Koskikalastuksen opas Kalastusta virtavesissä Osa 1/2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koskikalastuksen opas Kalastusta virtavesissä Osa 1/2"

Transkriptio

1 Koskikalastuksen opas Kalastusta virtavesissä Osa 1/2 Esipuhe Tervetuloa tutustumaan Koskikalastuksen oppaaseen! Opas on kirjoitettu pohjautuen omiin kokemuksiin jokikalastuksessa vuosien varrella. Käymme läpi välineistöä, sekä muita tarpeellisia työkaluja koskikalastuksessa. Tämä opas on kirjoitettu vasta-alkaville koskikalastajille, vinkkinä aiheeseen. Johdanto Jokikalastuksessa on aina oma hohtonsa. Virtavedet tuovat kalastukseen aivan toisenlaisen näkemyksen, sekä tarjoaa kokeneemmallekkin kalastajalle uusia haasteita. Vuosi vuodelta koskikalastus tarjoaa mieleenpainuvia hetkiä, sekä lukuisia epäonnistumisia. Aloitteleva koskikalastaja saattaa kohdata lukuisia vastoinkäymisiä ja tämä saattaa olla ajoittain hieman turhauttavaa. Haluan kuitenkin kertoa, että tämän asian kanssa taisteleminen kyllä kannattaa. Parhaimmillaan koskikalastus on mielenrauhaa, terapiaa, huippuhetkiä, sekä kaikkea siltä väliltä. Aktiivinen kalastaja keskittyy kalastukseen sataprosenttisesti ja tämä korostuu entisestään virtavesikalastuksessa. Kärsivällisyys, joustavuus, tarkkuus ja tarkkaavaisuus kehittyvät kalastuksen myötä ja ovat koskikalastajalle ehdottoman tärkeitä piirteitä. Välineistön hankintaa kannattaa miettiä tarkoin ja kartoittaa omat suunnitelmat. Mieti aivan aluksi missä ja minkälaisissa paikoissa haluat kalastaa? Mitä kalaa alueella on mahdollista kalastaa? Tässä oppaassa keskitymme lähinnä ul-kalastusvälineisiin. Ultra light (UL) on kevyeen kalastukseen suunniteltu väline. Emme käsittele oppaassa lainkaan perhokalastusta, joka sekin on ehdoton suosikki virtavesikalastukseen. Keskitymme kestosuosikkiin eli avokelaan. Välineet Yleiskatsaus välineisiin Koskikalastus tuo omia haasteita ja siksi myös välineet on syytä hankkia harkiten. Itse olen kokemuksen pohjalta huomannut, että ul-kela ja vapa ovat ehdottomia hankintoja virtavesiin. Tässä kuitenkin kannattaa huomioida lähikoskien tarjoamat mahdollisuudet. Liian suureen koskeenkaan ei enään kannata lähteä ul-välinein kalastamaan. Suomalainen peruskoski, jossa normiaikaan vedenpinta on alhaalla tarjoaa myös mahtavia elämyksiä. Siimavalinta saattaa olla täysin mieltymyskysymys. Aloittelevalle virtavesikalastajalle suosittelen ehdottomasti kuitusiimaa paksuudeltaan n. 0.08mm. Kuitusiiman etuna on joustamattomuus, joka helpottaa vieheiden irrottamista kosken erilaisista kasvustoista. Toivotut kalatärpit tulet tuntemaan myös kuitusiimalla entistä herkemmin. Itse käyttämäni kuitusiima on käyttäytynyt ensiluokkalaisesti koskella, eikä siiman rispaantumista ole havaittavissa lukuisista kivikosketuksista huolimatta. Tässä pitää kuitenkin huomioida, että kuitusiimoissakin saattaa olla suuriakin eroja.

2 Monofiilisiimakaan ei ole huonovalinta. Itse pidän kuitenin tätä vaihtoehtona vasta sitten, kun kokemusta koskilla on kertynyt ja välineet hallitaan liki täydellisesti. Pienellä koskella pärjää vallan mainiosti jo 0.20mm monofiilisiimalla tai jopa ohuemmallakin. Pohjatärpit ja kasvustoon tarttumiset kannattaa irroittaa maltillisesti. Niin monofiili kuin kuitusiimalla kalastaessa kannattaa siiman kuntoa tarkkailla suurempien pohjatärppien jälkeen. Koski tarjoaa kalastajalle aina yllätyksiä. Myös hauki viihtyy kosken läheisyydessä hieman hidasvirtaisemmissa kohdissa. Pienkalat ovat pääasiassa hauen ravintoa kosken niskoilla, sekä alajuoksuilla. Huomioi, että haukea tapaat aivan varmasti myös keskeltä koskea ns. koskipoukamasta. Yleisesti ottaen siima kannattaa suojata ohuella, taipuisalla perukkeella haukitärppien varalta. Täysin kosken kuohuista haukea harvoin tapaa. Ongelmaksi tässä muodostuu myös se, että pienten vaappujen uinti saattaa kärsiä perukkeen käytöstä. Vieheet ovat täysin oma luokkansa. Koskikalastukseen löytyy lukuisia vieheitä ja niiden tuntemus on ensiluokkaisen tärkeää. Kalastettava koski rajoittaa pois osan vieheistä aina veden määrästä ja kosken leveydestä riippuen. Lipat, kevyet lusikat ja pienet vaaput ovat oivia pelejä virtakalastukseen. Jos olet ennen välttänyt kivipaikkoja kalastaessa niin nyt ne ovat parhaimpia ystäviäsi. Mitä muuta tarvitset koskikalastukseen? Ehdottomasti pieni ja näppärä haavi, jota mieluiten saa kuljettaa selässä tai vierellä roikkuen joustavan kuminauhan avulla. Kumisaappaat tai suuremmilla vesillä kahluuhousut. Ehdottoman tärkeää on, että saappaiden pohjat pitävät kunnolla liukkailla koskikivillä. Vieherasia tai laukku, jonne voit valita parhaimmat koskivieheet ja muut tarvittavat tarvikkeet. Alempana käymme läpi tarkemmin mahdollisen viehelaukun sisältöä. Laadukkaat aurinkolasit ovat myös mainio kaveri kalassa. Lasien ansiosta huomaat kivet ja tärpit paremmin myös aurinkoisella säällä. Vielä lopuksi tarvitset yhden tärkeän asian, eli aikaa reilusti. Nyt syvennymme tarkemmin välineisiin. Kela ja vapa Kela ja vapa eivät saa olla liian järeää tekoa pienillä koskilla. Mieluisasti taipuisa vapa, kuin liian jäykkä. Suosittelen ehdottomasti teleskooppivavan käyttöä. Kela ja vapa täytyy istua hyvin yhteen tai muuten kalastuksesta tulee epämukavaa. Koko yhdistelmä määrittää myös sen minkälaista siimaa voidaan kalastuksessa käyttää. Myös vavan pituus on ratkaiseva tekijä ahtaissa olosuhteissa. Sanoisin, että aloittelevan kannattaa harkita ensimmäisen vavan pituutta väliltä: 168cm 180cm. Nämä pituudet antavat kalastajalle mahdollisuuden käyttää vapaa tehokkaasti ja nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Viehesuositus vavassa saa olla 5-15g tai 5-20g. Useimmilla kärkitaipuisilla teleskooppivavoilla voidaan heitellä mukavasti myös 3g vieheitä. Suosittelen käyttämään ul-kelaa, jonka puolalle mahtuu noin 110m 0.20mm monofiilisiimaa. Täytyy kuitenkin huomioida, että tälläiselle kelalle mahtuu kuitusiimaa normaalia vähemmän kuin monofiilisiimaa. Tästä vielä hieman suuremmallakin kelalla pärjää vielä pikkukoskilla mukavasti ja myös kuitusiimaa saadaan puolattua hieman enemmän puolalle. Kelalta vaaditaan myös näppäryyttä ja sen toimintaan kannattaa tutustua huolella. En suosittele ostamaan heti kovinkaan kalliita välineitä. Alkuun pääsee hienosti jos kelaan sijoittaa n. 30 ja halvan ja hyvän teleskooppivavan saa jo sijoituksella. Kela ja vapasettikään ei välttämättä ole huono valinta lainkaan. Varaudu siis siihen, että ajan myötä välineisiin tulee käytön jälkiä.

3 Kuvassa: Daiwa CrossFire 1000X ul-kela. Siimatilavuus: 0.20mm n. 110 metriä. Etujarrullinen. Kelan hinta: n. 35 Yllä esitelty Daiwan kela on omiaan koskikalastuksessa. Puolalle on laitettuna n m kuitusiimaa vahvuudeltaan 0.08mm. Kelassa takaliikkeetön kampi, joka ei ole aivan välttämätön ominaisuus koskikalastukseen. Kuvassa: Daiwa Mini Spin teleskooppivapa. Pituutta: 180cm, sekä viehesuositus: 5-20g. Kuvan vapa on käytössä ylempänä olevan Daiwa CrossFire 1000X kelan kanssa. Vavan hinta: 10 Mini Spin vapa on erinomainen vaihtoehto koskikalastukseen. Vavasta löytyy taipuisuutta, mutta on myös erinomainen heittovapa hieman raskaamillekkin vieheille. Perinteinen kelakiinnitys toimii, eikä löyhdy käytön aikana. Foam kahva antaa mukavan otteen kalastukseen, vaikka taivaalta ripottelisi vettä kalastajan iloksi.

4 Siimat Ehdottomasti suosittelen käyttämään alle 0.10mm kuitusiimoja koskikalastuksessa. Itse olen mieltynyt 0.08mm Abun Braid kuitusiimaan, joka on osoittautunut kestäväksi kivikkoisillakin alueilla. Kuitusiima antaa anteeksi monta käyttäjän tekemää virhettä, jos heitto sattuukin menemään hieman väärään paikkaan. Vieheiden irroitus kasvustosta on helppoa ja vaivatonta, kun siima ei juurikaan anna periksi. Monofiilisiima on koskella täysin käyttökelpoista siimaa aina 0.23mm ohuempaan. Monofiilin joustavuus ei ole niinkään eduksi vieheiden pohjairroituksissa. Myös kivien välit saattavat ajoittain jumittaa vieheen tukevasti paikoilleen. Siimojen kohdalla jokainen löytää sen oman parhaansa, kunhan kokeilee rohkeasti myös muita merkkejä. Alla: Abulon Braid 0.08mm kuitusiimaa Alla: Sufix 0.20mm monofiilisiimaa Yllä: Abulon Braid 0.10mm kuitusiimaa Vinkki: Älä paheksu tai vähättele monofiilisiimaa. Kalojen ollessa aralla päällä saattaa monofiilisiima ratkaista saaliin sinun eduksesi.

5 Vieheet Vieheillä on tärkeä merkitys virtavesikalastuksessa. Ihan kaikkia viehetyyppejä ei koskessa tai sen läheisyydessä kannata uittaa vaan on mietittävä hieman tarkemmin. Koskessa syvyys erot saattavat olla suuria, tuoden kalastukseen uusia haasteita. Minimissään vettä koskiosuudella saattaa olla alle 10cm. Tämäkin paikka on täysin kalastettavissa mataluudestaan huolimatta. Seuraavaksi tutustumme pääpiirteittäin muutamaan eri vieheeseen, jotka toimivat virtavesissä erinomaisesti. Lippa Lippauistin on jokapaikan viehe. Tällä uistintyypillä voidaan kalastaa laajasti eri kalalajeja mitä koskistakin löytyy. Lippaan ottaa kiinni mm. hauki, ahven, kirjolohi, lohi, taimen, säyne, sekä monet muut kalat. Saalis on siis melko varmasti taattua, jos kala on syönnillään. Kuva: Koskikalastuksessa käytettäviä lippauistimia. Lippa numero yksi on Kineticin valmistama koon 1 viehe. Vieheessä on ns. sisäänrakennettu roottori, joka houkuttelee kaloja veden virtauksen avulla, sekä estää siimaa kiertymästä liiakseen. Lippa numero kaksi on luotipainorakenteinen Kuusamon valmistama pitkäheittoinen viehe. Numero kolme on MEPPS Aglia lippa, joka on kooltaan 0 koon viehe. On erityisen tärkeää, että lippauistin on herkkätoiminen ja itse lippaosa toimii jo hitaammassakin kelauksessa. Tällä tavoin lipalla voidaan kalastaa tarpeen vaatiessa syvemmällä tai nopealla kelauksella aivan pintarajassa. Syvältä kalastaessa kannattaa apuna aina käyttää mm. vieheen omaa painoa, kuten lipassa numero kaksi.

6 Rannikkovaappu Rannikkovaaput saattavat olla hieman vieraampia vieheitä vapaa-ajan kalastajille. Nämä vieheet erottuvat normaalivaapuista sillä, että niiltä puuttuu kokonaan uintilevy. Näitä vieheitä en suosittele käyttämään suoraan kosken kuohuissa vaan sivusuvannoissa tai hieman hidas virtaisemmilla koskipaikoilla. Äärimmäisen tehokkaita vieheitä, joilla pystytään kalastamaan pohjan tuntumasta tai aivan pinnasta. Lyhyet rannikkovaaput ovat oivia pelejä mm. hauelle, ahvenelle, hieman suuremmalle taimenelle tai lähes jokaiselle petokalalle. Varma saalistaja kosken niskalla poikkivirtaan heitettynä. Kuva: Tehoviehe, Storm FlutterStick Madflash 07 rannikkovaappu Stormin rannikkovaappua voidaan käyttää monella eri tavalla. Vaappu on kalastava jo pelkällä suoralla kelauksella. Kalastusta voidaan tehostaa mm. vieheen pienillä pysähdyksillä tai vavan erilaisilla liikkeillä. Matalassa vedessä, jossa vettä on n. 10cm voidaan käyttää täysin suoraa kelausta, jolloin vaapun uinti on rauhallista ja sivulta toiselle poukkoilevaa. Erittäin tehokas viehe, joka vajoaa heitettäessä tasapainossa alas. Pienet vaaput Pienet vaaput pituudeltaan 3-5cm. Vaativat rauhallista uittoa, sekä maltillista kelausta voimakkaammassa virtauksessa. Vaappuja voidaan käyttää monella eri tapaa virtavesikalastuksessa, mutta yksi tehokkaimmista tavoista on kalastaa poikkivirtauksessa (kaikki vaaput eivät tähänkään sovellu). Herkillä vaapuilla ei vastavirtaan kalastus ole kovin otollista, koska useimmiten vaappu menettää uintinsa. Tämäkin saattaa kuitenkin toisinaan tuottaa tulosta, jolloin saaliskala etsii virtausta nousevaa pientä ruokakalaa. Vielä noin 7cm pitkä ja pinnalla uiva vaappu on virtakäytössä oivakin peli, kunhan vaapun uiton suorittaa maltillisesti.

7 Kuva: Rapala, Storm ja Jesse -vaappu Numero yksi on Rapalan valmistama ul-kalastukseen suunniteltu pikkuvaappu. Vaappua voidaan uittaa vielä hyvinkin virtaavassa vedessä, jopa joustavan perukkeen kanssa. Numero kaksi on Stormin 4cm vikkeläuintinen viehe. Tämä malli on kalastanut tehokkaasti myös ahventa, sekä haukea. Ehdottomasti suojattava perukkeella, jos saalistetaan haukikalaa. Säilyttää todella hyvin uintinsa vielä perukkeen kanssa. Vaappu numero kolme on Jesse. Jesse on hieman syväuintisempi, mutta virtavesissä sillä pystytään kalastamaan verrattaen hyvinkin. Maltillisella uitolla vaappu pitää vielä uintinsa virtapaikoissakin, mutta poikkivirtauskalastus ajoittain vaikuttaa jo uintiinkin. Näihin kaikkiin vaikuttaa tietenkin veden virtauksen nopeus, sekä kosken sisäiset vesipyörteet. Kevyet ja pienet lusikkauistimet Lusikkauistimet ovat moneen paikkaan toimivia vieheitä. Kevyillä lusikoilla pystytään kalastamaan myös pinnan tuntumasta, sekä vavan ylösnostamisella saadaan tehostettua vieheen tuloa pintakalvon rajassa. Reippaalla vieheen kelauksella saadaan siihen entisestään kaloja ärsyttävä ärsyke. Lusikkauistimia kannattaa myös kokeilla kosken kuohuissa tai vain antaa kosken pyörteen heilutella sitä paikoillaan. Tähän saattaa innostua myös koskessa lymyävä taimen.

8 Kuva: Lusikkauistimet, Kuusamon Räsänen ja Jakki Yllä olevassa kuvassa on pari hyvää viehettä. 1. Kuusamon helmiräsänen on ehdottomasti kokeilunarvoinen lusikka koski ja virtavesikalastukseen. Houkuttelee erityisesti ahventa ja jalokaloja. Myös hauki kiinnostuu tästä helmivieheestä. Numero kaksi on Jakki lusikka, jolla on hieman enemmän painoa, sekä lento-ominaisuudet myös suuremmat. Ehdottomasti myös suosikkina täytyy mainita Kuusamon pienet ja kevyet Professorit. Kevyen professorin saa tulemaan aivan pintakalvon tuntumassa vaivattomasti, mutta suuremmat virtaukset aiheuttavat välillä vieheen tuloa liiakseen pintaan. Kuva: Älä käytä koskella liian suuria tai painavia vieheitä. Yllä Professorin Onega, joka on jo liian raskas viehe pienille koskille. Alempana Stormin syvännevaappu, jonka uintisyvyys on aivan liian syvä koski tai virtavesikalastukseen.

9 Hyödyllisiä tarvikkeita Koskikalastajalle hyödyllisiä tarvikkeita on lukuisia. Pieni ja näppärä haavi on todella mukava kaveri ahtaissa paikoissa. Haavi saattaa pelastaa monet kalasaaliit. Valitse itsellesi sopiva haavi, koska juuri sinä käytät sitä. Testaa mahdollisuuksien mukaan useampaa haavia ja valitse mieluinen. Kumisaappaat ovat ehdottomat pienissä virtavesissä. Kiveltä kivelle liikkuminen helpottuu huomattavasti, jos saappaiden pohjat ovat tarpeeksi pitävän oloiset. Kesäaikaan ei tarvitse vuorellisia saappaita, mutta jo ilman viilentyessä on miellyttävää käyttää lämpimiä vaihtoehtoja. Suuremmille vesille kannattaa jo harkita kahluuhousujen ostamista, sekä avuksi perhokalastukseen. Kahluusauvan hankkiminenkin saattaa olla apuna koskikivikossa liikkumiseen, mutta ei välttämätön. Jatkuu osassa 2/2 Seinäjoen vapaa-ajan Koskikalastajat Pekka Niemistö

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014 Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Kysely toteutettiin syksyn 2014 aikana Kohderyhmänä olivat aktiiviset vapakalastuksen harrastajat Metsähallituksen

Lisätiedot

Koskikalastus Ruunaalla -opiskelukokonaisuus

Koskikalastus Ruunaalla -opiskelukokonaisuus Koskikalastus Ruunaalla -opiskelukokonaisuus Oppilas tutustuu koskikalastukseen, kaloihin ja niiden elinympäristöön erityisesti Ruunaalla, kalojen rakenteeseen, ravintoon sekä aisteihin. Kokonaisuudesta

Lisätiedot

NUORTEN JOUKKUEKYSYMYS 1. Yhdistä oikea ominaisuus oikeaan siimaan. (0,5p/oikea ominaisuus) A. Fluorocarbon Venyy enemmän

NUORTEN JOUKKUEKYSYMYS 1. Yhdistä oikea ominaisuus oikeaan siimaan. (0,5p/oikea ominaisuus) A. Fluorocarbon Venyy enemmän SM-tieto 2017, nuorten sarja NUORTEN JOUKKUEKYSYMYS 1. Yhdistä oikea ominaisuus oikeaan siimaan. (0,5p/oikea ominaisuus) A. Fluorocarbon Venyy enemmän A. Fluorocarbon Pienempi muisti B. Monofiili Näkyy

Lisätiedot

Onginta kilpailulajina

Onginta kilpailulajina Onginta kilpailulajina Suomessa järjestetään pääasiassa kahdentyyppisiä onkikilpailuja; kesäonki- ja kilpaonkikilpailuja. Kummallekin lajille on omat sääntönsä. Kesäonginnassa, toisin kuin kilpaonginnassa,

Lisätiedot

Kalasta tietoa -visa Tehtävät

Kalasta tietoa -visa Tehtävät Kalasta tietoa -visa Tehtävät 1. Mikä kala? Yhdistä viivalla kalan nimi ja kalan kuvan SÄRKI VINKKI Ahvenella on raitoja Hauella on laikkuja AHVEN HAUKI 2. Kalan evät Yhdistä viivalla evä kalan kuvaan

Lisätiedot

Alkusanat. Opas on sinulle ilmainen, eikä velvoita tai sido sinua mihinkään!

Alkusanat. Opas on sinulle ilmainen, eikä velvoita tai sido sinua mihinkään! 1 Kalastusopas 2015 2 Alkusanat Tämän oppaan tarkoitus on antaa uudelle harrastajalle mahdollisuus helpompaan aloitukseen harrastuksen parissa. Samalla opas toivottavasti antaa vinkkejä ja/tai ideoita

Lisätiedot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot Kevätohjelma 1. KERHOKERTA Tavoitteena on oppia solmu nimeltään kirurginsilmukka. Lisäksi opetellaan laittamaan onkivapa onkikuntoon valmistamalla jokaiselle kerholaiselle omat onkilaitteet. 1) Solmun

Lisätiedot

TAITAVA PERHOKALASTAJA

TAITAVA PERHOKALASTAJA Perhokalastus on arvostettu urheilukalastustuksen muoto. Se tarjoaa hienoja elämyksiä, luonnonläheisyyttä, virtakalojen sulavaa kauneutta, hyönteismaailman ja perhosidosten väriloistoa. Siinä koetaan heittosiiman

Lisätiedot

E R Ä 8 2 0 1 1 H E I T T O K A L A S T U S

E R Ä 8 2 0 1 1 H E I T T O K A L A S T U S Askel paremmaksi ka JARI TUISKUnEn 20 E R Ä 8 2 0 1 1 H E I T T O K A L A S T U S L Mikä on onnen osuus kalansaaliissa? Tietenkin ripaus tuuria tarvitaan, että oikeanlainen viehe kulkee juuri oikealta

Lisätiedot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot 1. KERHOKERTA Ensimmäisen kerhokerran tavoitteena on opetella kalastuksessa käytettävät perussolmut sekä tutustuttaa osallistujat solmujen käyttötarkoituksiin. Lisäksi osallistujille kerrotaan erilaisten

Lisätiedot

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa???

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? 24.3.2015 KOKEMÄKI Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä Heikki Holsti Selvityksen tavoitteet Kalastajille kohdistetun

Lisätiedot

Suuren ahvenen vieheet eivät edusta viehemaailman pienintä päätä, mutta kevyet välineet ovat silti paikallaan.

Suuren ahvenen vieheet eivät edusta viehemaailman pienintä päätä, mutta kevyet välineet ovat silti paikallaan. Risto Jussila Lipat, lusikat ja pikkuvaaput heittosiiman päässä kelpaavat ahvenille parhaiten kesällä ja pyyntipaikat näille matalauintisille vieheille löytyvät rannoilta ja karikoilta. Pienehkö lusikka

Lisätiedot

Uita pilkkiäsi. kalastavasti.

Uita pilkkiäsi. kalastavasti. RISTO JUSSILA Värinäpilkki, tapsipilkki, värikoukkupilkki, tasapaino, liitsi, morri. Pilkkityyppejä riittää, mutta millaisella vavalla, siimalla ja liikkeillä eri tyyppisiä pilkkejä uitetaan? Kävimme läpi

Lisätiedot

KIREITÄ SIIMOJA. Onginta, heittokalastus & pilkintä

KIREITÄ SIIMOJA. Onginta, heittokalastus & pilkintä KIREITÄ SIIMOJA Onginta, heittokalastus & pilkintä KALASTUS ON JÄNNITTÄVÄÄ JA HAUSKAA Kalastus on ympärivuotinen harrastus, josta saa uusia kavereita ja hienoja luontoelämyksiä. Kalastuksen niksit on helppo

Lisätiedot

Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA. Pro Kala ry www.prokala.fi

Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA. Pro Kala ry www.prokala.fi Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA Pro Kala ry www.prokala.fi 2 KILOHAILI SILAKKA 30-90 g Silakka ja Kilohaili 12-20 cm tärkein saaliskalamme, elää Itämeressä, sillin vähärasvaisempi

Lisätiedot

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM Model 4140 4160 LIIVI NAISILLE - STRETCH Perinteinen farkkuliivi. Kevyesti muotoon ommeltu. Kaulus ja nappikiinnitys. Sivutaskut, joissa puhelintasku ja ylimääräinen lisätasku.

Lisätiedot

JUhA JORmANAINEN & KIm VATANEN. L Olin lähes neljäkymmentä vuotta sitten ensimmäisellä Lapin vaelluksellani.

JUhA JORmANAINEN & KIm VATANEN. L Olin lähes neljäkymmentä vuotta sitten ensimmäisellä Lapin vaelluksellani. JUhA JORmANAINEN & KIm VATANEN Vaeltaminen tunturiylängöllä kiehtoo monia. Pohjoisen tuntureissa on jotain sanomattoman salaperäistä ja rauhoittavaa. Ja mikä parasta, kirkkaissa tunturivesissä ui taimenia

Lisätiedot

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa PUHTI-tilastomylly 7/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Kuva: Mikko Kela Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa Vapaa-ajankalastuksella on useita tärkeitä

Lisätiedot

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 234/2013 Markku Kuisma ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu

Lisätiedot

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia?

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? 8. Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Sisällysluettelo Eri kalalajit viihtyvät järven erilaisissa ympäristöissä. (54A) Suun muoto ja rakenne paljastavat

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Valitut kalat - esittely. Etukansi. Heikki Makkonen. Valitut kalat

Valitut kalat - esittely. Etukansi. Heikki Makkonen. Valitut kalat Valitut kalat - esittely Etukansi Heikki Makkonen Valitut kalat Takakansi Valitut kalat on poikkeuksellinen kalakirja. Se sisältää tosikertomuksia kalastuksesta, kalastajista ja kaloista. Mutta mitä tekemistä

Lisätiedot

Motonet opettaa kuinka kalastetaan! Sisällysluettelo

Motonet opettaa kuinka kalastetaan! Sisällysluettelo Motonet opettaa kuinka kalastetaan! Oletko kalastanut hyvin vähän tai et lainkaan? Tartu tähän esitteeseen ja katso kuinka helppoa kalastus loppujen lopuksi onkaan. Opetamme sinulle, miten heitetään virvelillä

Lisätiedot

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen

Lisätiedot

Jousella kalastus. SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi. versio 1.0. 2010 Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry

Jousella kalastus. SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi. versio 1.0. 2010 Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry Jousella kalastus SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi versio 1.0 Mitä kalastusasetus säätää? Jousikalastus rinnastetaan atraimella ja harppuunalla kalastamiseen. Kalastusasetus

Lisätiedot

Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI. 2013 Eräluvat

Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI. 2013 Eräluvat Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI 1 2 Kalastuksenhoitomaksu Kalastuksenhoitomaksu on valtion veroluontoinen maksu. Se pitää suorittaa, jos on 18-64 -vuotias ja harrastaa muuta kalastusta

Lisätiedot

Puulan kalastustiedustelu 2015

Puulan kalastustiedustelu 2015 26.2.2016 Puulan kalastustiedustelu 2015 Hyvä kalastaja! Puulan kalastusalue tekee Puulan viehekalastusta koskevan kalastustiedustelun. Kysely on lähetty kaikille niille Puulan vieheluvan ostaneille kalastajille,

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 Kommenttipuheenvuoro Janne Rautanen, SVK 16.12.2016 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa (LUKE 2014) Edelleen

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

JAKKI. 2016 vuosikuvasto

JAKKI. 2016 vuosikuvasto JAKKI 2016 vuosikuvasto PIKEMATE PIKEMATE HAUKI T-PAITA HAUKI T-PAITA Kalamiehen pakko-ostos! Itselle, kaverille, tuliaiseksi, lahjaksi. Erittäin laadukas t-paita ajattomalla haukikuosilla. Selkämyksen

Lisätiedot

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään

Lisätiedot

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville!

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Vesijärven kalat Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Kalat ovat myös tärkeä osa Vesijärven elämää. Ne kuuluvat järven ravintoketjuun ja kertovat omalla tavallaan Vesijärvestä

Lisätiedot

TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI

TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI Vesi-Visio Visio osk Opettajantie 7-9 B15 40900 SÄYNÄTSALO www.vesi-visio.netvisio.net +35840-7030098 TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI Mitä, miksi, miten, milloin? Tietoa ja ohjeistusta toiminnasta ja käytännön

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät

Lisätiedot

Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella

Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki Etelä-Savon ELY Mikkeli 16.11.2010 Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Yleistä Kyyvesi kuntoon hankkeen tarkoituksena

Lisätiedot

Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto

Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto Hiidenveden kalasto 100 vuotta sitten Hellevaaran ja Jääskeläisen aineistot 1913-1928 Kuhakanta runsas, tehokkaan

Lisätiedot

Pääkirjoitus. Motonetista varmat välineet elämyksien kalastamiseen

Pääkirjoitus. Motonetista varmat välineet elämyksien kalastamiseen Pääkirjoitus Motonetista varmat välineet elämyksien kalastamiseen Kalastuksella on suomalaisille monta erilaista merkitystä. Aiemmin tärkein tavoite oli saaliin saaminen ruokapöytään. Nykyään itse saalis

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 26-28 Markku Nieminen 29 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Menetelmät 2 1.2 Tulosten tulkintaa vaikeuttavat tekijät 2 1.3 Kalastus 2-5 2. Yksikkösaaliit 6 2.1 Siika

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriölle

Maa- ja metsätalousministeriölle Maa- ja metsätalousministeriölle Maa- ja metsätalousministeriö antoi Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön tulostavoitteeksi vuodelle 2009 laatia selvityksen kalastuslain kokonaisuudistusta varten

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Kalastaminen. Ruotsissa. Esitteen on rahoittanut Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto

Kalastaminen. Ruotsissa. Esitteen on rahoittanut Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto Kalastaminen Ruotsissa Esitteen on rahoittanut Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto (Naturvårdsverket) Kalastaminen Ruotsissa Kalastaminen on hauska ja jännittävä harrastus, josta voi nauttia ympäri vuoden.

Lisätiedot

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Raportti Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 2 3 Tulokset 3 3.1 Koskin koulu 3 3.1.1

Lisätiedot

Uusia värejä, koukkuja

Uusia värejä, koukkuja JaRI TUIskUnEn Kokonaan uusia viehemalleja on epäilemättä vaikea keksiä. Helpommalla pääsee, kun remontoi vanhoja. Vaihdetaan nokkalappu, uusitaan värejä, kokeillaan erilaisia koukkuja, painotuksia, pinnoitteita

Lisätiedot

Kun muikun pää tulee vetävän käteen muikkukadon syyt ja torjunta. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto 29.1.2015 Mikkeli

Kun muikun pää tulee vetävän käteen muikkukadon syyt ja torjunta. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto 29.1.2015 Mikkeli Kun muikun pää tulee vetävän käteen muikkukadon syyt ja torjunta Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto 29.1.2015 Mikkeli Kertaus: Mitä tiedämme muikun kannanvaihtelusta Hotat Kutukanta (B) Suuri vuosiluokkavaihtelu

Lisätiedot

Sotkuongelmia? Paksunna siimaasi!

Sotkuongelmia? Paksunna siimaasi! Sotkuongelmia? ARTO KOJO Paksunna siimaasi! Perusohje kalastuksessa on, että kelan, vavan, siiman ja vieheen, tulee olla järkevässä tasapainossa keskenään. Epätasapainoisilla välineillä tulee heittosotkuja,

Lisätiedot

Kalastusalueen vedet

Kalastusalueen vedet Kalakannat, kalastus ja kalastuksen säätely Paatsjoen vesistössä 17231 Km 2, josta vettä 2148 Km 2 eli 12,5% Kalastusalueen vedet Kalastusalueen vesipinta-ala on 2148 km 2, josta valtio omistaa 92 %, vesiähallinnoi

Lisätiedot

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 223/2011 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

AUEN JÄTTILÄIS- PERHOILLA HEITTOKALASTUS

AUEN JÄTTILÄIS- PERHOILLA HEITTOKALASTUS AUEN HEITTOKALASTUS Tekeekö mielesi kokeilla jotain uutta? Kokeile siinä tapauksessa jerkkisetin vaihtamista haspelivälineisiin ja jättizonkeriin. Ruotsalaisen pioneerin ja jerkkikalastuksen edelläkävijän,

Lisätiedot

Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014

Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014 Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014 Jomiset Oy Miska Etholén Johdanto Tyystiö on noin 14 hehtaaria suuri järvi joka sijaitsee Salon kaupungissa, Lounais Suomessa. Salmijärvi-Tyystiö-Kaituri-seura teetti

Lisätiedot

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Beat 1 Rostad, Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken

Lisätiedot

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 Verkkoloimi Koiran verkkoloimi on kevyt ja mukava, sillä se muotoutuu hyvin koiran kehon mukaisesti. Verkkoloimi pitää koiran lämpimänä, mutta sille ei tule liian kuuma. Verkkokangas on hyvin hengittävä.

Lisätiedot

Ala-Jokanga Miksi lohi ottaa? Suurharjusta sopuliperholla. Suits all styles... 4/2009 9,90E POHJOLAN PERHOKALASTAJA 4/2009

Ala-Jokanga Miksi lohi ottaa? Suurharjusta sopuliperholla. Suits all styles... 4/2009 9,90E POHJOLAN PERHOKALASTAJA 4/2009 POHJOLAN PERHOKALASTAJA 4/2009 4/2009 9,90E Suits all styles... PPK.4.2009.indd 1 Mill River Oy 633404-0904 PAL.VKO 2009-43 www.guidelineflyfish.com I E-mail info@guidelineflyfish.com I Phone +46 31 92

Lisätiedot

Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä

Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä RKTL/Juhani A. Salmi 27.3.2012 Selkämeren merimetsot Selkämerellä tavataan kahta merimetson alalajia. Pesivät linnut kuuluvat alalajiin sinensis ja läpimuuttavat

Lisätiedot

Mitä Itämeren hylkeet syövät?

Mitä Itämeren hylkeet syövät? Mitä Itämeren hylkeet syövät? Ja kuinka paljon? Tiedotusristeily kalastajille 5 helmikuu 2014 Karl Lundström, Sveriges lantbruksuniversitet (SLU) Mitkä ovat Itämeren hylkeet? Itämeren hylkeet Kirjohylje

Lisätiedot

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Raportti Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 3 3 Tulokset

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 1. KERHOKERTA Ensimmäisen kerhokerran tavoitteena on opettaa oppilaille pilkinnässä käytettävät perussolmut samalla kun tutustutaan toisiin kerholaisiin. Lisäksi

Lisätiedot

Etelä-Kallaveden kalastustiedustelu toukokuu 2006 huhtikuu 2007

Etelä-Kallaveden kalastustiedustelu toukokuu 2006 huhtikuu 2007 Etelä-Kallaveden kalastusalue Etelä-Kallaveden kalastustiedustelu toukokuu 26 huhtikuu 27 Vapaa-ajan kalastajien saalis pyydyksittäin ja lajeittain omistajan luvalla 1.5.26-3.4.27 Etelä- Kallavedellä,

Lisätiedot

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Inarin kalantutkimus ja vesiviljely Ahti Mutenia Lokan ja Porttipahdan ominaisuuksia Rakennettu

Lisätiedot

Veto v Tässä artikkelissa pyrin valottamaan

Veto v Tässä artikkelissa pyrin valottamaan JORMA KOIVUNIEMI Veto v Tässä artikkelissa pyrin valottamaan tietä vetovapaviidakkoon omien ja uistelukavereideni kokemusten perusteella. En anna suosituksia merkeistä, vaikka eräitä tuotenimiä tekstissä

Lisätiedot

Harjus hoitokalana. Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto

Harjus hoitokalana. Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Harjus hoitokalana Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Unelmakala sieltä jostakin Kuva: Ari Savikko Harjuksen hyviä puolia Paikallinen kala - ei

Lisätiedot

Särkikalaseminaari 4.5.2012. Klaus Berglund

Särkikalaseminaari 4.5.2012. Klaus Berglund Särkikalaseminaari 4.5.2012 Klaus Berglund Kuvat: Klaus Berglund 3.5.2012 It is not the strongest of the species that survives, nor the most intelligent that survives. It is the one that is the most adaptable

Lisätiedot

Norpalle turvallisten pyydysten kehi3ämishanke

Norpalle turvallisten pyydysten kehi3ämishanke Norpalle turvallisten pyydysten kehi3ämishanke Amma7kalastajalähtöinen hanke, jonka päätavoi3eena mahdollistaa amma7kalastuksen jatkuminen saimaannorpan esiintymisalueilla 3- vuo=nen hanke Aluksi keskitytään

Lisätiedot

Tuontivieheiden. hätkähdyttävät uutuudet

Tuontivieheiden. hätkähdyttävät uutuudet Tuontivieheiden JaRI TUIskUnEn hätkähdyttävät uutuudet tyisesti rannikkokalastuksessa vastatuuleen paiskottaessa. Toki sillä saattaa lohenkin joesta tavoittaa. Lippaosastoon ovat innovaattorit ideoineet

Lisätiedot

Joensuun kalastuskunta

Joensuun kalastuskunta Lupien myyntipaikat Pyydys- ja vieheluvat Koskikalastusluvat kalastuskunta Carelicum/ palvelut Koskikatu 5, p. (013) 267 5221 Neste Noljakka Kosti Aaltosentie 1, p.(013) 801 212 Jokierä Oy Joensuu/ Hasaniemi

Lisätiedot

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Saarijärven reitin sähkökoekalastukset 2012 Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Konneveden kalatutkimus ry 2012 Tutkimusalue ja menetelmät Sähkökoekalastukset tehtiin Saarijärven kalastusalueen

Lisätiedot

Beat 1 Rostad ja Sanden

Beat 1 Rostad ja Sanden Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on

Lisätiedot

Kaunis pieni saalistaimen

Kaunis pieni saalistaimen Kaunis pieni saalistaimen Kaunis pieni saalistaimen Mutta riittääkö tuo saalis houkuttelemaan alueelle matkailijoita? Millaisin toimin Kainuun kalavesiä saataisiin houkuttelevammiksi? Pienestä joesta tuli

Lisätiedot

NÄITÄ TARVITSET ONKIMISEEN

NÄITÄ TARVITSET ONKIMISEEN 1 Eri kalastusmuodot edustavat yleisimpiä harrastuksia maassamme. Tuhansien järvien Suomesta löytyy runsaasti erilaisia kalavesiä, joilla kalastaa. Paneudumme tässä oppaassa onginnan, heittokalastuksen,

Lisätiedot

VASTAUS: Meritaimen, järvilohi, Saimaan nieriä ja meriharjus LÄHDE: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010

VASTAUS: Meritaimen, järvilohi, Saimaan nieriä ja meriharjus LÄHDE: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010 YLEISEN SARJAN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 2012 JOUKKUEKYSYMYS 1. Suomen Ympäristökeskuksen julkaisussa Punainen Kirja 2010 on luokiteltu eliölajien uhanalisuusarvioinnit. Mitkä neljä kalakantaa on kirjassa

Lisätiedot

IIJOEN JA SIURUANJOEN TURVETUOTANTOALUEIDEN KALATALOUS- TARKKAILUN RAPORTTI VUODELTA 2014

IIJOEN JA SIURUANJOEN TURVETUOTANTOALUEIDEN KALATALOUS- TARKKAILUN RAPORTTI VUODELTA 2014 VAPO OY, TURVERUUKKI OY, KUIVA-TURVE OY, LATVASUON TURVE KY, PUDASJÄRVEN TURVETYÖ OY, RASEPI OY, TURVETUOTE PEAT-BOG OY IIJOEN JA SIURUANJOEN TURVETUOTANTOALUEIDEN KALATALOUS- TARKKAILUN RAPORTTI VUODELTA

Lisätiedot

A U K I O P A S E R Ä

A U K I O P A S E R Ä RIStO JUSSIlA Jättikokoiset jigit ovat hämmästyttäneet heittokalastajia pitkään, eikä vähiten järvivesillä. Millaisilla välineillä näitä karmivan kokoisia lötköjä olisi paras nakella, missä ja saako niillä

Lisätiedot

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014 - tiivistelmä jäsenten vastauksista Kyselyn toteutus & otanta Kysely toteutettiin Google Drive-työkalulla Kyselyaika jäsenille

Lisätiedot

TULISIJAT. Nautinnollisiin hetkiin

TULISIJAT. Nautinnollisiin hetkiin TULISIJAT Nautinnollisiin hetkiin NOVELTY TAKKA KOTA Novelty takan moderni ja hillitty design sopii moneen tilaan. Novelty takka luovuttaa lämmön nopeasti. Takan päällä olevassa vuolukivilaatassa on reikiä

Lisätiedot

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä ISTUTETAANKO TURHAAN? Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä Jorma Piironen RKTL Joensuu Lohikalaistutuksilla tavoitellaan kalastettavaa kalakantaa.

Lisätiedot

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. 1 Kalastonhoitomaksu 2016 Vuoden 2016 alusta alkaen 18 64-vuotiaat kalastajat maksavat

Lisätiedot

AEROFLEX UUTUUS UNTEN MAILTA

AEROFLEX UUTUUS UNTEN MAILTA AEROFLEX UUTUUS UNTEN MAILTA Säätämällä paremmat unet AeroFlex Familonin tuotekehitys pisti parastaan. Halusimme kehittää uuden tuoteperheen, jonka patjat ja tyyny ovat säädettävissä nukkujan painon ja

Lisätiedot

Hyrräävä höyhensarja

Hyrräävä höyhensarja L Soittokierros maahantuojille kertoi, ettei yhdenkään valikoimasta löydy Ultra Light -nimellä kulkevaa heittohyrrävapaa tai -kelaa. Pyysimme maahantuojia kuitenkin lähettämään vertailuumme keveimmän hyrrävapansa

Lisätiedot

VAPO OY, KANTELEEN VOIMA OY, KOKKOLA POWER OY Kalajoen vesistöalueen turvetuotannon kalataloudellinen tarkkailu

VAPO OY, KANTELEEN VOIMA OY, KOKKOLA POWER OY Kalajoen vesistöalueen turvetuotannon kalataloudellinen tarkkailu KALAJOEN TURVETARKKAILUT 2014 16X165600 24.3.2015 VAPO OY, KANTELEEN VOIMA OY, KOKKOLA POWER OY Kalajoen vesistöalueen turvetuotannon kalataloudellinen tarkkailu Kalajoen turvetarkkailujen kalataloustarkkailut

Lisätiedot

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. 1 Kalastonhoitomaksu 2016 Vuoden 2016 alusta alkaen 18 64-vuotiaat kalastajat maksavat

Lisätiedot

Saimaannorppa ja sen elinalue

Saimaannorppa ja sen elinalue SAIMAALLA Saimaannorppa ja sen elinalue Saimaalla elää yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä. Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) on norpan kotoperäinen alalaji. Saimaannorppakanta on kasvanut 190

Lisätiedot

FORTUM POWER AND HEAT OY

FORTUM POWER AND HEAT OY KALATALOUSTARKKAILU 16X147918 2.4.215 FORTUM POWER AND HEAT OY Sotkamon ja Hyrynsalmen reittien kalataloustarkkailu v. 212-214 Kalastuskirjanpito, kalastustiedustelu ja kalakantanäytteet Sotkamon ja Hyrynsalmen

Lisätiedot

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti 1 Esityksen sisältö Haastatellut järvet, esittely Järvien kalastusinfra ja menetelmät Nykyiset saaliit

Lisätiedot

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja

Lisätiedot

Vastarannan kiiski Miten minusta tuli kalastaja ja miten yritykseni on kehittynyt. Amorella Jarno Aaltonen

Vastarannan kiiski Miten minusta tuli kalastaja ja miten yritykseni on kehittynyt. Amorella Jarno Aaltonen Vastarannan kiiski Miten minusta tuli kalastaja ja miten yritykseni on kehittynyt Amorella 6.2.2019 Jarno Aaltonen Vuodet 2007-2010 Kalastusta Pyhärannassa. Yksi vene, verkkoja noin 1km. Saaliit vähäisiä.

Lisätiedot

16WWE0037 16.6.2011. Fortum Power and Heat Oy

16WWE0037 16.6.2011. Fortum Power and Heat Oy 16.6.211 Fortum Power and Heat Oy Sotkamon ja Hyrynsalmen reittien kalataloustarkkailu Yhteenvetoraportti vuosilta 27-21 Sotkamon ja Hyrynsalmen reittien kalataloustarkkailu Yhteenvetoraportti vuosilta

Lisätiedot

Joensuun kalastuskunta. www.joensuunkalastuskunta.fi

Joensuun kalastuskunta. www.joensuunkalastuskunta.fi Joensuun kalastuskunta www.joensuunkalastuskunta.fi KALASTUSTA KESKELLÄ KAUPUNKIA Vapaa-ajankalastusharrastuksen mahdollisuudet ovat pohjois-karjalassa hyvät. Rauhallisia ja syrjäisiä kalapaikkoja löytyy

Lisätiedot

Kalat ja kalastus. Tikkanen. Verkkokalastusta jään alta. Kuva: Juha Ollila.

Kalat ja kalastus. Tikkanen. Verkkokalastusta jään alta. Kuva: Juha Ollila. Kalat ja kalastus KALVOSARJA 3 Troolialus. Troolikalastus tapahtuu ulkomerellä. Troolin rakennetta, kulkusyvyyttä, vetonopeutta ja silmäkokoa säätelemällä voidaan kalastaa eri kalalajeja. Kuva: Hannu Tikkanen.

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

1. Etsi näyttelystä viisi kesäkalastustapaa ja tutustu niihin. Nimeä ne. VINKKI: näyttelyn tietokoneohjelma ja vitriinit

1. Etsi näyttelystä viisi kesäkalastustapaa ja tutustu niihin. Nimeä ne. VINKKI: näyttelyn tietokoneohjelma ja vitriinit OPPILAAN MATERIAALIN VIITTEELLISET RATKAISUT Näyttelyn sijainti Arktikumissa: Pyydä ja pidä -näyttely Arktikum alakerta (portaat alas) 1. Etsi näyttelystä viisi kesäkalastustapaa ja tutustu niihin. Nimeä

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Iveco Daily Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori, ja sinun tulee miettiä

Lisätiedot

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Antti Lappalainen Merimetsotyöryhmä 04.01.2016 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetson ravinnonkäyttö Merimetson vaikutukset kalakantoihin Saaristomeren

Lisätiedot

IMATRA - FINLAND. Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI. Kalastajan opas KALASTAJAN OPAS

IMATRA - FINLAND. Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI. Kalastajan opas KALASTAJAN OPAS IMATRA - FINLAND Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI Kalastajan opas VUOKSI KALASTAJAN OPAS Kalapaikkana Vuoksi Vuoksen kalastusmatkailulla on pitkät perinteet. Ensimmäiset tarinat

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä.

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Kalastuslupa Kalastuslupa muodostuu kahdesta erikseen maksettavasta osasta: valtion kalastonhoitomaksusta

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: 1-2 m 0,6 tai 0,8 mm metallilankaa (valitse paksuus helmien reikäkoon mukaan) erilaisia ja kokoisia helmiä, riipuksia, korunosia, renkaita kalotteja, mikäli käytät

Lisätiedot

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen Päätin tehdä tällaisen ohjeen, koska jotkut ovat sitä kyselleet suomeksi. Tämä on vapaa käännös eräästä ohjeesta, joka on suunnattu Evoille (joka on koettu toimivaksi

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Mahtispalautteen antaminen

Mahtispalautteen antaminen Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.

Lisätiedot