1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset).
|
|
- Elli Saarnio
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Toimitilahankkeiden käytön aikaiset kustannukset esitetään tarveselvitysvaiheessa, joka on ensimmäinen tilahankkeen päätös. Käyttökustannuksiin lasketaan henkilöstö-, vuokra ja muut käytön aikaiset kustannukset sekä mahdolliset asiakastulot. Hankesuunnitelmavaiheessa kustannukset tarkistetaan. Sivistystoimi vastaa: Tilojen käyttäjä/toiminnan järjestäjä maksaa hankkeiden ensikertaisen kalustamisen ja varustamisen kustannukset sekä vuokrakustannukset, jotka sisältävät varauksen rakennuksen ylläpitoon, energiakustannuksiin, vesikustannuksiin ja pieniin peruskorjauksiin. Muihin käyttökustannuksiin lasketaan palkattavan henkilökunnan kustannukset, tilojen siivouksen ja muut toiminnan kustannukset. Jos toimitilojen investointikustannusten suuruutta kuvataan luvulla 1, rakennuksen elinkaaren aikaisten ylläpitokustannusten suuruus on noin 5 ja kustannus käyttäjälle/toiminnan järjestäjälle/sisäiselle vuokralaiselle toimitilan koko elinkaaren aikana Eri tilanhankintatapojen kustannusvaikuttavuutta voidaan verrata kannattavuusvertailulla (vaihtoehtoisten elinkaarien vertailulla), jonka avulla nykyisestä investointiperusteisesta päätöksenteosta voidaan haluttaessa siirtyä elinkaariperusteiseen päätöksentekoon. Tekninen ja ympäristötoimi vastaa: Arvio tulevista käyttökustannuksista tehdään suunnittelun perusteella. Arvio sisältyy hankesuunnitelmaan. Lopulliset käyttökustannukset selviävät rakentamisen ja käyttöönoton yhteydessä lopullisten teknisten ratkaisujen selvittyä kiinteistön käyttöönoton jälkeen. Valmistumisen jälkeisiin käyttökustannuksiin vaikuttavat vuosittain kiinteistöjen käyttöenergian määrien vaihtelut sekä niiden hintatasot sekä siivous, huolto- ja korjaustoimenpiteet. 2. Vapaaehtoistyön koordinointiin siirretään resursseja Osallistava Espoo -ohjelmaryhmän ohjauksessa. Konserniesikunta vastaa: Kevätkaudella 2016 Osallistuva Espoo poikkihallinnollisessa kehitysohjelmassa on toteutettu yhdeksää toimenpidettä, joista kuusi on alkanut jo aikaisemmin ja kolme on käynnistetty vuonna Vapaaehtoistyön mahdollisuuksien lisäämiseksi kartoitettiin Espoon organisaatiossa ja tapahtumissa tehty vapaaehtoistyö. Huomattiin, että on lukuisia hyviä esimerkkejä, mutta koko kaupungin organisaatiota koskevat vapaaehtoistyön toimintaperiaatteet puuttuvat. Vuonna 2015 Espoo kokosi ja jakoi esimiehilleen vapaaehtoistoiminnan tietopaketin, jossa kerrotaan vapaaehtoistoiminnasta esimiehen näkökulmasta. Mukana paketissa on vapaaehtoistyöstä kertova havainnollinen juliste. Kun toimintaperiaatteet ovat selkeät, on helpompi ottaa vapaaehtoisia mukaan omaan toimintaan. Vuoden 2016 alusta alkaen omaehtoisen kotoutumisen tuki -toimenpiteessä vahvistetaan maahanmuuttajien omaehtoista kotoutumista. Kunnan ja valtion rinnalle haetaan toimijoiksi järjestöjä ja yrityksiä. Toimenpiteessä kehitetään Espooseen toimiva malli omaehtoisen kotoutumisen vahvistamiseksi, tuetaan osaavien maahanmuuttajien urakehitystä, aktivoidaan maahanmuuttajia osallistumaan erilaisten järjestöjen toimintaan ja tuetaan espoolaisten vapaaehtoistoimintaa pakolaiskeskuksissa. 3. Selvitetään kevyen liikenteen alikulun rakentamismahdollisuudet Mankin seisakkeen kohdalla. Mikäli Mankin seisake lakkautetaan HSL:n päätöksen mukaan, edellytetään, että HSL järjestää junaliikennettä korvaavan ja riittävän bussiliikenteen alkamaan välittömästi seisakkeen lakkauttamisesta lukien. Selvitetään Kauklahden alueen kaavoituksen vaikutus asukasmäärän kasvuun ja Mankin seisakkeen käyttömahdollisuuksiin erityisesti huomioiden nopeiden Flirt-junien käyttöönotto vuoden 2017 jälkeen. Tekninen ja ympäristötoimi vastaa: Mankin seisakkeen junaliikenne on loppunut maaliskuussa Lasilaaksosta on uusi bussiyhteys Kauklahden juna-asemalle. Mankin seisakkeen suunnittelualue kuuluu Suur-Kauklahteen ja tulevaisuudessa se tukeutuu Kauklahden lähijunaliikenteeseen. Nykyinen yhteys seisakkeen kohdalla on tarkoitettu jalankulkijoille ja pyöräilijöille.
2 2 Mankin seisakkeen jalankulun ja pyöräilyn eritasoratkaisun vaihtoehtotarkastelussa on selvitetty eri vaihtoehtoja.(wsp, ). Tarkastelluista vaihtoehtoja oli kolme, joista kaksi oli ylikulkuja ja yksi alikulku. Espoon kaupunki ei vielä aloita eritasoratkaisun suunnittelua, koska alueella ei ole asemakaavaa ja asemakaavoituksen myötä ei lyhyellä tähtäimellä (alle 5 v) ole saatavissa sellaisia väestönlisäyksiä, joiden perusteella voitaisiin Mankin seisakkeen uudelleenkäyttöä harkita. Pidemmällä tähtäimellä alueen asukasmäärän kasvu on mahdollinen mm. syyskaudella 2016 hyväksyttävien Espoon kartanon asemakaavojen hyväksymisen myötä. Lasilaakson kevyen liikenteen yhteydet ovat parantuneet ja alueella on valmistunut uusi katuyhteys (Lasimäentie), jolla on jalankulku- ja pyörätie. 4. Arvioidaan elinkaarihankkeiden kokonaistaloudelliset vaikutukset. Tekninen ja ympäristötoimi vastaa: Hankkeiden toteutusmalleja (ml. elinkaarimalli) koskeva arviointityö on käynnissä konserniesikunnan rahoitusyksikön ja Tilapalvelut-liikelaitoksen toimesta. 5. Kiirehditään Träskändan kartanon kunnostamista ja käyttöönottoa. Tekninen ja ympäristötoimi vastaa: Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto päätti vuokrauskilpailutuksen keskeyttämisestä. Vuokrattavan kohteen käyttöä suunnitellaan uudelleen ja suunnittelussa huomioidaan myös Aurorakodin käytössä tapahtuvat muutokset. Esitys tuodaan syksyn 2016 aikana kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston käsiteltäväksi. 6. Kaupungin hankintapalveluiden toiminta arvioidaan ja resurssit mitoitetaan siten, että ne riittävät perusteelliseen hankinnan oikea-aikaiseen valmisteluun, hankinta-päätösten arviointiin ja hankinnan seurantaan sekä uuden vuonna 2017 tulevan hankintalain vaateisiin. Konserniesikunta ja konsernipalvelut vastaa: Konserniesikunta vastaa hankintoja koskevista linjauksista, hankintaohjeistuksesta ja innovatiivisten hankintojen kehittämisestä. Hankintakeskus tuottaa keskitetysti kaupungin tavara- ja palveluhankinnat liiketaloudellisten periaatteiden mukaan lukuun ottamatta urakkahankintoja. Kansallisen kynnysarvon alittavat pienhankinnat tehdään toimialoilla. Kaupungin hallinto- ja lakiasiat -yksikkö vastaa hankintapäätösten laillisuusvalvonnasta. Kaupungin hankintapalvelujen toimintaa on arvioitu ESKO -projektin yhteydessä. ESKO eli Esikuntatehtävien kaupunkitasoinen organisointi -projekti on osa prosessia, jossa siirrytään omistaja-tilaaja-tuottaja - menettelystä uuteen toiminta- ja johtamismalliin. ESKO -projekti tukee ja on osa Espoon johtamismallin kehittämistä. Hankintakeskuksen toiminnan arviointi on käynnistynyt hankintakeskuksen johtajan toimesta. Ensivaiheen toimenpiteinä on tunnistettu muun muassa tarve syventää hankintakeskuksen ja toimialojen yhteistyötä, joka toteutetaan järjestämällä hankintakeskukseen kuhunkin toimialaan perehtynyt hankintapäällikkö (asiakkuuspäällikkö). Espoon hankintatoimen kehittäminen edellyttää kaupunkitasoisen toimintamallin kehittämisen ohella toiminnan tehostamista ja siihen liittyen resurssien optimaalista kohdentamista, jotta kilpailutukset ja hankinnat saadaan toteutettua Espoon etu huomioiden oikea-aikaisesti ja laadukkaasti. Toimintamallin uudistamisessa tulee huomioida riittävästi myös tulevan Sote-uudistuksen vaikutukset kaupungin hankintoihin. ESKO-projektin myötä tehtävän organisaatio- ja tehtävärakennetarkastelun on määrä valmistua syksyllä Hankintojen painopisteiden (hankintastrategia) valmistelu käynnistetään syksyllä 2016 osana Espoo-tarinan uudistamista. Painopisteiden valmistelu tukee osaltaan uudistuvan hankintalain toimeenpanoa. Uuden hankintalain edellyttämä hankintaohjeistuksen uudistaminen käynnistetään mahdollisimman pian. Hankintalain täysimääräinen kaupunkitasoinen haltuun otto edellyttää riittävää resursointia. 7. Koulujen parhaiden it-käytäntöjen jakamiseksi järjestetään kaupunkitasolla koulujen ICT-Digi -messut tai vastaavaa tapaa joilla parhaita käytäntöjä voidaan levittää.
3 3 Sivistystoimi vastaa: Syksyllä viikolla 48 järjestetään Digimessut kasvatuksen ja opetuksen hyvien ICTkäytäntöjen levittämiseen. Messut järjestetään suomenkielisen opetuksen, suomenkielisen varhaiskasvatuksen sekä ruotsinkielisten sivistyspalveluiden yhteistyönä alueellisesti samankaltaisella ohjelmalla. 8. Varhaiskasvatuksen ja koululaisten iltapäivätoiminnan asiakasmaksuihin ja niiden porrastukseen palataan kun hallituksen linjaukset ja sen vaikutukset ovat tiedossa. Asia valmistellaan sen jälkeen päätöksentekoon viivyttelemättä. Tehdään myös IVA-selvitys maksujen korottamisen vaikutuksista. Sivistystoimi vastaa: Suomenkielinen opetus: Espoon kaupunginhallitus on päättänyt iltapäivätoiminnasta perittävistä asiakasmaksuista. Päätöksenteossa hyödynnettiin tehtyä IVA-selvitystä alkaen kokoaikaisesta iltapäivätoiminnasta peritään asiakasmaksuna 140 euroa kuukaudessa ja osa-aikaisesta iltapäivätoiminnasta 80 euroa kuukaudessa. Kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ( ) ja Nämnden Svenska Rum ( ) ovat päättäneet perusopetuksen iltapäivätoiminnan palveluntuottajien avustusten muuttamisesta. Asiakasmaksutulon kasvaessa palveluntuottajille maksettavan avustuksen määrää on alennettu samassa suhteessa. Suomenkielinen varhaiskasvatus: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen valmisteluun on varauduttu. Asia tuodaan päätettäväksi välittömästi, kun eduskunta tehnyt päätöksen varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaista. Aikaisemmin tehtyä vaikutusten arviointia täydennetään IVA-selvityksellä. Ruotsinkieliset sivistyspalvelut: Ruotsinkieliset sivistyspalvelut yhtyy suomenkielisen opetuksen ja suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikköjen vastuksiin. 9. Selvitetään tasa-arvorahan osittaisen leikkaantumisen vaikutuksia ja taataan riittävät mahdollisuudet tukea ns. tasa-arvokouluja jatkossa. Tarve huomioidaan lisätalousarvioiden yhteydessä. Arvokas-pedagogiikasta ei luovuta. Sivistystoimi vastaa: Sivistystoimi valmistelee tarvittaessa lisätalousarvioon ehdotuksen huomioiden myönnetyn opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän valtionavustuksen vaikutukset. Arvokas -koulutukset jatkuvat. 10. Selvitetään mikä on vaikutus kokonaiskustannuksiin, jos vanhemmille tarjotaan varhaiskasvatuksessa asiakasmaksujen alennusta lapsen ollessa kesäaikaan kotihoidossa, ja henkilökunta voisi pitää vapaammin lomia palkattomia vapaita. Sivistystoimi vastaa: Suomenkielinen varhaiskasvatus: Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä vähenee kesäaikana merkittävästi lasten varhaiskasvatuksen päättymisestä johtuen. Toukokuusta kesäkuuhun vähenemä on noin lasta ja heinäkuussa varhaiskasvatuksessa on noin lasta vähemmän kuin toukokuussa. Lisäksi varhaiskasvatuksen tarve vähenee lomien vuoksi siten, että esimerkiksi heinäkuussa 2016 kunnan itse tuottamassa varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatusta tarvitsi vanhempien ennakkoilmoituksen mukaan noin 2700 lasta eli 28 % varhaiskasvatuksessa olevista lapsista. Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa jo nykyisin edellytetään ja on mahdollista, että työntekijät, joilla on täydet lomaoikeudet, ovat lomalla vähintään viisi viikkoa kesäaikana. Lomien keskittäminen kesäaikaan, kun lapsiakin on vähemmän, tehostaa toimintaa ja sillä huolehditaan siitä, että muun toimintavuoden aikana vakinainen henkilöstö on työssä ja henkilöstön vuosilomista johtuva sijaistarve on vähäisempi. Näistä järjestelyistä huolimatta kesäaikana toimipaikkojen käyttöasteet ovat merkittävästi alhaisempia kuin muuna aikana. Lapsille on ennalta ilmoitettujen lomien lisäksi muita poissaoloja, mutta henkilöstöä on varattu ennalta ilmoitetun tarpeen mukaisena. Henkilöstölle tarjotaan mahdollisuus pitää palkatonta vapaata tai lisää lomaa, kun tieto lasten lisälomista saadaan.
4 4 Tällä hetkellä asiakasmaksuja ei peritä heinäkuulta, mikäli lapsi on aloittanut varhaiskasvatuksessa viimeistään edellisen vuoden syyskuussa. Maksua ei peritä, vaikka lapsi olisi koko heinäkuun varhaiskasvatuksessa. Tällöin hyödyn saavat myös perheet, joiden loma sijoittuu muille kuukausille. Lisäksi, jos lapsi on poissa koko kuukauden mihin aikaan vuodesta tahansa, peritään puolet asiakasmaksusta. Suurin osa lapsista on jo nykyisin lomalla kesäaikana vähintään yhden kuukauden. Asiakasmaksujen alentaminen kesäajan poissaoloista johtuen hyödyntää perheitä, joiden työ mahdollistaa kuukautta pidempien lomien kohdentamisen kesäaikaan. Kaikissa työtehtävissä tämä ei ole mahdollista ja sen vuoksi menettely olisi perheiden kannalta epätasa-arvoinen. Asiakasmaksujen alentamisella kustannussäästöjä syntyisi, mikäli henkilöstö pitäisi laaja-alaisesti palkattomia vapaita. Palkattomien vapaiden tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Henkilöstön yleistä kiinnostusta niiden pitämiseen ei ole kartoitettu eikä myöskään ole tiedossa, kuinka paljon palkattomia vapaita pidetään ns. säästösyistä eli niitä myönnetään, kun tiedossa on, että lapsia on jonakin ajankohtana tavanomaista vähemmän varhaiskasvatuksessa. Asiakasmaksujen alentaminen toisi lisätyötä poissaolojen ennakkoselvittelyyn, toteutumisen seurantaan sekä asiakasmaksuasioista vastaavalle henkilöstölle. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulainsäädäntöä ollaan uudistamassa. Uudesta varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaista on annettu hallituksen esitys eduskunnalle keväällä Lakiesityksessä ei esitetä muutoksia poissaoloajoilta perittävien maksujen määräytymiseen eikä myöskään kuukausien määrään, joilta maksu peritään. Varhaiskasvatuksen uusien asiakasmaksujen valmisteluun on varauduttu. Asia tuodaan päätettäväksi välittömästi, kun eduskunta on tehnyt päätöksen varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaista. Kesäajan maksuista ei ole tarkoituksenmukaista päättää ennen uuden lain voimaan tuloa, koska sen lopullinen sisältö ei ole vielä tiedossa. Ruotsinkieliset sivistyspalvelut: Ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä vähenee kesäkuussa varsinkin juhannuksen jälkeen ja heinäkuussa se on huomattavasti alhaisempi kuin muina kuukausina. Vakinaisen henkilöstön lomat on pyritty keskittämään kesäaikaan. Henkilöstön korkeahkon epäpätevyysasteen (n. 35%) vuoksi määräaikaisen henkilöstön määrä on suuri ja heidän lomaoikeutensa vaihtelee. Siten monet heistä työskentelevät heinäkuussa loma-ajan päivystävässä yksikössä. Loma-ajan hoitoon varataan henkilöstöä huoltajien ilmoitusten mukaan, mutta ilmoitettujen ja ilmoittamattomien poissaolojen vuoksi loma-ajan toiminnassa käyttöaste on pääsääntöisesti ollut alhaisempi kuin mitä sen on suunnitteluvaiheessa oletettu olevan. Muilta osin ruotsinkieliset sivistyspalvelut yhtyy suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vastaukseen. 11. Esteettömyysohjelma tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi vuoden 2016 aikana ja sen toimeenpano aloitetaan yhteistyössä toimialojen kesken. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Esteettömyys huomioidaan sosiaali- ja terveystoimen palvelujen ja tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa. Toimiala myötävaikuttaa kaupungin esteettömyysohjelman syntymiseen ja on sitoutunut ohjelman toimenpanoon. Esteettömyysohjelma käsitellään teknisessä lautakunnassa , kaupungin hallituksessa ja valtuustossa Selvitetään maahanmuuttajien tulkkauspalvelujen tarvetta ja se missä tilanteissa oma perheenjäsen tai tuttava voi toimia tulkkina. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Terveydenhoidon ja lapsiperheiden perhetyön palvelualueen periaatteena on, että palveluissa aina käytetään ammattitulkkipalveluita. Lasten terapiapalvelujen palvelualueella varatuilla asiakastapaamisajoilla käytetään ammattitulkkeja.
5 5 Lastensuojelun palvelualueella käytetään ammattitulkkeja. Yksinkertaisten asioiden sopimisessa voi perheenjäsen toimia apuna tulkkauksessa. Aikuisten sosiaalipalveluissa peruslähtökohtana on, että varatuilla asiakastapaamisajoilla käytetään ammattitulkkeja. Muissa kohtaamisissa, esimerkiksi sosiaalisen kuntoutuksen ryhmissä, voi tulkkausapuna toimia vertainen tai tuttava. Vammaispalveluissa käytetään ensisijaisesti ammattitulkkeja asiakkaan kanssa asioitaessa. Vanhustenpalveluissa ei ole noussut toistaiseksi esille tulkkauspalvelun tarvetta. Terveyspalveluissa käytetään ammattitulkkeja. Perheenjäsenen tai muun läheisen käyttöä tulkkina ei terveyspalveluissa suosita. Sivistystoimi vastaa: Suomenkielinen opetus: Hallintolaki (434/2003) määrää seuraavaa: 6 Hallinnon oikeusperiaatteet Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. 7 Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus Asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti. 26 Tulkitseminen ja kääntäminen Viranomaisen on järjestettävä tulkitseminen ja kääntäminen asiassa, joka voi tulla vireille viranomaisen aloitteesta, jos: 1) romani- tai viittomakieltä taikka muuta kieltä käyttävä asianosainen ei osaa viranomaisessa käytettävää suomen tai ruotsin kieltä; tai 2) asianosainen ei vammaisuuden tai sairauden perusteella voi tulla ymmärretyksi. Asia voidaan tulkita tai kääntää sellaiselle kielelle, jota asianosaisen voidaan todeta asian laatuun nähden riittävästi ymmärtävän. Asian selvittämiseksi tai asianosaisen oikeuksien turvaamiseksi viranomainen voi huolehtia tulkitsemisesta ja kääntämisestä muussakin kuin 1 momentissa tarkoitetussa asiassa. 65 Tulkin ja kääntäjän esteellisyys Tulkkina tai kääntäjänä ei saa käyttää henkilöä, joka on sellaisessa suhteessa asianosaiseen tai asiaan, että hänen luotettavuutensa voi tästä syystä vaarantua. Perusopetuksen osalta tämä tarkoittaa: - perheenjäsen tai tuttu voi toimia tulkkina, jos asia tulee vireille huoltajan aloitteesta, tulkkina toimivan henkilön esteellisyys on varmistettu sekä molemmilta huoltajilta on erikseen heidän omalla kielellään varmistettu, että kyseisen henkilön käyttö tulkkina sopii heille. Suomenkielinen varhaiskasvatus: Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa tulkkipalveluja käytetään tarpeen mukaan esimerkiksi lapsen varhaiskasvatuksen alkaessa ja vanhempien ja työntekijöiden välisissä varhaiskasvatus- ja esiopetuskeskusteluissa, joita pidetään 1-2 kertaa toimintavuodessa. Vuonna 2015 tulkkauspalveluihin käytettiin euroa. Oma perheenjäsen tai tuttava voi toimia tulkkina erilaisissa tiedottamiseen liittyvissä tilanteissa. Lapsen käyttämistä tulkkina ei suositella, se on perheen kannalta epäeettistä. Kasvatuskeskusteluissa voidaan käsitellä luottamuksellisia ja arkaluonteisia asioita. Sen vuoksi niissä tulee aina käyttää ulkopuolista tulkkia. Tällöin huolehditaan vaitiolovelvollisuuden toteutumisesta ja myös siitä, että tulkkaus on asianmukaista. Ruotsinkieliset sivistyspalvelut: Hallintolain määräykset ohjaavat tulkin käyttämistä tulosyksikön palveluissa. Ruotsinkielisissä palveluissa
6 6 tulkkipalveluiden käyttäminen on kuitenkin usein haasteellista, koska kaupungin sopimustoimittaja ei pysty toimittamaan tulkkeja, jotka kääntävät ruotsinkielestä. Kulttuuripalvelut: Tulkkien käytön tarve on hyvin satunnaista. Tulkkipalvelua käytetään tarvittaessa. Liikunta-ja nuorisopalvelut: Liikunta-ja nuorisopalveluissa tulkkien käytön tarve on korkeintaan satunnaista. Jatkuvaa tarvetta ei ole ilmennyt. 13. Selvitetään maahanmuuttajaryhmien mahdollisuutta aktivoitua itse oman kielensä opetuksessa. Sito Sivistystoimi vastaa: Suomenkielinen opetus: Perusopetuslain 11 :ssä on säädetty perusopetuksen oppimäärän sisällöstä. Oppilaalle voidaan antaa opetusta muissakin aineissa sen mukaan kuin opetussuunnitelmassa määrätään. Näiden aineiden opiskelu voi olla oppilaalle osittain tai kokonaan vapaaehtoista tai valinnaista. Perusopetuslain 12 :n mukaan äidinkielenä opetetaan oppilaan opetuskielen mukaisesti suomen, ruotsin tai saamen kieltä. Äidinkielenä voidaan huoltajan valinnan mukaan opettaa myös romanikieltä, viittomakieltä tai muuta kieltä. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (POPS 2014): Monikielisten oppilaiden opetuksessa erityisenä tavoitteena on tukea oppilaiden monikielisyyttä sekä identiteetin ja itsetunnon kehittymistä. Monikielisiä oppilaita rohkaistaan käyttämään osaamiaan kieliä monipuolisesti eri oppiaineiden tunneilla ja muussa koulun toiminnassa. Näin oman äidinkielen oppiminen ja käyttö tukevat eri oppiaineiden sisällön omaksumista ja oppilas oppii viestimään koulun oppiainesisällöistä myös omalla äidinkielellään. Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Oppilaille pyritään tarjoamaan oppilaan oman äidinkielen opetusta. Perusopetusta täydentävän oppilaan oman äidinkielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi on kuvattu POPS 2014 liitteessä 3. Opetusministeriö on antanut asetuksen vieraskielisten sekä saamenkielisten ja romanikielisten oppilaiden täydentävään opetukseen perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa myönnettävän valtionavustuksen perusteista (1777/2009). Ko. asetuksessa määritellään muun muassa vieraskielisten oppilaiden oman äidinkielen opetuksen tukemisen valtionavustus. Valtionavustusta voivat hakea kunnat sekä rekisteröidyt yhteisöt tai säätiöt, jolla on perusopetuslain (628/1998) 7 :n mukainen opetuksen järjestämislupa perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen järjestämiseen taikka lukiolain (629/1998) 3 :n mukainen koulutuksen järjestämislupa lukiokoulutuksen järjestämiseen. Jos maahanmuuttajaryhmät itse opettaisivat omaa kieltä, niin - heillä ei ole velvollisuutta noudattaa perusopetuksen opetussuunnitelmaa, opetuksen sisältöä ei valvo kukaan - > poliittisen propagandan riski, radikalisoitumisen riski - heillä ei ole ei velvollisuutta palkata koulutettuja opettajia -> vaikuttaa opetukseen tasoon. Tutkimusten mukaan luku- ja kirjoitustaito sekä tekstitaidot (eli taito lukea ja kirjoittaa sekä analysoida kieltä) omalla äidinkielellä ja ovat tärkeitä tekijöitä menestyksekkään suomen luku- ja kirjoitustaidon sekä tekstitaitojen kannalta (Cummins 2000, 23) -< puutteellinen oman äidinkielen taito johtaa puutteelliseen suomen kielen hallintaan -> erityisen tuen tarve kasvaa ja kustannukset nousevat Suomenkielinen varhaiskasvatus: Varhaiskasvatuksessa ei ole velvoitetta järjestää vieraskielisille lapsille oman äidinkielen opetusta. Vaikka oman äidinkielen opetukseen ei velvoiteta, sitä voitaisiin järjestää maahanmuuttajaryhmien toimesta etenkin tilanteissa, joissa varhaiskasvatuksen toimipaikassa on useita samaa kieltä puhuvia lapsia.
7 7 Ruotsinkieliset sivistyspalvelut: Espoon sisäisen työnjaon mukaisesti suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö vastaa oppilaiden oman äidinkielen opetuksen järjestämisestä. Opetus tapahtuu yhteisissä opetusryhmissä koulun opetuskielestä riippumatta. Suomenkielisen opetuksen ja suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksiköiden selvitykset soveltuvat myös ruotsinkieliselle puolelle. 14. Selvitetään Espoossa vesihuollon kunnallistekniikan ulkopuolella olevat alueet ja käydään läpi niiden kunnallistekniikan rakentamisen kiireellisyysjärjestys. Priorisoidaan Mustanpurontien alue kiireelliseksi kunnallistekniikan selvityskohteeksi. Ennen kunnallistekniikan valmistumista kaupunki huolehtii siitä, että Mustanpurontien asukkaat saavat puhdasta käyttövettä. Tekninen ja ympäristötoimi vastaa: Vesihuollon suunnittelu ja rakentaminen asemakaavoittamattomilla alueilla perustuu Espoon vesihuollon kehittämissuunnitelmaan, joka on laadittu vuosille Valtuusto on hyväksynyt vesihuollon kehittämissuunnitelman Kehittämissuunnitelmassa on listattu ne kaavoittamattomat kohteet, joille on vesihuolto tarkoitus toteuttaa v aikana. Mustanpurontien alue ei sisälly kehittämissuunnitelmassa oleviin kohteisiin. Mustanpurontien alueella on noin 30 kiinteistöä, eikä se ole kehittämissuunnitelmaa laadittaessa noussut toteutettavien kohteiden listalle. Vesihuollon kehittämissuunnitelma valmistelu on aloitettu ja se tuodaan uuden Valtuuston päätettäväksi syksyllä Espoo kehittää ja vahvistaa ruotsinkielisen sektorin edellytyksiä osallistua maahanmuuttajien integraatioon, niin että ruotsinkielinen integraatio on Espoossa mahdollinen. Sivistystoimi vastaa: Ruotsinkielistä integraatiota toivovien ja ruotsinkielisten palveluiden käyttävien maahanmuuttajien määrä on kasvussa vaikka se on toistaiseksi suhteellisen pieni. Pieni määrä edellyttää räätälöityjä ratkaisuja. Edellytysten parantamiseen, koordinointiin ja palveluiden kehittämiseen tarvitaan asiantuntevaa henkilöstöä, minkä vuoksi ruotsinkieliset sivistyspalvelut esittää henkilöstösuunnitelmassaan vuodelle 2017 uutta asiantuntijan tointa. Ruotsinkieliset sivistyspalvelut tarjoaa jo nyt ruotsi toisena kielenäopetusta ja tarpeen mukaan valmistavaa opetusta. 16. Sosiaali- ja terveystoimi raportoi ruotsinkielisten palveluiden toimivuudesta ja kehittämisestä sekä siitä, miten on suunniteltu, että ruotsinkielisiä palveluita kehitetään samanaikaisesti ja samoin perustein kuin suomenkielisiä. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Terveydenhoidon ja lapsiperheiden perhetyö: palvelut ja materiaali ovat saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Perheen ollessa ruotsinkielinen, palvelu pyritään tarjoamaan ruotsinkielellä. Ruotsinkielisten terveys- ja sosiaalipalvelujen neuvottelukunta tutustuu neuvolapalveluihin syksyn aikana. Lasten terapiapalvelujen palvelualueella kaikissa toimintayksiköissä ruotsinkielisten asiakkaiden palvelut ovat saatavilla vähintään saman tasoisesti kuin suomenkielisille. Palvelut ja materiaalit ovat saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Suomen- ja ruotsinkielisillä palveluilla on samat palvelujen kehittämisen perusteet. Aikuisten sosiaalipalveluissa on eri toimistoissa ruotsinkielen osaajia, joille keskitetään ruotsinkieliset asiakkaat. Vammaispalveluissa on sosiaalityössä mahdollisuus asioida ruotsinkielellä. Myös neuvonta- ym. materiaalia on saatavilla ruotsinkielisenä. Oman toiminnan yksiköissä useammissa on ruotsin kieltä osaavaa henkilöstöä. Espoon kaupungin senioriväestön tiedottaminen ja keskeiset materiaalit tuotetaan myös ruotsinkielellä. Ruosinkieliset asiakkaat saavat palvelun omalla äidinkielellään niin halutetssaan. Sekä suomen- että ruotsinkielisiä palveluja kehitetään samanaikaisten ja samoin perustein. Alueellisessa kotihoidossa ja palvelutaloissa ruotsinkielisiä asiakkaita palvellaan asiakkaan toiveen mukaan ruotsiksi tai suomeksi. Tarvittaessa käytetään tulkkipalvelua. Osa henkilöstöstä ja esimiehistä on kaksikielisiä. Kotihoidon päivätoimintaa järjestetään sekä suomenkielisenä, että ruotsinkielisenä. Päivätoiminnan sisällöt vastaavat toisiaan.
8 8 Potilaan toiveen mukaan häntä palvellaan ruotsiksi tai suomeksi. Tarvittaessa käytetään tulkkipalvelua. Sairaalassa on äidinkielenään ruotsia puhuvia työntekijöitä ja ruotsikielentaidosta kielilisää saa useita kymmeniä henkilöitä. Henkilökuntaa rekrytoitaessa korostetaan palvelukykyä myös ruotsinkielellä. Kun potilaan sairauden oireet saattavat ilmetä kielellisinä ongelmina, niiden tutkimiseen osallistuu äidinkieleltään ruotsinkielinen työntekijä, jotta diagnostiikka olisi mahdollisimman laadukasta. Näin toimitaan esim. muistisairauksien kohdalla. Kirjalliset potilasohjeet tuotetaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Palvelutarpeen arvion yhteydessä selvitetään asiakkaan äidinkieli. Asukkaalle voidaan pitkäaikaishoidossa tarjota ruotsinkielisiä palveluja hänen niin halutessaan. Yksityisten ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutuksessa ruotsinkielinen hoiva on kilpailutettu omana tuotteena. Ruotsinkielisille asukkaille on tarjolla kolme ruotsinkielistä hoivakotia Espoossa, tarvittaessa paikkoja voidaan ostaa lisää lähikunnista. Ympärivuorokautisen asumispalvelun kilpailutuksessa palvelun tuottaja on saanut lisäpisteitä, jos on valmius palvella ruotsinkielisiä asukkaita myös ruotsinkielellä. Kilpailutuksessa valittu lyhytaikaishoidon yksikkö on luvannut palvella ruotsinkielisiä asukkaita myös ruotsinkielellä. Pitkäaikaishoidon hallinnossa palvellaan myös ruotsinkielellä. Ruotsinkielinen palvelutarjonta on pitkäaikaishoidossa ollut tarvetta vastaavaa. Terveyspalveluissa on mahdollisuus asioida ruotsinkielellä ja materiaalit ovat saatavana ruotsinkielisenä. Yksiköissä on ruotsin kieltä osaavaa henkilöstöä. 17. Hankitaan kalustamista kustannustehokkaammin. Kaikki toimialat, Hankintapalvelut Konsernipalvelut vastaa: Hankinnat tehdään hankintalainsäädännössä säädettyjä menettelytapoja noudattaen. Pääperiaatteina ovat hankintojen avoin ja tehokas kilpailuttaminen sekä tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu. Tavoitteena on tehostaa kaupungin taloutta ja parantaa hankintojen laatua ja tehokkuutta. Hankintojen kautta halutaan edistää myös kestävää kehitystä, tervettä kilpailua ja työllistämistä. Näitä periaatteita noudatetaan myös kalustamiseen liittyvissä hankinnoissa. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Sosiaali- ja terveystoimessa arvioidaan hankintojen tarpeellisuutta ja noudatetaan kaupungin hankintaohjeita.kaikkien hankintojen kohdalla tehdään tarvearviointi sekä noudatetaan kaupungin hankintaohjeita. Tarpeettomista kaluisteista tiedotetaan intranetissä. Hankinnat tehdään sopimustoimittajilta. Sivistystoimi vastaa: Sivistystoimen käytössä on noin huoneistoneliömetriä toimitiloja, joiden tehokas, monipuolinen ja ergonominen käyttö edellyttää riittävää ja tarkoituksenmukaista kalustusta. Kalusteiden hankinta, kuten kaupungin kaikki hankinnat, kilpailutetaan määräajoin. Uudet kalusteet tilataan valmiiksi kilpailutetuilta toimittajilta. Nykyiset kalusteiden hankintapuitesopimukset ovat voimassa vuoden 2016 loppuun asti. Sopimusten mukaisesti järjestetään ns. minikilpailutus sopimustoimittajien välillä, kun hankinnan arvo ylittää euroa. Myös pienemmät hankinnat voidaan minikilpailuttaa. Tämä järjestely turvaa sen, ettei kalusteista makseta ylihintaa. Julkitilojen kalusteiden tulee olla sopivia käyttötarkoitukseensa ja erilaisille ihmisille sekä kestäviä ja ergonomisia. Valinnat tarjousten kesken tehdään ns. kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Tällöin voidaan ensihankintahinnan lisäksi ottaa huomioon tarjoajien toisistaan poikkeavien kalusteiden sopivuus kokonaisuuteen ja käyttötarkoitukseen sekä kalusteiden ergonomia ja arvioida niiden rakenteellista kestävyyttä eli missä ajassa tarjoajan kalusteet muuttuvat romuksi ja jätteeksi. Varsinkin oppimisympäristöillä on pedagoginen ja eettinen tehtävä ja niiden hankinnoissa on siksi perusteltua ottaa huomioon näkyvällä tavalla kestävän kehityksen arvoja. Sivistystoimella on käytettävissään oma kalustonkunnostuksen verstas ja henkilökunta. Puisia oppilaspöytiä hiotaan ja lakataan useita kertoja ja oppilastuoleihin vaihdetaan uusia istuimia ja selkänojia. Kestävien ja kunnostettavissa olevien kalusteiden ensihankintahinta saattaa olla lyhytikäisten ja korjauskelvottomien kalusteiden hankintahintaa suurempi, mutta niiden elinkaarikustannus on kunnostettavuuden ja pitkäikäisyyden johdosta pienempi. Sivistystoimi myös kierrättää kunnostettuja vanhoja kalusteita toimipisteistä toiseen mikä vähentää tarvittavien uusien kalusteiden määrää. Silloin hankintakustannus muodostuu pääasiassa kunnostuksesta ja
9 9 kuljetuksesta. Kalustonkunnostuksen työpisteessä valmistetaan lisäksi itse pieni määrä erikoiskalusteita niitä tarvitseville silloin kun markkinoilla ei ole tarjota tarkoitukseen sopivia valmiita ratkaisuja. 18. Omaishoidontuen kriteerit ja kattavuus tarkistetaan sosiaali- ja terveyslautakunnassa vastaamaan tarkistettuja kriteerejä. Mahdolliset määrärahalisäykset tehdään seurantaraportti 1:n kohdalla, kun tammikesäkuun määrärahojen riittävyys on selvillä. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Omaishoitoa koskevaa lainsäädäntöä on muutettu. Muutosten tavoitteena on tukea hoitajien jaksamista ja hyvinvointia sekä kehittää hoitotehtävää tukevia palveluja. Jatkossa kaikki omaishoitosopimuksen tehneet omaishoitajat saavat vähintään kaksi vapaata vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti hoitoon sidotut omaishoitajat saavat vähintään kolme vapaata vuorokautta kuukaudessa samoin edellytyksin kuin nykyisinkin. Vapaat voi myös käyttää useassa osassa aiempaa joustavammin. Toimialalla arvioidaan lakimuutoksesta aiheutuvat kustannukset loppuvuodelle ja valmistellaan syksyn aikana tarvittavilta osin muutokset omaishoidon tuen toimintaohjeisiin. Uusitut toimintaohjeet otetaan käyttöön ensi vuoden alkupuolella. Omaishoidon tuen asiakkaita oli 696 vuonna 2015 ja tukikuukausia Kesäkuun lopun tilanteessa vuonna 2016 asiakkaista oli 628 ja tukikuukausia oli kertynyt Kesäkuun lopussa vuonna 2015 asiakkaita oli 573 ja tukikuukausia oli kertynyt Kesäkuun lopun tilanteessa asiakaskertymä on 55 asiakasta enemmän kuin vastaavana aikana vuonna Tavoite vuodelle 2016 on 50 asiakasta enemmän kuin vauonna Lakiin omaishoidon tuesta ja sosiaalihuoltolakiin on esitetty muutoksia alkaen. Omaishoitajien oikeutta vapaaseen esitetään laajennettavaksi. Esityksen mukaan lakiin lisättäisiin myös kunnalle velvollisuus järjestää omaishoitajalle tarvittaessa valmennusta ja täydennyskoulutusta sekä hyvinvointi- ja terveystarkastuksia. Sosiaalihuoltolakiin on tulossa säännökset omaistaan tai läheistään hoitavan henkilön vapaista sekä kunnan velvollisuudesta järjestää vapaan aikainen tarkoituksenmukainen sijaishoito. Vanhustenpalvelujen tulosyksikkö yhdessä perhe- ja sosiaalipalvelujen tulosyksikön kanssa valmistelee omaishoidon tuen kriteerien tarkistamisen lain voimaan tulon jälkeen ja tuo esityksen sosiaali- ja terveyslautakuntaan syksyn aikana. 19. Selvitetään ensi vuoden aikana Espoon oma malli kaksikielisestä/pohjoismaisesta koulusta. Sivistystoimi vastaa: Selvitys on menossa, kuvataan olemassa olevaa kaksikielistä, kielikylpy- ja vieraskielistä opetusta selvityksen pohjaksi. Esitys vuoden lopussa. 20. Rakennuslupaprosessit Kaupunkisuunnittelussa lisätään ulkopuolisten suunnittelupalveluiden käyttöä omien resurssien lisänä kaavoitustavoitteen saavuttamisen varmistamiseksi. Käynnistetään rakennusvalvonnan toimintatapojen kehittäminen, jonka tavoitteena on parantaa asiakastulosta ja lupien läpimenoaikaa sekä varmistaa yhtenäiset tulkinnat. Palvelun ja läpimenoaikojen kehittymisestä raportoidaan rakennuslautakunnalle. Täydennysrakentamista lisätään suunnitelmallisesti. Taloyhtiöiden ja muiden rakentajien neuvontaan varataan riittävät resurssit. Täydennysrakentamisen edistymisestä raportoidaan kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaokselle. Asukas- ja asiakaslähtöisyys nostetaan tärkeimmäksi rakennusvalvontakeskuksen tulosmittariksi. TYT Tekninen ja ympäristötoimi vastaa: Omien henkilöresurssien täysimääräinen käyttö nähdään merkityksellisimpänä tekijänä kaavoitustavoitteen saavuttamisessa. Ostopalveluina on kuluvana vuonna hankittu ulkopuolista suunnitteluapua noin 1,2 milj. eurolla, jonka määrää lisätään tarvittaessa. Rakennusvalvonnan toiminnan kehittäminen jatkuu ja palvelujen kehittymisestä raportoidaan. Keskukseen on palkattu kehittämisasiantuntija toukokuun alusta. Tarkoitus on kiinnittää ulkopuolinen konsultti suorittamaan kohdennettua asiakastyytyväisyyskyselyä tarkemman asiakaspalautteen saamiseksi. Sähköisen asiointipalvelun käyttäjäystävällisyyttä parannetaan. Rakennusvalvonnan nettisivuja ja ohjeita uusitaan.
10 10 Kaupunkisuunnittelukeskuksessa on vireillä useita täydennysrakentamiseen liittyviä asemakaavoja. Mm. on kartoitettu täydennysrakentamiseen soveltuvia kaupungin omia maanomistuksia ja laadittu niihin liittyviä asemakaavoja. 21. Noudatetaan pientaloprojektin mukaista suunnitelmaa pientalotonttien määrän lisäämiseksi. Tekninen ja ympäristötoimi vastaa: Pientaloprojektin mukaista suunnitelmaa on noudatettu järjestelmällisesti. Friisilän ja Nöykkiön alueilla on valmistunut pilottiprojektina ko. alueiden täydennysrakennuspotentiaalin kartoitustyö. Pilottia on tarkoitus laajentaa vuoden 2016 aikana Hannusjärven alueelle. Pientaloprojektin tuloksista raportoidaan säännöllisesti kaupunkisuunnittelulautakunnalle. 22. Seurataan vanhuspalvelujen ympärivuorokautisen hoidon järjestymistä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Pitkäaikaishoidon paikkoja oli 1360, tilanteessa paikkoja oli käytössä Väestöennusteen/ käyttösuunnitelman mukainen arvioitu tarve vuoden 2016 lopussa on 1400 paikkaa. Kasvu voidaan toteuttaa vuoden 2016 määrärahojen puitteissa. Hoitopaikka ollaan voitu tarjota lain vaatimassa ajassa (3kk sisällä). 23. Seurataan neuvoloiden, koulujen ja opiskelijaterveydenhuollon terveydenhoitajien sekä nuorten mielenterveyspalveluiden määrän riittävyyttä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Neuvolan, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajien määrää seurataan. Ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen terveydenhoitajien määrään toivotaan parannusta. Palveluita pyritään tuottamaan tehokkaammin mm. digitalisaation ja toimintamallien muutosten avulla, jotta terveydenhoitajien työpanos riittäisi paremmin. Nuorten masennuksen hoidon kehittämishankkeessa selvitetään, miten perustasolla annettu lyhyt interventio (interpersonal counselling eli IPC) soveltuu terveydenhoitajien, koulukuraattorien ja psykologien työskentelytavaksi ja vaikuttaa nuorten masennusta vähentävästi. Kohderyhmänä ovat 8. luokkalaiset oppilaat. Hanke toteutetaan terveydenhuollon, sivistystoimen, HYKS nuorisopsykiatrian sekä THL:n yhteistyönä, ja se alkaa syyslukukaudella Espoon vuotiaiden nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelujen hoitoketjut ja kustannukset selvitys valmistui kesäkuun lopussa Selvitys saadaan virkamiesten käsittelyyn elokuussa ja sen jälkeen se esitellään lautakunnalle. Selvityksen on tarkoitus auttaa toimenpide-ehdotusten laatimisessa. Nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluita Nupolissa on vahvistettu lisäämällä työryhmän kokoa yhdellä työntekijällä ja kouluttamalla henkilöstöä. Yhteistyötä lastensuojelun, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon nuorisopsykiatrian kanssa on tiivistetty. A-klinikan nuorisoaseman asiakasohjaus on otettu omaksi toiminnaksi tammikuussa Tämä mahdollistaa paremmin asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin ja ohjauksen. Ruotsinkielisille nuorille vastaavaa palvelua ostetaan Folkhälsanin Teinipoliklinikaltalta. Alkuvuoden 2016 käyntien laadun ja määrän perusteella on tarvetta vielä 1-2 työntekijän lisäämiseen. Lisäksi nuorten kanssa työskentelyyn tarvitaan enemmän monialaista yhteistyötä. 24. Seurataan vammaispalvelujen riittävyyttä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Vammaispalvelun asiakasmäärä ja palvelujen tarve on kasvava. Asiakasmäärä kasvoi alkuvuodesta 6.8 %, 65 vuotta täyttäneiden asiakkaiden määrän kasvaessa 7,4 %. Ensimmäisen kuuden kuukauden aikana vammaispalvelun asiakkaista 49,7 % (2291 asiakasta) oli 65 vuotta täyttäneitä. Alkuvuodesta järjestettiin asumispalveluja 20:lle uudelle vammaiselle asiakkaalle. Työtoiminnan tai päivätoiminnan piiriin tuli alkuvuoden aikana 40 uutta asiakasta. Voimakkainta asiakasmäärän kasvu on kuljetuspalveluissa ja henkilökohtaisessa avussa. Kuljetuspalvelun asiakkaiden määrä lisääntyi 9,4 % ja henkilökohtaisen avun 6,5 % alkuvuodesta.
11 Laaditaan suunnitelma aluepysäköintikiellon korvaavaksi järjestelmäksi. Suunnitelmassa kiinnitetään huomiota erityisesti toteutuksen kokonaistaloudellisuuteen. Suunnitelma tuodaan vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla kaupunkisuunnittelu- ja teknisen lautakunnan päätettäväksi. Tekninen ja ympäristötoimi vastaa: Vuoden 2016 alussa Kaupunkitekniikan keskus laati selvityksen aluepysäköintikiellon poistamisesta ja sen seurauksista. Lisäksi työssä tarkasteltiin vaihtoehtoisia korvaavia järjestelmiä ja niiden vaikutuksia. Työn taustana oli vuonna 2015 valmistunut pysäköinnin kehittämisohjelma. Tarkastelu tehtiin Matinkylän ja Espoonlahden alueille, tulokset laajennettiin koskemaan koko Espoota. Selvitys tuodaan teknisen lautakunnan päätettäväksi elokuussa Asetetaan koulu- ja päiväkotirakennushankkeille hankekohtainen kustannuskatto. Tekninen ja ympäristötoimi vastaa: Hankesuunnitelmien hyväksymisen yhteydessä päätetään hankkeelle kustannusasiantuntijoiden arvioima realistinen kattohinta. 27. Päivitetään koulujen ja päiväkotien suunnitteluohje siten, että siirrytään selvästi nykyistä vahvemmin tilojen standardisointiin. Sivistystoimi vastaa: Päiväkotien suunnitteluohje: Sivistystoimen käytössä on huomattava määrä toiminnallisesti ja taloudellisesti epätarkoituksenmukaisia varhaiskasvatuksen tiloja, joiden korvaaminen tarkoituksenmukaisilla ja ajanmukaisilla tiloilla on edellytys toiminnan ja talouden tehostamiselle. Voimassa olevalla päiväkotien suunnitteluohjeella on jo standardisoitu yksikkökoot, henkilökunta ja sen tilat, mallitilaohjelma, ryhmäkokoihin perustuvat tilakohtaiset mitoitukset, pihojen mitoitukset sekä toiminnan edellyttämät kiinteät kalusteet ja varusteet. Lisäksi noudatetaan voimassa olevia teknisiä standardeja. Uusin suunnitteluohje testaa, miten toiminta on järjestettävissä aikaisempaa pienemmällä tilakohtaisella mitoituksella. Päiväkotien rakentamiseen asemakaavoilla varatut rakennuspaikat eroavat huomattavan paljon toisistaan rakennettavuudeltaan, muodoltaan, liikenteen järjestämisen kannalta, liikenteen melulta ja hiukkasilta suojaamisen tarpeen kannalta sekä ympäristöönsä sopeutumisen keinovalikoiman kannalta. Näin ollen on tarkoituksenmukaista toteuttaa toiset päiväkodit yksi- ja toiset kaksikerroksisina. Osa uusista päiväkodeista kannattaa toteuttaa koulurakennusten yhteyteen, jolloin tilaratkaisut voivat perustellusti poiketa itsenäisistä päiväkotirakennuksista esimerkiksi henkilökunnan tilojen, keittiö- ja huoltoratkaisujen osalta. Koulujen suunnitteluohje: Espoossa on siirrytty vuonna 1977 kansakoulu-kansalaiskoulu-oppikoulujärjestelmästä nykyiseen peruskoulujärjestelmään alakouluineen (esiopetus ja luokat 1-6) ja yläkouluineen (luokat 7-9 ja lisäopetus). Osa olevan kouluverkon kouluista toimii alakouluina, osa yläkouluina, osa yhtenäisinä peruskouluina, osa yläkoulun ja lukion yhdistelminä. Ennen vuotta 1950 rakennettuja edelleen koulukäytössä olevia rakennuksia on kuusi ja 1950-luvulla rakennettuja yhdeksäntoista luvun koulurakennuksia on kolmetoista, luvun kymmenen ja 1980-luvun kaksikymmentä. Vanhoissa koulurakennuksissa näkyy vielä valtion harjoittama ohjaus ja standardointi. Vielä 1980-luvulla koulujen tilat olivat hyvinsamanlaiset, mutta rakennuspaikka, rakentamisen tapa ja koulun koko toivat eroja koulujen välille. Vanhojen koulujen tilat eivät usein enää sellaisenaan vastaa nykyisen opetuksen tarpeita. Vuosien kuluessa on edellytetty uusia toimintamuotoja, kuten oppilaiden erityinen tuki, monipuolinen oppilashuolto, esiopetus ja koululaisten iltapäivätoiminta. Näiden laajuus ja tilantarve riippuu koulun koosta ja luokka-asteista. Osassa kouluja on laajaa painotettua opetusta, joka edellyttää omia tiloja. Osa kouluista on alueen palvelukeskuksia, joissa on tilat kuntalaisten tarvitsemille palveluille, kuten liikuntatilat, nuorisotilat ja kirjastot. Tällaisen koulurakennuksen tilat mitoitetaan myös sen mukaan, mitä palvelutiloja alueelta puuttuu. Näin voidaan ottaa huomioon esimerkiksi eri liikuntamuodot ja kulttuuriharrastukset. Kaupunginosien tiivistyessä ja niiden asukasluvun kasvaessa olevia vanhoja kouluja on välttämättä
12 12 laajennettava vastaamaan aikaisempaa suurempaa oppilasmäärää. Samalla on tilaisuus ja peruste ajanmukaistaa eri aikoina toteutettuja kouluja vastaamaan paremmin nykypäivän oppimiskäsityksiä, -tapoja, uusia alueellisia tarpeita sekä teknisiä standardeja. Kokonaan uusia kouluja tarvitaan pääasiassa vain uusille rakennettaville alueille, joten vain harvoin on mahdollisuuksia toteuttaa uusia oppimisympäristöjä ns. puhtaalta pöydältä. Uusissa kouluissa lähtökohtana on yleensä yhtenäinen peruskoulu. Valtakunnalliset opetussuunnitelmat uudistetaan noin kymmenen vuoden välein, mutta rakennukset ja tilat palvelevat oletettavasti esim. sadan vuoden ajan. Rakennusten ja tilojen tulee siten palvella sekä oman aikansa ihmis- ja oppimiskäsitystä että sallia tulevia käsitysten ja tapojen muutoksia. Valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteisiin pohjautuu Espoon oma kuntakohtainen opetussuunnitelma ja Espoo omaan kuntakohtaiseen opetussuunnitelmaan perustuu kunkin koulun oma koulukohtainen opetussuunnitelma. Opetuksen sisältö eri luokka-asteella perustuu lainsäädäntöön, joten koulun toiminnassa tarvittavat erilaiset opetustilat on mitoitettava kullekin eri kokoiselle ja erilaiselle koululle erikseen. Oppilaiden ikärakenne asettaa erilaisia vaatimuksia tiloille. Pienempi koulu tarvitsee pienemmät keittiö-, ruokailu- ja liikuntatilat tai hallinnon ja henkilökunnan tilat tai väestösuojan tai piha-alueen kuin suurempi koulu. Jokainen uudistettava koulurakennus on erilainen historiallisine lähtökohtineen, rajoituksineen, erilaisine rakennuspaikkoineen ja omine koulukohtaisine ja aluekohtaisine tarpeineen ja tavoitteineen. Koulusuunnitteluohje ei siksi voi tarjota samoja valmiita vastauksia ja standardeja sellaisenaan noudatettavaksi kaikissa kouluhankkeissa. Tilojen täysi standardointi johtaisi huomattavaan ylimitoitukseen eikä siksi olisi taloudellisesti kestävää. Tarpeenmukaiset tilaratkaisut ovat kouluhankkeissa one size fits all - ajattelua edullisempia. Päiväkodit ja koulut ovat rakennusliikkeiden rakentamia ja urakoitsijoilla on oikeus käyttää rakennusosina, kalusteina ja varusteina urakka-asiakirjojen puitteissa tuotteita, jotka tulevat heille edullisimmiksi. Julkisella toimijalla on vain vähän keinoja ja intressiä rajoittaa kilpailua ja ohjata rakentamista ja hankintoja yhden valmistajan monopoliksi. Koulusuunnitteluohjeen päivitystyö valmistuu vuoden 2017 alussa ja siinä määritellään opetussuunnitelman toimeenpanon edellyttämiä tilaratkaisuja, teoreettinen mallitilaohjelma, opetusryhmien kokoon perustuvat tilakohtaiset mitoitukset, kalustuksen ja varustuksen tilakohtaiset standardit sekä tietoteknisiä ja taloteknisiä standardeja hankekohtaisten ratkaisujen tueksi. Aikaisempaa enemmän kiinnitetään huomiota siihen, että tilaratkaisut ovat yleispäteviä ja joustavia edellä kuvatun toiminnan moninaisuuden tarpeisiin. Muunneltavuuden keinoin voidaan varautua sellaisiin muutoksiin koulun opetuksessa ja toimintamuodoissa, joita ei vielä ole näköpiirissä. Tilojen muunneltavuudesta huolehditaan teknisillä ratkaisuilla. Tekninen ja ympäristötoimi vastaa: Tilapalvelut -liikelaitos on käynnistänyt tyyppiratkaisujen kehittämisen ja suunnitteluohjeiden päivittämisen. 28. Tehdään selvitys, jonka tavoitteena on käyttää koulurahastoa vanhojen koulujen korjauksiin. Koulurahaston käyttöönotto tuodaan kaikkine vaihtoehtoineen ja kokonaistaloudellisine vaikutuksineen päätöksentekoon vuoden 2016 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Konserniesikunta vastaa: Koulurahastomallin käyttöönottoa uudis- ja peruskorjauskohteissa on selvitetty kevään aikana yhteistyössä Tilapalveluiden ja konserniesikunnan rahoitusryhmän kanssa. Rahoitusjohtaja esitteli koulurahastomallia KH:ssa Inspira Oy on tehnyt vaihtoehtoisten toteutus- ja rahoitusmallien laadullisen ja taloudellisen vertailun. Mallin käyttöönoton mahdollisuutta selvitetään lisää syksyn aikana 1-4 kohteen osalta ja tehtyä vertailua täydennetään syksyllä 2016 vielä mm. verotukseen liittyvillä kohdilla.
13 Päivitetään luonnonhoidon toimintamalli vuoden 2016 aikana vastaamaan metsälain muutoksia ja luonnonmonimuotoisuusohjelman toimenpiteitä. Toimintamalli tuodaan valtuuston päätettäväksi. Tekninen ja ympäristötoimi vastaa: Luonnonhoidon toimintamallin päivitys on käynnissä. Toimintamalli päivitetään vastaamaan paremmin Espoon luonnon monimuotoisuuden suojelun toimenpideohjelmaa. Valtuustolle ja sidosryhmille järjestettiin toimintamallia käsittelevät vuorovaikutteiset työpajat maaliskuussa Näiden työpajojen tuloksia hyödynnetään toimintamallin päivitystyössä. Kun toimintamallin luonnos on ohjausryhmän hyväksymä, valtuutetuille ja sidosryhmille järjestetään uusi työpaja. Tässä työpajassa arvioidaan päivitettyä toimintamallia kevään työpajoissa esiin tulleiden näkökulmien kautta. Luonnos tulee nähtäville syksyn 2016 aikana. 30. Espoolaisten kulttuuritoimijoiden saamien valtionavustuksien leikkausten vaikutuksia toimintaedellytyksien säilymiseen selvitetään. Sito Sivistystoimi vastaa: Espoossa valtionosuutta saavien kulttuuriyhteisöjen osalta suurimmat leikkaukset kohdistuvat vuonna 2016 ammattiteattereihin. Kipeimmin muutokset tuntuvat lastenteattereissa, jossa leikkaukset kohdistuvat eniten Unga Teaterniin (leikkaus n 14 %). Haasteena kaikessa lastenkulttuurissa on lastenlippujen tulot ja aikuisten palkkamenot. Muilla espoolaisilla kulttuuriyhteisöillä leikkaus oli 3,5-4,5 %. Yhteensä valtionosuuden leikkaus vuonna 2016 tuo Espooseen euroa vähemmän kulttuurille rahoitusta, kuin edellisenä vuonna. Kulttuuritoimijoiden taloudellisia ja toiminnallisia edellytyksiä selvitetään vuosittaisilla tapaamisilla sekä seuraamalla avustettavien yhteisöjen tilinpäätöstä. 31. Kotihoidon asiakasmaksuista päätettäessä varmistetaan, että maksut eivät vaikeuta kotona asumisen edellytyksiä. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Kotihoidon asiakasmaksuista päätettäessä varmistetaan, että maksut eivät vaikeuta kotona asumisen edellytyksiä. Kotihoidon asiakasmaksuja tarkistetaan vuosittain. Tarkastusten yhteydessä tehdään selvitykset mahdollisten hinnankorotusten vaikutuksista. 32. Ikäihmisten kuljetuspalveluihin (sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset) etsitään uusia, edullisempia ratkaisuja. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Vuonna 2015 asiakkaita oli Kuukaudessa tehdään noin 3600 matkaa, keskihinta on noin 12,8, keskimatka noin 5,6 km, kokonaiskustannukset vuonna 2015 olivat Uusia, edullisempia ratkaisuja kuljetuspalveluihin haetaan yhteistyössä perhe- ja sosiaalipalvelujen tulosyksikön sekä Helsinginseudun liikenteen ja Espoon kaupungin liikennesuunnitteluyksikön kanssa. 33. Pyritään teettämään esim. opiskelijoiden opinnäytetyönä tutkimus ennaltaehkäisevän päihdetyön tuloksellisuudesta Espoossa. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Terveyspalveluissa ei ole teetetty tällaista tutkimusta. 34. Seurataan lastensuojelupalveluissa lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain toteuttamista ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Lastensuojelun asiakasmäärät ovat laskeneet ja ennusteen mukaan n. 4,5 % espoolaisista alaikäisistä on lastensuojelun asiakkuudessa vuoden lopussa (v ,4% ja ,9%). Sosiaalihuoltolain mukaisten asiakkaiden määrä on vastaavasti kasvanut ja yhteenlaskettu asiakasmäärä on noin 5 % suurempi kuin viime vuoden vastaavana aikana. Muutos kuvaa palvelurakenteen kevenemistä, kun aikaisempaa matalammalla kynnyksellä voi saada palveluita myös lastensuojelun palvelualueelta. Sosiaalihuoltolain mukaisia palveluita voi hakea ja saada myös perheneuvolan, aikuissosiaalityön, vammaispalveluiden ja lapsiperheiden perhetyön kautta. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen tullee lisääntymään.
Liite 2 1 (6)
Liite 2 1 (6) Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Konserniesiknta, kaikki toimialat
Pöytäkirjamerkinnät - Sosiaali ja terveystoimen vastaukset
1 (8) Pöytäkirjamerkinnät - Sosiaali ja terveystoimen vastaukset 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Toimitilahankkeiden
1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset).
1 Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Toimitilahankkeiden
Liite 2 1 (13)
Liite 2 1 (13) Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Konserniesikunta, kaikki toimialat
Liite 2 1 (16)
Liite 2 1 (16) Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Konserniesikunta, kaikki toimialat
Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö
Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?
Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet
15.06.2016 Sivu 1 / 1 2641/2016 02.05.00 104 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh.
LIITE 1. Neuvottelutulos, vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa :27:57 Sivu 1 / 7
LIITE 1., vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa 21.11.2017 9:27:57 Sivu 1 / 7 KÄYTTÖTALOUSOSA YLEISHALLINTO 10 Yleishallinnon yleisperustelut 10-01 Yleishallinnon yleisperustelut Muutos
Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh
19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja
Asiakirjayhdistelmä 2014
30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:
Espoon kaupungin hankintaohje
Espoon kaupunki 2017 1 (4) ESPOON KAUPUNGIN HANKINTAOHJE 1. Johdanto Espoon kaupungin ja sen liikelaitosten hankinnat tehdään tämän en ja tätä tta tarkentavien menettelytapaohjeiden mukaisesti. Hankintaohje
Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh
23.03.2016 Sivu 1 / 1 1125/2016 02.02.00 36 terveystoimen investointiesitys vuosille 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja
Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.
VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä
Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ
ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN
ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ
ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN
Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin
24.08.2016 Sivu 1 / 1 1206/2016 00.01.03 97 Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eija-Inkeri
Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)
Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna
08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,
Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna
15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne
Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja
23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi
Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 Kaupunginhallitus 118 10.4.2017 54 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen
RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE
Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN
Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen
25.01.2017 Sivu 1 / 1 290/2017 02.05.00 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Arja Puronen, puh. 046
Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 10.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 30 3.4.2017 118 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kvasia)
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen
7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita
7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden
Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg
Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä
Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen
Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT
Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)
03.04.2017 Sivu 1 / 1 4446/2016 10.03.02 30 Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683
Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.
18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13
23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:
Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013
Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden
Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari
Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari 26.8.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelut 2019 Vahva pohja - Rakenteelliset muutokset hyvässä vauhdissa
7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma
Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset
Tulkkipalveluun liittyvä lainsäädäntö
Tulkkipalveluun liittyvä lainsäädäntö Alle on koottu tulkkipalveluun ja tulkintaan liittyviä säännöksiä. Kokonaisuudessaan lakeihin voi tutustua osoitteessa www.finlex.fi Perustuslaki (731/1999) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin
ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ
Espoon kaupungin sivistystoimen lautakuntien ja 3.1 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015
Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 252 Valtuustoaloite pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksista suomenkieliselle opetuspuolelle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo
Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen
Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Tampere 14.11.2016 Anne-Mari Raassina 1 14.11.2016 Omais- ja perhehoidon kehittämisen tausta ja tavoitteet Hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien,
Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.
Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen
Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen
Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Kuopio Anne-Mari Raassina, STM 19.10.2016 Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien
Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite
Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien
Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:
Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston
Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh
14.04.2015 Sivu 1 / 1 1693/02.02.00/2015 44 terveystoimen investointiesitys vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta
OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ
OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,
ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ
Espoon kaupungin sivistystoimen lautakuntien ja 3.1 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Valtuusto 12.12.2016 Voimaan 1.1.2017 1 Lautakunnat,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 108
0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka
Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset
Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Koulutustilaisuus / Turku, hallitussihteeri STM/STO Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien
VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ
Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:
Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:
Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen
Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10
Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Omaishoidon nykytilanne Laki omaishoidon tuesta voimaan 1.1.2006 Omaishoidon tuki on hoidettavan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1246/00.01.03/2014 97 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen katsaus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2014 1 (5) 431 Vanhusten päivätoiminnan hankinta HEL 2014-010586 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä iäkkäiden päivätoiminnan kilpailutuksen periaatteet ja ehdot.
Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015
Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu
Espoon kaupunki Pöytäkirja 82
18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,
Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.
Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö
ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA
Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012
Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,
EV 92/998 vp - HE 50/998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 50/998 vp eräiden opetustointa koskevien
SÄÄD Ö SK O K O E L M A
1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan
Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:
Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Lasten ja nuorten palvelut, peruspalvelut Palveluvastaava sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19. :n mukaisesta lapsiperheiden
Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma
Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat
OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen
OPETUSLAUTAKUNTA 25.4.2017 Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen NYKYINEN RAHOITUSMALLI Opetuslautakunnan päättämät periaatteet: Opettajien ja koulunkäyntiavustajien
Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh
Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö
VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta
Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017
Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala
Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (6) 256 Lausunto Päivi Lipposen kirjeestä kaupunginhallitukselle Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä yhtenäiskouluissa HEL 2012-012641 T
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä
HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina
HE 85/2016 VP Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Erkki Papunen Anne-Mari Raassina 25.5.2016 Tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien ja
Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 85/2016 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle
Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat
Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Kuvaajat sähköisestä kyselystä lausuntoajan päättymisen jälkeen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta
17.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston 16.3.
Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 131 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen konsernijaoston 23.3.2015 pöytäkirja Kaupunginhallituksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 167. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2420/00.01.01/2014 167 Sivistystoimen toimialan sekä lautakuntien ja johtokuntien johtosääntöjen muuttaminen (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh.
Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Dnro 28/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä 27.8.2004 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Tutkintotoimikunnat AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN
Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto
Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan
Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen
Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 20.9.2017 4 Kokousaika Tiistai 26.9.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen
Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen 8.10.2014 Outi Salo linjanjohtaja Peruskoulut Helsingissä 1.8.2014 yhteensä 143 Peruskoulun oppilasmäärät Helsingissä 20.9.2014
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Virpi Paasisalo virpi.paasisalo@suomenki
Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus
Maahanmuuttajille järjestettävä perusopetus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Väestötilastoja *Ulkomaiden kansalaisia 183 133 henkilöä eli 3,4 prosenttia väestöstä. *Suurimmat
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta
Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825
AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM
AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 4.6.2019 Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM HALLITUSOHJELMA OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI 3.6.2019 Toimeentulon turva, toimivat
OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia
OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA
ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN
Espoon kaupunki Pöytäkirja 26
16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877