Sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tilapäismajoituksen tarpeet ja asunnottomuuden kokemukset
|
|
- Arto Sala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tilapäismajoituksen tarpeet ja asunnottomuuden kokemukset Tietoa kyselystä: Tällä kyselyllä kerätään sisäilmasta oirelevien tai sairastuneiden kokemuksia asunnottomuudesta ja/tai sopivan tilapäismajoituksen etsimisestä. Tulosten keräämisen kannalta on riittävää, että yksi perheenjäsen vastaa kyselyyn koko perheen puolesta. Kerätyn aineiston omistaja ja säilytyspaikka on Hengitysliitto. Aineistoa käsitellään luottamuksellisesti ja tulokset anonymisoidaan niin, ettei niistä voida tunnistaa yksittäisiä vastaajia. Aineistoa säilytetään vuotta. Aineistoa voi saada selvitysten ja tutkimusten tausta-aineistoksi sopimalla siitä kirjallisesti Hengitysliiton kanssa. Aineiston luottamuksellinen käsittely ja tulosten anonymisointi sitoo myös aineiston jatkokäyttäjiä. Kyselystä saatavia tuloksia hyödynnetään Hengitysliiton ja sen jäsenyhdistyksen Sisäilmasta sairastuneet ry:n toiminnassa. Sisäilmasta sairastuneet ry tekee parhaillaan selvitystä sisäilmasta sairastuneiden oman asuinaluehankkeen perustamisesta Petäjävedelle. Kysely on avoinna Kyselyyn voi vastata kirjeitse lähettämällä lomakkeen osoitteeseen: Hengitysliitto Sisäilmatoiminnan suunnittelija PL HELSINKI Kuoreen tunnus: Asunnottomuuskysely. Sähköinen lomake löytyy Hengitysliiton verkkosivuilta: fi/fi/uutiset/vastaa-kyselyyn-sisailmasta-sairastuneiden-tilapaismajoituksentarpeista-ja-asunnottomuuden Kyselyn tulokset julkaistaan Hengitysliiton verkkosivuilla. Yhteyshenkilö: sisäilmatoiminnan suunnittelija Kiti Poikonen, kiti.poikonen@hengitysliitto.fi, p
2 Jotta voimme vastaanottaa vastauksesi, pyydämme sinulta tutkimuslupaa: 1. Annan suostumukseni vastausteni käyttämiseen Hengitysliiton selvityksissä ja tutkimuksissa sekä jatkokäyttöluvan mahdollisten muiden Hengitysliiton kanssa aineiston käytöstä sopimuksen tekeville tahoille. * Kyllä Taustatiedot: 2. Ikä: alle tai enemmän 3. Sukupuoli: Nainen Mies Joku muu / En halua kertoa 4. Perheessämme on yhteensä itseni mukaan lukien: aikuista lasta (alle 18 v.) 5. Nykyinen asuin- tai majapaikkani kunnan sijainti: Etelä-Suomi Itä-Suomi Keski-Suomi Länsi-Suomi Pohjois-Suomi Asun ulkomailla 6. Nykyisen asuin- tai majapaikkani kunnan asukasluku: alle tai yli 2
3 7. Oireilua itselleni ja/tai perheenjäsenilleni aiheuttavat: (Voit valita useamman vaihtoehdon) Home- ja kosteusvauriot Hajusteet, esimerkiksi: Kemikaalit, esimerkiksi: Sähkö (esimerkiksi tietokoneen tai älypuhelimen käyttö, wlan) Jokin muu, mikä: Asunnottomuuden kokemukset - voit vastata kysymyksiin, joiden koet koskevan sinua tai perhettäsi. 8. Oletko sinä / perheesi juuri nyt tai joskus aiemmin ollut asunnoton sisäilmasta oireilun tai sairastumisen vuoksi? Huomio: Asunnottomuudeksi lasketaan myös majoittuminen sukulaisten luona tai hätämajoituksissa, koska silloin ollaan vailla vakinaista asuntoa. Kyllä, olen tällä hetkellä vailla vakinaista asuntoa Kyllä, olen nyt ja olen ollut joskus aiemmin vailla vakinaista asuntoa Kyllä, olen ollut joskus aiemmin vailla vakinaista asuntoa En ole / emme ole 9. Asunnottomuus tai tilapäismajoituksissa majoittuminen on kestänyt / kesti yhteensä: (Laske kaikki asunnottomuusjaksosi yhteen) 0-1 kk 1-2 kk 2-6 kk 6-12 kk 1-5 vuotta yli 5 vuotta 3
4 10. Missä sinä / perheesi asutte tai majoitutte tällä hetkellä? (Valitse vaihtoehto, jossa suurin osa perheestäsi majoittuu suurimman osan ajasta.) Omistamassamme kodissa Omistamassamme kodissa parvekkeella Kunnan vuokra-asunnossa Kunnan vuokra-asunnossa parvekkeella Järjestön, säätiön tai muun vastaavan toimijan vuokra-asunnossa Järjestön, säätiön tai muun vastaavan toimijan vuokra-asunnossa parvekkeella Yksityishenkilöltä / vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa Yksityishenkilöltä / vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa parvekkeella Sukulaisten tai ystävien luona Sukulaisten tai ystävien kesämökillä Sukulaisten tai ystävien luona parvekkeella Omalla tai suvun kesämökillä Hotellissa tai vastaavassa Leirintäalueella Ulkona teltassa Asuntoautossa / -vaunussa Autossa Asunnottomien majoituksessa Julkisissa tiloissa sisällä Kadulla Ulkomailla, missä: Muualla, missä: 11. Majoittuuko osa perheestäsi tällä hetkellä sisäilmaongelmien vuoksi eri paikassa kuin (suurin) osa perheestäsi? Jos näin on, vastaa myös tähän kysymykseen. Osa perheestäni majoittuu: Omistamassamme kodissa Omistamassamme kodissa parvekkeella Kunnan vuokra-asunnossa Kunnan vuokra-asunnossa parvekkeella Järjestön, säätiön tai muun vastaavan toimijan vuokra-asunnossa Järjestön, säätiön tai muun vastaavan toimijan vuokra-asunnossa parvekkeella Yksityishenkilöltä / vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa Yksityishenkilöltä / vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa parvekkeella Sukulaisten tai ystävien luona Sukulaisten tai ystävien kesämökillä Sukulaisten tai ystävien luona parvekkeella Omalla tai suvun kesämökillä Hotellissa tai vastaavassa Leirintäalueella Ulkona teltassa Asuntoautossa / -vaunussa Autossa Asunnottomien majoituksessa Julkisissa tiloissa sisällä Kadulla Ulkomailla, missä: Muualla, missä: 4
5 12. Missä kaikkialla olet / olette aiemmin majoittuneet tilapäisesti? (Voit valita useamman vaihtoehdon) Omassa tai vuokra-asunnossa parvekkeella Sukulaisten tai ystävien luona Sukulaisten tai ystävien kesämökillä Sukulaisten tai ystävien luona parvekkeella Omalla tai suvun kesämökillä Hotellissa tai vastaavassa Leirintäalueella Ulkona teltassa Asuntoautossa / -vaunussa Autossa Asunnottomien majoituksessa Julkisissa tiloissa sisällä Kadulla Ulkomailla, missä: Muualla, missä: 13. Jos asut vuokra- tai omistusasunnossa, onko se sinulle / teille sisäilmaltaan sopiva? Kyllä, rakensin itselleni sopivan kodin Kyllä, korjasimme kotimme sopivaksi Kyllä, olen löytänyt sopivan kodin Kyllä, olen löytänyt sopivan kodin ulkomailta Ei ole. Omistan kyllä kodin, mutta etsin uutta kotia Ei ole. Etsin sopivaa kotia Ei ole. Asun ulkomailla ja etsin sopivaa kotia Ei ole. Ratkaisua / asunnon korjaamista selvitellään parhaillaan Seuraavilla kysymyksillä kartoitetaan tilapäismajoituksen tarpeita ja toiveita yleisesti. Huomio: Kyselyn tekijä ei pysty tarjoamaan tilapäismajoitusta. 14. Kumpi alla olevista tilapäismajoitusratkaisuista olisi mieluisampi? Sisäilmasta sairastuneille rakennettu asuinalue Siirrettävä hätämajoitus kotipihalleni, leirintäalueelle tai muuhun vastaavaan paikkaan 5
6 15. Kuinka kauas olisit / olisitte valmiita muuttamaan tilapäismajoitukseen? (Jos asut nyt ulkomailla, vastaa kysymykseen edellisen Suomessa asumisesi / majoitumisesi sijainnin mukaan.) enintään 10 km päähän nykyisestä paikasta enintään 50 km päähän enintään 100 km päähän enintään 200 km päähän Suomessa minne vain 16. Kuinka kauas olisit / olisitte valmiita muuttamaan sisäilmasta sairastuneille rakennetulle asuinalueelle tai ylipäänsä sopivaan asuntoon? (Jos asut nyt ulkomailla, vastaa kysymykseen edellisen Suomessa asumisesi / majoittumisesi sijainnin mukaan.) enintään 10 km päähän nykyisestä paikasta enintään 50 km päähän enintään 100 km päähän enintään 200 km päähän Suomessa minne vain 17. Minne sisäilmasta sairastuneille rakennettu asuinalue tulisi mielestäsi rakentaa? Toisin sanoen, mihin muuttaisit / muuttaisitte itse mieluiten? Etelä-Suomi Itä-Suomi Keski-Suomi Länsi-Suomi Pohjois-Suomi 18. Tarkennus edelliseen kysymykseen: Muuttaisitko /muuttaisitteko mieluiten: Pääkaupunkiseudulle Muuhun suureen kaupunkiin (esimerkiksi Turku, Tampere, Oulu, Jyväskylä) Keskikokoiseen kaupunkiin (esimerkiksi Lappeenranta, Kuopio, Joensuu, Pori, Rovaniemi) Maaseudulle kirkonkylään Maaseudulle taajaman ulkopuolelle 6
7 19. Mikäli tilapäismajoituksessa ei olisi tarjolla täysin omassa käytössä olevaa asuntoa, niin minulle / meille sopisivat muiden asukkaiden kanssa seuraavat yhteiskäytössä olevat tilat: (Voit valita useamman vaihtoehdon) Yhteiskeittiö Jaettu wc Jaettu kylpyhuone Jaettu sauna Yhteinen pesula Yhteinen olohuone / oleskelutila Jokin muu, mikä: Mitkä asiat vaikeuttaisivat tai estäisivät yhteisen tilojen käyttöä? 20. Tarvitsisin / tarvitsisimme ehdottomasti tilapäismajoituksen välittömässä yhteydessä seuraavia palveluita: (Voit valita useamman vaihtoehdon) Terveysasema Sosiaalitoimi Kela Neuvola Päiväkoti Koulu Tilat etätyöhön (esimerkiksi videoneuvottelumahdollisuus) Tilat omien juoksevien asioiden hoitamiseen (tietokone, internet-yhteys, kopiokone yms.) Asukkaiden kokoontumis-tai kerhotila Kahvila Tilat vieraiden vastaanottamiseen Ruokakauppa Kuntosali / liikuntatilat Pesulapalvelut Kriisiapu Vertaistukiryhmä Avustajapalvelut Tukihenkilöpalvelut Kuntoutumispalvelut Apua mahdollisen vanhan asunnon asioiden järjestämiseen Oikeusapu Jotain muuta, mitä: 7
8 21. Olisin / perheeni olisi valmis maksamaan tilapäismajoituksesta vuokraa kuukaudessa: a) majoituksesta, jossa muiden kanssa jaettuja tiloja (kylpyhuone, keittiö yms.) enintään 100 enintään 250 enintään 500 enintään 750 enintään tai enemmän b) majoituksesta, jossa tilat vain omassa käytössä enintään 100 enintään 250 enintään 500 enintään 750 enintään tai enemmän Vielä lopuksi: 22. Mitä muuta haluaisit / haluaisitte sanoa kyselyn aiheesta? Mitä muuta tulisi tilapäismajoituksen suunnittelussa ottaa huomioon? (Huomio: Kyselyn tekijä ei voi tarjota tilapäismajoitusta.) 23. Mikäli haluat vastaisuudessakin vastata sisäilmasta sairastuneiden tilannetta kartoittaviin kyselyihin tai kuulla mahdollisista ratkaisuista, voit jättää tähän yhteystietosi. Nimi Sähköposti Puhelin Kiitos vastauksistasi! 8
Sisäilmasta oireilevien ja sairastavien tilapäismajoituksen tarpeet ja asunnottomuuden kokemukset
Sisäilmasta oireilevien ja sairastavien tilapäismajoituksen tarpeet ja asunnottomuuden kokemukset Kiti Haukilahti Sari Mäki Sisältö 1 KYSELYN TOTEUTTAMINEN... 3 2 VASTAAJAT... 5 Vastaajien taustatiedot...5
KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT
KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä
Sisäilmatutkimus: Asuintalojen ilmanvaihto Suomessa. Toteuttanut
Sisäilmatutkimus: Asuintalojen ilmanvaihto Suomessa Toteuttanut Sisällys Yhteenveto 3 Tietoa kyselyn vastaajista 4 Tutkimuksen tuloksia 10 Kerrostaloille ominaisia tuloksia 23 Lisätietoa tutkimuksesta
KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT
KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä
ARAn asuntomarkkinakysely kunnille ja asunnottomuuden tilastointi
ARAn asuntomarkkinakysely kunnille ja asunnottomuuden tilastointi Hannu Ahola 3.10.2012 12.10.2007 Tekijän nimi Historia ja tarkoitus Asuntomarkkinakyselyjä on tehty kunnille 1980-luvun puolivälistä lähtien
Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista
Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?
Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua?
Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? 26.4.2019 Keväällä 2019 toteutetun asumispreferenssitutkimuksen tuloksia 3 " Tutkimuksen tausta ja tavoitteet 4 Tutkimuksen taustaa Tällä hetkellä 54 prosenttia
Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely
Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely 1. Ikä Vastaajien määrä: 481 15-19 2% 20-24 5% 25-34 22% 35-44 24% 45-54 20% 55-64 15% 65-74 10% 75+ 2% 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 1. Ikä Vastaajien
Suorat jakaumat. Ikä N % Sukupuoli N % Milloin loit ensimmäisen Habbo-hahmosi? N % Kotikaupunkisi/kuntasi? N % 1 / 5
Suorat jakaumat Ikä N % 24 95 1% Yhteensä
PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia 2012-2014
PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia 2012-2014 30.1.2015 Ympäristöministeriö PAAVO ohjausryhmän kokous Sari Timonen, projektipäällikkö PAAVO-Verkostokehittäjät / Y-Säätiö Taustaa Asiakaskohtaisia tulolomakkeita
A&A liiton mielikuvatutkimus ja Allergiatunnuksen tunnettuustutkimus
A&A liiton mielikuvatutkimus ja Allergiatunnuksen tunnettuustutkimus Vastaajia 1085 henkilöä Vastaajista 5 % oli joko itse tai perheenjäsen Allergia- ja Astmayhdistyksen jäsen Jäsenkysely 2014 Vastaajia
Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake
Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind
Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa
Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Asukaskyselyn vastausten analysointia NCC Rakennus Oy Yleistä Tehdyn asukaskyselyn tavoitteena oli löytää hyvä ja toimiva ratkaisu remontin
ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN
ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.
Selvitys 2/2014. Asunnottomat 2013 14.2.2014
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola (tilastot) Puh. 4 996 67 Saara Nyyssölä Puh. 4 172 4917 Selvitys 2/214 Asunnottomat 213 14.2.214 Asunnottomuustiedot perustuvat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE
KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella
SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.
MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat
Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja
Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista
Elinvoimakysely Sysmästä
Elinvoimakysely Sysmästä Arvoisa kuntalainen, vapaa-ajan asukas, matkailija, entinen sysmäläinen tai muu Sysmässä kävijä! Sysmän kunta haluaa kartoittaa mielipiteenne Sysmästä ja sen elinvoimasta. Tuloksia
ISSN 1237-1288. Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067. Selvitys 1/2012.
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067 Selvitys 1/2012 Asunnottomat 2011 16.2.2012 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998
Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan?
Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan? Liitetaulukot selvitykseen 23.5.2017 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton Ikäteknologiakeskus selvitti, miten ikäihmiset asioivat internetissä,
2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?
ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu
Mitä tämä vihko sisältää?
Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella
TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016
RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä
The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017
Sarjanumero Vastaajan ID - - Etunimi tai nimikirj. Haastattelupvm.: Haastattelijan ID: - - SHARE - 50+ Euroopassa The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Vastaajan itsensä täyttämä kyselylomake
MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU
MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan
CADDIES asukaskyselyn tulokset
CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,
Asukastyytyväisyyskysely
Asukastyytyväisyyskysely toukokuu 2016 305 vastaajaa vuokra-asukkaiden vastausprosentti 31% Halusimme selvittää Mikä on asumisessa tärkeää? Miten hyvin se nykyisessä asumisessa toteutuu? Tyytyväisyyttä
ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ
ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ 17.10.2012 Eeva Kostiainen Kaupunkitutkimus TA Oy Liikkuvuus asunnottomuuden ja asuntokannan välillä Tutkimuksen lähtökohtia Kattava kvantitatiivinen rekisteritutkimus
Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.
Rivitalo Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero 606839 3h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 209 000,00 Vh. 209 000,00 Arvinkuja 5 E. Rivitalon päätyhuoneisto halutulla alueella
Asumisen toiveet -tutkimus. Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta
Asumisen toiveet -tutkimus Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta 1 KodinOnni palvelukokemukset 2013 Yhteenveto Tutkimus toteutettiin Kotipaneelissa yhteistyössä Aller Media Oy:n kanssa. Kysely lähettiin
Selvitys 1/2015. Asunnottomat 2014 29.1.2015. Ulkona, tilap.suoj., asuntoloissa. Kuvio 1. Asunnottomien määrä 1987 2014.
1987 1988 1989 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 Lisätiedot: Hannu Ahola (tilastot) Puh. 4 996 67 Mari Stycz Puh. 5 572 6727 Selvitys 1/215
VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle.
VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle. 1 Henkilötiedot 1.1 Hakijan henkilötiedot Sukunimi Entiset
Haluatko ilmoituksen myös sähköpostina Kyllä En. Toimipaikka tai työnantaja Alkaen Puhelin toimeen. Toimipaikka Alkaen Puhelin toimeen
VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle. 1 Henkilötiedot 1.1 Hakijan henkilötiedot Sukunimi Entiset
Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä
Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL
104,0 m², 3h, k,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää
KUHMON KAUPUNGIN KYSELY MÖKKILÄISILLE Yhteenvetoraportti, N=30, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat
KUHMON KAUPUNGIN KYSELY MÖKKILÄISILLE Yhteenvetoraportti, N=30, Julkaistu: 12012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Tiedot vastaajasta (valitse oikea vaihtoehto) mies 17 56,67% 2. nainen 13 43,33% 30 100%
KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA TAUSTATIEDOT
KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA 1/7 TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli mies nainen 2. Syntymävuosi 3. Asumismuoto itsenäisesti omassa asunnossa (esim. vuokralla) vanhempien luona
Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!
ASUKASKYSELY 2016 2 Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! 1. MITEN TÄRKEINÄ PIDÄT ALLA MAINITTUJA HYVINVOINTIIN
Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013
Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa
kuvaamasi asukkaan näkökulmasta,
Liite 2 1(6) Kyselylomake ohjaajille Hyvä ohjaaja! 10.4.2012 Pyydän ystävällisesti, että vastaat ohessa olevaan kyselyyn. Vastauksesi ovat minulle hyödyllistä tutkimusaineistoa opinnäytetyötä tehdessäni.
Kadettikunnan viestintätutkimus 2015
Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen
YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2012 Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa. 6.9.2012 Heikki Miettinen
Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa 20 Heikki Miettinen SISÄLLYS 1 Johdanto Selvityksen taustaa 2 Otos ja vastaukset 3 Vastaajien taustatiedot 4 2 Yhteenveto tuloksista 5 3 Kadut 3 4 Puistojen hoito
Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011
Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely kevät 2011 Vastaajamäärä yhteensä 32 kpl. Vastaajien ikäjakauma Ikä Vastaajien lkm % Alle 20 v. 0 0 21-25 v. 0 0 26 30 v. 3 10,0 31 35 v. 0 0 36
Kunnan asuntomarkkinaselvitys (ARA3b) lähetetään ARAan 8.12.2015 mennessä sähköisellä lomakkeella Suomi.fi -sivuston kautta:
LOMAKKEEN ARA3b TÄYTTÖOHJE Yleistä Kunnan asuntomarkkinaselvitys (ARA3b) lähetetään ARAan 8.12.2015 mennessä sähköisellä lomakkeella Suomi.fi -sivuston kautta: www.suomi.fi/suomifi/tyohuone/viranomaisten_asiointi/
Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu
Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat
Nimi: Asiakas: Annan suostumuksen tietojen kirjaamiseen ja käyttöön. En annan suostumusta tietojen kirjaamiseen ja käyttöön
Nimi: Asiakkaalle kerrotaan, että Keuruun kaupungin vanhuspalvelut käyttää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoimaa potilastietojärjestelmää, jossa on yhteiskäyttömahdollisuus. Keuruun vanhuspalveluiden
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?
Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan
Taloudelliset ongelmat sisäilmasta sairastuneiden elämässä. Katri Nokela 13.3.2014 Sisäilmastoseminaari
Taloudelliset ongelmat sisäilmasta sairastuneiden elämässä Katri Nokela 13.3.2014 Sisäilmastoseminaari 2013-2015 Sisäilmasta sairastuneiden selviytymisen ja syrjäytymisen kokemuksia -selvitys Tavoitteena
Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h,k,s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,17 Vh ,00
Rivitalo Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero 592720 3h,k,s, 91,5 m² Kov. 1971 Energialuokka E 2007 Mh. 93 586,17 Vh. 106 000,00 Tapionkatu 44. Tilava 2-tasohuoneisto noin kilometrin päässä koulukeskuksesta,
Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku
Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö ja Keski- Suomen Palvelurakennuttajat ovat yhteistyössä hankkeistaneet 3 uutta asuntoryhmää kehitysvammaisille. Hanketyön edellytyksenä
Mainiot matkailukysymykset
Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.
Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?
Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana
Tilakeskuksen perusturvaosastolta perimä sisäinen vuokra vuonna 2016 kokonaisvuokra 13,78 /m2/kk (sisältää ylläpito-, pääoma ja maapohjavuokran)
Pertlk 26.1.2016 4 PALVELUASUMISEN VUOKRAT 1.5.2016 ALKAEN Liite nro 1 RYHMÄKODIT: Pehtoori ryhmäkodin kokonaisneliöt 304 m2, josta Asukkaiden käytössä 287 m2 Henkilökunnan tiloja 12 m2 (vähennetty) Tilakeskuksen
IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä
IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä Vastaajan nimi: Päivämäärä: Johdanto Tämän lomakkeen kysymykset koskevat päivittäisiä toimintojasi. Pyrimme saamaan käsityksen
Kuluttajakysely sähkölaskusta
Kuluttajakysely sähkölaskusta 1.10.2014 1 Johdanto Kyselyn on toteuttanut YouGov Finland Energiateollisuus ry:n toimeksiannosta. (Tämä tieto pyydetään kertomaan tuloksia mahdollisesti julkistettaessa).
RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry
Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN
Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta
Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla
SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY
Suomen Romaniyhdistys ry SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY Sitoutumaton, valtakunnallinen, perustettu 1967 Baȟtalo phuuriba- vanhustyön projekti RAY Au mensa IV -nuorisotyön projekti OKM Toimisto sijaitsee Pasilassa:
Tuhat suomalaista. Sinebrychoff - Sauna ja olut Helmikuu 2014
Tuhat suomalaista Sinebrychoff - Sauna ja olut Helmikuu 0 Tutkimuksen toteutus IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnallisessa Kuluttajapaneelissa,
Asuntohakemus. Vuokra-asunnot
Asuntohakemus Vuokra-asunnot Asuntohakemus Uusi hakemus Jatkohakemus Sisäinen vaihto Täyttömalli Kaikki tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia ja ne tulee täyttää. Emme voi käsitellä puutteellisesti
Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen tarpeet Sari Valjakka
Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen tarpeet Sari Valjakka Miljoona esteetöntä asuntoa vuoteen 2030-seminaari 20.3.2014 Tavoitteet ja toteutus Selvittää neurologisesti pitkäaikaissairaiden
KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen:
KYSELY Maakunta ja sote uudistuksessa suomalaiseen hallintoon luodaan kolmas taso eli maakunta, aiempien valtion ja kuntien lisäksi. Uusi organisaatio aloittaa 1.1.2021. Sosiaali ja terveyspalveluja tuottava
Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa
Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä
Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014
Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 201 Markus Lahtinen Head of Product Management Consumer, Sonera Koti ja tv - tutkimus 201 Sonera selvitti nyt neljättä kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta
Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.
Liite 12 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLA2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,
Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n
ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE
As ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE Oulun kaupungin lastensuojelupalvelut on mukana Pohjois-Suomen Lasten kaste hankkeessa. Lastensuojelun kehittämisen kohteena ovat lasten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen,
Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti
1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 504 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli 160 Vastaajien
2017 Kiinteistö Oy Jämsänmäki - Asukastyytyväisyyskysely
8/31/17 17 Kiinteistö Oy Jämsänmäki - Asukastyytyväisyyskysely Taustatiedot 1/4 Ikäluokkanne: Sukupuolenne: 57 43 18 7 18-29 - 39-49 - 59-69 tai yli Nainen Mies Kaikki vastaajat (N=176) Kaikki vastaajat
Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat
Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%
JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET
Kuva: Juha-Pekka Vartiainen JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Lisätietoja: Hanna Herkkola, hanna.herkkola@ramboll.fi, 5 51 55 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuolenne?. Ikäryhmänne
Vanhusneuvostokysely 2012
Vanhusneuvostokysely 2012 Kysely numero 4/83/2012 Marraskuu 2012 Kunta Tässä kyselyssä vanhusneuvostolla tarkoitetaan vanhusneuvostoja, vastaavia muulla nimellä toimivia yhteistyöelimiä (esimerkiksi ikäihmisten
YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS
YÖTYÖN RISKIEN KARTOITUS LUOTTAMUKSELLINEN Yötyö kuormittaa työntekijää fyysisesti ja psyykkisesti enemmän kuin päivätyö, koska työntekijän vuorokausirytmiä muutetaan. Yötyö aiheuttaa lähes kaikille sitä
Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta
Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta Olli Kärkkäinen, yksityistalouden ekonomisti 30.5.2017 Asumisen unelmia Yli puolet vastaajista asuu omistusasunnossa Mikä näistä asumismuodoista
SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS
SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS Hyvä vastaaja, tällä kyselyllä selvitetään näkemyksiänne Soklin kaivoshankkeen vaihtoehto 3:n (malmi rikastetaan Venäjällä)
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin
Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.
Liite 13 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLY2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,
KOTONA KAUPUNGISSA- PAKOLAISTAUSTAISTEN NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN ASUMISVALMENNUS ESPOOSSA JA OULUSSA
KOTONA KAUPUNGISSA- PAKOLAISTAUSTAISTEN NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN ASUMISVALMENNUS ESPOOSSA JA OULUSSA 217-219 KOTONA KAUPUNGISSA: TOIMET JA TAVOITTEET ASUMISVALMENNUSTA TOTEUTETAAN ESPOOSSA JA OULUSSA:
Essalo Oy Lomaosakeosuus
Essalo Oy Lomaosakeosuus Fuengirola Sallatunturi 20.2.2016 Pekka.Komulainen@clarinet.fi Osakkeen lomaviikot Essalo Oy:n osake oikeuttaa joka vuosi yhteensä kahdeksan viikkoa Essalon kahdessa lomakohteessa
Q1 Sukupuolesi. Foreca.fi kävijätutkimus syksy / 27. Answered: 4,024 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
Q1 Sukupuolesi Answered: 4,024 Skipped: 0 Mies Nainen Mies Nainen 64.81% 2,608 35.19% 1,416 Total 4,024 1 / 27 Q2 Kuinka vanha olet Answered: 4,024 Skipped: 0 alle 16 vuotta 16-24 vuotta 25-34 vuotta 35-44
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa
R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A
R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A M i t e n n u o r t e n a s u m i s e n h a a s t e i s i i n v a s t a t a a n SUOMESSA ON 1600 ASUNNOTONTA ALLE 25-VUOTIASTA.
Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset
Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
Korkeakouluopiskelijoiden toimeentulo ja rahankäyttö
Korkeakouluopiskelijoiden toimeentulo ja rahankäyttö Yhteenveto tutkimuksen tuloksista Laatinut: Q-Tutkimus / Jonna Kirjavainen Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen tarkoituksena selvittää opiskelijoiden rahantuloa,
Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Raasepori, Tenhola Kohdenumero 553251 4 h, k, kph, 356,0 m² Kov. 1948 Energialuokka e-tod. Mh. 298 000,00 Vh. 298 000,00 Trollshovdantie 30. Mahdollisuuksien kiinteistö, tässä löytyy 4 asuntoa
Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,k,khh,s, 104,0 m² Kov Energialuokka G 2007 Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero 607189 4h,k,khh,s, 104,0 m² Kov. 1998 Energialuokka G 2007 Mh. 238 000,00 Vh. 238 000,00 Elopolku 1. Tervetuloa Elopolulle! Tässä on kodikas ja valoisa päätyasunto
ZA4883. Flash Eurobarometer 247 (Family life and the needs of an ageing population) Country Specific Questionnaire Finland
ZA4883 Flash Eurobarometer 247 (Family life and the needs of an ageing population) Country Specific Questionnaire Finland 2008 EUROBAROMETER ON FAMILIES, AND ADAPTING TO THE NEEDS OF AN AGEING POPULATION
PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Tietoa kohteesta. 3mh+oh+ruok+k+khh+s Oulu Heikkisenkuja 3 B Heikkisenkuja 3 B 90800, Oulu. 3mh+oh+ruok+k+khh+s 99.0 m²
249 000 Heikkisenkuja 3 B 90800, Oulu 3mh+oh+ruok+k+khh+s 99.0 m² Tietoa kohteesta ENNAKKOMARKKINOINNISSA erillistalokohde huippu paikalla Länsi- Patelassa, josta suora näkymä Perämerelle! Kokonaisuus
KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä Committed to. Being More
KAALIMATO TUTKII Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä 2018 Kyselyn taustat Kyselyn taustat Kysely toteutettiin M3 Research Oy:n internet-paneelissa kesäkuussa 2018. Kyselyn tilasi Kaalimato.com.
PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET:
PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: A. Asuinpaia (ei kysytä, data saatavilla otoksesta): Postinumero (= asuinpaiakunta, asuinalue) B. Sukupuoli: 1 Nainen 2 Mies C. Kuinka vanha
Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019
Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019 Luostarinen Juho ProYritys Pohjois-Karjala Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy Sisältö 1. Tutkimuksen toteutus ja vastanneiden taustatiedot 2. Kuluttajien
KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller
KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset
PERUSSELVITYS ASUMISTARPEISTA KOLARISSA KAIVOSTOIMINNAN KÄYNNISTYESSÄ
PERUSSELVITYS ASUMISTARPEISTA KOLARISSA KAIVOSTOIMINNAN KÄYNNISTYESSÄ Väestön kehitys Nykyinen asuntotilanne ja tonttivaranto Potentiaalisten työntekijöiden näkemyksiä Skenaariot johdettuina edellisistä
Liperi, Ylämylly Kohdenumero h, k, khh, s, 105,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Paritalo Liperi, Ylämylly Kohdenumero 636731 4h, k, khh, s, 105,0 m² Kov. 2004 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 150 000,00 Vh. 150 000,00 Jääkäripolku 3. Huippupaikalla koulun ja päiväkodin läheisyydessä vuonna
TAK Rajatutkimus 2015
Vuosiraportin liite: Ulkomaalaiset matkailijat Porvoon-Loviisan seudulla Valtakatu 51 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Yöpymiset ja matkat...