohtana on elämän kunnioittaminen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi TUTKINNON OSA: KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN TUTKINNON

Lisätiedot

Draivilla kohti kestävää autoalaa. Kati Lundgren Projektipäällikkö Suomen ympäristöopisto SYKLI

Draivilla kohti kestävää autoalaa. Kati Lundgren Projektipäällikkö Suomen ympäristöopisto SYKLI Draivilla kohti kestävää autoalaa Kati Lundgren Projektipäällikkö Suomen ympäristöopisto SYKLI Draivin tekijät Suomen ympäristöopisto SYKLI HELTECH Helsingin tekniikan alan oppilaitos HYRIA koulutus Oy

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!!

Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!! Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!! !!! Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS on Suomen johtava yritysvastuuverkosto. Autamme yrityksiä tekemään parempaa liiketoimintaa

Lisätiedot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Tiina Viitanen Kehitys-ympäristöpäällikkö Itella Posti Oy 1 Esityksen sisältö Yritysvastuu Itella:ssa Postinjakelun vaiheet CO2- päästökehitys Itellan ympäristöohjelma Ajotapa

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYS RAKENNUSALAN OPETUKSESSA

KESTÄVÄ KEHITYS RAKENNUSALAN OPETUKSESSA KESTÄVÄ KEHITYS RAKENNUSALAN OPETUKSESSA 29.4.2014 Suomen ympäristöopisto SYKLI / Kestävä kehitys rakennusalan koulutuksessa SISÄLLYSLUETTELO Kestävä rakentaminen käsitteenä Kestävän rakentamisen osatekijät

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh.

Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh. LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Kasvun tukeminen ja ohjaus TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköinen kaupankäynti 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen. Hän seuraa kilpailutilannetta ja alan trendejä

Lisätiedot

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: YHTEISET TUTKINNON OSAT Paikka: EkoCenter Metsurintie 2 42300 JÄMSÄNKOSKI

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet

Lisätiedot

Oppilaitoksen rooli maatilojen kehittäjänä HUOMISEN OSAAJAT -HANKKEEN ASIANTUNTIJALUENTOPÄIVÄ 17.5.2013 Mustiala

Oppilaitoksen rooli maatilojen kehittäjänä HUOMISEN OSAAJAT -HANKKEEN ASIANTUNTIJALUENTOPÄIVÄ 17.5.2013 Mustiala Oppilaitoksen rooli maatilojen kehittäjänä HUOMISEN OSAAJAT -HANKKEEN ASIANTUNTIJALUENTOPÄIVÄ 17.5.2013 Mustiala Koulutusjohtaja Susanna Tauriainen MTK ry 20.5.2013 Toimintaympäristön muutokset Koulutustoimikuntien

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen:

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja

Lisätiedot

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Tutkinnon osa SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN Tutkinnon osan suorittaja Nimi

Lisätiedot

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä Fiksu Ammattilainen, Catering-ala TYÖSSÄOPPIMISJAKSO Ympäristöasioiden hoito yrityksessä OPISKELIJAN TEHTÄVÄLOMAKE 1 Olet suorittamassa työssäoppimisjaksoa hotelli-ravintolassa. Tehtävänäsi on selvittää,

Lisätiedot

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä Ympäristöasioiden hoito yrityksessä 1 (5) Opiskelijan tehtävälomake 1 Olet suorittamassa työssäoppimisjaksoa hotelli-ravintolassa. Tehtävänäsi on selvittää, miten jätteen synnyn ehkäisy ja muut ympäristöasiat

Lisätiedot

Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009

Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009 ELINTARVIKKEIDEN PAKKAAMINEN 10 OV pakkaa elintarvikkeita ja käsittelee pakkausmateriaaleja ottaen huomioon pakkaamiseen liittyvät ympäristönäkökohdat ja elintarvikepakkausten tehtävät seuraa pakattavan

Lisätiedot

Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö. Suunnitteluryhmä. Tukijat ja yhteistyökumppanit

Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö. Suunnitteluryhmä. Tukijat ja yhteistyökumppanit Sertifioinnin ylläpitäjä Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA-säätiö Suunnitteluryhmä Tukijat ja yhteistyökumppanit Kestävän kehityksen toimintaohjelma kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus tutkinnon osa (MAVI) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Markkinointiviestinnän

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Sähköinen kaupankäynti, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymä kestävän työelämän edistäjä. 8.4.2013 Hannele Karhunen Savon ammatti- ja aikuisopisto

Savon koulutuskuntayhtymä kestävän työelämän edistäjä. 8.4.2013 Hannele Karhunen Savon ammatti- ja aikuisopisto Savon koulutuskuntayhtymä kestävän työelämän edistäjä 8.4.2013 Hannele Karhunen Savon ammatti- ja aikuisopisto SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Ylläpitää Savon ammatti- ja aikuisopistoa, Varkauden lukiota ja

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KUNTOUTUMISEN TUKEMISEN TUTKINNON OSASSA / NÄYTÖN

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Vakuutus- ja eläkepalvelut 15 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden

Lisätiedot

4.3.1 YRITYSTOIMINTA Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö:

4.3.1 YRITYSTOIMINTA Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 4.3.1 YRITYSTOIMINTA Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Oman työn suunnittelu osallistuu yrityksen toiminnan suunnitteluun ja toimii ryhmän jäsenenä ottaa vastuun töistään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas. Oppaat ja käsikirjat 2014:1. Opetushallitus.

Sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas. Oppaat ja käsikirjat 2014:1. Opetushallitus. Sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas. Oppaat ja käsikirjat 2014:1. Opetushallitus. Tredu Hyvinvointi 8.8.2014 Raili Hakala LaatuPeda-projekti Oppaan tarkoitus ja sisältö Turvallisen

Lisätiedot