Pulesjärven Itäniemen ranta-asemakaavan nro 039 eliöstö- ja biotooppiselvitys

Transkriptio

1 Pulesjärven Itäniemen ranta-asemakaavan nro 039 eliöstö- ja biotooppiselvitys Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Kari Korte

2 Kannen kuvassa maariankämmekkä ja ritariperhonen kesällä 2016 Pulesjärven kaava-alueella sekä vanhan leirintäalueen toimistorakennus

3 Sisällysluettelo 1. Johdanto Aineisto ja menetelmät Selvitysalue Luonnon ja ympäristön yleispiirteet Maasto ja topografia Puusto, kangasmaan kasvupaikkatyypit ja kasvillisuus Suot ja pellot Vesistöt, vesisuhteet ja maaperä Luonnonsuojelullisesti arvokkaimmat kohteet ja osa-alueet Avainbiotoopit Muun luonnonsuojelullisen statuksen omaavat osa-alueet Kasvistoltaan arvokkaimmat osa-alueet Linnustoltaan arvokkaimmat osa-alueet Hyönteistöltään arvokkaimmat osa-alueet Lepakoiden suhteen arvokkaimmat osa-alueet Perinnebiotoopit Liito-oravan suhteen arvokkaimmat osa-alueet Arvokkaasta lajistosta Kasvisto Statuslajit Muu harvinainen kasvisto Linnusto Liito-orava Lepakot Muu eläinlajisto ja ekologiset yhteydet Luonnonolosuhteiltaan arvokkaimmat osakokonaisuudet Yhteenveto ja kaavoituksessa huomioon otettavaa Lähteet

4 1 1. Johdanto Kuva 1. Pulesjärven leirintäalueen uimarantaa. Tämä selvitys on laadittu pohjatiedoksi ranta-asemakaavan nro 039 laatimiseksi alueelle, joka on osa Teiskon Vattulassa, Pulesjärven rantamilla sijaitsevaa kiinteistöä Vattulanmaa Kohteen sijainti ranta-alueella ja yleiskaavan mukainen käyttötarkoitus eivät mahdollista rakentamista eikä rakennuspaikkojen muodostamista ilman selvitysalueelle laadittavaa ranta-asemakaavaa. Rantaasemakaavan laatimisen tarkoituksena on mahdollistaa omarantaisten lomarakennuspaikkojen rakentaminen sekä teiskolaisia palveleva uimaranta-alue (kuva 1.). Maakuntakaavaehdotuksessa osoitettu ulkoilureitti on huomioitava laadittavassa ranta-asemakaavassa. 2. Aineisto ja menetelmät Tähän selvitykseen etsittiin tietoja kaupungin omista tietokannoista ja selvityksistä. Metsäkuviotietoja saatiin Tampereen kaupungin omistamien metsien hallinnoimiseksi olevan ohjelman - T-Forest - tiedoista. Muiden jo olemassa olevien luontotietojen selvittämiseksi käytiin läpi myös Tampereen arvokkaat luontokohteen julkaisu ja Tampereen kaupungin ylläpitämä Oracle - tietokanta. Kevätkesän 2016 aikana selvitettiin maastossa selvitysalueen liito-oravatilanne. Tällöin arvioitiin liito-oravalle (Pteromys volans) soveltuvat elinympäristöt ja etsittiin merkkejä lajin olemassa olosta etsimällä sen mahdollisesti jättämiä jätöksiä haapojen (Populus tremula) ja kuusten (Picea abies) tyviltä. Kesäkuun 2016 maastokäynneillä selvitysalue käytiin läpi tiheästi, jotta löydettäisiin mahdolliset luonnonsuojelullisen statuksen omaavat tai muutoin harvinaiset kasvilajit. Samalla haettiin metsäluonnon arvokkaiksi luokiteltavia elinympäristöjä - avainbiotooppeja sekä mahdollisia uhanalaisia luontotyyppejä. Myös kasvupaikkatyypit ja linnustoa kirjattiin ylös. Tässä selvityksessä on lajien statukset esitetty myös lyhenteinä lajin nimen perässä. Lyhenteet ovat seuraavat : R = rauhoitettu laji Ldir = lintudirektiivin liitteen I laji Dir II = Luontodirektiivin liitteen II laji Dir IV = Luontodirektiivin liitteen IV laji VU = vaarantunut uhanalainen laji NT = silmälläpidettävä eli lähes uhanalainen laji Vas = Suomen kansainvälinen erityisvastuulaji

5 2 3. Selvitysalue Ranta-asemakaava-alue sijaitsee kantakaupungista koilliseen, Pulesjärventieltä haaroittuvan Itäniementien alussa, Pulesjärven rannalla, entisellä leirintäalueella (liite 1.). Tampereen keskustasta matkaa kertyy teitä pitkin 25 km ja linnuntietä noin 18 km. Pulesjärven Itälahden rannalla sijaitseva kaava-alue on osa noin 530 ha:n suuruisesta tilasta Vattulanmaa Alueella ei ole varsinaista asutusta, mutta naapurustossa on joitakin lomarakennuspaikkoja. Kaavahankkeen on laittanut vireille kiinteistönomistajana Tampereen kaupunki. Pirkanmaan ensimmäisessä maakuntakaavassa sekä uudessa maakuntakaava ehdotuksessa selvitysalueen kautta on osoitettu merkittävä seudullinen ulkoilureitti. Muita merkintöjä maakuntakaavassa ei selvitysalueen osalla ole. Ehdotuksessa rantaasemakaava-alue on maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. Voimassa olevassa, vuonna 1994 vahvistetussa Aitolahti-Teisko rantayleiskaavassa selvitysalue on osoitettu telttailu- ja leirintäalueeksi. Vuoden 2014 loppuun asti selvitysalueella toimi Tampereen kaupungin liikuntapalvelujen ylläpitämä leirintäalue. Toiminnasta päätettiin luopua vuonna 2015, jolloin alue päätettiin myydä, ja laadituttaa alueelle ranta-asemakaava. 4. Luonnon ja ympäristön yleispiirteet 4.1. Maasto ja topografia Selvitysalueella on mittaa itä-länsisuunnassa 460 m ja etelä-pohjoissuunnassa 560 m, ja pinta-alaa sille kertyy 13,86 ha (liite 1.). Selvitysalue on matalimmillaan Pulesjärven rannalla, 126 mpy, ja korkeimmillaan alueen itäkulmassa, jossa maasto kohoaa 140 metriin. Eli korkeuseroa muodostuu vain noin 14 metriä. Maaston piirteet ovat jyrkimmät selvitysalueen itäosassa ja tasaisimmat Pulesjärven rantamaisemissa. Rantavyöhyke on tasaisimmalla kohtaa rakennettua hiekkarantaa ja muualla kallioita. Kaiken kaikkiaan selvitysalueen maasto on karun oloista Puusto, kangasmaan kasvupaikkatyypit ja kasvillisuus Selvitysalueen metsiä on hoidettu talousmetsänä ja siinä suhteessa ne ovat melko tavanomaista Teiskolaista metsää. Alueen metsät jakautuvat jyrkästi kahteen erityyppiseen osaan. Pulesjärven rantavyöhykkeellä olevat metsäkuviot ovat huomattavasti vanhempia kuin itäosan metsät (liite 2.). Länsiosassa metsäkuviot ovat keski-iältään yli 100 vuotta vanhoja, yhdellä kuviolla jopa yli 140 v vanha (kuva 2.), kun itäosan metsäkuviot ovat korkeintaan 40 vuotta vanhoja. Suurimmalla vanhan metsän kuviolla pääpuulajina on mänty (Pinus sylvestris), kun kolmella muulla vanhan metsän kuviolla pääpuulaji on kuusi. Vanha männikkö sijoittuu koko selvitysalueen pituiselle rantavyöhykkeelle ja se lienee eittämättä järvelle päin näkyvä maisemallinen elementti. Itään päin mentäessä puusto muuttuu enemmän seka- ja pioneerivaiheen puustoksi; koivua (Betula sp.), haapaa, harmaaleppää (Alnus incana), mäntyä ja kuusta, Itäniementien itäpuolella maan karuuden myötä nuori puusto muuttuu enemmän mäntyvaltaiseksi.

6 3 Selvitysalueen se osa, jolla maaperä on ravinteisempaa, kasvupaikkatyyppi vaihettuu paikoitellen lehtomaiseksi kankaaksi ja metsässä kasvaa enemmän kuusta (liite 3.). Mäntyvaltaisella, vanhan metsän rantavyöhykkeellä sekä itäosan harjanteella maaperä on jälleen karumpaa, tuoretta ja kuivahkoa kangasta. Maaperän karuus on vaikuttanut pääpuulajiin, joko suoraan lajikohtaisten kasvuolosuhdevaatimusten tai metsänhoidon kautta, jossa on ehkä suosittu kullekin kasvupaikkatyypille ominaista puustoa. Kaiken kaikkiaan selvitysalueen maaperä on melko karua ja kasvillisuus melko niukkaa Kuva 2. Leirintäalueen parkkipaikka ja sen ympärillä olevaa vanhaa metsää. ja yksipuolista. Rehevimmillään kasvillisuus on luonnollisesti alueen lehtomaisilla kankailla, mutta ei kovin rehevää sielläkään, sillä paikoin kasvuesteenä on vanha ja tiheä kuusikko, joka estää valon pääsyn maan pinnalle asti. Valon niukkuus on karsinut lajistosta sellaiset valoa vaativat lajit, kuten heinät ja sarat, tai ainakin niiden osuus on tavanomaista pienempi. Selvitysalueen kasvillisuus on Tampereen alueen mitassa kullekin kasvupaikkatyypille melko tavallista. Selvitysalueen tuoreille kankaille tyypillistä kenttäkasvilajistoa ovat mm. : mustikka (Vaccinium myrtillus) puolukka (Vaccinium vitis-idaea) metsälauha (Deschampsia flexuosa) oravanmarja (Maianthemum, bifolia) käenkaali (Oxalis acetosella) metsäalvejuuri (Dryopteris carthusiana) kultapiisku (Solidago virgaurea) lillukka (Rubus saxatilis) metsäkastikka (Calamagrostis arundinaceae) kevätpiippo (Luzula pilosa) lampaannata (Festuca ovina) kangasmaitikka (Melampyrun pratense) sekä pohjakerroksessa seinäsammal (Pleurozium schreberi) ja metsäkerrossammal (Hylocomium splendens). Lehtomaisella kankaalla tyyppilajistoa on luonnollisesti enemmän kuin tuoreella kankaalla, ja sitä ovat monen tuoreen kankaan kenttäkasvilajin lisäksi mm. : käenkaali metsätähti (Trientalis europeae) metsäkurjenpolvi (Geranium sylvestris) koiranputki (Angelica sylvestris) kielo (Convallaria majalis) nuokkuhelmikkä (Melica nutans) vuohenputki (Aegopodium podagraria) viitakastikka (Calamagrostis canescens) lehtovirmajuuri (Valeriana sambucifolia) Pensaskerroksessa kasvaa pajuja ja vadelmaa (Rubus idaeus). Lehtomaisella kankaalla pohjakerroksen lajistoon ilmaantuu metsäliekosammal (Rhytidiadelphus triquetrus).

7 Suot ja pellot Kuva 3. Leirintäalueen karavaanarien kenttää, joka on aikoinaan ollut niittynä. Selvitysalueella saattaa olla entistä peltoa/ viljelyalaa. Ja 1950-luvun kartoilta löytyy tieto niitystä (liite 3., kuva 3.). Alue jossa peltoa on ehkä ollut, on leirintäalueaikaisen karavaanarien kentän, parkkipaikan ja lasten leikkikentän tienoo. Peltoajatusta tukee se, että kentän ympärillä on lehtomaisen kankaan aluetta ja on selvitysalueen tasaisimmalla kohdalla. Viitteitä tähän on myös leikkikentän takana, jossa on ojanne, aivan kuin entisen pellon reuna. Kentän kaakkoispuolella on myös pieniä suojuotteja ja pelto on ehkä osittain ollut turvepohjainen. Selvitysalueen etelärajalla on pitkähkö suojuottimuodostelma, jossa vesiä valuu etelän suunnalta, selvitysalueen ulkopuolelta kohti pohjoista, Itäniemen tien ali ja edelleen leirintäalueen parkkipaikan ojan kautta leirintäalueen uimarannalle (liite 4.). Suojuottimuodostelman alkupäässä, on paksuturpeinen, lähinnä tupasvillanevaa oleva, ojittamaton ja arvokkaaksi luokiteltava suo. Kaiken kaikkiaan Itäniementien ja varsinaisen leirintäalueen välisellä rinteellä on enemmänkin soistuvia, pienialaisia rinnekorpia Vesistöt, vesisuhteet ja maaperä Selvitysalueella ei ole varsinaisia vesistöiksi luokiteltavia kohteita Pulesjärveä lukuun ottamatta. Lähes koko selvitysalueen vedet valuvat Pulesjärveen ja edelleen Paarlahteen. Aivan alueen itäisimmästä kulmasta vedet valuvat Peurantajärven kautta Sorilanjokeen. Eli alueen itäkulman harjanne muodostaa päävedenjakajan. Pulesjärven puoleiselle rinteelle muodostuu pieniä vedenjakajia, joiden rajaamilta valuma-alueilta vedet valuvat kolmea ojannetta pitkin Pulesjärveen (liite 4.). Laajin valuma-alue muodostuu alueen pohjoisosaan, josta vedet valuvat pohjoisosassa olevaan, ojituksen takia suosta mustikkaturvekankaaksi muodostuneeseen altaaseen, ja edelleen selvitysalueen pohjoisosassa olevaa ojaa pitkin järveen. Pienempi valuma-alue muodostuu selvitysalueen keskivaiheille, josta etelärajan suojuottimuodostelman vedet valuvat leiripaikan ojannetta pitkin leirintäalueen uimarannalle. Kolmas ja pienin valuma-alue muodostuu alueen eteläkärkeen, jossa vedet valuvat pienen altaan kautta Itäniementie 55 loma-asunnon rantaan. Aivan selvitysalueen lounaisimmasta ja koillisimmasta kärjestä vedet valuvat alueen ulkopuolelle ennen Pulesjärveä. Selvitysalueen pohjoisosan suon turvekerros on syvyydeltään sen verran matala, että se ei näy maaperäkartalla, jonka näytteenottosyvyys on metrissä (liite 5.). Tässä syvyydessä suurin osa alueesta on kalliota, keskiosalla on hiesua tai moreenia ja itärajalla pienialaisesti turvetta ja moreenia. Suurin osa alueen lehtomaisesta kankaasta sijoittuu keskiosan hiesu-moreenipatjalle, joitakin osia on myös rantavyöhykkeen kallion päälle,

8 5 mikä voi selittyä pintamaan koostumuksella tai kallioperän ravinteisuudella. Savi näyttää puuttuvan kokonaan selvitysalueelta, mikä saattaa johtua siitä, että selvitysalue sijaitsee korkeammalla kuin muinaisen jääkauden jälkeisen Ancylus-järven taso. 5. Luonnonsuojelullisesti arvokkaimmat kohteet ja osa-alueet Tässä yhteydessä esitellään kohteet ja osa-alueet, joilla on jokin lain suoma tai jokin muu luonnonsuojelullinen status tai joilla on keskitetysti harvinaista, huomion arvoista lajistoa tai jotka ovat arvolajistollisesti potentiaalisia kohteita. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi avainbiotoopit. Nämä ovat siis kohteita ja osa-alueita, joiden arvo perustuu niiden luonnonsuojelulliseen statukseen, biotooppityyppiin, luonteenomaisiin piirteisiin tai/ ja lajistoon Avainbiotoopit Avainbiotoopit ovat kohteita, jotka ovat potentiaalisia muusta tavanomaisesta metsäluonnosta poikkeavan, arvokkaan ja harvinaisenkin lajiston tyyssijoja juuri erityispiirteidensä vuoksi. Harvinaisiksi ja jopa uhanalaisiksi käyvien eliölajien suojelemiseksi on metsälain mukaan metsänhoidossa jätettävä käsittelemättä tai käsiteltävä varoen ja erityispiirteet säilyttäen metsäluonnon erityisen tärkeitä elinympäristöjä, jotka kuuluvat ns. avainbiotooppeihin. Avainbiotooppeihin luetaan metsälain ja luonnonsuojelulain suojaamien kohteiden lisäksi muut arvokkaat elinympäristöt (kuten supat, metsäniityt ja luonnontilaiset vanhat metsät) ja kohteet, jotka eivät täytä metsälain luonnontilaisen kohteen kriteerejä, mutta ovat luokiteltavissa vielä eiluonnontilaisiksi metsäluonnon arvokkaiksi elinympäristöiksi. Muut arvokkaat elinympäristöt (muut kuin metsä- ja luonnonsuojelulain kohteet) ja ei-luonnontilaiset metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt suositellaan otettavaksi huomioon metsänhoidollisissa toimissa. Vaikka metsälakikohteet on lain mukaan huomioitava vain yleiskaavan ja asemakaavan maa- ja metsätalousalueeksi sekä yleiskaavan virkistysalueeksi osoitetuilla alueilla, on niiden huomioon ottaminen silti suositeltavaa. Selvitysalueen ainoaksi avainbiotoopiksi löytyi suojuotti selvitysalueen kaakkoisrajalla (liite 4.). Osa juotista on luonnontilaisessa tilassaan. Suojuotti on rajattavissa kahteen osaan, kuten alla Metsälain huomioimassa kohteissa on esitelty. Vanhat metsät Selvitysalueen metsät ovat talousmetsämäisesti hoidettuja eikä sillä ole luonnontilaisen kaltaisiakaan, avainbiotoopiksi luokiteltavia metsäisiä kohteita. Metsälain huomioimat elinympäristöt 1. Rehevä metsäkortekorpi Itäniementien vierellä (kuva 4.) Arvoluokka : Ei-luonnontilainen metsäluonnon arvokas elinympäristö, metsäkortekorvet kuuluvat Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisiin luontotyyppeihin.

9 6 Puustoa : Pensastoa : Pohjakerroslajistoa : Lisättävää : Nuori hieskoivu (Betula pubescens), ja kuusi. Virpapaju (Salix aurita). Kenttäkerroksen lajistoa : Metsäkorte (Equisetum sylvaticum), viitakastikka, metsäalvejuuri (Dryopteris carthusiana), metsätähti, maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata), korpikaisla (Scirpus sylvaticus), luhtakurjenpolvi (Potentilla palustris) ja pallosara (Carex globularis). Rahkasammalet (Sphagnum sp.). Ojittamaton, mutta puusto nuorta. Kuva 4. Itäniementien varren metsäkortekorven rehevyyttä. 2. Vähäpuustoinen suo selvitysalueen kaakkoisrajalla (kuva 5.) Arvoluokka : Puustoa : Pensastoa : Mahdollinen metsäluonnon erityisen tärkeä elinympäristö, sarakorvet kuuluvat Etelä-Suomessa vaarantuneisiin uhanalaisiin luontotyyppeihin. Nuori hieskoivu, mänty ja kuusi. Virpapaju ja korpipaatsama. Kenttäkerroksen lajistoa : Pallosara, isokarpalo (Vaccinium oxycoccos), jokapaikansara (Carex nigra),

10 7 Pohjakerroslajistoa : Lisättävää : mustikka, puolukka, jouhisara (Carex lasiocarpa), tupasvilla (Eriophorum vaginatum), maariankämmekkä ja järvikorte (Equisetum fluviatile). Rahkasammalet ja korpikarhunsammal (Polytrichum commune). Tupasvillasarakorpi, jossa mättäät edustavat korpisuutta ja laajat mättäitten välipinnat nevaa niille ominaisine lajeineen. Kohde on karu, niukkaravinteinen, mikä on ominaista vedenjakaja-alueilla. Kuva 5. Selvitysalueen kaakkoisrajalla olevan vähäpuustoisen suon pohjoiskärkeä Muun luonnonsuojelullisen statuksen omaavat osa-alueet Selvitysalueella ei ole muita mahdollisen luonnonsuojelullisen statuksen omaavia kohteita eikä osa-alueita.

11 Kasvistoltaan arvokkaimmat osa-alueet Kuva 6. Itäniementien penkan valkolehdokkirunsautta. Selvitysalueen ainoa kasvistollisesti arvokkaaksi osa-alueeksi rajattu ja luokiteltu alue sijoittuu erikoisesti, tien penkalle (liite 6.). Kohteen arvokkuuteen ja sen esille nostamiseen tässä yhteydessä vaikuttaa lähes yhden lajin esiintyminen runsaana. Yleensä kasvistollisesti arvokkaan osa-alueen rajaamiseen vaikuttaa useiden merkittävien lajien esiintyminen. Tällä kohteella rajaamiseen vaikuttava laji on valkolehdokki (Platanthera bifolia, R, kuva 6.). Kohteella kasvaa myös muista huomion arvoisista lajeista metsävirna. Valkolehdokki on koko maassa rauhoitettu kämmekkälaji Linnustoltaan arvokkaimmat osa-alueet Selvitysalueelta ei ole rajattavissa linnustollisesti arvokkaita osa-alueita Hyönteistöltään arvokkaimmat osa-alueet Selvitysalueelta ei ole tehty hyönteistöllisiä selvityksiä, mutta parhaiten mahdolliset hyönteistölliset arvot tulevat huomioon otetuiksi säästämällä alueen avainbiotoopit. Muutoin alueelta ei ole rajattavissa hyönteistöllisesti arvokkaita osa-alueita Lepakoiden suhteen arvokkaimmat osa-alueet Selvitysalueelta ei ole tehty lepakkoselvityksiä. Toisaalta alueen ominaispiirteiden perusteella ei ole kovinkaan todennäköistä, että sieltä olisi mitään erityisen merkittäviä lepakkoarvoja löydettävissä, varsinkaan merkittäviä alueita. Ainoita kohteita, joilla saattaa olla merkitystä kesäaikaisina lepakoiden piilopaikkoina ovat leirintäalue-aikainen saunarakennus ja alueen vanhimmat metsät. Saunarakennus saattaa toimia jopa lisääntymis- ja levähdyspaikkana ja/ tai kesäaikaisena piilopaikkana. Vanha metsä saattaa tarjota piilopaikkoja lepakoille, mutta toisaalta metsää on hoidettu talousmetsäperiaatteella eikä alueella juurikaan ole huonokuntoista puustoa. Päiväpiilot ovat yleensä huonokuntoisen puuston rakosissa ja kaarnan alla. Todennäköisimpiä alueen lepakkolajeja ovat viiksisiipat ja pohjanlepakko. Vesisiipalle rannat ovat liian avoimia Perinnebiotoopit Selvitysalueella ei ole perinnebiotoopiksi luokiteltavia kohteita, vaikka alueella on ollutkin niittyä vielä 1950-luvulla.

12 Liito-oravan suhteet arvokkaimmat osa-alueet Kevään 2016 aikana selvitysalueelta ei saatu havaintoja liito-oravasta. Alue ei ole mitenkään erinomaista liito-oravan kannalta. Sillä on biotoopiltaan liito-oravan elinympäristöksi vain välttävästi tai heikosti soveltuvaa metsää. Tämä sijoittuu leirintäalueelle vievän tien varrelle sekä tien ja rannan väliin, missä sijaitsevat myös selvitysalueen vanhimmat metsät. Kuitenkin aivan rantavyöhyke on liian mäntyvaltaista ja karua liito-oravan kannalta (liite 7.). 6. Arvokkaasta lajistosta 6.1.Kasvisto Statuslajit Selvitysalueelta havaittuja, jonkin luonnonsuojelullisen statuksen omaavia lajeja ovat jäkki (Nardus stricta, NT), kissankäpälä (Antennaria dioica, NT) ja valkolehdokki (R) (liite 6.). Nämä kaikki kuuluvat ns. puolikulttuurilajeihin, joiden elinympäristöä ovat perinnebiotoopit ja joiden kannat ovat taantuneet perinnebiotooppien vähenemisen myötä. Heiniin lukeutuvan jäkin (kuva 7.) kanta on ollut taantuva, ja siksi se on nostettu uhanalaisuuslistalla jo silmälläpidettäviin lajeihin. Sen ominaisinta elinympäristöä ovat niukkaravinteiset, usein kosteahkot niityt, rannat ja polut. Sitä kasvaa koko maassa. Selvitysalueella jäkkiä kasvoi rannan tuntumassa, kosteassa ja ohuthumuksisessa kalliopainanteessa joinakin kymmeninä, pieninä tuppaina, noin neliömetrin alalla. Samassa painanteessa kasvoi maariankämmekkää. Kuva 7. Jäkki leirintäalueen rannassa. Kissankäpälää (kuva 8.) esiintyy kuivilla kankailla ja jopa kallioilla sekä kedoilla, ahoilla ja kuivilla joutomailla. Käpälä kuuluu nykyään lähes uhanalaisiin eli silmälläpidettäviin lajeihin. Kissankäpälää kasvaa koko maassa ja Lapissa sillä on Kuva 8. Kissankäpälä selvitysalueella, seuralaislajina puolukka. seurana myös kissankäpälä-suvun muut lajit ja alalajit. Selvitysalueella käpälää kasvaa yhdellä paikalla, pienenä, alle puolen neliömetrin laajuisena esiintymänä, muutaman kymmenen yksilön voimin. Valkolehdokkia kasvaa etelästä Kuusamoon ja Tornionjokilaaksoon asti. Laji on kohtalaisen vaatelias, lehtojen, lehtoisten ja lehtomaisten alueiden laji. Usein sitä näkee tuoreilla kankaillakin. Se suosii kalkkipitoisuutta maaperässä ja oli aikoinaan yleisempi

13 10 kaskiviljelykaudella, jolloin kaskeaminen vapautti ravinteita ja neutraloi maaperän happamuutta. Valkolehdokilla vaikuttaisi olevan maaperän kosteuden suhteen tiettyjä vaatimuksia, sillä pääsääntöisesti sitä löytää rinteiltä ja mäkien päältä. Saattaa olla, että seisova maaperän kosteus haittaa sen tai sen sienijuuren menestymistä. Selvitysalueella valkolehdokkia kasvaa runsaasti tien penkalla noin parin sadan metrin matkalla. Se saattaa olla levinnyt tietä pitkin aurauksen ja muun tien pidon seurauksena. Esiintymässä oli noin satakunta yksilöä vuonna Muu harvinainen kasvisto Muuta harvinaista kasvistoa on esitelty liitteessä 6. Kuivat kankaat sekä jäkäliköt Selvitysalueen tyypillisesti kuivilla kankailla ja karukoilla esiintyvää, harvinaista lajistoa ovat kissankäpälä ja mäntykukka. Näistä kissankäpälä selviytyy kuivemmissa olosuhteissa kuin mäntykukka. Kissankäpälä on esitelty jo kappaleessa Statuslajit. Mäntykukkaa (Monotropa hypopitys) kasvaa myös tuoreilla ja joskus myös lehtomaisille kankaille. Lehtivihreättömänä ja värittömänä mäntykukka eroaa selkeästi metsänpohjan muusta kasvillisuudesta. Laji on nimensä mukaan useimmiten männyn juuristossa elävä loinen, joka ei itse yhteytä ja saa ravintonsa puulta sienirihmaston välityksellä. Laji on eteläinen ja jo Tampereen seudulla harvahkolukuinen eikä sitä juurikaan tapaa enää Kuopiota pohjoisempana. Yleensä sitä näkee vain muutaman yksilön esiintyminä. Selvitysalueella sitä kasvoi kuudessa esiintymässä, muutaman yksilön turvin, keskittyen alueen vanhan metsän osaan. Saattaa olla, että mäntykukka vaatii elinympäristökseen vanhaa metsää, joka on jo pitemmän aikaa ollut häiriöttömässä tilassa. Tuoreet ja lehtomaiset kankaat Tuoreille ja lehtomaisille kankaille ominaista, harvinaista lajistoa selvitysalueelta ovat metsävirna (Vicia sylvatica) ja mäntykukka. Mäntykukka on esitelty kappaleessa kuivat kankaat sekä jäkäliköt. Metsävirnaa kasvaa runsaimmin Ahvenanmaalla sekä Manner- Suomessa Etelä-Hämeen lehtokeskuksen paikkeilla aina Oulun maakunnan etelärajoille asti. Laji on etelässäkin kohtalaisen harvinainen. Se vaatii kasvuolosuhteiltaan kohtalaista valoisuutta ja selvitysalueellakin metsävirnat kasvavat yleensä valoisilla etelän puoleisilla rinteillä. Selvitysalueen esiintymät sijoittuvat Itäniementien varteen samoille sijoille kuin valkolehdokitkin. Kuivat ja tuoreet lehdot Kuiville ja tuoreille lehdoille ominaista, harvinaista lajistoa selvitysalueelta on metsävirna, joka on esitelty jo kappaleessa Tuoreet ja lehtomaiset kankaat. Muut kosteikot (rantakosteikot, letot, puronvarret, lähteet ja tihkupinnat) Erilaisille karuille kosteikkokohteille ominainen jäkki on tyypillisellä kasvupaikallaan myös selvitysalueella. Jäkki on esitelty jo kappaleessa Statuslajit.

14 11 Kedot, laidunalueet ja niityt (perinnebiotoopit) Tähän luokkaan kuuluvista lajeista on jäkki ja kissankäpälä esitelty jo kappaleessa Statuslajit. Muita tähän luokkaan kuuluvia harvinaisia lajeja on kapealehtipaju (Salix rosmarinifolia). Kuva 9. Kapealehtipaju leirintäalueen rannassa. Kapealehtipajun (kuva 9.) elinympäristöä ovat erilaisten soitten reunamat, jossa kivennäismaan vaikutus vielä tuntuu, suoniityt, erilaiset kulttuuriympäristöt ja joutomaat. Suomessa kapealehtipajua kasvaa harvinaisena etelästä aina Kuopion korkeudelle asti. Kapealehtipaju kasvaa muutaman kymmenen sentin korkuisena pensaana. Selvitysalueella kapealehtipajua kasvoi kesällä 2016 samassa, kosteassa rantakallion painanteessa kuin jäkki ja maariankämmekkä. Esiintymässä oli muutama pajupensas. Muut kulttuuriympäristöt (pihat, puutarhat, kylänraitit, tienvierustat yms.) Tämän luokan tyypillistä, harvinaista lajistoa selvitysalueelta on esitelty jo kappaleessa Statuslajit, lajit jäkki ja kissankäpälä sekä kapealehtipaju kappaleessa Kedot, laidunalueet ja niityt Muut suotyypit (rämeet, avosuot) Erilaisille soille ominaisista harvinaisista lajeista kapealehtipaju on esitelty jo kappaleessa Kedot, laidunalueet ja niityt. Vesistöt (järvet, lammet, ojat, purot ja allikot) Selvitysalueen vesikasveista lieväksi harvinaisuudeksi on mainittava järvikaisla (Schoenoplectus lacustris, kuva 10.). Järvikaisla kuuluu lajeihin, jotka ovat kärsineet vesien rehevöitymisestä ja sen runsas esiintyminen kertoo veden karuudesta ja puhtaudesta. Sitä kasvaa aivan pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta koko maassa ja yleisimmillään Lounais- Etelä-Suomessa. Se on kuitenkin kohtalaisen harvinainen etelässäkin. Selvitysalueella järvikaislaa kasvaa rantavedessä, selvitysalueen pohjoisosassa. Kuva 10. Järvikaisla Pulesjärven rannassa. Järvikaislaa pidetään puhtaan veden indikaattorina.

15 Linnusto Selvitysalueella havaittiin kesän luontoinventointien yhteydessä 21 lintulajia, joista kahdella on jokin luonnonsuojelullinen status. Nämä ovat palokärki (Dryocopus martius) ja rantasipi (Actitis hypoleucos). Muut lajit olivat tyypillisiä havumetsien lajeja ja pieni osa lehtipuuvaltaisten metsien ja lehtojen lajeja. Muuta lajistoa olivat käpytikka (Dendrocopos major), peippo (Fringilla coelebs), varis (Corvus corone), punarinta (Erithacus rubecula), rautiainen (Prunella modularis), räkätti- (Turdus pilaris), laulu- (T. philomelos) ja mustarastas (T. merula), tiltaltti (Phylloscopus collybita), hippiäinen (Regulus regulus), sini- (Parus caeruleus), kuusi- (P. ater) ja talitiainen (P. major), vihervarpunen (Carduelis spinus), sepelkyyhky (Columba palumbus), mustapääkerttu (Sylvia atricapilla), pajulintu (Phylloscopus trochilus), lehtokerttu (Sylvia borin) ja västäräkki (Motacilla alba). Kesällä käpytikalla oli pesintä leirintäaluesaunan viereisessä haavassa. Kolosta kuului kauaskantava poikasten kiikitys. Rantasipi (Vas) on runsas koko Suomessa ja myös sen erityisvastuu on langennut Suomelle. Sen Suomessa pesivien parien määrä on arvioitu vuonna 2015 olevan Rantasipi on karujen rantojen asukki ja selvitysalueella rantasipi kuuluu Pulesjärven rannan lajistoon. Palokärkeä (Ldir) on aiemmin pidetty vanhojen ja erämaisten metsien lintuna, mutta nykyään sitä tapaa jopa kaupunkimetsiköissä, joista se erityisesti talvisaikaan haeskelee ravintoa. Sen ominaisinta ympäristöä ovat vanhat, järeät mäntymetsät, mutta myös muunlaiset vanhat metsät tulevat kyseeseen. Se pesii koko Suomessa aivan pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Arvio Suomen kannan koosta on yksilöä. Palokärjestä saatiin ääni- ja näköhavaintoja leirintäalueen vanhan metsän alueella Liito-oravat Liito-orava on silmällä pidettävä EU:n luontodirektiivin liitteiden II ja IV(a) laji, jota koskevat luonnonsuojelulain 39 :n rauhoitussäännökset ja 49 :n, 1. momentin lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentämiskielto. Lisäksi se on Suomen erityisvastuulaji. Vuonna 2015 laji siirrettiin luokasta vaarantunut uhanalainen (VU) luokkaan silmälläpidettävä (NT). Mutta Ilpo Hanski kertoo vuonna 2016 julkaistussa kirjassaan Liito-orava - biologia ja käyttäytyminen, että siirto silmälläpidettäviin perustui puutteellisiin tietoihin kymmenen vuoden aikaisesta kannan kehityksestä ja että lajin kuuluisi yhä olla vaarantunut uhanalainen. Kannan taantuminen on valtakunnallisesti ollut yli 30 % kymmenen viime vuoden aikana. Liito-oravan kannalta ongelmallisinta on sopivien kolopuiden vähyys, metsien pirstaloituminen ja aukottuminen. Liito-oravan mieluisinta elinympäristöä ovat järeähköä kuusta kasvavat lehtisekametsät, joissa kuusen osuus on %. Erityisessä suosiossa ovat haapaa (Populus tremula) kasvavat metsiköt. Haapa ja leppä ovat liito-oravan tärkeimmät ravintopuut ja sen pesäkolo on todennäköisimmin haavassa. Ravinnoksi kelpaavat myös koivu ja raita, joskus jopa männyn ja kuusen silmut. Otollisia elinympäristöjä liito-oravalle ovat myös järeät kuusikot, joiden reunamilla kasvaa paremmin ravinnoksi kelpaavaa lehtipuuta. Liito-orava on varttuneiden metsien asukki, mutta se tulee toimeen myös nuoremmissa metsissä, kunhan ainakin lähettyvillä on varttunutta metsää.

16 13 Pohdittaessa lajin elinmahdollisuuksia tietyllä alueella olisi otettava huomioon biotoopiltaan sille soveliaat alueet kulkuväylineen mahdollisimman ehyenä kokonaisuutena (pesäkolot, kulkureitit, ravintometsät ja puusto ja levähdyspaikat), jotta populaation eri yksilöt elinympäristöineen eivät joutuisi liian eristyksiin muista ja poikasilla olisi mahdollisuus lähteä etsimään omia asuinsijojaan. Metsäisten alueiden yhtenäisyys on siis tärkeää liitooravan populaation säilymisen kannalta metriä leveät aukeat alkavat olla lajin kulkemisen kannalta lähes esteitä ja maassa liikkuessaan se on kömpelö. Liito-orava ei laskeudun maahan kuin pakosti, jos se liito on jäänyt liian lyhyeksi tai joskus vapaaehtoisestikin, mutta tällöinkään se ei kaikkoa puusta muutamaa metriä kauemmaksi Lepakot Kaikki Euroopan Unionin alueella esiintyvät lepakot kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteeseen IV(a). Sen mukaan Suomen lainsäädännössä on huomioitava lajin suotuisan suojelutason säilyminen ja siten lepakoita koskevat luonnonsuojelulain 39 :n rauhoitussäännökset ja 49 :n, 1. momentin lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentämiskielto; lepakoiden lisääntymis- ja levähdys- ja säännöllisten ruokailupaikkojenpaikkojen hävittäminen ja heikentäminen sekä kaikki tahallinen häirintä on kielletty. Muista lepakoista poiketen lampisiippa (Myotis dasycneme) kuuluu luontodirektiivin liitteen II lajeihin ja Maailman luonnonsuojeluliitto (IUCN) on luokitellut lajin tilan vaarantuneeksi (VU). Suomen yleisimmät lepakkolajit ovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), viiksisiippalajit (viiksi- (Myotis mystacinus) ja isoviiksisiippa (Myotis brandtii) ja vesisiippa (Myotis daubentonii). Pohjanlepakko on eniten kulttuuriseuralainen jopa hyötyen ihmistoiminnasta ja rakennetuista alueista. Pohjanlepakoiden mieleen ovat teiden ympäristöt, peltojen reunat, järvien rannat ja kylänraitit. Viiksisiippojen mieluisinta elinympäristöä ovat järeät vanhat metsät, joissa on riittävästi huonokuntoista puustoa, joka tarjoaa sopivia piilopaikkoja. Viiksisiipat saalistivat myös metsäteiden yllä ja pihamailla. Ne ovat herkimpiä ympäristön muutoksille ja mahdolliset muutokset tulisi tehdä vähitellen, jotta ne ehtisivät tottua ja sisäistää uuden maiseman ja miten siinä liikutaan. Varttuneiden metsien avohakkuut, kuivuminen, yhteyksien katkeaminen, valaiseminen tai metsien hoitamattomuus hankaloittavat viiksisiippojen elämää. Tärkeää on säilyttää yhteydet metsien, lampien, vanhojen rakennusten sekä muiden lepakoiden suosimien paikkojen välillä. Vesisiipat ovat herkkyydessä pohjalepakoiden ja viiksisiippojen väliltä, karttava liiallista valaistusta, liikkuvat myös metsissä, mutta tavallisinta saalistusaluetta ovat puuston suojaamaat lahdelmat, joiden veden pinnalta ne saalistavat hyönteisiä Muu eläinlajisto ja ekologiset yhteydet Selvitysalueelta ei ole tehty tutkimuksia nisäkäslajistosta eikä muusta eläinkunnasta lukuun ottamatta liito-oravaa ja linnustoa. Selvitysaluetta ympäröivät laajahkot metsäiset alueet ja hyvät yhteydet Tampereen itäpuolen laajoihin salomaihin antaa hyvät mahdollisuudet sen nisäkäslajiston esiintymiselle kuin se vain on Tampereen seudulla mahdollista, joko satunnaisina harhailijoina tai pesivinä. Selvitysalueella on mahdollista nähdä jopa karhuja (Ursus arctos), niistä on tehty vuosien mittaan havaintoja lähialueilta. Yleensä suurin osa isoista eläimistä tehdyistä havainnoista on hirvihavaintoja, niin myös selvitysalueella, jätös- ja jälkihavaintojen muodossa. Alueella liikkuviin hirvieläimiin

17 14 lukeutunee myös valkohäntäkauris (Odocoileus virginianus) ja metsäkauris (Capreolus capreolus). Muita todennäköisiä nisäkkäitä ovat mäyrä (Meles meles), kettu (Vulpes vulpes), jänis (Lepus timidus) ja orava (Sciurus vulgaris). Alueella liikkunee myös supikoiria (Nyctereutes procyonoides), rusakkoja (Lepus europaeus) sekä muuta pienempää lajistoa näätäeläimistä (Mustelidae sp.) jyrsijöihin (Rodentia sp.). Myös ilveksien (Lynx lynx) ja susien (Canis lupus) esiintyminen alueella on mahdollista, ja jopa todennäköistä. Susista on havaintoja aivan lähivuosiltakin vain muutamien kilometrien säteellä. Aiempien lähialueiden selvitysten perusteella hirvet näyttäisivät liikkuvan runsaimmin Tarastenjärven kaatopaikan ympäristöstä, Palon kylän kautta pohjoisille metsäalueille. Sen sijaan valkohäntäkauriin ja metsäkauriin jätöksiä on aiemmin löytynyt runsaimmin laajempien peltoalueiden välisistä metsiköistä, kuten Nurmi-Sorilasta. 7. Luonnonolosuhteiltaan arvokkaimmat osakokonaisuudet Selvitysalueelta ei ole selkeästi rajattavissa luonnonolosuhteiltaan arvokasta osa-aluetta. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että alueella ei ole kovin merkittäviä luontoarvoja ja ne muutamatkin arvot ovat hajallaan alueella. Ainoa jollakin tasolla muusta ympäröivästä metsäluonnosta erottuva arvokkaampi osa-alue on vanhan metsän vyöhyke (liite 2.). Tähän sijoittuvat ensinnäkin puustoltaan hyvinkin vanhat metsäkuviot, joidenkin harvinaisten kasvilajien esiintymiä ja liito-oravan elinympäristöksi soveltuvat alueet. Lisäksi rantavyöhyke on ainakin teoriassa varteen otettava ekologinen yhteys. Vanha metsä myös näyttäytyy jyhkeänä maisemassa järveltä päin. Osakokonaisuus ja selvitysalueen muut luontoarvokohteet on luokiteltavissa vain luokkaan paikallisesti arvokas. 8. Yhteenveto ja kaavoituksessa huomioon otettavaa Selvitysalueelta ei löytynyt mitään erityistä luontoarvoa. Löytyneet kohteet ovat lähinnä suosituksenomaisesti huomioon otettavia. Näin on myös rauhoitetun lajin osalta. Suositeltavaa on selvitysalueella ottaa huomioon luonnonsuojelullisen statuksen omaavat lajit (jäkki (NT), kissankäpälä (NT) ja valkolehdokki(r)) ja alueen avainbiotoopit. Maisemallisten ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi olisi hyvä jos alueen vanhat metsät pystyttäisiin säästämään ja jättämään kehittymään luonnontilaisina mahdollisimman ehyenä kokonaisuutena. Huomiota on kiinnitettävä myös Pulesjärveen valuvien vesien laatuun, ja mahdollisesti kohennettava niiden laatua viivytyksin ja puhdistustoimin.

18 15 Lähdeluettelo Hanski I.K. 2016: Liito-orava, biologia ja käyttäytyminen. - Metsäkustannus Oy, Jelgava Printing House, Latvia s. Hämet-Ahti, L., Suominen, J. ym. 1998: Retkeilykasvio, 4. painos. - Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Yliopistopaino, Helsinki Jahns, H.M. 1980: Sanikkaiset, sammalet, jäkälät. - Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu Korte, K. Kosonen, L : Tampereen arvokkaat luontokohteet. - Tampereen kaupungin ympäristövirasto, ympäristövalvonnan julkaisu 4/2003. Koskimies, P. & Lokki, J. 2003: Kotimaan linnut. WS Bookwell Oy, Porvoo 2003, 6. painos. Laine, L.J. 2000: Suomalainen lintuopas. Werner Södeström Osakeyhtiö, 2000, 6. painos. - Gummeruksen painopaikka, Jyväskylä Laine, J. & Vasander, H. 1990: Suotyypit. - Kirjayhtymä, Helsinki. Lampinen, R. & Lahti, T. 2016: Kasviatlas Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Levinneisyyskartat osoitteessa Meriluoto, M. & Soininen, T. 1998: Metsäluonnonarvokkaat elinympäristöt. - Metsälehti Kustannus,Helsinki. Paino: Karisto Oy, Hämeenlinna Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) Suomen luontotyyppien uhanalaisuus - Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen Ympäristökeskus, Helsinki, Suomen Ympäristö 8/ s. Tampereen kaupungin kiinteistötoimi, Metsäkuviotietokanta- -Tforest Tampereen kaupungin Oracle sähköinen tietokanta.

19

20

21

22

23

24

25