Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM
|
|
- Elsa Virtanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) Viite Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Slovakian kauden ensimmäiseen kokoukseen Brysseliin Kokouksessa Suomea edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Neuvosto jatkaa keskustelua maatalouden vaikeasta markkinatilanteesta ja komissio esittää neuvostolle toimenpidepaketin tilanteen helpottamiseksi. Suomi pitää tervetulleena komission ilmoitusta uudesta tukipaketista. Suomi näkee, että tukipaketti ja markkinatoimet tulisi suunnata ensisijaisesti maidontuottajille. Suomi pitää tärkeänä, että tuen jakoperusteissa otetaan huomioon jäsenmaan Venäjälle suuntautuneen viennin suhteellinen osuus ennen vientikieltoa, maidontuotannon suhteellinen merkittävyys jäsenmaan maatalousalan tuotoista sekä tuetaan matalan marginaalin jäsenmaita ottamalla huomioon maidontuotannon kustannukset. Ministerit keskustelevat myös yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta ja erityisesti viherryttämistoimenpiteiden yksinkertaistamisesta. Suomi pitää erittäin tervetulleena komission painotusta yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamiseen. Komission antamat viherryttämistuen muutosehdotukset eivät kuitenkaan juurikaan yksinkertaista viherryttämistuen toimeenpanoa Suomessa. Suomen mielestä komission tulisi antaa muutosehdotuksia myös viherryttämistuen pysyvän nurmen säännöistä. Neuvosto kuulee myös komission tilannekatsauksen kansainvälistä maataloustuotteiden kauppaa koskevista kysymyksistä.
2 Asialista: MAATALOUS- JA KALASTUSNEUVOSTON KOKOUS BRYSSELISSÄ (24) 1. Esityslistan hyväksyminen Sivu Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) 2. (mahd.) A-kohtien luettelon hyväksyminen Muut kuin lainsäädäntöasiat 3. (mahd.) A-kohtien luettelon hyväksyminen 4. Puheenjohtajavaltion työohjelma 3 = Puheenjohtajavaltio esittelee (Neuvoston työjärjestyksen 8 artiklan 2 kohdan mukainen julkinen keskustelu) 5. YMP:n yksinkertaistaminen Vuosi viherryttämistä uudelleentarkastelu 6 = Komission selvitys ja keskustelu 6. Markkinatilanne ja tukitoimenpiteet 9 = Komission selvitys ja keskustelu 7. Kansainvälistä maataloustuotteiden kauppaa koskevat kysymykset 16 = Komission tilannekatsaus = Keskustelu Muut asiat a) Kyproksen metsäpalokatastrofi = Kyproksen valtuuskunnan tiedotusasia 10657/16 AGRI 373 AGRIFIN 79 b) (mahd.) Kansainvälisen asiantuntijakonferenssin "Viljelijöiden aseman vahvistaminen tuotantoketjussa" tulokset (Bratislava, 30. kesäkuuta 1. heinäkuuta 2016) = Puheenjohtajavaltion tiedotusasia c) (mahd.) Ongelmat, jotka aiheutuvat kaliumfosfaatin käytön kieltämisestä luomutuotannon kasvinsuojelussa. = Tšekin valtuuskunnan tiedotusasia d) (mahd.) Kuivuus Puolassa = Puolan valtuuskunnan tiedotusasia
3 Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) (24) Asia Puheenjohtajamaa Slovakian työohjelma maatalous- ja kalastusneuvoston asioiden osalta Kokous Maatalous- ja kalastusneuvosto U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Slovakia esittelee maatalous- ja kalastusneuvostolle työohjelmansa. Suomi ottaa Slovakian työohjelman esittelyn tiedoksi. Maatalous Slovakia korostaa kaudellaan keinoja parantaa viljelijöiden asemaa elintarvikeketjussa ja valmistelee asiasta neuvoston päätelmät. Slovakia etsii myös keinoja helpottaa markkinoiden vaikeaa tilannetta. Puheenjohtajamaa seuraakin maatalousmarkkinoiden tilannetta ja ehdottaa lisätoimenpiteitä markkinoiden tasapainottamiseksi. Slovakia jatkaa yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamistyötä. Maa arvioi yksinkertaistamistyön edistymistä ja tunnistaa keinoja vähentää hallinnollista taakkaa. Slovakian mukaan yksinkertaistaminen on myös sidoksissa yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen vuoden 2020 jälkeen ja maa jatkaa Alankomaiden kaudella aloitettua keskustelua tulevasta politiikasta ja sen pilareista. Slovakia jatkaa myös Alankomaiden työtä ja neuvotteluita luomuasetuksesta. Eläinlääkintä-, elintarviketurvallisuus- ja kasvinterveysasiat Mikrobilääkeresistenssin torjuminen on Slovakian kaudella näkyvästi esillä oleva teema. Slovakia jatkaa myös työtä ja neuvotteluita eläinlääkeasetuksesta ja lääkerehuasetuksesta. Myös lannoitevalmisteasetusehdotuksen käsittely jatkuu. Metsäasiat Metsät ja metsätalous on tärkeä Slovakian kauden prioriteetti. Slovakia aikoo edistää EU:n metsästrategian toimeenpanoa. Puheenjohtajamaa korostaa erityisesti kansainvälisiin metsäasioihin liittyviä tavoitteita. Slovakia aikoo valmistella ja toivoo
4 4(24) hyväksyttävän EU-kannat kansainvälisiin kokouksiin. Slovakia haluaa EU:sta maailman johtavan kestävän metsätalouden edistäjän ja toivoo laadittavan selkeät EU-tavoitteet koskien ajankohtaisia kansainvälisiä metsiin liittyviä prosesseja. Slovakian kaudella käsitellään myös komission ehdotuksia ei-päästökauppasektoriin sisältyvien alojen ja LULUCF-sektorin sisällyttämisestä osaksi EU:n 2030 ilmasto- ja energiakehystä. Yhteinen kalastuspolitiikka Kalastuspolitiikan osalta Slovakia aikoo keskittyä vuosittaisiin kalastuskiintiöihin. Puheenjohtajamaan tavoitteena on saavuttaa poliittinen yhteisymmärrys koskien Itämeren, Mustanmeren sekä syvänmeren lajien ja muiden kalakantojen kiintiöasetuksista. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Kyseessä on tiedotusasia. Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Slovakia esitteli ohjelmansa Euroopan parlamentin täysistunnossa EU18- jaosto (Maatalous ja elintarvikkeet) ja EU-ministerivaliokunta (kirjallinen menettely) Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Slovakian työohjelma Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Ylitarkastaja Sanna-Helena Fallenius, MMM, puh ,
5 5(24) EUTORI-tunnus Liitteet Viite
6 Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) (24) Asia EU:n yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen - viherryttämisen yksinkertaistaminen Kokous Maatalous- ja kalastusneuvosto U/E/UTP-tunnus E 163/2014 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Maatalous- ja kalastusneuvosto keskustelee yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta Slovakian kauden ensimmäisessä kokouksessa. Keskustelussa keskitytään erityisesti komission arviointiin viherryttämistuesta ja komission ehdotusluonnoksiin delegoiduiksi asetuksiksi. Asiasta keskusteltiin maatalouden erityiskomiteassa ja suorien tukien asiantuntijaryhmässä Suomi pitää erittäin tervetulleena komission painotusta yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamiseen. Tarvetta yksinkertaistamiselle löytyy sekä perusasetusten, toimeenpanoasetusten että delegoitujen asetusten osalta. Suomi katsoo, että komission antamat viherryttämistuen muutosehdotukset eivät kuitenkaan yksinkertaista Suomessa viherryttämistuen toimeenpanoa. Tässä vaiheessa ei tulisi tehdä muutoksia, jotka kiristävät toimeenpanoa. Suomen mielestä komission tulisi antaa muutosehdotuksia myös viherryttämistuen pysyvän nurmen säännöistä, kuten neuvoston päätelmissä vuodelta 2015 todetaan. Suomi pitää tervetulleena komission ehdotusta sallia typensitojakasvien ja muiden lajien seokset ekologisella alalla. Pääasiallinen sisältö EU:n yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen on komissaari Hoganin pääprioriteetteja. Yksinkertaistamistyötä on tehty koko uuden komission kauden. Neuvosto on tehnyt yksinkertaistamistyötä keväästä 2015 lähtien. Maatalous- ja kalastusneuvosto hyväksyi asiasta päätelmät toukokuussa 2015 (Päätelmät 8485/15). Samassa yhteydessä silloinen puheenjohtajaa Latvia teki koosteen jäsenmaiden yksinkertaistamisehdotuksista (asiakirja 8483/15). Suomi on ollut aktiivinen CAP:n yksinkertaistamistyössä ja toimittanut komissiolle useaan otteeseen niin keväällä 2015 kuin keväällä 2016 yksinkertaistamisehdotuksia.
7 7(24) Komission vuoden 2016 työohjelmaan komissio on sisällyttänyt viherryttämistukea koskevan delegoidun säädöksen arvioinnin ensimmäisen toimeenpanovuoden jälkeen. Myös Suomessa kerättiin kokemuksia CAP-uudistuksen ensimmäisestä toimeenpanovuodesta ja komissiolle toimitettiin havainnot ja ehdotukset hallinnollisen taakan keventämiseksi, jotta komissio voisi ottaa ne huomioon yksinkertaistamisehdotuksia valmistellessaan. Komissio julkaisi työasiakirjan Viherryttämisen tarkastelu ensimmäisen vuoden jälkeen. Tarkastelu perustuu komission talvella toteuttamaan julkiseen kuulemiseen viherryttämistuesta ja jäsenmaiden toimittamiin vuoden 2015 viherryttämistuen tilastotietoihin. Tarkastelun tärkeimmät johtopäätökset ovat seuraavat: 1) Viherryttämisellä on mahdollista toteuttaa ympäristö- ja ilmastohyötyjä suurella osaa EU:n maatalousmaasta, vaikkakin todellinen vaikutus on vaikea arvioida vain yhden vuoden toimeenpanon jälkeen, 2) Jäsenmaiden tekemillä viherryttämistuen toimeenpanon valinnoilla ei ole ollut merkittävää vaikutusta EU:n viljelijöiden tasapuolisen kohtelun kannalta ja 3) Viherryttämisen vaikutus tuotantoon näyttää rajoitetulta. Lisäksi yleisenä johtopäätöksenä todetaan viherryttämistuen yksinkertaistamisen tarve. Viherryttämistuen muutosehdotukset koskevat pääosin ekologisen alan ehtoja. Maisemapiirteiden ja erilaisten kaistojen, kuten suojakaistojen ja metsänreunakaistojen, leveyksiä ja enimmäiskokoja yhdenmukaistettaisiin ja vähennettäisiin. Suomessa näillä muutoksilla ei olisi vaikutusta. Suomessa suosittujen ekologisten alojen eli kesannon ja typensitojakasvien ehtoihin komissio ehdottaa kiristyksiä: kesannon aikajakson vähimmäispituus nousisi kuudesta kuukaudesta yhdeksään kuukauteen ja kasvinsuojeluaineiden käyttö kiellettäisiin näillä ja muutamalla muulla ekologisen alan tyypillä. Pysyvän nurmen sääntöihin komissio ei ehdota muutoksia. Tavoitteena on, että asetusmuutoksia sovellettaisiin vuoden 2017 alusta alkaen. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Delegoitujen asetusten muutokset: Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artikla. Täytäntöönpanoasetusten muutokset: Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 291 artikla. Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Euroopan parlamentti ei laadi asiasta mietintöä, mutta on keskustellut useaan otteeseen asiasta. EU18- jaosto (Maatalous- ja elintarvikkeet) 5.2, 26.2, 11.3, 10.4, 23.4, (kirjallinen menettely), , , , , , ja EU- ministerivaliokunta (kirjallinen menettely), , , ja (kirjallinen menettely).
8 Eduskuntakäsittely 8(24) Suuri valiokunta 13.3., , , ja Eduskunnalle on toimitettu E-kirje E163/2014 vp ja E-kirje E 52/2015 vp sekä siitä E- jatkokirjeet. Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Ehdotukset eivät koske kansallista lainsäädäntöä, ainoastaan EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa. Muutokset voivat kuitenkin heijastua kansallisiin säädöksiin aiheuttaen niiden muuttamisen tarpeen. Taloudelliset vaikutukset - Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat / /1/15 rev 1 + ADD1-4 (jäsenmaiden yksinkertaistamisehdotukset) 6809/ /1/15 rev 1 (Pj-maan yhteenvetotaulukko jäsenmaiden ehdotuksista) Komissaari Hoganin kirje maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpolle Komissaari Hoganin kirje Latvian maa- ja metsätalousministeri Jānis Duklavsille /15 Neuvoston päätelmät 8483/15 (Puheenjohtajan kooste jäsenmaiden yksinkertaistamisprioriteeteistä) 10476/16 Komission työasiakirja viherryttämisen tarkastelusta ensimmäisen vuoden jälkeen 10475/1/16 REV 1 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot EUTORI-tunnus Sanna-Helena Fallenius, MMM, puh , sanna-helena.fallenius@mmm.fi Mirja Kiviranta, MMM, puh , mirja.kiviranta@mmm.fi Pia Lehmusvuori, MMM, puh , pia.lehmusvuori@mmm.fi Liitteet Viite
9 Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Kahilampi Vesa(MMM) (24) Asia Maatalouden markkinatilanne ja markkinoiden tukitoimet Kokous Maatalous- ja kalastusneuvosto U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Neuvoston odotetaan päättävän heinäkuussa komission esittämästä uudesta tukipaketista markkinoiden vakauttamiseksi. Tukipaketti seuraa syksyn 2015 tukipakettia sekä maaliskuun 2016 toimenpiteitä markkinakriisin helpottamiseksi. Markkinatilanteesta on keskusteltu koko alkuvuoden ajan useasti niin maatalouden erityiskomitean kokouksissa kuin maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksissa. Suomi pitää maataloustuotteiden markkinatilannetta vaikeana ja tukee monipuolisia toimenpiteitä tilanteen helpottamiseksi. Suomi pitää tervetulleena komission ilmoitusta uudesta tukipaketista heinäkuussa. Suomi näkee, että tukipaketti ja markkinatoimet tulisi suunnata ensisijaisesti maidontuottajille. Arvion mukaan tukitoimenpide tulee koostumaan kolmesta osasta; vapaaehtoisista EU:n laajuisista tuotannon rajoittamistoimenpiteistä, kansallisesta kirjekuori-mallisesta tuesta sekä mahdollisista ennakkomaksujen sallimisen kaltaisista budjettineutraaleista toimista. Suomi on tyytyväinen neuvoston käsittelyyn tulevan paketin rakenteeseen ja pitää tärkeänä, että ylitarjontatilanteessa tuetaan vaikeuksissa olevia tuottajia. Yksityiskohtaisia tukirahojen jakoperusteita, tukitasoja tai paketin soveltamisen ehtoja ei ole vielä tiedossa. Suomi pitää tärkeänä, että jakoperusteissa otetaan huomioon jäsenmaan Venäjälle suuntautuneen viennin suhteellinen osuus ennen vientikieltoa, maidontuotannon suhteellinen merkittävyys jäsenmaan maatalousalan tuotoista sekä tuetaan matalan marginaalin jäsenmaita ottamalla huomioon maidontuotannon kustannukset. Jakokriteereissä tulisi ottaa huomioon korostetusti ne jäsenmaat, jotka eivät ole lisänneet tuotantoaan huomattavasti maitokiintiöiden poistuttua. Lisäksi olisi tärkeää tukea epäsuotuisilla alueilla olevia tuottajia, jotka joutuvat ensimmäisinä lopettamaan alhaisten hintojen takia kannattamattoman tuotannon. Suomi näkee tärkeänä, että osana paketin budjettineutraaleja toimia komissio tekee pikaisesti päätöksen, joka antaa jäsenmaille mahdollisuuden maksaa korkeampia ja aikaistetumpia tukien ennakkomaksuja tuottajille.
10 Pääasiallinen sisältö 10(24) Suomi katsoo edelleen, että komission tulisi lisäksi valmistella de minimis-rajan korottamista euroon. Suomi myös tukee maaliskuussa sallitun väliaikaisen, de minimis -tuen ulkopuolisen enintään euron kansallisen tukimahdollisuuden määräajan jatkamista vuoden 2017 puolelle. Suomi tukee nykyisiä voimassa olevia markkinatoimenpiteitä. Suomi pitää tärkeänä tutkia myös toimenpiteitä, joilla voidaan alentaa viljelijöiden tuotantokustannuksia, esim. lannoitteiden osalta. Suomi tukee uusien markkinoiden avaamista kolmansissa maissa ja menekinedistämistä sekä EU:n tason vientiluottojärjestelmän järkevyyden selvittämistä. Erityisesti sianlihan osalta olisi voitava edetä Venäjän kanssa niissä tuotteissa, joiden tuonti on estetty ASFtautitilanteen takia. Sianlihan yksityistä varastointia on käytettävä tilanteen mukaan, ottaen kuitenkin huomioon, että varastoitu liha palaa myöhemmin markkinoille. Kriisitoimenpiteet pitäisi ensisijaisesti rahoittaa maatalousbudjetin käyttämättömästä marginaalista. Ottaen huomioon kriisin vakavuuden ja laajuuden, Suomi on valmis harkitsemaan myös maatalouden kriisirahaston käyttöä. Maatalous- ja kalastusneuvostossa esille nostetut toimet Komissio tiedotti kesäkuun neuvostossa 2016 valmistelevansa uutta tukipakettia. Paketin yksityiskohdista ei ole vielä tietoa, mutta sitä odotetaan käsiteltäväksi heinäkuun 2016 neuvostoon. Myös kesäkuun 2016 Eurooppa-neuvosto pyysi komissiolta lisätoimia markkinatilanteen helpottamiseksi. Arvion mukaan tukipaketti tulee keskittymään maidontuottajien tukemiseen ja sisältämään kolmenlaisia toimia markkinakriisin helpottamiseksi. Komission odotetaan tuovan käsiteltäväksi vapaaehtoisen EU:n laajuisen ja unionin rahoittaman tuotannon rajoittamistoimenpiteen, jolla pyritään vähentämään ylituotantoa ja parantamaan maidon hintakehitystä. Paketin toisen osan odotetaan koostuvan kansallisesta kirjekuori-mallisesta tuesta, jonka käyttämisen odotetaan olevan perusluonteeltaan vastikkeellista. Lisäksi komission uskotaan tuovan pöytään budjettineutraaleja toimia tukemaan kokonaisuutta. Tukitoimenpiteet ovat jatkoa maaliskuun 2016 ja syyskuun 2015 toimenpiteille markkinakriisin helpottamiseksi. Maaliskuun neuvostossa 2016 komissio esitti joukon toimenpiteitä tilanteen helpottamiseksi. Komissio on tarkentanut toimenpiteitä kevään muissakin neuvostoissa. Alla koonti ehdotetuista toimenpiteistä. - Komissio antaa määrätyksi ajaksi tuottaja- ja toimialaorganisaatioille sekä osuuskunnille mahdollisuuden vapaaehtoisesti rajoittaa tuotantoaan ja tarjontaa. Toimenpide perustuu yhteisen markkinajärjestelyn asetuksen artiklaan 222. Komissio on antanut asiaan liittyen delegoidun asetuksen.
11 11(24) - Komissio on antanut mahdollisuuden sallia kansallinen väliaikainen tuki, joka voisi olla korkeintaan euroa tilaa kohti. Kansallista kattoa tuelle ei olisi. 1) Valtiontukea voidaan maksaa tuotannon tilapäiseen jäädyttämiseen tai vähentämiseen. Tuki notifioidaan komissiolle SEUT:n artiklan 107 (3)(c) perusteella. Määrältään tuki on maksimissaan euroa/tila ilman kansallista kattoa ja se voi olla joko lainaa, takausta tai avustusta. 2) Viljelijöiden maksuvalmiutta voidaan helpottaa valtiontuella, joka on lainaa tai takausta ja määrältään maksimissaan euroa/tila. Tuki notifioidaan komissiolle SEUT:n artiklan 107 (3)(c) perusteella. - Maitojauheen ja voin varastoon oston enimmäismäärät kaksinkertaistettiin Rasvattoman maitojauheen enimmäismäärä tonnia nostettiin tonniin. Voin enimmäismäärä nostettiin tonniin. Komissio antoi ehdotuksen neuvoston asetukseksi asiaan liittyen. Ehdotus hyväksyttiin kirjallisessa käsittelyssä yksimielisesti rasvattoman maitojauheen enimmäismäärää nostettiin uudelleen tonniin. Komissio antoi ehdotuksen neuvoston asetukseksi asiaan liittyen. Ehdotus hyväksyttiin kirjallisessa käsittelyssä yksimielisesti. - Sianlihan yksityinen varastointi avataan tarvittaessa, jos tilanne sitä vaatii. Tarkempi ajankohta riippuu markkinoiden kehittymisestä. - Komissio lupasi luoda naudan- ja sianlihalle vastaavan hintaseurantajärjestelmän kuin maidolla jo on. Lihamarkkinaobservatorion ensimmäinen kokous on sovittu pidettäväksi Korkean tason edustajat jäsenmaista kutsutaan tapaamiseen komission asettaman markkinoiden task forcen jäsenten kanssa. Tapaamisessa pohditaan erityisesti maitosektorin asioita. - Komissio jatkaa pyrkimyksiä avata unionin maataloustuotteille markkinoita EU:n ulkopuolella. Komissio lupasi lisärahoitusta maidon- ja sianlihasektorin menekinedistämiseen. - Komissio jatkaa pyrkimyksiä poistaa SPS-esteitä vienniltä ja erityisesti Venäjään suuntautuvalta vienniltä, ml. afrikkalaisen sikaruton (ASF) aiheuttamien rajoitteiden poisto. Venäjä sulki tiettyjä EU:n sianlihatuotteita markkinoiltaan tammikuussa 2014 vedoten Itä-Euroopassa esiintyneisiin yksittäisiin ASF-tapauksiin. - Komissio kehittää yhdessä Euroopan investointipankin kanssa rahoitusvälineitä, joilla voitaisiin auttaa viljelijöitä ja jalostajia investoimaan ja parantamaan kilpailukykyään. - Komissio tutkii mahdollisuutta vientiluottojärjestelmän perustamiseksi. Komissio tekee yhteistyötä sen osalta Euroopan investointipankin kanssa. - Komissio jatkaa delegoidulla asetuksella tiettyjen hedelmien ja vihannesten tuottajille tilapäisesti myönnettäviä poikkeuksellisia lisätukitoimenpiteitä alkaen Komissaari on luvannut edistää tuotantokustannusten alentamista esimerkiksi lannoitteiden tulleja. - Puheenjohtajamaan maaliskuisissa päätelmissä esitetään myös mahdollisuutta maksaa korkeampia ja aikaistetumpia tukien ennakkomaksuja tuottajille. Komissio lupasi MEK:n kokouksessa, että se tutkii mahdollisuutta maksaa korkeampia ja
12 12(24) aikaistetumpia tukien ennakkomaksuja tuottajille. Todennäköisesti komissio palaa asiaan kesällä Markkinatilanne Markkinatilanne maitosektorilla, sianlihassa ja hedelmissä ja vihanneksissa on edelleen heikko. Maidon tuotanto on jatkanut kasvuaan useimmissa jäsenmaissa ja EU:n maidontuotanto oli viime tammi-maaliskuussa yli 7 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. Suomessa tuotannon kasvu hiipui vastaavana aikana alle prosentin. Tuottajahinnat vaihtelevat merkittävästi jäsenmaittain, mutta EU:n keskihinta on alkuvuonna pudonnut selvästi alle 30 sentin litralta. Tuotantopanosten hinnat ovat myös laskeneet, mutta nykyinen tuottajahinta ei ole kestävällä tasolla. Tammikuun lopussa komissio päätti jälleen jatkaa voin ja rasvattoman maitojauheen tukiohjelmaa, nyt syyskuun 2016 loppuun asti. Yksityinen ja julkinen varastointi ovat olleet jatkuvasti toiminnassa ja vakauttaneet markkinoita. Rasvattoman maitojauheen hinta on alkuvuonna ollut heikko ja joissakin jäsenmaissa painunut interventiohinnan alapuolelle. Voin hinta suhteessa interventiohintaan on ollut selvästi parempi. Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa maitotuotteiden hinnoissa on tapahtunut lievä käänne parempaan, mutta tämä ei ole heijastunut tuottajahintaan ja on liian aikaista ennakoida tämän merkitsevän käännettä markkinatilanteessa. Rasvattoman maitojauheen kiinteähintaisten interventio-ostojen enimmäismäärä täyttyi alkuvuonna nopeasti, joten voin ja maitojauheen ostokiintiöt päätettiin tuplata huhtikuussa voin osalta tonniin ja maitojauheessa tonniin. Voita ei ole ostettu interventioon, mutta maitojauheen kaksinkertainenkin kiintiö täyttyi nopeasti ja neuvosto päätti nostaa enimmäismäärän tonniin. Väliaikaista nostoa maatalouden valtiontukien de minimis -rajoituksiin on esitetty laajalti, jotta kansallisia toimia voidaan osoittaa suoraan eniten tarvitseville. Myös juustojen hinnoissa on ollut painetta. Komissio jatkoi juuston yksityisen varastoinnin tukiohjelmaa niissä jäsenvaltioissa, jotka ilmoittivat kiinnostuksensa ohjelmaan. Suomi on mukana ohjelmassa. Sianlihan markkinatilanne on edelleen vaikea, joskin varhainen grillikauden alku on heijastunut positiivisesti hintoihin ja vientimarkkinoiden tilanne on alkuvuotta valoisampi. Tuotanto on kasvanut kahdeksan peräkkäisen vuosineljänneksen ajan, mutta tälle vuodelle ennustetaan pientä tuotannon laskua. Sianlihan yksityisen varastoinnin tuki oli haettavissa tammikuussa ja sopimuksia tehtiin noin tonnista. DE, ES, DK ja NL käyttivät tästä 75 prosenttia. Suomessa varastoitiin noin 800 tonnia. Komissio lopetti tukiohjelman yllättäen tammikuun lopussa. Suurten määrien varastointi helpottaa markkinoita varastointihetkellä, mutta varastojen purkaminen saattaa vastaavasti aiheuttaa häiriöitä mahdollisesti toipuvilla markkinoilla. Tuotannon pieni aleneminen ja alkukesän hyvät säät ovat tasapainottaneet markkinaa ja varastojen purkaminen ei ole aiheuttanut vakavia häiriöitä markkinoilla. Komissio on indikoinut, ettei varastointituelle ole vallitsevassa markkinatilanteessa tarvetta. Asiaan palataan tarvittaessa uudelleen, jos tilanne muuttuu.
13 13(24) Monet jäsenvaltiot ovat halunneet avata erilliset keskustelut Venäjän kanssa tautitilanteen takia tuontikiellossa olevien sian ruhonosien viennin avaamiseksi. Komissio on nimittänyt tammikuussa uuden työryhmän (Agricultural Markets Task Force), jonka tehtävänä on tehdä ehdotuksia tuottajien aseman vahvistamiseksi ruokaketjussa. Komissio on tehnyt jäsenvaltioille kyselyn maitosektorista ja erityisesti maitopaketin toimeenpanosta. Kyselyn pohjalta komissio valmistelee raporttia maitosektorista. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely - Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Euroopan parlamentti esitti täysistunnossaan maatalouskomissaari Phil Hoganille suullisen kysymyksen ja keskusteli asiasta liittyen maitoalan kriisin ratkaisemiseen. EU18-jaosto (Maatalous ja elintarvikkeet) (kirjallinen menettely) , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ja EU-ministerivaliokunta (kirjallinen menettely), , , , , , , ja (kirjallinen menettely). Suuri valiokunta , (kirjallinen menettely), , , , , ja Maa- ja metsätalousvaliokunta , , , , ja Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset On mahdollista, että Venäjän tuontikiellosta johtuvia elintarvikkeiden ja maataloustuotteiden vaikean markkinatilanteen edellyttämiä välttämättömiä ja kohdennettuja kansallisia tukitoimenpiteitä tarvitaan edelleen. Näistä päätetään valtion talousarvioita ja lisätalousarvioita koskevassa päätöksentekomenettelyssä ja niiden kustannusvaikutukset täsmentyvät myöhemmin kyseisten päätösten mukaisesti.
14 14(24) EU-tasolla tehtävien päätösten taloudelliset vaikutukset kohdentuvat EU:n talousarvioon Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Elintarviketeollisuusliiton mukaan Venäjän osuus elintarvikkeiden viennistä vuonna 2013 oli 27 %, 430 miljoonaa euroa ja vajaat 4 % koko elintarviketeollisuuden tuotannon bruttoarvosta. Pakotelistalla olevien tuotteiden viennin arvo oli 283 miljoonaa euroa. Maitotaloustuotteiden viennin arvo oli noin 250 miljoonaa euroa, josta juustoja oli 128 miljoonaa euroa. Lihan (ml. siipikarja) viennin arvo noin 22 miljoonaa euroa, josta yli puolet oli sianlihaa. Kalatuotteiden viennin arvo oli 8,3 miljoonaa euroa. Maitotuotteiden osalta Suomen vienti Venäjälle on koostunut lähinnä lisäarvotuotteista, joille on ollut hankalaa löytää korvaavaa vientiä. Suomen maitotuotteiden vienti Venäjälle suhteessa maidon tuottajahintaisen tuotannon arvoon oli vuonna 2013 noin 22,5 %, joka oli toiseksi eniten EU-maista. Venäjän viennin tyrehtyminen on iskenyt Suomeen ja Baltian maihin kaikkein kovimmin /16 (puheenjohtajamaan päivitys markkinatilanteesta ja tukitoimista heinäkuun neuvostoon) 10828/2016 (puheenjohtajamaan päivitys markkinatilanteesta ja tukitoimista maatalouden erityiskomitealle ) 8803/2016 (Komission päivitys markkinatilanteesta ja tukitoimista toukokuun neuvostoon) 6484/16 + ADD 1 24 (jäsenmaiden ehdotukset) 6284/16 (puheenjohtajamaan tausta maatalouden erityiskomitealle) 7108/16 (puheenjohtajamaan päätelmät) C(2016) 3532 final (delegoitu asetus) KOM(2016) 384 lopullinen (komission esitys neuvoston asetukseksi) KOM(2016) 208 lopullinen (komission esitys neuvoston asetukseksi) C(2016) 2122 final (delegoitu asetus) Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Neuvotteleva virkamies Pekka Sandholm, puh , pekka.sandholm@mmm.fi Ylitarkastaja Sanna-Helena Fallenius, puh , sanna-helena.fallenius@mmm.fi Ylitarkastaja Vesa Kahilampi, puh , vesa.kahilampi@mmm.fi
15 EUTORI-tunnus 15(24) Liitteet Viite
16 Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM HSO Närhinen Kimmo (24) Asia Kansainvälistä maataloustuotteiden kauppaa koskevat kysymykset Kokous Maatalous- ja kalastusneuvosto U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Komissio antaa maatalous- ja kalastusneuvostolle tilannekatsauksen kansainvälistä maataloustuotteiden kauppaa koskevista kysymyksistä. Neuvosto käy asiasta myös keskustelun. Suomi ottaa komission tilannekatsauksen tiedoksi. Nairobin ministerikokouksen tulokset maatalousaiheissa Joulukuussa pidetyn WTO:n ministerikokouksen merkittävimmät tulokset saatiin maatalouden vientikilpailukysymyksissä. Yli viisikymmentä vuotta teollisuustuotteiden vastaavan päätöksen jälkeen vientituet kielletään myös maataloustuotteilta. Päätös vientitukien lopettamisesta on WTO/GATT:n neuvotteluhistoriassa merkittävä tulos. Maatalousreformiensa vuoksi EU pystyi esiintymään asiassa offensiivisesti vaatien vientitukien lopettamisen lisäksi kiristyksiä vientiluottoja, elintarvikeapua ja valtionkauppayrityksiä koskeviin sääntöihin, jotta näillä erityisesti USA:n käyttämillä välineillä ei voitaisi kiertää vientituen käyttöön liittyvää kieltoa. Päätösten seurauksena teollisuusmaat lopettavat vientituen käytön heti neuvottelutuloksen tultua voimaan. Jalosteissa, meijerituotteissa ja sianlihassa neuvottelutulos sisältää kuitenkin tilapäisen poikkeuksen, joka antaa erityisesti Sveitsille, Norjalle ja Kanadalle mahdollisuuden maksaa tukea vuoden 2020 loppuun saakka. EU voi ainakin teoriassa hyödyntää poikkeusta sianlihan osalta. Kehitysmaille aikataulu on pidempi. Vähiten kehittyneiden ja nettoruoantuojakehitysmaiden osalta sopimuksen artiklan 9.4 antama poikkeus jää
17 17(24) voimaan vuoteen 2030 saakka. Muiden kehitysmaiden osalta artiklan 9.4. poikkeus lakkaa Artiklan 9.4. poikkeus ei kuitenkaan koske kaikenlaisia vientitukia. Vientiluottojen sallittu takaisinmaksuaika jäi selvästi EU:n esittämää pidemmäksi eikä luotto-ohjelmien ns. itserahoitettavuudelle asetettu aikarajaa. Elintarvikeavun ja valtionkauppayritysten osalta lopputulos sisältää varsin vähän sitovaa tekstiä. Tuloksella ei minkään vientikilpailukategorian kohdalla liene juurikaan vaikutuksia USA:n käyttämiin välineisiin, vaikka säännöt jonkin verran kiristyvät. Vientitukien poistuessa yhteinen maatalouspolitiikka menettää yhden välineen markkinatasapainon ylläpitämiseksi. Käytännössä vientitukia ei kuitenkaan ole käytetty, ja päätösten kautta myös kauppakumppanit saadaan luopumaan tuistaan. Neuvottelutulos parantaa myös vientikilpailuvälineiden käytön transparenssia. Nairobissa neuvottelujen kohteena oli myös eräiden kehitysmaiden vaatimus tilapäiseen suojatulliin oikeuttavan ns. erityissuojamekanismin luomiseksi kehitysmaiden tarpeisiin. Kokouksen tuloksena sovittiin asian jatkokäsittelystä maatalouskomitean erityisistunnoissa ilman tarkempaa aikatavoitetta. Intian ajama tavoite suojata ruokaturvan tarkoituksiin ylläpidettäviä julkisen varastoinnin ohjelmia tukien alennussitoumuksilta sai vahvistusta. Aiemmat päätökset lopullisen ratkaisun laatimiseksi vahvistettiin. Neuvotteluja aiheesta tullaan käymään erillään Dohan neuvotteluista nopeutetulla aikataululla. Käsiteltyihin maatalouskysymyksiin kuului myös puuvilla, jonka osalta kierroksella on pyritty nopeampaan ja kunnianhimoisempaan ratkaisuun kuin muilla tuotteilla. Puuvillaa koskeva päätös jäi varsin vaatimattomaksi. Vientituki puuvillalta poistuu nopeammassa aikataulussa. Sisäisen tuen osalta ei tehty sitovia päätöksiä ja markkinoillepääsyssäkin edistyminen oli pientä. WTO-neuvottelujen jatko Nairobin kokouksen ministerijulistuksessa merkittävää on erimielisyyden kirjaaminen Dohan kierroksen jatkosta. Erityisesti teollisuusmaat katsovat, että neuvotteluja ei voi jatkaa alkuperäisen DDA-mandaatin ja sen pohjalta laadittujen ratkaisuehdotusten pohjalta. Parhaillaan on käynnistymässä työ yhteisymmärryksen saavuttamiseksi siitä, miten neuvotteluja WTO:ssa jatketaan. Myös EU:n sisäinen työ tavoitteiden asettamiseksi on käynnistynyt. WTO:n ministerikokouksessa neuvottelujen kohteena oli vain pieni osa Dohan mandaatin kattamista kysymyksistä. Maatalouskysymyksistä päätösten kohteena oli vientikilpailun, markkinoillepääsyn ja sisäisen tuen kokonaisuudesta vain vientikilpailu. Tavalla tai toisella muut kysymykset säilyvät neuvottelujen agendalla. TTIP EU:n ja USA:n välisten vapaakauppaneuvotteluiden kolmastoista kierros järjestettiin New Yorkissa Neljästoista neuvottelukierros on parhaillaan käynnissä. Yhteisenä virallisena poliittisena tavoitteena on edelleen saattaa neuvottelut päätökseen vielä tämän vuoden puolella presidentti Obaman kaudella. Aikataulu on kuitenkin erittäin haasteellinen.
18 18(24) Maatalousneuvotteluja on käyty konsolidoidun neuvottelutekstin pohjalta. Käsittelyssä ovat olleet myös tariffit ja muut kuin tullimuotoiset kaupan esteet. Myös SPSneuvotteluita on jatkettu konsolidoidun tekstin pohjalta. Neuvotteluja on käyty myös maantieteellisistä merkinnöistä ja tislatuista alkoholijuomista. Maataloustekstin osalta osapuolten näkemykset ovat vielä monilta osin eriävät. Tariffien osalta osapuolet ovat korostaneet yksittäisiä vienti-intressejään eikä herkistä tuotteista ole vielä kunnolla keskusteltu. Japani EU:n ja Japanin väliset vapaakauppaneuvottelut aloitettiin vuonna 2013 ja edellinen neuvottelukierros käytiin huhtikuussa. Japanille maatalouden markkinoillepääsy on vaikea kysymys, joka kytkeytyy Tyynenmeren alueen maiden TTPsopimusneuvotteluissa saavutettuun tulokseen. EU vaatii Japanilta maataloustuotteiden markkinoillepääsyssä TTP-ratkaisua kunnianhimoisempaa tulosta. SPS-kysymyksissä on edetty tekstipohjaisissa neuvotteluissa, vaikka näkemyseroja on edelleen. Meksiko ja Mercosur EU:n ja Meksikon välinen vapaakauppaosuuden sisältävä globaalisopimus on solmittu vuonna 2000 ja se päätettiin vuonna 2016 uudistaa. Uudistetun sopimuksen ensimmäinen neuvottelukierros järjestettiin Brysselissä , mutta se oli hyvin lyhyt. Jatkossa neuvottelut tulevat varmuudella kattamaan maatalouden markkinoillepääsyn parantamisen ja sopimuksen SPS-osien syventämisen. EU-Mercosur neuvottelujen tuorein tarjousten vaihto tehtiin toukokuun alussa. Tarjousten vaihtoa edelsi kattavat keskustelut jäsenmaiden kanssa. Lopullista tariffitarjousta muokattiin jäsenmaiden kommenttien perusteella. Seuraava neuvottelukierros on lokakuussa. Aasia, Australia ja Uusi-Seelanti Kaakkois-Aasian maista neuvottelut Singaporen ja Vietnamin kanssa on saatu päätökseen. Neuvottelut Filippiinien kanssa on aloitettu joulukuussa 2015 ja toinen neuvottelukierros on suunniteltu järjestettävän lokakuussa. Indonesian kanssa tavoitteena on aloittaa neuvottelut tämän vuoden aikana. Malesian kanssa keskustellaan mahdollisuudesta aloittaa neuvottelut uudelleen. Thaimaan kanssa neuvottelut on aloitettu vuonna 2013, mutta keskeytetty maan poliittisen tilanteen takia. Etelä-Korean kanssa solmittua sopimusta on sovellettu vuodesta 2011 lähtien. Intian kanssa neuvottelut on aloitettu vuonna 2007 ja keskeytetty vuonna Valmisteluja tehdään neuvottelujen aloittamiseksi Australian ja Uuden-Seelannin kanssa. Kanada Kanadan CETA-neuvottelut on saatu päätökseen vuonna 2014 ja sopimuksen lopullista allekirjoitusta on suunniteltu lokakuulle EU-Kanada huippukokoukseen. EU:n allekirjoittamiseen liittyvät sisäiset prosessit ovat käynnissä.
19 19(24) Useiden jäsenmaiden pyynnöstä komissio on luvannut syksyllä kokonaisvaltaisen analyysin olemassa olevien ja tulevien vapaakauppasopimusten vaikutuksista EU:n maatalouteen. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Kyseessä on tiedotusasia Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely - EU18-jaosto , ja EU-ministerivaliokunta ja (kirjallinen menettely) Suuri valiokunta ja Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Ylitarkastaja Markus Schulman, HSO/KV, puh , s-posti markus.schulman@mmm.fi EUTORI-tunnus Neuvotteleva virkamies Kimmo Närhinen, HSO/KV, puh , s-posti kimmo.narhinen@mmm.fi Liitteet
20 Viite 20(24)
21 Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) (24) Asia Maatalous- ja kalastusneuvoston muut asiat Kokous Maatalous- ja kalastusneuvosto U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksen asialistalla muut asiat -kohdassa on jäsenmaiden ja puheenjohtajamaan tiedotusasioita. Suomi ottaa pj-maan ja jäsenmaiden esittelyt tiedoksi. a) Kyproksen metsäpalokatastrofi Kypros kertoo maata kohdanneesta metsäpalokatastrofista. Katastrofi on kohdannut Solean aluetta lähellä Troodos-vuoristoa. Kypros pyytää jäsenmailta ja komissiolta tukea alueen infrastruktuurin, metsien ja viljelysten jälleenrakentamiseen. b) (mahd.) Kansainvälinen asiantuntijakonferenssi Viljelijöiden aseman vahvistaminen tuotantoketjussa tulokset (Bratislava, 30. kesäkuuta - 1. heinäkuuta 2016) Puheenjohtajamaa kertoo Bratislavassa järjestetyn asiantuntijakonferenssin tuloksista. Konferenssi käsitteli viljelijöiden aseman vahvistamista tuotantoketjussa ja samalla se toimii syyskuussa järjestettävän epävirallisen ministerineuvoston keskusteluiden pohjana. Konferenssin tavoitteena oli arvioida tuottajien asemaa ja neuvotteluvoimaa elintarvikeketjussa sekä tunnistaa ja analysoida eri tekijöitä, jotka vaikuttavat taloudellisen vaikutusvallan jakautumiseen ketjussa. Keskustelua herätti erityisesti epäreilut kauppatavat. c) (mahd.) Ongelmat, jotka aiheutuvat kaliumfosfaatin käytön kieltämisestä luomutuotannon kasvinsuojelussa.
22 22(24) Tšekin valtuuskunta kertoo neuvostolle ongelmista, jotka aiheutuvat kaliumfosfaatin käyttökiellosta luomutuotannon kasvinsuojelussa. Tšekki näkee kiellon haittaavan erityisesti viininviljelyä ja hedelmätuotantoa ja pyytää komissiolta toimia. Maan mukaan kaliumfosfaattia on voinut käyttää aikaisemmin komponenttina kasvivahvisteissa neuvoston asetuksen (EC) N:o 834/2007 perusteella, vaikka sitä ei ole koskaan erikseen hyväksytty käytettäväksi luomutuotannossa. Sittemmin kasvinsuojeluaineiden tehoaineita koskeva horisontaalisäädös on muuttunut. Fosfaatti luokitellaan tehoaineeksi ja olisi hyväksyttävä asetuksen 889/2008 luetteloon luomutuotannossa sallituista kasvinsuojeluaineista, jotta sitä voisi käyttää. Luomutuotannossa käytettävien kasvinsuojeluaineiden hyväksymismenettely ei ole neuvoston toimivallassa vaan hyväksyntä tehdään komitologiamenettelyssä. d) (mahd.) Kuivuus Puolassa Puolan valtuuskunta kertoo maatalous- ja kalastusneuvostolle maata koetelleesta kuivuudesta ja sen vaikutuksista viljelyksiin. Puolan mukaan kuivuus on heikentänyt tuottajien jo valmiiksi heikkoa tilannetta jo entisestään. Puola pyytää pikaisia toimenpiteitä tilanteen auttamiseksi. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely - Käsittely Euroopan parlamentissa - Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely EU18-jaosto (maatalous- ja elintarvikkeet) EU-ministerivaliokunta (kirjallinen menettely) Suuri valiokunta Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset - - Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat /16 (kohta a) 11099/16 (kohta b) 11115/16 (kohta c)
23 11125/16 (kohta d) 23(24) Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Ylitarkastaja Sanna-Helena Fallenius, MMM/RO, puh , EUTORI-tunnus Liitteet Viite
24 24(24) LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi jaosto maatalous- ja elintarvike (EU 18), maatalous- ja kalastusneuvosto MMM ALR, EUE, MAVI, SM, STM, TEM, TULLI, UM, VM, VNK, YM
Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission
LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13
Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
Ulkoasiainministeriö MINVA UM
Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Kahilampi Vesa(MMM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2017-00247 RO Kahilampi Vesa(MMM) 05.04.2017 Asia Yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen - Suomen, Ruotsin, Tanskan, Viron, Latvian ja Liettuan yhteisasiakirja
Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Kiviranta Mirja(MMM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2017-00242 RO Kiviranta Mirja(MMM) 07.04.2017 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2015-00413 RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) 18.05.2015 Viite Asia Epävirallinen maatalous- ja kalastusneuvoston kokous, Riika 31.5.-2.6.2015 Kokouksen aihe: Luonnonmukainen
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2015 C(2015) 6257 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 17.9.2015, maito- ja maitotuotealan tilapäisistä poikkeustoimenpiteistä voin ja rasvattoman maitojauheen
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien
EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11265/19 PV CONS 42 AGRI 393 PECHE 332 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Maatalous ja kalastus) 15. heinäkuuta 2019 11265/19
maatalousneuvostossa ja maatalouden erityiskomiteassa heinäkuussa 2016 sekä komission työryhmässä heinä- ja elokuussa 2016.
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00579 RO Lehmusvuori Pia, Kiviranta Mirja(MMM) 31.08.2016 Asia Ehdotukset asetuksiksi komission delegoitujen asetusten (EU) N:o 639/2014 ja 640/2014 muuttamiseksi
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.9.2014 C(2014) 6326 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 4.9.2014, maito- ja maitotuotealan tilapäisistä poikkeustoimenpiteistä voin ja rasvattoman maitojauheen
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
1(5) Maa- ja metsätalousministeriö NEUVOSTORAPORTTI MMM2015-00713
1(5) Maa- ja metsätalousministeriö NEUVOSTORAPORTTI MMM2015-00713 RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) 16.09.2015 Asia Epävirallinen maatalousministerikokous 13.-15.9.2015 Kokous Epävirallinen maatalousministerikokous
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:
1(5) Maa- ja metsätalousministeriö NEUVOSTORAPORTTI MMM
1(5) Maa- ja metsätalousministeriö NEUVOSTORAPORTTI MMM2015-00702 RO Rönty Osmo, Ollila Jyri(UM) 10.09.2015 Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto 7.9.2015 Kokous Maatalous- ja kalastusneuvosto 07.09.2015
Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2016-00099 RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) 08.02.2016 Viite Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto 15.2.2016 Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Alankomaiden kauden
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2016-00170 RO Kahilampi Vesa(MMM) 07.03.2016 Viite Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto 14.3.2016 Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysseliin 14.3.2016. Suomea
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2017-00036 RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) 17.01.2017 Viite Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto 23.1.2017 Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysseliin Maltan
Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission
Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset
8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. toukokuuta 2019 (OR. en) 8688/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 21 AGRI 225 PECHE 194 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 15. huhtikuuta
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00229 VNEUS Siivola Heli(VNK) 13.03.2018 Asia EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset Kokous U/E/UTP-tunnus E 96/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0111 (NLE) 7801/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 177 AGRIN 34 AGRIORG 28 NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden
maatalousneuvostossa ja maatalouden erityiskomiteassa heinäkuussa 2016 sekä komission työryhmässä heinä-, elo- ja lokakuussa 2016.
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2017-00064 RO Kiviranta Mirja(MMM), Kuusela Pirjo(MMM) 26.01.2017 Asia Ehdotukset asetuksiksi komission delegoitujen asetusten (EU) N:o 639/2014 ja 640/2014
EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2019 (OR. en) 7596/19 PV CONS 14 AGRI 151 PECHE 129 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 18. maaliskuuta 2019 7596/19
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0181 (NLE) 10166/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 328 AGRIN 68 AGRIORG 51 NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden
11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201000496 BO Kytömäki Paavo 28.09.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:
Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon
Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM2012-00614 BO Anttinen Martti(VM) 11.07.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU-budjetti; neuvoston kanta vuoden 2013 talousarvioesitykseen U/E-tunnus: U37/2012
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14761/15 LIMITE PUBLIC PV CONS 68 RELEX 984 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3430. istunto (ULKOASIAT),
Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä
8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan
OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen
Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2016-00337 RO Kahilampi Vesa(MMM) 09.05.2016 Viite Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto 17.5.2016 Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysseliin 17.5.2016. Suomea
Maatalousuudistuksen valmistelua Juha Marttila
Maatalousuudistuksen valmistelua 1.3.2017 Juha Marttila Komission puheenjohtaja Juncker 1. Työllisyys, kasvu ja investoinnit ohjelman hengessä. 2. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) perustehtävä suoritettu,
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä
Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM
Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97
9951/16 ADD 1 1 GIP 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9951/16 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 32 TRANS 223 TELECOM 115 ENER 244 Euroopan unionin neuvoston 3472. istunto (LIIKENNE, TELEVIESTINTÄ
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2015-00669. Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen Brysselissä 7.9.2015.
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2015-00669 RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) 31.08.2015 Viite Asia Maatalous- ja kalastusneuvoston kokous Brysselissä 7.9.2015 Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu
PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 67 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3578. istunto (yleiset asiat), Bryssel,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6976/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 119 AGRIFIN 26 AGRIORG 28 DELACT 43 Euroopan
Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien
Komission ehdotukset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta
Komission ehdotukset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta 1 Maatalouspolitiikan reformit MacSharry 1992 hallinnolliset hinnat vaihtuivat suoriin tulotukiin Agenda 2000 mm. teurastuspalkkio,
Kumpuvaara Outi(TEM)
Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta
Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän
Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon
EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10699/19 PV CONS 39 ENV 661 CLIMA 197 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Ympäristö) 26. kesäkuuta 2019 10699/19 1 SISÄLTÖ 1.
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM MAO Miettinen Anna-Leena(MMM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2011-00747 MAO Miettinen Anna-Leena(MMM) 25.08.2011 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission vihreä kirja maataloustuotteita koskevasta tiedotuksesta
Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00525 MMO Räty Johanna(SM) 27.01.2016 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Ruotsin tukemiseksi
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2012 COM(2012) 211 final 2012/0106 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta elintarvikeapukomiteassa omaksuttavasta kannasta elintarvikeapua koskevan vuoden
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus
Suomi toimii puheenjohtajakaudellaan pidettävissä kokouksissa puheenjohtajana eikä esitä omia kansallisia kantoja.
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2019-00561 LVO Vehviläinen Anne(MMM) 19.08.2019 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmiksi EU:n biotalousstrategian päivitys Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM Suomea kokouksessa edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2016-00459 RO Kahilampi Vesa(MMM) 16.06.2016 Viite Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto 27.-28.6.2016 Suomea kokouksessa edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo
Venäjän asettamien pakotteiden sisältö 15.8.2014
Venäjän tuontikiellon vaikutukset ja jatkotoimet (Sisältää tausta-aineistoa) Pohjois-Karjalan kansanedustajat Marita ja Asko Miettisen maitotilalla Joensuussa 15.8.2014 MTK Pohjois-Karjala Venäjän asettamien
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01229 KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) 27.08.2012 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi polkumyynnillä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Maailman kauppajärjestön (WTO) yhdeksännessä ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2013 COM(2013) 750 final 2013/0364 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön (WTO) yhdeksännessä ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta
EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013
EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) 11711/17 AGRI 434 AGRIORG 82 DELACT 143 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 21. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella