A S I A L U E T T E L O:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "A S I A L U E T T E L O:"

Transkriptio

1 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) A S I A L U E T T E L O: 180. Kokouksen avaus 181. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 182. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 183. Ääntenlaskijoiden valinta 184. Työjärjestyksen hyväksyminen 185. Kirkkovaltuuston pitämän kokouksen päätösten lainmukaisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus 186. II kappalaisen viran haettavaksi julistamisen siirtäminen 187. Henkilöstön koulutussuunnitelma vuodelle Vuoden 2017 talousarvion ja toimintasuunnitelman käsittely 189. Verotulokertymät 10/ Tiedotus-työalan budjetin ylitys 191. Vuoden 2017 valtion rahoituksesta jaettavan rakennusavustuksen hakeminen Kirkkohallitukselta 192. Raha- ja arvopapereiden tarkastajat 193. Suomen Sotaveteraaniliiton joulutervehdykseen osallistuminen 194. Kirkkoherran päätösluettelo 195. Talousjohtajan päätösluettelo 196. Saapuneet kirjeet ja asiakirjat 197. Muut esille tulevat asiat 198. Seuraava kokous 199. Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen

2 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika keskiviikkona klo Paikka seurakuntakeskuksen kokoussali, Tainionkoskentie 80 Läsnä Marttinen Arto kirkkoherra, puheenjohtaja Teräslahti Liisa varapuheenjohtaja Koistinen Minna jäsen Koistinen Sirpa jäsen Kärkäs Pekka jäsen Mylläri Allan jäsen, poistui klo Rahkonen Tuula jäsen Tiihonen Marko jäsen Tikka Arto jäsen Vitikainen Eero E. Hirvosen varajäsen Pihkala Arno K. Vepsän varajäsen Muut osallistujat Ollonen Ilkka kirkkovaltuuston pj. Mynttinen Rauni kirkkovaltuuston varapj. Tiimo Pasi talousjohtaja, pöytäkirjanpitäjä Poissa: Hirvonen Esa Vepsä Kari jäsen jäsen 180 Kokouksen avaus Kirkkoherra Arto Marttinen avasi kokouksen pitämällä alkuhartauden, virsi 626; 1,4.

3 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) 181 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Esityslista on postitettu keskiviikkona Kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla (KL 9: 2 ). Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja jäsenten lukumäärään nähden päätösvaltaiseksi. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi, läsnä 11/ Pöytäkirjan tarkastajien valinta n ohjesäännön 9 2 momentin mukaan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa tarkastajaa tai, jos kokous niin päättää, kirkkoneuvosto kokouksessaan. Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Liisa Teräslahti ja Minna Koistinen. Pöytäkirja tarkastetaan torstaina klo Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Liisa Teräslahti ja Minna Koistinen. 183 Ääntenlaskijoiden valinta Pöytäkirjan tarkastajat valitaan ääntenlaskijoiksi. 184 Työjärjestyksen hyväksyminen Esitys Työjärjestys hyväksytään esityslistan mukaisena.

4 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) 185 Kirkkovaltuuston pitämän kokouksen päätösten lainmukaisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus Valmistelija ja esittelijä: talousjohtaja Pasi Tiimo p Kirkkolain mukaan kirkkovaltuuston päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano kuuluvat kirkkoneuvoston tehtäviin (KL 10:1, 10:6 ). on vuonna 2002 päättänyt, että kirkkoneuvosto käsittelee valtuuston kokousta seuraavassa kokouksessa sopivaksi katsomallaan tavalla valtuuston pöytäkirjan sekä toteaa, ovatko valtuuston päätökset lainmukaisia ja täytäntöönpanokelpoisia. Kirkkovaltuusto kokoontui Pöytäkirja on nähtävänä kirkkoneuvoston kokouksessa. toteaa, että kirkkovaltuuston tekemät päätökset ovat lainmukaisia ja täytäntöönpanokelpoisia. 186 II kappalaisen viran haettavaksi julistamisen siirtäminen Valmistelija ja esittelijä: kirkkoherra Arto Marttinen, p Tuomiokapituli voi perustellusta syystä päättää kappalaisen viran täyttämättä jättämisestä (KJ 6:15 ). Imatran seurakunnan henkilöstöstrategiaan on kirjattu tavoitteeksi tehdä henkilöstöä koskevat päätökset perustellusti, johdonmukaisesti ja selkeästi. Samalla tavoitteena on turvata henkilöstöresurssit niin määrällisesti kuin laadullisesti.

5 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) Imatran seurakunta kuuluu vertailuryhmään 14. Tämän vertailuryhmän jäsenmäärältään pienimmissä seurakunnissa/seurakuntayhtymissä papistoa on seuraavasti (suluissa jäsenmäärä) kirkkoherra(t)/kappalaiset/seurakuntapastorit): Sastamala (20.043): = 10 Hamina (20.673): = 11 Imatra (20.869): = 9 Vihti (20.934): = 11 Raasepori (21.424) = 10 Riihimäki (21.736) = 10 Kerava (22.875) = 10 Nokia (23.584) = 10 Kangasala (23.687) = 9 Pietarsaari (23.794) * = 14 (* lehtorinvirka) Tilanne näyttää tämän listan perusteella siltä, että pappien virkojen haettavaksi julistamista ei välttämättä tarvitse siirtää. Kuva muuttuu, kun katsotaan, mikä on toimintakulujen prosentuaalinen osuus verotuloista: Sastamala 100,9 % Hamina 94,7 % Imatra 111,2 % Vihti 107,0 % Raasepori 96,2 % Riihimäki 93,8 % Kerava 88,9 % Nokia 93,7 % Kangasala 98,8 % Pietarsaari 108,7 % Imatran seurakunnassa toimintakulujen prosentuaalinen osuus verotuloista on normaalin taloudenpidon kannalta kestämättömän suuri. Seurakunnan hallinto joutuu yhdessä muun julkisen hallinnon kanssa sopeutumaan kansantalouden edellytyksiin. Avoimeksi tulevien virkojen kohtaloa mietittäessä on huomioitava, että seurakuntien tulokehityksessä ei ole nähtävissä lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä käännettä parempaan. päätti , että vuoden 2017 talousarviossa henkilöstömenot eivät nouse vuoden 2015 tasosta. Henkilöstökulujen määrän on tänä vuonna budjetoitu olevan ,00. Henkilöstömenojen suuren painoarvon vuoksi niissä saavutettavilla säästöillä on olennainen vaikutus seurakuntien talouteen. Kirkkoherra on keskustellut II kappalaisen viran kohtalosta JUKO:n luottamusmiehen Päivi Järvisen ja pappien kanssa. Pääluottamusmies Sari Villanen on pidetty ajan tasalla valmistelun eri vaiheista.

6 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) II kappalaisen viran haettavaksi julistamisen siirtämisellä on vaikutusta kaikkiin niihin työaloihin, joilla pappi työskentelee. Vaikutus ei erityisesti kohdistu lapsiin tai nuoriin. anoo taloustilanteen perusteella tuomiokapitulilta, että II kappalaisen viran nykyisen viranhaltijan jäädessä eläkkeelle viran haettavaksi julistamista siirretään vuodella. 187 Henkilöstön koulutussuunnitelma vuodelle 2017 Valmistelija: yhteistyötoimikunta ja talousjohtaja Pasi Tiimo Esittelijä: kirkkoherra Arto Marttinen, p Vuoden 2014 alusta tuli voimaan ammatillisen osaamisen kehittämistä koskeva säädöskokonaisuus, joka koskee myös seurakuntia, seurakuntayhtymiä ja muita kirkon työnantajia. Uudistuksen tavoitteena on kannustaa työnantajia osaamisen kehittämiseen organisaation toiminnan tarpeista lähtien, edistää muutostilanteisiin varautumista ja työurien pidentymistä. Tarkoituksena on parantaa myös tuottavuutta. Uudistuksen johdosta kirkon pääsopijaosapuolet ovat neuvotelleet muutoksista kirkon virka- ja työehtosopimuksiin ja neuvottelutuloksen mukaisesti kirkon henkilöstön kehittämissopimus kumotaan ja tilalle Kirkon henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämissopimus. Lisäksi kirkon virka- ja työehtosopimukseen on otettu määräyksiä koulutusajan lukemisesta työaikaan sekä muita virkavapauksia ja työajan keskeytyksiä koskevia määräyksiä. Imatran seurakunnan henkilöstön koulutussuunnitelma 2017 on laadittu voimaan tulleen Kirkon henkilöstön kehittämissopimuksen mukaisesti. Henkilöstön koulutussuunnitelman kustannukset on 1,2 % henkilöstömenoista. Yhteistyötoimikunta on käsitellyt henkilöstön koulutussuunnitelman kokouksessaan

7 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) Esityslistan liitteenä on henkilöstön koulutussuunnitelma vuodelle hyväksyy oheisen liitteen mukaisesti henkilöstön koulutussuunnitelman vuodelle Vuoden 2017 talousarvion ja toimintasuunnitelman käsittely Valmistelija: talousjohtaja Pasi Tiimo p Esittelijä: kirkkoherra Arto Marttinen p Tehtäväalueiden esitysten pohjalta on laadittu esityslistan liitteenä olevan seurakunnan talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelmat vuosille Esitys sisältää myös hautainhoitorahaston talousarvion ja toimintasuunnitelman vuodelle Talousarvion toimintatuottojen ilman sisäisiä eriä arvioidaan olevan (ta 2016: ) eli muutos +9,0 %. Toimintakulujen arvioidaan olevan (ta 2016: ) eli muutos +0.9 % ja toimintakate , joka on pienentynyt vuoden 2016 talousarvioon verrattuna Kirkollisveroa arvioidaan kertyvän 5,075 milj., mikä on 1,5 % eli kuluvan vuoden arviota vähemmän. Yhteisöveron tilalle tulevaa valtionosuutta arvioidaan kertyvän eli n vähemmän kuin vuonna Talousarviovuoden 2017 vuosikate on positiivinen (-34 %). Suunnitelman mukaisia poistoja on ja poistoerän lisäystä , joiden jälkeen tulos talousarviovuodelta 2017 on 0. Hautainhoitorahaston vuoden 2017 talousarvion tulot ovat (+4,5 %) ja kulut ovat (- 0.4 %). Rahoitustulojen ja poistojen jälkeen talousarvio osoittaa alijäämää (- 45 %), mikä katetaan aikaisempien vuosien ylijäämällä. Taloussäännön 3 mukaisesti kirkkovaltuusto päättää toiminnallisista tavoitteista sekä määrärahojen ja tuloarvioiden sitovuustasoista. Sitovuustaso voi olla erilainen talousarvion eri osissa.

8 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) päättää esittää kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi oheisena liitteenä olevan talousarvion ja toimintasuunnitelman vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelmat vuosille Esitykseen sisältyy myös hautainhoitorahaston talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle Kirkkovaltuusto vahvistaa sitovuustasoksi ulkoisen toimintakatteen kaikissa pääluokissa. päättää kunkin tehtäväalueen ulkoisen toimintakatteen ylittämisestä. 189 Verotulokertymät 10/2016 Valmistelija ja esittelijä: talousjohtaja Pasi Tiimo p Seurakunnalle on tilitetty verotuloja vuonna 2016 seuraavasti: Kirkollisvero Yhteisövero Valtionosuus TA ,00 0, ,00 Keskim. kertymä 10 kk ,70 0, ,83 Tot. 10/ , , ,00 Tot.-% (keskim. -%) 89,2 % (83,3 %) 83,3 % (83,3 %) Ylitys / Alitus ,00 Kertymä ed. vuodelta ,00 Muutos ed. vuodelta Muutos-% ed. vuodelta ,00-1,0 % merkitsee tiedoksi verotulokertymät. Merkittiin tiedoksi.

9 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) 190 Tiedotus-työalan budjetin ylitys Valmistelija ja esittelijä: kirkkoherra Arto Marttinen p n varapuheenjohtaja Liisa Teräslahti pyysi pidetyssä kirkkoneuvoston kokouksessa kirkkoherraa ryhtymään toimenpiteisiin seurakunnan imagon ja julkikuvan rakentamiseksi luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista perustettavan työryhmän avulla siten, että työ käynnistyy kevätkaudella Projektin alkuvaiheesta alkaen kävi ilmi, että tehtävän kunnollinen hoitaminen edellyttää ulkopuolista asiantuntemusta. Kirkkoherra lähetti Kirkon tiedotuskeskukseen kyselyn, kuka voisi olla sopiva henkilö projektin asiantuntijavetäjäksi. Kirkon tiedotusjohtaja Tuomo Pesonen ehdotti viestintäkonsultti Karoliina Malmelinia. Kirkkoherra Arto Marttinen, talousjohtaja Sirpa Paakki, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Ilkka Ollonen, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Rauni Mynttinen ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Liisa Teräslahti tapasivat Karoliina Malmelinin ja hyväksyivät hänet projektin asiantuntijavetäjäksi. Karoliina Malmelinin esityksestä kokonaisuuteen liitettiin mukaan Jäsen 360 työkalu, jonka käyttökoulutuksen antaa vanhempi asiantuntija Mikko Hormio. Tämän päätöksen jälkeen kirkkoherra Arto Marttinen kokosi työryhmän, joka yhdessä Karoliina Malmelinin kanssa suorittaa kirkkoneuvoston antamaa tehtävää. n kokoukseen tuotiin tiedotus-työalan budjetin euromääräinen ylitys. merkitsee budjetin ylityksen tiedoksi. jätti asian uudelleen valmisteltavaksi.

10 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) 191 Vuoden 2017 valtion rahoituksesta jaettavan rakennusavustuksen hakeminen Kirkkohallitukselta Valmistelija ja esittelijä: talousjohtaja Pasi Tiimo p Kirkollisten rakennusten ja muiden seurakunnan toimitilojen rakennusavustusten jakoperusteet muuttuivat vuoden 2016 alusta. Muutos johtuu ensisijaisesti rahoitustavan muutoksesta. Seurakuntien saama osuus yhteisöveron tuotosta muuttui vuoden 2016 alusta valtion korvaukseksi. Rakennusavustukset jakautuvat kahteen ryhmään: valtion rahoituksesta jaettava avustus ja kirkon keskusrahaston tuki. Evankelis-luterilaiselle kirkolle on maksettu korvausta vuoden 2016 alusta yhteiskunnallisten tehtävien hoitamisesta, joita ovat hautaustoimi, väestökirjanpito sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ylläpitoon liittyviä laissa säädettyjä tehtäviä. Kulttuurihistoriallisesti arvokkailla rakennuksilla tarkoitetaan lailla suojeltuja rakennuksia. Valtion rahoitus koskee kirkkolain tai maankäyttö- ja rakennuslain perusteella suojeltuja kirkollisia rakennuksia kokonaisuudessaan (KL 14 luku 2 ). Rakennusten eri osia ei erikseen rajata suojeluun kuuluviksi tai kuulumattomiksi. Avustusta voidaan myöntää suojellun kirkollisen rakennuksen korjaukseen, muutokseen ja konservointiin, näiden vaatimiin selvityksiin, suunnitteluun ja valvontaan sekä kirkkopihan, hautausmaan ja sankarihautausmaan käytävien, aitojen ja porttien korjaus-, muutos ja konservointitöihin. Kirkollinen arvoesineistö, esimerkiksi kirkkotaide ja kirkkosalin sisustus, kuuluu myös tämän avustuksen piiriin. Kaikki seurakunnat, joilla on hallussaan suojeltuja kirkollisia rakennuksia, voivat hakea valtion rahoituksesta jaettavaa avustusta. Rakennusten korjaaminen ja muuttaminen sekä hankintalain noudattaminen edellyttävät, että seurakunnassa on riittävä asiantuntemus hankkeen toteuttamiseksi. Avustushakemukseen on liitettävä tarpeelliset asiantuntijan laatimat selvitykset ja suunnitelmat. Avustushakemuksen käsittelee kirkkoneuvosto. Hakemukset lähetetään kirkkohallitukselle osoitettuna kerran vuodessa vuoden loppuun mennessä. Kolmen Ristin kirkko on suojeltu kirkollinen rakennus. Kirkon korjauksen suunnittelu on aloitettu vuonna Kirkkorakennuksessa on osin ikääntymisestä johtuvia vaurioita kuin myös aikaisempien kunnostustöiden aikana syntyneitä korjaustarpeita. Suunnitteluun on valittu joukko maamme parhaita 1900-luvun puolivälin rakennuskannan restaurointeihin erikoistuneita suunnittelijoita, minkä lisäksi kaikki toimenpiteet perustuvat paikalla suoritettaviin koekorjauksiin ja perusteelliseen tarvehankintaan.

11 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) Suunnittelun ja selvitysten edetessä on suunnitteluun osallistuneet niin Museovirasto kuin myös Alvar Aalto-säätiö. Arkkitehdit Mustonen Oy:n laatima selostus Kolmen Ristin kirkon suunnitelmista ja kunnostustöistä vuodesta 2012 alkaen oli kirkkoneuvoston nähtävänä edellisen hakuprosessin aikana päättää, että Imatran seurakunta hakee Kirkkohallitukselta valtion rahoituksesta rakennusavustusta 2,1 miljoonaa euroa Kolmen Ristin kirkon remontin jatkovaiheisiin. 192 Raha- ja arvopapereiden tarkastajat Valmistelija ja esittelijä: talousjohtaja Pasi Tiimo p Taloussäännön 26 mukaisesti seurakunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään siten, että ulkoinen valvonta (tilintarkastus) ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. Sisäisen valvonnan avulla tulee saada kohtuullinen varmuus siitä, että tehtävät hoidetaan seurakunnassa asianmukaisesti ja riskit pysyvät hyväksyttävällä tasolla. vastaa sisäisen valvonnan järjestämisestä ja sen toimivuudesta. Ehdotus: valitsee toimikaudekseen kaksi raha- ja arvopapereiden tarkastajaa. valitsi toimikaudeksi raha- ja arvopapereiden tarkastajiksi Allan Myllärin ja Hannu Sopasen valitsee edesmenneen Hannu Sopasen tilalle raha- ja arvopapereiden tarkastajan jäljellä olevaksi kaudeksi. valitsi raha- ja arvopapereiden toiseksi tarkastajaksi jäljellä olevaksi kaudeksi Arto Tikan.

12 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) 193 Suomen Sotaveteraaniliiton joulutervehdykseen osallistuminen Valmistelija ja esittelijä: talousjohtaja Pasi Tiimo p Sotaveteraani liitto anomus: Sotaveteraanit tarvitsevat edelleen tukeamme, niin henkistä kuin aineellistakin. Kokoamme perinteisesti Sotaveteraani-lehden vuoden viimeiseen numeroon (Joulunumero) seurakuntien joulutervehdykset. Tämä Joulunumero ilmestyy Toivomme Teiltä myönteistä suhtautumista veteraaneja ja tervehdyssivujamme kohtaan. Ilmoitustulot käytetään kunniakansalaistemme Sotaveteraanien hyväksi. Seurakuntien ilmoituksen hinta on 150. Hintoihin ei lisätä arvonlisäveroa. Sotaveteraani - Krigsveteranen -lehteä julkaisee Suomen Sotaveteraaniliitto ry, joka on myös laskuttaja ja maksun saaja. Sotaveteraaniliitto hankkii varoja toimintaansa: Koska sotaveteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä huoltotyötä tarvitaan 2020 luvulle asti, tulee Sotaveteraaniliiton hankkia toimintaansa varoja vielä pitkään. Lisätietoja: päättää, että Imatran seurakunta osallistuu sotaveteraanien joulutervehdykseen laittamalla 150 euron (ei ALV) mainoksen. 194 Kirkkoherran päätösluettelo Valmistelija ja esittelijä: kirkkoherra Arto Marttinen p Kirkkoherra on tehnyt liitteenä olevan luettelon mukaiset päätökset nro Tehdyt päätökset merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.

13 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) 195 Talousjohtajan päätösluettelo Valmistelija ja esittelijä: talousjohtaja Pasi Tiimo p Talousjohtaja on tehnyt liitteenä olevan luettelon mukaiset päätöksen nro 61. Tehdyt päätökset merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 196 Saapuneet kirjeet ja asiakirjat Valmistelija ja esittelijä: talousjohtaja Pasi Tiimo p Kirkkohallituksen yleiskirjeet: ( --- Kirkon työmarkkinalaitoksen kirjeet: ( palvelussuhde>kit yleiskirjeet) Yleiskirje A5/2016 Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus Kilpailukykysopimuksen mukainen 24 tunnin vuotuinen työajan lisääminen 2. Lomarahan vähentäminen 3. Kirkon luottamusmiessopimus ja kirkon yhteistoimintasopimus 4. Pääsopimuksen mukainen paikallinen virka- ja työehtosopimus (pääsopimus 14 ) 5. KirVESTES:n määräysten kodifiointi Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.

14 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (14) 197 Muut esille tulevat asiat Kirkkovaltuuston kokous Päivärannassa klo Seuraava kokous Seuraava kirkkoneuvoston kokous klo Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja totesi, että pöytäkirjaan liitetään kirkkolain 24 luvun mukainen valitusosoitus ja päätti kokouksen klo Arto Marttinen puheenjohtaja Pasi Tiimo pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytään Liisa Teräslahti Minna Koistinen Pöytäkirja on asetettu nähtäville ja se pidetään KL 25 luvun 3 mukaisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa sen aukioloaikoina. Sirpa Kauppinen hallintosihteeri

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (7) A S I A L U E T T E L O 32. Kokouksen avaus 33. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 35. Ääntenlaskijoiden valinta 36.

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ (6) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ (6) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 (6) A S I A L U E T T E L O: 120. Kokouksen avaus 121. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 122. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 123. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 48. Kokouksen avaus 49. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 51. Ääntenlaskijoiden valinta 52.

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 31 Ääntenlaskijoiden valinta 32 Työjärjestyksen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (9) A S I A L U E T T E L O: 19. Kokouksen avaus 20. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 22. Ääntenlaskijoiden valinta 23.

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (6) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (6) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 (6) A S I A L U E T T E L O: 55. Kokouksen avaus 56. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 57. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 58. Ääntenlaskijoiden valinta 59.

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (7) A S I A L U E T T E L O: 17 Kokouksen avaus 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Ääntenlaskijoiden valinta 21 Työjärjestyksen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 (9) A S I A L U E T T E L O: 34. Kokouksen avaus 35. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 36. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 37. Ääntenlaskijoiden valinta 38.

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 (9) A S I A L U E T T E L O: 28. Kokouksen avaus 29. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30. Pöytäkirjan tarkastus 31. Ääntenlaskijat 32. Työjärjestys 33. Kirkkovaltuuston

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ (8) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ (8) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 64. Kokouksen avaus 65. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 66. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 67. Ääntenlaskijoiden valinta 68.

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 (10) A S I A L U E T T E L O: 135. Kokouksen avaus 136. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 137. Pöytäkirjantarkastajien valinta 138. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 37. Kokouksen avaus 38. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 40. Ääntenlaskijoiden valinta 41.

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 (8) A S I A L U E T T E L O : 39 Kokouksen avaus 40 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 41 Pöytäkirjan tarkastus 42 Ääntenlaskijat 43 Työjärjestys 44 Henri Sepposen

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (13) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (13) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 (13) A S I A L U E T T E L O: 131. Kokouksen avaus 132. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 133. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 134. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (10) A S I A L U E T T E L O 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4. Ääntenlaskijoiden valinta 5. Työjärjestyksen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (16) A S I A L U E T T E L O: 197. Kokouksen avaus 198. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 199. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 200. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 (6) A S I A L U E T T E L O 16. Kokouksen avaus 17. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19. Ääntenlaskijoiden valinta 20.

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 (11) A S I A L U E T T E L O: 102. Kokouksen avaus 103. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 104. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 105. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 1 (11) Kirkkoneuvosto 27.3.2013

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 1 (11) Kirkkoneuvosto 27.3.2013 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 1 (11) A S I A L U E T T E L O : 46 Kokouksen avaus 47 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 48 Pöytäkirjan tarkastus 49 Ääntenlaskijat 50 Työjärjestys 51 Henkilöstöasia

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 (14) A S I A L U E T T E L O 50. Kokouksen avaus 51. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 52. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 53. Ääntenlaskijoiden valinta 54.

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 1 (9) Kirkkoneuvosto 27.2.2013

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 1 (9) Kirkkoneuvosto 27.2.2013 IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 1 (9) A S I A L U E T T E L O : 31 Kokouksen avaus 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjan tarkastus 34 Ääntenlaskijat 35 Työjärjestys 36 Imatran

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/ (11) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/ (11) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 1 (11) A S I A L U E T T E L O: 158. Kokouksen avaus 159. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 160. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 161. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 (15) A S I A L U E T T E L O: 11. Kokouksen avaus 12. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 14. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 (10) A S I A L U E T T E L O 31. Kokouksen avaus 32. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 34. Ääntenlaskijoiden valinta 35.

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (11) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (11) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 (11) A S I A L U E T T E L O: 18. Kokouksen avaus 19. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 21. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 85. Kokouksen avaus 86. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 87. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 88. Ääntenlaskijoiden valinta 89.

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 (12) A S I A L U E T T E L O: 115. Kokouksen avaus 116. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 117. Pöytäkirjantarkastajien valinta 118. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 (8) A S I A L U E T T E L O : 22 Kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus 25 Ääntenlaskijoiden valinta 26 Työjärjestyksen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 (11) A S I A L U E T T E L O 20. Kokouksen avaus 21. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 23. Ääntenlaskijoiden valinta 24.

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 (9) A S I A L U E T T E L O: 123. Kokouksen avaus 124. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 125. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 126. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 (9) A S I A L U E T T E L O: 94. Kokouksen avaus 95. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 96. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 97. Ääntenlaskijoiden valinta 98.

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2015 1 (14) A S I A L U E T T E L O: 173. Kokouksen avaus 174. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 175. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 176. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (12) A S I A L U E T T E L O: 36. Kokouksen avaus 37. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 38. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 39. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Kirkkovaltuusto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Kirkkovaltuusto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (6) A S I A L U E T T E L O 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Ohjeet vaalien toimittamiseen 4. Hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenten

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (13) A S I A L U E T T E L O : 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 Ääntenlaskijoiden valinta 5 Työjärjestyksen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (10) A S I A L U E T T E L O: 66. Kokouksen avaus 67. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 69. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/ (18) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/ (18) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2018 1 (18) A S I A L U E T T E L O: 194. Kokouksen avaus 195. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 196. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 197. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 (7) A S I A L U E T T E L O 42. Kokouksen avaus 43. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 44. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 45. Ääntenlaskijoiden valinta 46.

Lisätiedot

ASIALUETTELO: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (12) Kirkkoneuvosto

ASIALUETTELO: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (12) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 1 (12) ASIALUETTELO: 173. Kokouksen avaus 174. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 175. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 176. Ääntenlaskijoiden valinta 177. Työjärjestyksen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 (10) A S I A L U E T T E L O: 108. Kokouksen avaus 109. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 110. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 111. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 (11) A S I A L U E T T E L O: 97. Kokouksen avaus 98. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 99. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 100. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (11) A S I A L U E T T E L O: 8. Kokouksen avaus 9. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 11. Ääntenlaskijoiden valinta 12.

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (11) A S I A L U E T T E L O: 24 Kokouksen avaus 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 26 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 27 Ääntenlaskijoiden valinta 28 Työjärjestyksen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1 (11) A S I A L U E T T E L O : 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjan tarkastus 31 Ääntenlaskijat 32 Työjärjestys 33 Kirkkovaltuuston

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 (12) A S I A L U E T T E L O 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4. Ääntenlaskijoiden valinta 5. Työjärjestyksen

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (12) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (12) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2018 1 (12) A S I A L U E T T E L O: 139. Kokouksen avaus 140. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 141. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 142. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 (10) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 165 Kokouksen avaus 166 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 167 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 168 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 1 (15) A S I A L U E T T E L O: 154. Kokouksen avaus 155. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 156. Pöytäkirjantarkastajien valinta 157. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 (14) A S I A L U E T T E L O: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4. Ääntenlaskijoiden valinta 5. Työjärjestyksen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 77. Kokouksen avaus 78. Kokouksen laillisuus ja 79. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 80. Ääntenlaskijoiden valinta 81. Työjärjestyksen

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (10) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (10) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (10) A S I A L U E T T E L O: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4. Ääntenlaskijoiden valinta 5. Työjärjestyksen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) KOKOUSAIKA 23.11.2016 klo 17 19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Hassinen Arja Hämäläinen

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 22.2.2017 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Käsitellyt asiat 16 - - Allekirjoitukset

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1 (10) A S I A L U E T T E L O : 11 Kokouksen avaus 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan tarkastus 14 Ääntenlaskijoiden valinta 15 Työjärjestyksen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 21.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Matti Loponen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 16.10.2017 ARVIOINNIN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23.10.2017 AIKA maanantaina 23.10.2017 klo 16.00 PAIKKA Innova, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Tiistai 12.2.1.2015 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Heikki Kilpeläinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 (10) A S I A L U E T T E L O 12. Kokouksen avaus 13. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 15. Ääntenlaskijoiden valinta 16.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 11.10.2017 klo 17-18.15 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen Kanerva Esa, varajäsen

Lisätiedot

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 14 Aika tiistai 10.12.2013 klo 18.30 19.56 Paikka Seurakuntakeskus, Taavetti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9)

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9) Kirkkoneuvosto 1 (9) Aika: Keskiviikko 27.9.2017 kello 16.30-17.38 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Kaisa Rönkä puheenjohtaja Seppo Eerola jäsen Onni Hämäläinen Jukka Lemmetyinen Ville

Lisätiedot

TAIPALEEN SEURAKUNNAN JÄRJESTELYTOIMIKUNTA. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2

TAIPALEEN SEURAKUNNAN JÄRJESTELYTOIMIKUNTA. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2 TAIPALEEN SEURAKUNNAN KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2 MUUTETTU ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 142 - Kokouksen avaus 143 - Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Torstai klo 18.00 19.40 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika keskiviikko 25.10.2017 klo 18-20.05 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 24.4.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 44 - Kokouksen avaus 45 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 - Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 1 (10) A S I A L U E T T E L O: 108. Kokouksen avaus 109. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 110. Pöytäkirjan tarkastajien 111. Ääntenlaskijoiden valinta 112.

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 22.2.2017 kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja Aulis Ansaharju Riitta Aumo Jari

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 29.9.2016 klo 17.30 18.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Seurakuntatalo Teuvo Ervasti, varajäsen Irmeli Juntunen Antti Koistinen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (9) A S I A L U E T T E L O: 37 Kokouksen avaus 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 40 Ääntenlaskijoiden valinta 41 Työjärjestyksen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (15) A S I A L U E T T E L O: 135. Kokouksen avaus 136. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 137. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 138. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä taloustoimiston ilmoitustaululla edellä mainitun ajan.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä taloustoimiston ilmoitustaululla edellä mainitun ajan. SULKAVAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1 / 2019 Kirkkoneuvosto Sulkavan seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään TIISTAINA 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2019 SEURAKUNTATALOSSA ALKAEN KLO 17.00 Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 20.20 Paikka: Seurakuntakoti, sali Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa

Lisätiedot

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTAKIRJA 10/ (10) Kirkkoneuvosto

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTAKIRJA 10/ (10) Kirkkoneuvosto IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTAKIRJA 10/2012 1 (10) A S I A L U E T T E L O : 227 Kokouksen avaus 228 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 229 Pöytäkirjan tarkastus 230 Ääntenlaskijat 231 Työjärjestys 232

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 (15) A S I A L U E T T E L O : 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjan tarkastus 36 Ääntenlaskijoiden valinta 37 Työjärjestyksen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 14.12.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 123 - Kokouksen avaus 124 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappila, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappila, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 15.8.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pappila, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 64 - Kokouksen avaus 65 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 66 - Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14 Aika 24.1.2017 klo 18.00 19.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Tiitinen Ilkka jäsen/puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen poissa Hänninen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika torstai 27.10.2016 klo 18-19.25 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (10) A S I A L U E T T E L O 22. Kokouksen avaus 23. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 25. Ääntenlaskijoiden valinta 26.

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pöytäkirja Nro 3/2018

Pöytäkirja Nro 3/2018 Pöytäkirja Nro 3/2018 1 Kokoustiedot Aika To 26.04.2018 klo 18.00-18.42 Paikka Simon seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Varsinaiset jäsenet vs. kirkkoherra, pj Matti Salminen Johanna Leinonen-Simoska

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 14 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke 12.12.2007 klo 19.00 20.30 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Ulla Jokinen Johanna Koistinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2010 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu KOKOUSAIKA Tiistai kello

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2010 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu KOKOUSAIKA Tiistai kello KOKOUSAIKA Tiistai 14.12.20010 kello 18.00-19.47 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntasali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Irja Alho Liisa Hiltunen Väinö Hintikka Matti Honkavaara Tuomo Kuokkanen Pekka

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen Kokousaika torstai 21.2.2019 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen varapuheenjohtaja Ville Honkasaari, poistui klo 19.32, 16 Ida Maula Tiia

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (10) A S I A L U E T T E L O : 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastus 4. Ääntenlaskijat 5. Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Tyrnävän seurakuntatalo. Kirkkovaltuusto Esityslista/pöytäkirja 5/ / TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018

Tyrnävän seurakuntatalo. Kirkkovaltuusto Esityslista/pöytäkirja 5/ / TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018 TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kokousaika torstai 29.11.2018 klo 18.00 19.58 Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Varalla Airi Olsby talouspäällikkö kirkkoherra Veli-Matti Hietikko

Lisätiedot

Varajäsenet: /11. Poissa:

Varajäsenet: /11. Poissa: Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 11/2018 - seurakuntamme palvelija 3.12.2018 Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: keskiviikkona klo 16.30 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 1 (8) A S I A L U E T T E L O : 29 Kokouksen avaus 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 31 Pöytäkirjan tarkastus 32 Ääntenlaskijat 33 Työjärjestys 34 Ostotarjous

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Ulla Jokinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto Aika 14.6.2016 klo 17.30-18.22 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen Heikkinen

Lisätiedot

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl MARTINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Kokousaika: Torstaina 6.6.2019 klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl Läsnä Hacklin Outi x puheenjohtaja Harstinen Pirjo - varapuheenjohtaja,

Lisätiedot