Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu 2016-helmikuu 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu 2016-helmikuu 2017"

Transkriptio

1 1(3) Endomines Oy Pampalontie HATTU Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu 2016-helmikuu 2017 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen kiertoon. Purkuojan vesi on rikastushiekka-altaan ja selkeytysaltaan suotovesiojista purkautuvaa vettä, joka sisältää suoto- ja sadevesiä. Juoksutus Riitaojan suuntaan ei ollut näytteenottohetkellä käynnissä. Alueelta otettiin vesinäytteet Kartta näytepisteistä löytyy liitteestä 1. KUORMITUSTARKKAILU Kaivosvesi Kaivoksesta pumpattava vesi oli edellisen näytekerran tavoin lievästi emäksistä ja kiintoainepitoista, mutta sisälsi vain vähän humusta. Sulfaatin pitoisuus ja sähkönjohtavuus olivat koholla tai korkeita. Typpipitoisuus oli korkea ja suurin osa typestä oli nitraatti- ja nitriittityppenä. Kokonaisfosforipitoisuuden perusteella vesi oli lievästi rehevää. Liukoisten metallien pitoisuudet olivat pääosin alhaisia ja edellisten näytekertojen tasoa. Kaivoksesta pumpattava vesi kuuluu kaivoksen sisäiseen kiertoon. Purkuoja Purkuojan vesi on rikastushiekka-altaan ja selkeytysaltaan suotovesiojista purkautuvaa vettä, joka sisältää suoto- ja sadevesiä. Purkuojan virtaamaksi kolmiopadolla arvioitiin noin 2,6 l/s. Sulfaattipitoisuus ja sähkönjohtavuus olivat koholla tai korkeita. Vesi oli lievästi hapanta ja sisälsi vain vähän humusta. Kiintoaineen pitoisuus oli alle määritysrajan ja väriarvokin oli alhainen. Kokonaisfosforipitoisuuden perusteella vesi oli karulla tasolla ja typpipitoisuuden perusteella erittäin rehevällä tasolla. Nitraatti- ja nitriittitypen osuus kokonaistypestä oli yli puolet. Metallien pitoisuudet olivat pääosin pieniä. Kiintoainepitoisuus ja veden ph-arvo sekä nikkeli- ja arseenipitoisuus olivat ympäristöluvan mukaisia. Selkeytysallas Selkeytysaltaassa vesi oli lievästi emäksistä. Kaivosveteen verrattuna allastus vähensi tämän näytekerran perusteella kiintoainepitoisuutta. Suurin osa typestä oli nitraatti- ja nitriittityppenä. Sähkönjohtavuus ja sulfaattipitoisuus olivat selvästi koholla tai korkeita. Kokonaisfosforin pitoisuuden perusteella selkeytysaltaan vesi oli rehevällä tasolla. Metallipitoisuudet olivat pääosin alhaisia tai alle määritysrajan. Suoloja esiintyi vedessä runsaasti. Syanidin pitoisuus oli ensimmäistä kertaa juuri yli määritysrajan (6 vs. määritysraja 5 ) ollen kuitenkin noin kymmenesosa talousvedelle sallitusta pitoisuudesta. Selkeytysaltaan vesi on rikastamon kiertovettä. Talousjätevesi Talousjätevedestä ei saatu otettua näytettä marraskuun näytekerralla, koska vesi ei virrannut.

2 2(3) VAIKUTUSTARKKAILU Riitaoja Riitaojassa veden ph-arvo oli lievästi hapan. Sähkönjohtavuuden arvot, typen yhdisteiden sekä sulfaatin pitoisuudet olivat koholla. Humusta oli vedessä muita pisteitä vähemmän ja veden väriarvo oli muihin pintavesipisteisiin nähden alhainen. Kalsiumin, kaliumin, natriumin ja magnesiumin pitoisuudet olivat edellisen näytekerran tavoin selvästi suurempia kuin muilla pintavesipisteillä. Metallien pitoisuudet olivat pääosin pieniä tai alle määritysrajan rautaa lukuun ottamatta. Öljyhiilivetyjen pitoisuudet olivat alle määritysrajan. Lietoja (piste 51) Lietojan vesi oli lievästi hapanta, rautapitoista ja väriltään tummaa sekä COD Mn - pitoisuuden perusteella runsashumuksista. Sähkönjohtavuudet ja sulfaattipitoisuudet olivat alhaisia. Fosforipitoisuuden perusteella vesi oli Lietojassa pisteellä 51 lievästi rehevää, kun taas typpipitoisuus kuvasti rehevää vedenlaatua. Metallien pitoisuudet eivät olleet koholla ja olivat osin alle määritysrajan. Öljyhiilivetyjen pitoisuudet olivat alle määritysrajan. Sivakkojoki (pisteet 18 ja 22) Sivakkojoen pisteillä vesi oli suhteellisen hapanta sekä humus- ja rautapitoista. Sähkönjohtavuudet olivat alhaisia. Ravinnepitoisuuksien perusteella vesi oli pisteillä rehevällä tasolla. Näytepisteiden veden väriarvot, kiintoainepitoisuudet, humuspitoisuudet ja ravinnepitoisuudet eivät merkittävästi poikenneet toisistaan. Vesi oli hieman rautapitoisempaa pisteellä 22, mutta muuten metallipitoisuudet olivat pääosin hyvin samansuuruisia kummallakin pisteellä. Sivakkojoki 18 toimii taustapisteenä. Ympäristölaatunormin mukainen tarkkailua näytepisteessä Sivakkojoki 22 lopetettiin joulukuussa 2016 ELY- keskuksen hyväksynnällä. Hattujärvi (pisteet 2 ja 3) Hattujärven näytepisteellä 3 havaittiin lievää lämpötilakerrostuneisuutta, mikä heikensi hieman happitilannetta pisteellä syvyyden lisääntyessä. Hapettomuutta ei kuitenkaan havaittu. Happitilanne vaihteli pisteen eri syvyyksillä tasolla välttävä-huono. Pisteellä 2 happitilanne oli jonkin verran parempi. Pisteillä, erityisesti pisteellä 3, vesi oli osin syvemmällä rauta- ja ravinnepitoisempaa sekä väriltään tummempaa ja kiintoainepitoisempaa. Järvivesi oli väriltään tummaa, humuspitoista ja lievästi hapanta. Fosforipitoisuudet pintavedessä viittasivat lievään rehevyyteen, kun taas pintaveden typpipitoisuudet ilmensivät rehevyyttä. Metallipitoisuudet, rautaa lukuun ottamatta, olivat pintavesille ominaisia ja alhaisia. JUOMAVEDEN LAADUN TARKKAILU Talousvesi Vesinäyte täytti tutkituilta osin STM:n asetuksen 1352/2015 mukaiset laatuvaatimukset ja suositukset lukuun ottamatta veden ph-arvoa. POHJAVESITARKKAILU Pohjavesiputki PVP1 sijaitsee sivukivialueen vieressä, putki PVP2 murskaamon vieressä, putki PVP3 selkeytysaltaan vieressä ja putki PVP4 rikastushiekka-altaan vieressä. Helmikuun näytekerralla pohjavesiputkista PVP1-PVP4 mitattiin vain pinnakorkeudet. Taulukossa 1 on esitetty pinnankorkeudet elokuun näytekerralta.

3 3(3) Taulukko 1. pohjaveden pinnankorkeudet Pohjaveden pinnankorkeus Havaintopiste m putken m N60+ päästä PVP1 3,68 203,26 PVP2 4,62 202,40 PVP3 1,95 203,61 PVP4 1,72 197,54 Ahma ympäristö Oy Helsingissä Satu Ojala Limnologi, FM Jakelu: Liite 1 Liite 2 Endomines Oy Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Näytepisteet kartalla Vesinäytteiden tutkimusselosteet

4 Liite 1 Näytepisteet kartalla AHMA YMPÄRISTÖ OY Kemi, Tietokatu 6, KEMI, tel (0) Teollisuustie 6 Oulu, Sammonkatu 8, U, tel (0) PL 96, ROVANIEMI Jyväskylä, Ylistönmäentie 26, 400 JYVÄSKYLÄ, tel (0) tel (0) Helsinki, Kaupintie 5, HELSINKI, tel (0) Y-tunnus/Business ID: Seinäjoki, Oivaltajantie 10, SEINÄJOKI, tel. +358(0)

5 Ahma ympäristö Oy Teollisuustie Rovaniemi Asiakas: VESISTÖTUTKIMUS Endomines Oy Pampalontie HATTU Liite 2.1 Raporttinumero (2) Pampalon kaivos, kuormitustarkkailu Kuvaus Tarkenne Koordinaatit Vesistöalue Selite Pampalo kaivosvesi kaivos Pampalo purkuoja purku Pampalo selkeytysallas selkeytys *ph *Sähkönjohtavuus *WAD-syanidi *Sulfaatti *Kemiallinen hapenkulutus, CODCr *Väri *Kiintoaine GF/C *Kiintoaine GF/C *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Fosfori *Arseeni, As *Arseeni, As *Kalsium, Ca *Kalsium, Ca SFS 3021:1979 / SFS-EN 27888:1994 / DIN D13-2 / AEUF :2009 / ISO 15705:2002 / 7887:2012(C) / SFS-EN SFS-EN 872:2005 / 872:2005 / :1998 / 13395:1997 / :2005 / ± 0,2 ph yks, <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 15% <: ± 30% >: ± 20% <25: ± 35% >25: ± 20% >10: ± 15% >10: ± 15% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-: ± 15% >: ± 12% <20: ± 35% 20-: ± 20% >: ± 10% <0,2: ± 25% 0,2-1: ± 15% >1: ± 10% <0,2: ± 25% 0,2-1: ± 15% >1: ± 10% <1: ± 20% 1-5: ± 15% <1: ± 20% 1-5: ± 15% R R ,0 ms/m 5 0,20 30 mg O2/l 5 mg Pt/l kaivos 7, < , purku 0,08 6, <30 11 <1, ,9 0, 139 R ,30 7,74 1 6,0 460 < ,2 158 selkeytys 0, 5,0 3,0 *Kadmium, Cd *Kadmium, Cd *Kromi, Cr *Kromi, Cr *Kupari, Cu *Kupari, Cu *Rauta, Fe *Rauta, Fe *Kalium, K *Kalium, K *Magnesium, Mg *Magnesium, Mg *Natrium, Na *Natrium, Na *Nikkeli, Ni <0,2: ± 30% 0,2-2: ± 15% <0,2: ± 30% 0,2-2: ± 15% <: ± 30% -2: ± 20% <: ± 30% -2: ± 20% <: ± 30% -5: ± 15% <: ± 30% -5: ± 15% 10-25: ± 15% >25: ± 10% 10-25: ± 15% >25: ± 10% <2,5: ± 20% 2,5-10: ± 15% >10: ± 10% <2,5: ± 20% 2,5-10: ± 15% >10: ± 10% <5: ± 20% >5: ± 12% <5: ± 20% >5: ± 12% R R ,02 0,02 0,2 0,2 0,15 0, kaivos <0,02 1,2 0,95 7,7 31,1 15,0 76, purku 0,08 0,10 <0.2 0, ,1 22,2 48,4 23,0 R ,30 <0.02 1,7 1, ,3 16,0 78,3 8,8 selkeytys 2,5 2,5 0,025 0,025 0,25 0,25 0,1

6 *Nikkeli, Ni *Lyijy, Pb *Lyijy, Pb *Sinkki, Zn VESISTÖTUTKIMUS *Sinkki, Zn *Elohopea, Hg *Elohopea, Hg Lämpötila Mittapadon (näytteenottaja vedenkorkeus n mittaama) Raporttinumero (2) EN ISO / AALS EN ISO / AALS >: ± 10% >: ± 10% <2: ± 30% 2-20: ± 15% >20: ± 10% <2: ± 30% 2-20: ± 15% >20: ± 10% R R , kaivos 8,9 < < <0,010 3, purku 0,08 <0.05 5,2 <0,01 0,0 8,0 R ,30 0,28 2,1 <0,01 0,4 selkeytys 0,010 0,01 C cm Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä Tarja Mettänen, Mikrobiologi Jakelu Ilomantsin kunta/ympäristösihteeri, Esko Pirinen Mutanen, Henna Yhteyshenkilöt Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, , piia.hiltunen@ahmagroup.com Alkuaineanalytiikka: Ilkka Välimäki, , ilkka.valimaki@ahmagroup.com Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. t: * = on akkreditoitu. viittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: AALS = ALS Finland Oy = Ahma ympäristö Oy, Sammonkatu 8, Oulu, p AEUF = Alihankinta, Eurofins Scientific Finland Oy = Ahma ympäristö Oy, Teollisuustie 6, Rovaniemi, p Mittaustulokset: Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Yhteystiedot: Ahma ympäristö Oy, Teollisuustie 6, Rovaniemi, p

7 Ahma ympäristö Oy Teollisuustie Rovaniemi Asiakas: VESISTÖTUTKIMUS Endomines Oy Pampalontie HATTU Liite 2.2 Raporttinumero (2) Pampalon kaivos, vaikutustarkkailu Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite Riitaoja 21 riitaoja Sivakkojoki 18 mts. Sivakko Sivakkojoki 22 sivakko Lietoja 51 lietoja Hattujärvi 3 hattu3a, hattu3b Hattujärvi 2 hattu2a, hattu2b *ph *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste *Happi, liuennut *Sulfaatti *Kemiallinen hapenkulutus, CODMn *Sameus *Väri *Kiintoaine GF/C *Kiintoaine GF/C *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Fosfori *Arseeni, As *Kalsium, Ca *Kadmium, Cd *Kromi, Cr *Kupari, Cu *Rauta, Fe *Kalium, K *Magnesium, Mg *Natrium, Na *Nikkeli, Ni SFS 3021:1979 / SFS-EN 27888:1994 / SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / :2009 / SFS 3036:1981 / :2016:en / SFS-EN SFS-EN 7887:2012(C) / 872:2005 / 872:2005 / :1998 / 13395:1997 / :2005 / ± 0,2 ph yks, <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 20% <2: ± 15% <3: ± 20% >3: ± 10% <1: ± 30% >1: ± 20% <25: ± 35% >25: ± 20% >10: ± 15% >10: ± 15% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-: ± 15% >: ± 12% <20: ± 35% 20-: ± 20% >: ± 10% <0,2: ± 25% 0,2-1: ± 15% >1: ± 10% <1: ± 20% 1-5: ± 15% <0,2: ± 30% 0,2-2: ± 15% <: ± 30% -2: ± 20% <: ± 30% -5: ± 15% 10-25: ± 15% >25: ± 10% <2,5: ± 20% 2,5-10: ± 15% >10: ± 10% <5: ± 20% >5: ± 12% 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,20 0, 0,15 FTU 5 mg Pt/l 0, R Sivakko18 5,61 2,3 1, <1, ,5 2,19 <0.02 0,78 0, <0.5 0, 1,26 0,63 R ,93 8, , ,3 7,54 <0.02 0,74 0, ,51 1,49 4,80 1,0 sivakko22 R riitaoja 0,10 6, ,7 97 6, ,0 70,7 0,028 0,35 0, ,0 13,3 44,7 10,3 R lietoja51 6,45 4,7 6, , ,2 4,76 <0.02 0,89 0, ,86 1,40 1,89 1,3 R hattu3a 1,00 5,53 3,4 56 8,1 5,0 41 0, <1, ,3 4,01 <0.02 0,68 0, < ,58 0,67 R R R hattu3b 6,00 5,84 4,3 7,2 0,93 6, ,4 4,47 0,022 0, <0.5 0,66 1,85 0, hattu2a 1,00 6,28 3,3 13 5,5 18 0, , ,6 3,31 <0.02 0,41 0, , 2 1,63 0, hattu2b 3,40 5,77 3,5 42 5,5 6,1 27 1,3 240 <1, ,6 3,68 < , < ,60 9 5,0 3,0 0,02 0,2 0,15 2,5 0,025 0,25 0,1 *Lyijy, Pb *Sinkki, Zn *Elohopea, Hg > C10-C21 öljyhiilivedyt > C21-C40 öljyhiilivedyt Muut hiilivedyt Hiilivetyjen kokonaispitoisuus *Öljyhiilivetyjen kok.pitoisuus, C10-C40 Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) EN ISO / AALS Sisäinen menetelmä, GC/MS / Sisäinen menetelmä, GC/MS / Sisäinen menetelmä, GC/MS / Sisäinen menetelmä, GC/MS / Sisäinen menetelmä, GC/MS / >: ± 10% <2: ± 30% 2-20: ± 15% >20: ± 10% <200: ± 35% >200: ± 20% 0,01 R ,5 <0,01 Sivakko18 R ,44 1,9 <0,01 0,0 sivakko22 R riitaoja 0,10 0,087 2,7 <0,01 < < < < < 0,0 R lietoja51 0,17 1,4 <0,01 < < < < < 0,0 R hattu3a 1,00 0,41 2,9 <0,01 0,8 R R R hattu3b 6,00 1,3 4,8 <0,01 4, hattu2a 1,00 0,37 1,7 <0,01 0, hattu2b 3,40 0,43 2,6 <0,01 4,1 m C Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä.

8 VESISTÖTUTKIMUS Raporttinumero (2) Tarja Mettänen, Mikrobiologi Jakelu Ilomantsin kunta/ympäristösihteeri, Esko Pirinen Mutanen, Henna Yhteyshenkilöt Orgaaninen analytiikka: Tarja Olli, , tarja.olli@ahmagroup.com Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, , piia.hiltunen@ahmagroup.com Alkuaineanalytiikka: Ilkka Välimäki, , ilkka.valimaki@ahmagroup.com Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. t: * = on akkreditoitu. viittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: = Ahma ympäristö Oy, Teollisuustie 6, Rovaniemi, p AALS = ALS Finland Oy = Ahma ympäristö Oy, Sammonkatu 8, Oulu, p Mittaustulokset: Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Yhteystiedot: Ahma ympäristö Oy, Teollisuustie 6, Rovaniemi, p

9 Ahma ympäristö Oy Teollisuustie Rovaniemi Liite (2) Raporttinumero: Saaja: Endomines Oy Pampalontie HATTU Tilauksen tiedot: Asiakastunnus: 168 Tilaustunnus: R Tilauksen kuvaus: Pampalon kaivos, juomaveden laatu : Näytetyyppi: R Talousvesi (STMa 1352/2015) Kuvaus: Pampalon kaivos, juomavesi Näyte otettu: :15 Vastaanottopvm: Tutkimus aloitettu: N.ottopaikka: Pampalon kaivos, juomavesi Näytteenottaja: Laatuvaatimukset: STMa 1352/2015 Mikrobiologiset tutkimukset Lari Tajakka E. coli * pmy/100ml 0 0 Fysikaalis-kemialliset tutkimukset Nitraattityppi * 0,15 11,0 Nitriittityppi * 0,019 0,15 Fluoridi * <0,20 1,5 Alkuaineanalyysit Arseeni, As * < 10 Laatusuositukset: STMa 1352/2015 Mikrobiologiset tutkimukset Koliformiset bakteerit 37 C * pmy/100ml 0 0 Fysikaalis-kemialliset tutkimukset ph * 6,4 6,5-9,5 Sähkönjohtavuus * µs/cm 2 20 Väri * Sameus * Haju Yksikkö Tulos Enimmäispitoisuus / Laboratorio SFS 3016:2011 / 13395:1997 / 13395:1997 / :2009 / Yksikkö Tulos Enimmäispitoisuus / Laboratorio mg Pt/l FTU <5 <0,15 Hajuton Ammoniumtyppi * 0,025 0, Kemiallinen hapenkulutus, KMnO4 * <2,0 20 Radon * Bq/l Alkuaineanalyysit Rauta, Fe * 4,8 200 Mangaani, Mn * 37,5 Natrium, Na * 10,4 200 Muut analyysit: Lämpötila (näytteenottajan mittaama) C 9,6 Fysikaalis-kemialliset tutkimukset Ulkonäkö SFS 3016:2011 / SFS 3021:1979 / SFS-EN 27888:1994 / käyttäjien hyväksyttävissä 7887:2012(C) / eikä epätavallisia muutoksia käyttäjien hyväksyttävissä :2016:en / eikä epätavallisia muutoksia ei epätavallisia muutoksia Aistinvarainen / 11732:2005 / SFS 3036:1981 / LSC / AMEL Yksikkö Tulos Enimmäispitoisuus / Laboratorio Kirkas Kokonaiskovuus * mmol/l 0,78 Alkuaineanalyysit Kalium, K * 1,53 Magnesium, Mg * 7,67 Kalsium, Ca * 19,6 Aistinvarainen / SFS 3003:1987 / * on akkreditoitu. Enimmäispitoisuuden ylitykset on esitetty tuloksissa lihavoituna. Mittausepävarmuudet ovat saatavissa laboratoriosta. Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin.

10 Ahma ympäristö Oy Teollisuustie Rovaniemi 2 (2) Raporttinumero: Kommentti R : Radon näyte otettu klo 11:35. Jakelu Piia Hiltunen, Kemisti , piia.hiltunen@ahmagroup.com Ilomantsin kunta/ympäristösihteeri, Esko Pirinen Mutanen, Henna Yhteyshenkilöt Alkuaineanalytiikka: Ilkka Välimäki, , ilkka.valimaki@ahmagroup.com Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, , piia.hiltunen@ahmagroup.com Mikrobiologinen analytiikka (Rovaniemi): Tarja Mettänen, , tarja.mettanen@ahmagroup.com LAUSUNTO R : Laboratorioon toimitettu vesinäyte täyttää tutkituilta osin STM:n asetuksen 1352/2015 mukaiset laatuvaatimukset ja suositukset lukuun ottamatta veden ph-arvoa. Tulokset pätevät ainoastaan tässä selosteessa mainituille näytteille. Tämän selosteen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa on pyydettävä lupa Ahma ympäristö Oy:ltä. viittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: AMEL = Alihankinta, Metropolilab Oy = Ahma ympäristö Oy, Sammonkatu 8, Oulu, p = Ahma ympäristö Oy, Teollisuustie 6, Rovaniemi, p Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin.

11 Ahma ympäristö Oy Teollisuustie Rovaniemi Asiakas: VESISTÖTUTKIMUS Endomines Oy Pampalontie HATTU Liite 2.4 Raporttinumero (1) Pampalon kaivos, pohjavesitarkkailu, pinnankorkeusmittaukset Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite Pampalo PVP 1 p Pampalo PVP 2 p Pampalo PVP 3 p Pampalo PVP 4 p Vedenkorkeus Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) R R R R p , p , p , p ,3 cm C Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä Piia Hiltunen, Kemisti Jakelu Ilomantsin kunta/ympäristösihteeri, Esko Pirinen Mutanen, Henna t: * = on akkreditoitu. viittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: = Ahma ympäristö Oy, Teollisuustie 6, Rovaniemi, p Mittaustulokset: Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Yhteystiedot: Ahma ympäristö Oy, Teollisuustie 6, Rovaniemi, p

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu -kesäkuu 2017

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu -kesäkuu 2017 1(3) Endomines Oy 31.7.2017 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu -kesäkuu 2017 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu heinäelokuu

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 1(3) Endomines Oy 5.10.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 2016 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen kiertoon.

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 1(3) Endomines Oy 16.12.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 2016 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen kiertoon.

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokesäkuu

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokesäkuu 1(4) Endomines Oy 8.7.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokesäkuu 2016 Kaivoksesta pumpattava vesi ja selkeytysaltaan vesi kuuluvat kaivoksen sisäiseen kiertoon.

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 1(3) 12.10.2016 :n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus on lopetettu eikä selkeytysaltaalle pumpata enää

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu 1(3) Endomines Oy 14.7.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu Toukokesäkuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 1(3) Endomines Oy 14.12.2016 Pampalontie 11 82967 HATTU Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus

Lisätiedot

Testausseloste. Sieniojanharjun VO. N.ottopaikka: Sieniojanharju vo P-koord: I-koord: Koordinaatisto: ETRS-TM35FIN

Testausseloste. Sieniojanharjun VO. N.ottopaikka: Sieniojanharju vo P-koord: I-koord: Koordinaatisto: ETRS-TM35FIN 9632 Rovaniemi 1 (2) Raporttinumero: 62175 Saaja: Pyhä-Luosto Vesi Oy Luontotie 1 9853 PYHÄTUNTURI Tilauksen tiedot: Asiakastunnus: 171 Tilaustunnus: R-18-1382 Tilauksen kuvaus: Pyhä-Luosto Vesi, vedenottamot,

Lisätiedot

Testausseloste. Pittiövaaran vo, lähtevä vesi. Yksikkö Tulos Enimmäispitoisuus Menetelmä / Laboratorio

Testausseloste. Pittiövaaran vo, lähtevä vesi. Yksikkö Tulos Enimmäispitoisuus Menetelmä / Laboratorio 9632 Rovaniemi 1 (2) Raporttinumero: 39636 Saaja: Sodankylän Lämpö ja Vesi Oy Kasarmintie 1 996 SODANKYLÄ Tilauksen tiedot: Asiakastunnus: 57 Tilaustunnus: R-17-561 Tilauksen kuvaus: Sodankylän Vesi Oy,

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 10.12.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu marraskuu 2014 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

RÄMEPURON KAIVOKSEN TARKKAILU MAALIS-KESÄKUU 2018

RÄMEPURON KAIVOKSEN TARKKAILU MAALIS-KESÄKUU 2018 ENDOMINES OY RÄMEPURON KAIVOKSEN TARKKAILU MAALIS-KESÄKUU 2018 EUROFINS AHMA OYOY Projektinro: 10993 i Rämepuron väliraportti ENDOMINES OY RÄMEPURON KAIVOKSEN TARKKAILU MAALIS-KESÄKUU 2018 28.6.2018 Jessica

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 23.6.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu toukokuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 2.12.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu loka marraskuu 2015 Kaivoksesta

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu helmikuu 2016

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu helmikuu 2016 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 17.3.2016 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu joulukuu 2015 - helmikuu 2016

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu helmikuu 2015 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailutuloksia 1 / 3 Endomines Oy (email) LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 19.3.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu - syyskuu 2015

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu - syyskuu 2015 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 14.10.2015 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu - syyskuu 2015 Kaivoksesta

Lisätiedot

Levin Vesihuolto Oy Teppo, Hannu PL SIRKKA. *Fosfori liukoinen. *Typpi SFS-EN ISO :2005 / ROI SFS-EN ISO :1998 / ROI

Levin Vesihuolto Oy Teppo, Hannu PL SIRKKA. *Fosfori liukoinen. *Typpi SFS-EN ISO :2005 / ROI SFS-EN ISO :1998 / ROI JÄTEVESITUTKIMUS Testausseloste 1 (2) Raporttinumero: 055722 Analyysit Vrk-virtaama *Kiintoaine GF/C *Biologinen hapenkulutus BOD7 / ATU *Kemiallinen hapenkulutus, CODCr *Fosfori *Fosfaattifosfori *Fosfaattifosfori

Lisätiedot

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014

Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 15.9.2014 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen tarkkailu elokuu 2014 Kaivoksesta pumpattava

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI

TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI Tilaaja Enontekiön Vesihuolto Oy Ounastie 165 99400 Enontekiö Ahma ympäristö Oy PL 96 96101 Rovaniemi TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI Näytteenottopaikka Enontekiön Vesihuolto, verkosto, Hetta, Keskuskeittiö

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 16.9.2013 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

PAMPALON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN YHTEENVETO 2016

PAMPALON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN YHTEENVETO 2016 ENDOMINES OY PAMPALON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN YHTEENVETO 2016 AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 10992 i ENDOMINES OY PAMPALON KAIVOKSEN VESITARKKAILU 2016 8.5.2017 Satu Ojala, FM limnologi Sisällysluettelo:

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 13.9.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 11.3.2011 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

17VV VV 01021

17VV VV 01021 Pvm: 4.5.2017 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, huhtikuu Näytteenottopvm: 4.4.2017 Näyte saapui: 6.4.2017 Näytteenottaja: Mika

Lisätiedot

Näytenumero Näytetunnus Tunnus Ottopvm. Näytteenottaja Saapunut pvm. Tutkimus alkoi Tutkimus valmis

Näytenumero Näytetunnus Tunnus Ottopvm. Näytteenottaja Saapunut pvm. Tutkimus alkoi Tutkimus valmis Tutkimustodistus '1.RA03' Kierros: elo 26.09.2018 Ranuan Infra Oy Keskustie 11 97700 Ranua Tulokset hyväksynyt Hanna Kemppe Laboratoriokemisti 040 704 0528 22569 (26.09.2018), 22570 (21.09.2018), 22571

Lisätiedot

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, elokuu Näytteenottopvm: 22.8.2017 Näyte saapui: 23.8.2017 Näytteenottaja: Eerikki Tervo Analysointi

Lisätiedot

Analyysi Menetelmä Yksikkö 32057-1 Verkostovesi Pattasten koulu. * SFS-EN ISO pmy/ml 1 Est. 7,5 Sähkönjohtavuus, 25 C * SFS-EN 10523:2012

Analyysi Menetelmä Yksikkö 32057-1 Verkostovesi Pattasten koulu. * SFS-EN ISO pmy/ml 1 Est. 7,5 Sähkönjohtavuus, 25 C * SFS-EN 10523:2012 1 Tutkimustodistus 214-3257 1(4) Raahen Vesi Oy Marintie 1 9214 Pattijoki Näytetiedot Näyte Verkostovesi Näyte otettu 25.8.214 Näytteen ottaja Jukka Ollikkala Saapunut 26.8.214 Näytteenoton syy Jaksottainen

Lisätiedot

Kevitsan vesistötarkkailu, perus, syyskuu 2018

Kevitsan vesistötarkkailu, perus, syyskuu 2018 Boliden Kevitsa Mining Oy Anniina Salonen Kevitsantie 730 99670 PETKULA s-posti: anniina.salonen@boliden.com AR-18-RZ-002382-01 12.10.2018 Tutkimusnro EUAA56-00002241 Asiakasnro RZ0000092 Näytteenottaja

Lisätiedot

Analyysi Menetelmä Yksikkö Kaivovesi Tehdasalue P1. 148,4 Alkaliniteetti Sis. men. O-Y-003 mmol/l < 0,02 Väriluku. lämpötilakompensaatio

Analyysi Menetelmä Yksikkö Kaivovesi Tehdasalue P1. 148,4 Alkaliniteetti Sis. men. O-Y-003 mmol/l < 0,02 Väriluku. lämpötilakompensaatio Tutkimustodistus 2012-8409 1(3) 06.08.2012 Pöyry Finland Oy PL 40774 LASKUTUS Näytetiedot Näyte Kaivovesi Näyte otettu 12.06.2012 Näytteen ottaja Esa-Pekka Kukkonen Saapunut 13.06.2012 Näytteenoton syy

Lisätiedot

TUTKIMUSTODISTUS 2012E

TUTKIMUSTODISTUS 2012E TUTKIMUSTODISTUS 2012E- 21512-1 Tarkkailu: Talvivaara kipsisakka-altaan vuoto 2012 Tarkkailukierros: vko 51 Tilaaja: Pöyry Finland Oy Otto pvm. Tulo pvm. Tutkimuksen lopetus pvm. Havaintopaikka Tunnus

Lisätiedot

Í%SC{ÂÂ!5eCÎ. Korvaa* Kevitsan vesistötarkkailu, PERUS, marraskuu 2018

Í%SC{ÂÂ!5eCÎ. Korvaa* Kevitsan vesistötarkkailu, PERUS, marraskuu 2018 Boliden Kevitsa Mining Oy Anniina Salonen Kevitsantie 730 99670 PETKULA s-posti: anniina.salonen@boliden.com AR-18-RZ-008423-02 Tutkimusnro EUAA56-00006080 Asiakasnro RZ0000092 Näytteenottaja Timo Putkonen

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 20.12.2012 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu 1 / 4 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 11.12.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys marraskuu 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

TUTKIMUSTODISTUS. Jyväskylän Ympäristölaboratorio. Sivu: 1(1) Päivä: 09.10.14. Tilaaja:

TUTKIMUSTODISTUS. Jyväskylän Ympäristölaboratorio. Sivu: 1(1) Päivä: 09.10.14. Tilaaja: Jyväskylän Ympäristölaboratorio TUTKIMUSTODISTUS Päivä: 09.10.14 Sivu: 1(1) Tilaaja: PIHTIPUTAAN LÄMPÖ JA VESI OY C/O SYDÄN-SUOMEN TALOUSHAL. OY ARI KAHILAINEN PL 20 44801 PIHTIPUDAS Näyte: Verkostovesi

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

Í%R]'ÂÂÂVqEÎ. Päivämäärä Sivu 1 / 2

Í%R]'ÂÂÂVqEÎ. Päivämäärä Sivu 1 / 2 113-2016-00010172 Päivämäärä 14.9.2016 Sivu 1 / 2 Reisjärven Vesiosuuskunta Asiakasnro: KF0000653 Reisjärven Vesiosuuskunta Kirkkotie 6 A 1 85900 Reisjärvi Jakelu : Jorma Turunen (jorma.turunen@selanne.net),

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 30.6.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 30.6.2015 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 231959 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 17.6.2015, näytteet otettu 17.6.2015 (9:40) Näytteenottaja: Terv. tark.

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 5.4.2012 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Humppilan Vesihuolto Oy Syrjälä Mika Yritystie 2 31640 HUMPPILA Tilausnro 288393 (0HUMPVES/talousve), saapunut 25.4.2017, näytteet otettu 25.4.2017 (10.20-11.00) Näytteenottaja: Tarja Andersson NÄYTTEET

Lisätiedot

ENDOMINES Oy:n RÄMEPURON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN YHTEENVETO 2017

ENDOMINES Oy:n RÄMEPURON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN YHTEENVETO 2017 ENDOMINES Oy:n RÄMEPURON KAIVOKSEN VESITARKKAILUJEN YHTEENVETO 2017 EUROFINS AHMA OYOY Projektinro: 10993 i ENDOMINES OY RÄMEPURON KAIVOKSEN VESITARKKAILU 2017 12.3.2018 Satu Ojala Sisällysluettelo: 1.

Lisätiedot

Analyysi Menetelmä Yksikkö

Analyysi Menetelmä Yksikkö Tutkimustodistus 2018-12169 1(2) 08.06.2018 Pihtiputaan Lämpö & vesi Pertti Pasanen 44800 Pihtipudas Näytetiedot Näyte Kirkonkylän verkosto Shell Putaanportti Näyte otettu 30.05.2018 Näytteen ottaja Kirsi

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys-, loka- ja marraskuulta 2014

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys-, loka- ja marraskuulta 2014 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 12.12.2014 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia syys-, loka- ja marraskuulta

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 16.10.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta 2015 Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 13.11.2017 17-8046 #1 1 (4) Martonvaaran vesiosuuskunta Tossavainen Jarmo jarmo.tossavainen@luukku.com Tilausnro 228289 (4765J/VERJAKSO),

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 261466 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 17.6.2016, näytteet otettu 16.6.2016 Näytteenottaja: Terv.tark. Susanna

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 1 (5) Liperin kunta, tekninen osasto Riikonen Kari kari.riikonen@liperi.fi Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro 219962 (4774J/VALVLIYL), saapunut 3.5.2017, näytteet otettu 3.5.2017 Näytteenottaja: Väisänen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Säkylän kunta Vesihuoltolaitos Rantatie 268 27800 SÄKYLÄ Tilausnro 292956 (90SÄKYLÄ/Verkosto), saapunut 6.6.2017, näytteet otettu 6.6.2017 Näytteenottaja: Jari Rakkolainen NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi Tilausnro (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Mika Väle

TESTAUSSELOSTE Talousvesi Tilausnro (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Mika Väle 1 (7) Keuruun kaupunki Keuruun Vesi Väliaho Seppo Kantolantie 6 42700 KEURUU Tilausnro 288532 (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut 26.4.2017, näytteet otettu 25.4.2017 Näytteenottaja: Mika Väle NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 274317 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 27.10.2016, näytteet otettu 27.10.2016 (9-12) Näytteenottaja: Ville Kiviharju

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu helmikuu 2016

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu helmikuu 2016 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 17.3.2016 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuu 2015 - helmikuu

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen 1 / 1 Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 6.1.214 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen vuosiyhteenvedon

Lisätiedot

Firan vesilaitos. Laitosanalyysit. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi

Firan vesilaitos. Laitosanalyysit. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi Laitosanalyysit Firan vesilaitos Lämpötila C 3 8,3 8,4 4 8,4 9 ph-luku 3 6,5 6,5 4 7,9 8,1 Alkaliteetti mmol/l 3 0,53 0,59 4 1 1,1 Happi 3 2,8 4 4 11,4 11,7 Hiilidioksidi 3 23,7 25 4 1 1,9 Rauta Fe 3

Lisätiedot

Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi

Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi Firan vesilaitos Lahelan vesilaitos Lämpötila C 12 9,5 14,4 12 7,9 8,5 ph-luku 12 6,6 6,7 12 8,0 8,1 Alkaliteetti mmol/l 12 0,5 0,5 12 1,1 1,1 Happi mg/l 12 4,2 5,3 12 11,5 13,2 Hiilidioksidi mg/l 12 21

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE. Tutkimuksen lopetus pvm. Näkösyv. m

TUTKIMUSSELOSTE. Tutkimuksen lopetus pvm. Näkösyv. m TUTKIMUSSELOSTE Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: pirkko.virta@poyry.com Tarkkailukierros: vko 3 hanna.kurtti@poyry.com Tilaaja: Pöyry Finland Oy Havaintopaikka Tunnus Näytenumero

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (4) Outokummun kaupunki Vesihuoltopalvelut Laitinen Teemu Hovilankatu 2 83500 OUTOKUMPU Tilausnro 256433 (4031/VALVONTA), saapunut 17.9.2019, näytteet otettu 17.9.2019 (10:00) Näytteenottaja: M. Kinnunen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2015

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2015 TESTAUSSELOSTE 1 (4) Vehmaan kunta Vesilaitos Saarikontie 8 23200 VINKKILÄ Tilausnro 178531 (WVEHMAA/P1), saapunut 4.5.2015, näytteet otettu 4.5.2015 (11:00) Näytteenottaja: Terv.tark. Konsta Kulmala NÄYTTEET

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 1 (4) Liperin kunta, tekninen osasto Riikonen Kari kari.riikonen@liperi.fi Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro 219952 (4774J/VALVVIIN), saapunut 3.5.2017, näytteet otettu 3.5.2017 Näytteenottaja: Väisänen

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE. Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: Tarkkailukierros: vko 2. Tutkimuksen lopetus pvm

TUTKIMUSSELOSTE. Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: Tarkkailukierros: vko 2. Tutkimuksen lopetus pvm TUTKIMUSSELOSTE Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: pirkko.virta@poyry.com Tarkkailukierros: vko 2 hanna.kurtti@poyry.com Tilaaja: Pöyry Finland Oy Havaintopaikka Tunnus Näytenumero

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 11.11.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 11.11.2015 1 (5) Kokemäen Vesihuolto Oy Tulkkilantie 2 32800 KOKEMÄKI Tilausnro 243666 (0KOKEMVE/talousve), saapunut 30.10.2015, näytteet otettu 29.10.2015 (7-11) Näytteenottaja: Tapio Jussila NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

Asiakasnro: KF Reisjärven Vesiosuuskunta Kirkkotie 6 A Reisjärvi Jakelu : Mirka Similä Reisjärven FINLAND

Asiakasnro: KF Reisjärven Vesiosuuskunta Kirkkotie 6 A Reisjärvi Jakelu : Mirka Similä Reisjärven FINLAND 113-2017-00010483 Päivämäärä 8.9.2017 Sivu 1 / 8 Reisjärven Vesiosuuskunta Asiakasnro: KF0000653 Reisjärven Vesiosuuskunta Kirkkotie 6 A 1 85900 Reisjärvi Jakelu : Mirka Similä (mirka.simila@selanne.net),

Lisätiedot

Tutkimustodistus AR-18-RZ Sivu 1/5 Päivämäärä

Tutkimustodistus AR-18-RZ Sivu 1/5 Päivämäärä Murakan vesiosuuskunta Annie Henno Yhdystie 5 19600 HARTOLA s-posti: annie.henno@phnet.fi Tutkimusnro EUAA56-00002831 Asiakasnro 0000852 Näytteenottaja Tomi Kekki Tutkimuksen yhteyshenkilö Jorma Nordlund

Lisätiedot

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 213 Sisällys 1. Vedenlaatu... 2 1.1. Happipitoisuus ja hapen kyllästysaste... 3 1.2. Ravinteet ja klorofylli-a... 4 1.3. Alkaliniteetti ja ph...

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY KUOLIMON VESISTÖTARKKAILU TALVELLA 2018

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY KUOLIMON VESISTÖTARKKAILU TALVELLA 2018 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 498/18 14.3.2018 KUOLIMON VESISTÖTARKKAILU TALVELLA 2018 Kuolimon vesistötarkkailun talvinäytteet otettiin 14.2.2018. Veden kokonaislaadun

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 1 (4) Uudenkaupungin kaupunki Uudenkaupungin Vesi Nervanderinkatu 9 23500 UUSIKAUPUNKI Tilausnro 225002 (WUKI/V2), saapunut 5.3.2019, näytteet otettu 5.3.2019 (10:10) Näytteenottaja: Terv.tark. Kati Lorjo

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 27.3.2018 18-1878 #1 1 (4) Uudenkaupungin kaupunki Uudenkaupungin Vesi Nervanderinkatu 9 23500 UUSIKAUPUNKI Tilausnro 212152 (WUKI/V2), saapunut 19.3.2018, näytteet otettu

Lisätiedot

KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012

KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012 Tiia Sillanpää ja Eeva Kaarina Aaltonen / 26.11.2012 KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012 1. TAUSTA Kokkolan jätevedenpuhdistamolla

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Vesilaitosvesi

TESTAUSSELOSTE *Vesilaitosvesi 20.11.201 1-4031 1 (4) Kirkkonummen kunta / Vesihuoltolaitos Lehtinen Maria PL 20 02401 KIRKKONUMMI Tilausnro 91197 (103/Meiko), saapunut 3.11.201, näytteet otettu 3.11.201 (11:30) Näytteenottaja: Luvyn

Lisätiedot

PIMA-selvitys/raportti

PIMA-selvitys/raportti PIMA-selvitys/raportti Hietakyläntie 171 Pyhäsalmi Kunta: Pyhäjärvi Kaupunginosa: 403 Kortteli/Tila: 25 Tontti/Rek.nro: 38 Sivu 2 / 4 PIMA-selvitys/raportti 1. KOHDE JA TUTKIMUKSET 1.1 Toimeksianto Raahen

Lisätiedot

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi TESTAUSSELOSTE 17-11019 1 (6) Talousvesi #1 13.6.2017 Pyhärannan Kunta Tekninen osasto Talousvedet Pajamäentie 4 23950 PYHÄRANTA Tilausnro 292426 (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut 1.6.2017, näytteet otettu

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 1 (4) Uudenkaupungin kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Pankkitie 1 23600 KALANTI Tilausnro 220551 (WKUSTAVI/V4), saapunut 9.10.2018, näytteet otettu 9.10.2018 (10:30) Näytteenottaja: Terv.tark. Kati Lorjo

Lisätiedot

ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI

ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY TEBOIL AB ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI Pohjaveden laadun tarkkailu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 26.6.2013 1160-P20618 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi- ja helmikuulta 2015

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi- ja helmikuulta 2015 1 / 3 Endomines Oy LAUSUNTO E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 25.3.2015 Tiedoksi: Ilomatsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia joulukuulta 2014 sekä tammi-

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 31.5.2017 17-3131 #1 1 (3) Karttulan Vesiosuuskunta Kissakuusentie 8 72100 KARTTULA Tilausnro 220428 (4908/Jaks+5v), saapunut 11.5.2017,

Lisätiedot

Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY LA 82, perustuu EPA 7473

Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY LA 82, perustuu EPA 7473 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere PL 265 33101 Tampere EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT Matriisi elintarvikkeet Menetelmän nimi Akkr/Arv Standardi Elohopea akkr Sisäinen menetelmä

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 5.9.2016 16-6969 #1 1 (3) Pieksänkosken vesiosuuskunta Väänänen Pekka Rannanmaantie 64 73360 PAJULAHTI Tilausnro 210662 (4912/Jaksott),

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 28.4.2017 16-2916 #4 1 (3) Kotakylän Vesiosuuskunta Tirkkonen Erkki Piilianlahdentie 15 73600 KAAVI Tilausnro 204620 (4546/Jatkuva),

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 26.5.2017 17-3029 #2 1 (3) Varparannan vesiosuuskunta Vatanen Kyösti info@varparannanvesihuolto.com Onkaniementie 3 81120 KATAJARANTA

Lisätiedot

Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d)

Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d) Liite 1. Yhteenveto keskisuurista laitoksista. Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d) 10 100 100 400 400 1 000 Yhteensä Laitokset ja yksiköt 407 177 113 697 Talousveden käyttäjät 85 800

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WNAANT/N1), saapunut , näytteet otettu (09:40) Näytteenottaja: VS

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WNAANT/N1), saapunut , näytteet otettu (09:40) Näytteenottaja: VS TESTAUSSELOSTE 1 (4) Raision kaupunki Tekninen keskus Ympäristönvalvontapalvelut PL 100 21201 RAISIO Tilausnro 156291 (WNAANT/N1), saapunut 4.6.2013, näytteet otettu 4.6.2013 (09:40) Näytteenottaja: VS

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (5) Keski-Savon Vesi Oy Borginkatu 9 78300 VARKAUS Tilausnro 237265 (4618/Valvont), saapunut 14.6.2018, näytteet otettu 14.6.2018 Näytteenottaja: Anne Parkkinen NÄYTTEET Lab.nro Näytteen kuvaus 16184

Lisätiedot

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 13.5.2016 16-2916 #2 1 (3) Kotakylän Vesiosuuskunta Tirkkonen Erkki Piilianlahdentie 15 73600 KAAVI Tilausnro 204620 (4546/Jatkuva),

Lisätiedot

Järvenpää Järvenpää Satukallio Järvenpää Haarajoki Uimahalli

Järvenpää Järvenpää Satukallio Järvenpää Haarajoki Uimahalli Järvenpää Järvenpää Satukallio Järvenpää Haarajoki Uimahalli Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi arvo arvo arvo Lämpötila C 6 10,7 15,1 6 9,4 12,5 6 8,3 11,0 Sameus FTU 6 0,4 0,6 6

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU (email) 9.9.213 Tiedoksi: Ilomantsin kunta (email) Pohjois-Karjalan ELY-keskus (email) Lähetämme

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 20.9.2017 17-6793 #1 1 (3) Karttulan Vesiosuuskunta Kissakuusentie 8 72100 KARTTULA Tilausnro 226225 (4916/Jaksotta), saapunut 4.9.2017,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WRAISIO/R2), saapunut , näytteet otettu (13:30) Näytteenottaja: SaKo

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus Tilausnro (WRAISIO/R2), saapunut , näytteet otettu (13:30) Näytteenottaja: SaKo TESTAUSSELOSTE 1 (4) Raision kaupunki Ympäristövirasto Nallinkatu 2 21200 RAISIO Tilausnro 157803 (WRAISIO/R2), saapunut 15.7.2013, näytteet otettu 15.7.2013 (13:30) Näytteenottaja: SaKo NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Ikaalisten Vesi Oy Poppelikatu 7 39500 IKAALINEN Tilausnro 287540 (0IKAAVES/verkosto), saapunut 18.4.2017, näytteet otettu 18.4.2017 Näytteenottaja: Terv.tark.Hanna Anttila NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen

Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen 1 / 1 Endomines Oy E 5127 Pampalontie 11 82967 HATTU 2.1.215 Tiedoksi: Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lähetämme oheisena Endomines Oy:n Pampalon kaivoksen vesitarkkailujen vuosiyhteenvedon

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus TESTAUSSELOSTE 1 (4) Vehmaan kunta Vesilaitos Saarikontie 8 23200 VINKKILÄ Tilausnro 186282 (WVEHMAA/P1), saapunut 9.11.2015, näytteet otettu 9.11.2015 (08:15) Näytteenottaja: terv. tark. Konsta Kulmala

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 5.8.2016 16-4011 #1 1 (4) Vesi-Mega Oy (posti) Laskutie 1 89400 HYRYNSALMI Tilausnro 206203 (10070/UKKOH VO), saapunut 31.5.2016, näytteet

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere PL 265 (Patamäenkatu 24) 33101 Tampere Puh. 03 2461111 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 19.4.2016

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 19.4.2016 TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 19.4.2016 16-2170 #1 1 (4) Uudenkaupungin kaupunki Uudenkaupungin Vesi PL 20 23501 UUSIKAUPUNKI Tilausnro 189593 (WUKI/N1), saapunut 5.4.2016, näytteet otettu 5.4.2016

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Eurofins Nab Labs Oy. Survontie 9 D JYVÄSKYLÄ Puh. EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT

REKISTERIOTE Hyväksytty tai rekisteröity laboratorio. Eurofins Nab Labs Oy. Survontie 9 D JYVÄSKYLÄ Puh. EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT 1 Eurofins Nab Labs Oy Survontie 9 D 40500 JYVÄSKYLÄ Puh. 0404503100 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Pseudomonas aeruginosa akkr SFS-EN ISO 16266:2008, pakattu vesi ilmoitettavat eläintaudit

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 4.11.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 4.11.2015 1 (5) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 242828 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 21.10.2015, näytteet otettu 21.10.2015 (09:20) Näytteenottaja: Terv.tark.

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 2.11.2015

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 2.11.2015 1 (3) Uudenkaupungin kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Pankkitie 1 23600 KALANTI Tilausnro 185289 (WTAIVA/Lähtevä), saapunut 13.10.2015, näytteet otettu 13.10.2015 Näytteenottaja: Kati Lorjo NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi Tilausnro (1001/VIHTIVL), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Tilaaja, JM

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi Tilausnro (1001/VIHTIVL), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Tilaaja, JM LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY Laboratorio TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi 12.12.2016 16-4749 #1 1 (4) Vihdin kunta / Vihdin Vesi PL 13 03101 NUMMELA Tilausnro 98290 (1001/VIHTIVL), saapunut 21.11.2016,

Lisätiedot

LIITE 4. Pintavesitarkkailutuloksia

LIITE 4. Pintavesitarkkailutuloksia LIITE 4 Pintavesitarkkailutuloksia Tutkimustodistus Nro VEJV898/2011 4.7.2011 1(2) YMPÄRISTÖLABORATORIO Toivonen Yhtiöt Oy Ruskon jätteenkäsittelykeskuksen pintavesitarkkailu Näytteenottopäivä: 11.5.2011

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY LUONNONVARAKESKUS VANTAA, ROVANIEMI

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY LUONNONVARAKESKUS VANTAA, ROVANIEMI T203/M13/2014 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(5) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY LUONNONVARAKESKUS VANTAA, ROVANIEMI NATURAL RESOURCES INSTITUTE FINLAND VANTAA, ROVANIEMI

Lisätiedot