Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta"

Transkriptio

1 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kolehmaisen sidonnaisuusilmoitus Tarkltk Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 :n mukaisesti valvoa lain 84 :ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi ( lähtien). Kuntalain 84 :n 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa. Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset. Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta. Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muut johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta. Valmistelija/esittelijä: jpl/ls Tarkastuslautakunta 1. päättää nimetä kuntalain 84.4 :ssä mainitun sidonnaisuusrekisterin pitäjäksi tarkastuslautakunnan sihteerin; 2. saattaa päätöksen tiedoksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle;

2 3. saattaa sidonnaisuudet kaupunginvaltuustolle tiedoksi lähtien ja huolehtii siitä, että sidonnaisuuksista laaditaan rekisteri yleiseen tietoverkkoon, PTTK:n teknisesti ylläpitämään maakunnalliseen Miunpalvelut.fi -portaaliin. Valmistelija/esittelijä: jpl/ls Tarkastuslautakunta käy asiasta keskustelun ja päättää 1) hyväksyä ohjeistuksen sidonnaisuuksien ilmoittamisesta, sekä 2) antaa ohjeistuksen tiedoksi ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluville luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Keskusvaalilautakunta päättää antaa seuraavan ohjeistuksen ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluville luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Ohje sidonnaisuuksien ilmoittamiseen Kuntalain (410/2015) mukaan alkaen tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan. Sidonnaisuudella tarkoitetaan sellaista seikkaa, joka saattaa muodostaa mahdollisen eturistiriidan luottamustehtävää tai virkaa hoidettaessa. Outokummussa ilmoitusvelvollisia ovat: - Valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat - Kaupunginhallituksen puheenjohtajat sekä jäsenet ja varajäsenet - Kaupunginhallituksen elinvoima- ja omistajaohjausjaoston puheenjohtajat sekä jäsenet ja varajäsenet - Kaikkien lautakuntien ja jaostojen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat - Kaupunkirakennelautakunnan sekä rakennus- ja ympäristöjaoston kaikki jäsenet ja varajäsenet - Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja - Vaalilautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja - Kaikki esittelyvastuussa olevat viranhaltijat mukaan lukien keskusvaalilautakunnan ja vaalilautakunnan esittelijät Mitä on ilmoitettava? Luottamushenkilön tai viranhaltijan tulee ilmoittaa sellaisista sidonnaisuuksista, jotka voivat vaarantaa objektiivisen arvioinnin

3 päätöksenteossa luottamus- tai virkatehtävissä. Tarkastuslautakunta ei voi julkaista rekisterissä sellaisia sidonnaisuusilmoituksia, jotka eivät lain mukaan ole ilmoitettavia sidonnaisuuksia. Tarvittaessa tarkastuslautakunta voi pyytää ilmoittajaa tekemään muutoksia omaan sidonnaisuusilmoitukseensa. Seuraavat sidonnaisuudet on ilmoitettava: 1. Johtotehtävät ja luottamustoimet elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä Elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä liike- ja ammattitoimintaa. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat yrityksen tai muun yhteisön johtotehtävät ja luottamustoimet: - toimitusjohtaja - varatoimitusjohtaja - hallituksen jäsenyys - hallitukseen rinnastettavan toimielimen jäsenyys Viranhaltijan on lisäksi ilmoitettava kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 18 :n nojalla sivutoimistaan. 2. Merkittävä varallisuus ja muut sidonnaisuudet Merkittävän varallisuuden tai muun mahdollisen sidonnaisuuden muodostavat: - Sellaiset kiinteistöjen osakkeiden omistukset, jotka liittyvät elinkeinotoimintaan tai sijoitustoimintaan, ja joilla voi olla vaikutusta - Kiinteistön omistus, mikäli kiinteistö sijaitsee omassa kunnassa tai sellaisella alueella, johon päätöksenteko kohdistuu. - Maan ja metsän omistus omassa kunnassa, kun sillä voi olla vaikutusta - Kiinteistöyhtiöiden osakkeiden omistus, kun sillä voi olla vaikutusta - Muiden osakkeiden omistus, kun sillä voi olla vaikutusta - Ammattiin liittyvät osakkuudet ja omistukset, kun sillä voi olla vaikutusta - Elinkeinotoimintaan liittyvä velka, kun sillä voi olla vaikutusta - Kolmannen tahon puolesta annettu sitoumus, esimerkiksi takaus tai vakuus, joka voi vaikuttaa objektiiviseen - Henkilön yhdistys - ja säätiötoiminta hallitusjäsenyyksien / muun vastaavan aseman osalta, kun se voi vaikuttaa objektiiviseen

4 Tarkltk Ilmoitusvelvollisuus ei koske: - Ilmoitusvelvollisen läheisten henkilöiden jäsenyyksiä tai omistuksia. Päätöksenteossa tulee kuitenkin muistaa jääviyssäännöt. - Pelkästään oman asunnon osakkeenomistusta. Tarkastuslautakunta päättää, päätöstä ( 33) täydentäen, delegoida kaupunginkanslialle sidonnaisuusilmoitusten vastaanoton ja henkilötietojen käsittelyn henkilötietolain 3.1 :n tarkoittamissa asioissa. Edelleen tarkastuslautakunta päättää 1) tarkastaa sille mennessä tehdyt sidonnaisuusilmoitukset, 2) hyväksyä ne saapuneet ilmoitukset, joissa ei ole huomautettavaa, 3) antaa muissa tapauksissa mahdolliset kehotukset uuden ilmoituksen ilmoitusvelvollisille, yleiseen tietoverkkoon viivytyksettä, ja 5) saattaa ajantasaiset rekisteritiedot kokonaisuudessaan valtuustolle tiedoksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Tarkltk Samalla todettiin, että tarkastuslautakunnalle on tehty mennessä yhteensä 28 sidonnaisuusilmoitusta, joista hyväksyttiin 22. Kuuden ilmoituksen osalta tarkastuslautakunta päätti antaa kehotuksen ilmoituksen täydentämisestä tai täsmentämisestä. Tarkastuslautakunta päättää, päätöstä ( 33) täydentäen, delegoida kaupunginkanslialle sidonnaisuusilmoitusten vastaanoton ja henkilötietojen käsittelyn henkilötietolain 3.1 :n tarkoittamissa asioissa. Edelleen tarkastuslautakunta päättää 1) tarkastaa sille mennessä tehdyt sidonnaisuusilmoitukset, 2) hyväksyä ne saapuneet ilmoitukset, joissa ei ole huomautettavaa, 3) antaa muissa tapauksissa mahdolliset kehotukset uuden ilmoituksen ilmoitusvelvollisille, yleiseen tietoverkkoon viivytyksettä, ja 5) saattaa ajantasaiset rekisteritiedot kokonaisuudessaan valtuustolle tiedoksi vuoden 2017 loppuun mennessä.

5 Samalla todettiin, että tarkastuslautakunnalle on tehty mennessä yhteensä 28 sidonnaisuusilmoitusta, joista hyväksyttiin 22. Kuuden ilmoituksen osalta tarkastuslautakunta päätti antaa kehotuksen ilmoituksen täydentämisestä tai täsmentämisestä. Tarkltk Tarkastuslautakunta päättää jatkaa sidonnaisuusilmoitusten käsittelyä ja 1) tarkastaa ne uudet ja täydennetyt ilmoitukset, jotka on tehty lautakunnalle edellisen kokouksen jälkeen, torstaihin mennessä, pois lukien puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kolehmaisen ja varapuheenjohtaja Jari Turpeisen ilmoitukset; 2) hyväksyä ne saapuneet ilmoitukset, joissa ei ole huomautettavaa; 3) antaa muissa tapauksissa mahdolliset kehotukset uuden ilmoituksen ilmoitusvelvollisille, ja yleiseen tietoverkkoon viivytyksettä. Merkitään, että tarkastuslautakunnalle on ajalla saapunut 11 sidonnaisuusilmoitusta, joista tarkastettiin 10. Yksi ilmoitus oli toisen kunnan luottamushenkilöltä, joten kyseinen ilmoitus palautettiin. Tarkastetuista ilmoituksista tarkastuslautakunta päätti hyväksyä 9. Yhden ilmoituksen osalta tarkastuslautakunta päätti antaa kehotuksen ilmoituksen täydentämisestä tai täsmentämisestä. Merkitään, että hyväksyttyjä sidonnaisuusilmoituksia on näin ollen yhteensä 31 (ks. Tarkltk ). Tarkltk Varapuheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta päättää jatkaa sidonnaisuusilmoitusten käsittelyä ja 1) tarkastaa puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kolehmaisen sidonnaisuusilmoituksen;

6 2) hyväksyä ilmoituksen, ellei siinä ole huomautettavaa; 3) antaa muussa tapauksessa mahdollisen kehotuksen uuden ilmoituksen ilmoitusvelvolliselle, ja yleiseen tietoverkkoon viivytyksettä. Varapuheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Merkitään, että hyväksyttyjä sidonnaisuusilmoituksia on näin ollen yhteensä 32 (ks. Tarkltk , 54; tarkltk 14.9., 60). Merkitään, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kolehmainen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi klo (syy: osallisuusjäävi, asiakohdassa käsitellään Sirkka-Liisa Kolehmaisen sidonnaisuusilmoitus). Merkitään, että tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajan kokouksen puheenjohtajana toimi tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Jari Turpeinen.

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet Kunnanhallitus 299 21.11.2016 Valtuusto 102 12.12.2016 Tarkastuslautakunta 4 26.01.2017 Tarkastuslautakunta 9 14.03.2017 Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet 1002/00.00.00/2016 Khall 21.11.2016 299 Euran

Lisätiedot

ESITYSLISTA 7/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA klo 10:00. Matkakeskus, 1. krs KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 7/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA klo 10:00. Matkakeskus, 1. krs KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 7/2017 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA klo 10:00 Matkakeskus, 1. krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 52 Pöytäkirjantarkastajien valinta...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Tarkastuslautakunta Asianro 4296/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Tarkastuslautakunta Asianro 4296/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 8 21.6.2017 22 23.8.2017 27 Asianro 4296/00.03.00.01/2017 Sidonnaisuusilmoitukset historia 21.6.2017 8 Tarkastustoimi Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaan tiettyjen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:05-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

ESITYSLISTA 9/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 9/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 9/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 73 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 74 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 KOKOUSAIKA 5.12.2017 klo 9:00 14.30 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen poissa. Paasovaara Marko, sihteeri,

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh. PÖYTÄKIRJA 7/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 04.10.2017 klo 09.30 12.05 KOKOUSPAIKKA Koulukeskus, Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja MUUT

Lisätiedot

4. Muu sidonnaisuus, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa.

4. Muu sidonnaisuus, jolla voi olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävän hoidossa. Tällä sidonnaisuusilmoituslomakkeella tehdään kuntalain 84 :ssä tarkoitettu sidonnaisuusilmoitus tarkastuslautakunnalle. Tarkastuslautakunta valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KOKOUSAIKA 4.2.2019 klo 9:00 13.30. PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

1 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus Vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus Kunnankamreerin ajankohtaiskatsaus...

1 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus Vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus Kunnankamreerin ajankohtaiskatsaus... SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017 Sivu 1 toimitettu 24.10.2017 Tarkastuslautakunta Aika: Tiistaina 31.10.2017 kello 17.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 17.00 Paikka: Kunnanhallituksen huone Päätöksentekotapa:

Lisätiedot

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö)

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö) Tarkastuslautakunta 50 02.05.2017 1.1.2013-30.6.2017 Kaupunginhallitus 247 08.05.2017 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 535/00.01.01.01/2017 TARLA 50 Valmistelija/lisätiedot: Tarkastuspäällikkö Anitta

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet Kunnanhallitus 299 21.11.2016 Valtuusto 102 12.12.2016 Tarkastuslautakunta 4 26.01.2017 Tarkastuslautakunta 9 14.03.2017 Tarkastuslautakunta 16 09.05.2017 Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet 1002/00.00.00/2016

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö)

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö) Tarkastuslautakunta 50 02.05.2017 1.1.2013-30.6.2017 Kaupunginhallitus 247 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 61 15.05.2017 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 535/00.01.01.01/2017 TARLA 50 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.08.2017 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja Salenius Leila

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 73 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 74 Kokouksen

Lisätiedot

Sidonnaisuuspalvelu.fi

Sidonnaisuuspalvelu.fi Edullisin, Luotettavin, Helppokäyttöisin Tarjous: Sidonnaisuuspalvelu.fi Sisältö: 1. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 2. Sidonnaisuuspalvelu.fi esittely 3. Kuinka otan käyttöön 4. Ilmainen koulutus 5. Palvelun

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri

Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri Valtuuston kokousmenettelykoulutus 31.5.2017 1 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 4/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 4/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Kokouskutsu 4/2017 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö)

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö) Tarkastuslautakunta 50 02.05.2017 1.1.2013-30.6.2017 Kaupunginhallitus 247 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 61 15.05.2017 Tarkastuslautakunta 6 24.10.2017 6 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 535/00.01.01.01/2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:05-16:50 Paikka Kaupungintalo, neuvotteluhuone 1, 1. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet

Lisätiedot

Sidonnaisuuspalvelu.fi

Sidonnaisuuspalvelu.fi Edullisin, Luotettavin, Helppokäyttöisin Tarjous: Sidonnaisuuspalvelu.fi sisältö: 1. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 2. Sidonnaisuuspalvelu.fi esittely 3. Hinnoittelu 4. Kuinka otan käyttöön 5. Ilmainen

Lisätiedot

Ähtärin kaupunki PÖYTÄKIRJA Nro 8/20 18 Tarkastuslautakunta

Ähtärin kaupunki PÖYTÄKIRJA Nro 8/20 18 Tarkastuslautakunta Ähtärin kaupunki PÖYTÄKIRJA Nro 8/20 18 Tarkastuslautakunta 26.11.2018 KOKOUSAIKA 26.11.2018 klo 16.30 19.12 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 31 TEKNINEN JOHTAJA MAIJA LEHTOSEN JA TEKNISEN

Lisätiedot

ESITYSLISTA 11/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 11/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 11/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 95 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 96 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 97 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/

Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/ 1 Asialista Kokouksen avaus... 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 Pöytäkirjan tarkastaminen... 5 Esteellisyydet... 6 Katsaus Viitasaaren kaupungin talouteen vuoden 2017 osalta... 7 Tilintarkastussuunnitelma

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki / tarkastuslautakunta. Kemijärven kaupunki PL

Kemijärven kaupunki / tarkastuslautakunta. Kemijärven kaupunki PL 1 1 Rekisterinpitäjä Nimi / tarkastuslautakunta Osoite 98101 Kemijärvi Muut yhteystiedot (esim. puhelin virka-aikana, sähköpostiosoite) +358 40 770 8819 kirjaamo@kemijarvi.fi 2 Yhteyshenkilöt rekisteriä

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA klo 10:00. Matkakeskus, 1. krs KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA klo 10:00. Matkakeskus, 1. krs KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2017 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA klo 10:00 Matkakeskus, 1. krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 52 Pöytäkirjantarkastajien valinta...

Lisätiedot

Sidonnaisuusrekisteri: käyttäjän ohje

Sidonnaisuusrekisteri: käyttäjän ohje Sidonnaisuusrekisteri: käyttäjän ohje Ohje päivitetty: 20.6.2017 Innofactor Oyj 26.6.2017 Luottamuksellinen Sisältö Kirjautuminen verkkopalveluun Omien tietojen täydentäminen Ilmoituksen tekeminen Omien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (13) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (13) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen 1 KOKOUSAIKA klo 9.10 12.35 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27 A-rakennus, kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskopf jäsen Nina Schulman jäsen POISSA

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN Tarkastuslautakunta 42 28.06.2017 Tarkastuslautakunta 51 01.09.2017 SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN TARKLK 28.06.2017 42 Valmistelija Annika Rauma puh. 050 4436 880 Kuntalain mukaan 84 :n mukaan tiettyjen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 11/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 11/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSPÖYTÄKIRJA 11/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 95 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 96 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 97 Kokouksen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 18.10.2017 klo 14.00 - Paikka PHKS Karpalo-kabinetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT 59 Kokouksen

Lisätiedot

79 Tampereen kaupungin toiminnan ja talouden katsaus 8/ Tampereen kaupungin vuoden 2017 tilintarkastus

79 Tampereen kaupungin toiminnan ja talouden katsaus 8/ Tampereen kaupungin vuoden 2017 tilintarkastus Tampere Pöytäkirja 12/2017 1 (14) Aika 10.10.2017, klo 12:03-15:50 Paikka Neuvotteluhuone 2 6. kerros Käsitellyt asiat 76 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 77 Pöytäkirjan tarkastus 78 Läsnäolo-

Lisätiedot

58 Lautakunnan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

58 Lautakunnan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kangasniemi Pöytäkirja 7/2017 1 (13) Aika 10.10.2017, klo 15:00-17:50 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 53 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 54 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 21- Tampere-talo kaupunginreviisori, JHTT Kuntalain muutokset tilintarkastukseen

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 12.09.2017 16:30-16:37 Paikka Ruoveden kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SISÄLLYSLUETTELO 8 SIDONNAISUUSILMOITUSTEN KÄSITTELEMINEN... 13 9 TILINTARKASTAJAN VALINTA... 15 10 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TYÖN AVUSTAMINEN... 16 11 ARVIOINNIN KÄYTÄNNÖN

Lisätiedot

13 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma vuosille ja työohjelma vuodelle 2017

13 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma vuosille ja työohjelma vuodelle 2017 Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (13) Aika 20.09.2017, klo 16:20-20:30 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymä Tarkastuslautakunta 7.4.2016 13 liite 5 Yhtymähallitus 21.4.2016 32 liite 9 Yhtymäkokous 19.5.2016 14 liite 14 Sisältö 1 Valvontajärjestelmä... 3 1

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 9.10.2017 klo 9.15 12.25 Kokouspaikka Tutustumiskohteet/virastotalon neuvotteluhuone 217, Harjukatu

Lisätiedot

OUKA/10235/ / Henkilörekisterin nimi Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusrekisteri (Kuntalaki 84 )

OUKA/10235/ / Henkilörekisterin nimi Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusrekisteri (Kuntalaki 84 ) Rekisterin tiedot 1. Henkilörekisterin nimi Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusrekisteri (Kuntalaki 84 ) 2. Rekisterin pitäjä Oulun kaupunki, tarkastuslautakunta Usean viranomaisen yhteisrekisteri

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 11.9.2017 klo 9.15 10.44 Kokouspaikka Virastotalon neuvotteluhuone 217, Harjukatu 21 OSALLISTUJAT

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 11/ ( 11) Tarkastuslautakunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 11/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 ( 11) Aika 13.11.2018, klo 16:31-18:24 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino Käsitellyt asiat 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 55 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Rekisterinpitäjän informointi rekisteröidylle. EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) artikla

Tietosuojaseloste Rekisterinpitäjän informointi rekisteröidylle. EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) artikla Tietosuojaseloste Rekisterinpitäjän informointi rekisteröidylle EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) artikla 30 25.9.2018 Henkilörekisterin tiedot 1. Rekisterin nimi Sidonnaisuusrekisteri 2. Henkilötietojen

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika tiistai 3.10.2017 klo 9.00 12.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto, Tiirismaa 4.krs Käsiteltävät asiat: 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3 10 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Otsikko Sivu 23 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SIHTEERIN VALINTA 3 24 TARKASTUSLAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN

Otsikko Sivu 23 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SIHTEERIN VALINTA 3 24 TARKASTUSLAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 AIKA 22.08.2017 klo 14:00 14:38 PAIKKA Kunnanvirasto neuvotteluhuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 23 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SIHTEERIN VALINTA 3 24 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 KOKOUSAIKA 8.2.2018 klo 9:00 13.40 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 3 LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen, sihteeri Puronhaara Markku, sivistysjohtaja-rehtori

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tarkastuslautakunta Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila 4.

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tarkastuslautakunta Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila 4. Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (12) Aika 01.11.2017, klo 18:00-20:24 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila 4. kerros Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi.

Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Tarkastuslautakunta Aika maanantai klo 13:30-16:00 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, Neuvottelu 1 (rak. 10, 6. krs) Ilkka Raninen,

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 11.9.2018 klo 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Siikaisten kunnantalo, hallituksen kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila

Lisätiedot

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone.

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone. Rautjärven kunta Esityslista 9/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.11.2017 klo 09:00 Paikka Kunnantalo, hallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 16.5.2018 klo 9.00 13.45 KOKOUSPAIKKA Siikaisten uusi kunnanvirasto, kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila jäsen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:40

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:40 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 Tarkastuslautakunta AIKA 26.09.2018 klo 17:15-19:40 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4, 98100 Kemijärvi KÄSITELLYT ASIAT Sivu 30 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kivijärven kunta Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2017. Airi Sorsamäki Aira Hakkarainen jäsen

Kivijärven kunta Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2017. Airi Sorsamäki Aira Hakkarainen jäsen Tarkastuslautakunta 2017-2021 PÖYTÄKIRJA 4/2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Kokousaika: 11.9.2017 klo 9.00 11.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Läsnä: et Teuvo Rekonen, puheenjohtaja Risto Oinonen, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Parnetti Alfonso jäsen

Parnetti Alfonso jäsen PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 31.08.2017 AIKA 31.08.2017 klo 12:00-16:25 PAIKKA Messi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul puheenjohtaja Sjögren Pirjo varapuheenjohtaja Jaskari Minna jäsen Parnetti

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (9) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (9) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2017 1 (9) Aika 16.11.2017, klo 16:45-17:55 Paikka Mäntsälän kunnantalo, 2. kerros Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 14

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 6/ (11) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:00. Kansis-keskus. kirjaston kokoushuone

Kangasniemi Pöytäkirja 6/ (11) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:00. Kansis-keskus. kirjaston kokoushuone Kangasniemi Pöytäkirja 6/2017 1 (11) Aika 14.09.2017, klo 14:00-17:00 Paikka Kansis-keskus. kirjaston kokoushuone Käsitellyt asiat 46 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47 Pöytäkirjan tarkastus 48

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 22.08.2019 kello 14:00-15:58 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 47 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone

Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Pöytäkirja 7/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 klo 14:00-00:00 Paikka Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone

Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Pöytäkirja 6/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 16.08.2018 klo 14:00-16:05 Paikka Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/ (10)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/ (10) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2018 1 (10) Tarkastuslautakunta Aika 03.12.2018 klo 14:00-14:48 Paikka Iisalmen sairaala, kokoustila Salmi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 09.05.2017 klo 16:30-19:19 Paikka Valtuustosalin neuvotteluhuone, Hovilankatu 2 Käsitellyt asiat Sivu 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2018 21 Tarkastuslautakunta 09.05.2018 Aika 09.05.2018 klo 15:00-18:38 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 19 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta AIKA 27.09.2017 kello 14:00-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 6/ / 14. Tarkastuslautakunta Aika klo 17:00-19:59. Toivakan kunnankirjasto, sali

Toivakan kunta Pöytäkirja 6/ / 14. Tarkastuslautakunta Aika klo 17:00-19:59. Toivakan kunnankirjasto, sali Toivakan kunta Pöytäkirja 6/2015 1 / 14 Tarkastuslautakunta 08.09.2015 Aika 08.09.2015 klo 17:00-19:59 Paikka Toivakan kunnankirjasto, sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT. jäsen.

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT. jäsen. 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 18.5.2018 klo 9.00 15.05 KOKOUSPAIKKA Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Hilma Välimäki varajäsen, poistui klo

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 9/ ( 15) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 9/ ( 15) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 9/2018 1 ( 15) Aika 21.11.2018, klo 12:55-15:14 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 68 Kokouksen avaus 69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 70 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 20 Tarkastuslautakunta 23.05.2017 AIKA 23.05.2017 klo 09:00-10:00 PAIKKA Kunnanvirasto, Sodankyläntie 1 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

41 Kokouksen avaus 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 43 Tilintarkastussuunnitelma 2018

41 Kokouksen avaus 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 43 Tilintarkastussuunnitelma 2018 Laihia Pöytäkirja 6/2018 1 ( 15) Aika 22.08.2018, klo 14:03-15:45 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanhallituksen kokoushuone 41 Kokouksen avaus 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 43 Tilintarkastussuunnitelma

Lisätiedot

Sidonnaisuuksien ilmoittaminen kunnassa

Sidonnaisuuksien ilmoittaminen kunnassa Sidonnaisuuksien ilmoittaminen kunnassa Helsinki 2017 Sisältö 1 Alkusanat... 3 2 Sidonnaisuuden määritelmä... 5 2.1 Johtotehtävät ja luottamustoimet...5 2.2 Merkittävä varallisuus...5 2.3 Muut sidonnaisuudet...6

Lisätiedot

Sisällysluettelo. ISBN (pdf) Suomen Kuntaliitto Helsinki 2016

Sisällysluettelo. ISBN (pdf) Suomen Kuntaliitto Helsinki 2016 Ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Helsinki 2016 Sisällysluettelo Sidonnaisuuden määritelmä...3 Sovellettava lainsäädäntö...4 Ilmoitusvelvollisuuden piiri...5 Ilmoitusten sisältö...6

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 7.9.2018 klo 9.00 13.25 KOKOUSPAIKKA Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Aarre Välimäki varapuheenjohtaja Marita

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

100 Tampereen kaupungin vuoden 2018 tilintarkastus. 101 Täydennys tilintarkastajan vuoden 2018 työohjelmaan

100 Tampereen kaupungin vuoden 2018 tilintarkastus. 101 Täydennys tilintarkastajan vuoden 2018 työohjelmaan Tampere Pöytäkirja 17/2018 1 (15) Aika 11.12.2018, klo 12:02-15:00 Paikka Ryhmähuone 2, Virastotalo 5. kerros Käsitellyt asiat 96 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 97 Pöytäkirjan tarkastus 98 Läsnäolo-

Lisätiedot

Viitasaaren kaupunki PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 7/

Viitasaaren kaupunki PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 7/ 1 Asialista Kokouksen avaus... 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 Pöytäkirjan tarkastaminen... 5 Tarkastuslautakunnan sihteerityöt... 6 Katsaus Viitasaaren kaupungin perusturvaan... 7 Arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:30. Tekninen osasto, teknisen johtajan huone

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:30. Tekninen osasto, teknisen johtajan huone Mäntyharju Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Aika 24.04.2017, klo 14:00-16:30 Paikka Tekninen osasto, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Sidonnaisuusilmoitukset Tiedonanto laadittu: 3.7.2018 1. Rekisterinpitäjä:

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/ Christer Friskopf. Nina Schulman jäsen 1 KOKOUSAIKA klo 9.10 11.30, klo 12.10 12.50 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoustila 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskopf jäsen Nina Schulman

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (14) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (14) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:10-16:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 5 /2018 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 5 /2018 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 5 /2018 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 10. joulukuuta 2018 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Vuoden 2019 talousarvio sekä toimintasuunnitelma vuosille 2019 2021 Padasjoen

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017 1 (11 ) Tarkastuslautakunta 22.11.2017 AIKA 22.11.2017 klo 13:30-14:18 PAIKKA Kaupungintalon 3. krs kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 71 Puheenjohtajan valitseminen

Lisätiedot

ESITYSLISTA 11/2018. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 11/2018. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 11/2018 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 86 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 87 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 88 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjanpitäjän valinta Pöytäkirjan tarkastaminen... 5

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjanpitäjän valinta Pöytäkirjan tarkastaminen... 5 SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2017 Sivu 1 lähetetty 31.8.2017 Tarkastuslautakunta Aika: Tiistaina 05.09.2017 kello 14.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 14.00 Paikka: Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat:

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2017 1 Tarkastuslautakunta 19.09.2017 AIKA 19.09.2017 klo 19:15-20:38 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, Tampereentie 6, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 71 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lisätiedot

Pomarkun kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. MUUT Mattsson Eero kunnanjohtaja, klo Särkipaju Heidi sihteeri, klo

Pomarkun kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. MUUT Mattsson Eero kunnanjohtaja, klo Särkipaju Heidi sihteeri, klo 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 17.4.2018 klo 14.00 18.05 KOKOUSPAIKKA Pomarkun kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Erola Jouni puheenjohtaja Inberg Teemu varajäsen Hietanen Miia jäsen

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 3 2 Tarkastuslautakunnan esittelijä kaudella 2017-2021 4 3 Tarkastuslautakunnan sihteerin valinta kaudelle

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 19.01.2018 Aika 19.01.2018 klo 09:05-10:46 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 6/2018

Tarkastuslautakunta 6/2018 YPÄJÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6/2018 Kokousaika: 28.9.2018 klo 14.00 16.30 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 9/2018 Tarkastuslautakunta

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 9/2018 Tarkastuslautakunta KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 9/2018 Kokousaika Perjantai 26.10.2018 klo 8.30 12.10 Kokouspaikka Laukaan terveysasema, Kantolantie 12, K-kerroksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 73 3 Kokouksen

Lisätiedot

Lemin kunta Kokouspöytäkirja 9/2017 Tarkastuslautakunta

Lemin kunta Kokouspöytäkirja 9/2017 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta 16.10.2017 Sisällys 35 Kunnanjohtajan kuuleminen 36 Arviointisuunnitelma valtuustokaudelle 2017-2021 37 Työohjelma tarkastuskaudelle 2017 38 Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 39 Tilintarkastusyhteisön

Lisätiedot

Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymässä

Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymässä Sidonnaisuusrekisteri 1 (5) Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitosssä Kuntalain (410/2015) 84 :n mukainen sidonnaisuuksien ilmoittaminen

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2017 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 31.08.2017 klo 15:00-16:50 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

SIDONNAISUUSILMOITUSTEN TIEDOKSIANTO VALTUUSTOLLE

SIDONNAISUUSILMOITUSTEN TIEDOKSIANTO VALTUUSTOLLE 28.05.2018 Pomarkun tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN TIEDOKSIANTO VALTUUSTOLLE Hallintosäännön 82 mukaan tarkastuslautakunnalla on seuraavat sidonnaisuusilmoituksiin liittyvät tehtävät: Tarkastuslautakunta

Lisätiedot