Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää"

Transkriptio

1 Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää NEUVOKKAIDEN NAISTEN KOKEMUKSIA Ella Niini, Saini Suutari

2 Neuvokkaiden naisten kestävät konstit ( ) Miina Sillanpään Säätiön hanke ikääntyvien naisten hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistamiseksi Toiminta suunnattu naisille, joilla yksinäisyyden kokemuksia ja/tai huolta taloudellisesta selviytymisestä Painopiste syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä

3 Eläkeikäisten pienituloisuus Suomessa oli v ,4 miljoona eläkeläistä, joista lähes 13% pienituloisia (ETK 2017) Alle 55-vuotiailla työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla ja yli 75- vuotiailla yksinasuvilla naisilla suuri pienituloisuusriski Pieni eläke aiheuttaa monelle toimeentulohuolia ja vaikuttaa hyvinvointiin mm. rajoittamalla mahdollisuuksia osallisuuteen ja itsestä huolehtimiseen

4 Ikääntyvien yksinäisyys Arviolta joka kolmas yli 65-vuotias tuntee ajoittain itsensä yksinäiseksi Yksinäisyys yhteydessä mm. masennukseen ja osattomuuden kokemuksiin

5 Toinin tarina

6 Neuvokkaiden naisten ryhmätoiminta Yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistuminen Naisten omat voimavarat Ihmisten ja ympäristön kunnioittaminen

7 Kestävää yhteisöllisyyttä Espoossa Helsingissä Kokkolassa Kouvolassa Kuopiossa Leppävirralla Salossa Tampereella Vantaalla

8 Mitä toivot ryhmältä? yhdessä oloa, uusien ihmisten tapaamista, ystäviä kokemusten jakamista, vertaisuutta ja vertaistukea vinkkejä, miten tulla toimeen pienellä rahalla uusia ideoita ja uuden oppimista tekemistä ja elämän sisältöä

9 Neuvokkaiden naisten kokemuksia toimeentulosta Nyt kun olisi aikaa, ei ole rahaa tehdä kaikkea kivaa. Ei voi ostaa mitään ylimääräistä, ei matkustaa, ei käydä missään esim. konserteissa. Olen onneksi ollut toistaiseksi melko terve, mutta jos tulee sairauksia suurin kustannuksin, talouteni on ihan kuralla. Vanhassa taloyhtiössä on jatkuvasti remontteja, jotka vievät osan pienestä eläkkeestäni. En tiedä kauanko selviän niiden kanssa.

10 Yksinäisyys Neuvokkaiden naisten kokemana Pahimpia ovat juhlapyhät, kesäaika, jolloin normaali arki katkeaa ja ympärillä olevat ihmiset häipyy mökeille/matkoille. Taloni rapussa olen monesti ainoa asukas näinä aikoina. Kun pitäisi vaihtaa verhot, asentaa lamppu tms. eikä ole ketään auttamassa kodin pikkukorjauksissa. Kun tarvitsisi henkistä tukea jonkin päätöksen teossa eikä ole ketään, joka auttaisi eri vaihtoehtojen punnitsemisessa. Yksinäisyys tuntuu surulta ja ahdistavalta, kun ei ole ketään, kenen kanssa jutella. Ei ole mitään kiinnostavaa tai muuten toteutettavissa olevaa. Menee haluttomaksi, ei viitsi mitään.

11 Hyvinvoinnin vahvistuminen ryhmätoiminnan myötä Ryhmään osallistuminen on lisännyt hyvinvointiani (N=81) Täysin samaa mieltä 57% Jokseenkin samaa mieltä 35% Jokseenkin eri mieltä 7% Täysin eri mieltä 1%

12 Osallistujien palaute ryhmistä valoa synkkyydenkin keskellä ja huomion kiinnittämistä hyvään yhteiset luontokokemukset koettu merkityksellisiksi ryhmä on rytmittänyt arkea tyydyttänyt ihmisennälkää ryhmäläisistä muodostunut turvaverkosto vaikka kaikkien kanssa ei aina tule toimeen, on erilaisuutta opittu arvostamaankin

13 Tulisiko sinusta Neuvokkaat naiset -ryhmänohjaaja? Maksuttomat puolen päivän koulutukset Räätälöitävissä tarpeen mukaan Seuraavat ohjaajakoulutukset: , Jämsä , Pyhäjärvi , Turku , Helsinki Laita lusikkasi soppaan ja tule mukaan Neuvokkaisiin!

14 Kiitos! Ihminen ihmiselle yhdessä eteenpäin.

MAAKUNNAN KOKOINEN YKSINÄISYYS KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE

MAAKUNNAN KOKOINEN YKSINÄISYYS KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE MAAKUNNAN KOKOINEN YKSINÄISYYS KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 23.5.2018 Mitä yksinäisyys merkitsee Keski-Suomelle? Tutkimusten mukaan jatkuvasti tai melko usein yksinäisyyttä kokee noin 5 % koko

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys ry

Turun Kaupunkilähetys ry Turun Kaupunkilähetys ry Perustettu vuonna 1880. Toiminta pohjautuu kristillis-sosiaalisiin arvoihin. Tavoitteena on syrjäytymisen ehkäisy, yksinäisyyden kokemuksen lievittäminen ihmisten omia voimavaroja

Lisätiedot

Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn

Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn Kulttuuripajatoiminta pähkinänkuoressa Koulutetut vertaisohjaajat vetävät toiminnallisia vertaisryhmiä 18-35 vuotiaille haastavassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

Arvoisa vastaaja, Kiitos vastauksestasi! Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta

Arvoisa vastaaja, Kiitos vastauksestasi! Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta Arvoisa vastaaja, Tämä on kysely osallisuutta edistävien hankkeiden osallistujille. Kyselyn avulla tutkitaan hankkeiden vaikutuksia osallisuuden kokemukseen. Kerättyjä tietoja käytetään tieteelliseen tutkimukseen

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta

Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta Syntymävuoteni on Olen nainen mies muu en halua kertoa Paikkakunta 1. Olemme kiinnostuneita kokemuksistasi yleensä osallisuuteen liittyen. Valitse, missä määrin olet väittämien kanssa tai. eikä Tunnen,

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Kati Närhi, Sirpa Kannasoja ja Mari Kivitalo, JYU Sari Rissanen, Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen, Tuula Joro ja Anneli Hujala, UEF Osahankkeen tavoite

Lisätiedot

Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä

Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Avoimet ovet 28.2.2018 Sinikka Kaakkuriniemi järjestöjohtaja 1 Mielenterveyden häiriöt ja ongelmat ovat yleisiä Lähes jokainen kokee jossain

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,

Lisätiedot

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 Eloisa ikä RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 1 Eloisa ikä ikäihmisten avustusohjelma RAY:n avustusohjelmassa tuetaan yli 60-vuotiaita ikäihmisiä eri elämänvaiheissa ja elämän

Lisätiedot

MYÖTÄTUNTOUUPUMUKSEN ENNALTAEHKÄISY

MYÖTÄTUNTOUUPUMUKSEN ENNALTAEHKÄISY MYÖTÄTUNTOUUPUMUKSEN ENNALTAEHKÄISY 17.6.2016 Susanna Kosonen KM, LTO, LO, OPO, AO, taidekasvatuksen yo kosoi.fi Suomen Mielenterveysseura 20.6.2016 Kosoi - Susanna Kosonen_Suomen Mielenterveysseura 1

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Lahden tiedepäivä 29.11.2011, Antti Karisto & Marjaana Seppänen 1.12.2011 1 Esityksessä tarkastellaan Miten köyhyys kohdentui ikääntyvän väestön keskuudessa

Lisätiedot

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti Kasvatusohjaaja koulun arjessa Minna Lahti 25.10.2017 Taustaa OPS:in perusteet: Oppilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi Pisa-tutkimus: Oppilaiden kouluviihtyvyys huono Kasvavat haasteet koulun arjessa Kasvatusohjaajan

Lisätiedot

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä

Lisätiedot

Kriisitilanteen eettiset periaatteet

Kriisitilanteen eettiset periaatteet Kriisitilanteen eettiset periaatteet Kristiina Kumpula pääsihteeri Kirkot kriisien kohtajana Kriisien auttajat auttavat eriarvoisesti Köyhyys ja eriarvoisuus heikentävät ihmisten mahdollisuutta selviytyä

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ohjelman päämäärä Tehtävänä ollut rakentaa valtakunnallinen, yksinkertainen ja helposti toteutettava ohjelma. Työmme on osa kansallista

Lisätiedot

Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk!

Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk! Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk! 3.10.2017 3.10.2017 2 Suomi on maailman vakain valtio. vapain maa, Norjan ja Ruotsin

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat)

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) Länsi- ja Keski-Uusimaalaisten lasten hyvinvointia kartoitettiin syksyn 2011 aikana Kokemuksia pienten lasten kotoa ja päivähoidosta (376 4 -vuotiasta lasta, neljästä kunnasta

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Ystäväpiiri-toiminta: koetusta yksinäisyydestä kohti yhteenkuuluvuutta

Ystäväpiiri-toiminta: koetusta yksinäisyydestä kohti yhteenkuuluvuutta Ystäväpiiri-toiminta: koetusta yksinäisyydestä kohti yhteenkuuluvuutta 9.11.2017 Laura Rautiainen Alueohjaaja, Länsi-, ja Sisä-Suomi, Lounais-Suomi Twitter @RautiainenLaura sähköposti: laura.rautiainen@vtkl.fi

Lisätiedot

Joustava koulupäivä Suomessa Tallinna Riitta Rajala, erityisasiantuntija emerita

Joustava koulupäivä Suomessa Tallinna Riitta Rajala, erityisasiantuntija emerita Joustava koulupäivä Suomessa 19.5.2017 Tallinna Riitta Rajala, erityisasiantuntija emerita Maailma on muuttunut Tulevaisuudessa tarvittava osaaminen on muuttunut Oppijoiden tarpeet ovat muuttuneet Olemme

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Muistikylä projekti

Muistikylä projekti Muistikylä projekti 2016-2018 Projektiesittely 42 -seminaari, 26.4. 2017 Maija Haapakoski Salon Muistiyhdistys ry Muistikylä-projekti 2016-2018 Yhä useampi muistisairas elää kotona, taloyhtiössään ja lähiympäristössään

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin lähteitä. Eevi Jaakkola 2014

Hyvinvoinnin lähteitä. Eevi Jaakkola 2014 Hyvinvoinnin lähteitä Yhteisöllisyys Koillismaan ikäihmisten voimavarana Syrjäinen maaseutukin on vielä hyvä paikka ikääntyä Eevi Jaakkola 2014 Yhteisöllisyyden ja voimavarojen rakentumisen elementit,

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Eläkeläisten toimeentulokokemukset vuonna Liisa-Maria Palomäki

Eläkeläisten toimeentulokokemukset vuonna Liisa-Maria Palomäki Eläkeläisten toimeentulokokemukset vuonna 2017 Liisa-Maria Palomäki Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa entistä monipuolisemmin tietoa eläkeläisten toimeentulokokemuksista ja täydentää

Lisätiedot

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Tuloksia tiivistetysti Anneli Miettinen, Väestöliitto (nyk. Kela) Toimeentulovaikeudet yleisempiä yksin asuvilla Yksin asuvilla toimeentulovaikeudet olivat

Lisätiedot

Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto

Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto Haastavat elämäntilanteet Mitä tiedämme ja mitä voimme tehdä? Elisa Tiilikainen, VTT, tutkijatohtori, Itä- Suomen yliopisto Esityksen sisältö Millaisia haastavia elämäntilanteita voimme paikantaa ikääntyvien

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 31.1.2019 Kanto-hankkeen tavoitteet Luodaan alueellinen malli ikäihmisten kotona asumisen tukemiseksi Kehitetään

Lisätiedot

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa #Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017 Lahti Sibeliustalo Kaisa Hujanen Johtava sosiaalityöntekijä Lahden aikuissosiaalityö 23.1.2017 Kaisa Hujanen

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Sukupolvia yhdistävä. toiminta

Sukupolvia yhdistävä. toiminta Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen

Lisätiedot

Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso

Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso Yleishyödyllinen, rekisteröity 4/2012 Jaso haluaa tehdä ennakoivaa työtä, jossa varttuneita ihmisiä aktivoidaan ottamaan vastuuta omasta ikääntymisestään ja samalla

Lisätiedot

Henrik Rainio

Henrik Rainio 18.3.2019 Henrik Rainio Porvoon tilinpäätös ja C21 - kaupunkien tilinpäätösten ennakkotiedot Toimintakate, / asukas 2017 * Muutos % Manner-Suomi -5 129-5 302 3,4 % Uusimaa -4 656-4 837 3,9 % 1Turku -5

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014. Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä

Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014. Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014 Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä 1 Asenteet Ilmentävät tunne- ja arvopohjaista suhtautumista johonkin sosiaaliseen

Lisätiedot

Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset Taide ja kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Prosenttiperiaatteen laajentamisen

Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset Taide ja kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Prosenttiperiaatteen laajentamisen Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset Taide ja kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihanke / Opetus- ja kulttuuriministeriö / 1/2018/ Johanna

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli 2012-2016 -projekti Etsivä vanhustyö on Yhteisölähtöistä ja sosiaalista toimintaa, jolla tavoitetaan

Lisätiedot

Mitkä asiat haastavat hyvinvointia? Havaintoja sosiaalisesti kestävät kaupungit projektista ja Kuntoutussäätiön Ak 6 -toiminnasta (alueverkostotyö)

Mitkä asiat haastavat hyvinvointia? Havaintoja sosiaalisesti kestävät kaupungit projektista ja Kuntoutussäätiön Ak 6 -toiminnasta (alueverkostotyö) Mitkä asiat haastavat hyvinvointia? Havaintoja sosiaalisesti kestävät kaupungit projektista ja Kuntoutussäätiön Ak 6 -toiminnasta (alueverkostotyö) Kuntien hyvinvointiseminaari 15.5.2019 VTT, toimitusjohtaja

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi

Lisätiedot

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA (TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA Tämän esitteen teksteissä mainitut sivunumerot viittaavat Yksin kaupungissa -kirjaan, jonka voit ladata ilmaisena pdf-tiedostona

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013 www.tyynela.fi 2 Erityisesti Isä-projektin lähtökohdat Verkostoista noussut huoli päihteitä käyttävien isien isyydestä/ isättömistä lapsista Isäkeskeinen

Lisätiedot

YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA

YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA YHTEISÖLLISTÄ TYÖHYVINVOINTIA RAKENTAMASSA Case: Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö 1.2.2016 Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö 3 TOIMEKSIANTAJASTA Hyvinkään-Riihimäen Seudun

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

PERUSTIEDOT OPISKELU JA TYÖELÄMÄ

PERUSTIEDOT OPISKELU JA TYÖELÄMÄ PERUSTIEDOT Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puh.nro: Siviilisääty: OPISKELU JA TYÖELÄMÄ Koulutus, mitä kouluja olet käynyt: Ammatit: Työhistoria: PERHE- JA IHMISSUHTEET Keitä asuu samassa taloudessa kanssasi?

Lisätiedot

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA *** Lohjan mielenterveysseuran kehittämä toimintamalli Minna Malin Päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 TUKIKOIRAKKO - TOIMINTA Toiminta on

Lisätiedot

YKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio

YKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio YKSINÄISYYS VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio HELSINKIMISSIO HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka toimii seniorityön, nuorten kriisityön, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa. Järjestön

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus. Huhtikuu 2015

Työttömyyskatsaus. Huhtikuu 2015 Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2015 Edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna Turun työttömyysaste nousi 1,4 prosenttiyksikköä. 18 16 16,9 16,7 16,2 15,9 14 12 % 10 8 6 4 2 0 2014 2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Koko kylä huolehtii. vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt

Koko kylä huolehtii. vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille 20.3.2019 Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt Anu Olkkonen-Nikula ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.

Lisätiedot

Mukana ihmisten arjessa

Mukana ihmisten arjessa Mukana ihmisten arjessa LÄHIÖKESKUS HÄMEENLINNA Lähiökeskusten toiminnan mahdollistaa Kotilähiö ry:n, jonka jäsenet muodostavat alueella toimivien virkamiesten, yhdistysten ja asukkaiden edustajien yhteistyöverkoston.

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon vastaanottojen

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

Alustavia tutkimustuloksia

Alustavia tutkimustuloksia Alustavia tutkimustuloksia TTP (Party-osahanke), rekisteriaineistot ja asiakashaastattelut, Rauma, Turku, Salo, Eura, Eurajoki, Somero Rekisteriaineistot ETK ja THL Kirsi Lappalainen, Kimmo Räsänen (UEF),

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu 2015

Työttömyyskatsaus Elokuu 2015 Työttömyyskatsaus Elokuu 2015 Turun työttömyysaste oli elokuun lopussa 16,8 %, lisäystä edellisvuodesta 0,7 prosenttiyksikköä. Kasvu oli hieman pienempi kuin koko maan 0,9 prosenttiyksikköä. 10 suurimman

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen. Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto

Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen. Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto Täyttä elämää eläkkeellä 7.2.2015 Mitä vanhuudelle on tapahtunut? Notkistunut

Lisätiedot

Talkshoppia ja workshowta

Talkshoppia ja workshowta Talkshoppia ja workshowta - projektin satoa Turusta ja muualta Se tarina muutti päiväni kirjasto kertoo ja kuuntelee Turun kaupunginkirjasto Ella Mustamo, Tarja Nikander, Leena Elenius 2 Keitä me olemme?

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...

Lisätiedot

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Ensimmäisen kehittämiskauden tuloksia 2014-2016 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 3 Mikä on GeroMetro?

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011

Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely. kevät 2011 Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsenkysely kevät 2011 Vastaajamäärä yhteensä 32 kpl. Vastaajien ikäjakauma Ikä Vastaajien lkm % Alle 20 v. 0 0 21-25 v. 0 0 26 30 v. 3 10,0 31 35 v. 0 0 36

Lisätiedot

IkäArvokas -projekti. Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI

IkäArvokas -projekti. Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI IkäArvokas -projekti Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI 2 IkäArvokas projektin taustalla ajatuksia eli mistä yhteisvastuu hanke sai alkunsa Vanhuus voi viedä pohjattomaan yksinäisyyteen Kolmasosa vanhuksista

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

Koska aivoterveys on pääasia!

Koska aivoterveys on pääasia! Koska aivoterveys on pääasia! Muistipuistosta mielekkyyttä ikäihmisten arkeen? Mihin Muistipuistoa tarvitaan? Muistipuiston käyttäjäkeskeinen kehittäminen Muistipuisto käyttäjien kokemana Muistipuisto

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6. Minun elämäntilanteeni

Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6. Minun elämäntilanteeni PKS kaupungit ja Socca 13.12.2017 1 Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6 Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu eri osa-alueista. Seuraava kyselyssä käydään läpi kaikki

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Ympäristöakatemia 4.9.2015 Mikko Rautiainen, erikoissuunnittelija Metsähallitus 1 Taustaa Yhteiskunnallisia haasteita: Liikkumattomuus

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Lapin sote-mallin maakuntaseminaari

Lapin sote-mallin maakuntaseminaari Lapin sote-mallin maakuntaseminaari Rovaniemi Ministeri Huovinen OSASTONHOITAJAPÄIVÄT 2014 Sote-uudistuksen tavoitteet terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja terveyserojen kaventaminen sote-palvelujen

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot