P69). W-maksimi peltolaaksossa, ympärillä KGN. Kalistenojankallion

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "P69). W-maksimi peltolaaksossa, ympärillä KGN. Kalistenojankallion"

Transkriptio

1 Kesällä 1991 selvitimme Huittisten ja Vanttilan karttalehtien magneettisia anomalioita uuden 1990 julkaistun matalalentoaineiston perusteella. Kenttätöihin osallistuivat Jyrki Liimatainen (JTL) ja Mika Kemppainen (MJK) tehden kallioperäkartoitusta ja lohkare-etsintää seka ajoittain Jarmo Lempiäinen (JML) ja Erkki Salmi (EKS) tehden lohkare-etsintää ja magneettisia profiilimittauksia valittujen anomalioiden poikki. Anomalia-alueiden kartoituksen perusteella muokkasimme GTK:n kallioperakarttaa uusien paljastumien osalta. Vanttilan lehdellä käytettävissä oli lisäksi P. Hakasen ja H. Pankan havainnot vuodelta Kartoitusaluetta luonnehtii sedimenttiperaisten kivilajien runsaus, jotka esiintyvät synformialueilla erilaisina migmatiitteina ja antiformialueilla GRDRGN:eina. GRDRGN on siis koostumukseltaan GRDR, mutta siinä on liuskeisuuden suunnassa selviä KGN-jäänteitä, kartalla ne luetaan KGN:ksi. Syväkivi-GRDR:t ovat karkeampia ja usein niissä on PL-porfyyreja. Alkuperän maaritys oli usein hankalaa. Alueen S-osaa vallitsevat emaksiset vulkaniitit ja kiillegneissit. Kallioperakartan KVDR- ja DR-alueet osoit- tautuivat 05 ja 08 - lehdillä osin GRDR:ksi tai T0:ksi. Emaksisia kiviä on pääasiassa Punovuoren ja Vanttilan valisellä alueella melko pieninä osueina. KOHTEET HUITTINEN Punovuori X= Y= Kaksiosainen magneettinen anomalia tunnetun PRD-paljastuman ympärillä. Anomalioiden poikki mitattu N-S ja E-W -suuntaiset profiilit. Itse paljastuma paremminkin MPYR, jossa vähän FEK ja CUK. Aiempien analyysien perusteella Ni ja Cu -pitoisuudet jäävät alle 0,05 %:n ja silikaattien Ni-pitoisuus alhaiseksi (M 13150). Lohkareiden perusteella muodostuma voi olla suurempi, tosin kivilaji ei paljoa parane (BTHBL-MPYR), eikä kiisumaara sanottavasti kasva. Lohkareista ovat kiinnostavia L11-JTL, joka on lähes kiisuton, vulkaniittimainen SPPRD ja L104-MJK, joka on FEK ja CUK -1aiskainen MPYR. Nämä karttalehden E-reunan lohkareet voivat osin olla myös Isomäen anomaliasta. Jatkotoimina profiilien tulkinta ja mahdollisesti kevyt näytteenotto.

2 Isomäki X= Y= Anomalianauhan W-kyljellä oleva magneettinen anomalia, joka mittausten perusteella voimakas, mutta melko pieni. Sen poikki mitattu E-W -suuntainen profiili. Alue paljastumatonta moreenikumpareikkoa, anomalianauhan E- puolella KGN-GRDRGN paljastumia ja pieniä, lähinnä KVDRmaisia osueita, jotka voivat olla karkeutuneita SVGN:ja. Lohkarehavainnot käsitelty jo edella, lisänä isot GBlohkareet Paterin tien varrella (L10-JTL ja L32-34-VOP- 70), jotka heikosti magneettisia. Jatkotoimina profiilin tulkinta ja mahdollisesti kevyt naytteenotto. Kirkkokallio X= Y= Magneettinen anomalia pääosin Kirkkokallion alueella, jolta tavattiin pienialaisia magneettisia häiriöitä. Magneettisuuden näyttäisi aiheuttavan pienet rikkoutuneet AFB-osueet, joissa magnetiittia ja paikoin magneettikiisua. P17:lla Gefinexhairiö, jonka aiheuttaa kapea rikki- ja magneettikiisupitoinen kerros. Ei jatkotoimia. Käenkorpi E-anomalia X= Y= Pieni magneettinen anomalia, johon ei liity sähköistä komponenttia laajalla sekavalla anomalia-alueella. Maasto soistunutta metsää, E-puolella kohoavat paljastumat KGN ja P23 magnetoitumaton AFB-SVGN. Paijastumat eivat selvita anomaliaa, minkä vuoksi mitattu N-Ssuuntainen profiili. SE-puolella muutamia lohkareita, jotka voivat liittyä myös muihin alueen anomalioihin. L7 on PYGB, jossa hienorakeinen FEK-pirote ja L8-9 ovat AF-valtaisia MPRD, joissa joitakin FEK-rakeita. Jatkotoimina profiilin tulkinta ja sen perusteella ehka kevyt naytteenotto. Kaenkorpi W-anomalia X= Y= Vahva magneettinen anomalia, jonka maksimi soistuneella alueella P29:n W-puolella. Paljastumat ovat KGN, eivat selvita anomaliaa. Lohkareita huonosti, edella kuvatut L7-9 sopivat myös tähän anomaliaan. Mitattu E-W -suuntainen profiili, jonka tulkinnan perusteella ehka kevyt naytteenotto. Kuusisto Xz Y= Pieni magneettinen anomalia soistuneella alueella Kuusiston talon S-puolella. N- ja W-puolen pal jastumat KGN, SE-puolella vähän lohkareita. Anomalian poikki mitattu E-W -suuntainen profiili. Jatkotoimet profiilin tulkinnan ja alueen muiden anomalioiden tutkimusten mukaan. Mäenpäänkorpi X= Yz Kapea melko voimakas anomalianauha, jonka alueella ei ole pal jastumia. Aiheuttaja luultavasti GRFKGN. Ei aihetta jatkotoimiin. Kuusenoja X= Yz Kuusenojan talon E-puolen pelloilla oleva magneettinen anomalia, joka vaikuttaa kapealta katkeilleelta N-Ssuuntaiselta kerrokselta. Pellon reunoilla GRFKGN-

3 lohkareita, samoin kauempana SE-puolella. aiheuttaja lienee GRFKGN. Anomalian Lehtela X Yz Lehtelan talon NW-puolen pelloilla oleva magneettinen anomalia. Alueella ei ole paljastumia, SE-puolella lisää savikkopeltoja. Lähimmät lohkarehavainnot Kaenmäelta (kts Käenkorpi E). Jatkotoimina viljankorjuun jälkeen E-W -suuntainen profiili, tulkinta ja mahdollisesti kevyt naytteenotto. Talon väestä kannattaa ottaa selvää, JML voi kertoa enemmän. Lörö X Y Vahvan magneettisen ja sähköisen anomalianauhan reunalla oleva magneettinen anomalia pellon mutkassa. Melko pienialainen ja SVGN-paljastumien ympäröimä. SVGN paikoin karkeutunut KVDR:maiseksi, KGN-jaanteet kuitenkin kertovat sedimenttialkuperasta. Jatkotoimina N-Ssuuntaisen profiilin tulkinta ja mahdollisesti kevyt näytteenotto. II 1k:n kohde. Rinteenmaa X Y= Sekavan magneettisen anomalian N-kärkeä, melko hyvin paljastumien rajaama alue, jolla pienialaisia maksimeja. Ympäristössä KGN, liuskeisuus melko vakaa. Anomalian aiheuttaja luultavasti liuskeisuuden mukainen magnetoitunut kerros, esim GRFKGN tai AFB, joita tavattiin anomalian S-osista. Ei jatkotoimia. Kalistenojankallio ja -aukee X= Y= ja X= Yz Sekavan magneettisen anomalia-alueen maksimeja. E - maksimi soistuneella alueella, mutta s-puolen paljastumissa pienialaisia GRF-FEK -pitoisia KGN-osueita (P66 ja P69). W-maksimi peltolaaksossa, ympärillä KGN. Kalistenojankallion S-puolelta löytyi pieni EVULK-alue, jossa paikoin GRF ja FEK (P76). N-osan paljastumassa P93 KGN:ssa FEK ja GRF. Anomalia ilmeisesti GRFKGN:ien aiheuttama. Ei aihetta jatkotutkimuksiin. Maurun tienhaara X= Y= Pieni E-puolen voimakkaasta magneettisesta anomaliasta erillään oleva anomalia. SE-puolelta Heinosen tien varresta tunnetaan L6-VOP-70: PRD, jossa 0,25-0,35 % Ni ja 0,l % Cu. Aluetta ympäröi uudelleen kiteytyneet KGN:t (GRDRGN, tässä keski-hienorakeisia GRDR-koostumuksisia kiviä, jossa sedimenttialkuperästa kertovat KGNraidat ja -jäänteet). Anomalian yli mitattu E-W -suuntainen profiili. SE-puolelta tavattiin lohkareet L19 ja L106, joista ensimmäinen PL-pitoinen HBL-SVGB ja jalkimmainen SV-porfyyrinen HBL, molemmissa vähän FEK ja ne ovat heikosti magneettisia. Jatkotoimina profiilin tulkinta (vrt lohkareiden suskis) ja harkittava naytteenottoa. II 1k:n kohde (pieni koko). Janeso ja X Y= ja Heinola X= Yz Janesoja on kapea voimakas nauhamainen anomalia, joka jatkuu VT 2:n poikki kohti etelää, mahdollisesti aina Heinolan talon peltojen SE-reunalle. VT:n varren pal-

4 jastumissa GRFKGN, joka voimakkaasti rapautunut, mutta tämä kerros ei selitä anomaliaa, joka kulkee tämän P113:n SE-puolelta. Heinolan päässä tavattiin magnetoitunut AFB-kerros (P116), jollainen voisi selittää koko kapean mutkittelevan anomalian. Laaja voimakas anomalia-alue ilmeisesti magnetiittipitoisten EVULK:ien aiheuttama, paikoin myös karsia (P132 ja 36-VOP-70). Ei tarvetta jatkotutkimuksiin. Kiimahohkansuo Xz Y Pieni anomalia paljastumattomalla ojitetulla suolla. SW-puolella KGN-paljastumia (GTK:n kartta). Ei jatkotutkimuksia. Vuolteensuon NW-puoli X Y= Saarikonsuo X= Y Pitkulaisia anomalioita paljastumattomalla soistuneella alueella, joiden aiheuttaja luultavasti sama kivilajiyksikkö. Saarikonsuon SE-puolella joitakin GB- ja EVULK-lohkareita, jotka heikosti magneettisia. P128:n MGB kuivanoloinen. A-lehden S-osalta löytyy sieltä täältä magnetiittipitoisia GR-lohkareita, joihin Gefinex reagoi (Mauru, Kuusilinna, Kaharila ja Vuolteensuo), tulleet ilmeisesti lehden puolelta. Ei aihetta jatkotutkimuksiin. Huhtala Xz Y Huhtalan talon N-puolella oleva magneettinen anomalia. Yllättävän pienialainen anomalia sijaitsee pellon reunalla. Alueella ei ole paljastumia eikä SE-puolelta löytynyt magneettisia lohkareita. Ei aihetta jatkotutkimuksiin. Mikkola X= Y Kaltevalta vaikuttava magneettinen anomalia paljastumattomalla alueella. Ei tavattu magneettisia lohkareita, S-puolella kulotusalueella muutamia suuria GBBR-lohkareita, joissa ei kiisuja. Ei aihetta jatkotutkimuksiin. Kuusilinna X= Y VOP :tta tekemän lohkarehavainnon tarkistuksessa löytyi pellonraivauksessa kasattuja FEK-pirotteisia kiviä aivan VT 2:n varresta. Kivilajiltaan GB-HBL:ja. Lisäksi löytyi suuntautunut GR-TO, jossa liuskeisuutta vastaan kohtisuoria ASK-rakojuonia (ainakin 3 kpl). Jatko analyysien perusteella.

5 VANTTILA Mustissuo X Y Jo 1966 tunnettu moroutunut iso lohkare, josta analysoitu jopa 0,5 % Ni ja 0,45 % Cu, mutta jauhenäytteissä molemmat alle 0,l %. Kaivurilla varmistettiin, että kyseessä on lohkare. Monttu tehtiin lohkareen "läpi" rapautumattomien osien irtoillessa kymmeniä senttejä vahvoja kiillesaumoja pitkin. Alla oli tiukkaa harmaata pienikivistä pohjamoreenia. Rapautumattomasta osasta otettiin muutamia näytteitä, joissa oli epätasaista FEKpirotetta. Kivilaji oli lähinnä MPRD. Kaskenkallio X= Y= Pieni magneettinen anomalia varsin hyvin rajatulla alueella. Liuskeisuus melko vakaa, N-puolen paljastumissa tosin sekalaisia pieniä MGB-HBL -osueita, joissa ei kiisuja. Anomalian aiheuttaa luultavasti L110-tyyppinen KGN:n FEK-pitoinen välikerros. Ei aihetta jatkotutkimuksiin. Koppelonvuori X= Y= Kapea magneettinen anomalia Koppelonvuoren S-puolella. Paljastumissa 157, 158 ja 161 GRF ja paikoin FEM, joten anomalian aiheuttaa magneettinen GRFKGN. Ei aihetta jatkotutkimuksiin. Vaala X= Y= Vaalan autiomökin N-puolella oleva pitkulainen magneettinen anomalia, sekä havainnot 31-VOP-70: PRD-kallio, 29 ja 30-VOP-70 FEK-pirotteisia GB:ja. Lohkareita ei enää löytynyt, kallio oli outo BTHBL-kumpu (P227-JTL-91), joka voi olla kallio tai jättilohkare. Siinä oli paikoin hieman FEK-pirotetta. Jatkotoimet analyysin perusteella. Ritalhonkallio X= Y= Magneettinen anomalia lähes paljaaksi hakatulla lohkareisella mäellä. Pieni E-puolen anomalia paljastumien ympäröimä. Ison anomalian poikki mitattu N-S -suuntainen profiili. W-puolella heterogeenisia KGN: ja, E- puolella sedimenttiperaisiä GRDRGN:jä (karkeutuneita KGN) ja lähimpänä anomaliaa P181:n W-reunalla rikkonaista MGB:a, joka kiisuton ja magnetoitumaton. Lohkareista EKS:n lohkareet tulevat osin anomalian päälle, SE-puolella L111-MKS, joka kiisuton magneettinen PRD, jossa selvästi erottuva PY. Jatkotoimina profiilin tulkinta, jonka perusteella kevyt näytteenotto. Mahdollisuus pieneen PRD-puhkeamaan, maasto helppo, maksimi tien vieressä. Pykälakallio/Vanttila X= Y Voimakas magneettinen anomalia, jonka W- ja E-reunoilla ilmeisesti erittäin kapeat, mutta voimakkaat minimit. Anomalia P185:n ja P186:n (KGN) N-puolella ja P184:n E- puolella hakkuualueen N-reunalla. P184:n W-reunalla pienialainen voimakas minimi. N-puolella heikompi magneettinen anomalia, jonka S-reunalla PYGB-paljastuma P189 ja N-reunalla KV-pitoiset GB-paljastumat P195 ja P196. Anomalioiden poikki mitattu N-S ja E-W -suuntai-

6 set profiilit. Alueelta tunnetaan GB-lohkarehavaintoja (25-VOP-70 ja Kaupin kansannäytteitä ja ) sekä GB-paljastumahavainnot 27 ja 28-VOP-70. Havaintoa 28 ei onnistuttu löytämään uudelleen, mahdollisesti kyseessä L26-JTL-91 (kaksi GB-MZ siirtolohkaretta). P189:ssä paikoin FEK-läiskiä, joiden yhteydessä CUK ja joskus NIP. Paljastuman N-puolelta löytyi L27-JTL-91, joka FEK-pirotteinen GB. L112-MJK-91 on vähän PL:a sisältävä MPYR-PYGB, jossa vahan FEK. Jatkotoimina profiilien tulkinta ja sen perusteella kevyt näytteenotto. Analysoituja näytteitä: Cu Ni Co Fe S Ni(SF) %... L25-VOP-70 0,07 0,15 0,007 L ,07 0,11 0,006 O,7O (5,7) L ,20 0,27 0,018 4, (3,9) P ,14 0,35 1,2 10,s P ,15 0,36 1,8 7,5 L27-JTL-91 0,04 0,11 1,0 4,l Aukeakallio X= Yz Erittäin pienialainen magneettinen anomalia P215:n ja P216:n välissä. P213 ja P215 tummia hienorakeisia EVULK, jotka paikoin heikosti magneettisia ja joissa paikoin vahan FEK-pirotetta. Anomalian aiheuttaa luultavasti EVULK:n ja sedimenttiperäisen karkeutuneen GRDRGN:n magnetiittipitoisuus. Ei aihetta jatkotutkimuksiin. Takahaankallio X= Y= Erittain pienialainen magneettinen anomalia paljastumien välissä. Ympäristön liuskeisuus vakaa. Ei aihetta jatkotutkimuksiin. Haapali X= Y= Haapalin talon N-puolella oleva magneettinen anomalia paljastumattomaila alueella. EKS ei tavannut kiinnostavia lohkareita. Ei liene aihetta jatkotutkimuksiin. Vilpola X= Y= Erittain pienialainen magneettinen anomalia GRDRGNalueella. Ei liene aihetta jatkotutkimuksiin X= Y Osin 09-karttalehdelle jatkuva ilmeisesti GRFKGN:n kyljellä oleva magneettinen anomalia, johon ei liity sähköistä anomaliaa (kts. oheiset liitekuvat 1 ja II). Anomalian poikki mitattu E-W ja N-S -suuntaiset profiilit. Ympäristön paljastumat KGN, paitsi P236, joka on hienorakeinen 1-EVULK. SE-puolelta, Hongistonkulman tien ympäristöstä löytyi muutama lohkare: L29, joka kiisuton magneettinen MPYR ja L113, joka BT-täpläinen HBL, jossa satunnaista FEK-pirotetta. Samanlaisia BTtäplä HBL:eja oli pellon reunalla useampia. EKS ja JML jatkanevat lohkare-etsintää Illon alueella pururadalta kohti Sammunjokea. Jatkotoimina profiilien tulkinta ja harkinnan mukaan kevyt näytteenotto.

7 Mustatkivet X Y= Toinen Mustistakivistä iso kiisuton MPYR-lohkare, jonka ympärillä useita vastaavia pieniä lohkareita. NW-puolelta ei tavattu uusia lohkareita eikä emäksisiä paljastumia. SE-puolen soramontusta tunnetaan löytöhistorialtaan monimutkainen kansannäyte , jossa 2,4 % Ni ja 4,l % Cu. Tutkimuksia tulisi jatkaa. ANALYSOITAVAT / SAILYTETTAVAT NAYTTEET Lohkareet: - L6 DITREKA: A0R:n vallassa - L7-9 Kaenmäki NO ja 2 kpl MPYR, 7 ja 8 kiinnostavia - L11 ja L104 Punovuoren SE-puoli: L11 mahd. SPPRD, voisi varmistaa, L104 analyysiin - L16-18 Kuusilinna, FEK-pirotteisia, analyysiin: L107 ASK-rakojuoni, onko kultaa? - L23 moroutunut, sahataan, onko kiisuja? - L29 ja LI , säilytetään, suskis apuna tulkintaan? - LI11 MPRD, Ritalhonkallio, suskis apuna tulkintaan? - L112 Pykälakallio, analysoidaan Pal jastumat : - Pykaläkallio P189 näytteet 1-7 analyysiin, vertailun vuoksi voisi säilyttää naytteet P195 ja 196 sekä L26. MITATUT PROFIILIT Karttalehdiltä mitatut profiilit tärkeysjärjestyksessä A- sondi näytteenottoa ajatellen. 1 luokka - Pykäläkallio (N-s ja 2 E-W) i r / a ~ Y~rAic': d ~ ~ ~ 4&:Lq) (N-S ja E-W) - Punovuori (N-S ja E-W) - b'ritalhonkallio (N-S) - ' Isomäki (E-W) - Käenkorpi E ja W (N-S ja E-W) II luokka - Kuusisto (E-W) - Lehtela (E-W) - L Lörö (N-S) - Maurun tienhaara (E-W)

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

- havaintonumerot: vuonna 1989 alueella liikkui. - ilmansuunnat englantilaisten lyhenteiden mukaan. - paikannimet: ensin karttalehden nimi, sitten

- havaintonumerot: vuonna 1989 alueella liikkui. - ilmansuunnat englantilaisten lyhenteiden mukaan. - paikannimet: ensin karttalehden nimi, sitten Jyrki Liimatainenltk RAPORTTI KENTTATOISTA, kesa 1990 Jyrki Liimatainen JTL Tyon tarkoitus : Kesaapulaisryhman tehtavana oli aeromagneettisilta ja -sahkoisilta matalalentokartoilta valittujen anomalioiden

Lisätiedot

0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK (4)

0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK (4) Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK 26.2.1986 2 (4) LOHKARE-ETSINTA KOTALAHDEN YMPARISTOSSA 1985 Yleistii Kotalahden kaivokselta kaakkoon, Sarkiniemessä,.on matalalentomittauksissa todettu

Lisätiedot

- Naytepistekartta. - Kivilaj it - Magneettinen kartta Perhonlahti. - Näytepistekartta - Ni, Cu pitoisuuskartta Lamsniemi

- Naytepistekartta. - Kivilaj it - Magneettinen kartta Perhonlahti. - Näytepistekartta - Ni, Cu pitoisuuskartta Lamsniemi TUTKIMUSRAPORTTI 2 (6) 060/3234 08, ll/umv/1989 NAYTTEENOTON TULOKSET KOHTEITTAIN 4.1 Homeselka 3234 08B 4.2 Perhonlaht i 3234 08B 4.3 Lamsniemi 3234 08C, D 4.4 Loskunvuori 3234 11B 4.5 Menginniemi 3234

Lisätiedot

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1:

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1: 001/2434 08/ UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, "ULKOKAARI" Sijainti 1: 400 000 0 OMALMINETSINTA U~O~U~PU U Kuronen, T ~hokas/phm 001/2434 08/ UOK, TA/86 - - Sijainti Kohde sijaitsee Vilmingon kylän

Lisätiedot

nr 37 nr 45 Löyttipaikka pellon reunassa oleva kivikasa. Alueella nr 43 Kyseessa olevalta alueelta lähetettyjen kansannaytteiden

nr 37 nr 45 Löyttipaikka pellon reunassa oleva kivikasa. Alueella nr 43 Kyseessa olevalta alueelta lähetettyjen kansannaytteiden Malminetsintä I Haga/TIH Alue Ryhma Tehtävä Uurteet Lohkareet nr 35 nr 37 nr 39 Karttalehdet 1232 04-12 1231 05, 06, 08, 09 1241 03-12 1242 04, 07 Ingmar Haga (IEH), Sirpa Koponen (SAK) ja Gottfrid Pisto1

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek.

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3311/-87/1/10 Viitasaari Mäkrä Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1 (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973

A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973 Outokumpu Oy Malminetsintä A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973 Kenttäryhmään kuuluivat allekirjoittaneen lisäksi Oiva Ryynänen ja Olavi Vepsä ajalla 7.5.-3.8. ja myöhemmin Vepsän

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX Q Q K OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX M. Isohanni/TIH 15.6.1983 1 (3) TUTKIMUSRAPORTTI Ni-kriittisten lohkareiden lähtöpaikan selvittely Sievin Petäistön alueella, Sijainti 1 : 400 000 Q OUTOMUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS. TUTKIMUSRAPORTTI RANTSILA, Peuraneva Sijainti 1 :

OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS. TUTKIMUSRAPORTTI RANTSILA, Peuraneva Sijainti 1 : Q OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS TUTKIMUSRAPORTTI RANTSILA, Peuraneva 2434 08 Sijainti 1 : 400 000 9 OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS TUTKIMUSRAPORT'I' 1 RANTSILA, Peur,ineva 2434 08 Suoritetut tutkimukset

Lisätiedot

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL

Lisätiedot

M 19/3213/-72/1/10 Koskee : Kan asniemi Hankasalmi Haukivuo r i L. Hyvärinen Kangasniemen ja sen ympäristökuntien malmitutkimukse

M 19/3213/-72/1/10 Koskee : Kan asniemi Hankasalmi Haukivuo r i L. Hyvärinen Kangasniemen ja sen ympäristökuntien malmitutkimukse M 19/3213/-72/1/10 Koskee : 3213 3214 Kan asniemi Hankasalmi Haukivuo r i L. Hyvärinen 28.4. 1972 Kangasniemen ja sen ympäristökuntien malmitutkimukset vv. 1969-1972 r, JOHDANTO Karttalehtien 3213 (Kangasniemi)

Lisätiedot

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA

Lisätiedot

A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973

A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973 Outokumpu Oy Malminetsintä A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973 Kenttäryhmään kuuluivat allekirjoittaneen lisäksi Oiva Ryynänen ja Olavi Vepsä ajalla 7.5.-3.8. ja myöhemmin Vepsän

Lisätiedot

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala RAPORTT 1 080/2143 09/AAK/1989 JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala 2 1. 08. 2006 KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELQSTUS KUHMOINEN, MARKKAVUORI 1, kaivosrekisterinumero

Lisätiedot

K Heinänen. nnukainen. olari. Ro k. Rs k. RAUTARUUKKI OY Hannukaisen malmioiden minsra- MALMINETSINTA hginen tutkimus N:o Ro 21/75

K Heinänen. nnukainen. olari. Ro k. Rs k. RAUTARUUKKI OY Hannukaisen malmioiden minsra- MALMINETSINTA hginen tutkimus N:o Ro 21/75 RAUTARUUKKI OY Hannukaisen malmioiden minsra- MALMINETSINTA hginen tutkimus N:o Ro 21/75 ' TUTKIMUSALUE nnukainen K Heinänen JAKELU Ro k olari KARTTALEHTI 2714 10 KOORDINAATIT VERTAA LIITEKARTAT JA -SELOSTEET

Lisätiedot

LOHKARE-ETSINNAN TULOKSISTA LEPP.XVIRRAN-VARKAUDEN ALUEELLA v.1973 SAAKKA

LOHKARE-ETSINNAN TULOKSISTA LEPP.XVIRRAN-VARKAUDEN ALUEELLA v.1973 SAAKKA OUTOKUMPU Oy Malminetsintä LOHKARE-ETSINNAN TULOKSISTA LEPP.XVIRRAN-VARKAUDEN ALUEELLA v.1973 SAAKKA Leppavirran-Varkauden alueella on suoritettu lohkare-etsintäa useina vuosina, aina -50 luvulta lähtien

Lisätiedot

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku 28.1.2000 Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KARTTALEHDELLÄ 243108, KOHTEESSA JUKU, VUONNA 1998. 1 TUTKIMUSKOHTEEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10 Lestijärvi Syri Kaj J. Västi 30.1.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LESTIJÄRVEN KUNNASSA VALTAUSA- LUEELLA SYRI 1, KAIV. REK. N:o 4512/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1.

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3431/-88/1/10 KAJAANI PIRTTIAHO Timo Heino 23.12. 1988 RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. KAIVOSREKIS- 3 Valtausalueella tehdyt tutkimukset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖRAPORTTI 1(12) 020, 015/ /UMV/ KAIVOSTEOLLISUUS. OKME, Outokumpu, 2 kpl UMV

TUTKIMUSTYÖRAPORTTI 1(12) 020, 015/ /UMV/ KAIVOSTEOLLISUUS. OKME, Outokumpu, 2 kpl UMV TUTKIMUSTYÖRAPORTTI 1(12) 020, 015/3132 3134/UMV/1987 - KAIVOSTEOLLISUUS Jakelu OKME, Outokumpu, 2 kpl UMV Hyv. GEOLOGISET KENTTÄTYÖT TAIPALSAAREN LENTOALUEELLA 1987, NiCu 3232, 3134 Sijainti 1 400 000

Lisätiedot

. 1.. % m3 suu~isesta ta, josta. poramnalla

. 1.. % m3 suu~isesta ta, josta. poramnalla :.. 1.. % m3 suu~isesta ta, josta. poramnalla... estki löytyneiden kdi- -- :.,:?-'-den muun lohkareen pitoisuudet olivat Cu 7200 ja 2100 ppm..... Kun lohkareet olivat selvästi magneettisi.a varattiin tunnetun

Lisätiedot

Havaintoja Kangasniemen pitäjän

Havaintoja Kangasniemen pitäjän Havaintoja Kangasniemen pitäjän 1 STRUALAN KYLLN KALLI OPS~STA. Tutkimukset. Istrualan kylässä on mv. Reino Kuitusen löytiimien kiisuuntumien perusteella suoritettu kallioperiikartoitusta ja lohkare-etsintä%

Lisätiedot

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987 SISALLYSLUETTELO LIITELUETTELO Lähtötiedot Naytteenotto ja kustannukset Näytteiden käsittely Tulokset kohteittain 4.1 Heinikkolehto

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Kivilaj ien kuvaukset

Kivilaj ien kuvaukset 1 Xartoitusalueena karttale?!den 2014 09 A eteläosa. Kivilaj ien kuvaukset SVGN SVGN on kartoitusalueen yleisin kivilaji.yleensa se on hieno- tai keskirakeista ja kohtalaisesti suuntautunutta.er5il- 12

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA

Lisätiedot

LOHKARE-ETSINNAST~ KIIHTELY SVAARASSA 1 974

LOHKARE-ETSINNAST~ KIIHTELY SVAARASSA 1 974 Outokumpu Oy Malminetsintä LOHKARE-ETSINNAST~ KIIHTELY SVAARASSA 1 974 Etsintaalue sijaitsee Kiihtelysvaaran, Kontiolahden ja Enon pitäjien alueella ja on valittömana jatkona sille lohkare-etsintki- ja

Lisätiedot

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet RAUTARUUKKI OY MOREENIGEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET YLI - KIRVESMAAN N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81 Tut kimu sa lue Laatija Jakelu Yli- Kirvesmaa Reutuoj a E. Korvuo OU mal RO ma l Kunta

Lisätiedot

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Timo Ahtola Olli Sarapää 02.10.2000 Raportti M89/2000/2 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4577 SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000 KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI,

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06 / 3231 / -85 / / 10 JUVA Lumpeinen Hannu Makkonen 5.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 015, 020/ , 05/MLP/1984 MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY 015, 020/ , 05/MLP/1984 MALMINETSINTX OUTOKUMPU OY 05, 020/424 04, 05/MLP/94 MALMINETSINTX Marjatta Parkkinen/LAP 2.2.94 ( 2).. ' '""\\ ~ ).J PARIKKALAN KINNARNIEMEN (424 04, 05) AU-KANSANNAYTEAIHEEN TUTKIMUKSET KESALLA 94. '"' - Sijainti

Lisätiedot

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi ARkI,I, i dc,,.=t= i E 7i71T M 19/2333 Kivijärvi A. L onka 21. 11. 7 2 Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä 1970-72 HISTORIA : Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen

Lisätiedot

- KIISUISTA. Kvartsidioriittigneissit SELOSTUS LEHDEN D N-OSAN KARTOITUKSESTA. Havainnot ITH - 84 Työaika

- KIISUISTA. Kvartsidioriittigneissit SELOSTUS LEHDEN D N-OSAN KARTOITUKSESTA. Havainnot ITH - 84 Työaika .,., ;;'?*;i:. ',. ',.>. :.,..!..' ;.#::.* ;.",. ;-,* :" SELOSTUS LEHDEN 2114 04D N-OSAN KARTOITUKSESTA Havainnot 500-694 - ITH - 84 Työaika 6.6. - 13.7.1984 SYVAKIVET Gabrot Kvartsidioriitit, Graniitit

Lisätiedot

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3724/-89/1/10 Sodankylä Syväoja Olavi Auranen 5.4.1989 TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA 1988-89 Aihe

Lisätiedot

M 19/3323/82/1/ GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS. Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander

M 19/3323/82/1/ GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS. Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3323/82/1/10 Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander 23.9. 1982 ~ 0 's`k LOHKARETUTKIMUKSET KIURUVEDEN SULKAVANJÄRVELLÄ KARTTALEHDELLÄ 3323 07 VUOSINA 1981-82 TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Kvartsidioriitit ovat keskirakeisi-a, suuntautuneita ja gneissimaisia seka sisaltavat usein 4F-raekasaumia. Sar

Kvartsidioriitit ovat keskirakeisi-a, suuntautuneita ja gneissimaisia seka sisaltavat usein 4F-raekasaumia. Sar Kartoitusalueen vallitsevina kivilajeina ovat kvartsi- dioriitit, kiillegneissit ja' im~iboli~neissit, jotka esiintyvat pitkina, kapeahkoina vyohykkeina. Luonnolli- sesti kooltaan epamaaraiset, raekooltaan

Lisätiedot

/q8j. Jorma Suvanto Martti Tumanto RAPORTTI RISTIINAN SAPAROISEN ALUEEN KENTTÄTÖISTÄ. Helsinki

/q8j. Jorma Suvanto Martti Tumanto RAPORTTI RISTIINAN SAPAROISEN ALUEEN KENTTÄTÖISTÄ. Helsinki {) :( 0/ j I LI/ {)j /J-lT /~ J.y /q8j Jorma Suvanto Martti Tumanto RAPORTTI RISTIINAN SAPAROISEN ALUEEN KENTTÄTÖISTÄ Helsinki 06.10.1983 SISaLLYSLUETTELO 1. Johdanto...2 2. Yleista...,...3 3. Tyomenetelmista.....

Lisätiedot

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989 Seppo Penninkilampi/KET 17.2.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 02/SEP/1989 Jakelu OKME, Outokumpu Hyv..2.5.83/&~ - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA ZN-CU Karttalehti 4244 02 Sijainti 1 : 400 000 - -

Lisätiedot

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976 M 19/3834/-78/3/10 Liittyy 3843 4812 4821 Inari, Nellimö Veikko Helppi 19.12.1978 SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976 Johdanto Geokemian osaston kenttäryhmä suoritti kesällä

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX 9 0 K MALMINETSINTX VIHANNIN KAIVOKSEN YMPARISTON KAIRAUKSET VUONNA 1985 Sysäyksen Vihannin alueen tutkimuksille on tuonut kesällä 1983 lennetty matalalentomittaus, jonka tulokset saatiin käyttöön keväällä

Lisätiedot

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä 0 = OKANOSTEOWSUUS U~O~U~PU J.Eeronheimo, R. Pietilä 01.09.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI - SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. ALKUTIEDOT 3 2. AIKAISEMMAT RAPORTIT 3 3.

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU

Lisätiedot

Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA KENTTARAPORTTI. Kannus, Antinoja , 03, 05 ja 06. E Inkinen, A Isokoski, J Pitkajarvi/PHM 1.9.

Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA KENTTARAPORTTI. Kannus, Antinoja , 03, 05 ja 06. E Inkinen, A Isokoski, J Pitkajarvi/PHM 1.9. Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA E Inkinen, A Isokoski, J Pitkajarvi/PHM 1.9.1382 1 KENTTARAPORTTI Kannus, Antinoja 2342 02, 03, 05 ja 06 JOHDANTO T Porko lahetti kansannäytteena kesällä -81 Eskolasta,

Lisätiedot

Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948

Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948 M/17/Sdk 49/1 Sodankylä, Tankavaara Aimo Mikkola 10.2.-49 Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948 Kauppa- ja teollisuusministeriö järjesti heinäkuussa 1948 teollisuusneuvos Stigzeliuksen aloitteesta

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Kallioper%kartoitus suoritettiin Teuvan ja Narpion kuntien rajamailla elokuussa 1982, Siella tehdyt havainnot ovat numerosarjaa 1-KPN - 85-KPN, Karttapohjana on kaytetty

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989. Jakelu. OKME 2 kpl MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU

TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989. Jakelu. OKME 2 kpl MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 01/SEP/1989 - Jakelu OKME 2 kpl - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 01/SEP/1989 JOHDANTO MAASTOTUTKIMUKSET TULOSTEN TARKASTELU LIITTEET Näytepistekartta

Lisätiedot

a.q>a5 ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3313/-89//10 Keitele Hamula Jarmo Nikander 2'

a.q>a5 ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3313/-89//10 Keitele Hamula Jarmo Nikander 2' ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3313/-89//10 Keitele Hamula Jarmo Nikander 2'.10.1989 a.q>a5 SINKKIMALMITUTKIMUKSET KEITELEEN HAMULASSA, KARTTALEHDILLÄ 3313 02, 03 JA 05, VUOSINA 1981-1983.

Lisätiedot

Kairareika VT-1 lävisti seuraavia kivilajeja. 0 - l,8o m

Kairareika VT-1 lävisti seuraavia kivilajeja. 0 - l,8o m Q OUTOK-UMPU 0)' 0 K MALMINETSINTA KAIRAUKSET MARTTILASSA KESALLA 1977 Yleistä Fil.lis. A Huhman alunperin kansannäytteen perusteella alulle panemat scheeliittitutkirnukset Martti1an.kunnan alueella edistyiv3.t

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee 3122 06 Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen 19.12.1988 LUHANGAN TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA LUHANGAN TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA

Lisätiedot

TUTKIMUKSET AINEISTON KASITTELY TUTKIMUSKOHTEET

TUTKIMUKSET AINEISTON KASITTELY TUTKIMUSKOHTEET OKME/P. Rantanen, U. Vihreapuu/KET 9.3.1988 TUTKIMUSRAPORTTI 2 (12) 020/3234 0205/UMV, PCR/1988 GEOLOGISET KENTTATYOT VARKAUDEN LENTOALUEELLA 1987, NICU TUTKIMUKSET AINEISTON KASITTELY TUTKIMUSKOHTEET

Lisätiedot

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan

Lisätiedot

RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA

RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA ARK 5 i C,", PALE M 19/3314/76/1/10 Koskee 3314 06 Pielavesi Elias Ekdahl 1976-12-30 53 RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA TUTKIMUSKOHTEET Vuonna 1974 Pohjois-Pielavedellä

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSEN MALMIOSASTON RAPORTTI TIMANTTIPOTENTIAALISTEN ALUEIDEN TUTKIMUKSISTA KUUSAMOSSA VUODELTA 1993.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSEN MALMIOSASTON RAPORTTI TIMANTTIPOTENTIAALISTEN ALUEIDEN TUTKIMUKSISTA KUUSAMOSSA VUODELTA 1993. M 19/4523/2001/1 Geologian tutkimuskeskus Raportti 4.10.2001 Marjatta Koivisto GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSEN MALMIOSASTON RAPORTTI TIMANTTIPOTENTIAALISTEN ALUEIDEN TUTKIMUKSISTA KUUSAMOSSA VUODELTA 1993

Lisätiedot

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä.

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. M 17 / Mh, Oj -51 / 1 / 84 Muhos ja Oulunjoki E. Aurola 14.6.51. Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. Oulu OY:n puolesta tiedusteli maisteri K. Kiviharju kevättalvella 1951

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VIHANTI, RUUKKI Kuusirati Jarmo Nikander

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VIHANTI, RUUKKI Kuusirati Jarmo Nikander GEOLOGAN TUTKMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VHANT, RUUKK Kuusirati Jarmo Nikander 14.3.1997 MALMTUTKMUKSET VHANNN JA RUUKN KUNTEN ALUEELLA KARTTA- LEHDELLÄ 2434 06, VUONNA 1996. ~

Lisätiedot

1 MALMINETSINTA. 7 FZMtFE1) on kuitenkin liian alhainen. Eräisiin pohjan voimakkaimpiin. V. Makkonen. V Makkonen ESITUTKIMUSRAPORTTI

1 MALMINETSINTA. 7 FZMtFE1) on kuitenkin liian alhainen. Eräisiin pohjan voimakkaimpiin. V. Makkonen. V Makkonen ESITUTKIMUSRAPORTTI l 1 MALMINETSINTA l I ESITUTKIMUSRAPORTTI RAUTAR KK' OY Esitutkimukset Ranuan Kelan kylä%.o 7/77 alueella ja ympäristössä kesällä 1976 TUTKIMUSALUE Kelan kylä LAATIJA V. Makkonen JAKELU KUNTA RANIIA LAAT.PVM

Lisätiedot

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991.

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S M 19/3323,3314, 3312/- 92/1/1Q, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipuda s MM-projekt i Jarmo Nikande r 5.2.1992 MM-PROJEKTIN MALMIENNUSTEKOHTEIDEN TUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN, PIELAVEDEN

Lisätiedot

YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia Savitaipaleen Kuolimojärven alueella. Aiheen tutkimuksiin antoivat ky

YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia Savitaipaleen Kuolimojärven alueella. Aiheen tutkimuksiin antoivat ky GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3132/-84/1/10 Savitaipale Boris Lindmark 16.02.1984 SCHEELIITTITUTKIMUKSET SAVITAIPALEELLA KESÄLLÄ 1982 YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3144/-93/1/10 Sulkava Sarkalahti Hannu Makkonen 11.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA 1990-1992 SUORITETUISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka 8.9.1988 GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS RIIMINOJALLA SODANKYLÄN KUNNASSA VUOSINA 1980 1984 2 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3712/-86/1/10 Kittilä Haurespää Olavi Auranen 3.12.1986 TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N:0 3280 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

v. 19~ ~ IC~{A, va, I-:Ii t:<..., /1h/3 10 I O.P. ::J.so~Q..k;, '; ;CQ.,rloi.I,,~ rca..ro,1h 19;Z'-l ,21/./ 01 ft,(,fk" ~""~ a,1" c...

v. 19~ ~ IC~{A, va, I-:Ii t:<..., /1h/3 10 I O.P. ::J.so~Q..k;, '; ;CQ.,rloi.I,,~ rca..ro,1h 19;Z'-l ,21/./ 01 ft,(,fk ~~ a,1 c... v. 19~ ~ /1h/3 10 I,21/./ 01 O.P. ::J.so~Q..k;, '; ;CQ.,rloi.I,,~ rca..ro,1h 19;Z'-l IC~{A, va, I-:Ii t:

Lisätiedot

7, 8) sekä kair:a us p :t'ociileihin piirretyillä käyri llä (Liitteet

7, 8) sekä kair:a us p :t'ociileihin piirretyillä käyri llä (Liitteet Outokumpu Oy ~fa1minetsintä Ok u-analogia/1 966... 2/ MIi, P ol v i j ä r v i. S ola Yhteenveto ',kairauksista v:lta 1957 Solassa kairattiin v. 1957 kuusi. re~ä. Näistä lcaksi (Sola- 1, 2) kairatti.in

Lisätiedot

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V.

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732 Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. 1975 Geologinen tutkimuslaitos suoritti kesällä 1975 uraanitutkimuksia

Lisätiedot

AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET JA SIIRROKSET KARTTALEHDEN 3612, ROVANIEMI ALUEELLA

AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET JA SIIRROKSET KARTTALEHDEN 3612, ROVANIEMI ALUEELLA . - - - ':&*, =....-.-..-, ARtC,is,-Clr&j,;,ALE Q/22.16/94/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Erkki Lanne Pohjois-Suomen aluetoimisto 02.03.1994 TUTKIMUSRAPORTTI AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET

Lisätiedot

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv M 19/2732, 2734/-77/3/10 Kittilä, Tiukuvaara Olavi Auranen 26.11.1977 SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv. 1975-76 Syystalvella v. 1971 lähetti Eino Valkama Kittilän Tiukuvaarasta geologiselle

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS. TUT.KIMUSRAPORTT1 RUUKKI, Relletti ,

OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS. TUT.KIMUSRAPORTT1 RUUKKI, Relletti , Q OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS TUT.KIMUSRAPORTT1 RUUKKI, Relletti 2441 10-11, 2443 01-02 Q OUTOKUMPU OY 0 3 # VIHANNIN KAIVOS TUTKIMUSRAPORTTI RUUKKI, Relletti 2441 10-11, 2443 01-02 Suoritetut tutkimukset

Lisätiedot

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/2744/-80/1/10 Koskee: 3722 Kittilä Jyskälaki Veikko Helppi 21.4.1980 SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 Johdanto Tutkimusten

Lisätiedot

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0. -3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.-8l,peruttiin 10.12.1984 Valtausalueelta etsittiin lohkareviuhkan lohkareiden

Lisätiedot

SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992 ja 2000

SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992 ja 2000 GEOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS M19/2212/-93/10/1 Parkano Mustajärvi, Alkkia Niilo Kärkkäinen, Juhani Alanen 30.4.2000 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4492 SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992

Lisätiedot

Parhaimmillaan kivi on vaaleata, tiivistä, "simpukkamurroksiin"

Parhaimmillaan kivi on vaaleata, tiivistä, simpukkamurroksiin O U T O K U M P U Oy Malminetsinta HAVAINTOJA KESAN 1974 Zn-OHJELMAN ALUEELLISISTA KOHTEISTA Mustasuon kvartsi-maasalpaliuske Hyvinkään gabron SE-reuna-alue Parhaimmillaan kivi on vaaleata, tiivistä, "simpukkamurroksiin"

Lisätiedot

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2433/93/2/10 OULAINEN Rimpikoivikko Esko Iisalo 30.4.1993 RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3722/-81/1/10 Kittilä Jalkajoki Markku Rask 30.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V M19/2131/1998/10/1 Hyrvälä-Ilveskallio Hattula N. Kärkkäinen, K. Karttunen, B Lindmark 15.12.1998 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4487 KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V. 1997-1998.

Lisätiedot

TUTKIMUSTEN AIHE JA TAUSTA Geologisen tutkimuslaitoksen geokemian osasto suoritti keväällä 979 malminetsinnällisiä detaljitutkimuksia jäältä käsin Rää

TUTKIMUSTEN AIHE JA TAUSTA Geologisen tutkimuslaitoksen geokemian osasto suoritti keväällä 979 malminetsinnällisiä detaljitutkimuksia jäältä käsin Rää M 9424-790 9-9 Rääkkylä,, Varpasalo Lauri J. Pekkarinen 5.5.979 SELOSTUS RÄÄKKYLÄSSÄ VARPASALON JA HIETASAAREN VÄLISELLÄ JÄRVI- ALUEELLA SUORITETUISTA ERILLISTUTKIMUKSISTA KEVÄÄLLÄ 979 Koonnut Lauri J.

Lisätiedot

2.1 Jaatiköitymisista 2.2 Moreenin kivilajikoostumuksesta 2.3 Alueen geokemiallisesta luonteesta

2.1 Jaatiköitymisista 2.2 Moreenin kivilajikoostumuksesta 2.3 Alueen geokemiallisesta luonteesta - Jakelu - RAPORTTI KESÄN 88 KENTTÄT~I~TÄ RANTSILAN KARTTALEHDEN 3412 ALUEELLA 1 JOHDANTO 2 ALUEELLA SUORITETUT AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET 2.1 Jaatiköitymisista 2.2 Moreenin kivilajikoostumuksesta 2.3 Alueen

Lisätiedot

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander ARKISTOKKA PAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-96/1/10 VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander 29.2.1996 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN, PYHÄJOEN JA RAAHEN KUNTIEN ALUEILLA

Lisätiedot

Viidansuon kairaukset Kangasniemellä vuonna 2015

Viidansuon kairaukset Kangasniemellä vuonna 2015 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Mineraalivarat Kuopio Arkistoraportti 26/2016 Viidansuon kairaukset Kangasniemellä vuonna 2015 Perttu Mikkola & Sami Niemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 26/2016 GEOLOGIAN

Lisätiedot

Tarkempien maaritysten tekemiseksi on t'eetetty 5 kpl ohuthieita ( ks. nayteluettelo ). Paakivilajimuodostumassa ( TR-GRDR ) tavataan yleisesti

Tarkempien maaritysten tekemiseksi on t'eetetty 5 kpl ohuthieita ( ks. nayteluettelo ). Paakivilajimuodostumassa ( TR-GRDR ) tavataan yleisesti OUTOKUMPU Oy Malrninetsinta Kari ~ikas/mm~ 15.8.1977 1(2) Kenttatoiden tarkoituksena oli Puumalan Luukkhlansaaren Mo- Cu -aiheen malminetsinnallisen arvon selvittaminen. Aihe sijaitsee n. 15 km Puumalan

Lisätiedot

Kotajarven KGN:t pääasiallisesti myös edustavat tällaista graniittiutunutta gneissia.

Kotajarven KGN:t pääasiallisesti myös edustavat tällaista graniittiutunutta gneissia. O U T O K U M P U OY Malminetsinta YLEISKATSAUS KARTTALEHDEN 3314 09 KIVILAJEIHIN KGN (prismalo 161) Alueen E-osassa on laaja alue kiillegneisseja, jotka yleisesti ovat graniittisen aineksen migmatisoimia

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY .? 2. Reikien vastusmittaus (liitteet 2/Zn) Kairasydärnien ominaisvastusmittaustulokset (liitteet lc! Tulokset

OUTOKUMPU OY .? 2. Reikien vastusmittaus (liitteet 2/Zn) Kairasydärnien ominaisvastusmittaustulokset (liitteet lc! Tulokset 9 OUTOKUMPU OY Q- K MALMINETSINTX 2032 01 INKOO, LAGNXS Inkoon X,5gnasissa sijaitseva Zn-Cu -malmimineralisaati~ on vanhastaan tunnettu. Malmimineralisaatiota on louhittu ja siinä on n. 5 x 8.m2:n kokoinen

Lisätiedot

VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1)

VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1) M 06/3311/-89/1/10 Viitasaari Lahnanen Jarmo Nikander 29.8.1989 VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1) 2 AIKAISEMMISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY aikana laajoilla alueilla Haukiveden 0 # MALMINETSINTX LOHKARE-ETSINTA VARKAUDEN KARTTALEHDELLA V.

OUTOKUMPU OY aikana laajoilla alueilla Haukiveden 0 # MALMINETSINTX LOHKARE-ETSINTA VARKAUDEN KARTTALEHDELLA V. (2 OUTOKUMPU OY 0 # MALMINETSINTX LOHKARE-ETSINTA VARKAUDEN KARTTALEHDELLA V. 1956-1973 Yleistä Tässä raportissa käsitelläan 3234 karttalehden lohkare-etsintöjä v. 1956-1973, erityisesti Kangaslammen aluetta,

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS

Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS Valtaa ja Valtaus Lääni Kunta Rautaruukki Oy Outokumpu Oy ja Rautaruukki Oy Värriöjoki l/kaivrekno 2866/1 Värriöjoki S/kaivrekno 3395/1 Lapin lääni

Lisätiedot

- - ~UTOKL'%?U F~NNM!N~ gy MALMINETSINTA. NIVALAN MAKOLAN YMPÄRISTÖN KAIRAUKSET 1993 Sijainti 1: TUTKIMUSRAPORTTI 030/ /JAK/1996

- - ~UTOKL'%?U F~NNM!N~ gy MALMINETSINTA. NIVALAN MAKOLAN YMPÄRISTÖN KAIRAUKSET 1993 Sijainti 1: TUTKIMUSRAPORTTI 030/ /JAK/1996 TUTKIMUSRAPORTTI 3/2344 2/JAK/1996 J. Kurki Jakelu: OKME/OKU lkpl NIVALAN MAKOLAN YMPÄRISTÖN KAIRAUKSET 1993 Sijainti 1:4 - - YLEISKARTTA GENERALKARTA 1:4-C Avainsanat: Ni-etsintä, magneettiset ja sähköiset

Lisätiedot

Pieksämäen Lohkolinjakankaan kairaukset vuonna 2016

Pieksämäen Lohkolinjakankaan kairaukset vuonna 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Mineraalivarat Kuopio Arkistoraportti 84/16 Pieksämäen Lohkolinjakankaan kairaukset vuonna 16 Perttu Mikkola & Sami Niemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 84/16 GEOLOGIAN

Lisätiedot

M19/2331/-93/1/10 KYYJÄRVI Saunakylä Jarmo Nikander I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

M19/2331/-93/1/10 KYYJÄRVI Saunakylä Jarmo Nikander I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2331/-93/1/10 KYYJÄRVI Saunakylä Jarmo Nikander 9.2.1993 NIKKELI- JA SINKKI-LYIJYMALMITUTKIMUKSET KYYJÄRVEN SAU- NAKYLÄSSÄ, KARTTALEHDELLÄ 2331 12, VUOSINA 1990-1992. TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

Rautavaara Karttalehti OUTOKUEIPU OY Malmine tsintä TUTKIMUSSELOSTUS

Rautavaara Karttalehti OUTOKUEIPU OY Malmine tsintä TUTKIMUSSELOSTUS OTOKEIP OY Malmine tsintä Rautavaara Karttalehti 3334 06 3343 04 TTKIMSSELOSTS Aihe : Nipitoinen, pyöris tynyt, noin 2 nyrkin kokoinen kompakti Feklohkare, joka on löydetty sorakuopasta ilikanjoen rannalta.

Lisätiedot

Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 -

Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 - Kuva 1. Kairauskohteiden - 3 - 4 Vuoden 1981 aikana mitattiin sähköisesti ja magneettisesti 33 km 2 alue karttalehdellä 3432.12, lisäksi tihennettiin sähköistä ja magneettista mittausta Haapaselän ja Vehmasmäen

Lisätiedot

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv.

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. Urpo Vihreapuu DO:-Z?ZZ07-PH~etala wp Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. PEKKA H1ETALAN AU-KANSANNAYTTEESEEN LIITTYVIA HAVAINTOJA JA TUTKIMUSTULOKSIA 1999-2000. LllTE KAYNTIRAPOR-TTIIN KnOku/14/1-2-1999

Lisätiedot

M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943. Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947. Alkulause

M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943. Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947. Alkulause M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943 Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947 Alkulause Syksyn 1946 kuluessa suoritetut lohkarehavainnot Haukiputaan Putaan kylässä (Vrt.

Lisätiedot

Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957.

Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957. M 17/Ks-57/1/60 KUUSAMO Ylikitkajärvi R. Lauerma 25.11.1960 Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957. Talvella 1956-57 suoritettiin geologisessa tutkimuslaitoksessa radiometrisiä tutkimuksia mahdollisten

Lisätiedot

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET.

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4403 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2021/2000/1/10 PAIMIO Korvenala Petri Rosenberg 20.1.2000 PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA

Lisätiedot