Tavoite. AKuusinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavoite. AKuusinen 18.11.2014"

Transkriptio

1

2 Tavoite Luoda yhtenäiset käytännöt osteoporoosin ehkäisyä ja hoitoa varten valtakunnallisesti Käypä hoito- suosituksen mukaan, jonka päivitys valmistunut 2014, alkuperäinen laadittiin v Tavoitteena riskiryhmien tunnistaminen ennen ensimmäistä murtumaa ja matalaenergisten murtumien jälkeen löytää heidän joukostaan osteoporoosia sairastavat tai sen riskiryhmään kuuluvat, tutkia heidät tarkemmin ja järjestää seuranta ja hoito tulosten edellyttämällä tavalla. Hoidon laadun parantaminen pitäisi aloittaa jo murtuman saaneista ja myöhemmin suuntautua tilanteeseen ennen murtuman syntyä. Primääripreventiossa tavoitteena estää osteoporoosin synty mm. elintapaohjauksella: tupakka, alkoholi, ravinto, D-vitamiini ja kalsiumin riittävä saanti, liikunta, sopivat lääkevalinnat

3 Osteoporoosin tunnistaminen jo ennen murtumaa: riskiryhmien tunnistus hoitavassa yksikössä:(ei väestöseulontaa) -suoliston imeytymissairaudet, keliakia, laktoosi- intoleranssi, reuma, kilpirauhasen tai lisäkilpirauhasen liikatoiminta, nuoruusiän diabetes(tyyppi1), perinnölliset luusairaudet(osteogenesis imperfecta), hormonihäiriöt(kuukautisten puuttuminen, munasarjojen vajaatoiminta), krooninen munuais- tai maksasairaus, runsas alkoholin käyttö(kaatumisriski lisääntyy), epilepsia, ikä(postmenopaussi), kaatumisalttius, pituuden lyhentyminen, epäily röntgenkuvan perusteella, aiemmat pienienergiset murtumat, alipainoisuus, vanhempien tai sisarusten osteoporoosi, syöpä, syömishäiriöt Sairauden tai lääkkeiden aiheuttamaa osteoporoosia kutsutaan sekundääriseksi osteoporoosiksi

4 Diagnoosi ja hoito riskiryhmille hoitavassa yksikössä(esh tai pth) Dg: FRAX- riskitekijäanalyysi- > korkean riskin riskitapaukset- > DXA- mittaus lannerangasta tai reisiluun päästä + laboratoriokokeet sekundäärisen osteoporoosin toteamiseksi ja perustaudin/syyn hoitamiseksi/huomioimiseksi Hoito: osteoporoosin/osteopenian lääkehoito todetuille tapauksille muille elintapahoito:liikunta, ravitsemus, alkoholi- ja tupakkasuositukset, kaatumisten ehkäisy: liikuntaapuvälineet, esteetön ympäristö, lonkkahousut, riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti

5 Indikaatiot luun tiheysmittaukseen: henkilöllä on ollut aiempia ns. pienienergiaisia (kaatuminen samalta tasolta tai putoaminen matalalta) murtumia hänellä on osteoporoosin vaaraa lisääviä sairauksia (esimerkiksi suoliston imeytymishäiriöt, tulehdukselliset reumasairaudet, diabetes, munuaissairaudet) tai muita tekijöitä (esimerkiksi osteoporoosille altistava lääkitys) hänellä on jo ikää tai hän on altis kaatumaan röntgenkuva antaa syyn epäillä osteoporoosia tai hänen pituutensa on lyhentynyt selvästi (vähintään 5 cm).

6 Osteoporoosin tunnistaminen murtumapotilailla Suomessa arvellaan olevan osteoporoosipotilasta(->keski-suomessa ) Suomessa tapahtuu luunmurtumaa vuodessa Luun tiheys alkaa laskea 40 ikävuoden jälkeen Seulonta murtuman syntymisen jälkeen: pienienergiset murtumat-> FRAX-riskitekjälaskuri-> riskitapaus-> lab kokeet, DXAmittaus-> osteopenia, jos tiheyden poikkema normaalista 1-2,5 SD ja osteoporoosi jos poikkeama yli 2,5 SD luun huipputiheyden keskiarvosta (20-29 vuotiailla naisilla oleva keskiarvo)-> hoito

7 Murtumien lukumääriä 6 kk aikana vuoden 2014 alusta Keski-Suomessa Rannemurtumien määrä 110 esh:ssa, 314 pth:ssa, yht. 424 Nilkkamurtumia 51 esh:ssa, 125 pth:ssa, yht. 176 Vuodessa em. määrät n. x 2 eli n.1200 Muut murtumat?

8 Hoito Osteopenia: D- vitamiini mg/vrk eli 10 mikrogrammaa lapsille 2 v alkaen ja aikuisille 75 vuotiaaksi asti ja sen jälkeen 20 mirkgrammaa, kalsiumlisä 800 IU/vrk, ravitsemuksen korjaus, tupakoinnin lopetus, luuliikunta, tasapainoharjoitteet, liikunta-apuvälineet, turvakahvat, -tangot, luiskat, esteiden poisto asunnoista ja liikkumisväyliltä, liukkauden esto, lonkkahousut, painon seuranta, luulääke Kontrolli 2-5 vuotta Osteoporoosi: em. Lisäksi spesifit lääkkeet riippuen sukupuolesta ja muista sairauksista ja esim. munuaisten toimintakyvystä Kontrolliväli 2-3 vuotta Jos aktiivinen hoito lopetetaan, luun tiheyttä pitäisi seurata 1-2 vuoden välein Jos osteoporoosin lääkehoito on aloitettu ilman tiheysmittausta nikamamurtumapotilaalla, pitäisi tilannetta seurata röntgenkuvin selkärangasta vaikka ei kliinistä murtumaa tulisikaan Estrogeenihoitoa osteoporoosin estossa suositellaan käytettäväksi max 5 vuotta kohtu- ja rintasyöpäriskin kohoamisen vuoksi Kipulääkkeet tarv, fysioterapia, tukiliivi, liikkumaisapuvälineet

9 Osteoporoosihoitajan tehtävänkuva Keskussairaalassa pienienergisten murtumapotilaiden (ranne-,olkavarsi-ja nilkkamurtumat) hoidossa Tieto Exreportista päivittäin osteoporoosihoitajalle maakunnan yhteispäivystyksen murtumapotilaista-> jatkotutkimusten organisointi tarvittaessa = soitto kaikille potilaille ja asian selvittely: FRAX- pisteiden laskeminen puhelinhaastattelun perusteella ja lähetteiden teko tarvittaviin jatkotutkimuksiin: luun tiheysmittaukseen(dxa) ja laboratoriokokeisiin sekundäärisen osteoporoosin poissulkemiseksi mikäli potilas suostuu Hoitaja antaa tehostettua ohjausta ja neuvontaa potilaalle ja motivoi mahdollisesti tulevan lääkkeen käyttöön ja uusien murtumien ennaltaehkäisyyn. Hoito siirtyy jatkossa terveyskeskukseen, jonne tutkimustulokset lähetetään ja josta lääkehoito aloitetaan. Myös jatkoseurannat ja tutkimukset niihin liittyen tk:n organisoimana.

10 Vaikeat tapaukset siirretään endokrinologian poliklinikalle seurantaan lähetteellä pth:sta, kirurgialta tms. Osteoporoosihoitaja on myös eri erikoisaloilla ja terveyskeskuksissa työskentelevien konsultti Muu tarve? Mirja Venäläinen aloittaa työnsä puolipäiväisenä osteoporoosihoitajana ensi vuoden alusta

11 Toimet terveyskeskuksessa Riskiryhmien tunnistaminen ennen murtuman syntyä perussairauksien, lääkehoitojen, sukuanamneesin, oireiden tms. perusteella-> FRAX-riskitekijälaskuri-> ohjaus lähetteellä DXA- mittaukseen keskussairaalaan-> hoito tuloksen mukaan pth:ssa, seuranta samoin, tulos sähköisenä viestinä, kuten epikriisitkin Matalaenergisten murtumapotilaiden kartoitus, riskipisteiden laskeminen-> lähete keskussairaalaan DXA-tutkimukseen-> hoito ja seuranta tulosten mukaan, osalla hoidon aloitus riskien mukaan ilman tiheysmittausta ja hoidon seuranta Ennaltaehkäisy primääristi liikunnan, ravitsemuksen, elintapojen ohjauksella, esteettömien elin- ja asuinympäristöjen rakentamisella, liukkauden torjunnalla, apuvälineiden järjestämisellä, AKuusinen tiedottamisella

12 Hoitoketjun ongelmia/haasteita Riittämättömät tutkimusresurssit keskussairaalassa DXAtutkimuksessa ajatellen seurantoja Osteoporoosihoitajan puolipäiväinen työaika ei riitä suunniteltuihin tehtäviin Perusterveydenhuollon henkilöstön vaihtuvuus, riittämättömyys tehtäviin nähden, puuttuvat hoitosuunnitelmat, puutteet tietojärjestelmissä hälytteiden käytössä esim. kontrolliin kutsuttavien suhteen, tulosten automaattinen analysointi- >potilaille tiedottaminen sujuvammaksi

13 Pitkät matkat sairaalaan, kohderyhmä ikääntynyttä, liikkumisen ongelmat, osa lähes liikuntakyvyttömiä Päätöksentuen puute haittaa ohjeiden päätymistä potilaan hoitoon myös lyhytaikaisessa työsuhteessa työskentelevillä Kaikesta ei ehdi eikä voi järjestää koulutusta, pth:ssa hoidetaan lähes kaikkia sairauksia Tiedonkulussa takkuilua ainakin ajoittain pth- eshvälillä

14 Ongelmana tutkimusaikataulut DXA:ssa, jono 50 päivää eli tulokset saadaan vasta kipsin poiston jälkeen, jolloin hoitoon sitoutuminen ja siihen motivointi on vaikeampaa kuin silloin jos tulokset tulisivat hoidon aikana. Sairaalan kapasiteetti riittää kuitenkin kaikkien murtumapotilaiden kuvaamiseen DXA:lla, jotka kuuluvat riskiryhmään. Jatkossa mukaan pitäisi saada myös lonkka- ja nikamamurtumapotilaat, joiden hoitoketju on suunnitteilla geriatrien ja kuntoutuksen yhteistyönä. Lonkkamurtumapotilaat tunnistetaan ja seulotaan traumatologian osastokierroilla geriatrin toimesta kahdesti viikossa, mahd. kolmas kerta tulossa geriatrisen hoitajan toimesta Korpusmurtumapotilaat sattumanvaraisesti hoitavassa yksikössä, osa oireettomia ja jää tunnistamatta kokonaan(vain pituuden lyhentymä vihjeenä)

15 Lisätietoa Osteoporoosin Käypä hoito- suositus, Terveysportti TULES-hoitokartta Santrassa, Intermetsossa tai Sonettessa kohdassa Hoito-ohjeet-> hoitokartat tai:

16

Pienienergiaisen murtuman saaneiden potilaiden hoito Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueelle

Pienienergiaisen murtuman saaneiden potilaiden hoito Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueelle Pienienergiaisen murtuman saaneiden potilaiden hoito Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueelle Osteoporoosihoitaja Tanja Jukola 20.2.2015 1 Projektin taustaa Suomessa todetaan vuosittain arviolta 30000

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN HOITOKETJU KESKI-SUOMESSA

OSTEOPOROOSIN HOITOKETJU KESKI-SUOMESSA OSTEOPOROOSIN HOITOKETJU KESKI-SUOMESSA Anna-Mari Koski Keski-Suomen keskussairaala 22.3.2017 OSTEOPOROOSIN EHKÄISY JA HOITO K-SSHP, v. 2000 OSTEOPOROOSITYÖRYHMÄ: Oyl. Anna-Mari Koski, erik.l. Tiina Huusko,

Lisätiedot

Pienienergiaisen murtuman saaneen potilaan hoitoketju OYS:n alueella

Pienienergiaisen murtuman saaneen potilaan hoitoketju OYS:n alueella Pienienergiaisen murtuman saaneen potilaan hoitoketju OYS:n alueella Maakuntakierrokselle Priorisoidaan eli OYS kirurgian klinikka tutkii ja hoitaa Murtumahoitaja seuloo osastojen potilaat (myöh. dg:lla):

Lisätiedot

NK6QA Luuntiheysmittaus

NK6QA Luuntiheysmittaus MENETELMÄOHJE 1 (5) NK6QA Luuntiheysmittaus 1. YLEISTÄ Osteoporoosi eli luukato voi johtua monista sairauksista ja riskitekijöistä ja niiden yhteisvaikutuksesta. Osteoporoosi johtaa luunmurtumiin, pituuden

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

Osteoporoosin diagnostiikka. Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka

Osteoporoosin diagnostiikka. Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka Tavoitteet Oireet ja löydökset Periaatteet ja menetelmät Diagnostiset kriteerit Erotusdiagnostiikka Seulonta Lähde:

Lisätiedot

Sh, reuma- ja luustohoitaja Anne Kosonen Lahden kaupunki 19.5.2015

Sh, reuma- ja luustohoitaja Anne Kosonen Lahden kaupunki 19.5.2015 Sh, reuma- ja luustohoitaja Anne Kosonen Lahden kaupunki 19.5.2015 Taustaa Lahti n. 100 000 asukasta Lahden kaupunki: Pääterveysasema/ vaativa perusterveydenhoito, väestöpohja n. 10 000 sekä Itäinen lähiklinikka

Lisätiedot

LUUSTOASIALLA YHDESSÄ -koulutus- ja verkostoitumispäivä Tampere

LUUSTOASIALLA YHDESSÄ -koulutus- ja verkostoitumispäivä Tampere LUUSTOASIALLA YHDESSÄ -koulutus- ja verkostoitumispäivä 19.5.2015 Tampere AJANKOHTAISET TERVEISET LUUSTOLIITOSTA Luustoliitto Ammattilaisille hyödynnettäväksi Ajankohtaista Pauliina Tamminen Luustoneuvoja-projektipäällikkö

Lisätiedot

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla?

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Heli Latva-Nikkola murtumapotilaiden kuntoutusohjaaja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Seinäjoen

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN KÄYPÄ HOITO SUOSITUS

OSTEOPOROOSIN KÄYPÄ HOITO SUOSITUS OSTEOPOROOSIN KÄYPÄ HOITO SUOSITUS Olli Simonen 15.6.2017 Heinola KÄYPÄ HOITO SUOSITUKSEN TERVEYSPOLIITTISENA TAVOITTEENA: ON VÄHENTÄÄ MURTUMIEN ILMAANTUVUUTTA JA MÄÄRÄÄ JA SITEN EDISTÄÄ YKSITTÄISEN IHMISEN

Lisätiedot

AIKUISEN LUUSTOSAIRAAN HOITOPOLKU TURUSSA

AIKUISEN LUUSTOSAIRAAN HOITOPOLKU TURUSSA AIKUISEN LUUSTOSAIRAAN HOITOPOLKU TURUSSA Tähän oppaaseen on koottu tiivistetysti tietoa luustosta sekä luuston yleisimmästä sairaudesta, osteoporoosista. Oppaan tarkoituksena on antaa Sinulle perustietoa

Lisätiedot

KUKKARO KIINNI. Työkalu parempaan luustoterveyteen Luustoviikon materiaalien julkaisu

KUKKARO KIINNI. Työkalu parempaan luustoterveyteen Luustoviikon materiaalien julkaisu KUKKARO KIINNI Työkalu parempaan luustoterveyteen Luustoviikon materiaalien julkaisu Pauliina Tamminen, omahoidon koordinaattori, Suomen Luustoliitto ry TAUSTAA #kukkarokiinni #hoitamattomuudenhinta 18

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN OMAHOIDON TUKI

OSTEOPOROOSIN OMAHOIDON TUKI OSTEOPOROOSIN OMAHOIDON TUKI Osteoporoosin hoitoketju -koulutus 22.3.2017 Keski-Suomen keskussairaala Omahoidon koordinaattori Pauliina Tamminen, Suomen Luustoliitto ry SISÄLTÖ Luustoliitto Osteoporoosi

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO. 18.11.2014 Anna-Mari Koski

OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO. 18.11.2014 Anna-Mari Koski OSTEOPOROOSIN LÄÄKEHOITO 18.11.2014 Anna-Mari Koski Luennon rakenne 1. Osteoporoosilääkityksen indikaatiot 2. Lääkehoidon valinta 3. Lääkehoidon kesto Osteoporoosin kokonaisvaltainen hoito Kalsium D- vitamiini

Lisätiedot

Osteoporoosi ja murtumariski. Olli Impivaara, dosentti, LKT

Osteoporoosi ja murtumariski. Olli Impivaara, dosentti, LKT Osteoporoosi ja murtumariski Olli Impivaara, dosentti, LKT Osteoporoosi Luuston sairaus, jolle on ominaista pieni luumassa (tiheys) ja luukudoksen rakenteen rappeutuminen sekä näistä johtuva luun lujuuden

Lisätiedot

Kaatumis-ja osteoporoosiklinikka kaatumisia ja murtumia ehkäisemässä Näin meillä - seminaari 16.9.2014 Iiris Salomaa ft AMK - Kaatumistapaturmat ja murtumat - Ennaltaehkäisy, hoito ja kuntoutus - IKINÄ

Lisätiedot

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Sivu 1 / 6 SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Kirjoittakaa vastauksenne selvästi sille varattuun tilaan tai merkitkää x teihin sopivaan vastausvaihtoehtoon Hakijan koko nimi: Syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus:

Lisätiedot

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan

Lisätiedot

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Sivu 1 / 7 SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Kirjoittakaa vastauksenne selvästi sille varattuun tilaan tai merkitkää x teihin sopivaan vastausvaihtoehtoon Hakijan koko nimi: Syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus:

Lisätiedot

TASAPAINO- POLIKLINIKKA

TASAPAINO- POLIKLINIKKA TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa

Lisätiedot

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä Osteoporoosi Käypä hoito -suosituksen potilasversio VASTUUN RAJAUS Käypä hoito -suositukset

Lisätiedot

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen

Lisätiedot

LUUNTIHEYSMITTAUS. www.pkssk.fi

LUUNTIHEYSMITTAUS. www.pkssk.fi 1 (5) LUUNTIHEYSMITTAUS Hakusanat/synnyymit: fysilgia, steprsi, luukat, DEXA, DXA, luuntiheys, murtuma, lnkkamurtuma, T-scre, Z-scre, murtumariski, seulnta, D-vitamiini. 1. YLEISTÄ Osteprsi eli luukat

Lisätiedot

LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9.

LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9. LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9.2015 KOODIT NK6PA Luun tiheysmittaus, 1 kohde ilman lausuntoa, Pt-LuuTih1

Lisätiedot

SYDÄNPOTILAAN sekundaaripreventio ja kuntoutus HOITOPOLKU TAMPEREEN TERVEYSKESKUKSESSA / 2009 Sari Torkkeli

SYDÄNPOTILAAN sekundaaripreventio ja kuntoutus HOITOPOLKU TAMPEREEN TERVEYSKESKUKSESSA / 2009 Sari Torkkeli LIITE 5 SYDÄNPOTILAAN sekundaaripreventio ja kuntoutus HOITOPOLKU TAMPEREEN TERVEYSKESKUKSESSA / 2009 Sari Torkkeli TAYS Sydänkeskus TULPPA/Fysioterapia Epikriisi potilaalle, HASA, tk, tth, sydänyhdyshenkilölle

Lisätiedot

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

Osteoporoosin selvi-ely ja nykyhoito. Reproduk6oendokrinologia- kurssi 12.2.2016

Osteoporoosin selvi-ely ja nykyhoito. Reproduk6oendokrinologia- kurssi 12.2.2016 Osteoporoosin selvi-ely ja nykyhoito Reproduk6oendokrinologia- kurssi 12.2.2016 Sisätau6en ja endokrinologian erikoislääkäri LT, dosenc: Tampereen yliopisto Päätoimi: oyl, TAYS, sisätau6en vastuualue Osallistunut

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala

Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala 2017 Pitkäaikaissairaan terveys- ja hoitosuunnitelma

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatautipotilaan seurannasta

Keuhkoahtaumatautipotilaan seurannasta Keuhkoahtaumatautipotilaan seurannasta 14.9.2011 Timo Karakorpi Lähde: Keuhkoahtaumataudin hoitoketju, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Tavoite Aloitteellinen tupakasta vieroitus ja sen aktiivinen tukeminen

Lisätiedot

Systemaatinen hoidon tarpeen arviointi (HTA) perusterveydenhuollossa

Systemaatinen hoidon tarpeen arviointi (HTA) perusterveydenhuollossa Systemaatinen hoidon tarpeen arviointi (HTA) perusterveydenhuollossa Alueellinen päivystyspäivä 15.2.2017 Anneli Kuusinen-Laukkala, asiantuntijalääkäri, yleislääketieteen erikoislääkäri, KSSHP anneli.kuusinen@ksshp.fi

Lisätiedot

Ruoka- ja ravintoaineet 12

Ruoka- ja ravintoaineet 12 Sisällys Johdanto (Anna-Maija Tiainen) 9 1 Ruoka- ja ravintoaineet 12 Energia ja energiaravintoaineet (Senja Arffman) 13 Hiilihydraatit 14 Proteiinit 16 Rasvat 17 omega-3 ja -6 -rasvahapot 19 Alkoholi

Lisätiedot

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn

Lisätiedot

Epilepsiapotilaan hoitoketju OYS:n alueella (aikuiset)

Epilepsiapotilaan hoitoketju OYS:n alueella (aikuiset) Epilepsiapotilaan hoitoketju OYS:n alueella (aikuiset) Työnjako perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kesken Hanna Ansakorpi ja Tero Heikkinen Hoitoketjut Viimeisin muutos 31.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kaaoksen hallinta (perus)terveydenhuollossa. 17.4.2013 Klas Winell

Kaaoksen hallinta (perus)terveydenhuollossa. 17.4.2013 Klas Winell Kaaoksen hallinta (perus)terveydenhuollossa 17.4.2013 Klas Winell Rakennuspalikat Omien resurssien analyysi Kohdeväestön analyysi Nykyisen toiminnan määrä, laatu, vaikuttavuus ja terveyshyöty analyysi

Lisätiedot

Lantionpohjan lihasharjoittelu raskauden aikana

Lantionpohjan lihasharjoittelu raskauden aikana Lantionpohjan lihasharjoittelu raskauden aikana Tammikuun kihlaus 27.1.2017 Ft, TtM-opiskelija Elina Anttonen Keski-Suomen keskussairaala Lantionpohjan lihasten toiminta ja raskauden aiheuttamat muutokset

Lisätiedot

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Erikoistutkija, KaatumisSeula-hankkeen projektipäällikkö Saija Karinkanta KAATUMINEN ON YLEISTÄ 1 joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vuosittain näistä puolet

Lisätiedot

Kaatumisten ennaltaehkäisy Keski-Suomessa

Kaatumisten ennaltaehkäisy Keski-Suomessa Kaatumisten ennaltaehkäisy Keski-Suomessa Petri Salo Kliinisen fysioterapian asiantuntija, TtT Kaatumisten ennaltaehkäisy ksshp:ssä Petri Salo Kliinisen fysioterapian asiantuntija, TtT 1 Laki asiaa Terveydenhoitolain

Lisätiedot

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Tanja Laitinen, LL Wiitaunioni, Viitasaaren terveyskeskus 27.10.2016 Sidonnaisuudet Tampereen lääketiedepäivien osallistumismaksu,

Lisätiedot

POTILAAN VAJAARAVITSEMUS. Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen

POTILAAN VAJAARAVITSEMUS. Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen POTILAAN VAJAARAVITSEMUS Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen TAUSTAA Tavoitteena systemaattinen potilaiden vajaaravitsemusriskin seulonta Henkilökunnan osaamisen kartoittaminen

Lisätiedot

IKINÄ-MALLI OSANA ARJEN HOITOTYÖTÄ LEPOLAKODISSA Elisabet Siirilä, Elina Taipale, Taru Hakulinen

IKINÄ-MALLI OSANA ARJEN HOITOTYÖTÄ LEPOLAKODISSA Elisabet Siirilä, Elina Taipale, Taru Hakulinen IKINÄ-MALLI OSANA ARJEN HOITOTYÖTÄ LEPOLAKODISSA 8.3.2016 Elisabet Siirilä, Elina Taipale, Taru Hakulinen Esityksen ja sen kuvien tekijöillä IKINÄ-mallin implementointi Lahden sosiaali- ja terveyspalveluissa

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi Ammattisi Avoimet vastaukset: muu, mikä? - avohoidon johtaja Työalueesi Avoimet vastaukset: muu, mikä? - kehitysvammahuolto - kotihoito

Lisätiedot

Tämän Luustopassin avulla voit toteuttaa omahoitoasi ja seurata sen etenemistä. SISÄLTÖ

Tämän Luustopassin avulla voit toteuttaa omahoitoasi ja seurata sen etenemistä. SISÄLTÖ LUUSTOPASSI Tämän Luustopassin avulla voit toteuttaa omahoitoasi ja seurata sen etenemistä. SISÄLTÖ 1. Luustopassin omistaja... 3 2. Luustoterveys ja osteoporoosi...4 3. Kaatumiset ja luunmurtumat... 5

Lisätiedot

Sepelvaltimotautipotilaan ohjaus oikea-aikaisesti pilotin esittely

Sepelvaltimotautipotilaan ohjaus oikea-aikaisesti pilotin esittely Sepelvaltimotautipotilaan ohjaus oikea-aikaisesti pilotin esittely Sydäntukihoitajien alueellinen koulutuspäivä 20.5.2016 Kehittäjäsairaanhoitaja Johanna Pekkilä, JYTE avosairaanhoito Alkutilanne Sepelvaltimotautia

Lisätiedot

LUUKUDOS ELÄÄ! vanhaa luuta. luu hajoaa. kuoppa. luu rakentuu. uusiutunut luukudos

LUUKUDOS ELÄÄ! vanhaa luuta. luu hajoaa. kuoppa. luu rakentuu. uusiutunut luukudos LUUKUDOS ELÄÄ! vanhaa luuta luu hajoaa kuoppa luu rakentuu uusiutunut luukudos VAHVA LUUSTO RAKENTUU kalsium + D-vitamiini + liikunta LUUN KUNTOA VOI KOHENTAA,LUUKATOA EHKÄISTÄ JA PYSÄYTTÄÄ 50 vuotta 60

Lisätiedot

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Anna-Mari Hekkala LT, kardiologi Ylilääkäri, Suomen sydänliitto ry 1 Suomen Sydänliitto ry Sydän- ja verisuonisairaudet ovat suomalaisten

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki

Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Valmistelut: Alueen omahoitaja: Terveyskeskuksen lääkelista, tekstit, laboratoriotulokset Hoivakodin hoitaja: Talon lääkelista,

Lisätiedot

Terveys- ja hoitosuunnitelma avuksi iäkkäiden lääkehoitoon. Satu Brinkmann, lääkäri Lahti

Terveys- ja hoitosuunnitelma avuksi iäkkäiden lääkehoitoon. Satu Brinkmann, lääkäri Lahti Terveys- ja hoitosuunnitelma avuksi iäkkäiden lääkehoitoon Satu Brinkmann, lääkäri Lahti 29.1.19 Sidonnaisuudet Terveyskeskuslääkäri, Heinolan kaupunki PHhyky, tehy, asiantuntijalääkäri (20%) Luentopalkkiot:

Lisätiedot

Kustannustehokas menetelmä osteoporoosin point-ofcare diagnostiikkaan

Kustannustehokas menetelmä osteoporoosin point-ofcare diagnostiikkaan Kustannustehokas menetelmä osteoporoosin point-ofcare diagnostiikkaan 26.11.2013 Ossi Riekkinen, tj. Bone Index Oy Osteoporoosi Osteoporoosi = luukato sairaus Luun määrä vähenee ja luun rakenne heikkenee

Lisätiedot

Diabeetikon suunnitelmallinen hoito. Loviisan terveyskeskuksessa

Diabeetikon suunnitelmallinen hoito. Loviisan terveyskeskuksessa Diabeetikon suunnitelmallinen hoito Loviisan terveyskeskuksessa Näe suuret linjat, tee pieniä muutoksia kiinalainen sananlasku Taustaa Hoitosuunnitelmien teko aloitettu v. 2004 lääkäri Raija Sihvosen toimesta

Lisätiedot

Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä

Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Kipuprojektin satoa Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Osaraportti: nykytilan kuvaus ja toimijoiden haastattelut

Lisätiedot

UMIA? Onko sinulla jokin kuvan murtumista, joka on syntynyt kaatumisen, liukastumisen, kompastumisen, matalalta putoamisen (sänky, tuoli),

UMIA? Onko sinulla jokin kuvan murtumista, joka on syntynyt kaatumisen, liukastumisen, kompastumisen, matalalta putoamisen (sänky, tuoli), UMIA? NIKAMAMURTUMA RANNEMURTUMA OLKAVARREN, NILKAN, LANTION, KYLKILUUN, SOLISLUUN MURTUMAT LONKKAMURTUMA Onko sinulla jokin kuvan murtumista, joka on syntynyt kaatumisen, liukastumisen, kompastumisen,

Lisätiedot

SKKY:n ja sairaalakemistit Ry:n kevätkoulutuspäivät 16.4.2010. Terveyskeskuslääkäri Jukka Kaijalainen; Helsinki / TERKE

SKKY:n ja sairaalakemistit Ry:n kevätkoulutuspäivät 16.4.2010. Terveyskeskuslääkäri Jukka Kaijalainen; Helsinki / TERKE SKKY:n ja sairaalakemistit Ry:n kevätkoulutuspäivät 16.4.2010 Terveyskeskuslääkäri Jukka Kaijalainen; Helsinki / TERKE Yleistä Aiheen laajuuden vuoksi esitetään lähinnä yleisiä periaatteita ja muutamia

Lisätiedot

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa Jukka Puustinen Oyl, neurologi Kuntoutustutkimusyksikkö, PHSOTEY KTY Kuntoutustutkimus Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Vammaispoliklinikka

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 2012 N 26/165

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 2012 N 26/165 Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 1 N 6/165 Kysely tehtiin webropol kyselynä syksyllä 1 Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueella. Kysely lähetettiin kuntien johtavien

Lisätiedot

Nuoren naisurheilijan ylikuormituksen erityispiirteitä Hannele Hohtari 23.10.2010 Ongelmia? Kuukautishäiriöt ja alipainoinen urheilija Rasitusmurtumat Naisurheilijoilla yleisiä, etenkin juoksijoilla Jos

Lisätiedot

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä. Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu

Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä. Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu Osteoporoosin ehkäisy naisen elämänkaarella Nuorten naisten tietämys oman luuston terveydestä Anni-Emilia Virtanen Tampereen ammattikorkeakoulu Esityksen sisältö n Luukudos ja luun elinkaari n Osteoporoosin

Lisätiedot

IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä Moduli III

IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä Moduli III IKINÄ avainhenkilöiden koulutuspäivä 20.2.2019 Moduli III Ohjelma: 8.30 Koulutuspäivän avaus Iiris Salomaa; ft YAMK 8.45 Gerastenia oireyhtymä potilaan tutkiminen Sirkku Lavonius; geriatri 10.00 Kahvitauko

Lisätiedot

Luun elinkaari. Luusto tarvitsee huolenpitoa koko elämän. ajan. Luustoterveyden ylläpito ja. edistäminen ei vaadi ihmeitä, vaan kyse

Luun elinkaari. Luusto tarvitsee huolenpitoa koko elämän. ajan. Luustoterveyden ylläpito ja. edistäminen ei vaadi ihmeitä, vaan kyse Löytöretki luustoterveyteen Piirros Ilmo Anundi Terveessä luustossa tapahtuu luun hajoamista ja uudelleenrakentumista koko ihmisen elämän ajan. Luun elinkaari Luusto on elävää kudosta, joka uusiutuu läpi

Lisätiedot

Aikuisten astmapotilaiden seuranta ja omahoito. M-talon auditorio

Aikuisten astmapotilaiden seuranta ja omahoito. M-talon auditorio Aikuisten astmapotilaiden seuranta ja omahoito M-talon auditorio 30.11.2017 ESH:sta PTH:on, kun Astman hoitotasapaino on tyydyttävä Lääkityksestä on tehty B-lausunto Omahoito-ohjeet on annettu (nuoren)

Lisätiedot

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Luustotiedon ajankohtaispäivät 27.11.2013 Helsinki LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Pirjo Hulkkonen, Etelä-Karjalan keskussairaala, EKSOTE Iiris Salomaa, KAAOS-klinikka, Lahden kaupunki Pauliina Tamminen, Suomen

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2014

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2014 Sivu 1 / 6 SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2014 Kirjoittakaa vastauksenne selvästi sille varattuun tilaan tai merkitkää x teihin sopivaan vastausvaihtoehtoon Hakijan koko nimi: Syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus:

Lisätiedot

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian

Lisätiedot

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku 5.2.2019 klo 9:05-9:15 Juha Markkula, LT Psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, unilääketieteen erityispätevyys Apulaisylilääkäri, TYKS Uni- ja hengityskeskus/

Lisätiedot

Mini-interventio erikoissairaanhoidossa. 12.10.2011 Riitta Lappalainen - Lehto

Mini-interventio erikoissairaanhoidossa. 12.10.2011 Riitta Lappalainen - Lehto Mini-interventio erikoissairaanhoidossa 12.10.2011 Riitta Lappalainen - Lehto Kuuluuko interventio erikoissairaanhoitoon? - Sairaalassa potilaiden tulosyyn taustalla usein päihteiden käyttö (n. 20 %:lla

Lisätiedot

Kainuun omahoitolomake

Kainuun omahoitolomake Kainuun omahoitolomake Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen tuloasi hoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Lomake on pohjana, kun yhdessä laadimme Sinulle hoitosuunnitelman, johon kirjaamme

Lisätiedot

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä

Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä Monilääkityksen yhteys ravitsemustilaan, fyysiseen toimintakykyyn ja kognitiiviseen kapasiteettiin iäkkäillä FaT, tutkija Johanna Jyrkkä Lääkehoitojen arviointi -prosessi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus,

Lisätiedot

Lääkehoidon tuloksellisuutta arvioidaan luun tiheysmittausten perusteella ja väestötasolla komplikaatioiden

Lääkehoidon tuloksellisuutta arvioidaan luun tiheysmittausten perusteella ja väestötasolla komplikaatioiden Ajankohtaista Toimitus Osteoporoosi Periaatteet Osteoporoosin ehkäisyn ja hoidon tavoite on murtumien ehkäisy (reisiluu, ranne, olkavarsi ja nikamat). Hoidosta hyötyvät eniten potilaat, joilla on jo ollut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation merkitys erikoissairaanhoidon potilaan näkökulmasta

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation merkitys erikoissairaanhoidon potilaan näkökulmasta Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluintegraation merkitys erikoissairaanhoidon potilaan näkökulmasta projektijohtaja Jorma Teittinen, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Palvelurakenneselvityksen loppuseminaari,

Lisätiedot

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Lääkärin rooli toimintakykyä tukevan ja edistävän työn korostamisessa Kunnon Hoitaja koulutus kaipaa tuekseen laajan organisaation tuen

Lisätiedot

Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v Valtuuston info

Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v Valtuuston info Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v. 2015-2016 Valtuuston info 6.6.2016 Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja Rajallisten henkilöstövoimavarojen kohdennus Hoitohenkilöstön resurssien kohdennus ja henkilöstömenojen

Lisätiedot

Mitä uutta koululaisten kasvun seurannasta

Mitä uutta koululaisten kasvun seurannasta Mitä uutta koululaisten kasvun seurannasta TAMPERE 29.3.2012 LL Antti Saari Tutkija, erikoistuva lääkäri Lastenklinikka Itä-Suomen yliopisto Kuopion yliopistollinen sairaala Ei sidonnaisuuksia SIDONNAISUUDET

Lisätiedot

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Vaasan kaupunki Vähänkyrön terveysasema Vähänkyröntie 11, 66500 Vähäkyrö puh. 06 325 8500 KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Sinulle on varattu seuraavat ajat ajokorttitodistukseen

Lisätiedot

D vitamiini ja ravitsemus murtumapotilailla

D vitamiini ja ravitsemus murtumapotilailla D vitamiini ja ravitsemus murtumapotilailla Osteoporoosin hoitoketju 22.3.2017, Jyväskylä Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Esityksen sisältö Murtumapotilaan ravitsemus Ravitsemustilan

Lisätiedot

Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen. Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30

Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen. Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30 Muistisairaiden kotona asumisen tuen kehittäminen Työryhmän V kokous Viitasaari 6.3.2014 klo 12-14.30 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio http://jkl.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskyl

Lisätiedot

Sh, Endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS, Kirurginen sairaala

Sh, Endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS, Kirurginen sairaala Sh, Endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS, Kirurginen sairaala POTILAAN VALMISTAUTUMISEN TULEE ALKAA VIIMEISTÄÄN KUN LÄHETE TYKSIIN TEHDÄÄN Kaikki konservatiiviset keinot käytetty Potilaalle annetaan

Lisätiedot

MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri

MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri HYVÄN VANHUUDEN EDELLYTYKSIÄ ovat mm. - Oma toiminta - Asunto - Taloudelliset seikat - Yhteisöllisyys, lähiyhteisö - Esteettömyys

Lisätiedot

Osteoporoosihoitajan antama elämäntapaohjaus

Osteoporoosihoitajan antama elämäntapaohjaus Osteoporoosihoitajan antama elämäntapaohjaus Sh Katariina Kalliopohja Geriatrian pkl / KSSHP 22.3.2017 Potilasohjaus Potilas oppii, pohtii ja arvioi omaa tilannettaan sekä suunnittelee omahoitoaan osaavan

Lisätiedot

Luuntiheysmittaus. Harri Sievänen, TkT, dos Tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Puheenjohtaja, Luustoliitto ry. S-posti: harri.sievanen@uta.

Luuntiheysmittaus. Harri Sievänen, TkT, dos Tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Puheenjohtaja, Luustoliitto ry. S-posti: harri.sievanen@uta. Osteoporoosifoorumi, Helsinki 22.05.2014 Luuntiheysmittaus Harri Sievänen, TkT, dos Tutkimusjohtaja, UKK-instituutti Puheenjohtaja, Luustoliitto ry S-posti: harri.sievanen@uta.fi 1 Johdannoksi Evidence-based

Lisätiedot

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Toiminnan painoalueet 2009 2013 Väestön liikkumisen ja fyysisen kunnon seuranta Liikkumisen turvallisuus Terveysliikunnan edistäminen Liikuntavammat Suomessa

Lisätiedot

DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA. Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015

DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA. Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015 DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015 TULEHDUSSAIRAUKSIEN VAIKUTUKSIA VATSATAUDIN KANSSA TARKKANA Verensokerin seuranta: nouseeko vai laskeeko? Jos suolistossa

Lisätiedot

Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon!

Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon! VeTe Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon! Minna Virola, sairaanhoitaja, projektityöntekijä, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP), Oulaskankaan sairaala Keuhkoahtaumataudin määritelmä VeTe Keuhkoahtaumataudille

Lisätiedot

Terveyttä mobiilisti -seminaari 8.12.2011 VTT. Ville Salaspuro ville.salaspuro@mediconsult.fi Mediconsult OY

Terveyttä mobiilisti -seminaari 8.12.2011 VTT. Ville Salaspuro ville.salaspuro@mediconsult.fi Mediconsult OY Terveyttä mobiilisti -seminaari 8.12.2011 VTT Ville Salaspuro ville.salaspuro@mediconsult.fi Mediconsult OY Medinet mahdollistaa sähköisen hoidon ammattilaisen ja potilaan välillä. Medinet toimii myös

Lisätiedot

Hoitopolku reumataudeissa. Suvi Peltoniemi, LL, reumatologiaan erikoistuva lääkäri HUS

Hoitopolku reumataudeissa. Suvi Peltoniemi, LL, reumatologiaan erikoistuva lääkäri HUS Hoitopolku reumataudeissa Suvi Peltoniemi, LL, reumatologiaan erikoistuva lääkäri HUS KUNTOUTUSSEMINAARI, TAMPERE 23.11.2018 Sidonnaisuudet Luento- ja asiantuntijapalkkioita: Abbvie, Celgene, Eli Lilly,

Lisätiedot

Näkökohtia osteoporoosista. Ville Bergroth LKT dosentti Sisä- ja reumatautien erikoislääkäri

Näkökohtia osteoporoosista. Ville Bergroth LKT dosentti Sisä- ja reumatautien erikoislääkäri Näkökohtia osteoporoosista Ville Bergroth LKT dosentti Sisä- ja reumatautien erikoislääkäri Osteoporoosin määritelmä Osteoporoosissa alttius pienienergiaisille murtumille on lisääntynyt luukudoksen mikrorakenteen

Lisätiedot

Hoitoketjut saumattoman hoidon tukena PPSHP:n yhteistyöseminaari OYS - 08.10.2009

Hoitoketjut saumattoman hoidon tukena PPSHP:n yhteistyöseminaari OYS - 08.10.2009 Hoitoketjut saumattoman hoidon tukena PPSHP:n yhteistyöseminaari OYS - 08.10.2009 Matti Nuutinen Oyl, PPSHP:n Hoitoketjukoordinaattori OYS/ Lasten ja Nuorten klinikka puh. 08-315 2011/ 5124 sähköposti:

Lisätiedot

P O T I L A S ALASELKÄPOTILAAN HOITOKETJU PKSSK / PERUSTERVEYDENHUOLTO. konsultaatiot. * avaa linkin. lähete. päivystyslähete

P O T I L A S ALASELKÄPOTILAAN HOITOKETJU PKSSK / PERUSTERVEYDENHUOLTO. konsultaatiot. * avaa linkin. lähete. päivystyslähete ALASELKÄPOTILAAN HOITOKETJU PKSSK / PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO * päivystyslähete *Lääkärin vastaanotto tkl, ttl, yksityislääkäri lähete * Seurantakäynnit tkl, ttl, yks.lääkäri, ft * Asiantuntijafysioterapeutti

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI LUUSTOTERVEYTEEN

LÖYTÖRETKI LUUSTOTERVEYTEEN LÖYTÖRETKI LUUSTOTERVEYTEEN Luun elinkaari Luusto on elävää kudosta, joka uusiutuu läpi elämän. Luukudos uusiutuu jatkuvasti luun hajoamisen ja luun muodostumisen vuorotellessa. Luusto uusiutuukin kokonaan

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Luuston viholliset: Luuston haurastuminen. Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet

SISÄLTÖ. Luuston viholliset: Luuston haurastuminen. Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet LUUSTO 17.11.2015 SISÄLTÖ Luuston viholliset: Laihduttaminen ja syömishäiriöt Tupakka Alkoholi Huumeet Kofeiini Lääkkeet Luuston haurastuminen 2 LUUSTON VIHOLLISET Nau+ntoaineista erityises+ alkoholilla,

Lisätiedot

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Kokemuksia omaishoitajien tukemisesta ja tunnistamisesta syöpätautien poliklinikalla ja sydäntautien vuodeosastolla A32 Näkökulmia omaishoitajuuteen Erikoissairaanhoidossa

Lisätiedot

KIIMINGIN TERVEYSKESKUS TUPAKASTA VIEROITUKSEN HOITOPOLKU

KIIMINGIN TERVEYSKESKUS TUPAKASTA VIEROITUKSEN HOITOPOLKU KIIMINGIN TERVEYSKESKUS TUPAKASTA VIEROITUKSEN HOITOPOLKU 10.9.2010 Lääkärit Irma Honkamaa ja Matti Mäntymaa Lääke-edustaja Hanne Tegelberg, Phizer Sairaanhoitajat Anne Leinonen ja Tiina Lehmikangas (Muokattu

Lisätiedot

KEESHOND TERVEYSKYSELY

KEESHOND TERVEYSKYSELY KEESHOND TERVEYSKYSELY Vuosi 2008 Hyvä kessun omistaja, Ole hyvä ja täytä etusivulle kysytyt koiran, kasvattajan ja omistajan tiedot. Rastita toiselle sivulle tiedot koiran virallisista tutkimustuloksista.

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, depressio

Käypä hoito -indikaattorit, depressio 1 Käypä hoito -indikaattorit, depressio Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Depressio Käypä hoito suositukseen (2014). Käypä hoito -työryhmä on nostanut suosituksesta keskeisiksi implementoitaviksi

Lisätiedot

Tietoa eteisvärinästä

Tietoa eteisvärinästä Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää

Lisätiedot

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa Hannele Peräkoski, Taina Heikkinen Projektityöntekijä Sairaanhoitaja Tikkurilan sosiaali ja terveyskeskus 27.3.2007 TOIMINTA ALUEEN HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa

Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa Lihavuuden hoidon on oltava pitkäjänteistä ja johdettava pysyvään muutokseen elintavoissa Kansallisen lihavuusohjelman käynnistämisseminaari THL 26.10.2012 Jussi Pihlajamäki, sisätautilääkäri Professori,

Lisätiedot

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Tavoitteet Seurannassa pyritään rintasyövän mahdollisen paikallisen uusiutumisen ja vastakkaisen rinnan uuden syövän varhaiseen toteamiseen. Oireettomalle potilaalle

Lisätiedot

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi? POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle Taustatiedot 1) Sukupuolesi? Nainen Mies 2) Mikä on ikäsi? vuotta 3) Mikä on nykyinen tehtävänimikkeesi? apulaisosastonhoitaja

Lisätiedot