Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Hyötypaperi Oy:n hakemukseen ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Hyötypaperi Oy:n hakemukseen ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamisesta"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Hyötypaperi Oy:n hakemukseen ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamisesta 1176/ /2015 KH 455 Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan lausunto : SEUYMPLA 143 ympäristötarkastaja Sara Piutunen puh Etelä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt lausuntoa Hyötypaperi Oy:n, Palosuonkatu 12, Lappeenranta ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamista koskevassa asiassa. Ympäristölupapäätöksen on myöntänyt Kaakkois-Suomen Ely-keskus Päätöksen mukaan alueella voidaan ottaa vastaan jätejakeita enintään noin t/a, josta vaarallisia jätteitä saa olla noin t/a. Tuotantoyksikön toiminnan luonne ja laajuus eivät ole viime vuosina oleellisesti muuttuneet. Materiaalien kokonaiskäsittelymäärässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tuotanto käsittää vastaanotetun keräyspaperin ja -pahvin, konttorikeräyspaperin, nestepakkauskartongin, keräyskartongin, teollisuuden kuituhylyn, teollisuuden ja kaupan muovihylyn lajittelun ja paalauksen laatujen mukaisesti sekä varastoinnin lähetystä varten. Giljotiinileikkurilla leikataan paperi-, kartonki- ja muovirullat sisähylsyjen irrottamiseksi. Yksikössä otetaan vastaan, varastoidaan ja toimitetaan hyötykäyttöön purkupuuta, erilliskerättyä energiajaetta, kierrätysmetallia, romuajoneuvoja, keräyslasia, kiviainesta, sähkö- ja elektroniikkaromua. Vaarallisia jätteitä otetaan vastaan ja varastoidaan asianmukaisesti keräysastioissa, konteissa tai erillisissä säiliöissä, jotka toimitetaan jatkokäsittelyyn luvan mukaisiin laitoksiin. Erilliskerättyjä pakkauksia, jotka sisältävä biojätettä, on siirtokuormattu vuodesta 2012 lähtien. Nykyisen tiedon mukaan toimintaan ei ole tulossa merkittäviä muutoksia. Toiminnan laajuus huomioon ottaen toiminnanharjoittaja esittää, että nyt käytössä olevat järjestelyt vesien käsittelyyn ovat

2 riittävät. Lausunto, kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena Jätteenkäsittelytoiminnasta on aiheutunut ajoittain ympäröivän alueen roskaantumista. Lupamääräystä 24 (kirjanpito ja raportointi) tulee täydentää siten, että kirjanpidon tulee sisältää merkinnät ympäröivien alueiden roskaantumisen tarkistamisesta ja siivoamisesta. Lupamääräyksen 6 mukaista aitaamisvelvoitetta tulisi tarkentaa mm. aidan tyypin, tiiveyden ja korkeuden osalta. Ajoittain aidan vieressä sijaitsevat varastokasat ovat aitaa korkeammalla, jolloin roskat voivat lentää aidan ulkopuolelle. Alueella on tapahtunut energiajätevarastojen tulipalo. Päätökseen tulee lisätä määräys poikkeuksellisten tilanteiden riskiarviointiin liittyvän varautumissuunnitelman laatimisesta. Suunnitelmassa tulee esittää mm. palotilanteiden ennaltaehkäisyyn sekä sammutusvesien hallintaan liittyvät toimenpiteet. Vuosina lähialueelta on tullut yhteydenottoja, joiden mukaan suuret naakkaparvet liikkuvat alueella biojätettä sisältävän jätemateriaalin houkuttelemina aiheuttaen merkittävää vahinkoa läheisille viljapelloille. Tämän perusteella biojätettä sisältävän jätemateriaalin varastointitapojen riittävät suojaukset tulee selvittää. Lausunto, kunnan terveydensuojeluviranomaisena Ei lisättävää ylläesitettyyn ympäristönsuojeluviranomaisena annettuun lausuntoon. Yj vs. Ympla Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta päättää antaa ylläesitetyn mukaiset lausunnot Etelä-Suomen aluehallintovirastolle koskien Hyötypaperi Oy:n ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamishakemusta. Hyväksyttiin. Teknisen lautakunnan lausunto : TEKLA 396 tekninen johtaja vs. Pasi Leimi, puh yleiskaava-arkkitehti Marjo Saukkonen, puh Etelä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt Lappeenrannan kaupungin lausuntoa Hyötypaperi Oy:n hakemuksesta, joka koskee

3 jätteiden ja ongelmajätteiden käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamista (ESAVI/370/04.08/2013). Lausunto on pyydetty toimittamaan ensisijaisesti sähköistä muistutuslomaketta käyttäen aluehallintovirastoon mennessä. Hyötypaperi Oy:n toimipaikka sijaitsee Lappeenrannassa osoitteessa Palosuonkatu 12, kiinteistöillä , ja Kuvaus toiminnasta Hyötypaperi Oy:n Lappeenrannan tuotantoyksikössä käsitellään keräysmuovia, -paperia, -pahvia, -kartonkia, teollisuuden kuituhylkyä ja -rullia. Näitä materiaaleja lajitellaan, paalataan paalaimella, varastoidaan ja toimitetaan hyödynnettäväksi raaka-aineena. Tuotantohallissa on paalaamiseen tarvittava paalauskone kuljettimineen. Kuituhylky ja -rullat murskataan siirrettävällä murskaimella ennen paalausta. Yksikössä otetaan vastaan, lajitellaan, varastoidaan ja toimitetaan hyödynnettäväksi romuajoneuvoja, kierrätysmetallia, biojaetta, keräyslasia, kiviainesta, sähkö- ja elektroniikkaromua, vaarallisia jätteitä, purkupuuta sekä energiajaetta. Lajiteltu ja käsitelty materiaali varastoidaan irtonaisena, paalattuna tai pakattuna materiaalin vaatimusten mukaisesti. Materiaalit toimitetaan hyödynnettäväksi materiaalina tai energiana. Alueella siirtokuormataan myös biojätettä ja yhdyskuntajätettä. Kiviaineksia ja betonijätettä hyödynnetään alueen maarakentamisessa. Materiaalien siirtelyyn ja kuormauksiin käytetään trukkeja sekä pyöräkuormaajia. Yksikössä toimitaan arkipäivisin kahdessa tai tarvittaessa kolmessa vuorossa. Toimintaa on osittain myös viikonloppuisin. Ympäristöluvan mukaan jätteiden käsittelylaitoksella voidaan ottaa vastaan ja käsitellä hakemuksessa mainittuja jätteitä vuosittain enintään noin tonnia, joista ongelmajätteitä saa olla noin tonnia. Materiaalin kokonaismäärässä ja toiminnassa ei hakemuksen mukaan ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Maankäyttö ja kaavatilanne Alueella on voimassa Etelä-Karjalan maakuntakaava (YM ). Hyötypaperi Oy:n laitos sijoittuu maakuntakaavan

4 tuotantotoiminnan ja palveluiden alueelle (TP-1) ja kaivosteollisuuden alueelle (T-1). Alueella on voimassa keskustaajaman yleiskaava (KV ) ja Hanhijärventien osayleiskaava (KV ). Hyötypaperi Oy:n toiminta sijoittuu pääosin maanläjitysalueelle (ELM). Eteläosa alueesta on yleiskaavan erityisalueella (E-1): ELM Maanläjitysalue. Alue varataan ylijäämämaiden läjitykseen kaupunginhallituksen hyväksymän läjitys- ja maisemasuunnitelman mukaisesti. Alue on kunnostettava ja istutettava läjitystoiminnan päätyttyä hyväksytyn maisemasuunnitelman edellyttämällä tavalla. Läjitys- ja maisemasuunnitelmassa tulee ottaa huomioon alueen virkistyskäyttö läjityksen päätyttyä. E-1 Erityisalue. Alue varataan kaivoksen sivutuotteiden läjitys- ja varastoalueeksi. Suojaviheralueiden (EV) vastaisille rajoille tulee rakentaa maavalli läjityksen yhteydessä. Maavalli tulee maisemoida vähintään 30 metrin leveydeltä mitattuna läjitysalueen (EL-1) rajasta. Voimassa olevassa asemakaavassa Hyötypaperi Oy:n toiminta-alueesta suurin osa sijoittuu liike-, toimisto-, teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueelle (KTT), jolla sallitaan avovarastointia ja jolle ei saa sijoittaa päivittäistavaramyymälää. Eteläisin osa Hyötypaperin alueesta on asemakaavattomalla alueella. Hyötypaperi Oy:n toiminta-alue kuuluu parhaillaan laadittavana olevan Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaavan 2030 eteläisen osa-alueen 2. vaiheeseen. Vuoden 2012 alussa nähtävillä olleessa eteläisten alueiden osayleiskaavaluonnoksessa Hyötypaperin alue oli osoitettu liike-, toimisto- ja teollisuusrakennusten alueeksi (KTT) eteläisimmän osan sijoittuessa erityisalueelle (E). Tuotantoyksikön ympärille on osoitettu yleiskaavassa ja nähtävillä olleessa eteläisten alueiden osayleiskaavaluonnoksessa pääasiassa teollisuus-, työpaikka- ja erityisaluetta, joka liittyy Ihalaisen kalkkikaivoksen toimintaan. Lähimmät asuinkiinteistöt ovat noin 350 metrin päässä. Nähtävillä olleessa eteläisten alueiden osayleiskaavaluonnoksessa osoitettuun lähimpään asuinalueeseen on etäisyyttä noin 900 metriä. Lausunto Hyötypaperi Oy on jättänyt aluehallintovirastolle hakemuksen, joka

5 koskee jätteiden ja ongelmajätteiden käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamista (ESAVI/370/04.08/2013). Hakemuksen mukaan Hyötypaperi Oy:n toiminta kiinteistöillä , ja (Palosuonkatu 12) jatkuu eikä materiaalin kokonaismäärässä ja toiminnassa hakemuksen mukaan ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Hyötypaperi Oy:n hakemuksen mukaiselle toiminnalle ei ole maankäytöllistä eikä kaavallista estettä. (Saukkonen, Leimi) Pöytäkirjanote on muilta osin nähtävänä kokouksessa. Tj vs. Tekla Tekninen lautakunta päättää antaa edellä olevan lausunnon kaupunginhallitukselle. Hyväksyttiin. Lausuntopyyntö ja kuulutus ovat nähtävänä asiakirjoissa. (JW) Kj Kh Kaupunginhallitus saattaa edellä olevat lausunnot Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tiedoksi ja huomioon otettavaksi Hyötypaperi Oy:n ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista koskevassa asiassa ja toteaa, ettei hakemukseen ole muuta lausuttavaa. Hyväksyttiin.

Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Leimi Pasi (Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja)

Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Leimi Pasi (Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja) Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö jätteiden ja vaarallisten jätteiden käsittelytoiminnan muuttamista koskevaan Hyötypaperi Oy:n ympäristölupahakemuksen (Palosuonkatu 12) Liittyy asiahallinnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.05.2015 Sivu 1 / 1 1802/11.01.00/2015 48 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ympäristöluvan muutoshakemuksesta, Delete Finland Oy:n siirtokuormausasema, Juvanmalmintie 18

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Kaupunginhallitus 237 19.05.2014 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle UPM Kymmene Oyj:n hakemukseen Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2 asetetun määräajan pidentämiseksi 507/11.01.01.01/2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (5) 415 Lausunto Helsingin Energian Munkkisaaren huippu- ja varalämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamisesta ja toiminnan muuttamisesta HEL 2014-002841

Lisätiedot

Ympäristöministeriön lausuntopyyntö valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista

Ympäristöministeriön lausuntopyyntö valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista Kaupunginhallitus 92 07.03.2016 Ympäristöministeriön lausuntopyyntö valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista 47/11.05.00/2016 KH 92 Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040

Lisätiedot

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Lassila & Tikanoja Oyj:n ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamista koskevaan hakemukseen

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Lassila & Tikanoja Oyj:n ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamista koskevaan hakemukseen Kaupunginhallitus 283 30.06.2014 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Lassila & Tikanoja Oyj:n ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamista koskevaan hakemukseen 673/11.01.00.01/2014 KH

Lisätiedot

Katso myös: KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO KYMENLAAKSON JÄTETASEKAAVIO ETELÄ-KARJALAN JÄTETASEKAAVIO

Katso myös: KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO KYMENLAAKSON JÄTETASEKAAVIO ETELÄ-KARJALAN JÄTETASEKAAVIO Yhdyskuntajätteiden jätetase (t) v. 2010 KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO Käsittely Jätejae KAS (%) Kymenlaakso (%) Etelä-Karjala (%) TARJONTA T Yhdyskuntaperäinen sekajäte 27240 22,2 4743 5,8 22497 55,4

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2014 1 (8) Kaupunginhallitus Ryj/1 26.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2014 1 (8) Kaupunginhallitus Ryj/1 26.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2014 1 (8) 621 Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö Tmi Osa- Tattiksen ympäristölupahakemuksesta (ESAVI/555/04.2010) HEL 2014-004885 T 11 01 00 00 Lausunto

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/1940/2014 VP 64/10.12.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTI 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1640 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Ryj/1 26.5.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Ryj/1 26.5.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) Päätöshistoria Ympäristölautakunta 06.05.2014 154 ESAVI/555/04.08/2010 Lausunto Hakija Ympäristölautakunta päätti antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki.

ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (8) Päiväys 1.2.2013 LAIHIANRANNAN ASEMAKAAVA 41 LAIHIA ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki. Tekninen toimi Kaavoitus PL 38,

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Lausunto 1(3) Kaupunkisuunnittelu

Kouvolan kaupunki Lausunto 1(3) Kaupunkisuunnittelu Kouvolan kaupunki Lausunto 1(3) Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ympäristölupavastuualue PL 150, 13101 Hämeenlinna ymparistoluvat.etela@avi.fi Viite: lausuntopyyntö 23.5.2017 Dnro ESAVI/4610/2017 Kouvolan

Lisätiedot

Katso myös: KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO KYMENLAAKSON JÄTETASEKAAVIO ETELÄ-KARJALAN JÄTETASEKAAVIO

Katso myös: KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO KYMENLAAKSON JÄTETASEKAAVIO ETELÄ-KARJALAN JÄTETASEKAAVIO Yhdyskuntajätteiden jätetase (t) v. 212 KAAKKOIS-SUOMEN JÄTETASEKAAVIO Käsittely Jätejae KAS (%) Kymenlaakso (%) Etelä-Karjala (%) TARJONTA T Yhdyskuntaperäinen sekajäte 26 8 23, 3 31 4,3 22 978 54,5 TARJONTA

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 Tekninen lautakunta 100 01.04.2015 Kaupunginhallitus 154 07.04.2015 Kaupunginhallitus 284 06.07.2015 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 588/10.02.03.00/2014 TEKLA 100

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti)

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti) Tekninen lautakunta 94 19.03.2014 Kaupunginhallitus 131 24.03.2014 Kaupunginhallitus 235 19.05.2014 Kaupunginvaltuusto 44 02.06.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje Kaupunginhallitus 491 09.10.2017 Lappeenrannan kaupungin lausunto Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n Liikennevirastolle tekemästä Saimaan kanavan rantametsien luonnonsuojeluhanke-esityksestä

Lisätiedot

3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat:

3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat: Etelä-suomen aluehallintovirasto Yrnpaistölupavaskaiakie Yinpäistaililarkastaja Kai Ratilainen SigerJaarfn katu 15 13100 Hätneenfma Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna 3 0, 05. 2013 DNRO ESAVI/

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee Paperinkeräys

Ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee Paperinkeräys Etelä-Suomi Päätös Nro 6/2011/2 Dnro ESAVI/628/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee Paperinkeräys Oy:n Lahden laitoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (9) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (9) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2015 1 (9) 904 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Destamatic Oy:n Kyläsaaren jätteiden lajittelu- ja siirtokuormausaseman toiminnan muuttamista koskevasta ympäristölupahakemuksesta

Lisätiedot

Lausunto Sunshine Kaidi (Finland) New Energy Co Oy Kemin biopolttoainejalostamon ympäristö- ja vesitalousluvasta

Lausunto Sunshine Kaidi (Finland) New Energy Co Oy Kemin biopolttoainejalostamon ympäristö- ja vesitalousluvasta Lausunto Sunshine Kaidi (Finland) New Energy Co Oy Kemin biopolttoainejalostamon ympäristö- ja vesitalousluvasta 33/11.01.00/2017 Ympäristöjaosto 19.10.2017 81 Valmistelu: ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö

Lisätiedot

Päätös. Nro 7/2011/2 Dnro ESAVI/220/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Nro 7/2011/2 Dnro ESAVI/220/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen Päätös Etelä-Suomi Nro 7/2011/2 Dnro ESAVI/220/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2011 ASIA Tramel Oy:n ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Lahden toimipisteen ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.12.2013 Sivu 1 / 1 1137/11.01.00/2013 Ympäristölautakunta 25 21.3.2013 114 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Ekokem-Palvelut Oy:n ympäristölupahakemuksesta, joka koskee hiekanpesu-

Lisätiedot

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS

TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Lausunto Remeo Oy ympäristölupahakemuksesta Pajarilan Hyötyjätekeskus. Esittelijä: Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen

Lausunto Remeo Oy ympäristölupahakemuksesta Pajarilan Hyötyjätekeskus. Esittelijä: Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen Lausunto Remeo Oy ympäristölupahakemuksesta Pajarilan Hyötyjätekeskus Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1885/11.01.00.04/2018 Esittelijä: puh. Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen 040 081 5284 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Jussi Jääoja, Tuomo Sirkiä KÄSITTELYVERSIO 10042012 18 (33) LAUSUNNOT 1. Rakennuslautakunta 16.3.2012 Dnro HAMINA: 393 /2011 22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

Koskenheimo Ky, Louhijantie 10, 48220 KOTKA

Koskenheimo Ky, Louhijantie 10, 48220 KOTKA 1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Dnro KAS-2005-Y-305-111 Annettu julkipanon jälkeen 25.10.2005 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta. LUVAN HAKIJA Koskenheimo Ky,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 276 Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin kaupungin liikuntaviraston hakemuksesta HEL 2012-014235 T 11 01 01 Viite: Dnro ESAVI/165/04.09/2012

Lisätiedot

Kokoushuone Sorjonen, kaupungintalo 2. krs, Villimiehenkatu1

Kokoushuone Sorjonen, kaupungintalo 2. krs, Villimiehenkatu1 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 3/2018 1 AIKA 10.4.2018 klo 17:00 PAIKKA Kokoushuone Sorjonen, kaupungintalo 2. krs, Villimiehenkatu1 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 34/2012 1 (7) Kaupunginhallitus Ryj/1 1.10.2012

Helsingin kaupunki Esityslista 34/2012 1 (7) Kaupunginhallitus Ryj/1 1.10.2012 Helsingin kaupunki Esityslista 34/2012 1 (7) Päätöshistoria Ympäristölautakunta 18.09.2012 275 HEL 2011-006220 T 11 01 00 00 ESAVI/173/04.08/2012, ESAVI/174/04.08/2012 Päätös Laitosten sijainti Aikaisemmat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (5) 301 Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin Energian hakemuksesta (Hanasaari B) HEL 2013-016184 T 11 01 00 00 Viite: Dnro:t 1) ESAVI/135/04.08/2013

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,

Lisätiedot

ROMUNKÄSITTELYLAITOS. Raahen Romu Oy SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA

ROMUNKÄSITTELYLAITOS. Raahen Romu Oy SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA ROMUNKÄSITTELYLAITOS Raahen Romu Oy SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA 28.4.2015 Raahen Romu Oy / Seuranta ja tarkkailusuunnitelma 28.4.2014 1/4 1. Laitokselle käsiteltäviksi hyväksyttävät materiaalit Raahen

Lisätiedot

Lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Valtatie 13, Lappeenranta-Nuijamaa parantamista koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta

Lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Valtatie 13, Lappeenranta-Nuijamaa parantamista koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Kaupunginhallitus 397 29.09.2014 Lausunto Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Valtatie 13, Lappeenranta-Nuijamaa parantamista koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 1464/11.01.00.03/2013 KH

Lisätiedot

Lausunto aluehallintovirastolle Lassila & Tikanojan Äänekosken Teollisuuskadun toimipisteen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamisesta

Lausunto aluehallintovirastolle Lassila & Tikanojan Äänekosken Teollisuuskadun toimipisteen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamisesta Ympäristölautakunta 32 27.04.2016 Lausunto aluehallintovirastolle Lassila & Tikanojan Äänekosken Teollisuuskadun toimipisteen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamisesta 248/11.01.00.01/2016 YMPL 32

Lisätiedot

Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, eteläinen osa-alue Vaihe 1

Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, eteläinen osa-alue Vaihe 1 Tekninen lautakunta 218 29.06.2016 Kaupunginhallitus 308 11.07.2016 Kaupunginhallitus 318 15.08.2016 Kaupunginhallitus 492 14.11.2016 Kaupunginvaltuusto 123 28.11.2016 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN YLEISKAAVAN 2015 MUUTOS, TEOLLISUUSTIEN JA ALAKORKALONTIEN VARRESSA OLEVAT TYOPAIKKA ALUEET Osallistumis ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue: Alustava suunnittelualue

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n biokaasulaitoksen ympäristölupahakemuksesta

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n biokaasulaitoksen ympäristölupahakemuksesta Kaupunginhallitus 388 26.09.2016 Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n biokaasulaitoksen ympäristölupahakemuksesta 787/11.01.00.01/2016 KH 388 Kaupunginsihteeri

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS 2008 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Vaalassa Liite 62,

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Vaalassa Liite 62, 1 VAALAN KUNTA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Vaalassa 31.5.2017 Liite 62, 29.5.2017 ASIA Ympäristönsuojelulain 27 :n mukainen YMPÄRISTÖLUPA, joka koskee Vaalan kunnan teknisen osaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (7) Asia tulisi käsitellä 15.4.2014 138 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Lassila & Tikanoja Oy:n ympäristölupa-asiassa HEL 2013-006632 T 11 01 00 00 ESAVI/292/04.08/2011

Lisätiedot

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa.

Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa. Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 21.12.2016 Ympäristölupa/Tilausliikenne Ola Mäensivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 Tilausliikenne Ola Mäensivu on 4.11.2016 toimittanut Pomarkun kunnan rakennus-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.01.2017 Sivu 1 / 1 3777/2016 11.01.00 Ympäristölautakunta 89 6.10.2016 5 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös koskien NCC Industry Oy:n asfalttiaseman toimintaa,

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 376/11.01.00/2014 29 Espoon kaupungin ja ympäristönsuojeluviranomaisen lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Anodisointi Janster Oy:n pintakäsittelylaitoksen

Lisätiedot

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 23.9.2015 29.9.2015 1 Hankkeen sijainti ja laajuus Hanke koskee n. 15 ha:n

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.01.2017 Sivu 1 / 1 1502/2015 11.01.00 6 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös lupamääräysten tarkistamisesta, Kuljetus Team Virtanen Oy, Juvanmalmintie 21 A Valmistelijat

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/583/10.02.03/2014 VP 9/17.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1643 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/202/2016 VP 6/17.2.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FINPYYN (81.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 14 TONTTIA 1 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1671 1. OSOITE Finpyyntie 11 29600 Noormarkku 2. ALOITE

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJA Huurinainen Oy Elementtitie Kajaani. LUPAPÄÄTÖS Nro 10/2014/1 Dnro PSAVI/8/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.

ASIA. LUVAN HAKIJA Huurinainen Oy Elementtitie Kajaani. LUPAPÄÄTÖS Nro 10/2014/1 Dnro PSAVI/8/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.2. 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 10/2014/1 Dnro PSAVI/8/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.2014 ASIA Betonitien rakennusjätteen varastointi, lajittelu ja käsittelylaitoksen ympäristölupapäätöksen lupamääräysten

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 175 :n mukainen määräys jätemateriaalin vastaanottamisen kieltämiseksi (Savelan maansiirto)

Ympäristönsuojelulain 175 :n mukainen määräys jätemateriaalin vastaanottamisen kieltämiseksi (Savelan maansiirto) Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta 43 14.04.2015 Ympäristönsuojelulain 175 :n mukainen määräys jätemateriaalin vastaanottamisen kieltämiseksi (Savelan maansiirto) 134/11.01.00.02.03/2015 SEUYMPLA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2798/2015/10.02.03 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIKKULAN (24.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 14 TONTTIA 1 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1675 1. OSOITE Raumanjuovantie 2 28100 Pori 2. ALOITE Tactic

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 06.10.2016 Sivu 1 / 1 1137/2013 11.01.00 88 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Ekokem-Palvelu Oy:n ympäristölupahakemus koskien Juvanmalmin jätteenkäsittelylaitoksen toiminnan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh

Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Kaupunginhallitus 114 17.03.2014 Lausunto ympäristönsuojelulain mukaisesta Pajarilan Autopurkaamo Oy:n toiminnan muutosta koskevasta hakemuksesta ja Onnenpojat Oy:n jätteenkäsittelylaitoksen toiminnan

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos VASTINEET Alla on esitetty Yrittäjäntien asemakaavan ehdotuksesta saatujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä

Lisätiedot

YMPA , 197 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/NOORMARKUN SELLUERISTE OY

YMPA , 197 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/NOORMARKUN SELLUERISTE OY YMPA 6.10.2010, 197 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/NOORMARKUN SELLUERISTE OY Sellueriste Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee sellueristeen valmistusta keräyspaperista Porin

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE OSAYLEISKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaava: Rytökallio: Pikkumuolaan kaupunginosan asemakaavatonta aluetta. Forssan kaupunki/yksityiset maanomistajat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho.

VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho. PÄÄTÖS HAMELY/233/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö 31.10.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) /7.11.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) /7.11. ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 15.6.2016/7.11.2016 KUVA 1. Kaavaluonnoksessa olevat suunnittelualueet. 1

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Asia tulisi käsitellä 25.8.2015 283 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Helen Oy:n Patolan huippulämpökeskuksen ympäristölupa-asiassa HEL 2015-001987 T

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 200 Aluehallintoviraston päätös Länsisataman edustan väylän muuttamisesta ESAVI/197/04.09/2013 Päätös Asia tulisi käsitellä 10.6.2014 kokouksessa. päätti merkitä

Lisätiedot

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008

Lisätiedot

LAUSUNTO 1 (6) Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntö , lähete nro 149/16, Dnro 02489/15/4105

LAUSUNTO 1 (6) Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntö , lähete nro 149/16, Dnro 02489/15/4105 LAUSUNTO 1 (6) Luonnos 16.2.2016 1164/10.02.05.00/2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus PL 1744 70101 KUOPIO Viite Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntö 8.1.2016, lähete nro 149/16, Dnro 02489/15/4105

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (7) Asia tulisi käsitellä 30.9.2014. 280 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin Energian Hanasaari B-voimalaitoksen ympäristölupapäätöksen tarkistamishakemuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

Asemakaavaluonnoksesta pyydettiin lausunto seuraavilta tahoilta:

Asemakaavaluonnoksesta pyydettiin lausunto seuraavilta tahoilta: SATELLIITTIKATU LUONNOKSESTA ANNETUT LAUSUNNOT JA MIELIPITEET SEKÄ NIIHIN LAADITUT ET JOHDANTO Asemakaavaluonnos asemakaavan muutokseksi Itäväylän Yrityspuistoon 19. kaupunginosan kortteliin 70 tonteille

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/PAPERINKERÄYS OY Paperinkeräys Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa keräyspaperin ja pahvin lajittelua ja varastointia Porin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/1186/2017 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/279/2016 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/303/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) No YS 535. Lassila & Tikanoja Oyj Tuusulan tuotantolaitos Konetie Tuusula. Ympäristötönsuojelulaki 61

PÄÄTÖS 1 (5) No YS 535. Lassila & Tikanoja Oyj Tuusulan tuotantolaitos Konetie Tuusula. Ympäristötönsuojelulaki 61 U U D E N M A A N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... N Y L A N D S M I L J Ö C E N T R A L PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 18.5.2004 Dnro 0199Y0187-114 No YS 535 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisesta

Lisätiedot

KH 262 Valmistelija/lisätiedot: kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh

KH 262 Valmistelija/lisätiedot: kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Kaupunginhallitus 262 08.05.2017 Kari Hauhian selvityspyyntö Lappeenrannan kaupunginhallitukselle koskien pelastuslautakunnan kokouksessa käsiteltyä erästä Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöstä 494/03.04.01/2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 02.02.2015 126 Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle seuraavan lausunnon Helen Oy:n hakemuksesta

Lisätiedot

Kaavaselostus

Kaavaselostus 4 NIVALAN KAUPUNKI KORTTELIN 309 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 15.5.2012 ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU kortteli 309, TONTIT 2 ja 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN

Lisätiedot

lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta

lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/11.01.00.00/2016 13 Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Terveystarkastaja Kirsi Puola 8.3.2016: Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot