Kuohun liito-oravaselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuohun liito-oravaselvitys"

Transkriptio

1 Kuohun liito-oravaselvitys Anne Laita Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö Jyväskylän kaupunki

2 1. JOHDANTO Liito-oravainventointi toteutettiin Kuohun tulevan osayleiskaavan taustaselvitykseksi. Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on kansallisesti toteutettu luonnonsuojelulain 49 1 momentin nojalla. Luonnonsuojelulain mukaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Alueella ei ole aiemmin toteutettu systemaattista liito-oravaselvitystä. Selvitysalue, joka on esitetty kuvassa 1, koostuu kuudesta erillisestä osa-alueesta. Selvitysalueella on laajuutta yhteensä 96 ha. Kuva 1. Selvitysalueen rajaus ja osa-alueiden numeroinnit (1-6). 2. MAASTOTYÖSKENTELY Inventointi toteutettiin Liito-oravan jätöksiä etsittiin järeimpien kuusten ja lehtipuiden juurelta. Etsintää laajennettiin jätöshavainnon lähiympäristössä myös muihin puulajeihin ja vähemmän järeisiin puihin. Jätöshavainnon ympäristöstä kartoitettiin liito-oravalle soveltuvat pesät (kolot, risupesät ja pöntöt). Jätös- ja pesäpuiden sijainnit paikannettiin GPS laitteella (Trimble GeoXT), jonka mittaustarkkuus on noin metri. Inventointia ei ulotettu talojen pihapiireihin. 3. TULOKSET Osa-alueilla 1, 4 ja 6 ei tehty havaintoja liito-oravan esiintymisestä. Näiden osa-alueiden metsät eivät olleet liito-oravalle soveltuvia. Alueilla oli joitakin varttuneita kuusikkoaloja, mutta ne olivat rakenteeltaan yksipuolisia, niissä oli vähäisessä määrin lehtipuustoa ja ne eivät tarjonneet liito-oravalle pesäpaikkoja. Osa-alueilta 2, 3 ja 5 tehtiin jätös ja/tai pesähavaintoja liito-oravasta. Inventintitulokset esitetään alla osa-alueittain.

3 Osa-alue 2 Liito-oravaa havaittiin osa-alue 2 länsireunasta (kuva 2). Osa-alueella kaksi esiintyy varttunutta ja järeää puustoa rata-alueen ja valtatien varrella sekä kuvion länsiosassa. Rata-alueen varren kuusikossa esiintyy myös järeitä haapoja (joiden joukossa pari kolohaapaa), mutta näiden juurelta ei tehty havaintoja liito-oravasta. Muutoin alue on käytöstä poistunutta, laajasti metsittynyttä saha- ja asutusaluetta, jonka puustoa on hiljattain harvennettu. Alueelta tehtiin vähäisiä jätöslöytöjä kolmen järeän kuusen ja yhden haavan juurelta (kuva 2). Tältä alueelta on myös ELY-keskuksen liito-oravarekisterissä aiempi jätöslöytö vuodelta Jätöslöytöjen läheisyydestä ei tehty kuitenkaan havaintoja käytössä olevista tai potentiaalisista pesäpaikoista. Inventoinnissa tehdyt jätöslöydöt eivät viittaa siihen, että metsikkö olisi tällä hetkellä liito-oravan reviirin ydinaluetta. Alueella toimii mahdollisesti kulkuyhteytenä reviirin ydinalueelta toiselle. Inventointialueen länsireunan ikääntynyt kuusikko suositellaan huomioitavan kaavoituksessa niin, että siihen ei kohdisteta maankäyttömuutoksia (kuva 3). Kuva 2. Osa-alueen 2 inventointitulokset.

4 Kuva 3. Liito-oravainventoinnin tulosten pohjalta rajattu alue (rasteroitu alue), jolla ei suositella kohdistettavan maankäyttömuutoksia. Osa-alue 3 Pikku-Lampsiin laskevan puron länsipuolen varttuneesta puronvarsikuusikosta, jossa oli joukossa runsaasti haapoja, tehtiin jätöshavaintoja neljän puun tyveltä. Pesäpaikkoja ei puronvarrelta havaittu. Maankäyttösuosituksena suositellaan säästettävän puronvarsi kuvan 5 esittämän rajauksen mukaisesti rakentamattomana. Kuva 4. Osa-alueen 3 inventointitulokset.

5 Kuva 4. Puronvarsi suositellaan rajattavan maankäyttöömuutosten ulkopuolelle kuvan esittämän rajauksen mukaisesti. Osa-alue 5 Osa-alueelta 5 liito-oravan reviirin ydinalue havaittiin Kotiranta- tilaa reunustavasta kuusikosta. Kuusikko oli rakenteeltaan varsin yksipuolinen, mutta oravan risupesät sekä piha-alueen ja itäisen kuusikkoalan lehtipuusto mahdollistaa liito-oravan esiintymisen alueella. Piha-alueen tuntumassa ei toteutettu inventointia, joten siellä olevat mahdolliset pesä- ja/tai jätöspuut eivät tästä selvityksestä ilmene.

6 Kuva 5. Osa-alueen 5 inventointitulokset ilmakuva- ja peruskarttapohjilla. Ydinaluerajaus esitetty aluerajauksella.

7 5. JOHTOPÄÄTÖKSET Liito-orava ei esiintynyt Kuohun inventointialueella kovin laaja-alaisesti. Myöskään aiempia liitooravahavaintoja (perustuen ELY-keskuksen rekisteritietoihin) on Kuohun alueella hyvin vähäisesti, mikä tukee sitä että liito-oravakanta alueella ei ole kovin vahva. Liito-oravan esiintyminen alueella voi olla keskittynyt enemmän pihapiirien yhteyteen kuin varsin intensiivisessä hoidossa oleviin alueen talousmetsiin. Inventoinnissa liito-oravasta tehtiin havaintoja kolmelta alueelta, joiden pohjalta raportissa annettiin maankäyttösuositukset liito-oravaesiintymän huomioimiseksi.

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014

Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 Kankaan alueen ja Ailakinkadun välisen metsikön liito-oravaselvitys 2014 11.4.2014 Johdanto Vuoden 2013 selvityksessä alueella todettiin ilmeinen naaraan esiintymispaikka. Koska metsäkuviolla on aloitettava

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS

LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Marko Vauhkonen 28.5.2019 LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Sisällys

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Kirrin liito-oravaselvitys

Kirrin liito-oravaselvitys 2016 Kirrin liito-oravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 24.5.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely...

Lisätiedot

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Pekka Routasuo 31.5.2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 3 Tulokset... 4

Lisätiedot

Tourujoki II asemakaavan liito oravaselvitys. ja luontoarvokooste

Tourujoki II asemakaavan liito oravaselvitys. ja luontoarvokooste Tourujoki II asemakaavan liito oravaselvitys ja luontoarvokooste Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 13.12.2017 2 1. Johdanto Tourujoen vesivoimarakenteiden alueelle ja niitä

Lisätiedot

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY Vastaanottaja LIDL Suomi KY Antti-Ville Haapanen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 05/2018 LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY LINNAIMAAN LIITO-ORAVASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY

Lisätiedot

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys

As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys Pirkkala Heikki Holmén 23.3.2017 23.3.2017 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1 Lähtöaineisto ja aiemmat selvitykset...

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 21.9.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa...

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 12.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.5.2013 1 JOHDANTO Arkkitehtityö Oy laatii ranta-asemakaavaa Nastolan Kirkonkylässä sijaitsevalle

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Marko Vauhkonen 29.5.2019 LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Sisällys

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS Pekka Routasuo, Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 5.6.2015 1 JOHDANTO Uudenmaan ELY-keskus on käynnistänyt Klaukkalan ohikulkutietä koskevan maantielain mukaisen

Lisätiedot

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Taru Heikkinen 19.12.2008 Kaupunkisuunnitteluosasto Jyväskylän kaupunki 1. Tehtävän kuvaus ja tutkimusmenetelmät Työn tarkoituksena oli selvittää liito-oravan esiintyminen

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus 2016 VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus Petri Parkko 4.4.2016 1 1. Taustoja Kouvolan Hevossuo-Nappa välille on suunniteltu VT6 tiesuunnitelmassa rinnakkaistiejärjestelyjä.

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.2.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO Pöyry Finland Oy Juhana Herttuan puistokatu 21 20100 Turku Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. 010 33310 www.poyry.fi Siilinjärven kunta Kehvo-Väänälänranta rantaosayleiskaava Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki

Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista 18.6.2009 Tämän työn tarkoituksena oli tarkentaa Korpilahden Tikkalan kylän alueella vuonna 2003 tehdyssä luontoselvityksessä (Anna-Riikka Ihantola) havaittujen

Lisätiedot

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2012 Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki 1 Johdanto... 3 2 Liito-oravan biologia ja suojelu lyhyesti... 3 3 Menetelmät... 3 4 Tulokset... 4 5 Yhteenveto... 4

Lisätiedot

SÄTERINKALLIONKULMAN LIITO-ORAVASELVITYS

SÄTERINKALLIONKULMAN LIITO-ORAVASELVITYS SÄTERINKALLIONKULMAN LIITO-ORAVASELVITYS Esa Lammi 28.3.2017 Säterinkallionkulman liito-oravaselvitys JOHDANTO Säterinkallionkulman alueelle Leppävaaran eteläosaan on valmisteilla asemakaava- ja asemankaavan

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS Kristiinankaupunki EY 22091 D SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3 2 LIITO-ORAVA...3 3 AINEISTO

Lisätiedot

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017

Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 1 (6) Espoon Otaniemen Servinniemen liito-oravaselvitys vuonna 2017 Johdanto Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon Otaniemen Servinniemessä pääasiassa Senaatti-kiinteistöjen hallinnoimille

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 1/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4

Lisätiedot

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 4.4.2014 VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 4.4.2014 Päivämäärä 4.4.2014 Laatija Tiina

Lisätiedot

Leppälahden liito-oravaselvitys 2012

Leppälahden liito-oravaselvitys 2012 Leppälahden liito-oravaselvitys 2012 Kaivoveden pohjoisrannan haapalehtoa Jätöskasa Kankaansuolla 1 1 Johdanto...2 2 Työmenetelmät...3 3 Tulokset...4 3.1 Leirikeskuksen itäpuoli....4 3.2 Kankaanhauta-tilan

Lisätiedot

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa LIITO-ORAVA Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Turussa ja Porissa Olli Mattila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.12.2016 1 Liito-oravan suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on Suomessa vaarantunut

Lisätiedot

PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Vastaanottaja EKE-Rakennus Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.3.2016 PIISPANPORTIN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Tarkastus 11.3.2016 Päivämäärä 11.3.2016 Laatija Tarkastaja Juha Kiiski Arto Ruotsalainen

Lisätiedot

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 Ari Karhilahti Leipurinkuja 4 21280 RAISIO ari.karhilahti@utu.fi 050 5698819 1. Johdanto Naantalin kaupunki tilasi keväällä 2012 seuraavan luontoselvityksen:

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

Ypäjän Palomäen alueen liito-oravakohteen liito-oravaselvityksen päivitys 2014

Ypäjän Palomäen alueen liito-oravakohteen liito-oravaselvityksen päivitys 2014 Ypäjän Palomäen alueen liito-oravakohteen liito-oravaselvityksen päivitys 2014 1.Johdanto Ypäjän kunta /Jouko Käkönen tilasi elokuussa 2014 Suomen Luontotieto Oy:ltä Ypäjän Palomäen kallion itäpuolisen

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

1. Selvitys. 2. Kohteet

1. Selvitys. 2. Kohteet Kuhmalahden ROYK Luontoselvityksen täydennys 24.10.2017 1. Selvitys Luontoselvitystä täydennettiin maastokäynneillä 11.5. ja 17.5.2017. Maastokäynnit toteuttivat FM Tiina Virta ja MMM Heikki Holmén. Kohteille

Lisätiedot

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys (ei julkinen) Päivämäärä 30.5.2016 KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 26.5.2015 Päivämäärä

Lisätiedot

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 9.6.2016 ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 9.6.2016 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kaisa

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018

Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018 Espoon Otaniemen liito-oravaselvitys vuonna 2018 Johdanto 1 (10) Espoon Otaniemessä on aiemmin selvitetty liito-oravan esiintymistä vuonna 2014 (Ympäristötutkimus Yrjölä 2014) liittyen alueen kaavoitukseen.

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIITASAAREN KUNTA Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen 1 (9) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Pieni-Toulatin elinpiiri... 1 1.2 Lähteenmäen

Lisätiedot

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta

Ruostejärven osayleiskaava 25.7.2010 1 (9) Seija Väre RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS. Tammelan kunta Seija Väre 25.7.2010 1 (9) RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS Tammelan kunta 2 RUOSTEJÄRVEN LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Ruostejärven osayleiskaava sijaitsee Tammelan kunnan eteläosassa valtatien

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Liite 5, Liito- oravat 2017 SUOMENLAHDENTIEN LIITO-ORAVASELVITYS Esa Lammi

Liite 5, Liito- oravat 2017 SUOMENLAHDENTIEN LIITO-ORAVASELVITYS Esa Lammi Liite 5, Liito- oravat 2017 SUOMENLAHDENTIEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Esa Lammi 1.6.2017 1 JOHDANTO Matinkylästä Suomenlahdentien varrelta löytyi liito-oravan jätöksiä keväällä 2012. Seuraavana keväänä

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ELINPIIRIN TARKASTUS

LIITO-ORAVAN ELINPIIRIN TARKASTUS KH 13.8.2018 Liite 5 TYÖNUMERO: 20601932 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN OSAYLEISKAAVA KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2018 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU YHTEYSTIEDOT Luontoselvityskonsultti Sweco Ympäristö Oy Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Vehniän eritasoliittymän liito-oravaselvitys

Vehniän eritasoliittymän liito-oravaselvitys 2018 Vehniän eritasoliittymän liito-oravaselvitys Timo Kypärä 12.4.2018 Sisällys Tiivistelmä... 2 1 Johdanto... 2 1.1 Liito-oravaselvityksen tavoitteet... 2 1.2 Selvityksen laatija... 2 1.3 Taustatietoa

Lisätiedot

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Megatuuli Oy Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 13/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3

Lisätiedot

PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS

PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Keski-Suomen ELY-keskus Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 23.5.2016 PALOKANORREN LIITO-ORAVASELVITYS 1 Tarkastus 19.5.2016 Päivämäärä 23.5.2016 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Niina

Lisätiedot

OULUNKYLÄN PATOLAN METSÄN LIITO-ORAVASELVITYS

OULUNKYLÄN PATOLAN METSÄN LIITO-ORAVASELVITYS OULUNKYLÄN PATOLAN METSÄN LIITO-ORAVASELVITYS Esa Lammi 15.3.2019 1 JOHDANTO Oulunkylän pohjoispuolella sijaitsevalle Patolan metsäalueelle on suunnitteilla maakaasun siirtoputki, jota varten metsään on

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2017 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2018 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Vastaanottaja Pieksämäen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravakartoitus Päivämäärä 11.11.2014 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN

Lisätiedot

Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017

Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017 Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017 Johdanto 1 (6) Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon keskuksen Honkaportinrinteessä Samariantien ja Honkaportin kulmauksessa. Kohdealueella

Lisätiedot

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. PUTKIJÄRVI, KORHOLAN RANTA... 3 2. KANKUNLAMPI 5 LIITTEET Kansikuva: Putkijärven

Lisätiedot

ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012

ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012 ETELÄ SIILINJÄRVEN LIITO- ORAVASELVITYS 2012 Pyöreenlahti, Suininlahti, Joensuuntien pohjoispuoli, Lentokentäntien itäpuoli, Vuorelan ranta, Vuorelantien ja moottoritien välinen suoja-alue Sisällys 1.

Lisätiedot

MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012

MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012 MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012 Markku Nironen 19.4.2012 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS... 11 Kansi: Linnanmäenpuiston

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Luontokohteiden tarkistus

Luontokohteiden tarkistus LAUKAAN KUNTA Luontokohteiden tarkistus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29017 Raportti 1 (11) Pihlaja Tuomo Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Menetelmät... 1 3 Selvitysalueiden sijainti... 1

Lisätiedot

HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS

HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä 27.10.2015 ABO WIND OY HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä 27.10.2015 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Johanna

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Äänekosken liito-oravaselvitys Mattias Kanckos Toukokuu 2010 1 Johdanto Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland Metsäliitto ja Vapo

Lisätiedot

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys 16T-3 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys Hanna Suominen 22.6.2017 22.6.2017 1 (17) SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 LIITO-ORAVA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 4

Lisätiedot

KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS

KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. YLEISTÄ Tämän luontokartoituksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen Kivennevan alueella sellaisia luontoarvoja, jotka olisi huomioitava

Lisätiedot

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll

Lisätiedot

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA Selostus maastokäynneistä 8.1. ja 11.1.2014 JOHDANTO JA AIKAISEMMAT HAVAINNOT LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ SUUNNITTELU- ALUEELLA Nurmijärven

Lisätiedot

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella keväällä 2018

Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella keväällä 2018 Inka Norros maisema-arkkitehti +358 40 7334172 M A S U P L A N N I N G RATAKATU 1B 00120 HELSINKI +358 40 4848106 Nurmijärvi 26.4.2018 Liito-oravaselvitys Liito-oravaselvitys Espoon Otakaaren alueella

Lisätiedot

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Liito-orava- ja viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 8.6.2016 2 (9) 8.6.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1

Lisätiedot

Espoon Martinsillan-Järvisillan liito-oravaselvitys 2014

Espoon Martinsillan-Järvisillan liito-oravaselvitys 2014 Tutkimusraportti 30.5.2014 Espoon Martinsillan-Järvisillan liito-oravaselvitys 2014 Tekijät: Teemu Virtanen Sisälllys 1 Johdanto... 3 2 Liito-oravan elinympäristövaatimukset... 3 3 Menetelmä ja tulokset...

Lisätiedot

MYLLYPURON KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOISEN OSAN ASEMAKAAVAN NRO 8189 LIITO-ORAVASELVITYS

MYLLYPURON KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOISEN OSAN ASEMAKAAVAN NRO 8189 LIITO-ORAVASELVITYS Tampereen kaupunki Liito-oravaselvitys ID Donna 1 588 921 5.9.2016 MYLLYPURON KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOISEN OSAN ASEMAKAAVAN NRO 8189 LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 5.09.2016

Lisätiedot

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Naantalin Immasen asemakaavaalueen liito-oravaselvitys. Asemakaavan luontoselvityksen täydennys 1.

Suomen Luontotieto Oy. Naantalin Immasen asemakaavaalueen liito-oravaselvitys. Asemakaavan luontoselvityksen täydennys 1. Naantalin Immasen asemakaavaalueen liito-oravaselvitys. Asemakaavan luontoselvityksen täydennys 1. Suomen Luontotieto Oy 7/2006 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Liito-oravan uhanalaisuus

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö

IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö IISALMEN LIITO-ORAVASELVITYKSET 2013 Lampaanjärvi-Pörsänjärvi, Kirmanjärvi, Vanhan kirkon ympäristö Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Menetelmä... 3 3. Tulokset ja suositukset... 4 4. Yhteenveto... 8 Lähteet...

Lisätiedot

Ramoninkadun luontoselvitys

Ramoninkadun luontoselvitys Ramoninkadun luontoselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 7.4.2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely... 3 2.3

Lisätiedot

LEPAKKOSELVITYS NURMON ERITASOLIITTYMÄ

LEPAKKOSELVITYS NURMON ERITASOLIITTYMÄ LEPAKKOSELVITYS NURMON ERITASOLIITTYMÄ SEINÄJOEN KAUPUNKI 2009 1. Yleistä Seinäjoen kaupungin (51.) Nurmon ja (56.) Keski-Nurmon kaupunginosien kortteliin 1057(osa) sekä maatalous-, virkistys-, katu- ja

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ?

LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ? LIITO-ORAVAN LISÄÄNTYMIS- JA LEVÄHDYSPAIKAT PALJON MELUA TYHJÄSTÄ? Metsätieteen päivä 12.11.2014 Maarit Jokinen (SYKE), Sanna Mäkeläinen (Helsingin yliopisto), Otso Ovaskainen (Helsingin yliopisto) Johdanto

Lisätiedot

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LAUSUNTO LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ JA ELINYMPÄRISTÖISTÄ KUIVISTONMÄEN ALUEELLA Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 21.10.2015 1 JOHDANTO

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

Nakertajan itäosan liito-oravaselvitys

Nakertajan itäosan liito-oravaselvitys 2016 Nakertajan itäosan liito-oravaselvitys Timo Kypärä 30.5.2016 Sisällys Tiivistelmä... 2 1 Johdanto... 3 1.1 Liito-oravaselvityksen tavoitteet... 3 1.2 Selvityksen laatija... 3 1.3 Taustatietoa liito-oravasta

Lisätiedot

Imatran liito-oravat 2019

Imatran liito-oravat 2019 Imatran liito-oravat 2019 Juha Jantunen, Kimmo Saarinen, Tiina Vitikainen, Salla Huuskonen, Pertti Ahvonen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti, Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistys ry. 1

Lisätiedot

Tourujoki I asemakaavan luontoarvokooste

Tourujoki I asemakaavan luontoarvokooste Tourujoki I asemakaavan luontoarvokooste Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 20.2.2018 2 1. Johdanto Tämä luontoarvokooste on laadittu Tourujoki I asemakaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

HÄMEENLINNA, RATASNIITTY LIITO-ORAVASELVITYS

HÄMEENLINNA, RATASNIITTY LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 25.7.2016 HÄMEENLINNA, RATASNIITTY LIITO-ORAVASELVITYS HÄMEENLINNA, RATASNIITTY LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 26.07.2016

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.8.2014 P21463P003 Liito-oravaselvitys 1 (23) Tuomo Pihlaja 20.8.2014

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS PIRKKALAN KUNNAN ASEMAKAAVA-ALUEEN, LOUKONLAHTI 224, KAAVAN MUUTOSTA VARTEN

LIITO-ORAVASELVITYS PIRKKALAN KUNNAN ASEMAKAAVA-ALUEEN, LOUKONLAHTI 224, KAAVAN MUUTOSTA VARTEN LIITO-ORAVASELVITYS PIRKKALAN KUNNAN ASEMAKAAVA-ALUEEN, LOUKONLAHTI 224, KAAVAN MUUTOSTA VARTEN Kari Korte Toukokuu 2012 Tekstistä ja valokuvista vastaa FM, biologi Kari Korte. Kari Korte toimii ympäristösuunnittelijana

Lisätiedot

Raportti BJ Nurmijärven kunta

Raportti BJ Nurmijärven kunta Raportti 67070228.BJ 25.10.2007 Nurmijärven kunta Lepsämän liito-oravakohteiden tarkistukset 2007 1 Yhteenveto Tämä liito-oravakohteiden tarkistus on tehty Nurmijärven kuntaan Lepsämän alueelle. Lepsämän

Lisätiedot

Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006

Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006 Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006 Hämeenlinnan kaupunki, Kaavoitustoimisto Juha Honkala Erkontie 11 04420 Järvenpää juha.honkala@nic.fi 050-3505170 Sisältö: Johdanto 3

Lisätiedot

TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ 2011

TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ 2011 Vastaanottaja Pirkanmaan Jätehuolto Oy Tampereen Sähkölaitos-yhtiöt Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 15.5.2011 Viite 82129405-08 TAMPEREEN RUSKON JA TARASTENJÄRVEN LIITO-ORAVASELVITYS KEVÄÄLLÄ

Lisätiedot

Holstin liito-oravaselvitys 2018

Holstin liito-oravaselvitys 2018 Holstin liito-oravaselvitys 2018 Biologi, Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 14.5.2018 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Liito-oravan biologiaa... 3 2.1 Elintavat... 3 2.2 Liito-oravan

Lisätiedot