OSASTO: HALLINTO-OSASTO Liite 13; kh

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSASTO: HALLINTO-OSASTO Liite 13; kh"

Transkriptio

1 OSASTO: HALLINTO-OSASTO Liite 13; kh Hallinto-osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä asioista, vastata elinkeinopalveluista sekä Itä-Lapin maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen toiminnasta. Lisäksi tehtävänä on vastata koko kaupunkiorganisaation ja konsernin talouden ja toimintojen yhteensovittamisesta, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päätöksenteon tuesta, päätösten toimeenpanosta ja viestinnästä. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset Itä-Lapin palvelu- ja seutukuntakeskuksena toimiva Kemijärvi on vuonna 2014 päivitetyn kaupunkistrategian mukaisesti alueen elinvoimainen ja elinkeinorakenteeltaan monipuolinen kaupunki. Tarjoamme laadukkaat peruspalvelut kaikille ikäryhmille ja upeiden luontaisten (luonto, elinympäristö) puitteiden lisäksi kaupungissamme on hyvä viettää turvallista ja laadukasta elämää. Toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia ovat mm. uuden saha- ja liimapalkkitehtaan; Keitele Groupin ja Lappi Timberin sijoittuminen Stora Enson entiselle tehdasalueelle. Odotettavat työpaikkavaikutukset ja verotulojen kasvu vaikuttavat kaupungin talouteen myönteisesti. Elinkeinotoiminnan aktiivinen ja pitkäjänteinen kehittäminen on Kemijärven kaupungin keskeinen menestystekijä. Toiminnassa tarvitaan riskinottokykyä, olemassa olevien resurssien tehokasta hyödyntämistä sekä investointeja yksityiselle ja julkiselle sektorille. Myös paikallinen erikoistuminen, kansainvälistyminen ja monipuolinen yhteistyö edistävät yritysten tulosten kasvua. 3. Toiminnan painopistealueet Toiminnan painopistealueina ovat kaupunkitasoisten henkilöstö-, talous- ja tietohallintopalvelujen kehittäminen sekä päätöksenteon uudistaminen hyödyntäen sähköisiä kokouskäytäntöjä ja uudistettua asianhallintojärjestelmää. Kaupunkiorganisaatiossa toteutetaan kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti palvelurakenteeseen ja palveluverkkoon kohdentuvaa uudistamista sekä tavoiteorganisaatiovaihtoehtojen mallintamista ja valitun mallin mukaista valmistelua päätöksentekoa varten. Valtuusto linjasi kokouksessaan, että uudistamistyö etenee kokonaisvaltaisen uudistamismallin mukaisesti. Tavoitteena on, että uusi organisaatio on toiminnassa vuoden 2016 alusta lukien. Kemijärven kaupunki tuottaa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa laadukkaat palvelut yritystoiminnan ja elinkeinoelämän kehittämisessä. Kaupungissa harjoitetaan aktiivista elinkeinopolitiikkaa yritystoiminnan tilaratkaisuissa yhteistyössä yritysten ja muiden rahoittajien kanssa. Osaamista lisätään yhteistyössä paikallisten toisen asteen oppilaitosten, yliopiston, korkeakoulujen ja yritysten kanssa. Hanketoiminnassa painopiste on elinkeinostrategian mukaisissa päätoimialoissa. Hankkeissa pyritään itse hallinnoitaviin tehokkaisiin hankkeisiin. 4. Talous TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Tunnusluvut TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Vakin.virat ja 24,5 23, ,5 20,5 20,5 toimet Henkilöstömenot Muutos % 1,5 2,1-15,1-3,8 1,8 1,6 Palvelujen ostot Muutos % 4,2-4,5 35,7-11,6-8,3-6,0 Toimintakate /as Asukasluku

2

3 TALOUSARVIO v TULOSALUE: 100 VAALIT Vastuuhenkilö: Pauna Liisa Nimi ja virka-asema: hallintosihteeri Tulosalue sisältää valtiollisten vaalien ja kunnallisvaalien järjestämisen. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet 3. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet Mittarit 1. Vuonna 2015 järjestetään eduskuntavaalit Vaalipäivän on , ennakkoäänestys kotimaassa Vuonna 2016 lokakuussa järjestetään kunnallisvaalit 3. Vuonna 2017 ei vaaleja 4. Vuonna 2018 tammikuussa järjestetään presidentinvaalit 4. Henkilöstösuunnitelma 5. Talous TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Tunnusluvut TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Vakin.virat ja toimet Henkilöstömenot Muutos % Palvelujen ostot Muutos % Toimintakate /as

4 TALOUSARVIO v TULOSALUE: 150 TILINTARKASTUS Vastuuhenkilö: Nimi ja virka-asema: Tulosalue sisältää kaupunginvaltuuston valitseman tarkastuslautakunnan sekä varsinaisen ammattitilintarkastajan toiminnan. Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lautakunta seuraa tilintarkastusta sekä tekee tarvittaessa aloitteita ja esityksiä tilintarkastuksen kehittämisestä. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet 3. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet Mittarit. Tilintarkastuskertomus ja arviointikertomus Valmistellaan valtuustolle Raportit 2. Epävirallinen toiminnan ja talouden väliarviointi tilanteesta tarpeen mukaan Annetaan viimeistään syys-lokakuun valtuustoon Annettava raportti 3. Kokouksia 10/vuosi Kokouksien lukumäärä 4. Lakisääteinen JHTT-tilintarkastus 25 päivää/vuosi. Lisäksi 8 päivää/vuosi tarkastuslautakunnan avustamiseen liittyvät tehtävät ja muu arviointityö sekä erityistehtävien tai hankkeiden, kuten eu-hankkeiden tarkastus n. 7 päivää/vuosi Tilintarkastaja raportoi tarkastuksen etenemisestä Toteutuneet päivät 5. Seurataan kaupungin taloudellisen tilanteen kehittymistä Osastojen selvitykset ja erilaiset tilastot Käyntikohteiden lukumäärä 4. Henkilöstösuunnitelma 5. Talous TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Tunnusluvut TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Vakin.virat ja toimet Henkilöstömenot Muutos % 53,4 0,8-2,9 Palvelujen ostot Muutos % 29,5-14,5-11,0 Toimintakate /as -4-3,5-3,0-3,1-3,1-3,1 Tarkastuspäivät 39, Kokouksia

5

6 TALOUSARVIO v TULOSALUE: 200 YLEISHALLINTO Vastuuhenkilö: Kuvaja Tuula Nimi ja virka-asema: talous- ja kehittämisjohtaja Osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa ja huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä asioista. Lisäksi osasto vastaa koko kaupunkiorganisaation talouden ja toimintojen yhteensovittamisesta, kaupunginvaltuuston ja hallituksen päätöksenteon valmistelusta ja päätösten toimeenpanosta ja konsernijohtamisen tuesta. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Talous-, tieto-, henkilöstö- ja hallintopalvelujen tehtävänä on tukea kaupunkiorganisaation ja konsernin toimintaa tarjoamalla asiantuntevat, laadukkaat ja kustannustehokkaat tukipalvelut johtamiseen, päätöksentekoon ja toimintaympäristön muutokseen. Toimintoja kehitetään osana tavoiteorganisaatiotyötä ja palveluiden toimintaprosesseja uudistetaan vastaamaan kustannustehokkaammin nykytarpeita. Henkilöstöpalveluiden päätavoitteena on henkilöstömenojen vähentäminen ja tuottavuuden parantaminen talousarvio- ja toimintasuunnitelmavuosille valmisteltavalla henkilöstöohjelmalla, jonka sisältämät toimenpiteet liittyvät henkilöstön työhyvinvoinnin tukemiseen ja osaamisen sekä palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmien kehittämiseen. Henkilöstösuunnittelua ja -raportointia kehitetään valmistelun ja päätöksenteon tueksi. Tietohallintojärjestelmien uudistamisella tuetaan tuottavuuden tavoitteiden toteutumista. Tietohallinnon hajautettu toimintamalli keskitetään kohdentamalla kustannukset ja päätöksenteko tietohallintoon. Näin pystytään seuraamaan paremmin kustannusten muodostumista ja tietohallinnon eri osa-alueiden toiminnan tehokkuutta. 3. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet Mittarit Hallintopalvelut: 1. Organisaatiorakenteen uudistaminen Eri organisaatiovaihtoehtojen esittely ja valitun mallin mukainen päätöksenteko ja sääntöjen uudistaminen Valtuuston päätös uudesta organisaatiomallista syksyllä Hallintosäännön uudistaminen vastaamaan uutta organisaatiorakennetta Henkilöstöpalvelut: 1. Hyvinvoiva henkilöstö Henkilöstön työhyvinvoinnin tukeminen 2. Henkilöstömenojen vähentäminen ja tuottavuuden parantaminen. Henkilöstöohjelma valmistelu ja toteuttaminen. Sairauspoissaolot (pv/tt/v) Henkilöstöohjelma hyväksytty ja ohjelman mukaiset toimenpiteet toteutettu. Henkilöstökustannukset ( ) Talouspalvelut: 1. Talouspalvelujen uudistaminen osana organisaatiotyötä talouspalvelujen uudistaminen valitun toteutusmallin pohjalta Toteutettu v loppuun mennessä Tietohallinto: 1. Kantaan liittyminen v Kaikki ongelmat ratkottu ennen liittymistä. 2. Mobiilikotihoidon käyttöönotto Mobiilikotihoidon projektin aloitus huhtikuussa Käyttöönotto pilottitiimillä lokakuussa tiimiä loppu vuoden aikana. Toteutettu v loppuun mennessä. Pilotti tiimi lokakuussa muuta tiimiä vuoden 2015 loppuun mennessä. Kotihoidossa on yhteensä 4 tiimiä. Työsuojelu: 1. Työsuojeluorganisaation toiminnan Perehdytystilaisuus henkilöstölle Perehdytystilaisuuteen osallistuu

7 ja työsuojelutietoisuuden kehittäminen ja toimintaohjelman tavoitteiden toteutumisen seuranta Webropol-kysely tulosalueittain 50 % henkilöstöstä Tulosaluekohtainen tieto tavoitteiden toteutumisesta Joukkoliikenne: 1. Säilytetään kaupungin sisäisen Vuonna 2015 kaupungin sisäisen joukkoliikenteen peruspalvelutaso linja-autoliikenteen palvelutasoa turvaamalla koulumatka- ja lasketaan huomattavasti. asiointiyhteydet sekä liityntäliikenneja jatkoyhteydet junille/junilta. palveluliikenteellä joiltakin osin. Linja-autoliikennettä korvataan Linja-autoliikenteestä ja palveluliikenteestä järjestetään tarjouskilpailu, minkä tulosten perusteella tehdään kaksivuotissopimukset yhden vuoden optiolla. Vuosina palvelutaso pysyy vuoden 2015 tasolla tehtyjen sopimusten perusteella. Tuki/vuoro, matkustajamäärä/vuoro 4. Henkilöstösuunnitelma Yleishallinnon osalta suunnitelmakauden loppuun mennessä tavoitteena on toimintoja tehostamalla ja luonnollista poistumaa hyödyntäen vähentää henkilöstömäärää kolmella työntekijällä vuoden 2014 talousarvion toteutumaennusteeseen (TPE 19,5, sis. projektihenkilöstön) nähden. Talousarvion laadintahetkellä ei ole suunnitteilla projektihenkilöstön rekrytointeja yleishallintoon. 5. Talous TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Tunnusluvut TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Vakin.virat ja toimet ,5 18, ,5-16,5-16,5 Henkilöstömenot Muutos % 4,9 4,7 1,6-4,7 2,3 1,5 Palvelujen ostot Muutos % 8,1-8,4 40,4-13,0-9,3-7,0 Toimintakate /as

8 TALOUSARVIO v TULOSALUE: 230 ELINKEINOJEN EDISTÄMINEN Vastuuhenkilö: Kuvaja Tuula Nimi ja virka-asema: talous- ja kehittämisjohtaja Elinkeinotoiminnan aktiivinen ja pitkäjänteinen kehittäminen on Itä-Lapin keskeinen menestystekijä. Tarvitaan riskinottokykyä, olemassa olevien resurssien tehokasta hyödyntämistä sekä investointeja yksityiselle ja julkiselle sektorille. Myös paikallinen erikoistuminen, kansainvälistyminen ja monipuolinen yhteistyö edistävät yritysten tulosten kasvua. Kemijärven kaupunki tuottaa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa laadukkaat palvelut yritystoiminnan ja elinkeinoelämän kehittämisessä. Kaupungissa harjoitetaan aktiivista elinkeinopolitiikkaa yritystoiminnan tilaratkaisuissa yhteistyössä yritysten ja muiden rahoittajien kanssa. Osaamista lisätään yhteistyössä paikallisten toisen asteen oppilaitosten, yliopiston, korkeakoulujen ja yritysten kanssa. Hanketoiminnassa painopiste on elinkeinostrategian mukaisissa päätoimialoissa. Hankkeissa pyritään itse hallinnoitaviin tehokkaisiin hankkeisiin. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Elinkeinoyksikön tehtävänä on tarjota laadukkaat, joustavat ja tehokkaat palvelut elinkeinoelämän tueksi ja kehittämiseksi. Erityisenä painopisteenä ovat yritystapaamiset, erilaiset aktivointitoimenpiteet, ja yritysten omistusjärjestelyt. Erityistä huomiota kiinnitetään kaupan ja palveluiden toimialaan. Vahvassa kasvussa oleva metsä- ja puuala luo erityisiä mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle, joihin kohdistetaan erilaisia toimenpiteitä. Uusi ohjelmakausi antaa hyvät mahdollisuudet uusien kehittämishankkeiden ja erilaisten selvitysten tekemiselle. Hankkeita käytetään lisäresurssina, jotta kärkitoimialoille saadaan riittävästi resursseja ja osaamista. 3. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Yrityspalvelut: Toimenpiteet Mittarit 1. Yrityspalvelut ja neuvonta Yritysneuvonta Perustetut yritykset Kehittämishankkeiden valmistelu, Yritys-klinikat, käynnit, monipuolinen viestintä Kehittämistoimenpiteet yrityksille Aktivointitoimenpiteet 2. Erityisalueet Omistajan vaihdosten aktivointi Osallistuneet yritykset Kauppa- ja palvelualan aktivointi Osallistuneet yritykset 3. Osaamisen kehittäminen Palvelukulttuurin, laadun ja vieraanvaraisuuden kehittäminen Osallistuneet yritykset Kehittämishankkeet: 1. Uusien hankkeiden valmistelu ja käynnistäminen 2. Alueen kehittämishankkeiden välisen yhteistyön ja koordinoinnin tehostaminen Maaseutupalvelut: Yritysten tapaamisklinikat Hankevalmistelu yhteistyö toimijoiden kanssa Strateginen keskustelu toimijoiden kesken. Osallistuneet Käynnistetyt hankkeet Toiminnan tehostuminen

9 1. Maaseutuhallinnon tehtävien hoito Maaseutuhallinnon Itä-Lapin Yhteistoiminta-alue tuottaa yhteisesti alueen maaseutuhallinnon viranomaispalvelut. Kemijärven kaupunki vastaa yksikön toiminnasta. Maaseutuyritysten kehittämistehtävät Neuvonta ja yleinen aktivointi. Koulutus. Hanketoiminnan hyödyntäminen. 2. Kylätoiminnan kehittäminen Neuvonta ja yleinen aktivointi. Kylien välinen yhteistyö. Kaupungin ja kylien välinen yhteistyö. Kaupungin myöntämä kylätoimintaraha ja hankelainoitus. Toimintaryhmätyö. Maatalouden tuki- ja rahoitusasiat sekä muut maaseutuhallinnon lakisääteiset tehtävät hoidetaan asianmukaisesti. Uusien yritysten, sukupolvenvaihdoksien, rahoitushakemusten, kehittämishankkeiden ja neuvonnan kysynnän määrä. Aktiivisesti toimivien kylien lukumäärä. Kylien järjestämien palveluiden ja tapahtumien määrä. Toimintaryhmätyön tuloksellisuus ja hankkeiden määrä. 4. Henkilöstösuunnitelma Henkilöstöön ei ole lisärekrytointeja vuodelle Tarvittaessa lisäresurssit toteutetaan hankerahoituksen kautta. 5. Talous TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Toimintamenot Toimintatulot Toimintakate Tunnusluvut TP 2013 TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 TS 2018 Vakin.virat ja toimet Henkilöstömenot Muutos % -2,3-4,5-54,2 1,1 0,9 0,9 Palvelujen ostot Muutos % -23,0 35,3 7,1-0,2-0,2 0,3 Toimintakate /as Vuosien 2013 ja 2014 ostopalvelumenot ja henkilöstömenot sisältävät myös projektien osuuden.

TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI Osasto: HALLINTO-OSASTO Raportti ajal ta 1.1. 20 15-30.4. 20 15 1. Toiminta-ajatus Hallinto-osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin

Lisätiedot

3. Talous TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015 Poikkeama Toimintamenot

3. Talous TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TP 2015 Poikkeama Toimintamenot TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 31.12.2015 OSASTO: HALLINTO-OSASTO 1. Osaston toiminta-ajatus Hallinto-osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä

Lisätiedot

KESKITETYT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT

KESKITETYT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT KESKITETYT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto- ja tukipalvelut, johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä

Lisätiedot

HALLINTO- JA TUKIPALVELUT

HALLINTO- JA TUKIPALVELUT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto- ja tukipalvelut, johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI Osasto: HALLINTO-OSASTO (yhdistettynä ent. elinkeino-osasto) Raportti ajal ta 1.1. 20 14-31.8. 20 14 1. Toiminta-ajatus Hallinto-osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma 2019

Käyttösuunnitelma 2019 Käyttösuunnitelma 2019 Kaupunginhallitus 28.1.2019 PALVELUALUE: Hallinto- ja tukipalvelut 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto- ja tukipalvelut, johtaa ja valvoa

Lisätiedot

PALVELUALUE: HALLINTO- JA TUKIPALVELUT

PALVELUALUE: HALLINTO- JA TUKIPALVELUT PALVELUALUE: HALLINTO- JA TUKIPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto- ja tukipalvelut, johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden

Lisätiedot

HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto-osasto 100 Vaalit 150 Tilintarkastus 200 Yleishallinto 230 Elinkeinojen edistäminen HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018 TOTEUTUMA Hallinto- ja tukipalvelut

TALOUSARVIO 2018 TOTEUTUMA Hallinto- ja tukipalvelut TALOUSARVIO 2018 TOTEUTUMA 30.6.2018 Hallinto- ja tukipalvelut Kaupunginhallitus 20.8.2018 HALLINTO- JA TUKIPALVELUT PALVELUALUE 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto-

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma Hallinto- ja tukipalvelut

Käyttösuunnitelma Hallinto- ja tukipalvelut Käyttösuunnitelma 2017 Hallinto- ja tukipalvelut Kaupunginhallitus 13.2.2017 x.x.2017 1 PALVELUALUE: HALLINTO- JA TUKIPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen tehtävänä on tuottaa koko kaupungin hallinto-

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-2018

Kemijärven kaupungin talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-2018 1 KH 3.12.2014 466 Kemijärven kaupungin talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Kuva: Juhani Maukonen 2 1. TALOUDELLINEN TILANNE JA KEHITYSNÄKYMÄT 1 1.1. Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalouden

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18

Lisätiedot

Toivakan kunta Talousarvio 2017, taloussuunnitelma

Toivakan kunta Talousarvio 2017, taloussuunnitelma Tehtäväalue: Kunnanvaltuusto Toimielimet: Kunnanvaltuusto, keskusvaalilautakunta, tarkastuslautakunta Tehtäväalueen vastuuhenkilö: kunnanjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Toiminnan kuvaus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet 1(5) TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Tarkastuslautakunta palvelee kaupunginvaltuuston strategisia ohjaustarpeita tuottamalla valtuustolle kuntalaissa tarkoitettua

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri- ja museotoimen investointisuunnitelman

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

Kunnanhallituksen tulosalue

Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitus Käyttösuunnitelma 2016 1 Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitukseen nähden sitovia ovat vastuualueiden toimintakatteet. Vastuualueet: 1000 Yleishallinto, 1001 Yhteistoiminta, 1002 Elinkeinojen

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO

KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO Konsernihallinnon tehtävänä on johtaa ja huolehtia kaupungin hallintotehtävistä kaupungin strategiasta johdettujen päämäärien ja tavoitteiden mukaisesti. Konsernihallinto

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009 Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2014 (sis. elinkeinojen kehittäminen tulosalueen)

HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2014 (sis. elinkeinojen kehittäminen tulosalueen) KEMIJÄRVEN KAUPUNKI KÄYTTÖSUUNNITELMA SEURANTARAPORTTI 31.8.2014 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto-osasto 100 Vaalit 150 Tilintarkastus 200 Yleishallinto 230 Elinkeinojen kehittäminen HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma 2017 Toteutuma Kaupunginhallitus x.x.2017

Käyttösuunnitelma 2017 Toteutuma Kaupunginhallitus x.x.2017 Hallinto- ja tukipalvelut Käyttösuunnitelma 2017 Toteutuma 30.6. Kaupunginhallitus x.x.2017 Hallinto- ja tukipalvelut Käyttösuunnitelma 2017 Toteutuma 30.6. Kaupunginhallitus x.x.2017 PALVELUALUE: HALLINTO-

Lisätiedot

HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI KÄYTTÖSUUNNITELMA SEURANTARAPORTTI 31.8.2015 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto-osasto 100 Vaalit 150 Tilintarkastus 200 Yleishallinto 230 Elinkeinojen edistäminen HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNTA JA -VIRASTO

TARKASTUSLAUTAKUNTA JA -VIRASTO 1 TARKASTUSLAUTAKUNTA JA -VIRASTO Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Tarkastuslautakunta arvioi, ovatko valtuuston asettamat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

KH KV

KH KV Kiteen kaupungin palveluohjelma 2010 KH 10.5.2010 112 KV 17.5.2010 26 Sisältö 1. Palveluohjelman tarkoitus ja suhde kaupunkistrategiaan... 1-2 2. Palveluohjelman oleellisimmat päämäärät, toteuttaminen

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996 TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...

Lisätiedot

10 VAALIT Selite KS 2015 LKES 2016 KJES 2016 TA 2016 KS 2016 SISÄINEN TULOSLASKELMA

10 VAALIT Selite KS 2015 LKES 2016 KJES 2016 TA 2016 KS 2016 SISÄINEN TULOSLASKELMA Kankaanpään kaupunki TA 2016 Käyttösuunnitelma 1 (12) TALOUSARVIO 2016 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA (KS 2016) 10 VAALIT -18 000-18 000 Palkat ja palkkiot 13 289 Eläkekulut 1 992 Muut henkilösivukulut

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 AIKA klo 16:30 PAIKKA Kokoushuone Karvonen KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu kriittinen tavoitteet ja hankkeet Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Monikulttuurisuuden edistäminen ja hyödyntäminen Monikulttuurisuusohjelman

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen oppiva kaupunkiseutu tavoitteet Kulttuurin liikunnan edelläkävijyys Ohjelma fyysisten olosuhteiden kehittämiseksi nuorisotoimen lautakunnan liikuntalautakunnan toimialalla Järjestö- harrastustoiminnan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI KÄYTTÖSUUNNITELMA SEURANTARAPORTTI 31.12.2015 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto-osasto 100 Vaalit 150 Tilintarkastus 200 Yleishallinto 230 Elinkeinojen edistäminen HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö

Lisätiedot

Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie Pelkosenniemi

Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie Pelkosenniemi Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie 1 98500 Pelkosenniemi www.pelkosenniemi.fi ELINKEINOELÄMÄN KEHITTÄMINEN Kuntatason strategiat ja ohjaus www.pelkosenniemi.fi Elinkeinoelämän kehittäminen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Hallinto ja elinkeinopalveluiden talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginvaltuuston talousseminaari

Hallinto ja elinkeinopalveluiden talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginvaltuuston talousseminaari Hallinto ja elinkeinopalveluiden talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginvaltuuston talousseminaari 29.9.2014 15.10.2014 1 Hallinto ja elinkeinopalvelut Elinvoimapalveluista muodostetaan oma tulosyksikkönsä

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2017-2021 1. Yleistä Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Lisätiedot

Uusi kaupunginkanslia alkaen

Uusi kaupunginkanslia alkaen Uusi kaupunginkanslia 1.6.2018 alkaen Kaupunginkanslian tehtävänä on toimia kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen yleisenä suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelimenä sekä vastata kaupungin kehittämisestä.

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa.

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. (8/2010)

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan

Lisätiedot

Konsernihallinto. Kansliapäällikkö Heli Leinonkoski

Konsernihallinto. Kansliapäällikkö Heli Leinonkoski Konsernihallinto Kansliapäällikkö Heli Leinonkoski 18.9.2017 18.9.2017 18.9.2017 2 Toimintatulot TA 2018 Toimintamenot TA 2018 Toimintakate TA 2018 Päätöksenteon tuki ja kehittäminen 18.9.2017 6 Kaupunginkanslia

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus Yleishallinnon ja elinkeinotoimen toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1.- ja tilinpäätösennuste. Yleishallinto,

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT

TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 / 6 TARKASTUSLAUTAKUNNAN 1. LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT Tarkastuslautakunnan ja -viraston tehtävät on määritelty kuntalaissa (410/2015) ja kaupunginvaltuuston hyväksymässä hallintosäännössä.

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari Hallintopalveluiden talousarvio 2017 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari 3.10.2016 Hallinnon tukipalveluiden sitovat tavoitteet Strateginen tavoite ja kriittinen menestystekijä Tavoite

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä

Lisätiedot

Maaseutuhallinto Vastuuhenkilö: maaseutujohtaja Juha Nykänen

Maaseutuhallinto Vastuuhenkilö: maaseutujohtaja Juha Nykänen Maaseutuhallinto Vastuuhenkilö: maaseutujohtaja Juha Nykänen Toiminta-ajatus Juankosken, Kuopion, Suonenjoen ja Varkauden kaupunkien sekä Kaavin, Leppävirran, Maaningan, Rautalammin, Rautavaaran, Siilinjärven,

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös TP 12 / TA 14 muutos Strateginen johto Hallituksen ja valtuuston kokoukset, kpl ,0 % -6,3 %

Tilinpäätös Tilinpäätös TP 12 / TA 14 muutos Strateginen johto Hallituksen ja valtuuston kokoukset, kpl ,0 % -6,3 % KAUPUNGINHALLITUS 58 Toimiala: Keskusvirasto Palvelu: Hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Tero Nissinen, Jukka Vilén, Matti Rask TA 13 / TA 14 TP 12 / TA 14 Strateginen johto - - - Hallituksen ja valtuuston

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 11.4.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018 Toteutuma huhtikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin huhtikuun kirjauksista 7.5.2018.

Lisätiedot

Ruokolahden kunnan tilintarkastus

Ruokolahden kunnan tilintarkastus Ruokolahden kunnan tilintarkastus 18.6.2015 Ulla-Maija Tuomela, JHTT, KHT BDO Audiator Oy Tilintarkastuksen sisältö Lakisääteisen tilintarkastuksen laajuus on 8 tilintarkastuspäivää vuodessa tarkastuksessa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Oulun kaupungin ulkoinen valvonta Kaupunginvaltuutettujen koulutus 15.11.2012 Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Uusi Oulu 1.1.2013 Kunnan valvontajärjestelmä Muu ulkoinen valvonta - valtion valvonta:

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 21.9.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018 Toteutuma elokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin elokuun kirjauksista 21.9.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

Elinvoimainen Ylivieska 2021

Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021- kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana keskuksena. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASUUNNITELMA 1 (6) TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2016 1 YLEISTIEDOT 1.1 Taustatiedot ja lähtökohdat Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 71 :n mukaan hallinnon

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 8.3.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 Toteutuma tammikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin tammikuun kirjauksista 8.3.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 5.4.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 Toteutuma helmikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin helmikuun kirjauksista 4.4.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Palvelualueen perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö LIITE 1: perustiedot KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 perustiedot Palvelualue ja vastuuhenkilö Tekniset palvelut Markus Kannala arvot visio toiminta-ajatus Asiakaslähtöisyys,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2015-2017

Henkilöstösuunnitelma 2015-2017 Henkilöstösuunnitelma 2015-2017 Päiväys 10.9.2014 Laatija Harri Kivelä Toimiala Palveluketju / Liikelaitos Konsernipalvelut Elinvoima Palvelu Elinkeinopalvelut Perustehtävä Elinkeinojen kehittämisen ja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 Palvelutuotantolautakunta 30.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 KONSERNIHALLINNON VUODEN 2018 TAVOITTEET...1 1.1 Toiminnan sisältö

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla

Lisätiedot

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 5.11.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2018 Toteutuma lokakuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin lokakuun kirjauksista 5.11.2018. Tulopuolelta

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 19.6.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 Toteutuma toukokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin toukokuun kirjauksista 19.6.2017.

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 KH 23.10.2017 1.1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 0 0 38 000 38 000 Toimintakulut

Lisätiedot