ITÄ- JA POHJOIS-SUOMEN MAAKUNTIEN HUIPPUKOKOUS 2017 TARKASTUSLAUTAKUNTIEN TAPAAMINEN BDO Oy KHT, JHT Ulla-Maija Tuomela

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ITÄ- JA POHJOIS-SUOMEN MAAKUNTIEN HUIPPUKOKOUS 2017 TARKASTUSLAUTAKUNTIEN TAPAAMINEN BDO Oy KHT, JHT Ulla-Maija Tuomela"

Transkriptio

1 ITÄ- JA POHJOIS-SUOMEN MAAKUNTIEN HUIPPUKOKOUS 2017 TARKASTUSLAUTAKUNTIEN TAPAAMINEN BDO Oy KHT, JHT Ulla-Maija Tuomela

2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TYÖN LÄHTÖKOHDAT 121 Tarkastuslautakunnan on laadittava arviointisuunnitelma Arvioinnin on oltava objektiivista ja luotettavaa ja sen tulee tukea päätöksentekoa ja toiminnan kehittämistä. Arviointi kohdistetaan tuloksellisuuden kannalta keskeisiin tavoitteisiin ja toimintoihin. Arvioinnin tulokset esitetään arviointikertomuksessa. Hallitus antaa valtuustolle lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai päättää ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta. Tarkastuslautakunnalla on oikeus raportoida valtuustolle jo tilikauden aikana. Kuntalaissa määriteltyjen luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä. Tarkastuslautakunta valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. 2

3 ARVIOINTI ON SUUNNITELMALLISTA Uuden kuntalain 121 myötä arviointisuunnitelma tuli pakolliseksi: Suunnitelmallinen arviointitoiminta luo edellytykset tehokkaalle resurssienkäytölle keskeisten toimintojen tuloksellisuuden arvioinnissa Arviointisuunnitelman laatimisen perustaksi voidaan etukäteen selvittää, millaista tietoa tuloksellisuudesta eri yksiköistä on saatavilla. Arviointikohteiden valinta Olennaisuus Riskiperusteisuus Tarkastuslautakunnan ja valtuuston vuorovaikutuksellisuutta voidaan lisätä viemällä arviointisuunnitelma valtuustolle tiedoksi. Myös raportointi valtuustolle jo tilikauden aikana on mahdollista. Suunnitelmaa voidaan myös tarvittaessa muuttaa arviointivuoden aikana. 3

4 KUNTALAKI: KUNTASTRATEGIA 37 Valtuuston lakisääteinen ohjausväline, joka sisältää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteet Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen palvelujen järjestäminen ja tuottaminen kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet omistajapolitiikka henkilöstöpolitiikka kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet; sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen. Perustuttava arvioon kunnan nykytilanteesta tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. 4

5 KUNTASTRATEGIA JA ARVIOINTI Keskeistä kuntastrategian toteutumisessa on strategiaprosessin ja taloussuunnitteluprosessin kiinteä kytkentä: valtuusto päättää kuntastrategian toteuttamisesta viime kädessä kunnan talousarviossa ja -suunnitelmassa, jossa myös strategian toteuttamisohjelmat konkretisoidaan ja resursoidaan. Kuntastrategia ja sen toteuttamisohjelmat ovat taloussuunnitelman perusta ja samalla ohjeistus talousarvion laadinnalle. Strategia valutetaan käytäntöön talousarvion kautta vuosittaisiin toiminnan ja talouden tavoitteisiin. edellyttää monesti myös talousarviorakenteen muutosta ja siinä olevien tavoitteiden määrän arviointia. 5

6 KUNNAN STRATEGINEN JOHTAMISJÄRJESTELMÄ Toimintaympäristön analyysi - muutosvoimat KUNTASTRATEGIA visio strategiset päämäärät ja tavoitteet - mittarit Strategian toteuttamisohjelmat (poikkihallinnollisissa teemoissa) Kuntakonsernin talousarviotavoitteet Toimiala- ja yksikkökohtaiset kehitysohjelmat ja käyttösuunnitelmat Kuntalaki 37 Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon: 1. kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen 2. palvelujen järjestäminen ja tuottaminen 3. kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet; 4. omistajapolitiikka 5. henkilöstöpolitiikka 6. kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet 7. elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen Talousarvio ja suunnitelma tulee laatia niin, että ne toteuttavat kuntastrategiaa. Strategiaa on tarkistettava vähintään kerran valtuustokaudessa. Yhtiöiden, liikelaitosten ja kuntayhtymien kehitysohjelmat ja toimintasuunnitelmat Kuntaliitto 2014 (mukaillen) 6

7 KUNTALAKI 110 TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. 7

8 KUNTALAKI 110 TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Alijäämän kattamisvelvollisuutta sovelletaan myös kuntayhtymiin. 8

9 KUNTALAKI 110 TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA Talousarviossa ja suunnitelmassa Asetetaan palvelutoimintaa ja investointihankkeita koskevat tavoitteet Budjetoidaan menoja ja tuloja koskevat arviot tehtäville ja hankkeille Osoitetaan miten varsinainen toiminta ja investoinnit rahoitetaan Talousarvion ja suunnitelman rakenne palvelee näitä tehtäviä. Palvelutoimintaa ja investointihankkeita koskevien tavoitteiden asettaminen sekä niiden edellyttämä menojen ja tulojen budjetointi tehdään käyttötalous- ja investointiosissa. Tuloslaskelmaosassa osoitetaan tulorahoituksen riittävyys käyttömenoihin ja poistoihin. Rahoitusosassa osoitetaan yhteenvetona rahan lähteet ja käyttö. 9

10 TAVOITTEEN ASETTAMINEN Kuntalaisen tarpeet (strategia) Toiminta-ajatus (hallintosääntö) Tavoite (talousarvio) Seuranta (toimintakertomus) Arviointi (arviointikertomus) 10

11 TALOUDEN TASAPAINO KUNTALAISSA Kunnan tehtävien ja talouden tulee olla kestävällä pohjalla ja tasapainossa. Tämä edellyttää pidemmän aikavälin strategista näkemystä toimintaympäristön kehityksestä ja tulevaisuudesta sekä toiminnan ja talouden tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta (HE 268/2014). Uudessa kuntalaissa on kiinnitetty erityistä huomiota menettelyihin ja säännöksiin, joiden tavoitteena on kunnan toiminnan kestävyyden turvaaminen ja pitkän aikavälin vastuun korostaminen päätöksenteossa (HE 268/2015). Kuntastrategia lakisääteiseksi keskeisin väline kunnan toiminnan ja talouden pitkäjänteisessä johtamisessa Alijäämän kattamisvelvollisuuden tiukentaminen Arviointimenettelyn uudistaminen ja ulottaminen myös kuntayhtymiin Kunnille säädettävien tehtävien rahoitus (kuntatalousohjelma) Konserninäkökulman vahvistaminen

12 TALOUDEN TASAPAINO KUNTALAISSA Lakimuutoksella on pyritty korostamaan kunnan talouden kokonaisuuden hallintaa. Kunnan talouden tasapainovaatimus ja alijäämän kattamisvelvollisuus (110.3 ) Alijäämä on katettava viimeistään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta. Alijäämän kattamisvelvollisuus kytketty tilinpäätöksen osoittamaan kertyneeseen alijäämään. Käytännössä taseeseen kertyneen alijäämän kattamisajanjaksoksi tulisi viisi vuotta: tilinpäätösvuotta seuraava kuluva tilivuosi, jonka talousarviota kunta voisi jo tarkistaa, sekä neljä sitä seuraavaa taloussuunnitelmavuotta. Säännös on ulotettu koskemaan myös kuntayhtymiä. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen, alijäämän kattamista ei voi enää siirtää vuodesta toiseen taloussuunnitelmissa. Sovellettiin ensimmäisen kerran v taseeseen kertyneisiin alijäämiin. Ylijäämäinen tilinpäätös, jolla kertyneet alijäämät saadaan katetuksi, katkaisee kattamiskauden. Taloussuunnitelmassa on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona on katettava

13 TALOUDEN TASAPAINO JA SEN SEURANTA Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi Tarkastuslautakunnan velvollisuus arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä. 122 ja 123 Tilintarkastajien puututtava alijäämän kattamisvelvoitteen laiminlyömiseen aiempaa tarkemmin. Muutettua säännöstä sovellettiin ensimmäisen kerran vuoden 2015 taseeseen kertyneisiin alijäämiin. Lain voimaan tullessa kaikkein alijäämäisimmille kunnille turvattiin voimaantulosäännöksellä kuusi vuotta aikaa kattaa alijäämänsä. 13

14 SIDONNAISUUDET Sidonnaisuuksien ilmoittaminen lakisääteiseksi (84 ) Johtotehtävät ja luottamustoimet elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä Merkittävä varallisuus ja muutkin sidonnaisuudet, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa Ilmoitusvelvollisia: - kunnanhallituksen sekä maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäsenet - valtuuston ja lautakuntien puheenjohtajisto - kunnanjohtaja, pormestari ja apulaispormestari, lautakuntien esittelijät 14

15 SIDONNAISUUDET Elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä liike- ja ammattitoimintaa. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat yrityksen tai muun yhteisön johtotehtävät eli ainakin toimitusjohtajan ja varatoimitusjohtajan tehtävät (myös esim. kunnan tytäryhtiö, pankin edustajisto). Ilmoitusvelvollisuuteen ei kuulu: as oy:n hallituksen jäsen, toiminimi (rinnastetaan ammattiin, kuitenkin joissain tapauksissa toiminimi tulee ilmoittaa, kts. dia 5) Luottamustoimilla tarkoitetaan yhteisön tai yrityksen toimielinten jäsenyyttä eli keskeisimmin yrityksen hallituksen, hallintoneuvoston tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenyyttä sekä toimimista tilintarkastajana. 15

16 SIDONNAISUUDET Merkittävällä varallisuudella (merkityksellinen varallisuus luottamustehtävän osalta, jota hoidetaan) voidaan katsoa tarkoitettavan mm. merkittäviä kiinteistöjen tai asunto-osakeyhtiön osakkeiden omistuksia Tulkintaohjeena voidaan pitää varallisuuden liittymistä elinkeinotoiminaan/sijoitustoimintaan, joten esimerkiksi pelkästään oman asunnon osakkeenomistus ei kuulu ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Tapauskohtaisesti merkitystä voisi olla kiinteistöyhtiöiden tai muulla osakkeenomistuksella (esim. kansanedustajilla vähintään 1/3 osakkeista), ammattiin liittyvillä osakkuuksilla ja omistuksilla sekä maan ja metsän omistamisella Tapauskohtaisesti myös merkittävällä velalla ja kolmannen tahon puolesta annetulla sitoumuksella (esim. takaus) voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävien hoitamisessa, erityisesti jos velka liittyy elinkeinotoimintaan. 16

17 SIDONNAISUUDET Muu yhdistys- tai säätiötoiminta Ilmoitusvelvollisuus ei koske henkilön läheisten omistuksia tai jäsenyyksiä Oma harkinta, minkä tiedon ilmoittamisella kokee olevan merkitystä luottamus- tai virkatehtävien hoitamisessa (tässä yhteydessä voi olla merkitystä toiminimellä, esim. paikallinen taksiyrittäjä) (yhdistyksen toiminnanjohtaja) Kaikilla sitoumuksilla ei ole merkitystä luottamustehtävän tai virkatehtävän hoitamisella. 17

18 SIDONNAISUUDET Kunnanhallituksen jäsenet Maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäsenet Valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajat sekä varapuheenjohtajat Kunnanjohtaja, pormestari ja apulaispormestari Kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijät (ei koske esittelijöiden sijaisia) 18

19 SIDONNAISUUDET Tehdään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu luottamustoimeensa tai virkaansa. Henkilön ilmoitettava viipymättä sidonnaisuuksiin tulleet muutokset Ei korvaa luottamushenkilön velvollisuutta esittää selvitys vaalikelpoisuuden arvioinnin edellyttämistä tiedoista eikä velvollisuutta antaa selvitys yksittäistapauksissa esteellisyyden arvioimiseksi tarvittavista tiedoista Ei korvaa viranhaltijan velvollisuutta ilmoittaa sivutoimista Tarkastuslautakunta - valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista - saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi - kehotus ilmoituksen tekemiseen tai täydennyspyyntö Sidonnaisuusrekisteri on henkilörekisteri - Julkisuuslaki ja henkilötietolaki - Tietoverkossa - Ajantasaiset tiedot 19

20 Copyright 2016 All rights reserved. BDO Oy, a limited liability company incorporated in Finland, is a member of BDO International Limited, a UK company limited by guarantee, and forms part of the international BDO network of independent member firms. YHTEYSTIEDOT Ulla-Maija Tuomela KHT, JHT ulla-maija.tuomela@bdo.fi BDO HELSINKI VATTUNIEMENRANTA HELSINKI BDO TURKU LINNANKATU 10 A TURKU BDO TAMPERE LAPINTIE TAMPERE BDO OULU SEPÄNKATU OULU

21 KEITÄ ME OLEMME? Yksi maailman johtavista tilintarkastus-, vero- ja neuvoantopalveluiden asiantuntijoista Suomen johtava julkishallinnon ja -talouden asiantuntija 170 Asiantuntijaa 18 Suomen milj. liikevaihto (2015) Tutkitusti toimialan paras asiakaspalvelija* kattava asiantuntijaverkosto *) Toimialan paras asiakaspalvelija (2012,2013,2014) & Toimialan paras Nettosuositteluindeksi NSI (2015): Taloustutkimus Oy: Yrityskuvatutkimus Suur-Helsingin vaikutusalueella, Tilintarkastus ja muu asiantuntijapalvelu

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta 33 09.05.2017 Tarkastuslautakunta 38 16.05.2017 Tarkastuslautakunta 54 21.08.2017 Tarkastuslautakunta 61 14.09.2017 Puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kolehmaisen sidonnaisuusilmoitus Tarkltk

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet Kunnanhallitus 299 21.11.2016 Valtuusto 102 12.12.2016 Tarkastuslautakunta 4 26.01.2017 Tarkastuslautakunta 9 14.03.2017 Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet 1002/00.00.00/2016 Khall 21.11.2016 299 Euran

Lisätiedot

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 21- Tampere-talo kaupunginreviisori, JHTT Kuntalain muutokset tilintarkastukseen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

4. Muu sidonnaisuus, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa.

4. Muu sidonnaisuus, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa. Tällä sidonnaisuusilmoituslomakkeella tehdään kuntalain 84 :ssä tarkoitettu sidonnaisuusilmoitus tarkastuslautakunnalle. Tarkastuslautakunta valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö)

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö) Tarkastuslautakunta 50 02.05.2017 1.1.2013-30.6.2017 Kaupunginhallitus 247 08.05.2017 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 535/00.01.01.01/2017 TARLA 50 Valmistelija/lisätiedot: Tarkastuspäällikkö Anitta

Lisätiedot

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö)

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö) Tarkastuslautakunta 50 02.05.2017 1.1.2013-30.6.2017 Kaupunginhallitus 247 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 61 15.05.2017 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 535/00.01.01.01/2017 TARLA 50 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet Kunnanhallitus 299 21.11.2016 Valtuusto 102 12.12.2016 Tarkastuslautakunta 4 26.01.2017 Tarkastuslautakunta 9 14.03.2017 Tarkastuslautakunta 16 09.05.2017 Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet 1002/00.00.00/2016

Lisätiedot

Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/

Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/ 1 Asialista Kokouksen avaus... 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 Pöytäkirjan tarkastaminen... 5 Esteellisyydet... 6 Katsaus Viitasaaren kaupungin talouteen vuoden 2017 osalta... 7 Tilintarkastussuunnitelma

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:05-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymä Tarkastuslautakunta 7.4.2016 13 liite 5 Yhtymähallitus 21.4.2016 32 liite 9 Yhtymäkokous 19.5.2016 14 liite 14 Sisältö 1 Valvontajärjestelmä... 3 1

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KOKOUSAIKA 4.2.2019 klo 9:00 13.30. PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 KOKOUSAIKA 5.12.2017 klo 9:00 14.30 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen poissa. Paasovaara Marko, sihteeri,

Lisätiedot

ESITYSLISTA 7/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA klo 10:00. Matkakeskus, 1. krs KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 7/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA klo 10:00. Matkakeskus, 1. krs KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 7/2017 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA klo 10:00 Matkakeskus, 1. krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 52 Pöytäkirjantarkastajien valinta...

Lisätiedot

1 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus Vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus Kunnankamreerin ajankohtaiskatsaus...

1 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus Vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus Kunnankamreerin ajankohtaiskatsaus... SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017 Sivu 1 toimitettu 24.10.2017 Tarkastuslautakunta Aika: Tiistaina 31.10.2017 kello 17.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 17.00 Paikka: Kunnanhallituksen huone Päätöksentekotapa:

Lisätiedot

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari 19.2.2018 Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Kuntalaki 37 (410/2015) mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.08.2017 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja Salenius Leila

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kuntalain ja eräiden siihen

Lisätiedot

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö)

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö) Tarkastuslautakunta 50 02.05.2017 1.1.2013-30.6.2017 Kaupunginhallitus 247 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 61 15.05.2017 Tarkastuslautakunta 6 24.10.2017 6 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 535/00.01.01.01/2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Tarkastuslautakunta Asianro 4296/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Tarkastuslautakunta Asianro 4296/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 8 21.6.2017 22 23.8.2017 27 Asianro 4296/00.03.00.01/2017 Sidonnaisuusilmoitukset historia 21.6.2017 8 Tarkastustoimi Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaan tiettyjen

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh. PÖYTÄKIRJA 7/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 04.10.2017 klo 09.30 12.05 KOKOUSPAIKKA Koulukeskus, Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja MUUT

Lisätiedot

Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri

Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri Valtuuston kokousmenettelykoulutus 31.5.2017 1 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:30. Tekninen osasto, teknisen johtajan huone

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:30. Tekninen osasto, teknisen johtajan huone Mäntyharju Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Aika 24.04.2017, klo 14:00-16:30 Paikka Tekninen osasto, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen 1 KOKOUSAIKA klo 9.10 12.35 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27 A-rakennus, kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskopf jäsen Nina Schulman jäsen POISSA

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 7.9.2018 klo 9.00 13.25 KOKOUSPAIKKA Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Aarre Välimäki varapuheenjohtaja Marita

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 18.10.2017 klo 14.00 - Paikka PHKS Karpalo-kabinetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT 59 Kokouksen

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2018 21 Tarkastuslautakunta 09.05.2018 Aika 09.05.2018 klo 15:00-18:38 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 19 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 22.5.2015 Yliopisto-opettaja Pasi Leppänen 1 Kuntalain uudistus Uusi kuntalaki pääosin

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen 1 KOKOUSAIKA klo 9.10 11.30, klo 12.10 12.50 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoustila 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskopf jäsen Nina Schulman

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 16.5.2018 klo 9.00 13.45 KOKOUSPAIKKA Siikaisten uusi kunnanvirasto, kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila jäsen

Lisätiedot

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Sari Korento kehittämispäällikkö Taloutta koskevat muutosehdotukset Talousarvio ja suunnitelma 111 Talousarviossa

Lisätiedot

ORGANSOINTIMUODOT VIRAST0 LIIKELAITOS, OSAKEYHTIÖ, YHTEISYRITYS, OSUUSKUNTA

ORGANSOINTIMUODOT VIRAST0 LIIKELAITOS, OSAKEYHTIÖ, YHTEISYRITYS, OSUUSKUNTA ORGANSOINTIMUODOT VIRAST0 LIIKELAITOS, OSAKEYHTIÖ, YHTEISYRITYS, OSUUSKUNTA Alpo Ronkainen, Partner Jarmo Lohi, KHT, JHT, Partner BDO Oy TOIMINTAMUODON VALINTAPROSESSIN PÄÄKOHDAT 1 2 3 4 Miksi TOIMINNAN

Lisätiedot

Hannikainen Marja. Seppälä Merja. Muut Janhunen Heli pöytäkirjanpitäjä

Hannikainen Marja. Seppälä Merja. Muut Janhunen Heli pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 7/2017 79 Tarkastuslautakunta 14.11.2017 Aika 14.11.2017 klo 17:00-18:40 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Pasila Olli Saarelma Markku Hannikainen Marja

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 11.9.2018 klo 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Siikaisten kunnantalo, hallituksen kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila

Lisätiedot

ESITYSLISTA 11/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 11/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 11/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 95 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 96 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 97 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone

Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Pöytäkirja 6/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 16.08.2018 klo 14:00-16:05 Paikka Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

ESITYSLISTA 9/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 9/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 9/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 73 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 74 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

Sidonnaisuuspalvelu.fi

Sidonnaisuuspalvelu.fi Edullisin, Luotettavin, Helppokäyttöisin Tarjous: Sidonnaisuuspalvelu.fi sisältö: 1. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 2. Sidonnaisuuspalvelu.fi esittely 3. Hinnoittelu 4. Kuinka otan käyttöön 5. Ilmainen

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Sidonnaisuusrekisteri: käyttäjän ohje

Sidonnaisuusrekisteri: käyttäjän ohje Sidonnaisuusrekisteri: käyttäjän ohje Ohje päivitetty: 20.6.2017 Innofactor Oyj 26.6.2017 Luottamuksellinen Sisältö Kirjautuminen verkkopalveluun Omien tietojen täydentäminen Ilmoituksen tekeminen Omien

Lisätiedot

Pomarkun kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. MUUT Mattsson Eero kunnanjohtaja, klo Särkipaju Heidi sihteeri, klo

Pomarkun kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. MUUT Mattsson Eero kunnanjohtaja, klo Särkipaju Heidi sihteeri, klo 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 17.4.2018 klo 14.00 18.05 KOKOUSPAIKKA Pomarkun kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Erola Jouni puheenjohtaja Inberg Teemu varajäsen Hietanen Miia jäsen

Lisätiedot

Sidonnaisuuspalvelu.fi

Sidonnaisuuspalvelu.fi Edullisin, Luotettavin, Helppokäyttöisin Tarjous: Sidonnaisuuspalvelu.fi Sisältö: 1. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 2. Sidonnaisuuspalvelu.fi esittely 3. Kuinka otan käyttöön 4. Ilmainen koulutus 5. Palvelun

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT. jäsen.

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT. jäsen. 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 18.5.2018 klo 9.00 15.05 KOKOUSPAIKKA Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Hilma Välimäki varajäsen, poistui klo

Lisätiedot

Otsikko Sivu 23 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SIHTEERIN VALINTA 3 24 TARKASTUSLAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN

Otsikko Sivu 23 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SIHTEERIN VALINTA 3 24 TARKASTUSLAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 AIKA 22.08.2017 klo 14:00 14:38 PAIKKA Kunnanvirasto neuvotteluhuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 23 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SIHTEERIN VALINTA 3 24 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 11.9.2017 klo 9.15 10.44 Kokouspaikka Virastotalon neuvotteluhuone 217, Harjukatu 21 OSALLISTUJAT

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 11/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 11/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSPÖYTÄKIRJA 11/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 95 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 96 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 97 Kokouksen

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SISÄLLYSLUETTELO 8 SIDONNAISUUSILMOITUSTEN KÄSITTELEMINEN... 13 9 TILINTARKASTAJAN VALINTA... 15 10 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TYÖN AVUSTAMINEN... 16 11 ARVIOINNIN KÄYTÄNNÖN

Lisätiedot

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018.

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2017 1 (5) 769 V 13.9.2017, Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 HEL 2017-009006 T 00 01 01 Päätös Käsittely esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

79 Tampereen kaupungin toiminnan ja talouden katsaus 8/ Tampereen kaupungin vuoden 2017 tilintarkastus

79 Tampereen kaupungin toiminnan ja talouden katsaus 8/ Tampereen kaupungin vuoden 2017 tilintarkastus Tampere Pöytäkirja 12/2017 1 (14) Aika 10.10.2017, klo 12:03-15:50 Paikka Neuvotteluhuone 2 6. kerros Käsitellyt asiat 76 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 77 Pöytäkirjan tarkastus 78 Läsnäolo-

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

Kivijärven kunta Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2017. Airi Sorsamäki Aira Hakkarainen jäsen

Kivijärven kunta Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2017. Airi Sorsamäki Aira Hakkarainen jäsen Tarkastuslautakunta 2017-2021 PÖYTÄKIRJA 4/2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Kokousaika: 11.9.2017 klo 9.00 11.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Läsnä: et Teuvo Rekonen, puheenjohtaja Risto Oinonen, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN

MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN Tarkastusvaliokunta 31.5.2017 BDO Oy / JHT, HT Minna Ainasvuori MITÄ ON TILINTARKASTUS? Tilintarkastus on riippumattoman asiantuntijan vuosittain

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori

Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen 14.6.2017 Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori Aiheet 1. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus kaupunginvaltuuston kehittämisvälineenä 2. Tilintarkastus Oulu-konsernissa

Lisätiedot

Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Tarkastuslautakuntaa koskevista ehdotuksista (122 )

Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Tarkastuslautakuntaa koskevista ehdotuksista (122 ) 1 (5 27.6.2014 Kaupunginkanslia Johanna Alatalo Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta LAUSUNTO KUNTALAKILUONNOKSESTA Valtiovarainministeriö on pyytänyt Lappeenrannan

Lisätiedot

KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY

KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY Mitä mieltä kunnanjohtajat ovat omista johtoryhmistään? Yhteenveto kyselyn tuloksista Maaliskuu 2017 BDO Oy Sähköinen kysely johtoryhmätyöskentelyn kehittämisestä

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT. jäsen

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT. jäsen 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 13.4.2018 klo 9.00 13.40 KOKOUSPAIKKA Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Aarre Välimäki varapuheenjohtaja Marita

Lisätiedot

Asikkala Valtuustoseminaari

Asikkala Valtuustoseminaari Asikkala Valtuustoseminaari 25.9.2017 Valtuustoseminaarin ohjelma Maanantai 25.9.2017 klo 16.30 Valtuustoseminaarin avaus Valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi Uuden strategian valmistelu ja kunnan oma

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN Tarkastuslautakunta 42 28.06.2017 Tarkastuslautakunta 51 01.09.2017 SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN TARKLK 28.06.2017 42 Valmistelija Annika Rauma puh. 050 4436 880 Kuntalain mukaan 84 :n mukaan tiettyjen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:05-16:50 Paikka Kaupungintalo, neuvotteluhuone 1, 1. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet

Lisätiedot

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Oulun kaupungin ulkoinen valvonta Kaupunginvaltuutettujen koulutus 15.11.2012 Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Uusi Oulu 1.1.2013 Kunnan valvontajärjestelmä Muu ulkoinen valvonta - valtion valvonta:

Lisätiedot

58 Lautakunnan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

58 Lautakunnan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 1 (13) Aika 10.10.2017, klo 15:00-17:50 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 53 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 54 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Rekisterinpitäjän informointi rekisteröidylle. EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) artikla

Tietosuojaseloste Rekisterinpitäjän informointi rekisteröidylle. EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) artikla Tietosuojaseloste Rekisterinpitäjän informointi rekisteröidylle EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) artikla 30 25.9.2018 Henkilörekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Sidonnaisuusrekisteri 2. Henkilötietojen

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009 Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki / tarkastuslautakunta. Kemijärven kaupunki PL

Kemijärven kaupunki / tarkastuslautakunta. Kemijärven kaupunki PL 1 1 Rekisterinpitäjä Nimi / tarkastuslautakunta Osoite 98101 Kemijärvi Muut yhteystiedot (esim. puhelin virka-aikana, sähköpostiosoite) +358 40 770 8819 kirjaamo@kemijarvi.fi 2 Yhteyshenkilöt rekisteriä

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Sisällysluettelo. ISBN (pdf) Suomen Kuntaliitto Helsinki 2016

Sisällysluettelo. ISBN (pdf) Suomen Kuntaliitto Helsinki 2016 Ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Helsinki 2016 Sisällysluettelo Sidonnaisuuden määritelmä...3 Sovellettava lainsäädäntö...4 Ilmoitusvelvollisuuden piiri...5 Ilmoitusten sisältö...6

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/17 Tarkastuslautakunta

KEMIÖNSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/17 Tarkastuslautakunta KEMIÖNSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/17 Tarkastuslautakunta 2017-2020 1 Aika ja paikka: 8.9.2017 klo 9.00 11.00, Kemiön kunnantoimisto, hallituksen huone Läsnä: Kristian Lindroos, puheenjohtaja Janne Salonen,

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Heikki Harjula Organisoinnin ja johtamisen linjauksia 1 Kunnilla oltava edelleen laaja mahdollisuus toteuttaa

Lisätiedot

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Kuntalain uudet säännökset Kuntaliiton johtamisen ja hallinnan suositus Valtuusto johtaa vastaa kunnan

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/ (10)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/ (10) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2018 1 (10) Tarkastuslautakunta Aika 03.12.2018 klo 14:00-14:48 Paikka Iisalmen sairaala, kokoustila Salmi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

OUKA/10235/ / Henkilörekisterin nimi Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusrekisteri (Kuntalaki 84 )

OUKA/10235/ / Henkilörekisterin nimi Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusrekisteri (Kuntalaki 84 ) Rekisterin tiedot 1. Henkilörekisterin nimi Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusrekisteri (Kuntalaki 84 ) 2. Rekisterin pitäjä Oulun kaupunki, tarkastuslautakunta Usean viranomaisen yhteisrekisteri

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 4/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 4/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Kokouskutsu 4/2017 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 6/2018

Tarkastuslautakunta 6/2018 YPÄJÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6/2018 Kokousaika: 28.9.2018 klo 14.00 16.30 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 07.12.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.12.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Osuuspankin kokoushuone 282 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Hallintovaliokunta Minna-Marja Jokinen Valtiovarainministeriö

Hallintovaliokunta Minna-Marja Jokinen Valtiovarainministeriö Maakuntalain talous ja tarkastussäännökset Hallintovaliokunta 28.3.2017 MinnaMarja Jokinen Valtiovarainministeriö 1 27.3.2017 Maakunnan taloutta koskevat maakuntalain säännökset Talousarvio ja suunnitelma

Lisätiedot

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10 Aika 24.10.2017 klo 16:30 Paikka Toivakan kirjasto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 29 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 30 Esityslistan hyväksyminen 4 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA klo 10:00. Matkakeskus, 1. krs KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA klo 10:00. Matkakeskus, 1. krs KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2017 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA klo 10:00 Matkakeskus, 1. krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 52 Pöytäkirjantarkastajien valinta...

Lisätiedot