Vastusluotaus Ridnitšohkkan laella ja vuotomaahyllyillä kesällä 2004 ja 2005

Transkriptio

1 ESY Q 16.2/2007/ Espoo Vastusluotaus Ridnitšohkkan laella ja vuotomaahyllyillä kesällä 2004 ja 2005 Heikki Vanhala

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tekijät Heikki Vanhala KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro Raportin laji arkistoraportti Toimeksiantaja Raportin nimi Vastusluotaus Ridnitsohkkan laella ja vuotomaahyllyillä kesällä 2004 ja 2005 Tiivistelmä Raportti käsittelee vastusluotauksia jotka tehtiin heinä-elokuun vaihteessa 2005 Enontekiöllä Ridnitsohkka tunturin huipulla (1290m mpy) olevalla moreenitasanteella ja tunturin itärinteellä ( m mpy) vuotomaahyllyillä tavoitteena geofysiikan sähköisten ja sähkömagneettisten menetelmien kehittäminen routa- ja ikiroutarakenteiden kartoittamiseen ja monitorointiin sekä tutkimusalueen ikiroudan kartoittaminen ja monitorointi. Tulosten perusteella vastusluotaus soveltuu hyvin ohuen ikiroudan kartoittamiseen ja monitorointiin. Mittauksissa tavattiin ikiroudaksi tulkittuja piirteitä sekä tunturin laella että alempana itärinteen vuotomaahyllyillä. Vastusluotausten perusteella jäätyneen moreenin paksuus tunturin laella ja vuotomaahyllyillä on 3-7 metriä. Laen ikirouta on todennettu aiemmin myös kairauksin, mutta vuotomaahyllyiltä kairaus- tai monttuhavaintoja ei ole. Vuoden 2005 mittaukset tunturin laella viittaavat aktiivikerroksen (sulan pintakerroksen) hienoiseen paksuuntumiseen edelliseen vuoteen verrattuna. Aktiivikerroksen paksuus oli vuonna 2004 yhden metrin luokkaa (vuoden 2004 tulokset on esitetty raporteissa Vanhala ja muut 2005a ja b, ja ovat osin liitteenä tässä raportissa). Vuonna 1993 sulan kerroksen paksuudeksi oli samalla alueella kairattu 1.9 metriä (Hirvas ja muut, 2000). Vuotomaahyllyjen vastusluotaustulos viittaa ikiroutaa esiintyvän paksuimpien moreenipeitteiden kohdilla. Tulkinnan mukaan hyllyjen välimaasto olisi sen sijaan sulaa. Edelleen, tulos viittaa siihen, että hyllyjen kohdilla jäätyneen kallion ja moreenin välissä olisi sula kerros. Ikiroudan todellisesta paksuudesta ja kallion mahdollisesta ikiroudasta mittaukset eivät anna suoraa tietoa koska jäätymisen vaikutuksia ei pystytä erottamaan mahdollisista kivilajivaihteluiden aiheuttamista sähkönjohtavuuden muutoksista. Asiasanat (kohde, menetelmät jne.) ikirouta, arktiset alueet, geofysiikka, ilmastomuutos, Enontekiö, vastusluotaus Maantieteellinen alue (maa, lääni, kunta, kylä, esiintymä) Suomi, Enontekiö, Halti, Ridnitsohkka Karttalehdet Muut tiedot Tutkimus tehty hankkeiden ja (Arktinen tutkimus ja glasiaaligeologia /A.Ojala) yhteistyönä. Arkistosarjan nimi Q-raporttisarja (geofysiikka) Kokonaissivumäärä 34 Kieli suomi Arkistotunnus Q 16.2/2007/6 Hinta - Julkisuus julkinen Yksikkö ja vastuualue ESY, Merigeologia ja geofysiikka, 215 Hanketunnus

3 3 Sisällysluettelo Yhteenveto Johdanto Vastusluotausten tulokset Yleistä Monitorointitarkastelu Elektrodivälin vaikutus mittaustulokseen Vastusluotaus vuotomaalla Tarkastelu eri linjojen välillä Vastusluotaus- laboratorio- ja AEM-tulosten vertailu Johtopäätökset...23 Keskustelua ja johtopäätökset...23 Kirjallisuus...25 Liitteet...27 Yhteenveto Vastusluotauksia tehtiin heinä-elokuun vaihteessa 2005 Enontekiöllä Ridnitsohkka tunturin huipulla (1290m mpy) olevalla moreenitasanteella ja tunturin itärinteellä ( m mpy) vuotomaahyllyillä tavoitteena geofysiikan sähköisten ja sähkömagneettisten menetelmien kehittäminen routa- ja ikiroutarakenteiden kartoittamiseen ja monitorointiin sekä tutkimusalueen ikiroudan kartoittaminen ja monitorointi. Tulosten perusteella vastusluotaus soveltuu hyvin ohuen ikiroudan kartoittamiseen ja monitorointiin. Mittauksissa tavattiin ikiroudaksi tulkittuja piirteitä sekä tunturin laella että alempana itärinteen vuotomaahyllyillä. Vastusluotausten perusteella jäätyneen moreenin paksuus tunturin laella ja vuotomaahyllyillä on 3-7 metriä. Laen ikirouta on todennettu aiemmin myös kairauksin, mutta vuotomaahyllyiltä kairaus- tai monttuhavaintoja ei ole. Vuoden 2005 mittaukset tunturin laella viittaavat aktiivikerroksen (sulan pintakerroksen) hienoiseen paksuuntumiseen edelliseen vuoteen verrattuna. Aktiivikerroksen paksuus oli 2004 yhden metrin luokkaa. Vuonna 1993 sulan kerroksen paksuudeksi oli samalla alueella kairattu 1.9 metriä (Hirvas ja muut, 2000). Vuotomaahyllyjen vastusluotaustulos viittaa ikiroutaa esiintyvän paksuimpien moreenipeitteiden kohdilla. Tulkinnan mukaan hyllyjen välimaasto olisi sen sijaan sulaa. Edelleen, tulos viittaa siihen, että hyllyjen kohdilla jäätyneen kallion ja moreenin välissä olisi sula kerros. Vastusluotausten tulkintojen luotettavuutta on pyritty testaamaan ja varmentamaan ristikkäisin linjoin ja vertaamalla tuloksia lentodatasta laskettuihin sähkönjohtavuusjakaumiin. Tutkimusalueella vastusluotauksen tulkinnan tekee ongelmalliseksi suurehko kontrasti hyvin resistiivisen pintakerroksen ja noin 2 dekadia johtavamman syvemmän kerroksen välillä. Ikiroudan todellisesta paksuudesta ja kallion mahdollisesta ikiroudasta mittaukset eivät anna suoraa tietoa koska jäätymisen vaikutuksia ei pystytä erottamaan mahdollisista kivilajivaihteluiden aiheuttamista sähkönjohtavuuden muutoksista. Tunturin laen gabropaljastumalla kallion ominaisvastus on noin 10 kωm. Moreenipeitteisillä alueilla kallioksi tulkitun osan (10-50 metrin syvyydellä olevien kerrosten) ominaisvastus on sen sijaan matala, Ωm. Vuotomaahyllyillä kallion tulkittu ominaisvastus on kωm. Lakialueen hyvä sähkönjohtavuus saattaa johtua grafiitti- tai muista elektronisesti johtavista mineraaleista, jolloin mahdollisella jäätymisellä olisi vain hyvin vähäinen vaikutus sähkönjohtavuuteen.

4 4 1. Johdanto Käsivarren Lapin Ridnitsohkka-tunturi kohoaa 1317 metriä merenpinnasta ja on korkein Suomen alueella oleva tunturi. Raportti käsittelee kesällä 2005 tunturilla tehtyjä geofysiikan tutkimuksia, lähinnä monielektrodilaitteistolla tehtyjä vastusluotauksia. Kesällä 2005 heinä-elokuun vaihteessa tehdyt mittaukset olivat jatkoa vuonna 2004 tehdyille tutkimuksille (Vanhala ja muut, 2005a ja b, Hirvas ja muut, 2005, Ojala ja muut, 2005), joiden tavoitteena oli ollut kehittää geofysiikkaa ikiroudan pintaosien ja ohuen ja epäyhtenäisen ikiroudan tutkimiseen, hankkia tietoa ikiroudan esiintymisestä Suomessa sekä alueen glasiaaligeologian tutkiminen (ks. myös Vanhala, 2003). Vuoden 2004 vastusluotauksissa (Vanhala ja muut 2005a ja b), jotka tehtiin niin ikään heinä-elokuun vaihteessa, havaittiin tunturin huipulla 1290 metrin korkeudella 3-7 metriä paksu hyvin huonosti sähköä johtava kerros (ρ ~ kωm), joka tulkittiin monttuhavaintojen ja aikaisempien tutkimusten (Hirvas ja muut, 2000) perusteella jäätyneeksi, ikiroudassa olevaksi, moreeniksi. Aktiivikerroksen, eli sulan pintakerroksen, paksuus oli vastusluotauksen mukaan metrin luokkaa. Aktiivikerroksessa saturoituneen moreenin ominaisvastus oli laboratoriomittauksissa ~ 6 kωm ja vastusluotauksissa (in situ -tilanne) 5-20 kωm. Eron katsottiin johtuvan siitä että toisin kuin laboratorionäytteissä, vastusluotauksessa mitattavassa tilavuudessa ovat mukana myös kuiva pintakerros sekä ominaisvastusta kasvattavat kivet ja lohkareet. Koska in situ arvo on wenner-luotauksen (a=1, 2 tai 3 m) tulos, on tulokseen summautunut ainakin paikoitellen myös alemman jäätyneen ja hyvin resistiivisen kerroksen vaikutus. Kuva 1. Mittauslinjojen sijainti Ridnitsohkka-tunturilla. L1-L6 on mitattu vuonna 2004, L7-L10 vuonna Karttalehti (vasen alakulma, kuva; Seppälä, 1977). Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MYY/07

5 5 Kuva 2. Vääräväri-ilmakuva, mittauslinjat ja vastusluotaustulokset Ridnitsohkkan huipulla (ks. kuva 1). Linja 3 alkaa gabbro-paljastumalta. Linjat 3 ja 7 menevät osittain päällekkäin. Vuonna 2004 tunturin länsirinteellä 1000 metrin korkeudella ei erittäin huonosti sähköä johtavaa kerrosta tavattu. Ominaisvastuksen in situ arvot pintakerrokselle, samoin kuin laboratoriossa mitatut saturoituneen moreenin pintakerroksen ominaisvastukset, olivat täällä luokkaa 2-3 kωm. Vastusluotausarvot syvemmille kerroksille 3-7 metriin asti olivat samaa 2-3 kωm suuruusluokkaa, eli tulosten perusteella länsirinteellä moreeni ei ollut jäässä. Vuoden 2004 (Vanahala ja muut 2005a ja b) tutkimuksessa pyrittiin edelleen, maastotuloksia referenssiaineistona käyttäen, arvioimaan lento-em-mittauksen soveltuvuutta ohuen ja epäyhtenäisen ikiroudan tutkimiseen. Lentoaineiston testaamiseksi oli käytettävissä Cessna Caravanilla vuonna 2002 mitattu 2- taajuusaineisto, joka tulkittiin tunturin lakialueelta. Tulokseksi saatiin samantyyppinen sähkönjohtavuusjakauma kuin maastomittauksin, eli resistiivinen pinta, jonka alla on selvästi johtavampi kerros. Koska 2-taajuus-EM-systeemi (3.1 ja 14.4 khz) ei anna vastetta hyvin suurilla ominaisvastuksilla (kuten 100 kωm), eivät AEM-datasta invertoidut pintakerroksen ominaisvastukset tarkasti vastaa maastomittausten tuloksia. Syvemmällä paremmin johtavassa materiaalissa maanpinta- ja lentotuloksen vastaavuus oli sen sijaan hyvä. Tämän tutkimuksen, eli lähinnä vuoden 2005 mittausten, tavoitteena on ikiroudan monitoroinnin testaaminen ja aloittaminen, lisämittausten avulla hankkia syvällisempää tietoa kohteen glasiaaligeologiasta ja ikiroudasta sekä tutkia itärinteen vuotomaahyllyjen rakennetta ja suhdetta ikiroutaan.

6 6 2. Vastusluotausten tulokset 2.1 Yleistä Vastusluotauksia tehtiin heinä-elokuun vaihteessa 2005 Ridnitsohkkan huipuilla ja itärinteen vuotomaahyllyillä AGI/Sting monielektrodilaitteistolla Wenner-konfiguraatiolla, niin että maadoitettuna oli kerrallaan 42 elektrodia. Linjalla 10 elektrodiväli oli 2 metriä, muilla linjoilla 3 metriä. Linjat on merkitty kuvaan 1. Linjalla 10 topografia mitattiin letkuvaa alla, muilla linjoilla se määritettiin silmämääräisesti tukeutuen linjaan L3, joka oli aikaisemmin vuonna 2004 vaaittu letkuvaa alla. Linja L7 tunturin huipulla kulkee osan matkaa samalla kohdin kuin vuoden 2004 linja L3. Lisäksi mitattiin kaksi L3/L7 linjaa leikkaavaa linjaa L8 ja L9 ja linja L10 tunturin itärinteen vuotomaahyllyillä. Yksityiskohtaisemmin alueen geologisia piirteitä ovat kuvanneet Hirvas ja muut (2005). Kuvissa 3-8 on esimerkkejä pintamoreenin rakenteesta mittauslinjoilla. Kuva 3. Ridnitsohkkan huipun moreenitasannetta linjan 3 ja 7 alueella. Routapolygonit ovat hyvin kehittyneitä ja kasvillisuudesta vapaita. Kuva 4. Linjan 8 maisemaa. Linjan keskikohta on moreenia (kuten kuvassa 3), linjan alkuosassa pintamaa on hyvin kivistä (kuva 5), samoin linjan loppuosa. Teltta on linjan L8 ja linjojen L3/L7 leikkauspisteen kohdalla.

7 7 Kuva 5. Linjan 8 alkuosan kivistä moreenia. Kuva 6. Linjan 9 keskiosan moreenia Kuva 7. Linja 10 itärinteen vuotomaahyllyillä.

8 8 Kuva 8. Itärinteen vuotomaahyllyjä Monielektrodiluotaus tehdään 2D-mitauksena ja tulokset tulkitaan 2D-tulkintaohjelmalla (2D-inversio), mikä tarkoittaa että oletetaan mittauslinjalla olevien rakenteiden ja topografian jatkuvan samanlaisena kaikissa mittauslinjaa vastaan olevissa leikkauksissa. Kokemuksen perusteella, etenkin kun mittauslinjat asetetaan näkyviä tai tunnettuja geologisia rakenteita vastaan kohtisuoraan, menetelmä antaa useimmissa tapauksissa tarkan kuvan maankamaran pintakerrosten sähkönjohtavuudesta. Vuoden 2005 vastusluotausten tavoitteena oli toisaalta selvittää pystyykö luotauksilla monitoroimaan roudan ja aktiivikerroksen paksuutta, toisaalta hankkia lisää tietoa kohteen geologiasta. Luotausten perusteella sulan pintakerroksen paksuus näyttää hieman kasvaneen vuodesta 2004 vuoteen Kuvassa 9 on esitetty vuoden 2004 ja vuoden 2005 mittaus samalta linjalta (mittaukset samalta paikalta välillä m). Väriskaala on sama kuin Vanhala ja muut (2005a ja b) papereissa. Mittakaavasta ja väriskaalasta johtuen, muutos ei näytä merkittävältä. Kuvassa 10, jossa on osasuurennos kuvasta 9 pisteen 140m kohdalta, sen sijaan näkyy selvemmin, että pintakerroksen sähkönjohtavuus on kasvanut. Pisteen 140 kohdalla tehtiin 2004 routahavainto 0.85 m syvyydeltä. Kuva 9.

9 9 Kuva 9. Vastusluotaustulos vuonna 2004 ja Välillä m mittaus toistettu samalla paikalla. Kuva 10. Osa vuoden 2004 ominaisvastussektiota (linja L3) ja sen päälle siirretty suorakaiteen muotoinen viipale vuoden 2005 sektiosta (linja L7). Vuonna 2005 aktiivikerros näyttää olevan hieman paksumpi kuin vuonna Oikeassa laidassa on vuoden 2005 leikkaavan linjan L9 tulos linjojen L3/L7 ja L9 risteyskohdasta. Sähkönjohtavuusrakenne on hyvin pitkälti sama kuin edellisissä. Leikkaava linja L_9 mitattiin niin ikään pisteen 140 kautta (kuvan 10 oikeassa laidassa). Eri suuntiin mitattujen tulosten samanlaisuus osoittaa, että sähkönjohtavuusrakenne on tällä kohdalla ollut kerrosmaarakenne (1D-rakenne) ja tulkintatulos tältä osin mahdollisimman luotettava. Kuvassa 11 tarkastellaan linjan L_3 (2004) ja linjan L_9 (2005) leikkauspistettä. Ominaisvastusjakaumat ovat etenkin pintakerroksen osalta hyvin samankaltaisia. Kuva 11. Vastusluotaustulos linjojen L_9 (2005) ja L_3 (2004) risteyskohdasta. Sähkönjohtavuusjakaumat ovat tulkintatarkkuuden puitteissa samat.

10 10 Kuvissa 12 ja 13 on ominaisvastussektiot linjoilta 8 ja 9. Linjalla 9 hyvin resistiivinen ikiroutaa kuvaava kerros on yhtenäinen, mutta linjalla 8 epäyhtenäinen muistuttaen linjan 7 loppuosaa. Syytä mistä ero johtuu ei pystytä pelkän sähkönjohtavuuden perusteella sanomaan. Linjoilla L8 ja L9 korkea ominaisvastus näyttää sijoittuvan routapolygonien kuvioimille moreenipeitteisille alueille ja vastaavasti matalamman ominaisvastuksen alueet rakka- ja kivivaltaisille alueille. Tämä viittaa siihen että pintaosien ikiroutaa esiintyy varmimmin paksujen moreenipatjojen kohdilla. Kuva 12. Linja L_8 joka leikkaa vuoden 2004 peruslinjan (L_3) jatkeella olevan linjan L_7:n pisteessä 171m. Wenner, a=3m, 28 maadoitusta kerrallaan, yhteensä 42. Kuva 13. Linja L_9, joka leikkaa vuoden 2004 peruslinjaa L_3 pisteessä 44m. Kuva 14. Vastusluotaustulos linjojen L_7 ja L_8 risteyskohdasta. Kuvat poikkeavat hieman toisistaan. Ero johtuu (johtunee) siitä että maaperän/kallion sähkönjohtavuusrakenne risteyskohdassa poikkeaa kerrosmaasta tai 2D rakenteesta. Saman asian voi päätellä myös itse leikkauskuvista linjoilla L_3 ja L_9 resistiivinen routakerros on yhtenäinen, mutta linjoilla L_7 ja L_8 katkeileva (eikä ole mielekästä olettaa rakenteille jatkuvuutta linjaa vastaan kohtisuorissa leikkauksissa).

11 11 Kuvassa 14 tarkastellaan linjojen L_7 ja L_8 leikkauspistettä. Leikkaukset ovat samantyyppisiä, mutta eivät identtisiä. Kuten kuvissa 12 ja 9 näkyy, kerrosrakenne on mainittujen linjojen leikkauspisteen lähistöllä kummallakin linjalla epäyhtenäinen. Pintakerroksen epäyhtenäisyys lienee todellinen rakenne, mutta voi periaatteessa viitata myös oletusmallista (1D- tai 2D-rakenne) poikkeavaan rakenteeseen (3D-rakenne ja siis tulkintavirhe). Yhtenäinen ja paksu (3-7 metriä) hyvin resistiivinen (>50 kωm) kerros aktiivikerroksen alla tavataan siis tyypillisesti kohdissa, jossa maan pinta on kuvien 3 ja 6 kaltaista tasaista routapolygonien muovaamaa moreenia. Kivikkoisissa ja rakkamaisissa kohdissa ominaisvastukset näyttävät olevan pienempiä, kuten linjan 8 alku ja loppupäässä ja linjan 7 lopussa. Myös linjan L_3 alkupään gabro-paljastumalla ominaisvastus on pieni, kωm. Ikiroudan esiintyminen liittyisi näin ollen ainakin osittain aineksen vesipitoisuuteen. Kuvassa 2 näkyy että linjoilla tavatut geologiset piirteet erottuvat hyvin ilmakuvassa. 2.2 Monitorointitarkastelu Edellisessä luvussa vastusluotausmonitorointia tarkasteltiin vertaamalla tulkintakuvia eri vuosilta. Huomattavasti tarkemman kuvan muutoksista saa kun inversion kohdistaa samanaikaisesti eri vuosien mittaustiedostoille. Kuva 15 esittää kyseistä time lapse inversiota linjojen L3/L7 yhteisille mittauspisteille. Kuten kuvasta 15 näkyy, vuonna 2005 pintakerroksen sähkönjohtavuus on selvästi korkeampi kuin Alin sektio kuvassa 15 esittää ominaisvastuksen prosentuaalista muutosta vuodesta 2004 vuoteen Muutos on tyypillisesti prosenttia, mutta paikoin enemmänkin. Pintakerroksen alla muutos on pääosin hyvin pieni, osin myös vastakkaismerkkinen (ominaisvastus on kasvanut), mikä johtuu ilmeisesti tulkintaohjelman ominaisuuksista eikä todellisesta muutoksesta.

12 12 Kuva 15a. Kuva 15b.

13 13 Kuva 15a. Inversiotulos Linjan L3/L7 siltä osalta, jossa on dataa sekä vuodelta 2004 että 2005, sekä prosentteina ominaisvastuksen muutos vuodesta 2004 vuoteen Kuva 15b. Osasuurennos kuvasta 15 - ruudukon koko on 1 metri routa havaittiin pisteessä 140 m syvyydellä 85cm. Vuoden 2004 routahavaintoa vastaava ominaisvastussama-arvokäyrä on vuonna 2005 siirtynyt noin cm syvemmälle (nuoli). Syvyys-ominaisvastusprofiilissa näkyy tulkitun ominaisvastuksen muutos vuodesta 2004 vuoteen 2005 sekä prosentuaalinen muutos syvyyden funktiona pisteissä 125 m ja 140 m (kuva 16). kuva 16. Time-lapse-inversion tulokset linjan L_3/L_7 pisteeltä 125 m ja 140 m sekä prosentuaalinen muutos samoilta paikoilta. Tulos on poimittu 2D-Time-Lapseinversiosektiosta. 2.3 Elektrodivälin vaikutus mittaustulokseen Vuonna 2004 pisteen 140 m aktiivikerroksen paksuus oli 0.85 m. Monitoroinnissa on käytetty wenner-konfiguraatiota elektrodivälillä 3 metriä. Aktiivikerroksen tarkan paksuuden ja sähkönjohtavuusjakauman määrittämiseksi 3 metrin elektrodiväli on ollut liian suuri. Kuvassa 17 on esitetty koko linjalta L3/L7 pintakerroksen tulkittuja ja mitattuja ominaisvastuksia. Rajatulla monitorointialueella ominaisvastuksen aleneminen näkyy sekä mitatuissa että lasketuissa arvoissa.

14 14 Kuva 17. Ylintä pintakerrosta kuvaava profiili linjalta L3/L7. Kuvaan on poimittu pienimmällä elektrodivälillä mitattu ominaisvastus (app) ja vastaava pinninmaista tulkittua kerrosta kuvaava inversiotulos. Sekä näennäinen että tulkittu ominaisvastus on laskenut vuodesta 2004 vuoteen Aktiivikerroksen paksuuteen nähden liian suuresta elektrovälistä johtuen ei pystytä yksikäsitteisesti arvioimaan johtuuko havaittu ja tulkittu muutos kokonaan pintakerroksen ominaisvastuksen alenemisesta, aktiivikerroksen paksuuntumisesta, molemmista vai edellisistä ja ikiroutakerroksen ominaisuuksien muuttumisesta. Kuvissa 18, 19 ja 20 on tarkasteltu aktiivikerroksen (ja elektrodivälin) paksuuden vaikutusta mittaustulokseen (näennäinen ominaisvastus), aktiivikerroksen ominaisvastuksen muutoksen vaikutusta mittaustulokseen sekä ikiroutakerroksen paksuuden vaikutusta mittaustulokseen. Malleissa on lähdetty liikkeelle yhden metrin paksuisesta 6000 Ωm aktiivikerroksesta ja Ωm ikiroutakerroksesta. Kuvassa 17 esitetty mittaustulos (esimerkiksi Ωm, wenner, a=3 m) selittyy esimerkiksi rakenteella jossa ylimmän kerroksen paksuus on 0.85 m ja ominaisvastus 13 kωm, keskimmäisen kerroksen paksuus 6 m ja ominaisvastus 100 kωm ja alimman kerroksen ominaisvastus 5 kωm. Maastossa havaittu muutos (kuva 17) 40 kωm 30 kωm selittyy esimerkiksi sillä että pintakerroksen paksuus kasvaa 0.85m 1.25 m, tai sillä että pintakerroksen ominaisvastus pienenee 13 kωm 9 kωm, tai pintakerroksen paksunemisen ja ominaisvastuksen pienenemisen yhteisvaikutuksesta, 0.85 m 1.0 m ja 13 kωm 10.5 kωm (kuva 21). Edelleen, jos välikerroksen (ikiroutakerroksen) ominaisvastus pienenee, tarvitaan pintakerroksessa (aktiivikerroksessa) pienempi muutos selittämään havaittu mittausarvojen muutos.

15 15 Kuva 18. Näennäinen ominaisvastus aktiivikerroksen paksuuden ja elektrodivälin funktiona wenner konfiguraatio, 2-kerrosmalli. Kuva 19. Näennäinen ominaisvastus ikiroutakerroksen paksuuden ja elektrodivälin funktiona wenner-konfiguraatio, 3-kerrrosmalli.

16 16 Kuva 20. Näennäinen ominaisvastus aktiivikerroksen ominaisvastuksen ja elektrodivälin funktiona wenner-konfiguraatio, 3-kerrrosmalli. Kuva 21. Linjalla L3/L7 on havaittu mittaustuloksessa muutos 40 kωm 30 kωm vuoden 2004 ja 2005 välillä, wenner a=3. Kuvassa on malli (model-1), joka tuottaa näennäisen ominaisvastuksen 39.8 kωm ja kolme mallia joiden vaste on kωm. Ylimmän kerroksen paksuudet ovat 0.85m, 1.25m, 0.85m ja 1.0 m. 100 kωm kerroksen paksuus on kaikissa 6m ja alimman kerroksen ominaisvastus 5000 Ωm. Linjalla L3/L7 mitattu ominaisvastuksen muutos selittyy siis mallilla, jossa pintakerroksen ominaisvastus pienenee (model-3, 13 kωm 9kΩm), tai niin että pintakerroksen ominaisvastus pysyy vakiona (13 kωm), mutta sen paksuus kasvaa (model-2, 0.85m 1.25m), tai niin että pintakerroksen ominaisvastus pienenee ja paksuus kasvaa (model-4). Mikäli aktiivikerroksen huokosveden kemiallinen koostumus tai veden pinnan taso eivät muuttuisi, johtuisi ominaisvastuksen pieneneminen lämpötilan kasvusta. Läm-

17 17 pötilan kasvu pienentää ominaisvastusta. Jos johtavuusmekanismi on elektrolyyttinen, muutos 13 kωm 9 kωm edellyttäisi noin 14 asteen muutoksen. Jos osa johtavuudesta on pintajohtavuutta, vaadittava lämpötilan muutos olisi pienempi puhtaan pintajohtavuuden tapauksessa noin 7 astetta. Vuonna 2005 lämpötilamittauksia ei tehty, joten lämpötilan muutoksen vaikutusta havaittuun ominaisvastuksen muutokseen ei tiedetä asteen lämpötilan muutos tuntuu kuitenkin suurelta. Alueen moreenin sähkönjohtavuus on hyvin pieni, mikä kertoo hyvin pienestä vapaiden varausten määrästä (matala TDS). Näytteenotto, montutus ja alueella liikkuminen ovat voineet muuttaa pintaosien kemiallista koostumusta ja lisätä sen sähkönjohtavuutta. Veteen liuenneiden ionien ja sähkönjohtavuuden välillä on relaatio, jonka mukaan tutkimuskohteen huokosveden TDS olisi muutaman ppm:n luokkaa. Hyvin matalasta ionien tasosta taas seuraa että absoluuttisesti hyvin pienet muutokset ovat prosentuaalisesti suuria ja näkyvät sähkönjohtavuudessa. Ilmeistä on että kohonnut sähkönjohtavuus pintakerroksessa on kaikkien kolmen (tai neljän) tekijän summa aktiivikerros on paksuntunut, sen lämpötila on noussut ja sen huokosveden kemiallinen koostumus on lievästi muuttunut. Mahdollisesti myös alla olevan ikiroutakerroksen lämpötila on kohonnut.

18 Vastusluotaus vuotomaalla Itärinteen vuotomaalla (ks. kuva 8 ja 9) mitatussa ominaisvastussektiossa (kuvat 22 ja 23) erottuu erittäin resistiivinen (huonosti sähköä johtava) paikoin lähes 10 metrin paksuinen epäyhtenäinen pintakerros, jonka ominaisvastusarvot ovat suurimmillaan samaa suuruusluokkaa (>10 5 Ωm) kuin tunturin huipun moreenipeitteisellä ikiroutaalueella. Näyttää siltä että linjalla 10 maa (tai kallio) on roudassa ja routa ulottuisi nimenomaan hyllyjen kohdilla syvälle, lähes 10m syvyyteen. Hyllyjen välissä maa olisi sitä vastoin sula. Hyllyjen kohdilla pintakerros näyttää sulalta 1-2 metrin syvyyteen asti. Sulan pintakerroksen ominaisvastus on 5-20 kωm, eli samaa luokkaa kuin tunturin huipulla. Tunturin huipulla jäätyneen moreenin poikkeuksellisen korkea ominaisvastus liittyy osittain siihen että laen moreenin ominaisvastus on sulanakin poikkeuksellisen korkea (Vanhala ja muut, 2005a, 2005b). Laboratoriossa mitatut arvot kostealle ja saturoituneelle moreenille tunturin laella olivat 5-6 kωm. Vuotomaakohteelta ei laboratorionäytteitä ole, mutta vastaavalta korkeudelta länsirinteeltä otetuissa näytteissä (veden kyllästämää moreenia) ominaisvastus oli 2 kωm luokkaa, joka sekin on poikkeuksellisen korkea arvo. Vuotomaakohteella pintakerroksen (myös syvemmällä olevien kerrosten) ominaisvastus kasvaa ylärinteen suuntaan. Usealla hyllyllä näyttää lisäksi toistuvan sähkönjohtavuusrakenne, jossa ylinnä on ohuempi resistiivinen kerros ja sen alla paksumpi hyvin resistiivinen ( kωm) kerros. Kerrosten välissä ominaisvastus on matalampi, mikä voi viitata sulaan kerrokseen. Tällöin alempi resistiivinen kerros olisikin jäässä olevaa kalliota ja päällä oleva resistiivinen kerros jäässä olevaa moreenia. Kallion rajapinta olisi sulassa tilassa rinnettä myöten valuvan veden takia. Kuva 24 esittää edellä kuvattua mallia. Kuva 22. Vastusluotaustulkintoja linjalta L_10, Ridnitsohkka, Pintaosien ominaisvastusarvot ovat suurimmillaan samaa suuruusluokkaa kuin tunturin laella moreenipeitteisellä ikirouta-alueella, eli >100 kωm.

19 19 Kuva 23. Vastusluotaustulkinta linjalta L_10, koko linja. Kuva 24. Vastusluotaustulkinta linjalta L_10, osa linjasta. 2.5 Tarkastelu eri linjojen välillä Mittauksia on tehty kolmella eri alueella, tunturin huipulla korkeudella 1290m ja tunturin itä- ja länsirinteillä korkeuksilla 1040m ja 1000m. Kuvasta 25 näkyy että sähkönjohtavuusjakaumat tunturin huipulla ja itärinteen vuotomaahyllyillä ovat hyvin samankaltaisia. Länsirinteen tulos sen sijaan poikkeaa edellisistä ominaisvastus on oleellisesti matalampi viitaten ikiroutakerroksen puuttumiseen. Kuvassa 26 verrataan vuotomaan tulosta ja tulosta tunturin huipulta (linja L8). Sähkönjohtavuusjakaumat ovat saman tyyppisiä. Kummallakin linjalla osa linjasta on kosteaa moreenia, osa kivisempää ainesta. Linjalta 8 on todennettu ikiroutahavainto. Samankaltaisuus L8:n ja L10:n välillä viittaa siihen että myös linjalla 10 esiintyy ikiroudassa olevaa moreenia.

20 Kuva 25. Vastusluotaustulokset tunturin huipulta, länsirinteeltä ja itärinteen vuotomaahyllyiltä. 20

21 21 Kuva 26. Ominaisvastusleikkaus linjalta L10 ja L8, 2D-inversio, ei topografiakorjausta, ruudun sivun pituus on 1 metri. Vuotomaahyllyjen sähkönjohtavuusjakauma on hyvin samankaltainen kuin linjalla L8 viitaten vahvasti siihen että moreenihyllyt ovat sisältä ikiroudassa 2.6 Vastusluotaus- laboratorio- ja AEM-tulosten vertailu Kuva 27. Kuvan 28 lentolinjojen ja vastusluotaustulosten sijainti ja syvyysominaisvastuskäyrien sijainti. Vasemmalla lentosähköinen kartta (korkean taajuuden apparent resistivity), vasemmalla AEM dataan perustuva 1D-inversio (I. Suppalan) (Vanhala ja muut 2005b ). Kuvan 28 ylimmässä sektiossa on syvyys-ominaisvastuskäyrät eri mittauskohteilta. Länsirinteen (L6) kohde erottuu selvästi muista. Sen ominaisvastus on matalampi viitaten suliin olosuhteisiin. Keskimmäisessä diagrammissa on syvyys-johtavuuskäyrät linjoilta L7, L8 ja L9. Nämä ovat saman tyyppisiä kuin linja L3 ja L7.

22 22 Alimmassa diagrammissa verrataan lentodatan tulkintaa vastusluotauksen tulkintaan. Linjan 3 vastusluotaustulos vastaa noin 10 metrin syvyydeltä asti tarkasti lentotulkinnan tulosta. kuva 26. Ylin kuva: Syvyys-ominaisvastuskäyrä linjoilta L6, L3 ja L10 (+matkakoordinaatti), L6 on länsirinteeltä, L3 tunturin huipulta ja L10 itärinteen vuotomaahyllyltä. Punaisella ja vihreällä pallolla on merkitty vastaavat laboratoriossa mitatut ominaisvastukset. Keskimmäinen kuva: Syvyys-ominaisvastuskäyrä linjoilta L7, L9 ja L8. Alimmainen kuva: Verrataan lentotulkintaa ja vastusluotaustulkintaa linjoilla L3 ja L7.

23 23 3. Keskustelu ja johtopäätökset Ridnitsohkkan alueelta on kaksi suoraa ikiroutahavaintoa, edellä mainitussa Hirvaksen ja muiden (2000) artikkelissa syvyydeltä noin 2 metriä (kahdesta paikasta) ja vuonna 2004 kaivamalla tehty havainto noin metrin syvyydeltä. Vuoden 1993 havainnon (Hirvas ja muut, 2000) tarkka paikka ei ole tiedossa, mutta se on linjan L3 alkupään lähettyvillä, todennäköisesti hyvin lähellä linjaa. Vuonna 2004 tehty suora routahavainto on mittauslinjalla (L3) ja vastusluotaustulos vastaa tarkasti havaittua roudan syvyyttä. Mittaukset tunturin laella osoittivat että sulan kerroksen (aktiivikerroksen) paksuus saadaan vastusluotauksella määritettyä hyvinkin tarkasti. Mittaukset antoivat mielekkään ennusteen myös routakerroksen paksuudesta ja paksuusvaihteluista. On kuitenkin huomattava että roudan todellisesta paksuudesta ei ole referenssitietoa. Maapeitteen paksuuden määrittäminen riippumattomalla geofysiikan menetelmällä (painovoima, seisminen) lisäisi oleellisesti vastusluotaustulosten tulkittavuutta, mutta viimekädessä tarvittaisiin kairaustietoa (routakerroksen todellisesta paksuudesta), jolla mittausdata saataisiin sidottua todellisiin roudan, maaperän ja kallioperän rakenteisiin. Tulkinnoissa yhtenäinen, hyvin resistiivinen kerros on tulkittu jäätyneeksi moreeniksi. Kohteella on myös alueita, joilta tämä hyvin resistiivinen kerros puuttuu. Kysymykseen, mitä nämä paremmin sähköä johtavat alueet kuvaavat, ei pelkän sähkönjohtavuuden perusteella pysty suoraan vastaamaan. Osa näistä alueista, kuten linjan 3 keskiosa, ei ulkonäöltään poikkea millään lailla linjan alku- tai loppuosasta. Linjan L_7 loppuosa ja etenkin linjan L_8 alku- ja loppuosa, joissa esiintyy paremmin sähköä johtavia alueita, ovat pintamaan osalta muita kohtia kivisempiä, osin rakkamaista (linjan L8 loppuosa). Myös kalliopaljastuma linjan L_3 alussa on moreenialuetta selvästi paremmin sähköä johtava. Kukkonen ja Safanda (2001), osoittivat mallilaskuin että huokoisuudella ja veden määrällä on keskeinen rooli siinä miten nopeasti ikiroudan paksuus muuttuu ilmaston lämmetessä tai kylmetessä. Kuivassa kalliossa muutos tapahtui nopeasti. Huokoisessa ja runsaasti vettä sisältävässä kalliossa sen sijaan hitaasti. Testialueen paremmin sähköä johtavat alueet voivat siis edustaa kohtia, joissa kallio on lähellä pintaa ja siis sulaa. Tunturin laella resistiivisen kerroksen alla on kaikilla linjoilla hyvin sähköä johtava kerros. Tämä saattaa viitata kallion mineraalisiin johteisiin (grafiitti, kiisu). Tutkimuksen perusteella voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset: 1. Ridnitsohkkan huipun (1300 m mpy) moreenipeitteiset alueet ovat ikiroudassa jonka paksuus on paksuimmillaan ainakin 5-7 metriä. 2. Aktiivikerroksen paksuus huipulla on heinä-elokuun vaihteessa 1-2 metriä. 3. Kalliopeitteiset alueiden ikiroudasta tutkimus ei anna suoraa tietoa, mutta näyttä siltä että tutkimuslinjoilla kallio ei olisi ikiroudassa. 4. Länsirinteen moreeni tasolla 1000 m mpy ei ole ikiroudassa (linjalla L6) 5. Itärinteen vuotomaahyllyillä (1030 m mpy) ikirouta ulottuu epäyhtenäisesti 5-10 metrin syvyyteen.

24 6. Tunturin huipulla ja osin myös länsirinteellä sulan vedellä kyllästyneen sulan moreenin ominaisvastus on erittäin korkea (huipulla noin 6000 Ohmm, länsirinteellä 2000 Ohmm) 7. Aktiivikerroksen paksuus vaihtelee vuodesta toiseen vuonna 1993 se oli noin 2 metriä, vuonna 2004 tehtiin havainto roudasta 85 cm syvyydeltä ja mittaustulos vuodelta 2005 viittaa siihen että aktiivikerros oli vuonna 2005 paksumpi kuin Vastusluotaus antaa tarkan kuvan sähkönjohtavuuden vaihtelusta ja aktiivikerroksen paksuudesta. 9. Vastusluotaus antaa monitoroinnissa hyvän kuvan aktiivikerroksen paksuuden vaihtelusta. 10. Vastusluotaustulokset viittaavat siihen että ikiroutaa esiintyy huipulla nimenomaan siellä missä esiintyy paksu (useita metrejä) vedellä kyllästetty moreenipeite. 11. Vastusluotausten mukaan rakka- ja kivikkoalueilla (kallio) ominaisvastus on moreenialueisiin verrattuja matala ja viitteenä siitä että näillä kohdin ei esiinny ikiroutaa 12. Lento-EM-tuloksesta laskettu sähkönjohtavuusjakauma oli samansuuntainen kuin maastomittauksen tulos. Tulos viittaa siihen että lentomittausta voidaan sopivissa olosuhteissa käyttää ohuen ikiroudan ja ikiroudan pintaosien tutkimiseen. 24

25 25 Kirjallisuus Hirvas, H., Lintinen, P. and Kosloff,P An extensive permanent snowfield and the possible occurrence of permafrost in till in the Ridnitšohkka area, Finnish Lapland. Bulletin of the Geological Society of Finland 72, Parts 1-2, Hirvas, Heikki; Lintinen, Petri; Ojala, Antti E. K.; Vanhala, Heikki Geological characteristics of the Halti-Ridnitsohkka region, Enontekiö, Finland. In: Ojala, A. E. K. (ed.) Quaternary studies in the northern and Arctic regions of Finland : proceedings of the workshop organized within the Finnish National Committee for Quaternary Research (INQUA), Kilpisjärvi Biological Station, Finland, January 13-14th Geological Survey of Finland. Special Paper 40. Espoo: Geological Survey of Finland, Kukkonen, I.T. and Safanda,J., Numerical modelling of permafrost in bedrock in northern Fennoscandian during the Holocene. Global and planetary change 29 (2001) Ojala, Antti E. K.; Valpola, Samu E.; Hirvas, Heikki; Lintinen, Petri; Vanhala, Heikki; Nenonen, Jari Dating of the Holocene glacier variations in the Halti- Ridnitsohkka region based on distal lacustrine sediment cores. In: Ojala, A. E. K. (ed.) Quaternary studies in the northern and Arctic regions of Finland : proceedings of the workshop organized within the Finnish National Committee for Quaternary Research (INQUA), Kilpisjärvi Biological Station, Finland, January 13-14th Geological Survey of Finland. Special Paper 40. Espoo: Geological Survey of Finland, Seppälä, M. (1997) Distribution of permafrost in Finland. Bulletin of the Geological society of Finland. Number 69, part 1-2, Vanhala, H., Vastusluotaus Peeran palsalla ja Saanatunturilla elokuussa s., 9 liitesivua. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, Q 16.1/2000/3 (Resistivity soundings at the Peeras palsa and the Saana fell in August p., 9 app.. Report Q 16.1/2000/3. Vanhala, Heikki, Katsaus ikiroudan geofysikaalisiin mittauksiin GTK:ssa. Rakistoraportti Q 16.2/2003/1, Geologian tutkimuskeskus. Vanhala, H., Lintinen, P., Lehtimäki, J Mapping frozen ground using electrical measurements - a case from Peera, a palsa in Finnish Lapland. In: 7th Meeting of EEGS, Birmingham, England, September 2nd-6th 2001: proceedings. Environmental and Engineering Geophysical Society, European Section, Vanhala, Heikki; Lintinen, Petri Test of geophysics for monitoring frozen ground - a case from the southern limit of discontinuous permafrost in Finnish Lapland. In: The Second AMAP International Symposium on Environmental Pollution of the Arctic, Rovaniemi, Finland, October 1-4, 2002 : extended abstracts. AMAP Report 2002:2, 3 p.

26 26 Vanhala, H., Lintinen, P., Hirvas, H., Ojala, A., Suppala, I., 2005a. Sähköisten ja sähkömagneettisten menetelmien soveltuvuudesta jäätyneen maa- ja kallioperän tutkimuksiin tuloksia Ridnitsohkkan tutkimuksista, Pohjoisten alueiden kvartääritutkimuksen seminaari, Kilpisjärvi, Abstrakti. pp Geologian tutkimuskeskus, Arkistoraportti P Vanhala, Heikki; Suppala, Ilkka; Lintinen, Petri; Hirvas, Heikki; Ojala, Antti E. K. 2005b. Application of electrical and electromagnetic methods in studying frozen ground and bedrock - results from Ridnitsohkka, northern Finland. In: Ojala, A. E. K. (ed.) Quaternary studies in the northern and Arctic regions of Finland : proceedings of the workshop organized within the Finnish National Committee for Quaternary Research (INQUA), Kilpisjärvi Biological Station, Finland, January 13-14th Geological Survey of Finland. Special Paper 40,

27 27 Liitteet liite 1 - tulkinnan (2D sähköisen inversion) tarkkuudesta liite 2 - koordinaatteja Liite 3 Vuoden 2004 vastusluotaukset Tulosten luotettavuudesta Liite 1. Inversion herkkyydestä Vastusluotauksen tulkittavuuteen ja tulosten luotettavuuteen vaikuttaa lukuisa joukko tekijöitä, normaali maadoituksiin liittyvä kohina (esim kuiva pintamaa), kompleksiset rakenteet (esim 2D inversiossa 3D rakenteet = yleisin virhelähde), tarkkuus heikkenee nopeasti syvyyden kasvaessa (suuretkin muutokset syvällä olevan kohteen ominaisuuksissa aiheuttaa vain pienen muutoksen mittaussuureeseen), suuret johtavuuskontrastit, jne. Tässä tapauksessa tarkastelu on paikallaan, koska sulan pintakerroksen alla on hyvin resistiivinen kerros, mikä tarkoittaa sitä että resistiivisen kerroksen alla virtaa kulkee vähän. Ja koska alemmissa kerroksissa kulkee virtaa vähän, maanpinnalla mitattavat jännitevaihtelut ovat hyvin pieniä riippumatta siitä millaisia muutoksia resistiivisen kerroksen alla esiintyy. Inversion luotettavuutta voidaan tarkastella suoraan erilaisten tunnuslukujen avulla. Alla olevassa kuvassa (kuva 13) esitetään kolme inversion tarkkuutta, hyvyyttä ilmentävää kuvaa. Esimerkki on linjalta L_9. Ylinnä (kuva 13a) on tunnusluku model block sensitivity, joka kuvaa inversiomallissa käytetyn blokin herkkyyttä, sensitiivisyyttä. Sensitiivisyysarvo on datasetin kyseisen blockin informaatiosisällön mittari. Mitä korkeampi arvo on, sitä realistisempi on mallin ominaisvastusarvo. Yleisesti sensitiivisyysarvot ovat suuria lähellä pintaa (myös laidoilla johtuen blockien suuresta koosta <-> ei käyttöä). Keskellä on model block uncertainity, joka kuvaa inversiotuloksessa blockin ominaisvastusarvon epävarmuutta. Esimerkiksi, jos ominaisvastus on R, ja epävarmuus 100%, arvo voi vaihdella välillä 0.5R 2R. Epävarmuusarvo riippuu kohinatasosta, syvyydestä ja blockin koosta, konfiguraatiosta ja etenkin blockin resistiivisyydestä verrattuna ympäristöön. Suuri epävarmuus saadaan erityisesti silloin kun korkean resistiivisyyden kappale on sijoitettu keskelle matalaa resistiivisyyttä (virta ei kulje korkean resistiivisyyden alueella).

28 28 Alinna on minimi ja maksimimallit, jotka esittävät mallisektioita jotka on laskettu epävarmuusarvoja hyödyntäen. Piirteet jotka esiintyvät kummassakin mallissa ovat suurella todennäköisyydellä todellisia. Inversion herkkyyden merkitys Ridnitsohkkan tulosten arvioinnissa Liitteen 27 kuvista näkyy että resistiivistä pintakerrosta 5-7 metrin syvyyteen asti kuvaava osa sektioista saa korkean herkkyysarvon ja hyvin pienen epäherkkyysarvon, eli tulos on tältä osin luotettava. Lisäksi minimi- ja maksimimallissa (kuva 27c) pintakerrosta kuvaava osa on samanlainen. Sen sijaan syvempien kerrosten herkkyysarvot ovat hyvin pieniä ja epävarmuusarvot suuria ja viittaavat suureen epävarmuuteen. Kaikissa vuoden 2004 ja 2005 tuloksissa näkyy resistiivisen pintakerroksen alla huomattavan johtava kerros (500 Ωm:stä joihinkin tuhansiin ohmimetreihin). Kuvan 27 perusteella tällainen tulkintatulos on hyvin epävarma ja mittausdata selittyisi jopa mallilla, jossa ominaisvastus ei juurikaan pienene syvemmälle mentäessä. Käytäntö kohteilta, joilla referenssitietoa on ollut saatavilla, on osoittanut että varsinainen malli (ei minimi eikä maksimimalli) on lähellä, totuutta vaikka epävarmuusarvot olisivat korkeita. Ridnitsohkkan tapauksessa sektioiden alaosien matalia ominaisvastuksia tukee lentomittausaineisto, josta tulkitut sähkönjohtavuussektiot viittaavat samantyyppisiin rakenteisiin kuin maanpintamittaukset. Lentodatasta tulkitut sähkönjohtavuudet ovat jopa matalampia.

29 Kuva 27. Mallien hyvyyteen ja tarkkuuteen liittyviä kuvia linjalta L_9, ks teksti edellä. 29

30 30 koordinaatteja Liite 2 Linja_L10A Linja_ L10B Linja_L3A Linja_L3B Linja_L6A Linja_L6B Linja_L7A Linja_L7D Linja_L8A Linja_L8C Linja_L9A Linja_L9C Vuoden 2004 vastusluotaukset line line line line line line Näytteet 2004 R_ routahavainto/monttu R R_2 R2 näyte linjan L6 keskeltä

31 31 Liite 3 Vuoden 2004 Vastusluotaukset Kuva 1a. Tutkimuslinjojen sijainti Ridnitsohkkan huipulla. Kuva 1b. Vastusluotauslinjojen 1-5 sijainti. Linjan 3 pituus on 165 metriä.

32 32 Näytteitä laboratoriotutkimuksiin otettiin sekä linjalta L_3 (näyte R_1) että linjalta L_6 (näyte R_2). Tulokset on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1 Kuva 2. Linja L_1, Ominaisvastussektio, Wenner, a=2m, 42 maadoitusta. Kuva 3. Linja L_2, Ominaisvastussektio, Wenner, a=2m, 42 maadoitusta.

33 33 Kuva 4. Linja L_3, Ominaisvastussektio, Wenner, a=3m, 56 maadoitusta. Kuva 5. Linja L_4, Ominaisvastussektio, Wenner, a=1m, 42 maadoitusta. Kuva 6. Linja L_5, Ominaisvastussektio, Wenner, a=1m, 42 maadoitusta (sade ja korkea kohina taso).

34 34 Kuva 7. Linja L_6, Ominaisvastussektio, Wenner, a=2 m, 42 maadoitusta, alemmassa kuvassa poikkeava väri Kuva 8. Lämpötila ja routahavainto montussa M_1 vastusluotauslinjalla L_2.