VANHUSTEN YKSINÄISYYS Yli 75-vuotiaiden kotona yksinasuvien palvelukeskuksessa käyvien kokemuksia yksinäisyydestä

Transkriptio

1 VANHUSTEN YKSINÄISYYS Yli 75-vuotiaiden kotona yksinasuvien palvelukeskuksessa käyvien kokemuksia yksinäisyydestä Viktoria Ahonen ja Hanna Bukis Opinnäytetyö, kevät 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto Sairaanhoitaja (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Vanhusten yksinäisyys Yli 75-vuotiaiden kotona yksinasuvien palvelukeskuksessa käyvien kokemuksia yksinäisyydestä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsinki, kevät Tässä opinnäytetyössä oli tarkoitus kuvata miten yli 75-vuotiaat palvelukeskuksessa käyvät ja kotona yksinasuvat kokevat yksinäisyyden. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen. Tutkimusaineisto on saatu haastattelemalla seitsemän yli 75 vuotta henkilöä, jotka käyvät palvelukeskuksessa. Palvelukeskukset ovat kaupungin sosiaaliviraston ylläpitämiä laitoksia, jotka tarjoavat monenlaista toimintaa ja tapahtumaa. Palvelukeskukset ovat henkireikä monelle vanhukselle. Palvelukeskuksessa he tapaavat ystäviään ja osallistuvat keskuksen tarjoamiin harrastus- ja virkistystoimintoihin. Päivätanssit olivat yksittäinen suurin mielenkiinnon kohde. Haastattelemamme vanhukset olivat terveitä ja selvisivät hyvin päivittäisistä askareistaan. Nämä vanhukset olivat toimintakykyisiä ja aktiivisia ja sen vuoksi eivät tunteneet itseänsä emotionaalisesti tai sosiaalisesti yksinäiseksi. Ystävien tapaaminen palvelukeskuksessa koettiin tärkeäksi. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että yksinäisyys koetaan yksilöllisesti. Yksinäisyyteen vaikuttavat monet eri tekijät. Kontaktit lasten ja lastenlapsien kanssa, ystävät ja sosiaalinen verkosto, palvelukeskuksessa käynnit, harrastukset sekä hyvä terveys ja toimintakyky lieventävät vanhusten yksinäisyyden kokemista. Tutkimuksesta käy ilmi, että leskeytyminen, ihmissuhteen katkeaminen, yksinasuminen sekä terveyden ja toimintakyvyn heikentyminen ovat yksinäisyyden kokemusta lisääviä tekijöitä. Avainsanat: palvelukeskus, toimintakyky, vanhuus, yksinäisyys

3 SISÄLLYS 2 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT Vanheneminen Toimintakyky Fyysinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Sosiaalinen toimintakyky Yksinäisyys Palvelukeskus TUTKIMUKSEN TOTEUTUMINEN Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuksen kysymykset Aineistonkeruu Tutkimusaineiston analyysi TULOKSET Yksinäisyyttä ehkäisevät ja lieventävät tekijät Lapset ja lapsenlapset Ystävät ja sosiaalinen verkosto Palvelukeskuksessa käynti Harrastukset Terveys ja toimintakyky Yksinäisyyttä lisäävät tekijät Leskeytyminen Ihmissuhteen katkeaminen Yksinasuminen Terveyden ja toimintakyvyn heikentyminen POHDINTA Tulosten tarkastelu Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus Ammatillista omaa pohdintaa...36

4 1 JOHDANTO Nyky-yhteiskuntamme perherakenteiden muuttumisen myötä ikääntyneet kokevat yhä enenevässä määrin yksinäisyyttä. Lapset muuttavat pois kaukaisemmille paikkakunnille koulutuksen ja työn perässä. Ikääntyessään ihmiset muuttavat maalta kaupunkiin, jolloin vanhat sosiaaliset verkostot murenevat, eikä uusia synny tilalle. Puolison ja ystävien kuolema, sekä oma sairastuminen saattaa johtaa sosiaaliseen isolaatioon. Ikääntyneiden yksinäisyys on ajankohtainen asia, josta ikääntyneiden suhteellisen määrän kasvaessa saattaa tulla todellinen yhteiskunnallinen ongelma. Yksinäisyyden on todettu johtavan toimintakyvyn heikkenemiseen, masennukseen, laitoshoitoon ja dementiaan, jopa ennenaikaiseen kuoleman. Hoitamaton yksinäisyys kasvattaa yhteiskunnan sosiaali- ja terveyskuluja sekä lisää ikääntyneiden fyysistä ja henkistä pahoinvointia. Yksinäisyyden ennaltaehkäisy taas vähentää sairauskuluja ja luo pohjaa hyvälle ikääntymiselle. Eliniän odotteen kasvu ja vanhusten määrän lisääntyessä ja laitoshoidon kalleuden myötä vanhusten kotihoito on jatkuvasti lisääntymässä. Vanhusten toiveenakin on asua kotona mahdollisimman pitkään. Monet vanhukset asuvat yksin ja tuntevat olonsa yksinäiseksi. Kotona selviytymisen edellytyksenä on sekä fyysinen että psyykkinen hyvinvointi. (Routasalo 2007). Yksinäisyyttä on tutkittu 70-luvulta lähtien mutta kaikkein iäkkäimmät ikäryhmät ovat jääneet vähäiselle huomiolle, sillä yksinäisyyttä tutkittaessa on useimmiten tarkasteltu yli 65-vuotiaita yhtenä joukkona. Aiempien tutkimusten mukaan suomalaisista ikäihmisistä noin kolmannes kokee yksinäisyyttä. Suomalainen aineisto oli koottu Tampereelta, jossa yksin eläminen oli paljon yleisempää kuin yksinäisyyden kokeminen, kun taas kaupungissa asuvat kreikkalaiset kokivat usein yksinäisyyttä, vaikka he asuivat harvoin yksin. ( Routasalo & Pitkälä 2003, 24).

5 5 Koska joka kymmenes 65 vuotta täyttänyt suomalainen tuntee yksinäisyyttä usein, merkitsee se sitä, että yksinäisiä ikäihmisiä on Suomessa noin (Tuominen 2006). Olemme tekemässä opinnäytetyötämme näiden yli 75-vuotiaiden vanhusten kokemuksista yksinäisyydestä. Kotisairaanhoidon harjoittelussa tapasimme useita erittäin yksinäisiä vanhuksia ja heidän kautta olemme kiinnostuneet yksinäisyyden kokemuksista vanhusten elämässä. Tavoitteenamme ovat opinnäytetyömme kautta ymmärtää yksinäisyyden kokemuksista näillä vanhuksilla ja sitä kautta parantaa tulevassa työssämme sairaanhoitajana hoitotyön laatua. Toinen tavoitteenamme on selvittää, miten palvelutalossa käynti merkitsee vanhuksen kokemaan yksinäisyyteen ja sitä kautta vanhuksen terveyteen. Jos hoitotyön keinoin pystymme helpottamaan yksinäisyyden ahdistavaa kokemusta, voimme lisätä vanhusten elämän tyytyväisyyttä, kohottaa heidän psyykkistä hyvinvointia ja vähentää avun tarvetta. 2 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 2.1 Vanheneminen Tutkijat (Vallejo Medina, Kivelä & Tani, 2006) ovat määritelleet Ihmisen toiminnan pohjautuvan fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle ulottuvuudelle. He korostavat osa-alueiden kokonaisuuden ymmärtämistä ja niiden vaikutusta toisiinsa. Fyysiseen dimensioon lasketaan kuuluvan kehon anatominen rakenne ja fysiologinen toiminto. Kehon toiminta luo konkreettisen kehyksen ihmisen toiminnalle ja kehosta saadut aistimukset muokkaavat ihmisen kokemusta hänen identiteetistään, hyvinvoinnistaan ja kyvyistään. Fyysisellä vanhenemisella tarkoitetaan biologista vanhenemista. Biologinen vanheneminen on perimässä, eikä vanhenemismuutoksia voidaan estää. Vanhenemiseen vaikuttavat kuitenkin elintavat sekä elinympäristö, ja ihminen voi vaikuttaa vanhenemisprosessiin omalla aktiivisuudellaan. Vanhenemismuutoksen alkavat ja 20. ikävuoden jälkeen, mutta kestää kauan ennen kuin muutokset alkavat vaikuttaa päivittäisiin

6 6 toimintoihin. Näyttäisi siltä, että nykypäivän kasvanut keski- eli niin sanottu 3. ikä merkitsisi aiempaa ja vireämpää ikääntymistä. Ns. raihnaisuuden aika koittaa kuitenkin aina jossain vaiheessa ikääntymistä. Fyysisen vanhenemisen tuomat, usein ongelmaksi koettavat muutokset sekoitetaan usein kokonaisvaltaisen vanhenemisen käsitteeseen. (Vallejo Medina, Kivelä & Tani, 2006, 26.) Psyykkiseen dimensioon kuuluu yksilön toiminnan tarkoitus. Ihminen aktivoituu, jos hän kokee toiminnan itselleen mielekkääksi tai arvokkaaksi. Mielekkyyteen vaikuttavat toimijan tarpeet, voimavarat ja motiivit. Sosiaalinen dimensio muodostuu yhteiskunnan ja kulttuurin vaikutuksesta. Yhdessä tekniikan ja elinympäristön kanssa ne vaikuttavat ihmisen toimintaan yleensä positiivisesti. Tosin elinympäristö voi vaikuttaa ihmisen toimintaan myös negatiivisesti. (Vallejo Medina, Kivelä & Tani, 2006, ) Vaikka vanheneminen heikentää fyysistä toimintakykyä, sen ei tarvitse merkitä psyykkisen toimintakyvyn alenemista. Ihmisen ikääntyessä muisti saattaa heikentyä, mutta rajut muutokset ovat merkki sairaudesta, eivätkä kuulu normaaliin psyykkiseen vanhenemiseen. Luovuus ja oppimiskyky säilyvät ihmisellä hänen koko ikänsä. Ihmisen vanhenemista suhteessa ympäristöönsä kutsutaan sosiaaliseksi vanhenemiseksi. Sosiaaliseen vanhenemiseen kuuluu erilaiset elämänvaiheet kuten esim. eläkkeelle jäänti. Toisin kuin fyysinen vanheneminen, psyykkinen ja sosiaalinen vanheneminen voivat merkitä kasvua ja muutoksia myönteiseen suuntaan. (Kirjalainen 1991, 12 13; Koskinen 1998, 91 97; Koskinen 1992, 40.) Vaikka onnistunut vanheneminen liitetään pääasiallisesti yksilöllisiin tapahtumiin, prosessiin vaikuttaa myös vallitseva yhteiskunnan tilanne. Se, miten onnistuneesti yhteiskunta on kyennyt muodostamaan sukupolvien väliset taloudelliset, normaaliset ja ideologiset valtasuhteet, vaikuttaa osaltaan vanhenevan ihmisen tilanteeseen. Näin ollen osa ikääntyvän ihmisen huonosta vanhenemisesta ei johdu hänen psyykkisestä tai fyysisestä terveydentilastaan, van siitä, kuinka sukupolvien väliset suhteet ovat yhteiskunnassa rakentuneet. (Marin 2003, 37.) Yhteiskunnan ja vanhustyön tehtävänä on tukea hyvän vanhenemi-

7 7 sen mahdillisuuksia. On valittava menetelmiä ja palveluja, jotka edistävät vanhusten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyisyyttä sekä tervettä itsetuntoa. Kirjalainen ja muut (1991) esittävät, että vanhustenhuollon onnistuneisuuden todellinen mittari on se, miten hyvin vanhuksen itsenäinen selviytyminen toteutuu. (Kirjalainen ym. 1991, 15). Vanheneminen on moniulotteista, monitoiminnallista ja monitekijäistä. Moniulotteisuus tarkoittaa sitä, että vanhenemisessa on sekä biologinen, psykologinen että sosiaalinen ulottuvuutensa. Monitoiminnallisuus merkitsee sitä, että eri toimintojen muutokset alkavat eri iässä ja etenevät eri vauhdilla. Muutosten vaikutukset koko elimistössä ovat hyvin erilaisia. Monitekijäisyys viittaa puolestaan siihen, että vanhenemismuutoksiin vaikuttavat ympäristö, sairaudet, elämäntyyli ja persoonallisuus. Vanhat ihmiset pitävät tärkeimpinä ihmissuhteinaan omia lapsiaan. Naiset ovat sosiaalisesti aktiivisempia kuin miehet, mutta heilläkin ikääntyminen ja terveydentila harventavat tapaamisia. Naiset osallistuvat myös erilaisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin hieman useammin kuin miehet. Laaja sosiaalinen verkosto vaikuttaa myönteisesti ikääntyvien fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Vanhuksen avuntarve määritellään aktiivisen elinajanodotteen tai vanhuksen toimintakyvyn mukaan. Ihmisen toimintakyky huononee iän myötä, mutta jokaisella on elinikäiset voimavaransa, jotka riippuvat perimästä, elintavoista ja ympäristöstä. Vanhenemisen määrittelyssä otetaan huomioon sekä syntymästä kulunut aika että kuoleman todennäköinen ajankohta. Näiden kahden näkemyksen perusteella toiminnallisen iän mittarit voidaan jakaa toiminnallista ikää kalenteri-ikään, ja testeihin, jotka ennustavat elinikää. Mittausmenetelmien tulisi sisältää biologista, psykologista ja sosiaalista vanhenemista mittaavia asioita. Toiminnallisen vanhenemisen mittaamisessa voidaan käyttää useita tapoja. Toistaiseksi eniten on käytetty mallia, joka perustuu elintoimintojen tasaiseen heikkenemiseen iän myötä. Jos löydettäisiin edustava joukko iän mukana heikkeneviä elintoimintoja, toiminnallinen ikä voitaisiin määritellä vertaamalla heikentyneitä toimintoja kalenteri-ikään. Poikkileikkaustutkimuksissa tämän mallin

8 8 ongelmana on, että erot voivat olla pikemminkin ikäluokkaeroja kuin todellisia vanhenemismuutoksia. Pitkittäistutkimukset taas ovat kalliita ja kestävät kauan. (Vallejo Medina, Kivelä & Tani 2006, 21 27). Biologisesta vanhuudesta voidaan puhua keskimäärin ikävuodesta eteenpäin. Tässä ikävaiheessa ihmisen elintoiminnot ja toimintakyky alkavat yleensä heikentyä. Yleiseen toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä on esitelty kuviossa 1. Yleinen toimintakyky Hyvinvointi: sosiaaliset suhteet, työ, yksilön ja yhteisön suhde Sosiaalistuminen ja elämäntapa Hyvinvointi: fyysinen ja psyykkinen terveys Elämänkulku: kehitys ja traumaattiset kriisit Itsenäinen arjessa selviytyminen Elämän ymmärrettävyyden, mielekkyyden ja hallinnan kokemus Kuvio 1. Yleiseen toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä (Kettunen ym. 2002, 78) 2.2 Toimintakyky Ihmisten toiminta koostuu useista siis eri osa-alueista. Ihmisellä on luontainen tarve toimia ja toiminta koostuu tahdosta, tavoista ja toiminnallisesta suoriutumisesta. Henkilön tahtoon vaikuttavat hänen kokemuksensa omista kyvyistään, arvoistaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Tavat muodostuvat hänen oppimistaan

9 9 ja sisäistämistään rooleista sekä rutiineista. Toiminnalliseen suoriutumiseen vaikuttaa henkilön fyysinen ja mentaalinen kapasiteetti. Inhimillistä toimintaa tulisi aina tarkastella näiden kolmen ulottuvuuden kokonaisuutena, sillä niiden kautta voimme ymmärtää toiminnan merkitystä ja kokemusta toimijalle itselleen. Toimintakyvyn käsitteen nouseminen tärkeäksi kohteeksi vanhenemista ja vanhuutta koskevassa tutkimuksessa ja käytännön toiminnassa on perusteltua. Ensiksi toimintakyky ennustaa elossa säilymistä. Esimerkiksi Ikivihreät-tutkimusprojektin 10- vuotisseurannassa todettiin, että 75-vuotiaiden lähtötilanteet hyvä fyysinen ja psyykkinen toimintakyky ja sosiaalinen aktiivisuus ennustavat parempaa elossa säilymistä 10 seurantavuoden aikana. Toiseksi kyky selvitä arjen askareista tarvitsematta turvautua laitoshoitoon riippuu suurelta osin toimintakyvyn tasosta. Kolmanneksi toimintakyky on tärkeä kriteeri iäkkäiden ihmisten arvioidessa terveyttään sekä elämänlaatuaan ja elämän tarkoituksellisuuden tunnetta. (Heikkinen 2002). Sosiaali- ja terveysministeriön vanhuspoliittisessa selonteossa on todettu, että ikääntymisen myötä toimintakyky heikkenee ja avuntarve kasvaa. Muutosta ja avuntarvetta voidaan kuitenkin siirtää myöhemmäksi erilaisilla ehkäisevillä toimenpiteillä. Kotona asuvien ja omatoimisien vanhusten terveyttä ja toimintakykyä tulee ylläpitää, ja heille tulee tarjota ennaltaehkäisevää kuntoutusta ja aktiviteetteja omassa lähiympäristössään. On todettu, että toimintaa ylläpitävä kuntoutus näyttää olevan sitä tuloksellisempaa, mitä varhaisemmassa vaiheessa se aloitetaan. (Kuntoutusselonteko 2006, 6). Toimintakyky voidaan jakaa kolmeen eri osa-alueeseen: fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen Fyysinen toimintakyky Fyysinen toimintakyky muodostuu hengitys- ja verenkiertoelimistön, tuki- ja liikuntaelimistön sekä keskus- ja ääreishermoston toimintakyvystä. Fyysinen toimintakyvyn heikkeneminen johtuu osittain biologisista vanhenemismuutoksista. Iän myötä lähes kaikki elimistön toiminnot heikkenevät, mutta silti sairaudet huonontavat toimintakykyä enemmän kuin vanheneminen. Toimintakyvyn rajoi-

10 10 tukset yleistyvät ja pahenevat keskimäärin 75 ikävuoden jälkeen. (Vallejo Medina, Kivelä, & Tani, 2006, 31). Keskimääräinen elinikä on pidentynyt jatkuvasti. Niinpä iäkkäiden ja etenkin kaikkein iäkkäimpien toimintakyvyn säilyminen on yhä tärkeämpää. Terveys 2000 tutkimustulosten mukaan pukeutumisessa ja riisuutumisesta selviytyy vaikeuksitta yli 90 % vuotiaista mutta vain puolet 85 vuotta täyttäneistä. Puolen kilometrin kävelystä suoriutuvat vaikeuksitta lähes kaikki työikäiset ja vajaat kaksi kolmasosa 65 vuotta täyttäneistä. Kaupassa asiointi tuottaa vaikeuksia noin 40 % yli 75-vuotiaista. Näistä valtaenemmistö kokee vaikeuksia myös raskaassa siivoustyössä. Terveys 2000 tutkimuksen mukaan aisteista näkö heikennee 65:n ja erityisesti 75 ikävuoden jälkeen. Myös kuulo huononee samanikäisillä. Sen sijaan 74 ikävuoteen saakka sokeus, heikkonäköisyys, kuurous tai selvästi heikentynyt kuulo ovat varsin harvinaisia. Fyysistä suorituskykyä arvioitiin muun muassa kävelynopeuden perusteella. Tutkimuksessa käytetyt raja-arvot 1,2 m/s ja 0,8 m/s ovat samat kuin kävelynopeuden mitoitusohjeet liikennevalojen ajoituksessa. Neljäsosa vuotiaista, yli puolet 75 vuotta täyttäneistä ja noin 90 % yli 85- vuotiaista ei kykene kävelemään liikennevalojen vaatimalla vauhdilla (1,2 m/s). Aistitoimintojen ja fyysisen toimintakyvyn heikentyminen etenkin 75 ikävuoden jälkeen onkin tärkeää ottaa huomioon muun muassa yhteiskuntapolitiikassa ja liikennesuunnittelussa Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky on henkistä voimavaraa, joka tarkoittaa kykyä suoriutua älyllisistä ja muuta henkistä ponnistelua vaativista tehtävistä. Psyykkisessä toimintakyvyssä on kysymys siitä, miten hyvin vanhuksen henkiset voimavarat riittävät arkielämän vaatimuksiin. Lisäksi psyykkinen toimintakyky vaikuttaa siihen, miten vanhus voi selviytyä elämän kriisitilanteissa. Psyykkinen toimintakyky tarkoittaa siis kykyä suoriutua älyllisistä ja muuta henkistä ponnistelua vaativista tehtävistä. Selvimmät ikääntymismuutokset ovat havaintotoimintojen hi-

11 11 dastuminen ja tarkkuuden huononeminen. Sen sijaan varsinaiset tiedonkäsittelytoiminnot muuttuvat aikuisiässä vain vähän. Monet kognitiiviset toiminnot, kuten kielitaito ja looginen päättelykyky, voivat jopa parantua iän myötä ja heikkenevät vasta hyvin vanhana. Rissasen (1999) mukaan suomalaisten vanhusten muisti on jonkin verran parempi kuin aiemmin eläneiden samanikäisten. Minäkäsitys on tullut myönteisemmäksi, ja myös itsearvostus on parantunut. Vanhusten yksinäisyys on kuitenkin lisääntynyt niin, että naiset ja maaseudulla asuvat ovat yksinäisempiä kuin miehet ja kaupungissa asuvat. Suurin osa vanhuksista on sopeutunut elämäänsä, vaikka osa tunne itsensä tarpeettomaksi Sosiaalinen toimintakyky Sosiaalinen toimintakyky on yhteiskuntaan sopeutumista tai kuinka hyvin vanhus kykenee säilyttämään vuorovaikutussuhteitaan ja roolejaan yhteiskuntaelämässä. (Vallejo Medina, Kivelä, & Tani, 2006, 30). Sosiaalinen toimintakyky liittyy fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn: yhdessä niistä muodostuu mutkikas kokonaisuus. Sosiaalinen toimintakyky voi yhtäältä olla yhteiskuntaan sopeutumista. Toisaalta sitä voidaan tutkia sosiaalisista voimavaroista, esimerkiksi ystävyys- ja perhesuhteista, tuloista, koulutuksesta ja terveydestä. Tässä näkökulmassa sosiaalinen toimintakyky perustuu sosiaalisiin taitoihin. Kolmanneksi sosiaalista toimintakykyä voidaan tarkastella katsomalla, kuinka hyvin vanhus kykenee säilyttämään vuorovaikutussuhteitaan ja roolejaan yhteiskuntaelämässä. (Vallejo Medina, Kivelä & Tani, 2006, 32). Sosiaalisella toimintakyvyllä tarkoitetaan kykyä tulla toimeen erilaisissa arki- ja yhteisöelämään liittyvissä tilanteissa. Sosiaaliseen toimintakykyyn kuuluu kyky selviytyä arjessa ja ratkaista elämän arkipäiväisiä ongelmatilanteita sekä olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Sosiaaliseen toimintakykyyn kuuluu myös kyky solmia sosiaalisia suhteita sekä toimia omassa elin- ja toimintaympäristössään. (Kettunen 2002, 21 22).

12 12 Sosiaalisen toimintakyvyn vanhenemismuutoksista on niukasti tietoa. Joissakin tutkimuksissa on todettu, että vanhukset pystyvät nuoria paremmin sovittamaan käyttäytymisensä muiden ihmisten mukaan. Tämä selittyy sillä, että persoonallisuus kehittyy iän myötä. Vanhetessaan ihminen oppii tuntemaan omat kykynsä ja rajoituksensa ja voi muuttaa käyttäytymistään havaintojensa mukaan. Riitta- Liisa Heikkisen (1999) mukaan sosiaalisessa toimintakyvyssä on kaksi puolta: ihminen vuorovaikutussuhteissaan ja ihminen aktiivisena toimijana eri yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Sosiaalisten taitojen ydin on siis se, miten vanhus selviytyy erilaisista vuorovaikutustilanteista. Sosiaalinen toimintakyky edellyttää näin olleen sekä tietoa että tunteita. Ikääntyminen aiheuttaa muutoksia niin fyysisessä, psyykkisessä kuin sosiaalisessakin toimintakyvyssä ja ikääntymiseen vaikuttavat myös yksilön asuinympäristö ja kulttuuri. Toimintaterapeuttisessa lähestymistavassa uskotaan ihmisen kykyihin, myös vanhusten. Pieninkään taito tai voimavara ei ole liian vähäinen tuettavaksi. (Kauppinen 2002, 20). Toimintakyky on vanhenemisen ja vanhusten hoidon tärkeä mittari, koska vanhenemismuutokset ja sairaudet näkyvät muun muassa juuri toimintakyvyn huononemisena. Toimintakyky voidaan määritellä joko yleiseksi toimintakyvyksi tai toimintakyvyksi joissakin tehtävissä. Toimintakyky ei vielä tarkoita tietyn toiminnan tekemistä vaan mahdollisuutta toimintaan. Ihminen itse päättää, käyttääkö hän kykyään vai ei. Toimintakyky vaihtelee ikääntymismuutosten ja sairauksien lisäksi myös sen mukaan, miten ihminen pitää sitä yllä erilaisilla toiminnoilla ja harjoituksilla. Tähän puolestaan vaikuttaa se, miten arvokkaana ihminen pitää toimintakykyä. (Vallejo Medina, Kivelä, & Tani, 2006, 25). Toimintakyky merkitse usein arkirutiineista selviytymistä. Kun vanhuksella on vaikeuksia selviytyä päivittäisistä askareista, vaikeuksien taustalla voi olla heikentynyt toimintakyky, ympäristön ongelmat tai molemmat. Tällöin voidaan yrittää kohentaa jompaakumpaa tai molempia. Tietynasteinen fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky on itsestä huolehtimisen edellytys. Toimintakyky,

13 13 tyytyväisyys elämään ja itsearvostus ovat yhteydessä toisiinsa (ks. Backman 2001). Toimintakykyä arvioidaan siis fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta. Viime aikoina on korostettu siitä, että toimintakyky tai toimijuus ei ole pelkästään yksilöllä olevaa kyvykkyyttä, vaan se on myös osaamisen ja haluamisen asia, johon vaikuttaa lisäksi täytyminen eli se, mitä ympäristö vanhukselta edellyttää (Jyrkämä 2003, ). Iäkkäiden ihmisten toimintakyky arvioidaan usein päivittäisistä toiminnoista selviytymisen perusteella. Mittausmenetelmänä on käytetty päivittäisten toimintojen indeksiä. Mittarit on jaettu päivittäisistä perustoiminnoista selviytymiseen ja kykyyn selviytyä asioiden hoitamisesta elinympäristössään. Arviointimenetelmänä voidaan käyttää kyselyä, havainnointia tai haastattelua. Tarkinta tietoa vanhusten toimintakyvystä saadaan, jos pystytään havainnoimaan päivittäisistä toiminnoista selviytymistä. Havainnointi on kuitenkin käytännössä hankala tutkimusmenetelmä, eikä sitä yleensä voida käyttää. 2.3 Yksinäisyys Yksinäisyys käsitteenä on moniulotteinen ja epämääräinen. Tämä tekee esimerkiksi tutkimustulosten keskinäisen vertaamisen hankalaksi. Kivelän (1998) tutkimuksissa yksinäisyydellä tarkoitetaan yleensä ihmisen omaa sisäistä kokemusta. Tiikkainen (2006) määrittelee yksinäisyyden yksilön subjektiiviseksi kokemukseksi siitä, että hänellä ei ole riittävästi tyydyttäviä ihmissuhteita. (Leinonen 2005, 85). Yksinäisyyden tunne ja kokemus syntyvät siitä, että ihminen odottaa ympäristöltään ja kanssaihmisiltään muuta tai enemmän kuin mitä hän kokee heiltä saavansa. Siten ihminen voi kokea itsensä yksinäiseksi, vaikka hänellä olisi muita ihmisiä ympärillään. Suomessa yksinäisyys näkökulma puheessa ja tutkimuksessa vaatii käsitteen selvittämistä, koska meillä on yksi sana, yksinäi-

14 14 syys, ilmaisemaan sekä myönteistä että kielteistä yksinäisyyttä. (Kivelä 1998, 94). Yksinäisyys, sosiaalinen eristäytyneisyys ja yksinasuminen ovat erilaisia asioita, joskin läheisessä yhteydessä toisiinsa. Ne eivät ole synonyymejä, vaikka niitä joskus synonyymeinä käytetään. Sosiaalista eristäytyneisyyttä voidaan mitata sosiaalisen verkoston koolla, tiheydellä, saavutettavuudella tai vuorovaikutuksen suunnalla, kun taas yksinäisyyden kokemuksen voi kertoa vain henkilö itse. Yksinäisyys on aina suhteessa yksilön omiin odotuksiin. Suomessa vanhusten yksinäisyyden kokemusta on kartoitettu paljon. Koettu yksinäisyys on eri asia kuin kanssakäymisen määrä. Henkilö voi kokea yksinäisyyttä, vaikka ympärillä olisi paljon ihmisiä. Vuonna 2002 tehdyn tutkimuksen mukaan yli 75-vuotiaista kotona asuvista 39 % kärsi vähintään toisinaan yksinäisyydestä ja heistä 5 % usein tai aina. Saman tutkimuksen mukaan yksinäisyyden kokemus lisääntyi iän myötä. Jylhän vuonna 2004 tehty pitkittäistutkimus osoitti, että ikä sinänsä ei lisää yksinäisyyttä vaan iän mukanaan tuoma toimintakyvyn lasku ja vähenevä sosiaalinen vuorovaikutus. (Routasalo & Pitkälä 2005, 22 23). Eräiden Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan eri ikäryhmissä 6-18 % 60 vuotta täyttäneistä miehistä ja 6-14 % vastaavan ikäisistä naisista kokevat itsensä usein yksinäisiksi. Itsensä yksinäisiksi tuntevien osuus on suurin vanhimmissa ikäryhmissä, ja lähes kaikissa ikäryhmissä useammat naiset kuin miehet kokevat voimakkaita yksinäisyyden tunteita. Kaikista vanhimmassa ikäryhmässä yksinäisyyden tunteet ovat yhtä yleisiä miesten ja naisten keskuudessa. (Leinonen 2005, 84). Sukupuolen ja yksinäisyyden suhdetta on tarkasteltu monissa tutkimuksissa, mutta tulokset ovat ristiriitaisia. Leinosen mukaan omassa tutkimuksessa Tiikkainen on korostanut, että miehet ovat yksinäisempiä kuin naiset ja toisten tutkimusten mukaan tilanne on päinvastoin. On arvioitu, että naisten sosiaalisiin suhteisiin liittyvät odotukset olisivat vahvemmat kuin miehillä tai miehet eivät aina olisi halukkaita myöntämään yksinäisyyttään. Miesten yksinäisyyden ko-

15 15 kemukseen on liitetty avioero, leskeys, naimattomuus, lapsettomuus, ystävien puute, huono terveys, fyysiset rajoitukset ja huono taloudellinen tilanne. (Leinonen 2005, 86). Yksinäisyyden myöntäminen tai siitä kertominen ei aina ole helppoa, koska siihen liittyy häpeää siitä, että on hylätty ja jätetty yksin. Hyvä ihmissuhde perustuu tasavertaisuuteen. Ikääntyneillä riskiä on tasavertaisen ihmissuhteen muuttuminen toisen osapuolen toimintakyvyn heikentyessä avun antajan ja saajan suhteeksi. Ikääntyneillä miehillä on naisia vähemmän mahdollisuuksia löytää ikäistään, oman sukupuolensa seuraa, koska miehet kuolevat naisia aikaisemmin. (Palkeinen 2005, 115). Tutkimustulokset ikääntyneiden yksinäisyyden yleisyydestä vaihtelevat muutamasta prosentista kymmeniin prosentteihin. Suuri vaihtelu voi johtua siitä, että jo eletystä yksinäisyyden kokemuksesta on helpompi puhua kuin tutkimushetkellä koetusta yksinäisyydestä. Myös kysymyksen asettelu voi vaikuttaa siihen, miten halukkaasti ikäihmiset kertovat yksinäisyydestään. (Emet 2007). Anderssonin (1998) teoriassa yksinäisyys on määritelty yksilön subjektiiviseksi kokemukseksi siitä, ettei hänellä ole tyydyttäviä ihmissuhteita. Yksinäisyyden kokemus on aina suhteessa yksilön omiin odotuksiin, ja siten ihmisten ympäröimänäkin yksilö voi kokea itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Yksinäisyys voidaan käsittää teoriassa seuraavin lausein: - yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, joka ei välttämättä liity objektiiviseen sosiaaliseen eristyneisyyteen - yksinäisyys koetaan yleensä epämiellyttävänä - yksinäisyyden syynä on yleensä jonkinlainen sosiaalisten suhteiden puute. ( Routasalo & Pitkälä 2003, 23). Yleensä yksinäisyyden yksi syy on jonkinlainen sosiaalisten suhteiden puute. Yksinäisyys erotetaan sosiaalisesta eristäytyneisyydestä sillä, että sosiaalinen eristäytyneisyys on mitattavissa objektiivisesti, kun taas yksinäisyyden kokemuksesta voi kertoa vain henkilö itse. (Pitkälä ym. 2003, 20 23).

16 16 Yksinäisyyttä ei ulkopuolinen välttämättä näe toisessa ihmisessä se on aina subjektiivinen kokemus. (Mäkinen 2006.) Yksinäisyyden kokemuksella on yhteys myös masennukseen. Yksinäisyyden kokemus, sosiaalinen isolaatio ja masentuneisuus saattavat esiintyä erikseen tai yhdessä, mutta niiden syy-seuraus suhdetta ei ole pystytty todentamaan tutkimuksilla. Tekijöiden keskinäistä suhdetta on havainnollistettu kuviossa. Vaikka nämä kolme tekijää nivoutuvatkin yhteen, on niiden hoidollinen lähestyminen erilainen. Yksinäisyyttä kokevat eivät välttämättä hyödy depressiolääkityksestä tai eristyksissä asuva henkilö ei sitoudu sosiaaliseen toimintaan jos hän ei koe itseään yksinäiseksi. (Routasalo & Pitkälä 2005, 20 21). Kuvio 2. Yksinäisyys suhteessa sosiaalisen isolaatioon ja masennukseen Yksinäisyys lisää eristäytymistä ja masennusta tai masennus johtaa eristäytymiseen ja yksinäisyyteen. Samoin on toimintakyvyn suhteen. Alentunut toimintakyky estää osallistumisen erilaisiin tapahtumiin ja johtaa yksin jäämiseen, eristäytymiseen ja yksinäisyyteen tai kokemus estää muiden mukaan lähtemistä ja vähitellen heikentää toimintakykyä. Yksinäisyyden kokemus ilmeni fyysisenä (luopuminen vanhasta ja tutusta sekä hoitoympäristön vieraus), sosiaalisena (läheisten ihmisten puuttuminen, yksin oleminen sekä toimettomuus), emotio-

17 17 naalisena (paha olo, ikävä sekä elämän merkityksettömyys) ja ajallisena (jatkuva sekä ajoittainen) yksinäisyytenä (Routasalo ja Pitkälä 2003). Yksinäisyyteen liitetään monia kielteisiä tunteita kuten masentuneisuus, ahdistuneisuus, ikävystyminen, tyhjyyden tunne, hylätyksi tulemisen tunne, suru, epätoivo, kärsimättömyys ja itsensä torjuminen. Emotionaaliseen ja sosiaaliseen yksinäisyyteen liittyy laadullisesti erilaisia tunteita. Emotionaalista yksinäisyydestä kärsivä henkilö on depressiivinen ja ahdistunut ja kokee sisäistä tyhjyyden tunnetta ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Pitkästyminen, ikävystyminen, turhautuminen, tarkoituksettomuuden tunne ja epävarmuus ovat sosiaalista yksinäisyyttä Routasalon ja Pitkälän (2005) mukaan yksinäisyyttä on esitetty teoriassa neljällä tavalla. Eksistentiaalinen teoria lähtee kristillisestä näkemyksistä ja korostaa, että ihminen on aina lopulta yksin. Psykodynaamisen teorian mukaan yksinäisyyden kokemus pohjautuu varhaisiin kiintymyssuhteisiin, jotka vaikuttavat persoonallisuuteen ja siten kykyyn sopeutua. Kognitiivinen teoria taas nostaa keskeiseksi asiaksi ihmisen oman suhtautumisen yksinäisyyteen. Teorian mukaan kokemukseen voidaan vaikuttaa sosiaalisia taitoja kehittämällä. Vuorovaikutus teoria erotta yksinäisyydestä kaksi puolta; emotionaalisen yksinäisyyden, jossa kiintymykset kohde puuttuu, sekä sosiaalisen yksinäisyyden, jossa puute on sosiaalisessa verkostossa. (Routasalo & Pitkälä 2005, 21.) Yksinäisyyden kokeminen yleistyy iän myötä ja suomalaisilla ikääntyneillä yksinäisyys on erittäin yleistä. Yksinäisyys onkin nimetty yhdeksi gerontologian suurista haasteista. Yksinäisyyden tiedetään johtavan lisääntyneeseen kuolleisuuteen, itsemurhariskiin, kasvavaan terveyspalveluiden käyttöön, muistin heikkenemiseen ja laitoshoitoon. (Palkeinen 2003, 26). Parhaillaan olevasta tai jo koetusta yksinäisyyden kokemuksesta ei aina ole helppoa puhua. Yksinäisyyden kokemus voi myös peittyä masentuneisuuden oireiden taakse. Yksinäisyys, masentuneisuuden ja sosiaalinen eristäytyneisyys liittyvät usein yhteen. (Routasalo 2007).

18 18 Voimakkaimpia yksinäisyyden tunteet ovat iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja juhlapäiväisin. Vanhusten itsensä kertoman mukaan ulkona liikkuminen, kaupassa tai torilla käyminen, kaikenmuotoinen kanssakäyminen sekä radion kuuntelu ja television katselu lievittävät yksinäisyyden tunteita. Tilanteessa, jossa erotaan sosiaalisesti toiminnasta, yksinäisyyden tunteet koetaan hyvin voimakkaita. Yksinäisyyttä kokevien määrä lisääntyy iän myötä siten, että yksinäisyyden kokemus on ilmeisesti yleisempää yli 75-vuotiailla kuin nuoremmilla, mutta ilmaantuvuus tasoittuu 90 ikävuoden jälkeen (Andersson 1998). Ikääntymisen liittyy yksin jäämistä ja yksinäisyyttä, sillä henkilön iän lisääntyessä myös hänen ystäväpiiriinsä kuuluvien ikä lisääntyy, toimintakyky heikkenee ja osa ystävistä kuolee. Tällöin sosiaalinen verkosto pienenee ja kontaktien määrä vähenee. Toisaalta yksinäisyyden kokemisen sisältö muuttuu ikääntymisen mukana. (Andersson 1998). Yksinäisyyden yleisyyttä on tarkasteltu suhteessa siviilisäätyyn, sukupuoleen ja lapsettomuuteen. Naiset kokevat yksinäisyyttä intensiivisemmin kuin miehet tai miehet eivät ole halukkaita myöntämään yksinäisyyttään siinä määrin kuin naiset. Miesten yksinäisyyden kokemukseen on liitetty avioero, leskeys ja naimattomuus sekä lapsettomuus, ystävien puute, huono terveys, fyysiset rajoitteet ja huono taloudellinen tilanne. Tutkimus osoitti, että naimattomat miehet olivat yksinäisempiä kuin naiset. (Routasalo & Pitkälä 2003, 23). Vaaramaan mukaan Routasalon ja Pitkälän selvityksessä selkeä yksinäisyyden kokemisen syy on leskeytyminen tai merkittävän ihmissuhteen katkeaminen. Leskeytyminen saattaa johtaa sosiaalisen verkoston romahtamiseen, jos sen ylläpito on ollut kuolleen puolison varassa. Yksinäisyys liittyy myös alhaiseen sosiaaliseen asemaan, matalaan koulutustasoon, sekä tyytymättömyyteen elinolosuhteisiin ja taloudelliseen tilanteeseen. (Vaaramaa ym.1999). Sosiaalisen verkoston puute ja vähäiset sosiaaliset suhteet liittyvät yksinäisyyden kokemukseen. Kun henkilöllä ei ole sosiaalista verkostoa ympärillään, hän ei saa tukea. Syinä saattavat olla henkilön vaikeus tai haluttomuus luoda sosi-

19 19 aalisia kontakteja tai tunne siitä, että on poikkeava, toisenlainen kuin muut. (Palkeinen 2005, 112). Palkeinen osoittaa, että Kimin tutkimuksessa ystävien puute johtaa yksinäisyyden kokemukseen tai muu merkittävä ihmissuhde sekä runsas yhteydenpito ystäviin ja naapureihin ehkäisevät yksinäisyyden kokemusta. Vuosikymmeniä naapureina asuneet henkilöt tuntevat toisensa ja toisensa elämänvaiheet, jolloin yhteiset kokemukset ja muistot voivat lähentää naapureita varsinkin silloin, kun sosiaalinen verkosto pienenee. Tyytyväisyys saatuun tukeen ja keskinäinen kiintymys vähentävät yksinäisyyden kokemusta. Ruotsalaisen pitkittäistutkimuksen mukaan yksinäisyys oli melko pysyvä tila ikääntyneillä henkilöllä, ja se oli riippumaton siitä, että heillä oli ollut suuria muutoksia sosiaalisissa suhteissa, aviosäädyssä ja elinolosuhteissa. (Palkeinen 2005, ). Hyvä terveys ja toimintakyky liittyvät vähäiseen yksinäisyyden kokemiseen. Ne mahdollistavat riippumattomuuden, sosiaalisiin tapahtumiin osallistumisen sekä sosiaalisten suhteiden ylläpidon. Ryanin mukaan toimintakyvyn aleneminen ja huono terveys johtavat riippuvuuteen toisten avusta päivittäisissä toiminnoissa ja pysymiseen kotona mikä lisää koettua yksinäisyyttä. Yksinäisyyden on todettu olevan yhteydessä myös näön ja kuulon huononemiseen sekä päivittäin nautitun ruokamäärän riittävyyteen ja kuihtumiseen. Siihen liittyy myös toivottomuutta, tyhjyyden tunnetta, surullisuutta ja hiljaista kärsimistä. (Palkeinen 2005,114). Yksinäisyydellä tarkoittaan henkilön omakohtaisia kokemuksia siitä, että on eristetty ja yksin. Yksinäisyydestä kärsivän henkilön tunnekokemuksia luonnehtivat myös voimakkaat menetyksen, kärsimyksen, eron ja eristettynä olon tunteet. Henkilö kokee elämänsä tyhjäksi, hän kokee itsensä hylätyksi ja hänellä on voimakkaita ikävystymisen ja itsesäälin tunteita. Nämä tunteet heikentävät psyykkistä hyvinvointia. (Palkeinen 2005, 116). Yksinäisyyden tunteeseen sisältyy emotionaalisia, kognitiivisia ja käyttäytymiseen liittyviä ulottuvuuksia. Vanhoilla ihmisillä yksinäisyyden tunne voi olla erilaista kun nuorilla ihmisillä. Yksinäisyys aiheuttaa tyytymättömyyttä sosiaalisiin

20 20 suhteisiin ja myös kielteisiä tunteita, asenteita ja persoonallisuuden piirteitä, jotka voivat puolestaan vaikuttaa vuorovaikutussuhteisiin. Vaikka yksinäisyyden tunne on epämiellyttävä ja ahdistava ja aiheuttaa psyykkisiä ja fyysisiä häiriöitä, se on saanut tutkimuksissa vähemmän huomiota kuin yksinäisyyttä määrittävät sosiaaliset tekijät. (Tiikkainen 2006, 54 56). Yksinäisyyteen liittyviä tunteita on tutkittu vaihtelevan iän sekä eri sukupuolten perusteella. Kaikkein vallitsevin tunne yksinäisyydessä oli emotionaalinen ahdistuneisuus, johon sisältyi mm. kärsimystä, toivottomuutta, tyhjyyden tunnetta ja tuskaa. Iäkkäillä ihmisillä ja ajoittain yksinäisyyttä kokevilla oli yleisintä riittämättömyyden tunne, johon sisältyi vieraantumista, itsensä kieltämistä ja arvottomuuden tunnetta (sosiaalinen yksinäisyys). Miesten yksinäisyyden kokemusta luonnehti läheisyyden puutteeseen liittyvä hylätyksi tulemisen tunne (emotionaalinen yksinäisyys). Miehet kuitenkin kielsivät helpommin yksinäisyyden tunteen kuin naiset. Yksinäisiksi itsensä kokevat naiset, lesket ja eronneet tunsivat emotionaalista ahdistuneisuutta. (Tiikkainen 2006, 56). Yksinäisyyteen liittyvät kielteiset tunteet ilmenevät erilaisina käyttäytymistapoina tai selviytymiskeinoina kuten sisäänpäin kääntymisenä, passiivisuutena tai aktiivisuutena ja sosiaalisina pelkoina. Käyttäytyminen voi johtaa yksinäisyyden tunteisiin päinvastoin. Ahdistuneisuus ja masentuneisuus saattavat heijastaa läheisyyden pelkoa ja voi johtaa yksinäisyyteen vetäytymiseen. Vetäytyminen omiin oloihin voi olla myönteistä omiin oloihin hakeutumista tai täydellistä vetäytymistä ihmissuhteilta, mikä on vakavin yksinäisyyden muoto. Passiivista käyttäytymistapaa osoittavat yksinäisyyden kieltäminen ja vieraantuminen muista ihmisistä. Passiivisuus ilmenee päihteiden ja lääkkeiden väärinkäyttönä, liikasyömisenä ja joutenolona; äärimmäisenä vaihtoehtona voi olla itsemurha. (Tiikkainen 2006, 64 66). Aktiivisesti suuntautunut henkilö hakee muiden ihmisten seuraa ja harrastuksia. Aktiivisina yksinäisyydestä selviytymisen keinoina ovat yksinäisyyden hyväksyminen, omien voimavarojen kehittämisen ja sosiaalisten siltojen rakentamisen. Emotionaalisesti yksinäiset henkilöt ovat aktiivisia ja motivoituneita solmimaan uusia suhteita, kun taas sosiaalisesta yksinäisyydestä kärsivät ovat passiivisia

21 21 ratkaisemaan ongelmaa. Yksinäisyys voi ilmetä erilaisina terveysongelmina ja runsaana terveys- ja sosiaalipalvelujen käyttönä, jos yksinäisyyttä kokevat ihmiset eivät halua kertoa yksinäisyydestään muille ihmisille. (Tiikkainen 2006, 64-75). Yksinäisyyden tunteet saattavat lisätä ja voimistaa fyysisesti sairaan henkilön kokemia fyysisiä oireita. Yksinäisyyden tunteet voivat lisätä myös ahdistuneisuutta ja muita psyykkisiä oireita. Psyykkisten ja fyysisten oireiden ja yksinäisyyden tunteiden yhteys voi olla myös toisenlainen. Sekä fyysiset että psyykkiset oireet saattavat lisätä yksinäisyyden kokemista ja voimistaa yksinäisyyden tunteita. (Kivelä 1998). On olemassa viitteitä siitä, että yksinäisyyden tunteet voivat myötävaikuttaa fyysisten tai psyykkisten sairauksien syntyyn. Alkoholismi ja itsemurha ovat esimerkkejä tilanteista, joihin yksinäisyyden tunteet voivat altistaa. Viitteitä on myös siitä, että voimakkaita yksinäisyyden tunteita kokevien eläkeikäisten kuolleisuus on korkeampi kuin vastaavan ikäisen normaaliväestön. (Kivelä 1998). 2.4 Palvelukeskus Palvelukeskukset ovat kaupungin sosiaaliviraston ylläpitämiä laitoksia, jotka tarjoavat monenlaista toimintaa ja tapahtumaa. Palvelukeskukset ovat osaamisen ja välittämisen toimintakeskuksia, jotka tarjoavat palveluja ja virikkeellistä toimintaa ikäihmisille ja työttömille. Vanhusväestöä uhkaavan yksinäisyyden ja masentuneisuuden torjunnassa palvelukeskukset tekevät merkittävää työtä. Harrastus- ja virkistystoiminnan tarkoitus on ikäihmisten aktivoiminen monipuoliseen virikkeelliseen toimintaan, henkisen, fyysisen ja sosiaalisen vireyden ylläpitämiseen sekä sosiaalisen turvallisuuden lisäämiseen. (Helsingin kaupunki 2007). Palvelukeskuksessa käynnit ovat maksuttomia. Keskuksessa toimii noin 60 säännöllisesti kokoontuvaa harrastusryhmää, joissa on vapaaehtoinen ohjaaja. Palvelukeskuksessa voi harrastaa mm. kieliä, liikuntaa, tanssia, maalausta,

22 22 ompelua, puutöitä, kirjallisuutta ja hengellistä toimintaa, saada hierontaa, jalkojenhoitoa sekä sosiaali- ja terveysneuvontaa. Harrastus- ja kerhotoiminnan tavoitteena on tukea ikäihmisten fyysistä, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja samalla parantaa elämänlaatua. Toiminnan tavoitteena on edistää asiakkaan omien voimavarojen käyttöä, elämänhallintaa ja toiminnallisuutta. (Helsingin kaupunki 2007). Palvelukeskuksen harrastus- ja virkistystoiminta on monipuolista. Kielistudiossa voi opiskella kieliä, esimerkiksi englantia, espanjaa, italiaa ja saksaa. Liikuntalajeista voi harrastaa joogaa, taijia, voimistelua ja tuolijumppaa. Kuntosalilla järjestetään useita kuntopiirejä päivässä. Tanssit ovat kaksi kertaa viikossa ja ne kokoavat yleensä paljon ihmisiä paikalle. Palvelukeskuksessa järjestetään musiikkitapahtumia, kuten konsertteja ja musiikkiluentoja. Yhteislaulutilaisuuksia järjestetään yhteensä yksitoista kertaa viikossa suomen ja ruotsin kielellä. Palvelukeskuksessa järjestetään luentotilaisuuksia mielenkiintoisista aiheista 5-10 kertaa kuukaudessa. Retkitoimikunta järjestää retkiä ja vierailuja mm. teattereihin ja taidenäyttelyihin. Palvelukeskuksessa pidetään myyjäisiä ja kirpputoreja ja erilaisia juhlia. Palvelukeskus järjestää maksutonta atk-opetusta ja kaikilla palvelukeskuksen asiakkailla on oikeus käyttää atk-laitteita. Ohjattu askartelutoiminta on myös maksutonta, asiakas maksaa vain käyttämänsä materiaalin ohjaajalle. Myös omia materiaaleja voi käyttää. (Helsingin kaupunki 2007). Kankaankudontaan on mahdollisuus aamulla arkisin. Loimet ovat kudontavalmiina puissa. Asiakas joutuu itse hankkimaan ainoastaan kuteet. Valikoimiin kuuluu mm. maton, poppanan, kaitaliinan ja matkahuovan kudontaa. Ompeluluokassa voi ommella omatoimisesti. Ohjaaja auttaa saumureiden ja ompelukoneiden käytössä, kankaan leikkauksessa ja sovittamisessa. Asiakkaalla tulee olla omat kankaat mukana. Kurssit vaihtelevat viikon eri päivinä. Posliininmaalaajat kokoontuvat neljässä eri ryhmässä kukin kerran viikossa. Yleensä sama ryhmä on koko lukukauden ja uusia oppilaita otetaan syksyisin.

23 23 Ohjaaja opastaa hankinnoissa ja alkeissa. Keramiikan harrastajat kokoontuvat kaksi kertaa viikossa. Kaikki tarvittava materiaali ostetaan ohjaajalta. Uusia asiakkaita ja vasta-alkajia otetaan noin kaksi kertaa lukukaudessa ja ohjaaja opastaa alkuun. (Helsingin kaupunki 2007). Palvelukeskuksen askartelutiloissa sijaitsee myös puutyöpaja. Työskentely puutyöpajassa on omatoimista ja kaikki materiaali on asiakkaan tuotava mukanaan. Käytössä on oikotasohöylä, vannesaha ja sorvi. Palvelukeskuksessa vapaaehtoisten terveydenhoitajien vastaanotolla voidaan mitata verenpainetta. Verinäytteitä otetaan kaksi kertaa viikossa (Helsingin kaupunki 2007). 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUMINEN 3.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuksen kysymykset Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata yli 75-vuotiaiden kotona yksinasuvien palvelukeskuksessa käyvien vanhusten kokemuksia yksinäisyydestä, myös ymmärtää näiden vanhusten yksinäisyyden kokemuksia ja sitä kautta parantaa tulevassa työssämme sairaanhoitajana hoitotyön laatua. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa näiden vanhusten yksinäisyyden kokemuksesta, sosiaalisista suhteista sekä yksinäisyyteen yhteydessä olevista tekijöistä ja selvittää, miten palvelutalossa käynneillä voi vaikuttaa vanhuksen kokemaan yksinäisyyteen ja sitä kautta vanhuksen terveyteen. Tutkimuksen kysymyksenä oli: Mitä yli 75-vuotiaille henkilöille merkitsevat palvelukeskuksessa käynnit? Miten käynnit merkitsevät yksinäisyyteen?

24 Aineistonkeruu Toteutimme tietojen keruun haastattelumenetelmällä. Kahdenkeskisellä haastattelulla mahdollistetaan selventävien lisäkysymysten teon jo haastatteluvaiheessa. Haastattelumenetelmä on yksi laadullisen tutkimuksen aineistonkeruumenetelmä. Haastattelumetodologia oli teemahaastattelu. Teemahaastattelussa edetään tiettyjen etukäteen valittujen teemojen ja niihin liittyvien tarkentavien kysymysten varassa. (Tuomi & Sarajärvi 2002). Haastattelu suunniteltiin toteutettavaksi palvelukeskuksessa Helsingissä. Haastattelut tehtiin yhtenä marraskuun päivänä, jolloin palvelukeskuksessa järjestettiin tanssit. Tansseissa oli noin 400 ihmistä. Haastateltavia oli seitsemän, joista kolme oli miespuolisia ja neljä naispuolisia. Naispuolisista vanhin oli 90-vuotias. Haastattelujen kesto oli puolesta tunnista tuntiin. Henkilöt olivat kotona yksinasuvia ja yli 75-vuotiaita vanhuksia, minkä varmistimme ennen haastattelua. Ilmoitimme haastateltaville, että olemme tekemässä opinnäytetyötä ja kysyimme heidän halukkuutta osallistua tutkimukseen. Ensimmäisenä päivänä tutkimukseen ei halunnut osallistua kukaan kerrottuamme, että tutkimus koskee vanhusten yksinäisyyttä. Toisena päivänä kerroimme, että tutkimus koskee palvelukeskuksen merkitystä haastateltaville. Lähestyimme haastateltavia yleisneutraalein kysymyksin. Kun haastateltavat kertoivat esimerkiksi, että he käyvät palvelukeskuksessa, koska eivät halua olla yksin kotona, lisäsimme yksinäisyyteen liittyviä kysymyksiä. 3.3 Tutkimusaineiston analyysi Olemme saaneet kahdeksan sivua tekstiä (Fonttikoko12, riviväli 1,5). Analyysiprosessi lähti käyntiin siten, että kaikki haastattelut nauhoitettiin ja ne purettiin sanatarkasti tietokoneelle. Aineisto luettiin läpi moneen kertaan ja litteroitiin. Kahdesta haastattelusta oli vaikeampi saada selvää haastateltavan epäselvän puheen takia. Ryhmittelimme vastaukset ja valitsimme opinnäytetyöhömme

25 25 mielestämme parhaiten kuvaavat haastattelusitaatit. ovat liitteessä 1. Haastattelukysymykset Tämä tutkimus analysoitiin induktiivisen sisällön analyysin avulla. Analyysin ensimmäisenä vaiheena oli tutkimuksenhenkilöiden lauseiden käsittely siten, että jokaiseltä henkilöltä siirrettiin pelkistettyjä sanoja ja niitä ryhmiteltiin koodisanan alle. Koodina saattoi olla esimerkiksi sana harrastukset. Kaikista haastatteluista tehtiin yhteinen sivu, joka koostui kuudesta koodisanasta. Koodisanat olivat harrastukset, perhe, sosiaalinen verkosto, yksinäisyys, terveys ja palvelutalo. Jokaisen koodin alle tuli 4-9 erilaista vastausta. Näistä luokiteltiin samaa tarkoittavat asiat omaan kategoriaan ja annettiin kategorialle sitä kuvaava nimi: 1) Yksinäisyyttä ehkäisevät ja lieventävät tekijät ja 2) Yksinäisyyttä lisäävät tekijät. Tämän jälkeen päästiin kiinni tutkimuksen todellisiin tuloksiin ja pystyttiin toteamaan vastasivatko saadut tulokset alkuperäistä tutkimusongelmaa. 4 TULOKSET Analyysistä nousi esiin kaksi pääteemaa: yksinäisyyttä lieventävät ja yksinäisyyttä lisäävät tekijät. 4.1 Yksinäisyyttä ehkäisevät ja lieventävät tekijät Yksinäisyyttä lieventäviä ja ehkäiseviä tekijöitä ovat kontaktit lasten ja lastenlapsien kanssa, ystävät ja sosiaalinen verkosto, palvelukeskuksessa käynnit, harrastukset sekä hyvä terveys ja toimintakyky.

26 Lapset ja lapsenlapset Haastateltavilla vain yhdellä ei ollut lapsia. Muilla oli ainakin yksi lapsi ja lapsenlapsi. Osa tapasi lapsiaan säännöllisesti, osa useammin osa harvemmin. Osalla oli päivittäinen puhelinkontakti lapsiin. Kun on yksin kotona olisi hyvä, jos joskus lapsenlapset kävisivät, mutta he ovat niin kaukana. Ja toisella lapsella ei ole lapsia ollenkaan. Kerran viikossa mä käyn siellä (lapsen luona) saunassa. Joka päivä soitellaan, pari kertaa viikossa ainakin. Noin kerran viikossa tapaan lapsiani, osaa kerran kuussa. Siskon tytär on sama kuin oma lapsi minulle. Hän käy myös täällä. Viime viikolla en ollut yhtään päivää kotona. Kävin kylässä. Miehen sisaruksille menen yöksi. Lapset ovat maailmalla, soittelen pojille kaksi kertaa viikossa. Haastateltavat olivat eniten ja läheisimmin tekemisissä suoraan omaistensa eli lasten ja lastenlastensa kanssa. Myös tutkimushenkilöt pitivät tiiviisti yhteyttä ulkomailla asuvien läheistensä kanssa, puhelimitse ainakin pari kertaa viikossa Ystävät ja sosiaalinen verkosto Sosiaaliset kontaktit olivat hyvin tärkeitä haastateltaville. Kaikkien haastattelemiemme vanhusten entinen elämä oli ollut toimeliasta: ansiotyö, kotityöt ja lapsien kasvatus, ystävien tapaaminen. Nykyaikana heidän olisi vaikea olla ilman erilaisia tapahtumia. Puhelinyhteydet ystäviin auttavat vanhuksia pitämään sosiaalisia kontakteja yllä. Osa haastatelluista tuli palvelukeskukseen vain tapaa-

27 27 maan ystäviään. Vastauksista käy ilmi, että ystävien tapaaminen palvelukeskuksessa on haastatelluille tärkeämpää ja mielelle virkeämpää kuin perheen parissa vietetty aika. Minulla on, kyllä, paljon ystäviä. Vanhin ystävän kanssa menimme kouluun, kun olin 7-vuotias. Soittelen ystäville. Ei mulla ole oikeastaan kavereita, paitsi ne sukulaiset. Mä tykkään olla yksin. Pienetkin asiat tuovat elämään paljon iloa. Ystävien kanssa tapaamiset ovat tapahtumia heidän elämässään. Ne antavat tukea, apua, lohdutusta suruissa. Ystävien kontaktien pitäminen on hyvin tärkeä varsinkin niille ihmisille, jotka asuvat yksin Palvelukeskuksessa käynti Palvelukeskuksissa iäkkäät ihmiset ylläpitävät kontakteja ystäviin ja muihin tuttaviin. Haastattelujen perusteella palvelukeskuksilla on suuri sosiaalinen merkitys iäkkäille ihmisille. Palvelukeskukset ovat senioreiden nuorisotaloja. Täällä palvelukeskuksessa tutustuu ihmisiin, voi jutella, ja on hauska olo. Tärkein syy palvelukeskuksessa käymiseen on seura. Me olemme täällä yhtä suurta perhettä. Palvelukeskukset merkitsevät niin paljon. Palvelukeskuksessa vietään aikaa pitkään, sitä tarvitsemme, se on kaikista keskeisiin. Palvelukeskuksessa tapaan ystäviä.

28 28 Haastattelun mukaan näemme, että palvelukeskuksen tarjoamia palveluja on käytetty aktiivisesti Harrastukset Haastateltavien tärkeimpiin harrastuksiin kuuluivat tanssi, lukeminen, ulkoilu ja erilaiset käsityöt. Toisaalta he mainitsivat myös palvelukeskuksessa käymisen olevan harrastus. Osa haastatelluista tuli palvelukeskukseen vain tapaamaan ystäviään. Voimistelua, jumppaa, esitelmiä. Palvelukeskus on harrastuksien tavaratalo. Lukeminen, käsitöitä, pyöräilyä ja ulkoilua. Minä tykkään tanssimisesta, se on ihana liikunnan muoto. Nyt ei ole harrastuksia, ennen oli ooppera ja teatteri. Tanssin 3-4 kertaa viikossa, joskus viisi kertaa viikossa. Tässä on ihan tarpeeksi harrastuksia. Virkistymistä on monenlaista ja monipuolista. Lukeminen on tärkeä osa vanhusten elämää. Se antaa mahdollisuuden olla ajan tasalla ja saada tietoa maailman tapahtumista Terveys ja toimintakyky Haastateltavat, jotka kävivät palvelukeskuksessa, ovat ikäisekseen hyvin toimintakykyisiä. Vaikka osa ajattelee, että toimintakyky on heikentynyt, he pystyvät kuitenkin itse tulemaan palvelukeskukseen. Haastattelujen perusteella merkille pantavaa on se, että kaikki tuntuvat pärjäävän yksinään. He kaikki pystyvät

29 29 itse laittamaan ruokaa ja hankkimaan ruokatarvikkeita. Toisaalta palvelukeskukset ja sen tarjoamat palvelut ovat tärkeä osa heidän elämää. En tarvitse apua, koska en ole sairastanut yhtään. Minä en ole sairastanut yhtään. Ei ole mitään sairauksia. En tarvitse apua kotona, hirveän paljon olen täällä. Mielellään tulen aamulla tänne, täällä tulee elämä. Täällä on seuraa, syön täällä usein noin 2-3 kertaa viikossa. Itse laitan ruokaa, ei kukaan muu. Hyvä terveys ja toimintakyky mahdollistavat riippumattomuuden, sosiaalisiin tapahtumiin osallistumisen sekä sosiaalisten suhteiden ylläpidon. 4.2 Yksinäisyyttä lisäävät tekijät Yksinäisyyden kokemusta lisäävät leskeytyminen, ihmissuhteen katkeaminen, yksinasuminen sekä terveyden ja toimintakyvyn heikentyminen Leskeytyminen Tutkimushenkilöistä kuusi oli jäänyt leskeksi ja yksi ei kertonut siviilisäätyään tai perhesuhteitaan. Puolison menetys oli suuri yksinäisyyttä aiheuttava kokemus aineistossa. Leskeysajat vaihtelevat vajaasta kahdesta vuodesta lähes neljäänkymmeneen vuoteen. Kotona on tosi ikävä totta kai. Tulee ikävä olo, koska en ollut elämässä yksin. 40 vuotta avioliitossa, sitten jäin yksin.