Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton."

Transkriptio

1 AIKAMUODOT PLUSKVAMPERFEKTI JA AIKAMUOTOJEN KERTAUSTA Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton.

2 PLUSKVAMPERFEKTIN KÄYTTÖ PLUSKVAMPERFEKTI kertoo, mitä oli tapahtunut, ennen kuin jotakin muuta tapahtui. Tarvitset muotoa silloin, kun kerrot kahdesta vanhasta tapahtumasta, jotka tapahtuivat eri aikaan. PLUSKVAMPERFEKTI liittyy aina IMPERFEKTIIN!!! Sitten kun olin syönyt iltapalaa, tein kotitehtävät. Minä olin ollut töissä puoli vuotta, ennen kuin sain vakituisen työsuhteen. Minä menin lasten kanssa ulos, kun olin herättänyt heidät päiväunilta. Kun olin suorittanut ammattikoulun, pääsin heti töihin. PLUSKVAMPERFEKTIÄ voit käyttää, kun kerrot jotain, mitä joku toinen kertoi (eli referoit toisen puhetta) Jussi Larissalle: Kävin eilen elokuvissa. Larissa: Jussi kertoi, että hän oli käynyt eilen elokuvissa. Naapuri Päiville: Ostimme uuden talon. Päivi: Naapuri kertoi, että he olivat ostaneet uuden talon. - Mitä Liisalle kuuluu? - Ihan hyvää. Hän kertoi, että hän oli ostanut uuden polkupyörän ja pyöräilee sillä nyt joka päivä töihin.

3 JATKA LAUSETTA. PLUSKVAMPERFEKTI + IMPERFEKTI Kun minä olin syntynyt, Kun me olimme kuorineet perunat, Sitten kun perunat olivat kiehuneet,. Koska he olivat syöneet liikaa, Ennen kuin hän tuli tasolle 3, Kun he olivat käyneet saunassa, Koska naapurit olivat kaataneet puun meidän pihalle, Minä juoksin nopeasti kotiin, kun Kun minä olin asunut Suomessa kuukauden,. Me ostimme auton, sitten kun Kun minä olin katsonut elokuvan, IMPERFEKTI + IMPERFEKTI Samalla kun minä katsoin televisiota,. Kun me ajoimme mummolaan, Samaan aikaan kun minä olin työssä tehtaassa,.

4 KIRJOITA VERBIEN TAIVUTUSMUODOT PREESENS POSITIIVINEN NEGATIIVINEN LAKAISTA TYÖSKENNELLÄ PIIRTÄÄ NÄHDÄ PAETA IMPERFEKTI HARJOITELLA TIETÄÄ MENNÄ AUETA UIDA HÄIRITÄ PERFEKTI PAKATA USKALTAA TEHDÄ KÄTELLÄ VALITA LÄMMETÄ PLUSKVAMPERFEKTI RAKENTAA MAALATA PANNA LEIKKIÄ RIIDELLÄ KYETÄ

5 KIRJOITA OIKEA AIKAMUOTO. (syön - söin - olen syönyt - olin syönyt) 1. Emma (ALOITTAA) tarhan 4-vuotiaana. 2. Helsingissä (TUULLA) aina. 3. Hän (TULLA) meille ylihuomenna. 4. Joku (POLTTAA) tupakkaa täällä. Kamala haju! 5. Lahtiset (KÄYTTÄÄ) tätä huonetta vierashuoneena aina silloin, kun heillä on vieraita. 6. Pirjo sanoo Emmalle hyvää yötä, kun Emma (MENNÄ) sänkyyn. 7. Lahtiset muuttivat, kun he (LÖYTÄÄ) sopivan asunnon. 8. Maija (SYNNYTTÄÄ) eilen pojan. 9. Me (PUHUA) aina totta. 10. Minä (SYÖDÄ) lounaaksi kalaa ja salaattia. Nyt minulla ei ole enää nälkä. 11. sinä koskaan (TYÖSKENNELLÄ) ulkomailla? 12. Maija kertoi, että Tero (HANKKIA) uuden asunnon. 13. Pirjo sanoi, että hän (KADEHTIA) Maritaa. 14. Minä (SAADA) toissapäivänä kirjeen ystävältä. 15. Voi ei, minä (LIHOA) 5 kiloa!

6 KIRJOITA VERBI OIKEASSA AIKAMUODOSSA. Minä (syntyä) Helsingissä ja (asua) täällä koko elämäni. Kun (olla) kuusivuotias, (mennä) kouluun. (Suorittaa) ylioppilastutkinnon vuonna 1987 ja samana vuonna (alkaa) opiskella teknillisessä opistossa. Kun (opiskella) kolme vuotta, (suorittaa) ATK-suunnittelijan tutkinnon. Pari vuotta aikaisemmin (tavata) Annen, johon (ihastua) heti ensi silmäyksellä. Anne ja minä (alkaa) seurustella. (Huomata) pian, että meillä oli paljon yhteistä: Olimme molemmat (syntyä) Helsingissä ja (käydä) samaa koulua. Sen lisäksi me (pitää) samanlaisesta musiikista. Kun Anne ja minä (seurustella) muutaman vuoden, (alkaa) miettiä tulevaisuuttamme. (Haluta) muuttaa yhteen asumaan, mutta oli vaikea löytää sopivaa asuntoa. Me (ei - haluta) muuttaa Helsingin ulkopuolelle. Helsingissä taas asunnot (maksaa) liian paljon. Lopulta (löytää) huoneiston, josta (pitää) ja jonka (pystyä) maksamaan. (Muuttaa) yhteiseen asuntoomme viime vuonna. Nyt (asua) uudessa asunnossamme jo vuoden. Me (viihtyä) oikein hyvin. Pian sen jälkeen, kun (muuttaa) tänne, me (tutustua) Villeen ja Lauraan, jotka (asua) naapurissamme. Nyt minä (käydä) Villen kanssa lauantaisin kuntosalilla ja Anne (käydä) Lauran kanssa voimistelemassa. (Käydä) usein yhdessä myös elokuvissa ja joskus tanssimassa. Muutenkin (viettää) paljon aikaa yhdessä.

7 KIRJOITA VERBI OIKEASSA MUODOSSA VIIVALLE. 1. Eilen meillä (olla) suomen kielen koe. Me (opiskella) kaikki asiat hyvin ennen koetta, ja siksi me (osata) oikein hyvin kokeessa. 2. Tänään meillä (olla) koe. Me (opiskella) paljon asioita tällä viikolla. Me (osata) varmasti hyvin kokeessa. 3. Viime viikolla minä (mennä) lääkäriin, kun minä (olla) sairas monta päivää. 4. Aina, kun minä (olla) sairas, minä (käydä) lääkärissä. 5. Eilen opiskelijat (kirjoittaa) jo monta sivua, ennen kuin he (huomata), että tietokoneluokassa (ei olla) tulostinta. He (ei voida) tulostaa tekstejään. 6. Kuinka kauan sinä (työskennellä) tässä yrityksessä? - Minä (työskennellä) tässä yrityksessä jo kolme ja puoli vuotta. 7. Marja (työskennellä) yrityksessä neljä vuotta, kun hän (erota) työpaikastaan ja (hakea) töitä toisesta yrityksestä. 8. Viime viikonloppuna Kimmo (sanoa): Minä (aikoa) matkustaa Saksaan ensi kesänä. Kimmo (käydä)

8 Saksassa jo monta kertaa. Hän (käydä) siellä myös viime kesänä. 9. Suomi (saada) uuden presidentin 1. maaliskuuta vuonna Samana päivänä (tulla) voimaan uusi perustuslaki. 10. (Olla) Martti Ahtisaari hyvä presidentti? 11. (Olla) Tarja Halonen hyvä presidentti? 12. Kekkosen jälkeen Suomessa (olla) kolme presidenttiä: Koivisto, Ahtisaari ja nyt Halonen.

9 KIRJOITA LAUSEET JA MIETI, MIKSI LAUSEESSA ON PREES./IMPF./PERF./PL.PERF.? PREESENS Nyt - me - opiskella - aikamuodot. Talvi - Suomi - sataa - lumi. Huomenna - lapsi (mon.) - lähteä - luokkaretki - Helsinki. IMPERFEKTI Me - käydä - eilen - satama - markkinat - ostaa - venäläiset - piirakat. Me - rakentaa mökki vuosi 2007 viime - tiistai sataa lunta. PERFEKTI Hän - ei - koskaan - ajaa - polkupyörä. He - asua - aina - Lahti. Kuka kirjoittaa tämä kirja? Antti vastata jo kaikki - kysymykset

10 PLUSKVAMPERFEKTI (+ IMPERFEKTI) Jussi - kertoi, - että - hän - nähdä - Mirva - kaupunki. Me - lähteä - kylä - heti, - kun - me - syödä - lounas.

11 JATKA LAUSETTA SAMAN VERBIN NEGATIIVISELLA MUODOLLA. He olivat käyneet kirjastossa, mutta he eivät torilla. Me olemme asuneet Ruotsissa, mutta me Ranskassa. He söivät kakkua, mutta he pullaa. Antti oli hieronut päähänsä shampoota, mutta hän hoitoainetta. Emma kattaa pöydän illalla, mutta hän aamulla. Pirjo komensi lapsia, mutta hän Jukkaa. Minä olen aina leikannut lasten hiukset itse, mutta minä miehen hiuksia.

12 AIKAMUODOT Kirjoita teksti. Kirjoita ainakin 15 lausetta. Käytä laatikon verbejä. Valitse ainakin 10 sanaa, joita käytät. TYÖSKENNELLÄ SYNTYÄ SUORITTAA + MINKÄ? PITÄÄ SYNNYTTÄÄ HARRASTAA OSTAA ASUNTO MUUTTAA OPISKELLA KASVAA SEURUSTELLA RAKASTUA TUTUSTUA EROTA MENNÄ NAIMISIIN MINUN ELÄMÄNI

13

2 historian aikaa samassa lauseessa,2 tekemistä loppu -> vanhempi tekeminen voi olla pluskvamperfektissa

2 historian aikaa samassa lauseessa,2 tekemistä loppu -> vanhempi tekeminen voi olla pluskvamperfektissa MITÄ HÄN OLI TEHNYT ENNEN KUIN HÄN TULI TÄNNE? 2 historian aikaa samassa lauseessa,2 tekemistä loppu -> vanhempi tekeminen voi olla pluskvamperfektissa Kun hän oli syönyt, hän meni nukkumaan. Naapuri kertoi,

Lisätiedot

Koska naapurit olivat kaataneet puun meidän pihalle, he korjasivat sen pois.

Koska naapurit olivat kaataneet puun meidän pihalle, he korjasivat sen pois. JATKA LAUSETTA. PLUSKVAMPERFEKTI + IMPERFEKTI Kun minä olin syntynyt, olin pieni vauva. Kun me olimme kuorineet perunat, keitimme ne. Sitten kun perunat olivat kiehuneet, söimme ne kastikkeen kanssa. Koska

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Passiivin preesens VERBITYYPPI 1: Yksikön 1. persoonan vartalo + -taan, -tään

Passiivin preesens VERBITYYPPI 1: Yksikön 1. persoonan vartalo + -taan, -tään Passiivin preesens VERBITYYPPI 1: Yksikön 1. persoonan vartalo + -taan, -tään - Jos vartalon viimeinen vokaali on a tai ä, siitä tulee passiivissa e. - Kielteiseen passiiviin lisätään ei, ja otetaan -an/-än

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

VERBIN AIKAMUODOT. Aikamuotoja on neljä: Preesens Imperfekti Perfekti Pluskvamperfekti. Verbi ilmaisee tekijän. Kuka tekee? Ketkä tekevät?

VERBIN AIKAMUODOT. Aikamuotoja on neljä: Preesens Imperfekti Perfekti Pluskvamperfekti. Verbi ilmaisee tekijän. Kuka tekee? Ketkä tekevät? Harri Laitinen VERBIN AIKAMUODOT Verbi ilmaisee tekijän. Kuka tekee? Ketkä tekevät? Verbi ilmaisee myös aikaa. Milloin jokin tekeminen tapahtuu? Aikamuotoja on neljä: Preesens Imperfekti Perfekti Pluskvamperfekti

Lisätiedot

Pane verbi oikeaan muotoon (kolmas infinitiivi).

Pane verbi oikeaan muotoon (kolmas infinitiivi). Pane verbi oikeaan muotoon (kolmas infinitiivi). 1. Pääsitkö sinä yliopistoon... OPISKELLA? opiskelemaan 2. Milloin sinä menet... TAVATA Katjua? tapaamaan 3. Mitä sinä menet... TEHDÄ Tampereelle? tekemään

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Suomen kielessä on 6 verbityyppiä:

Suomen kielessä on 6 verbityyppiä: Suomen kielessä on 6 verbityyppiä: 1 nukkua itkeä lukea nauraa seisoa 2 vokaalia syödä juoda imuroida uida 2 3 -da -dä purra mennä tulla nousta -ra -na -la -sta 4 haluta herätä karata 1 vokaali & -ta -tä

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 Lukiessa -rakenne (2. infinitiivin inessiivi) Temporaalinen lauseenvastike 1 korvaa kun-lauseen, jonka toiminta on samanaikaista päälauseen toiminnan kanssa. Verbityyppi

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Suomi 2A. Tiistai

Suomi 2A. Tiistai Suomi 2A Tiistai 14.2.2017 Tänään Sanatyypit Mennään! Rektio (verbi + sana) Mutta ensin Kotitehtävät: imperfekti, pikkusanat, matkailusanat, sanatyypit:kysymyksiä? Infoa Info: Suomi 2B Suomi 2B 28.2.-6.4.2017

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Suomen kielessä on 6 verbityyppiä:

Suomen kielessä on 6 verbityyppiä: Suomen kielessä on 6 verbityyppiä: 1 nukkua itkeä lukea nauraa seisoa 2 vokaalia syödä juoda imuroida uida 2 3 -da -dä purra mennä tulla nousta -ra -na -la -sta 4 haluta herätä karata 1 vokaali & -ta -tä

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?)

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) Lintujen täytyy muuttaa talveksi etelään. MONIKON GENETIIVIN KÄYTTÖ 1. OMISTUS (KENEN, KEIDEN?) Nämä sukset ovat noiden koululaisten. Tuossa kaupassa myydään vain lasten

Lisätiedot

PERUSLAUSEET: SUBJEKTI + PREDIKAATTI

PERUSLAUSEET: SUBJEKTI + PREDIKAATTI PERUSLAUSEET: SUBJEKTI + PREDIKAATTI TEKIJÄ (SUBJEKTI) + TEKEMINEN (PREDIKAATTI) Liisa kävelee. Meri myrskysi. Mummo ei ole leiponut. Koko ryhmä oli eksynyt. Minä kirjoitan. Jos tekijöitä (subjekteja)

Lisätiedot

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään.

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. , ja Ravintolassa mohammed Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. Ok On hyvä idea, mitä sinä ajattelet? Minä tiedän yhden thai-ravintolan Kemissä, siellä on herkullista ruokaa. Haluatko,

Lisätiedot

Kappale 2. Olla-verbi. Kirjoita kyllä-muoto (positiivinen). Kirjoita ei-muoto (negatiivinen). Matti mies. Minä opettaja. Me koulussa. Sinä iloinen.

Kappale 2. Olla-verbi. Kirjoita kyllä-muoto (positiivinen). Kirjoita ei-muoto (negatiivinen). Matti mies. Minä opettaja. Me koulussa. Sinä iloinen. Lisä- harjoituksia Kappale 2 Olla-verbi Kirjoita kyllä-muoto (positiivinen). Matti mies. Minä opettaja. Me koulussa. Sinä iloinen. Te Helsingissä. Kirjoita ei-muoto (negatiivinen). Matti nainen. Minä opiskelija.

Lisätiedot

KUUNTELUHARJOITUKSET Kappale 1

KUUNTELUHARJOITUKSET Kappale 1 Suomen Mestari 2 Kuunteluharjoitusten ratkaisut KUUNTELUHARJOITUKSET Kappale 1 Harjoitus 1. Kuuntele postikortti (s. 11) ja kirjoita imperfektit. (CD 1/1) 1. saavuimme 2. uimme 3. otimme 4. ajoimme 5.

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

REFERATIIVINEN LAUSEENVASTIKE

REFERATIIVINEN LAUSEENVASTIKE MIKÄ ON LAUSEENVASTIKE? Lauseenvastikkeeksi sanotaan rakennetta, joka korvaa sivulauseen. Lauseenvastike merkitsee samaa kuin sivulause. Lauseenvastikkeita on erilaisia. Päälause + sivulause Päälause +

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Modukset eli suhtautumistavat eli tapaluokat INDIKATIIVI KONDITIONAALI

Modukset eli suhtautumistavat eli tapaluokat INDIKATIIVI KONDITIONAALI Älä häiritse minua. Minä en häiritse ketään. Pesintäni onnistuisi, jos minua ei häirittäisi. Modukset eli suhtautumistavat eli tapaluokat - ilmaisevat suhtautumista tekemiseen 1. Indikatiivi 2. Konditionaali

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Adjektiivit. Yleistä ja taivutus. Adjektiivi + substantiivi. Vertailumuodot

Adjektiivit. Yleistä ja taivutus. Adjektiivi + substantiivi. Vertailumuodot Adjektiivit Yleistä ja taivutus -> Bok ett -> Rakenteet -> Adjektiivit -> Tavallisia adjektiiveja Och: -> Bok tre -> Rakenteet -> Adjektiivi-palapeli http://www2.edu.fi/etalukio/psykka_ruotsi/index.php?cmscid=327&oid=488&subid=488

Lisätiedot

KENEN? MINKÄ? MILLAISEN?

KENEN? MINKÄ? MILLAISEN? KENEN? MINKÄ? MILLAISEN? Heidin äidin nimi on Sirpa. (Kenen äidin nimi on Sirpa?) Yukikon sukunimi on Kettunen. Estefanian toinen nimi on Patricia. Nahlan ammatti on opettaja. Hawazenin mies on Abdullah.

Lisätiedot

Millainen Pekka on? Kumpi on kauniimpi? Kuka on paras? Mikä on maailman korkein vuori?

Millainen Pekka on? Kumpi on kauniimpi? Kuka on paras? Mikä on maailman korkein vuori? MILLAINEN? vertailu Millainen Pekka on? Kumpi on kauniimpi? Kuka on paras? Mikä on maailman korkein vuori? Sää oli ihana viikonloppuna! Pekka on komea mies. Kumpi teistä haluaa tulla ensin? Kumpi on parempi,

Lisätiedot

Pikapaketti logiikkaan

Pikapaketti logiikkaan Pikapaketti logiikkaan Tämän oppimateriaalin tarkoituksena on tutustua pikaisesti matemaattiseen logiikkaan. Oppimateriaalin asioita tarvitaan projektin tekemisessä. Kiinnostuneet voivat lukea lisää myös

Lisätiedot

HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4

HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4 HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4 Verbityypin 4 tuntomerkit: - perusmuodon lopussa on -ata/ätä, joskus -ota, -ötä, -uta, -ytä: luvata: lupaan, pelätä: pelkäät, tuhota: tuhoaa, haluta: haluamme, älytä: älyää

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

PUHEKIELEN PRONOMINIT

PUHEKIELEN PRONOMINIT PUHEKIELEN PRONOMINIT Mä: mua, mut, mussa, musta, muhun, mulla, multa, mulle Sä: sua, sut, sussa, susta, suhun, sulla, sulta, sulle Pk. Mä luulen, et huomenna mul on aikaa. Kk. Luulen, että huomenna minulla

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2)

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit SAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

Tempus- ja modusharjoituksia Oikeat vastaukset harjoitusvihkon tehtäviin sivuilla 18, 19, 20. (8 sivua vastauksia)

Tempus- ja modusharjoituksia Oikeat vastaukset harjoitusvihkon tehtäviin sivuilla 18, 19, 20. (8 sivua vastauksia) 1 Tempus- ja modusharjoituksia Oikeat vastaukset harjoitusvihkon tehtäviin sivuilla 18, 19, 20. (8 sivua vastauksia) Harjoitus 1 (harjoitusvihkon sivulla 18) Laita sulkeissa annettu perusmuotoinen verbi

Lisätiedot

VERSOT: Hoito ja huolenpito Päivä hoitajana

VERSOT: Hoito ja huolenpito Päivä hoitajana VERSOT: Hoito ja huolenpito Päivä hoitajana Näyttökuvien ideoita / viitteellisiä näyttökuvia Henna-Riikka Ahvenjärvi TAKK 7.1 Päivä hoitajana Tervetuloa mukaan työpäivääni. Olen lähihoitajana terveyskeskuksen

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

PERUSLAUSEET: TEKIJÄ + VERBI

PERUSLAUSEET: TEKIJÄ + VERBI PERUSLAUSEET: TEKIJÄ + VERBI TEKIJÄ (SUBJEKTI) + TEKEMINEN (PREDIKAATTI) Liisa kävelee. Meri myrskysi. Mummo ei ole leiponut. Koko ryhmä oli eksynyt. Minä kirjoitan. Jos tekijöitä (subjekteja) on monta,

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi Kesäkuussa Metsästettiin sana-aarteita Lasten Yliopiston sanataidekurssilla. VäriVarjoTeatteria, tarinoita, loitsuja ja muutamia muitakin lohkaisuja loihdittiin esiin kesäpäivien iloksi... Olipa kerran

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä PAAVO KEVÄTSEMINAARI 2014 Teema: Tutkimus ja käytäntö vuoropuhelussa 21.3.2014 Tutkija Riikka Haahtela, Tampereen yliopisto Esityksessäni vastaan

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Kirjaimet. Jakso "Kirjaimiin ja äänteisiin tutustuminen" Jakso "Vokaalit ja konsonantit" Mäkiset harjoituslista

Kirjaimet. Jakso Kirjaimiin ja äänteisiin tutustuminen Jakso Vokaalit ja konsonantit Mäkiset harjoituslista Mäkiset Sivu 1 / 13 Mäkiset harjoituslista Kirjaimet Jakso "Kirjaimiin ja äänteisiin tutustuminen" 1. Suomen kielen kirjaimet ja äänteet Tutustuminen 2. Suomen kielen äänteitä 1 Osuma 3. Suomen kielen

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2530 Nuorisobarometri 2000 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

KOMPARATIIVIN TAIVUTUS

KOMPARATIIVIN TAIVUTUS KOMPARATIIVIN TAIVUTUS YKSIKKÖ MONIKKO perusmuoto -mpi -mmat Millainen? isompi isommat Millaiset? -mma- -mpa- -mmi- -mpi- Millaista? isompaa isompia Millaisia? Millaisen? (gen./ obj.) isomman isompien

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot