Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Toimivallan siirtäminen 46/ /2014 SOVV Lisätiedot: opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh varhaiskasvatuspäällikkö Annika Hiitola, puh Kauniaisten kaupungin uusi hallintosääntö (KV , voimassa alkaen) määrittelee eri toimijoiden toiminnan, toimivallan jaot ja teh tä vät. Uuden hallintosäännön 22 :n mukaan toimielin voi siirtää sille hal lin to sään nös sä määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranhaltijalle. Va lio kun tien alaisilleen viranhaltijoille siirtämä toimivalta kootaan val tuus tokau sit tain tarkistettavaan päätökseen. Päätösvaltaa siirrettäessä tulee huomioi da asiaan liittyvä lainsäädäntö sekä ao. toimialan organisaation mu kainen päätäntävalta. Voimassaoleva lainsäädäntö opetustoiminnan ja varhaiskasvatuksen osalta (mm. perusopetuslaki, lukiolaki, varhaiskasvatuslaki) osoittaa kunnille eri määrän tehtäviä ja vastuita toimivallan ollessa myös osoitettuna kun nal le, ei viranhaltijoille. Kaikilta osin ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista kä sitel lä operatiivisia hallinnollisiin päätöksiin liittyviä asioita valiokunnassa päätök sen te koa varten. Kauniaisten kaupungin hallintosääntö määrittelee 20, että suo men kie linen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta vastaa Kauniaisten kaupungin suo men kie li ses tä opetustoimesta ja suomenkielisestä var hais kas va tuk sesta. Hallintosäännön kohta 22 määrittelee, että valiokunta voi siirtää sille hal lin to sään nös sä määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranhaltijalle, lu kuun ottamatta hallintosäännön luvussa 6 (toimivalta henkilöstöasioissa) mää rät tyä toimivaltaa. Toimivallan siirto tehdään valtuustokaudelle. Toi mival lan siirtämistä tarkistetaan valtuustokauden aikana lainsäädännön muuttues sa tai tarvittaessa. Valiokunnan yleiseen toimivaltaan kuuluu mm. määrätä sopimusten vastuu hen ki löt toimialallaan (hallintosääntö 20, kohta 6). Opetus- ja var haiskas va tuk sen toimialalla sovelletaan sopimusten vastuuhenkilöiden koh dal la kaupungin hankintaohjeen toimivaltamääräyksiä. Sopimuksista on te keil lä kaupungin ohjeistus, jonka valmistumisen jälkeen toimivallan siir tä mis tä tämän osalta tarkistetaan. Valiokunnalle esitetään vahvistettavaksi toimivallan siirtäminen lau ta kunnal ta viranhaltijoille seuraavasti: Opetuspäällikkö

2 - osoittaa oppilaspaikan Kauniaisten suomenkieliseen perusopetukseen - valvoo kauniaislaisten suomenkielisten peruskouluikäisten oppilaiden op pi vel vol li suu den suorittamista ja erityisen tuen päätöksen kumoamisesta - päättää oppilaan vuotta säädettyä myöhemmästä perusopetuksen - päättää oppilaan vuotta säädettyä aikaisemmasta perusopetuksen - päättää luvan antamisesta oppilaalle jatkaa koulunkäyntiä yli op pi velvol li suus iän - päättää lukiolain 13 :n mukaisista opiskelijan erityisistä ope tus jär jes telyis tä - päättää pidennetystä oppivelvollisuudesta oppilaalle ja osoittaa ope tuksen järjestämispaikan - päättää maksusitoumuksen antamisesta perusopetuksen oppilaan osal lis tu mi ses ta tutkimus-, tuki-, tai muulle jaksolle opetuksen jär jes täjän oppilaitoksessa - päättää peruskouluikäisten oppilaiden tilauskuljetuksista ja matka-avus - hyväksyy vuosittain oppilasmäärän perusopetuksen aamu- ja il ta päi vätoi min taan - tekee päätökset perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan maksun pe ri mät tä jättämisestä tai maksun huojentamisesta - päättää apuvälineiden sekä tulkitsemis- ja avustajapalvelujen myön tämi ses tä oppilaalle, ellei päätöstä ole tehty osana erityisen tuen pää töstä - myöntää kauniaislaisille peruskouluikäiselle oppilaalle kou lun käyn ti oikeu den toisen kunnan perusopetuksen kouluun - päättää perusopetuslain 18 :n mukaisista oppilaan erityisistä ope tusjär jes te lyis tä ellei niitä ole tehty osana erityisen tuen päätöstä - osoittaa oppilaalle opetuksen järjestämispaikan perusopetukseen valmis ta vaan opetukseen - antaa tarvittaessa maksusitoumuksen kauniaislaisen perusopetuksen eri tyi sen tuen oppilaan koulunkäynnille toisen opetuksen järjestäjän oppi lai tok ses sa - päättää oppilaan opinnoista huoltajan vastuulla sekä vastaa oppilaan opin to jen valvonnasta. Varhaiskasvatuspäällikkö esi ope tuk ses sa - päättää maksusitoumuksen myöntämisestä varhaiskasvatukseen - päättää esiopetukseen osallistuvien lasten tilauskuljetuksista ja matka-avus - päättää varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista sekä maksun perimättä jät tä mi ses tä tai maksun huojentamisesta - päättää rakenteellisista tukitoimenpiteistä esiopetuksessa ja var haiskas va tuk ses sa - päättää lasten kotihoidon tuen kuntalisän myöntämisestä erityisissä tapauk sis sa silloin, kun perhe on oikeutettu lasten kotihoidon tuen la ki-

3 sää tei seen osaan, mutta kuntalisää ei voida maksattaa KELA:n kautta - päättää palvelusetelin myöntämisestä varhaiskasvatukseen. Lukion rehtori - päättää opiskelijaksi otosta Kauniaisten lukioon. Päiväkodinjohtaja - päättää päivähoito- ja esiopetuspaikan myöntämisestä - varhaiskasvatuspäällikön osoitettua tehtävään, on oikeus päättää päivä hoi to pai kan osoittamisesta ostopalvelupäiväkotien osalta sekä päättää oppilaaksi ottamisesta esiopetukseen ostopalvelupäiväkotien osalta - varhaiskasvatuspäällikön osoitettua tehtävään on oikeus päättää valvon ta-asiois sa yksityisten päiväkotien, ryhmäperhepäiväkotien sekä yksi tyis ten perhepäivähoitajien osalta sekä hyväksyy yksityiset hoitajat ko dis sa. Päätösehdotus vastaa pääosin vanhaa käytäntöä. Sivistystoimenjohtaja: Valiokunta vahvistaa toimivallan siirtämisen lautakunnalta viranhaltijoille seu raa vas ti: Opetuspäällikkö - osoittaa oppilaspaikan Kauniaisten suomenkieliseen perusopetukseen - valvoo kauniaislaisten suomenkielisten peruskouluikäisten oppilaiden op pi vel vol li suu den suorittamista ja erityisen tuen päätöksen kumoamisesta - päättää oppilaan vuotta säädettyä myöhemmästä perusopetuksen - päättää oppilaan vuotta säädettyä aikaisemmasta perusopetuksen - päättää luvan antamisesta oppilaalle jatkaa koulunkäyntiä yli op pi velvol li suus iän - päättää lukiolain 13 :n mukaisista opiskelijan erityisistä ope tus jär jes telyis tä - päättää pidennetystä oppivelvollisuudesta oppilaalle ja osoittaa ope tuksen järjestämispaikan - päättää maksusitoumuksen antamisesta perusopetuksen oppilaan osal lis tu mi ses ta tutkimus-, tuki-, tai muulle jaksolle opetuksen jär jes täjän oppilaitoksessa - päättää peruskouluikäisten oppilaiden tilauskuljetuksista ja matka-avus - hyväksyy vuosittain oppilasmäärän perusopetuksen aamu- ja il ta päi vätoi min taan - tekee päätökset perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan maksun pe ri mät tä jättämisestä tai maksun huojentamisesta - päättää apuvälineiden sekä tulkitsemis- ja avustajapalvelujen myön tämi ses tä oppilaalle, ellei päätöstä ole tehty osana erityisen tuen pää töstä

4 - myöntää kauniaislaisille peruskouluikäiselle oppilaalle kou lun käyn ti oikeu den toisen kunnan perusopetuksen kouluun - päättää perusopetuslain 18 :n mukaisista oppilaan erityisistä ope tusjär jes te lyis tä ellei niitä ole tehty osana erityisen tuen päätöstä - osoittaa oppilaalle opetuksen järjestämispaikan perusopetukseen valmis ta vaan opetukseen - antaa tarvittaessa maksusitoumuksen kauniaislaisen perusopetuksen eri tyi sen tuen oppilaan koulunkäynnille toisen opetuksen järjestäjän oppi lai tok ses sa - päättää oppilaan opinnoista huoltajan vastuulla sekä vastaa oppilaan opin to jen valvonnasta. Varhaiskasvatuspäällikkö esi ope tuk ses sa - päättää maksusitoumuksen myöntämisestä varhaiskasvatukseen - päättää esiopetukseen osallistuvien lasten tilauskuljetuksista ja matka-avus - päättää varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista sekä maksun perimättä jät tä mi ses tä tai maksun huojentamisesta - päättää rakenteellisista tukitoimenpiteistä esiopetuksessa ja var haiskas va tuk ses sa - päättää lasten kotihoidon tuen kuntalisän myöntämisestä erityisissä tapauk sis sa silloin, kun perhe on oikeutettu lasten kotihoidon tuen la kisää tei seen osaan, mutta kuntalisää ei voida maksattaa KELA:n kautta - päättää palvelusetelin myöntämisestä varhaiskasvatukseen. Lukion rehtori - päättää opiskelijaksi otosta Kauniaisten lukioon. Päiväkodinjohtaja - päättää päivähoito- ja esiopetuspaikan myöntämisestä - varhaiskasvatuspäällikön osoitettua tehtävään, on oikeus päättää päivä hoi to pai kan osoittamisesta ostopalvelupäiväkotien osalta sekä päättää oppilaaksi ottamisesta esiopetukseen ostopalvelupäiväkotien osalta - varhaiskasvatuspäällikön osoitettua tehtävään on oikeus päättää valvon ta-asiois sa yksityisten päiväkotien, ryhmäperhepäiväkotien sekä yksi tyis ten perhepäivähoitajien osalta sekä hyväksyy yksityiset hoitajat ko dis sa. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. SOVV KH käytti kokouksessaan otto-oikeutta valiokunnan päätöksestä ( 38) ja palautti asian valiokunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Muu tok set koskevat opetuspäällikön ja varhaiskasvatuspäällikön oikeutta päät tää maksun perimättä jättämisestä tai maksun huojentamisesta. Asia kuu luu uuden hallintosäännön mukaan kaupunginhallituksen, eikä va lio-

5 kun nan, toimivaltaan. Tältä osin valiokunnan päätös tulee muuttaa. Muutok sia tehdään myös päiväkodinjohtajan päätösoikeuksiin. Sivistystoimenjohtaja: Valiokunta vahvistaa toimivallan siirtämisen lautakunnalta viranhaltijoille seu raa vas ti: Opetuspäällikkö - osoittaa oppilaspaikan Kauniaisten suomenkieliseen perusopetukseen - valvoo kauniaislaisten suomenkielisten peruskouluikäisten oppilaiden op pi vel vol li suu den suorittamista - päättää perusopetuslain 17 :n mukaisen erityisen tuen jär jes tä mi ses tä ja erityisen tuen päätöksen kumoamisesta - päättää oppilaan vuotta säädettyä myöhemmästä perusopetuksen - päättää oppilaan vuotta säädettyä aikaisemmasta perusopetuksen - päättää luvan antamisesta oppilaalle jatkaa koulunkäyntiä yli op pi velvol li suus iän - päättää lukiolain 13 :n mukaisista opiskelijan erityisistä ope tus jär jes telyis tä - päättää pidennetystä oppivelvollisuudesta oppilaalle ja osoittaa ope tuksen järjestämispaikan - päättää maksusitoumuksen antamisesta perusopetuksen oppilaan osal lis tu mi ses ta tutkimus-, tuki-, tai muulle jaksolle opetuksen jär jes täjän oppilaitoksessa - päättää peruskouluikäisten oppilaiden tilauskuljetuksista ja matka-avus - hyväksyy vuosittain oppilasmäärän perusopetuksen aamu- ja il ta päi vätoi min taan - päättää apuvälineiden sekä tulkitsemis- ja avustajapalvelujen myön tämi ses tä oppilaalle, ellei päätöstä ole tehty osana erityisen tuen pää töstä - myöntää kauniaislaisille peruskouluikäiselle oppilaalle kou lun käyn ti oikeu den toisen kunnan perusopetuksen kouluun - päättää perusopetuslain 18 :n mukaisista oppilaan erityisistä ope tusjär jes te lyis tä ellei niitä ole tehty osana erityisen tuen päätöstä - osoittaa oppilaalle opetuksen järjestämispaikan perusopetukseen valmis ta vaan opetukseen - antaa tarvittaessa maksusitoumuksen kauniaislaisen perusopetuksen eri tyi sen tuen oppilaan koulunkäynnille toisen opetuksen järjestäjän oppi lai tok ses sa - päättää oppilaan opinnoista huoltajan vastuulla sekä vastaa oppilaan opin to jen valvonnasta. Varhaiskasvatuspäällikkö - päättää perusopetuslain 17 :n mukaisen erityisen tuen jär jes tä mi ses tä esi ope tuk ses sa - päättää maksusitoumuksen myöntämisestä varhaiskasvatukseen - päättää esiopetukseen osallistuvien lasten tilauskuljetuksista ja matka-avus

6 - päättää varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista - päättää rakenteellisista tukitoimenpiteistä esiopetuksessa ja var haiskas va tuk ses sa - päättää lasten kotihoidon tuen kuntalisän myöntämisestä erityisissä tapauk sis sa silloin, kun perhe on oikeutettu lasten kotihoidon tuen la kisää tei seen osaan, mutta kuntalisää ei voida maksattaa KELA:n kautta - päättää palvelusetelin myöntämisestä varhaiskasvatukseen. Lukion rehtori - päättää opiskelijaksi otosta Kauniaisten lukioon. Päiväkodinjohtaja - päättää kunnallisen ja ostopalveluna hankitun päivähoito- ja esi ope tuspai kan myöntämisestä Grankottenin päiväkodinjohtaja - päättää valvonta-asioissa yksityisten päiväkotien, ryh mä per he päi vä kotien sekä yksityisten perhepäivähoitajien osalta sekä hyväksyy yk si tyiset hoitajat kodissa. Päätös korvaa valiokunnan päätöksen Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

varhaiskasvatuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Yksityisen hoidon tuen kuntalisien korottaminen 2015

varhaiskasvatuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Yksityisen hoidon tuen kuntalisien korottaminen 2015 Suomenkielinen opetus- ja 8 11.02.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kaupunginhallitus 38 25.02.2015 Kaupunginhallitus 66 03.03.2015 Yksityisen hoidon tuen kuntalisien korottaminen 2015 69/05.10.00/2015 SOV

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.5.2017 43 Kulttuurilautakunta 17.5.2017 36 Liikuntalautakunta 10.5.2017 22 Nuorisolautakunta

Lisätiedot

Ratkaisuvalta Ranuan sivistystoimessa

Ratkaisuvalta Ranuan sivistystoimessa Sivistyslautakunta 8 17.02.2014 Ratkaisuvalta Ranuan sivistystoimessa 410/10.105/2014 Sivistyslautakunta 8 Ranuan kunnan hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta ratkaisee sil le kuuluvat lakisääteiset

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Lasten ja nuorten palveluiden valiokunta 20.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Lasten ja nuorten palveluiden valiokunnan toimintasäännön soveltaminen...

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Karkkilan kaupunki Esityslista 9/ Kasvatus- ja opetuslautakunta klo17:00. Käsiteltävät asiat.

Karkkilan kaupunki Esityslista 9/ Kasvatus- ja opetuslautakunta klo17:00. Käsiteltävät asiat. Karkkilan kaupunki Esityslista 9/2016 1 04.10.2016 Aika Paikka 04.10.2016 klo17:00 Tuorilan koulu Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 78 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 79 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6)

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6) Kasvun ja oppimisen lautakunta 13 21.02.2017 Perusopetuksen avointen virkojen / toimien täyttäminen 267/01.01.00/2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta 21.02.2017 13 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Juha

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Päivähoidon henkilöstösuunnittelutyöryhmän esitys henkilöstöstä 1.8.2014

Päivähoidon henkilöstösuunnittelutyöryhmän esitys henkilöstöstä 1.8.2014 Kunnanhallitus 79 31.03.2014 Päivähoidon henkilöstösuunnittelutyöryhmän esitys henkilöstöstä 1.8.2014 Khall 79 31.3.2014 Kunnanhallitukselle on toimitettu seuraavasisätöinen suunnitelma päivähoidon henkilöstöstä:

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lautakunta Lasten ja nuorten lautakunta

Lasten ja nuorten lautakunta Lasten ja nuorten lautakunta Lasten ja nuorten lautakunta 10 20.01.2016 Lasten ja nuorten lautakunta 18 17.02.2016 Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen korottaminen 1.8.2016 alkaen 11114/02.04.00/2016 Lanula 10 Perusopetuslain mukainen

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 11.6.2014 Voimaan 1.8.2014 Muutettu 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi ) 348/01.01.

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi ) 348/01.01. Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 29 22.04.2015 Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi 463314) 348/01.01.01/2014 SOV 29 Lisätiedot: opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 09 5056 265

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 Sivistyslautakunta 66 25.06.2014 Sivistyslautakunta 89 21.10.2014 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 486/41.411/2014 Sivistyslautakunta 25.06.2014 66 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013)

Lisätiedot

Perusopetuksen talousarvio 2015

Perusopetuksen talousarvio 2015 Sivistyslautakunta 103 15.12.2014 Kunnanhallitus 39 26.01.2015 Perusopetuksen talousarvio 2015 632/13/2014 Sivistyslautakunta 15.12.2014 103 Sivistyslautakunta on hyväksynyt sivistystoimen talousarvion

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa Sivistyslautakunta 25 08.03.2016 Sivistyslautakunta 54 12.04.2016 Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa 1031/05.10.00/2016 SIVLTK 08.03.2016 25 Asian valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %)

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit (30.3.2015 tasainen 25,0 %) Sivistyslautakunta 31 23.04.2015 Sivistyslautakunta 36 04.05.2015 Sivistystoimen talousraportti I 175/02.02.02/2015 Sivltk 23.04.2015 31 Kunnanvaltuusto on vahvistanut 8.12.2014 63 sivistystoimen vuoden

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta 25 08.03.2016 Koulutuslautakunta 31 12.04.2016 Koulukuljetusohjeet 160/12.02.03/2016 Koulutuslautakunta 08.03.2016 25 Talouspäällikkö Timo Saario Perusopetuslaki määrittelee kriteerit,

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

SOV Lisätiedot: varhaiskasvatuspäällikkö Annika Hiitola, puh

SOV Lisätiedot: varhaiskasvatuspäällikkö Annika Hiitola, puh Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 3 28.02.2017 Varhaiskasvatuksesta perittävät asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen 597/02.05.00/2014 SOV 28.02.2017 3 Lisätiedot: varhaiskasvatuspäällikkö Annika

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö. Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Aika: 23.03.2017 klo 17:00-17:58 Paikka: Kaupunginhallituksen kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 12 Kokouksen järjestäytyminen 3 13 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta. Esiopetusta koskevia periaatteita alkaen 337/12.00.

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta. Esiopetusta koskevia periaatteita alkaen 337/12.00. Suomenkielinen varhaiskasvatusja 73 25.11.2015 opetuslautakunta Esiopetusta koskevia periaatteita 1.8.2016 alkaen 337/12.00.01/2015 Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 73 Esiopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle. 1 Nurmeksen kaupunki Luettelo Kaupunginkanslia 10.3.2015 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN Hallintosääntö: 6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan periaatteet ja maksut Sastamalan kaupungissa lukuvuonna

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan periaatteet ja maksut Sastamalan kaupungissa lukuvuonna Kasvatus- ja opetuslautakunta 29 21.03.2016 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan periaatteet ja maksut Sastamalan kaupungissa lukuvuonna 2016-2017 KASVALTK 21.03.2016 29 Periaatteet Perusopetuslain

Lisätiedot

Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle toisen asteen järjestäjäverkon uudistuksesta

Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle toisen asteen järjestäjäverkon uudistuksesta Kaupunginhallitus 209 05.11.2014 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle toisen asteen järjestäjäverkon uudistuksesta 934/03.00/2014 KH 209 Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh. (09)

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle

Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle Koulutuslautakunta 54 25.05.2016 Kaupunginhallitus 91 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 21 13.06.2016 Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle 141/01.01.01/2016 KLTK 54 Valmistelija: koulutusjohtaja

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 30.05.2011 Sivistyslautakunta 31 22.06.2011 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Sivltk 21 PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA 2011-2012 Opetushallitus on

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 25.01.2017 Sivistystoimen vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 Valmistelija: Hallintopäällikkö Raimo Peltola Kauhavan

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa alkaen

Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa alkaen Yhteistyötoimikunta 15 28.09.2016 Yhdistymishallitus 102 05.10.2016 Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa 1.1.2017 alkaen 280/01.01.03/2016 Yhttmk 15

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen Koulutuslautakunta 30 12.04.2016 Koulutuslautakunta 44 24.05.2016 Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen 359/12.00.05/2015 Koulutuslautakunta 12.04.2016 30 Varhaiskasvatuksen johtaja Anne Järvinen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Keskiviikkona Kouvolan kaupungintalon yhteispalvelupisteessä.

Keskiviikkona Kouvolan kaupungintalon yhteispalvelupisteessä. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 6/2017 64 Tarkastuslautakunta 10.05.2017 Aika 10.05.2017 klo 16:12-19:28 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316, 3. krs. Luettelon mukaan

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen toimintasääntö

Sivistyskeskuksen toimintasääntö Sivistyskeskuksen toimintasääntö kasv 18.4.2017 26, liite 1 kultt liik nuor Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 1 2 Johtoryhmän tehtävät... 1 3 Viranhaltijoiden päätösvalta keskuksessa ja tulosalueella...

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340 Sivistyslautakunta 16 01.06.2015 Sivistyslautakunta 12 21.06.2016 Sivistyslautakunta 6 29.08.2017 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvojen tarkistus 1.8.2015 lukien / Varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 9/2015 1. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 9/2015 1. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 9/2015 1 Nuorisolautakunta AIKA 17.12.2015 klo 18:00 PAIKKA Flamingo Spa, Tasetie 8 Vantaa Käsiteltävät asiat Asia 47 48 49 50 51 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle. 1 Nurmeksen kaupunki Luettelo Kaupunginkanslia 13.3.2014 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN Hallintosääntö: 6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1.

Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1. Suomenkielinen varhaiskasvatusja 89 30.11.2016 opetuslautakunta Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1.2017

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026 Koulutuslautakunta 14 16.02.2016 Koulutuslautakunta 29 12.04.2016 Koulutuslautakunta 61 14.06.2016 Koulutuslautakunta 76 06.09.2016 Koulutuslautakunta 90 19.10.2016 Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti.

Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti. oppimisen lautakunta 66 29.09.2016 oppimisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2017 KASVOPPI 66 oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2017 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 11/2014 1 Aika: 11.12.2014 klo 17:00-18:50 Paikka: Kaupunginhallituksen kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 74 Kokouksen järjestäytyminen 3 75 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella

Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella Koulutuslautakunta 40 15.08.2017 Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella 2017-2021 50/00.02.01/2017 Koulutuslautakunta 15.08.2017 40 Iitin kunnan uusi hallintosääntö

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot