Pöytäkirjamerkinnät - Sosiaali ja terveystoimen vastaukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pöytäkirjamerkinnät - Sosiaali ja terveystoimen vastaukset"

Transkriptio

1 1 (8) Pöytäkirjamerkinnät - Sosiaali ja terveystoimen vastaukset 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Toimitilahankkeiden käytön aikaiset kustannukset esitetään tarveselvitysvaiheessa, joka on ensimmäinen tilahankkeen päätös. Käyttökustannuksiin lasketaan henkilöstö-, vuokra ja muut käytön aikaiset kustannukset sekä mahdolliset asiakastulot. Hankesuunnitelmavaiheessa kustannukset tarkistetaan. 2. Vapaaehtoistyön koordinointiin siirretään resursseja Osallistava Espoo -ohjelmaryhmän ohjauksessa. 3. Selvitetään kevyen liikenteen alikulun rakentamismahdollisuudet Mankin seisakkeen kohdalla. Mikäli Mankin seisake lakkautetaan HSL:n päätöksen mukaan, edellytetään, että HSL järjestää junaliikennettä korvaavan ja riittävän bussiliikenteen alkamaan välittömästi seisakkeen lakkauttamisesta lukien. Selvitetään Kauklahden alueen kaavoituksen vaikutus asukasmäärän kasvuun ja Mankin seisakkeen käyttömahdollisuuksiin erityisesti huomioiden nopeiden Flirt-junien käyttöönotto vuoden 2017 jälkeen. 4. Arvioidaan elinkaarihankkeiden kokonaistaloudelliset vaikutukset. 5. Kiirehditään Träskändan kartanon kunnostamista ja käyttöönottoa. 6. Kaupungin hankintapalveluiden toiminta arvioidaan ja resurssit mitoitetaan siten, että ne riittävät perusteelliseen hankinnan oikea-aikaiseen valmisteluun, hankinta-päätösten arviointiin ja hankinnan seurantaan sekä uuden vuonna 2017 tulevan hankintalain vaateisiin. 7. Koulujen parhaiden it-käytäntöjen jakamiseksi järjestetään kaupunkitasolla koulujen ICT-Digi -messut tai vastaavaa tapaa joilla parhaita käytäntöjä voidaan levittää. 8. Varhaiskasvatuksen ja koululaisten iltapäivätoiminnan asiakasmaksuihin ja niiden porrastukseen palataan kun hallituksen linjaukset ja sen vaikutukset ovat tiedossa. Asia valmistellaan sen jälkeen päätöksentekoon viivyttelemättä. Tehdään myös IVA-selvitys maksujen korottamisen vaikutuksista. 9. Selvitetään tasa-arvorahan osittaisen leikkaantumisen vaikutuksia ja taataan riittävät mahdollisuudet tukea ns. tasa-arvokouluja jatkossa. Tarve huomioidaan lisätalousarvioiden yhteydessä. Arvokas-pedagogiikasta ei luovuta. 10. Selvitetään mikä on vaikutus kokonaiskustannuksiin, jos vanhemmille tarjotaan varhaiskasvatuksessa asiakasmaksujen alennusta lapsen ollessa kesäaikaan kotihoidossa, ja henkilökunta voisi pitää vapaammin lomia palkattomia vapaita.

2 2 (8) 11. Esteettömyysohjelma tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi vuoden 2016 aikana ja sen toimeenpano aloitetaan yhteistyössä toimialojen kesken. Esteettömyys huomioidaan sosiaali- ja terveystoimen palvelujen ja tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa. Toimiala myötävaikuttaa kaupungin esteettömyysohjelman syntymiseen ja on sitoutunut ohjelman toimenpanoon. Esteettömyysohjelma käsitellään teknisessä lautakunnassa , kaupungin hallituksessa ja valtuustossa Selvitetään maahanmuuttajien tulkkauspalvelujen tarvetta ja se missä tilanteissa oma perheenjäsen tai tuttava voi toimia tulkkina. Terveydenhoidon ja lapsiperheiden perhetyön palvelualueen periaatteena on, että palveluissa aina käytetään ammattitulkkipalveluita. Lasten terapiapalvelujen palvelualueella varatuilla asiakastapaamisajoilla käytetään ammattitulkkeja. Lastensuojelun palvelualueella käytetään ammattitulkkeja. Yksinkertaisten asioiden sopimisessa voi perheenjäsen toimia apuna tulkkauksessa. Aikuisten sosiaalipalveluissa peruslähtökohtana on, että varatuilla asiakastapaamisajoilla käytetään ammattitulkkeja. Muissa kohtaamisissa, esimerkiksi sosiaalisen kuntoutuksen ryhmissä, voi tulkkausapuna toimia vertainen tai tuttava. Vammaispalveluissa käytetään ensisijaisesti ammattitulkkeja asiakkaan kanssa asioitaessa. Vanhustenpalveluissa ei ole noussut toistaiseksi esille tulkkauspalvelun tarvetta. Terveyspalveluissa käytetään ammattitulkkeja. Perheenjäsenen tai muun läheisen käyttöä tulkkina ei terveyspalveluissa suosita. 13. Selvitetään maahanmuuttajaryhmien mahdollisuutta aktivoitua itse oman kielensä opetuksessa. 14. Selvitetään Espoossa vesihuollon kunnallistekniikan ulkopuolella olevat alueet ja käydään läpi niiden kunnallistekniikan rakentamisen kiireellisyysjärjestys. Priorisoidaan Mustanpurontien alue kiireelliseksi kunnallistekniikan selvityskohteeksi. Ennen kunnallistekniikan valmistumista kaupunki huolehtii siitä, että Mustanpurontien asukkaat saavat puhdasta käyttövettä. 15. Espoo kehittää ja vahvistaa ruotsinkielisen sektorin edellytyksiä osallistua maahanmuuttajien integraatioon, niin että ruotsinkielinen integraatio on Espoossa mahdollinen. 16. Sosiaali- ja terveystoimi raportoi ruotsinkielisten palveluiden toimivuudesta ja kehittämisestä sekä siitä, miten on suunniteltu, että ruotsinkielisiä palveluita kehitetään samanaikaisesti ja samoin perustein kuin suomenkielisiä.

3 3 (8) Terveydenhoidon ja lapsiperheiden perhetyö: palvelut ja materiaali ovat saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Perheen ollessa ruotsinkielinen, palvelu pyritään tarjoamaan ruotsinkielellä. Ruotsinkielisten terveys- ja sosiaalipalvelujen neuvottelukunta tutustuu neuvolapalveluihin syksyn aikana. Lasten terapiapalvelujen palvelualueella kaikissa toimintayksiköissä ruotsinkielisten asiakkaiden palvelut ovat saatavilla vähintään saman tasoisesti kuin suomenkielisille. Palvelut ja materiaalit ovat saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Suomen- ja ruotsinkielisillä palveluilla on samat palvelujen kehittämisen perusteet. Aikuisten sosiaalipalveluissa on eri toimistoissa ruotsinkielen osaajia, joille keskitetään ruotsinkieliset asiakkaat. Vammaispalveluissa on sosiaalityössä mahdollisuus asioida ruotsinkielellä. Myös neuvontaym. materiaalia on saatavilla ruotsinkielisenä. Oman toiminnan yksiköissä useammissa on ruotsin kieltä osaavaa henkilöstöä. Espoon kaupungin senioriväestön tiedottaminen ja keskeiset materiaalit tuotetaan myös ruotsinkielellä. Ruosinkieliset asiakkaat saavat palvelun omalla äidinkielellään niin halutetssaan. Sekä suomen- että ruotsinkielisiä palveluja kehitetään samanaikaisten ja samoin perustein. Alueellisessa kotihoidossa ja palvelutaloissa ruotsinkielisiä asiakkaita palvellaan asiakkaan toiveen mukaan ruotsiksi tai suomeksi. Tarvittaessa käytetään tulkkipalvelua. Osa henkilöstöstä ja esimiehistä on kaksikielisiä. Kotihoidon päivätoimintaa järjestetään sekä suomenkielisenä, että ruotsinkielisenä. Päivätoiminnan sisällöt vastaavat toisiaan. Potilaan toiveen mukaan häntä palvellaan ruotsiksi tai suomeksi. Tarvittaessa käytetään tulkkipalvelua. Sairaalassa on äidinkielenään ruotsia puhuvia työntekijöitä ja ruotsikielentaidosta kielilisää saa useita kymmeniä henkilöitä. Henkilökuntaa rekrytoitaessa korostetaan palvelukykyä myös ruotsinkielellä. Kun potilaan sairauden oireet saattavat ilmetä kielellisinä ongelmina, niiden tutkimiseen osallistuu äidinkieleltään ruotsinkielinen työntekijä, jotta diagnostiikka olisi mahdollisimman laadukasta. Näin toimitaan esim. muistisairauksien kohdalla. Kirjalliset potilasohjeet tuotetaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Palvelutarpeen arvion yhteydessä selvitetään asiakkaan äidinkieli. Asukkaalle voidaan pitkäaikaishoidossa tarjota ruotsinkielisiä palveluja hänen niin halutessaan. Yksityisten ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutuksessa ruotsinkielinen hoiva on kilpailutettu omana tuotteena. Ruotsinkielisille asukkaille on tarjolla kolme ruotsinkielistä hoivakotia Espoossa, tarvittaessa paikkoja voidaan ostaa lisää lähikunnista. Ympärivuorokautisen asumispalvelun kilpailutuksessa palvelun tuottaja on saanut lisäpisteitä, jos on valmius palvella ruotsinkielisiä asukkaita myös ruotsinkielellä. Kilpailutuksessa valittu lyhytaikaishoidon yksikkö on luvannut palvella ruotsinkielisiä asukkaita myös ruotsinkielellä. Pitkäaikaishoidon hallinnossa palvellaan myös ruotsinkielellä. Ruotsinkielinen palvelutarjonta on pitkäaikaishoidossa ollut tarvetta vastaavaa. Terveyspalveluissa on mahdollisuus asioida ruotsinkielellä ja materiaalit ovat saatavana ruotsinkielisenä. Yksiköissä on ruotsin kieltä osaavaa henkilöstöä.

4 4 (8) 17. Hankitaan kalustamista kustannustehokkaammin. Sosiaali- ja terveystoimessa arvioidaan hankintojen tarpeellisuutta ja noudatetaan kaupungin hankintaohjeita. Kaikkien hankintojen kohdalla tehdään tarvearviointi sekä noudatetaan kaupungin hankintaohjeita. Tarpeettomista kaluisteista tiedotetaan intranetissä. Hankinnat tehdään sopimustoimittajilta. 18. Omaishoidontuen kriteerit ja kattavuus tarkistetaan sosiaali- ja terveyslautakunnassa vastaamaan tarkistettuja kriteerejä. Mahdolliset määrärahalisäykset tehdään seurantaraportti 1:n kohdalla, kun tammi-kesäkuun määrärahojen riittävyys on selvillä. Omaishoitoa koskevaa lainsäädäntöä on muutettu. Muutosten tavoitteena on tukea hoitajien jaksamista ja hyvinvointia sekä kehittää hoitotehtävää tukevia palveluja. Jatkossa kaikki omaishoitosopimuksen tehneet omaishoitajat saavat vähintään kaksi vapaata vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti hoitoon sidotut omaishoitajat saavat vähintään kolme vapaata vuorokautta kuukaudessa samoin edellytyksin kuin nykyisinkin. Vapaat voi myös käyttää useassa osassa aiempaa joustavammin. Toimialalla arvioidaan lakimuutoksesta aiheutuvat kustannukset loppuvuodelle ja valmistellaan syksyn aikana tarvittavilta osin muutokset omaishoidon tuen toimintaohjeisiin. Uusitut toimintaohjeet otetaan käyttöön ensi vuoden alkupuolella. Omaishoidon tuen asiakkaita oli 696 vuonna 2015 ja tukikuukausia Kesäkuun lopun tilanteessa vuonna 2016 asiakkaista oli 628 ja tukikuukausia oli kertynyt Kesäkuun lopussa vuonna 2015 asiakkaita oli 573 ja tukikuukausia oli kertynyt Kesäkuun lopun tilanteessa asiakaskertymä on 55 asiakasta enemmän kuin vastaavana aikana vuonna Tavoite vuodelle 2016 on 50 asiakasta enemmän kuin vauonna Lakiin omaishoidon tuesta ja sosiaalihuoltolakiin on esitetty muutoksia alkaen. Omaishoitajien oikeutta vapaaseen esitetään laajennettavaksi. Esityksen mukaan lakiin lisättäisiin myös kunnalle velvollisuus järjestää omaishoitajalle tarvittaessa valmennusta ja täydennyskoulutusta sekä hyvinvointi- ja terveystarkastuksia. Sosiaalihuoltolakiin on tulossa säännökset omaistaan tai läheistään hoitavan henkilön vapaista sekä kunnan velvollisuudesta järjestää vapaan aikainen tarkoituksenmukainen sijaishoito. Vanhustenpalvelujen tulosyksikkö yhdessä perhe- ja sosiaalipalvelujen tulosyksikön kanssa valmistelee omaishoidon tuen kriteerien tarkistamisen lain voimaan tulon jälkeen ja tuo esityksen sosiaali- ja terveyslautakuntaan syksyn aikana. 19. Selvitetään ensi vuoden aikana Espoon oma malli kaksikielisestä/pohjoismaisesta koulusta.

5 5 (8) 20. Rakennuslupaprosessit Kaupunkisuunnittelussa lisätään ulkopuolisten suunnittelupalveluiden käyttöä omien resurssien lisänä kaavoitustavoitteen saavuttamisen varmistamiseksi. Käynnistetään rakennusvalvonnan toimintatapojen kehittäminen, jonka tavoitteena on parantaa asiakastulosta ja lupien läpimenoaikaa sekä varmistaa yhtenäiset tulkinnat. Palvelun ja läpimenoaikojen kehittymisestä raportoidaan rakennuslautakunnalle. Täydennysrakentamista lisätään suunnitelmallisesti. Taloyhtiöiden ja muiden rakentajien neuvontaan varataan riittävät resurssit. Täydennysrakentamisen edistymisestä raportoidaan kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaokselle. Asukas- ja asiakaslähtöisyys nostetaan tärkeimmäksi rakennusvalvontakeskuksen tulosmittariksi. 21. Noudatetaan pientaloprojektin mukaista suunnitelmaa pientalotonttien määrän lisäämiseksi. 22. Seurataan vanhuspalvelujen ympärivuorokautisen hoidon järjestymistä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat. Pitkäaikaishoidon paikkoja oli 1360, tilanteessa paikkoja oli käytössä Väestöennusteen/ käyttösuunnitelman mukainen arvioitu tarve vuoden 2016 lopussa on 1400 paikkaa. Kasvu voidaan toteuttaa vuoden 2016 määrärahojen puitteissa. Hoitopaikka ollaan voitu tarjota lain vaatimassa ajassa (3kk sisällä). 23. Seurataan neuvoloiden, koulujen ja opiskelijaterveydenhuollon terveydenhoitajien sekä nuorten mielenterveyspalveluiden määrän riittävyyttä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä. Neuvolan, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajien määrää seurataan. Ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen terveydenhoitajien määrään toivotaan parannusta. Palveluita pyritään tuottamaan tehokkaammin mm. digitalisaation ja toimintamallien muutosten avulla, jotta terveydenhoitajien työpanos riittäisi paremmin. Nuorten masennuksen hoidon kehittämishankkeessa selvitetään, miten perustasolla annettu lyhyt interventio (interpersonal counselling eli IPC) soveltuu terveydenhoitajien, koulukuraattorien ja psykologien työskentelytavaksi ja vaikuttaa nuorten masennusta vähentävästi. Kohderyhmänä ovat 8. luokkalaiset oppilaat. Hanke toteutetaan terveydenhuollon, sivistystoimen, HYKS nuorisopsykiatrian sekä THL:n yhteistyönä, ja se alkaa syyslukukaudella Espoon vuotiaiden nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelujen hoitoketjut ja kustannukset selvitys valmistui kesäkuun lopussa Selvitys saadaan virkamiesten käsittelyyn elokuussa ja sen jälkeen se esitellään lautakunnalle. Selvityksen on tarkoitus auttaa toimenpide-ehdotusten laatimisessa.

6 6 (8) Nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluita Nupolissa on vahvistettu lisäämällä työryhmän kokoa yhdellä työntekijällä ja kouluttamalla henkilöstöä. Yhteistyötä lastensuojelun, kouluja opiskeluterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon nuorisopsykiatrian kanssa on tiivistetty. A-klinikan nuorisoaseman asiakasohjaus on otettu omaksi toiminnaksi tammikuussa Tämä mahdollistaa paremmin asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin ja ohjauksen. Ruotsinkielisille nuorille vastaavaa palvelua ostetaan Folkhälsanin Teinipoliklinikaltalta. Alkuvuoden 2016 käyntien laadun ja määrän perusteella on tarvetta vielä 1-2 työntekijän lisäämiseen. Lisäksi nuorten kanssa työskentelyyn tarvitaan enemmän monialaista yhteistyötä. 24. Seurataan vammaispalvelujen riittävyyttä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat. Vammaispalvelun asiakasmäärä ja palvelujen tarve on kasvava. Asiakasmäärä kasvoi alkuvuodesta 6.8 %, 65 vuotta täyttäneiden asiakkaiden määrän kasvaessa 7,4 %. Ensimmäisen kuuden kuukauden aikana vammaispalvelun asiakkaista 49,7 % (2291 asiakasta) oli 65 vuotta täyttäneitä. Alkuvuodesta järjestettiin asumispalveluja 20:lle uudelle vammaiselle asiakkaalle. Työtoiminnan tai päivätoiminnan piiriin tuli alkuvuoden aikana 40 uutta asiakasta. Voimakkainta asiakasmäärän kasvu on kuljetuspalveluissa ja henkilökohtaisessa avussa. Kuljetuspalvelun asiakkaiden määrä lisääntyi 9,4 % ja henkilökohtaisen avun 6,5 % alkuvuodesta. 25. Laaditaan suunnitelma aluepysäköintikiellon korvaavaksi järjestelmäksi. Suunnitelmassa kiinnitetään huomiota erityisesti toteutuksen kokonaistaloudellisuuteen. Suunnitelma tuodaan vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla kaupunkisuunnittelu- ja teknisen lautakunnan päätettäväksi. 26. Asetetaan koulu- ja päiväkotirakennushankkeille hankekohtainen kustannuskatto. 27. Päivitetään koulujen ja päiväkotien suunnitteluohje siten, että siirrytään selvästi nykyistä vahvemmin tilojen standardisointiin. 28. Tehdään selvitys, jonka tavoitteena on käyttää koulurahastoa vanhojen koulujen korjauksiin. Koulurahaston käyttöönotto tuodaan kaikkine vaihtoehtoineen ja kokonaistaloudellisine vaikutuksineen päätöksentekoon vuoden 2016 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. 29. Päivitetään luonnonhoidon toimintamalli vuoden 2016 aikana vastaamaan metsälain muutoksia ja luonnonmonimuotoisuusohjelman toimenpiteitä. Toimintamalli tuodaan valtuuston päätettäväksi. 30. Espoolaisten kulttuuritoimijoiden saamien valtionavustuksien leikkausten vaikutuksia toimintaedellytyksien säilymiseen selvitetään. 31. Kotihoidon asiakasmaksuista päätettäessä varmistetaan, että maksut eivät vaikeuta kotona asumisen edellytyksiä.

7 7 (8) Kotihoidon asiakasmaksuista päätettäessä varmistetaan, että maksut eivät vaikeuta kotona asumisen edellytyksiä. Kotihoidon asiakasmaksuja tarkistetaan vuosittain. Tarkastusten yhteydessä tehdään selvitykset mahdollisten hinnankorotusten vaikutuksista. 32. Ikäihmisten kuljetuspalveluihin (sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset) etsitään uusia, edullisempia ratkaisuja. Vuonna 2015 asiakkaita oli Kuukaudessa tehdään noin 3600 matkaa, keskihinta on noin 12,8, keskimatka noin 5,6 km, kokonaiskustannukset vuonna 2015 olivat Uusia, edullisempia ratkaisuja kuljetuspalveluihin haetaan yhteistyössä perhe- ja sosiaalipalvelujen tulosyksikön sekä Helsinginseudun liikenteen ja Espoon kaupungin liikennesuunnitteluyksikön kanssa. 33. Pyritään teettämään esim. opiskelijoiden opinnäytetyönä tutkimus ennaltaehkäisevän päihdetyön tuloksellisuudesta Espoossa. Terveyspalveluissa ei ole teetetty tällaista tutkimusta. 34. Seurataan lastensuojelupalveluissa lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain toteuttamista ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä. Lastensuojelun asiakasmäärät ovat laskeneet ja ennusteen mukaan n. 4,5 % espoolaisista alaikäisistä on lastensuojelun asiakkuudessa vuoden lopussa (v ,4% ja ,9%). Sosiaalihuoltolain mukaisten asiakkaiden määrä on vastaavasti kasvanut ja yhteenlaskettu asiakasmäärä on noin 5 % suurempi kuin viime vuoden vastaavana aikana. Muutos kuvaa palvelurakenteen kevenemistä, kun aikaisempaa matalammalla kynnyksellä voi saada palveluita myös lastensuojelun palvelualueelta. Sosiaalihuoltolain mukaisia palveluita voi hakea ja saada myös perheneuvolan, aikuissosiaalityön, vammaispalveluiden ja lapsiperheiden perhetyön kautta. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen tullee lisääntymään. 35. Turvapaikanhakijoille suunnattua lisäbudjettia ohjataan käytettäväksi myös nuoriso- ja liikuntajärjestöjen ja seurojen järjestämään toimintaan, jossa otetaan mukaan maahanmuuttajataustaisia nuoria. Turvapaikanhakijalapset ja -nuoret ovat tarvinneet myös lastensuojelun palveluja. Työskentelyä on ollut noin sadan lapsen ja nuoren asioissa, sijaishuoltoa on tarvinnut viisi nuorta. Työn koordinointiin ja osaamisen varmistamiseen tarvitaan sosiaalityöntekijän lisäresurssi lastensuojelun palvelualueelle.

8 8 (8) Aikuisten sosiaalipalveluissa ei sinänsä ole kohdennettu toimintaa turvapaikanhakijoihin. Omana toimintana on järjestetty ryhmätoimintaa arabiankielisille nuorille miehille (Omakoto - hanke). 36. Varataan teknisen ja ympäristötoimeen riittävät resurssit pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteiden toteuttamiseen. 37. Kaupunki panostaa jatkossakin liikenneturvallisuuteen etenkin alueilla, joissa liikkuu paljon lapsia. 38. Selvitetään ympäristölle vaarallisten vieraslajien kuten citykanien, Espanjan siruetanoiden ja erilaisten kasvien tehostettua hävittämistä. Lisätään yleistä tiedottamista ja toimintaa niin, että yritykset ja kuntalaiset saadaan mukaan toimintaan. 39. Ympäristökeskuksen tarvitsema paikkatietoasiantuntijan resurssi järjestetään toimialatasoisesti. 40. Tehostetaan katuverkoston korjauksia paremmalla suunnittelulla ja ajoituksella sekä korjaustarpeen uudelleen arvioinnilla, Tatu 2 yhteydessä. 41. Käynnistetään välittömästi Nupurintien kevyen liikenteen väylää koskevan tiesuunnitelman laadinta yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa siten, että kevyenliikenteen väylä voidaan tuoda päätettäväksi viimeistään vuoden 2017 aikana. 42. Terapeuttisessa vauvaperhetyössä varmistetaan ruotsinkielisten psykologipalveluiden riittävyys. Lasten terapiapalveluissa perheneuvolan terapeuttiseen vauvaperhetyön erikoistuneiden ja suuntautuneiden työntekijöiden saatavuus on ollut haasteellista - ruotsinkielisiä riittävän kokemuksen ja koulutuksen omaavia hakijoita vakinaisiin vakansseihin tai sijaisuuksiin ei ole ollut. Ruotsinkielisten terapeuttista vauvaperhetyötä tarvitsevien kuntalaisten palvelut on varmistettu terapeuttisen vauvaperhetyön ja ruotsinkielisten perheneuvolan työntekijöiden yhteistyöllä. 43. Kungsgårdens skolas lisärakennuksen aikataulu aikaistetaan niin, että se valmistuu elokuussa 2019 ennen lukuvuoden alkua, eikä vuodenvaihteessa 2019/ Espoon kristillisen koulun hanke- ja rahoitusratkaisu tehdään kevään 2016 aikana. 45. Selvitetään mahdollisuudet hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä urheilulukion erityistä koulutustehtävää Leppävaaran lukiolle alkaen, kuitenkin viimeistään Rakennusten terveellisyyden parantamiseksi kiinnitetään erityistä huomiota rakentamisen aikaiseen kosteudenhallintaan, turvallisiin rakenneratkaisuihin ja riittävään urakka-aikaan. 47. Karhusuon uuden yhtenäiskoulun kokonaisratkaisu selvitetään vuoden 2016 aikana niin laajuuden, kuin sijoittumisenkin osalta.

Liite 2 1 (6)

Liite 2 1 (6) Liite 2 1 (6) Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Konserniesiknta, kaikki toimialat

Lisätiedot

1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset).

1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). 1 Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Toimitilahankkeiden

Lisätiedot

1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset).

1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). 1 Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Sosiaali- ja terveystoimi vastaa: Toimitilahankkeiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu

Lisätiedot

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Lasten ja nuorten palvelut, peruspalvelut Palveluvastaava sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19. :n mukaisesta lapsiperheiden

Lisätiedot

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

LIITE 1. Neuvottelutulos, vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa :27:57 Sivu 1 / 7

LIITE 1. Neuvottelutulos, vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa :27:57 Sivu 1 / 7 LIITE 1., vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa 21.11.2017 9:27:57 Sivu 1 / 7 KÄYTTÖTALOUSOSA YLEISHALLINTO 10 Yleishallinnon yleisperustelut 10-01 Yleishallinnon yleisperustelut Muutos

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin 24.08.2016 Sivu 1 / 1 1206/2016 00.01.03 97 Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eija-Inkeri

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari 26.8.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelut 2019 Vahva pohja - Rakenteelliset muutokset hyvässä vauhdissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (6) 287 Selvitys sosiaali- ja terveysviraston ruotsinkielisistä palveluista HEL 2013-008267 T 00 01 01 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi liitteenä olevan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (15) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 21.12.2016 Voimaan 1.1.2017

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Tetola 12.2.2013 Säännön nimi Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Koulutustilaisuus / Turku, hallitussihteeri STM/STO Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

Liite 2 1 (13)

Liite 2 1 (13) Liite 2 1 (13) Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Konserniesikunta, kaikki toimialat

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 85/2016 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle

Lisätiedot

Pöytäkirjamerkinnät Neuvottelusopimus 14.11.2014

Pöytäkirjamerkinnät Neuvottelusopimus 14.11.2014 Pöytäkirjamerkinnät Neuvottelusopimus 14.11.2014 1 (5) 10.8.2015 Sosiaali- ja terveystoimen vastaukset 1. Valtuustolle valmistellaan kulttuuristrategia päätettäväksi vuoden 2015 aikana. 2. Päivitetään

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Kuopio Anne-Mari Raassina, STM 19.10.2016 Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Tetola 20.01.2009 Terveyden ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Apila, Kangasala 24.5.2016 Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Lähellä ja tukena -seminaari Tiistai 24.5.2016 klo 13. 16.00 Kuntoutumiskeskus Apila, Reumantie 6, 36200 Kangasala Seminaarin ohjelma

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 23.03.2016 Sivu 1 / 1 1125/2016 02.02.00 36 terveystoimen investointiesitys vuosille 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Tampere 14.11.2016 Anne-Mari Raassina 1 14.11.2016 Omais- ja perhehoidon kehittämisen tausta ja tavoitteet Hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien,

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Timo Turunen timo.turunen@riihimaki.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Riihimäen

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin

Lisätiedot

aikuisten asumispalvelut - palveluesimies kotiin annettavat palvelut palveluesimies terveyspalvelut sosiaali- ja terveysjohtaja

aikuisten asumispalvelut - palveluesimies kotiin annettavat palvelut palveluesimies terveyspalvelut sosiaali- ja terveysjohtaja Sosiaali- ja terveystoimen delegointipäätös Hallintoa, taloutta ja henkilöstöä koskevan toimivallan delegointi Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 16.8.2019 113 Voimassa 1.9.2019 alkaen 1 Delegointipäätöksen

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi 1.4.2019 Jaako Taina, Roslakka Titta, Inna Miia, Mälkiä Pia EKSOTE 1 15.4.2019 Sisältö: - hallinnollinen sijainti Eksoten organisaatiossa - ohjaavaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -22 083-28 839-28 839-13 932 48,3 14 907 8 151-36,9 Saarikan toimisto ja Yv, Yh, yks.joas,

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 14.04.2015 Sivu 1 / 1 1693/02.02.00/2015 44 terveystoimen investointiesitys vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva

Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut 17.1.2017 Kick off Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva Perhe- ja sosiaalipalvelut NEUVONTA ja OHJAUS, sosiaaliasiamiestoiminta

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote

Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote Lasten-, nuorten- ja perheiden palvelut Perheiden sosiaalityö sisältää virka-aikaisen lastensuojelun päivystyksen ja sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoitusten vastaanoton

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus 24.3.2017 1 Ikäneuvon neuvonnan ja asiakasohjauksen rautalankamalli Asiakas tai omainen visualisoituna Maakunnallinen neuvontanumero neuvonnalle, ohjaukselle ja alustavalle

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 28.12.2015 Voimaan 1.1.2016

Lisätiedot

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina HE 85/2016 VP Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Erkki Papunen Anne-Mari Raassina 25.5.2016 Tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien ja

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Asiakaspalvelujen ostot enintään (alv 0 %)

Asiakaspalvelujen ostot enintään (alv 0 %) HELSINGIN KAUPUNKI VIRANHALTIJAN 1 (8) TOIMIALATASOISET Viranhaltijan hankintavaltuudet enintään Toimialajohtaja 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin toimialoilta tai liikelaitoksilta tai Helsingin

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen

Lisätiedot

Hyvinvointiyhtymän linkittyminen maakuntauudistukseen

Hyvinvointiyhtymän linkittyminen maakuntauudistukseen Hyvinvointiyhtymän linkittyminen maakuntauudistukseen Muutosjohtaja Jouko Isolauri Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä FellmanniCampus 7.12.2016 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Päätetty perustaa

Lisätiedot

2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI

2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI 2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Talousarvion toteutuminen... 3 2.1 Nuva-kuntayhtymä... 3 2.2 Sosiaali ja terveyspalvelujen talouden toteutuminen 1.1. 30.6.2016... 6 3. Toiminnan

Lisätiedot

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 23/2017 1 (5) 3 Ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tilannekatsaus 2017 Pöydälle 12.12.2017 HEL 2017-011555 T 00 01 02 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

Liite 2 1 (16)

Liite 2 1 (16) Liite 2 1 (16) Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Konserniesikunta, kaikki toimialat

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

SoTen talousarvion toteutuminen TP 2017 Kannonkoski

SoTen talousarvion toteutuminen TP 2017 Kannonkoski Kannonkoski SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -13 932-15 100-15 100-18 807 124,5-3 707-4 875 35,0 HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN PALVELUT -778 318-700 979-762 479-751 849 98,6 10 630 26 469-3,4 Neuvola-,

Lisätiedot

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS

Pori MERIKARVIA PORI PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 216 Väestöennuste Huoltosuhde 21 ja ennusteet 21, 22 ja 24 9 8418 8 71,7 7,1 8 7 7 6 9,8 61, 62, 6 4 2 2947 214 21 22 22 2 2 24 4 2 1 1914 84 6721 641 2441-6 7-14 1-64

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2 SIVISTYSTOIMEN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT vv. 2016- Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

2 luku

2 luku Kuopion kaupunki Palvelualueiden johtosääntövertailu 1 (5) Vanha sääntö Kuopion kaupunki Palvelualueiden johtosääntö 1 Lautakuntien kokoonpano Perusturva- ja terveyslautakunnassa on 11 jäsentä ja jokaisella

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esityksen (HE 16/2018) mukaisesti 1 - Keskeiset muutokset verrattuna aiempaan hallituksen esitykseen (HE 47/2017) Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää omia sote-keskuksia

Lisätiedot

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Sosiaalityö Lähtötilanne Omaishoidon tuki T3 Veteraanipalvelut PTH Sairaala Klinikat Kotihoidon alue 1 SKY Kotihoidon alue 3 SAS Kotihoidon alue 4 Vammaispalvelut

Lisätiedot

Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli. Anna-Mari Juutinen

Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli. Anna-Mari Juutinen Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Anna-Mari Juutinen 7.9.2016 Digitaalinen ja monialainen palveluintegraatio Hyvinvoinnin integroidun toimintamalli / Kuopio Integraattori-malli: tietoa

Lisätiedot

Asiakaspalvelujen ostot enintään (alv 0 %)

Asiakaspalvelujen ostot enintään (alv 0 %) HELSINGIN KAUPUNKI VIRANHALTIJAN 1 (8) TOIMIALATASOISET Viranhaltijan hankintavaltuudet Toimialajohtaja 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin toimialoilta tai liikelaitoksilta tai Helsingin ja Uudenmaan

Lisätiedot

DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA

DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA, 26.4.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaisuvalta (Hallintosääntö 3, 7, 8) Sosiaali- ja terveyslautakunnan

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67 09.06.2015 Sivu 1 / 1 1688/00.01.01/2015 67 Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen

Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen Päihdeasiain neuvottelukunta

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys IKÄIHMISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Ikäihmisten palvelujen lautakunta, kokous 27.9.2016... 1 Ikäihmisten palvelujen lautakunta, kokous 26.10.2016...

Lisätiedot

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät. SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä, muutokset kv 21.1.2015, voimaan 1.2.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Lempäälän sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma

Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma 1(6) Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma 2(6) Sisällys 1. Yleistä 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tilat ja ympäristö 4. Asiakkaat 5. Palvelut - sosiaalipalvelut

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Ilari Huhtasalo ilari.huhtasalo@parkinson.fi

Lisätiedot

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyvinvointivaliokunta 13.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Hyvinvointivaliokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Hyvinvointipalveluiden tehtävät... 3 3 Tulosalueen

Lisätiedot