AEROFLEX UUTUUS UNTEN MAILTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AEROFLEX UUTUUS UNTEN MAILTA"

Transkriptio

1 AEROFLEX UUTUUS UNTEN MAILTA

2 Säätämällä paremmat unet AeroFlex Familonin tuotekehitys pisti parastaan. Halusimme kehittää uuden tuoteperheen, jonka patjat ja tyyny ovat säädettävissä nukkujan painon ja mieltymyksen mukaan. AeroFlex -tukikolmiot takaavat sopivan kovuuden jokaiselle nukkujalle. Tukikolmioita lisäämällä, siirtämällä tai poistamalla saat itsellesi miellyttävimmän tuntuman. Päästä varpaisiin, joustavaa tai napakkaa, sinä päätät. PATJAN SÄÄDÖT Näin säädät AeroFlex -patjaa Avaa patjan päällinen ja rullaa patjan kansiosa auki. Muokkaa patjan kovuutta ohjeiden tai oman tuntumasi mukaisesti lisäämällä, siirtämällä tai poistamalla tukikolmioita. KEVYT NUKKUJA (alle 75 kg) / ILMAN TUKIKOLMIOITA Jalkopää (6 kolmiota) Lantionkohta (6 avointa kolmiota) Olkapää (6 avointa kolmiota) Jos olet alle 75 kg painoinen nukkuja, poista lantion ja jalkopään tukikolmiot siten, että patjan kaikki 18 uraa jäävät tyhjäksi. Yksi patja, kolme painoluokkaa Patja on säädetty tehtaalla keskipainoiselle nukkujalle. Patjassa on valmiiksi asennettuna kaksitoista tukikolmiota keskipainoiselle nukkujalle. Kevyempi nukkuja voi poistaa tukikolmioita ja painavampi nukkuja tai jämäkästä tuesta pitävä nukkuja voi lisätä niitä. KESKIPAINOINEN NUKKUJA (75 95 kg) / TUKIKOLMIOTA Jalkopää (6 kolmiota) Lantionkohta (6 kolmiota) Olkapää (6 avointa kolmiota) Jos olet kg painoinen nukkuja, patja on nukkumavalmis tehtaan säädöillä. PAINAVA NUKKUJA ( kg) / TUKIKOLMIOTA Jalkopää (6 kolmiota) Lantionkohta (6 kolmiota) Olkapää (6 kolmiota) Jos olet kg painoinen nukkuja, täytä patjan kaikki 18 uraa tukikolmioilla. Painavalle nukkujalle on suunniteltu lantionkohdalle sijoitettavat harmaat tukikolmiot.

3 Pidä pääsi tyytyväisenä säädettävä ergonominen AeroFlex -tyyny Tyyny on suunniteltu siten, että selällään nukkuessa pääsi on tyynyn keskellä ja kylkiasennossa tyynyn reunalla. Tyynyn korkeus on medium, ja se sopii hyvin keskikokoiselle nukkujalle. Reunaosan sisällä on aaltopalat, jotka kääntämällä tai poistamalla voit säätää tyynyn korkeutta. Tyyny on suunniteltu yhteensopivaksi AeroFlex -patjan ja -sijauspatjan kanssa. TYYNYN SÄÄDÖT ANNA UUDELLE TYYNYLLE AIKAA Kun olet vaihtanut AeroFlex -tyynyyn ja tehnyt siihen omat henkilökohtaiset säätösi, niin muista, että pääsi ja vartalosi saattavat vaatia muutaman yön tottuakseen uuteen tyynyyn. SÄÄDÖT KAPEAHARTEISELLE NUKKUJALLE Jos olet kapeaharteinen tai nukut ajoittain vatsallasi, poista sivuista irrotettavat aaltopalat. SÄÄDÖT KESKIKOKOISELLE NUKKUJALLE Jos olet keskikokoinen nukkuja, tyyny on nukkumavalmis tehtaan säädöillä. SÄÄDÖT LEVEÄHARTEISELLE NUKKUJALLE Jos olet leveäharteinen nukkuja, käännä aaltopalat tyynyn sisällä aaltoprofilointi alaspäin.

4 sijaa paremmat unet AeroFlex -SijauspatjaT Sijauspatjalla säädetään pintatuntumaa ja nukkumismukavuutta. Valitse sinulle sopivin sijauspatja kolmesta eri vaihtoehdosta: TUTKITUSTI HYVÄÄ UNTA AeroFlex -TESTIN TULOKSET AeroFlex -tuotesarjan nukkumismukavuus ja toimivuus testattiin 20 erilaisella nukkujalla. Testaajat nukkuivat tuotteilla 3 5 kk:n ajan. Aseta sijauspatjan profiloitu eli muotoiltu puoli kehoasi vasten, jos haluat pehmeyttä. Jos sen sijaan kaipaat napakkuutta, nuku patjan sileää puolta vasten. AeroFlex SoftTouch -SIJAUSPATJA Sopii parhaiten alle 75 kg nukkujalle. Sijauspatjan sisus on pehmeää RELAX-vaahtomateriaalia. AeroFlex RelaxTouch -SIJAUSPATJA Sopii kg nukkujalle sekä nukkujalle, joka haluaa jämäkkää pintatuntua. Sijauspatjan sisus on napakkaa RELAX-vaahtomateriaalia. AeroFlex MemoTouch -SIJAUSPATJA Sopii niin kevyelle kuin painavammallekin nukkujalle. Sijauspatja muotoutuu täydellisesti vartalon muodon mukaisesti, jolloin pintapaineen väheneminen antaa painottomuuden tunnetta. Yli 70 % testaajista suosittelisi ehdottomasti AeroFlex tuotesarjaa. Parasta patjassa oli säädettävyys, napakkuus, nukkumismukavuus sekä korkea laatu. Testaajat pitivät AeroFlexia helppokäyttöisenä. Testin alkaessa 12 testaajalla oli selkäsärkyjä. Kahden viikon käyttöjakson jälkeen kymmenellä säryt olivat helpottuneet tai poistuneet kokonaan. Liki 80 % testaajista piti AeroFlex -tyynyä hyvänä tai erinomaisena. NUKU YÖSI LEVOLLISESTI AeroFlex -tuotesarjalle on myönnetty Allergia- ja Astmaliiton Allergiatunnus, joka takaa sopivuuden myös kaikkein herkimmille. Kotimaisuudesta kertoo Avainlippu. Sijauspatjan profiloitu puoli Sijauspatjan sileä puoli

5 Familon.fi

Unetar. Unetar on uusi kotimainen patjamallisto. Unetar. tarunhohtoisiin uniin. Jälleenmyynti: valtuutetut Unetar-kauppiaat kautta maan.

Unetar. Unetar on uusi kotimainen patjamallisto. Unetar. tarunhohtoisiin uniin. Jälleenmyynti: valtuutetut Unetar-kauppiaat kautta maan. on uusi kotimainen patjamallisto tarunhohtoisiin uniin Jälleenmyynti: valtuutetut -kauppiaat kautta maan. Unituli Oy on Suomen suurin patjatehdas, joka kuuluu kansainväliseen Hilding Anders -konserniin.

Lisätiedot

HARMONIA. Hyvän elämän patjat ja vuoteet

HARMONIA. Hyvän elämän patjat ja vuoteet Hyvän elämän patjat ja vuoteet Kotimaisten Harmonia-patjojen suunnittelun lähtökohtana on lempeä unifilosofia: jokaisella suomalaisella on oikeus hyvään uneen. Harmonia-sarja muodostuu Basic-, Comfort-,

Lisätiedot

Jenkkisängyt. Jousistoilla on 10 vuoden takuu. SATURNUS

Jenkkisängyt. Jousistoilla on 10 vuoden takuu. SATURNUS tension. Hyvää yötä Kotimainen Tension-mallisto on upea, sisustuksellinen, laadukas ja ylellinen vaihtoehto hyvistä unista pitäville. Tension-malliston valmistaa Unico Finland Oy, joka on suomalainen vuoteita

Lisätiedot

Hyvän unen PATJAOPAS

Hyvän unen PATJAOPAS Hyvän unen PATJAOPAS sisus tikattu puuvillakangas a) 3 cm b) 5 cm profiloitu ruudullinen TAI yksivärinen tumma (antrasiitti) tikattu puuvillakangas kovempi puoli 2x bonnellrunkopatja Bonnellpatja Sijauspatja

Lisätiedot

KAUNEIMPIA SUOMALAISIA UNIA BY

KAUNEIMPIA SUOMALAISIA UNIA BY KAUNEIMPIA SUOMALAISIA UNIA BY ANNA AIKAA ITSELLESI. Toinen meistä viettää yönsä lämpimällä kalliorannalla, toinen aarnimetsän pehmoisella sammalmättäällä. Auringon tieltä kiirehtiviä poutapilviä, lämmintä

Lisätiedot

nuku By Iskun Tempur-parivuoteiden hinnasta pois vähintään 1000,- Esim. Tempur Relaxation Basic 7 -sänky 160x200 cm alk.

nuku By Iskun Tempur-parivuoteiden hinnasta pois vähintään 1000,- Esim. Tempur Relaxation Basic 7 -sänky 160x200 cm alk. nuku By Suomen tyytyväisimmät nukkujat* Iskun Tempur-parivuoteiden hinnasta pois vähintään 1000,- Esim. Tempur Relaxation Basic 7 -sänky 160x200 cm alk. 1999,- (3306,-) Etuja ja inspiraatiota! /IskuSuomi

Lisätiedot

Hyviin öihin, parempiin päiviin

Hyviin öihin, parempiin päiviin Hyviin öihin, parempiin päiviin sisällys Hyviin öihin, parempiin päiviin... 5 Suomessa tehty, pohjoismaisia perinteitä kunnioittaen... 7... 8... 12... 16 Sijauspatjat... 20 Päädyt ja lisävarusteet... 21

Lisätiedot

Domino DOMINO. Vuodevalikoima

Domino DOMINO. Vuodevalikoima Domino DOMINO Vuodevalikoima Domino DOMINO Patjan valinta 4 Valmistajan esittely 5 JOUSTINPATJAT 6 JOUSTINSÄNGYT 8 JENKKISÄNGYT 10 MOOTTORISÄNGYT 12 Petauspatjat 13 Petauspatjan suojukset 14 Jalkasarjat

Lisätiedot

Kuinka valitset patjan

Kuinka valitset patjan 100 Kuinka valitset patjan 01 Millaiseen käyttöön? Jatkuvaan käyttöön kannattaa valita korkeatasoisia tuotteita, tilapäisessä tai kevyessä käytössä kestää vaatimattomampikin laatu. Mitä suurempi tilavuuspaino,

Lisätiedot

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet: Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,

Lisätiedot

bonnel pocket pocket Kotimainen jenkki

bonnel pocket pocket Kotimainen jenkki Patjat ja vuoteet Kotimainen bonnel Reilu vuode kevyemmille ja keskipainoisille uneksijoille. Peruspaketti jämäkällä Bonnel-jousituksella järkevään hintaan. Koot: 80x200 cm, 120x200 cm pocket Mukavasti

Lisätiedot

QUATTRO ACUTE Dynaaminen nollapaine patja painehaavojen hoitoon ja ehkäisyyn erittäin korkeariskisille käyttäjille

QUATTRO ACUTE Dynaaminen nollapaine patja painehaavojen hoitoon ja ehkäisyyn erittäin korkeariskisille käyttäjille QUATTRO ACUTE Dynaaminen nollapaine patja painehaavojen hoitoon ja ehkäisyyn erittäin korkeariskisille käyttäjille Käyttö- ja vuosihuolto-ohje TERAPIA-PAINIKE Aktiivinen Joka neljäs kenno tyhjä, muut täynnä

Lisätiedot

Etac Prio. Ainutlaatuisia innovaatiota pyörätuolin käyttäjälle

Etac Prio. Ainutlaatuisia innovaatiota pyörätuolin käyttäjälle Etac Prio Ainutlaatuisia innovaatiota pyörätuolin käyttäjälle Etac Prio mukavuus on tärkeintä Mukavuus on dynaamisuutta sellaista kuin Prio. Muuttamalla istuimen ja selkänojan kallistuskulmia ja säätämällä

Lisätiedot

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 Verkkoloimi Koiran verkkoloimi on kevyt ja mukava, sillä se muotoutuu hyvin koiran kehon mukaisesti. Verkkoloimi pitää koiran lämpimänä, mutta sille ei tule liian kuuma. Verkkokangas on hyvin hengittävä.

Lisätiedot

Pride in being different KRABAT AS telefon: Pilot fax: www.krabat.com

Pride in being different KRABAT AS telefon: Pilot fax: www.krabat.com Pilot Krabat Pilot C KONTTAUS Krabat Pilot Palkinnot Krabat Pilot on innovatiivinen ja erilaista tyyppiä edustava konttaustuki. Perinteiset konttaustuet eivät tarjoa riittävästi dynaamista tukea lantion

Lisätiedot

Designed for Sleep Comfort. Pieni Unikirja TAIDOSTA HERÄTÄ LEVÄNNEENÄ

Designed for Sleep Comfort. Pieni Unikirja TAIDOSTA HERÄTÄ LEVÄNNEENÄ Designed for Sleep Comfort Pieni Unikirja TAIDOSTA HERÄTÄ LEVÄNNEENÄ 2 Hyvä uni on melkein kaikki kaikessa Uni on ratkaiseva tekijä voidaksemme elää täydellä teholla ja nauttiaksemme elämästä. Tämän takia

Lisätiedot

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS Vaihe 1: Avaa tuolisi lukitus. 01 KEINUN LUKITUS Vaihe 2: Säädä tuoli kehosi mukaan. 02 KEINUN VASTUS 03 ISTUINSYVYYS 04 ISTUINKORKEUS Vaihe 3: Säädä tuoli työsi mukaan. 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 06 SELKÄNOJAN

Lisätiedot

906 Ohjeita käyttäjälle

906 Ohjeita käyttäjälle 1 Paino: n. 3 kg Tilavuus: n. 85 l Materiaali: PUR-polyesteri Runko: DUR -alumiinia Väri: oliivinvihreä Savotta 906 sopii leveytensä ja rakenteensa puolesta kaikille ruumiinrakenteille. Rinkassa on portaaton

Lisätiedot

JENSEN SÄÄDETTÄVÄT VUOTEET. Designed for Sleep Comfort

JENSEN SÄÄDETTÄVÄT VUOTEET. Designed for Sleep Comfort JENSEN SÄÄDETTÄVÄT VUOTEET Designed for Sleep Comfort KATSO TV:tä LUE KIRJAA RENTO HIERONTAA NOSTA SELKÄÄ NAUTI AA VALITSE HENKILÖKOHTAISET ASE PARANNA VER SOVELLUS SÄÄDETTÄVÄLLE VUOTEELLE Milloinkaan

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Rengasliinan käyttö edessä vastasyntyneestä ja lonkalla noin 3-4kk ikäisestä eteenpäin (voit käyttää

Lisätiedot

SUOJUKSET IMPACT HARTIASUOJA VAIHDETTAVA SOLKI REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE BOMBER EVO METAL HARTIASUOJA

SUOJUKSET IMPACT HARTIASUOJA VAIHDETTAVA SOLKI REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE BOMBER EVO METAL HARTIASUOJA IMPACT HARTIASUOJA 0007736. 0007963. 0007964. tiitanium/kirkas /kirkas punainen kirkas sininen 226 296 110 120 040 REPLACEMENT ADJUSTABLE SYSTEM REPLACEMENT FRONT/REAR RUBBER PIECE hinta: 8,00 hinta: 18,50

Lisätiedot

FAMILON HOME HYVÄN OLON KOTI

FAMILON HOME HYVÄN OLON KOTI FAMILON HOME HYVÄN OLON KOTI RAKENNA ITSELLESI KOKONAISVALTAINEN HYVÄN OLON KOTI. Uuden Familon Home -malliston myötä tarjoamme nyt kotiisi kaikkea pehmeää ja tyylikästä aina sängyistä ja patjoista peitteisiin

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

www.nikkostirling.com

www.nikkostirling.com www.nikkostirling.com FI Pikatarkennusrengas Varmistusrengas Objektiivi Parallaksin säätö Runkoputki Tornin suojus Korkeussäätö Sivuttaissäätö Suurennuksen säätö Valaistus Okulaari 36 Onnittelut Nikko

Lisätiedot

Somna Painopeitto KOOT JA PAINOT: AIKUISTEN PEITTO noin. LASTEN PEITTO noin. VAUVOJEN PEITTO noin PESUOHJE MATERIAALI JA SISÄLLYS:

Somna Painopeitto KOOT JA PAINOT: AIKUISTEN PEITTO noin. LASTEN PEITTO noin. VAUVOJEN PEITTO noin PESUOHJE MATERIAALI JA SISÄLLYS: TUOTTEET Somna Painopeitto Somna Painopeitto on kehitetty lievittämään levottomuutta, ahdistusta ja univaikeuksia. Sen teho perustuu tutkittuun tietoon painon rauhoittavasta vaikutuksesta. Peiton käyttö

Lisätiedot

LASAL ASENTOHOITOTYYNYT

LASAL ASENTOHOITOTYYNYT LASAL - ratkaisu asentohoitoon Oct. 2012 1 LASAL asentohoitotyynyt ovat oiva ratkaisu asentohoitoon. Neurologisten potilaiden ja rajoittuneen liikkuvuuden omaavien henkilöiden kanssa työskentelevälle LASALtyynyt

Lisätiedot

Suihkutuolit ja -jakkarat

Suihkutuolit ja -jakkarat Suihkutuolit ja -jakkarat Cockatoo suihkujakkarat Cockatoo 42 ja 47- suihkujakkaroiden runko on alumiinia ja istuinosa pehmeää PU- muovia. Runko on päällystetty valkoisellalla epoksilla. Suihkujakkaran

Lisätiedot

GENIE. Kaasupulloperhe.

GENIE. Kaasupulloperhe. GENIE Kaasupulloperhe. Älykäs Kätevä Kannettava. Helpottaa elämää. Innovatiivinen. GENIE kaasupulloperhe on sarja kevyitä, helposti liikuteltavia ja älykkäitä kaasupulloja vaativankin käyttäjän tarpeisiin.

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

FARO FARO. Kokoontaittuva aktiivipyörätuoli lapsille & nuorille. Erinomainen rungon tukevuus ja äärimmäisen kompakti koko. Made in Germany.

FARO FARO. Kokoontaittuva aktiivipyörätuoli lapsille & nuorille. Erinomainen rungon tukevuus ja äärimmäisen kompakti koko. Made in Germany. de www.. Made in Germany FARO by HOGGI FARO Kokoontaittuva aktiivipyörätuoli lapsille & nuorille Yhteistyöllä lapset liikkumaan Erinomainen rungon tukevuus ja äärimmäisen kompakti koko FARO: kokontaittuva

Lisätiedot

MegaHemi: KÄYTTÖOHJEITA

MegaHemi: KÄYTTÖOHJEITA MegaHemi: KÄYTTÖOHJEITA Tyynyssä on neljä pituussuuntaista kennoa. Patentoimamme rakenteen ansiosta, käyttötarkoituksesta riippuen, tyynyn kennoja voidaan tukevoittaa tai keventää lisäämällä tai vähentämällä

Lisätiedot

Päivittäinen käyttö vaatii patjalta ja patjakehikolta paljon. Patjamme testataan huolellisesti, jotta voimme olla varmoja, että ne täyttävät tiukat

Päivittäinen käyttö vaatii patjalta ja patjakehikolta paljon. Patjamme testataan huolellisesti, jotta voimme olla varmoja, että ne täyttävät tiukat Patjat Päivittäinen käyttö vaatii patjalta ja patjakehikolta paljon. Patjamme testataan huolellisesti, jotta voimme olla varmoja, että ne täyttävät tiukat laatu- ja kestävyysvaatimuksemme. Sen ansiosta

Lisätiedot

Be inspired by Danish Design FERN. Twist & Save - sinä valitset

Be inspired by Danish Design FERN. Twist & Save - sinä valitset Be inspired by Danish Design FERN Twist & Save - sinä valitset Päätä itse miten, missä ja paljonko haluat säästää vettä Veden säästäminen on helpointa aloittaa sieltä missä sitä eniten käytät, yleisimmin

Lisätiedot

Pyörälliset wc/suihkutuolit

Pyörälliset wc/suihkutuolit Ocean, Ocean XL, Ocean Vip, Ocean Vip XL, Ocean ual Vip, Ocean -Vip Ocean wc/suihkutuolit tarjoavat oikean mallin joka tarpeeseen. 17 Ocean - Vakaa, ruostumaton teräsrunko Ocean mallit: - Yksilöllisesti

Lisätiedot

item numbers Krabat item no description Pirat

item numbers Krabat item no description Pirat Pirat Krabat Pirat B UIMINEN Krabat Pirat Palkinnot Krabat Pirat on uimatuki, joka antaa lapselle mahdollisuuden toimia riippumattomasti ja stimuloi lapsen omatoimisuutta vedessä. Housujen tai reidet

Lisätiedot

Painehaavat Levabon tuotevalikoima sisältää ilmatäytteisiä yhden potilaan käyttöön tarkoitettuja tyynyjä

Painehaavat Levabon tuotevalikoima sisältää ilmatäytteisiä yhden potilaan käyttöön tarkoitettuja tyynyjä FI Stram Tiukka økonomi talous Pienet resurssit Painehaavat Levabon tuotevalikoima sisältää ilmatäytteisiä yhden potilaan käyttöön tarkoitettuja tyynyjä Hygieeninen Mukava Helppo Taloudellinen Hosp l ita

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

PATJAKUVASTO 2015 PYSYVÄSTI SOPIVA

PATJAKUVASTO 2015 PYSYVÄSTI SOPIVA PATJAKUVASTO 2015 PYSYVÄSTI SOPIVA HYVÄN UNEN ÄÄNENKANNATTAJA SISÄLLYS Innovaatio... 3 Valitse oikea patja... 4 Ergonomia... 5 Kuvagalleria... 6-7 Laatu... 8 Moottorisängyn hyödyt... 9 SÄNKY- JA PATJAMALLISTO

Lisätiedot

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron WC & KYLPYHUONE/HERON heron TM Heron on monipuolisimmista markkinoilla olevista WC- ja suihkutuoleista. Yksinkertaisen rakenteen ja selkeän muotoilun taakse kätkeytyy monipuolisia toiminnallisia ominaisuuksia,

Lisätiedot

OTTO. naulakkojärjestelmä. Mukautuvat ja säädettävät kokonaisuudet

OTTO. naulakkojärjestelmä. Mukautuvat ja säädettävät kokonaisuudet OTTO naulakkojärjestelmä Mukautuvat ja säädettävät kokonaisuudet OTTO naulakkojärjestelmä Otto-naulakkojärjestelmän muunneltavuuden ansiosta Sinä päätät naulakon käyttötarkoituksesta ja varustelusta. Naulakon

Lisätiedot

Krabat Sheriff S1 / S2

Krabat Sheriff S1 / S2 Krabat Sheriff S1 / S2 Krabat Sheriff S1 / S2 Krabat Sheriff S1 / S2 on Krabatin suunnittelema lasten aktiivipyörätuoli. Pyörätuoli on tarkoitettu sisä- ja ulkokäyttöön ja sen lukuisat säätövaihtoehdot

Lisätiedot

Päivittäinen käyttö vaatii patjoilta ja patjakehikoilta paljon. SULTAN-patjat ja -patjakehikot on testattu vaativissa testeissä, jotta ne olisivat

Päivittäinen käyttö vaatii patjoilta ja patjakehikoilta paljon. SULTAN-patjat ja -patjakehikot on testattu vaativissa testeissä, jotta ne olisivat SULTAN Päivittäinen käyttö vaatii patjoilta ja patjakehikoilta paljon. SULTAN-patjat ja -patjakehikot on testattu vaativissa testeissä, jotta ne olisivat tiukkojen laatu- ja kestävyysvaatimustemme mukaisia.

Lisätiedot

Svane -patjat 2015/2016 SISIN ON TÄRKEIN

Svane -patjat 2015/2016 SISIN ON TÄRKEIN Svane -patjat 2015/2016 SISIN ON TÄRKEIN 2_3 Viisitoista vuotta on pitkä aika. Tiesitkö, että vietämme niistä viisi sängyssä? Svane Uniympyrä Parhaan nukkumismukavuuden tieteellinen perusta. Joitakin asioita

Lisätiedot

Voimassa 1.3.2013 alkaen (alv 24 %) Elämäsi parhaat unet. Tunne mukavuus, tunne ainutlaatuiset tukiominaisuudet, tunne TEMPUR

Voimassa 1.3.2013 alkaen (alv 24 %) Elämäsi parhaat unet. Tunne mukavuus, tunne ainutlaatuiset tukiominaisuudet, tunne TEMPUR Voimassa 1.3.2013 alkaen (alv 24 %) Elämäsi parhaat unet Tunne mukavuus, tunne ainutlaatuiset tukiominaisuudet, tunne TEMPUR 1 Sisältö Elämäsi parhaisiin uniin aito TEMPUR... 4 3 askelta elämäsi parhaisiin

Lisätiedot

Profset Pro10 -käyttöopas

Profset Pro10 -käyttöopas Profset Pro10 -käyttöopas Onneksi olkoon! Olet hankkinut ammattitason matkapuhelinkuulokkeen huippuluokan taustamelun poistomikrofonilla. Pakkauksen sisältö Pakkaus sisältää Profset Pro10- kuulokkeen,

Lisätiedot

Tulostusongelmien ratkaiseminen

Tulostusongelmien ratkaiseminen Jos ehdotettu korjaustoimi ei korjaa ongelmaa, ota yhteys huoltoedustajaan. 1 Työ ei tulostunut oikein tai sivulla on vääriä merkkejä. Varmista, että Valmis-ilmoitus näkyy käyttöpaneelissa, ennen kuin

Lisätiedot

Yläkantava liukuovi HUOM! Yläkantava liukuovi soveltuu erinomaisesti myös tilanjako-oveksi HUOM! Seinä- ja kattokiinnikkeiden asennus 15 cm välein

Yläkantava liukuovi HUOM! Yläkantava liukuovi soveltuu erinomaisesti myös tilanjako-oveksi HUOM! Seinä- ja kattokiinnikkeiden asennus 15 cm välein Yläkantava liukuovi U-tiiviste 4 mm U-tiiviste 6 mm Peitetulppa Alaohjain Koodi Kuvaus Pakkaus TR D0108225 U-TIIVISTE 4 MM 50M / RLL 0325 D0108818 U-TIIVISTE 6 MM 50M / RLL 0325 D0208212 PEITETULPPA Ø

Lisätiedot

kokoamiseen tarvittavat osat

kokoamiseen tarvittavat osat RAKENNUSOHJE Kaikki toisen takaiskunvaimentimen kokoamiseen tarvittavat osat 273 Lehden nro 64 mukana sait kaikki toisen takaiskunvaimentimen osat. Näillä osilla voit koota takaiskunvaimentimen ja saat

Lisätiedot

TEMPUR-MED LEIKKAUSPÖYDÄLLE TARKOITETUT -PATJAT JA -ASENTOTUET. www.tempurmed.fi

TEMPUR-MED LEIKKAUSPÖYDÄLLE TARKOITETUT -PATJAT JA -ASENTOTUET. www.tempurmed.fi TEMPUR-MED LEIKKAUSPÖYDÄLLE TARKOITETUT -PATJAT JA -ASENTOTUET TEMPUR -MATERIAALI MITEN TEMPUR ON ERILAINEN? TEMPUR-MED-PATJALLA MAKAAVAN 70-KILOISEN POTILAAN PAINERASITUSPISTEET PU-PÄÄLLINEN Kaikki TEMPUR-MED

Lisätiedot

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE 1. PAINUMA 2. ULOSVAIMENNUS 3. HIDAS SISÄÄNVAIMENNUS 4. NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 5. MITÄ ISKUNVAIMENNIN ON 6. HIDAS vs NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 1. PAINUMAN ASETTAMINEN

Lisätiedot

EVO KEVYT SUOJAKYPÄRÄ

EVO KEVYT SUOJAKYPÄRÄ EVOLite EVO KEVYT SUOJAKYPÄRÄ 6 EVO Lite on kevyt suojakypärä. Kypärä painaa alle 300g eli on noin 20 % kevyempi kuin vakio suojakypärä. Keveys, yhdessä uuden miellyttävän 1-2-3 pistekiinnityksen ja helpposäätöisen

Lisätiedot

PATJAKUVASTO 2015 PYSYVÄSTI SOPIVA

PATJAKUVASTO 2015 PYSYVÄSTI SOPIVA PATJAKUVASTO 2015 PYSYVÄSTI SOPIVA HYVÄN UNEN ÄÄNENKANNATTAJA PYSYVÄSTI SOPIVA INNOVAATIO 3 SISÄLLYS INNOVAATIO Innovaatio... 3 Valitse oikea patja... 4 Ergonomia... 5 Kuvagalleria... 6-7 Laatu... 8 Moottorisängyn

Lisätiedot

Mukavuutta, jonka ansaitset

Mukavuutta, jonka ansaitset C - muotoinen ergonominen lepotyyny raskaana oleville ja juuri synnyttäneille naisille tukee mainiosti koko vartaloa. Helpottaa lepoa ja nukahtamista. Takaa mukavan istuma- tai makuuasennon rintaruokinnan

Lisätiedot

Virtually Oy tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse helpotettuja tuotteita niitä arjessaan tarvitseville.

Virtually Oy tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse helpotettuja tuotteita niitä arjessaan tarvitseville. tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse Lääkinnälliset kompressiotuotteet :n lääkinnälliset kompressiotuotteet ovat laadukkaita ja kompressioluokitukseltaan luotettavia.

Lisätiedot

Taljajousen ostaminen

Taljajousen ostaminen Taljajousen ostaminen SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi Versio 1.0 Ensimmäisen taljajousen ostaminen Onneksi olkoon päätöksestäsi aloittaa uusi, hieno harrastus! Toivomme sinun

Lisätiedot

Kasvuun mukautuva. Uudenlainen kallistus / Selkänojan kallistus. Turvallinen ja kätevä kuljetus. Painopiste

Kasvuun mukautuva. Uudenlainen kallistus / Selkänojan kallistus. Turvallinen ja kätevä kuljetus. Painopiste ISTUMINEN/KUDU kudutm Kudu on käytännöllinen sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu pyörätuoli, jossa rakenne ja toimivuus yhdistyvät hyvän istuvuuden ja miellyttävän asentotuen aikaansaamiseksi. Se on saatavissa

Lisätiedot

DT-120 Käyttöohje (FI)

DT-120 Käyttöohje (FI) SÄÄTIMET 1. VIRTA/AALTOALUE-painike 2. LCD-näyttö 3. DBB/ STEP-painike 4. Mono/Stereo-painike 5. Äänenvoimakkuuspainikkeet 6. Virityssäädin/Ajanasetuspainike 7. Lukituskytkin 8. Paristolokero 9. Kantohihnan

Lisätiedot

Hoito-ohjeet Kun hoidat sänkyäsi näiden yksinkertaisten ohjeiden avulla, sänkysi voi puolestaan pitää huolta sinusta.

Hoito-ohjeet Kun hoidat sänkyäsi näiden yksinkertaisten ohjeiden avulla, sänkysi voi puolestaan pitää huolta sinusta. Hoito-ohjeet Kun hoidat sänkyäsi näiden yksinkertaisten ohjeiden avulla, sänkysi voi puolestaan pitää huolta sinusta. Tervetuloa Hästenssängyn omistajaksi. Nyt voit nauttia unelmiesi sängystä lopun elämääsi.

Lisätiedot

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön ASENTOHOITO. 22-2270071 x40 x28 cm väri musta. 85 x 31 x 17 cm väri musta 30 ASENTOHOITOTYYNY

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön ASENTOHOITO. 22-2270071 x40 x28 cm väri musta. 85 x 31 x 17 cm väri musta 30 ASENTOHOITOTYYNY TYYNYT 22-22060 22-22100 22-22110 22-22120 22-22130 85 x 18 x väri musta 21 x 18 x väri musta 35 x 18 x väri musta 42 x 18 x väri musta 51 x 18 x väri musta 18 cm 85 cm 22-22200 Triangeli väri musta 22-22300

Lisätiedot

KANNUSTAA LIIKKUMAAN

KANNUSTAA LIIKKUMAAN XACT Xact 3 XACT Monipuolisesta ja ergonomisesta Xact-oppilastuolista on nyt saatavana kaksi kokoa Xact ja Xact Start. Se tarkoittaa, että sitä voidaan käyttää koko koulussa, aina esikoululuokista opettajainhuoneeseen,

Lisätiedot

THE INTELLIGENT CHOICE OF BEDS SUOMI

THE INTELLIGENT CHOICE OF BEDS SUOMI THE INTELLIGENT CHOICE OF BEDS SUOMI 2 SISÄLTÖ The Intelligent Choice of Beds 6 Innovaatioita 9 Kaksipuoleinen sänky 11 Terveys 13 Ilmavuus ja puhtaus 15 Vähemmän kehoon kohdistuvaa painetta 17 Suunnittelu

Lisätiedot

Bender Megawall. BENDERS Pihakivet. www.benders.fi

Bender Megawall. BENDERS Pihakivet. www.benders.fi megawall GARDEN Bender Megawall Kaunis muuri, jolla voidaan rakentaa 1,05 m korkea tukimuuri. Sen mahdollistaa ainutlaatuinen rakenne ja geoverkkojärjestelmä. Muurikivet toimitetaan valmiiksi lohkottuina,

Lisätiedot

Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli

Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli www.etac.com Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil on korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli,

Lisätiedot

Elev - Övre kroppen 1

Elev - Övre kroppen 1 Elev - Övre kroppen 1 Kirjoita ohje tähän 1. Polkupyöräergometri Säädä penkin korkeus niin että polvi on ala-asennossa pienessä koukussa Käynnistä laite ja säädä vastus laitteen ohjeiden mukaan Aloita

Lisätiedot

STOP! Parhaat kalustetarjoukset ovat täällä. Maletin ergonominen uutuus s. 2 säädettävä LiftWash-pesupaikka. Kalusteostoilla Turkkiin! s.

STOP! Parhaat kalustetarjoukset ovat täällä. Maletin ergonominen uutuus s. 2 säädettävä LiftWash-pesupaikka. Kalusteostoilla Turkkiin! s. STOP! Parhaat kalustetarjoukset ovat täällä Maletin ergonominen uutuus s. 2 säädettävä LiftWash-pesupaikka Kalusteostoilla Turkkiin! s. 8 MALETTI LIFTWASH aina ergonominen työasento 1. Maletti LiftWash

Lisätiedot

JENSEN-VUOTEET Designed for Sleep Comfort

JENSEN-VUOTEET Designed for Sleep Comfort FEELING IS BELIEVING JENSEN-VUOTEET Designed for Sleep Comfort SISÄLLYSLUETTELO 03 04 06 08 10 12 13 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 38 39 40 NORJALAISTA MUOTOILUA PARHAIMMILLAAN SUUNNITELTU MUKAVAAN

Lisätiedot

Joulu. Isommatkin unelmat vielä jouluksi kotiin: Jouluksi joka makuun, kokoon, kotiin ja kukkarolle:

Joulu. Isommatkin unelmat vielä jouluksi kotiin: Jouluksi joka makuun, kokoon, kotiin ja kukkarolle: Joulu UUDET UPEAT ISKUN MYYMÄLÄT AVATTU KUOPIOSSA JA TAMPEREEN LIELAHDESSA! By Isommatkin unelmat vielä kotiin: Jouluksi joka makuun, kokoon, kotiin ja kukkarolle: 1 Tämän sivun sohvat ja lepotuolit on

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE: DIAMOND ST70B/ST761

KÄYTTÖOHJE: DIAMOND ST70B/ST761 KÄYTTÖOHJE: DIAMOND ST70B/ST761 1 1. Turvallisuusohjeet EN60601 EN60601-1 2. Varoitukset Tuote on tarkoitettu käytettäväksi vain apuvälineenä. Ohjausyksikkö Vaaratilanteen välttämiseksi älä avaa ohjausyksikköä.

Lisätiedot

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN KUNTOPIIRI- OHJELMA KUNTOPIIRITYYPPINEN LIHASKUNTOHARJOITUS Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä edistävää liikuntaa

Lisätiedot

Tuotteet levolliseen elämään

Tuotteet levolliseen elämään Tuotteet levolliseen elämään atjat PATJAT Vuode, millä nukut, on elämäsi tärkein huonekalu Oikean patjan ja sijauspatjan avulla kehosi lepää luonnollisessa asennossa vähentäen jännitystä. Oikean nukkuma-asennon

Lisätiedot

Todettu kokeissa FCC:n standardien mukaiseksi. Yhdysvalloissa saatu patentti 7 199 792.

Todettu kokeissa FCC:n standardien mukaiseksi. Yhdysvalloissa saatu patentti 7 199 792. Todettu kokeissa FCC:n standardien mukaiseksi. Yhdysvalloissa saatu patentti 7 199 792. Onnea uuden hankinnan johdosta 2 3 Pakkauksen sisältö Perustoiminnot A. RollerMouse Free2 B. Integroitu rannetuki

Lisätiedot

GRP 0. Huom! Älä koskaan asenna vauvakaukaloa (Airbag) turvatyynyllä varustetulle istumapaikalle! 0 9 kk 0 10 kg. U10714 rev 01

GRP 0. Huom! Älä koskaan asenna vauvakaukaloa (Airbag) turvatyynyllä varustetulle istumapaikalle! 0 9 kk 0 10 kg. U10714 rev 01 GRP 0 0 9 kk 0 10 kg Huom! Älä koskaan asenna vauvakaukaloa (Airbag) turvatyynyllä varustetulle istumapaikalle! U10714 rev 01 VAROITUKSIA 1. Lue ohjeet huolellisesti ennen kuin kiinnität istuimen autoon.

Lisätiedot

Nukkumisergonomian kartoitus ja -opas

Nukkumisergonomian kartoitus ja -opas Nukkumisergonomian kartoitus s. 2 3 Nukkumisergonomian periaatteet s. 4 7 Sopivan tyynyn ja patjan valinta s. 8 11 Nukkumisergonomian kartoitus ja -opas ERGONOMIAFAKTA TUNNISTATKO? RATKAISU HYÖTY Miten

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

Sylinterit 1 Suurin teho 6,7 kw (9 hv) 3600 rpm (ISO 3046-1) 6,6 kw (9 hv) 3600 rpm (ISO 8665) Tilavuus (l) 0,318

Sylinterit 1 Suurin teho 6,7 kw (9 hv) 3600 rpm (ISO 3046-1) 6,6 kw (9 hv) 3600 rpm (ISO 8665) Tilavuus (l) 0,318 1GM10 Kevyt ja kompakti Yanmar 1GM10 on pienten moottori- ja purjeveneiden kestävä ja luotettava voimanlähde, joka tarjoaa erinomaisen suorituskyvyn kaikissa olosuhteissa - puhtaasti ja hiljaisesti. Lisäksi

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

Unleash the Potential

Unleash the Potential Unleash the Potential HEVOSTEN KILPAKÄRRYT STAR MASTER ja PRO STAR MASTER Voimakkaasti nostattavat jenkkikärryt Star Master on voimakkaasti nostattava, ns. jenkkikärry jossa hevosen nostatus ja kärryn

Lisätiedot

intelligel ÄLYKÄSTÄ NUKKUMISMUKAVUUTTA

intelligel ÄLYKÄSTÄ NUKKUMISMUKAVUUTTA intelligel ÄLYKÄSTÄ NUKKUMISMUKAVUUTTA IntelliGel -materiaalista valmistetut Svane -patjat on varustettu viimeisimmällä nukkumismukavuutta parantavalla saavutuksellamme. Ekornes käyttää joka vuosi paljon

Lisätiedot

TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN

TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN RAUTAKATU 10 21110 NAANTALI puh: 02-435 2011 fax: 02-435 2101 naasky@naasky.fi www.naasky.fi BETONILETKUT Meiltä saat laadukkaat pumppausletkut haluamillasi mitoilla. Naasky

Lisätiedot

Plus[6] Plus[8] 2 Plus[6] & Plus[8]

Plus[6] Plus[8] 2 Plus[6] & Plus[8] Plus[6] & Plus[8] 2 Plus[6] & Plus[8] Plus[6] Paras tapa istua ergonomisesti oikein on pitää keho liikkeessä. Kuulostaako hankalalta? Sitä se ei ole, FreeFloat-keinulla varustettu Plus[6] rohkaisee liikkumaan,

Lisätiedot

Istuintyynyt ja istuinjärjestelmät

Istuintyynyt ja istuinjärjestelmät Istuintyynyt ja istuinjärjestelmät Kiilatyyny musta/punainen/sininen (13.87 ) Tuotekoodi: DWB 16980010/20/30 Kiilaistuintyyny Pestävä puuvillapäällinen Värivaihtoehdot musta, punainen ja sininen 38 x 37

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT E-PRO PISARASUOJA Säädettävä pisarasuoja

TEKNISET TIEDOT E-PRO PISARASUOJA Säädettävä pisarasuoja E-Pro säädettävä pisarasuoja, tekniset tiedot - EPSG.doc 1.8.2014 E-PRO PISARASUOJA Säädettävä pisarasuoja E-Pro tuotesarjaan kuuluva pisarasuoja on käänteentekevä uutuus ruoantarjoilulinjastoihin. Se

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO Laatua ja toimivuutta.

TUOTEKUVASTO Laatua ja toimivuutta. TUOTEKUVASTO Laatua ja toimivuutta. Lumi- ja ulkotyövälineet 2013 1 Lumikolat Mikko Lumikola LUK-80 Mikko on markkinoiden ainoa lumikola, jossa huulilevyn päädyt nousevat ylös ja estävät kuupan reunan

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Connexx 6 Siemens-kuulokojeiden sovitusohjelma. www.kuulotekniikka.com

Connexx 6 Siemens-kuulokojeiden sovitusohjelma. www.kuulotekniikka.com Connexx 6 Siemens-kuulokojeiden sovitusohjelma. www.kuulotekniikka.com Connexx6 sovitusohjelma Connexx6 on viimeisin Siemens-kuulokojeiden sovitusohjelma. Connexx6 sovitusohjelma on täysin NOAH yhteensopiva

Lisätiedot

S-käyrä. kanavan heittosiirtymä. lindab ilmastointi. Ød1 R 45. Sisäkkäispituus (SIKKI) L = Kanavan pituus. E (Pituudensiirtymä)

S-käyrä. kanavan heittosiirtymä. lindab ilmastointi. Ød1 R 45. Sisäkkäispituus (SIKKI) L = Kanavan pituus. E (Pituudensiirtymä) lindab ilmastointi Ød1 L = Kanavan pituus 45 R Sisäkkäispituus (SIKKI) Sisäkkäispituus (SIKKI) E (Pituudensiirtymä) R 45 Ød1 CC (Keskiönsiirtymä) S-käyrä kanavan heittosiirtymä Tuotealueet Kanavajärjestelmät

Lisätiedot

Nauti taas. kauniista unista. Uniapnea

Nauti taas. kauniista unista. Uniapnea Uniapnea Nauti taas 2015 Koninklijke Philips N.V. Kaikki oikeudet pidätetään. Teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Tavaramerkit ovat Koninklijke Philips N.V. (Royal Philips) tai

Lisätiedot

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta!

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! 56 HUOLTOTYÖ DENIM Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! B A A. 4302 NAISTEN STRETCH CAPRIFARKUT Naisten Capri-pituiset viisitaskuiset farkut, joissa lahkeensuussa halkio ja kolme nappia. Lenkit.

Lisätiedot

todella helppokäyttöinen

todella helppokäyttöinen Vaivatonta viimeistelyä Täydellinen päivä Erinomainen leikkuuteho, todella helppokäyttöinen Make it your home. Uusi ART 18 LI on hyvä valinta. Innovatiivinen Durablade takaa erinomaisen leikkuutehon, ja

Lisätiedot

Ergonomiakuvasto. Oivaltavat ratkaisut toimistosi arkeen

Ergonomiakuvasto. Oivaltavat ratkaisut toimistosi arkeen Ergonomiakuvasto Oivaltavat ratkaisut toimistosi arkeen Sisällysluettelo 3 RollerMouse -hiiriohjaimet 4 Trackbar-hiiriohjain Pystyhiiri Mininäppäimistö 5 AM-hiirimatto rannetuella AM-Rannetuki Kyynärtuet

Lisätiedot

T-1001. Peck-Deck -rintaprässi. Säädöt: istuimen korkeus ja oteleveys Mitat: P 102 L 105 K 167 Painopakka: 80 kg

T-1001. Peck-Deck -rintaprässi. Säädöt: istuimen korkeus ja oteleveys Mitat: P 102 L 105 K 167 Painopakka: 80 kg T-1001 Peck-Deck -rintaprässi Säädöt: istuimen korkeus ja oteleveys Mitat: P 102 L 105 K 167 T-1002 Rintapunnerruskone Säädöt: istuimen korkeus Erityistä: luonnollisesti kaareva liikerata, tasa- tai vuorotahtiin

Lisätiedot

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA Frisbee vinottain vettä vasten = vastus pienempi kuin edellä. (Kuva 171) Frisbee pystysuoraan vettä vasten = kevyin vastus. (Kuva 172) Frisbeeharjoituksia Useimpia seuraavista frisbee-harjoituksista voi

Lisätiedot

MEKANISMI- SOHVAT ALK. 795,- Kuvan Dallas-kulmasohvan tiedot sivulla 3. Syksyn uutuudet nyt Stemmassa!

MEKANISMI- SOHVAT ALK. 795,- Kuvan Dallas-kulmasohvan tiedot sivulla 3. Syksyn uutuudet nyt Stemmassa! R MEKANISMI- SOHVAT ALK. 795,- Kuvan Dallas-kulmasohvan tiedot sivulla 3. Syksyn uutuudet nyt Stemmassa! SYKSYN UUTUUDET STEMMASTA! MEGAMUKAVAT SOHVAT, JOISSA mekanismitakuu 5 vuotta SEKÄ huippumateriaali,

Lisätiedot

Valo. * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote.

Valo. * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. Valo * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. BOJ-LED työmaavalaisin BOJ työmaavalaisin on suunniteltu kestämään

Lisätiedot

Kuumennustyökalut ammattilaisille. Kattokoneet ja -työkalut

Kuumennustyökalut ammattilaisille. Kattokoneet ja -työkalut Kuumennustyökalut ammattilaisille Kattokoneet ja -työkalut Kokonaistoimittaja työkaluillesi Sievert ja FinnFlame Oy omaavat pitkäaikaisen kokemuksen kattoteollisuudelle toimitetuista poltinsarjoista sekä

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot