Yönyli vaelluksella Karwendelissa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yönyli vaelluksella Karwendelissa."

Transkriptio

1 Alku Tuntui, että elämä oli jotenkin rullannut samalla urallaan jo tovin. Vaikka kaikki oli toisaalta hyvin oli duunia, koulu, kavereita ja tyttöystävä tuntui minusta siltä, että jotain uupui. Kaipasin elämääni muutosta jotain uutta taas mistä innostua ja jolla palauttaa tuo lapsenomainen into itseeni. Eikä siihen vastausta tarvinnut kovin kauaa etsiä: lähtisin vaihtoon. Suunta oli myös heti selvä: vuorille. Alpit ovat olleet aina lähellä sydäntäni ja saksan kieli tuttu jo pienestä pitäen. Olen käynyt Itävallassa usein matkailemassa, aluksi perheeni kanssa ja myöhemmin aikuisemmalla iälläni laskemassa ystävien kera. Ehkä nyt olisi aika tutustua maahan, sen kulttuuriin ja ihmisiin syvemmin. Halusin myös mahdollisimman lähelle vuoria, sillä itselleni laskeminen ja vuorilla oleminen palauttaa tasapainon ihmisen sydämeen. Sähkötekniikan korkeakoulu ei valitettavasti tarjonnut Itävallasta hakukohteeksi kuin Wieniä, mutta onneksi ystävälliset ja avuliaat vaihtokoordinaattorit osasivat ohjastaa minut Kemian laitokselle. Heiltä nimittäin löytyisi paikka Innsbruckiin, aivan Alppien keskelle Tiroliin. Sain kuulla päätöksestä toissa keväänä ja olin riemua täynnä. Sattumalta olin tuolloin juuri Alpeilla laskemassa. Oli mielenkiintoista katsella ympärilleen Innsbruckin kaupunkia ja ihmetellä, että viettäisin täällä seuraavan vuoden elämästäni. Muutto Kun lähtöpäivä läheni, olin todella jännittynyt. Vaikka olin varma, että tulisin pitämään uudesta kotikaupungistani, tuntui silti oudolta jättää kaikki taakseen: perhe, kaverit ja tyttöystävä. Kohta mikään ei olisi tuttua. Kaiken lisäksi alku ei sujunut mitenkään ongelmattomasti. Sovitun asunnon kanssa tuli ongelmia ja jouduinkin lopulta asumaan ensimmäisen kuukauden moninaisissa irtokämpissä milloin majatalossa, milloin jonkun kaverin luona. Kannattaa uskoa vaihtokoordinaattorien sanaa: Innsbruckista on todella vaikeaa löytää asuntoa, varsinkin syksyn alussa, kun kaikki opiskelijat palaavat kaupunkiin. Kuitenkin alkuhämmennysten jälkeen alkoi elämä rullamaan. Tutustuttuani muihin opiskelijoihin, olikin yhtäkkiä tekemistä ja innostusta kaikkialla. Olin rakastunut: tähän kaupunkiin, näihin vuoriin ja sen ihmisiin!

2 Ja paras olisi vielä edessä: talvi. Yönyli vaelluksella Karwendelissa. Jokainen meistä suomalaisista on varmasti tottunut siihen hyiseen marraskuiseen pimeyteen ja kylmyyteen, joka iskee joka vuosi kuin märkä rätti päin kasvoja. Ankeus peittää maan ja harmaus valtaa kaiken alleen. Noh, ei täällä päin. Innin laaksossa on lähes koko talven läpi, mukavan keväinen ilma ja vuoristossa talvi alkaa todenteolla jo marraskuussa. Innsbruckin lähistöllä on useita jäätiköitä, joihin pääsee laskemaan parhaimmillaan vuoden ympäri suurin sesonki alkaa joulukuun alusta. Itselleni suurin syy vaihtokohteen valitsemeseksi oli juuri mahdollisuus päästä laskemaan. Ja täältä nitä vuoria löytyy: edestä ja takaa, vasemmalta sekä oikealta.

3

4 Laskemassa lähivuorilla. Ihmiset Koko kaupunki on muuten täysin urheiluhullua. Jokainen harrastaa vähintään yhtä, ellei usempaa, härmäläisittän extreme lajiksi kategorisoitua päänmenoa: vapaalaskua, kalliokiipeilyä, maastopyöräilyä tai slacklainausta. Maanantaisin koulussa puhutaan siitä, missä kukin on ollut vaeltamassa/kiipeilemässä/laskemassa, eikä siitä, kuinka jurrissa taas on sinkoiltu pitkin Helsingin yötä vaikka Innsbruck tarjoaa kokoisekseen kaupungiksi erittäin suuren kulttuuritarjonnan. Teatteria, yökerhoa ja muuta vapaa ajan tarjotaa on loputtomiin. Mikä on erittäin hyvä, sillä Itävaltainen koulusysteemi on lievästi sanottuna hiukan ankea. Koulut muistuttavat Tsekkoslovakian aikaisia laitoksia ja opetus on suomalaisittain outoa: professori on auktoriteetti, jota ei kyseenalaisteta. Opiskelupaikoista on pulaa ja huonoimmat karsitaan ankarasti pois jos et pärjää koulussa, lennät ulos. Lappujen ja leimojen perässä saat juosta ja byrokratiaa riittää. Tenttejä ei voi uusia ja saat opiskella vain oman alasi kursseja (eikä maisteritason kursseja kandina voi valita!). Vastaavanlaista opiskelukulttuuria ainejärjestöineen ei myöskään ole. Mutta ne ihmiset. He ovat avuliaita ja opiskelu tehdään yhdessä, toisia auttaen. Tirolilaiset ovat myös meille suomalaisille tuttuja ei niin puheliaita ja erittäin käytännönläheisiä, kun vuoristossa asutaan. Mutta kun heihin tutustuu, niin juttu (ja olut) virtaa. Miksi Opistopisteitä ei lopulta vuodelta kauheasti kertynyt. Elämänkokemusta ja elinikäisiä ystäviä senkin edestä. Vaihtovuosi oli elämys, jota osasin odottaa, mutta se oli silti enemmän kuin olisin koskaan voinut toivoa. Turha minun on tässä myöskään kertoa, mitä kaikkea ja kuinka paljon lopulta itsestäni ja maailmasta opin. Sen voi vain kokea. Älä siis enää emmi. Hae vaihtoon.

5

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

Tampereen yliopiston opiskelijakysely toisen vuoden opiskelijoille Opiskelijoiden näkemyksiä tuutoroinnista

Tampereen yliopiston opiskelijakysely toisen vuoden opiskelijoille Opiskelijoiden näkemyksiä tuutoroinnista Tampereen yliopisto, Opintopalvelut 23.2.2012 / AK Tampereen yliopiston opiskelijakysely toisen vuoden opiskelijoille Opiskelijoiden näkemyksiä tuutoroinnista Toisen vuoden opiskelijat Osallistuitko opiskelijatuutorointiin

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41 1/15 2/15 N Prosentti Hirvijärvi 41 100% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa

Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa 26.9.2018 Irma Garam Opetushallitus Kansainvälistymisen neuvontapalvelut Perustietoja suomalaisten tutkinto-opiskelusta ulkomailla Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=70)

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=70) Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=70) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet) 29 % Elämäntavat (esim.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

06/07 Darmstadt, Saksa

06/07 Darmstadt, Saksa 06/07 Darmstadt, Saksa Darmstadt Darmstadt sijaitsee Hessenin osavaltiossa, noin 30km päässä Frankfurtista Darmstadt on keskikokoinen kaupunki, jossa on noin 200 000 asukasta Hochschule Darmstadt Vaihtareita

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Valencia Espanja ITACA-instituutti. Juhani Lahdenperä HYV7SN

Valencia Espanja ITACA-instituutti. Juhani Lahdenperä HYV7SN Valencia Espanja ITACA-instituutti Harjoitteluvaihdon suunnittelu alkoi syksyllä 2008 Puerto Ricon lomareissun seurauksena Espanja oli alun alkaen selvä kohdemaana, koska olemme lomailleet vaimoni kanssa

Lisätiedot

Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI

Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI 2015-2016 Perustiedot Tutkinto-ohjelma: Tuotantotalous Vaihtoyliopisto: Technische Universität München Vaihdon ajankohta: Talvilukukausi 2015-2016 Vaihto-ohjelma: Erasmus

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 1.9.2015 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton.

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. AIKAMUODOT PLUSKVAMPERFEKTI JA AIKAMUOTOJEN KERTAUSTA Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. PLUSKVAMPERFEKTIN KÄYTTÖ PLUSKVAMPERFEKTI kertoo, mitä oli tapahtunut,

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 6.9.2016 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan? Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?

Lisätiedot

Vaihtojärjestelyt. Terveydenhuolto ja hintataso

Vaihtojärjestelyt. Terveydenhuolto ja hintataso Vaihtokohde: Baselin yliopisto (Universität Basel), Sveitsi Ajankohta: huhti - syys-/lokakuu 2012 Vaihto-ohjelma: itse hankittu paikka Raportin saa julkaista www-sivuilla Vaihtokohde Kulttuurillisesti

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

1. Mille kursseille osallistuit? Pitkä matematiikka Lyhyt matematiikka Fysiikka

1. Mille kursseille osallistuit? Pitkä matematiikka Lyhyt matematiikka Fysiikka OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5. Asteikossa 1 on huonoin ja 5 paras arvio. Ympyröi haluamasi vaihtoehto. Mikäli kysymyksen perässä on tilaa sanalliselle arviolle, toivomme, että

Lisätiedot

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51)

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51) Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet) 25 % Elämäntavat (esim.

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011. Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus

Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011. Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011 Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus Työssäoppimisjaksoni Saksassa Farbglashütte Lauschassa kesti kahdeksan viikkoa. Farbglashütte Lauscha on lasitehdas,

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, 8.3.2012 Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden korkeakoulu, Ruotsi Kurssin esittely Opiskelijapalautteen

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015 Unkari Unkari on sisämaavaltio jonka pinta-ala on noin 93 000 km². Maan asukasluku on noin 10 miljoonaa. Unkarin pääkaupungissa Budapestissä asuu noin 1,7 miljoonaa

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

Kuva 1: Huoneeni, jonka jaoin kahden muun suomalaisen kanssa. Koko asuntola kutsui sitä Finskij Prospektiksi.

Kuva 1: Huoneeni, jonka jaoin kahden muun suomalaisen kanssa. Koko asuntola kutsui sitä Finskij Prospektiksi. Vaihtoraportti Olen Tommi Pensas Sähkötekniikan korkeakoulusta ja opiskelen jo kuudetta vuotta sähkötekniikan koulutusohjelmaa, tarkemmin ottaen tehoelektroniikkaa. Minulla oli aina ollut halu lähtee opintojeni

Lisätiedot

JUNIORS. Matkalle yhdessä. Kivoja matkatehtäviä

JUNIORS. Matkalle yhdessä. Kivoja matkatehtäviä JUNIORS Matkalle yhdessä Kivoja matkatehtäviä 1 Hauskaa tekemistä merellä ja maissa Merimatka lähestyy! Laivalla on huikean hauskaa: pääsee lötköttelemään hyttiin, herkuttelemaan laivan ravintoloihin ja

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

VAIHTOON KTK

VAIHTOON KTK VAIHTOON 2016-2017 KTK 17.11.2015 Päivi Martin, International Coordinator paivi.martin@ulapland.fi MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi: mitä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Koulutusalan valintaa kuvailevat väittämät. 5,1% n=11. 66,0% n=142. 0,5% n=1. 27,4% n=59. 0,9% n=2. 23,7% n=51. 2,8% n=6. 1,4% n=3.

Koulutusalan valintaa kuvailevat väittämät. 5,1% n=11. 66,0% n=142. 0,5% n=1. 27,4% n=59. 0,9% n=2. 23,7% n=51. 2,8% n=6. 1,4% n=3. Aloituskysely Amisto (Perämiehentie 6), Amisto (Pomo), Amisto Askola, Amisto Loviisa, Kaikki toimipisteet Kaikki koulutusalat, N=215, vastausprosentti keskimäärin 66, 06.04.2014-09.10.2014 Ajankohta: 14.10.2014

Lisätiedot

Maaseutumatkailijoiden vertailua Suomessa ja Itävallan Tirolissa

Maaseutumatkailijoiden vertailua Suomessa ja Itävallan Tirolissa Maaseutumatkailijoiden vertailua Suomessa ja Itävallan Tirolissa Juho Pesonen Yhteistyössä Raija Komppula, Mike Peters ja Christopher Kronenberg juho.pesonen@uef.fi Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus-

Lisätiedot

Kiitollisuuspäiväkirjani

Kiitollisuuspäiväkirjani Kiitollisuuspäiväkirjani Nim Lu k Päiväkirjan suunnittelu ja toteutus 08 Viitottu Rakkaus viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Kiitollisuuspäiväkirjan täyttöhjeita Voit tulostaa tätä sivua myös

Lisätiedot

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius kaikille avointa opetusta iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta opetus vastaa yliopiston opetussuunnitelmia opiskelu on sivutoimista opiskelu on maksullista opiskelutavoissa

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset

Lisätiedot

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout

Lisätiedot

Opiskelijatutoreiden välitapaaminen. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Tiistaina 11.9.2012 Ylioppilastalo Ilokivi

Opiskelijatutoreiden välitapaaminen. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Tiistaina 11.9.2012 Ylioppilastalo Ilokivi Opiskelijatutoreiden välitapaaminen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Tiistaina 11.9.2012 Ylioppilastalo Ilokivi Välitapaamisen tavoitteet Vertaistuen tarjoaminen tutoreiden kesken Kokemusten

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT Opiskelijan nimi Maija-Kerttu Sarvas Sähköpostiosoite maikku@iki.f Opiskelumuoto 1 vuosi Helsinki Tehtävä (merkitse myös suoritusvaihtoehto A tai B) KAS 3A osa II Tehtävän

Lisätiedot

Opiskelijatutoreiden välitapaaminen

Opiskelijatutoreiden välitapaaminen Opiskelijatutoreiden välitapaaminen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Keskiviikkona 10.9.2014 Iiro Korhonen, JYYn hallituksen tutorkoulutusvastaava Jenna Anttonen, JYYn hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Siirtymät oppilaiden ja opiskelijoiden kokemana -Ryhmähaastattelut-

Siirtymät oppilaiden ja opiskelijoiden kokemana -Ryhmähaastattelut- Siirtymät oppilaiden ja opiskelijoiden kokemana -Ryhmähaastattelut- Suvi Lakkala, yliopistonlehtori, kasvatustiede Erkki Kuure, tutkija, sosiaalityö Lapin yliopisto 20.4.2015 Koulusiirtymä alakoulu-yläkoulu

Lisätiedot

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä? Koulu ja työ - ohje Koulunkäyntiin liittyen tärkeää on selvittää sekä motivaatio käydä koulua, mutta myös mahdolliset pulmat tai oppimisvaikeudet. Mikäli koulut on jo käyty, niin työelämään liittyen on

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Seniorien palvelutalo Untuva

Seniorien palvelutalo Untuva Huoneistokortit 1h + avok + alk 39,5 m 2 Asunto 1 1h + avok + alk 40,5 m 2 Asunnot 2 ja 5 2 5 1h + avok + alk 40,5 m 2 Asunnot 3 ja 4 3 4 2h + avok + s 55,5 m 2 Asunto 6 2h + avok + s 60,5 m 2 Asunto 7

Lisätiedot

Tiivistelmä Opiskelijoiden Hyvis-ohjauksen palautteista (n=28)

Tiivistelmä Opiskelijoiden Hyvis-ohjauksen palautteista (n=28) Tiivistelmä Opiskelijoiden Hyvis-ohjauksen palautteista (n=28) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet)

Lisätiedot

SASKY koulutuskuntayhtymä. Saskyn poijjaat ja tyttelit Pietarissa

SASKY koulutuskuntayhtymä. Saskyn poijjaat ja tyttelit Pietarissa SASKY koulutuskuntayhtymä Saskyn poijjaat ja tyttelit Pietarissa SASKY koulutuskuntayhtymä N. 3000 ammatillista opiskelijaa, henkilöstöä 560 9 eri ammatillista oppilaitosta, 11 eri kampuksella, lisäksi

Lisätiedot

Stockholm. Kungliga Tekniska Högskolan

Stockholm. Kungliga Tekniska Högskolan Stockholm Kungliga Tekniska Högskolan Kristiina Hytti Tuotantotalous Vaihtokohde: Kungliga Tekniska Högskolan, Stockholm, Ruotsi Vaihto-ohjelma: Nordtek Opetuskieli valitsemillani kursseilla: englanti

Lisätiedot

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen OMAISKYSELY 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa 1=heikosti 2=välttävästi 3=tyydyttävästi 4=hyvin 5=erinomaisesti Keskiarvo: 3,4 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä Vastaajien määrä: 4 - Juuri

Lisätiedot

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352.

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352. Q1 Olen Answered: 2,264 Skipped: 0 Mies Nainen Mies Nainen 15.55% 352 84.45% 1,912 Total 2,264 1 / 47 Q2 Ikäni on Answered: 2,264 Skipped: 0 15 17 vuotta 18 20 vuotta 21 25 vuotta 26 30 vuotta yli 31 vuotta

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Kirjaraportti Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Akvaariorakkautta Luin kirjan nimeltä Akvaariorakkautta, joka kertoo kahden nuoren ihmisen, Saaran ja Jounin suhteesta. Suhteen pulmana on Saaran ongelmat oman

Lisätiedot

Puheenjohtajaehdokkaat 2017

Puheenjohtajaehdokkaat 2017 Puheenjohtajaehdokkaat 2017 Hei, olen Minna Mänttäri ja olen ollut hallituksessa vuodesta 2012. Yhdistyksen varapuheenjohtajana toimin 3 vuoden ajan ja viimeisen vuoden puheenjohtajana. Vastuualueina minulla

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Ei tarvinnut yksin muistaa tehdä kaikkea, kun oli joku sanomassa että sun pitää tehdä tuo ja tuo Pro gradu tutkimus Oulun

Lisätiedot

Boost your future career! Study Life - Go Abroad!

Boost your future career! Study Life - Go Abroad! Boost your future career! Study Life - Go Abroad! Syksy 2017 Miksi tarvitsen kansainvälistä kokemusta? Vahvistut Eläminen vieraassa maassa ja kulttuurissa kasvattaa henkistä kanttiasi. Virkistyt Saat uusia

Lisätiedot

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Perttu Niitynpää Jari Martikainen 1.3.7 Selostus Oheisessa raportissa on viimekertaisen Studia Generalia

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot