A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973"

Transkriptio

1 Outokumpu Oy Malminetsintä A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973 Kenttäryhmään kuuluivat allekirjoittaneen lisäksi Oiva Ryynänen ja Olavi Vepsä ajalla ja myöhemmin Vepsän tilalla Rauli Lempiäinen 3.9. alkaen kenttäkauden loppuun. Ryhmän toimesta on suoritettu, pääasiassa lohkare-etsintä ja proxanointitutkimuksia seuraavissa kohteissa: Leppavirran alueella eri kohteissa, Juuan Juntulankylässä, Haukiveden alueella Vaahersalon -Hevossalon suunnalla sekä Kangaslammen kaakkoispuolella Kurenlahti-Palvalahti välisessä maastossa ja vesistöalueella, sekä näiden lisaksi Kiihtelysvaaran Melavaarassa ja sen ympäristössä. Lisäksi ryhmä on ollut tilapäisesti avustamassa 111-alueen muita ryhmiä tarpeen mukaan. Tämän tarpeen on saattanut aiheuttaa lomaym. järjestelyt. LEPPAVRTA Lohkare-etsintää ja proxan tutkimuksia suoritettiin Leppavirran alueella siltä osin kuin ne jäivät kesken vuoden -72 kyksyllä. Paäasiallisimpina aiheina olivat Paukarlahden lohkare-aihe, jonka Ni-pitoisuus %. Kotalahden kaivoksen kaakkoispuolella olevat muutamat hajanaiset ja keskenään eri tyyppiset GB-PRD lohkareet kaipasivat lisaselvitystä. Näiden lohkareiden Ni-pitoisuu- det vaihtelevat % niemen aihe Rauastenlahden luoteispuolella. välillä. Kolmantena aiheena ns. Särki- Proxan-ohjelmassa oli Kopolanniemen geofys. mittausalue Varkauden koillispuolella, kartta D, sekä mahdoll-iset esille tulevat kohteet.

2 Paukarlahdessa ja ympäristössä suoritettuun lohkare-etsintään antoi aiheen omissa töissämme olleen kesäapulaisen v. -68 löytämä lohkare kaivinkoneella kaivetun viemäriojan penkereestä. Lohkareen löytöpaikan ympäristöstä katsottiin kaikki peltojen kivirauniot ja kiviaidat, käytiin läpi metsäojat, teiden varret sekä hakkuuaukeilla paljastuneet lohkareet useiden km2:n alalta mutta mitään aihetta selvittävää ei tavattu. Samalla kiinnitettiin huomiota myös Kaunissaaren Zn-lohkareen mah- dollisiin seuralaisiin, mutta näitäkään ei onnistuttu löytämään ainoatakaan. Tämän lohkare-etsinnän tuloksena käsitys lohkareiden pitkämatkalaisuudesta vahvistui. Tutkitulla alueella on erittäin niukasti emäksisiä kivia. Valtaosa lohkareistosta on GR-luokan kivia sekä AFB:a. Joukossa muutamia KVT lohkareita jotka käytännöllisesti katsoen kiisuttomia. Näin voidaan sanoa myös alueen harvalukuisista emäksisistä lohkareista. Kotalahden kaivoksen kaakkoispuolella suoritetussa lohkare-etsin- nässä tavattiin yksi samaa tyyppiä oleva lohkare kuin alkuperäinen, L4-EM/Lep-68. Löydetty lohkare, L3-AEV/ , on niin kiisu- kuin Ni-pitoisuudeltaankin alkuperäistä huomattavasti heikompi. Ni-pitoisuus ainoastaan 0.17 %, alkuperäisessä %. Sulfidi- faasin Ni-pitoisuus molemmissa samaa suuruusluokkaat 5-6 % noilla. tie- TSmän lisäksi tavattiin useitakin edellisistä poikkeavia heikko- kiisuisia lohkareita jotka on melkoisella varmuudella todettu Kotalahden tyypeiksi. Yksi tällainen, kaikkein Ni-runsain, lohkare on L8-AEV/ Sen Ni-pitoisuus on 0.33 % ja Ni/Sf 8.1 %. Sulfidifaasin Ni-pitoisuus on siis samaa luokkaa kuin alueelta muutamat aiemmin löytyneet, kiisumäärään nähden Ni-runsaat kivet. tauästenlehden-särkiniemen alueella jatkettiin v. -72 syksyllä aloitettua, silloin olosuhteista johtuen vähän keskenjäänyttä lohkare-etsintää. Aiheenahan oli heikkokiisuinen GB lohkareviuhka jonka lohkareissa keskimääräinen Ni-pitoisuus noin 0.2 %. Kun uusia tämän tyypin lohkareita ei onnistuttu löytämään ainoatakaan kappaletta, liitettiin ohjelmaan lohkareviuhkan luoteispuolella olevien heikkojen aeromagneettisten häiriöiden propanointi. Lisä- selvitystä aiheeseen ei tälläkään tavalla saatu.

3 Proxanoinnin tehoa heikentää koko Särkiniemen alueella suurelta osin paksut maapeitteet. Kopolanniemen geofys. mittausalueella suoritetun proxanoinnin tuloksena saatu anomalia osoittautui niin heikoksi ja pienialaiseksi, ettei katsottu olevan aihetta sita kaivaa. Aihetta montunkaivuun katsottiin sita vastoin olevan kartalla B sijaitsevaan ns. Lamrninpään proxanhäiriöön. Häiriöön kaivetusta montusta saatiin esille enimmäkseen GR valtainen SGN jossa heikkoa Fek-pirotetta ja paikoin melko runsaasti grafiittia. Arvometalleja ei analyysin ( ) mukaan ole. JUUKA Lohkare-etsinnalle Juntulankylässä antoi aiheen 1. Nevalaisen v. -72 syksyllä U-tutkimusten yhteydessä löytämät kaksi, vaihtelevassa määrin ZnS ja heikosti Cuk sisältävää SATR lohkaretta. Lohkareiden ZnS pitoisuus on hyvin epätasainen. Toisen lohkareen paras Zn-analyysi 1.71 % ja kuuden analyysin keskiarvo 0.34 %. Toisessa lohkareessa vastaavat arvot ovat 2.64 ja 1.33 %. Cu-pitoisuus on heikko molemmissa lohkareissa, vaihdellen % välillä. Lohkareiden löytöpaikan ympäristössä suoritettiin suhteellisen tarkkaa lohkare-etsintää lohkareharavia apuna käyttäen, mutta ainoatakaan varmuudelle samantyyppistä lohkaretta ei tavattu. Alkuperaisista n. 100 m luoteeseen löytyi yksi pieni, heikosti Zn-pitoinen lohkare, joka saattaa olla samaan tyyppiin kuuluva (L25-AEV/ ). Tämän lohkareen Zn-pitoisuus näytteessä oli 0.6 % ja Pb 0.16 %. Alueella laajemmallakaan, pääasiassa teiden varsilla, peltojen reunoilla, kiviraunioilla yleensä suoritettu lohkare-etsintä ei tuottanut aiheen kannalta mainittavaa tulosta. Edellämainitun lisäksi löytyi kaksi heikosti Cu-pitoista lohka- retta. Cu-pitoisuudet 0.13 ja 0.36 %.

4 ~ uer. ta ilti.ala ~Eerittala. :y \ Moni

5 Pihlajavaara 5iikonie mi.. ~ ;:.: M3nnikk0!3 Porosaari ; ~. ' ;. ---< ; 05 / '-.: ;,. "' i !...,. Toin ~n s o orl \... ',A &~ ' ', G, u / \ / Pieni-Ristisaari Ku/Yatoarl Ko ve~o ns oori Si1h Ho'ttuso ori..,

6 VAAHERSALO -HEVOSSALO Hevossalon ja sen ympäristön lohkare-etsinnän tarkoituksena oli saada lisäselvyyttä vuonna -65 löydetyille heikkokiisuisille PRD lohkareille. Jo tunnettujen lohkareiden lisäksi ei samantyyppisiä lohkareita tavattu. Mainittakoon, että laaja vesistöalue rajoittaa suuresti havaintojen tekoa. KANGASLAMP Samoin kuin Hevossalossa yritettiin täälläkin saada lisäselvitystä paikasta /571.78, kolmelle v. -64 löytyneelle heikkokiisuiselle PRD lohkareelle. Alueella tutkittiin kahta eri lohkaretyyppiä, joista toinen, karkearakeisempi, saa selityksensä lohkareiden luoteispuolella vajaan kilometrin päässä sijaitsevalta breksioituneelta GB-PRD-alueelta. Tästä muodostumasta,eräältä luodolta on tavattu samanlaista kiveä paljastumasta. Kiisupitoisuus paljastumassa on melkeinpä satunnaista mutta kiisujen esiintymistapa ja kivi ovat samat kuin lohkareissakin. Toinen, tiivisrakenteinen PRD jossa kiisut ovat verkkomaisena pirotteena on edelleen selvittämättä. Mainittakoon, että tämän aiheen kohdalla vanhat analyysit antoivat liian optimistisen kuvan pitoisuuksista. Uusinta-analyyseissa ennestäänkin heikot pitoisuudet putosivat kahteen kolmasosaan. KHTELYSVAARA Kiihtelysvaaran Oskolasta saatiin vuoden -72 syksyllä kansannäytteenä (Tauno Heiskanen) KLOGN lohkare, joka sisälsi Zn 3.3 %. Tämän johdosta suoritti M. Aaltosen ryhmä alueella lohkare-etsintää, pääasiassa rannoilla ja teiden varsilla. Etsinnän tuloksena löytyi yksi heikosti Zn-pitoinen KLOGN lohkare noin 500 m kaakkoon Oskolan kansannäyte)lohkareesta. Tällöin löytyi muutamia muitakin, heikosti Cu ja Zn-pitoisia lohkareita, jotka ovat tyypiltään erilaisia. Varhainen talventulo keskeytti työt siltä erää.

7

8 - _1_ r-- --: :---l ----:' ' 1, ' ---l-----l ----:----i ~ -- --:--- t. -, ~ - ~ - - -, ' -, -----~- r- _: :. :.,.,...,.., _..... l_. : i. -, Jl 1 --: ~ ,..---~ [_], -. { j [_~~ D L fl - _:_ = r.~-i--< - t- ' c- l D D ~ ; _:!., :

9

10 Kesällä -73 saatiin Oskolan lohkareiden tyyppinen kansannäyte Melavaarasta, noin 10 km luoteeseen Oskolasta. Myöhemmin kesällä aloitti Pentti sokankaan ryhmä lohkare-etsinnän Melavaaran ympäristössä. Ryhmän lopetettua kenttatyöt, jatkettiin lohkare-etsintää allekirjoittaneen ryhmän toimeska. Mukaan liitettiin myös Otravaarasta kaakkoon suuntautuvan aeromagneettisen häiriöjakson proxanointi, hakuluonteisena. Tällä tavalla pyrittiin rajaamaan tarkasti lähellä maanpintaa olevat johdevyöhykkeet, joihin oli alueen aikaisemmissa tutkimuksissa todettu liittyvän rautakiisuja, sekä satunnaisesti myös Zns ja Cuk. Haravoinnilla esille saatu luode-kaakko-suuntainen kapea häiriöjakso noudattelee melko tarkoin aeromagneettista häiriöjaksoa. Häiriö katkeaa useammasta kohdasta, johtuen ilmeisesti maapeitteen paksuudesta. Tämän mittauksen sekä muiden esille tulleiden vihjeiden perusteella keskitettiin lohkare-etsintä tietylle alueelle. Tällöin löydettiin joukko vaihtelevassa määrin Zn-, Cu-, Pb-pitoisia LP-KGN lohkareita sekä kaksi uutta KLOGN lohkaretta, jotka sisälsivät Zns. Kaikki mielenkiintoisimmat lohkareet sijoittuvat aiemmin mainitun häiriöjakson kaakkoispuolelle. Saatujen vihjeiden perusteella on perusteltua olettaa, että lohkareet ovat lähtöisin mainitusta häiriöjaksosta. Sen vuoksi on alueella esitetty suoritettavaksi alueellinen systemaattinen geofysikaalinen, magneettinen ja sähköinen mitta~s~aikaisemrnan hakumit- tauksen täydennykseksi. - Outokumpu (22''&.id-, Aimo Vihreä Liitteet : 1. lohkare- ja proxankartta (~hv) 2. näytteiden tyyppiluettelo

11 KLOGN tyyppi ~unnus Kivilaji Cu Zn Pb S % Ag Oskolan lohkare KLOGN Melavaaran " KLOGN KLOGN :":42:;!:3 KLO,, AEV/ l KLOGN LP-KGN tyyppi j~unnus Kivilaji Cu Zn ~b s % Ag KGN KGN LP LP LP LP KGN KGN KGN LP KGN

12 Kiisurunsas LP-KGN tyyppi 56-PA/ KGN PA/ FEKMA 59-PA/ LP PA/ LP PA/ FEKMA PA/ FEKMA AEV/ FEKMA AEV/ LP AEV/ LP AEV/ LP AEV/ KGN

13

A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973

A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973 Outokumpu Oy Malminetsintä A. Vihreäpuun (AEV) ryhmän kenttätöistä kenttätyökaudelta 1973 Kenttäryhmään kuuluivat allekirjoittaneen lisäksi Oiva Ryynänen ja Olavi Vepsä ajalla 7.5.-3.8. ja myöhemmin Vepsän

Lisätiedot

LOHKARE-ETSINNAN TULOKSISTA LEPP.XVIRRAN-VARKAUDEN ALUEELLA v.1973 SAAKKA

LOHKARE-ETSINNAN TULOKSISTA LEPP.XVIRRAN-VARKAUDEN ALUEELLA v.1973 SAAKKA OUTOKUMPU Oy Malminetsintä LOHKARE-ETSINNAN TULOKSISTA LEPP.XVIRRAN-VARKAUDEN ALUEELLA v.1973 SAAKKA Leppavirran-Varkauden alueella on suoritettu lohkare-etsintäa useina vuosina, aina -50 luvulta lähtien

Lisätiedot

LOHKARE-ETSINNAST~ KIIHTELY SVAARASSA 1 974

LOHKARE-ETSINNAST~ KIIHTELY SVAARASSA 1 974 Outokumpu Oy Malminetsintä LOHKARE-ETSINNAST~ KIIHTELY SVAARASSA 1 974 Etsintaalue sijaitsee Kiihtelysvaaran, Kontiolahden ja Enon pitäjien alueella ja on valittömana jatkona sille lohkare-etsintki- ja

Lisätiedot

0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK (4)

0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK (4) Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK 26.2.1986 2 (4) LOHKARE-ETSINTA KOTALAHDEN YMPARISTOSSA 1985 Yleistii Kotalahden kaivokselta kaakkoon, Sarkiniemessä,.on matalalentomittauksissa todettu

Lisätiedot

- Naytepistekartta. - Kivilaj it - Magneettinen kartta Perhonlahti. - Näytepistekartta - Ni, Cu pitoisuuskartta Lamsniemi

- Naytepistekartta. - Kivilaj it - Magneettinen kartta Perhonlahti. - Näytepistekartta - Ni, Cu pitoisuuskartta Lamsniemi TUTKIMUSRAPORTTI 2 (6) 060/3234 08, ll/umv/1989 NAYTTEENOTON TULOKSET KOHTEITTAIN 4.1 Homeselka 3234 08B 4.2 Perhonlaht i 3234 08B 4.3 Lamsniemi 3234 08C, D 4.4 Loskunvuori 3234 11B 4.5 Menginniemi 3234

Lisätiedot

M 19/3213/-72/1/10 Koskee : Kan asniemi Hankasalmi Haukivuo r i L. Hyvärinen Kangasniemen ja sen ympäristökuntien malmitutkimukse

M 19/3213/-72/1/10 Koskee : Kan asniemi Hankasalmi Haukivuo r i L. Hyvärinen Kangasniemen ja sen ympäristökuntien malmitutkimukse M 19/3213/-72/1/10 Koskee : 3213 3214 Kan asniemi Hankasalmi Haukivuo r i L. Hyvärinen 28.4. 1972 Kangasniemen ja sen ympäristökuntien malmitutkimukset vv. 1969-1972 r, JOHDANTO Karttalehtien 3213 (Kangasniemi)

Lisätiedot

nr 37 nr 45 Löyttipaikka pellon reunassa oleva kivikasa. Alueella nr 43 Kyseessa olevalta alueelta lähetettyjen kansannaytteiden

nr 37 nr 45 Löyttipaikka pellon reunassa oleva kivikasa. Alueella nr 43 Kyseessa olevalta alueelta lähetettyjen kansannaytteiden Malminetsintä I Haga/TIH Alue Ryhma Tehtävä Uurteet Lohkareet nr 35 nr 37 nr 39 Karttalehdet 1232 04-12 1231 05, 06, 08, 09 1241 03-12 1242 04, 07 Ingmar Haga (IEH), Sirpa Koponen (SAK) ja Gottfrid Pisto1

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX Q Q K OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX M. Isohanni/TIH 15.6.1983 1 (3) TUTKIMUSRAPORTTI Ni-kriittisten lohkareiden lähtöpaikan selvittely Sievin Petäistön alueella, Sijainti 1 : 400 000 Q OUTOMUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

Lisätiedot

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1:

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1: 001/2434 08/ UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, "ULKOKAARI" Sijainti 1: 400 000 0 OMALMINETSINTA U~O~U~PU U Kuronen, T ~hokas/phm 001/2434 08/ UOK, TA/86 - - Sijainti Kohde sijaitsee Vilmingon kylän

Lisätiedot

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10 Lestijärvi Syri Kaj J. Västi 30.1.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LESTIJÄRVEN KUNNASSA VALTAUSA- LUEELLA SYRI 1, KAIV. REK. N:o 4512/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06 / 3231 / -85 / / 10 JUVA Lumpeinen Hannu Makkonen 5.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY aikana laajoilla alueilla Haukiveden 0 # MALMINETSINTX LOHKARE-ETSINTA VARKAUDEN KARTTALEHDELLA V.

OUTOKUMPU OY aikana laajoilla alueilla Haukiveden 0 # MALMINETSINTX LOHKARE-ETSINTA VARKAUDEN KARTTALEHDELLA V. (2 OUTOKUMPU OY 0 # MALMINETSINTX LOHKARE-ETSINTA VARKAUDEN KARTTALEHDELLA V. 1956-1973 Yleistä Tässä raportissa käsitelläan 3234 karttalehden lohkare-etsintöjä v. 1956-1973, erityisesti Kangaslammen aluetta,

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek.

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3311/-87/1/10 Viitasaari Mäkrä Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1 (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989 Seppo Penninkilampi/KET 17.2.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 02/SEP/1989 Jakelu OKME, Outokumpu Hyv..2.5.83/&~ - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA ZN-CU Karttalehti 4244 02 Sijainti 1 : 400 000 - -

Lisätiedot

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL

Lisätiedot

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi ARkI,I, i dc,,.=t= i E 7i71T M 19/2333 Kivijärvi A. L onka 21. 11. 7 2 Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä 1970-72 HISTORIA : Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen

Lisätiedot

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976 M 19/3834/-78/3/10 Liittyy 3843 4812 4821 Inari, Nellimö Veikko Helppi 19.12.1978 SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976 Johdanto Geokemian osaston kenttäryhmä suoritti kesällä

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 015, 020/ , 05/MLP/1984 MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY 015, 020/ , 05/MLP/1984 MALMINETSINTX OUTOKUMPU OY 05, 020/424 04, 05/MLP/94 MALMINETSINTX Marjatta Parkkinen/LAP 2.2.94 ( 2).. ' '""\\ ~ ).J PARIKKALAN KINNARNIEMEN (424 04, 05) AU-KANSANNAYTEAIHEEN TUTKIMUKSET KESALLA 94. '"' - Sijainti

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3724/-89/1/10 Sodankylä Syväoja Olavi Auranen 5.4.1989 TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA 1988-89 Aihe

Lisätiedot

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1.

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3431/-88/1/10 KAJAANI PIRTTIAHO Timo Heino 23.12. 1988 RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. KAIVOSREKIS- 3 Valtausalueella tehdyt tutkimukset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3722/-81/1/10 Kittilä Jalkajoki Markku Rask 30.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv M 19/2732, 2734/-77/3/10 Kittilä, Tiukuvaara Olavi Auranen 26.11.1977 SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv. 1975-76 Syystalvella v. 1971 lähetti Eino Valkama Kittilän Tiukuvaarasta geologiselle

Lisätiedot

P69). W-maksimi peltolaaksossa, ympärillä KGN. Kalistenojankallion

P69). W-maksimi peltolaaksossa, ympärillä KGN. Kalistenojankallion Kesällä 1991 selvitimme Huittisten ja Vanttilan karttalehtien magneettisia anomalioita uuden 1990 julkaistun matalalentoaineiston perusteella. Kenttätöihin osallistuivat Jyrki Liimatainen (JTL) ja Mika

Lisätiedot

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3712/-86/1/10 Kittilä Haurespää Olavi Auranen 3.12.1986 TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N:0 3280 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

KENTTARAPORTTI MAAPERAGEOLOGISESTA TUTKIMUKSESTA

KENTTARAPORTTI MAAPERAGEOLOGISESTA TUTKIMUKSESTA O U T O K U M P U Oy ~alminetsintä KENTTARAPORTTI MAAPERAGEOLOGISESTA TUTKIMUKSESTA ROVANIEMI MLK KUOHUNKI Ttitkimusalueen sijainti Tutkimusten tarkoitus ja suoritus Tulosten tarkastelua Tutkimusalue sijaitsee

Lisätiedot

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv.

KTL Urpo Vihreapuu. Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. Urpo Vihreapuu DO:-Z?ZZ07-PH~etala wp Jakelu OKME/Outokumpu 1 kpl Hyv. PEKKA H1ETALAN AU-KANSANNAYTTEESEEN LIITTYVIA HAVAINTOJA JA TUTKIMUSTULOKSIA 1999-2000. LllTE KAYNTIRAPOR-TTIIN KnOku/14/1-2-1999

Lisätiedot

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987 SISALLYSLUETTELO LIITELUETTELO Lähtötiedot Naytteenotto ja kustannukset Näytteiden käsittely Tulokset kohteittain 4.1 Heinikkolehto

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen 15.12.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KILPISJÄRVI 1-3,KAIV. REK. N:O 3398/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen 26.08.1992 LUOMASEN Zn-ESIINTYMÄN, KAIV.REK.NUM. 4466/1, TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 1988-1991 1 JOHDANTO Luomasen Zn-esiintymä si]aitsee

Lisätiedot

Tarkempien maaritysten tekemiseksi on t'eetetty 5 kpl ohuthieita ( ks. nayteluettelo ). Paakivilajimuodostumassa ( TR-GRDR ) tavataan yleisesti

Tarkempien maaritysten tekemiseksi on t'eetetty 5 kpl ohuthieita ( ks. nayteluettelo ). Paakivilajimuodostumassa ( TR-GRDR ) tavataan yleisesti OUTOKUMPU Oy Malrninetsinta Kari ~ikas/mm~ 15.8.1977 1(2) Kenttatoiden tarkoituksena oli Puumalan Luukkhlansaaren Mo- Cu -aiheen malminetsinnallisen arvon selvittaminen. Aihe sijaitsee n. 15 km Puumalan

Lisätiedot

RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA

RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA ARK 5 i C,", PALE M 19/3314/76/1/10 Koskee 3314 06 Pielavesi Elias Ekdahl 1976-12-30 53 RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA TUTKIMUSKOHTEET Vuonna 1974 Pohjois-Pielavedellä

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA PYHASALMEN MALMISSA HAVAINTOJA KULLAN ESIINTYMI.SESTA. Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino. Teki ja : E Hanninen

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA PYHASALMEN MALMISSA HAVAINTOJA KULLAN ESIINTYMI.SESTA. Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino. Teki ja : E Hanninen 8 OUTOKUMPU OY 0 K LMINETSINTA E Hanninen/EG 11.2.1985 HAVAINTOJA KULLAN ESNTYMI.SESTA PYHASALMEN LMISSA Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino Teki ja : E Hanninen Malminetsinta - Aulis Häkli, professori

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06 3334/-81/1/10 NILSIÄ Aholansaari Esko Sipilä 4.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY .? 2. Reikien vastusmittaus (liitteet 2/Zn) Kairasydärnien ominaisvastusmittaustulokset (liitteet lc! Tulokset

OUTOKUMPU OY .? 2. Reikien vastusmittaus (liitteet 2/Zn) Kairasydärnien ominaisvastusmittaustulokset (liitteet lc! Tulokset 9 OUTOKUMPU OY Q- K MALMINETSINTX 2032 01 INKOO, LAGNXS Inkoon X,5gnasissa sijaitseva Zn-Cu -malmimineralisaati~ on vanhastaan tunnettu. Malmimineralisaatiota on louhittu ja siinä on n. 5 x 8.m2:n kokoinen

Lisätiedot

a.q>a5 ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3313/-89//10 Keitele Hamula Jarmo Nikander 2'

a.q>a5 ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3313/-89//10 Keitele Hamula Jarmo Nikander 2' ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3313/-89//10 Keitele Hamula Jarmo Nikander 2'.10.1989 a.q>a5 SINKKIMALMITUTKIMUKSET KEITELEEN HAMULASSA, KARTTALEHDILLÄ 3313 02, 03 JA 05, VUOSINA 1981-1983.

Lisätiedot

Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka.

Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka. 1 M/17/Yt-52/1 Ylitornio Veijo Yletyinen Allekirjoittanut suoritti osaston johtajan toimesta kansannäytteiden No 1208 A. P. Leminen ja No 1244 M. Hautala, tarkastuksen. Tällöin ilmeni, että molemmat molybdeenihohdepitoiset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3712/-85/1/10 Kittilä Tepsa Antero Karvinen 29.11.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2

Lisätiedot

1 MALMINETSINTA. 7 FZMtFE1) on kuitenkin liian alhainen. Eräisiin pohjan voimakkaimpiin. V. Makkonen. V Makkonen ESITUTKIMUSRAPORTTI

1 MALMINETSINTA. 7 FZMtFE1) on kuitenkin liian alhainen. Eräisiin pohjan voimakkaimpiin. V. Makkonen. V Makkonen ESITUTKIMUSRAPORTTI l 1 MALMINETSINTA l I ESITUTKIMUSRAPORTTI RAUTAR KK' OY Esitutkimukset Ranuan Kelan kylä%.o 7/77 alueella ja ympäristössä kesällä 1976 TUTKIMUSALUE Kelan kylä LAATIJA V. Makkonen JAKELU KUNTA RANIIA LAAT.PVM

Lisätiedot

Kairareika VT-1 lävisti seuraavia kivilajeja. 0 - l,8o m

Kairareika VT-1 lävisti seuraavia kivilajeja. 0 - l,8o m Q OUTOK-UMPU 0)' 0 K MALMINETSINTA KAIRAUKSET MARTTILASSA KESALLA 1977 Yleistä Fil.lis. A Huhman alunperin kansannäytteen perusteella alulle panemat scheeliittitutkirnukset Martti1an.kunnan alueella edistyiv3.t

Lisätiedot

2 tutkittu alue n. 3 km

2 tutkittu alue n. 3 km Outokumpu Oy Malminetsintä Radiometrinen haravointi Korsnäs Heikki Wennervirta 10.1 e-14e201962 Työn tarkoitus Työstä sovittiin käyntini yhteydessa Korsnäsin kaivoksella 17.10,-19,10.1961 liitteenä olevan

Lisätiedot

. 1.. % m3 suu~isesta ta, josta. poramnalla

. 1.. % m3 suu~isesta ta, josta. poramnalla :.. 1.. % m3 suu~isesta ta, josta. poramnalla... estki löytyneiden kdi- -- :.,:?-'-den muun lohkareen pitoisuudet olivat Cu 7200 ja 2100 ppm..... Kun lohkareet olivat selvästi magneettisi.a varattiin tunnetun

Lisätiedot

Havaintoja Kangasniemen pitäjän

Havaintoja Kangasniemen pitäjän Havaintoja Kangasniemen pitäjän 1 STRUALAN KYLLN KALLI OPS~STA. Tutkimukset. Istrualan kylässä on mv. Reino Kuitusen löytiimien kiisuuntumien perusteella suoritettu kallioperiikartoitusta ja lohkare-etsintä%

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3144/-93/1/10 Sulkava Sarkalahti Hannu Makkonen 11.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA 1990-1992 SUORITETUISTA

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY !0 K YALMINETSINTX TUTKIMUSRAPORTTI. Raportti kesän 1972 kenttätyökohteista - Pietarsaaren mlk

OUTOKUMPU OY !0 K YALMINETSINTX TUTKIMUSRAPORTTI. Raportti kesän 1972 kenttätyökohteista - Pietarsaaren mlk 9 OUTOKUMPU OY!0 K YALMINETSINTX TUTKIMUSRAPORTTI Raportti kesän 1972 kenttätyökohteista - Pietarsaaren mlk 16.8.-23.9. 1972 Raportti kesän 1972 kenttätyökohteista 16.8-23.9. - Pietarsaaren mlk Aihe: Ku~ari-

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989. Jakelu. OKME 2 kpl MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU

TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989. Jakelu. OKME 2 kpl MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 01/SEP/1989 - Jakelu OKME 2 kpl - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 01/SEP/1989 JOHDANTO MAASTOTUTKIMUKSET TULOSTEN TARKASTELU LIITTEET Näytepistekartta

Lisätiedot

Tutkimuskohteen sijainti: Eli järvi 1 :

Tutkimuskohteen sijainti: Eli järvi 1 : Tutkimuskohteen sijainti: K E M I Eli järvi 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy - Malminetsinta HUMUSTUTKIMUSKOKEILU KEMI, ELIJARVI Tutkimusalueen sijainti Tutkimuksen tarkoitus Näytteenoton suoritus Preparointi

Lisätiedot

SELOSTE PALTAMO-PUOLANKA RETKESTI KESÄLLÄ ==============================================

SELOSTE PALTAMO-PUOLANKA RETKESTI KESÄLLÄ ============================================== SELOSTE PALTAMO-PUOLANKA RETKESTI KESÄLLÄ 1954. ============================================== Outokumpu Oy:n Malminetsintäosaston johtajan määräyksestä suoritti allekirjoittanut 22. f.-6.~.54 välisenä

Lisätiedot

t x = 7158,05, y = 456,60). Lohkare löytyi matalahkon KUHMO, KARHUJARVI OUTOKUMPU Oy Malminetsintä RAPORTTI MAAPERÄGEOLOGISESTA TUTKIMUKSESTA

t x = 7158,05, y = 456,60). Lohkare löytyi matalahkon KUHMO, KARHUJARVI OUTOKUMPU Oy Malminetsintä RAPORTTI MAAPERÄGEOLOGISESTA TUTKIMUKSESTA OUTOKUMPU Oy Malminetsintä RAPORTTI MAAPERÄGEOLOGISESTA KUHMO, KARHUJARVI Tutkimusalueen sijainti TUTKIMUKSESTA Tutkimusalue sijaitsee Kuhmosta pohjoiseen n. 50 km päässä kirkonkylästä peruskarttalehtien

Lisätiedot

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA PELLON NAAMIJOELLA

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA PELLON NAAMIJOELLA M 19/2623/-77/3/10 Pello, Naamijoki Veikko Helppi 20.12.1977 SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA PELLON NAAMIJOELLA Johdanto Geologisen tutkimuslaitoksen kansannäytetoimistoon Rovaniemelle saapui 26.7.1976

Lisätiedot

ARKISTOKAPPALE OUTOKUMPU OY VIHANN!N KAIVOS. T. Makela/TS 6.11.1979 001/2441/~~~/79 J. Vesanto/TS 7.8.1981 001/7441/~~~/81

ARKISTOKAPPALE OUTOKUMPU OY VIHANN!N KAIVOS. T. Makela/TS 6.11.1979 001/2441/~~~/79 J. Vesanto/TS 7.8.1981 001/7441/~~~/81 OUTOKUMPU OY VIHANN!N KAIVOS T. Makela/TS 6.11.1979 001/2441/~~~/79 J. Vesanto/TS 7.8.1981 001/7441/~~~/81 TUTKIMUSRAPORTTI RUUKKI, Turtaneva 2441 10 ARKISTOKAPPALE Sijainti 1 : 400 000 Q OUTOKUMPU OY

Lisätiedot

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V M19/2131/1998/10/1 Hyrvälä-Ilveskallio Hattula N. Kärkkäinen, K. Karttunen, B Lindmark 15.12.1998 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4487 KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V. 1997-1998.

Lisätiedot

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala RAPORTT 1 080/2143 09/AAK/1989 JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala 2 1. 08. 2006 KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELQSTUS KUHMOINEN, MARKKAVUORI 1, kaivosrekisterinumero

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA VIHOLANNIEMI 1-3, KAIV.REK.N:O 4014/1-3,SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA VIHOLANNIEMI 1-3, KAIV.REK.N:O 4014/1-3,SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3234/-91/1/10 JOROINEN Viholanniemi Hannu Makkonen 13.11.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA VIHOLANNIEMI 1-3, KAIV.REK.N:O 4014/1-3,SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX. Useat aikaisempina vuosina löytyneet SK-lohkareet seke vuonna 1980 löytyneet Cu-Pb- Ja Zn-lohkareet.

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX. Useat aikaisempina vuosina löytyneet SK-lohkareet seke vuonna 1980 löytyneet Cu-Pb- Ja Zn-lohkareet. Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX ALKUTIEDOT Useat aikaisempina vuosina löytyneet SK-lohkareet seke vuonna 1980 löytyneet Cu-Pb- Ja Zn-lohkareet. SUORITETUT TUTKIMUKSET Lohkare-etsintä vuosina 1980-1981.

Lisätiedot

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä.

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. M 17 / Mh, Oj -51 / 1 / 84 Muhos ja Oulunjoki E. Aurola 14.6.51. Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. Oulu OY:n puolesta tiedusteli maisteri K. Kiviharju kevättalvella 1951

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU

Lisätiedot

YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia Savitaipaleen Kuolimojärven alueella. Aiheen tutkimuksiin antoivat ky

YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia Savitaipaleen Kuolimojärven alueella. Aiheen tutkimuksiin antoivat ky GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3132/-84/1/10 Savitaipale Boris Lindmark 16.02.1984 SCHEELIITTITUTKIMUKSET SAVITAIPALEELLA KESÄLLÄ 1982 YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia

Lisätiedot

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0. -3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.-8l,peruttiin 10.12.1984 Valtausalueelta etsittiin lohkareviuhkan lohkareiden

Lisätiedot

. NTKIW(iKOHTEEN SIJAINTI KARTAN MITTAKAAVA 1 :

. NTKIW(iKOHTEEN SIJAINTI KARTAN MITTAKAAVA 1 : . NTKIW(iKOHTEEN SIJAINTI KARTAN MITTAKAAVA 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy Malminetsinta 065/3322/MK/75 BIOGEOKEMIALLINEN HUMUSTUTKIMUS KtlRSRMAKI, VUOHTOJOKI i Tutkimuksen aihe Aikaisemniissa tutkimuksissa

Lisätiedot

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Timo Ahtola Olli Sarapää 02.10.2000 Raportti M89/2000/2 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4577 SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000 KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI,

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS. TUTKIMUSRAPORTTI RANTSILA, Peuraneva Sijainti 1 :

OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS. TUTKIMUSRAPORTTI RANTSILA, Peuraneva Sijainti 1 : Q OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS TUTKIMUSRAPORTTI RANTSILA, Peuraneva 2434 08 Sijainti 1 : 400 000 9 OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS TUTKIMUSRAPORT'I' 1 RANTSILA, Peur,ineva 2434 08 Suoritetut tutkimukset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSEN MALMIOSASTON RAPORTTI TIMANTTIPOTENTIAALISTEN ALUEIDEN TUTKIMUKSISTA KUUSAMOSSA VUODELTA 1993.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSEN MALMIOSASTON RAPORTTI TIMANTTIPOTENTIAALISTEN ALUEIDEN TUTKIMUKSISTA KUUSAMOSSA VUODELTA 1993. M 19/4523/2001/1 Geologian tutkimuskeskus Raportti 4.10.2001 Marjatta Koivisto GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSEN MALMIOSASTON RAPORTTI TIMANTTIPOTENTIAALISTEN ALUEIDEN TUTKIMUKSISTA KUUSAMOSSA VUODELTA 1993

Lisätiedot

S elo s t u s Reisjärven Mäntyperällä ~3Y3tJ y v suoritetuista tutkimuksista

S elo s t u s Reisjärven Mäntyperällä ~3Y3tJ y v suoritetuista tutkimuksista Outokumpu Oy Malminetsintäosasto Vihanti 1. Lähtökohta S elo s t u s Reisjärven Mäntyperällä ~3Y3tJ y v. 1957 suoritetuista tutkimuksista Aihe Reisjärven tutkimuksiin saatiin kevättalvella -57, jolloin

Lisätiedot

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/2744/-80/1/10 Koskee: 3722 Kittilä Jyskälaki Veikko Helppi 21.4.1980 SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 Johdanto Tutkimusten

Lisätiedot

Moreeninaytteiden sulfidimineraalien kemiallisesta koostumuksesta

Moreeninaytteiden sulfidimineraalien kemiallisesta koostumuksesta 9 0 K MALMINETSINTA JAPPILA, SYVANSI Moreeninaytteiden sulfidimineraalien kemiallisesta koostumuksesta Sulfidifaasin koostumus Tutkittavana oli viisi seulottua moreeninaytettä Jappilan Syvänsin malmimineralisaation

Lisätiedot

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset.

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset. GEOLOGIAN TUTKIMCJSKESKUS Tekij at Rosenberg Petri KUVAILULEHTI Päivämäärä 13.1.2000 Raportin laji Ml 911 14312000/ 711 0 tutkimusraportti 1 Raportin nimi Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Kullaan

Lisätiedot

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi 01.11.1991 30( TUTKIMUSTYOSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PUT- (ELA 1, KAIV.REK.NRO 4229/1, SUORITETUISTA MALMITUTKINUKSISTA

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Yhteenveto Lohjansaaren NE-osasta löydettiin kesina 1977, 1978 yhteensa 44 vaihtelevassa määrin Zn-, Pb- ja Cu-pitoisia pyrokseenikarsilohkareita. Historiaa Lohkareikon

Lisätiedot

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet RAUTARUUKKI OY MOREENIGEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET YLI - KIRVESMAAN N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81 Tut kimu sa lue Laatija Jakelu Yli- Kirvesmaa Reutuoj a E. Korvuo OU mal RO ma l Kunta

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3312/-87/1/10 KEITELE Kangasjärvi Jarmo Nikander 8.12.1287 MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1 (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

- havaintonumerot: vuonna 1989 alueella liikkui. - ilmansuunnat englantilaisten lyhenteiden mukaan. - paikannimet: ensin karttalehden nimi, sitten

- havaintonumerot: vuonna 1989 alueella liikkui. - ilmansuunnat englantilaisten lyhenteiden mukaan. - paikannimet: ensin karttalehden nimi, sitten Jyrki Liimatainenltk RAPORTTI KENTTATOISTA, kesa 1990 Jyrki Liimatainen JTL Tyon tarkoitus : Kesaapulaisryhman tehtavana oli aeromagneettisilta ja -sahkoisilta matalalentokartoilta valittujen anomalioiden

Lisätiedot

Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS

Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS Lapin Malmi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS Valtaa ja Valtaus Lääni Kunta Rautaruukki Oy Outokumpu Oy ja Rautaruukki Oy Värriöjoki l/kaivrekno 2866/1 Värriöjoki S/kaivrekno 3395/1 Lapin lääni

Lisätiedot

Venetekemän malmitutkimuksista

Venetekemän malmitutkimuksista ~ U 5 --k- ~~, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3214/-80/1/10 Venetekemä Juha Jokinen 30. Väliraportti Venetekemän malmitutkimuksista Pieksämäen mlk. 30.04.1980 Juha Jokinen VÄLIRAPORTTI VENETEKEMÄN MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander ARKISTOKKA PAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-96/1/10 VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander 29.2.1996 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN, PYHÄJOEN JA RAAHEN KUNTIEN ALUEILLA

Lisätiedot

RAPORTTITIEDOSTO N:O GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen

RAPORTTITIEDOSTO N:O GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen RAPORTTITIEDOSTO N:O 3426 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTE ISONKYRÖN KUNNAN ORISBERGIN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUEITA

Lisätiedot

Juuka. Pahkalanvaaran louhos. Kuva 19. Juuan alueen kalliokiviaineskohde 11. Kuvaan on merkitty myös Pahkalanvaaran toimiva louhos.

Juuka. Pahkalanvaaran louhos. Kuva 19. Juuan alueen kalliokiviaineskohde 11. Kuvaan on merkitty myös Pahkalanvaaran toimiva louhos. 33 Juuka Juuan alueella on Vuokossa Pahkalanvaarassa on toimiva kivilouhos. Tämän esiintymän lounaispuolella Pahavaarassa on samaa graniittia, jota nykyisin louhitaan. Juuan eteläosassa Ahmovaaran kaakkoispuolella

Lisätiedot

KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN YMPÄRISTÖSSÄ, KL , 07, O8, , 03, JA 08 VUONNA 1992

KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN YMPÄRISTÖSSÄ, KL , 07, O8, , 03, JA 08 VUONNA 1992 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/2631/-93/2/82 (Liittyy 2633 ja 2732) Tervolan ympäristö Teollisuusmineraalit Antero Karvinen 17.12.1993 KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA

Lisätiedot

M 06/3311/87/2 VIITASAARI. Esko Sipilä SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782

M 06/3311/87/2 VIITASAARI. Esko Sipilä SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782 M 06/3311/87/2 VIITASAARI Niinilahti - Pyydysmäki Esko Sipilä 3.12.1987 SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782 - 2 - JOHDANTO Alueen sijainti Tutkimusalue on nelostien välittömässä

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY Malminetsinta. Seppo Penninkilampi/PLP MOREENITUTKIMUS KIIHTELYSVAARA, VINTILANVAARA Sijainti 1:

OUTOKUMPU OY Malminetsinta. Seppo Penninkilampi/PLP MOREENITUTKIMUS KIIHTELYSVAARA, VINTILANVAARA Sijainti 1: OUTOKUMPU OY Malminetsinta Seppo Penninkilampi/PLP MOREENITUTKIMUS KIIHTELYSVAARA, VINTILANVAARA 424 107 Sijainti 1:400 000 TUTKIMUKSEN TARKOITUS MAASTOTUTKIMUKSET Moreenitutkimus Liittyi osana Kiintelysvaaran

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka 8.9.1988 GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS RIIMINOJALLA SODANKYLÄN KUNNASSA VUOSINA 1980 1984 2 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖRAPORTTI 1(12) 020, 015/ /UMV/ KAIVOSTEOLLISUUS. OKME, Outokumpu, 2 kpl UMV

TUTKIMUSTYÖRAPORTTI 1(12) 020, 015/ /UMV/ KAIVOSTEOLLISUUS. OKME, Outokumpu, 2 kpl UMV TUTKIMUSTYÖRAPORTTI 1(12) 020, 015/3132 3134/UMV/1987 - KAIVOSTEOLLISUUS Jakelu OKME, Outokumpu, 2 kpl UMV Hyv. GEOLOGISET KENTTÄTYÖT TAIPALSAAREN LENTOALUEELLA 1987, NiCu 3232, 3134 Sijainti 1 400 000

Lisätiedot

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 1 Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot...

Lisätiedot

KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA

KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/4523/-90/1/10 Kuusamo Vitikkolampi Erkki Vanhanen 15.10.1990 KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA 1989 1990 2 YHTEENVETO Aihe malminetsintöiden

Lisätiedot

Kartoituksen tuloksena varmistui N-S -suuntainen vihrealiuskefasieksen

Kartoituksen tuloksena varmistui N-S -suuntainen vihrealiuskefasieksen Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX YHTEENVETO Karttamateriaalin geologisen tulkinnan perusteella rajattiin kohdealueet geologiselle kartoitukselle. Alustavien tutkimusten ja kohdekartoituksen merkitys oli

Lisätiedot

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991.

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S M 19/3323,3314, 3312/- 92/1/1Q, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipuda s MM-projekt i Jarmo Nikande r 5.2.1992 MM-PROJEKTIN MALMIENNUSTEKOHTEIDEN TUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN, PIELAVEDEN

Lisätiedot

NIKKELIMALMITUTKIMUKSISTA KONNEVEDEN TEERISUOLLA

NIKKELIMALMITUTKIMUKSISTA KONNEVEDEN TEERISUOLLA M 19 / 3222 /86 / 1 / 10 KONNEVESI Teeri suo Esko Sipilä 1.12.1986 NIKKELIMALMITUTKIMUKSISTA KONNEVEDEN TEERISUOLLA 1983 1985 I 1 SIJAINTI Konneveden nikkelitutkimuskohde sijaitsee Konneveden kirkonkylän

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen 24.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA VUOMANPERÄNMAA JA POROAITA, KAIV.REK.

Lisätiedot

MALMINETSINTA. OUTOKL'rdPU FINNMINES OY. Heikki ~uustjarvi/omf/okme Jakelu: KTM 1 OKME 1

MALMINETSINTA. OUTOKL'rdPU FINNMINES OY. Heikki ~uustjarvi/omf/okme Jakelu: KTM 1 OKME 1 - RNNMINES : (> outokumpu mining Heikki ~uustjarvi/omf/okme 02.12.1994 Jakelu: KTM 1 OKME 1 KAIVOSLAIN 19 :n MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS Karsamaki, Kurppaansaari 3322 08C "KurpasU, kaiv.rek.no 4712/1

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA GABROLOHKARETUTKIMUS. Pattijoki, Ylipaa Ruukki, Valkeisneva D, B. Sijainti 1:

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA GABROLOHKARETUTKIMUS. Pattijoki, Ylipaa Ruukki, Valkeisneva D, B. Sijainti 1: 9 OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA GABROLOHKARETUTKIMUS Pattijoki, Ylipaa Ruukki, Valkeisneva 2441 10 B 2441 10 D, 2443 01 B Sijainti 1:400 000 Tutkimuksen lahtökohdat Pattijoen Ylipaan monivaiheisten tutkimusten

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa 1.11.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RUOSSAKERO 1, 2 JA 3, KAIV. REK. N:O 3451/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot