Mökkeily muuttuu mielikuvat säilyvät
|
|
- Jorma Pesonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KATI PITKÄNEN Umeå University, Department of Geography and Economic History Mökkeily muuttuu mielikuvat säilyvät Kirjoitus perustuu kirjoittajan Itä-Suomen yliopistossa pitämään Lectio Praecusoriaan ja väitöskirjaan Mökkimaisema muutoksessa. Kulttuurimaantieteellinen näkökulma mökkeilyyn. Dissertations in Social Sciences and Business Studies. Publications of the University of Eastern Finland No 31. Jokaisella meistä on omakohtaisia kokemuksia kesämökkeilystä. Osalla on oma mökki, osa käyttää vanhempiensa mökkiä ja osa vierailee kutsuttuna tai kutsumatta sukulaisten ja ystävien mökeillä. Maassamme on tilastojen mukaan liki puoli miljoonaa omistusmökkiä ja jopa kolmen miljoonan suomalaisen on arvioitu mökkeilevän säännöllisesti. Koska suomalaisten mökit sijaitsevat lähes poikkeuksetta maaseudun haja-asutusalueilla, kesämökkeilijät moninkertaistavat monen maaseutualueen asukasmäärän etenkin kesäkaudella. Mökinomistus on Suomessa maailman mittakaavassakin laaja ilmiö. Suhteutettuna asukaslukuun suomalaisilla on käytössään mökki useammin kuin muilla EU-maiden kansalaisilla. Mökkeily tutkimuksen kohteena Ottaen huomioon ilmiön laajuuden ja merkittävyyden, on hämmästyttävää, miten vähän mökkeilyä on Suomessa tutkittu. Edellinen yksinomaan mökkeilyä käsittelevä väitöstutkimus on 1960-luvulta (Vuori 1966). Kansainvälisesti mökkeilytutkimusta on kuitenkin tehty kauan ja tutkimusesimerkkejä löytyy ympäri maailmaa ja lähes jokaisesta maailmanosasta. Mökkeilytutkimuksen kenttä on laajentunut erityisesti viime vuosina. Vaikka Suomi mainitaan usein kansainvälisessä kirjallisuudessa eräänä maailman johtavista mökkeilymaista (Hall & Müller 2004; Paris 2011), ovat suomalaiset tutkijat osallistuneet kansainväliseen keskusteluun pohjoismaisia naapureitaan harvemmin. Suomalainen tutkimus on kuitenkin ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa. Syynä viimeaikaiseen suomalaisten ja kansainvälisten tutkijoiden kiinnostukseen voidaan pitää mökkeilyn suosion kasvua. Eräs merkittävimmistä syistä tähän on länsimaissa tapahtunut voimakas entistä hyväkuntoisemman ja varakkaamman eläkeläisväestön kasvu. Suurin osa suomalaisistakin mökinomistajista on eläkeläisiä, jotka hakeutuvat eläkepäivien viettoon maaseudulle. Toisaalta tutkijoiden kiinnostusta on lisännyt mökkeilyssä itsessään tapahtunut muutos. Liikenne- ja viestintäteknologiaan liittyvän kehityksen myötä mökeille on mahdollista suunnata yhä kauemmas ja ne voidaan sitoa osaksi työhön ja arkeen liittyvää asumista ja ajankäyttöä. Onkin esitetty, että mökkeilyä tai vapaa-ajan asumista voidaan monella tapaa 50 MAASEUDUN UUSI AIKA
2 pitää keskeisenä nykyajan mobiilia yhteiskuntaa ja yhteiskunnallista muutosta jäsentävänä ilmiönä (Haldrup 2009; Halfacree 2011; Paris 2011). Mökkeily muutoksessa Suomessa mökkeilyn muutoksen on viime vuosina tulkittu usein tarkoittavan mökkien varustamista ympärivuotista käyttöä varten niin sanotuiksi kakkosasunnoiksi (Aho & Ilola 2006). Kakkosasumista on pidetty mökkeilyä perustavanlaatuisesti muuttavana ilmiönä mökkien muuttuessa kesälomakohteesta vakituiseen asuntoon verrattaviksi paikoiksi, mistä käsin voidaan myös käydä töissä tai missä voidaan tehdä etätyötä. Ympärivuotisuuden vaatimus näkyy paitsi varustetason muutoksina myös mökkien keskikoon kasvuna. Vaikka kakkosasuminen on eräs näkyvimmistä ja merkittävimmistä mökkeilyä muuttavista tekijöistä, ei se kuitenkaan ole ainoa mökkeilyssä käynnissä oleva muutosprosessi. Alueellisesti tarkasteltuna mökkeily samanaikaisesti sekä keskittyy että hajautuu. Mökkikannan kasvu on viime vuosina ollut nopeinta Lapin matkailukeskusten kaltaisissa vetovoimaisissa kohteissa. Mökkien määrä on vastaavasti vähentynyt suurten kaupunkien lähiseuduilla, kun mökkeily on tehnyt tilaa vakituiselle asumiselle. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna teknologian ja liikenneverkkojen kehitys ovat mahdollistaneet mökkeilyn yhä kauempana vakituisesta asunnosta. Kun vielä 1960-luvulla yli 50 kilometrin mökkimatkaa pidettiin liian pitkänä, on mökkimatka nykyisin keskimäärin 118 kilometrin mittainen. Kun suuria kaupunkiseutuja lähellä sijaitsevista vapaista kiinteistöistä on pulaa, sopivaa tonttia tai -mökkiä ollaan valmiita etsimään yhä kauempaa. Rajojen ja esimerkiksi halpojen lentoyhteyksien avautumisen myötä mökkiliikenne ylittää yhä useammin myös valtioiden rajoja. Yhä useammat suomalaiset ovat hankkineet mökkikäyttöön lomaosakkeen jostain etelän lomakohteesta ja Suomessa ulkomaalaisten mökinomistajien määrä on lisääntynyt kiinteistönoston vapauduttua. Maaseudun muutoksella on suuri merkitys mökkikannan muutoksiin ja mökkien alueelliseen vaihteluun. Varta vasten mökkikäyttöön rakennettujen rakennusten ohella mökkeinä käytetään myös niin MAASEUDUN UUSI AIKA sanottuja mummonmökkejä eli aiemmin maaseudun asuinkäytössä olleita rakennuksia. Lisäksi pääasiassa maaseutualueilla on noin tyhjäksi rekisteröityä asuinrakennusta. Näitä rakennuksia käytetään usein kesämökkeinä, vaikka niitä ei tilastoida sellaisina. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että mökkien todellinen lukumäärä on virallisia tilastoja huomattavasti suurempi. Nykyisin maaseudun asuntokantaa tyhjenee ja jää lomakäyttöön etenkin kirkonkylissä ja pienissä taajamissa. Toisaalta mökkeily myös muuttaa maaseutua. Vesistöjen rannoille ja irralleen maaseudun muusta yhdyskuntarakenteesta kehittyvä mökkiasutus synnyttää uudenlaista virkistyksen ja asumisen maaseutua (Halseth 1998), missä mökit yhä useammin ovat ympärivuotisessa käytössä tai muuttuvat jopa vakituisiksi asunnoiksi. Mökkiympäristöjen moninaistuminen viittaa muutokseen myös mökkiympäristön ja -maisemien kokemuksessa. Mökkimaisemalta haetaan yhä enemmän matkailullista arvoa ja samalla lapsuuden kotiseutu ja juurille palaaminen ovat menettämässä merkitystään mökkeilyä motivoivina tekijöinä. Kaupungistuneet sukupolvet eivät ehkä ole edeltäjiensä tavoin halukkaita käyttämään ja ylläpitämään syrjässä sijaitsevaa mökkiä mikäli alueella ei ole muuta matkailullista vetovoimaa. Mökkimaiseman kokemus rinnastuukin monella tapaa matkailukokemukseen. Mökeiltä haetaan irtautumista arjesta, rentoutumista, vetovoimaista ympäristöä, mieleenpainuvia elämyksiä ja yhdessäoloa. Villin luonnon kohtaamisesta ja sellaisista aktiviteeteistä kuten kalastus, marjastus tai puiden pilkkominen, on tullut elämyksellisiä toimintoja, jotka erottavat mökkimaiseman kaupungista. Erilaisia tarpeita varten hakeudutaan erilaisiin ympäristöihin ja moni saattaa omistaa jopa useampia lomakäyttöön tarkoitettuja asuntoja. Voidaan puhua eräänlaisesta monipaikkaisesta elämäntavasta. Erilaisten asuinpaikkojen yhdistelmässä mökkiympäristö voi muodostua yhtä merkityksekkääksi tai jopa merkityksekkäämmäksi kuin vakituinen asunto ja asuinympäristö. Mökki edustaa aitoutta ja jatkuvuutta, monille mökki voi olla ainoa pysyvä paikka koko elämänkulun aikana vakituisten asuntojen vaihtuessa eri elämänvaiheiden mukaan. Mökki liittyy yksilön tarpeeseen luoda merkityk- 51
3 sellisiä paikkasuhteita ja se voidaan kokea yhtälailla kotina kuin vakituinen asunto. Muutokset kulttuuristen käsitysten haastajana Mökkimaisemassa alueellisten piirteiden ja kokemuksen puolella käynnissä olevaa muutosta kuvaavat parhaiten sanat eriytyminen ja moninaistuminen. Muutokset eivät kuitenkaan näy mökkeilyyn liitetyissä kulttuurisissa käsityksissä. Suomalaisilla on voimakkaita käsityksiä siitä, miltä oikeanlainen mökkimaisema näyttää, mitä siellä kuuluu tehdä ja kenelle se kuulu. Tai ainakin siitä, mitä mökkimaisemaan ei kuulu. Eräs voimakkaimmista mielikuvista on, että mökkimaisema on jotain erityisen suomalaista ja suomalaisten etuoikeus. Mökkimaisema edustaa ajatonta ihannemaisemaa ja mökkeily nousee korkealle listattaessa suomalaisuudelle tunnusomaisia asioita. Osittain tähän on ollut syynä mökkien sijoittuminen kansallismaisemaksi miellettyyn järvimaisemaan. Käsitykset mökki- ja kansallismaisemasta ovatkin vähitellen sekoittuneet ja mökkimaisemasta on tullut osa suomalaiseksi miellettyä maisemaa ja siihen liittyviä käytäntöjä. Mökkeilyn yhteys kansallismaisemaan paljastuu tavasta, jolla ulkomaalaisten mökinomistukseen suhtaudutaan. Viime vuosina tapahtunut ulkomaalaisten ja erityisesti venäläisten lisääntynyt mökinomistus on koettu uhkana ja siihen on reagoitu voimakkaasti vetoamalla mökkimaiseman ja Saimaan rantojen kansalliseen merkitykseen. Mielenkiintoista on, että vastaavanlaista keskustelua käytiin myös parikymmentä vuotta sitten suhteessa saksalaisiin ja sata vuotta sitten suhteessa venäläisten Karjalan Kannakselle rakentamiin huviloihin. Vastaavalla tavalla mökkimaisemaan liitetään käsitys luonnonmukaisuudesta ja yksinkertaisuudesta. Mökkeilijöiden mökkimaisemaa koskevissa kuvauksissa ollaan tyypillisesti keskellä puhdasta ja koskematonta luontoa ja eletään yksinkertaista ja luonnonmukaista elämää, joka ei rasita ympäristöä. Tätä käsitystä ylläpidetään esimerkiksi korostamalla sitä, etteivät varustetaso ja teknologia kuuluu osaksi merkityksellistä mökkimaisemaa ja sen käytäntöjä. Toisin sanoen, vaikka esimerkiksi televisio löytyy kolmella neljästä mökistä, mökeillä kerrotaan kuunneltavan lintujen laulua tai korkeintaan paristokäyttöistä radiota. Mökkeilijät haluavat mökkeillä ekologisesti ja suojella ympäristöä, mutta se miten he toteuttavat näitä ajatuksia, ei välttämättä vastaa tieteellistä käsitystä ekologisesti kestävästä toiminnasta. Mökkeilijöille ekologisuus voi merkitä esimerkiksi ympäristön roskattomuutta tai kohtaamisia villin luonnon kanssa. Tieteellisestä näkökulmasta merkittävämpää sen sijaan ovat esimerkiksi mökkeilyyn liittyvä yksityisautoilu, ympärivuoden käytössä olevien mökkien energiankulutus, rantojen rakentuminen sekä yleinen mökkeilyyn liittyvän kulutuksen voimakas kasvu (Hiltunen 2007). Kolmas mökkimaisemaan liitetty käsitys on ajatus sen yhteydestä maaseutuun. Mökkimaisemaa pidetään monin tavoin urbaanille ympäristölle vastakkaisena ja mökillä vietettävä aika koetaan maaseutumaiseksi elämäksi. Toisaalta kaupunkiympäristö ja -elämä ovat kuitenkin vahvasti läsnä mökkeilykokemuksessa. Mökkimaisema on rakentunut alun perin juuri kaupunkilaisten vapaa-ajan vieton ympäristöksi ja arkielämä kaupungissa vaikuttaa väistämättä kokemukseen mökkiympäristöstä. Rannoilla sijaitsevat mökit ovat fyysisesti irrallisia muusta maaseudun yhdyskuntarakenteesta, jolloin lähimmät naapuritkin ovat usein muita kaupunkilaisia mökkeilijöitä. Maaseudun ohella mökkimaisemaan yhdistetään ajatus juurista ja kotiseudusta. Osalla nykyisistä mökinomistajista onkin yhteys lapsuuden kotiseutuun nimenomaan mökkeilyn kautta, kun mökki on rakennettu synnyinkodin maille. Ajatus mökkeilystä juurille ja maaseudulle paluuna elää kuitenkin myös muualla kasvaneiden keskuudessa. Käsitystä juurista ylläpitääkin mökkimaiseman itsensä nostalgisoiminen ja mieltäminen maaseuduksi. Modernin maaseutumaiseman etäännyttyä maatalousmaiseman ihanteista mökeillä rakennetaan ja ylläpidetään eräänlaista oikeana pidetyn maaseudun ihannemaisemaa. Neljäs mökkeilyyn liittyvä kulttuurinen käsitys on käsitys sen tasa-arvoisuudesta. Mökkeilyä pidetään suomalaisia poikkeuksellisella tavalla yhdistävänä asiana, kaikkien suomalaisten oikeutena ja jopa velvollisuutena. Kansainvälisesti suhteutettuna mökkien omistuspohja onkin Suomessa ja muissa 52 MAASEUDUN UUSI AIKA
4 Mökkirannassa aika pysähtyy ja on ikuinen kesä. Kuva: MUA toimitus Pohjoismaissa muuta maailmaa laajempi ja mökkeilyn käytännöt varsin samankaltaisia sosiaalisesta asemasta riippumatta. Toisaalta on kuitenkin huomionarvoista, että suurimmalla osalla väestöstä ei ole omaa mökkiä ja sosio-ekonominen asema vaikuttaa merkittävästi mahdollisuuksiin hankkia sellainen. Lisäksi mökinomistus on keskittynyt pääasiassa vuotiaiden ikäluokkaan ja mökin omistaminen alle 40-vuotiaana on poikkeuksellista. Kohti mökkimaiseman muutoksen ymmärrystä Käsitykset mökkeilyn suomalaisuudesta, vaatimattomuudesta, maaseutumaisuudesta ja tasa-arvoisuudesta kietoutuvat yhteen ja vahvistavat toisiaan. Luomiensa ihanteiden kautta nämä käsitykset vaikuttavat paitsi yksilöiden toimintaan, myös fyysiseen ympäristöön ja laajempiin mökkeilyn alueellisiin piirteisiin. Esimerkiksi käsitykset mökkimaiseman luonnonmukaisuudesta ylläpitävät käytäntöjä, jotka eivät välttämättä ole niin ympäristöystävällisiä kuin kuvitellaan. MAASEUDUN UUSI AIKA Toisaalta myös yksilöllinen kokemus mökkiympäristöstä sekä vuorovaikutus sen kanssa vaikuttavat käsityksiin ihanteellisesta mökkimaisemasta. Esimerkiksi lapsuuden mökkikokemukset vaikuttavat siihen, millainen ympäristö koetaan nostalgisena. Toisaalta esimerkiksi mökkiarjen teknologisoituminen saattaa muuttaa mökkikokemusta ja ohjata ympäristön käyttöä uuteen suuntaan. Näin kokemukset ja motiivit vaikuttavat siihen, millaiseksi mökkiympäristöä muokataan, miten usein siellä vieraillaan ja mistä mökki ylipäänsä halutaan hankkia. Kokemusten ja kulttuuristen ihanteiden ohella merkittävä on myös fyysinen ympäristö. Alueelliset piirteet sekä maiseman materiaalisuus, kuten vanhan asuinrakennuskannan uusiokäyttö, mökkirakentamisen tiheys ja sijoittumisen suhteessa vesistöihin, vaikuttavat siihen millaiseen ympäristöön yksilön kokemus ja kulttuuriset ihanteet kohdistuvat. Suomessa mökkeilyn kehitys on ollut tiiviisti kytköksissä maaseudun muutokseen ja kaupungistumiskehitykseen. Maaseudun rakennemuutos on luonut perustan tonttimaan kysynnälle ja toisaalta myös vapauttanut rakennuskantaa vapaa-ajan 53
5 käyttöön. Mökin sijoittuminen omalle tai suvun kotiseudulle on samalla synnyttänyt ja ylläpitänyt käsitystä mökkeilystä paluuna maalle ja juurille. Mökkeilyn alueelliset piirteet, mökkiympäristöön liittyvät kollektiiviset käsitykset ja mökkiympäristön kokemus ovat siten yhteydessä toisiinsa ja mökkimaiseman muutos toteutuu näiden yhteisja vuorovaikutuksena. Mökkimaiseman muutoksen tulkinta tällaisena vuorovaikutteisena prosessina auttaa ymmärtämään erilaisten sisäisten ja ulkoisten tekijöiden vaikutusta mökkeilyn muutokseen. Mökkeilyä sisältäpäin muuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi mökkeilyn fyysisten ja alueellisten puitteiden tarjoamat mahdollisuudet ja toisaalta myös niiden rajallisuus. Esimerkiksi rantojen täyttyminen ohjaa kysyntää yhä kauemmas kaupunkiseuduilta, uudentyyppisiin kohteisiin ja jopa ulkomaille. Samalla tavoin mökkeilyä muuttavat vakiintuneiden kulttuuristen käsitysten haastaminen ja uudenlaisten ihanteiden syntyminen uusien mökkeilijäsukupolvien tai -ryhmien yleistymisen myötä. Esimerkiksi ulkomaalaisten mökinomistajien lisääntyminen on jo nyt kyseenalaistanut mökkeilyyn liitettyjä käsityksiä ja mökkimaisemaan on yhdistetty ensimmäistä kertaa myös negatiivisia piirteitä. Myös mökkimaiseman kokeminen kotina ja arjen ympäristönä muuttaa ympäristölle, rakentamiselle ja infrastruktuurille asetettuja vaatimuksia. Ulkoapäin mökkeilyyn vaikuttavia tekijöitä ovat vastaavasti suuret yhteiskunnalliset trendit kuten väestörakenteen ja ympäristön muutokset, muutokset työelämässä, maahanmuutto, globaalit vaikutteet ja liikkuvuuden lisääntyminen, jotka voivat muuttaa niin mökkimaiseman alueellisia piirteitä, kulttuurisia käsityksiä kuin kokemuksellisuutta. Mökkeilyn muutoksen hahmottaminen prosessina auttaa ymmärtämään myös mökkimaiseman pysyvyyttä erilaisten muutospaineiden alla. Mökkimaisema on osoittautunut verrattain vastustuskykyiseksi ulkoisille muutospaineille ja mökkeilyn vetovoima on säilynyt huolimatta suurista yhteiskunnallisista muutoksista. Tämä johtuu siitä, että mökkeilyä voidaan kuvata eräänlaiseksi omavaraiseksi itseään toteuttavaksi ympäristöksi. Se on irrallinen arjesta ja ympäröivästä maaseudusta niin fyysisesti, sosiaalisesti kuin kokemusten kautta. Kesäkauteen ja rannoille sijoittuvassa mökkeilyssä toteutetaan kulttuurisia ihanteita irti arjesta ja kaupunkiympäristöstä, eivätkä muutokset maaseututai kaupunkiympäristössä välity suoraan mökkimaisemaan. Toisaalta mökkeilyyn liitetyt käsitykset ovat korostetun positiivisia ja mökkielämä on niin rutinoitunutta ja sisäänpäin kääntynyttä, että siihen liittyvät käytännöt ja kulttuuriset käsitykset istuvat tiukassa, vaikka ympäristö muuttuisikin. LÄHTEET: Aho, Seppo & Heli Ilola Toinen koti maalla? Kakkosasuminen ja maaseudun elinvoimaisuus. Lapin yliopiston kauppatieteiden ja matkailun tiedekunnan julkaisuja B. Tutkimusraportteja ja selvityksiä 6. Lapin yliopisto, Rovaniemi. Haldrup, Michael Second homes. Teoksessa: Kitchin, Rob & Nigel Thrift (toim.). International Encyclopedia of Human Geography. Elsevier Saatavissa: doi: /b [ ]. Halfacree, Keith A solid partner in a fluid world and/or line of flight? Interpreting second homes in the era of mobilities. Norsk Geografisk Tidskrift Norwegian Journal of Geography 65(3): Hall, Colin Michael & Dieter K. Müller (toim.) Tourism, Mobility and Second Homes: Between elite landscape and common ground. Channel View Publications, Clevedon. Hiltunen, Mervi Johanna Environmental impacts of rural second home tourism: Case Lake District in Finland. Scandinavian Journal of Hospitality and Tourism 7(3): Paris, Chris Affluence, mobility and second home ownership. Routledge, London. Vuori, Olli Kesähuvilanomistus Suomessa: Kartoittava tutkimus kesäasutuksesta ja huvilanomistuksesta taloudellisena ilmiönä. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C Osa 3. Turun yliopisto, Turku. 54 MAASEUDUN UUSI AIKA
KOTONA MAALLA JA KAUPUNGISSA MITÄ TARKOITTAA MONIPAIKKAISUUS. Suuri mökkiläisseminaari , OmaMökki-messut Kati Pitkänen, SYKE
KOTONA MAALLA JA KAUPUNGISSA MITÄ TARKOITTAA MONIPAIKKAISUUS Suuri mökkiläisseminaari 5.4.2019, OmaMökki-messut Kati Pitkänen, SYKE Esityksen rakenne 1. Monipaikkaisuuden muodot ja yleisyys Suomessa 2.
Monipaikkaisen elämän hyödyt ja haasteet
Monipaikkaisen elämän hyödyt ja haasteet Ruralia-instituutin 25-vuotisjuhlaseminaari 25.4.2013 Katja Rinne-Koski Ruralia-instituutti / Henkilön nimi / Esityksen nimi 2.5.2013 1 Monipaikkaisuus: yllättävän
Vapaa-ajan asumisen ja rantarakentamisen tilastot (VAPA)
Vapaa-ajan asumisen ja rantarakentamisen tilastot (VAPA) Satu Vesala, Anna Strandell & Kati Pitkänen Suomen ympäristökeskus Ympäristöpolitiikkakeskus 24.6.2015 Sisältö 1. Vapaa-ajan asuntojen määrä ja
Asumisen monipaikkaisuus ja arkielämä vapaa-ajan ympäristöissä
Asumisen monipaikkaisuus ja arkielämä vapaa-ajan ympäristöissä Homes beyond homes (HOBO) Multiple dwelling and everyday living in leisure spaces Eeva Furman, Kati Pitkänen, Riikka Paloniemi, Anna Strandell,
MIKKELISTÄ MÖKKEILYN MALLIALUE - MIKSI JA MITEN?
MIKKELISTÄ MÖKKEILYN MALLIALUE - MIKSI JA MITEN? Tutkimusmatka eteläsavolaisen ruoan ja mökkeilyn maailmaan Mikkelin kaupunginkirjasto Manu Rantanen 4.4.2016 Manu Rantanen/ Ruralia-instituutti 4.4.2017
Esa Hiltunen Työn taju
Esa Hiltunen Työn taju Etnografinen tutkimus työstä, sitoutumisesta ja joustoista hypermarket Jusalassa Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Social Sciences and Business Studies
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 2: MÖKKEILYN TAUSTATIEDOT Ruralia-instituutti 2018
IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi
. IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi AURAJOEN MONET KASVOT AURAJOEN NYKYISYYDESTÄ JA TULEVAISUUDESTA Kerrottu koettu
Vapaa-ajan asukkaat mökkikuntansa vaikuttajina. Valtakunnalliset kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen ja kehittämisen päivät 14.2.
Vapaa-ajan asukkaat mökkikuntansa vaikuttajina Valtakunnalliset kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen ja kehittämisen päivät 14.2.2013 Manu Rantanen 18.2.2013 1 Näkökulmat Vaikuttaminen - (vapaa-ajan)asukasosallistuminen
Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet
Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Maaseutumatkailu Perinteisesti maaseutumatkailuun on yhdistetty maatilatalous, mutta maaseudun rakennemuutoksen myötä matkailu on elinkeinona ohittanut
Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä
Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Päivän aiheet: Ihmeellinen imago: suhde mielikuvaan ja brandiin
TULEVAISUUDEN KYLÄ 2030?
TULEVAISUUDEN KYLÄ 2030? TUTKIJA JUSSI LEHTONEN JUSSI.LEHTONEN@UTU.FI TOHTORIKOULUTETTAVA MAIJA MÄKI MAIJA.J.MAKI@UTU.FI KANSATIEDE, TURUN YLIOPISTO VARSINAIS-SUOMEN KYLÄT RY:N 15-VUOTISJUHLASEMINAARI
Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat
Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 1: TAUSTATIEDOT Ruralia-instituutti 2018 2 TAUSTATIEDOT
Ulkoilun tulevaisuudenkuvat ja ennusteet Osa 1
Ulkoilun tulevaisuudenkuvat ja ennusteet Osa 1 Ulkoilu- ja luontomatkailututkimuksen katselmus 9.11.2005 Tuija Sievänen ja Eija Pouta Seurantatutkimuksen nykytila Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen
Loppuseminaari
DI, VTM Seppo Lampinen, YY-Optima Oy Fil. lis. Anna Saarlo, YY-Optima Oy HTT Ilari Karppi, Tampereen yliopisto HTL Ville Viljanen, Tampereen yliopisto DI, HTM Sakari Somerpalo, Linea Oy YTM Jaana Martikainen,
Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy
Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Suomi globaalissa yhteisössä Globalisaatio ja elinkeinorakenteen muutos Suomen riippuvuus kansainvälisestä kaupasta
Vapaa-ajan asukkaiden muuttuvat mökkeilytyylit muovaavat palveluympäristöjä
Vapaa-ajan asukkaiden muuttuvat mökkeilytyylit muovaavat palveluympäristöjä Ruralia-instituutin 25 -vuotisjuhlaseminaari Helsinki 25.4.2013 Manu Rantanen Ruralia-instituutti / Manu Rantanen www.helsinki.fi/yliopisto
MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA. Valtiotieteen tohtori Timo
MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro 17.5.2017 KAUPUNGISTUMINEN NYKYISESSÄ HALIITUSOHJELMASSA? KESKITTYMIS- JA HARVENEMISKEHITYS Kaupunkialueiden väkiluku
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 5: JOHTOPÄÄTÖKSET Ruralia-instituutti 2018 2 JOHTOPÄÄTÖKSET
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain 11042014 Julkaisufoorumin päivitysten vuoksi tasoluokka kannattaa aina tarkistaa julkaisufoorumin julkaisukanavan haku -sivulta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php?lang
Mökkimaisema muutoksessa. Kulttuurimaantieteellinen näkökulma mökkeilyyn
Mökkimaisema muutoksessa Kulttuurimaantieteellinen näkökulma mökkeilyyn Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 31 Kati Pitkänen Mökkimaisema muutoksessa Kulttuurimaantieteellinen näkökulma
MÖKKI Mökkeilykulttuuri - Suomalaisen työn liitto
MÖKKI 2016 1 Mitä tutkimuksella haluttiin selvittää? Mökkien omistaminen nyt ja miten omistussuhde mökkiin tulevaisuudessa tulee kehittymään? Miten mökeillä vietetään aikaa ja miten ajankäyttö tulee kehittymään?
NUORET AIKUISET MÖKKEILIJÖINÄ SELVITYS SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA, FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY
NUORET AIKUISET MÖKKEILIJÖINÄ 2030 -SELVITYS SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA, FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY SATUNNAISOTANNALLA POIMITUILLE MÖKIN OMISTAJILLE (N=2000) KOKO MAASSA SUUNNATTUUN KYSELYYN VASTASI
Kylämökkeily voidaan määritellä maaseudun kyliin ja taajamiin tai niiden välittömään läheisyyteen sijoittuvaksi vapaa ajan tai kakkosasumiseksi.
Suomessa suosituimpia vapaa ajan asumisen ympäristöjä ovat perinteisesti olleet haja asutusalueiden vesistöjen rannat. Paitsi fyysisesti myös sosiaalisesti vapaa ajan asutus on ollut usein varsin erillään
Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE Valintakoekirja:
Lapin yliopisto MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 10.6.2010 Valintakoekirja: Kostiainen, Ahtola, Koivunen, Korpela & Syrjämaa: Matkailijan ihmeellinen maailma. Matkailun historia vanhalta ajalta omaan aikaamme.
Ajankäyttötutkimus maaseudun kestävässä kehittämisessä
Matti Vaara Marraskuu 2010 Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Ajankäyttötutkimus maaseudun kestävässä kehittämisessä Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen tavoitteena
Transnationaali näkökulma suomalaisen elokuvan tyyliin
Transnationaali näkökulma suomalaisen elokuvan tyyliin Laveata tietä, 1931 FT tutkijatohtori Jaakko Seppälä Helsingin yliopisto / Elokuva- ja televisiotutkimus Kansallisen rajallisuus Suomalaista elokuvaa
Maankäytön ja liikennesuunnittelun vaikutukset vapaa-ajan liikkumiseen (VAPAALLA-hanke)
1 Maankäytön ja liikennesuunnittelun vaikutukset vapaa-ajan liikkumiseen (VAPAALLA-hanke) Raportti: http://alk.tiehallinto.fi/julkaisut/pdf2/3201142-v-liikkuminen_vapaa-ajalla.pdf Tekijöiden yhteystiedot:
Missä piilee hyvä elämä? Maamerkit-barometrin tuloksia Eeva Hellström
Missä piilee hyvä elämä? Maamerkit-barometrin tuloksia 18.5.2011 Eeva Hellström MAAseudun MERKITykset Maamerkit-barometri 1. Mikä barometri? 2. Suomalaiset ja hyvä elämä 3. Asuinpaikka ja hyvä elämä 4.
ONKO IÄLLÄ MERKITYSTÄ? ERI SUKUPOLVET KULUTTAJINA TULEVAISUUDESSA
ONKO IÄLLÄ MERKITYSTÄ? ERI SUKUPOLVET KULUTTAJINA TULEVAISUUDESSA Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopisto Myynnin ennakointikamari 10.11.2015 Kulutuksen nykytila ja trendit Mikä on iän ja sukupolven merkitys
Alueellinen identiteetti Puheenvuoro Kyläparlamentissa Rovaniemellä
Puheenvuoro Kyläparlamentissa 15.6.2011 Rovaniemellä Vesa Puuronen Itä-Suomen yliopisto vesa.puuronen@uef.fi 29.6.2011 1 Sisältö Johdanto 1. Identiteetti-käsitteistä 2. Alueellinen ja alueen identiteetti
Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe
Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä
Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö
Maaseutupolitiikka Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö Lähes puolet suomalaisista asuu maaseudulla Lähes puolet väestöstä asuu maaseudulla. Suomi on myös hyvin harvaan asuttu maa. Asukastiheys on keskimäärin
Katsauksia. Pekka Kauppila Perifeeristen matkailukeskusten vapaa-ajanasunnot Pohjoismainen näkökulma. Johdanto
Katsauksia ALUE JA YMPÄRISTÖ Pekka Kauppila Perifeeristen matkailukeskusten vapaa-ajanasunnot Pohjoismainen näkökulma Johdanto Matkailukeskukset ovat matkailutoimintojen keskuksia, matkailukysynnän ja
Yksinäisyys ja elämänkulku Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä
Yksinäisyys ja elämänkulku Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä Elisa Tiilikainen Tutkimuskohteena yksinäisyys 2 Subjektiivinen kokemus Perinteisesti määritelty yksilön subjektiiviseksi
Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy
Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenne on johdettua kysyntää Kauppa Teollisuus A Liikenne tie, rautatie, meri, lento palvelu,
Millainen on asiakkaan suhde luontoon; tunnistatko ekoturistin ja etnomaalaisen? 25.3.2014 Taulun Kartano
Millainen on asiakkaan suhde luontoon; tunnistatko ekoturistin ja etnomaalaisen? 25.3.2014 Taulun Kartano Maisemasuunnittelija Jutta Ahro MKN Maisemapalvelut Sitra 2013: Luonnonlukutaito. Luo liiketoimintaa
ASUINYMPÄRISTÖN LAATU HYVINVOINTITEKIJÄNÄ
ASUINYMPÄRISTÖN LAATU HYVINVOINTITEKIJÄNÄ Sirkka Heinonen Johtava tutkija, VTT Tulevaisuudentutkimuksen dosentti, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Kommenttipuheenvuoro MAASEUDUN VETOVOIMAISUUS JA KULUTTAJIEN
TOINEN KOTI MAALLA? Kakkosasuminen ja maaseudun elinvoimaisuus
LAPIN YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN JA MATKAILUN TIEDEKUNNAN JULKAISUJA B. Tutkimusraportteja ja selvityksiä 6 Seppo Aho Heli Ilola TOINEN KOTI MAALLA? Kakkosasuminen ja maaseudun elinvoimaisuus Rovaniemi
Pieksämäen kaupungin Strategia 2020
Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,
Kestävyydestä kilpailuetua Hämeen maaseutumatkailulle
Kestävyydestä kilpailuetua Hämeen maaseutumatkailulle Anja Härkönen Projektikoordinaattori / Kanta-ja Päijät-Häme LAHDEN TIEDEPÄIVÄ 12.11.2013 1 14. marraskuuta 2013 Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun,
Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari
Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari Vapaa-ajan tuotekulttuuri Kestävän tuotekulttuurin toteutuessa kuluttajien on mahdollista
Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke
Kylien kilpailukyky Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kehityksen suuret linjat 1: Suomi Alkutuotanto > Teollisuustuotanto
EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE
EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän
Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen
Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen kasautumisanalyysi Ydinalue = pienin alue/tila (250 m ruudut) jolle sijoittuu 90 % työntekijöistä Kasautumisluku
SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI
SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI Kunnes kaupunki meidät erottaa / HS 23.11.2008 2 TÄLLÄ LUENNOLLA (1) Aiheena
Matkailuyrityksen vastuullisuus ja viestintä Savonlinnan matkailufoorumi
Matkailuyrityksen vastuullisuus ja viestintä Savonlinnan matkailufoorumi 6.4.2017 Hanna-Maija Väisänen, Katja Pasanen, Eeva Koivula Kohti vastuullista matkailua -hanke Mitä tarkoitetaan vastuullisuudella
KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI
KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI VTT/ Sosiologi Hanna Vilkka Opetusmenetelmät ja opetuksen arviointi -seminaari/ Turun kesäyliopisto 11.12.2010 RAKENTEISTA TOIMIJAAN Oma kasvu merkityksissä,
Lusto vahvistaa suhteita metsään
Lusto vahvistaa suhteita metsään LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO STRATEGIA 2018 2022 LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO STRATEGIA 2018-2022 Suomen Metsämuseo Luston toimintaympäristössä on viime vuosien aikana tapahtunut
Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia
Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet
asuminen haastaa palvelujen uudistamiseen Ympäristöä säästävä vapaa-ajan asuminen -seminaari Mäntyharju 29.6.2011 Manu Rantanen
Muuttuva vapaa-ajan ajan asuminen haastaa palvelujen uudistamiseen Ympäristöä säästävä vapaa-ajan asuminen -seminaari Mäntyharju 29.6.2011 Manu Rantanen www.helsinki.fi/yliopisto 29.6.2011 1 Muuttuva vapaa-ajan
PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN
PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on
Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla
Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla ikäryhmittäin v. 2000 2014 YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus
Muuttuvat mökkeilytyylit palvelutuotannon haastajina
Muuttuvat mökkeilytyylit palvelutuotannon haastajina Manu Rantanen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti Uutta yrittäjyyttä osuustoiminnalla seminaari 24.9.2013 Kuopio Ruralia-instituutti / Manu Rantanen
Sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tilapäismajoituksen tarpeet ja asunnottomuuden kokemukset
Sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tilapäismajoituksen tarpeet ja asunnottomuuden kokemukset Tietoa kyselystä: Tällä kyselyllä kerätään sisäilmasta oirelevien tai sairastuneiden kokemuksia asunnottomuudesta
Metsänomistusrakenteen muutos
Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Metsänomistusrakenteen muutos Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos PL 18, 01301 Vantaa jussi.leppanen@metla.fi puh. 010 2112240 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
Kulutuksen nykytrendit
Kulutuksen nykytrendit Terhi-Anna Wilska Keski-Uudenmaan elinkeinopäivä 28.10. 2014 Mitä kuluttamisessa on 2 tapahtumassa? Elintason nousu, välttämättömyyksien muuttuminen Digitalisaatio, teknologian jokapaikkaistuminen
Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14
Global Mindedness kysely Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere 13.5. May- 14 Mistä olikaan kyse? GM mittaa, kuinka vastaajat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko
Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua?
Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? 26.4.2019 Keväällä 2019 toteutetun asumispreferenssitutkimuksen tuloksia 3 " Tutkimuksen tausta ja tavoitteet 4 Tutkimuksen taustaa Tällä hetkellä 54 prosenttia
Mikä ihmeen Global Mindedness?
Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,
Tieto auttaa maaseutua menestymään. Olli Lehtonen, FT, Talousmaantieteen dos, Erikoistutkija, Luonnonvarakeskus Tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto
Tieto auttaa maaseutua menestymään Olli Lehtonen, FT, Talousmaantieteen dos, Erikoistutkija, Luonnonvarakeskus Tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto Puheenvuoron sisältö: 1. Ymmärretäänkö aluerakenteen
Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä
Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä 5.4.2017 Asumistoiveet Asukasbarometrin mukaan kerrostaloasumisen toiveet alkavat selvästi lisääntyä
Kohti monimuotoistuvaa maaseutua? Jari Kolehmainen Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö (Sente) Tampereen yliopisto
Kohti monimuotoistuvaa maaseutua? Jari Kolehmainen Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö (Sente) Tampereen yliopisto Neljä kansallista projektia Lähde: muokattu Antikainen / TEM Osaamisen Suomi Volyymi
Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet
Kulttuurimatkailun kehittämisen haasteet Kulttuurimatkailufoorum Imatra 17.11.2011 Liisa Hentinen Liisa Matkailun Hentinen, MEK edisämiskeskus 1 Matkailun globaalit päävetovoimatekijät - kulttuuri (laajasti
Kaupunkitilan esteettisyys kohtaamisen alustana
Työryhmä: Kaupunkitilan yhteisöllinen suunnittelu ja tuottaminen Vesa Vihanninjoki Esitelmän abstrakti Filosofista estetiikkaa on koko sen olemassaolon ajan määrittänyt esteettistä arvottamista koskeva
1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26
SISÄLTÖ 1. TERVEYS, HYVINVOINTI JA MATKAILU 7 Terveys ja hyvinvointi matkailun historiassa 7 Terveys ja matkailu 16 Hyvinvointi ja matkailu 26 2. WELLNESS TAPA AJATELLA, ELÄÄ JA MATKUSTAA 39 Wellness terveysmatkailun
Alueellisen liikkuvuuden ja monipaikkaisuuden mahdollisuudet ja seuraukset
Alueellisen liikkuvuuden ja monipaikkaisuuden mahdollisuudet ja seuraukset VN TEAS hanke 2/2018 12/2019 Elena Ahonen (4Front), Eeva Alho (PTT), Juho Alasalmi (PTT), Laura Ansala (PTT), Veera Holappa (PTT),
Kivi leivässä vai manteli puurossa?
Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja
Muuttuvan vapaa-ajan asumisen haasteita ja mahdollisuuksia. Mikkelin tiedepäivä Mikkeli 7.4.2011 Manu Rantanen
Muuttuvan vapaa-ajan asumisen haasteita ja mahdollisuuksia Mikkelin tiedepäivä Mikkeli 7.4.2011 Manu Rantanen www.helsinki.fi/yliopisto 11.4.2011 1 Muuttuva vapaa-ajan asuminen muuttuvalla maaseudulla
Asumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne
Asumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus SYKE Rakennettu ympäristö ja alueidenkäyttö UZ-seminaari 13.6.2014 Asumispreferenssit & kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenne
ASUMISEN TULEVAISUUS; monotyyppisestä monityyppiseen
ASUMISEN TULEVAISUUS; monotyyppisestä monityyppiseen Asuntomarkkinat 2011 Kalastajatorppa 20.1.2011 Markku Hedman Professori Arkkitehtuurin laitos, TTY ARKKITEHTUURIN VALLANKUMOUS MAAPALLOJA Maailman ekologinen
Katsaus suomalaisiin kotimaan- ja kulttuurimatkailijoina
Katsaus suomalaisiin kotimaan- ja kulttuurimatkailijoina 26.2.2019 MATKAILUN TULEVAISUUDEN TRENDIT JAANA JAMALAINEN TNS MONITOR 2018 Kasvussa ja vallalla olevia trendejä Ilmastonmuutos ja ympäristöasiat
KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI
KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET
YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI
YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI Tiia Kekäläinen Gerontologian tutkimuskeskus Terveystieteiden laitos DIGI 50+ -hankkeen tulosten julkistusseminaari 10.5.2016 Suomalaisten
Maankäytön ja liikennesuunnittelun vaikutukset vapaa-ajan liikkumiseen (VAPAALLA)
1 Maankäytön ja liikennesuunnittelun vaikutukset vapaa-ajan liikkumiseen (VAPAALLA) EKOTULI ja LINTU -seminaari 28.4.2010 TkL Kati Kiiskilä, SITO kati.kiiskila@sito.fi p. 020 747 6696 2 VAPAALLA -projekti
SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu
SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä
Venäläisten vapaa-ajan asuminen Itä-Suomessa
Venäläisten vapaa-ajan asuminen Itä-Suomessa Joensuun seudun kansalaisopisto 13. 03.2012 20.03.2012 Olga Lipkina Itä-Suomen Yliopisto Historia- ja maantieteiden laitos, Matkailualan opetus- ja tutkimus
Virkistyskalastus-aikuisen miehen valinta?
Virkistyskalastus-aikuisen miehen valinta? Harrastavatko naiset ja nuoret? Kalastuksen tulevaisuus? Kestävä kalastus -seminaari 28.11.2001, Mikkeli Kalastukseen osallistuminen Kaikki Miehet Naiset Nuoret
Merimetsojen vaikutukset loma-asutukseen
Merimetsojen vaikutukset loma-asutukseen Kuka minä olen: Reijo Holmi, syntynyt Merikarvialla 1950 ja asun siellä myös vakituisesti Olen rakentanut kesämökin saareen vuonna 1978 n. 800 m:n päähän merimetsoista
Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012
Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Angelica Roschier Energia ja ympäristö, Tekes DM Rakennettu ympäristö fyysisenä ja virtuaalisena palvelualustana Julkiset tilat
Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019
Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 39 1. Vastaajan ikä alle 20 2 5,13% 20-30 1 2,56% 30-40 5 12,82% 40-50 10 25,64% 50-60 9 23,08% yli 60 12 30,77% 2. Vastaajan sukupuoli nainen
Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan
Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja
Etninen segregaatio. Lyhyt katsaus tutkimustietoon Suomesta
Etninen segregaatio Lyhyt katsaus tutkimustietoon Suomesta Timo Kauppinen 12.9.2016 On karttatietoa sekä tietoa segregaation tasoista, jonkin verran tietoa ajallisesta kehityksestä Jonkinlaista tietoa
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena
Glokaali seutu-kunta - mahdollinen vaihtoehto
Kaupunkiseutujen kisa kovenee, onko Glokaali seutu-kunta - mahdollinen vaihtoehto Seinäjoen kaupunkiseudun tulevaisuusfoorumi Seinäjoki 1.6.2010 Tutkimusjohtaja, dos. Torsti Hyyryläinen Ruralia-instituutti
Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen
10.11.201 5 Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen Timo Korkalainen JOHDANTO ELY-keskus on laatinut vuoden 2015 aikana kuntakohtaiset yhdyskuntarakennekatsaukset Pohjois-Karjalan kunnista. Katsaukset
Yhdyskuntarakenne, elämäntavat ja ilmastonmuutos Millainen on kestävyyttä edistävä yhdyskuntarakenne?
Yhdyskuntarakenne, elämäntavat ja ilmastonmuutos Millainen on kestävyyttä edistävä yhdyskuntarakenne? Jukka Heinonen, TkT, tutkija Aalto yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu Maankäyttötieteiden laitos
Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI
Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.
Ennakoiva ja tiedolla johdettu kunta työpajan tulokset. USO 5 Uuden sukupolven organisaatiot
Ennakoiva ja tiedolla johdettu kunta 27.3.2019 - työpajan tulokset USO 5 Uuden sukupolven organisaatiot 2019-2020 Tuula Jäppinen, innovaatio-asiantuntija @Tujappi 27.3.2019 Viisi tärkeintä muutosajuria
Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä
Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Sosiaalialan osaamiskeskuspäivät Pyhätunturi 27.8.2009 Heikki Eskelinen Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos 1. Johdanto
Kaupunkipolitiikkaa etsimässä
Keskustelutilaisuus alue- ja kaupunkipolitiikasta Vasemmistoliiton aluepoliittinen ryhmä ja eduskuntaryhmä Eduskunta 20.4.2017 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Aluekehityksen
Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008
Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa Korkeakoulu ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008 Irma Garam, Hanna Boman CIMO CIMO tiedon tuottajana Kerätä,
TURISTI TULEE KYLÄÄN Sosiaalisesti kestävän matkailun näkökulma
TURISTI TULEE KYLÄÄN Sosiaalisesti kestävän matkailun näkökulma Seija Tuulentie Luontomatkailun tutkija, YTT Metsäntutkimuslaitos LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI ROVANIEMI 1.10.2009 / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset
LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset Tarkoitus subjektiivisen hyvinvoinnin näkökulma ulkoiluun viimeisimmän lähiulkoilukerran ja luontomatkan hyvinvointikokemukset ulkoilukokemusten yhteys psyykkiseen
Suomalaisten matkailu Virossatulevaisuuden. jo paikan päällä? Suomalaiset +50v. matkailijat. Seminaari 17.3.2010 Sokos- Hotel Viru, Aimo Bonden
Suomalaisten matkailu Virossatulevaisuuden kohderyhmät jo paikan päällä? Suomalaiset +50v. matkailijat Seminaari 17.3.2010 Sokos- Hotel Viru, Aimo Bonden Väestö ikäryhmittäin koko maa 1900-2060 (vuodet
Miten saada uusia asukkaita kylään?
Miten saada uusia asukkaita kylään? Kyläpäällikkökoulutus 14.4.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat Kyläsuunnittelu, rakennuspaikat, kyläkaavat
KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA
KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kuva: Ville Asuma, Friitalan koulu, Ulvila. SataGlobalin kuvataidekilpailu 2002, I palkinto, 1. 2. lk. KANSAINVÄLISYYS Ote tasavallan presidentin
Urheiluseurat 2020. @SipiKoo
Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen
Vapaa-ajan asuminen Suomessa
SUOME N YM PÄ R ISTÖ KE S K U K S E N RAPORT TE JA 2 2 2 0 1 5 Vapaa-ajan asuminen Suomessa Asukas- ja kuntakyselyn tuloksia vapaa-ajan asumisen nykytilasta ja kehittämistarpeista Czesław Adamiak, Mia