Kiinteistöpalvelut. Kiinteistöpalvelujen ympäristönäkökohdat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiinteistöpalvelut. Kiinteistöpalvelujen ympäristönäkökohdat"

Transkriptio

1 Kiinteistöpalvelut Kiinteistöpalvelujen ympäristönäkökohdat

2 KOUVOLAN KAUPUNGIN KIINTEISTÖPALVELUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN PERIAATTEET: KANNAMME VASTUUN YMPÄRISTÖSTÄ SEKÄ TIEDOSTAMME YHTEISKUNNALLISEN VASTUUMME Ympäristön merkitys ja sen vaaliminen on Kiinteistöpalveluille tärkeä asia. Kiinteistöpalveluissa työskentelevät ovat varsinaisia ympäristövaikuttajia. He tekevät lukuisia sellaisia valintoja ja käytännön toimenpiteitä, jotka edistävät tai huonontavat ympäristön laatua. Kestävän kehityksen toteutuminen riippuu meistä kaikista kiinteistöpalvelujen työntekijöistä. Järkevä toiminta ja aktiivinen osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon edistävät kestävää kehitystä ja hyvää elämää. Kiinteistöpalvelutuotanto vaatii tietoja ja taitoja, joiden hyvä hallinta säästää aikaa ja rahaa sekä ihmistä ja ympäristöä. Ympäristövastuita: Kiinteistöpalvelujen johto ja esimiehet ovat aktiivisesti mukana edistämässä kestävän kehityksen mukaista toimintaa kaupungin arvojen ja ympärsitöohjelman mukaisesti Kiinteistöpalvelujen johto ja esimiehet ovat kouluttautuneet kestäviin ja ympäristömyötäsiin hankintoihin Kiinteistöpalveluissa panostetaan työmatka- ja ajoneuvoseurantaan. Esimiehet ohjaavat työntekijöitä suunnittelemaan taloudellisia ajoreittejä sekä heitä kehotetaan kimppakyytien käyttöön Kiinteistöpalvelujen henkilöstö on verkostoitunut asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa ympäristöasioissa Kiinteistöpalvelujen esimiehet ovat sisäilmatyöryhmän jäseniä Yhteiskuntavastuu, työturvallisuus ja työntekijöiden hyvinvointi ovat tärkeä osa palvelumme laatua Toteutamme palveluissamme asiakkaan kanssa sovittua laatua, vastuullisesti joka päivä Tarjoamme henkilöstöllemme nykyaikaisen, kehittyvän ja vakaan toimintaympäristön Teemme työtä turvallisen työympäristön puolesta, nolla-tapaturmaa on toiminta-ajatuksenamme ja henkilöstö on tehnyt kiinteistökohtaisen riskikartoituksen Työntekijät suorittavat työturvallisuuskortti-ja ympäristökoulutuksia Kiinteistökierroksilla sitoutamme asiakkaitamme mm. energian- ja vedenkulutuksen vähentämiseen kaikissa kiinteistöissä, painottamaan elinkaariajattelua hankinnoissa sekä jätteiden lajittelun tehostamiseen Kiinteistöpalveluilla on noin 80 koulutettua ekotukihenkilöä, jotka edistävät kestävän kehityksen käytännön toimintaa työkohteissa ja kaupungin ympäristöohjelman toteutusta Hoidamme tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet ja edellytämme samaa toimittajiltamme 2 Kiinteistöpalvelujen ympäristönäkökohdat

3 Ruokapalveluilla on käytössä monta tapaa toimia ympäristön puolesta Meidän suomalaisten kulutuksen ympäristövaikutuksista noin kolmannes aiheutuu ruokailusta. Kun suurin osa suomalaisista syö päivittäin ammattikeittiöiden valmistamia aterioita päiväkodissa, koulussa ja hoivapalveluissa, on ammattikeittiöissä tehdyillä valinnoilla merkitystä myös yksilön ympäristökuormitukseen. Ruoan hävikkiä syntyy ammattikeittiöissä yleensä eniten ruokailutilanteen aikana eli tarjoilussa ja asiakkaiden lautasilta tähteeksi jäävästä ruoasta. Lapset ja nuoret ovat tärkeä kohderyhmä kestävän kehityksen käytäntöjen opetuksessa ja siten myös ruokahävikin pienentämiseen ohjaamisessa. Linjastoissa on käytössä lautasmalli, joka auttaa ruoan oikeanlaisen annoskoon määrittelyssä. Näissä kohteissa ruokapalvelut on tehnyt järjestelmällistä biojätteen määrän mittausta ja biojätteen määrää on saatu vähennettyä. Luomu- ja lähiruoan käytön kehittämisessä ammattikeittiöillä on tienraivaajan rooli. Lähi- ja luomuruoan käytön lisäämistä huomioidaan elintarvikehankintoja suunniteltaessa. Ruokapalvelut on Portaat Luomuun -ohjelman 2. askelmalla tarkoittaen, että käytössämme on 3 luomutuotteita. Käytössämme on monta tapaa toimia ympäristön puolesta: Ruokahävikin vähentäminen sekä lautasella että keittiössä, biojätteen määrän seuranta Ateria- ja raaka-ainemäärät saadaan Aromi-ohjelmasta ja siitä saadaan myös ostojen raportit Omavalvontasuunnitelma ohjaa tuotannon toimintaa ympäristömyötäiseen suuntaan Astiahuollon tehokkuus ja ympäristömyötäiset pesuaineet Jätteiden synnyn vähentäminen ja lajittelu Sitoutamme asiakkaamme tekemään ympäristön kannalta hyviä vaihtoehtoja tiedottamalla ympäristömyötäisestä ruokapalvelusta Kaikissa ruokapalvelun kohteissa on kerran viikossa kasvisruokapäivä ja pyritään valmistamaan sesongin mukaista ruokaa Henkilöstön osaamista ja vastuullista ympäristöosaamista kehitetään koulutuksen ja tiedottamisen avulla. Henkilöstöstä 76 % ( 128 hlöä) on suorittanut ympäristöpassin Kertakäyttöastioiden käyttö tarjoilutilanteissa on vain tilapäinen ratkaisu Kiinteistöpalvelujen ympäristönäkökohdat 3

4 Puhtauspalveluilla on monta tapaa toimia ympäristöä säästäen Ympäristön ja kestävän kehityksen huomioiminen lähtee omasta toiminnastamme, puhtauspalvelujen kehittämisestä ja suunnittelusta sekä työn ohjauksesta ja opastuksesta niin oman henkilöstön kuin asiakkaidenkin osalta. Puhtauspalvelujen ympäristökuormitus liittyy siivousaineiden käyttöön, siivousmenetelmiin ja kertakäyttötuotteiden kulutukseen ja jätehuoltoon. Käytössämme on monta tapaa toimia ympäristön puolesta: Ammattitaitoinen ja ympäristömyötäinen siivous edesauttaa sisäilmaongelmien vähenemisessä Käyttämämme siivousmenetelmät, -aineet, -välineet, ja -koneet ovat ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavia. Puhtauspalvelut käyttää ympäristömerkittyjä siivousaineita. Puhtauspalvelut tarjoaa asiakkaille ympäristömerkittyjä pehmopaperituotteita Kiinnitämme toiminnassamme huomiota muovin käyttöön ja muovijätteen määrään. Pyrimme vähentämään esimerkiksi roska- ja jätepussien käyttömääriä sekä kertakäyttöisiä lyhytkäyttökäsineitä Siivousmenetelmien ja -välineiden valinnoilla sekä siivouskoneiden tehokkaalla käytöllä pystymme omalta osaltamme vähentämään veden kulutusta kiinteistöissä Siivoustarvikkeiden järkevä logistiikka ja siivouskoneiden ammattimainen huolto ovat osa kestävää kehitystä. Puhtauspalvelut on huomioinut palvelusopimuksessa asiakkaan perehdyttämisen osion. Tiedottamista lisäämällä jokainen voi itse toiminnallaan vaikuttaa toimitilan puhtauteen ja järjestykseen. Puhtauspalvelut yhdessä tilaajan kanssa valitsee kulutuksenkestoltaan pitkäikäisiä pintamateriaaleja. Kiinteistöjen tekstiilien valintaa pyritään ohjeistamaan niin, että hankinnoissa huomioidaan ympäristömyötäisyys, ja sisäilman laatuun vaikuttavat tekijät. Puhtauspalvelut toimii mukana asiakkaasta lähtevässä jätteiden lajitteluketjussa toimittamalla asiakkaan lajittelemat jätteet jäteasioihin kiinteistön ohjeistuksen mukaisesti. Vaikutamme ja olemme mukana vähentämässä jätteiden syntymistä. Kehitämme myös jätevirran liikkumista kiinteistössä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Puhtauspalvelut hankkii asianmukaiset roskakorit ja ne merkitään eri jätejakein samoin hankitaan paperien keräyskassit ja jätesäkit kohteisiin. Optimoimme roskapussien vaihtotiheyttä, käytämme oikean kokoisia pusseja. Hyödynnämme sisäistä osaamista lajitteluketjun sujuvuudessa sekä taloudellisuudessa, esimerkiksi roska-astioiden sijoittelussa sisällä ja ulkona sekä jäteastioiden täyttämisen ja tyhjennystarpeen seuraamiseen. Edellytämme, että yhteistyökumppanimme toimivat kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti ja huolehtivat toimittamiensa tuotteiden tehokkuudesta, kestävyydestä, kierrätettävyydestä ja hävittämisestä ammattimaisesti sekä vastaavat kuljetuslogistiikan tehokkuudesta. 4 Kiinteistöpalvelujen ympäristönäkökohdat

5 Kiinteistönhoito- ja kunnossapito sekä liikuntapaikat toimivat pitkäjänteisesti ympäristön hyväksi Asiantuntevalla kiinteistönhoido- ja kunnossapidon sekä liikuntapaikkojen henkilöstöllä on tärkeä rooli kiinteistöjen energian- ja vedenkulutuksessa sekä kiinteistön elinkaaren pidentämisessä ja toimivuudessa sekä jätehuollossa. Liikuntapaikkojen elinkaariajattelun toteutuminen vaatii suunnitelmallista huoltoa, ylläpitoa ja käyttöturvallisuuden takaamista. Kiinteistönhoitajien, laitosmiesten ja huoltomiesten työt on mitoitettu Kiinteistönhoitajat ovat mukana moniammatillisessa kiinteistökierros -työryhmässä Huolehdimme jätekatosten ja - astioiden toimivuudesta ja olemme yhteyshenkilönä tilaajalle Käytössämme on monta tapaa toimia ympäristön puolesta: Pidennämme kiinteistön elinkaarta ammattitaitoisella kiinteistönhoidolla ja -huollolla Kiinteistönhoidon ja liikuntapaikkojen henkilöstön arkeen kuuluu kiinteistöjen sähkön-, lämmönja vedenkulutuksen sekä lämpötilojen seuranta. Niin kutsuttuja nolla investointeja tehdään paljon, ilmanvaihdon käyntiaikoja tarkistetaan, lämmitysjärjestelmiä säädetään, vuotavia vesikalusteita huolletaan ja kiinteistön käyttäjiä ohjeistetaan Kiinteistönhoitajat ja laitosmiehet ylläpitävät kiinteistön huoltokirjaa, sinne kirjataan mm. energianja vedenkulutus sekä kiinteistön korjaukset Kiinteistöpalvelujen ympäristönäkökohdat 5

6 Ihmeen paljon jo ekotekoja! Kiinteistöpalvelujohtaja Päivi Takkinen p

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Miten hankitaan kestävää ja vastuullista palveluntuottajan näkökulma Paula Juvonen

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Miten hankitaan kestävää ja vastuullista palveluntuottajan näkökulma Paula Juvonen PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Miten hankitaan kestävää ja vastuullista palveluntuottajan näkökulma 24.11.2016 Paula Juvonen Arkea Oy Arkea Oy tuottaa ruoka-, siivous-, turvallisuus- ja kiinteistönhoitopalveluja.

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS HYVINVOINTIPALVELUT/Lasten ja nuorten palvelut/toisen asteen koulutus

PALVELUSOPIMUS HYVINVOINTIPALVELUT/Lasten ja nuorten palvelut/toisen asteen koulutus PALVELUSOPIMUS 2017 HYVINVOINTIPALVELUT/Lasten ja nuorten palvelut/toisen asteen koulutus & TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT/Kiinteistöpalvelut/Ruokapalvelut Ohjaava osan voimassaolo 1 vuosi Palveluosan

Lisätiedot

HÄVIKIN HALLINTA RUOKAPALVELUISSA - PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Nordic Food Waste: Food banks and food redistribution työpaja 27.5.

HÄVIKIN HALLINTA RUOKAPALVELUISSA - PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Nordic Food Waste: Food banks and food redistribution työpaja 27.5. HÄVIKIN HALLINTA RUOKAPALVELUISSA - PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Nordic Food Waste: Food banks and food redistribution työpaja 27.5.2016 Arkea Oy Arkea Oy tuottaa ruoka-, siivous-, turvallisuus- ja kiinteistönhoitopalveluja.

Lisätiedot

Ekotukitoiminta. Postiosoite: PL 683, 20101 Turku Käyntiosoite: Linnankatu 55 L, 2. krs., 20100 Turku. 11.10.2012 Jukka Leino 1

Ekotukitoiminta. Postiosoite: PL 683, 20101 Turku Käyntiosoite: Linnankatu 55 L, 2. krs., 20100 Turku. 11.10.2012 Jukka Leino 1 Ekotukitoiminta 11.10.2012 Jukka Leino 1 Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy käsittää kolme toimialaa: Ruokapalvelut Siivouspalvelut Kiinteistönhoitopalvelut Ruokapalvelu tuottaa ruokapalveluita pääosin

Lisätiedot

Vastuullisuus hankinnoissa Kylän Kattaus 2017

Vastuullisuus hankinnoissa Kylän Kattaus 2017 Vastuullisuus hankinnoissa Kylän Kattaus 2017 6.10.2017 Hankinnat Vastuullisuuskriteerit hankintasopimuksissa Kaupungin vastuullisuus-sitoumus: - ympäristömerkittyjen ja kriteerit täyttävien tuotteiden

Lisätiedot

ONNISTU HANKINNASSASI JULKISTEN HANKINTOJEN AMMATTITAITOA ORGANISAATIOSI HYÖDYKSI

ONNISTU HANKINNASSASI JULKISTEN HANKINTOJEN AMMATTITAITOA ORGANISAATIOSI HYÖDYKSI ONNISTU HANKINNASSASI JULKISTEN HANKINTOJEN AMMATTITAITOA ORGANISAATIOSI HYÖDYKSI Ju-Ha Consulting Oy 8.11.2017 www.juhaconsulting.fi 1 Vastuulliset elintarvikehankinnat Ruokapalveluhankinnat mahdollisuus

Lisätiedot

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Fiksu Ammattilainen YLEINEN YMPÄRISTÖTIETOUS Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Ryhmän jäsenet: Kartoituspäivämäärä ja aika: Täytä lomake jokaisessa kohteessa kun saat tiedot selville.

Lisätiedot

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO Ympäristöasiat Visio Ulkoasiainhallinto ottaa ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassaan tulevina vuosina. Missio Osana yhteiskuntavastuuta tavoitteemme on minimoida

Lisätiedot

Kestävät hankinnat 22 miljardia syytä. Taina Nikula Ympäristöministeriö Lähiruoka 2008 14.5.2008

Kestävät hankinnat 22 miljardia syytä. Taina Nikula Ympäristöministeriö Lähiruoka 2008 14.5.2008 Kestävät hankinnat 22 miljardia syytä Taina Nikula Ympäristöministeriö Lähiruoka 2008 14.5.2008 Teemat Miksi? Julkisen hankkijan mahdollisuudet Toimintaohjelmaehdotus kestävien hankintojen edistämiseksi

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä

LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä LUOMUKO KALLISTA? Luomun käyttöhintavertailu ammattikeittiöissä Ruokapalvelut osana elintarvikeketjua Suomessa nautitaan julkisissa ruokapalveluissa n. 380 miljoonaa ateriaa vuodessa, joihin hankitaan

Lisätiedot

KEKE-KOUTSIN CHECK-LIST TAPAHTUMAJÄRJESTÄJILLE

KEKE-KOUTSIN CHECK-LIST TAPAHTUMAJÄRJESTÄJILLE KEKE-KOUTSIN CHECK-LIST TAPAHTUMAJÄRJESTÄJILLE Tapahtumat ovat keskeinen osa urheiluseurojen toimintaa ja samalla upeita tapoja luoda yhteistä fiilistä, edistää toimintaa ja rakentaa yhteisöllisyyttä.

Lisätiedot

Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa

Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa ympäristöasiantuntija Anna-Riikka Karhunen Kouvolan kaupunki Ympäristöystävällistä energiaa -seminaari, Kotka 6.6.2014 2 Kouvolan kaupunkistrategia 2014-2020

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU JA KEHITTÄMINEN

YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU JA KEHITTÄMINEN NUORISOKESKUS ANJALAN YMPÄRISTÖOHJELMA YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU JA KEHITTÄMINEN 1. Ympäristötavoite: Ympäristöasioita hoitoa ja ylläpitoa seurataan ja arvioidaan tietyin väliajoin. Vuosittain tehdyn

Lisätiedot

Ympäristöohjelma kaudelle:

Ympäristöohjelma kaudelle: Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS HYVINVOINTIPALVELUT/Lasten ja nuorten palvelut/perusopetus. TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT/Kiinteistöpalvelut/Ruokapalvelut

PALVELUSOPIMUS HYVINVOINTIPALVELUT/Lasten ja nuorten palvelut/perusopetus. TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT/Kiinteistöpalvelut/Ruokapalvelut PALVELUSOPIMUS 2017 HYVINVOINTIPALVELUT/Lasten ja nuorten palvelut/perusopetus & TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT/Kiinteistöpalvelut/Ruokapalvelut Ohjaava osan voimassaolo 1 vuosi Palveluosan voimassaolo

Lisätiedot

Vastuulliset Ruokapalvelut Tekme Oy Päivi Lindholm

Vastuulliset Ruokapalvelut Tekme Oy Päivi Lindholm Vastuulliset Ruokapalvelut Tekme Oy 3.10.2017 Päivi Lindholm Tekme Oy Valmistamme yli 15 000 ateriaa päivässä päiväkotien, koulujen, kokopäivälaitosten, terveyskeskuksen ja sairaalan asiakkaille sekä henkilöstölle

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä

Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä Antti Alanko IV-asiantuntija Rakennusterveysasiantuntija (C-24269-26-18) Ylläpito Ylläpito on jonkin järjestelmän oikean toiminnan

Lisätiedot

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ!

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Paikallista ruokaa julkisiin ruokapalveluihin - rahat omalle alueelle Yritysten kanssa tehty tuotekehitystyö ja sen merkitys Palvelujohtaja Paula Juvonen 15.9.2016 Arkea Oy

Lisätiedot

Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA

Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA Luomu keittiöissä LISÄÄ KASVIKSIA Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön lisäämistä ja hankintaosaamista

Lisätiedot

Ohjelman esittely. Tavoittele luomutähteä!

Ohjelman esittely. Tavoittele luomutähteä! Ohjelman esittely Tavoittele luomutähteä! Vapaasti mutta luotettavasti Portaat luomuun ohjelma on vapaaehtoinen hallinnoi EkoCentria ja rahoittaa MMM ensimmäinen vaihe käynnistyi vuonna 2002 ohjelma on

Lisätiedot

Luomu keittiöissä. Luomuruokaseminaari Mikkeli

Luomu keittiöissä. Luomuruokaseminaari Mikkeli Luomu keittiöissä Luomuruokaseminaari 15.11.2016 Mikkeli Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön

Lisätiedot

Miten tarjonta ja kysyntä kohtaavat Case luomuvihannekset

Miten tarjonta ja kysyntä kohtaavat Case luomuvihannekset Miten tarjonta ja kysyntä kohtaavat Case luomuvihannekset 20/20-seminaari 21.3.2013 Paula Juvonen Palvelujohtaja Arkea Ruoka- ja siivouspalvelut 22.3.2013 Paula Juvonen 1 Turun Seudun Kiinteistöpalvelu

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 3: Siivous ja ympäristö YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 3: Siivous ja ympäristö Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa/päivä:

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Green Officeaamukahvitilaisuus 22.10.2014 Tuomme tilalle ratkaisut Esityksen sisältö Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatin vihreä työkalupakki

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA. Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara

ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA. Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara 11.02.2014 1 1. Helsingin kaupungin Staran energiansäästösuunnitelma... 3 2. Stara energiankuluttajana... 4 2.1 Toimipisteet...

Lisätiedot

Kestävyyttä keittiöön: VNP velvoittaa. 12.02.2010 Säätytalo. Marja Riitta Kottila EkoCentria

Kestävyyttä keittiöön: VNP velvoittaa. 12.02.2010 Säätytalo. Marja Riitta Kottila EkoCentria Kestävyyttä keittiöön: VNP velvoittaa 12.02.2010 Säätytalo. Marja Riitta Kottila EkoCentria kuuluu Savon ammatti ja aikuisopistoon kehittää ympäristövastuullisia ruokapalveluita kohderyhmänä ammattikeittiöt

Lisätiedot

& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari

& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari & KESTÄVÄ ARKI Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari 20.4.2018 OLEMME EDISTÄNEET KESTÄVÄÄ ARKEA JO 119 VUOTTA Välitämme tietoa ja tarjoamme ratkaisuja kohtuulliseen kulutukseen

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS PUHTAUSPALVELUT

PALVELUSOPIMUS PUHTAUSPALVELUT PALVELUSOPIMUS PUHTAUSPALVELUT Ohjaava osa 1.1.2017 31.12.2017 Palveluosa 1.1.2017 31.12.2017 Hyväksymismerkinnät: Tekninen lautakunta 14.2.2017 Kaupunginhallitus Sisältö OHJAAVA OSA... 1 1. Sopimusosapuolet...

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2016 1 KÄYTTÖTALOUS LISÄTIETOJA: Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2648/00.01.03/2014 47 Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Hankinnat ja ympäristö

Hankinnat ja ympäristö Hankinnat ja ympäristö Markus Lukin Helsingin kaupungin ympäristökeskus 27.2.2008 27.2.2008 Markus Lukin 1 Miksi hankintojen ympäristöasiat tärkeitä? o Suorat ympäristövaikutukset vähenevät o Hankintojen

Lisätiedot

Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin?

Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin? Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin? 20/20 seminaari 21.3.2013 EkoCentria lyhyesti Kehittämisyksikkö, joka edistää kestävien valintojen toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa Rahoitukset maa- ja metsätalousministeriö,

Lisätiedot

CONDUS RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA

CONDUS RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA CONDUS RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA Tämän ympäristöohjelman tarkoituksena on auttaa Condus ry:tä huomioimaan ympäristönäkökulmat kaikessa toiminnassaan ja vähentämään näin omalta osaltaan ympäristön kuormitusta.

Lisätiedot

Ohjelman esittely. Tavoittele luomutähteä!

Ohjelman esittely. Tavoittele luomutähteä! Ohjelman esittely Tavoittele luomutähteä! Vapaasti mutta luotettavasti Portaat luomuun ohjelma on vapaaehtoinen Ohjelmaa ylläpitää Savon koulutuskuntayhtymä/ekocentria ensimmäinen vaihe käynnistyi vuonna

Lisätiedot

Lähiruokaviikot sekä Lähikeittiöhanke 2007 Mihin katseet seuraavaksi käännetään

Lähiruokaviikot sekä Lähikeittiöhanke 2007 Mihin katseet seuraavaksi käännetään Lähiruokaviikot sekä Lähikeittiöhanke 2007 Mihin katseet seuraavaksi käännetään Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 6.-7.11.2007 Liisanpuiston auditorio, PORI Lehtori, tiedottaja Irma Kärkkäinen

Lisätiedot

Ruokapalvelut: Energia ja vesi Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa

Ruokapalvelut: Energia ja vesi Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Ruokapalvelut: Energia ja vesi Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Sisällys 1. Kulutuksen seuranta 2. Ympäristösuunnitelma 3. Valaistus 4. Uusien keittiölaitteiden hankinta 5. Keittiön energiankulutuksen

Lisätiedot

ONNISTUU! LUOMU ON MAHDOLLISTA

ONNISTUU! LUOMU ON MAHDOLLISTA ONNISTUU! LUOMU ON MAHDOLLISTA Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi- ja luomuruoan käytön lisäämistä ja hankintaosaamista

Lisätiedot

ISS Ruokailupalvelujen tilannekatsaus. KeHa -koordinaattorikokous 21.3.2014

ISS Ruokailupalvelujen tilannekatsaus. KeHa -koordinaattorikokous 21.3.2014 ISS Ruokailupalvelujen tilannekatsaus KeHa -koordinaattorikokous 21.3.2014 Sisältö Pilotin kuulumiset Peruna Lähiruokaa logistiikan kautta Hankintaprosessi Tuotestrategia 2 Kruunupyy kuoripäällinen peruna

Lisätiedot

GreenViewer tilannekatsaus työpaikkani vihreydestä

GreenViewer tilannekatsaus työpaikkani vihreydestä GreenViewer tilannekatsaus työpaikkani vihreydestä 2009 Yhteistyössä Sivu 1 / 8 - Sisältö - 1. Yleistä tutkimuksesta... 3 1.1. Yleistä... 3 2. Tulokset... 4 Sivu 2 / 8 1. Yleistä tutkimuksesta 1.1. Yleistä

Lisätiedot

Kestävä kehitys kirjastoissa (3K)

Kestävä kehitys kirjastoissa (3K) Kestävä kehitys kirjastoissa (3K) kysely 1.-10.2.2012 Suomen yleisille kirjastoille ekologisen kestävyyden tilasta Leila Sonkkanen Suunnittelija Helsingin kaupunginkirjasto grafiikka Jouni Juntumaa Erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös innovatiivisista cleantech -hankinnoista. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 11.4.2013

Valtioneuvoston periaatepäätös innovatiivisista cleantech -hankinnoista. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 11.4.2013 Valtioneuvoston periaatepäätös innovatiivisista cleantech -hankinnoista Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 11.4.2013 Yleistä Periaatepäätös saatavilla www.tem.fi/cleantech Valmistelun päävastuussa

Lisätiedot

Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy Motiva 1

Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy Motiva 1 Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy 22.3.2017 Motiva 1 Mitä Motiva tekee? Valtionyhtiö Yhteiskunnallisesti vaikuttavat resurssitehokkuushankkeet julkishallinnolle,

Lisätiedot

TAMPEREEN ATERIAN YMPÄRISTÖOHJELMA

TAMPEREEN ATERIAN YMPÄRISTÖOHJELMA TAMPEREEN ATERIAN YMPÄRISTÖOHJELMA 12.12.2012 Sisällysluettelo 1. TAMPEREEN ATERIA LIIKELAITOS... 3 2. TAMPEREEN ATERIAN YMPÄRISTÖOHJELMAN VIITEKEHYS... 4 3. TAMPEREEN ATERIAN YMPÄRISTÖPÄÄMÄÄRÄT JA TOIMENPITEET...

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

Vastuullisuus hankinnoissa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Motiva 1

Vastuullisuus hankinnoissa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Motiva 1 Vastuullisuus hankinnoissa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy 22.3.2017 Motiva 1 Mitä Motiva tekee? Valtionyhtiö Yhteiskunnallisesti vaikuttavat resurssitehokkuushankkeet julkishallinnolle, ministeriöille ja

Lisätiedot

Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus. Irina Niinivaara 2015

Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus. Irina Niinivaara 2015 Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus Irina Niinivaara 2015 Kierrätys on (vain) osaratkaisu Kuvitus: Sopiva Design Jätelaki Etusijajärjestys: 1. Jätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun

Lisätiedot

TEKNINEN KESKUS graafinen ohjeisto

TEKNINEN KESKUS graafinen ohjeisto TEKNINEN KESKUS Joensuu on pyöräilykaupunki. Pidämme kevyen liikenteen väylät kunnossa ympäri vuoden, ja myös monet kaupungin työntekijät taittavat lyhyet työmatkansa virkafillareilla. KEHITTYVÄ JA INNOVATIIVINEN

Lisätiedot

Luomuruoan käyttö julkisissa keittiöissä, KALLISTAKO?

Luomuruoan käyttö julkisissa keittiöissä, KALLISTAKO? Luomuruoan käyttö julkisissa keittiöissä, KALLISTAKO? Parasta pöytään Pirkanmaalta Ti 18.02.2014 Esityksen kulku - Poliittinen ohjaus - Luomu ammattikeittiöissä nyt - Onko luomu oikeasti kallista? - Portaat

Lisätiedot

Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011. Kauniaisten kaupunki Pirjo Korpinen

Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011. Kauniaisten kaupunki Pirjo Korpinen Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011 Keskuskeittiö Villa Bredan keittiö Kaupungintalon keittiö Puhdistuspalvelut - 24 kiinteistön puhdistuspalvelut, 43298 m 2-87 % tuotetaan ostopalveluna Biojätteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/28 9.5.2012

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/28 9.5.2012 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2012 1 (5) historia Kaupunginhallitus 02.05.2012 492 Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: päättänee katsoa

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto Elina Oivanen

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto Elina Oivanen Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto 11.12.2017 Elina Oivanen Esimiestyön tutkinto Erikoisammattitutkinto Ohjaajatasolle jatkossa Lähiesimiestyön ammattitutkinto Ei osaamisaloja eikä

Lisätiedot

FinnClean Seminaari Tähtien sali

FinnClean Seminaari Tähtien sali PITÄVÄTKÖ PALVELUNTUOTTAJAN LAATULUPAUKSET? FinnClean 2011 26.10.2011 Seminaari Tähtien sali PITÄVÄTKÖ PALVELUNTUOTTAJAN LAATULUPAUKSET? MITÄ ON PYYDETTY TARJOUSPYYNNÖSSÄ? MITÄ TARJOAJA LUPAA TARJOUKSESSAAN?

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus TTS:N ORGANISAATIO TIIMIT KOULUTUSPÄÄLLIKÖT ESKO NOUSIAINEN rehtori/koulutusjohtaja TUKIPALVELUT HALLINTOPALVELUT (Talous

Lisätiedot

PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUALA OSAAMISTARJOTIN

PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUALA OSAAMISTARJOTIN PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUALA OSAAMISTARJOTIN 27.12.2018 1 Sisällys Perussiivouspalvelut... 2 Perussiivouspalvelujen perusteet... 2 Perussiivouspalvelujen pintamateriaalit... 2 Perussiivouspalvelujen

Lisätiedot

EKOHUOLTO+ Kustannustehokkaan kiinteistön täysihoito. 1 Lassila & Tikanoja Oyj

EKOHUOLTO+ Kustannustehokkaan kiinteistön täysihoito. 1 Lassila & Tikanoja Oyj EKOHUOLTO+ Kustannustehokkaan kiinteistön täysihoito 1 Lassila & Tikanoja Oyj TAVOITTEENA ENERGIATEHOKKUUS ENERGIATEHOKKUUDEN AVAIN ON ASENTEISSA JA OSAAMISESSA Ennakoiva kiinteistöhuolto: Ekohuolto koulutetut

Lisätiedot

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto 01.03.2016 01.03.2016 Rakennusteollisuus RT 2 RAKENNUSTEOLLISUUS RT RY:N TURVALLISUUSKANNAOTTO VUOSILLE 2016-2017

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta

Lisätiedot

MUISTILISTA. Oppilaitoksen arvot. Opetus. Toimintakulttuuri

MUISTILISTA. Oppilaitoksen arvot. Opetus. Toimintakulttuuri MUISTILISTA Oppilaitoksen arvot Miten kestävän kehityksen päämäärät näkyvät koulun arvoissa ja tehtävän määrittelyssä? Onko kestävän kehityksen arvoja kirjattu koulun toimintaajatukseen ja vuosikertomuksiin?

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015

KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017 Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 NYKYTILAN KUVAUS Palvelutuotantoalueet Kiinteistönhoito Rakennus- ja talotekniset korjaus- ja huoltotyöt Liikuntapaikkojen

Lisätiedot

Tapahtumaideoita Marttailuviikolle

Tapahtumaideoita Marttailuviikolle Tapahtumaideoita Marttailuviikolle 10.-16.9.2018 KUPIT JA KAPUSTAT KIERTOON -KIERRÄTYSTORI Ihmiset saavat noutaa mieleisiään ja tarvitsemiaan keittiötarvikkeita ilmaiseksi, pientä maksua vastaan tai tuo

Lisätiedot

TUTKIVA OPPIMINEN, HAVAINNOINTI: Tutustutaan ympäristömerkkeihin

TUTKIVA OPPIMINEN, HAVAINNOINTI: Tutustutaan ympäristömerkkeihin PERUSTELE VÄITTÄMÄT: Ympäristöystävällinen ruoka Ruokaa syödään päivittäin ja ruokavalinnoilla on suuri vaikutus ympäristöön. Tutustutaan erilaisiin tapoihin vähentää oman syömisen ympäristökuormitusta.

Lisätiedot

Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi

Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi Ekokompassi pk-yrityksille, julkisille toimijoille ja yleisötapahtumille suunnattu kevennetty ympäristöjärjestelmä sen avulla voidaan

Lisätiedot

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen?

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Matti Hellgrén Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija Talokeskus Yhtiöt Oy!"#$%&'%(')*+,-.)/0)$1)%$1'&2134)5$%")."25$"")"'3"1.(1,5"6"#7&#(3.")5")$+5&#83'.$5")

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖOHJELMAN

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖOHJELMAN TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖOHJELMAN 0 TOIMENPIDE AIKA- TAULU VASTUU- HENKILÖ / YKSIKKÖ TOTEUTUMA JATKO- SUUNNI- TELMAT VALMIS YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ Raportoidaan ympäristöohjelman toteutumisesta

Lisätiedot

Metsä Tissue Oyj ı 10/2014 ı 1

Metsä Tissue Oyj ı 10/2014 ı 1 Metsä Tissue Oyj ı 10/2014 ı 1 SAGA ja Metsä Tissue Yksi maailman johtavista tiivispaperin valmistajista SAGA-valikoimaan kuuluvat korkealaatuiset leivin- ja ruoanlaittopaperit koti- ja ammattikeittiöihin

Lisätiedot

ENNAKOINNILLA MENESTYSTÄ - Keski-Suomen ruokaketjun tulevaisuus työpaja Tuija Sinisalo

ENNAKOINNILLA MENESTYSTÄ - Keski-Suomen ruokaketjun tulevaisuus työpaja Tuija Sinisalo ENNAKOINNILLA MENESTYSTÄ - Keski-Suomen ruokaketjun tulevaisuus työpaja 20.2.2018 Tuija Sinisalo Poprasus, kasvis&kala,scene-prot Viime aikoina on paljon käyty keskustelua kasvisruuan edistämisestä ja

Lisätiedot

Käytännön ohjeita elintarvikkeiden hankintaoppaasta

Käytännön ohjeita elintarvikkeiden hankintaoppaasta Käytännön ohjeita elintarvikkeiden hankintaoppaasta Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari 22.3.2017 Sari Väänänen sari.vaananen@sakky.fi NYT Tuotekehitystä ja hankintaosaamista hanke Valtakunnallinen

Lisätiedot

[Tiedoston alaotsikko]

[Tiedoston alaotsikko] [Tiedoston alaotsikko] YMPÄRISTÖSUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo Lämmönkulutus... 3 Sähkönkulutus... 3 Veden kulutus... 4 Hankinnat... 4 Materiaalikulutus... 5 Jätteet... 6 Kuljetukset ja liikenne... 8 Ympäristösuunnitelman

Lisätiedot

Kannattava ruokatuotanto, sesonkituotteiden hyödyntäminen, lähi- ja luomuruoka

Kannattava ruokatuotanto, sesonkituotteiden hyödyntäminen, lähi- ja luomuruoka Kannattava ruokatuotanto, sesonkituotteiden hyödyntäminen, lähi- ja luomuruoka Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijatiimi Edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa, mm. lähi-

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpitopäivät Hämeenlinna, Rantasipi Aulanko

Kiinteistöjen ylläpitopäivät Hämeenlinna, Rantasipi Aulanko Kiinteistöjen ylläpitopäivät Hämeenlinna, Rantasipi Aulanko 2.2-3.2.2017 Kiinteistön ylläpidon laadunhallinta Kiinteistöpäällikkö Petteri Kontro Jyväskylän Tilapalvelun toimintaorganisaatio Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa Tekninen lautakunta 27 23.04.2015 Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa 154/02.07.01/2015 266/02.07.01/2012 Tekla 61 Kiinteistöjen käyttäjien ja ylläpitäjien välillä on ollut

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Vs. liikelaitoksen johtaja Päivi Takkinen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht. 33 083 062 euroa. Uusina asiakaskohteina

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiruoasta

Elinvoimaa lähiruoasta Elinvoimaa lähiruoasta BioVirrat Alueen yrityksiltä ja elinkeinoelämän toimijoilta tullut vahva viesti, että kehittämistoimintaa ja koulutusta pitää suunnata jo alueella oleviin luontaisiin vahvuuksiin

Lisätiedot

LAHDEN ATERIA. Pienin askelin kohti ekologisempaa Ateriaa Tuulia Pelli

LAHDEN ATERIA. Pienin askelin kohti ekologisempaa Ateriaa Tuulia Pelli LAHDEN ATERIA Pienin askelin kohti ekologisempaa Ateriaa 13.9.2010 Tuulia Pelli 1 (7) Sisällys Ekologisuus osana arkea Lahden Aterian toiminnassa... 2 Pienin askelin kohti ekologista Ateriaa... 3 Hiiliystävällinen

Lisätiedot

Pieni osa palvelutuotannosta muodostuu kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tarpeisiin liiketaloudellisin perustein tuotettavista palveluista.

Pieni osa palvelutuotannosta muodostuu kuntalaisten ja muiden asiakkaiden tarpeisiin liiketaloudellisin perustein tuotettavista palveluista. TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Tilivelvollinen: vs. teknisen keskuksen johtaja Juha Lemmetyinen 1.1 31.1.2018 teknisen keskuksen johtaja Tero Toivanen 1.2. 31.12.2018 Toimielimen toiminnan kuvaus Tekninen

Lisätiedot

Lähis-opas julkisille keittiöille

Lähis-opas julkisille keittiöille Lähis-opas julkisille keittiöille Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat -seminaari 22.3.2017 Helsinki Kirsi Viljanen Lähiruokakoordinaattori Maa- ja metsätalousministeriö www.mmm.fi/lahiruoka lahiruokaohjelma.blogspot.fi

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS HYVINVOINTIPALVELUT/ Lasten ja nuorten palvelut / Varhaiskasvatus

PALVELUSOPIMUS HYVINVOINTIPALVELUT/ Lasten ja nuorten palvelut / Varhaiskasvatus PALVELUSOPIMUS 2017 HYVINVOINTIPALVELUT/ Lasten ja nuorten palvelut / Varhaiskasvatus & TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT/Kiinteistöpalvelut/Ruokapalvelut Ohjaava osan voimassaolo 1 vuosi Palveluosan voimassaolo

Lisätiedot

Miten pääsen tapaturmataajuudessa tasolta 100 tasolle 50? Tom Johnsson Tapaturva Oy

Miten pääsen tapaturmataajuudessa tasolta 100 tasolle 50? Tom Johnsson Tapaturva Oy Miten pääsen tapaturmataajuudessa tasolta 100 tasolle 50? Tom Johnsson Rakennustuoteteollisuuden työturvallisuusseminaari 19.5.2015 Käytännön työkaluja turvallisuustyöhön: Miten pääsen tapaturmataajuudessa

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Johdon työturvallisuussitoumus ja turvallisen työn periaatteet

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Johdon työturvallisuussitoumus ja turvallisen työn periaatteet Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Johdon työturvallisuussitoumus ja turvallisen työn periaatteet Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksessa vahvistettu 19.6.2012 Johdon työturvallisuussitoumus Meidän yrityksessämme:

Lisätiedot

#omailmastokokous

#omailmastokokous Järjestä yrityksessäsi Oma ilmastokokous ja nosta organisaatiosi edelläkävijöiden joukkoon! Nykyaikainen yritys huolehtii toimintaympäristönsä hyvinvoinnista ja kantaa vastuunsa ympäristöstä. Konkreettisiin

Lisätiedot

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Terveiden tilojen vuosikymmen seminaari 17.4.2018 Kuopio, Itä-Suomen aluehallintovirasto Yli-insinööri Katja Outinen Lainsäädäntö luo puitteet terveellisille

Lisätiedot

Arkea & Lagerblad Foods. Tuotekehitysyhteistyö. Paula Juvonen 1.4.2014

Arkea & Lagerblad Foods. Tuotekehitysyhteistyö. Paula Juvonen 1.4.2014 Arkea & Lagerblad Foods Tuotekehitysyhteistyö Paula Juvonen 1.4.2014 Arkea asiakkaan kanssa 2.4.2014 1 Arkea (Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy) Aloitti toimintansa 1.1.2012 Omistajana Turun kaupunki ja

Lisätiedot

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Mitä voin yrittäjänä hyötyä? Turvallisuus ei ole stabiili asia, joka voidaan käyttöönottaa tai saavuttaa. Se on luotava ja ansaittava

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Ravintolapalveluiden ympäristöohjelma

Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Ravintolapalveluiden ympäristöohjelma Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Ravintolapalveluiden ympäristöohjelma Sisällysluettelo Johdanto... 3 Salpauksen Ravintolapalvelut... 3 Ympäristöarvot... 3 Sosiaalinen vastuu... 3 Miten meillä toimitaan...

Lisätiedot

Ruokaketjun kiertotalous - vaikutus maatiloihin. KTT, HM Ville Tuomi

Ruokaketjun kiertotalous - vaikutus maatiloihin. KTT, HM Ville Tuomi Ruokaketjun kiertotalous - vaikutus maatiloihin KTT, HM Ville Tuomi 11.10.2018 Mitä kiertotalous on? resurssitehokkuuden lisääminen ja jätteiden vähentämistä koko tuotetun tavaran elinkaaren ajan kestävää

Lisätiedot

Kansalliset tavoitteet kestäville ympäristö- ja energiaratkaisujen hankinnoille. Kestävien hankintojen vuosiseminaari 1.4.2014 Taina Nikula, YM

Kansalliset tavoitteet kestäville ympäristö- ja energiaratkaisujen hankinnoille. Kestävien hankintojen vuosiseminaari 1.4.2014 Taina Nikula, YM Kansalliset tavoitteet kestäville ympäristö- ja energiaratkaisujen hankinnoille Kestävien hankintojen vuosiseminaari 1.4.2014 Taina Nikula, YM Vuonna 2050 tarvitaan ainakin kaksi planeettaa? 1900 2002

Lisätiedot

Mahdollisuuksien lähiruoka julkisissa keittiöissä

Mahdollisuuksien lähiruoka julkisissa keittiöissä Mahdollisuuksien lähiruoka julkisissa keittiöissä Anni-Mari Syväniemi, ruokakulttuuriasiamies Maaseutuyrittäjyyslinja, MTK 1 Julkiset ruokapalvelut Suomessa merkittävässä roolissa ravitsemusosaamiselle

Lisätiedot

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan

Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Espoo Catering -liikelaitos Kohokohtia arjesta juhlaan Haluamme palvella asiakkaitamme Espoo Catering -liikelaitos järjestää Espoon kaupungin ateriapalvelut. Palveluhenkiset alan ammattilaiset tuottavat

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

YHTEISKUNTAVASTUUVIESTINTÄ 2015

YHTEISKUNTAVASTUUVIESTINTÄ 2015 Turvallisen hoivan ja huolenpidon palvelutalo YHTEISKUNTAVASTUUVIESTINTÄ 2015 Hopearannan palvelutalo on 55-paikkainen vanhusten palvelutalo, joka tarjoaa laadukkaita ja yksilöllisiä hoiva- ja hoitopalveluja.

Lisätiedot

Oppilaitoksessa on selvitetty materiaalien kulutuksen ja jätteiden vähentämisen keinoja.

Oppilaitoksessa on selvitetty materiaalien kulutuksen ja jätteiden vähentämisen keinoja. 3) YLLÄPITOTOIMINNOT Oppilaitos: Yhteyshenkilö: Päivämäärä: 3.1 MATERIAALIEN KÄYTTÖ JA HANKINNAT KRITEERI 36: Materiaalien kulutuksen ja jätteiden syntymisen vähentämisen keinoja on selvitetty, ja selvitysten

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun

Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun Makuaakkoset-diplomi on päiväkodeille myönnettävä tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän päiväkotiruokailun edistämisestä.

Lisätiedot