TULEVAISUUDEN KYLÄ 2030?

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TULEVAISUUDEN KYLÄ 2030?"

Transkriptio

1 TULEVAISUUDEN KYLÄ 2030? TUTKIJA JUSSI LEHTONEN TOHTORIKOULUTETTAVA MAIJA MÄKI KANSATIEDE, TURUN YLIOPISTO VARSINAIS-SUOMEN KYLÄT RY:N 15-VUOTISJUHLASEMINAARI ME TUTKIJAT Jussi Lehtonen, Suomen Akatemian projektitutkija Avustajaeläimet ja vanhukset 2040 (Suomen Akatemia ) Väitöskirja maaseudun palveluista 2040-luvulla (esitarkastusvaihe) Maija Mäki, tohtorikoulutettava Väitöskirja matkailun tulevaisuuksista muinaisjäännöksillä, valmistumassa vuonna 2017 Talonpoikaiskulttuurisäätiön asiamies: perinteisen rakentamisen kunniakilvet 1

2 TULEVAISUUSKUVIA 2030-LUVULTA Ajatuksianne herättelemään esittelemme neljä tulevaisuuskuvaa: Millainen suomalainen kylä voisi olla 2030-luvulla? Tulevaisuuskuvat perustuvat tutkijoiden omiin aineistoihin ja tutkimuksiin Tulevaisuudentutkimuksen menetelmistä on hyödynnetty Delfoiasiantuntijapaneelia ja FAR-tulevaisuustaulukkoa, lisäksi haastatteluja YLEISTÄ TULEVAISUUDESTA Tulevaisuutta ei voi ennustaa vaan voimme rakentaa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, joita kohti tai joista pois voimme itse toimillamme suunnata Tulevaisuuskuva: staattinen pysäytyskuva jostakin tulevaisuuden hetkestä Skenaario: useita peräkkäisiä tulevaisuuskuvia eli tässä tapauksessa polku tästä hetkestä kohti tulevaisuutta valintoineen ja tapahtumineen, jotka ovat edeltäneet ja johtaneet 2030-luvun tilanteeseen 2

3 TULEVAISUUSKUVA 1: LOMANVIETTÄJIEN KEIDAS Maaseudun asukasmäärät suunnilleen nykyisellä tasolla Työllistyminen pääasiassa matkailuun ja sitä tukevaan palveluliiketoimintaan Luonto- ja lähimatkailusta kasvava ala, kuitenkin myös Kiina ja Venäjä Metsäterapiaa (metsästys, kalastus, sienestys, marjastus), matkailun ääripäät hiljaisuuden kokeminen ja seikkailumatkat Koululaitos integroitu matkailuyrittäjyyteen TULEVAISUUSKUVA 2: JOKAKODIN ELÄINHOIVA Asukkaita tullut lisää, mm. paluumuuttajat kaupungeista ja pakolaiset Työtä tehdään kotona: maatalous, etätyö + kaupunkiväestön hoiva Paljon avustaja- ja terapiaeläimiä, Hyvinvointia karvakaverista -sertifikaatti ja palvelukokonaisuus Luonnonrauha, kotilähiruoka, itsetekemisen (DIY) kulttuuri Pienet yksiköt, vanhuskylät, sukupolvi- ja monikulttuurinen asuminen 3

4 TULEVAISUUSKUVA 3: RESERVAATTIMAASEUTU Vyöhykkeisen suojelun idea läpi maaseutumaiseman johtanut palvelurakenteen muutoksiin Suojelualueita, matkailualueita, asuinalueita: työssäkäynti siirtynyt pitkälti etätyö- ja hybridimalleihin Maaseudun reservaattimaisuus aiheuttanut maalta poismuuttoa ja osittaista autioitumista Kylämäisen elämäntavan voimakkaampi leviäminen kaupunkirakenteeseen; lähiyhteisöjä, talkoita, yhteisöllistä viljelyä ja viherrakentamista TULEVAISUUSKUVA 4: ELÄMÄÄ DIGIMAASEUDULLA Virtuaalisia lähipalveluja, voit esimerkiksi 3D-tulostaa paikallisella reseptillä lähituottajan pullapitkon Ihmisten liikkuminen vähentynyt; tilattavat ja itseohjautuvat automaattikulkuvälineet, minikopterit tuovat ja vievät tavaraa ja elintarvikkeita Lisätyn todellisuuden sovellukset sekä työnteon että vapaa-ajanvieton resursseina; matkailun tuotteistaminen, sosiaalisen median laajeneminen: työpalaverit hologrammien välityksellä Robottihyönteisparvet maisemanhoidollisissa tehtävissä 4

5 MITÄ HALUAMME, MIHIN PYRIMME? Tulevaisuuden kylä fyysinen sijainti maaseudulla vai henkinen ilmiö missä tahansa? Mitkä piirteet menneisyyden ja nykyisyyden kylissä ovat säilyttämisen arvoisia ja edistettäviä tulevaisuudessa? Esityksen lähteitä: Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 6/2013: Suomen sata uutta mahdollisuutta. SITRA: Luonnonlukutaito. Luo liiketoimintaa vihreästä hyvinvoinnista (2013). Osumia Kansatieteellisiä avauksia muutoksesta, sen hallinnasta ja sopeutumisesta (2014). Tutkijoiden omat aineistot ja aiemmat tutkimukset. 5

Ulkoilun tulevaisuudenkuvat ja ennusteet Osa 1

Ulkoilun tulevaisuudenkuvat ja ennusteet Osa 1 Ulkoilun tulevaisuudenkuvat ja ennusteet Osa 1 Ulkoilu- ja luontomatkailututkimuksen katselmus 9.11.2005 Tuija Sievänen ja Eija Pouta Seurantatutkimuksen nykytila Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen

Lisätiedot

Harrastuskertoja 6,0 2,3 16,9 13,5 6,0 31,9 10,0 7,0 14,2 4,0 7,0 22,9 10,1 5,0 30,1 11,5 7,0 25,8 16,5 10,0 30,8 10,0 15,0 15,5 9,9 5,0 22,7 9,6 5,0

Harrastuskertoja 6,0 2,3 16,9 13,5 6,0 31,9 10,0 7,0 14,2 4,0 7,0 22,9 10,1 5,0 30,1 11,5 7,0 25,8 16,5 10,0 30,8 10,0 15,0 15,5 9,9 5,0 22,7 9,6 5,0 VarsinaisSuomi 13 Pienpuiden, oksien keräily Vapaaajan metsänhoito Vapaaajan riistanhoitotyöt Osallis vuodessa Osallis vuodessa Osallis vuodessa 24,3 16,9 11,2 13,5 7,1 3,9 9,3 2,3 35,8 31,9 14,2 10,4

Lisätiedot

YRITYSPALVELUJA VAKKASUOMALAISILLE MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA

YRITYSPALVELUJA VAKKASUOMALAISILLE MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA Ulla Kallio GREEN CARE LÄHDE: http://www.gcfinland.fi Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön

Lisätiedot

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Suomi globaalissa yhteisössä Globalisaatio ja elinkeinorakenteen muutos Suomen riippuvuus kansainvälisestä kaupasta

Lisätiedot

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset NYKYINEN SUUNTA Joukkoliikenteen uudet mobiilipalvelut helpottavat matkustamista Luonto ja virkistysreitit ovat suosittuja liikkumispaikkoja Auto on kätevin tapa liikkua. Kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteelläkin

Lisätiedot

Miten saada uusia asukkaita kylään?

Miten saada uusia asukkaita kylään? Miten saada uusia asukkaita kylään? Kyläpäällikkökoulutus 14.4.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat Kyläsuunnittelu, rakennuspaikat, kyläkaavat

Lisätiedot

Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan

Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan Varsinais-Suomen Kylät ry:n 15-vuotisjuhlaseminaari 3.12.2015 Kuva-Tähti, Vehmaa FM, Niina Koskihaara Kansatiede,

Lisätiedot

Miltä yhdistysten ja järjestöjen tulevaisuus näyttää? Järjestöt hyvinvoinnin tuottajina 2025

Miltä yhdistysten ja järjestöjen tulevaisuus näyttää? Järjestöt hyvinvoinnin tuottajina 2025 Tehdään yhdessä Tukiliiton tulevaisuus - iltapäiväseminaari 8.5.2015 / Tampere Miltä yhdistysten ja järjestöjen tulevaisuus näyttää? Järjestöt hyvinvoinnin tuottajina 2025 YTT Juha Heikkala Muutos nyt!

Lisätiedot

Slow Life ja etäisyyksien hallinta

Slow Life ja etäisyyksien hallinta Slow Life ja etäisyyksien hallinta Prof. Sirkka Heinonen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto/helsingin toimisto Top Ten Futures IX - Etäisyyksien hallinta 2030 Teesejä tavaran liikuttamisen ja

Lisätiedot

Palvelupolun rakentaminen Hinnoittelu ja tuotekortti

Palvelupolun rakentaminen Hinnoittelu ja tuotekortti Palvelupolun rakentaminen Hinnoittelu ja tuotekortti Työpaja 3. Palvelutuotteen kokoaminen tuotekortiksi Tavoite: Oman palvelun paketointi Jutta Ahro/ ProAgria Etelä-Suomi, MKN Maisemapalvelut Palvelupolku

Lisätiedot

Itämeri-työn tulevaisuus Ja pari sanaa tulevaisuusajattelusta

Itämeri-työn tulevaisuus Ja pari sanaa tulevaisuusajattelusta Itämeri-työn tulevaisuus Ja pari sanaa tulevaisuusajattelusta Petri Tapio & Riikka Saarimaa Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto etunimi.sukunimi@utu.fi Itämerihaasteen tulevaisuustyöpaja, 10.12.2014

Lisätiedot

Ulkoilun tulevaisuuden kuvat ja ennusteet Suomessa

Ulkoilun tulevaisuuden kuvat ja ennusteet Suomessa Ulkoilun tulevaisuuden kuvat ja ennusteet Suomessa Osa 2: Ennusteet Eija Pouta, Marjo Neuvonen, Tuija Sievänen Petteri Järvinen (1996): Ennustamisesta Sanotaan, että ennustaminen varsinkin tulevaisuuden

Lisätiedot

Avoimen yliopiston neuvottelupäivät Helsinki Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL

Avoimen yliopiston neuvottelupäivät Helsinki Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL Avoimen yliopiston neuvottelupäivät Helsinki 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL YLEISESTÄ TAUSTATILANTEESTA Meneillään suomalaisen talouden ja yhteiskunnan murros

Lisätiedot

Harrastuskertoja 12,4 10,0 33,6 10,1 24,9 5,0 13,8 42,3 10,0 10,7 18,2 5,0 9,7 5,0 30,7 12,9 42,1 10,0 18,5 38,6 14,0 15,9 33,3 10,0 12,7 10,0 27,1

Harrastuskertoja 12,4 10,0 33,6 10,1 24,9 5,0 13,8 42,3 10,0 10,7 18,2 5,0 9,7 5,0 30,7 12,9 42,1 10,0 18,5 38,6 14,0 15,9 33,3 10,0 12,7 10,0 27,1 13 Pienpuiden, oksien keräily Vapaaajan metsänhoito Vapaaajan riistanhoitotyöt 33,6 24,9 12,4 10,1 4,2 10,2 6,7 3,5 16,7 42,3 18,2 13,8 10,7 14,4 4,9 11,3 15,8 30,7 9,7 10,4 Alin korkeaaste Alempi ja ylin

Lisätiedot

Miten tulevaisuuksia ennakoidaan ja tehdään? Oras Tynkkynen,

Miten tulevaisuuksia ennakoidaan ja tehdään? Oras Tynkkynen, Miten tulevaisuuksia ennakoidaan ja tehdään? Oras Tynkkynen, 28.5.2012 Kolme teemaa 1. kokemuksia ilmasto- ja energiapoliittisesta tulevaisuusselonteosta 2. mitä eduskunnan tulevaisuusvaliokunta tekee

Lisätiedot

Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö

Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö Kylätoiminta on kylän asukkaiden vapaaehtoista yhteistyötä omien elinolojensa kehittämiseksi. Elintärkeää on yhteistyö:

Lisätiedot

Harrastuskertoja 28,7 10,5 10,0 19,3 10,9 7,0 38,2 10,3 10,0 7,7 17,0 5,0 29,4 10,4 7,0 11,4 36,7 10,0 17,0 8,8 10,0 10,4 28,5 10,0 9,0 22,5 4,0 25,9

Harrastuskertoja 28,7 10,5 10,0 19,3 10,9 7,0 38,2 10,3 10,0 7,7 17,0 5,0 29,4 10,4 7,0 11,4 36,7 10,0 17,0 8,8 10,0 10,4 28,5 10,0 9,0 22,5 4,0 25,9 13 Pienpuiden, oksien keräily Vapaaajan metsänhoito Vapaaajan riistanhoitotyöt Osallis vuodessa Osallis vuodessa Osallis vuodessa 28,7 19,3 10,5 10,9 7,2 3,8 9,4 3,3 9,0 38,2 1 10,3 7,7 10,7 6,9 7,5 29,4

Lisätiedot

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kylien kilpailukyky Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kehityksen suuret linjat 1: Suomi Alkutuotanto > Teollisuustuotanto

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ja tulevaisuudentutkimus: lyhyt esittely

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ja tulevaisuudentutkimus: lyhyt esittely Tulevaisuuden tutkimuksen seura ja tulevaisuudentutkimus: lyhyt esittely Tulevaisuudentutkimus Tulevaisuudentutkimus on monitieteellinen tiedonala, jonka tarkoituksena on selvittää millaisia mahdolliset,

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja suomalainen kulttuuriympäristö Näkökulmia ja kysymyksiä

Ilmastonmuutos ja suomalainen kulttuuriympäristö Näkökulmia ja kysymyksiä MUSEOVIRASTO RAKENNUSHISTORIAN OSASTO Ilmastonmuutos ja suomalainen kulttuuriympäristö Näkökulmia ja kysymyksiä Mikko Härö 25.11.2009 Taustoja, mm. Ilmastomuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia, MMM

Lisätiedot

Kuntaliitosverkoston seminaari ti 8.12.2015 klo 10.00-15.00, kh. A 3.6.

Kuntaliitosverkoston seminaari ti 8.12.2015 klo 10.00-15.00, kh. A 3.6. Kuntaliitosverkoston seminaari ti klo 10.00-15.00, kh. A 3.6. 09.30-10.00 AAMUKAHVIT 10.00-10.15 Avaus tulevaisuuteen () 10.15-10.35 Kunta- ja palvelurakenteiden kolme tulevaisuuden skenaariota (Jarmo

Lisätiedot

ASUINYMPÄRISTÖN LAATU HYVINVOINTITEKIJÄNÄ

ASUINYMPÄRISTÖN LAATU HYVINVOINTITEKIJÄNÄ ASUINYMPÄRISTÖN LAATU HYVINVOINTITEKIJÄNÄ Sirkka Heinonen Johtava tutkija, VTT Tulevaisuudentutkimuksen dosentti, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Kommenttipuheenvuoro MAASEUDUN VETOVOIMAISUUS JA KULUTTAJIEN

Lisätiedot

Harrastuskertoja 26,4 7,0 6,0 7,0 15,1 10,0 18,9 37,5 8,0 10,0 8,2 6,0 8,8 31,5 10,0 23,4 33,0 7,0 12,2 21,0 27,0 10,0 25,9 12,9 14,0 21,0 7,0 9,8

Harrastuskertoja 26,4 7,0 6,0 7,0 15,1 10,0 18,9 37,5 8,0 10,0 8,2 6,0 8,8 31,5 10,0 23,4 33,0 7,0 12,2 21,0 27,0 10,0 25,9 12,9 14,0 21,0 7,0 9,8 EteläPohjanmaa 13 Pienpuiden, oksien keräily Vapaaajan metsänhoito Vapaaajan riistanhoitotyöt Osallis vuodessa Osallis vuodessa Osallis vuodessa 26,4 15,1 15,5 7,4 6,3 3,5 8,5 37,5 8,2 18,9 31,5 Alin korkeaaste

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Metsään mieltymään! Matkailijoiden matkustusmotiiveissa luonto keskeinen Toivotaan miellyttäviä maisemia ja luontokokemuksia (Metla 2010)

Metsään mieltymään! Matkailijoiden matkustusmotiiveissa luonto keskeinen Toivotaan miellyttäviä maisemia ja luontokokemuksia (Metla 2010) METSÄ HYVINVOINTI- MATKAILUN KOHTEENA Arja Kinnunen Metsään mieltymään! Matkailijoiden matkustusmotiiveissa luonto keskeinen Toivotaan miellyttäviä maisemia ja luontokokemuksia (Metla 2010) Luonto voi

Lisätiedot

Tietoinen (kirjallinen) lupa

Tietoinen (kirjallinen) lupa Tietoinen (kirjallinen) lupa Tutkittava voi antaa tietoon perustuvan suostumuksensa osallistua tutkimukseen ainoastaan asianmukaisen informaation perusteella Läpinäkyvyys ja vastuullisuus Toisinaan vaaditaan,

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuuskuvat ja maaseutu osaamisen näkökulmasta

Nuorten tulevaisuuskuvat ja maaseutu osaamisen näkökulmasta Nuorten tulevaisuuskuvat ja maaseutu osaamisen näkökulmasta Tuomas Kuhmonen Tutkimusjohtaja, dos., KTT, MMM, agr. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Kuntaliiton pienkuntaseminaari Vaala 9.11.2016

Lisätiedot

Keski-Suomen skenaariot vetovoiman näkökulmasta

Keski-Suomen skenaariot vetovoiman näkökulmasta Keski-Suomen skenaariot vetovoiman näkökulmasta Kansainvälistymisen sylissä niukoin resurssein Kansainvälisyys ++++ Tietoliikenneyhteydet Junalla tunnissa Helsinkiin Metsä => uusia tuotteita ja palveluja

Lisätiedot

Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi Sosiaaliset vaikutukset; Dosentti Joonas Hokkanen PsM Anne Vehmas Rak.ark.

Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi Sosiaaliset vaikutukset; Dosentti Joonas Hokkanen PsM Anne Vehmas Rak.ark. Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi Sosiaaliset vaikutukset; Dosentti Joonas Hokkanen PsM Anne Vehmas Rak.ark. Matti Kautto Mitä ovat sosiaaliset eli ihmisiin kohdistuvat vaikutukset Sosiaalisella

Lisätiedot

Keskity siihen mihin voit vaikuttaa, kokemuksia aluestrategioista. Jyrki Kettunen Da Wo Oy

Keskity siihen mihin voit vaikuttaa, kokemuksia aluestrategioista. Jyrki Kettunen Da Wo Oy Keskity siihen mihin voit vaikuttaa, kokemuksia aluestrategioista Jyrki Kettunen Da Wo Oy Lähtökohdat: On otettava selvää mihin voi vaikuttaa, ja keskityttävä siihen. Ennakointi on tehokasta, reagointi

Lisätiedot

Maaseudun tulevaisuus ja nuoret

Maaseudun tulevaisuus ja nuoret Maaseudun tulevaisuus ja nuoret Tuomas Kuhmonen Tutkimusjohtaja Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto (Vesanto) Maaseutuyri*äjyysseminaari Asikkala 10.12.2014 Nuorten valinnat ja maaseudun tulevaisuus

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuuskuvat ja maaseudun kehi3äminen Tuomas Kuhmonen Tutkimusjohtaja

Nuorten tulevaisuuskuvat ja maaseudun kehi3äminen Tuomas Kuhmonen Tutkimusjohtaja Nuorten tulevaisuuskuvat ja maaseudun kehi3äminen Tuomas Kuhmonen Tutkimusjohtaja Salon kylästrategiaseminaari 4.9.2014 Nuorten valinnat ja maaseudun tulevaisuus Erilaisia tulevaisuuksia Vaihtoehtoiset

Lisätiedot

Kysely järven tilaa koskevista havainnoista

Kysely järven tilaa koskevista havainnoista Kysely järven tilaa koskevista havainnoista Tällä kyselylomakkeella kootaan tietoa järvien tilassa tapahtuneista muutoksista ranta-asukkaiden, mökkiläisten, kalastajien, veneilijöiden ym. ihmisten kokemusten

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Suomusjärvi 9.5.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys,

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Suomen Akatemia & TEKES seminaari 12.10.2005 VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Arto Mustajoki Helsingin yliopisto Suomen Akatemia Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (Esityksen alkuosassa on

Lisätiedot

Alueellinen identiteetti Puheenvuoro Kyläparlamentissa Rovaniemellä

Alueellinen identiteetti Puheenvuoro Kyläparlamentissa Rovaniemellä Puheenvuoro Kyläparlamentissa 15.6.2011 Rovaniemellä Vesa Puuronen Itä-Suomen yliopisto vesa.puuronen@uef.fi 29.6.2011 1 Sisältö Johdanto 1. Identiteetti-käsitteistä 2. Alueellinen ja alueen identiteetti

Lisätiedot

SUSIKONFLIKTI JA SEN HALLINTA. Jukka Bisi Yläne 4.2. 2011

SUSIKONFLIKTI JA SEN HALLINTA. Jukka Bisi Yläne 4.2. 2011 SUSIKONFLIKTI JA SEN HALLINTA Jukka Bisi Yläne 4.2. 2011 IHMISEN JA SUDEN VUOROVAIKUTUKSEN HISTORIAA ENNEN 1800-LUKUA KILPAILU RIISTAVARASTA (HIRVI, METSÄPEURA) 1800-LUVULLA VÄESTÖNKASVU LISÄSI KOTIELÄINTALOUTTA,

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Yhteisvoimin kotona hanke Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Päivän teemat Asiakkaan voimavaralähtöisyyden, osallisuuden ja toimijuuden näkökulma palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille YTYÄ kylätoimintaan yhdistykset palveluiden tuottajina 3.11.2016 Yhteiskunnallinen yrittäjyys maaseudulla -hanke 4.11.2016 1 Taustaa - Kyselyn tavoitteena oli

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI 2 3.6.2010 Monkola, HKH, MAL koordinaattori Mariitta Vuorenpää

Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI 2 3.6.2010 Monkola, HKH, MAL koordinaattori Mariitta Vuorenpää Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI 2 3.6.2010 Monkola, HKH, MAL koordinaattori Mariitta Vuorenpää LÄHTÖKOHTIA JA TILASTOJA RYHMÄTYÖ 2 Osallistujat: Heikki Rouvinen, Pekka

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen 1 Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015

Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015 Jaakko Roponen Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy jaakko@tak.fi 1 750 MATKAT SUOMEEN KESÄKAUDELLA 2015 (TOUKO-LOKAKUU)

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan - virka- ja luottamusmiehet POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖOHJELMA 2010

Pohjois-Karjalan - virka- ja luottamusmiehet POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖOHJELMA 2010 Matti Pihlatie Polun alussa Ympäristö on meille kaikille tärkeä. Asuinja vapaa-ajan ympäristöt, työympäristö sekä luonnonympäristö muodostavat ihmisen elämälle ja elämisen laadulle puitteet, joiden merkitys

Lisätiedot

Maaseudun yritystoiminnan nykytila ja tulevaisuuden näkymät. Lapin maaseutufoorumi Simo Alaruikka ProAgria Lappi

Maaseudun yritystoiminnan nykytila ja tulevaisuuden näkymät. Lapin maaseutufoorumi Simo Alaruikka ProAgria Lappi Maaseudun yritystoiminnan nykytila ja tulevaisuuden näkymät Lapin maaseutufoorumi 20.-21.2012 Simo Alaruikka ProAgria Lappi Lappi maaseutuyrittämisen toimintaympäristönä Läntisessä maailmassa tapahtunut

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Oulun tulevaisuusfoorumi 20.4.2010 Tulevaisuusselonteon sisällöstä Miksi tulevaisuusselonteko? Tulevaisuusselonteko täydentää ilmasto- ja energiastrategiaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Seinäjoen tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Seinäjoen tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Seinäjoen tulevaisuusfoorumi 9.11.2009 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit)

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Ikääntymispoliittinen strategia -esiselvitys 1.5. 31.10.2010 6.10.2010 Marika Kurth, suunnittelija KTM Taustaa: Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta

Lisätiedot

PERUSTEITA TEORIAA JA KÄYTÄNTÖÄ

PERUSTEITA TEORIAA JA KÄYTÄNTÖÄ TULEVAISUUSAJATTELUN PERUSTEITA TEORIAA JA KÄYTÄNTÖÄ Tampereen Kesäyliopiston ennakointiajokortti 11.9.2012 Petri Tapio Tulevaisuuden tutkimuskeskus Tutkimusryhmä FIDEA www.fidea.fi Tulevaisuudentutkimuksen

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö 2014-2017, Turussa Palvelukatveet

Lisätiedot

Johdatusta ikääntyneiden. tulevaisuuteen

Johdatusta ikääntyneiden. tulevaisuuteen Johdatusta ikääntyneiden 1 tulevaisuuteen Lappeenrannan vanhusneuvosto 26.5.2017 Jaakko Tuomi 2 Tulevaisuuden yhteiskuntapoliittista tutkimusta tekevät Suomessa erityisesti Kaikki yliopistot jossain määrin

Lisätiedot

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi

Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi Leader-info Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten

Lisätiedot

Vesannon elinvoimaryhmä

Vesannon elinvoimaryhmä Vesannon elinvoimaryhmä 26.7.2017 1. Kuntalaiskysely Mitä ja miksi kysytään (kysymykset)? Miten kysytään (sähköinen/paperi)? Milloin kysytään (aikataulu)? Miten organisoidaan (kulut, analyysit/raportointi)?

Lisätiedot

Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta!

Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta! Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035 Rakennetaan yhdessä hyvää tulevaisuutta! Satakunnan Tulevaisuuskäsikirja 2035, maakuntasuunnitelma, tehtiin satakuntalaisten yhteistyönä syksystä 2011 kevääseen 2012.

Lisätiedot

IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN. Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014

IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN. Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014 IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014 KOLME KYSYMYSTÄ Miksi ikäpuhetta? Mitä ikäosaamisella tarkoitamme? Ikäosaamisella tulevaisuuteen?

Lisätiedot

Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 1 Logistiikan teemahuone Lahti 2.10.2013 klo 13->

Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 1 Logistiikan teemahuone Lahti 2.10.2013 klo 13-> Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 1 Ritva Jäättelä, puheenjohtaja Päivi Mantere, sihteeri Kestävää liiketoimintaa lähiruoasta hanke, Laurea-ammattikorkeakoulu Uudenmaan Ruoka-Suomi- ja Aitojamakuja

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,

Lisätiedot

Vanhojen ihmisten asuminen yhteiskuntapoliittisena kysymyksenä

Vanhojen ihmisten asuminen yhteiskuntapoliittisena kysymyksenä Vanhojen ihmisten asuminen yhteiskuntapoliittisena kysymyksenä Teppo Kröger Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet -seminaari Helsinki 17.8.2015 Ikäasumisen suuret kysymykset Yksin vai yhdessä? Eläkejärjestelmän

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

Strategiapeli 18.5.2011. Yhteenveto

Strategiapeli 18.5.2011. Yhteenveto Strategiapeli 18.5.2011 Yhteenveto Pelilaudan lähtötiedot Karttapohjassa tulostettuna: pelkistetty yleiskaavojen ja maakuntakaavojen yhdistelmä rata- ja tieverkko ja pääkokoojakadut joukkoliikenteen palvelun

Lisätiedot

Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina?

Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina? Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina? Ihmiset uskovat, että kaupungeissa on paremmat mahdollisuudet työhön, opiskeluun ja vapaa ajan viettoon. (*****) Jyväskylä kasvaa pienemmät kaupungit

Lisätiedot

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto

Lisätiedot

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -reformi Parlamentaarinen työryhmä ja Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -reformi Parlamentaarinen työryhmä ja Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -reformi Parlamentaarinen työryhmä 25.11. ja 16.12.2016 9.1.2017 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit

Lisätiedot

Miten tulevaisuuteen ohjataan? ZOOMI Sujuvat siirtymät yhdessä saa aikaa enemmän

Miten tulevaisuuteen ohjataan? ZOOMI Sujuvat siirtymät yhdessä saa aikaa enemmän Miten tulevaisuuteen ohjataan? ZOOMI Sujuvat siirtymät yhdessä saa aikaa enemmän 3. 5.5.2017 Sari Miettinen, projektipäällikkö Nina Pietikäinen, projektipäällikkö Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Lisätiedot

Esittelytilaisuus Savukosken Metsähallituksen Luontotalolla 19.2.2008 Eeva Snellman Lapin yliopisto Aluekehitys- ja innovaatiopalvelut -yksikkö

Esittelytilaisuus Savukosken Metsähallituksen Luontotalolla 19.2.2008 Eeva Snellman Lapin yliopisto Aluekehitys- ja innovaatiopalvelut -yksikkö Esittelytilaisuus Savukosken Metsähallituksen Luontotalolla 19.2.2008 Eeva Snellman Lapin yliopisto Aluekehitys- ja innovaatiopalvelut -yksikkö Eeva Snellman: Jätkän tie ja Aalto-reitin esittely 1 EU -

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. Leppävirta Kyläneuvosto

Maaseutuohjelma. Leppävirta Kyläneuvosto Maaseutuohjelma Leppävirta 19.4.2017 Kyläneuvosto Leppävirran maaseutuohjelma MAASEUTUOHJELMA VUODELTA 2011 http://www.leppavirta.fi/jarjestot-ja-kylat/maaseutuohjelma AIEMMAT PÄIVITYSPROSESSIT (elinkeinotoimi):

Lisätiedot

Miten tunnistamme heikkoja signaaleja tulevaisuuden kuntapalvelujen kehittämiseksi?

Miten tunnistamme heikkoja signaaleja tulevaisuuden kuntapalvelujen kehittämiseksi? Miten tunnistamme heikkoja signaaleja tulevaisuuden kuntapalvelujen kehittämiseksi? Prof. Sirkka Heinonen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto KUNTIEN TULEVAISUUSFOORUMI VII Teemasessio 2, Kuntatalo

Lisätiedot

MaaIlman poluille. Ulkoilureittisuunnitelma Turun Maariaan ja Liedon Ilmarisiin

MaaIlman poluille. Ulkoilureittisuunnitelma Turun Maariaan ja Liedon Ilmarisiin MaaIlman poluille Ulkoilureittisuunnitelma Turun Maariaan ja Liedon Ilmarisiin Turun kaupunki / yleiskaavayksikkö Liedon kunta / kaavoitustoimi Tuuli Vesanto 11.6. 2013 Katse seudullisiin ulkoilureitteihin

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Tampereen tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Tampereen tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Tampereen tulevaisuusfoorumi 9.2.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Digitalisoituvan liikenteen tulevaisuusnäköaloja Pirkanmaalla. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Digitalisoituvan liikenteen tulevaisuusnäköaloja Pirkanmaalla. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Digitalisoituvan liikenteen tulevaisuusnäköaloja Pirkanmaalla Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Teknologioiden valtavirtaistuminen 2 Tulevaisuus on muutakin kuin teknologiaa Arvo 1 Arvo

Lisätiedot

Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi

Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi KESTÄVÄ KULTTUURI- SEMINAARI HELSINGISSÄ 27.1.2011 Tämä talo on minun eikä kuitenkaan minun Ne jotka

Lisätiedot

Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija

Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija Miten kestävää hyvinvointia voidaan edistää hyvinvointitalouden avulla? Timo Hämäläinen, Ph.D., Dos., johtava asiantuntija Sitran lausunto Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle 21.4.2017 Suomalainen hyvinvointikäsitys

Lisätiedot

Kyläkaupasta yksityisten ja julkisten palveluiden käyttöliittymä

Kyläkaupasta yksityisten ja julkisten palveluiden käyttöliittymä Kyläkaupasta yksityisten ja julkisten palveluiden käyttöliittymä Tutkimussuunnitelma 6.3.2013 Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun osahanke Jussi Nyrhinen Mika Skippari Yksityiset palvelut ja kyläkauppa

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op TAMK EDU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto tutkintoon johtavan

Lisätiedot

KAAPELI Syrjään jääneiden demokratiamenetelmä

KAAPELI Syrjään jääneiden demokratiamenetelmä Syrjään jääneiden demokratiamenetelmä Sitran Elinvoima-foorumi 07/02/12 1 Syrjäytetystä täysivaltaiseksi kansalaiseksi Kaapeli on demokratiamenetelmä, jonka avulla äänensä saavat kuuluviin ne, jotka kokevat

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Iloa ja innovaatioita - Rieska-Leaderin strategia 2014-2020

Iloa ja innovaatioita - Rieska-Leaderin strategia 2014-2020 Rieska Iloa ja innovaatioita - Rieska-Leaderin strategia 2014-2020 Strategian pääkohdat 1. Toiminta-alue 2. SWOT 3. Painopisteet 4. Toimenpiteet 5. Tavoitteet 6. Rahoitus 7. Visio Aluemuutos 2014, kun

Lisätiedot

Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti

Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Hakkarin koulun oppilaskunnan vastaukset Seuraavat asiat koemme erityisen tärkeiksi erilaisissa

Lisätiedot

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Kohtaammeko kulttuureja vai ihmisiä? seminaari Raisiossa 25.8.2015 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esityksen rakenne 1. Maahanmuutto - Suomeen

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

Olga Gokkoeva Pyhäjoki, 26.8.2014

Olga Gokkoeva Pyhäjoki, 26.8.2014 Olga Gokkoeva Pyhäjoki, 26.8.2014 Suurin valtio maailmassa, peittää enemmän kuin kahdeksasosan maapallon maa-alueista Vuonna 2011 se oli maailman yhdeksänneksi väkirikkain maa noin 139 miljoonalla asukkaallaan

Lisätiedot

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi MATKAILUSATSAUKSET 2015 Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi Miksi aasia? 2 Matkailuelinkeinon toimintasuunnitelma Määrittellään visio, siitä missä voimme

Lisätiedot

KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen

KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen Tutkimuksen tavoitteet Tavoitteena on tutkia taiteen ja kulttuuritoiminnan merkitystä ja vaikutuksia henkilökunnan

Lisätiedot

Matkailun gradut ja opparit estradilla III Turun matkailuakatemia. Maija Mäki, maija.j.maki(at)utu.fi / etunojassa.blogspot.fi

Matkailun gradut ja opparit estradilla III Turun matkailuakatemia. Maija Mäki, maija.j.maki(at)utu.fi / etunojassa.blogspot.fi Matkailun gradut ja opparit estradilla III Turun matkailuakatemia Maija Mäki, maija.j.maki(at)utu.fi / etunojassa.blogspot.fi Tulevaisuuksista Tulevaisuus ei ole ennustettavissa Tulevaisuus ei ole ennalta

Lisätiedot

IDIS- JUANKOSKI YHTEISKUNNALLINEN YRITYS PAIKALLISEN ELINVOIMAN RAKENTAJANA PED-VERKOSTO JUANKOSKI - KUNTAKOKEILU

IDIS- JUANKOSKI YHTEISKUNNALLINEN YRITYS PAIKALLISEN ELINVOIMAN RAKENTAJANA PED-VERKOSTO JUANKOSKI - KUNTAKOKEILU IDIS- JUANKOSKI YHTEISKUNNALLINEN YRITYS PAIKALLISEN ELINVOIMAN RAKENTAJANA PED-VERKOSTO JUANKOSKI - KUNTAKOKEILU ESITYKSEN SISÄLTÖ 1 Taustaa ja viitekehys 2 Paikallinen näkemys toimintaympäristön muutokseen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030

VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030 VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030 Ello -verstas 4.5.2011 Turku TY kauppakorkeakoulu Alueelliset tulevaisuuspajat sekä prosessi Ellohankkeessa Webropol-kysely 1: Kuljetuskäytävän hahmottelu, muutostekijät

Lisätiedot

Skenaariopolut kohti tulevaisuuden energiatehokkaita asuinalueita

Skenaariopolut kohti tulevaisuuden energiatehokkaita asuinalueita Skenaariopolut kohti tulevaisuuden energiatehokkaita asuinalueita Laurean FuturesLab CoFin toteuttama tulevaisuustarkastelu ELLIhankkeessa Tarja Meristö & Jukka Laitinen Laurea-ammattikorkeakoulu / FuturesLab

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Ympäristöakatemia 4.9.2015 Mikko Rautiainen, erikoissuunnittelija Metsähallitus 1 Taustaa Yhteiskunnallisia haasteita: Liikkumattomuus

Lisätiedot

LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA KAIVOSTOIMINNAN

LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA KAIVOSTOIMINNAN LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA KAIVOSTOIMINNAN YHTEENSOVITTAMINEN YLLÄS JAZZ-BLUES SEMINAARI 1.2.2013, ÄKÄSLOMPOLO Mikko Jokinen Metsäntutkimuslaitos, Kolari TUTKIMUKSEN TARKOITUS Selvittää paikallisten

Lisätiedot

KOHTI ASIAKASLÄHTÖISEMPIÄ JA TUOTTAVAMPIA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJA

KOHTI ASIAKASLÄHTÖISEMPIÄ JA TUOTTAVAMPIA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJA KOHTI ASIAKASLÄHTÖISEMPIÄ JA TUOTTAVAMPIA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJA Kuntien tuottavuusseminaari 16.6.2011 Reijo Väärälä Apulaisosastopäällikkö YT, Dosentti Sosiaali- ja terveysministeriö Reijo Väärälä

Lisätiedot

Maaseudun tulevaisuusverstaiden antia - ryhmätyöstä käytännön toimintaan

Maaseudun tulevaisuusverstaiden antia - ryhmätyöstä käytännön toimintaan Maaseudun tulevaisuusverstaiden antia - ryhmätyöstä käytännön toimintaan Maaseudun tulevaisuus kohtaamispaikkana maaseutu -seminaari 29.-30.9.2010 Seinäjoella ja Ilmajoella Katariina Heikkilä Turun yliopisto,

Lisätiedot