VALTAKUNNALLINEN VAMMAISPALVELUHANKE 2 KEHITTÄMISHANKE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALTAKUNNALLINEN VAMMAISPALVELUHANKE 2 KEHITTÄMISHANKE 2012 2013"

Transkriptio

1 VALTAKUNNALLINEN VAMMAISPALVELUHANKE 2 KEHITTÄMISHANKE Suunnitelma Kaste-ohjelman toteuttamisesta valtakunnallisesti vammaispalveluissa Kaste-ohjelman Etelä-Suomen aluejohtoryhmä Länsi-Suomen aluejohtoryhmä Väli-Suomen aluejohtoryhmä Itä- ja Keski-Suomen aluejohtoryhmä Pohjois-Suomen aluejohtoryhmä

2 Sisällys 1 VAMMAISPALVELUHANKE HANKKEEN TOIMINTA-ALUE Hankealueen kuvaus Yhteys kansainvälisiin ja valtakunnallisiin linjauksiin Yhteistyö ja linkittyminen muuhun kehittämistyöhön KEHITTÄMISTYÖ VAMMAISPALVELU HANKKEESSA HANKKEEN KOHDERYHMÄT JA HYÖDYNSAAJAT Kohderyhmät Hyödynsaajat HANKKEEN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VAIKUTUKSET HANKKEEN ORGANISOINTI, TOTEUTUS JA RESURSSIT Hallinnointi Hankkeeseen osallistuvat toimijat Toimintarakenne ja kehittämistyön organisointi Henkilöstö ja muut tarvittavat resurssit Aikataulu Kustannukset ja rahoitus Tulosten juurruttaminen ja levittäminen HANKKEEN TIEDOTUS, SEURANTA JA ARVIOINTI Tiedotus Seuranta Arviointi Lähteet Liitteet Kannen kuvitus: Anne Kaakkolampi, Kesämuisto 2003, akryyli 2

3 1 VAMMAISPALVELUHANKE Vammaispalveluhankkeen lähtökohtana ovat Kaste-ohjelman tavoitteet, kunta- ja palvelurakennemuutoksen kehittämistarpeet, sosiaali- ja terveydenhuollon ja vammaislainsäädännön uudistamistyö, KEHAS-työryhmän (Kehitysvammaisten asumisen ohjelman valtakunnallisen toimeenpanon ohjausryhmä) linjaukset sekä vuosina Kaste -rahoituksella tehty ja tehtävä vammaisalan kehittämistyö. Hanke toteutuu kuntien, kuntayhtymien, sosiaalialan osaamiskeskusten, järjestöjen, oppi- ja tutkimuslaitosten, yksityisten palveluntuottajien ja muiden vammaisalan toimijoiden yhteistyöverkostoissa Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Päijät- Hämeen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa sekä ruotsinkielisillä alueilla. Hanke rakentuu kahdeksasta alueellisesta osahankkeesta. Vammaispalveluihin kuuluvat vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja tukitoimet sekä kehitysvammahuollon palvelut. Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään, jos henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla. Hankkeen kustannusarvio on euroa. Hanketta hallinnoi Eteva kuntayhtymä. Hankkeen tarkoituksena on edistää vammaispalvelujen uudistamista, jossa keskeistä on vammaisten henkilöiden osallisuuden lisääminen, lähipalvelujen vammaistyön vahvistaminen ja vammaispalvelujen erityisosaamisen turvaaminen. Vammaispalveluhankkeella on kaksi kehittämisteemaa: 1) Hyvinvointia, osallisuutta ja terveyttä edistävä palvelurakenne ja 2) Osaaminen uusissa rakenteissa ja palveluissa. Hankkeen osahankkeet tekevät tiivistä yhteistyötä koko valtakunnan alueella. Hanketyöntekijöistä muodostetaan tiimit hankkeen teemojen mukaisesti. Tiimit varmistavat ylimaakunnallisesti tapahtuvan kehittämistyön ja vastaavat omalta osaltaan tulosten levittämisestä koko hankealueelle. Teemoja yhdistävät kehittämistavoitteet: 1) Vammaispalvelut muodostavat selkeän ja tarkoituksenmukaisen palvelukokonaisuuden 2) Yksilöllisesti ja käyttäjän tarpeiden mukaisesti toteutetut palvelut, jotka tukevat vammaisten henkilöiden yksilöllistä elämistä ja asumista sekä edistävät heidän osallisuuttaan 3) Vammaisalalla työskentelee riittävä ja osaava henkilöstö. Vammaispalveluhanke 2 on jatkoa vammaispalveluhankkeelle (VammaisKaste), mikä on yhdeksän osahankkeen valtakunnallinen kokonaisuus. Nyt käynnissä oleva vammaispalveluhanke on ollut Kaste-kehittämishankkeista ainoa, mikä on organisoitu alueellisten Kaste-toimintaalueiden sijaan valtakunnallisesti. Hanke on sijoittunut osahankkeittensa kautta jokaisen viiden Kaste-ohjelman alueellisen johtoryhmän toiminta-alueelle. 3

4 Kastealue Osahanke Eskoo Eteva Uusimaa Päijät-Häme Kanta-Häme Kainuu Keski-Suomi Kolpene Kårkulla Svenskfinland Svenskfinland Svenskfinland Pirkanmaa Pirkanmaa Pohjois-Karjala Vaalijala Keski-Suomi Pohjois- Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Länsi-Suomi Etelä-Suomi Väli-Suomi Itä- ja Keski- Suomi Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa Pohjois- Suomi Kainuu Lappi Yhdeksän osahankkeen toteuttamassa kehittämistyössä on todettu, että vammaispalvelujen kehittämishaasteet ovat perusluonteeltaan samanlaisia koko maassa, ja että alueellisten kehittämistoimien lisäksi tärkeää on myös laajapohjainen valtakunnallinen kehittämisyhteistyö. Yhteistyö mahdollistaa mm. yhteisten näkemysten muodostamisen ja vammaispalvelujen hyvien toimintamallien leviämisen. Vammaispalvelujen pitkäjänteistä kehittämistä voidaan jäntevöittää tekemällä valtakunnallista kehittämisyhteistyötä, yhdistämällä resursseja ja kokoamalla jo tehtyä työtä. Laaja hankekokonaisuus luo mahdollisuuksia kehittämistyön tuloksien laajentumiselle valtakunnallisiksi käytännöiksi. Kehittämisohjelman laajoja tavoitteita toteutetaan kaudella Tavoitteena on jatkaa valittujen toimintojen toteutusta vuosina pysyvämpien muutosten ja pitkän aikavälin vaikutusten saavuttamiseksi. Vammaispalveluhankkeen kehittämistyötä ohjaavat lähtökohdat ovat seuraavat: - Hankkeessa huomioidaan käynnissä oleva vammaislainsäädännön uudistustyö sekä KEHAStyöryhmän linjaukset - Hankepohja säilytetään laajana - Kuntanäkökulmaa vahvistetaan - Hanke pidetään tarvelähtöisenä ja eri alueiden paikalliset kehittämistarpeet huomioidaan - Hanke toteutetaan yhdessä ja siinä huomioimaan hankkeen eri sidosryhmien, myös vammaisten henkilöiden, näkemykset - Hankkeessa hyödynnetään hankealueen aikaisemmissa kehittämishankkeissa syntynyttä osaamista ja kehitetään edelleen niissä käytettyjä välineitä ja menetelmiä - Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä toisten alueellisten Kastehankkeiden kanssa sekä sisällöllisesti että yhteisen kehittämisrakenteen luomiseksi. 4

5 Kehittämishankkeen tavoitteet jäsentyvät sekä Kaste-ohjelman tavoitteiden että Kaste-ohjelman valmisteluasiakirjojen tavoitteiden kaikille mahdollisuus osallisuuteen, hyvinvointiin ja terveyteen sekä asiakaslähtöiset ja taloudellisesti kestävät sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet ja palvelut alle. Kehittämistyö kohdistuu vammaispalvelujen palvelurakenteiden ja toimintamallien kehittämiseen. Näkökulma vammaispalvelujen kehittämiseen on laaja ja kattava: keskeinen hankkeessa huomioitava kysymys on, miten vammainen henkilö palvelun käyttäjänä ja asiakkaana tulee aidosti kuulluksi palveluja järjestettäessä. Sosiaalibarometri 2011 mukaan julkiset palveluntuottajat näkivät asiakkaiden kannalta puutteita omissa palveluissaan. Asiakkailla ovat heikot osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet palveluissa ja ongelmana nähtiin pikemminkin heikot osallistumisen rakenteet kuin asiakkaiden haluttomuus osallistua palvelutoiminnan kehittämiseen. Kaste-ohjelman valmisteluasiakirjojen mukaan vammaispalveluille ei ole tulossa omaa erillistä osaohjelmaa, mutta vammaisten ja viittomakielisten henkilöiden erityistarpeet tullaan huomioimaan kaikissa osaohjelmissa. 2 HANKKEEN TOIMINTA-ALUE 2.1 Hankealueen kuvaus Vammaispalvelujen toimintaympäristö on muuttunut viime vuosina merkittävästi. Vammaispolitiikan keskiöön ovat nousseet ihmis- ja perusoikeustarkastelut, jotka ovat muuttaneet niin vammaisuuden ymmärtämistä kuin vammaispolitiikan tavoitemäärittelyjäkin. Samaan aikaan vammaisalan sisäisten muutosten kanssa vammaispalvelujen järjestämiseen ja toteuttamiseen vaikuttaa käynnissä oleva kuntarakenteen sekä koko sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteiden uudistaminen. Vammaispalveluhanke kattaa 11 maakuntaa ja 194 kuntaa. Alueen yhteen laskettu pinta-ala on km2. Se on 72 % koko maan pinta-alasta. Hankealueen väestömäärä on yhteensä n. 3,3 miljoonaa eli 60,9 % koko maan väestöstä. Vammaisuuden esiintymisestä Suomessa ei ole saatavissa tarkkoja lukuja, mutta yleisesti arvioidaan vammaisia henkilöitä olevan noin 10 % maan väestöstä. Tämän perusteella hankealueella voidaan arvioida asuvan noin vammaista henkilöä. Kelan vammaisetuuksien saajia hankealueella on noin henkilöä. Vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen piirissä asiakkaita on henkilöä, palveluasumisen piirissä asiakkaita on ja henkilökohtaisen avustajatoiminnan piirissä asiakasta. Vammaispalvelut pitävät sisällään laajan sosiaali- ja terveydenhuollon toimijajoukon. Kunta- ja maakuntakohtaiset toimijaverkostot vammaispalveluissa ovatkin muotoutuneet eri alueilla erilaisiksi. Laajalla hankealueella myös kunta- ja palvelurakenteet ovat maakunnissa erilaiset, ja kehittämistyössä onkin tärkeää huomioida alueiden erityisolosuhteet. Hankealueella on toteutettu useita kuntaliitoksia ja perustettu useiden kuntien yhteisiä yhteistoiminta-alueita. Myös erityishuoltopiirien toiminnassa on tapahtunut muutoksia. 5

6 2.2 Yhteys kansainvälisiin ja valtakunnallisiin linjauksiin Nykyaikainen vammaispolitiikka perustuu vammaisuuden uudenlaiseen käsittämiseen (sosiaaliskulttuurinen malli) ja korostaa vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja ihmisoikeuksia. Euroopan neuvoston vammaispoliittisen toimintaohjelman lähtökohtina ovat syrjinnänvastainen ja ihmisoikeuksia turvaava työ, jolla lisätään vammaisten henkilöiden itsenäisyyttä ja valinnanvapautta, parannetaan heidän elämänlaatuaan sekä lisätään tietoisuutta vammaisuudesta osana ihmisten monimuotoisuutta. Euroopan komission vammaisstrategian päätavoitteena on lisätä vammaisten toimintamahdollisuuksia, jotta he voisivat nauttia kaikista oikeuksistaan ja hyötyä täysipainoisesti yhteiskuntaan ja Euroopan talouteen osallistumisesta. Strategiassa komissio on yksilöinyt seuraavat kahdeksan keskeistä toiminta-aluetta: esteettömyys ja saavutettavuus, osallistuminen, yhdenvertaisuus, työllisyys, koulutus, sosiaaliturva, terveydenhuolto ja ulkoiset toimet. Suomalaisen vammaispolitiikan lähtökohtia ovat vammaisten henkilöiden oikeus yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen ja tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin. Vammaisten henkilöiden palvelut ja tukitoimet ovat positiivista erityiskohtelua, joilla turvataan yhdenvertaisuuden toteutuminen. Kotimaisen vammaispolitiikan keskeiset periaatteet ovat yhdensuuntaisia vammaispolitiikan kansainvälisten suuntaviivojen kanssa. Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO viitoittaa tietä tulevaisuuden vammaispolitiikkaan, joka on kestävää ja vastuullista, antaa tilaa yhteiskunnan monimuotoisuudelle, torjuu syrjintää ja lisää yhteiskunnan esteettömyyttä. VAMPON tavoitteena on suomalaisen vammaispolitiikan valtavirtaistaminen, suunnan ja kehysten antaminen kunnalliselle ja alueelliselle vammaispolitiikalle sekä YK:n yleissopimuksen kansallisen täytäntöönpanon edistäminen. Nykyisen vammaispolitiikan ja sen linjauksien mukaisesti Suomessa on käynnistynyt vammaislainsäädännön kokonaisuudistus. Valmistelussa oleva kolmas vaihe lainsäädäntöuudistuksessa on vammaispalvelu- ja kehitysvammalain yhteensovittaminen. Nykyisen ja tulevan vammaislainsäädännön toteuttamiseen liittyviä haasteita palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa ovat mm. palvelujen saatavuuskysymykset sekä vammaisten henkilöiden yksilöllisten palvelutarpeiden arvioiminen ja toiveiden selvittäminen. Vammaispalvelujen järjestämisen ja toteuttamisen muutossuunnaksi on omaksuttu laitoshuollon purkaminen ja avohuollon palvelujen kehittäminen, pyrkimys erityispalveluista yleisiin peruspalveluihin sekä vammaispalvelujärjestelmän kehittäminen monimuotoisemmaksi. Lisäksi palvelujen järjestämisessä on korostettu yksilöllisyyttä ja asiakaslähtöisyyttä. Vammaispolitiikan näkemykset vammaisten henkilöiden tarvitseman avun ja tuen järjestämisen tavoitteista ja suunnasta on hyväksytty periaatteen tasolla. Kehittämistyötä tarvitaan, jotta ajatukset konkretisoituvat palveluratkaisuiksi ja vammaistyön uudenlaisiksi palvelu- ja työkäytännöiksi, jotka ovat laadukkaita ja joiden toteuttamiselle on taloudelliset edellytykset. 6

7 Vammaisalan sisäistä kehitystä vahvistavat koko palvelujärjestelmän tasolla tapahtuvat muutokset. Hallitusohjelman mukainen valmistelussa oleva laaja kuntauudistus ohjaa kuntien yhdistymistä ja palvelurakenteiden uudistamista. Kansalaisten hyvinvoinnin ja palvelujen turvaamisessa korostuu lähipalveluina tuotettavien peruspalvelujen merkitys. Kun sosiaali- ja terveyssektorille luodaan uutta palvelurakennetta, joudutaan kunnissa määrittämään myös vammaisten kuntalaisten palvelukokonaisuuksia lähipalveluihin ja seudullisiin palveluihin. Esille nousevat kysymykset vammaispalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta sekä palvelujen järjestäjien ja tuottajien osaamisesta. Tärkeää palvelurakenteiden uudistyössä on huomioida myös vammaisten henkilöiden asema palvelun käyttäjinä. Sosiaalihuollon erityispalveluihin kohdistuu jatkossa muutoksia. Lainsäädännön osalta uudet sosiaalihuollon erityispalvelujen järjestämistä, kehittämistä ja valvontaa koskevat säännökset tulevat sisältymään valmisteilla olevaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaan lakiin. Sosiaalihuollon erityispalvelua koskevat säännökset tulevat uuteen sosiaalihuoltolakiin. Terveydenhuollon sisältöä säätelee uusi terveydenhuoltolaki. Uudistusten myötä palvelujärjestelmätasolla tarvitaan vammaispalveluissa kehittämistoimia, joilla voidaan vahvistaa lähipalveluja ja turvata erityisosaaminen. 2.3 Yhteistyö ja linkittyminen muuhun kehittämistyöhön Vammaispalveluihin liittyvää kehittämistä on käynnissä myös muissa alueellisissa ja valtakunnallisissa hankkeissa. Vammaispalveluhankkeen tavoitteena on tehdä vahvaa yhteistyötä toisten Kaste-hankkeiden sekä muiden vammaisalan hankkeiden kanssa. Yhteistyötä tehdään mm. seuraavien hankkeiden kanssa: - Yksi naapureista hankkeen päätavoitteena on mahdollistaa laitosasumisen lakkauttaminen sekä kehitysvammaisten ihmisten ja heidän läheistensä osallistuminen muutosprosessin suunnitteluun ja toteutukseen (hankkeen toteuttaa Kehitysvammaisten palvelusäätiö / rahoittaa Raha-automaattiyhdistys). - Tiedän mitä tahdon! projektissa kehitetään ja kokeillaan suomalaiseen toimintaympäristöön soveltuvaa henkilökohtaista budjetointia (Kehitysvammaliitto ja KVPS/RAY). - Onnistuneita valintoja projektissa tarkastellaan palveluohjauksen ja -suunnittelun käytäntöjä yhdessä palveluohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa (KVL/RAY). - Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen projektin tarkoituksena on parantaa vammaisten ihmisten yksilöllisten palveluiden toteutumista muuttuneessa kuntakentässä ja kilpailutuksen mukanaan tuomissa uusissa haasteissa (Invalidiliitto/RAY). - Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa projektin tarkoituksena on uudenlaisen vertaistarkastusjärjestelmän luominen ja ihmisoikeuskriteeristön kehittäminen vammaisten ihmisten asumiseen (Kynnys VIKE /RAY). - Asumisen yksilölliset tukimallit hankkeen tavoitteena on kehittää nykyisiä palveluita täydentäviä ja alueellisia palvelurakenteita uudistavia asumisen ja tuen ratkaisuja kehitysvammaisille ihmisille avun ja tuen tarpeesta riippumatta (KVPS/RAY). - Arjen mieli hankkeen tavoitteena on mielenterveys- ja päihdetyön kehittäminen vastaamaan kuntalaisten tarpeita (hallinnoi Etelä-Savon sairaanhoitopiiri/kaste STM). 7

8 - RAMPE hankkeen tarkoituksena on lisätä työn vetovoimaisuutta ja potilaan osallisuutta hoitoprosessissa ja siten turvata sekä lääkäreiden että hoitajien saatavuus ja pysyvyys perusterveydenhuollossa ja päivystyksessä (Keski-Suomen sairaanhoitopiiri/kaste STM). - TUKEVA on lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisen pohjoissuomalainen hankekokonaisuus (Oulun seutu/kaste STM). - HAASTE-hanke luo tapoja tunnistaa tekijöitä, jotka aiheuttavat haastavaa käyttäytymistä (Autismisäätiö/RAY). 3 KEHITTÄMISTYÖ VAMMAISPALVELU HANKKEESSA Parhaillaan on käynnissä valtakunnallinen vammaispalveluhanke (VammaisKaste), jolle on myönnetty KASTE-ohjelman mukainen rahoitus ajalle Hankealueen väestömäärä on noin 3,5 miljoonaa ja se kattaa 12 maakuntaa ja ruotsinkieliset alueet, yhteensä 217 kuntaa. Jatkohankkeessa on tarkoitus syventää aloitettua työtä, joka vaatii pitkäjänteisen ja laajan kehittämistyön tulosten juurruttamiseksi. Meneillään olevassa vammaispalveluhankkeessa toteutettavaa kehittämistyötä on kohdennettu ja rajattu viiden kehittämisteeman avulla. Kehittämistyö kohdistuu vammaispalvelujen rakenteiden uudistamiseen. Muita hankkeessa kehitettäviä osa-alueita ovat palveluohjaus ja -suunnittelu, yksilöllinen asuminen, henkilökohtainen apu ja vammaisalan osaamisen vahvistaminen. Vammaispalveluhankkeelle on laadittu strategiakartta, joka ohjaa tavoitteiden saavuttamiseen. 8

9 Jokainen alueellinen osahanke on valinnut kehittämistyönsä kohteeksi kahdesta viiteen kehittämisteemaa. Kaikki yhdeksän osahanketta kehittävät alueillaan vammaispalvelujen palvelurakenteita. Alueelliset osahankkeet ovat käynnistyneet porrastetusti vuoden 2010 toukokuun ja vuoden 2011 kesäkuun välisenä aikana. Vammaispalveluhankkeessa kehittämistyö etenee tarkennettujen alueellisten hankesuunnitelmien pohjalta. Kehittämistyötä toteutetaan kolmella tasolla: alueellisesti, hankkeen toimijoiden välisesti sekä koko hankkeen yhteisenä toimintana. Kuntatason työskentely on organisoitunut pääasiassa hankkeen kehittämisteemojen mukaisiin kehittämistyöryhmiin, jotka ovat muotoutuneet ja painottuneet maakuntien omien toimintakulttuurien ja yhteistyöperinteiden mukaisesti. Liitteessä 1 on tarkemmin kerrottu osahankkeitten kehittämistyöstä ja alueellisista perusteluista jatkohankkeen tarpeellisuudesta. Kehittämistyöryhmissä työskentely on tavoitteellista ja palvelun käyttäjän näkökulman varmistamiseksi asiakaskehittäjät ovat tärkeä osa työskentelyä. Työryhmiin on koottu alueen asiantuntijoita monipuolisesti. Vammaistyön toimijoiden keskinäisen ja yli sektoreiden tapahtuvan yhteistyön ja verkostoitumisen vahvistamiseksi, niin alueellisesti, maakunnallisesti kuin valtakunnallisestikin, työskennellään vahvasti. Muuttuvissa palvelu- ja tehtävärakenteissa oleellista on myös osaamisen vahvistaminen järjestämällä koulutusta ja välittämällä ajanmukaista asiantuntemusta ja tietoa. 4 HANKKEEN KOHDERYHMÄT JA HYÖDYNSAAJAT 4.1 Kohderyhmät Hankkeen varsinainen kohderyhmä on vammaiset henkilöt kansalaisina, kuntalaisina ja palvelun käyttäjinä sekä heidän läheisensä. Hankkeen välittömänä kohderyhmänä ovat vammaisalan työntekijät kunnissa ja kuntayhtymissä. 4.2 Hyödynsaajat Hankkeen hyödynsaajia ovat kohderyhmien lisäksi järjestöissä työskentelevät ja toimivat henkilöt, yksityiset palveluntuottajat, oppi- ja tutkimuslaitokset, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sosiaali- ja terveysministeriö sekä muut sidosryhmät. Järjestöhyödynsaajia ovat sekä paikalliset vammais- ja potilasyhdistykset että valtakunnalliset kattojärjestöt. Yksityisiä palveluntuottajia ovat lähinnä vammaispalveluja tuottavat yksityiset palvelujentuottajat ja yritykset. Oppi- ja tutkimuslaitoksia ovat alueen yliopistot, ammattikorkeakoulut, toisen asteen oppilaitokset, aikuiskoulutuskeskukset, ammattiopistot sekä oppisopimustoimistot. Vammaispalveluhankkeelle on laadittu sidosryhmäkartta, mihin on koottu keskeiset vammaisalan sidosryhmät, joiden kanssa hankkeessa tehdään yhteistyötä eri tasoilla. 9

10 5 HANKKEEN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VAIKUTUKSET Jatkohanke pohjautuu vammaispalveluhankkeessa (VammaisKaste) tehtyyn työhön. Haettavassa hankkeessa syvennetään jo käynnistynyttä vammaisalan toimijoiden (kunnat ja kuntayhtymät) tukemista vammaisten ihmisten palvelujärjestelmän kehittämisessä huomioiden vammaisuuden uudenlainen sosiaalis-kulttuurinen käsittäminen, vammaislainsäädännön uudistustyö sekä KEHAStyöryhmän linjaukset. Tavoitteena on tukea uusien toimintamallien käyttöönottoa. Kehittämistyön keskiössä on vammainen ihminen omassa elinympäristössään. Hankkeen toteutuksessa läpileikkaavia periaatteita ovat osallisuus, yhdenvertaisuus ja palveluiden käyttäjälähtöisyys. Hanke jatkaa ja syventää kuntien ja kuntayhtymien kehittämistyön tukemista niin, että asteittain vahvistuu vammaisten henkilöiden yksilölliseen palvelun tarpeeseen vastaaminen joustavasti, tehokkaasti ja taloudellisesti. Hankealueesta osa on harvaanasuttua haja-asutusaluetta ja osa taajama- ja kaupunkialueita. Hankkeessa on tärkeää huomioida erilaiset tarpeet ja toteuttamistavat. Hankkeessa säilyvät Vammaispalveluhankkeen (VammaisKasteen) ylätavoitteet: 1 Vammaispalvelut muodostavat selkeän ja tarkoituksenmukaisen palvelukokonaisuuden. Vammainen henkilö ja hänen läheisensä saavat arkeensa liittyvät peruspalvelut lähipalveluina omassa yhteisössään ja erityispalvelut toimivat peruspalvelujen vammaistyön tukena. Vammaispalvelujen saatavuus ja osaaminen on turvattu kohtuullisin kustannuksin. 10

11 2 Yksilöllisesti ja käyttäjän tarpeiden mukaisesti toteutetut palvelut, jotka tukevat vammaisten henkilöiden yksilöllistä elämistä ja asumista sekä edistävät heidän osallisuuttaan. 3 Vammaisalalla työskentelee riittävä ja osaava henkilöstö. Vammaispalvelujen laadun takaa riittävä ja ammattitaitoinen henkilöstö. Vammaistyön osaaminen ja työtavat ovat uudistettavien palvelurakenteiden ja kehitettävien palvelusisältöjen mukaista. Pitkän aikavälin kehitystavoitteiden alle jäsentyvät kohdennetut tavoitteet, toimenpiteet ja toivotut vaikutukset. Kohdennetut tavoitteet Toimenpiteet Vaikutukset Vammaispalvelut muodostavat selkeän ja tarkoituksenmukaisen palvelukokonaisuuden. 1. Kuntien ja muiden järjestämisvastuullisten toimijoiden vammaistyön tukeminen kehittämällä lähipalvelujen tuki- ja konsultaatiopalveluja. 2. Palvelutarpeen arvioinnin kokonaisprosessin kehittäminen. 3. Sosiaalipalvelujen ja terveydenhuollon yhteistyön ja työnjaon ke- Kehitetään ja testataan toimintamalleja, joilla tuetaan kunnissa tehtävää vammaistyötä erityiskysymysten osalta. Kehitetään konsultaatiomahdollisuuksia ja jalkautuvien erityistyöntekijöiden toimintamallia. Kehitetään verkostoituneita ja etäteknologiaa hyödyntäviä asiantuntijaryhmiä. Kehitetään osaamis- ja tukikeskustoimintamallin toteuttamista. Kehitetään palveluohjauksen kokonaisprosessia Vahvistetaan tulevaisuusorientaation käyttöönottoa palvelutarpeen arvioinnissa. Vahvistetaan ja tuetaan yksilökeskeisen suunnittelun käyttöönottoa. Kehitetään asiakkaan osallisuutta parantavia ja tarvelähtöisiä hankintamenettelyjä Kehitetään vammaispalvelujen ja terveydenhuollon yhteistyön toimintamalleja Työn- ja vastuunjako peruspalveluiden ja erityispalveluiden välillä on selkeä. Vammaisen henkilön ja hänen läheistensä tukena toimii selkeä palveluverkosto. Palvelurakenteen selkiintyminen edesauttaa palveluiden kustannustehokkuutta. Palvelujen koordinointi selkeytyy. Yhtenäisten työvälineiden käyttöönotto helpottaa palvelutarpeen arviointia. Kunnilla on paremmat mahdollisuudet ennakoida palvelutarpeita ja tarvittavia resursseja. Palveluiden vaikuttavuus on parantunut toimivan palvelutarpeen arvioinnin seurauksena. Yksilökeskeinen suunnittelu on lisääntynyt ja hoivaperiaatteesta on siirrytty aktiiviseen tukeen. Ajanmukainen erikoissairaanhoito on vammaisten henkilöiden ulottuvilla. Perusterveydenhuollon 11

12 hittäminen vaativien asiakasryhmien palveluiden varmistamiseksi. vammaisten henkilöiden sairauksien ja ongelmien hoitamiseen. Yksilöllisesti ja käyttäjän tarpeiden mukaisesti toteutetut palvelut. 4. Palvelusuunnittelun toimintamallin käyttöönoton edistäminen. 5. Yksilöllisten asumisratkaisujen kehittäminen ja käyttöönotto sekä alueellisten asumisstrategioiden toteuttaminen. Tunnistetaan ja siirretään käyttöön palvelusuunnittelun hyviä käytäntöjä. Rakennetaan laaja-alaista yhteistyötä asiakkaiden palvelusuunnittelun vahvistamiseksi. Kehitetään vammaisten henkilöiden yksilöllisiä asumispalveluja Tuetaan alueellisten asumisstrategioiden toteuttamista. Vammaisalalla työskentelee riittävä ja osaava henkilöstö. 6. Vammaisalan osaamisen vahvistaminen ja kehittämiskohteisiin kiinte- Järjestetään hankkeen eri alan työvoiman saatavuuden edistäminen. Järjestetään mahdollisuukästi liittyvää koulutusta. sia vertaisoppimiseen hankealueen eri alueiden ja tahojen välillä. Käynnistetään verkostoyhteistyötä ja hyödynnetään jo olemassa olevia verkostoja. lähipalvelut ovat kaikkien kuntalaisten käytössä. Vammainen henkilö palvelujen käyttäjänä tulee kuulluksi ja on osallinen palvelusuunnitteluprosessissa. Palvelut vastaavat vammaisen henkilön tarpeita. Uuden vammaislainsäädännön toimeenpano ja toteutuminen vahvistuu. On löydetty uusia ratkaisuja yksilöllisen asumisen järjestämiseksi. Asiakkaan osallistuminen oman asumisensa suunnitteluun ja toteutukseen on vahvistunut. Alueellinen asumispalvelujen rakenne on selkiintynyt. Laitoshoito on vähentynyt ja asumispalvelut ovat lisääntyneet. Peruspalveluiden osaaminen on turvattu. Konsultaatio on työntekijöiden käytettävissä erityiskysymyksissä. Osahankkeiden alueelliset tavoitteet ja kehittämiskohteet on suunniteltu siten, että ne ovat linjassa yleisten kehitystavoitteiden kanssa. Aikaisempi kehittämistoiminta ja alueen erityispiirteet vaikuttavat osaltaan vammaispalvelujen kehittämistyön alueellisiin painopistealueisiin ja sisältöön. Tarkemmat alueelliset suunnitelmat ovat hankesuunnitelman liitteenä (liite 2). 6 HANKKEEN ORGANISOINTI, TOTEUTUS JA RESURSSIT 6.1 Hallinnointi Hankkeen hallinnoijana toimii Eteva kuntayhtymä. Eteva kuntayhtymä vastaa hankkeen taloushallinnosta (muusta kirjanpidosta erillisen kirjanpidon järjestämisestä, tilityksistä ja maksatuksista 12

13 Lounais-Suomen aluehallintovirastolle sekä hankekumppaneiden kesken) sekä hankkeen toteutumisen seurannan ja arvioinnin järjestämisestä. Hallinnoijan tehtäviä ovat myös hankkeen käynnistäminen sekä valtionavustusselvityksen tekeminen. Hankkeeseen osallistuvat toimijat sopivat tarkemmin hallinnoinnista sitten, kun tieto rahoituspäätöksestä on selvillä. Hankkeen alussa laaditaan talousohjeet ja muut tarvittavat ohjeistukset hankkeen sisäisistä käytännöistä. 6.2 Hankkeeseen osallistuvat toimijat Vammaispalveluhanke 2 on kahdeksan kuntayhtymän toteuttama yhteinen kehittämishanke. Hankkeen toteuttamiseen osallistuvat tahot ovat Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, Vaalijalan kuntayhtymä, Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä, Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, Kainuun maakunta kuntayhtymä, Eteva kuntayhtymä, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Kårkulla samkommun. Nämä tahot osallistuvat myös hankkeen omarahoitusosuuden kattamiseen. Osahanke Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke Vammaispalveluhanke/ Savon osahanke Toiminta-alue /maakunta Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Savo Pohjois-Savo Alueen asukasluku Kuntia Alueen Hanke- pinta-ala henkilöstö (2 x 50 %) (20 %) Lapin osahanke Lappi Pohjois-Karjalan osahanke Vammaispalveluhanke/ Kainuun osahanke Etevan osahanke Pohjois-Karjala (12kk) Kainuu (25 %) Uusimaa Päijät-Häme Kanta-Häme (10kk) Pirkanmaa (4kk) Pirkanmaan Vammais- Kaste hanke 2 Handikappserviceprojekt Svenskfinland , joista ruotsinkielisiä Hankkeen koordinointi 2 + (3kk) YHTEENSÄ (3,8) 6.3 Toimintarakenne ja kehittämistyön organisointi Hankkeelle kootaan ohjausryhmä, joka ohjaa, seuraa ja arvioi hankekokonaisuuden toteutumista sekä valvoo hankkeen taloutta. Ohjausryhmän jäseniä ovat toimijoiden, palvelun käyttäjien 13

14 (Vammaisfoorumi), sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Kuntaliiton sekä Kaste-kehittämisohjelman edustajat. Projektipäällikkö valmistelee ohjausryhmän kokoukset sekä tuo kokouksen käsiteltäväksi ohjausryhmän päätöstä vaativat asiat. Projektisuunnittelija/assistentti toimii ohjausryhmän sihteerinä. Ohjausryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Koska kyseessä on useasta osahankkeesta koostuva valtakunnallinen hanke, hankkeelle kootaan johtoryhmä toteuttajaorganisaatioiden edustajista. Johtoryhmä vastaa hankkeen hallinnointiin ja organisoitumiseen liittyvistä yhteisistä päätöksistä. Projektipäällikkö valmistelee kokoukset sekä tuo käsiteltäväksi johtoryhmän päätöstä vaativat asiat. Projektisuunnittelija/assistentti toimii johtoryhmän sihteerinä. Johtoryhmä kokoontuu vähintään neljä kertaa vuodessa. Hankkeelle kootaan lisäksi tukiryhmä, jonka avulla varmistetaan hankkeelle kattava sisällöllinen asiantuntemus. Projektipäällikkö kutsuu tukiryhmän jäseniksi valtakunnallisen vammaisneuvoston, sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, ympäristöministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Kuntaliiton, sosiaalialan osaamiskeskusten, Valviran ja muiden asiantuntijatahojen edustajat. Tukiryhmä kokoontuu kahdesti vuodessa. Kehittämistyön perusta on hanketiimi, joka muodostuu projektipäälliköstä, projektisuunnittelijasta, projektiassistentista, kehittämissuunnittelijoista ja kehittämispiloteissa työskentelevistä hanketyöntekijöistä. Hanketiimi vastaa hankkeen kehittämistyön toteuttamisesta. Hanketiimin jäsenet muodostavat verkosto-organisaation, joka levittäytyy koko hankealueelle. Projektipäällikkö johtaa hanketta. Hänellä on kokonaisvastuu hankkeesta, sen suunnittelusta ja toimeenpanosta sekä hankkeen toteutumisen seurannasta. Projektisuunnittelijan työpanos kohdistuu taloushallintoon, tiedontuotantoon ja arviointiin. Projektiassistentti avustaa projektipäällikköä ja -suunnittelijaa hankekokonaisuuden hallinnoinnissa, ja assistentin tehtävät palvelevat koko hankealueella toteutettavaa kehittämistyötä. Eri puolille hankealuetta sijoittuvat kehittämissuunnittelijat koordinoivat maakunnallista kehittämistyötä ja ohjaavat paikallisen kehittämistyön tueksi koottuja asiantuntijaryhmiä sekä muita verkostoja ja työkokouksia. Kehittämissuunnittelijoiden lisäksi hankkeessa työskentelee pilottien toteuttamiseen palkattuja työntekijöitä. Hanketiimi kokoontuu säännöllisesti yhteisiin työkokouksiin, mutta merkittävä osa verkosto-organisaation yhteisestä työskentelystä ja yhteydenpidosta tapahtuu tietotekniikan avulla. Hanketiimi hyödyntää työskentelyssään videoneuvottelujärjestelmiä ja intranetin yhteisiä projektityötiloja. Videoneuvottelutekniikkaa hyödynnetään myös muussa toiminnassa sekä työryhmätyöskentelyssä. Hankkeen suunnittelussa on pyritty huomioimaan ne haasteet, joita laaja ja rakenteiltaan heterogeeninen hankealue, hankkeeseen osallistuvien toimijoiden määrä sekä vammaispalvelujen muuttuva toimintaympäristö luovat kehittämistyön organisoinnille. Kehittämistyötä toteutetaan alueellisesti, hankkeeseen osallistuvien eri toimijoiden välisesti ja koko hankkeen yhteisenä toiminta. Toimintarakenteen suunnittelun lähtökohta on ollut, että kehittämistyö vastaa hankealueen todellisiin kehittämistarpeisiin. 14

15 6.4 Henkilöstö ja muut tarvittavat resurssit Hankkeeseen palkattava pää- tai osatoiminen henkilöstö työskentelee pääasiassa osahankkeissa ja henkilöresurssit kohdistuvat alueelliseen/maakunnalliseen kehittämistyöhön. Osa henkilöstöstä palkataan hankkeeseen ja osa tarvittavista henkilöresursseista on kunnan tai kuntayhtymän työpanoksen siirtoa hankkeelle. Hanketyöntekijöiden työtehtävät ja vastuut tarkennetaan hankkeen alussa, kun hanketiimin työskentelyä ohjaavat työsuunnitelmat laaditaan. Hankkeen henkilöstömenoihin on budjetoitu yhteensä euroa (liite 3), mikä on 69,5 % koko hankebudjetista. Koko hankkeen yhteinen henkilöstö: Projektipäällikkö Palkataan ajalle Palkka /kk + sivukulut. Tehtävänä mm. hankkeen suunnittelun ja toteuttamisen ohjaaminen sekä johtaminen, hankkeen seuranta, hankkeen tulosten koonti ja raportointi sekä hankkeen edistäminen sidosryhmien ja yhteistyötahojen kanssa. Projektisuunnittelija Palkataan 3 kk:n ajalle. Palkka /kk + sivukulut. Tehtävänä mm. taloussuunnittelu, seuranta ja maksatushakemusten valmistelu sekä arviointi ja tiedontuotanto. Projektiassistentti Palkataan ajalle Palkka /kk + sivukulut. Tehtävänä mm. tiedottaminen ja tiedon kokoaminen, hankeaikataulujen koordinointi ja seuranta, ohjeistusten ylläpito ja laadinta, raportointi, dokumentointi ja arkistointi sekä tarjouskyselyt ja kokousjärjestelyt. Osahankkeiden hankehenkilöstö: Kehittämissuunnittelijat (12): Palkataan ajalle Palkka /kk + sivukulut. Tehtävänä alueellisen kehittämistoiminnan suunnittelu, organisoiminen ja koordinointi sekä alueellinen yhteistyö ja verkostoituminen. Kehittäjätyöntekijät ym. (3,6) Palkataan väliselle ajalle tarpeen mukaisesti. Palkka /kk + sivukulut. Työpanos kohdistuu hankkeeseen suunniteltujen kehittämispilottien toteuttamiseen. Osa työpanoksesta on osa-aikaista ja osa toteutetaan kunnan tai kuntayhtymän työpanoksen siirtona hankkeelle. Henkilöresurssien lisäksi hankkeen toteuttamisessa tarvitaan muita voimavaroja, joita hankitaan hankeorganisaation ulkopuolelta. Tunnistamalla tärkeät yhteistyökumppanit ja verkostoitumalla varmistetaan kehittämistyölle oleellisten yhteistyötahoresurssien saaminen. Ostopalveluna hankitaan ulkopuolisia asiantuntijapalveluja. Hankkeessa tarvittavat laitteet ja välineet lukuun ottamatta henkilökohtaiseen käyttöön tulevia puhelimia vuokrataan. Myös koulutusten ja kokousten järjestämiseksi vuokrataan tarvittaessa seminaari- tai kokoustiloja. 15

16 6.5 Aikataulu Hanke toteutetaan ajalla Nyt käynnissä oleva vammaispalveluhanke päättyy porrastetusti siten, että osahankkeet päättävät hanketyön mennessä ja hallinnoija mennessä. Jatkohanke päättyisi osahankkeitten osalta ja hallinnoijan osalta Aloitusvaiheessa täsmennetään hankkeen aikataulu, tarkennetaan hankesuunnitelma ja laaditaan yksityiskohtaisemmat työsuunnitelmat hankkeen toteuttamiseksi. 6.6 Kustannukset ja rahoitus Hankkeen kokonaiskustannukset koko hankeajalta ovat euroa. Näistä kustannuksista valtionavustukseen oikeuttavia kustannuksia on euroa. Kustannuksista euroa on koko hankkeen yhteisiä henkilöstö- ja toimintamenoja (hallinnointi- ja rahoituskulut), jotka jaetaan toimijoiden kesken osakokonaisuuksien kustannusten suhteessa. Loput kustannuksista kohdistuvat alueelliseen/maakunnalliseen kehittämistoimintaan. Hankkeelle haetaan valtionavustusta euroa, joka on 75 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Hankkeen omarahoitusosuus on 25 % kokonaiskustannuksista eli euroa. Alueellisten/maakunnallisten kustannusten osuus koko hankkeen kokonaiskustannuksista Osahanke Hankebudjetti Osuus vammaispalveluhankkeen kustannuksista % Osuus vammaispalveluhankkeen kustannuksista Haettava valtionavustus Omarahoitusosuus Eskoo (Etelä-Pohjanmaa ,43 % ja Pohjanmaa) Vaalijala (Etelä-Savo ja ,30 % Pohjois-Savo) Kolpene (Lappi) ,41 % Pohjois-Karjala ,74 % Kainuu ,13 % Eteva (Uusimaa, Kanta ,29 % Häme ja Päijät-Häme) Pirkanmaa ,21 % Kårkulla ,49 % Hankehallinto Yhteensä % Hankkeen menot ja rahoitus on eritelty tarkemmin liitteenä 4 olevassa kustannusarviossa. Alueellisista suunnitelmista selviää kunkin osahankkeen oma budjetti. Osahankkeet on resursoitu suhteessa alueella toteutettavaan kehittämistyöhön. 16

17 6.7 Tulosten juurruttaminen ja levittäminen Kehittämistyöhön osallistetaan laaja joukko vammaisalan eri toimijoita sekä paikallisesti että laajemmin. Hankkeen kehittämistyön tueksi kootaan tarvittavia verkostoja. Verkostojen avulla sitoutetaan kuntien ja kuntayhtymien vammaispalvelujen työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja muita tärkeitä sidosryhmiä kehittämistyöhön sekä levitetään hankkeen tuloksia ja hyviä käytäntöjä. Nyt käynnissä olevassa vammaispalveluhankkeessa on luotu verkostoja, joita hankkeessa voidaan hyödyntää. Tulosten hyödyntäminen ja levittäminen ovat esillä kehittämistyön toteuttamisessa heti hankkeen alusta alkaen. Kehittämistyön jatkuva arviointi, tulosten tunnistaminen ja hyvien käytäntöjen kerääminen ovat oleellinen osa hanketyöntekijöiden työskentelyä. Suunnitelmallinen ja tarkoituksenmukainen viestintä on tärkeä keino hankkeen tulosten juurruttamiseksi ja levittämiseksi. Hankkeen tulosten juurruttamista ja levittämistä edistää hankkeen aikana tuotetun tiedon, uusien työkäytäntöjen ja prosessikuvausten hyvä dokumentointi. Arvioita, kokemuksia ja tuloksia kirjataan osaksi hankkeen raportteja ja toimintakertomuksia, joiden kautta tulokset ja kokemukset tulevat näkyviksi hankeorganisaatiolle, hankkeen eri työryhmille, rahoittajalle ja muille sidosryhmille. Vammaispalveluja toteutetaan useissa eri organisaatioissa. Monitoimijuus luo haasteita kehittämistyön tulosten juurruttamiselle ja levittämiselle ja juurruttamistyössä korostuu yhteistyön merkitys. Hankkeen tulosten levittämisessä huomioidaan vammaispalveluprosesseissa mukana olevat eri organisaatiot sekä organisaatioiden sisällä olevat toimijat työntekijöistä johtoon ja poliittisiin päättäjiin asti. Hankkeessa toteuttavan kehittämistyön vahvuutena on se, että toimintamalleja kehitetään todellisissa toimintaympäristöissä pilottikunnissa tai yhteistoiminta-alueilla. Mitä selkeämpi yhteys hankkeella on eri toimijoiden perustehtävään, sitä paremmin tulokset ovat hankkeen päättymisen jälkeen hyödynnettävissä. Tavoitteena on saada pilottialueiden toimijat rakentamaan muutosta yhdessä, jotta oppimista ja todellisia kehittämisen prosesseja voi syntyä. Vammaispalveluhanke (VammaisKaste) on ollut mukana suunnittelemassa THL:n Innokylän vammaispalvelujen oppimisverkoston työtä ja hanke tulee osallistumaan oppimisverkostotoimintaan. Kolme kehittämissuunnittelijaa on osallistunut Innokylän innotuutorikoulutukseen ja hankkeessa on tarkoitus työskennellä Innokylässä. Hankkeessa on tarkoitus kuvata ja arvioida kehitetyt käytännöt Innokylään REA-mallilla. 7 HANKKEEN TIEDOTUS, SEURANTA JA ARVIOINTI 7.1 Tiedotus Hankkeessa toteutettavalla suunnitelmallisella ja säännöllisellä tiedottamisella tuetaan tavoitteiden saavuttamista sekä hankkeessa kertyneiden kokemusten ja tulosten hyödyntämistä. Hankkeelle ja jokaiselle osahankkeelle on laadittu tiedotussuunnitelma, jolla varmistetaan tarkoituksenmukaisen tiedottamisen toimivuus. Hankkeen virallisia kieliä ovat suomi ja ruotsi ja hankkeen 17

18 tiedotuksessa ja tiedotusmateriaalien laatimisessa huomioidaan kaksikielisyys. Soveltuvin osin tuotetaan myös selkokielisiä tiedotteita ja materiaaleja. Hankkeen kotisivut toimivat materiaalipankkina, jossa hankkeen tuotokset ovat laajemman joukon saatavilla. Myös hankkeeseen osallistuvien organisaatioiden omilla kotisivuilla tiedotetaan hankkeesta. Hankkeen sivuja päivitetään säännöllisesti. Hankkeesta tiedottamista tapahtuu myös eri puolilla hankealuetta järjestettävissä tiedotustilaisuuksissa, seminaareissa ja työkokouksissa. Hankkeelle on luotu oma tiedotuksellinen ilme, jota noudatetaan hankkeen tiedotteissa, esitteissä ja muissa painomateriaaleissa. Yhtenäinen viestinnällinen ilme tehostaa ulkoista viestintää ja helpottaa hankkeessa laadittavan materiaalin suunnittelua. 7.2 Seuranta Hankkeen raportointi tehdään maksatushakemusten yhteydessä. Maksatushakemuksiin liitetään puolivuosittaiset seurantaraportit ja hankkeesta laaditaan loppuraportti. Hankkeelle on luotu raportointi- ja seurantajärjestelmä, joka vastaa sisällöltään sekä rahoittajan vaatimuksiin että hankkeen johtamisen tarpeisiin. Laajassa hankkeessa on tärkeää kerättävien tietojen yhteismitallisuus ja vertailtavuus. 7.3 Arviointi Hankkeen arviointi suoritetaan prosessiarviointina ja hankkeen toteutusta ja sille asetettujen tavoitteiden toteutumista arvioidaan koko hankkeen ajan laadittavan arviointisuunnitelman mukaisesti. Prosessiarviointi tukee hankkeen toteuttamista: arvioinnin kohteena ovat hankesuunnitelman, alueellisten osasuunnitelmien ja työsuunnitelmien toteutus sekä kehittämistyön sisältö. Hankkeessa tullaan arvioimaan hanketyötä edistäviä ja estäviä tekijöitä. Hankkeen päättyessä tuotetaan loppuraportti, jossa kuvataan hankkeen tavoitteet ja tulokset. Hankkeen tulosten ja vaikutusten arvioimisen menetelmät ja indikaattorit tarkennetaan ja sovitaan hankkeen alussa, jolloin laaditaan hankkeen tarkempi arviointisuunnitelma ja -aikataulu. Arvioinnin keskeisin toteuttaja on hanketiimi. Hanketyöntekijät työskentelevät arvioivalla ja tutkimuksellisella työotteella. Ohjausryhmä arvioi ja seuraa hankkeen tavoitteiden toteutumista kokouksissaan. Arviointitietoa ja palautetta käytetään hyväksi kehittämistyötä toteutettaessa ja hanketta suunnatessa. Myös vammaisten henkilöiden näkökulma asiakkaina ja palvelun käyttäjinä huomioidaan ja otetaan osaksi palvelujen kehittämistä ja arviointia. Arviointikysymykset, metodit ja aineistot on määritelty tarkemmin erillisessä hankkeen arviointisuunnitelmassa. Hankkeen onnistumista suhteessa sille asetettuihin tavoitteisiin arvioidaan osahankkeiden onnistumisen kautta. Osahankkeet arvioivat oman hankkeensa tuloksellisuutta itsearviointina ja vertaisarviointina. Osahanketasolla arviointia tehdään tasaveroisesti niin kunnille, kuntalaisille, ammattilaisille ja asiakkaille. Osahankkeiden näkökulmasta arviointi rahoittajan suuntaan tapahtuu 18

19 välillisesti kokonaishankkeen kautta, kuntalaisille ja kunnille taas suoraan osahankkeesta. Osahankkeiden arvioinneista muodostuu kokonaishankkeen arvioinnin perusta. Vertaisarvioinnissa hyödynnetään osahankkeissa tehtyjä riskianalyysejä. Jokaiselle hankkeelle etsitään ainakin yksi vertaispari, joka suorittaa arviointia. Vertaisarvioinnissa hyödynnetään SWOTia, Rohtopajan tuottamaa hankearviointilomaketta ja arviointimatriisia. Lähteet Euroopan neuvoston vammaispoliittinen toimintaohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:18. KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE. Euroopan vammaisstrategia : Uudistettu sitoutuminen esteettömään Eurooppaan. Sosiaalibarometri Ajankohtainen arvio palveluista, palvelujärjestelmän muutoksesta ja kansalaisten hyvinvoinnista. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry Pinta-alat kunnittain Tilasto ja indikaattoripankki SOTKAnet Tilastotietokanta Kelasto. VAHVA POHJA OSALLISUUDELLE JA YHDENVERTAISUUDELLE. Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2010:4. Valtioneuvoston selonteko vammaispolitiikasta Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:9. Liitteet Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen osahankkeissa tehty kehittämistyö ja alueelliset perustelut jatkohankkeen tarpeellisuudesta Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen alueelliset suunnitelmat (8 kpl) Suunnitellut henkilöstömenot Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen menot ja rahoitus 19

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi 22.8.2013, Ylöjärvi Marketta Salminen, projektipäällikkö Vammaispalvelujen valtakunnallinen

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12. Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.2012 Osahankkeen nimi: TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Vammaispalveluhankkeen

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

Vammaispalveluhanke Eteva. Asiaa aivovammasta-tilaisuus Espoo Miia Koski

Vammaispalveluhanke Eteva. Asiaa aivovammasta-tilaisuus Espoo Miia Koski Vammaispalveluhanke Eteva Asiaa aivovammasta-tilaisuus Espoo 24.10.2011 Miia Koski Vammaispalvelujen valtakunnallinen 2010 8/2012 kehittämishanke (Kaste) Eskoon sosiaalipalvelujen ky (Pohjanmaa) Eteva

Lisätiedot

Keski-Suomen ja Pohjanmaan maakuntien verkostoitunut vammaistyön kehittämisyksikkö-hanke 2007-2009

Keski-Suomen ja Pohjanmaan maakuntien verkostoitunut vammaistyön kehittämisyksikkö-hanke 2007-2009 Keski-Suomen ja Pohjanmaan maakuntien verkostoitunut vammaistyön kehittämisyksikkö-hanke 2007-2009 Kehittämisyksikön toiminnalla tuetaan vammaisten henkilöiden lähipalveluja ja niiden kehittämistä sekä

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen

Lisätiedot

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 KASTE-OHJELMA Margit Päätalo Kaste-suunnittelija, Pohjois-Suomi puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) 2008-2011

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille toteutus touko-syyskuussa 2012 suomeksi ja ruotsiksi lähetettiin hankealueen kuntien, kuntayhtymien ja yhteistoimintaalueiden vammaispalvelun sosiaalityöntekijöille

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015 Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ohjelmasta 2010-2015 Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Tarvitaanko kehitysvammalaitoksia?

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 1(5) LUONNOS 11.10.2019 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 2020 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 Asumisen arkea ja unelmia - näkökulmia kehitysvammaisten henkilöiden asumiseen Kajaani 3.11.2011 / Tuija Anttila Valtakunnallinen vammaisneuvostopäivä

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Asumisen lähipalvelujen kehittämisen teemapäivä Yhteistyöseminaari, Kongressihotelli Linnasmäki Turku 16.11.2012 Jaana Huhta, STM Näkökulmia palvelujen kehittämiseen

Lisätiedot

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke 1.3.2015 31.10.2017 Viestintäsuunnitelma Jessica Fagerström Satu Raatikainen 15.9.2015 Päivitetty 4.12.2015 Parempi Arki-hankkeen tausta, tavoitteet ja organisaatio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013)

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) ry toteuttaa, RAY rahoittaa Projektitiimi: Tiina Lappalainen projektipäällikkö,

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4. Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.2017 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Hankekunnat Henkilöstö Asiakkaat Järjestöt AVI STM Aikuissosiaalityön eri toimijat THL Sosiaalialan osaamiskeskukset SOS II -HANKE SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä hanke

Lisätiedot

Lainsäädännössä tapahtuu. 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl

Lainsäädännössä tapahtuu. 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl Lainsäädännössä tapahtuu 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla mm. Ajattelutavan muutokset dg tarve Arjen moninaistuminen Toimintaympäristön

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT

POSKE-PÄIVÄT POSKE-PÄIVÄT 13-14.6.2013 Sote-rakenneuudistus t sekä tutkimus- tki ja kehittämistoiminnan haasteisiin vastaaminen Pohjois-Suomessa Leena Meriläinen Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin?

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto Kuntaseminaari Eskoossa 28.10.2016 1 11/8/2016 YK-sopimus ja asuminen 9 art. Varmistetaan vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS = KOSKE

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS = KOSKE Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Palveluohjaus vammaistyössä 28.9.07 Armi Mustakallio Projektipäällikkö, Vammaispalveluiden sosiaalityön ja verkostoituneen erityisosaamisen kehittäminen 5.10.2007

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Eskoon alueellinen vammaissosiaalityöntekijöiden tapaaminen 6.9.2016 13.9.16 Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa / Stina Sjöblom 1 THL:n

Lisätiedot

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II 2011-2013 viestintäsuunnitelma Vuokko Lehtimäki Anni Kuhalainen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II (2011-2013) Hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Ikäkaste Äldre-kaste II -hanke toteuttaa

Lisätiedot

TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA

TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA KYS-ERVA-alue 1 (7) TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA Sopimus hankkeen hallinnoimisesta ja organisoimisesta KYS-ERVA-alue

Lisätiedot

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola Kehas-katsaus Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola 8.6.2016 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012. Vammaispalvelujen maakunnallinen kehittäminen Jyväskylä 1.12.

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012. Vammaispalvelujen maakunnallinen kehittäminen Jyväskylä 1.12. Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 Vammaispalvelujen maakunnallinen kehittäminen Jyväskylä 1.12.2011 Tuija Anttila 3. joulukuuta Kansainvälinen vammaisten päivä International

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta

Lisätiedot

1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2. 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3. 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen...

1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2. 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3. 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen... Arviointisuunnitelma Sisältö 1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen... 5 6 Hyvien käytäntöjen käyttöönotto

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa?

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Varhiksen alueellinen kehittäjäverkosto Poske 22.4.2008 Arja Honkakoski Esityksen sisältö 1 Miten kehittämistoiminnan rakenteet ja sisältö ovat muotoutuneet 2000

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE Hankesuunnitelma LUONNOS 19.4.2010 I Tausta Hanke perustuu Keski-Pohjanmaan hyvinvointistrategian laatimisprosessin tuloksena todettuun suureen tarpeeseen

Lisätiedot

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI KT, projektipäällikkö Salmia NUORISOTAKUU KOKONAISUUS /TEM Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen TL3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Osatyökykyisille tie työelämään Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Sopimuksen taustaa Sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: valtionavustus 11.3. (15.1.m ) m 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Kokonaisuutta koordinoi,

Lisätiedot

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus

Lisätiedot

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki Jäbät creaa huikeit idiksii NHG ja PALMU Hankkeen tavoite Ikäpalo- hankkeessa vastataan vanhuspalvelulain tavoitteisiin

Lisätiedot

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Yksi tekijöistä. Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke. Hankesuunnitelma vuosille

Yksi tekijöistä. Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke. Hankesuunnitelma vuosille Yksi tekijöistä Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke Hankesuunnitelma vuosille 2016-2018 Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta 1 KVANK Kehitysvamma-alan

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve / dg Arjen ongelmien moninaistuminen

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 1. Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Ohjelmassa määritellään keskeisimmät sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku

LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku 17.9.-2 Rahoitushaut: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lapsi-ja-perhepalveluiden-muutosohjelman-muutosagenttienvaltionavustusten-hakeminen-vuodelle-2019

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE OT-keskukset - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi

Lisätiedot

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM SOTE-VALMIUS YHTEISTYÖALUEILLA Soten uudet rakenteet 2020- Yhteistyöalueen tehtäviä lainsäädännössä Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon päivystys ja yhteistyöalueet

Lisätiedot

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Tampereen osahankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjauksen toimintamalli 2. Henkilökohtaisen

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry.

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. susanna.hintsala@kvl.fi KEHAS-ohjelma Ohjelma perustuu valtioneuvoston 21.1.2010 tekemään periaatepäätökseen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Salli osallisuus! 24.11.2011 Anne Pyykkönen projektipäällikkö osallisuushanke Salli Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry - Hallinnointi

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu KASTE-katsaus 2012-2015 Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu 16.4.2015 Miksi Kaste-ohjelmaa tarvitaan? Hyvinvointi- ja terveyseroja on kavennettava sosioekonomisten ryhmien väliset erot huono-osaisuus

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa 2016 2025 Asuminen ja palvelut seminaari 15.3.2018 Anu Autio, palvelupäällikkö, Espoon vammaispalvelut Mikä

Lisätiedot

PaKaste 2 kokous

PaKaste 2 kokous PaKaste 2 kokous 3.9.2010 Lapsen hyvä arki Pohjois-Pohjanmaan osahanke Margit Päätalo, Pohjois-Suomen alueellinen Kastesuunnittelija puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Väkiluku Pohjois-Suomessa yhteensä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Sosiaalipalvelut -tulosalue 1 Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Päivi Nurmi-Koikkalainen 21.10.2008 Rovaniemi Oikeudenmukaisuus = normit + käytäntö H.T. Klami 1990

Lisätiedot

Sosiaalialan eritysosaaminen ja konsultaation näkymät. Kaisa Kostamo-Pääkkö 17.11.2008

Sosiaalialan eritysosaaminen ja konsultaation näkymät. Kaisa Kostamo-Pääkkö 17.11.2008 Sosiaalialan eritysosaaminen ja konsultaation näkymät Kaisa Kostamo-Pääkkö 17.11.2008 Sosiaalihuollon erityispalvelut osana kunta- ja palvelurakenneuudistusta Erityispalvelujen järjestämistä säätelee tällä

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on?

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Vammaispalvelujen asiakasraati 18.9.2014 Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN-

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- Vammaispalvelujen neuvottelupäivät, Scandic Park, Helsinki 18.2.2016 Jaana Huhta, STM Ajankohtaista Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä:

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

VamO-hanke tuo asiakasosallisuuden palvelujen kehittämiseen

VamO-hanke tuo asiakasosallisuuden palvelujen kehittämiseen VamO-hanke tuo asiakasosallisuuden palvelujen kehittämiseen Osallisuuden ja asumisen alueellinen kierros Lapissa seminaari 20.9.2018 Kehittäjä-sosiaalityöntekijä Nelli Lindroos Rovaniemen kaupungin vammaissosiaalityön

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Sosiaali- ja terveysturvan päivät, Seinäjoki 14.- 15.8.2013 / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Tiedän mitä tahdon! projekti

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden

Lisätiedot

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot