Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio"

Transkriptio

1 Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio

2 Mitä yksinäisyys on? THL:n mukaan jopa ihmistä Suomessa kärsii yksinäisyydestä. Suomalaisista joka viides kokee jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä. Yksinäisyys on aina subjektiivinen kokemus; vain henkilö itse voi määritellä sen. Esimerkiksi perheen äiti voi kokea yksinäisyyttä vaikka hänellä olisi paljonkin sukua ja ystäviä ympärillä

3 Haasteena yksinäisyys Pääkaupunkiseudulla yksinäisyys on yleistä lapsiperheiden keskuudessa (Falk 2015, Lyly & Högnabba 2016) Erityisesti yksinhuoltajuus altistaa yksinäisyydelle. Esim. Kolme neljäsosaa (76 %) helsinkiläisistä ATH-kyselyn vastaajista oli melko tai erittäin tyytyväisiä ihmissuhteisiinsa ja 11 prosenttia oli melko tai erittäin tyytymättömiä näihin suhteisiin. Eniten ihmissuhteisiin tyytymättömiä olivat yksinhuoltajat (19 %). Vanhempien yksinäisyys voi periytyä lapsille (mm. Junttila 2009) Äitien yksinäisyys on isien yksinäisyyttä yleisempää. Kotona oleminen lapsen kanssa ja yksin jääminen ilman toisen aikuisen seuraa on ainakin yksi riskitekijä äidin väsymiselle.

4 Tuen saamisen vaikeus Monet vanhemmat kokevat, että vanhemmuuteen on vaikea saada tukea. Läheisverkostojen puute koetaan erityisenä haasteena lapsiperhe-elämässä. (HelsinkiMissio ja LSKL 2014) * Tarve puolueettomalle ja neutraalille tuelle voi olla valtava, etenkin jos sukulaiset asuvat muualla ja ystävät ovat eri elämäntilanteessa * Myös omien vanhempien erilaiset kasvatuskäsitykset voivat aiheuttaa hankaluutta vanhemmuuden jakamiseen

5 Miten perhe voi olla yksinäinen? Sosiaalinen yksinäisyys yksinhuoltajuus, lähiverkostojen puute tai hankalat välit lähiverkostoon. Puute samassa elämäntilanteessa olevista ihmisistä, elo eri tahdissa läheisten ja tuttujen kanssa. Aikuisen keskusteluseuran puute. Konkreettinen hankaluus lähteä lasten kanssa. Konkreettinen hankaluus liittyä yhteisöön, esim. kielitaito. Jumittunut tilanne Onhan mulla tuttuja, mutta ystävälläkin on kaksi pientä lasta ja eihän me voida joka päivä nähdä. Et tuli sellainen, kun käveli kaupungilla, että ois kiva, kun ois joku kenen kanssa mennä kahville ja jutella niitä näitä. Kuitenkin oli niin paljon ajatuksia äitiydestä ja kun ei halunnut sitä ystävää niin paljoa aina, kun hänellä on ne omat. Äiti, pieni lapsi

6 Emotinaalinen yksinäisyys Emotionaalinen yksinäisyys Elämänmuutoksen tuoma hämmennys/kriisi Tunne, ettei voi pyytää apua Hankalaa lähteä sosiaalisiin tapahtumiin tai pois kotoa lapsen kanssa. Halu tulla kuulluksi omana itsenään (esim. muutakin kuin lapsiin liittyviä asioita). Tarve neutraalille, puolueettomalle kuulijalle Erilaisuuden tunne, vaikeus liittyä yhteisöön Kriisi perheessä Jumittunut tilanne Emotionaalinen yksinäisyys on hankalampaa havaita kuin sosiaalinen yksinäisyys! Monet kokevat syystä tai toisesta itsensä erilaiseksi, vaikka ulkopuolelta näyttävät ihan tavalliselta. Kokevat, etteivät voi liittyä yhteisöön, mm. leikkipuiston porukoihin. Varhaisen tuen työntekijä

7 Erkan tarina; miksi hain tukea yksinäisyyteen?

8 Äiti- ja isämentoritoiminta: välittämisen ja arvostuksen tunnetta Henkilökemiat vanhemman omat toiveet ja kiinnostuksen kohteet ovat mentorivalinnan perustana Neutraalius, puolueettomuus, ulkopuolisuus Mentorin tehtävänä ei ole tuputtaa omia näkemyksiään vaan peilata ajatuksia yhdessä vanhemman kanssa. Vapaaehtoisuus tapaamisten lähtökohtana mentori on halunnut antaa aikaansa toiselle vapaaehtoisesti Vertaisuus mentori ei ole asiantuntija, puolestatekijä tai neuvoja. Vapaamuotoisuus mentorisuhteen osapuolilla on vapaus päättää itse siitä, mitä tekevät tai mistä puhuvat tapaamisilla. Positiivisuus mentorisuhteessa ei lähdetä ongelmapohjalta. Osapuolet voivat vapaasti tehdä sitä, mikä on kivaa, hakea iloa. Subjektiivinen kokemus tarpeesta suhteen perustana Kokemus siitä, että tarvitsee jonkun tukea tai läsnäoloa arkeen riittää. Ammattimaisesti suunniteltu ja koordinoitu prosessi Sopivan kohderyhmän suunnittelun, tavoitteiden sekä taustaprosessien on oltava ammattimaisesti koordinoituja.

9 Miksi äiti - ja isämentoritoiminta vähentää yksinäisyyttä? Sosiaalinen tuki: koostuu tiedosta, että joku välittää sinusta ja arvostaa sinua sekä kuulumisesta johonkin ryhmään tai sosiaaliseen verkostoon (Cobb 1976). Sosiaalinen tuki, tärkeä osa perheiden hyvinvointia ja sen vähyys tai sen vahvistaminen vaikuttaa perheiden hyvinvointiin. Mentorisuhde toimii kaikilla Masin et. al (2011) tunnistamilla yksinäisyyden vähentämiseen pyrkivän strategian alueilla 1. sosiaalisten taitojen parantaminen 2. sosiaalisen tuen lisääminen 3. sosiaalisten kontaktien lisääminen sekä 4. haitallisiin sosiaalisen tietoisuuden malleihin (negatiiviset käsitykset itsestä ja siitä, miten muut näkevät itsen) vaikuttaminen

10 Lähteet: Junttila, Niina; Kavereita nolla (2015) Vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tukena perheiden, ammattilaisten ja vapaaehtoisten kokemukset (2015, toim. Henrietta Grönlund). HelsinkiMission julkaisu. Lyly & Högnabba 2016.Linkki julkaisuun;

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINAATTORIN PROFESSIO. Ammattimaisen koordinoinnin merkitys vapaaehtoistyössä VTT Hanna Falk, tutkija

VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINAATTORIN PROFESSIO. Ammattimaisen koordinoinnin merkitys vapaaehtoistyössä VTT Hanna Falk, tutkija VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINAATTORIN PROFESSIO Ammattimaisen koordinoinnin merkitys vapaaehtoistyössä VTT Hanna Falk, tutkija MENTORISUHDEPROSESSI ASIAKAS Tarve matalan kynnyksen tuelle KAUPUNGIN TT Ohjaa asiakkaan

Lisätiedot

Pelastakaa sukupolvi vapaaehtoisia mentoreita lapsiperheiden tueksi Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio

Pelastakaa sukupolvi vapaaehtoisia mentoreita lapsiperheiden tueksi Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio Pelastakaa sukupolvi vapaaehtoisia mentoreita lapsiperheiden tueksi Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio HelsinkiMissio 132 vuotias sosiaalialan järjestö, joka toimii Helsingissä. Juuret 1883 perustetussa

Lisätiedot

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat

Lisätiedot

YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus

YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus YKSINÄISYYS IKÄÄNTYVÄN ARJESSA Laadullista ja määrällistä tutkimusotetta yhdistävä seurantatutkimus Elisa Tiilikainen, VTM, jatko-opiskelija 6.6.2013 VIII Gerontologian päivät SESSIO XXIII: Elämänkulku

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

LIIKAA JA VAARALLISTA? Näkökulmia ongelmalliseen pelaamiseen. Jarkko Järvelin Projektipäällikkö Sovatek-säätiö, Pelituki-hanke

LIIKAA JA VAARALLISTA? Näkökulmia ongelmalliseen pelaamiseen. Jarkko Järvelin Projektipäällikkö Sovatek-säätiö, Pelituki-hanke LIIKAA JA VAARALLISTA? Näkökulmia ongelmalliseen pelaamiseen Jarkko Järvelin Projektipäällikkö Sovatek-säätiö, Pelituki-hanke Mistä puhutaan, kun puhutaan ongelmallisesta pelaamisesta Mediakasvatuksesta

Lisätiedot

Sosiaalinen raportointi Helsingissä kokemuksia Auri Lyly

Sosiaalinen raportointi Helsingissä kokemuksia Auri Lyly Sosiaalinen raportointi Helsingissä kokemuksia 13.5.2016 Auri Lyly Sosiaalinen raportointi pähkinänkuoressa 1. Menetelmänä systemaattinen tiedonkeruu asiakastyötä tekeviltä työntekijöiltä Pohjautuu asiakastyön

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014 Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka

Lisätiedot

Lasten yksinäisyys

Lasten yksinäisyys PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, erityisalana tilastomenetelmät) Tutkimusasioiden päällikkö / Kasvatustieteiden tiedekunta Erikoistutkija / Turun yliopiston Ihmistieteiden tutkijakollegium

Lisätiedot

Järjestöt ja seurakunnat avun tarjoajina ja palveluntuottajina perheiden näkökulmasta

Järjestöt ja seurakunnat avun tarjoajina ja palveluntuottajina perheiden näkökulmasta Järjestöt ja seurakunnat avun tarjoajina ja palveluntuottajina perheiden näkökulmasta Kantu-päivät 2015 Petri Paju abstrakti Käsittelen alustuksessani kysymystä siitä, miltä kolmannen sektorin toimijat

Lisätiedot

Opiskelijoiden yksinäisyys ja keinoja sen helpottamiseksi

Opiskelijoiden yksinäisyys ja keinoja sen helpottamiseksi Opiskelijoiden yksinäisyys ja keinoja sen helpottamiseksi Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja, Seinäjoki, 17. 18.2.2016 Leena Tuuttila ja Päivi Kohta 1 Nyyti ry Perustettiin 22.11.1984 Helsingin

Lisätiedot

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli 25.9.2012 Helena Hiila-O Brien KUKA LASTA KASVATTAA JA MITÄ VARTEN Lapsi työvoimana Lapsi rakentamassa kansakunnan tulevaisuutta Lapsi jatkamaan sukua

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN YKSINÄISYYS - Inhottavinta ikinä

LASTEN JA NUORTEN YKSINÄISYYS - Inhottavinta ikinä LASTEN JA NUORTEN YKSINÄISYYS - Inhottavinta ikinä PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus

Lisätiedot

Mentalisaatiokyvyn kehittyminen

Mentalisaatiokyvyn kehittyminen Mentalisaatiokyvyn kehittyminen RF kyky kehittyy vain vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa varhaiset ihmissuhteet myöhemmät ihmissuhteet terapiasuhde Lapsen mentalisaatiokyky voi kehittyä vain jos

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY. Soittorinki. Vapaaehtoistoiminnan malli. Reetta Grundström 1.5.2010

POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY. Soittorinki. Vapaaehtoistoiminnan malli. Reetta Grundström 1.5.2010 POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY Soittorinki Vapaaehtoistoiminnan malli Reetta Grundström 1.5.2010 2 Soittorinkitoiminnan esittely Pulmun soittoringissä vapaaehtoinen soittaa puhelimella ikäihmiselle

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Yksinäisyyteen puuttuminen koetaan sosiaalityössä haasteellisena. (nuorten sosiaalityö)

Yksinäisyyteen puuttuminen koetaan sosiaalityössä haasteellisena. (nuorten sosiaalityö) 25 Osattomuus Ilmiö tiivistettynä Yksinäisyys ja sosiaalisten kontaktien puute kuormittavat asiakkaita yleisesti. Pitkään jatkuessaan tilanne saattaa johtaa aloite- ja toimintakyvyn alenemiseen ja elinpiirin

Lisätiedot

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN TUKEMISEN ASENNE LASTEN SUOJELUN KESÄPÄIVÄT 10.6.2015 1 Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija,

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

YHDESSÄ - Liiku terveemmäksi -päivän teema vuodelle 2011. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu

YHDESSÄ - Liiku terveemmäksi -päivän teema vuodelle 2011. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu YHDESSÄ - Liiku terveemmäksi -päivän teema vuodelle 2011 Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Suomen Latu ry Suomen Latu on ulkoilun edistäjä, retkeilyn asiantuntija ja kaikille avoin kansalaisjärjestö.

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari 11.11.2010 Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Haasteena lapsen oikeus päihteettömään elämään A-klinikkasäätiö > hoitopalvelutuotanto

Lisätiedot

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988 Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella Tällä hetkellä 13 työntekijää RAY:n tuella Omaisten tuki ja neuvonta: Neljä työntekijää Lapsiperhetyö

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys ry

Turun Kaupunkilähetys ry Turun Kaupunkilähetys ry Perustettu vuonna 1880. Toiminta pohjautuu kristillis-sosiaalisiin arvoihin. Tavoitteena on syrjäytymisen ehkäisy, yksinäisyyden kokemuksen lievittäminen ihmisten omia voimavaroja

Lisätiedot

Miten lapset reagoivat, kun äiti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään?

Miten lapset reagoivat, kun äiti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään? Miten lapset reagoivat, kun äiti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään? RINTASYÖPÄYHDISTYS / DOCRATES Eva Nilson 13.10.2011 Kun äiti sairastaa, mikä on toisin? Syöpä on ruumiin sairaus, mutta se

Lisätiedot

VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012

VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 2012 VANHEMMAN NEUVO VERTAISTUKIRYHMÄT Rovaniemellä kevät 0 Palautteen yhteenveto Marja Leena Nurmela/ Tukeva -hanke.5.0 Vanhemman neuvo vertaistukiryhmät Rovaniemellä keväällä 0 Päiväryhmä 8...4.0, kokoontumisia

Lisätiedot

Leena Koivusilta Seinäjoen yliopistokeskus Tampereen yliopisto

Leena Koivusilta Seinäjoen yliopistokeskus Tampereen yliopisto Leena Koivusilta Seinäjoen yliopistokeskus Tampereen yliopisto RAPORTIT Koivusilta L. Perhetaustaan liittyvät erot perusopetuksen oppilaiden hyvinvoinnissa Seinäjoella. Tampere 2017. http://urn.fi/urn:isbn:987-952-03-0433-1

Lisätiedot

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto. Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016 Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh:0503256450 4.3.2016 Maahanmuutto on siirtymä Valtava sosiokulttuurinen muutos,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki 1. Tavoitteena lapsiystävällinen yhteiskunta MLL:n Suunta 2024 strategia: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta Vuonna 2016 piirin toiminnassa korostuvat Vapaaehtoisuuden

Lisätiedot

Kansalaisuuden kynnykset

Kansalaisuuden kynnykset Kansalaisuuden kynnykset 3/31/2017 Sadassa vuodessa kansalaiseksi juhlakonferenssi Sakari Kainulainen dosentti, asiantuntija Diakonia-ammattikorkeakoulu Kynnyksiä osallisuuden edessä Taloudellinen /Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti?

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? Yhdessä parempi miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi-

Lisätiedot

Yhteistyövanhemmuus. Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen?

Yhteistyövanhemmuus. Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen? Yhteistyövanhemmuus Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen? On tärkeää, että lapsi saa varmuuden siitä, että molemmat vanhemmat säilyvät hänen elämässään. Toisen vanhemman puuttuessa lapsen elämästä on

Lisätiedot

Vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tukena

Vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tukena Vapaaehtoinen tukihenkilötoiminta sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten tukena Valtakunnalliset sijaishuollonpäivät 29.9.2015 Vilhelmiina Kemppainen Tukea itsenäistymiseen -projekti (2012-2015) EHJÄ ry:n

Lisätiedot

LNPN oikeus olla keskeneräinen

LNPN oikeus olla keskeneräinen LNPN oikeus olla keskeneräinen Lasten ja nuorten puhelin ja netti Valtakunnallinen, kaikille lapsille ja nuorille avoin ja maksuton tukipalvelu - Lasten ja nuorten puhelin 116 111 - Nuortennetin kirjepalvelu

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

SELVIYTYMISTARINOITA Pesäpuu ry:n Selviytyjät tiimi Suvi Koski

SELVIYTYMISTARINOITA Pesäpuu ry:n Selviytyjät tiimi Suvi Koski SELVIYTYMISTARINOITA Pesäpuu ry:n Selviytyjät tiimi Suvi Koski SELVIYTYJÄT LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄTIIMI..on perustettu vuonna 2008. Tiimiin kuuluu 16-26-vuotiaita nuoria miehiä ja naisia, joilla on monipuolisia

Lisätiedot

Siirtymät oppilaiden ja opiskelijoiden kokemana -Ryhmähaastattelut-

Siirtymät oppilaiden ja opiskelijoiden kokemana -Ryhmähaastattelut- Siirtymät oppilaiden ja opiskelijoiden kokemana -Ryhmähaastattelut- Suvi Lakkala, yliopistonlehtori, kasvatustiede Erkki Kuure, tutkija, sosiaalityö Lapin yliopisto 20.4.2015 Koulusiirtymä alakoulu-yläkoulu

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Miesten ja naisten yksinäisyys

Miesten ja naisten yksinäisyys Miesten ja naisten yksinäisyys - Näkökulmana elämänkulku Elisa Tiilikainen, VTM, väitöskirjatutkija Vanhuus ja sukupuoli -seminaari 20.11.2015, Tieteiden talo, Helsinki Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus,

Lisätiedot

VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN

VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN KOKEMUKSIA KOKEMUKSELLISESTA RYHMÄTOIMINNASTA Virta PPSHP Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 27.11.2012 Eeva-Leena Laru projektikoordinaattori VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN

Lisätiedot

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO VANHEMPAINILTA Valintojen stoori -menetelmän läpi käyneiden oppilaiden huoltajille järjestetään Valintojen stoori - viikon aikana vanhempainilta, jossa heillä on mahdollisuus tutustua Valintojen stooriin

Lisätiedot

Investointi sijaisvanhempaanparas

Investointi sijaisvanhempaanparas Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:

Lisätiedot

Lapseni kaksi kotia Nettiluento (perheaikaa.fi) 15.08.2013. Bodil Rosengren Yhden Vanhemman Perheiden Liitto

Lapseni kaksi kotia Nettiluento (perheaikaa.fi) 15.08.2013. Bodil Rosengren Yhden Vanhemman Perheiden Liitto Lapseni kaksi kotia Nettiluento (perheaikaa.fi) 15.08.2013 Bodil Rosengren Yhden Vanhemman Perheiden Liitto Yhden vanhemman perheet Käsitteet Perhe, perhekäsitteet Viralliset perhemääritelmät Tunneperheet

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan koulutus

Vapaaehtoistoiminnan koulutus Vapaaehtoistoiminnan koulutus 24.1.2017 Yksinäinen vanhus Yksinäinen vanhus VAPAAEHTOISTYÖ VAI VAPAAEHTOISTOIMINTA? 1800 1850 1900 1950 1970 2000 Vapaaehtoistoiminnan historia Vastavuoroinen auttaminen

Lisätiedot

Kaveritoiminnan periaatteet ja pelisäännöt

Kaveritoiminnan periaatteet ja pelisäännöt Kaveritoiminnan periaatteet ja pelisäännöt Terhi Auvinen ja Riina Muotka Liekeissä yhteisö välittää ja vahvistaa -projekti 18.11.2016 Kaveritoimintaa koordinoi Liekeissä-projekti Liekeissä - yhteisö välittää

Lisätiedot

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Eron jälkeinen isyys Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa hyvinvointityötä

Lisätiedot

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena Turun alueen koordinaattori Karoliina Kallio KM ja Salon ja Paimion koordinaattori Sirpa Stenström sosiaaliohjaaja Miten nuori ohjautuu toimintaan? Kunnan ammattilainen

Lisätiedot

Hyvää mieltä perheen arkeen

Hyvää mieltä perheen arkeen Hyvää mieltä perheen arkeen Susanna Kosonen (KM, LO, LTO, AO, OPO, taidekasvatuksen yo) Hyvää mieltä perheen arkeen / Suomen Mielenterveysseura Suomen Mielenterveysseura Maailman vanhin mielenterveysjärjestö

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,

Lisätiedot

Sosiaalinen raportointi kokemuksia asiakastiedon keruusta Helsingissä Auri Lyly

Sosiaalinen raportointi kokemuksia asiakastiedon keruusta Helsingissä Auri Lyly Sosiaalinen raportointi kokemuksia asiakastiedon keruusta Helsingissä 13.10.2016 Auri Lyly Sosiaalinen raportointi pähkinänkuoressa Menetelmänä systemaattinen tiedonkeruu asiakastyötä tekeviltä työntekijöiltä

Lisätiedot

Ystäväpiiri-toimintaa yli 10 vuotta iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden lievittämiseksi

Ystäväpiiri-toimintaa yli 10 vuotta iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden lievittämiseksi Ystäväpiiri-toimintaa yli 10 vuotta iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden lievittämiseksi Anu Jansson Vanhempi suunnittelija toimintaterapeutti, TtM (gerontologi), tohtoriopisk. Twitter: #Ystäväpiiri, @JanssonAnu

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin. CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu /

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin. CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu / Valtakunnalliset lastensuojelupäivät CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu / Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin Kari Lankinen Kehitysjohtaja, TM Juulia Ukkonen Projektikoordinaattori, kätilö, BSc Health

Lisätiedot

Isän kohtaamisen periaatteita

Isän kohtaamisen periaatteita TOIMIVAT KÄYTÄNNÖT Isän kohtaamisen periaatteita Isä määrittelee itse avun tarpeensa Voimavarakeskeisyys Sukupuolisensitiivisyys Ennaltaehkäisevyys Matala kynnys Dialogisuus Nopeasti yhteys myös isään,

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Varhainen vanhemmuus ja sen haavoittuvuus

Varhainen vanhemmuus ja sen haavoittuvuus Varhainen vanhemmuus ja sen haavoittuvuus Luento 2007 Marja Schulman Marja Schulman 1 Äidin kannattelukyky Kun äidin kannattelun voimavarat riittävät 1. äiti suojaa vauvaa liian voimakkailta ärsykkeiltä,

Lisätiedot

Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko

Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Pohjois-Suomi Diakonia-ammattikorkeakoulu 11.11.2015 Jos jonkun säikäyttää liian monta kertaa, hän muuttuu näkymättömäksi.

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

MENTORIKSI TAMPERELAISNUORELLE Haastekampanja kuntavaaliehdokkaille 15.10.2012 klo 15-16 TERVETULOA!

MENTORIKSI TAMPERELAISNUORELLE Haastekampanja kuntavaaliehdokkaille 15.10.2012 klo 15-16 TERVETULOA! MENTORIKSI TAMPERELAISNUORELLE Haastekampanja kuntavaaliehdokkaille 15.10.2012 klo 15-16 TERVETULOA! MENTORIKSI VANTAALAISNUORELLE Haastekampanja kuntavaaliehdokkaille TIEDOTUS- JA KOULUTUSTILAISUUS! 15.10.2012

Lisätiedot

Leonardo-kesäpäivät. Kumppanuushankkeet Katriina Lammi-Rajapuro Miksi lähditte mukaan hankkeeseen?

Leonardo-kesäpäivät. Kumppanuushankkeet Katriina Lammi-Rajapuro Miksi lähditte mukaan hankkeeseen? Leonardo-kesäpäivät Kumppanuushankkeet Katriina Lammi-Rajapuro 7.6.2011 Miksi lähditte mukaan hankkeeseen? Pitkä kokemus oman alan kehittämisestä, hankkeen kautta uusia, erityisiä kohderyhmiä joille kokemusta

Lisätiedot

AKTIIVISESTI KOTONA 2

AKTIIVISESTI KOTONA 2 AKTIIVISESTI KOTONA 2 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ! HANKE Vapaaehtoistoiminnan kehittämistyötä Vantaalla Maria Uitto 25.9.2014 Aktiivisesti kotona 2 Täyttä elämää! vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke Aktiivisesti kotona

Lisätiedot

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

MEIDÄN KÄY HYVIN jos pysymme yhdessä. Olli Valtonen Toiminnanjohtaja, HelsinkiMissio

MEIDÄN KÄY HYVIN jos pysymme yhdessä. Olli Valtonen Toiminnanjohtaja, HelsinkiMissio MEIDÄN KÄY HYVIN jos pysymme yhdessä Olli Valtonen Toiminnanjohtaja, HelsinkiMissio Vapaaehtoistyö on valtava yhteiskunnallinen ilmiö Kaikilla yhteiskunnan alueilla Sos- ja terveysalasta urheiluun, uskontoon,

Lisätiedot

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Vertaiskonsultaatioseminaari 8.-9.6.2006 Metsä-Luostolla / 8.6.2006 / Maija Uramo Lapsikeskeisen lastensuojelun

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin. Tukiperhetoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin. Tukiperhetoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Tukiperhetoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri ry. on voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ 4.11.2013 Karoliina Taruvuori, apulaisjohtaja Riihimäen vankila Perusteet lapsi- ja perhetyölle Rikosseuraamuslaitoksessa YK:n lapsen oikeudet lapsella on oikeus

Lisätiedot

Perhesuhteet ja lasten hyvinvointi. SKIDI-KIDS TUTKIMUSOHJELMA 3.12.2014 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto

Perhesuhteet ja lasten hyvinvointi. SKIDI-KIDS TUTKIMUSOHJELMA 3.12.2014 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Perhesuhteet ja lasten hyvinvointi SKIDI-KIDS TUTKIMUSOHJELMA 3.12.2014 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Lasten emotionaalinen turvallisuus moninaisissa perhesuhteissa (EMSE) Perhesuhteet

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

Vanhuus ja yksinäisyys

Vanhuus ja yksinäisyys Vanhuus ja yksinäisyys TtT Hanna Uotila hanna.uotila@uta.fi Yksinäisyyden käsite ja tapoja tutkia yksinäisyyttä Yksinäisyys ja ikääntyminen Yksinäisyyteen yhteydessä olevia tekijöitä Yksinäisyyden kokemus

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Lasten mielenterveysambulanssi - kokemuksia jalkautuvasta verkostotyöstä

Lasten mielenterveysambulanssi - kokemuksia jalkautuvasta verkostotyöstä Lasten mielenterveysambulanssi - kokemuksia jalkautuvasta verkostotyöstä Taustaa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen Kaste-ohjelman Remontti-hankkeen pilotti 9/2009-9/2012 Kasteohjelman tavoitteet: 1.

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä

Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä Huostaanotettujen lasten ja nuorten ajatuksia ja kokemuksia sukulaissijaisperheessä elämisestä Sukulaissijaisperhehoito osana lastensuojelun sijaishuoltojärjestelmää Suomessa suhtautuminen sukulaissijoituksiin

Lisätiedot

päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö

päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö Lapsen näkökulma vanhempien päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö maritta.itapuisto@jkl.fiitapuisto@jkl Aineistot ja julkaisut Pullon varjosta valoon, 2001.

Lisätiedot

LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN

LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN Tässä esityksessä käydään lyhyesti läpi lapsen ja vanhemman välisen yhteyden säilyttämisen osaalueita, joita on tärkeä huomioida lapsen huostaanoton tai

Lisätiedot

Yksinäisyys vaivaa, pitääkö siihen tyytyä? 16.5.2014 Riitta Kauppila, Vanhustyön vastuunkantajat 2014

Yksinäisyys vaivaa, pitääkö siihen tyytyä? 16.5.2014 Riitta Kauppila, Vanhustyön vastuunkantajat 2014 Yksinäisyys vaivaa, pitääkö siihen tyytyä? 16.5. Ikääntyneiden yksinäisyydestä Koettu yksinäisyys lisääntyy iän myötä Selittyy muilla tekijöillä kuin ikääntymisellä On yhteydessä mm. leskeytymiseen, avioeroon,

Lisätiedot

Yksinäisyys on myrkkyä hyvinvoinnille

Yksinäisyys on myrkkyä hyvinvoinnille Yksinäisyys on myrkkyä hyvinvoinnille Erityisasiantuntija, dosentti Sakari Kainulainen Diakonian tutkimuksen seura 16.3.2015 Vuosikokous, HY 16.4.2015 1 Aiheita Mitä on hyvinvointi? Yhteisö määrittää hyvinvointiamme

Lisätiedot

SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA

SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.-10.10.2013, Helsinki Sanna Mäkipää, terveydenhoitaja, TtM, kouluttaja, työnohjaaja (koulutuksessa) Tmi

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot