Sosiaalihuollon tiedonhallinta. Pohtimo Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaalihuollon tiedonhallinta. Pohtimo Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus"

Transkriptio

1 Sosiaalihuollon tiedonhallinta Pohtimo Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

2 Sosiaalihuollon tiedonhallinta Sosiaalihuollon tiedonhallinnassa kehitetään asiakastietojärjestelmiä niin, että asiakasta koskevat tiedot ovat nykyistä paremmin hyödynnettävissä asiakastyössä. Asiakkaat ja ammattilaiset tuottavat ja käyttävät eri tietojärjestelmissä olevia tietoja asiakasprosessin aikana.

3 Lapin SoTeDigitalisaation Tiekartta 2020 Lapissa asiakas saa palvelun oikeaan aikaan. Lähellä ihmistä. Versio Yhteisen tiekartan avulla alueen eri organisaatioilla on mahdollisuus kehittää palveluprosessejaan määrätietoisesti kohti yhdessä sovittua tavoitetilaa/visiota siten, että palveluprosessien muutostyössä hyödynnetään yhdessä sovittua kehittämispolkuja ja teknologiaa. Tavoitteena ovat asiakkaan osallisuusmahdollisuuksien lisääminen, palveluprosessien systemaattinen kustannustehokas kehittäminen ja palveluiden parantaminen Tiekartta tulee olemaan jatkuva, päivitettävä prosessi. Tiekartassa tuotetaan konkreettiset toimenpiteet millä edistetään tavoitetilaan pääsyä. Tiekarttatyöhön ovat osallistuneet Lapin sairaanhoitopiiri, Lapin liitto, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ja työskentelyn loppuvaiheessa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri

4 Sote tieto hyötykäyttöön 2020 strategia Sote tieto hyötykäyttöön 2020 strategian tavoitteena on tukea sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista ja kansalaisten aktiivisuutta oman hyvinvointinsa ylläpidossa parantamalla tiedonhallintaa ja lisäämällä sähköisiä palveluja. Tavoitteisiin pääsemiseksi on olennaista saada sote-tieto hyötykäyttöön ja jalostaa sitä tietämykseksi, joka auttaa niin palvelujärjestelmää kuin yksittäistä kansalaistakin

5 Kansalainen pystyn itse Eri palveluntarjoajien sähköisten palveluiden tarjonta ja valikoima vaihtelevat huomattavasti. Kansalaiset kokevat sähköisten palveluiden tarjonnan suppeaksi ja odottavat uusia palveluita. Sähköisten asiointipalveluiden lisäksi tulee kehittää uusia välineitä ennaltaehkäisevään toimintaan ja kansalaisen omaehtoiseen terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Kansalaisen aktiivisuutta elämänhallinnassa ja omahoidossa lisätään Tuottamalla luotettavaa hyvinvointitietoa ja palveluita, joiden avulla tietoa voi hyödyntää Palveluiden saatavuudesta ja laadusta tuotetaan tietoa avoimesti saataville Kansalainen voi asioida sähköisesti ja tuottaa itse tietoja omaan ja ammattilaisten käyttöön. Sähköisillä ratkaisuilla turvataan, että palvelut ovat tasa-arvoisesti saatavilla harvaan asutuilla alueilla ja erityisryhmille.

6 Esimerkkejä sosiaalipalveluista Kansalainen pystyn itse Kansalaisen aktiivisuutta elämänhallinnassa ja omahoidossa lisätään Tuottamalla luotettavaa hyvinvointitietoa ja palveluita, joiden avulla tietoa voi hyödyntää ajantasaiset tiedot verkkosivuilla/ palvelutietovaranto Suomi.fi erilaiset mittarit ja laskurit esim. elatusapulaskuri Palveluiden saatavuudesta ja laadusta tuotetaan tietoa avoimesti saataville palveluseteli Smartum Kansalainen voi asioida sähköisesti ja tuottaa itse tietoja omaan ja ammattilaisten käyttöön virtu.fi palveluportaali, sähköinen neuvona ja asiointi, sähköiset lomakkeet ja asiointitili, mittarit ja laskurit, ajanvaraus, kuvapuhelinpalvelut Sähköisillä ratkaisuilla turvataan, että palvelut ovat tasa-arvoisesti saatavilla harvaan asutuilla alueilla ja erityisryhmille Kuntien virtu-palvelupisteet

7 Ammattilainen kyvykkäille käyttäjille fiksut järjestelmät Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset tekevät työtään alati muuttuvassa ympäristössä. Muutosten myötä työnteko on jatkossa aiempaa moniammatillisempaa ja vuorovaikutteisempaa ja asiakkaat ovat entistä aktiivisempia toimijoita. Tämän muutoksen tukemisessa tietojärjestelmät ja tiedonhallinta ovat avainasemassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla on käytössään Työtä ja sen toimintaprosesseja tukevia tietojärjestelmiä ja sähköisiä sovelluksia, joita he osaavat käyttää ja joita ovat motivoituneita käyttämään Järjestelmien ja välineiden käytettävyys, päätöksen tuki ja toiminnanohjaus tukevat ammattilaisia työssään nykyistä paremmin, mikä lisää työn mielekkyyttä

8 Esimerkkejä sosiaalipalveluista Ammattilainen kyvykkäille käyttäjille fiksut järjestelmät Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla on käytössään Työtä ja sen toimintaprosesseja tukevia tietojärjestelmiä ja sähköisiä sovelluksia, joita he osaavat käyttää ja joita ovat motivoituneita käyttämään virtu.fi ammattilaispalvelut: esim: yhteydenotto sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi -palvelu Järjestelmien ja välineiden käytettävyys, päätöksen tuki ja toiminnanohjaus tukevat ammattilaisia työssään nykyistä paremmin, mikä lisää työn mielekkyyttä Sosiaalihuollon Kanta-palvelut ja niiden käyttöönottoon valmistautuminen Uuden palvelutehtäväluokituksen käyttöönotto Sosiaalipalvelujen kirjaamista ohjaa laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista Rakenteisen kirjaamisen valmennus: Kansa-koulu hanke Asiakasasiakirjojen tallentamisesta ja käsittelystä Kanta-palveluissa ohjaa laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä. Lainvalmistelu on käynnissä STM:ssä.

9 Kansa-koulu-hanke Kansa-koulu-hanke on osa THL:n Oper-yksikon hallinnoimaa Kansa-hanketta, jonka tavoitteena on yhdenmukaistaa sosiaalihuollon asiakasprosessit ja tiedontuotanto. Kansa-hankkeen lopullisena tavoitteena on määrämuotoinen kirjaaminen, joka tallentuu valtakunnalliseen Kanta-arkistoon ja on sen kautta hyödynnettävissä riippumatta siitä, missä asiakas asioi. Kansa-koulu -hankkeen tarkoituksena on 1) tukea kansallisten luokitusten ja asiakirjarakenteiden toimeenpanoa sosiaali- ja terveydenhuollon tuotanto-organisaatioiden asiakastietojärjestelmiin, niin että ne noudattavat sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain vaatimuksia 2) kehittää sosiaalialan henkilöstön osaamista ja valmiuksia tuottaa sosiaalihuollon asiakastietomallin mukaisia asiakastyön dokumentteja 3) tukea sosiaalialan organisaatioiden valmiutta liittyä valtakunnalliseen sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon. Lapissa on 75 kirjaamisvalmentajaa. Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa organsaatioissa on valmennttuja jo noin 760 ammattilaista Määrämuotoinen kirjaaminen/kirjaamisvalmennus, sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmien ja prosessien kartoitus: Nina Peronius, aluekoordinaattori, Kansa-koulu hanke, Poske Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi Puhelin , sähköposti

10 Palvelujärjestelmä - rajalliset resurssit oikeaan käyttöön Sähköiset ratkaisut ja toimintamallit ovat avainasemassa sote-uudistuksen toiminnallisiin tavoitteisiin pääsemisessä. Tavoitteena on siirtyä integroituihin sosiaalija terveydenhuollon palveluihin, jotka lähtevät asiakkaan tarpeista ja ovat saatavilla yhdenvertaisesti ja esteettömästi. Kun toimintamalleja uudistetaan ja yhteistyö on moniammatillista, niin henkilöresursseja voidaan käyttää järkevällä tavalla. Palvelujärjestelmän tulee hyödyntää tiedonhallintaa ja sähköisiä palveluita ja valmentaa kansalaisia selviämään paremmin asioidensa tai esimerkiksi kroonisen sairautensa hoidosta. Kansalaiset on otettava palvelunantajien kumppaneiksi omien asioidensa hoidossa ja uudenlaisten palveluiden suunnittelussa. Esimerkiksi kansalainen voi kirjata esitietojaan tai omaa tilannettaan ammattilaisten nähtäville, varata tai siirtää omia ajanvarauksiaan ja asioida sähköisesti fyysisen käynnin sijasta..

11 Esimerkkejä sosiaalipalveluista Palvelujärjestelmä - rajalliset resurssit oikeaan käyttöön Asiakas- ja potilastiedot käytössä Lapin kunnissa on tehty sosiaalipalveluiden asiakasasiakirjojen kartoitustyö ja Kantaan siirtyvän tiedon määrän arviointi tehtyjen kartoitusten perusteella, kunnissa on myös yhdyshenkilöt sosiaalihuollon kanta-palveluihin liittyvissä asioissa. Yhteistyötä tehty Pohjois-Suomen laajuisesti Lainsäädäntö sote-tietojen käytöstä Sosiaalihuollon tietovarantoratkaisu osaksi Kantaa sekä Kantapalvelujen käyttöönotot ja sisältölaajennukset Suunnitteilla, Poske mukana Lapin ICT:n työsuunnitelman laatimisessa Osaamiskeskusten yhteinen Kansa-koulu hanke valmentaa ammattilaisia rakenteiseen kirjaamiseen Asiakas näkee hänestä laaditut asiakasasiakirjat Omakannasta. Myöhemmin Omakanta mahdollistaa myös asiointia sosiaalipalveluihin Sähköisten palveluiden yhteinen kehittäminen Lapin alueella UULA alueellinen kilpailutus: sähköinen ajanvaraus, tietoturvallinen viestinvälitys ja sähköiset lomakkeet, videoneuvottelujärjestelmät. Virtuaalinen sosiaali- ja terveyspalvelukeskus: Ylläpito Poske, LSHP, LPSHP Sähköisten palveluiden kehittäminen Oys erva alueella Una sosiaalipalveluiden kehittämiseen osallistuminen

12 Tiedon jalostaminen ja tiedolla johtaminen tiedä ensin, johda sitten Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän johtaminen ja kehittäminen edellyttävät, että palveluiden saatavuutta, laatua ja kustannusvaikuttavuutta arvioidaan systemaattisesti ja johtaminen sekä siihen liittyvät yhteiskunnalliset päätökset pohjautuvat ajantasaiseen ja vertailukelpoiseen, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti saatavilla olevaan tietoon. Luotettavan ja kattavasti saatavissa olevan tiedon avulla on mahdollista paremmin ennakoida väestön terveydentilaa ja hyvinvointipalveluiden tarvetta ja palveluverkon ja palveluiden kehittäminen saadaan vastaamaan muuttuvia tarpeita ja uusia palveluiden tuottamisen mahdollisuuksia. Tavoite on että tieto-aineistot tukevat reaaliaikaisesti palvelutuotannon johtamista ja yhteiskunnallista päätöksentekoa.

13 Esimerkkejä sosiaalipalveluista Tiedon jalostaminen ja tiedolla johtaminen tiedä ensin, johda sitten Tavoite on että tieto-aineistot tukevat reaaliaikaisesti palvelutuotannon johtamista ja yhteiskunnallista päätöksentekoa. Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan tiedolla johtamisen työryhmä: Indikaattorityö Valtakunnallinen työryhmä: indikaattorit sosiaalipalveluille Suunnitelma siitä, miten sosiaalihuollon vanhaa asiakastietoa voidaan hyödyntää tiedolla johtamisen käyttöön ennen kuin se tallentuu rakenteisena Kantaan sekä sen jälkeen Kaira-tietoaltaan hyödyntäminen sosiaalipalveluiden osalta (Lapin sairaanhoitopiirin alueella) Palveluiden käyttäjiltä saatava tieto ja sen hyödyntäminen

14 Ohjaus ja yhteistyö sooloilusta samaan säveleen Tiedonhallinnan ja tietojärjestelmäratkaisuihin liittyvän yhteistyön ja ohjauksen tavoitteena on tukea kansallisen sosiaali- ja terveyspolitiikan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksen tavoitteita ja toimenpiteitä. Kansallisen ja alueellisen yhteistyön on oltava vahvaa ja ohjauksen selkeää ja vaikuttavaa sen varmistamiseksi, että saatavilla on sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen tarvittava tieto ja että tietojärjestelmäratkaisut ovat yhteen toimivia. Toimiva yhteistyö ja ohjaus ovat perustana asiakkaita ja ammattilaisia palvelevien tiedonhallinnan ratkaisujen kehittämiselle ja hyödyntämiselle. On välttämätöntä tiivistää yhteistyötä kansallisesti ja alueellisesti sekä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välillä. Tavoitteena on, että tiedonhallinnan yhteistyö- ja ohjausrakenteet ovat selkeät ja tukevat soteuudistusta

15 Esimerkkejä sosiaalipalveluista Ohjaus ja yhteistyö sooloilusta samaan säveleen Tiedonhallinnan ja tietojärjestelmäratkaisuihin liittyvän yhteistyön ja ohjauksen tavoitteena on tukea kansallisen sosiaali- ja terveyspolitiikan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksen tavoitteita ja toimenpiteitä. Osaamiskeskus-yhteistyö, Kansa-koulu hanke Kansallisen ja alueellisen yhteistyön on oltava vahvaa ja ohjauksen selkeää ja vaikuttavaa sen varmistamiseksi, että saatavilla on sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen tarvittava tieto ja että tietojärjestelmäratkaisut ovat yhteen toimivia. Toimiva yhteistyö ja ohjaus ovat perustana asiakkaita ja ammattilaisia palvelevien tiedonhallinnan ratkaisujen kehittämiselle ja hyödyntämiselle. On välttämätöntä tiivistää yhteistyötä kansallisesti ja alueellisesti sekä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välillä. Tavoitteena on, että tiedonhallinnan yhteistyö- ja ohjausrakenteet ovat selkeät ja tukevat sote-uudistusta. Oys Erva-tasoinen tietohallintoyhteistyöryhmä, Poske mukana ryhmässä

16 Infostruktuuri-pohja kuntoon Infostruktuuri sisältää ICT-palvelut, alustat sekä sisällölliset ja tekniset standardit ja määrittelyt, jotka tukevat tiedonjakoa ja yhteentoimivuutta. Kansalaisen aktivointiin, palvelujärjestelmän tehostamiseen ja tietojen toissijaiseen käyttöön liittyvät strategiset tavoitteet edellyttävät, että tietotekniset ratkaisut rakennetaan avoimelle ja skaalautuvalle pohjalle yhteisesti sovittuja menettelytapoja noudattaen. Kokonaisuuden on oltava modulaarinen, avoin ja hallitusti kehitetty, ja sen on mahdollistettava sekä palvelujen, rakenteiden että teknisten ratkaisujen uudistaminen. Toimenpidealueet Kokonaisarkkitehtuuri käyttöön kansallisesti ja alueellisesti ohjaus, tietosisällöt, palveluarkkitehtuuri, varmenteet, tunnistautuminen, pilviratkaisut Standardien käyttö ja niiden kehittämisen ja levittämisen tuki Tietoturvan ja tietosuojan takaaminen ja auditointi Tietoliikenneyhteyksien parantaminen

17 Esimerkkejä sosiaalipalveluista Infostruktuuri-pohja kuntoon Toimenpidealueet: Kokonaisarkkitehtuuri käyttöön kansallisesti ja alueellisesti ohjaus, tietosisällöt, palveluarkkitehtuuri, varmenteet, tunnistautuminen, pilviratkaisut Kokonaisarkkitehtuurityö: Lapin maakunnan alueella käynnistynyt Sote kokonaisarkkitehtuurityö pohjautuu JHS 179 suosituksiin. Kokonaisarkkitehtuuri on menetelmä toiminnan ja ICT:n kokonaisvaltaiseen suunnitteluun. Sen avulla kuvataan, miten prosessit, tieto ja tietojärjestelmät toimivat kokonaisuutena. Tavoitteena on, että KA toimii jatkossa viitekehyksenä tulevalle kehittämiselle ja uusille hankinnoille. Sosiaalipalvelut ovat mukana, nykytilan kartoitus on meneillään kevät-kesä Standardien käyttö ja niiden kehittämisen ja levittämisen tuki Uudet Suomi.fi palvelut: tunnistaminen, viestit ja valtuuudet virtu.fi palveluihin kesällä Tietoturvan ja tietosuojan takaaminen ja auditointi Tietoturvan ja tietosuojan oppimisympäristö käytössä Lapin sote-ammattlaisilla Tietosuojavastaavien alueellinen ryhmä Tietoliikenneyhteyksien parantaminen Kuntalaiset: Lapin liiton laajakaistahankkeet, sosiaalipalveluita netin kautta käytettäväksi

18 Yhteystiedot Maarit Pirttijärvi projektipäällikkö, virtu.fi - sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Rovakatu 3, Rovaniemi gsm: videopuhelinnumero (AC) maarit.pirttijarvi@poskelappi.fi

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena anne.kallio@stm.fi Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen

Lisätiedot

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Hannu Hämäläinen, STM

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Hannu Hämäläinen, STM Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Hannu Hämäläinen, STM 24.3.2015 Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen

Lisätiedot

Monikanavaiset yhteydenottokeinot sosiaalihuollossa - case virtu.fi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Monikanavaiset yhteydenottokeinot sosiaalihuollossa - case virtu.fi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Monikanavaiset yhteydenottokeinot sosiaalihuollossa - case virtu.fi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Virtu.fi palvelukokonaisuus Palvelut Kuntalaisille Palvelut ammattilaisille Kirjallinen neuvonta

Lisätiedot

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön Strategian sisältö ja toimeenpano

Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön Strategian sisältö ja toimeenpano Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön Strategian sisältö ja toimeenpano Julkisen hallinnon tietoarkkitehtuuriryhmä 27.5.2015 Maritta Korhonen Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 SOTE-tieto hyötykäyttöön käytännössä soteintegraatiossa Maritta Korhonen Anne Kallio 2 13.4.2015 Toimeenpano Strategiassa on 31 toimenpidettä, jotka on priorisoitu

Lisätiedot

Kansa-koulu-II. Määrämuotoisen kirjaamisen tuki sosiaalialalla Sivi Talvensola Kansa-koulu-II-hanke

Kansa-koulu-II. Määrämuotoisen kirjaamisen tuki sosiaalialalla Sivi Talvensola Kansa-koulu-II-hanke Kansa-koulu-II Määrämuotoisen kirjaamisen tuki sosiaalialalla 2.4.2019 Sivi Talvensola Kansa-koulu-II-hanke Kansa-koulu-II-hanke Kansa-koulu-II-hanke tukee määrämuotoisen kirjaamisen toimeenpanoa sosiaalialalla

Lisätiedot

Järjestöt maakunnan digikumppanina

Järjestöt maakunnan digikumppanina Järjestöt maakunnan digikumppanina Digitalisaation tehtävä maakuntavalmistelussa Luodaan Lappiin tiivis palveluverkko ja saavutettavat palvelut digitalisaatiota hyödyntämällä ja sähköisiä palveluita kehittämällä

Lisätiedot

Kansa-koulu-hanke. Sosiaalihuollon organisaatioiden tukena

Kansa-koulu-hanke. Sosiaalihuollon organisaatioiden tukena Kansa-koulu-hanke Sosiaalihuollon organisaatioiden tukena 27.4.2017 Jyväskylä Sosiaalihuollon Kanta-palveluihin valmistautuminen lainsäädäntöä, tukea ja ohjausta sote-toimijoille Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia Uudet kansalaispalvelut Toimeenpano

Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia Uudet kansalaispalvelut Toimeenpano Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020 Uudet kansalaispalvelut Toimeenpano 2 18.5.2015 Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sotepalvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sähköisten palveluiden etuja: Palveluiden saavutettavuuden parantaminen 24/7 Palveluita kotisohvalta Palvelutarjoomon

Lisätiedot

Miten sosiaalihuollon tiedonhallinta on kehittynyt jo nyt?

Miten sosiaalihuollon tiedonhallinta on kehittynyt jo nyt? Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Miten sosiaalihuollon tiedonhallinta on kehittynyt jo nyt? johtaja Pirjo Marjamäki 1 Sosiaalihuollon tiedonhallinnan tavoitetila 2020 Kansallinen sosiaalihuollon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous 12.6.2015 Pasi Oksanen 1 Tavoite ja lähtökohdat Tavoitteena aikaansaada Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020. Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020. Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Strategiatyön vaiheet 1. Kartoitus 2. Visiointi 3. Priorisointi 4. Toimenpiteistä ja vastuista sopiminen 5.

Lisätiedot

Sähköisten palveluiden kehittäminen Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske)

Sähköisten palveluiden kehittäminen Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske) Sähköisten palveluiden kehittäminen 26.3.2013 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske) Sähköisten palveluiden tuottaminen Avi:t / Ely/ Lapin liitto Hyvinvo intitili VIRTU asiointia videoyh teydellä

Lisätiedot

Kansa-koulu-hanke. Sosiaalihuollon organisaatioiden tukena

Kansa-koulu-hanke. Sosiaalihuollon organisaatioiden tukena Kansa-koulu-hanke Sosiaalihuollon organisaatioiden tukena 30.3.2017 Tampere Sosiaalihuollon Kanta-palveluihin valmistautuminen lainsäädäntöä, tukea ja ohjausta sote-toimijoille Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena KANSALAINEN Pystyn itse AMMATTILAINEN Kyvykkäille käyttäjille fiksut järjestelmät Elämänhallinta Valinnanvapaus

Lisätiedot

Uusia digipalveluita asiakkaille uusia työtapoja ammattilaisille

Uusia digipalveluita asiakkaille uusia työtapoja ammattilaisille Uusia digipalveluita asiakkaille uusia työtapoja ammattilaisille Pohjois-Suomen Virtu-palvelut, projektipäällikkö Maarit Pirttijärvi, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Virtuaalinen sosiaali- ja

Lisätiedot

Kansa-koulu-hanke Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto

Kansa-koulu-hanke Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto Kansa-koulu-hanke Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto Matti Karvonen 05.09.2016 Aluekoordinaattori, erikoissuunnittelija Kansa-koulu-hanke/Pikassos matti.karvonen@pikassos.fi p. 050 599 64 11 www.pikassos.fi

Lisätiedot

KIRJAAMISVALMENNUKSEN TIETOPAKETIT PÄÄKÄYTTÄJILLE JA ARKISTOVASTAAVILLE. Kokonaisuuden esittely

KIRJAAMISVALMENNUKSEN TIETOPAKETIT PÄÄKÄYTTÄJILLE JA ARKISTOVASTAAVILLE. Kokonaisuuden esittely KIRJAAMISVALMENNUKSEN TIETOPAKETIT PÄÄKÄYTTÄJILLE JA ARKISTOVASTAAVILLE Kokonaisuuden esittely KANSA-KOULU II -HANKE Kansa-koulu II -hanke tukee määrämuotoisen kirjaamisen toimeenpanoa sosiaalialalla ja

Lisätiedot

Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto, Kansa-hanke ja Kansa-koulu-hanke

Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto, Kansa-hanke ja Kansa-koulu-hanke Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto, Kansa-hanke ja Kansa-koulu-hanke Mitä, kuka, kenelle ja milloin?? 18.1.2017 18.1.2017 Maarit Rötsö / THL 1 Sisältö Sosiaalihuollon Kanta-palvelut ja Kansa-hanke Miksi

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin kohdealueen kokonaisarkkitehtuuri Kokonaisarkkitehtuuri SOTE-uudistuksessa

Terveyden ja hyvinvoinnin kohdealueen kokonaisarkkitehtuuri Kokonaisarkkitehtuuri SOTE-uudistuksessa Terveyden ja hyvinvoinnin kohdealueen kokonaisarkkitehtuuri Kokonaisarkkitehtuuri SOTE-uudistuksessa KAOS-tilaisuus: SOTE-toiminnan kehittäminen ja kokonaisarkkitehtuuri ti 21.10 Jukka Lähesmaa, erityisasiantuntija

Lisätiedot

KIRJAAMISVALMENNUKSEN TIETOPAKETIT PÄÄKÄYTTÄJILLE JA ARKISTOVASTAAVILLE. Kokonaisuuden esittely

KIRJAAMISVALMENNUKSEN TIETOPAKETIT PÄÄKÄYTTÄJILLE JA ARKISTOVASTAAVILLE. Kokonaisuuden esittely KIRJAAMISVALMENNUKSEN TIETOPAKETIT PÄÄKÄYTTÄJILLE JA ARKISTOVASTAAVILLE Kokonaisuuden esittely KANSA-KOULU II -HANKE Kansa-koulu II -hanke tukee määrämuotoisen kirjaamisen toimeenpanoa sosiaalialalla ja

Lisätiedot

maakunnallistuvat palvelut

maakunnallistuvat palvelut Virtu.fi ja sähköistyvät maakunnallistuvat palvelut Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sähköisten palveluiden etuja ovat: Palveluiden saatavuus 24/7 Palveluita kotisohvalta Palvelutarjoomon monipuolisuus

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tietojärjestelmät

Sosiaalihuollon tietojärjestelmät Sosiaalihuollon tietojärjestelmät Tulevaisuudessa osa Kantapalveluita Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston määrittelyt sosiaalihuollon valtakunnalliset tietojärjestelmäpalvelut rakennetaan ja otetaan

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pia Yliräisänen-Seppänen & Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pia Yliräisänen-Seppänen & Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pia Yliräisänen-Seppänen & Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi palvelutarjotin kokoaa Lapin asukkaille sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Posken alueen kirjaamisvalmentajaverkostopäivät. Nina Peronius Kansa-koulu hanke, Aluekoordinaattori Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa

Posken alueen kirjaamisvalmentajaverkostopäivät. Nina Peronius Kansa-koulu hanke, Aluekoordinaattori Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa Posken alueen kirjaamisvalmentajaverkostopäivät 30. ja 31.10.2017 Nina Peronius Kansa-koulu hanke, Aluekoordinaattori Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa Ohjelma, noin Avaus ja lyhyt esittäytyminen Vierailijoiden

Lisätiedot

Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen käytännössä ja johtamisen näkökulmasta

Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen käytännössä ja johtamisen näkökulmasta Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen käytännössä ja johtamisen näkökulmasta Marjo Orava 8.5.2019 8.5.2019 Marjo Orava 1 Miksi asiakastietoa dokumentoidaan? Sosiaalihuollon asiakaskirjaukset on

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTO SOTE- TIEDONHALLINNAN KOKONAISKUVASSA. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI

SOSIAALIHUOLTO SOTE- TIEDONHALLINNAN KOKONAISKUVASSA. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI SOSIAALIHUOLTO SOTE- TIEDONHALLINNAN KOKONAISKUVASSA Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI SOTE TIEDONHALLINNAN KANSALLISET TOIMIJAT STM THL KELA SOTEDIGI Strateginen kokonaisvastuu Lainsäädäntö

Lisätiedot

Kansa%koulu%hankkeen, eteneminen,varsinais%suomessa,

Kansa%koulu%hankkeen, eteneminen,varsinais%suomessa, Kansa%koulu%hankkeen, eteneminen,varsinais%suomessa, Varsinais'Suomen-sosiaali' ja-terveysjohtajienyhteistyötapaaminen-8.3.2016 Sosiaalihuollon-tiedonhallinnan-asiantuntija- Hanna-Lohijoki,-Kansa'koulu'hanke-(Socom)

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kokonaisarkkitehtuuri sosiaali- ja terveydenhuollossa Kokonaisarkkitehtuuri sosiaali- ja terveydenhuollossa SADe-ohjelman sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden kevätseminaari 23.4. 2013 Mikko Huovila THL / Oper 23.4.2013 Mikko Huovila THL / Oper 1

Lisätiedot

Tulevaisuuden sähköinen maailma

Tulevaisuuden sähköinen maailma Tulevaisuuden sähköinen maailma Sotetieto hyötykäyttöön 2020 Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista ja terveydestä

Lisätiedot

Kansa koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano ja tietojärjestelmät

Kansa koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano ja tietojärjestelmät Kansa koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano ja tietojärjestelmät 9.9.2016 Nina Peronius Aluekoordinaattori, Lappi ja Pohjois Pohjanmaa Dia: Maarit Rötsä/THL Dia: Maarit Rötsä/THL Kansa

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia keskeiset linjaukset (STM)

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia keskeiset linjaukset (STM) Kuva: Pixabay Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 - keskeiset linjaukset (STM) 1. Kansalainen: Pystyn itse 2. Ammattilainen: Kyvykkäät käyttäjät ja fiksut järjestelmät 3. Palvelujärjestelmä: Niukkenevat

Lisätiedot

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Ikäteknologiakeskuksen verkostotapaaminen 1.12.2016 Vesa Kurikka Esityksen sisältö 1. Digitalisaatio mitä se on?

Lisätiedot

AKUSTI-kesäseminaari 2018

AKUSTI-kesäseminaari 2018 AKUSTI-kesäseminaari 2018 12.-13.6. Nokia AKUSTI-kesäseminaari, 12.6.2018 Yrjö Koivusalo, VSSHP Mikä AKUSTI? Alueiden ja kuntien sosiaali- ja terveyden huollon tietohallintoyhteistyöfoorumi vuodesta 2014

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma sote-muutokseen ja tietohallintoyhteistyöhön

Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma sote-muutokseen ja tietohallintoyhteistyöhön Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma sote-muutokseen ja tietohallintoyhteistyöhön Terveydenhuollon atk-päivät 12.-13.5.2015 Maritta Korhonen Kehittämispäällikkö Esityksen sisältö Sote-uudistuksen

Lisätiedot

Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille

Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille 2015 2020 Kirjoittajaryhmä Sairaanhoitajaliiton ehealth -asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

Kansa-koulu II -hanke sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisen tukena

Kansa-koulu II -hanke sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisen tukena Kansa-koulu II -hanke sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisen tukena Kanta-yhteistyöseminaarit lokakuussa 2018 Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Kanta- Hämeessä Anni Kuhalainen, Pikassos Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Lappeenranta 31.3.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura.

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Lappeenranta 31.3.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura. Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Lappeenranta 31.3.2016 Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Rahoittaja: Kansa-koulu-hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten ja asiakirjarakenteiden

Lisätiedot

Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen

Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen Koulutusorganisaatiot Kansa-koulu-IIhankkeessa -aloitusseminaari Sisältö Kanta-palvelut sosiaalihuollossa Sosiaalihuollon asiakastiedon

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain. toimeenpano 25.09.2015

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain. toimeenpano 25.09.2015 Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano 25.09.2015 Kansa-koulu hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten ja asiakirjarakenteiden toimeenpanoa sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano 02.09.2015

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano 02.09.2015 Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano 02.09.2015 Tarkoitus tukea kansallisten luokitusten ja asiakirjarakenteiden toimeenpanoa sosiaali- ja terveydenhuollon tuotanto-organisaatioiden

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano 16.2.2017 Sosiaalityön tutkimuksen päivät, Sosiaalihuollon asiakastiedot ja niiden hyödyntäminen Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Kansa-koulu-hanke

Lisätiedot

Sosiaalialan tiedonhallinta

Sosiaalialan tiedonhallinta Sosiaalialan tiedonhallinta Mitä Tikesos-hankkeen jälkeen? KASTE Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä 21.12.2011 Antero Lehmuskoski Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Tieto on hallussa Milloin

Lisätiedot

Virtu.fi sähköiset palvelut. Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske)

Virtu.fi sähköiset palvelut. Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske) Virtu.fi sähköiset palvelut Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske) Virtu.fi toimijat S7- järjestelmän tekninen tuottaja Mawell Oy Sähköisen ajanvarauksen tekninen tuottaja

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Helsinki 22.01.2016 Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu-hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten

Lisätiedot

Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano

Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Hallinnoijana toimii Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom ja osatoteuttajina muut maamme yhdestätoista sosiaalialan osaamiskeskuksesta.

Lisätiedot

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Kuntamarkkinat 11.9.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut + Kuntaliiton toimeksiannosta

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tiedonhallinnan valtakunnallinen hanke KanSa-koulu Operhaku Sosiaalialan osaamiskeskukset

Sosiaalihuollon tiedonhallinnan valtakunnallinen hanke KanSa-koulu Operhaku Sosiaalialan osaamiskeskukset Sosiaalihuollon tiedonhallinnan valtakunnallinen hanke KanSa-koulu Operhaku 30.4.2015 Sosiaalialan osaamiskeskukset Taustaa Hankkeella tuetaan sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annetun lain toimeenpanoa

Lisätiedot

Valtakunnallinen sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto näkymiä toimeenpanoon

Valtakunnallinen sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto näkymiä toimeenpanoon Valtakunnallinen sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto näkymiä toimeenpanoon Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 12.-13.5.2015 Tampere 18.5.2015 Maarit Laaksonen / THL 1 Esitykseni tänään Sosiaalihuollon

Lisätiedot

MIKÄ ON KANSA? Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta

MIKÄ ON KANSA? Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojapäivät 11.-12.11.2015 Jyväskylä 12.11.2015 12.11.2015 / Maarit Rötsä 1 MIKÄ ON KANSA?

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Tähtäimessä aktiivinen kansalainen ja sote-palvelujen vaikuttavuus Aktiivinen kansalainen ottaa vastuuta omasta

Lisätiedot

Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena. Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät

Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena. Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät 24.5.2016 Sisältö Soten toimintaympäristö muuttuu miten muuttuu tiedonhallinta Kanta-palveluiden

Lisätiedot

Kanta-palvelujen käyttöönotto sosiaalihuollossa

Kanta-palvelujen käyttöönotto sosiaalihuollossa Kanta-palvelujen käyttöönotto sosiaalihuollossa UNA@Akusti areena Jaakko Penttinen ja Jaana Taina, THL OPER Sisältö Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönottojen tilanne Arkiston käyttöönotto

Lisätiedot

PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE

PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE 1.1.2017 31.12.2018 SÄHKÖISTEN PALVELUJEN KEHITTÄMINEN LAPIN HANKKEESSA HELSINKI 26.1.2017 1/27/17 Asta Niskala 1 PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN

SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN Vaikutukset ICT-yhteistyön sisältöön ja organisointiin Maritta Korhonen 5.5.2015 Taustaa Sote-rakenneuudistuksen valmistelu käynnissä jo kahden edellisen vaalikauden aikana.

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Ohry

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Ohry virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Ohry 13.10.2015 virtu.fi -sähköiset palvelut lappilaisille Hankeaika: 1.9.2014 31.8.2017 Rahoitus: Saatu rahoitus 587

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON TIEDONHALLINNAN KANSALLINEN KEHITTÄMINEN

SOSIAALIHUOLLON TIEDONHALLINNAN KANSALLINEN KEHITTÄMINEN 2.4.2019 SOSIAALIHUOLLON TIEDONHALLINNAN KANSALLINEN KEHITTÄMINEN Kirjaamisvalmennuksen tietopaketti sote-esimiehille SISÄLTÖ Mitä ja miksi? Kansa-koulu II -hankkeen esittely Kirjaamisvalmentajien valmennuksen

Lisätiedot

Kansa-koulu-hanke ja toiminta- ja tietomääritysten pilotointi Tampere Teppo Taskinen Sosiaalihuollon tiedonhallinnan asiantuntija

Kansa-koulu-hanke ja toiminta- ja tietomääritysten pilotointi Tampere Teppo Taskinen Sosiaalihuollon tiedonhallinnan asiantuntija Kansa-koulu-hanke ja toiminta- ja tietomääritysten pilotointi Tampere 26.8.2016 Teppo Taskinen Sosiaalihuollon tiedonhallinnan asiantuntija Rahoittaja: Lukujärjestys Kansa-koulu-hanke Toiminta- ja tietomääritysten

Lisätiedot

Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne

Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne SOTE KA asiakas- ja potilastiedon ensisijaisen käytön ryhmän kokous 23.1.2019 Jaakko Penttinen THL/OPER Asiakassuunnitelman kokonaisuus ja määrittelytilanne

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus www.virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Virtu.fi ja sosiaalikollega.fi sivustoja on avattu yhteensä 488 586 kertaa

Lisätiedot

ASIAKASASIAKIRJALAIN toimeenpano

ASIAKASASIAKIRJALAIN toimeenpano SOSIAALIHUOLLON ASIAKASASIAKIRJALAIN toimeenpano Kansa-koulu -hankkeen aluetilaisuus 18.3.2016, Kuopio, Tietoteknia Tarja Kauppila, johtaja, ISO Kansa-hanke & - Kansa-koulu hanke & Kanta-palvelut Keskeiset

Lisätiedot

Mitä Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia tarkoittaa rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen näkökulmasta?

Mitä Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia tarkoittaa rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen näkökulmasta? Mitä Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia tarkoittaa rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen näkökulmasta? Maritta Korhonen Tietohallintoneuvos STM, Ohjausosasto Digitalisaatio ja tiedonhallinta -yksikkö

Lisätiedot

Fuusio mahdollistajana sote-digitalisaation kehityksessä

Fuusio mahdollistajana sote-digitalisaation kehityksessä Fuusio mahdollistajana sote-digitalisaation kehityksessä 19.9.2017 Johanna Andersson ja Jani Lavonen Kansallisten ja alueellisten palveluiden yhdistäminen Sähköinen asiointi Toimipaikan valinta Ajanvaraus

Lisätiedot

tiedonhallinnan lainsäädännön muutokset osana maakunta- ja soteuudistusta

tiedonhallinnan lainsäädännön muutokset osana maakunta- ja soteuudistusta Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan lainsäädännön muutokset osana maakunta- ja soteuudistusta Erityisasiantuntija Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 2018 1 2 3 Tiedonhallinnan säädökset

Lisätiedot

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KOKONAISARKKITEHTUURISTA

AJANKOHTAISTA KOKONAISARKKITEHTUURISTA AJANKOHTAISTA KOKONAISARKKITEHTUURISTA Mikko Huovila STM OHO DITI SOTE digitalisaation ja tiedonhallinnan kehittämispolut vuosille 2019-2023 SOTE kokonaisarkkitehtuurityön organisoituminen SOTE kokonaisarkkitehtuurityön

Lisätiedot

ONION-HANKKEEN TAVOITTEET

ONION-HANKKEEN TAVOITTEET ONION ONION-HANKKEEN TAVOITTEET Avoin, modulaarinen arkkitehtuuri tulevaisuuden terveyden ja hyvinvoinnin ekosysteemille Nykytilan kartoitus ja kehitystarpeiden selvitys Strategiset vaatimukset täyttävän

Lisätiedot

Virtu.fi. Virtuaalinen sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Lapin digiaika seminaari

Virtu.fi. Virtuaalinen sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Lapin digiaika seminaari Virtu.fi Virtuaalinen sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Lapin digiaika seminaari 8.8.2018 TAUSTATIETOA VIRTU.FI PALVELUPORTAALISTA Virtu.fi palveluportaali ja ammattilaispalvelut Sähköisten palveluiden

Lisätiedot

Valtakunnalliset palvelut ja asiakastietojärjestelmien uudistaminen - Kansalliset linjaukset Anna Kärkkäinen, erityisasiantuntija STM

Valtakunnalliset palvelut ja asiakastietojärjestelmien uudistaminen - Kansalliset linjaukset Anna Kärkkäinen, erityisasiantuntija STM Valtakunnalliset palvelut ja asiakastietojärjestelmien uudistaminen - Kansalliset linjaukset 6.5.2019 Anna Kärkkäinen, erityisasiantuntija STM KANSALLISET LINJAUKSET Sote-tieto hyötykäyttöön strategia

Lisätiedot

Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää?

Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää? Miten tiedon hyödyntämistä voisi kehittää? Kohti sote-johtamisen valtakunnallisia tietopalveluja Tietojohtaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa seminaari 6.6.2016 6.6.2016 6.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON. KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015

SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON. KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015 SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (Kaste) 2012 2015 Ohjelman rakenne ja sisältö 4.1 Kaksi kokonaisuutta, kuusi osaohjelmaa Kaste ohjelma muodostuu kahdesta tavoitekokonaisuudesta.

Lisätiedot

Kansallisten määritysten, toiminnan ja ATJ:n yhteensovittaminen. SosKanta-hanke, webcast-info Jaana Taina ja Kati Utriainen

Kansallisten määritysten, toiminnan ja ATJ:n yhteensovittaminen. SosKanta-hanke, webcast-info Jaana Taina ja Kati Utriainen Kansallisten määritysten, toiminnan ja ATJ:n yhteensovittaminen SosKanta-hanke, webcast-info 13.11.2018 Jaana Taina ja Kati Utriainen Sisältö Tavoite, määrittely- ja muutosprosessi Keskeiset muutokset

Lisätiedot

Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla

Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla Terveydenhuollon atk-päivät 20.5.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut Esityksen sisältö Kehittämisvaatimukset sosiaali-

Lisätiedot

Asiointi ja omahoito KA nykytila

Asiointi ja omahoito KA nykytila 12.3.2019 Asiointi ja omahoito KA nykytila Timo Siira ASIOINTI JA OMAHOITO KA NYKYTILA Nykytilan kuvaus muodostetaan seuraavasti: 1. Aiemmin tehdyn työn kartoittaminen ja olemassa olevan materiaalin kerääminen

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Ohry

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Ohry virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Ohry 05.05.2015 Virtu.fi palvelukokonaisuus Palvelut Kuntalaisille Erityisneuvonta Laskurit Palvelut ammattilaisille

Lisätiedot

Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen

Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen 20.4.2015 Jaakko Penttinen 1 Esityksen sisältö Kapsa-projekti pähkinänkuoressa Kapsa-projektin tavoitteet Kapsa-projekti

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Palveluiden digitalisointi virtu.fi on innovaatioympäristö, joka sisältää toimintatavan, tukirakenteen, laitteet ja sovellukset

Lisätiedot

Tietoisku sähköisten palveluiden kehittämisestä

Tietoisku sähköisten palveluiden kehittämisestä Tietoisku sähköisten palveluiden kehittämisestä Valtakunnalliset LAPE-päivät 29.5.2017 1 31.5.2017 Mikko Huovila SOTE-uudistus (hallinnolliset rakenteet) Kärkihankkeet (tulevaisuuden toimintamallit) ICT

Lisätiedot

Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena

Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena 3.10.2018 Koulutusorganisaatiot Kansa-koulu II hankkeessa Marjo Orava Kansa-koulu II -hanke Kansa-koulu II -hanke tukee määrämuotoisen kirjaamisen toimeenpanoa

Lisätiedot

Liikennevalistusta matkaan lähtijöille

Liikennevalistusta matkaan lähtijöille Liikennevalistusta matkaan lähtijöille Sontikka IV 22.9.2016 Hanna Lohijoki Sosiaalihuollon tiedonhallinnan asiantuntija Kaakkois- Suomen sosiaalialan osaamiskeskus oy Socom Rahoittaja: Sisältö Kansa-

Lisätiedot

Kansa koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano

Kansa koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Kansa koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Sosiaalihuollon tiedonhallinnan yhteyshenkilöiden työpaja 06.10.2015 Maarit Hiltunen Toura hankejohtaja Kansa koulu hankkeen tarkoitus Tukea

Lisätiedot

Arkkitehtuuri käytäntöön

Arkkitehtuuri käytäntöön Arkkitehtuuri käytäntöön Terveydenhuollon ATK-päivät 24.5.2011 Mikko Huovila Erikoissuunnittelija Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Väliraportti Tikesos-toimeenpanosta (4/2011) Kuvaa julkisen hallinnon

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN JA VAIKUTUKSET ICT- YHTEISTYÖHÖN

SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN JA VAIKUTUKSET ICT- YHTEISTYÖHÖN SOTE-UUDISTUKSEN ETENEMINEN JA VAIKUTUKSET ICT- YHTEISTYÖHÖN POHJOIS-SUOMEN TILANNEKATSAUS JUHA KORPELAINEN HALLINTOYLILÄÄKRI, PPSHP TIETOHALLINTOYHTEISTYÖN OHJAUS- RYHMÄ 20.2.2015 1. Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.

Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3. Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.2019 Juhani Heikka ICT-vastuuvalmistelija puh: 040 685 4041

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena KANSALAINEN Pystyn itse AMMATTILAINEN Kyvykkäille käyttäjille fiksut järjestelmät Elämänhallinta Valinnanvapaus

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020. Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Toimeenpano

Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020. Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Toimeenpano Sote-tieto hyötykäyttöön - strategia 2020 Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena Toimeenpano Terveydenhuollon sähköinen tiedonhallinta nyt - hyvä tilanne Kansainvälisesti Suomi on huipputasoa

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi -palvelutarjotin kokoaa Lapin asukkaille sähköiset sosiaali- ja terveyspalvelut yhteen www.virtu.fi sähköiset

Lisätiedot

TAUSTATIETO- työryhmä

TAUSTATIETO- työryhmä TAUSTATIETO- työryhmä TYÖRYHMIEN YHTEISSEMINAARI 29.4.2016 Maria-Liisa Nurmi, Terhi Haapala, Hannele Koivisto, Anne Alavillamo, Aino Ylitalo, Erkki Välimäki, Arto Rautajoki (Anne Saarijärvi), Matti Rekiaro

Lisätiedot

Pitääkö olla huolissaan? Eksoten kokemuksia ja kuulumisia. Tiedon Kumppanuusforum Jyväskylä Minna Kälviä & Kaisa Pesonen

Pitääkö olla huolissaan? Eksoten kokemuksia ja kuulumisia. Tiedon Kumppanuusforum Jyväskylä Minna Kälviä & Kaisa Pesonen Pitääkö olla huolissaan? Eksoten kokemuksia ja kuulumisia Tiedon Kumppanuusforum Jyväskylä Minna Kälviä & Kaisa Pesonen SOSKANTA-HANKE Eksote pilotoi THL:n rahoituksella sosiaalihuollon Kanta-palveluihin

Lisätiedot

LUONNOS Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Liitteet

LUONNOS Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Liitteet MÄÄRÄYS 3/2015 1(7) Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annetun lain (254/2015) 22 1 Kohderyhmät Voimassaoloaika Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Hanke-ehdotus alueellisen SOTEtiedon hyödyntämisestä palvelutuotannon johtamisessa ja kehittämisessä. Solutions for Value-Based Health Care

Hanke-ehdotus alueellisen SOTEtiedon hyödyntämisestä palvelutuotannon johtamisessa ja kehittämisessä. Solutions for Value-Based Health Care Hanke-ehdotus alueellisen SOTEtiedon hyödyntämisestä palvelutuotannon johtamisessa ja kehittämisessä Solutions for Value-Based Health Care Taustaa Vuonna 2015 valtionavustusten yleinen hakuaika päättyy

Lisätiedot

Sosiaalihuollon rakenteisten asiakastietojen hyödyntämismahdollisuudet tietojohtamisen näkökulmasta

Sosiaalihuollon rakenteisten asiakastietojen hyödyntämismahdollisuudet tietojohtamisen näkökulmasta Sosiaalihuollon rakenteisten asiakastietojen hyödyntämismahdollisuudet tietojohtamisen näkökulmasta Jaakko Penttinen/ Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Sosiaalityön tutkimuksen päivät 17.2.2017 Tiedolla

Lisätiedot

Tavoitteena vaikuttavat ja tasaarvoiset

Tavoitteena vaikuttavat ja tasaarvoiset Tavoitteena vaikuttavat ja tasaarvoiset sote-palvelut Uudistetaan organisaatioita ja vastuunjakoa (järjestämislaki) Uudistetaan monikanavaista rahoitusjärjestelmää X Uudistetaan palvelurakenteita, palveluiden

Lisätiedot

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE 1.9.2016 31.12.2016 Info ja suunnittelukokous 11.8.2016 Päivän tavoite: Keskustella ikäihmisten palvelujen kehittämistarpeista, tutustua toimijoihin ja hakea hankekumppanuutta

Lisätiedot

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta Väestö 133.000 Budjetti

Lisätiedot

Kansa- koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano

Kansa- koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Kansa- koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano 28.10.2015 Keski- Suomen sosiaali- ja terveysjohdon työkokous Maarit Hiltunen- Toura, Hanna Lohijoki & Teppo Taskinen Kansa- koulu- hankkeen

Lisätiedot

tietojärjestelmäkartoituksen j

tietojärjestelmäkartoituksen j Sosiaalihuollon tietojärjestelmäkartoituksen j tulokset Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 22. - 23.5.2018, Jyväskylä FT Sirpa Kuusisto-Niemi, Itä-Suomen yliopisto UEF // University of Eastern Finland

Lisätiedot

Pohjois-Savon Digisote-hanke ohry

Pohjois-Savon Digisote-hanke ohry Pohjois-Savon Digisote-hanke ohry Tuomo Pekkarinen 26.10.2017 1 KYS erva tietohallintotoimikunta Sairaanhoitopiirien tietohallintoyhteistyöelin 2009 2017 Toimintasuunnitelma 2009 1. Tilannekartoitus 2.

Lisätiedot