Lapin kullanhuuhdonta-alueiden kookkaimmat korundit

Transkriptio

1 Etelä-Suomen yksikkö 21/ Espoo Lapin kullanhuuhdonta-alueiden kookkaimmat korundit Kari A. Kinnunen Marttilan korundi Miessiltä 390,5 g. Kari A. Kinnunen

2 1 Johdanto Korundi on kirkkaana jalokivi, läpikuultavana korukivi ja epäpuhtaanakin merkittävä teollisuusmineraali. Tiedot kiteiden koosta on tärkeää selvittää, sillä määrän ohella arvokiteiden koko ja laatu kertovat esiintymän mahdollisesta hyödynnettävyydestä. Lisäksi jalokivien ja kultahippujen kokotiedot kiinnostavat suurta yleisöä ja mediaa, jolloin ne edistävät raaka-aineen mainontaa. Ennätyskookkailla näytteillä on myös merkittävää museaalista ja keräilyarvoa, joka voi monin kerroin ylittää materiaalin maailmanmarkkinahinnan. Lapin suurimpien kultahippujen keräilyarvo voi parhaimmillaan kohota jopa pari kymmenkertaiseksi raakakullan grammahintaan verrattuna. Ainutkertaisista mineraalilöydöistä on siten syytä arkistoida varmennettuja tietoja. Tieto suurimmista löydetyistä kiteistä kertoo siis samalla esiintymän kaupallisesta potentiaalista. Jalokiviesiintymän teollinen hyödynnettävyys on riippuvainen siitä saatavien kookkaiden ja laadukkaiden arvokiteiden osuudesta. Kokojakauman tilastollinen analyysi antaa nykyisin mahdollisuuden arvioida koko esiintymän taloudellista potentiaalia. Kohteen kaupallisen hyödynnettävyyden arvioinnissa aineksen kokojakauma on keskeistä tietoa. Tätä raporttia varten tehtiin selvitys isoimmista Lapin korundeista kirjallisuuden ja kullankaivajien ja kultaseppien antamien tietojen perusteella. Tarkoituksena oli ensinnäkin selvittää oliko tutkittavaksi saatu kookas Miessijoen 390,5 g korundi (kansikuva) mahdollisesti suurin tunnettu Lapista. Eniten tietoja kertyi oululaiselta kultasepältä Janne Kannistolta, joka käyttää Lapin korundeja ja korukultahippuja suunnittelemissaan korusarjoissa. Kokoelmissa Lapin kullanhuuhdonta-alueelta on säilynyt korundeja 1950-luvulta lähtien, mutta tietoja korundien määrästä, koosta ja laadusta on varsin niukasti (esim. Alhonen 1982, Kinnunen ja Johanson 1993, Kinnunen 2008). Arvokivien määrästä kultapitoisessa sorassa on tarkempia tietoja vain Lemmenjoen alueen Puskuojan Kultasafiiri valtaukselta ja kaivospiiriltä vuosilta (Alhonen 1982, 1993). Puskulla hyvälaatuisia eli hiontakelpoisia korundeja on ollut kaikista löytyneistä korundeista 2-3 %. Alhosen mukaan jalogranaattien määrä on ollut suunnilleen samaa luokkaa kuin hyvälaatuisten korundien. Kuutiossa soraa on keskimäärin ollut noin 25 korundia (koko 5-30 mm). Arvokivien määrä on siten ollut varsin vähäinen, eli muutamasta kuutiosta soraa on löytynyt keskimäärin vain yksi hiontakelpoinen yksilö. Suurimpien tai muuten erityisten korundilöytöjen dokumentointi on tärkeää myös geologian kannalta. Viime vuosikymmeninä Lapin kultapurojen koneellisessa kullan kaivussa on prosessoitu huomattavan suuria maamassoja. Kaivajat ovat taltioineet kullan lisäksi myös muita arvoaineksia. Näiden löydöksien dokumentointi on nyt tärkeää, sillä tavanomaisilla geologisilla menetelmillä ei maaperässä erittäin pieninä pitoisuuksina esiintyvistä karkeammista arvoaineksista saada muutoin kerättyä tietoa. Kaivoslain uudistamisen myötä ainakin Lemmenjoen alueen koneellinen kullanhuuhdonta tulee vähitellen loppumaan. Lemmenjoen alue on ollut tärkein kookkaiden korundien löytöseutu. Erityisesti tämän takia tiedot löytyneistä korundeista on tärkeää saada arkistoitua. 1

3 2 Suurin Backmanin korundi Lapin kullanhuuhdonta-alueiden suurin korundi löytyi Sotajokeen laskevalta Moberginojalta 1. syyskuuta vuonna 2004 (Virkkunen 2004, Göran Backman henkilökohtainen tiedonanto 2011). Göran Backman löysi tämän korundin kaivospiiriltään (karttalehti 3813). Kooltaan se on 6 x 6 x 7 cm ja painaa 440 g (Kuva 1). Korundi on kokonaisena yksityisessä omistuksessa. Myyjän toiveiden mukaisesti se on säilytetty hiomattomana. Göran Backmannin keväällä 2011 GTK:lla näyttämien valokuvien perusteella korundi on paikoin pinnoiltaan safiirimaisen sininen ja muuten harmaa. Korundi ei ole läpikuultava. Kulmiltaan se on jonkin verran pyöristynyt, mutta kokonaismuoto on vain vähän pyöristynyt. Lohkotasojen yhtenäisyydestä voi päätellä, että tämä pikkulohkare koostuu yhdestä yksittäisestä korundikiteestä. Kuva 1. Lapin suurin tunnettu Backmanin korundi 7 cm, 440 g. Se on löytynyt Moberginojalta syyskuussa Korundin alla sikarimainen ruskea korundikide. Kuva Mikael Backman, Backmanien kotiarkisto. Toiseksi suurin Marttilan korundi Raportin kansikuvan korundi jää painolistalla toiseksi. Tämä korundi on löydetty Miessijoelta, Isolan Jaskan kämpän alapuolelta (karttalehti 3812). Sen löysi vuonna 1993 Manne Marttila. Paikkaa kaivaa nyt kullankaivaja Mika Telilä, joka osti kaivospiirin Manne Marttilalta. GTK:ssa tätä jättiläiskorundia tutkittiin ja dokumentoitiin keväällä Kyseinen Manne Marttilan korundi on siis Kari ja Sirkka Merenluodon raportoima jättikorundi (Merenluoto 1997). Tuolloin se oli suurin tunnettu Lapin korundi. Merenluodot ilmoittivat korundille epävirallisen painon (396 g). Se on muutaman gramman suurempi kuin nyt laboratoriolaittein tarkkaan mitattu (391 g). 2

4 3 Korundilohkareen läpimitat ovat 83 x 58 x 42 mm (Kuva 2). Sen pyöristyneisyys on Powersin asteikolla puolipyöristynyt, luokka 3. Pyöristyneisyydestä huolimatta lohkareen suurimman korundikiteen alkuperäinen kidemuoto on vielä tulkittavissa heksagoniseksi dipyramidiksi. Kiteen asematasoja ei ole näkyvissä. Väri on keskiharmaa (Munsell koodi N 5). Petrofysiikan mittaukset tehtiin viiden mittauksen keskiarvona (Satu Vuoriainen / GTK). Paino on 390,5 g, ominaispaino 3,861 ja muut petrofysikaaliset ominaisuudet K (10-6 SI) 35, J (10-3 A/M) 30. Kuva 2. Manne Marttilan Miessiltä löytämä Lapin on toiseksi suurin tunnettu korundi (83 mm, 390,5 g). Sivukiven jäänteinä sen ulkopinnoilla on vaaleanruskeaksi rapautuneita maasälpiä, hyvin tummanvihreää turmaliinia, kloriittia ja kiilteitä. Kuva: Kari A. Kinnunen. Marttilan korundi koostuu pääosin yhdestä isosta korundikiteestä (pituus 83 mm). Tämä on havaittavissa jakaumatasoista (engl. parting planes), jotka kulkevat yhdensuuntaisina kappaleen läpi (Kuva 3). Jakaumatasot ovat ilmeisimmin kahden romboedripinnan suuntaisen polysynteettisen kaksostumisen aiheuttamia (Kuva 4). Lohkareessa havaitut muut mineraaliainekset ovat tyypillisiä Lapin korundeille. Yhdellä laidalla on kolme pienempää, samoin harmaata, korundikidettä. Niiden pituudet ovat 50, 23 ja 13 mm. Korundilohkareen pinnan kuopissa on sivukiven jäänteinä turmaliinikiteitä, kloriittia ja kiilteitä. Turmaliini esiintyy enimmäkseen kimppuina, joissa kiteiden pituus on 3 4 mm. Turmaliinia on myös suurempia 5 12 mm pitkiä kiteitä. Turmaliini on vyöhykkeistä ja kiteiden ydin on vaalean sinivihreää ja ulkovyöhyke sinivihreää, lähes mustaa. Korundin koloissa on lisäksi suurehkoja alueita vaaleanruskeaa pehmeähköä ainesta, joka voi koostua osittain rapautuneista maasälvistä. 3

5 4 Kuva 3. Lapin toiseksi suurin tunnettu korundi 83 mm, 390,5 g. Korundilohkare koostuu yhdestä isosta ja lukuisista pienemmistä korundikiteiden yksilöistä. Tämä on erotettavissa jakaumatasojen kokonaisheijastumista. Kuva: Kari A. Kinnunen. Kuva 4. Korundille tunnusomaiset kerrosmaiset jakaumatasot (parting planes) erottuvat Marttilan korundissa korostetusti heijastuvassa valossa. Kide on kulunut näitä pintoja noudattaen. Kuva: Kari A. Kinnunen. 4

6 5 Suurimman korundikiteen pintaosissa on läikkinä sinistä kirkasta korundia (1 4 mm), mikä ilmeisesti kuvastaa korundin reunimmaisinten vyöhykkeiden alun perin koostuneen sinisestä korundista (Kuva 5). Tämä piirre voi osoittaa korundin ulkovyöhykkeiden kiteytyneen osin jalokiviluokan safiirina. Myöhemmässä korundin kasvuvaiheessa safiirin ympärille on kasvanut harmaata ja kellertävää korundia. Tässä tapahtumassa aikaisemmin syntynyt sininen korundi olisi muuttunut rakoja myöten harmaaksi korundiksi. Kuva 5. Marttilan korundin pinnoilla on jäänteitä sinisestä safiirivyöhykkeestä. Alun perin korundin pintaa on ilmeisimmin peittänyt yhtenäinen safiirikerros. Kallioperän metamorfoosi on kuitenkin muuttanut sen tasaisen harmaaksi korundiksi. Kuva: Kari A. Kinnunen. Kolmanneksi suurin Raumalan korundi Aarne Alhonen on kirjoittanut punaisesta korundista, joka on kooltaan 370,3 g, 94 x 65 x 41 mm (Alhonen 1996). Alhonen mainitsee löytäjäksi Martti Koiviston ja löytöpaikaksi vanhat edellisen vuoden rännityskasat Kaarreojalla, joka on Miessiin etelästä laskeva uoma (karttalehti 3812). Löytöaika oli kevättalvi vuonna Alhosen mukaan gemmologi Risto Kangasniemi on tutkinut tätä punaista korundia. Kangasniemi ei ollut havainnut siinä optisella spektroskoopilla merkkejä kromipitoisuudesta. Arvo Tiera Ruonaniemi mainitsee kirjassaan Lemmenjoen kultamuistot kyseisen korundin löytäjäksi Niilo Raumalan (Ruonaniemi 2006). Hän esittää kirjas- 5

7 6 saan korundista myös valokuvan (Ruonaniemi 2006, s. 113) ja mainitsee samoin löytöpaikaksi Kaarreojan (Kuva 6). Ruonaniemen mukaan korundi on vaaleanpunainen ja muodoltaan kuin huonosti litistynyt kananmuna. Ruonaniemen mukaan korundi oli vuonna 2006 pankkiholvissa säilytyksessä, mutta hän pääsi sitä tarkastelemaan. Kuvasta tulkiten tämä korundilohkare koostuu yhdestä korundikiteestä. Se on hyvin pyöristynyt. Kuva 6. Niilo Raumalan löytämä Kaarreojan punainen korundi 370 g, 94 mm. Ruonaniemen kirjassa (Ruonaniemi 2006, s. 113) julkaistu kuva on tamperelaisen Juhani Lahtisen ottama. Tuomo Kangasniemen kotiarkisto. Muita kookkaita kullanhuuhdonta-alueen korundeja Suurin dokumentoitu Lapin tummanruskea tähtikorundityyppinen kide löytyi Miessijoen keskijuoksulta (karttalehti 3812) Lapin Kullankaivajien Liitto ry:n kaivospiiristä (Kuva 7). Kiteen löytäjät Minna Rossi ja Volker Wessels kertoivat korundin löytyneen rännin ylimmän rihlan yläosasta ylimpien poikkipienojen päältä. Korundi oli niin suuri, että se ei ollut mahtunut putoamaan rihlojen pienojen väliin. Tämä korundi on dokumentoitu GTK:ssa jo löytövuonna (Kinnunen ja Karhunen 1998). Löytöpaikka sijaitsee Miessijoella jonkun matkaa Kaarreojan suulta itään lähellä Jukka Sarren kaivospiirin (4769/1a) rajaa. Kyseessä on niin sanottu Isolan kaivos. Lemmenjoen kuuluisa kullankaivaja Jaakko Isola, kaivoi tällä aiemmin nimissään olleella valtauksella kymmeniä vuosia elämänsä loppuun saakka. Korundin paino on 65,243 g, ominaispaino 3,96, läpimitat 49 x 25 x 23 mm ja väri10 YR 2/2, kellertävän ruskea (Munsell), värimittaus tietokoneella R 61, G 61, B 45 (RGB). Korundi on muodoltaan tynnyrimäinen heksagoninen prisma, jonka pituusakseli on noin 70 kulmassa kiteen c-akselia vastaan. Kidemuoto on korundille tyypillinen lukuunottamat taipumista. Romboedrisuuntaiset jakaumatasot erottuvat kiteen prismapinnoilla selvästi. Kidepinnoilla havaitsee pai- 6

8 7 naumia mineraaleista, jotka ovat ympäröineet korundia sen isäntäkivilajissa. Kiteen asematasopinnat ovat suhteellisen tasaiset. Kuva 7. Lapin suurin tunnettu tähtikorundityyppinen kide löytyi vuonna 1998 Miessiltä. Pituus 49 mm ja paino 65 g. Kuvassa c-akseli vaakasuorassa. Kuva: Kari A. Kinnunen. Tämä korundi voidaan luokitella tähtikorundiksi, sillä sen asematasoilla on tähtikiville tunnusomainen silkkimäinen hohto kun kostutettua pintaa tarkastellaan terävässä valaistuksessa. Kiteen taipuminen ilmentää myöhempää deformaatiota metamorfoosissa. Tähän vaiheeseen on voinut liittyä myös korundien sumentuminen sekundaarisilla muuttumismineraaleilla. Ilmeisesti tästä syystä Lapin korundien joukossa ovat edes jossain määrin läpikuultavat yksilöt jokseenkin harvinaisia. Lapin korundien kalliolöydöt Kittilän Paaraskallan kalliokorundiesiintymän (karttalehti 3722) löytöön johtanut, emäkivessään yhä kiinni oleva, punaisen korundin lohkare on varsin kookas (Kuva 8). Sen pituus on, valokuvista (Haapala ym. 1971) ja GTK:n Mineralogisen museon näytteestä mitattuna, lähes samaa luokkaa kuin Marttilan korundilla eli noin 80 mm. Paaraskallan korundia ei kuitenkaan pääse punnitsemaan, koska se on yhä kiinni emäkivessä. Painoltaan se voisi olla arviolta puolet Marttilan korundista. Suurimmat Kittilän Paaraskallan kalliopaljastumista raportoidut korundikiteet olivat läpimitaltaan noin 1 cm ja lohkareista tavatut 4 5 cm (Haapala ja Yletyinen 1970). Samoin kuin Marttilan korundissa niin myös Paaraskallan korundien reunoilla on kloriittia. Kloriitti on Haapalan ym. (1971) tulkinnan mukaan jäännettä korundin muuttumisesta, paikoin muuttuminen on kokonaan tuhonnut korundikiteet. Paaraskallan korundien ulkovyöhykkeissä on myös turmaliinia, joka koostumukseltaan on draviittia. 7

9 8 Kuva 8. Kittilän Paaraskallan punainen korundi (8 cm). Näyte on kuvattu GTK:n Espoon Mineralogisen museon vitriinistä. Kuva: Kari A. Kinnunen. Naapurimaiden suurimmat korundit Kuolassa Venäjän puolella tavatut kookkaimmat korundit ovat samaa kokoluokkaa Lapin suurimpien kanssa. Hiipinän alkalikivimassiivin ksenoliiteissa on epäpuhtaita sinisiä korundeja, joiden koko on 5 cm (Mikhailova ym. 2007). Venäjän Karjalasta on raportoitu kaksi korundilöytöä, joissa kummassakin on kookkaita kiteitä (Bukanov 2006). Amfiboliitista on tavattu Dyadinasta, Chupan rautatieaseman lähettyviltä, punaisia korundeja, joiden läpimitta on ollut 10 x 15 cm. Samalta seudulta on kuvattu Khitostrovin esiintymästä vaalean punaista korundia 10 cm kiteinä. Suurimmat tunnetut ulkomaiset korundit Suurin tunnettu korundikide painoi 152 kg (65 x 40 x 4 cm). Se löydettiin Etelä-Afrikan Transvaalista, Mica Siding esiintymästä (Rickwood 1981). Sri Lankan suurin osin jalokivilaatuinen safiirikide painoi sekin 40,3 kg (Bukanov 2006). Suurimmat Lapin korundit ovat pari kertaluokkaa pienempiä kuin mainitut suurimmat tunnetut. Vertailun vuoksi voi mainita, että Lapin suurimpien kultahippujen koko samoin on pari kertaluokkaa pienempi suhteessa suurimpiin tunnettuihin kultahippuihin (vrt. Kinnunen 2000). Kari A. Kinnunen Sähköposti gtk.fi 8

10 9 Kirjallisuus Alhonen, A. (1982) Lemmenjoen korundista ja kullasta. Gemmologian työsaralta no. 4, 7-9. Alhonen, Aarne (1993) Selvitys Kultasafiiri-valtaukselta. Arkistoitu kirje K.Kinnuselle 10/5/93. Alhonen, A. (1996) Lapin suurin korundi. Prospäkkäri 2/96, 4-5. Bukanov, V.V. (2006) Russian Gemstones Encyclopedia. Granit, St. Petersburg, 472 s. Haapala, I., Siivola, J., Ojanperä, P. ja Yletyinen, V. (1971) Red corundum, sapphirine and kornerupine from Kittilä, Finnish Lapland. Bulletin of the Geological Society of Finland 43 (2), Haapala, I. ja Yletyinen, V. (1970) Punainen korundi, safiriini ja kornerupiini Kittilän Paaraskallasta. 2 s., 2 l. (1 geol. k.) Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M19/3722/70/1/10. Netissä: Kinnunen, Kari A Suurimmat kultahiput. Summary: The largest documented gold nuggets. Geologi 52 (4-5), Netissä: Kinnunen, Kari A Rubiineja Lapista Miessijoelta. 15 s. + 1 liites. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M19/3812/2008/34. Netissä: Kinnunen, Kari A. ja Karhunen, Pentti Isolan kaivoksesta (kaivospiiri 4774/1a) Miessijoelta kesällä 1998 löytyneen suurikokoisen korundikiteen dokumentaatio. 3 s., 2 l. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M19/3812/98/1. Netissä: Kinnunen, Kari A. ja Johanson, Bo (1993) Raportti korukäyttöön vuosina huuhdottujen korundien mineralogiasta, gemmologisista ominaisuuksista ja löytöhistoriasta Lemmenjoen alueella Puskuojalla. 17 s., 6 liites. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M19/3811/93/1. Netissä: Merenluoto, K. (1997) Lapin suurin korundi. Prospäkkäri 1/97, 11. Mikhailova, Yu.A., Konopleva, N.G., Yakovenchuk, V.N., Ivanyuk, G.Yu., Men shikov, Yu.P. ja Pakhomovsky, Ya.A. (2007) Corundum-group minerals in rocks of the Khibiny alkaline pluton, Kola peninsula. Geology of Ore Deposits 49 (7), Virkkunen, Marjatta (2004) Upeita korundikiteitä Lapista. Kivi 22 (4/2004), 32. Rickwood, P. C. (1981) The largest crystals. American Mineralogist 66, Netissä: Ruonaniemi, Arvo Tiera (2006) Lemmenjoen kultamuistot. Hipputeos Oy 138 s 9

11