Liite 2 1 (16)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite 2 1 (16)"

Transkriptio

1 Liite 2 1 (16) Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Konserniesikunta, kaikki toimialat Sito vastaa: (Hovinen) Tilojen käyttäjä/toiminnan järjestäjä maksaa hankkeiden ensikertaisen kalustamisen ja varustamisen kustannukset sekä vuokrakustannukset, jotka sisältävät varauksen rakennuksen ylläpitoon, energiakustannuksiin, vesikustannuksiin ja pieniin peruskorjauksiin. Muihin käyttökustannuksiin lasketaan palkattavan henkilökunnan kustannukset, tilojen siivouksen ja muut toiminnan kustannukset. Jos toimitilojen investointikustannusten suuruutta kuvataan luvulla 1, rakennuksen elinkaaren aikaisten ylläpitokustannusten suuruus on noin 5 ja kustannus käyttäjälle/toiminnan järjestäjälle/sisäiselle vuokralaiselle toimitilan koko elinkaaren aikana Eri tilanhankintatapojen kustannusvaikuttavuutta voidaan verrata kannattavuusvertailulla (vaihtoehtoisten elinkaarien vertailulla), jonka avulla nykyisestä investointiperusteisesta päätöksenteosta voidaan haluttaessa siirtyä elinkaariperusteiseen päätöksentekoon. 2. Vapaaehtoistyön koordinointiin siirretään resursseja Osallistava Espoo -ohjelmaryhmän ohjauksessa. Konserniesikunta 3. Selvitetään kevyen liikenteen alikulun rakentamismahdollisuudet Mankin seisakkeen kohdalla. TYT Mikäli Mankin seisake lakkautetaan HSL:n päätöksen mukaan, edellytetään, että HSL järjestää junaliikennettä korvaavan ja riittävän bussiliikenteen alkamaan välittömästi seisakkeen lakkauttamisesta lukien. Selvitetään Kauklahden alueen kaavoituksen vaikutus asukasmäärän kasvuun ja Mankin seisakkeen käyttömahdollisuuksiin erityisesti huomioiden nopeiden Flirt-junien käyttöönotto vuoden 2017 jälkeen. 4. Arvioidaan elinkaarihankkeiden kokonaistaloudelliset vaikutukset. Konserniesikunta ja TYT 5. Kiirehditään Träskändan kartanon kunnostamista ja käyttöönottoa. TYT, Tilapalvelut 6. Kaupungin hankintapalveluiden toiminta arvioidaan ja resurssit mitoitetaan siten, että ne riittävät perusteelliseen hankinnan oikea-aikaiseen valmisteluun, hankinta-päätösten arviointiin ja hankinnan seurantaan sekä uuden vuonna 2017 tulevan hankintalain vaateisiin. Konserniesikunta, ja -palvelut 7. Koulujen parhaiden it-käytäntöjen jakamiseksi järjestetään kaupunkitasolla koulujen ICT-Digi -messut tai vastaavaa tapaa joilla parhaita käytäntöjä voidaan levittää. Sito/Soini

2 Liite 2 2 (16) Sito vastaa: Syksyllä viikolla 48 järjestettiin Digimessut kasvatuksen ja opetuksen hyvien ICT-käytäntöjen levittämiseen. Messut järjestettiin suomenkielisen opetuksen, suomenkielisen varhaiskasvatuksen sekä ruotsinkielisten sivistyspalveluiden yhteistyönä alueellisesti samankaltaisella ohjelmalla. Messujen tarkempi ohjelma löytyy osoitteesta 8. Varhaiskasvatuksen ja koululaisten iltapäivätoiminnan asiakasmaksuihin ja niiden porrastukseen palataan kun hallituksen linjaukset ja sen vaikutukset ovat tiedossa. Asia valmistellaan sen jälkeen päätöksentekoon viivyttelemättä. Tehdään myös IVAselvitys maksujen korottamisen vaikutuksista. Sito/Tossavainen, Toivonen, Högström Sito vastaa: Suomenkielinen opetus/toivonen: Espoon kaupunginhallitus on päättänyt iltapäivätoiminnasta perittävistä asiakasmaksuista. Päätöksenteossa hyödynnettiin tehtyä IVA-selvitystä alkaen kokoaikaisesta iltapäivätoiminnasta peritään asiakasmaksuna 140 euroa kuukaudessa ja osa-aikaisesta iltapäivätoiminnasta 80 euroa kuukaudessa. Kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ( ) ja Nämnden Svenska Rum ( ) ovat päättäneet perusopetuksen iltapäivätoiminnan palveluntuottajien avustusten muuttamisesta. Asiakasmaksutulon kasvaessa palveluntuottajille maksettavan avustuksen määrää on alennettu samassa suhteessa. Suomenkielinen varhaiskasvatus/tossavainen/mattila/peltonen: Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on hyväksytty Se tulee voimaan Esitys Espoon asiakasmaksuista käsitellään opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa ja Svenska rum-lautakunnassa Kaupunginhallituksessa se on Kesällä 2016 tehtyä vaikutusten arviointia on päivitetty, vaikutuksia on arvioitu erityisesti ihmisvaikutusten näkökulmasta. Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa ei ole maksullista koululaisten iltapäivätoimintaa. Koululaiset voivat käydä asukaspuistoissa, siellä heille on tarjolla maksullinen välipala. Välipalan hinnan määrittelee ruokapalvelut. Syksyllä 2016 asukaspuistoissa kävi keskimäärin 457 koululaista/toimintapäivä. Ruotsinkieliset sivistyspalvelut/högström/suihkonen: Ruotsinkieliset sivistyspalvelut yhtyy suomenkielisen opetuksen ja suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikköjen vastauksiin. 9. Selvitetään tasa-arvorahan osittaisen leikkaantumisen vaikutuksia ja taataan riittävät mahdollisuudet tukea ns. tasa-arvokouluja jatkossa. Tarve huomioidaan lisätalousarvioiden yhteydessä. Arvokas-pedagogiikasta ei luovuta. Sito: Toivonen Sito vastaa: Nurmi Sivistystoimi valmistelee tarvittaessa lisätalousarvioon ehdotuksen huomioiden myönnetyn opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän valtionavustuksen vaikutukset. Arvokas -koulutukset jatkuvat vuoden 2017 ajan. Uusi tasa-arvoraha, jota nyt voi kohdentaa opettajien ja avustajien palkaamiseen on haettavana. 10 Selvitetään mikä on vaikutus kokonaiskustannuksiin, jos vanhemmille tarjotaan varhaiskasvatuksessa asiakasmaksujen alennusta lapsen ollessa kesäaikaan kotihoidossa, ja henkilökunta voisi pitää vapaammin lomia palkattomia vapaita. Sito Tossavainen, Högström

3 Liite 2 3 (16) Sito vastaa: Suomenkielinen varhaiskasvatus/tossavainen, Mattila, Peltonen Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä vähenee kesäaikana merkittävästi lasten varhaiskasvatuksen päättymisestä johtuen. Toukokuusta kesäkuuhun vähenemä on noin lasta ja heinäkuussa varhaiskasvatuksessa on noin lasta vähemmän kuin toukokuussa. Lisäksi varhaiskasvatuksen tarve vähenee lomien vuoksi siten, että esimerkiksi heinäkuussa 2016 kunnan itse tuottamassa varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatusta tarvitsi vanhempien ennakkoilmoituksen mukaan noin lasta eli 28 % varhaiskasvatuksessa olevista lapsista. Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa jo nykyisin edellytetään ja on mahdollista, että työntekijät, joilla on täydet lomaoikeudet, ovat lomalla vähintään viisi viikkoa kesäaikana. Lomien keskittäminen kesäaikaan, kun lapsiakin on vähemmän, tehostaa toimintaa ja sillä huolehditaan siitä, että muun toimintavuoden aikana vakinainen henkilöstö on työssä ja henkilöstön vuosilomista johtuva sijaistarve on vähäisempi. Näistä järjestelyistä huolimatta kesäaikana toimipaikkojen käyttöasteet ovat merkittävästi alhaisempia kuin muuna aikana. Lapsille on ennalta ilmoitettujen lomien lisäksi muita poissaoloja, mutta henkilöstöä on varattu ennalta ilmoitetun tarpeen mukaisena. Henkilöstölle tarjotaan mahdollisuus pitää palkatonta vapaata tai lisää lomaa, kun tieto lasten lisälomista saadaan. Tällä hetkellä asiakasmaksuja ei peritä heinäkuulta, mikäli lapsi on aloittanut varhaiskasvatuksessa viimeistään edellisen vuoden syyskuussa. Maksua ei peritä, vaikka lapsi olisi koko heinäkuun varhaiskasvatuksessa. Tällöin hyödyn saavat myös perheet, joiden loma sijoittuu muille kuukausille. Lisäksi, jos lapsi on poissa koko kuukauden mihin aikaan vuodesta tahansa, peritään puolet asiakasmaksusta. Suurin osa lapsista on jo nykyisin lomalla kesäaikana vähintään yhden kuukauden. Asiakasmaksujen alentaminen kesäajan poissaoloista johtuen hyödyntää perheitä, joiden työ mahdollistaa kuukautta pidempien lomien kohdentamisen kesäaikaan. Kaikissa työtehtävissä tämä ei ole mahdollista ja sen vuoksi menettely olisi perheiden kannalta epätasa-arvoinen. Asiakasmaksujen alentamisella kustannussäästöjä syntyisi, mikäli henkilöstö pitäisi laajaalaisesti palkattomia vapaita. Palkattomien vapaiden tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Henkilöstön yleistä kiinnostusta niiden pitämiseen ei ole kartoitettu eikä myöskään ole tiedossa, kuinka paljon palkattomia vapaita pidetään ns. säästösyistä eli niitä myönnetään, kun tiedossa on, että lapsia on jonakin ajankohtana tavanomaista vähemmän varhaiskasvatuksessa. Asiakasmaksujen alentaminen toisi lisätyötä poissaolojen ennakkoselvittelyyn, toteutumisen seurantaan sekä asiakasmaksuasioista vastaavalle henkilöstölle. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulainsäädäntöä on uudistettu. Uudesta voimaan tulevassa laissa varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta ei ole muutoksia aikaisempaan lainsäädäntöön verrattuna poissaoloajoilta perittävien maksujen määräytymiseen eikä myöskään kuukausien määrään, joilta maksu peritään.

4 Liite 2 4 (16) Lakiin tuli uutena asiana mahdollisuus periä maksu peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuspaikasta: mom: Jos lapsen huoltajat varaavat lapselle varhaiskasvatuspaikan lomansa ajaksi eivätkä peruuta sitä, voidaan peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuspaikasta periä puolet tämän lain mukaan määräytyvästä kuukausimaksusta. Vaikka perheen tulot olisivat niin pienet, ettei lapselle ole määrätty kuukausimaksua, voidaan tässä momentissa tarkoitetulla tavalla käyttämättä jätetystä varhaiskasvatuksesta kuitenkin periä puolet 7 :n mukaisesta pienimmästä perittävästä maksusta. Uudet maksuperuste-esitykset on valmistelu toimielimille (ks. kohta 8). Toimielimille esitetään, että Espoossa otetaan käyttöön 10 :n mukainen mahdollisuus periä asiakasmaksu loma-aikana peruttamatta jätetystä varhaiskasvatuspaikasta. Tavoitteena on estää sitä, että perheet varaavat lapselle varhaiskasvatuspaikan kesäloman ajaksi, mutta eivät peruuta sitä, vaikka eivät käytäkään paikkaa. Tästä aiheutuu taloudellisia menetyksiä, koska esimerkiksi henkilöstö joudutaan mitoittamaan sen mukaan kuin lapsia on ilmoitettu varhaiskasvatukseen. Kesäajan maksuihin ei esitetä muita muutoksia. Ruotsinkieliset sivistyspalvelut /Högstöm/Suihkonen: Ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä vähenee kesäkuussa varsinkin juhannuksen jälkeen ja heinäkuussa se on huomattavasti alhaisempi kuin muina kuukausina. Vakinaisen henkilöstön lomat on pyritty keskittämään kesäaikaan. Henkilöstön korkeahkon epäpätevyysasteen (n. 35 %) vuoksi määräaikaisen henkilöstön määrä on suuri ja heidän lomaoikeutensa vaihtelee. Siten monet heistä työskentelevät heinäkuussa loma-ajan päivystävässä yksikössä. Loma-ajan hoitoon varataan henkilöstöä huoltajien ilmoitusten mukaan, mutta ilmoitettujen ja ilmoittamattomien poissaolojen vuoksi loma-ajan toiminnassa käyttöaste on pääsääntöisesti ollut alhaisempi kuin mitä sen on suunnitteluvaiheessa oletettu olevan. Muilta osin ruotsinkieliset sivistyspalvelut yhtyy suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vastaukseen. 10. Esteettömyysohjelma tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi vuoden 2016 aikana ja sen toimeenpano aloitetaan yhteistyössä toimialojen kesken (tyt, sotet). 11. Selvitetään maahanmuuttajien tulkkauspalvelujen tarvetta ja se missä tilanteissa oma perheenjäsen tai tuttava voi toimia tulkkina. Sotet, Sito/Toivonen, Tossavainen, Högström, Tommila, Merra Sito vastaa: Suomenkielinen opetus: Kauber/Nurmi Hallintolaki (434/2003) määrää seuraavaa: 6 Hallinnon oikeusperiaatteet Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. 7 Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus Asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti.

5 Liite 2 5 (16) 26 Tulkitseminen ja kääntäminen Viranomaisen on järjestettävä tulkitseminen ja kääntäminen asiassa, joka voi tulla vireille viranomaisen aloitteesta, jos: 1) romani- tai viittomakieltä taikka muuta kieltä käyttävä asianosainen ei osaa viranomaisessa käytettävää suomen tai ruotsin kieltä; tai 2) asianosainen ei vammaisuuden tai sairauden perusteella voi tulla ymmärretyksi. Asia voidaan tulkita tai kääntää sellaiselle kielelle, jota asianosaisen voidaan todeta asian laatuun nähden riittävästi ymmärtävän. Asian selvittämiseksi tai asianosaisen oikeuksien turvaamiseksi viranomainen voi huolehtia tulkitsemisesta ja kääntämisestä muussakin kuin 1 momentissa tarkoitetussa asiassa. 65 Tulkin ja kääntäjän esteellisyys Tulkkina tai kääntäjänä ei saa käyttää henkilöä, joka on sellaisessa suhteessa asianosaiseen tai asiaan, että hänen luotettavuutensa voi tästä syystä vaarantua. Perusopetuksen osalta tämä tarkoittaa: - perheenjäsen tai tuttu voi toimia tulkkina, jos asia tulee vireille huoltajan aloitteesta, tulkkina toimivan henkilön esteellisyys on varmistettu sekä molemmilta huoltajilta on erikseen heidän omalla kielellään varmistettu, että kyseisen henkilön käyttö tulkkina sopii heille. Suomenkielinen varhaiskasvatus: Tossavainen, Mattila, Peltonen: Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa tulkkipalveluja käytetään tarpeen mukaan esimerkiksi lapsen varhaiskasvatuksen alkaessa ja vanhempien ja työntekijöiden välisissä varhaiskasvatus- ja esiopetuskeskusteluissa, joita pidetään 1-2 kertaa toimintavuodessa. Vuonna 2016 tulkkauspalveluihin käytettiin euroa. Oma perheenjäsen tai tuttava voi toimia tulkkina erilaisissa tiedottamiseen liittyvissä tilanteissa. Lapsen käyttämistä tulkkina ei suositella, se on perheen kannalta epäeettistä. Kasvatuskeskusteluissa voidaan käsitellä luottamuksellisia ja arkaluonteisia asioita. Sen vuoksi niissä tulee aina käyttää ulkopuolista tulkkia. Tällöin huolehditaan vaitiolovelvollisuuden toteutumisesta ja myös siitä, että tulkkaus on asianmukaista. Ruotsinkieliset sivistyspalvelut/högström: Hallintolain määräykset ohjaavat tulkin käyttämistä tulosyksikön palveluissa. Ruotsinkielisissä palveluissa tulkkipalveluiden käyttäminen on kuitenkin usein haasteellista, koska kaupungin sopimustoimittaja ei pysty toimittamaan tulkkeja, jotka kääntävät ruotsinkielestä. Kulttuuripalvelut/Tommila: Tulkkien käytön tarve on hyvin satunnaista. Tulkkipalvelua käytetään tarvittaessa. Liikunta-ja nuorisopalvelut/merra Liikunta-ja nuorisopalveluissa tulkkien käytön tarve on korkeintaan satunnaista. Jatkuvaa tarvetta ei ole ilmennyt. 12. Selvitetään maahanmuuttajaryhmien mahdollisuutta aktivoitua itse oman kielensä opetuksessa. Sito/Toivonen, Tossavainen, Högström Sito vastaa: Suomenkielinen opetus/kauber, Nurmi

6 Liite 2 6 (16) Perusopetuslain 11 :ssä on säädetty perusopetuksen oppimäärän sisällöstä. Oppilaalle voidaan antaa opetusta muissakin aineissa sen mukaan kuin opetussuunnitelmassa määrätään. Näiden aineiden opiskelu voi olla oppilaalle osittain tai kokonaan vapaaehtoista tai valinnaista. Perusopetuslain 12 :n mukaan äidinkielenä opetetaan oppilaan opetuskielen mukaisesti suomen, ruotsin tai saamen kieltä. Äidinkielenä voidaan huoltajan valinnan mukaan opettaa myös romanikieltä, viittomakieltä tai muuta kieltä. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (POPS 2014): Monikielisten oppilaiden opetuksessa erityisenä tavoitteena on tukea oppilaiden monikielisyyttä sekä identiteetin ja itsetunnon kehittymistä. Monikielisiä oppilaita rohkaistaan käyttämään osaamiaan kieliä monipuolisesti eri oppiaineiden tunneilla ja muussa koulun toiminnassa. Näin oman äidinkielen oppiminen ja käyttö tukevat eri oppiaineiden sisällön omaksumista ja oppilas oppii viestimään koulun oppiainesisällöistä myös omalla äidinkielellään. Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Oppilaille pyritään tarjoamaan oppilaan oman äidinkielen opetusta. Perusopetusta täydentävän oppilaan oman äidinkielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi on kuvattu POPS 2014 liitteessä 3. Opetusministeriö on antanut asetuksen vieraskielisten sekä saamenkielisten ja romanikielisten oppilaiden täydentävään opetukseen perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa myönnettävän valtionavustuksen perusteista (1777/2009). Ko. asetuksessa määritellään muun muassa vieraskielisten oppilaiden oman äidinkielen opetuksen tukemisen valtionavustus. Valtionavustusta voivat hakea kunnat sekä rekisteröidyt yhteisöt tai säätiöt, jolla on perusopetuslain (628/1998) 7 :n mukainen opetuksen järjestämislupa perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen järjestämiseen taikka lukiolain (629/1998) 3 :n mukainen koulutuksen järjestämislupa lukiokoulutuksen järjestämiseen. Jos maahanmuuttajaryhmät itse opettaisivat omaa kieltä, niin - heillä ei ole velvollisuutta noudattaa perusopetuksen opetussuunnitelmaa, opetuksen sisältöä ei valvo kukaan - > poliittisen propagandan riski, radikalisoitumisen riski - heillä ei ole ei velvollisuutta palkata koulutettuja opettajia -> vaikuttaa opetukseen tasoon. Tutkimusten mukaan luku- ja kirjoitustaito sekä tekstitaidot (eli taito lukea ja kirjoittaa sekä analysoida kieltä) omalla äidinkielellä ja ovat tärkeitä tekijöitä menestyksekkään suomen luku- ja kirjoitustaidon sekä tekstitaitojen kannalta (Cummins 2000, 23) -< puutteellinen oman äidinkielen taito johtaa puutteelliseen suomen kielen hallintaan -> erityisen tuen tarve kasvaa ja kustannukset nousevat Suomenkielinen varhaiskasvatus/tossavainen, Mattila, Peltonen Varhaiskasvatuksessa ei ole velvoitetta järjestää vieraskielisille lapsille oman äidinkielen opetusta. Vaikka oman äidinkielen opetukseen ei velvoiteta, varhaiskasvatusyksiköissä voitaisiin järjestää maahanmuuttajaryhmien kanssa yhteistyössä esimerkiksi satutuokioita omalla äidinkielillä etenkin tilanteissa, joissa varhaiskasvatuksen toimipaikassa on useita samaa kieltä puhuvia lapsia. Tuokiolla mukana tulee aina olla toimipaikan kasvatusvastuullista henkilöstöä. Ruotsinkieliset sivistyspalvelut/ Högström:

7 Liite 2 7 (16) Espoon sisäisen työnjaon mukaisesti suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö vastaa oppilaiden oman äidinkielen opetuksen järjestämisestä. Opetus tapahtuu yhteisissä opetusryhmissä koulun opetuskielestä riippumatta. Suomenkielisen opetuksen ja suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksiköiden selvitykset soveltuvat myös ruotsinkieliselle puolelle. 13. Selvitetään Espoossa vesihuollon kunnallistekniikan ulkopuolella olevat alueet ja käydään läpi niiden kunnallistekniikan rakentamisen kiireellisyysjärjestys. Priorisoidaan Mustanpurontien alue kiireelliseksi kunnallistekniikan selvityskohteeksi. Ennen kunnallistekniikan valmistumista kaupunki huolehtii siitä, että Mustanpurontien asukkaat saavat puhdasta käyttövettä. TYT 14. Espoo kehittää ja vahvistaa ruotsinkielisen sektorin edellytyksiä osallistua maahanmuuttajien integraatioon, niin että ruotsinkielinen integraatio on Espoossa mahdollinen. Sito/Högström Sito vastaa: Ruotsinkielistä integraatiota toivovien ja ruotsinkielisten palveluiden käyttävien maahanmuuttajien määrä on kasvussa vaikka se on toistaiseksi suhteellisen pieni. Pieni määrä edellyttää räätälöityjä ratkaisuja. Edellytysten parantamiseen, koordinointiin ja palveluiden kehittämiseen tarvitaan asiantuntevaa henkilöstöä, minkä vuoksi ruotsinkieliset sivistyspalvelut esitti henkilöstösuunnitelmassaan vuodelle 2017 uutta asiantuntijan tointa, jota ei hyväksytty. Ruotsinkieliset sivistyspalvelut tarjoaa jo nyt ruotsi toisena kielenäopetusta ja tarpeen mukaan valmistavaa opetusta. 15. Sosiaali- ja terveystoimi raportoi ruotsinkielisten palveluiden toimivuudesta ja kehittämisestä sekä siitä, miten on suunniteltu, että ruotsinkielisiä palveluita kehitetään samanaikaisesti ja samoin perustein kuin suomenkielisiä. Sotet 16. Hankitaan kalustamista kustannustehokkaammin. Kaikki toimialat, Hankintapalvelut Sito/Hovinen Sito vastaa: Hovinen Sivistystoimen käytössä on noin huoneistoneliömetriä toimitiloja, joiden tehokas, monipuolinen ja ergonominen käyttö edellyttää riittävää ja tarkoituksenmukaista kalustusta. Kalusteiden hankinta, kuten kaupungin kaikki hankinnat, kilpailutetaan määräajoin. Uudet kalusteet tilataan valmiiksi kilpailutetuilta toimittajilta. Nykyiset kalusteiden hankintapuitesopimukset ovat voimassa vuoden 2016 loppuun asti. Sopimusten mukaisesti järjestetään ns. minikilpailutus sopimustoimittajien välillä, kun hankinnan arvo ylittää euroa. Myös pienemmät hankinnat voidaan minikilpailuttaa. Tämä järjestely turvaa sen, ettei kalusteista makseta ylihintaa. Julkitilojen kalusteiden tulee olla sopivia käyttötarkoitukseensa ja erilaisille ihmisille sekä kestäviä ja ergonomisia. Valinnat tarjousten kesken tehdään ns. kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Tällöin voidaan ensihankintahinnan lisäksi ottaa huomioon tarjoajien toisistaan poikkeavien kalusteiden sopivuus kokonaisuuteen ja käyttötarkoitukseen sekä kalusteiden ergonomia ja arvioida niiden rakenteellista kestävyyttä eli missä ajassa tarjoajan kalusteet muuttuvat romuksi ja jätteeksi. Varsinkin oppimisympäristöillä on pedagoginen ja eettinen tehtävä ja niiden hankinnoissa on siksi perusteltua ottaa huomioon näkyvällä tavalla kestävän kehityksen arvoja.

8 Liite 2 8 (16) Sivistystoimella on käytettävissään oma kalustonkunnostuksen verstas ja henkilökunta. Puisia oppilaspöytiä hiotaan ja lakataan useita kertoja ja oppilastuoleihin vaihdetaan uusia istuimia ja selkänojia. Kestävien ja kunnostettavissa olevien kalusteiden ensihankintahinta saattaa olla lyhytikäisten ja korjauskelvottomien kalusteiden hankintahintaa suurempi, mutta niiden elinkaarikustannus on kunnostettavuuden ja pitkäikäisyyden johdosta pienempi. Sivistystoimi myös kierrättää kunnostettuja vanhoja kalusteita toimipisteistä toiseen mikä vähentää tarvittavien uusien kalusteiden määrää. Silloin hankintakustannus muodostuu pääasiassa kunnostuksesta ja kuljetuksesta. Kalustonkunnostuksen työpisteessä valmistetaan lisäksi itse pieni määrä erikoiskalusteita niitä tarvitseville silloin kun markkinoilla ei ole tarjota tarkoitukseen sopivia valmiita ratkaisuja. 17. Omaishoidontuen kriteerit ja kattavuus tarkistetaan sosiaali- ja terveyslautakunnassa vastaamaan tarkistettuja kriteerejä. Mahdolliset määrärahalisäykset tehdään seurantaraportti 1:n kohdalla, kun tammi-kesäkuun määrärahojen riittävyys on selvillä. Sotet 18. Selvitetään ensi vuoden aikana Espoon oma malli kaksikielisestä/pohjoismaisesta koulusta. Sito/Toivonen, Högström Sito vastaa: Selvitys on menossa, kuvataan olemassa olevaa kaksikielistä, kielikylpy- ja vieraskielistä opetusta selvityksen pohjaksi. Selvitys Espoolaisesta kaksikielisestä (pohjoismaisesta) koulusta Espoossa on vankka kokemus ruotsinkielisestä kielikylpy opetuksesta sekä kaksikielisestä (suomi-englanti) ja vieraskielisestä (englanti) opetuksesta yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Lisäksi yleisopetuksessa on opetettu painotettua ranskaa. Opetusta on annettu suomenkielisen ja ruotsinkielisen yleisopetuksen rinnalla. Katsomme, että tälle kielenopetuksen osaamisen ja kokemuksen pohjalle tulisi rakentaa myös Espoon oma malli kaksikielisestä/pohjoismaisesta koulusta. Espoon tulee tarjota laadukasta koulutusta espoolaisille oppilaille. Tämän takia katsomme, että espoolaisen mallin tulisi olla nimenomaan kaksikielinen tai paremminkin monikielinen ja -kulttuurinen kielikoulumalli ei pohjoismainen koulu. Espoolaisessa mallissa tulisi varmistaa molemman kansalliskielemme ja -kulttuurimme vahva kehittyminen sekä espoolaisten uusien kieli- ja kulttuuriryhmien huomioiminen. Ehdotus espoolaiseksi kielikoulumalliksi Ehdotamme, että kehitämme espoolaisen kielikoulumallin, jossa suomen- ja ruotsinkieliset päiväkodit ja koulut luovat pohjan monikieliselle ja kulttuuriselle oppimiskulttuurille ja - ympäristölle. Espoossa on ollut kehitteillä oma malli kaksi-/monikielisestä koulusta. Leppävaaraan rakennetaan Monikko -oppimiskeskus, jossa saman katon alla toimivat suomenkielinen peruskoulu (luokat 1-9), suomenkielinen päiväkoti, ruotsinkielinen alakoulu (luokat 1-6) ja ruotsinkielinen päiväkoti. Lisäksi koulun tiloja tulee käyttämään muut ns. Ulkopuoliset toimijat. Tämä edellyttää jo suunnitteluvaiheessa eri toimijoiden ja toimintojen huomioimista. Mallin toteuttamiseksi kootaan työryhmä, johon kuuluu Sukon, Suvan ja Svebin edustajat, yksiköiden tulevat johtajat sekä tila- ja alueiden hankesuunnittelijoita.

9 Liite 2 9 (16) Työryhmään täydennetään käyttäjillä, huoltajilla ja ns. ulkopuolisilla käyttäjillä. Työryhmän tehtävänä on luoda kielikoulumalli, jossa oppilaat kasvavat monikulttuurisessa ja kielellisessä ympäristössä ja oppivat kielitietoisiksi oman äidinkielen sekä muiden kielien ja kulttuurien osaajiksi. Työryhmä suunnittelee ja kehittää tulevan oppimiskeskuksen/koulun toimintakulttuuria, johtamista, toimintaa ja oppimisympäristöä vastaamaan tähän tavoitteeseen. Voimme puhua ns. Yhteisöllisyyden kehistä: Fyysinen, toiminnallinen, sosiaalinen ja yhteiskunnallinen aspekti, jotka kaikki tulee ottaa huomioon Monikkoa suunnitellessa. Jokaiselle yksiköllä tulee olemaan oma henkilökunta, johto ja kotiluokat, millä pyritään takaamaan kummankin kielen (suomi, ruotsi) vahva säilyminen ja kehittyminen. Koulun yhteiset tilat; aineluokat, juhlasali, henkilökunnan tilat, ruokala jne. rakennetaan yhteisiksi ja kulku eri yksiköiden välillä joustavaksi. Tällä pyritään hyödyntämään eri kieliryhmien kielelliset ja kulttuuriset vahvuudet ja mahdollistamaan monipuoliset ja kielelliset oppimismahdollisuudet kaikille oppilaille. Toimintakulttuuria ja -mallia kehitetään koulussa siten, että se tukee suomenkielisten ja ruotsinkielisten oppilaiden ja henkilökunnan yhteistyötä ja-kehittämistä ja oppimista. Yksiköihin valitut johtajat ovat kaksikielisiä ja uutta henkilökuntaa rekrytoidessa monipuoliseen kielitaitoon pyritään kiinnittämään huomiota. Malli tarjoaa myös mahdollisuuden kehittää oppimisympäristöjä ja -käytänteitä siten, että oppilaat oppivat uuden opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot ja että heidän kielitietoisuus kehittyy luontevasti tällaisessa ympäristössä. Malli mahdollistaa myös esimerkiksi henkilökunnan joustavan työskentelyn yhdessä ja ristiin, oppilasvaihdot, yhteiset juhlat, opetuskokeilut ja resurssien tehokkaan käytön yli kielirajojen. Taustaa: Espoon kaksikielinen, kielikylpy ja vieraskielinen opetus Jokainen kielen opetusmalli Espoossa on alkanut huoltajien halusta taata lapsilleen vahva kielitaito ja tarpeesta kehittää kielipainotteista opetusta. Alla lyhyt kuvaus erilaisista kielipainotuksista Espoossa: (Ruotsin kielen) kielikylpyopetus Kielikylpyopetuksessa käytetään kanadalaista varhaista täydellistä kielikylpypedagogiaa. Varhaisessa kielikylpymenetelmässä kieltä käytetään opetuksen välineenä ja tavoitteena on toiminnallinen kaksikielisyys. Kielikylpyopetuksessa noudatetaan Suomen perusopetuksen opetussuunnitelmaa ja opetus tapahtuu alkuopetuksessa kokonaan ruotsinkielellä lukuun ottamatta muutamaa äidinkielentuntia viikossa. Suomenkielisen opetuksen määrä lisääntyy vähitellen niin, että peruskoulun ylemmille luokille tultaessa noin puolet opetuksesta on suomen kielellä, puolet kielikylpykielellä. Tällä pyritään takaamaan oman äidinkielen hyvä oppiminen ja ruotsin kielen toiminnallinen osaaminen. Kielikylpyopetus on tarkoitettu Espoossa asuville suomenkielisille lapsille. Kielikylpyyn valittavilta oppilailta edellytetään vuoden kokemusta ruotsinkielisestä kielikylpypäiväkodista ja hyviä kouluvalmiustaitoja. Espoossa ruotsin kielikylpyopetusta annetaan kolmessa alakoulussa ja kahdessa yläkoulussa. Kaksikielinen opetus (suomi-englanti, entinen englannin kielen kielikylpyopetus) Suomen kansainvälistyessä 90-luvulla ruotsin kielen kielikylpyopetuksen rinnalle nousi tarve myös painotetulle englannin kielen kielikylpyopetukselle. Tällöin aloitettiin

10 Liite 2 10 (16) englanninkielinen kielikylpyopetus Espoossa (1996). Nimitys muuttui myöhemmin opetushallituksen määräyksestä kaksikieliseksi opetukseksi. Espoossa ruotsin kielen kielikylpyopetus ja englannin kielen kaksikielinen opetus toteutetaan samalla tavoin, ainoastaan opetuskieli on eri. Myös kaksikielisessä opetuksessa käytetään kanadalaista varhaista täydellistä kielikylpypedagogiaa ja tavoitteena on toiminnallinen kaksikielisyys. Kaksikielisessä opetuksessa noudatetaan Suomen perusopetuksen opetussuunnitelmaa ja opetus tapahtuu alkuopetuksessa kokonaan englanninkielellä lukuun ottamatta muutamaa äidinkielentuntia viikossa. Koulussa suomenkielisen opetuksen määrä lisääntyy vähitellen niin, että peruskoulun ylemmille luokille tultaessa noin puolet opetuksesta on suomen kielellä, puolet englannin kielellä. Tällä pyritään takaamaan oman äidinkielen hyvä oppiminen ja englannin kielen toiminnallinen osaaminen. Kaksikielinen opetus on tarkoitettu Espoossa asuville suomenkielisille lapsille. Kaksikieliseen opetukseen valittavilta oppilailta edellytetään englanninkielen taitoa ja hyviä kouluvalmiustaitoja. Espoossa kaksikielistä opetusta annetaan tällä hetkellä neljässä alakoulussa ja kolmessa yläkoulussa. Vieraskielinen (englanti) opetus Suomen kansainvälistyessä 90-luvulla tarvittiin myös kokonaan englanninkielistä opetusta englanninkielisille lapsille ja ulkomailta koulusta Suomeen palaaville suomalaisille lapsille. Espoo halusi tarjota näille espoolaisille lapsille mahdollisuuden jatkaa opiskelua kokonaan englannin kielellä. Aluksi oppilaiden enemmistö olikin ulkomailta Suomeen palaavien perheiden lapsia, mutta vuosien kuluessa englanninkielisten suomea osaamattomien lasten osuus on koko ajan kasvanut. Englanninkielisessä opetuksessa noudatetaan pääosin Suomen opetussuunnitelmaa täydennettynä kansainvälisillä osioilla. Opetus on kokonaan englanninkielistä ja sopii siksi myös suomen kieltä taitamattomille. Englanninkielinen opetus on tarkoitettu Espoossa asuville englantia sujuvasti osaaville lapsille. Englanninkieliseen opetukseen valittavilta lapsilta vaaditaan äidinkielenomaista englanninkielen taitoa. Englanninkielistä opetusta annetaan Espoo International schoolissa. Kielikylpy ja kaksikielisen opetuksen kysyntä ja tarjonta vastaavat toisiaan Espoossa, mutta englanninkieliselle opetukselle olisi enemmän kysyntää kuin oppilaita voidaan ottaa. Tämä johtunee Espoon englanninkielisen opetuksen maksuttomuudesta. Yllämainittujen espoolaisten kielikoulujen lisäksi Suomessa toimii sekä yksityisiä että valtion omistamia kielikouluja. Tällaisia kouluja ovat venäläinen, ranskalainen ja saksalainen koulu sekä Helsinki International School (HIS). Pääsääntöisesti nämä koulut ovat valtion tukemia, kaksikielisiä ja oppilaansa erityisin kriteerein valitsevia kouluja, jotka ainakin osittain noudattavat suomalaista opetussuunnitelmaa lukuunottamatta Helsinki International School:ia. HSI noudattaa kansainvälistä IB-ohjelmaa ja opetus on maksullista, mikä lisää kysyntää Espoon maksuttomalle kansainväliselle opetukselle (EIS). Nämä koulut tarjoavat opetusta pienelle valikoidulle oppilasjoukolle eivätkä täten suoraan sovi espoolaiseksi kielikoulumalliksi. 19. Rakennuslupaprosessit

11 Liite 2 11 (16) Kaupunkisuunnittelussa lisätään ulkopuolisten suunnittelupalveluiden käyttöä omien resurssien lisänä kaavoitustavoitteen saavuttamisen varmistamiseksi. Käynnistetään rakennusvalvonnan toimintatapojen kehittäminen, jonka tavoitteena on parantaa asiakastulosta ja lupien läpimenoaikaa sekä varmistaa yhtenäiset tulkinnat. Palvelun ja läpimenoaikojen kehittymisestä raportoidaan rakennuslautakunnalle. Täydennysrakentamista lisätään suunnitelmallisesti. Taloyhtiöiden ja muiden rakentajien neuvontaan varataan riittävät resurssit. Täydennysrakentamisen edistymisestä raportoidaan kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaokselle. Asukas- ja asiakaslähtöisyys nostetaan tärkeimmäksi rakennusvalvontakeskuksen tulosmittariksi. TYT 20. Noudatetaan pientaloprojektin mukaista suunnitelmaa pientalotonttien määrän lisäämiseksi. TYT 21. Seurataan vanhuspalvelujen ympärivuorokautisen hoidon järjestymistä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat. Sotet 22. Seurataan neuvoloiden, koulujen ja opiskelijaterveydenhuollon terveydenhoitajien sekä nuorten mielenterveyspalveluiden määrän riittävyyttä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä. Sotet 23. Seurataan vammaispalvelujen riittävyyttä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat. Sotet 24. Laaditaan suunnitelma aluepysäköintikiellon korvaavaksi järjestelmäksi. Suunnitelmassa kiinnitetään huomiota erityisesti toteutuksen kokonaistaloudellisuuteen. Suunnitelma tuodaan vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla kaupunkisuunnittelu- ja teknisen lautakunnan päätettäväksi. TYT 25. Asetetaan koulu- ja päiväkotirakennushankkeille hankekohtainen kustannuskatto. TYT 26. Päivitetään koulujen ja päiväkotien suunnitteluohje siten, että siirrytään selvästi nykyistä vahvemmin tilojen standardisointiin. Sito, Tilapalvelut/Hovinen Sito vastaa: Hovinen Päiväkotien suunnitteluohje: Sivistystoimen käytössä on huomattava määrä toiminnallisesti ja taloudellisesti epätarkoituksenmukaisia varhaiskasvatuksen tiloja, joiden korvaaminen tarkoituksenmukaisilla ja ajanmukaisilla tiloilla on edellytys toiminnan ja talouden tehostamiselle. Voimassa olevalla päiväkotien suunnitteluohjeella on jo standardisoitu yksikkökoot, henkilökunta ja sen tilat, mallitilaohjelma, ryhmäkokoihin perustuvat tilakohtaiset mitoitukset, pihojen mitoitukset sekä toiminnan edellyttämät kiinteät kalusteet ja varusteet. Lisäksi noudatetaan voimassa olevia teknisiä standardeja. Uusin suunnitteluohje testaa, miten toiminta on järjestettävissä aikaisempaa pienemmällä tilakohtaisella mitoituksella.

12 Liite 2 12 (16) Päiväkotien rakentamiseen asemakaavoilla varatut rakennuspaikat eroavat huomattavan paljon toisistaan rakennettavuudeltaan, muodoltaan, liikenteen järjestämisen kannalta, liikenteen melulta ja hiukkasilta suojaamisen tarpeen kannalta sekä ympäristöönsä sopeutumisen keinovalikoiman kannalta. Näin ollen on tarkoituksenmukaista toteuttaa toiset päiväkodit yksi- ja toiset kaksikerroksisina. Osa uusista päiväkodeista kannattaa toteuttaa koulurakennusten yhteyteen, jolloin tilaratkaisut voivat perustellusti poiketa itsenäisistä päiväkotirakennuksista esimerkiksi henkilökunnan tilojen, keittiö- ja huoltoratkaisujen osalta. Koulujen suunnitteluohje: Espoossa on siirrytty vuonna 1977 kansakoulu-kansalaiskoulu-oppikoulujärjestelmästä nykyiseen peruskoulujärjestelmään alakouluineen (esiopetus ja luokat 1-6) ja yläkouluineen (luokat 7-9 ja lisäopetus). Osa olevan kouluverkon kouluista toimii alakouluina, osa yläkouluina, osa yhtenäisinä peruskouluina, osa yläkoulun ja lukion yhdistelminä. Ennen vuotta 1950 rakennettuja edelleen koulukäytössä olevia rakennuksia on kuusi ja luvulla rakennettuja yhdeksäntoista luvun koulurakennuksia on kolmetoista, luvun kymmenen ja 1980-luvun kaksikymmentä. Vanhoissa koulurakennuksissa näkyy vielä valtion harjoittama ohjaus ja standardointi. Vielä 1980-luvulla koulujen tilat olivat hyvinsamanlaiset, mutta rakennuspaikka, rakentamisen tapa ja koulun koko toivat eroja koulujen välille. Vanhojen koulujen tilat eivät usein enää sellaisenaan vastaa nykyisen opetuksen tarpeita. Vuosien kuluessa on edellytetty uusia toimintamuotoja, kuten oppilaiden erityinen tuki, monipuolinen oppilashuolto, esiopetus ja koululaisten iltapäivätoiminta. Näiden laajuus ja tilantarve riippuu koulun koosta ja luokka-asteista. Osassa kouluja on laajaa painotettua opetusta, joka edellyttää omia tiloja. Osa kouluista on alueen palvelukeskuksia, joissa on tilat kuntalaisten tarvitsemille palveluille, kuten liikuntatilat, nuorisotilat ja kirjastot. Tällaisen koulurakennuksen tilat mitoitetaan myös sen mukaan, mitä palvelutiloja alueelta puuttuu. Näin voidaan ottaa huomioon esimerkiksi eri liikuntamuodot ja kulttuuriharrastukset. Kaupunginosien tiivistyessä ja niiden asukasluvun kasvaessa olevia vanhoja kouluja on välttämättä laajennettava vastaamaan aikaisempaa suurempaa oppilasmäärää. Samalla on tilaisuus ja peruste ajanmukaistaa eri aikoina toteutettuja kouluja vastaamaan paremmin nykypäivän oppimiskäsityksiä, -tapoja, uusia alueellisia tarpeita sekä teknisiä standardeja. Kokonaan uusia kouluja tarvitaan pääasiassa vain uusille rakennettaville alueille, joten vain harvoin on mahdollisuuksia toteuttaa uusia oppimisympäristöjä ns. puhtaalta pöydältä. Uusissa kouluissa lähtökohtana on yleensä yhtenäinen peruskoulu. Valtakunnalliset opetussuunnitelmat uudistetaan noin kymmenen vuoden välein, mutta rakennukset ja tilat palvelevat oletettavasti esim. sadan vuoden ajan. Rakennusten ja tilojen tulee siten palvella sekä oman aikansa ihmis- ja oppimiskäsitystä että sallia tulevia käsitysten ja tapojen muutoksia. Valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteisiin pohjautuu Espoon oma kuntakohtainen opetussuunnitelma ja Espoo omaan kuntakohtaiseen opetussuunnitelmaan perustuu kunkin koulun oma koulukohtainen opetussuunnitelma. Opetuksen sisältö eri luokka-asteella perustuu lainsäädäntöön, joten koulun toiminnassa tarvittavat erilaiset opetustilat on mitoitettava kullekin eri kokoiselle ja erilaiselle koululle erikseen. Oppilaiden ikärakenne asettaa erilaisia vaatimuksia tiloille. Pienempi koulu

13 Liite 2 13 (16) tarvitsee pienemmät keittiö-, ruokailu- ja liikuntatilat tai hallinnon ja henkilökunnan tilat tai väestösuojan tai piha-alueen kuin suurempi koulu. Jokainen uudistettava koulurakennus on erilainen historiallisine lähtökohtineen, rajoituksineen, erilaisine rakennuspaikkoineen ja omine koulukohtaisine ja aluekohtaisine tarpeineen ja tavoitteineen. Koulusuunnitteluohje ei siksi voi tarjota samoja valmiita vastauksia ja standardeja sellaisenaan noudatettavaksi kaikissa kouluhankkeissa. Tilojen täysi standardointi johtaisi huomattavaan ylimitoitukseen eikä siksi olisi taloudellisesti kestävää. Tarpeenmukaiset tilaratkaisut ovat kouluhankkeissa one size fits all -ajattelua edullisempia. Päiväkodit ja koulut ovat rakennusliikkeiden rakentamia ja urakoitsijoilla on oikeus käyttää rakennusosina, kalusteina ja varusteina urakka-asiakirjojen puitteissa tuotteita, jotka tulevat heille edullisimmiksi. Julkisella toimijalla on vain vähän keinoja ja intressiä rajoittaa kilpailua ja ohjata rakentamista ja hankintoja yhden valmistajan monopoliksi. Koulusuunnitteluohjeen päivitystyö valmistuu vuoden 2017 alussa ja siinä määritellään opetussuunnitelman toimeenpanon edellyttämiä tilaratkaisuja, teoreettinen mallitilaohjelma, opetusryhmien kokoon perustuvat tilakohtaiset mitoitukset, kalustuksen ja varustuksen tilakohtaiset standardit sekä tietoteknisiä ja taloteknisiä standardeja hankekohtaisten ratkaisujen tueksi. Aikaisempaa enemmän kiinnitetään huomiota siihen, että tilaratkaisut ovat yleispäteviä ja joustavia edellä kuvatun toiminnan moninaisuuden tarpeisiin. Muunneltavuuden keinoin voidaan varautua sellaisiin muutoksiin koulun opetuksessa ja toimintamuodoissa, joita ei vielä ole näköpiirissä. Tilojen muunneltavuudesta huolehditaan teknisillä ratkaisuilla. 27. Tehdään selvitys, jonka tavoitteena on käyttää koulurahastoa vanhojen koulujen korjauksiin. Koulurahaston käyttöönotto tuodaan kaikkine vaihtoehtoineen ja kokonaistaloudellisine vaikutuksineen päätöksentekoon vuoden 2016 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Konserniesikunta 28. Päivitetään luonnonhoidon toimintamalli vuoden 2016 aikana vastaamaan metsälain muutoksia ja luonnonmonimuotoisuusohjelman toimenpiteitä. Toimintamalli tuodaan valtuuston päätettäväksi. TYT 29. Espoolaisten kulttuuritoimijoiden saamien valtionavustuksien leikkausten vaikutuksia toimintaedellytyksien säilymiseen selvitetään. Sito/Tommila Sito vastaa/tommila: Espoossa valtionosuutta saavien kulttuuriyhteisöjen osalta suurimmat leikkaukset kohdistuvat vuonna 2016 ammattiteattereihin. Kipeimmin muutokset tuntuvat lastenteattereissa, jossa leikkaukset kohdistuvat eniten Unga Teaterniin (leikkaus n 14 %). Haasteena kaikessa lastenkulttuurissa on lastenlippujen tulot ja aikuisten palkkamenot. Muilla espoolaisilla kulttuuriyhteisöillä leikkaus oli 3,5-4,5 %. Yhteensä valtionosuuden leikkaus vuonna 2016 tuo Espooseen euroa vähemmän kulttuurille rahoitusta, kuin edellisenä vuonna. Kulttuuritoimijoiden taloudellisia ja toiminnallisia edellytyksiä selvitetään vuosittaisilla tapaamisilla sekä seuraamalla avustettavien yhteisöjen tilinpäätöstä. 30. Kotihoidon asiakasmaksuista päätettäessä varmistetaan, että maksut eivät vaikeuta kotona asumisen edellytyksiä. Sotet

14 Liite 2 14 (16) 31. Ikäihmisten kuljetuspalveluihin (sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset) etsitään uusia, edullisempia ratkaisuja.sotet, Konsernipalvelut 32. Pyritään teettämään esim. opiskelijoiden opinnäytetyönä tutkimus ennaltaehkäisevän päihdetyön tuloksellisuudesta Espoossa. Sotet 33. Seurataan lastensuojelupalveluissa lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain toteuttamista ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä. Sotet 34. Turvapaikanhakijoille suunnattua lisäbudjettia ohjataan käytettäväksi myös nuorisoja liikuntajärjestöjen ja seurojen järjestämään toimintaan, jossa otetaan mukaan maahanmuuttajataustaisia nuoria. Sotet, Sito/ Merra Sito vastaa/merra: Liikunta- ja nuorisopalvelut on toiminut pöytäkirjamerkinnän edellyttämällä tavalla. 35. Varataan teknisen ja ympäristötoimeen riittävät resurssit pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteiden toteuttamiseen. TYT 36. Kaupunki panostaa jatkossakin liikenneturvallisuuteen etenkin alueilla, joissa liikkuu paljon lapsia. TYT 37. Selvitetään ympäristölle vaarallisten vieraslajien kuten citykanien, Espanjan siruetanoiden ja erilaisten kasvien tehostettua hävittämistä. Lisätään yleistä tiedottamista ja toimintaa niin, että yritykset ja kuntalaiset saadaan mukaan toimintaan. TYT 38. Ympäristökeskuksen tarvitsema paikkatietoasiantuntijan resurssi järjestetään toimialatasoisesti. TYT 39. Tehostetaan katuverkoston korjauksia paremmalla suunnittelulla ja ajoituksella sekä korjaustarpeen uudelleen arvioinnilla, Tatu 2 yhteydessä. TYT 40. Käynnistetään välittömästi Nupurintien kevyen liikenteen väylää koskevan tiesuunnitelman laadinta yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa siten, että kevyenliikenteen väylä voidaan tuoda päätettäväksi viimeistään vuoden 2017 aikana. TYT 41. Terapeuttisessa vauvaperhetyössä varmistetaan ruotsinkielisten psykologipalveluiden riittävyys. Sotet 42. Kungsgårdens skolas lisärakennuksen aikataulu aikaistetaan niin, että se valmistuu elokuussa 2019 ennen lukuvuoden alkua, eikä vuodenvaihteessa 2019/2020. TYT, Tilapalvelut 43. Espoon kristillisen koulun hanke- ja rahoitusratkaisu tehdään kevään 2016 aikana. Sito, Tilapalvelut/Hovinen Sito vastaa: Hovinen Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on käsitellyt Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n Espoon kristillisen koulun ja päiväkodin tarveselvityksen

15 Liite 2 15 (16) ja on antanut tilakeskus-liikelaitoksen laatimasta Espoon kristillisen koulun ja päiväkodin hankesuunnitelmasta lausunnon Investointihankkeiden rahoitusratkaisut eivät kuulu sivistystoimen ensisijaisiin tehtäviin. 44. Selvitetään mahdollisuudet hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä urheilulukion erityistä koulutustehtävää Leppävaaran lukiolle alkaen, kuitenkin viimeistään Sito/Toivonen Sito vastaa: Erma Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisen koulutustehtävän tulevaisuutta koskeva selvitys valmistui maaliskuussa Selvityksen perusteella ei ole kuitenkaan toistaiseksi tehty valtakunnallista ratkaisua lukioiden erityisten koulutustehtävien tulevaisuudesta. Tästä syystä ministeriö varasi nykyisille erityisen koulutustehtävän saaneille koulutuksen järjestäjille syksyllä 2015 mahdollisuuden hakea vain määräaikaista lukuvuotta koskevaa lupaa jatkaa erityisen koulutustehtävän mukaista koulutusta. Pidempää aikaa koskevat luvat nykyisille tai uusille lukioille tulevat mahdollisesti hakuun myöhemmin ministeriön päättämän aikataulun mukaisesti. Espoon kaupunki ja Leppävaaran lukio ovat kuitenkin valmistelleet hakemusta ja luoneet edellytyksiä urheilun erityistehtävän saamiseksi ja toteuttamiseksi. Tällä hetkellä 70 opiskelijaa opiskelee lukion urheilulinjalla. Urheilijat edustavat 16 eri lajia. Espoon kaupungilla on hyvät edellytykset kasvattaa Leppävaaran lukion kokoa mm. alueella olevia väistötiloja hyödyntäen. Samoin urheilijoiden harjoitteluedellytykset ovat parantuneet huomattavasti niin Leppävaaran urheilupuistossa kuin laajemminkin Espoossa. Lukio tekee yhteistyötä mm. paikallisten seurojen, Haukilahden lukion ja Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian sekä Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean kanssa. Leppävaaran lukio on ottanut myös alueellista vastuuta urheilulukiotoiminnan kehittämisestä. Noin 10% urheilulinjan opiskelijoista tulee muualta kuin Espoosta perustuen opetukseen ja urheiluvalmennukseen. Näiden seikkojen perusteella Espoon kaupungilla / Leppävaaran lukiolla on hyvä valmius hakea urheilun erityistä koulutustehtävää heti, kun opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää haun. 45. Rakennusten terveellisyyden parantamiseksi kiinnitetään erityistä huomiota rakentamisen aikaiseen kosteudenhallintaan, turvallisiin rakenneratkaisuihin ja riittävään urakka-aikaan. Tilapalvelut 46. Karhusuon uuden yhtenäiskoulun kokonaisratkaisu selvitetään vuoden 2016 aikana niin laajuuden, kuin sijoittumisenkin osalta. Sito, Tilapalvelut/Hovinen Sito vastaa: Hovinen Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on hyväksynyt Karhusuon koulun ja päiväkodin tarveselvityksen , tarveselvityksen tarkennuksen sekä antanut lausunnon Karhusuon koulun, päiväkodin ja kirjaston hankesuunnitelmasta ja hankesuunnitelman muutoksesta Kulttuurilautakunta on antanut lausunnon hankesuunnitelmasta ja

16 Liite 2 16 (16) Valtuusto on hyväksynyt hankesuunnitelman Hankesuunnitelmassa koulu ja kirjasto esitetään sijoitettavaksi Karhusuolle, kortteliin Osoite on Karhuniitynkuja 3, Espoo. Tontille aiemmin aiotulle päiväkodille etsitään uusi tontti. Koulu ja kirjasto toteutetaan lainvoiman saaneen asemakaavan mukaisesti. Rakennuksen koko on hym², htm², brm².

Liite 2 1 (6)

Liite 2 1 (6) Liite 2 1 (6) Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Konserniesiknta, kaikki toimialat

Lisätiedot

Liite 2 1 (13)

Liite 2 1 (13) Liite 2 1 (13) Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Konserniesikunta, kaikki toimialat

Lisätiedot

Pöytäkirjamerkinnät - Sosiaali ja terveystoimen vastaukset

Pöytäkirjamerkinnät - Sosiaali ja terveystoimen vastaukset 1 (8) Pöytäkirjamerkinnät - Sosiaali ja terveystoimen vastaukset 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Toimitilahankkeiden

Lisätiedot

1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset).

1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). 1 Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Toimitilahankkeiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 252 Valtuustoaloite pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksista suomenkieliselle opetuspuolelle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo

Lisätiedot

1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset).

1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). 1 Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Toimitilahankkeiden

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen 25.01.2017 Sivu 1 / 1 290/2017 02.05.00 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Arja Puronen, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2641/2016 02.05.00 104 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh.

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 syksy syksy syksy 2015 2016 2017

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Svenska rum -lautakunta / /2014

Svenska rum -lautakunta / /2014 Svenska rum -lautakunta 11.6.2014 1058/12.01.00/2014 49 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (kh/kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 89 11.6.2014 101 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (pöydälle 11.6.2014, kh/kv)

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200 18.11.2015 Sivu 1 / 1 4224/12.01.02/2015 200 Englanninkielisen opetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Anne-Marie Rapo, puh. 050 343

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatuslautakunta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen 2586/ /2017

Opetus- ja kasvatuslautakunta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen 2586/ /2017 Opetus- ja kasvatuslautakunta 15 15.02.2017 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen 2586/02.05.00/2017 OPEKAS 15.02.2017 15 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista ja varhaiskasvatuslain 13 :n

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin sivistystoimen lautakuntien ja 3.1 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015

Lisätiedot

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) 03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuusto 47 22.05.2017 Suomenkielinen 4 05.02.2019 koulutusjaosto Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 54 Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia Loisa-Turunen,

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 31 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Holopaisen ym. aloitteesta vieraan kielen oppimisen varhaistamisesta HEL 2016-012068 T 00

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

LIITE 1. Neuvottelutulos, vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa :27:57 Sivu 1 / 7

LIITE 1. Neuvottelutulos, vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa :27:57 Sivu 1 / 7 LIITE 1., vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa 21.11.2017 9:27:57 Sivu 1 / 7 KÄYTTÖTALOUSOSA YLEISHALLINTO 10 Yleishallinnon yleisperustelut 10-01 Yleishallinnon yleisperustelut Muutos

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

4435/ /2015

4435/ /2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4435/12.01.00.00/2015 172 Kaksikielisen opetuksen laajentaminen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Päivi Pelli-Kouvo, puh. 043 826 7063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019

Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019 HAKUTIEDOTE 1 (5) Valtion erityisavustus kaksikielisen opetuksen kehittämiseen ja lisäämiseen 2019 Avustuksen käyttötarkoitus Avustuksilla on tarkoitus tukea Suomen kielikoulutuspolitiikan mukaisesti suomalaisten

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin sivistystoimen lautakuntien ja 3.1 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Valtuusto 12.12.2016 Voimaan 1.1.2017 1 Lautakunnat,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuusto 30 25.03.2019 Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti aloitteen, jossa ehdotetaan, että:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 89 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Veräjäpellon koulun läheisyydessä toimivassa erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN SIVL 13.12.2017 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 13.12.2017) varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon Rinnakkaisohjelma Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon klo 15.15-16.15 Annamari Kajasto, opetusneuvos, Opetushallitus Tarja Aurell, apulaisrehtori, Helsingin Saksalainen koulu Paasitorni 15.5.2017

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN Vahvistettu koulutuslautakunnassa 28.2.2017 15 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 18.1.2018 5 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Asiakasmaksu määräytyy

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1263/2016 12.01.00.00 86 Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta 26 11.04.2017 Kaupunginhallitus 95 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 37 09.05.2017 Varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksuperiaatteet 1.8.2017 alkaen 90/02.05.00.00/2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 19.03.2014 Sivu 1 / 1 1238/12.01.02/2014 34 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46 22.03.2017 Sivu 1 / 1 1256/2017 12.01.00.00 46 Lukuvuoden 2017-2018 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Merivuokko Gould, puh. 043 825 1832 Christina Rissanen, puh.

Lisätiedot

Valtuustolle valmistellaan kulttuuristrategia päätettäväksi vuoden 2015 aikana. SITO/Tommila

Valtuustolle valmistellaan kulttuuristrategia päätettäväksi vuoden 2015 aikana. SITO/Tommila LIITE 2, Neuvottelusopimus 1 (6) 14.11.2014 Pöytäkirjamerkinnät 1. Valtuustolle valmistellaan kulttuuristrategia päätettäväksi vuoden 2015 aikana. SITO/Tommila Sito vastaus: (Tommila) KulttuuriEspoo 2030

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (5) 565 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön sr perusopetuksen järjestämisluvan siirtäminen Suomen Diakoniaopisto Oy:lle HEL 2017-003955 T 12 00 01 Päätös totesi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Väestötilastoja *Ulkomaiden kansalaisia 183 133 henkilöä eli 3,4 prosenttia väestöstä. *Suurimmat

Lisätiedot

Estynyt: Saara Heinänen, varapuheenjohtaja, Vivian Kallasmaa, oppilasedustaja

Estynyt: Saara Heinänen, varapuheenjohtaja, Vivian Kallasmaa, oppilasedustaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 Töölön ala-asteen koulu 19.3.2019 Kokousaika Tiistai 19.3.2019 klo 17.15 Kokouspaikka Töölön ala-aste Paikalla Jari Kajas puheenjohtaja Anni Mäkelä Kati Kivimäki Jukka

Lisätiedot

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL 3513 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 7.12.2017 Puistolanraitin ala-asteen koulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 7.12.2017 klo 18.00 Paikka Raitin

Lisätiedot

4.4 Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä

4.4 Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä 4.4 Kieleen ja kulttuuriin liittyviä erityiskysymyksiä Kaikkien lasten esiopetuksessa noudatetaan samoja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisia esiopetuksen yleisiä kasvatus- ja oppimistavoitteita.

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen Lukuvuosi 2019-2020 Kaksikielinen opetus (suomi-englanti) Tarkoitettu Espoossa asuville suomea äidinkielenään puhuville oppilaille. Osa oppiaineista opetetaan

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432.

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432. 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Kieli varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa

Kieli varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa Kieli varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa Suomen koulutusjärjestelmä on kolmiasteinen. Ensimmäisen asteen muodostaa perusopetus, toisen asteen muodostavat lukio- ja ammatillinen koulutus ja kolmannen

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4424/12.01.01/2015 167 Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille 10.12.2013 Sivu 1 / 1 5263/00.01.01/2013 252 Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148 28.09.2016 Sivu 1 / 1 2760/2016 12.01.00.00 148 Ruotsin kielikylpyopetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE 1 (5) OPH Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtion erityisavustus kielikylpytoiminnan laajentamiseen 2018

HAKUTIEDOTE 1 (5) OPH Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtion erityisavustus kielikylpytoiminnan laajentamiseen 2018 HAKUTIEDOTE 1 (5) Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtion erityisavustus kielikylpytoiminnan laajentamiseen 2018 Tausta Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001) Avustuksen käyttötarkoitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194 26.10.2016 Sivu 1 / 1 2760/2016 12.01.00.00 194 Kaksikielisen opetuksen huoltajien oikaisuvaatimus (66 allekirjoittanutta huoltajaa) koskien kaksikielisen opetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttamista

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Maahanmuuttajaoppilaat ja perusopetuksen tuloksellisuus (12/2015) 303/54/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 1.7.2015. Opetushallitus, 2.7.2015. Lausunto OKM/96/050/2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2760/2016 12.01.00.00 147 Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS Oppivelvollisille tarkoitetun perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS Oppivelvollisille tarkoitetun perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004 DNO 4/011/2009 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Perusopetuksen järjestäjille PÄIVÄMÄÄRÄ 16.3.2009 Voimassaoloaika 16.3.2009 alkaen toistaiseksi Säännökset joihin toimivalta määräyksen Perusopetuslaki

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot