Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13"

Transkriptio

1 Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi viikkoa oli juuri sopiva aika työssäoppimisjaksolle. Valitsin maaksi Ruotsin, koska olen jo aikaisemmin opiskellut ruotsinkieltä ja halusin parantaa taitojani. Alfta, Ruotsi Alfta on n asukkaan idyllinen pieni kylä. Se kuuluu Gävleborgin lääniin, Helsinglandin maakuntaan ja Ovanåkerin kuntaan. Se sijaitsee lähes 300 km Tukholmasta pohjoiseen, eli Suomesta katsottuna suunnilleen Porin korkuisella. Alftaan matkustaessa pääsee matkailun ytimeen, sillä matkalla pääsee kokeilemaan monipuolisesti erilaisia matkustustapoja: Tukholmaan voi joko lentää tai mennä lautalla, siitä eteenpäin matka jatkuu junalla ja bussilla. Sijainniltaan Alftaan pääsee melko helposti, koska se sijaitsee lähellä juna asemia ja päätietä.

2 Pienestä koostaan huolimatta Alfta tarjoaa paljon erilaisia palveluita; 2 hotellia, noin kymmenkunta erilaista kauppaa sisustuksesta varaosaliikkeisiin, liikunta-, uima- ja jäähallin sekä peruspalvelut, kuten kirjaston, apteekin ja kampaamoja. Keskustaa kruunaa Alftan oma kirkko, se on myös yksi kylän tärkeimmistä nähtävyyksistä. Keskustasta

3 Lisäksi kylän luonto on hyvin kaunista, keskustan läpi virtaa joki ja heti keskustan ulkopuolella on suuri lampi. Alueella on myös paljon peltoja ja metsää. Näkymät oman huoneen ikkunasta Alftan tapahtumia oli mm. käsipallo ottelu, joulumarkkinat, Decleor ilta, uuden Lucian kruunaaminen ja Tommy Nilsson artistin esiintyminen. Tommy Nilsson ja tarjoilijat

4 Työssäoppiminen AlftaQurenissa Työssäoppimispaikkani AlftaQuren on toinen Alftan hotelleista. Se sijaitsee heti keskustan ulkopuolella, lammen rannalla. AlftaQuren on hyvinvointi hotelli ja sen toiminta perustuu terveyteen ja liikuntaan. Hotellilta löytyy kymmeniä erilaisia liikuntapasseja, treenejä uima-altaalla, hierontaa, fysioterapeutteja ja personaltrainereitä. Lounaalle saapuu päivittäin paikallisia syömään monipuolista, vitamiinipitoista ruokaa. Jos hotellin asukkaat tilaavat päivällisen, myös se on saatavilla. Itse kokeilin AlftaQurenilla useita erilaisia liikuntapasseja, kuten AQMixiä ja joogaa. Nyt talvella hotellissa on myös hiihtopasseja tarjolla. Hotellin uima-allas Työyhteisö AlftaQurenissa on hyvin lämminhenkinen. Niin töissä kuin koko alueella, jossa liikuin, oli positiivisia ja avoimia ihmisiä. Se on yksi syy miksi töihin oli aina mukava mennä ja varmasti asiakkaat kokivat paikan samoin.

5 Kokki Marien kanssa keittiöllä Mihin tahansa menikin, ihmiset tervehtivät ja vaikuttivat ystävällisiltä. Positiivisena yllätyksenä Alftasta ja AlftaQurenilta löytyi myös saman ikäisiä ihmisiä, jolloin sain kavereita myös vapaaajalle. Työskentelyä vastaan sain hotellista oman huoneen, ruokaa, kaikki liikuntapalvelut, uima-altaan sekä saunan käyttööni ja jopa pyörän kulkemiseen. Töissä käytin kielenä pääasiassa ruotsia, mutta pääsin puhumaan myös vähän englantia ja espanjaakin.

6 AlftaQuren Hotelli etupuolelta Työtehtävät Harjoittelijana sain kaiken mitä olin työssäoppimisjaksolta toivonutkin. Sain siis käyttööni ruotsinkielen ja monipuolisesti kokemusta hotellialalta. Jokainen aamuni alkoi aamukokouksella, jossa käsiteltiin tulevaa päivää ja suunniteltiin mm. joulupöytiä. Kokousten jälkeen sain itse päättää missä halusin olla apuna. Olin yleensä mukana siellä, missä oli eniten kiire.

7 Työtehtäviini kuului mm. respatyöt. Tutustuin AlftaQureenin varaus- ja kassajärjestelmään ja sain olla asiakkaille avuksi respasta käsin. Olin myös apuna valmistelemassa kokoushuoneita, vein mm. tilauksesta makeaa ja suolaista syötävää, sekä kahvia ja vettä tarjolle. Lisäksi kävin järjestämässä ja siivoamassa tiloja ja vein muistilappuja yms. kokouksiin tarvittavaa materiaalia valmiiksi. Olin myös apuna sekä ravintolan puolella, että siivouksessa. Siivouksessa autoin pääasiassa siivoamaan huoneita: Petasin sänkyjä ja luutusin lattioita.

8 Keittiön puolella autoin tiskauksessa, ruokasalin siivouksessa ja buffet pöydän esille laitossa. Joulukuussa hotellissa alkoi joulupöytä tarjoilu. Joulupöydät olivat usein maanantaista perjantaihin ja usein myös lauantaihin. Pääasiassa minun tehtäväni oli vastata glögi ja pipari tarjoilusta, mutta tein muutakin. Heti lounaan jälkeen aloimme valmistella ruokasalia asiakkaita varten. Silitin pöytäliinoja ja katoin pöytiä apuna. Valmis ruokasali

9 Illalla asiakkaiden saapuessa tarjoilin heille glögiä ja pipareita. Myöhemmin olin keittiöllä apuna ruokien esille laitossa/täydennyksessä ja laitoin puhtaita tiskejä omille paikoilleen. Glögi tarjoilu Joulupöytä

10 Olen erittäin iloinen, että pääsin osallistumaan näin hienoon työssäoppimisjaksoon. Jakson aikana sain paljon hyvää työkokemusta ja parempaa kielitaitoa. Tutustuin Ruotsissa moniin uusiin ihmisiin ja sain elinikäisiä ystäviä. Tusen tack! Jag rekommenderar AlftaQuren för alla!

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Tunnelma on rento mutta tehokas!

Tunnelma on rento mutta tehokas! Kokoukset ja juhlat Kokoukset Tunnelma on rento mutta tehokas! Oli oikeastaan neronleimaus järjestää kokous muualla kuin omassa konttorissa. Ne silmiä häikäisevät loistoputket ja epämukavat tuolit eivät

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO

HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 1 TAVOITTEET HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO Kun suoritat hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinnon, sinä: - osaat palvella suomalaisia ja ulkomaisia asiakkaita - osaat tehdä

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015 Ulla Kreander / Restel Hotel Group Yrittäjien majoitusedut Restelissä 2016 Huonehinnoista -20 % alennus päivän hinnasta Päiväkokouksista -10 % Varaukset myyntikeskuksesta

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Äijälän Rustin veneretket

Äijälän Rustin veneretket Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Gran Canarialla

Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Espanjassa Säde Liikala Kaisu Ottavainen Sini Sailas 9.11. 18.12.2013 Playa Del Ingles, Espanja MAMEKAM 5 hankkeen rahoituksella Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Gran

Lisätiedot

Työharjoittelu Espanjassa 9.3.-19.4.2015

Työharjoittelu Espanjassa 9.3.-19.4.2015 Työharjoittelu Espanjassa 9.3.-19.4.2015 Viikko 1 Maanantaina 9.3. juna lähti Ylivieskan rautatieasemalta noin kello 8. Matka Helsinkiin sujui hyvin meinasi vain vähän tulla kiire lentokentälle. Lento

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015

TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015 TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015 Viikko 1 Matkantekomme alkoi 9.3 noin kello 8, kun lähdimme junalla Ylivieskasta kohti Helsinkiä. Junamatka sujui hyvin pienessä jännityksessä siitä, että miten

Lisätiedot

Hyvä tietää. Kanada. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Kanada. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kanada Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kanadasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Ottawa Väestöstä 71 prosenttia kuuluu kristillisiin kirkkoihin. 34,5 miljoonaa Kanada on kaksikielinen

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Rayong Marriott Resort Rayongin alue tuli vähän yllättäen osaksi tämän kertaista Thaimaan matkaamme. Olemme niin intohimoisia hiekkarantakävelijöitä eli varpaistelijoita,

Lisätiedot

Turnaustoimistosta joukkueenjohtaja hakee ennen ensimmäistä peliä rannekkeet, ruokaliput, turnauspaidat yms. materiaalin.

Turnaustoimistosta joukkueenjohtaja hakee ennen ensimmäistä peliä rannekkeet, ruokaliput, turnauspaidat yms. materiaalin. Tallink Floorball 2016 INFO 27.-29.5.2016 TÄRKEÄÄ TIETOA TURNAUKSESTA Ottelupaikat: Messukeskus, Eesti Näitused Pirita tee 28, 10127 Tallinna (Eesti näitused). HALLI MES http://www.fair.ee/ Pirita koulu,

Lisätiedot

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Tiedotustilaisuus 2.2.2015 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita ravintoloiden

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto Kanneljärven Opisto Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla Meillä kokoonnutaan ja viihdytään Tervehdys Kanneljärven Opistolta Kanneljärven Opisto on toisen asteen oppilaitos,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

HUOMAA UUSI SÄHKÖISTEN DESIGNLÄMMITTIMIEN STANDARDI

HUOMAA UUSI SÄHKÖISTEN DESIGNLÄMMITTIMIEN STANDARDI Asiakirja on laadittu mahdollisimman huolellisesti. Sitä ei saa toisintaa edes osittain ilman Rettig ICC:n nimenomaista kirjallista lupaa. Rettig ICC ei ole vastuussa mistään tässä asiakirjassa esitetyn

Lisätiedot

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Gnesta, Ruotsi Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014 Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Lähdin suoritamaan työssäoppimistani maaseudun rauhaan Ruotsin Gnestaan. Gnesta on noin 10 000 asukkaan

Lisätiedot

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa.

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa. Matkaraportti Heti kun koulun infotilaisuudessa sain tietää, että on mahdollista päästä ulkomaanvaihtojaksolle, aloin miettimään asiaa. Vaikka olinkin vasta miettimisvaiheessa, tiesin saman tien mihin

Lisätiedot

Työssäoppiminen Espanjassa

Työssäoppiminen Espanjassa Työssäoppiminen Espanjassa Pärjääkö Andalusiassa englannilla? Olin työssäoppimassa pienessä kylässä Espanjan aurinkorannikolla. Kylän nimi on La Cala De Mijas. Alue on turistien suosiossa kauniin rantansa

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI

SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI SANASTO HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: KOKKI 4. TUTKINNON OSA LOUNASRUOKIEN VALMISTUS Lounasruokien valmistus 2/5 A Aistinvarainen (raaka-aineista) Ajoitus, aikataulu Alkuperä (raaka-aineen)

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011. Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus

Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011. Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011 Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus Työssäoppimisjaksoni Saksassa Farbglashütte Lauschassa kesti kahdeksan viikkoa. Farbglashütte Lauscha on lasitehdas,

Lisätiedot

Demokam 2. Opettajien työelämäjakso Espanjan Fuengirolassa. Lea Ollikainen. Nivalan ammattiopisto

Demokam 2. Opettajien työelämäjakso Espanjan Fuengirolassa. Lea Ollikainen. Nivalan ammattiopisto Demokam 2 Opettajien työelämäjakso Espanjan Fuengirolassa Lea Ollikainen Nivalan ammattiopisto OPETTAJIEN TYÖELÄMÄJAKSO ESPANJAN FUENGIROLASSA Sain tilaisuuden lähteä opettajien työelämäjaksolle Demokam

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10. Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Kokoustamo OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.

Kokoustamo OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN. Kokoustamo OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN. Miksi Kokoustamo? Messukeskusksen Kokoustamo on Suomen suurin, monipuolisin ja kansainvälisin tapahtumakeskus. Tuhansien tapahtumien,

Lisätiedot

RESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA. matkasuunnitelmia. 1925. SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia

RESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA. matkasuunnitelmia. 1925. SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia Imatra Savonlinna Punkaharju SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN laatimia matkasuunnitelmia. RESÄMÄTKOJÄ SUOMESSA 1925. Allaviitotut matkasuunnitelmat ovat aiotut ohjeiksi kesämatkoja suunniteltaessa ja voidaan

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin rakentaminen 2.Alueiden strateginen profilointi

Lisätiedot

1. Toiminta ja palvelut

1. Toiminta ja palvelut 1. Toiminta ja palvelut Hotelli Joki on 32-paikkainen huoneistohotelli, jossa on kahdeksan esteetöntä huoneistoa, ja viereisessä siivessä ravintolatilat n. 40 ruokailijalle, sauna ja kesäterassi. Kaikissa

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO 7.1-22.4.2016 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.

Lisätiedot

Estella - Los Arcos 1.5.

Estella - Los Arcos 1.5. AÑO SANTO 2010-39 päivää Santiagon tiellä - Matti Rasilainen Estella - Los Arcos 1.5. 6. päivä: Estella - Los Arcos 1.5. la pop 09 alt(m) km km yht klo askelmitt. Estella (alb. Parroquial San Miguel) 14238

Lisätiedot

Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen

Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen Yksityinen lukio Perustettu vuonna 1927 Klaukkalassa vuodesta 1991 Opiskelijoita n. 400 Yleistä opetussuunnitelmaa noudattava lukio Laaja kurssitarjonta Yleislinjalle

Lisätiedot

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ

Lisätiedot

AMMATILLISET TUTKINNON OSAT (135 osp) Kaikille pakollinen tutkinnon osa (30 osp) Asiakaspalvelun osaamisala / tarjoilija (60 osp)

AMMATILLISET TUTKINNON OSAT (135 osp) Kaikille pakollinen tutkinnon osa (30 osp) Asiakaspalvelun osaamisala / tarjoilija (60 osp) HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN SISÄLTÖ Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto (180 osp) koostuu ammatillisista tutkinnon osista (135 osp),

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

AVOIMET KESÄTYÖPAIKAT 2016

AVOIMET KESÄTYÖPAIKAT 2016 AVOIMET KESÄTYÖPAIKAT 2016 Työllistäjä Yhteyshenkilö Tehtävänimike Ajanjakso Kuvaus tehtävästä 1. Erärenki Kyynäräntie 22 31350 Liesjärvi 2. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 3. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

. AJm Ä f Ä 4m. rnri. HUIMIA NOfKELMIÄ KUMPUILEVIA KANGASMAITA. PIHKAN KYLLXStXMiX MÄNNIKÖITÄ

. AJm Ä f Ä 4m. rnri. HUIMIA NOfKELMIÄ KUMPUILEVIA KANGASMAITA. PIHKAN KYLLXStXMiX MÄNNIKÖITÄ . AJm Ä f Ä 4m. rnri ' ii HUIMIA NOfKELMIÄ KUMPUILEVIA KANGASMAITA PIHKAN KYLLXStXMiX MÄNNIKÖITÄ HYVINKÄÄNHIIHTOKESKUKSENKARTTA paperiliuskoilla. paperiliuskoilla. punaisilla merkitty latu km. 10 oleva

Lisätiedot

MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja

MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja 1 MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja Taru Markkula ja Janina Leino Aurinkorantojen Fuegirola tai Fuge, kuten paikalliset suomalaiset sitä kutsuvat, on todella viihtyisä paikka.

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16

VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16 VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16 Mauri Liekola ja Helena Troger 7.4.2016 VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16 Johdanto JEDU on ollut mukana valtakunnallisessa ammatillisten

Lisätiedot

Loppuraportti OPET-projekti

Loppuraportti OPET-projekti Loppuraportti OPET-projekti HENKILÖTIEDOT Johanna Jussila Omnia, Lakelan toimipiste Tel: 046-8515142 email: johanna.jussila(a)omnia.fi TYÖYKSIKKÖ Hotelli Libyan Princess Main Street, Paleochora 73001,

Lisätiedot

HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala

HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala OPISKELIJAN NIMI: Tämä arviointikaavake on tarkoitettu opiskelijan itsearvioimistaitojen vahvistamiseen ja työpaikkaohjaajan käyttöön:

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Koulutuskeskus Sedu, Kauhajoki

Koulutuskeskus Sedu, Kauhajoki Koulutuskeskus Sedu, Kauhajoki OPISKELIJAN OPAS Kauhajoki Lukuvuosi 2013-2014 SISÄLLYSLUETTELO: 1. HENKILÖKUNTA 3 2. RYHMÄT JA RYHMÄNOHJAAJAT 5 3. LUKUVUODEN TYÖPÄIVÄT 6 4. TYÖSSÄOPPIMISJAKSOT 7 5. UUSINTATENTIT

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) PE-SU 13.12.-15.12.2013 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

05.11.2009 YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen

05.11.2009 YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen Matkailutulon triplaus Kemin kaupungin ja YIT:n yhteistyö SARIUS Palvelut 600 m Keskussairaala Kirkko Koulut, oppilaitokset Päiväkoti Kulttuurikeskus Kauppatori Terveyspysäkki

Lisätiedot

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015 Unkari Unkari on sisämaavaltio jonka pinta-ala on noin 93 000 km². Maan asukasluku on noin 10 miljoonaa. Unkarin pääkaupungissa Budapestissä asuu noin 1,7 miljoonaa

Lisätiedot