BUDJETTITARKISTUKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BUDJETTITARKISTUKSET"

Transkriptio

1 Euroopan parlamentti Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta /2044(BUD) BUDJETTITARKISTUKSET Talousarvio 2018 (2017/2044(BUD)) Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta Esittelijä: Adina-Ioana Vălean AB\ FI.docx PE v01-00 FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI

2 AB AB\ FI.docx 2/67 PE v01-00 FI

3 Tarkistusluonnos 5400 === ENVI/5400 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Josu Juaristi Abaunz, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, João Ferreira Momentti Kasveille haitallisten organismien ajoissa tapahtuvan havaitsemisen ja niiden hävittämisen varmistaminen Muutetaan numerotiedot ja selvitysosa seuraavasti: Yhteensä Selvitysosa: Muuta: Määräraha on tarkoitettu kattamaan ennalta ehkäisevät toimet, joilla torjutaan maatalous- ja puutarhakasveja, metsiä, metsäekosysteemejämetsiä ja maisemia uhkaavia tuholaisia ja tauteja (kuten mäntyankeroinen ja punainen kuoriainen).tauteja. Lisäksi se kattaa unionin osuuden unionin syrjäisimpien alueiden hyväksi toteutettaviin maatalousalan erityistoimenpiteisiin. Määräraha kattaa sellaisten uhkaavien tekijöiden torjunnan, jotka vaikuttavat lukuisiin metsäekosysteemeihin ja joita ovat esimerkiksi haitalliset vieras- ja tulokaslajit eli tuhoojat. Lisäksi se kattaa EU:n osuuden unionin syrjäisimpien alueiden hyväksi toteutettaviin maatalousalan erityistoimenpiteisiin, sillä näillä alueilla tuhoojien vaikutus paikallis- ja aluetalouteen on luonteeltaan vakavampi ja pitkäkestoisempi. Sen vuoksi on tarpeen lisätä maksusitoumus- ja maksumäärärahoja. Tarkistusluonnos 5401 === ENVI/5401 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Josu Juaristi Abaunz, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, João Ferreira Alamomentti Nopeat ja tehokkaat avustustoimet vakavissa hätätilanteissa kolmansissa maissa Yhteensä Katastrofit vaikuttavat yleensä enemmän niihin, joilla on vähemmän keinoja suojautua, olipa kyse sitten yksittäisistä henkilöistä tai valtioista. Näihin katastrofeihin on reagoitava mahdollisimman nopeasti, jotta voidaan minimoida vahingot ja pelastaa ihmiset ja omaisuus. 3

4 Tarkistusluonnos 5402 === ENVI/5402 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Josu Juaristi Abaunz, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, João Ferreira Momentti Katastrofien ehkäisy, katastrofiriskin vähentäminen ja katastrofivalmiudet Yhteensä Katastrofit vaikuttavat yleensä enemmän niihin, joilla on vähemmän keinoja suojautua, olipa kyse sitten yksittäisistä henkilöistä tai valtioista. Näihin katastrofeihin on reagoitava mahdollisimman nopeasti, jotta voidaan minimoida vahingot ja pelastaa ihmiset ja omaisuus. Määrärahaa on korotettava lisää, kun otetaan huomioon erityisesti Portugalin maastopalot (ja niiden aiheuttamat traagiset ihmishenkien menety), joilla oli dramaattinen ja huomattava vaikutus ihmisten elämään. Tarkistusluonnos 5403 === ENVI/5403 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Josu Juaristi Abaunz, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, João Ferreira Alamomentti Nopeat ja tehokkaat avustustoimet vakavissa hätätilanteissa unionin sisällä Yhteensä Katastrofit vaikuttavat yleensä enemmän niihin, joilla on vähemmän keinoja suojautua, olipa kyse sitten yksittäisistä henkilöistä tai valtioista. Näihin katastrofeihin on reagoitava mahdollisimman nopeasti, jotta voidaan minimoida vahingot ja pelastaa ihmiset ja omaisuus. Määrärahaa on korotettava lisää, kun otetaan huomioon erityisesti Portugalin maastopalot (ja niiden aiheuttamat traagiset ihmishenkien menety), joilla oli dramaattinen ja huomattava vaikutus ihmisten elämään. Tarkistusluonnos 5404 === ENVI/5404 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Josu Juaristi Abaunz, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, João Ferreira

5 Alamomentti Katastrofien ehkäisy ja katastrofivalmiudet unionin sisällä Yhteensä Katastrofit vaikuttavat yleensä enemmän niihin, joilla on vähemmän keinoja suojautua, olipa kyse sitten yksittäisistä henkilöistä tai valtioista. Näihin katastrofeihin on reagoitava mahdollisimman nopeasti, jotta voidaan minimoida vahingot ja pelastaa ihmiset ja omaisuus. Määrärahaa on korotettava lisää, kun otetaan huomioon erityisesti Portugalin maastopalot (ja niiden aiheuttamat traagiset ihmishenkien menety), joilla oli dramaattinen ja huomattava vaikutus ihmisten elämään. Tarkistusluonnos 5405 === ENVI/5405 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Josu Juaristi Abaunz, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, João Ferreira Momentti Eläinten ja kasvien terveyteen liittyviä kiireellisiä toimenpiteitä koskeva rahasto Muutetaan numerotiedot ja selvitysosa seuraavasti: Yhteensä Selvitysosa: Kohdan jälkeen: Tiettyjen eläintautien puhkeaminen unionissa voi vaikuttaa... näiden tautien torjuntaan tähtääviä unionin toimia. Muuta: Määrärahasta on tarkoitus kattaa korjaavat toimet, joilla torjutaan maatalous- ja puutarhakasveja, metsiä ja maisemia uhkaavia tuholaisia ja tauteja. Tällaisiin kuuluvat haitalliset vieras- ja tulokaslajit sekä niiden aiheuttamat taudit (kuten mäntyankeroinen), jotka ovat yleistymässä ja leviämässä ja joilla on vakava ja pitkäkestoinen vaikutus etenkin niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat alttiimpia riskeille ja joiden taloudelliset valmiudet ovat heikommat, sekä unionin syrjäisimmillä alueilla.leviämässä. Ehdotettu määrärahalisäys on tarkoitettu tehostamaan eläimiin ja lukuisiin metsäekosysteemeihin kohdistuvien uhkien torjuntaa. Tarkoituksena on myös lisätä määrärahoja, jotka kohdennetaan EU:n syrjäisimpien alueiden ja niiden jäsenvaltioiden, jotka ovat alttiimpia riskeille ja joiden taloudelliset valmiudet ovat heikommat, hyväksi toteutettaviin maatalousalan erityistoimenpiteisiin, sillä näiden tuholaisten vaikutus kyseisten alueiden ja jäsenvaltioiden paikallis- ja aluetalouteen on vakavampi ja pitkäkestoisempi.

6 Tarkistusluonnos 5406 === ENVI/5406 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Josu Juaristi Abaunz, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, João Ferreira Momentti varmistaminen unionissa Eläinten paremman terveystilanteen ja korkeatasoisen eläinten suojelun Yhteensä Unionin rahoitusosuus auttaa nopeuttamaan eläintautien hävittämis- ja valvontatoimia täydentämällä jäsenvaltioiden taloudellisia resursseja. Suurin osa näistä taudeista ja tartunnoista on ihmisiin siirtyviä zoonooseja. Rahoituksen puute voi vaarantaa kansalaisten terveyden. Tarkistusluonnos 5407 === ENVI/5407 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Josu Juaristi Abaunz, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, João Ferreira Momentti Unionin kolmas terveysalan toimintaohjelma ( ) Yhteensä Ehdotamme määrärahan korottamista, sillä määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka aiheutuvat tämän ohjelman yleisten tavoitteiden (täydentää ja tukea jäsenvaltioiden politiikkaa ja tuoda siihen lisäarvoa unionin kansalaisten terveydentilan parantamiseksi ja terveyteen liittyvän eriarvoisuuden vähentämiseksi edistämällä terveyttä) saavuttamisesta. Draft amendment 5408 === ENVI/5408 === Tabled by Karin Kadenbach, Committee on the Environment, Public Health and Food Safety, Adina-Ioana Vălean, rapporteur, Biljana Borzan, Julie Girling, Committee on the Environment, Public Health and Food Safety

7 S European Medicines Agency (EMA) Amend remarks as follows: Amend text as follows: Function group and grade AD 16 European Medicines Agency (EMA) Authorized under the Union budget Actually filled as at 31 December 2016 Authorized under the Union budget Permanent posts Temporary posts Permanent posts Temporary posts Permanent posts Temporary posts AD AD AD AD AD AD AD AD AD 7 73 AD AD AD Subtotal AST AST AST AST AST AST AST AST AST AST AST 1 AST/SC 6 AST/SC 5 AST/SC 4 AST/SC 3 AST/SC 2 AST/SC 1 AST Subtotal AST/SC Subtotal Total 607 Grand total 607 Justification: The staff cuts proposed by the EC (-5 posts compared to 2017) include staff working on tasks financed by applicants fees without regard to the increased 2018 workload or the 2018 budgetary increases in income from fees charged to applicants. In view of the anticipated fee-related workload increase in 2018, an increase of +11 TA posts compared to 2017 is proposed, i.e. in accordance to the 2018 EMA financial statement adopted by the EMA Management Board in December Draft amendment 5409 === ENVI/5409 === 7

8 Tabled by Gerben-Jan Gerbrandy, Committee on the Environment, Public Health and Food Safety, Adina- Ioana Vălean, rapporteur S European Environment Agency (EEA) Amend remarks as follows: Amend text as follows: Function group and grade AD 16 European Environment Agency (EEA) Authorized under the Union budget Actually filled as at 31 December 2016 Authorized under the Union budget Permanent posts Temporary posts Permanent posts Temporary posts Permanent posts Temporary posts AD AD AD AD AD AD AD AD 8 5 AD 7 2 AD 6 6 AD 5 AD Subtotal AST AST AST AST AST AST AST AST AST 3 9 AST 2 4 AST 1 AST/SC 6 AST/SC 5 AST/SC 4 AST/SC 3 AST/SC 2 AST/SC 1 AST Subtotal AST/SC Subtotal Total Grand total 128 Justification: EEA helps the EU to make informed decisions about improving the environment, integrating environmental considerations into economic policies and moving towards sustainability. In the context of the 2030 EU climate and energy policy, the Commission has proposed new work for EEA on Governance of the Energy

9 Union, yet this has not been classified as a new task, thus there has been no increase of the establishment table. In order to fulfil this new task 1 temporary agent is added to ensure the right level of expertise and continuity and the staff is maintained at 2017 level by keeping 3 posts. Tarkistusluonnos 5410 === ENVI/5410 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Anneli Jäätteenmäki, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, Adina-Ioana Vălean, esittelijä, Gerben-Jan Gerbrandy, Valentinas Mazuronis, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta Alamomentti Resurssitehokkaan, ympäristöystävällisen, turvallisen ja saumattoman eurooppalaisen liikennejärjestelmän toteuttaminen Muutetaan numerotiedot ja selvitysosa seuraavasti: Yhteensä Selvitysosa: Ennen kohtaa: Momentti kattaa tutkimus- ja innovointitoimet, joiden... liikenteen ja liikkuvuuden parantaminen kaupunkialueilla. Muuta: Entinen alamomentti (osittain)entinen alamomentti (osittain) Ilman lisätoimenpiteitä on olemassa suuri riski, että tavoitetta osoittaa vähintään 20 prosenttia EU:n menoista monivuotisessa rahoituskehyksessä ilmastotoimiin ei saavuteta. Komissio ja neuvosto ovat ehdottaneet tässä budjettikohdassa leikkauksia maksusitoumusmäärärahoihin vuoden 2017 talousarvioon verrattuna. Sen vuoksi tämän tarkistuksen tarkoituksena on palauttaa vuoden 2017 talousarvion määrät. Tarkistusluonnos 5411 === ENVI/5411 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Josu Juaristi Abaunz, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, João Ferreira Alamomentti Elinikäisen terveyden ja hyvinvoinnin parantaminen Muutetaan numerotiedot ja selvitysosa seuraavasti: Yhteensä

10 Selvitysosa: Ennen kohtaa: Tämän toimen tavoitteena ovat kaikkien kansalaisten... niin epävirallisella kuin virallisella hoitoalalla. Muuta: Entinen alamomentti (osittain)entinen alamomentti (osittain) Tämän toimen tavoitteena ovat kaikkien kansalaisten elinikäinen terveys ja hyvinvointi, korkealaatuiset ja taloudellisesti kestävät terveydenhuolto- ja hoitojärjestelmät, joissa terveydenhoito yksilöllistyy sen tuloksellisuuden parantamiseksi, sekä uudet työllistämis- ja kasvumahdollisuudet terveysalalla ja siihen liittyvillä toimialoilla siten, että keskitytään tehokkaaseen terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn, joten mielestämme maksumäärärahojen on oltava riittävät. Tarkistusluonnos 5412 === ENVI/5412 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Josu Juaristi Abaunz, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, João Ferreira Alamomentti Turvallisten, terveellisten ja korkealaatuisten elintarvikkeiden ja muiden biopohjaisten tuotteiden riittävän saannin varmistaminen Muutetaan numerotiedot ja selvitysosa seuraavasti: Yhteensä Selvitysosa: Muuta: Entinen alamomentti (osittain)entinen alamomentti (osittain) Toimessa keskitytään kestävämpiin ja tuottavampiin maa- ja metsätalousjärjestelmiin samalla kun kehitetään palveluja, toimintamalleja ja politiikkoja elinkelpoisten maaseutuelinkeinojen kehittämiseksi. Toimien painopisteenä ovat lisäksi terveelliset ja turvalliset elintarvikkeet kaikille ja kilpailukykyiset elintarvikkeiden jalostusmenetelmät, joissa käytetään vähemmän resursseja ja tuotetaan vähemmän sivutuotteita. Samanaikaisesti pyritään siihen, että elollisia vesiluonnonvaroja hyödynnetään kestävästi (esim. edistämällä kestävää ja ympäristöystävällistä kalastusta). Myös vähähiilistä, resurssitehokasta, kestävää ja kilpailukykyistä eurooppalaista biopohjaista teollisuutta aiotaan edistää. Turvallisten, terveellisten ja korkealaatuisten elintarvikkeiden riittävä tarjonta voidaan taata vain siten, että tuetaan kestäviä perinteisiä maa- ja metsätalousjärjestelmiä tukemalla kunkin maan maatalouden mahdollisuuksia ja kaikkia niitä, jotka osaavat tuottaa ja kunnioittavat samalla ympäristöä. Tarkistusluonnos 5413 === ENVI/5413 ===

11 jonka on jättänyt käsiteltäväksi Anneli Jäätteenmäki, Gerben-Jan Gerbrandy, Valentinas Mazuronis, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, Adina-Ioana Vălean, esittelijä Alamomentti eurooppalainen liikennejärjestelmä Muutetaan numerotiedot ja selvitysosa seuraavasti: Resurssitehokas, ympäristöystävällinen, turvallinen ja saumaton Yhteensä Selvitysosa: Ennen kohtaa: Tämän toiminnon painopisteinä ovat resurssitehokas... päättäjille näyttöön perustuvia tietoja ja analyyseja. Muuta: Entinen alamomentti (osittain)entinen alamomentti (osittain) Ilman lisätoimenpiteitä on olemassa suuri riski, että tavoitetta osoittaa vähintään 20 prosenttia EU:n menoista monivuotisessa rahoituskehyksessä ilmastotoimiin ei saavuteta. Komissio ja neuvosto ovat ehdottaneet tässä budjettikohdassa leikkauksia maksusitoumusmäärärahoihin vuoden 2017 talousarvioon verrattuna. Sen vuoksi tämän tarkistuksen tarkoituksena on palauttaa vuoden 2017 talousarvion määrät. Tarkistusluonnos 5414 === ENVI/5414 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Carlos Zorrinho, Younous Omarjee, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, Ricardo Serrão Santos, Sofia Ribeiro, Liliana Rodrigues, Paul Brannen, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, Gabriel Mato, Maurice Ponga, Cláudia Monteiro de Aguiar Alamomentti Pilottihanke Syrjäisimpien alueiden sekä merentakaisten maiden ja alueiden ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen tilan kartoittaminen ja arviointi: yhteyksien luominen ja resurssien yhdistäminen Muutetaan numerotiedot ja selvitysosa seuraavasti: p.m p.m Yhteensä p.m p.m Selvitysosa: Kohdan jälkeen:

12 Määräraha on tarkoitettu kattamaan edellisiltä vuosilta pilottihankkeen puitteissa maksamatta olevat sitoumu. Muuta: Luonnon monimuotoisuutta koskevassa EU:n strategiassa esitetyllä toimenpiteellä 5 jäsenvaltioita kehotetaan kartoittamaan ja arvioimaan kansallisella alueellaan olevien ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen tila. Ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen kartoituksen ja arvioinnin (MAES) työryhmä perustettiin vuonna , mutta työryhmän ylläpitämä sähköinen kartasto osoittaa selvästi, että meneillään olevissa toimissa keskitytään manner-eurooppaan, vaikka Makaronesiaa onkin jo kartoitettu jonkin verran. Tämä on ristiriidassa sen seikan kanssa, että luonnon monimuotoisuus on hyvin runsasta syrjäisimmillä alueilla sekä merentakaisilla mailla ja alueilla, joilla elää esimerkiksi enemmän kotoperäisiä lajeja kuin koko Euroopan mantereella. Unionin merentakaiset alueet olisi näin ollen oman itsensä vuoksi sekä unionin kansainvälisten sitoumusten vuoksi asetettava MAES-aloitteen keskiöön. Näin ei ole kuitenkaan tehty, mikä johtuu useista syistä, kuten maanpeittoa ja -käyttöä koskevien datakokonaisuuksien riittämättömyydestä, pienillä hajallaan olevilla alueilla työskentelyyn liittyvistä logistisista ongelmista, kielija poliittisista esteistä sekä paikallisten henkilöresurssien niukkuudesta. Pilottihankkeen alussa arvioidaan MAES-toiminnan tilanne osallistuvilla merentakaisilla alueilla ja luetteloidaan kunkin alueen henkilöstö- ja materiaalivalmiudet sekä perustellaan hanke osallistuville henkilöille.best (Biologista monimuotoisuutta ja ekosysteemipalveluja unionin syrjäisimmillä sekä merentakaisilla alueilla koskeva vapaaehtoinen malli) -työryhmän kaikkien syrjäisimpien alueiden sekä merentakaisten maiden ja alueiden osalta laatimissa ekosysteemien profiileissa käy ilmi, että luonnon monimuotoisuutta koskevassa tietämyksessä on suuria aukkoja, jotka muodostavat merkittävän esteen ekosysteemien asianmukaiselle kartoittamiselle ja arvioimiselle. On selkeästi olemassa tarve kehittää unionin merentakaisten alueiden todellisuuteen soveltuvia menetelmiä. Niissä olisi hyödynnettävä laajasti paikallista tietämystä, joka on valjastettu NetBiome-CSA-hankkeessa saataville asetettujen yhteistyövälineiden ja sillä luodun verkoston avulla. Tässä hyödynnetään BEST-työryhmän työtä (jota alun perin tuettiin valmistelutoimella vuosien 2011, 2012 ja 2013 talousarvioissa) ja NETBIOME-hankkeita (joita tuettiin seitsemännestä tutkimuksen puiteohjelmasta), ja lisäksipilottihankkeessa otetaan poliittiset päättäjät, tutkijat ja kansalaisjärjestöt mukaan syrjäisimpien alueiden sekä merentakaisten maiden ja alueiden ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen tilan kartoittamiseen ja arvioimiseen tarkoitettujen menetelmien kehittämiseen. Hankkeessa turvaudutaan koordinoituun ja synergiaa edistävään lähestymistapaan, jotta näiden alueiden maantieteellinen, poliittinen ja tietopohjan hajanaisuus voidaan muuttaa vahvuudeksi yhdistämällä resursseja ja kehittämällä vankkoja välineitä osallistumisen tukemiseksi. Hankkeen alussa arvioidaan MAES-toiminnan tilanne osallistuvilla merentakaisilla alueilla ja luetteloidaan kunkin alueen henkilöstö- ja materiaalivalmiudet sekä perustellaan hanke osallistuville henkilöille. Tässä voidaan tukeutua vuoden 2016 talousarvion yhteydessä hyväksytyn pilottihankkeen Lajien ja luontotyyppien inventaari Ranskan syrjäisimmillä alueilla ( ) yhteyteen suunniteltuun lajien ja luontotyyppien inventaariin ja MAES-toimintaan. Hankkeessa valitaan tämän jälkeen tapaustutkimuksen kohteeksi tietty alue ja tietty otos, joihin eri syrjäisimpien alueiden sekä merentakaisten maiden ja alueiden paikallisista asiantuntijoista, poliittisista päättäjistä ja kansalaisjärjestöjen edustajista koostuva erityinen ryhmä työssään keskittyy. TälläSen lisäksi, että tällä hankkeella tuetaan konkreettisesti MAES-toimintaa, ja silläsillä myös osoitetaan, että on mahdollista ja lisäarvoa tuottavaa soveltaa alhaalta ylös -lähestymistapaa, jossa paikallisille toimijoille annetaan mahdollisuus osallistua ja valmiudet siihen. Mikäli hanke osoittautuu onnistuneeksi, se mahdollistaa MAES-menetelmän testaamisen ja soveltamisen eri alueilla ympäri maailman, tarjoaa menetelmiä, hyviä käytäntöjä ja suuntaviivoja sekä vahvistaa EU:nunionin johtavaa asemaa tällä alalla. Pilottihankkeessa otetaan poliittiset päättäjät, tutkijat ja kansalaisjärjestöt mukaan syrjäisimpien alueiden sekä merentakaisten maiden ja alueiden ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen tilan kartoittamiseen ja arvioimiseen tarkoitettujen menetelmien kehittämiseen. Hankkeessa turvaudutaan koordinoituun ja synergiaa edistävään lähestymistapaan, jotta näiden alueiden maantieteellinen, poliittinen ja tietopohjan 12

13 hajanaisuus voidaan muuttaa vahvuudeksi yhdistämällä resursseja ja kehittämällä vankkoja välineitä osallistumisen tukemiseksi. Kyseessä on jatkuva hanke. Tähän asti tehty työ käsittää useita valmistelukokouksia, ja parhaillaan ollaan muodostamassa yhteenliittymää, joka käsittää kaikki biomaantieteelliset alueet ja jossa on mukana joitakin mannermaisia kumppaneita. Ehdotuspyyntö julkaistaan toukokuussa, ja tämä päätös tehtiin yhdessä ympäristöasioiden pääosaston kanssa ESMERALDA-työpajassa Ponta Delgadassa (Azorit, Portugali). Kenttätyö aloitetaan vuonna Ehdotetaan määrärahojen korottamista alun perin ehdotettuun määrään. Tarkistusluonnos 5415 === ENVI/5415 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi György Hölvényi, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta Alamomentti Pilottihanke Kotitalouksien kiinteän jätteen polttamisen vaikutus ilmanlaatuun Euroopassa ja mahdolliset hillitsemistoimenpiteet Muutetaan numerotiedot ja selvitysosa seuraavasti: p.m p.m Yhteensä p.m p.m Selvitysosa: Muuta: Jo olemassa olevanmääräraha on tarkoitettu kattamaan edellisiltä vuosilta pilottihankkeen täytäntöönpanoa olisi jatkettava toteuttamalla kohdennettuja valistus- ja tiedotuskampanjoita sekä erityisiä valmiuksia lisääviä toimia nykyisen hankkeen tulosten panemiseksi täytäntöön. Tähän sisältyvät erityisesti valmiuksien lisääminen paikallis- ja aluetasolla erityisesti seurannan ja valvonnan osalta, toimenpiteiden sisällyttäminen ilmanlaatusuunnitelmiin sekä näiden toimenpiteiden tehokkuuden arviointi, jotta voidaan hyödyntää ensimmäisen vaiheen tuloksia ja levittää niitä laajemmin.puitteissa maksamatta olevat sitoumu. On myös tarpeen tarjota konkreettista tukea sellaisten erilaisten toimenpiteiden vapaaehtoiseen soveltamiseen, joita kahden kyseessä olevan maan tietyt kunnat ovat määrittäneet ensimmäisessä hankkeessa.unionin raja-arvot selkeästi ylittävät, säännöllisesti esiintyvät hengitettävien pienhiukkasten (PM10/PM2,5) suuret määrät muodostavat yhden kriittisimmistä kaupunkien ilmanlaatuun liittyvistä ongelmista Euroopassa ja erityisesti keskisessä Itä-Euroopassa. On voitu vahvistaa, että suurille pienhiukkasmäärille altistumisen ja sydän- ja verisuonitautien ja hengitystietautien aiheuttamien ennenaikaisten kuolemien välillä on suora yhteys ja että myös sairastuvuus lisääntyy esimerkiksi lasten hengitystietautien osalta. Ilman epäpuhtaudet yleensä sekä pienhiukkaset ilmansaasteiden erillisenä osatekijänä luokiteltiin hiljan syöpää aiheuttaviksi. Pienhiukkasiin liittyvät erityiset vaarat yhdistetään pääsääntöisesti myrkyllisten metallien ja satojen syöpää aiheuttavien, mutageenisten tai myrkyllisten orgaanisten yhdisteiden läsnäoloon. Poista: Perinteisiä primääristen hiukkasten lähteitä, kuten moottoreiden pakokaasuja ja teollisuuden prosesseja, säännellään nykyään jo kohtuullisen tehokkaasti, ja niiden osuus kaupunkien ilman epäpuhtauksista on muutamaa suurpäästäjää lukuun ottamatta suhteellisen pieni. Talvisin, jolloin useimmat ilmanlaatunormien

14 rikkomiset tapahtuvat, kotitalouksien kiinteän jätteen polttaminen on kuitenkin huomattava vaarallisten pienhiukkasten lähde kaupunkien ohella myös pienissä taajamissa. Aiemmat analyysit viittaavat siihen, että arviolta kolmasosa kaikesta kiinteästä jätteestä poltetaan kotitalouksissa. On mahdollista, että tonneittain autonrenkaita, vaatteita, rakennusjätettä, maalia ja roskaa päätyy kotien uuneihin. Jätteiden poltto tuottaa asuinalueilla valtavasti pienhiukkaspäästöjä, jotka voivat altistaa monet ihmiset äärimmäisen vaarallisten pienhiukkasten erittäin suurille pitoisuuksille. Runsaasti lyijyä, elohopeaa, kadmiumia ja muita myrkyllisiä metalleja, torjunta-aineita, suolahappoa, isosyanaatteja ja polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä sisältävää nokea päästetään ilmaan suurina määrinä, mikä aiheuttaa herkissä henkilöissä kielteisiä akuutteja ja kroonisia terveysvaikutuksia. Tämä on erityisen kriittinen ongelma köyhyyden vaivaamilla alueilla, mutta ilman pilaantumisen luonteen johdosta se koskee valtavan suuria alueita, jos sääolosuhteet ovat epäsuotuisat. Kiinteän jätteen polttamisesta aiheutuvan savun vaikutusten suuriin väestömääriin odotetaan johtavan BKT:n jyrkkään laskuun muun muassa työn tuottavuuden laskun sekä terveyskustannusten nousun myötä. Ongelman odotetaan pahenevan, kun energiaköyhyys lisääntyy eri puolilla Eurooppaa. On ryhdyttävä vaikuttaviin toimiin ongelman laajuuden arvioimiseksi ja sen vaikutusten hillitsemiseksi. Muuta: Hankkeen jatkamiseksi voitaisiin harkita myös seuraavia tavoitteita:päätavoitteet ovat seuraavat: arvioidaan kotitalouksien kiinteän jätteen polttamisen aiheuttamat terveyshaitat suhteessa säännönmukaiseen toimintaan,1) toteutetaan tieteellisiä tutkimuksia, jotta voidaan määrittää kotitalouksissa poltetun kiinteän jätteen määrä sekä sen päästöjen osuus pienhiukkassaasteista eri alueilla Keski-, Itä- ja Etelä-Euroopassa, tehdään yhdennetty taloudellinen arvio kokeista saaduista tuloksista,2) määritetään erot kaupunki- ja maaseutualueiden jätteenpolttokäytäntöjen välillä sekä käytäntöjen vaikutu paikalliseen ilmanlaatuun, laaditaan yksityiskohtainen strategia kotitalouksien kiinteän jätteen laittoman polttamisen hillitsemiseksi Euroopan tasolla.3) määritetään eri alueilla poltetun kiinteän jätteen pääasialliset lähdetyypit (maatalous, (hiili)kaivostoiminnan jätteet, vaatteet, rakennusjäte, renkaat ja niin edelleen), Poista: 4) kartoitetaan alueilla ne kohteet, joissa kotitalouksien jätteenpoltto on erityisen suuri huolenaihe, 5) arvioidaan köyhyyden ja kotitalouksissa harjoitetun kiinteiden jätteiden polttamisen välistä suhdetta ja selvittää, missä määrin kansalaiset ovat tietoisia ongelmasta, 6) lisätään kansalaisten tietoisuutta erityisten kampanjoiden (viestit, kattavuus ja niin edelleen) avulla ja määritetään mahdolliset toimet tähän ongelmaan puuttumiseksi, myös tehokkaan lainsäädäntöön perustuvan valvonnan ja lainsäädännön täytäntöönpanon avulla. Avainsanat: ilman pilaantuminen, pienhiukkaset, ilmanlaatunormit, raja-arvojen ylitys, kiinteän jätteen poltto, kotitaloudet, kotitalouksien uunit, savu, terveysvaara, raskasmetallit, syöpää aiheuttavat yhdisteet, myrkyllisyys, kansalaisten tietoisuus, energiaköyhyys, köyhyydestä kärsivät alueet, BKT:n lasku, hillitseminen, lainsäädäntö, ilmanlaadun parantaminen. Pilottihanke, joka koskee kotitalouksien kiinteän jätteen polttamisen vaikutusta ilmanlaatuun Euroopassa ja mahdollisia hillitsemistoimenpiteitä, sisällytettiin menestyksekkäästi EU:n vuoden 2017 talousarvioon. Lopulta myönnetyillä määrillä ei kuitenkaan voitu kattaa alkuperäisessä hankekuvauksessa määriteltyjä alkuperäisiä tavoitteita ja tehtäviä. Jotta voidaan varmistaa tehokas täytäntöönpano ja taata, että hankkeesta saadaan toivotut tulo pitkällä aikavälillä, EU:n vuoden 2018 talousarvioon olisi hankkeen jatkamiseksi sisällytettävä lisämäärärahoja. Tarkistusluonnos 5416 === ENVI/5416 === 14

15 jonka on jättänyt käsiteltäväksi Karl-Heinz Florenz, Peter Jahr, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta Alamomentti Pilottihanke Ihmisten ja suurten petoeläinten rinnakkaiseloa käsittelevien alueellisten tai paikallisten foorumien perustaminen ja niiden toiminnan keskittäminen suuria petoeläimiä koskeviin avaintoimiin alueilla, joilla rinnakkaiseloon liittyy runsaasti ristiriitoja Muutetaan numerotiedot ja selvitysosa seuraavasti: p.m p.m Yhteensä p.m p.m Selvitysosa: Ennen kohtaa: Euroopassa esiintyvät neljä suurpetolajia ruskeakarhu,... yhteistyötä molemminpuolisen kunnioituksen hengessä. Muuta: Tämä pilottihanke sisällytettiin talousarvioon ensimmäisen kerran vuonna 2017, ja sitä olisi jatkettava vuodella uusin määrärahoin, jotta se voi saavuttaa koko potentiaalinsa. Pilottihanketta ei saa rajata vain niihin kahdeksaan organisaatioon, jotka ovat liittyneet ihmisten ja suurpetojen rinnakkaiseloa käsittelevään EU-foorumiin, vaan sen pitäisi olla avoin kaikille muillekin (paikallisille tai alueellisille) organisaatioille edellyttäen, että niiden tavoitteet ovat EU-foorumin toimien mukaisia.määräraha on tarkoitettu kattamaan edellisiltä vuosilta pilottihankkeen puitteissa maksamatta olevat sitoumu. Kohdan jälkeen: Unionin foorumin vakavana haasteena on viedä eteenpäin... yhteydessä perustetuista foorumeista, saadut kokemu. Muuta: Menetelmät ja vaatimumenetelmät ja vaatimu Valitaan pilottitutkimuksia varten Euroopasta kaksi aluetta, joilla esiintyy vakavia ristiriitoja ihmisten ja suurpetojen rinnakkaiselossa ja joilla on kokeiltu vain muutamaa ratkaisua. Perustetaan ihmisten ja suurpetojen rinnakkaiseloa käsittelevä alueellinen foorumi, johon tärkeimpiä alueella toimivia eturyhmiä edustavat sidosryhmät osallistuvat, jonka toiminnan lähtökohtana on EUfoorumia koskeva sopimus ja jossa otetaan huomioon muiden alueellisten foorumien keräämät kokemu. Otetaan lähtökohdaksi Euroopan suurpetokantoja koskevat avaintoimenpiteet ja viedään sidosryhmien kanssa läpi priorisointiprosessi, jossa määritetään, mitkä avaintoimenpiteet on parhaiten mahdollista toteuttaa milläkin alueella. Painopiste on toimissa, jotka liittyvät ristiriitojen ratkaisemiseen, viestintään, sosioekonomisten ongelmien vähentämiseen ja kaikkia osapuolia hyödyttävien sosioekonomisten etujen määrittämiseen unionin luontodirektiiveissä ja vuoteen 2020 ulottuvassa, luonnon monimuotoisuutta koskevassa unionin strategiassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tuetaan kahden tai kolmen (pilottihankkeen avulla rahoitetun) toimen täytäntöönpanoa. Poista:

16 Valitaan pilottitutkimuksia varten Euroopasta kaksi aluetta, joilla esiintyy vakavia ristiriitoja ihmisten ja suurten petoeläinten välisessä rinnakkainelossa ja joilla on kokeiltu vain muutamaa ratkaisua. Perustetaan ihmisten ja suurpetojen rinnakkaiseloa käsittelevä alueellinen foorumi, johon tärkeimpiä alueella toimivia eturyhmiä edustavat sidosryhmät osallistuvat, jonka toiminnan lähtökohtana on EUfoorumia koskeva sopimus ja jossa otetaan huomioon muiden alueellisten foorumien keräämät kokemu. Otetaan lähtökohdaksi Euroopan suurpetokantoja koskevat avaintoimenpiteet ja viedään sidosryhmien kanssa läpi priorisointiprosessi, jossa määritetään, mitkä avaintoimenpiteet on parhaiten mahdollista toteuttaa milläkin alueella. Painopiste on toimissa, jotka liittyvät ristiriitojen ratkaisemiseen, viestintään, sosioekonomisten ongelmien vähentämiseen ja kaikkia osapuolia hyödyttävien sosioekonomisten etujen määrittämiseen unionin luontodirektiiveissä ja vuoteen 2020 ulottuvassa, luonnon monimuotoisuutta koskevassa unionin strategiassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tuetaan kahden tai kolmen (pilottihankkeen avulla rahoitetun) toimen täytäntöönpanoa. Tämä pilottihanke sisällytettiin talousarvioon ensimmäisen kerran vuonna 2017, ja sitä olisi jatkettava vuonna Se pohjautuu merkittäviin toimiin ja resursseihin, joihin on jo panostettu ihmisten ja suurpetojen rinnakkaiselon ymmärtämiseksi, ja se toteutetaan kriittisenä aikana, jolloin monessa maassa suurpetolajien lisääntyminen saa osakseen vastustusta tietyiltä sidosryhmiltä ja siihen suhtaudutaan innostuneesti muilla tahoilla. Poliittinen kiinnostus tätä aihetta kohtaan on suurta. Tarkistusluonnos 5417 === ENVI/5417 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Françoise Grossetête, Frédérique Ries, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta Alamomentti Pilottihanke Osallistava ennakointitutkimus harvinaisia sairauksia koskevan toimintapolitiikan suunnittelua varten (Rare 2030) Muutetaan numerotiedot ja selvitysosa seuraavasti: p.m p.m Yhteensä p.m p.m Selvitysosa: Muuta: Huomioita täytäntöönpanostamääräraha on tarkoitettu kattamaan edellisiltä vuosilta pilottihankkeen puitteissa maksamatta olevat sitoumu. - Osallistumismenetelmiä olisi parempi kutsua "yksimielisyyttä rakentaviksi menetelmiksi". Olisi suositeltavaaennakointitutkimuksissa tarkastellaan politiikkatoimien ja teknologioiden pitkän aikavälin vaikutuksia ja ennakoidaan yhteiskunnallisia haasteita. Niissä yksilöidään ja analysoidaan yhteiskunnallisia haasteita, jotka vaikuttavat pidemmän aikaa toimintapolitiikkaan ja tutkimukseen, kun ensin on määritelty metodologinen lähestymistapa, joka perustuu laadullisiin ja määrällisiin menetelmiin ja tekniikoihin (esimerkiksi skenaario- ja trendianalyysit). Ennakointitutkimu ovat erittäin osallistavia, sillä niissä on mukana asiantuntijoita, joiden taustat ovat erilaisia, ja niissä kootaan laajalle levinnyttä osaamista. olla luettelematta niitä (asiantuntijapaneelit, pelaaminen, Delphi-menetelmät), jotta toimeksisaaja voi

17 vapaamminrare ennakointitutkimuksella pyritään ehdottamaan harvinaisia sairauksia varten kestäviä toimintapolitiikan skenaarioita kaudelle ja käsittelemään vuoden 2030 jälkeisiä haasteita ja mahdollisuuksia innovoivalla tavalla. Ennakointitutkimus perustuu nykyiseen tietämykseen ja tähänastisiin saavutuksiin (esimerkiksi harvinaisia sairauksia ja Euroopan haasteita koskeva komission 11 päivänä marraskuuta 2008 annettu tiedonanto (COM(2008) 679 lopullinen), toimista harvinaisten sairauksien alalla annettu neuvoston suositus (2009/C 151/02), harvinaisia sairauksia koskeviin yhteisiin toimiin kuuluvat toiminnot, joilla tuetaan toimintapolitiikan painopisteiden täytäntöönpanoa, unionin tutkimus- ja innovointiohjelmista rahoitettava harvinaisten sairauksien tutkimus ja niin edelleen). ehdottaa sopivimpia menetelmiä kokemuksensa ja asiantuntemuksensa mukaan.tutkimuksessa annetaan unionin tason ja paikallisille päättäjille tukea toimintapolitiikan käsitteellistämiseen ja suunnitteluun valottamalla muutosdynamiikkaa, tulevaisuuden haasteita ja vaihtoehtoja sekä uusia ideoita. Näin pidetään puolestaan yllä tieteelliseen ja tekniseen edistymiseen perustuvaa liikevoimaa, käsitellään tästä aiheutuvia yhteiskunnallisia haasteita, toimitaan hyvänä viitekohtana koko yhteisölle ja opastetaan strategioiden mukauttamisessa potilaiden tarpeisiin. - Vaiheisiin olisi lisättävä potilaiden laajennettu kuuleminen, jonka olisi tapahtuttava kyselytutkimuksen muodossa, jotta saadaan koottua heidän näkemyksiään skenaarioista sitten, kun ne on määritetty. - "Kansalaisten konferenssi" perustuu ranskankieliseen ilmaukseen "conférence de citoyens", josta englanniksi käytetään nimitystä "consensus conference", joten ehdotamme termin muuttamista "konsensuskokoukseksi" (ks. ja A9rence_de_citoyens). - Loppukertomuksen kääntäminen unionin eri kielille on hyvin kallista, eikä se toisi juurikaan lisäarvoa. Jotta pysytään talousarviossa (jota on supistettu alkuperäisestä ehdotuksesta), ehdotetaan, että sen sijaan käännettäisiin tiivistelmä. - On erittäin tärkeää, että työ toteutetaan komission yksiköiden ja harvinaisia sairauksia käsittelevän komission asiantuntijaryhmän kanssa. Lisäksi ehdotetaan, että mukaan otetaan harvinaisia sairauksia koskeva yhteinen toimi, jonka rahoitukseen komissio osallistuu ja joka tukee asiantuntijaryhmää harvinaisia sairauksia koskevalla teknisellä ja toimintapoliittisella työllä. Edellä esitetyt huomiot olisi otettava huomioon myös täytäntöönpanoa koskevassa 2 kohdassa pilottihankkeiden ja valmistelutoimien täytäntöönpanoa vuoden 2017 talousarviossa koskevan komission välikertomuksen sivulla 67, jolloin se kuuluisi seuraavasti: 2. Täytäntöönpano Muuta: Pilottihanke toteutetaan ehdotuspyynnön kautta.menetelmä: Rare 2030 on kaksivuotinen hanke, jota johtaa tutkimusryhmä ja jossa käytetään osallistavia menetelmiä jatkuvan alhaalta ylöspäin suuntautuvan lähestymistavan edistämiseksi, korostetaan selvemmin vuorovaikutusta ja kannustetaan laajaan käyttöönottoon potilaiden, sidosryhmien ja koko yhteiskunnan keskuudessa. Rare tutkimuksen menetelmävaiheet ja aikataulu sisältävät erilaisia työkokonaisuuksia:seuraavaa: 17

18 - perustutkimus, mukaan lukien alan kirjallisuuden tarkasteleminen ja haastattelut, muutoksen käynnistäjien sekä nykyisten ja tulevien haasteiden selvittämiseksi; - asiantuntevan ja monia sidosryhmiä edustavan paneelin perustaminen; - tärkeimpien tekijöiden (poliittisten, tieteellisten jne.) määrittäminen yksimielisyyttä rakentavien menetelmien avulla skenaarioiden kehittämiseksi siten, että osallistuminen on avointa suurille sidosryhmille Euroopan tasolla; - alojen välinen ja tulevaisuuteen painottuva seminaari skenaarioiden kehittämiseksi, jolloin skenaarioita käytetään päätöksenteon välineinä, jotta saadaan selvitettyä tarjolla olevia mahdollisuuksia ja niiden mahdollisia seurauksia; - laajennettu potilaiden kuuleminen (kyselytutkimus) määritetyistä skenaarioista; - Euroopan konsensuskokous (ranskaksi "conférence de citoyens"), jossa esitellään, käsitellään ja arvioidaan päätöksenteon tuloksia, jolloin yhteiskunta otetaan mukaan suunnitteluun ja saadaan se kokemaan tulo omikseen; - toimintapoliittiset suositu, joissa kootaan yhteen skenaarioiden ja kokouksen tulo; - englanninkielinen loppukertomus, jossa esitellään suosituksia ja hankkeen tuloksia ja mitataan sen vaikutuksia; loppukertomuksen tiivistelmä, joka käännetään unionin eri kielille; Poista: perustutkimus, mukaan lukien alan kirjallisuuden tarkasteleminen ja haastattelut, muutoksen käynnistäjien sekä nykyisten ja tulevien haasteiden selvittämiseksi; asiantuntevan ja monia sidosryhmiä edustavan paneelin perustaminen; alojen välinen ja tulevaisuuteen painottuva seminaari, jossa keskustellaan tutkimusmenetelmistä, poliittisesta ja tieteellisestä käyttövoimasta sekä tutkimukseen ja kehittämiseen kohdistuvista vaikutuksista; skenaarioiden kehittäminen, joka perustuu erilaisiin osallistumismenetelmiin (asiantuntijapaneelit, Delphi-menetelmät, pelaaminen ja niin edelleen) ja joka on avoin suurelle Euroopan tason sidosryhmien joukolle; skenaarioita käytetään päätöksenteon välineinä, jotta saadaan selvitettyä tarjolla olevia mahdollisuuksia ja niiden mahdollisia seurauksia; Euroopan kansalaisten konferenssi, jossa esitellään, käsitellään ja arvioidaan päätöksenteon tuloksia, jolloin yhteiskunta otetaan mukaan suunnitteluun ja saadaan se kokemaan tulo omikseen; toimintapoliittiset suositu, joissa kootaan yhteen skenaarioiden ja konferenssin tulo; loppukertomus, joka käännetään unionin eri kielille ja jossa esitellään suosituksia ja hankkeen tuloksia ja mitataan sen vaikutuksia. Muuta: - kaikkien hanketoimien toteuttaminen tiiviissä yhteistyössä asiaankuuluvien komission yksiköiden, harvinaisia sairauksia käsittelevän komission asiantuntijaryhmän ja unionin harvinaisten sairauksien alalla rahoittamien asiaankuuluvien toimien (kuten harvinaisia sairauksia koskevan yhteisen toimen) kanssa.taustaa: Tauti tai sairaus määritellään Euroopassa harvinaiseksi, jos se vaikuttaa alle yhteen henkilöön 2 000:sta. Unionissa on arvioiden mukaan harvinaista sairautta, jotka vaikuttavat miljoonaan henkilöön. Nämä sairaudet ovat usein kroonisia, erittäin monimutkaisia ja rappeuttavia, ja ne rasittavat potilasta ja tämän perheenjäseniä sekä koko yhteiskuntaa. Tämä pilottihanke hyväksyttiin asianmukaisesti viime vuonna, ja se olisi uusittava vuonna Harvinaisia sairauksia koskeva ennakointitutkimus, jossa ovat mukana kaikki tärkeimmät toimijat, tarjoaa poliittisille 18

19 päättäjille näyttöön perustuvia vaihtoehtoja, joilla reagoidaan kestävästi tieteelliseen edistykseen, tuotetaan talouskasvua ja työpaikkoja koskevia konkreettisia ja mitattavissa olevia tuloksia, paneudutaan tästä kehityksestä aiheutuviin eettisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja näytetään esimerkkiä yhteisvastuullisuudesta, joka on tunnusomainen piirre Euroopan järjestelmille. Unionista tulee kiistaton johtaja paneuduttaessa tähän luonteeltaan kansainväliseen haasteeseen. Tarkistusluonnos 5418 === ENVI/5418 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Martin Häusling, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, Maria Heubuch, Karin Kadenbach, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, Maria Noichl, Alojz Peterle, Pavel Poc, Frédérique Ries, Daciana Octavia Sârbu, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, Maria Lidia Senra Rodríguez, Bart Staes, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta, Marco Zullo Alamomentti Pilottihanke Torjunta-aineiden käytön ympäristövaikutusten seuranta mehiläisten avulla Muutetaan numerotiedot ja selvitysosa seuraavasti: p.m p.m Yhteensä p.m p.m Selvitysosa: Ennen kohtaa: Mehiläiset joutuvat kosketuksiin erilaisten ympäristömatriisien... toisistaan monimutkaisuutensa ja tarkkuutensa osalta. Muuta: Entinen alamomentti Entinen alamomentti Tämän käynnissä olevan pilottihankkeen tarkoituksena on ottaa käyttöön väline ympäristön torjunta-aineille altistumisen arvioimiseksi maisematasolla ja saada käsitys epäpuhtauksien lähteistä mehiläisten ja mehiläistuotteiden avulla. Tässä lähestymistavassa yhdistyvät ympäristön epäpuhtauksien seuranta sekä eläinten terveys ja elintarviketurvallisuus. Kohdan jälkeen: Mehiläiset joutuvat kosketuksiin erilaisten ympäristömatriisien... toisistaan monimutkaisuutensa ja tarkkuutensa osalta. Muuta: Mehiläiskantojen vähenemisestä huolestuneet mehiläishoitajat, mehiläishoitoteknikotmehiläishoitajat ja tutkijat ryhtyivät tietyissä Euroopan osissa analysoimaan mehiläisten ja mehiläistuotteiden torjuntaainepitoisuuksia. Tulo olivat usein samat: mehiläisetmehiläiset altistuvat laajalle epäpuhtauksien kirjolle samanaikaisesti ja peräkkäin. Yllättäen selvisi, että monissa tapauksissa havaitut torjunta-aineet eivät olleet hyväksyttyjä, kun taas toisissa tapauksissa niitä löydettiin luonnonalueilta kaukana epäpuhtauksien lähteiltä. Tässä pilottihankkeessa on kyse kansalaisten tiedehankkeesta, jonka puitteissa mehiläishoitajat keräävät useissa unionin maissa (n=5 6) kahden viikon väleinviikoittain siitepölynäytteitä kahden hunajantuotantokauden ajan. Maat valitaan seuraavien kriteerien perusteella: maassa on

20 alueellisia/kansallisia toimintoja ja tutkijoita/teknikoita, jotka voivat ottaa siitepölynäytteitä, vähintään yksi edustaja kultakin hyväksymisvyöhykkeeltä (asetuksen (EY) N:o 1107/2009 liite I). Ehdotetaan tutkijoiden ja kenttätyöntekijöiden välistä pöytäkirjaa, kun on laadittu viralliset menetelmäsuositu (ts. Health-B-suositu, Epilobee). Näin hankkeen tulo voidaan sisällyttää useisiin mehiläisten terveyteen ja riskinarviointiin liittyviin stressitekijämalleihin. Tutkijat/teknikot koordinoivat kenttätyöntekijöiden työtä. Analysoimalla siitepölyä ja torjunta-aineita voidaan selvittää näytteiden kasvitieteellinen alkuperä ja niiden epäpuhtaudet. Analyysin tuottamat tiedot asetetaan maantieteelliseen kontekstiin, jotta voidaan hahmottaa sekä mehiläisten ravinnon että epäpuhtauksien mahdolliset lähteet ja vaihtelu.lähteet. Tietyissä tapauksissa voidaan kerätä näytteitä tuoreesta hunajasta, jotta voidaan selvittää mesikasteen mahdolliset epäpuhtaudet. Lisäksi voidaan erityisissä tapauksissa toteuttaa kenttätutkimus niiden viljelijöiden keskuudessa, jotka toimivat kolmen kilometrin säteellä näytteiden oton kohteena olevasta mehiläistarhasta, jotta saadaan perusteellista tietoa sovelletuista maatalouden käytännöistä. Analyyseissa seulotaan sekä hyväksyttyjä että kiellettyjä torjunta-aineita ja eläinlääkkeitä. Lisäksi tarkastellaan näytteenottoon sisältyvien yhdyskuntien kohtaloa, jotta voidaan tutkia mahdollisia korrelaatioita mitattuihin parametreihin.torjunta-aine- ja eläinlääkkeitä, mikä mahdollistaa torjunta-aineiden käyttöä koskevan unionin lainsäädännön täytäntöönpanon arvioimisen. Hankkeen kesto olisi noin 30 kuukautta, johon sisältyy näytteiden kerääminen kahtena vuotena tietojen vaihtelun huomioon ottamiseksi. Tämä mahdollistaa torjunta-aineiden käyttöä koskevan unionin lainsäädännön (kestävää käyttöä koskevan direktiivin) täytäntöönpanon, torjunta-aineiden hyväksymisen sekä yhteisen maatalouspolitiikan maatalouden ympäristötoimenpiteiden ja viherryttämistoimenpiteiden arvioimisen. Muuta: Odotetut tulo ovat: 1) helppokäyttöisen ja kaikkialla Euroopassa toteuttamiskelpoisen ei-invasiivisen ympäristönseurantajärjestelmän kehittäminen, 2) ympäristön saastumista koskevan tietämyksen lisääntyminen (mehiläisten avulla saatavia) ympäristönäytteitä hyödyntämällä, 3) mehiläisten terveyden kannalta riskialttiidenongelmallisten alueiden määrittäminen,määrittäminen (niin maantieteellisesti kuin kemiallisesti), 4) unionin lainsäädännön vaikuttavuuden todentaminen niin ympäristön kuin elintarvikkeiden pilaantumisen näkökulmasta, 5) maisemassa eri vuodenaikoina esiintyvien kasvien monimuotoisuuden toteaminen, 6) CORINE-tietokannan (tai jonkin muun osallistujamaissa käytettävissä olevan yksityiskohtaisemman maankäyttöaineiston) laadun todentaminen maisematason altistumismallien laatimisen kannalta. Käynnissä olevasta pilottihankkeesta on tarkoitus tehdä valmistelutoimi, ja tätä varten tehty uudelleenarviointi oli onnistunut, sillä hankkeen kokonaismäärärahoja ehdotettiin lisättäväksi seuraavasti: euroa ( ). Määrärahojen lisäystä ovat pyytäneet komission yksiköt ja sidosryhmät hankkeen onnistuneen täytäntöönpanon varmistamiseksi. Korotetuissa määrissä otetaan huomioon talousarvioleikkau, jotka tehtiin pilottihankkeita ja valmistelutoimia koskevissa neuvotteluissa vuonna Tässä käynnissä olevassa pilottihankkeessa on kyse kansalaisten tekemästä tieteellisestä työstä, joka koostuu mehiläishoitajien verkoston keräämästä, mehiläisiin ja mehiläistuotteisiin perustuvasta ympäristötiedosta. Kyseisen tiedon avulla voidaan selvittää, mille ympäristön stressitekijöille mehiläiset altistuvat luonnossa, arvioida, kuinka mehiläisiä suosivia maisemat ovat, sekä taustoittaa toimintapoliittisia päätöksiä, jotka liittyvät ympäristöä, kansanterveyttä ja elintarviketurvallisuutta koskevan EU-lainsäädännön täytäntöönpanoon. Jotta hanke voidaan toteuttaa onnistuneesti, pyydetään lisämäärärahoja. Tarkistusluonnos 5419 === ENVI/5419 === jonka on jättänyt käsiteltäväksi Anneli Jäätteenmäki, Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden 20

VUODEN 2018 TALOUSARVIOMENETTELY

VUODEN 2018 TALOUSARVIOMENETTELY VUODEN 2018 TALOUSARVIOMENETTELY Asiak. nro: 5: (2) ******* 12.10.2017 BUDJETTIVALIOKUNTA ESITTELIJÄT: SIEGFRIED MURESAN - PÄÄLUOKKA III (KOMISSIO) RICHARD ASHWORTH - MUUT PÄÄLUOKAT PARLAMENTIN KANTA Tarkistu,

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2074(BUD) Lausuntoluonnos Giovanni La Via. PE557.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2074(BUD) Lausuntoluonnos Giovanni La Via. PE557. Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 27.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Giovanni La Via (PE554.828v01-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä

Lisätiedot

Committee / Commission PECH. Meeting of / Réunion du 29/08/2005 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Jan MULDER /577852

Committee / Commission PECH. Meeting of / Réunion du 29/08/2005 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Jan MULDER /577852 Committee / Commission PECH Meeting of / Réunion du 29/08/2005 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES Rapporteur: Jan MULDER FI FI 576565/577852 Draft amendment 6660 === PECH/6660=== Budget reference

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS (2016)0711_1 Kokous Maanantai 11. heinäkuuta 2016 klo 15.00 18.30 Tiistai 12.

Lisätiedot

Committee / Commission IMCO. Meeting of / Réunion du 30/08/2011 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Edvard KOŽUŠNÍK

Committee / Commission IMCO. Meeting of / Réunion du 30/08/2011 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Edvard KOŽUŠNÍK Committee / Commission IMCO Meeting of / Réunion du 30/08/2011 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES Rapporteur: Edvard KOŽUŠNÍK FI FI Tarkistusluonnos 7000 === IMCO/7000 === Alamomentti 02 01

Lisätiedot

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous Euroopan parlamentti 2014-2019 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta ESITYSLISTALUONNOS AGRI(2018)0829_1 Kokous Keskiviikko 29. elokuuta 2018 klo 9.00 12.30 ja 14.30 18.30 Torstai 30. elokuuta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 16.4.2010 2009/2151(INI) TARKISTUKSET 1-12 Antigoni Papadopoulou (PE439.890v01-00) mietinnöstä komission tiedonannosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

BUDJETTITARKISTUKSET

BUDJETTITARKISTUKSET Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden 30.8.2016 2016/2047(BUD) BUDJETTITARKISTUKSET Talousarvio 2017 (2016/2047(BUD)) Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:

Lisätiedot

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B Bryssel, 18. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10368/1/19 REV 1 AGRI 306 VETER 36 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena komission asiakirja DEC 29/2017.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena komission asiakirja DEC 29/2017. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. lokakuuta 2017 (OR. en) 13563/17 FIN 643 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. lokakuuta 2017 Vastaanottaja: Günther OETTINGER, Euroopan komission jäsen Märt KIVINE, Euroopan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0156/1. Tarkistus. Julie Girling PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0156/1. Tarkistus. Julie Girling PPE-ryhmän puolesta 11.3.2019 B8-0156/1 1, Seb Dance, Catherine Bearder, Keith Taylor, Anja Hazekamp, Eleonora 2 kohta 2. kehottaa komissiota toimimaan viipymättä PM 2,5 :n suhteen ehdottamalla, että näiden hiukkasten osalta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0156/28. Tarkistus. Anja Hazekamp, Younous Omarjee GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0156/28. Tarkistus. Anja Hazekamp, Younous Omarjee GUE/NGL-ryhmän puolesta 11.3.2019 B8-0156/28 28 Johdanto-osan C a kappale (uusi) C a. ottaa huomioon, että sekundääristen hiukkasten muodostuminen on seurausta useista kemiallisista ja fysikaalisista reaktioista, joihin liittyy

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2014/2040(BUD) 5.9.2014 TARKISTUKSET 1-18 Derek Vaughan (PE537.191v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi 2015 kaikki

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2010/0059(COD) 2.7.2010 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta ENVI_OJ(2010)1129_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Maanantai 29. marraskuuta 2010 klo 15.00 18.30 Tiistai

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2015/0276(COD) 17.5.2016 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 SAATE Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 9181/05 SAN 67 Asia: Neuvoston päätelmät

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0357/9. Tarkistus. Glenis Willmott S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0357/9. Tarkistus. Glenis Willmott S&D-ryhmän puolesta 27.4.2015 B8-0357/9 9 25 kohta 25. kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan toimia nuorten suojelemiseksi alkoholin aiheuttamilta haitoilta, erityisesti nostamalla nykyisiä alkoholin käytön ikärajoja vähintään

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 134 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 26.9.2013 2013/0127(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maasta toiseen ulottuvien

Lisätiedot

Committee / Commission ECON. Meeting of / Réunion du 06/09/2010 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Andreas SCHWAB

Committee / Commission ECON. Meeting of / Réunion du 06/09/2010 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Andreas SCHWAB Committee / Commission ECON Meeting of / Réunion du 06/09/2010 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES Rapporteur: Andreas SCHWAB FI FI Tarkistusluonnos 6600 === ECON/6600 === Momentti 01 02 02

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0045/6. Tarkistus. Karl-Heinz Florenz PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0045/6. Tarkistus. Karl-Heinz Florenz PPE-ryhmän puolesta 6.2.2019 A8-0045/6 6 10 kohta 10. toteaa, että integroidun torjunnan työkalupakissa biologiseen torjuntaan kuuluu sellaisten hyödyllisten lajien menestymisen edistäminen tai käyttäminen, jotka ovat tuholaisten

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2329(INI)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2329(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2329(INI) 15.11.2016 TARKISTUKSET 1-37 Lefteris Christoforou (PE589.350v01-00) Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta vuosina 2014 2020 14. huhtikuuta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Budjettivaliokunta 2004 29. elokuuta 2001 PE 303.592/12-18 TARKISTUKSET 12-18 Lausuntoluonnos (PE 303.592) Heide Rühle Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi eurooppalaisen

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 8.3.2017 2016/0021(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi elohopeaa koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Committee / Commission JURI. Meeting of / Réunion du 03/09/2009 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Tadeusz ZWIEFKA

Committee / Commission JURI. Meeting of / Réunion du 03/09/2009 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Tadeusz ZWIEFKA Committee / Commission JURI Meeting of / Réunion du 03/09/2009 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES Rapporteur: Tadeusz ZWIEFKA FI FI Tarkistusluonnos 6200 Viitebudjettikohta : S4-1 2 0 0 Alamomentti

Lisätiedot

Aluekehitysvaliokunta. Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00)

Aluekehitysvaliokunta. Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 21.6.2013 2011/0276(COD) TARKISTUS 543 Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00) muutetusta ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2014 COM(2014) 49 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

Kouluopetuksen avaintaitoja käsittelevä eurooppalainen verkosto http://keyconet.eun.org Yleistä KeyCoNet-projektista KeyCoNet (2012 2014) on eurooppalainen verkosto, jonka tarkoituksena on tunnistaa ja

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD)

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 15.7.2015 2015/2126(BUD) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 20.7.2015 2015/2132(BUD) TARKISTUKSET 1-17 Giovanni La Via (PE560.881v01-00) Euroopan unionin yleisestä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 11. joulukuuta 2003 PE 337.050/32-35 TARKISTUKSET 32-35 Mietintöluonnos (PE 337.050) John Bowis ehdotuksesta

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0201 (COD) 14060/1/14 REV 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto ENV 816 COMPET

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 18.4.2011 2011/2019(BUD) TARKISTUKSET 1-13 László Surján (PE462.573v01-00) vuoden 2012 talousarvioesitystä käsittelevän kolmikantakokouksen neuvotteluvaltuuksista

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 12.10.2012 2012/2237(BUD) MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0008 (NLE) 9666/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENV 544 COMER 73 MI 452 ONU 72 SAN 221 IND 138 NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 12.11.2014 2014/0124(COD) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta työllisyyden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7935/17 CULT 34 RELEX 290 DEVGEN 54 COMPET 236 ENFOCUSTOM 92 EDUC 131 COHOM 46 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2151(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-21 Marian Harkin (PE592.088v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

LUONNOS PÄÄTÖSLAUSELMAESITYKSEK SI

LUONNOS PÄÄTÖSLAUSELMAESITYKSEK SI Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 21.10.2016 2016/2903(RSP) LUONNOS PÄÄTÖSLAUSELMAESITYKSEK SI suullisesti vastattavan kysymyksen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. marraskuuta 2017 (OR. en) 14587/17 FIN 738 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Neuvosto Asia: Euroopan unionin yleinen talousarvio

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2011 KOM(2011) 226 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 8.5.2017 2017/0013(COD) TARKISTUKSET 6-11 Mietintöluonnos Adina-Ioana Vălean (PE602.843v04-00) tiettyjen

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 17.1.2017 2013/0140(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 11.10.2013 2013/0130(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) 5681/17 FIN 45 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 26. tammikuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0287(COD) 25.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0404(COD)

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0404(COD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 29.5.2017 2016/0404(COD) LAUSUNTOLUONNOS ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 26.6.2015 2015/0000(BUD) LAUSUNTOLUONNOS ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 07.2.2017 2016/0231(COD) TARKISTUKSET 269-283 Mietintöluonnos Gerben-Jan Gerbrandy (PE592.423v02-00)

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2010/0073(COD) 8.9.2010 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2017 COM(2017) 45 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 314 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Committee / Commission IMCO. Meeting of / Réunion du 06/09/2012. BUDGETARY AMENDMENTS (2013 Procedure) AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES (Procédure 2013)

Committee / Commission IMCO. Meeting of / Réunion du 06/09/2012. BUDGETARY AMENDMENTS (2013 Procedure) AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES (Procédure 2013) Committee / Commission IMCO Meeting of / Réunion du 06/09/2012 BUDGETARY AMENDMENTS (2013 Procedure) AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES (Procédure 2013) Rapporteur: Cornelis de JONG FI FI Tarkistusluonnos 6900 ===

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. marraskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. marraskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. marraskuuta 2015 (OR. en) 14195/15 FIN 775 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Neuvosto Asia: Euroopan unionin yleinen talousarvio

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta

Talousarvion valvontavaliokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2196(DEC) 6.9.2016 TARKISTUKSET 1-15 Mietintöluonnos Marian-Jean Marinescu (PE584.114v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä ITERistä ja

Lisätiedot

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0081/2019 21.2.2019 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Norjan kuningaskunnan, Islannin tasavallan, Sveitsin valaliiton

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0250/4. Tarkistus. Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0250/4. Tarkistus. Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou GUE/NGL-ryhmän puolesta 23.2.2016 B8-0250/4 4 Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou Johdanto-osan A kappale A. ottaa huomioon, että Australia ja Uusi- Seelanti kuuluvat EU:n vanhimpiin ja läheisimpiin kumppaneihin,

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 20.10.2014 2013/0418(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2009/2002(BUD) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta. budjettivaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2009/2002(BUD) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta. budjettivaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2009/2002(BUD) 6.7.2009 LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle esityksestä Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus 8.11.2017 A8-0328/11 11 14 kohta 14. pyytää komissiota lisäämään avoimuutta ja helpottamaan asiakirjoihin tutustumista ja tietojen saantia, erityisesti EU Pilot -menettelyistä vastaanotettujen vetoomusten

Lisätiedot