TAMPEREEN KAUPUNKI. Hulevesien hallinta kiinteistöillä. Ohjeet
|
|
- Anja Järvinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TAMPEREEN KAUPUNKI Hulevesien hallinta kiinteistöillä Ohjeet
2 (10) OHJEIDEN TARKOITUS Hulevesillä tarkoitetaan rakennetuilla alueilla muodostuvaa sade- ja sulamisvesien pintavaluntaa. Mitä tiiviimmin rakennettu alue on ja mitä suurempi osa valuma-alueen pinnoista on vettä läpäisemätöntä, sitä enemmän ja nopeammin pintavaluntaa muodostuu. Hulevesistä voi aiheutua kiinteistöillä ja yleisillä alueilla erilaisia haittoja kuten tulvimista. Hulevedet voivat olla myös positiivinen elementti ympäristössä. Tonteilla muodostuvat hulevedet ovat pääosin puhtaita ja niiden hyötykäyttö esimerkiksi kasteluvetenä tai maisemaelementtinä on suhteellisen helppoa. Tämän ohjeen tarkoituksena on esittää kiinteistönomistajille miksi ja miten hulevedet tulisi huomioida kiinteistön rakentamisessa ja ylläpidossa. Ohjeessa esitetään myös keinoja varautua rankkasateiden aiheuttamiin tulvatilanteisiin, eli niin sanottuihin hulevesitulviin, sekä keinoja vähentää hulevesitulvien haittoja kiinteistöillä toteutettavin toimenpitein. Hulevesien määrästä aiheutuvien haittojen estämisen lisäksi hallintatoimilla voidaan parantaa myös hulevesien laatua, eli estää erilaisten epäpuhtauksien ja roskien kulkeutumista hulevesien mukana pois kiinteistöltä. HULEVESIEN HALLINTA KIINTEISTÖILLÄ Hulevesien muodostuminen Hulevesien hallinta Hulevesiä muodostuu sateella tai lumen ja jään sulaessa. Huleveden muodostuminen vaihtelee merkittävästi vuodenajasta riippuen. Suurimmat hetkelliset virtaamat kiinteistöillä muodostuvat lyhytkestoisilla rankkasateilla mutta haittaa aiheuttavia tilanteita voi esiintyä myös lumen sulamisen yhteydessä kun lumi ja jää tukkivat hulevesien hallintaja johtamisrakenteita. Mikäli kiinteistön alueelle voi johtua pintavaluntaa rakentamattomilta alueilta, tulvahaitan todennäköisyys on suurin lumen sulamisen aikaan tai pitkäkestoisilla syyssateilla. Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä hulevesien hallinnasta. Hulevesien hallinnalla tarkoitetaan kiinteistön alueella muodostuvan pintavalunnan ja perustusten kuivatusvesien hoitamista siten, että niistä ei aiheudu haittaa kiinteistölle, naapureille tai yleisille alueille. Tavanomaisin ratkaisu on huleveden ja perustusten kuivatusvesien kerääminen ja johtaminen pois kiinteistön alueelta. Myös hulevesien imeyttäminen kiinteistön alueella on mahdollista ja myös suotavaa jos maaperä ja muut ympäristön olosuhteet tämän mahdollistavat. Pois johdettavaa hulevesivirtaamaa voidaan myös rajoittaa eli vettä viivyttää tontilla, mikä vähentää tulvariskejä alapuolisilla alueilla. Hulevesien purku kiinteistöltä on tehtävä määritettyyn paikkaan. Hulevedet voidaan johtaa joko hulevesiviemäriin, avo-ojaan tai maastoon. Hulevettä tai perustusten kuivatusvesiä ei saa johtaa jätevesiviemäriin. Asemakaava-alueilla kiinteistön liitospisteen osoittaa Tampereen Vesi liityttäessä hulevesiviemäriin ja Tampereen kaupunki liityttäessä maastoon tai avo-ojaan. Mikäli kiinteistö huolehtii hulevesistään esimerkiksi imeyttämällä ne maahan alueellaan, liittyminen yleiseen hulevesijärjestelmään ei ole välttämätöntä. Asemakaava-alueella tämä edellyttää kuitenkin, että kiinteistö hakee vapautusta hulevesijärjestelmään liittymisestä, minkä käsittelee ja myöntää kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö. Kiinteistön omistajan ja haltijan tulee tunnistaa omalla alueellaan muodostuvien hulevesien lisäksi myös riski, että naapurikiinteistöiltä tai yleisiltä alueilta voi johtua rankkasateilla tulvivaa hulevettä kiinteistön alueelle. Lähtökohtaisesti kiinteistöt tulisi sovittaa ympäröivien alueiden korkeusasemaan siten, että vesi valuu rakennuksista poispäin
3 (10) kohti yleistä aluetta kuten katua tai puistoa, joka voi toimia poikkeustilanteessa tulvavesien reittinä. Hulevesien hallintaan liittyvistä vastuista ja velvollisuuksista on säädetty erinäisissä laeissa ja niitä täydentävissä asetuksissa ja normeissa. Keskeisimmät ohjaavat lait ovat maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999), vesihuoltolaki (119/2001), vesilaki (587/2011) sekä laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa ja puhtaanapidosta (669/1978). Hulevesiin liittyviä velvoitteita on myös Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa D1 (kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistot). Paikallisesti hulevesien järjestämistä ohjaa Tampereen kaupungin rakennusjärjestys (astunut voimaan ). Vesihuoltolakia ja maankäyttö- ja rakennuslakia on päivitetty voimaan tulleilla muutossäädöksillä (VHL 681/2014, MRL 682/2014). Lakimuutoksilla on vaikutusta hulevesien hallinnan vastuisiin ja toimintatapaan. Ajantasainen lainsäädäntö löytyy osoitteesta Kiinteistön omistajan vastuut ja velvollisuudet kiinteistön elinkaaren eri vaiheissa on esitetty kuvassa 1. Kuva 1. Kiinteistönomistajan vastuut ja velvollisuudet
4 (10) TOIMENPITEET KIINTEISTÖILLÄ Yleistä Kiinteistöillä toteutettavilla toimenpiteillä pyritään hulevesitulvien aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemiseen ja minimoimiseen. Ratkaisuilla ei ainoastaan vaikuteta tulvivan huleveden pääsyyn tontille, vaan niiden avulla voidaan myös vähentää hulevesitulvan syntymisen mahdollisuutta imeyttämällä ja pidättämällä hulevesiä tonteilla. Tällöin kaduille rakennetut hulevesiviemärit kuormittuvat vähemmän ja niiden kapasiteetti riittää pidempään rankkasateella. Hulevesien hallinta voidaan nähdä myös positiivisena elementtinä tontilla. Puhtaita kattovesiä voidaan kerätä säiliöihin ja hyödyntää kasteluvetenä vähentäen johtoveden kulutusta. Pienet vesiaiheet ja sadepuutarhat ovat esteettisiä ja viihtyisyyttä lisääviä maisemarakenteita. Esitetyt toimenpiteet ovat osa tavallista hyvää rakennustapaa ja hulevesien hallintaa käsittelevien lakien ja alempien normien mukaisia. Kiinteistön hulevesijärjestelmä on mitoitettava siten, että mitoitussadetta vastaava virtaama ei aiheuta kiinteistöllä hulevesiviemärin tulvimista. Mitoitusvirtaamat ja tarkempi mitoitus on esitetty Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa D1, Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot. Kiinteistökohtaiset toimenpiteet Tontin tasaus Lähtökohtaisesti tontin pinnantasot tulee suunnitella ja toteuttaa siten, että tontti on siihen rajautuvaa yleistä aluetta, esimerkiksi katua tai puistoa korkeammalla. Tällöin tontin hulevesijärjestelmän kapasiteetin ylittyessä tulviva hulevesi johtuu yleisen alueen tulvareitille, jona usein toimii katu. Vastaavasti kadulla olevan hulevesiviemärin tai ojan tulviessa vesi ei ohjaudu tontin suuntaan (padotuskorkeuden huomiointi). Tasausta ei kuitenkaan saa toteuttaa siten, että hulevesien johtumisesta aiheutuu haittaa naapureille tai yleiselle alueelle. Tontin sisällä maanpinta tulee kallistaa poispäin kuivatettavista rakenteista. Rakennusten seinustalla maanpinnan kallistuksen tulee olla vähintään 5 % kolmen metrin matkalta sokkelista poispäin ja pinnan tulisi olla mahdollisimman vähän vettä läpäisevää. Tällöin kolmen metrin päässä sokkelista maanpinta on vähintään 15 cm sokkelin kohdalla sijaitsevaa maanpintaa alempana. Rinteeseen rakennettaessa on huolehdittava siitä, että ylärinteestä valuvat vedet ohjautuvat rakennusten ohitse haittaa aiheuttamatta ja naapurin puolelle johtumatta.
5 (10) Kuva 2. Tontin tasauksen periaate 1 Tontilla muodostuvien hulevesien johtaminen Tontilla muodostuvia kattovesiä ja piha-alueen hulevesiä voidaan johtaa tontin sisällä lyhyitä matkoja pinnantasauksilla ja kaadoilla sekä keskitetysti pintakouruilla, ojilla ja painanteilla tai hulevesiviemäreillä. Mikäli hulevesiä pyritään viivyttämään tai imeyttämään, tulisi hulevesien keräämistä putkiviemäreillä välttää, koska tällöin niiden johtaminen maanpäällisiin rakenteisiin, esimerkiksi sadepuutarhaan on yleensä mahdotonta. Rakennuspohja salaojitetaan kosteuden pitämiseksi riittävällä etäisyydellä rakenteista sekä maahan imeytyvien pintavesien johtamiseksi pois perustusten vierestä ja rakennuksen alta. Perustusten kuivatusvedet voidaan johtaa tontin järjestelmästä riippuen avo-ojaan, vesistöön, hulevesiviemäriin tai imeyttää maahan. Tontin hulevesiä ei saa johtaa perustusten kuivatusvesiviemäriin. Salaojituksella kerättävät vedet johdetaan tontin hulevesien kokoojakaivoon. Salaojaputkien päässä kokoojakaivon sisälle tulisi olla asennettuna takaisinvirtauksen estävä venttiili, jotta hulevesitulvatilanteissa katualueen vedet eivät pääsisi tontin salaojitukseen kokoojakaivon ja sen purkuputken kautta. Kuva 3. Hulevesien johtaminen tontilla 1 1 Mari Ariluoma / Sito Oy
6 (10) Hulevesien viivyttäminen ja imeyttäminen tontilla Yleistä Tonttikohtaisen hulevesien hallinnan keskeisin asia on irtikytkeä kattovedet hulevesiviemäriverkosta. Kattovesien viivyttäminen maan pinnalla olevissa kasvillisuuspainanteissa eli sadepuutarhoissa sekä kattovesisäiliöiden käyttö ovat yksinkertaisimpia ja edullisimpia tapoja tontilla muodostuvien hulevesien hallintaan. Pintaratkaisujen käyttö vaatii tontilta tilaa ja edellyttää, että hulevesien johtaminen tapahtuu poikkeustapauksia lukuun ottamatta maan pinnalla. Tilanpuutteesta johtuen hallintaratkaisut voidaan tehdä myös maan alle kaivoina tai säiliöinä. Mikäli maaperäolosuhteet sallivat, hulevesien viivyttämiseen voidaan yhdistää imeyttäminen. Huleveden imeyttämisen tulee perustua geoteknisen asiantuntijan lausuntoon ja sen tulee tapahtua aiheuttamatta jään muodostusta, tulvimista, kosteusvaurioita tai muita haittoja rakenteille ja naapuritonteille. Hulevesien viivytys- ja imeytysratkaisut tulee sovittaa yhteen rakennuksen kvv- ja salaojasuunnitelmien kanssa ja pohjavedentaso tulee selvittää. Sadepuutarhat Sadepuutarhat ovat ympäristöään alempana olevia kasvillisuuden peittämiä alueita, joihin hulevedet voivat hetkellisesti lammikoitua (kuva 2). Sadepuutarhan tarkoituksena on viivyttää hulevettä, mutta maaperän ominaisuuksista riippuen myös imeytymistä tapahtuu. Sadepuutarhan syvyys on pieni ja tavoitteena on että hetkellinen lammikoituminen olisi vain noin cm:n luokkaa. Rakennettaessa maaleikkaus tulee ulottaa riittävän syvälle lopullisen pinnan alapuolelle, jotta painanteeseen voidaan tehdä halutun kasvillisuuden edellyttämät kerrokset. Sadepuutarhat kannattaa toteuttaa mahdollisimman hajautettuna, jolloin pieniä painanteita sijoittuu yksittäiselle tontille useampia. Hajauttamisen etuna on vesien johtamisen helpottaminen, kun eri puolilla tonttia muodostuvia hulevesiä ei tarvitse ohjata pitkiä matkoja keskitettyyn sadepuutarhaan. Hajautus parantaa myös imeytymisen mahdollisuutta. Veden imeytyskykyä voidaan myös tehostaa syventämällä kaivantoa ja tekemällä massanvaihtoa. Tällöin kaivettava painanne täytetään karkealla maa-aineksella, jonne vedet imeytyvät painanteen pinnalta ja johtuvat edelleen ympäröivään maaperään. Lisäksi hulevesien varastointi painanteen rakennekerroksiin lisää menetelmän kapasiteettia suhteessa sen tarvitsemaan pinta-alaan ja varastoitu vesi voi hyödyntää paremmin painanteen kasvillisuutta. Sadepuutarhat tulee sijoittaa riittävän etäälle ja mieluiten alarinteeseen kuivatettavista rakennuksista.
7 (10) Kuva 4. Sadepuutarhan periaatepoikkileikkaus 1 Kattovesisäiliöt Kattovesien keräämistä varten voidaan käyttää kattovesisäiliöitä (ks. kuva 5), jotka asetetaan syöksytorven alle joko maan päälle tai maan alle. Säiliössä on ylivuotoputki jota pitkin ylimääräiset vedet voidaan johtaa haluttuun suuntaan sekä pohjalla hana tai venttiili, josta säiliö voidaan tyhjentää tai ottaa vettä esimerkiksi kastelukäyttöön. Kattovesisäiliöitä ei ole tarpeen mitoittaa suurille vesimäärille vaan niillä tuetaan muita hulevesien hallintajärjestelmiä. Kuva 5. Esimerkkejä kattovesisäiliöistä 2 2 Vasen kuva: Oikea kuva: Perttu Hyöty / Vuores asuntomessut
8 (10) Maanalaiset kennostot ja kaivannot Mikäli tontin käyttö estää maanpäällisten viivytysratkaisujen toteuttamisen, voidaan hulevesien viivytys tehdä myös maanalaisilla viivytyskennostoilla tai viivytyskaivannoilla. Suunnittelualueen maaperä on monin paikoin vettä heikosti läpäisevä, joten viivytysrakenteet on tarvittaessa varustettava salaojilla ja purkukaivolla, jota pitkin ympäröivään maahan imeytymätön vesi saadaan johdettua pois. Kaivantojen sijoittamisessa tulee lisäksi noudattaa huolellisuutta lähistön rakenteiden kosteushaittojen ehkäisemiseksi. Mikäli rakenne on vettä imeyttävä, tulisi sen pohjan olla mielellään muiden rakenteiden kuivatustason alapuolella ja kaivanto tulisi sijoittaa siten, että veden johtumissuunta maaperässä on kuivatettavista rakenteista poispäin. Kuva 6. Esimerkki maanalaisesta viivytysrakenteesta 3 3 Uponor Hulevesikasetit ja tunnelit. Esite.
9 (10) Tontin ulkopuolelta tulevan hulevesivalunnan hallinta Toisinaan tontin ulkopuolisilta alueilta tontille johtuva pintavalunta aiheuttaa ongelmia. Näin käy usein silloin, kun tontin korkeusasema on ympäröiviä alueita alempana. Myös tontilta toiselle johtuva pintavalunta voi aiheuttaa ongelmia rinnemaastossa tai tonttien välisten rajaojien puuttuessa tai tukkeentuessa. Ulkopuolisen valunnan hallinnassa oleellista on estää suora virtaus tontille sekä tasata tontti siten, että veden ohjautuvat tontilla mahdollisimman haitattomaan paikkaan. Ulkopuolisen valunnan hallinnassa huomioitavia asioita on havainnollistettu kuvassa 7. Kuva 7. Ulkopuolisen valunnan hallinnan keinoja Tontilla tehtävien toimenpiteiden luvanvaraisuus Jälkikäteen tontilla tehtävät rakennustoimet voivat edellyttää rakennus- tai toimenpidelupaa. Lähtökohta on, että jos luvan myöntämisen ehdot merkittävästi muuttuvat niin lupaa tulee hakea uudestaan. Tällöin esimerkiksi mittava tontin asfaltointi edellyttää toimenpidelupaa rakennusvalvontaviranomaiselta. Kiinteistölle kohdistuvia muutoksia suunniteltaessa tulee huomioida edellä kuvassa 1 esitetyt vastuut ja velvollisuudet. Mikäli suunniteltu toimenpide aiheuttaa muutoksia, jotka ovat ristiriidassa niiden kanssa, tulee toimenpiteen luvanvaraisuus selvittää kaupungin rakennusvalvonnasta. Yleiseen hulevesijärjestelmään liittymisestä tulee hakea vapautusta kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta, jos kiinteistö sijaitsee järjestelmän toiminta-alueella, ja hulevesiä ei siihen johdeta, vaan ne esimerkiksi imeytetään tontilla.
10 (10) Kunnossapidon merkitys Hulevesijärjestelmän ongelmat liittyvät usein kunnossapidon puutteeseen. Puista putoavat lehdet ym. roskat tukkivat helposti rännejä ja sadevesikaivoja estäen hulevesien hallitun johtamisen. Huleveden viivytys- ja imeytysjärjestelmät voivat myös tukkeutua roskista aiheuttaen ylivuodon tai estäen järjestelmän tyhjenemisen tarkoituksenmukaisessa ajassa. Kiinteistön hulevesijärjestelmän osat (rännit, syöksytorvet, rännikaivot ja pihan sadevesikaivot) tulisi tarkistaa ja puhdistaa kaksi kertaa vuodessa. Syksyllä lehtien putoamisen aikaan ja keväällä sulamiskaudella ränni- ja sadevesikaivojen toimintaa kannattaa tarkkailla usein ja tarvittaessa puhdistaa ritilät roskista ja jäästä. Kiinteistöllä on osittainen kunnossapitovastuu myös yleisistä alueista. Tämä tarkoittaa sitä, että kiinteistön tulee pitää puhtaana ja osin myös hoitaa talvikunnossapito tietyllä osalla katualuetta kiinteistön kohdalla. Vastuunjakoa Tampereen kaupungin alueella on havainnollistettu kuvassa 8 alla. Kuva 8. Kiinteistön haltijan ja kunnan vastuunjako katujen talvikunnossapidossa sekä ympärivuotisessa puhtaana- ja kunnossapidossa Kiinteistön vastuu yleisen alueen kunnossapidosta hulevesien osalta tarkoittaa kiteytetysti sitä, että kiinteistön tulee pitää kohdallaan olevat ritiläkaivot, ojat ja ojarummut puhtaana roskista ja kasvillisuudesta. Kiinteistöön rajautuvalla jalkakäytävällä vastuu koskee myös talvikunnossapitoa, eli hulevesikourujen ja ritiläkaivojen pitämistä lumettomana ja jäättömänä.
11 (10) LISÄTIETOJA Tampereen kaupungin rakennusvalvontaviranomainen Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Tampereen kaupungin hulevesiasiantuntija Tampereen kaupungin vesihuoltoinsinööri Tampereen Vesi liikelaitos
Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf
Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf Viheralan hulevesipäivä 6.11.2012 Lahti, FCG 6.11.2012 Page 1 Hulevesien viivyttäminen keskitetyillä ratkaisuilla 6.11.2012 Page 2 Hulevesien viivytystarve Rakentaminen
Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x Voimassa alkaen.
Hulevesimääräykset Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x.2017. Voimassa 1.1.2018 alkaen. Sisältö Yleinen osa 1. Hulevesien hallinnasta yleisesti 2. Hulevesien hallinnan järjestäminen asemakaava-alueilla
KORTTELI 25155: STARKKI/LAHTI HULEVESISUUNNITELMA
KORTTELI 25155: STARKKI/LAHTI HULEVESISUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO 2 SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILA 2.1 Maankäyttö 2.2 Valuma-alueet ja virtausreitit 2.3 Maaperä ja pohjavedet 3 SUUNNITELLUN MAANKÄYTÖN
Tammelan hulevesiselvitys
Tammelan hulevesiselvitys Puhutaan Tammelan pihoista ja vesistä tilaisuus 13.6.2016 Perttu Hyöty, Sito Oy When infrastructure counts. Selvitysalue ja lähtökohtia työlle 2 Selvitysalueen muodostaa Tammelan
Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa
Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa Kuntien 7. ilmastokonferenssi, 8.5.2014 Jaana Suur-Askola Uponor infra Oy Tuotehallintapäällikkö Hulevesien muodostuminen Hulevesi on erilaisilta pinnoilta valuvaa
VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA
VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA Kirsi Järvinen ympäristötarkastaja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Tahvolan Omakotiyhdistys ry:n vuosikokous 15.2.2012 VESIHUOLTOLAKI (119/2001)
Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki 14.03.2016 VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 14.3.2016 Yleistä lakimuutoksista Sekä Vesihuoltolaki (119/2001)
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Jankan tilan asemakaavan 8646 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Jankan tilan asemakaavan 8646 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 1 974 144 Sisällysluettelo Sivu 1 (5) 1 SUUNNITTELUALUE 2 1.1 Topografia ja maaperä 2 1.2 Valuma-alue
HÄMEENLINNAN HULEVESISTRATEGIA
HÄMEENLINNAN HULEVESISTRATEGIA Jouko Kettunen 15.4.2010 http://www.hameenlinna.fi/pages/21158/hulevesistrategia.pdf LÄHTÖKOHDAT HULEVESISTRATEGIALLE Moreenin elinkeinoalueelle oli syntynyt suuri logistiikan
Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu. Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista
Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista 5.9.2017 Sisällys 1 Tampereen kaupungin hulevesijärjestelmä... 2 2 Tampereen
Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2
1 (10) Liite 1 Hulevesien hallintamenetelmien tyyppi- ja esimerkkikuvia. Sisältö Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2 Läpäisevät pinnoitteet... 4 Viherkatot... 6 Huleveden viivyttäminen
Hulevesiselvitys Näsilinnankatu 39
Hulevesiselvitys Näsilinnankatu 39 Raportti ID 1 599 179 9.5.2016 9.5.2016 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnitteluorganisaatio... 2 2 SUUNNITTELUALUE
Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8
Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8 Asemakaavan 8648 muutos Elina Teuho 1.0 19.6.2017 Tarkistanut ja hyväksynyt: Perttu Hyöty 19.6.2017 YKK62642 Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8 19.6.2017 1 (4) SISÄLTÖ
Alueen nykytila. Osayleiskaavan vaikutukset. Sulan osayleiskaava, hulevesien yleispiirteinen hallintasuunnitelma
Alueen nykytila Suunnittelualue on Sulan osayleiskaava-alue, joka on pinta-alaltaan n. 510 hehtaaria. Alueesta noin hieman alle 200 ha on asemakaavoitettu asumisen ja työpaikkojen alueiksi. Kaavoittamattomat
Övergårdsvägen. Soukankaari
K8 K86 K87 K7 K68K7 K69 K70 L6 :50 P5 K P P0 5 0 008 00 09 0 0 0 0 96.00 96.00.00 9.5 9.58.00 0.90 0.00 0.90 6.00.00.00.79 9.9 5.85 7.00 8.08 6.00 8.00 0.9.00 6.00 K 6.66 r0.00 5.00.00 r60.00 r5.00.0 95.67
Tilaaja Vantaan seurakuntayhtymä. Asiakirjatyyppi Hulevesisuunnitelma. Päivämäärä Viite KIVISTÖN KIRKON ALUE HULEVESISELVITYS
Tilaaja Vantaan seurakuntayhtymä Asiakirjatyyppi Päivämäärä 18.5.2018 Viite 1510037488 KIVISTÖN KIRKON ALUE HULEVESISELVITYS Tarkastus Päivämäärä 18.5.2018 Laatija Tarkastaja Roy Snellman Salla Hostikka
RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID
RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID 1559459 Sivu 1 (5) Sisällysluettelo 1 ALUEEN KUVAUS 2 1.1 Suunnittelualue 2 1.2 Topografia ja
HULEVESISELVITYS PERKKOONKATU 1, TAMPERE RN:O TYÖ: TARATEST OY
TYÖ: 12235 1.2.2017 HULEVESISELVITYS PERKKOONKATU 1, TAMPERE RN:O 837 325 6525 0001 TARATEST OY Turkkirata 9 A 33960 Pirkkala p. 03 368 3322 www.taratest.fi Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Suunnittelualueen
Ruskon Laakerintien kaupan suuryksikkö
Ruskon Laakerintien kaupan suuryksikkö Hulevesitarkastelu 20.12.2016 20.12.2016 Page 1 Valuma-alue Päivi Määttä Suunnittelualue sijoittuu Perämeren rannikkoalueen valuma-alueelle (84), missä edelleen Kuivasojan
RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Peltolammin asemakaavan 8608 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Peltolammin asemakaavan 8608 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 1 486 244 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Ali-Huikkaantie 13 asemakaavan 8531 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Ali-Huikkaantie 13 asemakaavan 8531 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 2 060 630 Sisällysluettelo Sivu 1 (6) 1 SUUNNITTELUALUE 2 1.1 Topografia ja maaperä 2 1.2 Valuma-alue
Tammelan hulevesiselvitys
Tammelan hulevesiselvitys Tammelan kaupunkisuunnittelukahvila 2.2.2017 Perttu Hyöty, Sito Oy When infrastructure counts. Selvityksen tarkoitus ja selvitysalue 2 Tarkoituksena selvittää nykyisen hulevesijärjestelmän
Keskisenkatu 7, kaavavaiheen hulevesiselvitys. NCC Rakennus Oy
Keskisenkatu 7, kaavavaiheen hulevesiselvitys NCC Rakennus Oy 30.4.2013 Keskisenkatu 7, kaavavaiheen hulevesiselvitys 2 (7) 30.4.2013 SISÄLTÖ ALKUSANAT... 3 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Selvityksen tavoitteet...
Hulevedet ja maankäytön suunnittelu
Hulevedet ja maankäytön suunnittelu Riitta Tornivaara Ruikka Hulevesifoorumi/ SYKE, Helsinki 1 Verkkojulkaisuna http://www.ymparisto.fi/uus/julkaisut Painettuna Edita Publishing Oy, www.edita.fi/netmarket
Kalevan airut asemakaavan nro 8479 hulevesiselvitys- ja suunnitelma ASEMAKAAVAN EHDOTUSVAIHEEN RAPORTTI. Suunnittelupalvelut
Kalevan airut asemakaavan nro 8479 hulevesiselvitys- ja suunnitelma ASEMAKAAVAN EHDOTUSVAIHEEN RAPORTTI Donna id: 1616211 Infran hankenumero: 4050406 Tampereen Infra Pekka Heinonen 24.8.2016 Tampereen
Palomäenkatu 23:n asemakaavan nro hulevesiselvitys- ja suunnitelma. Asemakaavaluonnosvaiheen suunnitelma. Suunnittelupalvelut
Palomäenkatu 23:n asemakaavan nro. 8528 hulevesiselvitys- ja suunnitelma Asemakaavaluonnosvaiheen suunnitelma Donna id: 1435805 Infran hankenumero: 4044918 Tampereen Infra Pekka Heinonen Tampereen Infra
RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän päiväkodin asemakaavan 8552 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän päiväkodin asemakaavan 8552 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 1 327 102 Sivu 1 (5) Sisällysluettelo 1 ALUEEN KUVAUS 2 1.1 Suunnittelualue 2 1.2 Topografia
VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä Luonnos 14.8.2013 Viite 1510006406 VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA, VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS
Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus
Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus 15.2.2017 Määritelmiä Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettava
KYSELY HULEVESITULVISTA Yhteenveto hulevesitulvariskien alustavaa arviointia varten kunnille tehtävän kyselyn vastauksista Vastausajankohta 26.11.2010 13:53:34 Yhteystietolomake 2) Kunnan nimi? 1. Imatra
Niemenrannan ja Sellupuiston hulevesien hallintasuunnitelma
Niemenrannan ja Sellupuiston hulevesien hallintasuunnitelma 20.11.2012 Hulevesien hallinta SUUNNITTELUN AIKAINEN ORGANISAATIO: Tilaaja: Konsultti: WSP Finland Oy Petri Saarikoski (projektipäällikkö Niemenranta2)
IGS-FIN allasseminaari Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola
IGS-FIN allasseminaari 11.10.2016 Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola 1 Hulevedet Hulevesi on rakennetulla alueella maan pinnalle, rakennuksen katolle tai muulle pinnalle kertyviä sade-
Hulevesiselvitys, Saukonpuiston koulun laajennus
Hulevesiselvitys, Saukonpuiston koulun laajennus Asemakaava, Tampereen kaupunki Tiina Okkonen... Tistanut ja hyväksynyt: Perttu Hyöty.. YKK Hulevesiselvitys, Saukonpuiston koulun laajennus.. () SSÄLTÖ
HULEVESISELVITYS K 2587
TIIVISTELMÄ Selvitys hulevesien nykytilanteesta sekä hulevesimääristä asemakaavoitusta varten k 2587 Kari Puotiniemi Oulun Sivakka Oy HULEVESISELVITYS K 2587 Ketunkuja 2, 4 ja Revontie 20 1 Sisällys 1.
YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS
1 YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS 19.9.2017 1) JOHDANTO Hulevesiä koskeva lainsäädäntö muuttui vuonna 2014. Nykyisin hulevesien hallinnasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa
Huoltotarkastus. Salaojat
Huoltotarkastus Salaojat Huoltotarkastus salaojat 1 (5) AJANKOHTA 10.11.2017 KOHDE Yleistä Tilaaja FCG Suunnittelu ja tekniikka Osmontie 34, 00610 Helsinki Sami Heikkilä 044 7046288 sami.heikkila@fcg.fi
Raholan asemakaavan nro 8436 hulevesiselvitys- ja suunnitelma
Raholan asemakaavan nro 8436 Donna id: 1188925 Infran hankenumero: 4043090 Tampereen Infra Erikoissuunnittelija Pekka Heinonen Tampereen Infra PL 487 33101 Tampere Käyntiosoite Frenckellinaukio 2E Puhelin
Viisarinmäen kaava-alueen hulevesiselvitys
TOIVAKAN KUNTA Viisarinmäen kaava-alueen hulevesiselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28204 Raportti 1 (5) Saviranta Sonja Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Valuma-alueet ja -reitit... 1
Hyväksytty Haapaveden teknisessä lautakunnassa Voimassa alkaen.
Hyväksytty Haapaveden teknisessä lautakunnassa..2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen. Sisältö Yleinen osa 1. Hulevesien hallinnasta yleisesti 2. Hulevesien hallinnan järjestäminen asemakaava-alueilla 3. Hulevesien
Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa
Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille
Ylöjärven kaupunki. Kolmenkulman hulevesisuunnitelman täydentäminen. Raportti
Ylöjärven kaupunki Kolmenkulman hulevesisuunnitelman Raportti 7.12.2015 7.12.2015 1 (5) Sisältö 1 JOHDANTO... 2 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 SUUNNITTELUALUE JA SEN NYKYTILA... 2 2.1
JONTAKSEN PUUTARHAKYLÄ HULEVESISELVITYS
Vastaanottaja Rose-Marie Backström Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2.3.2016 JONTAKSEN PUUTARHAKYLÄ HULEVESISELVITYS JONTAKSEN PUUTARHAKYLÄ HULEVESISELVITYS Päivämäärä 2.3.2016 Laatija Nathan Gaasenbeek
Elmo-kortteli, Tiistilä II asemakaavan muutos
kunnallistekninen tarkastelu Antti-Jaakko Koskenniemi 1.2 22.11.2017 2 () 22.11.2017 SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA REUNAEHDOT... 3 1.1 Hulevedet... 3 1.2 Vesihuolto... 3 1.3 Kaukolämpö... 3 1.4 Sähkö ja televerkot...
Hulevesien hallintamenetelmien toimivuus vihreänä infrastruktuurina
Hulevesien hallintamenetelmien toimivuus vihreänä infrastruktuurina Maisema-arkkitehti Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus, HULEGREEN-hanke Hulevedet haltuun Lounais-Suomessa -seminaari 17.9.2015 Turku
HULEVEDET. HULEVEDET HYÖDYKSI ohjeita hulevesien käsittelyyn omakotitontilla
HULEVEDET HULEVEDET HYÖDYKSI ohjeita hulevesien käsittelyyn omakotitontilla HULEVEDET HYÖDYKSI Tämä opas on tarkoitettu sekä omakotitaloa rakentavien että tontillaan piharemonttia suunnittelevien tietopaketiksi
Kuntotutkimusraportti. Salaojat. As. Oy Helsingin Mansikkamäki 6, Mansikkamäki 6, Helsinki
Kuntotutkimusraportti Salaojat As. Oy Helsingin Mansikkamäki 6, Mansikkamäki 6, Helsinki Kuntotutkimusraportti salaojat 2 (8) AJANKOHTA 23.7.2014 KOHDE Tilaaja Matti Virtanen, Isännöitsijä Yhtiö As. Oy
Hulevesien k ä sittely, Hulevesik a setit ja -tunnelit. Uudet ympäristöystävälliset ja tehokkaat ratkaisut hulevesien käsittelyyn
Hulevesien k ä sittely, Hulevesik a setit ja -tunnelit Uudet ympäristöystävälliset ja tehokkaat ratkaisut hulevesien käsittelyyn Hulevesien käsittely syntypaikalla vähentää ympäristön kuormitusta Ilmastonmuutoksen
RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO
Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, AR/2013 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 VIEMÄRI- JA VESIJOHTOSELVITYS Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia Tilattava
YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009
LIITE 7 12552 YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-
HULEVESISELVITYS Nanson Kiinteistöt Oy
HULEVESISELVITYS Nanson Kiinteistöt Oy 12.6.2018 LVI-suunnittelu KRAMOX Kalle Uuramo, Puh. 040 5919902 kalle.uuramo@kramox.fi Nanson Kiinteistöt Oy Hulevesiselvitys 2/17 Sisällys 1. JOHDANTO... 4 2. ALUEEN
TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN
TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN VESIHUOLTO 2015 Turku Leena Sänkiaho SISÄLTÖ Työn tausta ja tavoitteet Määritelmät Pilot-kunnat ja
ASKO II ALUEEN KUNNALLISTEKNINEN YLEISSUUNNITELMA & HULEVESIEN HALLINNAN SUUNNITELMA
ASKO II ALUEEN KUNNALLISTEKNINEN YLEISSUUNNITELMA & HULEVESIEN HALLINNAN SUUNNITELMA ASUKASTILAISUUS 20.4.2017 RAVINTOLA WERSTAS, LAHTI OSMO NIIRANEN MARJO VALTANEN RADANVARREN TULEVA MAANKÄYTTÖ KAAVA-ALUEEN
YLEISKAAVOJEN HULEVESIMÄÄRÄYKSET
YLEISKAAVOJEN HULEVESIMÄÄRÄYKSET hule-1 Alueelle rakennettava hulevesien viivytykseen ja puhdistamiseen varattava alue. Alueelle tulee johtaa Särkijärven valuma-alueelle sijoittuvilta rakennettaviksi tarkoitetuilta
Päijänrannan asemakaava
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JÄMSÄN KAUPUNKI Päijänrannan asemakaava Hulevesiselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 2.6.2014 P17610 Hulevesiselvitys 1 (8) Antti Smolander 2.6.2014 Sisällysluettelo
S-Market Epilä HULEVESISELVITYS. Tampere. Projektinumero 2014-44. Email: kylanpaa.hannu@gmail.com hannu.kylanpaa@raksu.net
Projektinumero 2014-44 HULEVESISELVITYS S-Market Epilä Tampere HRK Suunnittelu / HRK Konsultointi Oy Y-tunnus 2281508-3 Kotipaikka Tampere Osoite: Tasanteenkatu 67 B 33610 Tampere Puh. 0400 237 518 Email:
Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin. Green Street. Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki
Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin Green Street Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki Esityksen sisältö Hallituksen kärkihanke Mikä on Green Street Suunnitelman tavoite Hulevesien
RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO
Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, AR/2014 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 LIITOSLAUSUNTO Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia Tilattava Oulun
HULEVESISELVITYS KORTTELEIDEN 75, 83 JA 85 ASEMAAKAAVAN MUUTOS. Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki. Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys
Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 24.7.2014 / Täydennetty 29.10.2014 Viite 1510002480-003 KORTTELEIDEN 75, 83 JA 85 ASEMAAKAAVAN MUUTOS HULEVESISELVITYS VIITASAAREN
LIITTEET YMPÄRISTÖSUUNNITELMA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA JA TEKNISTEN VERKOS- TOJEN YLEISSUUNNITELMA -RAPORTTI
LIITTEET LIITE 1 LIITE 2 LIITE 3 YMPÄRISTÖSUUNNITELMA KATUKARTTA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA JA TEKNISTEN VERKOS- TOJEN YLEISSUUNNITELMA -RAPORTTI 19 LIITE 1 Ympäristön yleissuunnitelma: - Yleissuunnitelma
Espoon hulevesien hallinta
Espoon hulevesien hallinta Kuntaliitto 4.9.2007 Rakennusjärjestys 17 Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Vesihuoltolaitosten toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä rakennettuun
sunnuntaina 19. maaliskuuta 2017 Hulevesi-ilta
Hulevesi-ilta 14.3.2017 Illan agenda: Hulevedet - Maisema-aula - Pihasuunnittelun hyödyt - Hulevedet, mitä ne ovat ja mistä ne muodostuvat? - Valumakertoimet - Ilmastonmuutos - Hulevesien hallintaa ohjaava
Hulevesien hallintasuunnitelma. Tietäjäntie 4, Espoo
Tietäjäntie 4, Espoo 3.0.206 3.0.206 (3) SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 2 HULEVESIEN HALLINNAN YLEISET PERIAATTEET... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS... 3 3. Nykyinen maankäyttö ja topografia... 3 3.2 Maaperäolosuhteet...
Talma Hills Hulevesiselvitys
1 Talma Hills Hulevesiselvitys 6.2.2019 Uudenmaan Vesi-ja rakennustekniikka Oy Saki Salo Rakennuttajainsinööri, infra 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 1.1 Käsitteitä... 1 2 LÄHTÖKOHDAT... 1 2.1 Suunnittelualueen
Lielahtitalo, tontti , Teivaalantie 1, Tampere HULEVESI- SELVITYS Työnro
Lielahtitalo, tontti 837-263-2479-1, Teivaalantie 1, Tampere HULEVESI- SELVITYS 31.3.2011 Työnro 416058 2 (14) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT...3 1.1 Selvityksen sisältö ja tekijät... 3 1.2 Aikaisemmat
VANBRONNIITTY HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA. Antti Harju Sami Marttila Suunnitelmaselostus. Vastaanottaja Espoon kaupunkisuunnittelukeskus
Vastaanottaja Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Asiakirjatyyppi Hulevesien hallintasuunnitelma Päivämäärä 6.3.2018 VANBRONNIITTY HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA Laatija Hyväksyjä Kuvaus Antti Harju Sami
MERINIITYN JA TEHDASKADUN HULEVESISELVITYS
SALON KAUPUNKI MERINIITYN JA TEHDASKADUN HULEVESISELVITYS Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29948 Raportti 1 (12) Syvälä Riitta/ Pekka Raukola Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 1.1 Työn lähtökohdat
RAPORTTI PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Seunalantien alueen asemakaavan hulevesiselvitys
RAPORTTI PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Seunalantien alueen asemakaavan hulevesiselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 ALUEEN NYKYTILANNE... 2 2.1 Alueen ominaispiirteet... 2 2.2 Hulevesien hallinnan nykytilanne...
Raportti VISULAHDEN HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA
Raportti VISULAHDEN HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA 5.1.2018 SISÄLLYSLUETTELO Visulahden alueen nykytilan kuvaus... 1 Alueen yleiskuvaus... 1 Vesistöt... 1 Maaperä... 1 Hulevesien hallintasuunnitelma...
Yleiskaavatason hulevesien hallintasuunnitelma case Östersundom
Yleiskaavatason hulevesien hallintasuunnitelma case Östersundom Pienvesitapaaminen 2.6.2014 Perttu Hyöty Ympäristösi parhaat tekijät Hulevesien hallinnan kokonaisuus Selvitysalue kasvaa Tarkkuustaso kasvaa
HULEVESISELVITYS. NCC, Hannulan alue
24.09.2010 13.05.2011 Työnro 435817 HULEVESISELVITYS NCC, Hannulan alue Tampere A-Insinöörit Suunnittelu Oy TAMPERE Satakunnankatu 23 A 33210 Tampere Puh. 0207 911 777 Fax 0207 911 778 ESPOO Harakantie
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER
16WWE1027.B711 11.5.2011 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER Kirstulan alueen asemakaavan muutokseen liittyvä Rautamonojan hulevesimitoitus 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä
HULEVESISELVITYS ASEMAKAAVOITUSTA VARTEN
HULVSISLVITYS ASMAKAAVOITUSTA VARTN YMMRSTAN LIIKUNTAHALLIN TONTTI (55048/1) 08.07.2016 SPOO PÄIVITTTY 07.09.2016 Tontin pintamateriaalikaaviot täsmennetty, lisätty tontin laajennettu vaihtoehto. SISÄLLYS:
ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 28.6.2012 Viite 82143065 ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS HOLLOLAN PORTTI, ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS Päivämäärä 7.6.2012, päivitetty
Kuntotutkimusraportti. Salaojat
Kuntotutkimusraportti Salaojat Kuntotutkimusraportti salaojat 1 (10) AJANKOHTA 11.4.2017 KOHDE TILAAJA Asunto Oy Kotikatu 2 Mikko Mallikas 0407094460 Kotikatu 2 00100 Helsinki mikko.mallikas@gmail.com
Rankkasateiden vaikutus hulevesiverkostoon -haasteita ja ratkaisuehdotuksia. MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2010 Perttu Hyöty, FCG
Rankkasateiden vaikutus hulevesiverkostoon -haasteita ja ratkaisuehdotuksia MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2010 Perttu Hyöty, FCG Hulevesien määrä tulee kasvamaan Syitä on kaksi: kaupunkirakenteen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 2979/10.03.00/2012 135 Betoniharkkorakenteisen tukimuurin ja muiden piharakenteiden rakentamista koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi,
TAUSTAMUISTIO. Täydentämään HSY:n ja Kauniaisten kaupungin välistä Hulevesisopimusta (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)
TAUSTAMUISTIO Täydentämään HSY:n ja Kauniaisten kaupungin välistä Hulevesisopimusta (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 19.1.2018 Sisällysluettelo Yleistä 2 1 Sopijapuolet 2 2 Sopimuksen kohde 2
Isonkyrön keskustan asemakaavamuutoksen ja Lapinmäen asemakaavan hulevesisuunnitelma
ISONKYRÖN KUNTA Isonkyrön keskustan asemakaavamuutoksen ja Lapinmäen asemakaavan hulevesisuunnitelma Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26653 Raportti 1 (12) Krankkala Emmaleena Sisällysluettelo
Hulevesien johtaminen ja käsittely Kuinka varmistamme laadukkaan loppuratkaisun? Teemu Salminen Tuotehallintapäällikkö
Hulevesien johtaminen ja käsittely Kuinka varmistamme laadukkaan loppuratkaisun? Teemu Salminen Tuotehallintapäällikkö Nordic Poly Mark Nordic Poly Mark on muoviputkituotteiden vapaaehtoinen laatumerkki
AVOIMIEN HULEVESIJÄRJESTELMIEN KUNNOSSAPITO. 25.11.14 viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen
AVOIMIEN HULEVESIJÄRJESTELMIEN KUNNOSSAPITO 25.11.14 viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen Hulevesialtaiden, -ojastojen ja patojen ylläpitoon vaikuttavia tekijöitä Sijainti Hulevesijärjestelmän rakenne
Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla
Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Olli Jaakonaho, Uudenmaan ELY-keskus SEMINAARI HULEVESIEN HALLINNASTA VANTAANJOEN VALUMA ALUEELLA KAAVOITUS, RAKENTEET, TOIMIVUUS JA HUOLTO
KCF PALTAMO HULEVESIEN HALLINNAN ESISUUNNITELMA
Pöyry Finland Oy PL 52 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 21818 www.poyry.fi Päivä Viite Sivu 1 (7) Yhteyshlö Joni Nyyssönen
Uponor-hulevesikasetit ja -tunnelit
Uponor-hulevesikasetit ja -tunnelit S u u n n i t t e lu - j a a s e n n u s o h j e Sisältö Yleistä...3 Suunnittelu...3 Yleistä...3 Yleiset hulevesien käsittelyyn liittyvät määräykset...3 Maaperätutkimus...3
HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI
HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI 16.11.2011 Sisältö 1 TAUSTA... 2 2 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN PERUSTEET... 2 3 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN TOTEUTUS...
Kuva: Oulun kaupunki, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut. Lapinrauniontie 3, Kaakkuri. Hulevesiselvitys
Kuva: Oulun kaupunki, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Lapinrauniontie 3, Kaakkuri 23.5.2018 ALKUSANAT Lapinrauniontie 3:n hulevesiselvitys on laadittu palvelemaan kohteen asemakaavan laadintaa. Selvityksessä
NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS
Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014
LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS
Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 28.5.2018 Viite 1510038898 LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS LIDL, LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS Päivämäärä 28.5.2018 Laatija Hyväksyjä Kuvaus Anni
Rakennuttajan näkökulma hulevesien suunnitteluun ja toteutukseen
Kuvalähde: Ramboll Rakennuttajan näkökulma hulevesien suunnitteluun ja toteutukseen Miia Ajo SRV Yhtiöt Oyj Hulevedet 2.0 seminaari, Espoo 19.1.2017 Esityksen esimerkkialueet Vermontie (Siemensin alue,
Hulevesien hallintaratkaisut tänään mitoitus ja menetelmät
Hulevesien hallintaratkaisut tänään mitoitus ja menetelmät SEMINAARI HULEVESIEN HALLINNASTA VANTAANJOEN VALUMA ALUEELLA Perttu Hyöty, Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät Sadannasta valunnaksi Interseptio
Aunankorvenkadun teollisuustonttien laajentamisen asemakaavan nro 8537 hulevesiselvitys- ja suunnitelma
TAMPEREEN KAUPUNKI Aunankorvenkadun teollisuustonttien laajentamisen asemakaavan nro 8537 hulevesiselvitys- ja suunnitelma Raportti, ID 1 453 423 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P27997 FCG SUUNNITTELU
Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille syksy Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri puh:
Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille syksy 2016 Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri email: sanna.torvela@ouka.fi, puh: 046 922 2314 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO TONTTIJOHTOJEN RAKENTAMINEN
HULEVESIOPPAAN PÄIVITTÄMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTUTTUA Vesihuolto 2017 Jyväskylä, Henna Leppänen Pöyry Finland Oy
HULEVESIOPPAAN PÄIVITTÄMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTUTTUA Vesihuolto 2017 Jyväskylä, Henna Leppänen Pöyry Finland Oy HULEVESIOPPAAN SISÄLTÖ Hulevesiopas julkaistiin vuonna 2012. Hulevesiä koskeva lainsäädäntö
NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET
13.6.2013 NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 6. SAVION KAUPUNGINOSAN KORTTELEILLE 1728, 1729, 1730 JA 1731 YLEISTÄ Asemakaavan ja sitä täydentävien rakentamisohjeiden tavoitteena on laadukas asuinympäristö
Asemakaavan 8538 hulevesiselvitys ja -suunnitelma. Tampereen kaupunki Asemakaava 8538
Asemakaavan 8538 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Päiväys Projekti Tilaaja Kohde ID 2 070 625 Tampereen kaupunki Asemakaava 8538 Raportti 1/7 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Selvitysalue ja sen nykytila...
Aurinkopellon asemakaavan hulevesisuunnitelma
HÄMEENKYRÖN KUNTA Aurinkopellon asemakaavan hulevesisuunnitelma Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P37527 Raportti 1 (8) Emmaleena Krankkala Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalueen nykytila...
KOSKIMYLLYN PÄIVÄKOTI. TARKASTUSRAPORTTI Pintavesien kallistukset 15.6.2011. Koskenniska 2, 01360 Vantaa
TARKASTUSRAPORTTI Pintavesien kallistukset KOSKIMYLLYN PÄIVÄKOTI Koskenniska 2, 01360 Vantaa 15.6.2011 Korjausrakentaminen ja Koskimyllyn päiväkoti, Vantaan kaupunki TARKASTUSRAPORTTI 3.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO
Hulevesien hallinta, miksi ja millä keinoin? 2.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy
Hulevesien hallinta, miksi ja millä keinoin? 2.4.2014 Pöyry Finland Oy 2.4.2014, Pöyry Finland Oy 1 Perinteinen Kokonaisvaltainen Tavoitteet Menetelmät Tulvasuojelu Kuivatus Esteettisyys Maankäytön tehostaminen
OULUNPORTTI. Hulevesiselvitys
Kesäkuu 2018 Taitto: Plaana Oy Kansikuva: Oulunportin yleissuunnitelmaluonnos, Oulun kaupunki/yyp. Kartat: Oulun kaupunki, Plaana Oy Alkusanat Oulunportin hulevesiselvitys on laadittu palvelemaan kohteen
KUNTALIITON HULEVESIOPPAAN PÄIVITYSTILANNE Hulevesien hallinta Vantaanjoen valuma-alueella haasteita ja ratkaisuja Vantaa,
KUNTALIITON HULEVESIOPPAAN PÄIVITYSTILANNE Hulevesien hallinta Vantaanjoen valuma-alueella haasteita ja ratkaisuja Vantaa, Henna Luukkonen Pöyry Finland Oy HULEVESIOPPAAN SISÄLTÖ Hulevesiopas julkaistiin
HULEVESIOPAS Menetelmät hulevesien ja taajamatulvien hallintaan
Ilmastonmuutos ja kulttuuriympäristö II Mistä tarvitsemme tietoa? 25.11.2009 HULEVESIOPAS Menetelmät hulevesien ja taajamatulvien hallintaan Hannu Vikman, Hannu Vikman Consulting Termejä Hulevesi: Rakennetuilla