Uutiskirje. Sisällysluettelo. Keski-Suomen SOTE hanke Hyötyykö asiakas sote-palveluista? Ydinprosessien kuulumisia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uutiskirje. Sisällysluettelo. Keski-Suomen SOTE 2020 -hanke 1.10.2015. Hyötyykö asiakas sote-palveluista? Ydinprosessien kuulumisia"

Transkriptio

1 Uutiskirje Keski-Suomen SOTE hanke Sisällysluettelo Hyötyykö asiakas sote-palveluista? Ydinprosessien kuulumisia Keski-Suomen Sote palvelumallia esiteltiin lähipalveluseminaarissa Ikäihmisten palveluiden järjestämissuunnitelma luonnos on valmistunut Saarikan palveluohjausyksikön kehittäminen Lean-menetelmällä Peurunka3 seminaari Sotember Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaaminen esille Keski-Suomessa!

2 Uutiskirje YDINPROSESSIEN KUULUMISIA Hyötyykö asiakas sote-palveluista? Kiersimme viime talven ja kevään aikana Keski- Suomen kaikissa kunnissa ja tapasimme asukkaita, päätöksentekijöitä, henkilöstöä ja järjestöväkeä. Kohtasimme noin 1500 ihmistä. Lisäksi teimme kyselyn keskisuomalaisille järjestöille ja niiden jäsenille ja asiakkaille. Tältä pohjalta olemme rakentaneet Keski- Suomen sote-palvelumallin ensimmäisen version. Lisäksi se on saanut vaikutteita laajasta palveluohjauskyselystä, Peurunka-seminaarien työpajoista, sekä kaikkien hankkeemme 7 työryhmän työstä. Mallin työstämiseen on osallistunut tuhansia ihmisiä! Keski-Suomen sote-mallia rakentaessamme olemme lähteneet siitä ajatuksesta, että ihmisten arjessa läheiset ihmiset - oma perhe, koti, harrastukset, työ, lähipalvelut, kuten kaupat, liikenneyhteydet, koulut, liikuntamahdollisuudet, jne. ovat ensisijaisia. Ne muodostavat ihmisten arjen yhteisöt ja tukiverkostot. Niiden toimiminen ja tukeminen on ensiarvoisen tärkeää. Vasta toissijaisena tulevat sote-palvelut, joiden tavoitteena tulisi olla se, että ne auttavat ihmisiä pärjäämään arkisessa elämässään ja huolehtimaan itsestään ja toisistaan. Eikä niin, että ne pakottavat ihmiset mahdollisimman sairaiksi ja ongelmaisiksi, jotta he pääsevät palveluiden piiriin. Meidän tulisi purkaa portinvartija- ja arviointijärjestelmien viidakkoa, jonka olemme nykyisiin sote-palveluihin rakentaneet. Järjestelmä itsessään on vuosien mittaan rakentunut niin monimutkaiseksi, että se näyttää tuottavan palvelutarvetta. Tästä on löydettävissä myös tutkimusnäyttöä. Olemme hankkeessa tehneet ja tekemässä asiakaskuvauksia, jotka paljastavat nykymallimme ongelmallisuuden. Malli on niin pirstaleinen ja siiloutunut, että se saattaa toimia itsessään asiakkaan elämäntilanteen vaikeuttajana. Tästä seuraa se, että asiakastilanteet voivat vaikeutua niin, ettei niitä voi ratkoa yksittäisen työntekijän tai työyhteisönkään tehokkaammalla ja paremmalla työllä, vaan koko mallia on muutettava. Meidän on luotava yksinkertaisempi, asiakkaalle hyötyä tuottavampi ja kansalaislähtöisempi toimintamalli. Sen peruspilareita ovat asukkaiden osallisuus palveluiden suunnittelussa, selkeän tiedon jakaminen useita eri kanavia pitkin, kansalaisten tukeminen oma-apuun ja itsehoitoon, palveluiden ja toimijoiden kokoaminen hyvinvointikeskuksiin ja maakunnallisten yhteisten linjausten löytäminen vaativista palveluista sekä niiden toteuttamisesta. Marja Heikkilä, hankepäällikkö Palokassa panostetaan kohtaamiseen ja koordinointiin Pieni osa väestöstä käyttää suuren osan sote-palveluista. Samalla terveys- ja hyvinvointierot kuitenkin kasvavat. Tilanteelle on tehtävä jotakin. Meidän täytyy löytää uusia toimintatapoja, joiden avulla voimme vastata paremmin paljon palveluja käyttävien todellisiin tarpeisiin ja tukea heidän selviytymistään arjessa. Osallisuus, omahoito, vertaistuki, koordinaatio ja jatkuvuus ovat silloin avainasemassa. Emme voi tarjota kaikille kaikkea, joten on mietittävä entistä yksilöllisemmin, minkälaisista palveluista eri asiakkaat hyötyvät. toteaa osastonhoitaja Anne Kirmanen Palokan terveysasemalta, jossa käynnistyy Keski-Suomen SOTE hankkeen, Uuden sairaalan ICT työryhmän ja muiden toimijoiden yhteinen pilotti näihin haasteisiin vastaamiseksi. Päivi Koikkalainen, hanketyöntekijä Sosiaalityöntekijä päivystystiimissä iltaisin ja viikonloppuisin Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen ja sairaanhoitopiirin yhteisessä pilotissa selvitetään sosiaalityön tarvetta keskussairaalan yhteispäivystyksessä. Monet päivystyksessä asioivat tarvitsisivat kokonaisvaltaisempaa tilanteen selvittelyä ja apua jatkohoidon ja eri tukimuotojen järjestämisessä, joten sosiaalityön osaamista pitäisi olla saatavilla muulloinkin kuin virka-aikana. Tavoitteenamme on, että voimme pilotin aikana löytää uusia tapoja auttaa esimerkiksi ikäihmisiä, paljon palveluja tarvitsevia, läheisväkivaltaa kokeneita tai mielenterveys- ja päihdeasiakkaita yhdessä päivystyksen tiimin ja muiden toimijoiden kanssa, kertoo sosiaalityön vastuuyksikön johtaja Helena Haapamäki. Pilotti toteutetaan syys joulukuussa Päivi Koikkalainen, hanketyöntekijä Perhekeskusverkostomallia sekä maakunnallista erityispalvelumallia kehitetään Keski-Suomessa Lasten, nuorten ja perheiden prosessissa pilotoidaan kahta kokonaisuutta. Pilotti 1:n tavoitteena on perhekeskusverkostomallin kehittäminen ja käyttöönottaminen Keski- Suomessa. Ensimmäisenä vaiheena on ollut yhteydenotto Keski-Suomen kuntien lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmien vastaaviin henkilöihin. Lisäksi mallinnetaan muutosvalmennusprosessia, jonka avulla voidaan hyödyntää jatkossa yhteisesti sovittujen mallien sekä hyvien käytänteiden kehittämistä ja käyttöönottamista niin Keski-Suomessa kuin muulla Suomessa. Pilotti 2:ssa kehitetään lasten,

3 nuorten ja perheiden maakunnallista erityispalvelumallia. Tavoitteena on erityispalveluiden varmistaminen ja vahvistaminen, laadun turvaaminen ja parantaminen, sekä työntekijöiden tukeminen ja osaamisen vahvistamisen Keski-Suomessa. Petri Oinonen, hanketyöntekijä Kuntoutuksen pilotti toteutetaan Karstulan kuntoutusyksikössä Keski-Suomen Sote2020-hankkeen yhdeksi pilotiksi valittiin Karstulan kuntoutusyksikön toimintamallin vahvistaminen ja edelleen levittäminen Saarikan alueella. Alkusyksystä käynnistyi pilotin konkreettinen suunnittelu ja aikataulutus sekä pilotista tiedottaminen. Keskeisenä tavoitteena on vahvistaa kuntoutusyksikössä toimintatapaa niin, että kuntoutusyksikön kuntoutujat ja heidän omaisensa sekä yksikön eri yhteistyöverkostoihin kuuluvat asiantuntijat toimivat asiakaslähtöisen ja tarkoituksenmukaisen kuntoutuspolun toteuttajina. Kuntoutukseen valmistautuminen ennen yksikköön tuloa, kuntoutuksen toteuttaminen yksikössä ja edelleen kuntoutusjakson jälkeinen toiminta kuntoutujien eri asuinympäristöissä muodostavat toimivan kuntoutusprosessin. Teemana voisikin olla: Ikääntyneiden kotikuntoutus kuntoon! Maakunnan sote kehittämisen resursseja kartoitettiin Koske kartoitti kesällä Keski-Suomen sote kehittämisresursseja. Kysely tavoitti 41 erilaista hanketta. Tulokset ovat suuntaa-antavia. Eniten kehitetään Jyväskylässä ja sairaanhoitopiirissä. Hankkeet syntyvät käytännön tarpeista. Kehittämistä tehdään pitkälti oman työn ohella. Tyypillisiä kohteita olivat lasten ja perheiden sekä ikäihmisten palvelut, riskiryhmien osallisuus ja hyvinvointi, tietoteknologia sekä toimintakäytännöt. Terveydenhuollossa painottui tutkiva kehittäminen, työn laadun ja prosessien kehittäminen työntekijälähtöisesti, sosiaalihuollossa puolestaan asiakaslähtöinen, asiakastarpeiden pohjalta nouseva hyvinvointia edistävä toiminta. Järjestelmälähtöinen kehittäminen korostui selvästi sote-uudistuksen ja KASTE-ohjelman vaikutuksesta. Kyselyn pohjalta valmistuu syksyllä opinnäytetyö. Sivi Talvensola (suunnittelija, Koske) ja Raili Haaki (johtaja, Koske) Aila Pikkarainen, lehtori (JAMK) Esitys Keski-Suomen vammaisstrategiaksi on valmistumassa Vammaispalvelutyöryhmässä on kesän aikana työstetty maakunnan vammaispalvelujen strategiaa, palvelujen vaikuttavuutta sekä uusia malleja vammaisten henkilöiden palveluohjaukseen ja erityispalveluihin. Tehdyn työn pohjalta muodostetaan syksyn aikana esitys Keski-Suomen vammaisstrategiaksi. Maakunnallisen vammaisstrategian tarkoituksena on luoda yhteistä tahtotilaa ja suuntaviivoja tulevaisuuden vammaispalveluille sekä laajemmin sosiaaliselle hyvinvoinnille. Tavoitteena on turvata vammaiselle ihmiselle hyvä elämä ja arki kaikkialla Keski-Suomessa. Strategiaesitys tullaan lähettämään syksyllä lausuntokierrokselle maakunnan vammaisneuvostoihin ja sen pohjalta käynnistetään keskustelu vammaispalveluiden tulevaisuuden painotuksista. Tervetuloa Peurunka3-seminaariin kuulemaan lisää ja ottamaan kantaa! Sivi Talvensola (suunnittelija, Koske) ja Laura Santala (harjoittelija, K-S SOTE 2020) Keski-Suomen SOTE hanke

4 Uutiskirje Keski-Suomen Sote palvelumallia esiteltiin lähipalveluseminaarissa Hankkeen Lähipalvelut ja palveluverkko työryhmä on valmistellut esitystä Keski-Suomen Sote palvelumalliksi. Malli esiteltiin pidetyssä hankkeen lähipalveluseminaarissa. Tilaisuuteen osallistui kuntien päättäjiä ja viranhaltijoita sekä järjestöjen, yritysten ja oppilaitosten edustajia. Lähipalveluseminaarissa kuvattiin lähipalveluiden määrittelytyötä Kuntaliiton näkökulmasta sekä kuvattiin järjestöjen ja yritysten roolia hyvinvointipalveluiden tuottajina sekä hyvinvoinnin edistäjinä. Sote -palvelumallikuvauksen jälkeen seminaarissa kuultiin muutamia kommenttipuheenvuoroja, joissa toivottiin syvempää arvokeskustelua tulevasta palvelumallista ja todettiin, että mallia ei pidä määritellä kovin tiukasti eri aluilla, jotta paikalliset erityispiirteet pystytään ottamaan huomioon. Sote -palvelumallissa esitetään kehitettäväksi hyvinvointikeskuskonseptia, joissa koottaisiin asukkaille tärkeät palvelut samaan paikkaan tai yhdessä toimivaksi verkostoksi. Palvelua tuottaisivat sekä julkiset toimijat, järjestöt ja yritykset yhteistyössä. Keskukset perustettaisiin alueiden väestörakenteen ja tarpeiden mukaisesti. Seminaarissa kysymyksiä herätti kuntien rooli hyvinvoinnin edistäjänä ja asiasta toivottiin jatkokeskustelua. Palvelumallin pohjalta tekeillä on palveluverkon optimointityö. Keski-Suomeen valmistellaan 2 3 kuvausta optimaalisesta sote palveluverkosta ja valmistellaan simulointityökalu, jonka avulla voidaan tarkastella palveluverkkoa eri muuttujien näkökulmasta. Optimointitavat ja työssä käytettävät muuttujat herättivät keskustelua yleisön joukossa. Keski-Suomen Sote palvelumallista käynnistetään keskustelua kuntien kanssa sekä hankkeen eri työryhmissä syksyn ja kevään aikana. Lähipalveluseminaarin materiaalit löytyvät hankkeen sivuilta Osoitteeseen on myös videotallenteet seminaarin esityksistä. Jouko Nykänen (peruspalvelujohtaja, Uuraisten kunta, Lähipalvelut ja palveluverkko työryhmän pj.) ja Riitta Pylvänen, hankesuunnittelija Kuvassa eturivissä vasemmalta: erityisasiantuntija Antti Kuopila Kuntaliitto, kehittämisjohtaja Silja Ässämäki Jyväskylän kaupunki, yhtymäjohtaja Mikael Palola Saarikka. Keski-Suomen lähipalvelumalli valtakunnan huipulla Keski-Suomen Sote hankkeen lähipalvelumalli pääsi neljän finalistin joukkoon Kuntaliiton ja Innokylän lähipalvelukilpailun Idea-sarjassa. Kilpailuun osallistui 51 lähipalvelumallia, joista 36 kuului Tuote-sarjaan, 15 Idea-sarjaan. Tutustu kilpailuun tulleisiin lähipalvelumalleihin Innokylän sivulla hakusanalla lähipalvelukilpailu. Keski-Suomen malli löytyy täältä Voit osoittaa kannatustasi peukuttamalla saakka. Asiantuntijaraati valitsee voittajat, jotka julkistetaan Kuntaliiton lähipalveluseminaarissa Helsingissä. Kommentoi ja peukuta! Ikäihmisten palveluiden järjestämissuunnitelma luonnos on valmistunut Hankkeen vanhuspalveluiden prosessissa on luonnosteltu Keski-Suomen ikäihmisten palveluiden järjestämissuunnitelma vuodelle Järjestämissuunnitelmaa on valmisteltu Peurunka seminaarien työpajoissa ja yhteistyössä vanhuspalveluiden työryhmän ja sen eri alatyöryhmien kanssa. Järjestämissuunnitelmaluonnoksen visiona on, että kaikkien sote-palvelujen tehtävä on edesauttaa kansalaisten luottamusta omaan arjessa pärjäämiseen. Keskeisinä

5 arvoina ovat asiakaslähtöisyys, voimavaralähtöisyys, työn ilo ja rohkeus uudistua. Järjestämissuunnitelmaluonnos pohjautuu vastuun kolmijakoon. Hyvä ikääntyminen ja ikäystävällinen yhteiskunta perustuvat kansalaisten itsestään ja toisistaan huolehtimiseen, kuntien hyvinvoinnin edistämiseen ja sote-toimijan julkisen palvelulupauksen kantamiseen. STM on aloittanut työn itsehallintoalueiden muodostamiseksi. Sote-uudistus on hallituksen tärkein reformihanke, jota tuetaan viidellä kärkihankkeella. Ikäihmisten palveluiden järjestämissuunnitelma säilyttänee luonnosluonteensa siksi kunnes valtakunnalliset linjaukset tarkentuvat. Ikäihmisten absoluuttinen määrä kasvaa tulevina vuosina merkittävästi. Siksi ikäihmisten palveluissa on voimavarat keskitettävä hyvinvointia edistäviin, ennaltaehkäiseviin, kuntouttaviin ja kotiin annettaviin palveluihin sekä akuuttien ja pitkäaikaissairauksien tehokkaaseen hoitamiseen. Tavoiteltava palvelurakenne on, että 75 vuotta täyttäneistä 92 % asuu kotona vuonna Siihen asti kunnes sote-palveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta itsehallintoalueelle, Keski-Suomessa on lähes 30 ikäihmisten palveluita linjaavaa päätöksenteko-organisaatiota. Siksi on toivottavaa, että tämä suunnitelmaluonnos auttaa kuntia tekemään omia suunnitelmiaan ikääntyneen väestön tukemiseksi. Hanketyöntekijät ovat myös kuntien käytettävissä ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. Ikäihmisten palveluiden järjestämissuunnitelma 2020 luonnos tulee kuntiin kommentoitavaksi viimeistään viikolla 41. Tuija Koivisto, hanketyöntekijä Saarikan palveluohjausyksikön kehittäminen Lean-menetelmällä Tavoitteena ei ole juosta nopeammin vaan kävellä lyhyempi matka -Taiici Ohno- Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen ja Perusturvaliikelaitos Saarikan palveluohjausyksikön yhteinen Lean-pilotti käynnistettiin Saarijärvi-salissa Seminaaripäivässä kohtasi noin sata Keski-Suomalaista sosiaali- ja terveysalan osaajaa. Päivän aikana saimme aimo annoksen Lean perustietoutta, jota toivottavasti jokainen läsnäolija pystyy soveltamaan omaan työhönsä tehtävästä tai organisaatiosta riippumatta. Lean-seminaari toimi Kick Off-tilaisuutena Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen pilotilla, jolla kehitetään Saarikan palveluohjausyksikön toimintaa Leanin avulla. Pilottia on suunniteltu yhdessä Taina Hämäläisen kanssa, joka tekee aiheesta YAMK opinnäytetyötä. Toteutusvaiheeseen osallistuu koko Saarikan palveluohjausyksikkö yhteistyötahoineen. Leanin periaatteita noudattaen Saarikassa etsitään pilotin aikana aivan omaa Saarikan Lean-mallia. Kehittämistyössä hyödynnetään henkilöstön innokkuutta kehittämiseen, heidän osaamistaan, ideoitaan, aiempia kokemuksia, tehtyä työtä sekä taustatietoa Leanista. Alusta saakka tarkoituksena on miettiä, mitä Lean tarkoittaa juuri Saarikassa ja toisaalta palveluohjausyksikössä ja kuinka asiakkaan polkua voidaan sujuvoittaa. Toimintaympäristöllä on huomattava rooli oman Lean-mallin löytymisessä. Lean-kehittämiseen tullaan käyttämään etukäteen varattuja iltapäiviä. Työ aloitetaan arvovirtakartoituksen luomisella. Saarikan palveluohjausyksikkö on tehnyt toiminnastaan osaprosessikuvauksia jo aiemmin. Nyt tätä tehtyä hyvää työtä voidaan hyödyntää ja jatkojalostaa, tai kuten Leanin kielellä sanotaan jatkuvasti parantaa. Nykyisestä toimintamallista aletaan etsiä niitä palasia, joista asiakas ei hyödy ja koko prosessikuvauksen näkökulma käännetään asiakkaaseen. Arvovirtakartoituksen kautta päästään käsiksi niihin kohtiin, joilla toiminnasta voidaan saada sujuvampaa jotta meidän ei tarvitsisi juosta kovempaa vaan kävelisimme lyhyemmän matkan. Arvovirtakartoituksen jälkeen työ jatkuu tahtotilan määrittämisellä. Koko prosessin ajan tulemme ihmettelemään uudelleen ja uudelleen miksi?. Saarikan Lean-pilotti ja eteneminen kuvataan syksyn 2015 aikana materiaalipaketiksi, joka jaetaan Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen sivuilla pilotin päätyttyä kaikkien keskisuomalaisen toimijan hyödynnettäväksi. Anu Pihl, hankesuunnittelija ja Taina Hämäläinen (Saarikan palveluohjaaja, opintovapaalla) Keski-Suomen SOTE hanke

6 Keski-Suomen SOTE hanke Kalenteriin: Peurunka3 seminaari Peurunka3-seminaari Keski-Suomen SOTE 2020 hanke järjestää Peurunka3 - seminaarin Laukaan Peurungassa klo Seminaarin pääpaino on hyvien käytäntöjen esittelyllä muualta Suomesta sekä Keski-Suomesta. Perinteiseen tyyliin ohjelma koostuu aamupäivän yhteisestä osuudesta ja iltapäivän teemoitetuista työpajoista. Seminaari huipentuu Sotember-gaalaan, jossa palkitaan Keski-Suomen hyviä käytäntöjä. Työpajojen alustavat teemat ovat: Ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus Johtaminen sekä tutkimus ja kehittäminen Lasten, nuorten ja perheiden palvelut Palveluohjaus Päihde- ja mielenterveyspalvelut sekä aikuissosiaalityö Sähköinen asiointi ja yhdistetty hoitosuunnitelma Vammaispalvelut Seminaariin voi jo ilmoittautua linkistä: Sotember Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaaminen esille Keski-Suomessa! Keski-Suomen SOTE hanke järjestää Sotember-kampanjan, jonka tavoitteena on rohkaista työyksiköitä kertomaan hyvistä käytännöistään ja nostaa esille Keski-Suomen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten rautaista osaamista. Laitetaan hyvä jaettavaksi internetissä, sosiaalisessa mediassa, lehdissä ja eri tapahtumissa. Parhaat käytännöt ja arjen oivallukset palkitaan hankkeen järjestämässä seminaarissa Peurungassa. Miten osallistua? Käy kertomassa oma tarinasi työyksikkösi arjen toiminnasta ja hyvistä käytännöistä osoitteessa yksin tai yhdessä työkavereiden kanssa. Hanke kerää tarinoita, joissa työntekijät kuvaavat ammattiosaamistaan ja muutosten toteuttamista omassa työssään. Tee teistä numero nyt on lupa olla ylpeä omasta osaamisestaan! Kampanjan aikana työyksiköiden pieniä hyviä käytäntöjä voi julkaista sosiaalisessa mediassa com/sotember. Lisäksi julkaisemme kampanja-aikana mielellämme positiivisia fiiliskuvia työstä, joten mieti myös niiden ottamista jo etukäteen. Miksi lähteä mukaan? Kampanjan tarkoitus on tuottaa positiivista me-henkeä ja nostaa esille alan osaamista. Tarkoituksena on myös saada aikaan oivalluksia siitä, miten asioita on saatu toimimaan paremmin pienilläkin muutoksilla. Laitetaan yhdessä hyvä kiertämään! Seuraa hanketta ja tarinoita osoitteessa: ja tykkää kampanjasta facebookissa: Keski-Suomen Sote hankkeen työntekijöiden yhteystiedot: Työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi Kuvat: Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen kuva-arkisto. Piirrokset: Linda Saukko-Rauta Taitto: Pirjo Ala-Hynnilä

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN TILANNEKATSAUS. Hankkeen ohjausryhmä Marja Heikkilä

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN TILANNEKATSAUS. Hankkeen ohjausryhmä Marja Heikkilä KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN TILANNEKATSAUS Hankkeen ohjausryhmä 26.8.2014 Marja Heikkilä Hankkeen tavoite 1: Sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen vahvistaminen palvelutuotantojärjestelmää

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

PILOTTIEN TILANNEKATSAUS. Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä

PILOTTIEN TILANNEKATSAUS. Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä PILOTTIEN TILANNEKATSAUS Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä 25.2.2016 PILOTIT 1. Sosiaalityö yhteispäivystyksessä 2. Saarikan lean palveluohjaus 3. Äänekosken erikoissairaanhoidon konsultaatiopilotti

Lisätiedot

tuotantorakenne ja toimintamalli,

tuotantorakenne ja toimintamalli, Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen tavoite on rakentaa Keski-Suomeen asukas- ja asiakaslähtöinen tuotantorakenne ja toimintamalli, jolla turvataan Keski-Suomen asukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelut. KASTE-HANKEPÄÄTÖS

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN TILANNEKATSAUS. Hankkeen seurantaryhmä 26.8.2014 Marja Heikkilä

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN TILANNEKATSAUS. Hankkeen seurantaryhmä 26.8.2014 Marja Heikkilä KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN TILANNEKATSAUS Hankkeen seurantaryhmä Marja Heikkilä Sotelainsäädännön uudistus Sotepalvelumallit Johtaminen ja osaaminen Tutkimus, koulutus, kehittäminen Tukipalvelut 2014

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020

IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020 IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN Marja Heikkilä Saarijärvi 19.4.2016 Keski-Suomen SOTE 2020 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN UUDESSA SOTE-RAKENTEESSA ASUKKAIDEN ARKI ja Lähipalvelut

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Keskustelua Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen strategisista periaatteista Esityslistan kohta 5

Keskustelua Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen strategisista periaatteista Esityslistan kohta 5 Keskustelua Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen strategisista periaatteista Esityslistan kohta 5 Kokous 8.4.2015 Työryhmä Raija Kolehmainen, Matti Mäkinen, Reijo Räsänen, Marja Heikkilä

Lisätiedot

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Katsaus SOTE-valmisteluun Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän valmistelu kuntien yhteistyönä Kuntien päätöksenteko

Lisätiedot

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki Jäbät creaa huikeit idiksii NHG ja PALMU Hankkeen tavoite Ikäpalo- hankkeessa vastataan vanhuspalvelulain tavoitteisiin

Lisätiedot

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti Riitta Pylvänen hankesuunnittelija PERUSTURVAJOHTAJIEN TAPAAMINEN KUNTAKIERROKSELLA SYKSYLLÄ 2014 Esiin nousseita kysymyksiä: Miten työllisyyden

Lisätiedot

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE 2020

Keski-Suomen SOTE 2020 Keski-Suomen SOTE 2020 KOULUTUS, TUTKIMUS JA KEHITTÄMINEN workshop 6.10. klo 13-14.30 Raili Haaki, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Vesa Kataja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Miten koulutus, tutkimus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VAMMAISPALVELUTYÖRYHMÄ MUISTIO 5/2015 1 (5)

KESKI-SUOMEN VAMMAISPALVELUTYÖRYHMÄ MUISTIO 5/2015 1 (5) 1 (5) Aika Ma 7.9.2015 klo 13 16.00 Paikka Kokoustila 100, 1. krs, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Matarankatu 4, Jyväskylä Kutsutut Ahlström, Marko palvelukodin johtaja, Päivänsäteen Palvelukoti,

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen

Lisätiedot

Lähipalvelut ja palveluverkko. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Lähipalvelut ja palveluverkko. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Lähipalvelut ja palveluverkko Riitta Pylvänen hankesuunnittelija 8.6.2015 Määrittely tehty seuraavan aineiston pohjalta Kuntalaisillat ja niistä saatu palaute Henkilöstölle järjestetyt workshopit kuntakierroksella

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke Keski-Suomen lasten ja perheiden palveluiden työryhmä

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke Keski-Suomen lasten ja perheiden palveluiden työryhmä Keski-Suomen SOTE2020 - hanke Keski-Suomen lasten ja perheiden palveluiden työryhmä 11.2.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen USEITA TULOKULMIA AIHEESEEN Valtakunnalliset ja lainsäädäntöön perustuvat kriteerit

Lisätiedot

Lähipalvelut ja palveluverkko työryhmä. Riitta Pylvänen 26.11.2014

Lähipalvelut ja palveluverkko työryhmä. Riitta Pylvänen 26.11.2014 Lähipalvelut ja palveluverkko työryhmä Riitta Pylvänen 26.11.2014 SOTE-ALUE Järjestämisvastuu Kunnat päättävät Valtio ohjaa TUOTANTO-ALUE Tuotantovastuu Keski-Suomen SOTE 2020-hanke selvittää Kunnat päättävät

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito. Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus

Kukoistava kotihoito. Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus Kukoistava kotihoito Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus Hakukonsortio Jyväskylän kaupunki, hallinnoija Hankasalmen kunta Joutsan kunta Jämsän kaupunki Keuruun kaupunki Kinnulan kunta

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Uutiskirje. Sisällysluettelo. Keski-Suomen SOTE 2020 -hanke 19.3.2015. Keski-Suomen SOTE 2020 jatkaa täydellä höyryllä!

Uutiskirje. Sisällysluettelo. Keski-Suomen SOTE 2020 -hanke 19.3.2015. Keski-Suomen SOTE 2020 jatkaa täydellä höyryllä! Uutiskirje 19.3.2015 Sisällysluettelo Keski-Suomen SOTE 2020 jatkaa täydellä höyryllä! Palveluohjauksen palapeliä kokoamassa Asiakas- ja asukaslähtöisyys palvelutuotannon perustana Kuntalaistilaisuudet

Lisätiedot

Uutiskirje. Sisällysluettelo. Keski-Suomen SOTE 2020 -hanke 11.6.2015

Uutiskirje. Sisällysluettelo. Keski-Suomen SOTE 2020 -hanke 11.6.2015 Uutiskirje Keski-Suomen SOTE 2020 -hanke 11.6.2015 Sisällysluettelo Keski-Suomen SOTE-ammattilaiset kehittävät, kokeilevat sekä tekevät pieniä ja suuria muutoksia Ydinprosessien kuulumisia Mitä asukaslähtöisyys

Lisätiedot

Keski-Suomen Sote 2020 hanke, - Lähipalveluiden ja yhdistysten merkitys kansalaisten hyvinvoinnin turvaajina. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Keski-Suomen Sote 2020 hanke, - Lähipalveluiden ja yhdistysten merkitys kansalaisten hyvinvoinnin turvaajina. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Keski-Suomen Sote 2020 hanke, - Lähipalveluiden ja yhdistysten merkitys kansalaisten hyvinvoinnin turvaajina Riitta Pylvänen hankesuunnittelija LAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ Juuri

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS 1. SOTE-UUDISTUS 2. KESKI-SUOMEN SOTE 2020. Marja Heikkilä Integraatiotyöryhmä 16.9.2015

TILANNEKATSAUS 1. SOTE-UUDISTUS 2. KESKI-SUOMEN SOTE 2020. Marja Heikkilä Integraatiotyöryhmä 16.9.2015 TILANNEKATSAUS 1. SOTE-UUDISTUS 2. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 Marja Heikkilä Integraatiotyöryhmä 16.9.2015 Sote-uudistus ja asiakaslähtöiset palvelut Etunimi Sukunimi 9.9.2015 Sote-uudistuksessa ratkaistavia

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 TOTEUTUSSUUNNITELMA 1.0 OHJAUSRYHMÄ 22.5.2014 MARJA HEIKKILÄ

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 TOTEUTUSSUUNNITELMA 1.0 OHJAUSRYHMÄ 22.5.2014 MARJA HEIKKILÄ KESKI-SUOMEN SOTE 2020 TOTEUTUSSUUNNITELMA 1.0 OHJAUSRYHMÄ 22.5.2014 MARJA HEIKKILÄ TAUSTA-AJATTELUA Voiko näin suuri hanke olla innovatiivinen ja toimiva vai kaatuuko se liian moniin tavoitteisiin, toimijoihin,

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie

Lisätiedot

Asumista Keski-Suomessa. Marja-Leena Saarinen 23.2.2012

Asumista Keski-Suomessa. Marja-Leena Saarinen 23.2.2012 Asumista Keski-Suomessa Marja-Leena Saarinen 23.2.2012 Metsätähden asukkaiden toiveet asumisesta Ulkopuolinen outo ihminen ei saa päästä sisälle - paitsi talonmies - paitsi nokikolari Pistokkeita myös

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA Pohjanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi Työpaja 1 17.4.2018 13.4.2018 Tilanne Pohjanmaa / Pia Vähäkangas ja Riku Niemistö 1 ÖSTERBOTTEN /

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE 2020

Keski-Suomen SOTE 2020 Keski-Suomen SOTE 2020 KOULUTUS, TUTKIMUS JA KEHITTÄMINEN workshop 6.10. klo 13-14.30 Raili Haaki, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Vesa Kataja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Miten koulutus, tutkimus

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖRYHMÄ - TILANNEKATSAUS. Marja Heikkilä

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖRYHMÄ - TILANNEKATSAUS. Marja Heikkilä MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖRYHMÄ - TILANNEKATSAUS Marja Heikkilä MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖRYHMÄN JÄSENET Leena Yksjärvi, valtuuston puheenjohtaja K-S shp Leila Lindell (pj), hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS. Silja Ässämäki

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS. Silja Ässämäki KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS Silja Ässämäki 11.12.2013 Kaste-hankesuunnitelma 2014-2016 Keski-Suomen SOTE 2020 Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukonsepti Hakijana

Lisätiedot

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti klo Kuusa, Varjolan tila

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti klo Kuusa, Varjolan tila Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti 19.9.2017 klo 8.30-15.30 Kuusa, Varjolan tila Kukoistava Kotihoito -hanke: Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit

Lisätiedot

HANKKEEN TOTEUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2015. Marja Heikkilä Ohjausryhmä 3.2.2015

HANKKEEN TOTEUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2015. Marja Heikkilä Ohjausryhmä 3.2.2015 HANKKEEN TOTEUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2015 Marja Heikkilä Ohjausryhmä 3.2.2015 Hankkenen 2015 2016/10 osio Tuotantomallin valmistelu Keski Suomen UUSI MAAKUNNALLINEN tuotantokuntayhtymää varten TUOTANTOMALLI

Lisätiedot

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke

Lisätiedot

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke klo Kuusa, Varjolan tila

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke klo Kuusa, Varjolan tila Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke 6.9.2017 klo 8.30-15.30 Kuusa, Varjolan tila Kukoistava Kotihoito -hanke: Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ. Keski-Suomen SOTE 2020 17.9.2015

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ. Keski-Suomen SOTE 2020 17.9.2015 KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ Keski-Suomen SOTE 2020 KAKSI ISOA TEEMAA SUUNNITTELUSSA PAIKALLISEN AUTONOMIAN TARVE Paikalliset hyvät käytännöt Asiakastuntemus ja osallisuus Omaiset, naapurustot,

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely 24.3.2017 Yksityisten palvelujentuottajat Kukoistava kotihoito hankkeen esittely Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus VISIO ja PÄÄTAVOITE Visio Koko Keski-Suomen maakunnassa kotihoidolla

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Koti on POP Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat - paljon palveluja käyttävät - hanke

Paljon tukea tarvitsevat - paljon palveluja käyttävät - hanke Paljon tukea tarvitsevat - paljon palveluja käyttävät - hanke POSKE:n kehittämishanke, jossa 4 osahanketta: Lappi, Kainuu, Länsi-Pohja, Keski-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaan toiminnallisen osakokonaisuuden

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012 Järjestöjen aluetyön kokous Kuopio 24.4.2012 Ohjelma klo 10.00 Avaus ja esittäytyminen klo 10.15 KASTE ohjelman tps Itä-Suomessa - alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen - klo 11.00 Järjestöt ja

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Keski- Suomessa. Keski-Suomen Sote 2020 hanke Petri Oinonen Riitta Pylvänen

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Keski- Suomessa. Keski-Suomen Sote 2020 hanke Petri Oinonen Riitta Pylvänen Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Keski- Suomessa Keski-Suomen Sote 2020 hanke Petri Oinonen Riitta Pylvänen KAKSI ISOA TEEMAA SUUNNITTELUSSA PAIKALLISEN AUTONOMIAN TARVE Paikalliset

Lisätiedot

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Ensimmäisen kehittämiskauden tuloksia 2014-2016 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 3 Mikä on GeroMetro?

Lisätiedot

Lape-hankkeen tulokset

Lape-hankkeen tulokset Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke Laajavuori 16.6.2017 I&O muutosagentti Tuija Koivisto Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa eli I&O kärkihanke Yksi

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hanke

Kukoistava kotihoito hanke Kukoistava kotihoito hanke Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen ANNE-MARI HAKALA: Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen EIJA JANHUNEN: Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Palveluntarjonta ja sen

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa JESSICA FAGERSTRÖM, HANKEKOORDINAATTORI JUSSI KOIRANEN, HANKETYÖNTEKIJÄ JARNO MÄKINEN, I T- ASI ANTU NTIJA Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE VALINNANVAPAUSKOKEILU 31.1 2017 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE KESKI-UUDENMAAN SOTE Hankkeessa suunnitellaan Keski-Uudenmaan alueellinen sote-malli Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven,

Lisätiedot

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN RANTAKYLÄN HYVINVOINTIASEMA pilotti 2016 MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN - Joensuun palveluohjelmat ja hyvinvoinnin integroidun toimintamallin kuntakokeilu * asiakaslähtöiset ja moniammatilliset toimintamallit

Lisätiedot

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä. Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma

Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä. Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma alveluntarjonta ja sen kohdentuminen sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy

Lisätiedot

Ostopalvelut, laadunhallinta ja valvonta -alatyöryhmän raportti Sote Uusimaa Vammaisten palvelut

Ostopalvelut, laadunhallinta ja valvonta -alatyöryhmän raportti Sote Uusimaa Vammaisten palvelut Ostopalvelut, laadunhallinta ja valvonta -alatyöryhmän raportti Sote Uusimaa Vammaisten palvelut 28.12.2017 Sisältö 1. Toimeksianto 2. Ostopalvelut, laadunhallinta ja valvonta -alatyöryhmä 3. Työskentelyn

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta, I&O muutosagentti Pohjanmaa 25.10.2018 KYSYMYKSIÄ Onko nykyiset toimet/suunnitellut toimet riittäviä ikäihmisten terveyden

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava n päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016 Strategia on syntynyt yhteistyössä Strategiaa on ollut valmistelemassa laaja ja moniammatillinen joukko peruspalvelukeskus Aavan työntekijöitä organisaation

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE HANKKEEN LOPPURAPORTTI - TULOKSET

KESKI-SUOMEN SOTE HANKKEEN LOPPURAPORTTI - TULOKSET KESKI-SUOMEN SOTE 2020 - HANKKEEN LOPPURAPORTTI - TULOKSET Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 Ohjausryhmä 25.10.2016 25.10.2016 25.10.2016 TOIMINTAKULTTUURI KESKI-SUOMEN SOTE 2020 ARVOT

Lisätiedot

Kartta johtaa kotiin - kodin hyvinvointipalvelut ikäihmisille

Kartta johtaa kotiin - kodin hyvinvointipalvelut ikäihmisille Kartta johtaa kotiin - kodin hyvinvointipalvelut ikäihmisille Anu Vuorinen Kehitysjohtaja, KTM, ped.pät. Oulunkaaren kuntayhtymä 7.10.2014 Oulunkaari - Hyvinvointia ihmistä lähellä Viisi kuntaa yhteistyössä

Lisätiedot

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja edunvalvontaelin, joka käsittelee ja

Lisätiedot

Tiina Autio Meri Pekkanen

Tiina Autio Meri Pekkanen Tiina Autio Meri Pekkanen Mikä on GeroMetro? Pääkaupunkiseudun kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kerava ja Kirkkonummi) yhteinen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämis-, koulutus- ja tutkimusverkosto

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto

KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto KOKO Kainuun hyvinvoinnin työpajat - yhteenveto Sari Salmela, Welliving-hanke Anitta Juntunen, Kajaanin ammattikorkeakoulu 9.6.2010 Työpajojen idea KOKO Kainuun tavoitteina 1) Parantaa hyvinvointialan

Lisätiedot

Keski-Suomen vammaisstrategia

Keski-Suomen vammaisstrategia Keski-Suomen vammaisstrategia Vammaispalvelutyöryhmän esitys Peurunka III -seminaari 27.10.2015 Erityiset näkökulmat ja keskustellut käsitteet: Näkökulmat: Lapset Kokemusasiantuntijat Tasa-arvoinen kansalaisuus

Lisätiedot

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen (KAAPO) työpaja järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella 13.10.2017. Tutustu I&Okärkihankkeen vuoden

Lisätiedot

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT Havaintoja Varsinais-Suomen tilanteesta Varsinais-Suomen erityispiirteitä Varsinais-Suomen väestöstä 9,4 % oli 75 vuotta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

Integraatio työryhmän keskustelufoorumi Keski-Suomen SOTE 2020 - hanke

Integraatio työryhmän keskustelufoorumi Keski-Suomen SOTE 2020 - hanke Integraatio työryhmän keskustelufoorumi Keski-Suomen SOTE 2020 - hanke ke 25.2.2015 klo 12.30 15.30 Minnansali, Jyväskylän kaupunginkirjasto (1. krs), Vapaudenkatu 39 41 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen

Lisätiedot

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Tampereen osahankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjauksen toimintamalli 2. Henkilökohtaisen

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Miksi asiakkuusstrategia? Asiakkuusstrategian lähtökohtina ovat hallitusohjelmassa esitetyt linjaukset sekä Hallintopolitiikan suuntaviivat

Lisätiedot

I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012

I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012 1 I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012 Lapsen ja perheen palvelut lähipalveluina (tavoite 1): 1) Vammainen lapsi ja perhe palveluissa Jyväskylä: Jyväskylän prosessiohjaus päättynyt:

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija 12.10.2009 1 KASTE Pohjois Suomen monialaiset sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset

Muutosagenttitoiminnan tulokset Muutosagenttitoiminnan tulokset Tuula Kiviniemi, Pohjois-Karjala 1 30.11.2018 Muutosagenttitoiminta Pohjois-Karjala Hallituksen I&O kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa Sotemaku johtoryhmä 24..2017 VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava

Lisätiedot

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONOMIN PALVELUOHJAUS- JA NEUVONTAOSAAMINEN IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUOHJAUKSESSA PÄIVI TORVINEN-SANDHOLM SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN (STM 2017) LAATUSUOSITUSTEN MUKAAN

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa JärjestöSotehanke 113, Varsinais-Suomi Minna Rosendahl, aluejohtaja Järjestö 2.0 Järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori Tavoitteet Vanhusneuvosto 15.3.2017 Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Yhteinen palveluneuvonta ja palveluohjaus miksi? Palveluneuvontaa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS = KOSKE

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS = KOSKE Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Palveluohjaus vammaistyössä 28.9.07 Armi Mustakallio Projektipäällikkö, Vammaispalveluiden sosiaalityön ja verkostoituneen erityisosaamisen kehittäminen 5.10.2007

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLI. Keski-Suomen SOTE hanke

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLI. Keski-Suomen SOTE hanke KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLI Keski-Suomen SOTE 2020 -hanke 28.4.2016 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN UUDESSA SOTE-RAKENTEESSA ASUKKAIDEN ARKI ja Lähipalvelut Yhteistyö (sote, kunta, yhdistykset, järjestöt)

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Muutosagentin työn mahdollisuudet ja riskit - Kokemuksia Keski-Suomen SOTE2020-hankkeesta Petri Oinonen

Muutosagentin työn mahdollisuudet ja riskit - Kokemuksia Keski-Suomen SOTE2020-hankkeesta Petri Oinonen Muutosagentin työn mahdollisuudet ja riskit - Kokemuksia Keski-Suomen SOTE2020-hankkeesta 27.1.2017 Petri Oinonen 31.1.2017 Keski-Suomi Keski-Suomi on asukasluvultaan Suomen viidenneksi suurin maakunta

Lisätiedot