Kaupunginhallitus Konserni- ja suunnittelujaosto Koulutuslautakunta Tilatyöryhmän raportointi
|
|
- Päivi Pesonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginhallitus Konserni- ja suunnittelujaosto Koulutuslautakunta Tilatyöryhmän raportointi 479/ /2016, 88/ /2016 Kaupunginhallitus Valmistelu: Kansliajohtaja Jukka Vilen Kemin kaupunginhallitus päätti perustaa tilatyöryhmän käsittelemään koulu- ja päiväkotikiinteistöjä sekä niihin liittyviä korjaus- ja investointitarpeita. Tilatyöryhmän tehtäväksi annettiin selvittää Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkoratkaisua toukokuun 2017 loppuun mennessä. Tilatyöryhmässa tulee kaupunginhallituksen ohjeistuksen mukaan olla sekä viranhaltijoita että luottamushenkilöitä. Konserni- ja suunnittelujaoston toimenkuvaan kuuluu luontevasti myös tilojen käyttöön liittyvät asiat. Jaoston lisäksi työryhmässä on hyvä olla sekä tilaajatiimin jäseniä että tilahallinnon edustajia. Tilatyöryhmä voi kuulla työryhmän ulkopuolisia asiantuntijoita käyttää työssään kaupungin ulkopuolisia asiantuntijoita. Kaupunginvaltuusto linjasi talousarviokokouksessaan, että tilatyöryhmän toimeksiantoon sisällytetään myös kaupungin koko kiinteistökannan kehittämistoimenpiteet. Ehdotus KJ Nissinen: Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää nimetä tilatyöryhmään konserni- ja suunnittelujaoston jäsenet, koulutuslautakunnan puheenjohtajan sekä perussuomalaisten ja vihreiden valtuustoryhmän edustajan. Lisäksi työryhmään jäseniksi nimetään Pertti Henttinen,Matti Päkkilä ja Matti Muranen. Viranhaltijoista työryhmään nimetään kaupunginjohtaja, koulutoimenjohtaja, kehittämisjohtaja sekä kaupunginarkkitehti. Työryhmän kokoonkutsujana/puheenjohtajana toimii konserni- ja suunnittelujaoston puheenjohtaja. Tilatyöryhmä kutsuu kuultavaksi tarvittaessa asiantuntijoita. Tilatyöryhmän toimeksiantona on ensimmäisessä vaiheessa valmistella perusteltu näkemys valtuustolle koulu- ja päiväkotiverkon rakenteesta ja tulevista investoinneista huhtikuun 2017 loppuun mennessä. Toisessa vaiheessa tilatyöryhmä arvioi koko kaupungin kiinteistökannan kehittämistoimenpiteitä.
2 Uudelle valtuustokaudelle tilatyöryhmä on nimettävä tarvittaessa uudelleen, sillä kaupunginhallitus voi nimetä työryhmiä vain oman toimikautensa pituiseksi ajaksi. Päätös KH : Kaupunginhallitus piti neuvottelutauon klo 16:10-16:30 Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Konserni- ja suunnittelujaosto Ehdotus KJ Nissinen: Valmistelu: KJ Tero Nissinen Tilatyöryhmä on valmistellut esitystään alkuvuodesta seitsemässä kokouksessa sekä tutustunut mm. Karihaaran koulun ja Lapin Amkin (ns. Tipulan kiinteistö) tiloihin osana verkkovalmisteluaan. Tilaityöryhmä ei löytänyt valmistelussa yhtä yksimielistä ehdotusta vaan päätyi esittämään kahta vaihtoehtoa päätöksentekijöille valittavaksi tai edelleen jalostettavaksi. Keskeisiä haasteellisia kysymyksiä valmistelussa ovat olleet Karihaaran tulevaisuus (e-9 lk yhtenäiskouluna vai e-6 lk), Takajärven alueen lasten koulutilanne, Päivähoidon tiloihin vaikuttava palveluseteliasia sekä Lapin amkin ns. Tipulan kiinteistön hankinta osaksi kaupungin kouluverkkoa. Tilatyöryhmän viimeistelemätön raportti tulee kokoukseen liitteeksi ja se toimitetaan jäsenille maanantain aikana. Konserni- ja suunnittelujaosto merkitsee tilatyöryhmän raportin ehdotuksineen tiedoksi ja saattaa sen viimeistelyn jälkeen kuntalaiskuulemiseen 1-2 viikoksi sekä poliittisten ryhmien evästyskeskusteluun. Koulutuslautakunta käsittelee raporttia ja ehdotuksia kokouksessaan toukokuun puolivälissä, kaupunginhallitus 22.5 ja valtuusto Päätös Konserni- ja suunnittelujaosto : Konserni- ja suunnittelujaosto hyväksyi päätösehdotuksen. Konserni- ja suunnittelujaosto Valmistelu: KJ Tero Nissinen Tilatyöryhmä on valmistellut esitystään alkuvuodesta seitsemässä kokouksessa se kä tutustunut mm. Karihaaran koulun ja Lapin Amkin (ns. Tipulan kiinteistö) tiloi hin osana verkkovalmisteluaan. Tilaityöryhmä ei löytänyt valmistelussa yhtä yksi mie lis tä ehdotusta vaan päätyi esittämään kahta vaihtoehtoa pää tök sen te ki jöil-
3 Ehdotus KJ Nissinen: le valittavaksi tai edelleen jalostettavaksi. Keskeisiä haasteellisia kysymyksiä valmis te lus sa ovat olleet Karihaaran tulevaisuus (e-9 lk yhtenäiskouluna vai e-6 lk), Takajärven alueen lasten koulutilanne, Päivähoidon tiloihin vaikuttava pal ve lu sete li asia sekä Lapin amkin ns. Tipulan kiinteistön hankinta osaksi kaupungin koulu verk koa. Tilatyöryhmän viimeistelemätön raportti tulee kokoukseen liitteeksi ja se toi mi tetaan jäsenille maanantain aikana. Konserni- ja suunnittelujaosto merkitsee tilatyöryhmän raportin ehdotuksineen tie dok si ja saattaa sen viimeistelyn jälkeen kuntalaiskuulemiseen 1-2 viikoksi sekä poliittisten ryhmien evästyskeskusteluun. Koulutuslautakunta käsittelee raporttia ja ehdotuksia kokouksessaan toukokuun puo li vä lis sä, kaupunginhallitus 22.5 ja valtuusto Päätös Konserni- ja suunnittelujaosto : Konserni- ja suunnittelujaosto hyväksyi päätösehdotuksen. Konserni- ja suunnittelujaosto Ehdotus KJ Nissinen: Valmistelu: KJ Tero Nissinen Tilatyöryhmä on valmistellut esitystään alkuvuodesta seitsemässä kokouksessa se kä tutustunut mm. Karihaaran koulun ja Lapin Amkin (ns. Tipulan kiinteistö) tiloi hin osana verkkovalmisteluaan. Tilaityöryhmä ei löytänyt valmistelussa yhtä yksi mie lis tä ehdotusta vaan päätyi esittämään kahta vaihtoehtoa pää tök sen te ki jöille valittavaksi tai edelleen jalostettavaksi. Keskeisiä haasteellisia kysymyksiä valmis te lus sa ovat olleet Karihaaran tulevaisuus (e-9 lk yhtenäiskouluna vai e-6 lk), Takajärven alueen lasten koulutilanne, Päivähoidon tiloihin vaikuttava pal ve lu sete li asia sekä Lapin amkin ns. Tipulan kiinteistön hankinta osaksi kaupungin koulu verk koa. Tilatyöryhmän viimeistelemätön raportti tulee kokoukseen liitteeksi ja se toi mi tetaan jäsenille maanantain aikana. Konserni- ja suunnittelujaosto merkitsee tilatyöryhmän raportin ehdotuksineen tie dok si ja saattaa sen viimeistelyn jälkeen kuntalaiskuulemiseen 1-2 viikoksi sekä poliittisten ryhmien evästyskeskusteluun. Koulutuslautakunta käsittelee raporttia ja ehdotuksia kokouksessaan toukokuun puo li vä lis sä, kaupunginhallitus 22.5 ja valtuusto 29.5.
4 Päätös Konserni- ja suunnittelujaosto : Konserni- ja suunnittelujaosto hyväksyi päätösehdotuksen. Koulutuslautakunta Valmistelu: ktj Anu-Liisa Kosonen, p , Kaisa Rauvala, p Kaupunginhallituksen perustama tilatyöryhmä on kokoontunut kevään aikana 7 ker taa; raporttia on lisäksi esitelty valtuustoryhmien edustajille Työryhmän työskentelyssä on rakentunut kolme vaihtoehtoa: Vaihtoehto 1 kaupungissa kolme yhtenäiskoulua (Hepola, Karihaara, Syväkangas), Ka rihaa ran A rakennus peruskorjataan ja B rakennus korvataan uudella ra kennuk sel la Takajärvelle rakennetaan tilaelementti pienten oppilaiden kouluksi, jossa esiope tus ja 1-2 luokat Koivuharjun yksikkö lakkaa Karihaaran koulun peruskorjauksen valmistuttua, op pi laat siirtyvät Karihaaraan Peurasaaren, Ruutin ja Kaivolinnan päiväkodit peruskorjataan Vaihtoehto 2 kaupungissa kaksi yhtenäiskoulua, joista toinen sijoittuu am mat ti kor kea koulul ta vapautuviin tiloihin (entinen tyttölyseo) ja toinen Syväkankaalle, Karihaaran A -rakennus peruskorjataan alakoulun (e-5) tarpeisiin, Koivuharjun yksikkö lakkaa Karihaaran koulun peruskorjauksen valmistuttua, op pi laat siirtyvät Karihaaraan Takajärvelle ei rakenneta tiloja Kaivolinnan päiväkoti peruskorjataan Ruutin ja Peurasaaren päiväkotien tilalle palvelusetelitoiminta Vaihtoehto 3 kaupungissa kolme yhtenäiskoulua (Hepola, Karihaara ja Syväkangas); Hepo la oppilasmäärän laskiessa muuttuu alakouluksi Koivuharjun yksikkö lakkaa Karihaaran koulun peruskorjauksen valmistuttua, op pi laat siirtyvät Karihaaraan Takajärvelle hankitaan tilaelementti pienten oppilaiden kouluksi, jossa esiope tus ja 1-2 lk
5 Kaivolinnan päiväkoti peruskorjataan palveluseteli varhaiskasvatuksen käyttöön Karihaaran koulun tontille tai Ruutin päiväkodin tontille yksi 4-6 ryhmäi nen päiväkoti Peurasaaren päiväkodin tontille yksi 4-6 ryhmäinen päiväkoti Amk:n tila hankitaan/vuokrataan väistötilaksi Tilaraportti on kuntalaisten kommentoitavana otakantaa.fi -palvelussa saak ka; klo mennessä kyselyyn oli vastannut 336 henkilöä, joista 1. vaihtoehtoa kannattaa 213 henkilöä, 2. vaihtoehtoa 23 henkilöä, 3. vaih toeh toa 55 henkilöä ja 49 on esittänyt omia ratkaisumalleja. Kooste kyselystä toi mite taan lautakunnan jäsenille kokouksessa (oheismateriaali). Työryhmä ei löytänyt yksimielisyyttä valittavasta vaihtoehdosta. Pääosa työs kente lyyn osallistuneista katsoo kuitenkin, että seuraavat periaatteet tulee huo mioida: yhtenäiskoulujen säilyttäminen (ei erillisiä yläkouluja) ja nivelvaiheen siirto 5/6 luokkien välistä 6/7 luokkien väliin (erilliset alakoulut 1-6 luokkien kouluja). Ti laisuu des sa todettiin, että ratkaisuvaihtoehtoja on mahdollisuuksien mukaan vielä etsittävä lisää. Sivistyspalvelukeskus on valmistellut pohjamateriaalia (aikaisemmat selvitykset) hyö dyn täen asiaa edelleen ja toteaa näkemyksenään, että ratkaisu päiväkoti- ja kou lu ver kos ta tulisi tehdä huomioiden seuraavat periaatteet: - varhaiskasvatuksen yksiköt pedagogisesta, toiminnallisesta ja taloudellisesta nä kö kul mas ta vähintään 4 ryhmän yksiköitä (72 paikkaisia) - ennakoidaan mahdollinen 3-5 -vuotiaiden maksuton varhaiskasvatus. edellyt tää joustavaa ryhmien muodostamista - terveet tilat: ei resurssoida peruskorjauksiin, joiden lopputuloksesta ei voi olla var muut ta (Peurasaari, Kaivolinna, Ruutti) - vuoropäivähoidon tarpeiden huomioiminen; ympärivuorokautinen päivähoito - tilat/oppimisympäristöt vastaamaan uuden varhaiskasvatuslain ja var hais kasva tus suun ni tel man (normeja) vaatimuksia - palvelusetelin käyttöönotto: valinnanvapauden toteutuminen, uusien tilojen saa mi nen ilman rakennuksiin sidottavaa pääomaa/lainakannan nousua - vuokratiloista asteittain luopuminen - toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaiset kouluyksiköt; esi merkik si alakoulun kaksisarjaisuus mahdollistaa tuntiresurssin tehokkaamman hyö dyn tä mi sen, helpottaa hallinnointia - esiopetusryhmät sijoitetaan koulujen tiloihin, varhaiskasvatuksen alaisia - erilliset alakouluyksiköt vuosiluokkien e-6 kouluja - ehjät koulupolut, koulunvaihto vain siirryttäessä erillisiltä alakouluilta 6. lk:lta yh te näis kou lun 7. lk:lle - kahden yhtenäiskoulun malli - päiväkodit ja koulut mahdollisuuksien mukaan samaan rakennukseen, samoil le tai lähekkäisille tonteille
6 - tilojen monikäyttöisyys ja muunneltavuus - yhteiset tukipalvelut (kuljetukset, ateriapalvelut, kiinteistönhoito, puh taa na pito, ict, oppilashuolto, kouluterveydenhuolto/neuvolatoiminta jne) - mahdollisuus käyttää lähialueen ulkoliikuntatiloja - tilojen yhteiskäyttö/tilat käytössä aamusta iltaan vuoden ympäri - kaupunkikuvan monipuolisuus - liikenneturvallisuus huomioon infran suunnittelussa (pyörätiet, valo-ohjatut ris teyk set jne) - suunnitelma tehdään huomioiden pitkän ajan ennusteet väestömäärän ke hityk ses sä; tilojen käyttöaika-arvio n vuotta - ratkaisut tulee ajoittaa siten, että mahdolliset väistöt kyetään toteuttamaan jous ta vas ti ja asianmukaisiin tiloihin - väistöt tiloihin, joissa ei väistöjen takia tarvitse tehdä mittavia investointeja - tutkimustiedon hyödyntäminen: tietoa löytyy useimpien keskustelua he rät tävien asioiden osalta sekä puolesta että vastaan; esimerkiksi ala/yläkoulu vs. yh te näis kou lu, ryhmäkoon vaikutus oppimistuloksiin tai oppilaiden so si aa liseen kehitykseen, lapsien ja aikuisten suhdeluku varhaiskasvatuksessa, koulun koko, hallinnon järjestäminen jne Perusopetuksen oppilasmääräennuste on laskeva ja esimerkiksi vuosien syntyneiden ja vuoden 2017 ennuste syntyneistä viittaavat ikäluokkien kook si jatkossa n. 180 oppilasta. Tämä tarkoittaa sitä, että aloittavia ope tus ryhmiä on jatkossa 9, mikäli oppilasryhmien keskikoko on 20 ja 8, mikäli op pi las ryhmien keskikoko on 22,5. Jos oppilasryhmän keskikoko olisi 20, sama ryhmä voisi teo rias sa jatkaa yhtenäisenä koko koulupolun eli 1-9 luokat. Alakoulujen muodostaminen e-6 -kouluiksi voitaisiin 9 ryhmälle toteuttaa esi merkik si seuraavasti: Hepolan koulu 1 -sarjainen alakoulu, 1 esiopetusryhmä Karihaaran koulu 2 -sarjainen alakoulu, 4 esiopetusryhmää Kivikon koulu 2 -sarjainen alakoulu, 4 esiopetusryhmää Sauvosaaren koulu 2 -sarjainen alakoulu, 3 esiopetusryhmää Syväkankaan koulu 2 -sarjainen alakoulu, 3 esiopetusryhmää Toteutus edellyttää oppilaiden ohjausta pohjoisella ja keskialueella (Ka ri haara/koi vu har ju, Sauvosaari ja Syväkangas/Takajärvi), lisätiloja Kivikolla ja Sy väkan kaal la sekä tilojen uudelleenjärjestelyjä Sauvosaaressa. Takajärvelle ei omaa erillistä yksikköä, tarvittava lisätila rakennettaisiin Sy vä kankaan koulun yhteyteen (mahdollisesti tilaelementtiratkaisu). Takajärven - Sy väkan kaan alueen oppilaat pääosin Syväkankaalle, tarvittaessa ohjausta Kivikolle ja/tai Sauvosaareen. Koulumatkat jalankulkukelpoista tietä pitkin eivät muo dostui si kohtuuttoman pitkiksi, esimerkkejä: - Syväkankaan koulu - Takajärven koulu: 1,5 km - Syväkankaan koulu - Metsäkummuntie: 2 km - Syväkankaan koulu - Mäkiruonankatu: 1,4-1,8 km
7 - Syväkankaan koulu - Ansakatu: 1,7 km - Syväkankaan koulu - Mirjamintie: 850 m - Syväkankaan koulu - Isoahonkatu: 1,7 km - Syväkankaan koulu - Larintie: 750 m - Syväkankaan koulu - Mesitie: 2 km Käytännössä Takajärven ja Syväkankaan koulujen oppilaita ohjattiin ristiin jo ennen Takajärven siirtymistä väistöön. Ehjät koulupolut rakennetaan siten, että pääosa lapsista jatkaa esi ope tus ryh mästä saman koulukiinteistön 1. luokalle ja sieltä edelleen tulevan yh te näis kou lun 7. luokalle. Yhtenäiskoulujen yläkoululuokat toimisivat tulevaisuudessa Karihaarassa (4 -sarjai nen) ja Syväkankaalla (5 -sarjainen); Hepolan yläkoulu jatkaisi siihen saakka kun nes oppilasmäärä yläkouluissa putoaa muutaman vuoden nousun jälkeen takai sin 9 opetusryhmän tasoon, vaihtoehtoisesti Hepolan yläkoulun luokat si joi tettai siin lukiolle. Teoriassa puhdas yhtenäiskoulumalli voitaisiin toteuttaa en nus tetuil la oppilasmäärillä (syntyvyys n 180/lasta/vuosi) siten, että kaupungissa olisi kol me kolmesarjaista yhtenäiskoulua, esimerkiksi Karihaara, Syväkangas ja keskus ta/ny kyi set amk:n tilat. Sauvosaaren koulun 2 -sarjaisuus edellyttäisi, että osa nykyisestä toiminnasta (esi mer kik si erityisluokat) siirtyisi toisiin kouluihin (tilatarve olemassa tai edel lyttää lisätilaa vastaanottavassa koulussa) tai Sauvosaaren koulu sijoittuisi esi merkik si ammattikorkean nykyisiin tiloihin. Koivuharjun yksikkö poistuisi koulukäytöstä Karihaaran koulun peruskorjauksen val mis tut tua. Karihaaran koulun peruskorjaus ajoitettaisiin vuosille , väistö suo ri tettai siin amk:n tiloihin. Alakoulujen tilajärjestelyt (Kivikko, Sauvosaari, Sy vä kan gas) toteutettaisiin lukuvuoden alkuun mennessä. Ammattikorkeakoululta vapautuvat tilat soveltuvat Karihaaran koulun väis tö ti loiksi, muita yhtenäisiä väistötiloja ei tällä hetkellä ole tiedossa. Tilojen osalta on kes kus tel tu sekä vuokraus- että ostomahdollisuudesta. Varhaiskasvatuksessa entisellä toimintamallilla ja tiloilla jatkavat Kivikon, Sau vosaa ren ja Takajärven päiväkodit; Hepolan päiväkodille rakennetaan tilat Hepolan kou lul le kesällä Ruutin päiväkodin peruskorjauksen riskinä on se, ettei alapohjaa saada py symään riittävän kuivana, tiloissa myös sisäilma-, rakenne- ja kosteusongelmia. Tilat voidaan korvata joko ao. tontille toteutettavalla palvelusetelipäiväkodilla tai uudet tilat voidaan rakentaa Karihaaran koulun yhteyteen joko omina tai pal ve lu sete li mal lil la. Tiloihin voisi sijoittua kaikki pohjoisen alueen päiväkodit (Marttala, Koivu har jun Toivola ja Ruutti).
8 Kaivolinnan päiväkodin peruskorjaus muodostaa samoin riskin onnistumisen osal ta - alapohjan kostuminen haasteena. Tilat ovat alunperin asuntokäyttöön raken ne tut, kolmessa kerroksessa ja tiloissa on kosteusvaurioita ja si sä il ma on gelmia, myös piha-alue on pieni. Yksi vaihtoehto olisi sijoittaa Kaivolinnan ja Möl lärin ran nan toiminta Sauvosaaren päiväkodin yhteyteen, tällöin koulu siirtyisi pois kiinteistöstä. Peurasaaren päiväkodin peruskorjaus ei kuntotutkimuksen perusteella vaikuta tar koi tuk sen mu kai sel ta, tiloissa mittavia sisäilma- ja kosteusongelmia. Tontti sovel tuu hyvin päiväkotikäyttöön ja se voidaan tarjota palvelusetelituottajalle tai sil le voidaan kaupungin toimesta rakentaa uusi päiväkoti. Jos rakennettava päi vä ko ti olisi minimissään 4 -ryhmäinen, siihen sijoittuisi Peurasaaren ja Möy lyn leh don lapset. Oheismateriaalina Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkotilat -tar ve sel vi tysluon nos /oma työryhmä ja Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen pal ve lu verk ko sel vi tys /FCG Konsultointi Oy:n edelliseen pohjautuva asia kir ja. Liitteenä kaupunginhallituksen nimeämän tilatyöryhmän raportti. Ehdotus KTJ Kosonen: Koulu- ja päiväkotiverkko vuoteen 2025 mennessä: - Karihaaran koulu e-9 - Syväkankaan koulu e-9 - Kivikon koulut e-6 - Sauvosaaren koulu e-6 - Hepolan koulu e-6 - Ruutin päiväkoti (uusi) - Kaivolinnan päiväkoti - Peurasaaren päiväkoti (uusi) - Takajärven päiväkoti - Hepolan päiväkoti - Koivuharju-Toivolan päiväkoti - Kivikon päiväkoti Lakkaavat yksiköt: - Koivuharjun koulu, kun Karihaaran koulun peruskorjaus valmistuu - Takajärven koulu, tila rakennetaan Syväkankaan koulun yhteyteen - Hepolan koulun 7-9 lk opetus siirtyy lukiolle - Sauvosaaren erityisluokat siirtyvät Hepolaan - Möylynlehdon päiväkoti lakkaa, yhdistetään Peurasaareen - Marttalan päiväkoti lakkaa, yhdistetään Ruutin päiväkotiin
9 - Möllärinrannan päiväkoti lakkaa, yhdistetään Ruutin päiväkotiin - Möllärinrannan ja Sauvosaaren päiväkodit lakkautetaan, yhdistetään Kaivolinnaan Väistötilat: - AMK:n tilat 8/2019 alkaen (vuokra/osto) Tarkempi ajoitus ja kustannusarvio tälle vaihtoehdolle laaditaan erikseen. Päätös KOLTK : Jäsen Mervi Tuohimaa poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo Lautakunta päätti yksimielisesti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Koulut: - Karihaahan koulu e-9 - Syväkankaan koulu e-9 - Kivikon koulu e-6 - Sauvosaaren koulu e-6 - Hepolan koulu e-9, muuttuu e-6 kun Karihaara valmistuu - Takajärven koulu e-2, sijaintia ja paikkaa ei päätetä vielä Päiväkodit: - Möylynlehdon päiväkoti jää - Sauvosaaren päiväkoti jää - Kivikon päiväkoti jää - Hepolan päiväkoti jää - Koivuharju-Toivolan päiväkoti jää - Takajärven päiväkoti jää - Ruutin päiväkoti lakkautetaan, tilalle uusi - Marttalan päiväkoti lakkautetaan ja yhdistetään Ruutin päiväkotiin - Peurasaaren päiväkoti lakkautetaan - Kaivolinnan päiväkoti lakkautetaan - Möllärinrannan päiväkoti lakkautetaan - uusi päiväkoti (8 ryhmää/180 paikkaa) lakkautettujen päiväkotien (Peurasaari, Kaivolinna, Möllärinranta) tilalle Uusien päiväkotitilojen toteuttamistapaa ei linjattu.
Kaupunginhallitus Konserni- ja suunnittelujaosto Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 467 19.12.2016 Konserni- ja suunnittelujaosto 13 25.04.2017 Koulutuslautakunta 46 16.05.2017 Kaupunginhallitus 197 23.05.2017 Tilatyöryhmän raportointi / koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys
Tilatyöryhmän raportointi / koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys 479/ /2016, 88/ /2016. Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 467 19.12.2016 Konserni- ja suunnittelujaosto 13 25.04.2017 Koulutuslautakunta 46 16.05.2017 Kaupunginhallitus 197 23.05.2017 Kaupunginvaltuusto 65 29.05.2017 Tilatyöryhmän raportointi
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ (23 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 (23 ) Koulutuslautakunta 16.05.2017 AIKA 16.05.2017 klo 16:00-19:45 PAIKKA Kaupungintalo, 2. kerroksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ (37 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017 1 (37 ) Kaupunginhallitus 23.05.2017 AIKA 23.05.2017 klo 13:00-18:38 PAIKKA Kaupungintalo, 2. kerroksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 195 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys 88/ /2016
Koulutuslautakunta 106 27.10.2016 Koulutuslautakunta 128 23.11.2016 Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys 88/00.01.02/2016 Koulutuslautakunta 27.10.2016 106 Valmistelu: ktj Anu-Liisa Kosonen p. 040 357 3901
Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys 88/ /2016. Koulutuslautakunta Valmistelu: ktj Anu-Liisa Kosonen p.
Koulutuslautakunta 106 27.10.2016 Koulutuslautakunta 128 23.11.2016 Kaupunginhallitus 437 28.11.2016 Kaupunginhallitus 450 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 156 12.12.2016 Koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys
TILATYÖRYHMÄN RAPORTTI Khall , 467 asettama työryhmä
TILATYÖRYHMÄN RAPORTTI 4.5.2017 Khall 19.12.2016, 467 asettama työryhmä 1. Taustaa Vuonna 2012 nimettiin sivistyspalvelukeskuksessa työryhmä, jonka tehtävänä oli laatia tarveselvitys Kemin pohjoisen kaupunginosan
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
Naantalin kaupungin äänestysaluejako
Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin
Kouluverkkoselvitys 363/ /2018. Sival Valmistelija: sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh
Sivistysvaliokunta 18 17.08.2017 Sivistysvaliokunta 43 26.10.2017 Sivistysvaliokunta 66 13.12.2017 Sivistysvaliokunta 46 26.04.2018 Sivistysvaliokunta 43 25.04.2019 Sivistysvaliokunta 60 23.05.2019 Sivistysvaliokunta
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston
Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.
Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten
Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Esitys uusiksi oppimisympäristöiksi / koulusuunnitelmien tarkentaminen. Kokouspöytäkirja liitteenä.
Kaupunginhallitus 8 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 4 30.01.2017 Kaupunginhallitus 13 19.03.2018 Kaupunginvaltuusto 7 26.03.2018 Tekninen lautakunta 49 24.04.2018 Esitys uusiksi oppimisympäristöiksi / koulusuunnitelmien
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-
Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.
Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:
Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja
23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.
Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (12 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (12 ) Koulutuslautakunta 12.01.2016 AIKA 12.01.2016 klo 16:00-18:55 PAIKKA Syväkankaan koulu, Kulmatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.
KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen
Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,
Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.
Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
TIIVISTELMÄ TARVESELVITYS
TIIVISTELMÄ TARVESELVITYS Kemin kaupungin koulu ja päiväkotitilat 2016 Esittely kaupunginvaltuustolle 22.2.2016 klo 16 Yleisötilaisuus Kemin kulttuurikeskuksessa 23.2.2016 klo 18 Päätettäessä kunnan kouluverkosta
Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin
Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan
Kasvatus- ja opetuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2016
Kasvatus- ja opetuslautakunta 59 07.06.2016 Kaupunginhallitus 142 13.06.2016 Kaupunginvaltuusto 25 20.06.2016 Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2016 359/12.00.01/2016 KASVALTK 07.06.2016 59 Kasvatus-
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Taloustyöryhmä AIKA 08.06.2016 kello 17:00-18:58 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen avaus 3 12 Pöytäkirjantarkastajien
SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite maksuttomasta varhaiskasvatuksesta Kemissä. Varavaltuutettu Marja-Leena Laitinen esitti seuraavan aloitteen:
Kaupunginvaltuusto 12 30.01.2017 Kaupunginhallitus 52 06.02.2017 Koulutuslautakunta 18 28.02.2017 Kaupunginhallitus 101 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 46 20.03.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite maksuttomasta
Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta
Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden
Espoon kaupunki Pöytäkirja 79
18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Kankaan koulun lakkauttaminen
Kaupunginhallitus 18 29.01.2018 Kankaan koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 25.4.2017 56 Kaupunginvaltuusto on voimassaolevassa päätöksessään 14.6.2010 ( 44) lin jan nut kou lu jen oppilasmäärään
Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016
Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015
Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:
Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25
Impiön koulun lakkauttaminen
Hyvinvointilautakunta 22 25.03.2019 Kunnanhallitus 61 01.04.2019 Impiön koulun lakkauttaminen 1946/41.419/2019 Hyvinvointilautakunta 25.03.2019 22 Impiön koulun lakkauttaminen on ollut kirjattuna vuosien
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 38 17.08.2017 49 07.09.2017 Toimivallan siirtäminen 46/00.01.01/2014 SOVV 17.08.2017 38 Lisätiedot:
Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista
Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö
Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.
Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017
Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014
Valtuustoaloite kouluverkon rakenteellisista muutoksista / koulutuslautakunnan lähetekeskustelu kouluverkkoselvityksestä
Kaupunginvaltuusto 76 23.05.2013 Kaupunginhallitus 255 03.06.2013 Koulutuslautakunta 95 05.11.2013 Koulutuslautakunta 98 03.12.2013 Valtuustoaloite kouluverkon rakenteellisista muutoksista / koulutuslautakunnan
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.
Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026
Koulutuslautakunta 14 16.02.2016 Koulutuslautakunta 29 12.04.2016 Koulutuslautakunta 61 14.06.2016 Koulutuslautakunta 76 06.09.2016 Koulutuslautakunta 90 19.10.2016 Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen
2. TUTUSTUN KIRKKOONI
2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.
Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja
Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015
Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).
Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012
Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi
Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa
Pöytäkirja 14/ (10)
Pöytäkirja 14/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 07.11.2016 Aika 07.11.2016 klo 14:00-15:55 Paikka Kasarmiravintolan kabinetti, Kouvola Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen
Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017
Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä
Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys
Kaupunginhallitus 18 04.01.2016 Kaupunginhallitus 33 18.01.2016 Kaupunginhallitus 143 11.04.2016 Sivistyslautakunta 72 10.05.2016 Kaupunginhallitus 189 23.05.2016 Kaupunginhallitus 277 05.09.2016 Laurin
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.
Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta
Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340
Sivistyslautakunta 16 01.06.2015 Sivistyslautakunta 12 21.06.2016 Sivistyslautakunta 6 29.08.2017 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvojen tarkistus 1.8.2015 lukien / Varhaiskasvatuksen palvelusetelin
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 19.09.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 38 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan
Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto
Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.
Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto
Pöytäkirja 15/ (10)
Pöytäkirja 15/2016 1 (10) Am mat ti korkea kou lu Oy, hallitus 15.11.2016 Aika 15.11.2016 klo 10:30-12:00 Paikka Videokokous: Kotkassa rehtorin työhuone B1014 Kouvolassa neuvotteluhuone 150 Mikkelissä
ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018
Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt
Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita
Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,
Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018
Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
RANTSILAN UUDEN PÄIVÄKODIN TARVESELVITYS JA HANKESUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN. Rantsilan päivähoito toimii nykyisin kahdessa kiinteistössä seuraavas
Koulutuslautakunta 61 22.11.2012 Kunnanhallitus 211 03.12.2012 Kunnanvaltuusto 79 17.12.2012 Tekninen lautakunta 33 06.06.2013 Tekninen lautakunta 74 07.11.2013 Kunnanhallitus 270 18.11.2013 Kunnanvaltuusto
Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi
Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Sivistyslautakunta 10.6.14 72:
Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen
LIITE 1 Jaksoarviointi, Syntymäpäivätaivas Opettaja
LIITE 1 Jaksoarviointi, Syntymäpäivätaivas Opettaja SYNTYMÄPÄIVÄTAIVAS (aapinen s. 114 125): JAKSOARVIOINTI, opettajan ohjeet Jaksoarvioinnin kolme ensimmäistä tehtävää ovat sanelutehtäviä ja ne tehdään