Lapin kullanhuuhdonta-alueiden kookkaimmat korundit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapin kullanhuuhdonta-alueiden kookkaimmat korundit"

Transkriptio

1 Etelä-Suomen yksikkö 21/ Espoo Lapin kullanhuuhdonta-alueiden kookkaimmat korundit Kari A. Kinnunen Marttilan korundi Miessiltä 390,5 g. Kari A. Kinnunen

2 1 Johdanto Korundi on kirkkaana jalokivi, läpikuultavana korukivi ja epäpuhtaanakin merkittävä teollisuusmineraali. Tiedot kiteiden koosta on tärkeää selvittää, sillä määrän ohella arvokiteiden koko ja laatu kertovat esiintymän mahdollisesta hyödynnettävyydestä. Lisäksi jalokivien ja kultahippujen kokotiedot kiinnostavat suurta yleisöä ja mediaa, jolloin ne edistävät raaka-aineen mainontaa. Ennätyskookkailla näytteillä on myös merkittävää museaalista ja keräilyarvoa, joka voi monin kerroin ylittää materiaalin maailmanmarkkinahinnan. Lapin suurimpien kultahippujen keräilyarvo voi parhaimmillaan kohota jopa pari kymmenkertaiseksi raakakullan grammahintaan verrattuna. Ainutkertaisista mineraalilöydöistä on siten syytä arkistoida varmennettuja tietoja. Tieto suurimmista löydetyistä kiteistä kertoo siis samalla esiintymän kaupallisesta potentiaalista. Jalokiviesiintymän teollinen hyödynnettävyys on riippuvainen siitä saatavien kookkaiden ja laadukkaiden arvokiteiden osuudesta. Kokojakauman tilastollinen analyysi antaa nykyisin mahdollisuuden arvioida koko esiintymän taloudellista potentiaalia. Kohteen kaupallisen hyödynnettävyyden arvioinnissa aineksen kokojakauma on keskeistä tietoa. Tätä raporttia varten tehtiin selvitys isoimmista Lapin korundeista kirjallisuuden ja kullankaivajien ja kultaseppien antamien tietojen perusteella. Tarkoituksena oli ensinnäkin selvittää oliko tutkittavaksi saatu kookas Miessijoen 390,5 g korundi (kansikuva) mahdollisesti suurin tunnettu Lapista. Eniten tietoja kertyi oululaiselta kultasepältä Janne Kannistolta, joka käyttää Lapin korundeja ja korukultahippuja suunnittelemissaan korusarjoissa. Kokoelmissa Lapin kullanhuuhdonta-alueelta on säilynyt korundeja 1950-luvulta lähtien, mutta tietoja korundien määrästä, koosta ja laadusta on varsin niukasti (esim. Alhonen 1982, Kinnunen ja Johanson 1993, Kinnunen 2008). Arvokivien määrästä kultapitoisessa sorassa on tarkempia tietoja vain Lemmenjoen alueen Puskuojan Kultasafiiri valtaukselta ja kaivospiiriltä vuosilta (Alhonen 1982, 1993). Puskulla hyvälaatuisia eli hiontakelpoisia korundeja on ollut kaikista löytyneistä korundeista 2-3 %. Alhosen mukaan jalogranaattien määrä on ollut suunnilleen samaa luokkaa kuin hyvälaatuisten korundien. Kuutiossa soraa on keskimäärin ollut noin 25 korundia (koko 5-30 mm). Arvokivien määrä on siten ollut varsin vähäinen, eli muutamasta kuutiosta soraa on löytynyt keskimäärin vain yksi hiontakelpoinen yksilö. Suurimpien tai muuten erityisten korundilöytöjen dokumentointi on tärkeää myös geologian kannalta. Viime vuosikymmeninä Lapin kultapurojen koneellisessa kullan kaivussa on prosessoitu huomattavan suuria maamassoja. Kaivajat ovat taltioineet kullan lisäksi myös muita arvoaineksia. Näiden löydöksien dokumentointi on nyt tärkeää, sillä tavanomaisilla geologisilla menetelmillä ei maaperässä erittäin pieninä pitoisuuksina esiintyvistä karkeammista arvoaineksista saada muutoin kerättyä tietoa. Kaivoslain uudistamisen myötä ainakin Lemmenjoen alueen koneellinen kullanhuuhdonta tulee vähitellen loppumaan. Lemmenjoen alue on ollut tärkein kookkaiden korundien löytöseutu. Erityisesti tämän takia tiedot löytyneistä korundeista on tärkeää saada arkistoitua. 1

3 2 Suurin Backmanin korundi Lapin kullanhuuhdonta-alueiden suurin korundi löytyi Sotajokeen laskevalta Moberginojalta 1. syyskuuta vuonna 2004 (Virkkunen 2004, Göran Backman henkilökohtainen tiedonanto 2011). Göran Backman löysi tämän korundin kaivospiiriltään (karttalehti 3813). Kooltaan se on 6 x 6 x 7 cm ja painaa 440 g (Kuva 1). Korundi on kokonaisena yksityisessä omistuksessa. Myyjän toiveiden mukaisesti se on säilytetty hiomattomana. Göran Backmannin keväällä 2011 GTK:lla näyttämien valokuvien perusteella korundi on paikoin pinnoiltaan safiirimaisen sininen ja muuten harmaa. Korundi ei ole läpikuultava. Kulmiltaan se on jonkin verran pyöristynyt, mutta kokonaismuoto on vain vähän pyöristynyt. Lohkotasojen yhtenäisyydestä voi päätellä, että tämä pikkulohkare koostuu yhdestä yksittäisestä korundikiteestä. Kuva 1. Lapin suurin tunnettu Backmanin korundi 7 cm, 440 g. Se on löytynyt Moberginojalta syyskuussa Korundin alla sikarimainen ruskea korundikide. Kuva Mikael Backman, Backmanien kotiarkisto. Toiseksi suurin Marttilan korundi Raportin kansikuvan korundi jää painolistalla toiseksi. Tämä korundi on löydetty Miessijoelta, Isolan Jaskan kämpän alapuolelta (karttalehti 3812). Sen löysi vuonna 1993 Manne Marttila. Paikkaa kaivaa nyt kullankaivaja Mika Telilä, joka osti kaivospiirin Manne Marttilalta. GTK:ssa tätä jättiläiskorundia tutkittiin ja dokumentoitiin keväällä Kyseinen Manne Marttilan korundi on siis Kari ja Sirkka Merenluodon raportoima jättikorundi (Merenluoto 1997). Tuolloin se oli suurin tunnettu Lapin korundi. Merenluodot ilmoittivat korundille epävirallisen painon (396 g). Se on muutaman gramman suurempi kuin nyt laboratoriolaittein tarkkaan mitattu (391 g). 2

4 3 Korundilohkareen läpimitat ovat 83 x 58 x 42 mm (Kuva 2). Sen pyöristyneisyys on Powersin asteikolla puolipyöristynyt, luokka 3. Pyöristyneisyydestä huolimatta lohkareen suurimman korundikiteen alkuperäinen kidemuoto on vielä tulkittavissa heksagoniseksi dipyramidiksi. Kiteen asematasoja ei ole näkyvissä. Väri on keskiharmaa (Munsell koodi N 5). Petrofysiikan mittaukset tehtiin viiden mittauksen keskiarvona (Satu Vuoriainen / GTK). Paino on 390,5 g, ominaispaino 3,861 ja muut petrofysikaaliset ominaisuudet K (10-6 SI) 35, J (10-3 A/M) 30. Kuva 2. Manne Marttilan Miessiltä löytämä Lapin on toiseksi suurin tunnettu korundi (83 mm, 390,5 g). Sivukiven jäänteinä sen ulkopinnoilla on vaaleanruskeaksi rapautuneita maasälpiä, hyvin tummanvihreää turmaliinia, kloriittia ja kiilteitä. Kuva: Kari A. Kinnunen. Marttilan korundi koostuu pääosin yhdestä isosta korundikiteestä (pituus 83 mm). Tämä on havaittavissa jakaumatasoista (engl. parting planes), jotka kulkevat yhdensuuntaisina kappaleen läpi (Kuva 3). Jakaumatasot ovat ilmeisimmin kahden romboedripinnan suuntaisen polysynteettisen kaksostumisen aiheuttamia (Kuva 4). Lohkareessa havaitut muut mineraaliainekset ovat tyypillisiä Lapin korundeille. Yhdellä laidalla on kolme pienempää, samoin harmaata, korundikidettä. Niiden pituudet ovat 50, 23 ja 13 mm. Korundilohkareen pinnan kuopissa on sivukiven jäänteinä turmaliinikiteitä, kloriittia ja kiilteitä. Turmaliini esiintyy enimmäkseen kimppuina, joissa kiteiden pituus on 3 4 mm. Turmaliinia on myös suurempia 5 12 mm pitkiä kiteitä. Turmaliini on vyöhykkeistä ja kiteiden ydin on vaalean sinivihreää ja ulkovyöhyke sinivihreää, lähes mustaa. Korundin koloissa on lisäksi suurehkoja alueita vaaleanruskeaa pehmeähköä ainesta, joka voi koostua osittain rapautuneista maasälvistä. 3

5 4 Kuva 3. Lapin toiseksi suurin tunnettu korundi 83 mm, 390,5 g. Korundilohkare koostuu yhdestä isosta ja lukuisista pienemmistä korundikiteiden yksilöistä. Tämä on erotettavissa jakaumatasojen kokonaisheijastumista. Kuva: Kari A. Kinnunen. Kuva 4. Korundille tunnusomaiset kerrosmaiset jakaumatasot (parting planes) erottuvat Marttilan korundissa korostetusti heijastuvassa valossa. Kide on kulunut näitä pintoja noudattaen. Kuva: Kari A. Kinnunen. 4

6 5 Suurimman korundikiteen pintaosissa on läikkinä sinistä kirkasta korundia (1 4 mm), mikä ilmeisesti kuvastaa korundin reunimmaisinten vyöhykkeiden alun perin koostuneen sinisestä korundista (Kuva 5). Tämä piirre voi osoittaa korundin ulkovyöhykkeiden kiteytyneen osin jalokiviluokan safiirina. Myöhemmässä korundin kasvuvaiheessa safiirin ympärille on kasvanut harmaata ja kellertävää korundia. Tässä tapahtumassa aikaisemmin syntynyt sininen korundi olisi muuttunut rakoja myöten harmaaksi korundiksi. Kuva 5. Marttilan korundin pinnoilla on jäänteitä sinisestä safiirivyöhykkeestä. Alun perin korundin pintaa on ilmeisimmin peittänyt yhtenäinen safiirikerros. Kallioperän metamorfoosi on kuitenkin muuttanut sen tasaisen harmaaksi korundiksi. Kuva: Kari A. Kinnunen. Kolmanneksi suurin Raumalan korundi Aarne Alhonen on kirjoittanut punaisesta korundista, joka on kooltaan 370,3 g, 94 x 65 x 41 mm (Alhonen 1996). Alhonen mainitsee löytäjäksi Martti Koiviston ja löytöpaikaksi vanhat edellisen vuoden rännityskasat Kaarreojalla, joka on Miessiin etelästä laskeva uoma (karttalehti 3812). Löytöaika oli kevättalvi vuonna Alhosen mukaan gemmologi Risto Kangasniemi on tutkinut tätä punaista korundia. Kangasniemi ei ollut havainnut siinä optisella spektroskoopilla merkkejä kromipitoisuudesta. Arvo Tiera Ruonaniemi mainitsee kirjassaan Lemmenjoen kultamuistot kyseisen korundin löytäjäksi Niilo Raumalan (Ruonaniemi 2006). Hän esittää kirjas- 5

7 6 saan korundista myös valokuvan (Ruonaniemi 2006, s. 113) ja mainitsee samoin löytöpaikaksi Kaarreojan (Kuva 6). Ruonaniemen mukaan korundi on vaaleanpunainen ja muodoltaan kuin huonosti litistynyt kananmuna. Ruonaniemen mukaan korundi oli vuonna 2006 pankkiholvissa säilytyksessä, mutta hän pääsi sitä tarkastelemaan. Kuvasta tulkiten tämä korundilohkare koostuu yhdestä korundikiteestä. Se on hyvin pyöristynyt. Kuva 6. Niilo Raumalan löytämä Kaarreojan punainen korundi 370 g, 94 mm. Ruonaniemen kirjassa (Ruonaniemi 2006, s. 113) julkaistu kuva on tamperelaisen Juhani Lahtisen ottama. Tuomo Kangasniemen kotiarkisto. Muita kookkaita kullanhuuhdonta-alueen korundeja Suurin dokumentoitu Lapin tummanruskea tähtikorundityyppinen kide löytyi Miessijoen keskijuoksulta (karttalehti 3812) Lapin Kullankaivajien Liitto ry:n kaivospiiristä (Kuva 7). Kiteen löytäjät Minna Rossi ja Volker Wessels kertoivat korundin löytyneen rännin ylimmän rihlan yläosasta ylimpien poikkipienojen päältä. Korundi oli niin suuri, että se ei ollut mahtunut putoamaan rihlojen pienojen väliin. Tämä korundi on dokumentoitu GTK:ssa jo löytövuonna (Kinnunen ja Karhunen 1998). Löytöpaikka sijaitsee Miessijoella jonkun matkaa Kaarreojan suulta itään lähellä Jukka Sarren kaivospiirin (4769/1a) rajaa. Kyseessä on niin sanottu Isolan kaivos. Lemmenjoen kuuluisa kullankaivaja Jaakko Isola, kaivoi tällä aiemmin nimissään olleella valtauksella kymmeniä vuosia elämänsä loppuun saakka. Korundin paino on 65,243 g, ominaispaino 3,96, läpimitat 49 x 25 x 23 mm ja väri10 YR 2/2, kellertävän ruskea (Munsell), värimittaus tietokoneella R 61, G 61, B 45 (RGB). Korundi on muodoltaan tynnyrimäinen heksagoninen prisma, jonka pituusakseli on noin 70 kulmassa kiteen c-akselia vastaan. Kidemuoto on korundille tyypillinen lukuunottamat taipumista. Romboedrisuuntaiset jakaumatasot erottuvat kiteen prismapinnoilla selvästi. Kidepinnoilla havaitsee pai- 6

8 7 naumia mineraaleista, jotka ovat ympäröineet korundia sen isäntäkivilajissa. Kiteen asematasopinnat ovat suhteellisen tasaiset. Kuva 7. Lapin suurin tunnettu tähtikorundityyppinen kide löytyi vuonna 1998 Miessiltä. Pituus 49 mm ja paino 65 g. Kuvassa c-akseli vaakasuorassa. Kuva: Kari A. Kinnunen. Tämä korundi voidaan luokitella tähtikorundiksi, sillä sen asematasoilla on tähtikiville tunnusomainen silkkimäinen hohto kun kostutettua pintaa tarkastellaan terävässä valaistuksessa. Kiteen taipuminen ilmentää myöhempää deformaatiota metamorfoosissa. Tähän vaiheeseen on voinut liittyä myös korundien sumentuminen sekundaarisilla muuttumismineraaleilla. Ilmeisesti tästä syystä Lapin korundien joukossa ovat edes jossain määrin läpikuultavat yksilöt jokseenkin harvinaisia. Lapin korundien kalliolöydöt Kittilän Paaraskallan kalliokorundiesiintymän (karttalehti 3722) löytöön johtanut, emäkivessään yhä kiinni oleva, punaisen korundin lohkare on varsin kookas (Kuva 8). Sen pituus on, valokuvista (Haapala ym. 1971) ja GTK:n Mineralogisen museon näytteestä mitattuna, lähes samaa luokkaa kuin Marttilan korundilla eli noin 80 mm. Paaraskallan korundia ei kuitenkaan pääse punnitsemaan, koska se on yhä kiinni emäkivessä. Painoltaan se voisi olla arviolta puolet Marttilan korundista. Suurimmat Kittilän Paaraskallan kalliopaljastumista raportoidut korundikiteet olivat läpimitaltaan noin 1 cm ja lohkareista tavatut 4 5 cm (Haapala ja Yletyinen 1970). Samoin kuin Marttilan korundissa niin myös Paaraskallan korundien reunoilla on kloriittia. Kloriitti on Haapalan ym. (1971) tulkinnan mukaan jäännettä korundin muuttumisesta, paikoin muuttuminen on kokonaan tuhonnut korundikiteet. Paaraskallan korundien ulkovyöhykkeissä on myös turmaliinia, joka koostumukseltaan on draviittia. 7

9 8 Kuva 8. Kittilän Paaraskallan punainen korundi (8 cm). Näyte on kuvattu GTK:n Espoon Mineralogisen museon vitriinistä. Kuva: Kari A. Kinnunen. Naapurimaiden suurimmat korundit Kuolassa Venäjän puolella tavatut kookkaimmat korundit ovat samaa kokoluokkaa Lapin suurimpien kanssa. Hiipinän alkalikivimassiivin ksenoliiteissa on epäpuhtaita sinisiä korundeja, joiden koko on 5 cm (Mikhailova ym. 2007). Venäjän Karjalasta on raportoitu kaksi korundilöytöä, joissa kummassakin on kookkaita kiteitä (Bukanov 2006). Amfiboliitista on tavattu Dyadinasta, Chupan rautatieaseman lähettyviltä, punaisia korundeja, joiden läpimitta on ollut 10 x 15 cm. Samalta seudulta on kuvattu Khitostrovin esiintymästä vaalean punaista korundia 10 cm kiteinä. Suurimmat tunnetut ulkomaiset korundit Suurin tunnettu korundikide painoi 152 kg (65 x 40 x 4 cm). Se löydettiin Etelä-Afrikan Transvaalista, Mica Siding esiintymästä (Rickwood 1981). Sri Lankan suurin osin jalokivilaatuinen safiirikide painoi sekin 40,3 kg (Bukanov 2006). Suurimmat Lapin korundit ovat pari kertaluokkaa pienempiä kuin mainitut suurimmat tunnetut. Vertailun vuoksi voi mainita, että Lapin suurimpien kultahippujen koko samoin on pari kertaluokkaa pienempi suhteessa suurimpiin tunnettuihin kultahippuihin (vrt. Kinnunen 2000). Kari A. Kinnunen Sähköposti gtk.fi 8

10 9 Kirjallisuus Alhonen, A. (1982) Lemmenjoen korundista ja kullasta. Gemmologian työsaralta no. 4, 7-9. Alhonen, Aarne (1993) Selvitys Kultasafiiri-valtaukselta. Arkistoitu kirje K.Kinnuselle 10/5/93. Alhonen, A. (1996) Lapin suurin korundi. Prospäkkäri 2/96, 4-5. Bukanov, V.V. (2006) Russian Gemstones Encyclopedia. Granit, St. Petersburg, 472 s. Haapala, I., Siivola, J., Ojanperä, P. ja Yletyinen, V. (1971) Red corundum, sapphirine and kornerupine from Kittilä, Finnish Lapland. Bulletin of the Geological Society of Finland 43 (2), Haapala, I. ja Yletyinen, V. (1970) Punainen korundi, safiriini ja kornerupiini Kittilän Paaraskallasta. 2 s., 2 l. (1 geol. k.) Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M19/3722/70/1/10. Netissä: Kinnunen, Kari A Suurimmat kultahiput. Summary: The largest documented gold nuggets. Geologi 52 (4-5), Netissä: Kinnunen, Kari A Rubiineja Lapista Miessijoelta. 15 s. + 1 liites. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M19/3812/2008/34. Netissä: Kinnunen, Kari A. ja Karhunen, Pentti Isolan kaivoksesta (kaivospiiri 4774/1a) Miessijoelta kesällä 1998 löytyneen suurikokoisen korundikiteen dokumentaatio. 3 s., 2 l. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M19/3812/98/1. Netissä: Kinnunen, Kari A. ja Johanson, Bo (1993) Raportti korukäyttöön vuosina huuhdottujen korundien mineralogiasta, gemmologisista ominaisuuksista ja löytöhistoriasta Lemmenjoen alueella Puskuojalla. 17 s., 6 liites. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, M19/3811/93/1. Netissä: Merenluoto, K. (1997) Lapin suurin korundi. Prospäkkäri 1/97, 11. Mikhailova, Yu.A., Konopleva, N.G., Yakovenchuk, V.N., Ivanyuk, G.Yu., Men shikov, Yu.P. ja Pakhomovsky, Ya.A. (2007) Corundum-group minerals in rocks of the Khibiny alkaline pluton, Kola peninsula. Geology of Ore Deposits 49 (7), Virkkunen, Marjatta (2004) Upeita korundikiteitä Lapista. Kivi 22 (4/2004), 32. Rickwood, P. C. (1981) The largest crystals. American Mineralogist 66, Netissä: Ruonaniemi, Arvo Tiera (2006) Lemmenjoen kultamuistot. Hipputeos Oy 138 s 9

11

PUSKUOJAN KULLAN JA KVARTSIN MUODOSTAMISTA SEKAHIPUISTA

PUSKUOJAN KULLAN JA KVARTSIN MUODOSTAMISTA SEKAHIPUISTA Geologian tutkimuskeskus Malmiosasto, M 19/3812/95/1 3812 07 INARI 8.02.1995 PUSKUOJAN KULLAN JA KVARTSIN MUODOSTAMISTA SEKAHIPUISTA Kari A. Kinnunen 1 Kullan ja muiden mineraalien muodostamat sekahiput

Lisätiedot

Sotajoen 192 g kultasekahippu Kari A. Kinnunen, Bo Johanson ja Matti Leino

Sotajoen 192 g kultasekahippu Kari A. Kinnunen, Bo Johanson ja Matti Leino Tutkimuslaboratorio M19/3813/2008/60 27.10.2008 Espoo Sotajoen 192 g kultasekahippu Kari A. Kinnunen, Bo Johanson ja Matti Leino Tiivistelmä Tässä raportissa kuvataan elokuussa 2008 Sotajoen Matinkiviniemestä

Lisätiedot

Sotajoen Kultakimppavaltaukselta vuonna 2002 imuriruoppauksella löydetyn kultahipun (72,4 g) tutkimus näytettä tuhoamattomilla menetelmillä

Sotajoen Kultakimppavaltaukselta vuonna 2002 imuriruoppauksella löydetyn kultahipun (72,4 g) tutkimus näytettä tuhoamattomilla menetelmillä Geologian tutkimuskeskus Mineralogian laboratorio M 19/3813/2002/3 Inari 3813 11 Kari A. Kinnunen 21.11.2002 Sotajoen Kultakimppavaltaukselta vuonna 2002 imuriruoppauksella löydetyn kultahipun (72,4 g)

Lisätiedot

Inarin Sotajoen Matinkiviniemestä löytyneen Vehviläisen kultahipun (67 g) laboratoriomääritykset ja kuvatutkimus Kari A. Kinnunen

Inarin Sotajoen Matinkiviniemestä löytyneen Vehviläisen kultahipun (67 g) laboratoriomääritykset ja kuvatutkimus Kari A. Kinnunen Geologian tutkimuskeskus Espoon Yksikkö M 19/3813/2002/2 Inari 3813 11 Kari A. Kinnunen 14.11.2002 Inarin Sotajoen Matinkiviniemestä löytyneen Vehviläisen kultahipun (67 g) laboratoriomääritykset ja kuvatutkimus

Lisätiedot

Pikkumammutiksi nimetyn Miessijoelta 1998 löytyneen isomuskultahipun (251 g) laboratoriotutkimusten tulokset

Pikkumammutiksi nimetyn Miessijoelta 1998 löytyneen isomuskultahipun (251 g) laboratoriotutkimusten tulokset Geologian tutkimuskeskus Tutkimus & Kehitys, Kallioperä & Malmi M19/3812/99/1 3812 08 Inari Kari A. Kinnunen ja Bo Johanson 22.3.1999 Pikkumammutiksi nimetyn Miessijoelta 1998 löytyneen isomuskultahipun

Lisätiedot

Aleksi (385g), toiseksi suurin Suomesta löytynyt kultahippu. Mikromorfologia, petrofysikaaliset ominaisuudet ja kemiallinen koostumus

Aleksi (385g), toiseksi suurin Suomesta löytynyt kultahippu. Mikromorfologia, petrofysikaaliset ominaisuudet ja kemiallinen koostumus GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19/3831/94/1 3831 04 INARI Kari A. Kinnunen, Bo Johansson, Mauri Terho ja Risto Puranen 30.5.1994 Aleksi (385g), toiseksi suurin Suomesta löytynyt kultahippu. Mikromorfologia,

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Sääskeläissuon Likosuon alueella valtauksilla Sääskeläissuo 1 2 (kaiv.

Lisätiedot

KULTA, PLATINA JA KORUNDITIEDOSTO

KULTA, PLATINA JA KORUNDITIEDOSTO Päivitys 17.1.2013 Tämä aineisto on julkaistu www.kultahippu.fi sivustolla. KULTA, PLATINA JA KORUNDITIEDOSTO Johdanto Tiedostoon on kerätty kulta- ja platinahipuista sekä korundeista seuraavia tietoja:

Lisätiedot

Lemmenjoen alueen Karuojalta heinäkuussa 2000 löydetyn Karpaasi-kultahipun (74,9 g) tutkimukset

Lemmenjoen alueen Karuojalta heinäkuussa 2000 löydetyn Karpaasi-kultahipun (74,9 g) tutkimukset Tutkimus & Kehitys - yksikkö M 19/3812/2000/1 Inari 3812 11 Kari A. Kinnunen 19.10.2000 Lemmenjoen alueen Karuojalta heinäkuussa 2000 löydetyn Karpaasi-kultahipun (74,9 g) tutkimukset 1 Karpaasi nimelle

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1834/-87/1/60 Enontekiö Palkiskuru Ritva Karttunen 13.8.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N:0 3226

Lisätiedot

Tampereen Kivimuseoon hankittujen Pyhtään kidekellarin savukvartsikidesikeröiden dokumentointi

Tampereen Kivimuseoon hankittujen Pyhtään kidekellarin savukvartsikidesikeröiden dokumentointi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS RAPORTTITIEDOSTO N:O 4553 GEOLOGISKA FORSKNINGSCENTRALEN GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Tutkimus- & Kehitysyksikkö M 19/3023/2001 /1 Pyhtää 3023 06 Kari A. Kinnunen 4.12.2001 Tampereen

Lisätiedot

Lemmenjoen alueen Kivikkopurolta lapiokaivuulla kesäkuussa 2003 löydetyn Tapio-kultahipun (128 g) tutkimus

Lemmenjoen alueen Kivikkopurolta lapiokaivuulla kesäkuussa 2003 löydetyn Tapio-kultahipun (128 g) tutkimus Geologian tutkimuskeskus M 19/3812/2004/1 3812 08 Inari 20.2.2004 Lemmenjoen alueen Kivikkopurolta lapiokaivuulla kesäkuussa 2003 löydetyn Tapio-kultahipun (128 g) tutkimus Kari A. Kinnunen 2 Hipun nimi

Lisätiedot

KULTA, PLATINA JA KORUNDITIEDOSTO

KULTA, PLATINA JA KORUNDITIEDOSTO KULTA, PLATINA JA KORUNDITIEDOSTO Johdanto Tiedostoon on kerätty kulta- ja platinahipuista sekä korundeista seuraavia tietoja: 1. hipun (korundin) paino (g), "hipun nimi", tutkittu (esim. GTK:ssa), hipun

Lisätiedot

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset.

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset. GEOLOGIAN TUTKIMCJSKESKUS Tekij at Rosenberg Petri KUVAILULEHTI Päivämäärä 13.1.2000 Raportin laji Ml 911 14312000/ 711 0 tutkimusraportti 1 Raportin nimi Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Kullaan

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSEN MALMIOSASTON RAPORTTI TIMANTTIPOTENTIAALISTEN ALUEIDEN TUTKIMUKSISTA KUUSAMOSSA VUODELTA 1993.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSEN MALMIOSASTON RAPORTTI TIMANTTIPOTENTIAALISTEN ALUEIDEN TUTKIMUKSISTA KUUSAMOSSA VUODELTA 1993. M 19/4523/2001/1 Geologian tutkimuskeskus Raportti 4.10.2001 Marjatta Koivisto GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUKSEN MALMIOSASTON RAPORTTI TIMANTTIPOTENTIAALISTEN ALUEIDEN TUTKIMUKSISTA KUUSAMOSSA VUODELTA 1993

Lisätiedot

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Etelä-Suomen yksikkö C/KA 33/09/01 3.7.2009 Espoo Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen yksikkö Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Joutseno Mielikonoja Kivikautisen asuinpaikan koekuopitus 2009

Joutseno Mielikonoja Kivikautisen asuinpaikan koekuopitus 2009 1 Joutseno Mielikonoja Kivikautisen asuinpaikan koekuopitus 2009 ver. 1 Timo Jussila Aivar Kriiska Tapani Rostedt 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Abstrakti... 2 Tutkimus... 2 Sijaintikartat... 4 Yleiskartta...

Lisätiedot

Vinkkejä kiviharrastukseen

Vinkkejä kiviharrastukseen Vinkkejä kiviharrastukseen Hyvä harrastus Kivien etsintä ja keräily on mainio luontoharrastus, joka sopii kaikenikäisille. Kivikuntaan voi tutustua retkeilyn ja monen muun ulkoiluharrastuksen yhteydessä.

Lisätiedot

KULTA, PLATINA JA KORUNDITIEDOSTO

KULTA, PLATINA JA KORUNDITIEDOSTO Päivitys 5.1.2014 Tämä aineisto on julkaistu www.kultahippu.fi sivustolla. KULTA, PLATINA JA KORUNDITIEDOSTO Johdanto Tiedostoon on kerätty kulta- ja platinahipuista sekä korundeista seuraavia tietoja:

Lisätiedot

FLUIDISULKEUMA-TUTKIMUS SODANKYLÄN PALOKIIMASELÄN KULTAESIINTYMÄN KVARTSIJUONISTA

FLUIDISULKEUMA-TUTKIMUS SODANKYLÄN PALOKIIMASELÄN KULTAESIINTYMÄN KVARTSIJUONISTA M 19/3742/-80/1/10 Koskee 3742 04 SODANKYLÄ Kari A. Kinnunen 1980-2-22 FLUIDISULKEUMA-TUTKIMUS SODANKYLÄN PALOKIIMASELÄN KULTAESIINTYMÄN KVARTSIJUONISTA Tiivistelmä Palokiimaselän juonikvartsi sisältää

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen 15.12.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KILPISJÄRVI 1-3,KAIV. REK. N:O 3398/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

L Grundströmilta saatu kairausnayte Vs-144/ m (pintahie no. T 606) on tarkastettu malmimikroskooppisesti.

L Grundströmilta saatu kairausnayte Vs-144/ m (pintahie no. T 606) on tarkastettu malmimikroskooppisesti. NAYTE VRS-144/107.30 m. MALMIMIKROSKOOPPISET HAVAINNOT. L Grundströmilta 18.1.1980 saatu kairausnayte Vs-144/ 107.30 m (pintahie no. T 606) on tarkastettu malmimikroskooppisesti. Näyte on peräisin Karankalahden

Lisätiedot

SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET

SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET M 19/3741/-79/3/10 Sodankylä Koitelaisenvosat Tapani Mutanen 22.2.1979 SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET Koitelaisenvosien kromi-platinamalmi

Lisätiedot

1. Johdanto. elektronimikroanalysaattorilla. 2. Naytteet

1. Johdanto. elektronimikroanalysaattorilla. 2. Naytteet ALUSTAVA RAPORTTI Geologian tutkimuskeskus Malmiosasto M 41/2743/96/1 &b Suurikuusikko, Kittila Kari Kojonen, Bo Johanson, Lassi Pakkanen, Riitta Juvonen 28.10.1996 Selostus Suurikuusikon Au-malmiaiheen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

2 tutkittu alue n. 3 km

2 tutkittu alue n. 3 km Outokumpu Oy Malminetsintä Radiometrinen haravointi Korsnäs Heikki Wennervirta 10.1 e-14e201962 Työn tarkoitus Työstä sovittiin käyntini yhteydessa Korsnäsin kaivoksella 17.10,-19,10.1961 liitteenä olevan

Lisätiedot

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 1 KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 Hannu Poutiainen, Hans-Peter Schulz, Timo Jussila Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartoitustyö...

Lisätiedot

Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948

Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948 M/17/Sdk 49/1 Sodankylä, Tankavaara Aimo Mikkola 10.2.-49 Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948 Kauppa- ja teollisuusministeriö järjesti heinäkuussa 1948 teollisuusneuvos Stigzeliuksen aloitteesta

Lisätiedot

PEGMATIITTIEN MALMIPOTENTIAALISTA SUOMESSA

PEGMATIITTIEN MALMIPOTENTIAALISTA SUOMESSA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 101-03/1/85 Reijo Alviola 17.11.2003 PEGMATIITTIEN MALMIPOTENTIAALISTA SUOMESSA RE-PEGMATIITTIALUEET Suomesta tunnetaan yli 50 Rare Element (RE)-pegmatiittialuetta (karttaliite).

Lisätiedot

Venetekemän malmitutkimuksista

Venetekemän malmitutkimuksista ~ U 5 --k- ~~, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3214/-80/1/10 Venetekemä Juha Jokinen 30. Väliraportti Venetekemän malmitutkimuksista Pieksämäen mlk. 30.04.1980 Juha Jokinen VÄLIRAPORTTI VENETEKEMÄN MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla Tutkimusmenetelmistä GTK:n roolista ja tutkimuksista Lapissa Mikä on

Lisätiedot

Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama

Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama Pohjois-Suomen yksikkö M19/2743/2006/1/10 19.10.2006 Rovaniemi Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V.

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732 Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. 1975 Geologinen tutkimuslaitos suoritti kesällä 1975 uraanitutkimuksia

Lisätiedot

Saksanpystykorvien värit

Saksanpystykorvien värit Saksanpystykorvien värit Ruskea: Kauttaaltaan yksivärinen tummanruskea. Ruskeilla esiintyy joskus harmaata karvaa housuissa, hännässä, silmien ympärillä tai lapojen seudulla. Tämä katsotaan virheeksi tai

Lisätiedot

Lapin kultamaiden suurimmat kultahiput

Lapin kultamaiden suurimmat kultahiput Lapin kultamaiden suurimmat kultahiput Lista on koottu kirjoista, lehdistä ja kullankaivajilta saaduista tiedoista. Lähetä meille tiedot virheistä tai puutteista tässä listassa. Otamme vastaan myös mielipiteitä

Lisätiedot

Nokia Linnavuori Linnavuoren itäpuoleisen asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Ville Laakso Antti Bilund

Nokia Linnavuori Linnavuoren itäpuoleisen asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Ville Laakso Antti Bilund 1 Nokia Linnavuori Linnavuoren itäpuoleisen asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Ville Laakso Antti Bilund Kustantaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3

Lisätiedot

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Timo Ahtola Olli Sarapää 02.10.2000 Raportti M89/2000/2 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4577 SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000 KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI,

Lisätiedot

Mak-33.151 Geologian perusteet II

Mak-33.151 Geologian perusteet II Mak-33.161 tentit Mak-33.151 Geologian perusteet II Tentti 8.5.2001 1. Suomen kallioperän eri-ikäiset muodostumat; niiden ikä, sijainti ja pääkivilajit. 2. Karjalaisten liuskealueiden kehityshistoria Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

,, MUSEOVIRASTO. T ARKASTUSRAPORTTI ALAJÄRVI PYHÄVUORI Mahdollisen kalliomaalauskohteen tarkastus. 20/2.'J.1.

,, MUSEOVIRASTO. T ARKASTUSRAPORTTI ALAJÄRVI PYHÄVUORI Mahdollisen kalliomaalauskohteen tarkastus. 20/2.'J.1. ARK@L,Df. 20/2.'J.1.100q H T ARKASTUSRAPORTTI 29.10.2008 ALAJÄRVI PYHÄVUORI Mahdollisen kalliomaalauskohteen tarkastus Kaisa Lehtonen,, MUSEOVIRASTO ALAJÄRVI PYHÄVUORI Sijaintitiedot: Peruskartta: 2313

Lisätiedot

LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2

LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2 1 LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2 Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 2004 Timo Jussila ja Tapani Rostedt 2 Sisältö: Maastokarttaote... 2 Perustiedot... 3 Abstrakti... 3 Kaivaus... 3 Yleiskartta 1:500...

Lisätiedot

Lapin kullan eettisyys ja ekologisuus kiinnostaa maailmalla Yhä useampi korunostaja kysyy, mistä kulta on peräisin

Lapin kullan eettisyys ja ekologisuus kiinnostaa maailmalla Yhä useampi korunostaja kysyy, mistä kulta on peräisin Lapin kullan eettisyys ja ekologisuus kiinnostaa maailmalla Yhä useampi korunostaja kysyy, mistä kulta on peräisin Lappilainen kulta sertifioidaan syksyllä. Sitä käytetään pian kullan, kullankaivajien

Lisätiedot

Tankavaaran Ruosteojalta nykyisen turistihuuhtomon kohdalta heinäkuussa 1950 löytyneen Virtasen kultasekahipun (187 g) tutkimus

Tankavaaran Ruosteojalta nykyisen turistihuuhtomon kohdalta heinäkuussa 1950 löytyneen Virtasen kultasekahipun (187 g) tutkimus Tutkimus & Kehitys - yksikkö M 19/3742/2000/1 Sodankylä 3742 02 Kari A. Kinnunen 25.10.2000 Tankavaaran Ruosteojalta nykyisen turistihuuhtomon kohdalta heinäkuussa 1950 löytyneen Virtasen kultasekahipun

Lisätiedot

Tämä aineisto on julkaistu www.kultahippu.fi -sivustolla.

Tämä aineisto on julkaistu www.kultahippu.fi -sivustolla. Päivitys 22.1.2013 Tämä aineisto on julkaistu www.kultahippu.fi -sivustolla. KIRJALLISUUS Anneberg Martti, Pirunlientä tunturissa (1985) Romaanissa kerrotaan Isolasta, Kokosta, Korhosista, Pellisestä ja

Lisätiedot

MTT Biotekniikka- ja elintarviketutkimus 1 Maatiaiskanan säilytysohjelma

MTT Biotekniikka- ja elintarviketutkimus 1 Maatiaiskanan säilytysohjelma MTT Biotekniikka- ja elintarviketutkimus 1 Arvoisa vastaanottaja Tänä vuonna vietämme maatiaiskanan säilytysohjelman käynnistymisen 10-vuotisjuhlaa. Kiitos kaikille Teille, jotka olette olleet mukana alusta

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjavesi -yksikkö Kuopio GTK/83/ /2018. Maatutkaluotaukset Kankaalassa Vuokatin pohjavesialueella

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjavesi -yksikkö Kuopio GTK/83/ /2018. Maatutkaluotaukset Kankaalassa Vuokatin pohjavesialueella GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjavesi -yksikkö Kuopio GTK/83/03.04.19/2018 Maatutkaluotaukset Kankaalassa Vuokatin pohjavesialueella GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tutkimusraportti Sisällysluettelo Kuvailulehti

Lisätiedot

Miessijoelta heinäkuussa 2004 löydetyn 282 g painoisen kultahipun petrografian, mineraalikemian ja löytöhistorian dokumentaatio

Miessijoelta heinäkuussa 2004 löydetyn 282 g painoisen kultahipun petrografian, mineraalikemian ja löytöhistorian dokumentaatio 1 Geologian tutkimuskeskus Espoon yksikkö M 19/3812/2004/2 Inari 3812 Kari A. Kinnunen, Bo Johanson ja Pentti Karhunen 8.10.2004 Miessijoelta heinäkuussa 2004 löydetyn 282 g painoisen kultahipun petrografian,

Lisätiedot

Maankamaran kartoitus lentogeofysikaalisin menetelmin

Maankamaran kartoitus lentogeofysikaalisin menetelmin Maankamaran kartoitus lentogeofysikaalisin menetelmin Kaukokartoituspäivät 9.11.2007 Hanna Leväniemi, Taija Huotari, Ilkka Suppala Sisältö Aerogeofysikaaliset mittaukset yleisesti GTK:n lentomittaukset

Lisätiedot

Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö

Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö Pohjois-Suomessa Risto Pietilä Geologian tutkimuskeskus GTK:n toiminta-alueet ja profiilit GTK on alueellinen toimija, jolla on vahva yhteys alueiden suunnitteluun

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo 2.5.2017 Geofysiikan mittaukset Velkuan Aumineralisaation alueella Naantalissa Tuire Valjus GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro

Lisätiedot

2 1. Johdanto Tama Geologian tutkimuskeskuksen Kuopion yksikon tekema mineraalivarantoarvio koskee Niinikosken esiintymaa Kotalahden nikkelivyohykkeel

2 1. Johdanto Tama Geologian tutkimuskeskuksen Kuopion yksikon tekema mineraalivarantoarvio koskee Niinikosken esiintymaa Kotalahden nikkelivyohykkeel GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuopion yksikko M19/3242/2002/1/10 Kuopio Niinikoski Timo Heino 30.7.2002 09. 01. 913 Kuopion Niinikosken Ni-esiintymdn mineraalivarantoarvio, valtaus Niinikoski 1 (kaiv. rek.

Lisätiedot

Kosstone project Vuolukivi Kainuussa ja raja-alueen Karjalassa Tutkimustulosten arviointi

Kosstone project Vuolukivi Kainuussa ja raja-alueen Karjalassa Tutkimustulosten arviointi TEHDYT TUTKIMUKSET / GTK Neljä maastotutkimusretkeä 24-25.05.04 Tutustuminen tutkimusalueeseen 10-11.06.04 Ensimmäisen maastokartoituksen ja geofysiikan mittausten tulosten arviointi. Suunnittelua seuraavaa

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS TAMMELAN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA KIETYÖNMÄKI 1, KAIV.REK.N:O 3991/1, SUORITETUISTA TEOLLISUUSMINERAALITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS TAMMELAN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA KIETYÖNMÄKI 1, KAIV.REK.N:O 3991/1, SUORITETUISTA TEOLLISUUSMINERAALITUTKIMUKSISTA RAPORTTITIEDOSTO N:O 3308 1(7) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2024/-93/1/85 Tammela Kietyönmäki Reijo Alviola 31.3.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS TAMMELAN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA KIETYÖNMÄKI 1, KAIV.REK.N:O

Lisätiedot

Antti Peronius geologi, kullankaivaja

Antti Peronius geologi, kullankaivaja Antti Peronius geologi, kullankaivaja antti.peronius@kullankaivajat.fi Primäärijuoniteoriat - maallikot - kulta tullut läheltä tai kaukaa - räjähdys, tulivuori, asteroidi - jättiläistulva, salaperäinen

Lisätiedot

Tieteellisiä havaintoja kännykällä

Tieteellisiä havaintoja kännykällä Tieteellisiä havaintoja kännykällä Havainto Arkipäivässäkin voi tehdä tieteellisiä havaintoja erilaisista luonnonilmiöistä. Tieteellisiin havaintoihin kuuluu havainnon dokumentointi ja erilaisten mittausten

Lisätiedot

Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot

Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta (ilmakuva)... 3 Yleiskartta 2... 4 Muinaisjäännökset... 5 KOLARI 28 ÄKÄSJOEN PATO... 5 KOLARI 83 RAUTUJÄRVI... 5 KOLARI 84 AHVENJÄRVI... 8 KOLARI

Lisätiedot

Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Saimaa Spirit Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvat... 5 Kansikuva:

Lisätiedot

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan

Lisätiedot

KENTTARAPORTTI MAAPERAGEOLOGISESTA TUTKIMUKSESTA

KENTTARAPORTTI MAAPERAGEOLOGISESTA TUTKIMUKSESTA O U T O K U M P U Oy ~alminetsintä KENTTARAPORTTI MAAPERAGEOLOGISESTA TUTKIMUKSESTA ROVANIEMI MLK KUOHUNKI Ttitkimusalueen sijainti Tutkimusten tarkoitus ja suoritus Tulosten tarkastelua Tutkimusalue sijaitsee

Lisätiedot

Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka.

Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka. 1 M/17/Yt-52/1 Ylitornio Veijo Yletyinen Allekirjoittanut suoritti osaston johtajan toimesta kansannäytteiden No 1208 A. P. Leminen ja No 1244 M. Hautala, tarkastuksen. Tällöin ilmeni, että molemmat molybdeenihohdepitoiset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA

Lisätiedot

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund 1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen 24.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA VUOMANPERÄNMAA JA POROAITA, KAIV.REK.

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3812/-83/1/10 Koskee Inari Kari A. Kinnunen Kai Hytönen MORGAMOJAN MAGNEETTIKIISULOHKARE

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3812/-83/1/10 Koskee Inari Kari A. Kinnunen Kai Hytönen MORGAMOJAN MAGNEETTIKIISULOHKARE GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3812/-83/1/10 Koskee 3812 08 Inari Kari A. Kinnunen Kai Hytönen 21.11.1983 MORGAMOJAN MAGNEETTIKIISULOHKARE 1 Professori Herman Stigzeliukselta saatiin syksyllä 1983 tutkittavaksi

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Niinimäki 7801/1. Tutkimustyöselostus Sanna Juurela. ALTONA MINING LTD/VULCAN KOTALAHTI OY Tutkimustyöselostus

Niinimäki 7801/1. Tutkimustyöselostus Sanna Juurela. ALTONA MINING LTD/VULCAN KOTALAHTI OY Tutkimustyöselostus 31.01.2013 Sanna Juurela VULCAN KOTALAHTI OY (Y-tunnus: 2300990-5) Sänkinotkonkatu 6, FIN-83500 Outokumpu, FINLAND Tel. +358 10 271 0090, E-mail. Finland@altonamining.com 1. JOHDANTO Tämä on Vulcan Kotalahti

Lisätiedot

Työraportti Etelä-Suomen aluetoimisto Q 18/23.0/95/1 Erityistoiminnot Seppo Koho

Työraportti Etelä-Suomen aluetoimisto Q 18/23.0/95/1 Erityistoiminnot Seppo Koho ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Työraportti Etelä-Suomen aluetoimisto Q 18/23.0/95/1 Erityistoiminnot Seppo Koho MAAPERÄKARTOITUKSIIN JA POHJAVEDEN SEURANTAAN LIITTYVÄT SEISPIISET REFRAKTIOLUOTAUKSET

Lisätiedot

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kaavakartta... 2 Maastokartta 1:10 000, muinaisjäännös ja tutkimusalue... 3 HANKASALMI 27

Lisätiedot

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET.

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4403 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2021/2000/1/10 PAIMIO Korvenala Petri Rosenberg 20.1.2000 PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA

Lisätiedot

TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011

TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011 TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011 Tapani Rostedt Timo Sepänmaa Kustantaja: Tauno Syrjäsen perikunta Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Kartoitus... 2 Kartat... 4 Sijaintikartta...

Lisätiedot

Myytävänä olevat tölkinvedin kukkarot

Myytävänä olevat tölkinvedin kukkarot 1 MUSTA/HOPEA ISO YMPYRÄ KUKKARO Koko 13 x 13 cm, pronssinvärinen kehys, pronssinvärinen nappi Hinta euroa 30 euroa+ postikulut 3 euroa MUSTA/KULTA ISO YMPYRÄ KUKKARO Koko 13 x 13 cm, pronssinvärinen kehys,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi 26.6.2012

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi 26.6.2012 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi Selvitys Sodankylän ympäristön maankäyttöä ja kaivostoimintaa tukevasta maaperätiedonkeruusta ja toimintamallista - maaperätiedonkeruu

Lisätiedot

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Lapinlahden kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kirveen löytöpaikka...

Lisätiedot

HIRVIELÄINONNETTOMUUDET ITÄ-SUOMESSA VUOSINA

HIRVIELÄINONNETTOMUUDET ITÄ-SUOMESSA VUOSINA HIRVIELÄINONNETTOMUUDET ITÄ-SUOMESSA VUOSINA 2012-2016 Perustietoja hirvieläinonnettomuuksista Lähde: Poliisin tilastot, onnettomuusrekisteri, vuodet 2012-2016 HUOM! Kattavia tilastoja peuraonnettomuuksista

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06 / 3231 / -85 / / 10 JUVA Lumpeinen Hannu Makkonen 5.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Ferri~gneettisten mineraalien mi%thritt&nisestth Curiel-tilan perusteella: aurskausmenetel- vaikutus

Ferri~gneettisten mineraalien mi%thritt&nisestth Curiel-tilan perusteella: aurskausmenetel- vaikutus Geologian tutkimuskeskus Geofysiikan osasto Q 16/1994/1 Ferri~gneettisten mineraalien mi%thritt&nisestth Curiel-tilan perusteella: aurskausmenetel- vaikutus Meri-Liisa Airo 19.12.1994 JOHDANTO Kivinaytteiden

Lisätiedot

KITTILÄN POKAN ASBESTIAIHE (~tä/26) 2. Sijainti ja karttatilanne s Arvio asbestiaiheen taioudellisesta merkityksestä s. 6

KITTILÄN POKAN ASBESTIAIHE (~tä/26) 2. Sijainti ja karttatilanne s Arvio asbestiaiheen taioudellisesta merkityksestä s. 6 KITTILÄN POKAN ASBESTIAIHE (~tä/26) Sisältö : 1. Löytö- ja tutkimusvaiheet s. 1 2. Sijainti ja karttatilanne s. 2 3. Alueen geologiset yleispiirteet s. 2 4. Asbestiaihe s. 4 5. Arvio asbestiaiheen taioudellisesta

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3122/-87/1 Luhanka Tammijärvi Marjatta Virkkunen Boris Lindmark 18.6.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/2744/-80/1/10 Koskee: 3722 Kittilä Jyskälaki Veikko Helppi 21.4.1980 SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 Johdanto Tutkimusten

Lisätiedot

KIVEENHAKATUT K I V I T U O T T E E T T I L A U K S E S T A H A U T A K I V E T

KIVEENHAKATUT K I V I T U O T T E E T T I L A U K S E S T A H A U T A K I V E T H A U T A K I V E T T I M E L E S S S T Y L E Hautakivissä on monia erilaisia malleja ja viimeistelyjä. Tässä esittelemme niistä suosituimpia. Voimme toteuttaa myös omasta suunnitelmasta veistetyn kiven

Lisätiedot

RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009

RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 1 RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Fingrid OYj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...

Lisätiedot

Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957.

Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957. M 17/Ks-57/1/60 KUUSAMO Ylikitkajärvi R. Lauerma 25.11.1960 Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957. Talvella 1956-57 suoritettiin geologisessa tutkimuslaitoksessa radiometrisiä tutkimuksia mahdollisten

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jarmo Lahtinen 25.1.2008 Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Kuhmon Hautalehdon valtausalueella Hautalehto 3 (kaiv.

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: 18.12.2013 ML2011:0020 Kuulutus 18.12.2013 1 (1) Lupatunnus ML2011:0020 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (10.6.2011/621) 40 :n nojalla Malminetsintälupahakemuksen Hakija: Lupatunnus: Alueen

Lisätiedot

PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018

PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018 1 PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Tampere Veijanmäenkatu 4 tarkkuusinventointi 2013

Tampere Veijanmäenkatu 4 tarkkuusinventointi 2013 1 Tampere Veijanmäenkatu 4 tarkkuusinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Jaana Junkkari 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 4 Tulos... 6 Koekuopat... 7 Muinaisjäännöstiedot...

Lisätiedot

16WWE Vapo Oy. Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala

16WWE Vapo Oy. Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala 24.9.2010 Vapo Oy Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala 1 Vapo Oy, Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala Sisältö 1 TEHTÄVÄN KUVAUS 1 2 TULOKSET 1 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 1 4 KIRJALLISUUS

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI

TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI Vesi-Visio Visio osk Opettajantie 7-9 B15 40900 SÄYNÄTSALO www.vesi-visio.netvisio.net +35840-7030098 TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI Mitä, miksi, miten, milloin? Tietoa ja ohjeistusta toiminnasta ja käytännön

Lisätiedot

KULTAKLUBIN UUTISET 3/2008

KULTAKLUBIN UUTISET 3/2008 KULTA- JA MINERAALIKLUBI r.y. Klubi perustettiin Helsingissä 13.02.1988. Jäseniä on ympäri maata Lappia myöten, keväällä 2008 n. 180. Klubi järjestää Helsingissä pari kokousta vuodessa. Kevätkokous pidetään

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tutkimus & Kehitysyksikkö M 16/3742/1 Sodankylä Kari A. Kinnunen, Bo Johanson, Risto Puranen ja Liisa Kivekäs 31.07.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tutkimus & Kehitysyksikkö M 16/3742/1 Sodankylä Kari A. Kinnunen, Bo Johanson, Risto Puranen ja Liisa Kivekäs 31.07. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tutkimus & Kehitysyksikkö M 16/3742/1 Sodankylä Kari A. Kinnunen, Bo Johanson, Risto Puranen ja Liisa Kivekäs 31.07.1998 Tankavaaran Kultamuseon turistihuuhtomolta löydetyn Mopoksi

Lisätiedot

FYSIIKAN LABORATORIOTYÖT 2 HILA JA PRISMA

FYSIIKAN LABORATORIOTYÖT 2 HILA JA PRISMA FYSIIKAN LABORATORIOTYÖT HILA JA PRISMA MIKKO LAINE 9. toukokuuta 05. Johdanto Tässä työssä muodostamme lasiprisman dispersiokäyrän ja määritämme työn tekijän silmän herkkyysrajan punaiselle valolle. Lisäksi

Lisätiedot

KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002

KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002 1 KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002 Timo Jussila Mikroliitti Oy Kustantaja: Pohjois-Savon Liitto

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa

Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa Geoenergian (maa- ja kalliolämpö) hyödyntäminen rakennusten ja yhdyskuntien energiahuollossa sekä huomioiminen kaavoituksessa Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi Kuntamarkkinat

Lisätiedot

ATUN MONIMETALLIESIINTY~ Atun monimetallinen sulfidiesiintyma liittyy nk. Etela-Suomen leptiittivyohykkeeseen, jossa tunnetaan

ATUN MONIMETALLIESIINTY~ Atun monimetallinen sulfidiesiintyma liittyy nk. Etela-Suomen leptiittivyohykkeeseen, jossa tunnetaan 0 outokumpu mining ANNMINES ATUN MONIMETALLIESIINTY~ Yleista Atun monimetallinen sulfidiesiintyma liittyy nk. Etela-Suomen leptiittivyohykkeeseen, jossa tunnetaan mm. Orijarven, Aijalan ja Metsamontun

Lisätiedot

Kappaleiden tilavuus. Suorakulmainensärmiö.

Kappaleiden tilavuus. Suorakulmainensärmiö. Kappaleiden tilavuus Suorakulmainensärmiö. Tilavuus (volyymi) V = pohjan ala kertaa korkeus. Tankomaisista kappaleista puhuttaessa nimitetään korkeutta tangon pituudeksi. Pohjan ala A = b x h Korkeus (pituus)

Lisätiedot

KULTA/MUSTA RAITA LAUKKU KUKKARON KEHYKSELLÄ

KULTA/MUSTA RAITA LAUKKU KUKKARON KEHYKSELLÄ 1 KULTA/MUSTA RAITA LAUKKU KUKKARON KEHYKSELLÄ Kukkaron kehys pronssinvärinen Koko 16 x 18 cm Ketju kullanvärinen, pituus noin 100 cm Tölkinvedin kullanvärinen HOPEA/MUSTA/BEIGE RAITA LAUKKU KUKKARON KEHYKSELLÄ

Lisätiedot

Turun tuomiokirkon keskiaikaisen pyhäinjäännöskokoelman reliikkikivien laboratoriotutkimus

Turun tuomiokirkon keskiaikaisen pyhäinjäännöskokoelman reliikkikivien laboratoriotutkimus Geologian tutkimuskeskus Tutkimuslaboratorio M41/2010/19 18.8.2010 Espoo Turun tuomiokirkon keskiaikaisen pyhäinjäännöskokoelman reliikkikivien laboratoriotutkimus Kari A. Kinnunen ja Marja Lehtonen 2

Lisätiedot