PUSKUOJAN KULLAN JA KVARTSIN MUODOSTAMISTA SEKAHIPUISTA

Transkriptio

1 Geologian tutkimuskeskus Malmiosasto, M 19/3812/95/ INARI PUSKUOJAN KULLAN JA KVARTSIN MUODOSTAMISTA SEKAHIPUISTA Kari A. Kinnunen

2 1 Kullan ja muiden mineraalien muodostamat sekahiput antavat suoraa tietoa kullan isäntäkivilajista. Ne ovat erityisen käyttökelpoisia irtokullan alkuperän selvittämisessä. Lapissahan irtokullan lähteet ovat olleet pitkään tieteellisten kiistojen kohteena. Seikkaperäisiä sekahippututkimuksia on tehty Lemmenjoen alueelta Miessijoen näytteistä (Kinnunen 1991). Tässä raportissa kuvatut sekahiput ovat myös Lemmenjoen alueelta: Puskuojalta. Geologian tutkimuskeskukseen ostettiin syksyllä 1994 Heikki Hirvaksen välityksellä kaksi kaunista kultasekahippua Aarne Alhoselta. Lisäksi Alhoselta saatiin tutkittavaksi yksi sekahippu syksyllä Hiput ovat kaikki Puskuojalta Alhosen Kultasafiiri-nimiseltä kaivospiiriltä (peruskartan lehti , x = 7617,5, y = 447,0). Noin 50 metrin etäisyydellä tästä samasta paikasta on löytynyt 103 g hippu (löytäjä Niilo Raumala, ) ja 38 g hippu (löytäjät Aarne ja Sirkka-Liisa Alhonen, ). Viimeksi mainittu oli kullan ja kvartsin sekahippu, jossa kvartsin osuus oli noin neljännes (Alhonen 1989). Raumala myi 103 g hipun syksyllä 1954 Vuotsossa Geologisen tutkimuslaitoksen edustajille. Nykyrahaksi muutettuna kauppahinta vastasi viittäsataa markkaa. Lisäksi Puskuojalta on vuosina löydetty kolme kappaletta noin 40 g isomuksia. Niiden löytäjiksi mainitaan Niilo Raumala, Koski-Vihtori ja Nevalainen. Geologian tutkimuskeskuksen Kivimuseon hoitaja Pentti Karhunen toivoi nyt ostetuista kahdesta hipusta kuvausta, joka voitaisiin arkistoida. Koska löytöpaikka osoittautui isomuksista muutenkin rikkaaksi, kirjoittaja teki hipuista tämän pienen tutkimuksen. Aikaisemmin olen jo kuvannut Miessijoen kultasekahippuja raporttimuodossa (Kinnunen 1991).

3 2 Tutkimusmenetelmät on selostettu julkaisuissa Kinnunen ja Vilpas (1994) ja Kinnunen et al. (1995). Hippujen valokuvaukseen kokeiltiin useita menetelmiä. Käyttökelpoisimmaksi osoittautui niiden kuvaaminen yksittäisotoksina eri kuvakulmista. Kuvat kiinnitettiin pahville montaasiksi. Tällöin sekä hipun muoto että sen pinnan yksityiskohdat saadaan valokuviin taltioitua. Sekahippujen valokuvauksellinen dokumentointi on tärkeää niiden kaupallisen arvon ja tieteellisen merkityksen takia. Puskuojalta on myös löydetty 55 g sinivalkoinen korundi (ns. Parosen korundi) ja noin 100 g painava korundikaksonen. Ne löytyivät 1960-luvun alussa. Puskuojan korundeista on julkaistu seikkaperäinen laboratoriotutkimus (Kinnunen ja Johanson 1993). Huomattakoon että Alhosen kaivospiirillä Puskuojasta ei oteta vettä eikä huuhdonnassa samentunutta vettä johdeta suoraan Puskuojaan, vaan se selkeytetään altaissa tai imeytetään maaperään. Aarne Alhonen haastatteli Niilo Raumalaa kesällä Seuraavat havainnot isomusten löytöpaikasta ovat hänen käsikirjoituksestaan (Alhonen 1983). Raumalan mukaan isomukset löytyivät syvien maakerrosten alta aivan 'lahokallion" pinnasta. Isomukset löytyivät yleensä jo montun pohjalta, penkasta tai lapiosta. Rännistä niitä ei yleensä löytynyt. Aarne Alhonen on viime vuosina itsekin tehnyt havaintoja kaivuualueellaan. Kultasafiiri-kaivospiirillä stratigrafia on tavallisesti seuraava: päällä turvetta noin 1 m, sen alla moreenia noin 1 m ja sen ja granuliittirapakallion välissä vaihtelevan paksuisina linsseinä ainesta, jota Alhonen on kutsunut "ruskeaksi rapakallioksi". Alhosen lähettämien näytteiden perusteella kyseessä ei kumminkaan ole varsinainen rapakallioaines vaan vanha (?) kovettunut lajittunut maa-aines. Korundit ja isomukset ovat löytyneet pääsääntöisesti tästä aineksesta.

4 3 KANAMÄEN KULTASEKAHIPPU 1. (Kuva 1) Paino: 10,74 g Tiheys: 7,57 Koko: 20,4 x 16,8 x 11,7 mm Mineraalikoostumus: kvartsi 63 tilav.%, kulta 37 % (tiheyden perusteella laskettuna) Väri (Munsell): kulta kellertävän oranssia (10YR7/6), kvartsi vaalean oliivinharmaata (5Y6/1) Raekoko: kvartsi 1-7 mm, kulta 0,1-0,5 mm Pyöristyneisyysluokka (Powers): särmikäs - puolisärmikäs (A-SA) Pyöristyneisyysluku (Wadell): P 0,18 Kolojen sekundaaritäyte: Vaaleanruskea saviaines, silttilajitteen rakeet kvartsia, maasälpiä, granaattia ja amfibolia Erityistuntomerkkejä: Konglomeraattia muistuttava hippu. Kulta esiintyy juonikvartsin mikrorakoverkostossa, jonka ulokkeista se on levinnyt pallukoiksi (1-5 mm) kvartsin jo kuluneille pinnoille. Mahdollinen alkuperaiskivilaji: Juonikvartsi, jonka rakoihin on kiteytynyt kultaa. Löytöpaikka: Puskuoja, Inari, Aarne Alhosen kaivospiiri Kultasafiiri rn:o 4379/1a (x = 7617,5, y = 447,0) Löytäjä: Raimo Kanamäki heinä-elokuu, 1993

5 4 Kuva 1. Kanamäen kultasekahippu 1. Koko: 20,4 x 16,8 x 11,7 mm. Paino: 10,74 g. Puskuoja. Kuva: Kari A. Kinnunen.

6 5 KANAMÄEN KULTASEKAHIPPU 2 (Kuva 2) Paino: 1,39 g Tiheys: 8,75 Koko: 11,8 x 9,0 x 5,6 mm Mineraalikoostumus: kvartsi 54 tilav.%, kulta 46 % (tiheyden perusteella laskettuna) Väri (Munsell): kulta kellertävän oranssia (10YR7/6), kvartsi vaalean kellertävän ruskeaa (10YR6/2) Raekoko: kvartsi 2-8 mm, kulta 0,1-0,5 mm Pyöristyneisyysluokka (Powers): puolisärmikäs (SA) Pyöristyneisyysluku (Wadell): P 0,28 Kolojen sekundaaritäyte: Vaaleanruskea saviaines, silttilajitteen rakeet kvartsia, granaattia ja amfibolia Erityistuntomerkkejä: Juonikvartsin kappaleen ja sen pintaan valssautuneen verkkokullan sekahippu. Kulta on deformoitunut noin 5 mm paksuiseksi liistakkeeksi kvartsiin kiinni. Mahdollinen alkuperäiskivilaji: Juonikvartsi, jonka rakoihin on kiteytynyt kultaa. Löytöpaikka: Puskuoja, Inari, Aarne Alhosen kaivospiiri Kultasafiiri rn:o 4379/1a (x = 7617,5, y = 447,0) Löytäjä: Raimo Kanamäki heinä-elokuu, 1993

7 6 Kuva 2. Kanamäen kultasekahippu 2. Koko: 11,8 x 9,0 x 5,6 mm. Paino: 1,39 g. Puskuoja. Kuva: Kari A. Kinnunen.

8 7 ALHOSEN KULTASEKAHIPPU (Kuva 3) Paino: 3,77 g Tiheys: 5,16 Koko: 17,4 x 14,6 x 9,5 mm Mineraalikoostumus: kvartsi 81 tilav.%, kulta 19 % (tiheyden perusteella laskettuna) Väri (Munsell): kulta kellertävän oranssia (10YR7/6), kvartsi vaalean oliivinharmaata (5Y6/1) Raekoko: kvartsi 0,6-12 mm, kulta 0,1-0,2 mm Pyöristyneisyysluokka (Powers): puolisärmikäs (SA) Pyöristyneisyysluku (Wadell): P 0,25 Kolojen sekundaaritäyte: Vaaleanruskea ja tummanruskea saviaines, silttilajitteen rakeet kvartsia, maasälpiä, granaattia, amfibolia ja vermikuliittia (?) Erityistuntomerkkejä: Kultaa juonikvartsia leikkaavassa mikrorakoverkostossa. Kulta on deformoitunut hipun kulmiin noin 5 mm laajuisiksi alueiksi. Mahdollinen alkuperäiskivilaji: Juonikvartsi, jonka rakoihin on kiteytynyt kultaa. Löytöpaikka: Puskuoja, Inari, Tivolin kämpän kohdalta Aarne Alhosen kaivospiiristä Kultasafiiri rn:o 4379/1a (x = 7617,5, y = 447,0) Löytäjä: Aarne Alhonen

9 8 Kuva 3. Alhosen kultasekahippu. Koko: 17,4 x 14,6 x 9,5 mm. Paino: 3,77 g. Puskuoja. Kuva: Kari A. Kinnunen.

10 9 Johtopäätökset Puskuojalta on löydetty monia varsin kookkaita kvartsin ja kullan sekahippuja. Niissä kulta esiintyy verkkomaisesti juonikvartsia leikkaavissa mikroraoissa. Hippujen pinnalla kulta peittää suurempia pintoja johtuen kullan plastisuudesta. Rikkoutuneen varhaishipun ulos sojottavat kultalehdet ovat jääneet kvartsiin kiinni ja mekaanisesti valssautuneet hipun pintaan. Näin hiput muistuttavat kullalla iskostunutta konglomeraattia. Sekahippujen kvartsiosuus on yleensä voimakkaasti pyöristynyttä. Sekahiput osoittavat kullan saostuneen juonikvartsin kiteytymisen (tai metamorfoitumisen) jälkeen. Sekahippujen samankaltaisuus viittaa yhteen yksittäiseen lähteeseen. Läheisen Miessijoen sekahiput puolestaan osoittivat useampia lähteitä (Kinnunen 1991), sillä niiden mineraalikoostumus ja rakenne olivat hyvin vaihtelevia. Kaupallisen arvonsa takia isomukset, sekä sekahiput että puhtaat kultahiput, päätyvät useimmiten koruiksi tai sijoituskäyttöön. Ne ovat tutkijoiden nähtävillä vain lyhyen aikaa. Tästä syystä ne olisi tärkeää dokumentoida ainakin valokuvin ja muilla näytettä tuhoamattomilla menetelmillä.

11 10 Kirjallisuus Alhonen, A. (1983) Lemmenjoen isomushippuja ja korundeja. Julkaisematon käsikirjoitus 4 s. Alhonen, A. (1989) Lemmenjoen kaunotar. KIVI 7 (1), 21 (ja kansikuva). Kinnunen, K.A. (1991) Lemmenjoen alueen irtokullan alkuperäiskivilajien määritys sekahippujen petrografian perusteella. Julkaisematon raportti, Geologian tutkimuskeskus, Malmiosasto M16/3812/91/1, 31 s. Kinnunen, K.A. ja Johanson, B. (1993) Tutkimustietoa Lemmenjoen alueen Puskuojan korundeista. Gemmologian työsaralta 25, Kinnunen, K.A. ja Vilpas, L. (1994) Kultahippujäljitelmien erottaminen Lapin hippukullasta. Summary: Discrimination of faked nuggets from the natural gold nuggets of Finnish Lapland Geologi 46 (9-10), Kinnunen, K.A., Johanson, B., Terho, M. ja Puranen, R. (1995) Aleksin kultahipun (385 g) laboratoriotutkimuksista. Geologi 47 (lähetetty).